Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52022PC0006

    Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välisen sopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä

    COM/2022/6 final

    Bryssel 12.1.2022

    COM(2022) 6 final

    2022/0001(NLE)

    Ehdotus

    NEUVOSTON PÄÄTÖS

    lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välisen sopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä


    PERUSTELUT

    Tammikuussa 2019 julkaistussa komission kertomuksessa sijoittajien kansalaisuus- ja oleskeluoikeusjärjestelyistä Euroopan unionissa 1 tuotiin esiin tällaisiin järjestelyihin liittyviä huolenaiheita, jotka koskevat erityisesti turvallisuutta, järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumista, rahanpesua, terrorismin rahoitusta, veronkiertoa ja korruptiota. Siinä varoitettiin myös, että kun sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjä toteuttavat sellaiset maat, joiden kansalaisilla on viisumivapaa pääsy unioniin, järjestelyjä voitaisiin käyttää tavanomaisen Schengen-viisumimenettelyn ja siihen liittyvän riskien perusteellisen arvioinnin kiertämiseen. 2

    EU:n ja Vanuatun välistä viisumivapaussopimusta 3 on sovellettu vuodesta 2015. Ennen vuotta 2015 Vanuatulla oli käytössä vain yksi sijoittajien kansalaisuusjärjestely, jonka välityksellä myönnettiin vähäinen määrä passeja. 4 Vanuatu on kuitenkin vuodesta 2015 lähtien ottanut käyttöön uusia sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjä, ja hyväksyttyjen hakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi. Vanuatun viranomaisten mukaan tällä hetkellä käytössä on kaksi järjestelmää: Vanuatu Contribution Program ja Development Support Program. Maaliskuuhun 2021 mennessä Vanuatu oli myöntänyt sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjen välityksellä yli 10 500 passia. 5 Vanuatun parlamentti hyväksyi huhtikuussa 2021 uuden kansalaisuusjärjestelyn, jota ei ole vielä otettu käyttöön. 6

    Komissio alkoi tutkia Vanuatun soveltamia järjestelyjä vuonna 2017, koska ne herättivät vakavia epäilyksiä erityisesti turvallisuuspuutteidensa johdosta. Komissio muistutti Vanuatun viranomaisia myös siitä, että viisumivapaussopimukseen sisältyy mahdollisuuksia keskeyttää sen soveltaminen. Komissio pyysi Vanuatun viranomaisilta vuonna 2017 myös tietoja järjestelyjen hallinnoinnista ja erityisesti hakijoille suoritettavasta turvallisuustutkinnasta. Vanuatun hallitus vakuutti komissiolle vuonna 2018, että turvallisuustutkintamenettelyihin sisältyi tarkistuksia Interpolin tietokannoista.

    EU:n ja Vanuatun välillä 15. huhtikuuta 2019 käydyssä viidennessä vahvistetussa poliittisessa vuoropuhelussa EU toisti huolensa järjestelyistä, joilla Vanuatun kansalaisuuden voi saada sijoitusten kautta, ja totesi niillä voivan olla vaikutuksia viisumivapaussopimuksen kannalta. EU selvensi, että vaikka kansalaisuuden myöntämismenettelyt ovat Vanuatun suvereeneja päätöksiä, väärinkäytösten estämiseksi on olennaista suorittaa erittäin tiukat taustan tarkistukset.

    Komission tietoon tuli heinäkuussa 2019, että eräille hakijoille oli myönnetty kansalaisuus Vanuatun toteuttaman sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjen välityksellä siitä huolimatta, että heidät oli merkitty Interpolin tietokantoihin, ja että jotkut hakijat olivat esittäneet väärennettyjä asiakirjoja (erityisesti väärennettyjä puhtaita rikosrekisteritietoja), mitä Vanuatun viranomaiset eivät havainneet.

    Komissio pyysi Vanuatun viranomaisilta kirjeitse lisätietoja järjestelyistä, turvallisuustutkintamenettelyistä ja kansalaisuuden myöntämisestä Interpolin seurantalistoilla oleville hakijoille. Kirjeissä varoitettiin jälleen mahdollisuudesta keskeyttää viisumivapaus. 7

    EU viittasi Vanuatun kanssa 21. huhtikuuta 2021 käymässään kuudennessa vahvistetussa poliittisessa vuoropuhelussa jälleen siihen, että Vanuatun toteuttamilla sijoittajien kansalaisuusjärjestelyillä saattaa olla vaikutuksia viisumivapaussopimukseen, ja suositteli painokkaasti, että Vanuatu puuttuisi välittömästi tällaisiin järjestelyihin liittyviin mahdollisiin järjestäytyneen rikollisuuden soluttautumisen, rahanpesun, veronkierron ja korruption riskeihin. Vanuatu ilmoitti tämän poliittisen vuoropuhelun yhteydessä aikovansa toteuttaa näiden ongelmien ratkaisemiseksi uudistuksia, kuten tiivis yhteistyö eri sidosryhmien – erityisesti maan rahanpesun selvittelykeskuksen – kanssa ja passilain muuttaminen. Vanuatun hallitus ryhtyi kuitenkin huhtikuussa 2021 lisätoimiin uuden kansalaisuusohjelman perustamiseksi.

    Komissio päätteli Vanuatulta saatujen tietojen perusteella, että sen soveltamissa sijoittajajärjestelyissä on vakavia heikkouksia ja turvallisuuspuutteita, jotka voivat aiheuttaa riskin EU:n ja sen jäsenvaltioiden sisäiselle turvallisuudelle. Erityisesti hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on liian lyhyt perusteellisen tutkinnan tekemiseksi, eikä ennen kansalaisuuden myöntämistä vaihdeta järjestelmällisesti tietoja hakijan alkuperämaan tai pääasiallisen aiemman asuinmaan kanssa. Lisäksi järjestelyissä ei aseteta Vanuatussa sijaitsevaa fyysistä asuinpaikkaa tai maassa oleskelua koskevia vaatimuksia. Turvallisuustutkinnan luotettavuutta koskevia lisäepäilyksiä herättää fyysistä haastattelua koskevan vaatimuksen puuttuminen, koska tämä vähentää viranomaisten mahdollisuuksia vahvistaa hakemuksessa annetut tiedot, mukaan lukien niiden todenperäisyys ja uskottavuus.

    Saatavilla olevat tiedot herättävät huolta myös järjestelyjen laajuudesta, hakemusten hylkäämisasteesta ja hakijoiden alkuperäisistä kansalaisuuksista.

    Ensinnäkin hyväksyttyjen hakijoiden määrä on erittäin suuri (Vanuatun passiviraston mukaan vuosina 2013–2021 myönnettiin sijoitusten vastineena yli 10 500 kansalaisuutta).

    Toiseksi hylkäämisaste on erittäin alhainen. Käytettävissä olevien tietojen perusteella vuoteen 2020 mennessä oli hylätty vain yksi hakemus. 8 Tämä herättää lisäepäilyksiä turvallisuustutkinnan ja taustan tarkistusten luotettavuudesta.

    Kolmanneksi hyväksyttyjen hakijoiden alkuperämaihin kuuluu eräitä maita, jotka on yleensä suljettu muiden kansalaisuusjärjestelyjen ulkopuolelle, kuten Iran ja Afganistan, ja muita maita, joiden kansalaisilta edellytetään viisumia lyhytaikaista EU:ssa oleskelua varten, kuten Nigeria, Jemen, Syyria, Pakistan ja Libya.

    Vanuatun vuodesta 2015 lähtien käyttöön ottamien järjestelyjen ansiosta viisumipakon piiriin kuuluvien maiden kansalaiset voivat näin kiertää tavanomaisen Schengen-viisumimenettelyn ja siihen liittyvän yksilöllisen muuttoliike- ja turvallisuusriskien perusteellisen arvioinnin. Vanuatun toteuttamilla sijoittajien kansalaisuusjärjestelyillä ei varmisteta korkeaa turvallisuustasoa, johon viitataan komission vuonna 2019 antamassa kertomuksessa sijoittajien kansalaisuus- ja oleskeluoikeusjärjestelyistä 9 .

    Lisäksi vuodesta 2015 lähtien käyttöön otettujen järjestelyjen on mainostettu tarjoavan viisumivapaan pääsyn EU:hun, vaikka viisumivapaussopimuksen tarkoituksena ei ole antaa kolmansien maiden kansalaisille, joilla on oltava viisumi EU:n alueelle matkustamiseksi, mahdollisuutta kiertää tällainen vaatimus hankkimalla Vanuatun kansalaisuus. Vaikka EU kunnioittaa suvereenien valtioiden oikeutta päättää omista kansalaisuuden myöntämismenettelyistään, viisumivapaata pääsyä unioniin ei pitäisi käyttää välineenä, jonka avulla houkutellaan sijoituksia kansalaisuutta vastaan.

    Sopimuksen tai sen osan soveltaminen voidaan keskeyttää yleiseen järjestykseen tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseen liittyvistä syistä. 10

    Tässä yhteydessä komissio katsoo, että Vanuatussa käytössä olevat sijoittajia koskevat järjestelyt ovat ristiriidassa EU:n viisumipolitiikan tavoitteiden ja sen eron kanssa, joka asetuksessa (EU) 2018/1806 11 tehdään kolmansien maiden, joiden kansalaisilta vaaditaan viisumi, ja kolmansien maiden, joiden kansalaisilta sitä ei vaadita, välillä ja jonka EU määrittää muun muassa erilaisten turvallisuuteen liittyvien perusteiden tapauskohtaisen arvioinnin perusteella. Kolmansien maiden kansalaiset, joilta ilman Vanuatun kansalaisuuden saamista edellytettäisiin viisumia, saavat tällaisten järjestelyjen myötä mahdollisuuden matkustaa viisumivapaasti EU:hun ilman Schengen-viisumimenettelyn edellyttämää ennen ulkorajoille saapumista suoritettavaa turvallisuustutkintaa.

    Viisumivapaussopimuksen soveltamisen osittainen ja oikeasuhteinen keskeyttäminen on edellä esitetyn pohjalta perusteltua, jotta voidaan lieventää sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjen vaikutusta EU:n ja Vanuatun väliseen viisumivapausjärjestelmään. Koska jäsenvaltioiden rajavartijat eivät käytännössä pysty määrittämään, onko tavallinen passi myönnetty sijoittajajärjestelyn välityksellä, sopimuksen soveltamisen keskeyttämisen olisi katettava kaikki tavalliset passit, jotka on myönnetty 25. toukokuuta 2015 lähtien, jolloin Vanuatu alkoi myöntää huomattavia määriä passeja sijoitusten vastineeksi.

    2022/0001 (NLE)

    Ehdotus

    NEUVOSTON PÄÄTÖS

    lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välisen sopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä

    EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

    ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 77 artiklan 2 kohdan a alakohdan,

    ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 218 artiklan 9 kohdan,

    sekä katsoo seuraavaa:

    (1)Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan, jäljempänä ’sopimuspuolet’, välinen sopimus lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta 12 , jäljempänä ’sopimus’, tehtiin 28 päivänä toukokuuta 2015 13 helpottamaan Vanuatun kansalaisten matkustamista unioniin ja unionin kansalaisten matkustamista Vanuatuun.

    (2)Sopimus perustuu sopimuspuolten yhteiseen haluun edistää ihmisten välisiä yhteyksiä, lisätä matkailua ja virkistää unionin ja Vanuatun välistä liiketoimintaa.

    (3)Sopimuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaan kumpikin sopimuspuoli voi keskeyttää sopimuksen tai sen osan soveltamisen erityisesti yleiseen järjestykseen ja kansallisen turvallisuuden suojaamiseen liittyvistä syistä. Päätös soveltamisen keskeyttämisestä on annettava tiedoksi toiselle sopimuspuolelle viimeistään kaksi kuukautta ennen sen suunniteltua voimaantuloa. Kun kyseiseen keskeyttämiseen johtaneet syyt lakkaavat olemasta voimassa, sopimuksen soveltamisen keskeyttäneen sopimuspuolen on ilmoitettava tästä välittömästi toiselle sopimuspuolelle ja jatkettava sopimuksen soveltamista.

    (4)Vanuatu on ottanut käyttöön sijoittajien kansalaisuusjärjestelyjä, joiden välityksellä se on myöntänyt Vanuatun kansalaisuuden muiden maiden kansalaisille, joilla ei ole aiempaa yhteyttä Vanuatuun, ja hyväksynyt erittäin suuren osan hakemuksista. Se oli myöntänyt maaliskuuhun 2021 mennessä yli 10 500 passia, ja hakemusten hylkäämisaste oli erittäin alhainen. 14 Tämä herättää epäilyksiä Vanuatun viranomaisten suorittaman turvallisuustutkinnan ja taustan tarkistusten luotettavuudesta.

    (5)Komissio ilmaisi lokakuussa 2017, marraskuussa 2019, kesäkuussa 2020 ja maaliskuussa 2021 käydyissä keskusteluissa vakavan huolensa ja varoitti Vanuatun hallitusta viisumipakon palauttamisen mahdollisuudesta. Vanuatun esittämät selitykset eivät riittäneet lieventämään näitä huolenaiheita.

    (6)Kansalaisuuden myöntäminen Interpolin tietokannoissa mainituille hakijoille on ristiriidassa Vanuatun viranomaisten aiempien, turvallisuustutkintaa koskevien vakuutusten kanssa ja herättää lisää epäilyksiä järjestelyihin liittyvien turvallisuustutkintamenettelyjen luotettavuudesta.

    (7)Vanuatun kansalaisuuden saaneiden hyväksyttyjen hakijoiden alkuperäisiin kansalaisuusmaihin kuuluu useita maita, joiden kansalaisilla on oltava viisumi unionin ulkorajojen ylittämistä varten. Lisäksi komissio on ilmaissut huolensa fyysistä oleskelua tai asuinpaikkaa koskevien vaatimusten puuttumisesta, hakemusten lyhyistä käsittelyajoista järjestelyjen yhteydessä sekä siitä, että tietoja ei vaihdeta järjestelmällisesti hakijoiden alkuperämaan eikä pääasiallisen aiemman asuinmaan kanssa. Komissio on tullut siihen tulokseen, että Vanuatun toteuttamien sijoittajia koskevien kansalaisuusjärjestelyjen välityksellä tehtyjen hakemusten turvallisuustutkinta ei takaa korkeaa turvallisuustasoa.

    (8)Sopimuksen soveltamisen keskeyttämisen olisi koskettava ainoastaan tavallisia passeja, jotka on myönnetty 25 päivästä toukokuuta 2015 lähtien, jolloin Vanuatun toteuttamien sijoittajia koskevien kansalaisuusjärjestelyjen puitteissa hyväksyttyjen hakijoiden määrä alkoi kasvaa merkittävästi.

    (9)Sen vuoksi olisi keskeytettävä sopimuksen soveltaminen kaikkiin Vanuatun kansalaisiin, joilla on Vanuatun 25 päivästä toukokuuta 2015 lähtien myöntämä tavallinen passi.

    (10)Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu neuvoston päätöksen 2002/192/EY 15 mukaisesti; Irlanti ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin,

    ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

    1 artikla

    Keskeytetään Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn sopimuksen soveltaminen Vanuatun kansalaisiin, joilla on Vanuatun 25 päivästä toukokuuta 2015 lähtien myöntämä tavallinen passi.

    2 artikla

    Tämä päätös tulee voimaan [kahden kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta – julkaisutoimisto lisää päivämäärän].

    Tehty Brysselissä

       Neuvoston puolesta

       Puheenjohtaja

    (1)    COM(2019) 12 final.
    (2)    Sivut 22–24.
    (3)    Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välinen sopimus lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta (EUVL L 173, 3.7.2015, s. 48).
    (4)    Vanuatun viranomaisten toimittamien tietojen mukaan Capital Investment Immigration Program ‑ohjelman (CIIP) välityksellä myönnettiin vuosina 2014–2015 yhteensä 93 passia.
    (5)    Vanuatun passiviraston 14. kesäkuuta 2021 toimittamat tiedot.
    (6)    Unionin edustuston 17. kesäkuuta 2021 antamat tiedot.
    (7)    Komission Vanuatulle 15. marraskuuta 2019 ja 18. kesäkuuta 2020 lähettämät kirjeet.
    (8)    Vanuatun passiviraston 22. syyskuuta 2020 toimittamat tiedot.
    (9)    COM(2019) 12 final.
    (10)    Edellä mainitun Euroopan unionin ja Vanuatun välisen viisumivapaussopimuksen 8 artiklan 4 kohta.
    (11)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1806, annettu 14 päivänä marraskuuta 2018, luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske (EUVL L 303, 28.11.2018, s. 39).
    (12)    EUVL L 173, 3.7.2015, s. 48.
    (13)    Neuvoston päätös (EU) 2016/272, annettu 12 päivänä helmikuuta 2016, Euroopan unionin ja Vanuatun tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta (EUVL L 52, 27.2.2016, s. 11).
    (14)    Vanuatun passiviraston 14 päivänä kesäkuuta 2021 toimittamat tiedot.
    (15)    Neuvoston päätös 2002/192/EY, tehty 28 päivänä helmikuuta 2002, Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin ( EYVL L 64, 7.3.2002, s. 20 ).
    Top