EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 26.6.2023

COM(2023) 344 final

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Arviointi direktiivin 2013/36/EU 89 artiklan 1 kohdan nojalla julkistettavien tietojen riittävyydestä

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Arviointi direktiivin 2013/36/EU 89 artiklan 1 kohdan nojalla julkistettavien tietojen riittävyydestä

1.Johdanto

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/36/EU 1 , jäljempänä ’vakavaraisuusdirektiivi’, perustettiin EU:n kehys, jolla sovitetaan yhteen kansalliset säännökset, jotka koskevat oikeutta harjoittaa luottolaitos- ja sijoituspalveluyritystoimintaa, niiden ohjausta ja hallintoa koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä sekä niiden valvontaa. Direktiivi hyväksyttiin vuonna 2013 osana lainsäädäntöpakettia, johon sisältyy myös asetus (EU) N:o 575/2013 2 , jäljempänä ’vakavaraisuusasetus’. Asetuksessa vahvistetaan yleisiä vakavaraisuusvaatimuksia koskevat yhdenmukaiset säännöt.

Paketti hyväksyttiin tilanteessa, jossa rahoitusalaan kohdistui yhä enemmän julkista painetta sen jälkeen, kun rahoitus- ja velkakriisi oli vuonna 2007 alkanut. Siihen sisältyi säännöksiä, joiden tarkoituksena oli vastata tähän paineeseen, jotta voitaisiin palauttaa EU:n kansalaisten ja veronmaksajien luottamus koko rahoitusalaan.

”Avoimuuden lisäämiseksi” 3 vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklassa (maakohtainen raportointi) edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat, että tämän lainsäädäntökehyksen soveltamisalaan kuuluvat luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset, jäljempänä ’laitokset’, julkistavat määrätyt toimintaansa koskevat tiedot. Julkistettaviin tietoihin kuuluu sekä taloudellisia että muita tietoja.

Tämä kertomus on laadittu CRD V -direktiivin 4 89 artiklan 6 kohdan nojalla. Kyseisessä kohdassa edellytetään, että komissio tarkastelee, ovatko maakohtaisen raportointivelvoitteen mukaisesti toimitettavat tiedot edelleen riittäviä vai olisiko niihin lisättävä muita asiaankuuluvia tietoja. Lisäksi siinä säädetään velvoitteesta esittää arvioinnin tulokset Euroopan parlamentille ja neuvostolle mahdollista lainsäädäntöehdotusta silmällä pitäen.

Arvioinnissa tunnustetaan ulkopuolisen toimeksisaajan tekemän taustaselvityksen 5 tulokset, ja se perustuu komissiossa tehtyyn sisäiseen tarkasteluun. Arvioinnin yhteydessä kuultiin Euroopan pankkiviranomaista, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaista.

Toimeksisaajan tiedonkeruussa ja tietojen arvioinnissa käyttämä menetelmä perustuu asiakirjatutkimuksen, oikeudellisen kartoituksen, haastattelujen, kyselytutkimusten ja otosanalyysin yhdistelmään. Rajoitteena on kuitenkin tähän tehtävään osallistumaan kutsuttujen laitosten ja sidosryhmien suhteellisen alhainen vastausprosentti, mikä on otettava huomioon kaikkialla tässä arvioinnissa.

2.Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvien vaatimusten käyttöönoton tausta

Maailmanlaajuisen finanssikriisin (2007–2009) ja euroalueeseen vaikuttaneen velkakriisin (2010–2012) jälkeen kansalaisten luottamus rahoitusjärjestelmään putosi erittäin alhaiselle tasolle. Kriisin taustalla olivat olleet laitokset, ja yleistä epäluottamuksen tunnetta pahensi laajalle levinnyt käsitys rahoituslaitoksista veronkierron mahdollistajina.

Tässä tilanteessa Euroopan parlamentti ehdotti vakavaraisuusdirektiiviä koskevan komission ehdotuksen muuttamista siten, että siihen lisättäisiin avoimuusvaatimuksia. 6 Tämän aloitteen tuloksena syntyi 89 artikla, jonka tavoitteena oli palauttaa luottamus lisäämällä ”laitosten toimintaan ja erityisesti tehtyihin voittoihin, maksettuihin veroihin ja vastaanotettuihin tukiin” liittyvää avoimuutta. 7 Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvat vaatimukset luetellaan 89 artiklan 1 kohdan a–f alakohdassa seuraavasti:

a) nimi/nimet, toiminnan luonne ja maantieteellinen sijainti

b) liikevaihto

c) palkatun henkilöstön lukumäärä kokopäivätyötä vastaavana

d) tulos ennen veroja

e) verot tuloksesta

f) saatu valtiontuki.

Kunkin jäsenvaltion on erityisesti vaadittava, että laitokset julkistavat edellä mainitut tiedot

-maakohtaisesti kunkin lainkäyttöalueen osalta, jossa raportoiva yksikkö toimii, sekä

-vuosittain konsolidoinnin perusteella tilikauden osalta.

Direktiivin 89 artiklan 4 kohdassa säädetään, että edellä mainitut tiedot julkaistaan, mikäli mahdollista, kyseisen laitoksen vuositilinpäätösten tai, mikäli saatavilla, konsolidoitujen tilinpäätösten liitteenä.

Komissio suoritti 89 artiklan 3 kohdan mukaisesti vuonna 2014 yleisen arvioinnin tällaisten tietojen julkistamisen mahdollisista kielteisistä taloudellisista vaikutuksista, mukaan lukien vaikutukset kilpailukykyyn, investointeihin ja luotonsaantiin sekä rahoitusjärjestelmän vakauteen. 8 Arvioinnin tuloksena laaditussa kertomuksessa todettiin, että vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan mukaisilla julkistamisvaatimuksilla ei todennäköisesti ollut merkittävää kielteistä taloudellista vaikutusta: päinvastoin arvioinnissa korostettiin maakohtaisen raportoinnin myönteisiä vaikutuksia EU:n rahoituspalvelualan avoimuuteen ja vastuuvelvollisuuteen sekä kansalaisten luottamukseen sitä kohtaan.

3.Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvien vaatimusten riittävyyden arviointi

Sen jälkeen kun vakavaraisuusdirektiivi hyväksyttiin vuonna 2013, jäsenvaltioiden oli vaadittava, että rahoituslaitokset julkistavat maakohtaisen raportointivelvoitteen piiriin kuuluvat tiedot 1. tammikuuta 2015 alkaen. Tähän mennessä kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat saattaneet vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään. 9 Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen liittyvät vaatimukset ovat näin ollen pakollisia, ja niitä on sovellettu kokonaisuudessaan 1. tammikuuta 2015 alkaen siten kuin ne on pantu täytäntöön jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä.

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 6 kohdan säännösten mukaisesti tässä kertomuksessa arvioidaan maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvien vaatimusten riittävyyttä erityisesti tarkistamalla, palvelevatko ne yleistä tarkoitusta mahdollistamalla julkisen valvonnan ja varmistamalla samalla alan häiriönsietokyvyn. Lisäksi arvioidaan, olisiko vaatimuksia tarkistettava tai täydennettävä muilla asiaankuuluvilla tiedoilla laitosten avoimuuden edistämiseksi edelleen.

Tässä luvussa arvioidaan 89 artiklan 1 kohdan oikeudellista täytäntöönpanoa ja käytännön toteutusta. Ensin esitetään yleiskatsaus julkistamisen periaatteista ja julkistamistavoista (kohta 3.1). Tämän jälkeen tarkastellaan erikseen kutakin maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvaa vaatimusta (kohta 3.2). Jos havaitaan erityisiä ongelmia, harkitaan myös mahdollisia mukautuksia lainsäädäntötekstiin toimeksisaajan ehdotusten perusteella. Paremman sääntelyn suuntaviivojen 10 ja välineistön mukaisesti maakohtaisen raportointivelvoitteen piiriin kuuluvia tietoja arvioidaan sitten viiden EU:n toimien tuloksellisuuden tarkistamiseen käytettävän vakiokriteerin perusteella (kohta 3.3). Nämä kriteerit ovat seuraavat:

·vaikuttavuus vakavaraisuusdirektiivin tavoitteiden saavuttamisessa

·resurssien käytön tehokkuus mahdollisten hallinnollisten kustannusten osalta

·pakollisten vaatimusten ja vakavaraisuusdirektiivin tavoitteiden jatkuva merkityksellisyys

·sisäinen ja ulkoinen johdonmukaisuus

·lisäarvo unionin tasolla.

3.1    Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan täytäntöönpano: horisontaaliset näkökohdat

Tietojen erittely: toimipaikka ja maakohtainen julkistaminen

Maakohtaisen lähestymistavan johtavana periaatteena on, että tiedot on julkistettava tarkkuudella, joka vastaa sen kansallisen lainkäyttöalueen tasoa, jolla asianomaisella laitoksella on toimipaikka. Kuten Euroopan pankkiviranomainen (EPV) on selventänyt 11 , termiä ”toimipaikka” olisi tulkittava laajasti siten, että sillä viitataan tytäryrityksiin, sivuliikkeisiin ja muihin yhteisöihin, joiden kautta laitos on fyysisesti läsnä tietyssä maassa, oli kyse sitten jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta. EPV:n selvennyksistä huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että jäsenvaltiot ovat edelleen yleisesti epävarmoja siitä, olisiko ETA:n ulkopuolisten laitosten eurooppalaisten sivuliikkeiden noudatettava maakohtaista raportointivelvoitetta. Näyttää myös siltä, että termiä ei tulkita yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Valtaosa useammassa maassa toimivista EU:n laitoksista noudattaa maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvia vaatimuksia ja sisällyttää maakohtaiseen raporttiinsa eri yksiköitään koskevat asiaankuuluvat tiedot. Toisaalta on huomattava, että noin 90 prosenttia EU-27:n laitoksista toimii vain kotimaassaan. Niillä ei ole ulkomaisia sivuliikkeitä tai tytäryrityksiä, tai ne ovat itse kansainvälisesti toimivan pankin tytäryritys. Tämä tarkoittaa, että niistä noin 4 600 12  luottolaitoksesta (heinäkuun 2021 tiedot 13 ), jotka kuuluvat 89 artiklan soveltamisalaan 14 , vain noin 600:lla on tosiasiassa huomattavaa merkitystä maakohtaisen raportointivelvoitteen kannalta.

Koska useimmat EU:n laitokset toimivat ainoastaan omassa jäsenvaltiossaan, ETA:n ulkopuolisten laitosten eurooppalaisten sivukonttoreiden tilanteen selventämiseksi voisi olla hyödyllistä harkita maakohtaista raportointia koskevan vaatimuksen kohdentamista uudelleen laitoksiin, jotka toimivat useissa jäsenvaltioissa tai sekä jäsenvaltiossa että kolmannen maan lainkäyttöalueella.

Voisi myös olla hyödyllistä selventää, että termin ”toimipaikka” olisi katettava sekä tytäryritykset että sivuliikkeet. Näin varmistettaisiin, että sivuliikkeet tunnustetaan osaksi toimintaa siinä jäsenvaltiossa tai sillä verotuksellisella lainkäyttöalueella (EU:n ulkopuolella), jossa tai joilla ne harjoittavat toimintaa.

Voitaisiin myös selventää, että offshore-rahoituskeskuksissa ja veroparatiiseissa harjoitettavasta toiminnasta raportoidaan asianomaisilla verotuksellisilla lainkäyttöalueilla eikä siinä valtiossa, johon ne kuuluvat.

Vuosittainen raportointi: konsolidoinnin soveltamisala 

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdassa käytetään yleisesti ilmaisua ”konsolidoinnin perusteella” täsmentämättä kuitenkaan tarkemmin noudatettavaa lähestymistapaa. Näin ollen on tulkinnanvaraista, tarkoitetaanko kyseisessä kohdassa varovaisuusperiaatteen vai tilinpäätössääntelyn mukaista konsolidointia. EPV on selventänyt, että kohdassa tarkoitetaan varovaisuusperiaatteen mukaista konsolidoinnin soveltamisalaa, mutta se antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden säätää myös laajemmasta konsolidoinnin soveltamisalasta. Lisäksi EPV kehotti laitoksia tekemään selväksi, mitä konsolidoinnin soveltamisalaa ne käyttävät. 15 Käytännössä useimmat laitokset raportoivat tilinpäätössääntelyn mukaisen konsolidoinnin perusteella. Lisäksi direktiivissä (EU) 2021/2101 16 erittäin suurille laitoksille kaksinkertaisen raportoinnin välttämiseksi tarjotun poikkeuksen ehtona on, että laitoksen raportoinnin soveltamisala perustuu kirjanpitoperiaatteisiin.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että jäsenvaltiot tulkitsevat 89 artiklan tarkoittavan, että raportointivelvollisuus koskee paitsi emoyrityksenä toimivia laitoksia myös niiden eurooppalaisia tytäryrityksiä. Tätä voitaisiin selventää siten, että raportointivaatimus koskisi ainoastaan koko konsernin emoyritystä. Näin vältettäisiin kaksinkertainen raportointi.

Julkistamistavat: tietojen raportointimuoto

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 4 kohdassa säädetään, että maakohtaisen raportointivelvoitteen piiriin kuuluvat tiedot julkaistaan, mikäli mahdollista, kyseisen laitoksen vuositilinpäätösten tai, mikäli saatavilla, konsolidoitujen tilinpäätösten liitteenä. EU:n lainsäädännössä ei anneta lisäohjeita tietojen julkistamisessa käytettävästä raportointimuodosta, eikä unionin tasolla ole laadittu yhdenmukaistettua mallia. Koska ei ole annettu erityisiä ohjeita, joilla määriteltäisiin standardoitu EU:n lähestymistapa, raportoivat laitokset voivat vapaasti laatia oman raportointimuotonsa tai -mallinsa, mikä saattaa vaikuttaa raportoitujen tietojen johdonmukaisuuteen.

Suurin osa laitoksista noudattaa tätä säännöstä julkistamalla maakohtaisen raportointivelvoitteen piiriin kuuluvat tietonsa vuositilinpäätökseen liitettynä huomautuksena tai vuositilinpäätöksen liitteenä, kun taas jotkin laitokset laativat erillisen maakohtaisen raportin. Lisäksi tutkimuksen aikana vuosikertomuksia ei aina ollut saatavilla asianomaisten luottolaitosten yritysverkkosivuilla.

Tietojen saatavuuden ja vertailukelpoisuuden parantamiseksi edelleen voitaisiin harkita vakiomallien käyttöönottoa ja raportointimenettelyjen yhdenmukaistamista. Laitokset voisivat järjestelmällisesti julkaista maakohtaisen raporttinsa yritysverkkosivuillaan. Jos laitos on pörssiyhtiö, maakohtainen raportti voitaisiin lisäksi toimittaa järjestelmällisesti yhtiön vuosikertomuksen liitteenä erillisen raportin laatimisen sijaan.

3.2 Julkistettavat tiedot

Nimi/nimet, toiminnan luonne ja maantieteellinen sijainti

Ensimmäiset 89 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitut tiedot ovat puhtaasti kuvailevia. Kyseisen säännöksen tulkinta on äärimmäisen tärkeä, koska siinä asetetaan tietojen julkistamisen rajat maakohtaista raportointia varten ja määritetään siten 89 artiklan 1 kohdassa lueteltujen muiden mitattavissa olevien tietojen laajuus. Muodollisesti tarkasteltuna kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet sen kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja useimmat laitokset noudattavat julkistamisvelvoitetta.

On kuitenkin pari tulkintaan liittyvää kysymystä: toiminnan luonne ottaen huomioon, että laitoksille annetaan harkintavaltaa valita, kuuluuko se esimerkiksi vähittäis-, yritys-, tukku-, leasing-, kiinteistökehitys- vai johonkin muuhun luokkaan; tai maantieteellinen sijainti, erityisesti veroparatiiseihin ja offshore-rahoituskeskuksiin liittyvien alueiden osalta 17 – vähemmistö laitoksista julkistaa tietoja valtiollisen lainkäyttöalueen mukaan maakohtaisen julkistamisen sijasta.

Liikevaihto

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan b alakohdassa edellytetään, että laitokset julkistavat vuosittain liikevaihtonsa jäsenvaltioittain ja kolmansien maiden osalta. Vain harvat jäsenvaltiot ovat tarkentaneet määritelmää saattaessaan tämän vaatimuksen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

EPV:n antamien selvennysten 18 mukaisesti termillä ”liikevaihto” olisi pankkialalla tarkoitettava ”pankkitoiminnan nettotulosta”. Selvästi suurin osa pankeista noudattaa EPV:n ohjetta ja raportoi nettotulonsa (ottaen huomioon esimerkiksi korkokatteen ja palkkioista saadut nettotulot).

Oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja 89 artiklan 1 kohdan b alakohdan yhdenmukaisen ja vertailukelpoisen täytäntöönpanon varmistamiseksi termi ”liikevaihto” voitaisiin näin ollen korvata termillä ”liiketoiminnan nettotuotot” (mukaan lukien korkokate, palkkioista ja maksuista saadut nettotulot, sijoitustoiminnan nettotuotot ja muut liiketoiminnan tuotot).

Palkatun henkilöstön lukumäärä kokopäivätyötä vastaavana

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukainen raportointivaatimus koskee palkatun henkilöstön lukumäärää kokopäivätyötä vastaavana. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet sen osaksi kansallista lainsäädäntöään kirjaimellisesti. Sen tulkinta ei myöskään ole kiistanalainen, koska noudatettava toimintatapa määritellään selkeästi, eli henkilöstön lukumäärän ilmoittaminen kokopäivätyötä vastaavana (työtuntien määrä kokoaikaiseksi muutettuna) perinteisesti sovellettavan vaihtoehtoisen määritelmän (yksittäisten työntekijöiden lukumäärän) sijasta.

Kokoaikavastaavuuden määritelmän yleinen soveltaminen maakohtaisissa raporteissa helpottaa lukujen vertailua. Vertailtavuuteen voi kuitenkin vaikuttaa se, että useimpien pankkien tilinpäätöksissä työntekijöiden määrä ilmoitetaan yksittäisten työntekijöiden lukumääränä. Lisäksi tilinpäätöksissä tiedot annetaan yleensä vuotuisena keskiarvona, kun taas maakohtaisissa raporteissa saatetaan ilmoittaa työntekijöiden määrä vuoden lopussa.

Näiden havaintojen perusteella tätä vaatimusta voitaisiin tarkistaa siten, että varmistetaan yhdenmukaisuus kirjanpitovaatimusten kanssa. Se voisi olla esimerkiksi direktiivillä 2021/2101 hyväksytyn maakohtaisen velvoitteen mukainen.

Tulos ennen veroja

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan d alakohdassa edellytetään, että laitokset sisällyttävät maakohtaiseen raporttiinsa tiedot tuloksesta ennen veroja. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän vaatimuksen osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja myös sen tulkinta on määritelmän ja kattavuuden osalta selkeä: kaikkien raportoivien laitosten on sisällytettävä tämä tieto maakohtaiseen raporttiinsa, ja useimmissa tapauksissa tieto on yhdenmukainen tilinpäätöksessä esitettyjen lukujen kanssa.

Termi ”tulos ennen veroja” voitaisiin kuitenkin muuttaa muotoon ”tulos ennen yritystuloveroa”, jotta vältettäisiin se, että huomioon otettaisiin muita veroja kuin yhtiövero. Näin varmistettaisiin, että efektiivinen yhtiöveroaste lasketaan oikein.    

Verot tuloksesta

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetut tiedot liittyvät suoraan edeltäviin tietoihin ja koskevat ”veroja tuloksesta”. Tämä alakohta on saatettu kaikilta osin osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja kaikki raportoivat laitokset ilmoittavat maakohtaisissa raporteissaan verotusta koskevat tiedot tilinpäätöksissään olevien tietojen mukaisesti.

Tämän vaatimuksen tulkinta riippuu siitä, perustuuko liikevoittoveron laskenta suoriteperusteiseen kirjanpitoon (selvitetyt verot) vai kassaperusteiseen kirjanpitoon (maksetut verot). Läpinäkyvyyden ja vertailtavuuden edistämiseksi EPV on suositellut tietojen toimittamista erikseen sekä kassa- että suoriteperusteisesti noudattaen esimerkiksi IAS 12 Tuloverot ‑standardin 19 mukaisia periaatteita. Useimmat laitokset kuitenkin päättävät itsenäisesti, soveltavatko ne kassa- vai suoriteperusteista menetelmää, mikä vaikeuttaa maakohtaisissa raporteissa olevien tietojen vertailemista. Jotta helpotettaisiin efektiivisen veroasteen arvioimista ja lukujen vertailemista eri maiden ja laitosten välillä, vaatimusta, joka koskee ”veroja tuloksesta”, voitaisiin täsmentää edelleen siten, että laitosten olisi julkistettava kaksi veroindikaattoria: ”kertynyt tulovero (kuluva kausi)” ja ”maksettu tulovero (kuluva kausi)”.

Saatu valtiontuki

Maakohtaisen raportointivelvoitteen piiriin kuuluvien tietojen luettelon viimeisenä kohtana on ”saatu valtiontuki”, jonka raportoimista koskevasta vaatimuksesta säädetään 89 artiklan 1 kohdan f alakohdassa. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän vaatimuksen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Termillä ”valtiontuki” viitataan yleensä rahalliseen avustukseen, jonka hallitus tai jokin julkinen elin on myöntänyt tuensaajan hyväksi. Jäsenvaltioiden tasolla ei ole yksimielisyyttä siitä, pitäisikö määritelmän kattaa kaikenlaiset ”avustukset” eli ”valtiontuki” (kuten lainat, verohyvitykset, lahjoitukset tai vapautukset). Myöskään EPV ei ole ottanut kantaa siihen, miten määritelmää olisi tulkittava maakohtaisen raportin yhteydessä. Myös kohdan täytäntöönpano on epävarmaa, sillä useimmat laitokset eivät täsmennä valtiontukien määritelmiä eivätkä julkista saatujen valtiontukien määrää maittain. Määritelmän merkitykseen liittyvän epävarmuuden poistamiseksi termi ”saatu valtiontuki” voitaisiinkin määritellä siten, että varmistetaan, että avustukset ja valtiontuet sisältyvät määriteltyyn tukeen.

Tämän jakson lopuksi voitaisiin harkita maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen kuuluvien vaatimusten johdonmukaisuuden parantamista yhdenmukaistamalla soveltuvin osin 89 artiklan 1 kohdan yleinen sanamuoto kirjanpitovaatimusten ja muissa asiaa koskevissa säädöksissä olevan selvemmän muotoilun kanssa. Näin voitaisiin ratkaista tulkintaongelmia ja varmistaa, että laitokset kaikkialla EU:ssa panevat vaatimukset täytäntöön yhdenmukaisesti.

3.2 Maakohtaisen raportointivelvoitteen arviointi

Vaikuttavuus: kansalaisten luottamuksen yleinen lisääntyminen

Maakohtaisen raportointivelvoitteen tavoitteena on palauttaa kansalaisten luottamus rahoitusalaan. Tämä tavoite saavutetaan

·parantamalla avoimuutta laitosten toiminnan, mukaan lukien saavutettujen voittojen, maksettujen verojen ja vastaanotettujen tukien, suhteen sekä

·edistämällä yritysten vastuuta sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan. 20

Maakohtaisen raportointivelvoitteen mukaisesti ilmoitetuilla tiedoilla on tärkeä rooli rahoitusjärjestelmän maineen parantamisessa, koska ne antavat kaikille kansalaisille mahdollisuuden tutustua suoraan laitosten itse julkaisemiin keskeisiin tietoihin.

Se, että laitokset ovat yleisesti noudattaneet 89 artiklan 1 kohdassa säädettyjä vaatimuksia, on auttanut asettamaan julkisesti saataville perustietoja rahoituslaitosten toiminnan maantieteellisestä sijainnista ja verotuskäytännöistä. Maakohtaisen raportointivelvoitteen käyttöönotto on kansalaisille, veronmaksajille ja kansalaisjärjestöille hyödyllinen väline, jolla voidaan lisätä yleistä tietoisuutta ja edistää laitosten vastuullista käyttäytymistä yhteiskuntaa kohtaan. 21

Maakohtaista raportointivelvoitetta koskevan tavoitteen saavuttamisen suhteen luottamus rahoitusjärjestelmään on yleensä 22 lisääntynyt, kun rahoitus- ja velkakriisin päättymisestä on kulunut lähes kymmenen vuotta: Edelmanin luottamusbarometrin 23 mukaan luottamus rahoitusalaan lisääntyi maailmanlaajuisesti 8 prosenttia vuonna 2021 vuoteen 2012 verrattuna ja oli 52 prosenttia. Ipsos Globalin luotettavuusmonitorin 24 mukaan pankkien luotettavuus on lisääntynyt (20 %:sta 28 %:iin vuosina 2018–2021).

Lisäksi ulkoisen toimeksisaajan toteuttama kuuleminen, joka koostui kohdennetuista haastatteluista ja muista kyselytutkimuksista, vahvisti yleisesti hyväksytyn näkemyksen, jonka mukaan käsitys laitoksista on parantunut maakohtaista raportointivelvoitetta edeltävästä ajasta. 25  Pankit luottavat siihen, että kaikista julkistamisvaatimuksista johtuva avoimuuden lisääntyminen on lisännyt kansalaisten luottamusta pankkialaan. Myös veroviranomaiset, pankkivalvojat ja kansalaisjärjestöt ovat havainneet myönteisiä vaikutuksia.

Maakohtaisen raportointivelvoitteen mukaisten julkistamisvaatimusten tarkkaa vaikutusta pankkialaan kohdistuvan luottamuksen lisääntymiseen on kuitenkin edelleen hankala määrittää. Rahoituskriisin jälkeen EU:n lainsäätäjä teki aloitteita, joilla pyrittiin parantamaan rahoitus- ja pankkialan häiriönsietokykyä. Aloitteilla erityisesti vahvistettiin pankkialan sääntelykehystä luomalla euroalueen pankeille yhteinen valvontamekanismi, tarkistamalla pääomavaatimusten laskemista koskevia sääntöjä ja luomalla uudet puitteet pankkien hallittua kriisinratkaisua varten.

Kaiken kaikkiaan 89 artiklan 1 kohdan a–f alakohdassa tarkoitettuja tietoja pidetään riittävinä tavoitteisiin nähden, eikä uusia indikaattoreita tarvitse ottaa käyttöön. 26 Tässä kertomuksessa esitetään kuitenkin myös mahdollisia mukautuksia käytettyjen käsitteiden selventämiseksi.

Tehokkuus: hyödyt ovat kustannuksia suuremmat

Maakohtaisen raportointivelvoitteen käyttöönoton myötä raportoivien laitosten oli toteutettava toimia ja osoitettava resursseja pakollisten vaatimusten täyttämiseksi. Erityisesti käynnistysvaiheessa laitosten oli tehtävä kertaluonteisia investointeja uuden järjestelmän kehittämiseksi. Niiden piti muun muassa määrittää raportointimuoto, mukauttaa kirjanpito-ohjelmisto vaadittuja tietoja varten ja kouluttaa henkilöstöä tietojen raportointiin liittyviin tehtäviin. Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen liittyvät kustannukset lisääntyvät useista tekijöistä riippuen. Näitä ovat esimerkiksi raportoivan laitoksen koko ja organisaatiorakenteen monimutkaisuus sekä velvoitteen piiriin kuuluvien maiden lukumäärä. Hallinnolliset kustannukset riippuvat myös julkistamistavoista. Tehokkuus lisääntyy, kun maakohtainen raportti sisällytetään vuosikertomukseen sen sijaan, että se laadittaisiin erillisenä asiakirjana.

Ulkoisen taustaselvityksen 27 yhteydessä tehtyjen arvioiden perusteella 89 artiklan 1 kohdan mukaisten maakohtaista raportointia koskevien vaatimusten soveltamisalaan kuuluville laitoksille aiheutuvat kustannukset ovat vähäisiä: liikevaihtona ilmaistuna ne ovat huomattavasti alle yhden prosenttiyksikön. Lisäksi ne vähenevät ensimmäisen vuoden jälkeen, kun raportointimenetelmä on otettu käyttöön. 28  On myös huomattava, että vaikka maakohtaista raportointivelvoitetta ei olisi otettu käyttöön, monille laitoksille olisi joka tapauksessa aiheutunut suurin osa samoista hallinnollisista kustannuksista esimerkiksi liiketoimintaa koskevasta raportoinnista tai raportoinnista veroviranomaisille OECD:n toimen BEPS 13 täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten lakien mukaisesti.

Raportointivelvoitteisiin liittyvät, sekä laitoksiin että yhteiskuntaan kohdistuvat todistetut myönteiset vaikutukset ovat kaiken kaikkiaan huomattavasti suuremmat kuin maakohtaisen raportoinnin täytäntöönpanon edellyttämät rajalliset kustannukset. Koska luottolaitoksille aiheutuvat hallinnolliset kustannukset ovat suhteellisesti hyvin vähäiset, 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti julkistettavien tietojen luetteloa ei ole perusteltua lyhentää.

Jatkuva merkityksellisyys nykyisten ja uusien tarpeiden suhteen

Luottamus rahoitusjärjestelmään on lisääntynyt sen jälkeen, kun pakollinen maakohtainen raportointivelvoite otettiin käyttöön vakavaraisuusdirektiivillä kahdeksan vuotta sitten. Uusimmat vero- ja rahanpesuskandaalit, kuten Offshore Leaks -tietovuoto (2013), Luxemburg-vuoto (2014), Swiss Leaks -tietovuoto (2015), Panaman paperit (2016), Paratiisin paperit (2017) ja Pandoran paperit (2021), ovat kuitenkin hidastaneet pyrkimyksiä palauttaa luottamus rahoitusjärjestelmään.

Lisäksi edellä mainittu Edelmanin luottamusbarometri osoittaa, että vuonna 2021 maailmanlaajuinen luottamusindeksi laski 4 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Luottamus heikkeni eniten eräissä Euroopan maissa, kuten Espanjassa (–9 %), Irlannissa (–7 %) ja Ranskassa (–7 %). Italiassa ja Saksassa luottamus kuitenkin lisääntyi hieman (+1 %). 29  

Tässä yhteydessä on huomattava, että myönteinen vaikutus, joka maakohtaisella raportointivelvoitteella on ollut laitosten maineen parantamisessa sen lisättyä tietoisuutta laitosten toiminnasta, ilmenee laajemmassa poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jonka tarkoituksena on lisätä verotuksen läpinäkyvyyttä. 30 Vakavaraisuusdirektiivissä säädetään myös muista avoimuustoimenpiteistä, jotka voivat edistää kansalaisten luottamuksen palauttamista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi yrityksen hallinnointia ja hallituksen jäsenten palkitsemista koskevien tietojen julkistaminen.

Vaikka maakohtaisen raportointivelvoitteen tavoitteet ovatkin edelleen voimassa, viime aikoina on tullut esiin uusia haasteita ja EU:n asialistalle on noussut uusia painopisteitä: yhä globaalimmassa, liikkuvammassa ja digitaalisemmassa taloudessa voitonsiirto on entistä monimutkaisempien liiketoimintamallien ja yhtiörakenteiden ansiosta aiempaa helpompaa. Näihin haasteisiin vastaamiseksi OECD käynnisti lokakuussa 2015 veropohjan rapautumiseen ja voitonsiirtoihin liittyvän BEPS-toimintasuunnitelmansa (Base Erosion and Profit Shifting). Siinä ehdotetaan uusia standardeja, joilla pyritään uudistamaan järjestelmää sen varmistamiseksi, että tuloverot maksetaan siellä, missä taloudellinen toiminta tapahtuu. Lisäksi komissio on pyrkinyt vähentämään veronkiertoa EU:ssa toteuttamalla useita aloitteita – kuten veronkierron vastaisen toimenpidepaketin 31 , johon sisältyy veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi (ATAD 1 ja 2) 32 . Toukokuussa 2021 komissio julkaisi verotusta koskevan EU:n toimenpideohjelman, johon sisältyy useita yritysverotusta koskevia ehdotuksia, kuten uusi ehdotus tiettyjen EU:ssa toimivien suurten yritysten efektiivisen yhtiöveroasteen julkaisemisesta vuosittain. Veronkierron vaikeuttamiseksi Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät marraskuussa 2021 julkista maakohtaista raportointia koskevan direktiivin. Siinä otettiin käyttöön erittäin suuria monikansallisia yrityksiä (yritykset, joiden vuotuiset tulot ovat yli 750 miljoonaa euroa) ja niiden tytäryrityksiä koskevat raportointisäännöt, joiden mukaan tällaisten yritysten on julkistettava kussakin EU:n jäsenvaltiossa maksamansa veron määrä.

Maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen perustuva lähestymistapa on toimintaympäristön muutoksista huolimatta edelleen merkityksellinen. Tämän ovat vahvistaneet 33 sekä suuri yleisö eli kuluttajat ja kansalaiset että tietyt sidosryhmät, kuten

·ammattiliitot – jotka korostavat, että niiden edustamien työntekijöiden on tärkeää saada tietoja työnantajayritystensä verokäyttäytymisestä

·pienet ja keskisuuret yritykset – jotka pitävät tietojen julkistamista olennaisen tärkeänä, jotta voidaan varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset ja estää suuria yrityksiä saamasta epäreilua kilpailuetua

·sijoittajat – joiden päätöksiin yritysvastuuta koskevat tiedot voivat vaikuttaa

·kehittyvät taloudet – joille maakohtainen raportointivelvoite on väline finanssipoliittisen vastuuvelvollisuuden parantamiseksi ja epädemokraattisten maiden väärinkäytösten välttämiseksi

·kansalliset ja EU:n viranomaiset – joille tietojen julkistaminen on toimintapolitiikan ja päätöksenteon keskeinen väline.

Maakohtaisen raportointivelvoitteen sisäinen ja ulkoinen johdonmukaisuus sekä maakohtaisen periaatteen lisääntyvä soveltaminen

Maakohtaista raportointivelvoitetta koskeva 89 artikla ei ole vakavaraisuusasetuksesta ja -direktiivistä koostuvan paketin ainoa säännös, joka koskee laitosten julkistettavien tietojen pakollista raportointia. Muita tietojen julkistamista koskevia säännöksiä ovat vakavaraisuusdirektiivin 90 artikla, joka koskee kokonaispääoman tuoton julkistamista vuosikertomuksessa, sekä vakavaraisuusasetuksen kahdeksas osa, jossa määritellään useita seikkoja, jotka on julkaistava vuositilinpäätöksessä. Kummassakaan näistä säännöksistä ei kuitenkaan edellytetä maakohtaista raportointia.

Sisäisen johdonmukaisuuden osalta 89 artiklaa voidaan näin ollen pitää itsenäisenä säännöksenä, jolla on hyvin vähän yhteyksiä saman lainsäädäntökehyksen muihin osiin.

Kun arvioidaan vakavaraisuusdirektiivin mukaisen maakohtaisen raportointivelvoitteen ulkoista johdonmukaisuutta tarkastelemalla tapaa, jolla se on vuorovaikutuksessa muiden sellaisten säädösten kanssa, joilla on samat politiikkatavoitteet, paljastuu mahdollisia synergioita ja päällekkäisyyksiä.

Sijoituspalveluyrityksiä koskevan asetuksen 34 ja sijoituspalveluyrityksiä koskevan direktiivin 35 voimaantulon jälkeen ainoastaan luokkiin 1 36 ja 1 miinus 37 kuuluvien sijoituspalveluyritysten on soveltuvin osin noudatettava vakavaraisuusasetusta ja -direktiiviä. Luokan 2 sijoituspalveluyritysten on noudatettava sijoituspalveluyrityksiä koskevan direktiivin 27 artiklassa asetettuja vaatimuksia. Kyseisen artiklan mukaisesti julkistettavien tietojen luettelo vastaa 89 artiklan 1 kohdan mukaista luetteloa, lukuun ottamatta ensimmäistä vaatimusta (jossa ilmaisu ”maantieteellinen sijainti” on korvattu ilmaisulla ”kaikkien tytäryritysten ja sivuliikkeiden sijainti”).

Vakavaraisuusdirektiivin maakohtainen raportointivelvoite ja hiljattain hyväksytty julkista maakohtaista raportointia koskeva direktiivi muistuttavat läheisesti toisiaan sekä tavoitteiden (yritysten avoimuuden lisääminen ja julkisen valvonnan tehostaminen) että julkistamisperiaatteen (ilmoitettavien tietojen tyypit, tietojen julkistaminen maakohtaisesti) osalta. Uusi direktiivi hyväksyttiin vuoden 2015 vaiheilla paljastuneiden veroskandaalien seurauksena, ja sitä sovelletaan suuriin monikansallisiin yrityksiin (yritykset, joiden konsolidoidut tulot ovat vähintään 750 miljoonaa euroa). Uudella direktiivillä muutetaan direktiiviä 2013/34, ja sen 10 a luvun uuden 48 c artiklan 2 kohdassa määritellään luettelo vaatimuksista, jotka vastaavat suurelta osin vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan mukaisia tietoja. Uuden 10 a luvun mukaisesti julkistettavien tietojen määrittelyssä käytettyjen termien sanamuoto on kuitenkin yksityiskohtaisempi kuin vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklassa käytettyjen termien, mikä poistaa 89 artiklan tulkintaan liittyvät hankaluudet. Soveltamisalan osalta uudessa direktiivissä keskitytään hyvin suuriin yrityksiin 38 , kun taas vakavaraisuusdirektiivin 89 artikla koskee luottolaitoksia sekä järjestelmän kannalta merkittäviä ja suuria sijoituspalveluyrityksiä. Uuden direktiivin 48 b artiklan 3 kohtaan sisältyy erityinen säännös, jolla pyritään varmistamaan, että niille laitoksille, jotka voisivat kuulua kummankin järjestelmän soveltamisalaan, ei synny kaksinkertaista maakohtaista raportointivelvoitetta. Tietojen saatavuuden ja vertailtavuuden parantamiseksi muutetussa tilinpäätösdirektiivissä edellytetään, että maakohtainen raportti on esitettävä käyttäen yhteistä mallia ja sähköisiä raportointimuotoja, jotka ovat koneellisesti luettavissa.

OECD:n BEPS-toimintasuunnitelman toimessa 13 39 (joka pantiin täytäntöön EU:ssa neuvoston direktiivillä (EU) 2016/881 (DAC4) siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla) säädetään myös veroviranomaisten välisestä kansainvälisestä maakohtaisesta raportointivelvoitteesta. BEPS-toimintasuunnitelman toimessa 13 ja DAC4-direktiivissä tarkoitettuja tietoja ei kuitenkaan tarvitse asettaa julkisesti saataville. DAC4-direktiiviä sovelletaan EU:ssa sijaitseviin monikansallisiin yrityksiin tai kotipaikkaansa EU:ssa pitäviin monikansallisen yritysryhmän yhteisöihin, joiden edeltävän tilikauden konsolidoitujen tulojen kokonaismäärä on yli 750 miljoonaa euroa. Maakohtainen raportti sisältää monikansallisen yritysryhmän yhteisöjä koskevia tietoja kunkin verotuksellisen lainkäyttöalueen osalta. Tietoihin sisältyy etuyhteydessä olevien osapuolten tulojen sekä työntekijöiden ja omaisuuserien kaltaisia indikaattoreita, joiden avulla arvioidaan liiketoiminnan taloudellista sisältöä koskevien vaatimusten täyttymistä. Raportti kattaa 89 artiklan 1 kohdassa säädettyjä indikaattoreita laajemman valikoiman indikaattoreita.

Uusi GRI-verostandardi (GRI 207), joka tuli voimaan raportoinnin osalta vuonna 2021, on ensimmäinen ja ainoa maailmanlaajuisesti sovellettava – vapaaehtoinen – julkista raportointia koskeva standardi, jolla pyritään lisäämään verotuksen läpinäkyvyyttä. Siinä asetetaan odotuksia sekä verostrategiaan ja -hallintoon että verojen maksamiseen liittyvien tietojen julkistamiselle maakohtaisen raportoinnin perusteella. Jotkin monikansalliset yritykset julkistavat jo vapaaehtoisesti tietoja veroistaan maakohtaisesti. Kyseistä verostandardia sovelletaan kaikkiin organisaatioihin (suuriin ja pieniin, yksityisiin ja julkisiin), jotka katsovat verojen olevan olennainen raportoinnin aihe. Pakollisesti julkistettavia tietoja (joiden luettelon raportoiva yhteisö voi vapaaehtoisesti ottaa käyttöön) koskevat vaatimukset ovat osittain päällekkäisiä vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklassa säädettyjen vaatimusten kanssa. Koska näitä kahta raportointijärjestelmää ei ole yhdenmukaistettu, vakavaraisuusdirektiivin soveltamisalaan kuuluville laitoksille, jotka päättävät julkistaa tietoja myös GRI 207 -standardin mukaisesti, aiheutuu ylimääräinen raportointitaakka.

Arviointi osoitti, että vakavaraisuusdirektiivin mukainen maakohtainen raportointivelvoite ja äskettäin hyväksytty julkinen maakohtainen raportointivelvoite ovat kaiken kaikkiaan ulkoisesti johdonmukaisia ja että niiden välillä ei ole ristiriitoja. Molemmilla välineillä on samat tavoitteet: yritysten läpinäkyvyyden lisääminen ja julkisen valvonnan tehostaminen. Joillakin muilla välineillä, kuten DAC4-direktiivillä, pyritään torjumaan rajatylittävää veronkiertoa. Tämän erityistavoitteen saavuttamiseksi DAC4-direktiivissä on täydentäviä indikaattoreita, jotka ovat toisinaan yksityiskohtaisempia kuin vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklassa määritellyt indikaattorit.

Maakohtaisen raportoinnin tuoma EU:n tason lisäarvo keskeisenä askeleena kohti avoimuuden lisääntymistä maailmanlaajuisesti

Maakohtainen raportointivelvoite sisällytettiin vakavaraisuusdirektiiviin, koska haluttiin palauttaa EU:n kansalaisten luottamus maailmanlaajuisen rahoituskriisin jälkeen. Tässä yhteydessä EU esitti pakollisten raportointivaatimusten käyttöönottoa keinona lisätä rahoitusjärjestelmän avoimuutta ja korosti laitosten rajatylittävää toimintaa. Kahdeksan vuotta maakohtaista raportointivelvoitetta koskevan vaatimuksen voimaantulon jälkeen julkistamisvelvoite on osoittautunut tärkeäksi tekijäksi laitosten toiminnan avoimuuden lisäämisessä ja siten yhteiskunnan luottamuksen palauttamisessa.

Toimeksisaajan kuulemat kansalliset ja EU:n tason sidosryhmät 40 korostivat selvästi, että ilman vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan mukaista maakohtaista raportointivelvoitetta kansallisilla toimilla pystyttäisiin lisäämään kansalaisten luottamusta rahoitusalaan vain rajallisesti. Ne pitävät EU:n tason yhdenmukaistamista etuna ja rajatylittävää vertailtavuutta ominaisuutena, jonka avulla kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta voivat analysoida ja valvoa rahoitusalaa.

4.Päätelmät

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdassa säädettyjen maakohtaista raportointivelvoitetta koskevien säännösten arviointi osoittaa, että pakollisten tietojen julkistaminen toimii politiikkakehyksessään hyvin. On osoittautunut, että kaikki luetellut vaatimukset ovat palauttaneet luottamusta rahoitusalaan lisäämällä laitosten toiminnan avoimuutta ja vahvistamalla alan häiriönsietokykyä.

Vaikka EU:n kansalaisten ja sidosryhmien yleinen käsitys rahoitusjärjestelmästä on parantunut merkittävästi viime vuosina, luottamus alaan ei ole vieläkään palautunut kriisiä edeltävälle tasolle. 41 Siksi luottamuksen palauttaminen rahoitusjärjestelmään on edelleen ensisijainen tavoite. Myös maakohtainen raportointivelvoite on edelleen merkityksellinen veropohjan rapautumisen ja voitonsiirtojen julkisen valvonnan kannalta. Lisäksi EU:n sitoutumista läpinäkyvyyden edistämiseen ja yleisen tietoisuuden lisäämiseen tällä alalla on vahvistettava viime aikoina esiin nousseiden uusien haasteiden valossa. Nämä liittyvät esimerkiksi yhä monimutkaisempiin liiketoimintamalleihin, jotka ovat yhteydessä globalisoituneeseen digitaalitalouteen.

Hallinnollisen taakan osalta voidaan todeta, että raportoiville yhteisöille maakohtaisen raportointivelvoitteen noudattamisesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan mitättömät, kun taas laajemmalle yhteiskunnalle koituvat hyödyt ovat huomattavasti suuremmat. Lisäksi nämä hallinnolliset kustannukset olisivat aiheutuneet laitoksille joka tapauksessa – ilman vakavaraisuusdirektiivin mukaista maakohtaista raportointivelvoitettakin – esimerkiksi niiden omasta liiketoimintaa koskevasta raportoinnista tai DAC4-direktiivin mukaisesta raportoinnista veroviranomaisille.

Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan säännökset ovat johdonmukaisia muun EU:n lainsäädännön – kuten direktiivin (EU) 2021/2101 – kanssa, jolla pyritään lisäämään yritysten läpinäkyvyyttä ja tehostamaan julkista valvontaa.

Vaikka tässä kertomuksessa on yksilöity joitakin parantamismahdollisuuksia, toimeksisaajan kertomuksen laatimista varten järjestämistä kuulemisista tai muista lähteistä ei ole saatu viitteitä siitä, että asianomaiset sidosryhmät olisivat halukkaita avaamaan säännöksiä uudelleen tässä vaiheessa. Vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan arviointi osoittaa, että maakohtaisen raportointivelvoitteen täytäntöönpano laitoksissa on yleisesti ottaen riittävää ja tarkoituksenmukaista. Pakollisesti vaadittujen tietojen julkistaminen on edelleen kansalaisille, veroviranomaisille ja eri sidosryhmille kaikkialla EU:ssa keskeinen väline, jolla voidaan lisätä yleistä tietoisuutta tällä alalla ja edistää laitosten vastuullisuutta yhteiskuntaa kohtaan.

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta.

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32013L0036&from=FI  

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta.

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32013R0575&from=FI  

(3)

Ks. vakavaraisuusdirektiivin johdanto-osan 52 kappale.

(4)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/878, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, direktiivin 2013/36/EU muuttamisesta vapautettujen yhteisöjen, rahoitusalan holdingyhtiöiden, rahoitusalan sekaholdingyhtiöiden, palkitsemisen, valvontatoimenpiteiden ja -valtuuksien sekä pääoman ylläpitämistoimenpiteiden osalta.

EUR-Lex - 32019L0878 - FI - EUR-Lex (europa.eu) .

(5)

 Study on the Adequacy of the Information to be Disclosed under Article 89(1) of the Capital Requirements Directive IV. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(6)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa sekä luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta ja finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta (COM(2011)0453 – C7‑0210/2011 – 2011/0203(COD)). Ks. johdanto-osan 12 kappaleen b alakohta ja 86 a artikla.

https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/A-7-2012-0170_FI.html  

(7)

Ks. vakavaraisuusdirektiivin johdanto-osan 52 kappale.

(8)

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ”Yleinen arviointi 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU 89 artiklassa vahvistettujen maakohtaisten julkistamisvaatimusten taloudellisista vaikutuksista”.

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:52014DC0676&qid=1639170286777&from=FI

(9)

Määräaika saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä oli 31. joulukuuta 2013.

(10)

 SWD(2021) 305 final, Komission yksiköiden valmisteluasiakirja, ”Paremman sääntelyn suuntaviivat”. https://ec.europa.eu/info/sites/default/files/swd2021_305_en.pdf  

(11)

EBA Q&A 2014_1248. https://eba.europa.eu/single-rule-book-qa/-/qna/view/publicId/2014_1248

(12)

EKP, List of Monetary Financial Institutions (daily data), saatavilla osoitteessa

https://www.ecb.europa.eu/stats/financial_corporations/list_of_financial_institutions/html/elegass.en.html  

(13)

 Tiedot on raportoitu vakavaraisuusdirektiivin 89 artiklan 1 kohdan nojalla julkistettavien tietojen riittävyyttä koskevan tutkimuksen sivulla 63. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(14)

Luettelosta on jätetty pois vakavaraisuusdirektiivin 2 artiklan 5 kohdassa määritellyt luottolaitokset, joihin ei sovelleta vakavaraisuusdirektiiviä.

(15)

Ks. alaviite 11.

(16)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2021/2101, annettu 24 päivänä marraskuuta 2021, direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittamisesta – 48b artiklan 3 kohta.

(17)

Esimerkiksi Caymansaarilla harjoitettava toiminta katsotaan osaksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettavaa toimintaa.

(18)

EPV, Q&A 2014_1249. https://eba.europa.eu/single-rule-book-qa/-/qna/view/publicId/2014_1249  

(19)

 IAS 12 Tuloverot. https://www.ifrs.org/issued-standards/list-of-standards/ias-12-income-taxes/  

(20)

Ks. alaviite 7.

(21)

 Study on the Adequacy of the Information to be Disclosed under Article 89(1) of the Capital Requirements Directive IV, s. 67–68. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(22)

Lukuun ottamatta erityisten (kriisi)tapahtumien vaikutusta, kuten äskettäinen Silicon Valley Bankin kaatuminen Kaliforniassa (Yhdysvallat) tai Credit Suissen pakkopelastaminen.

(23)

Edelman trust barometer (2021). Luottamus rahoituspalveluihin.

https://www.edelman.com/sites/g/files/aatuss191/files/2021-04/2021%20Edelman%20Trust%20Barometer%20Trust%20in%20Financial%20Services%20Global%20Report_website%20version.pdf  

(24)

  https://www.ipsos.com/sites/default/files/ct/news/documents/2022-01/Global-Trustworthiness-Monitor-2021.pdf

(25)

 Study on the Adequacy of the Information to be Disclosed under Article 89(1) of the Capital Requirements Directive IV, s. 67. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(26)

 Ulkoisen toimeksisaajan tekemässä taustatutkimuksessa todetaan, että määritelmiä on tarpeen tarkentaa sen sijaan, että olemassa olevaan maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen lisättäisiin uusia indikaattoreita (s. 98). Tutkimuksessa havaittiin myös, että merkittävä vähemmistö otokseen kuuluneista pankeista raportoi ylimääräisiä tietoja, kuten lisävero, tuloslaskelma ja tase, tai maantieteellisiä indikaattoreita, joista jotkin ovat päällekkäisiä sidosryhmien pyytämien indikaattorien kanssa (s. 50–51). Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(27)

 Ks. edellinen alaviite, s. 63 ja liite IV. Hallinnollisia kustannuksia ja lisäkustannuksia koskevat kuvailevat tilastotiedot, s. 126–156. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(28)

 Ks. edellinen alaviite, liite IV. Hallinnollisia kustannuksia ja lisäkustannuksia koskevat kuvailevat tilastotiedot, s. 126–156. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(29)

  https://www.edelman.com/sites/g/files/aatuss191/files/2021-03/2021%20Edelman%20Trust%20Barometer.pdf , s. 46–47.

(30)

Tärkeimpiä EU:n aloitteita, joilla pyritään tähän yleiseen tavoitteeseen, ovat muun muassa seuraavat: tiukempien pääomavaatimusten käyttöönotto (vakavaraisuusdirektiivi V ja vakavaraisuusasetus II), kriisinhallintakehys (pankkialan elvytys- ja kriisinratkaisukehys, talletussuojajärjestelmät), pankkiunioni (yhteinen valvontamekanismi, yhteinen kriisinratkaisumekanismi) ja oikeudenmukaisen ja tehokkaan verotuksen varmistamista koskeva komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”2000-luvun yritysverotus” ( https://ec.europa.eu/taxation_customs/system/files/2021-05/communication_on_business_taxation_for_the_21st_century.pdf ).

(31)

  https://ec.europa.eu/taxation_customs/anti-tax-avoidance-package_en

(32)

ATAD 1: Neuvoston direktiivi (EU) 2016/1164, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2016, sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta. ATAD 2: Neuvoston direktiivi (EU) 2017/952, annettu 29 päivänä toukokuuta 2017, direktiivin (EU) 2016/1164 muuttamisesta.

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32016L1164&from=FI  

(33)

 Study on the Adequacy of the Information to be Disclosed under Article 89(1) of the Capital Requirements Directive IV, s. 69–70. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(34)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2033, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista sekä asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 575/2013, (EU) N:o 600/2014 ja (EU) N:o 806/2014 muuttamisesta (EUVL L 314, 5.12.2019).

(35)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2034, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta ja direktiivien 2002/87/EY, 2009/65/EY, 2011/61/EU, 2013/36/EU, 2014/59/EU ja 2014/65/EU muuttamisesta (EUVL L 314, 5.12.2019).

(36)

Sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta annetun asetuksen 62 artikla, jolla muutetaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohtaa.

(37)

Sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta annetun asetuksen 1 artiklan 2 ja 5 kohta.

(38)

Yritykset, joiden vuotuiset tulot ovat yli 750 miljoonaa euroa.

(39)

Maakohtaisuus on OECD:n BEPS-hankkeen vähimmäistason vakiovaatimus. Maakohtaisia raportointivaatimuksia sovelletaan 17. lokakuuta 2020 alkaen 131 lainkäyttöalueeseen, EU:n jäsenvaltiot mukaan lukien.

(40)

 Study on the Adequacy of the Information to be Disclosed under Article 89(1) of the Capital Requirements Directive IV, s. 95. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .

(41)

 Ks. edellinen alaviite, s. 66–67. Yhtiöoikeus ja yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä | Euroopan komissio (europa.eu) .