21.3.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 88/22

1.

viittaa käsillä olevassa oma-aloitteisessa lausunnossaan seuraaviin komission aloitteisiin: i) komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (1), ii) kuulemismenettely yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen laajentamista käsittelevästä luonnoksesta (2), jonka mukaan tietyt satamien ja lentoasemien investointituet on määrä sulkea komission ennakkoon suorittaman valtiontukiarvioinnin ulkopuolelle ja iii) Euroopan komission aikomus tarkistaa Almunia-paketti sekä laatia uudet säännöt, joilla korvataan päättymässä oleva vähämerkityksistä tukea koskeva asetus yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen yhteydessä;

2.

vahvistaa, että yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin sovellettavia EU:n valtiontukisääntöjä ei voida rajoittaa vain kilpailuperiaatteisiin, vaan niiden yhteydessä on otettava täysimääräisesti huomioon perussopimuksissa taattu jäsenvaltioiden suuri harkintavalta yleistä taloudellista etua koskevia palveluja määritettäessä sekä kunnallisen ja alueellisen itsehallinnon, taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden sekä jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmien puolueettoman kohtelun periaatteet (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artikla, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 14, 106 ja 345 artikla sekä pöytäkirja N:o 26). Yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen on heijastettava tarpeiden, käyttäjien mieltymysten ja julkisten hankintojen eroja, jotka voivat johtua maantieteellisen sijainnin, sosiaalisten tai kulttuuristen tilanteiden ja demokraattisten prosessien eroavuuksista jäsenvaltioissa. AK muistuttaa, että valtiontuen valvonta voidaan toteuttaa vain silloin, kun yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen valtiollisella, alueellisella tai paikallisella sääntelyllä tai rahoituksella on rajatylittäviä tai sisämarkkinoihin kohdistuvia vaikutuksia;

3.

painottaa yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen keskeistä roolia kasvun ja työllisyyden kannalta sekä sitä, että yleistä taloudellista etua koskevat palvelut ovat usein julkisten ja yksityisten lisäinvestointien edellytys. Tämän vuoksi yleistä taloudellista etua koskevia palveluja on tarkasteltava myös Euroopan investointiohjelman näkökulmasta. Tässä yhteydessä on viitattava Euroopan komission vuotuiseen kasvuselvitykseen 2016, jonka mukaan ”on tärkeää, että jäsenvaltiot edistävät sosiaalisia investointeja laajemmin, esimerkiksi terveydenhuollossa, lastenhoidossa sekä asumistuki- ja kuntoutuspalveluissa. Näin voidaan vahvistaa ihmisten nykyisiä ja tulevia valmiuksia osallistua työmarkkinoille ja mukautua niiden tarpeisiin. [– –] Sosiaalisista investoinneista saadaan ajan mittaan taloudellista ja sosiaalista tuottoa, joka näkyy etenkin työllisyysnäkymissä, työtuloissa ja tuottavuudessa, köyhyyden ehkäisyssä sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistumisessa;”

4.

kehottaa näin ollen pohtimaan enemmän sitä, miten yleistä taloudellista etua koskevia palveluja voidaan tukea EU:n rahoituksella valtiotukisääntöjen mukaisesti. Esimerkiksi tukioikeudellisten sääntöjen soveltamista tulisi yksinkertaistaa edelleen merkittävästi, mm. soveltamalla yksinkertaisiin kriteereihin, kuten yhdenmukaisuuteen hyväksyttyjen toimenpideohjelmien kanssa kytkettyä olettamaa ERI-rahastojen rahoitusten vaatimustenmukaisuudesta. Ei nimittäin ole oikeutettua kohdella tukioikeuden alalla eriarvoisesti yhtäältä ESIRin ja Horisontti 2020 -puiteohjelman kaltaisia suoraan hallinnoituja EU-rahastoja ja toisaalta ERI-rahastoja. Se lisää hallintotaakkaa ja haittaa rahastojen välisten sellaisten synergiavaikutusten syntymistä, joihin myös Euroopan komissio itse pyrkii;

5.

pahoittelee, että komissio kieltäytyy edelleen käyttämästä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 14 artiklaa yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin sovellettavien tukioikeudellisten sääntöjen oikeusperustana, sillä se varmistaisi asianmukaisen lainsäädäntämenettelyn ja lisäisi näin oikeusvarmuutta ja demokraattista oikeutusta;

6.

toteaa, että valtiontukia koskevasta unionin lainsäädännöstä on yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen osalta tullut monitahoisen sisällön, käsitteiden erilaisten määritelmien ja vuosien mittaan toteutettujen mukautusten vuoksi liian laaja, liian yksityiskohtainen ja epäselvä. Tukia myöntävien viranomaisten sekä yritysten hallinnollista taakkaa on kevennettävä ja komission resurssit olisi kohdennettava valtiontukisääntöjen soveltamiseen tapauksissa, jotka vaikuttavat eniten sisämarkkinoihin. Komitea korostaa lisäksi, että monimutkaiset säännöt voivat johtaa myös siihen, että niitä ei tunneta riittävästi ja että yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa helpottavia mahdollisuuksia ei hyödynnetä. Komitea kehottaakin Euroopan komissiota laatimaan johdonmukaisemmin valtiontukia käsitteleviä lukuisia johdetun oikeuden ja muita kuin velvoittavan oikeuden (soft law) tekstejä (asetuksia, tiedonantoja, suuntaviivoja jne.) ja kokoamaan ne mahdollisuuksien mukaan yhteen;

7.

toistaa vastustavansa periaatteessa sitä, että Euroopan komissio sisällyttää ylimääräisiä laatu- ja tehokkuuskriteereitä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen rahoituksen soveltuvuuden arviointiin. Laatu- ja tehokkuusnäkökohdat, jotka rajoittavat edelleen paikallisten ja alueellisten tuenantajien harkintavaltaa, eivät periaatteessa kuulu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kilpailua käsittelevässä luvussa määriteltyyn komission toimivaltaan. Laatua ja tehokkuutta koskevat päätökset on jätettävä paikallis- ja alueviranomaisille (3);

8.

painottaa, ettei EU:n kauppasopimusten piiriin kuulu EU:n, sen jäsenvaltioiden ja niiden paikallis- ja alueyhteisöjen oikeus itse säännellä, tarjota tai tukea palveluja. Komitea odottaa, että Euroopan komission TTIP-sopimuksen neuvottelujen yhteydessä antamat takuut koskevat myös kaikkia muita kauppasopimuksista käytäviä neuvotteluja, toisin sanoen ettei heikennetä jäsenvaltioiden mahdollisuuksia ottaa käyttöön tai säilyttää säännöksiä, joiden avulla varmistetaan laadukkaat palvelut ja suojellaan yleisten julkisten intressien – kuten terveydenhuolto, julkinen turvallisuus tai ympäristönsuojelu – tärkeät tavoitteet, ettei palveluja yksityistetä, että julkinen sektori voi laajentaa julkisten palvelujen nykyistä tarjontaa ja että voidaan tarjota sellaisia julkisia palveluja, joiden tarjonnasta ovat aiemmin huolehtineet yksityiset palveluntarjoajat (4);

9.

muistuttaa yleistä taloudellista hyötyä koskevien palvelujen ja julkisten investointien vuorovaikutusta ajatellen olevansa huolissaan siitä, että syyskuussa 2014 käyttöön otetussa Eurostatin uudessa Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmässä (EKT 2010) ei erotella julkisia menoja ja julkisia investointeja toisistaan. Lisäksi asiaa koskevat säännökset on eräissä jäsenvaltioissa saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä siten, että paikallis- ja alueviranomaiset velvoitetaan soveltamaan julkisten investointien vuosittaisia asukaskohtaisia ylärajoja. Tällaiset ylärajat estävät myös niitä paikallis- ja alueviranomaisia, joilla on käytettävissään varantoja, käynnistämästä yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyviä laajamittaisia investointihankkeita. Komitea kehottaakin Euroopan komissiota esittämään pikaisesti raportin EKT 2010:n täytäntöönpanosta (5);

10.

muistuttaa, että jäsenvaltioilla on toimivalta vakiintuneiden kulttuuristen ja poliittisten rakenteiden perusteella määritellä toiminta yleistä taloudellista etua koskevaksi palveluksi, – myös siksi, että tällaisen toiminnan on kehityttävä jatkuvasti – ja että paikallis- ja alueviranomaiset voivat täysin itsenäisesti päättää, minkälaisia palveluja ne pitävät yleisen taloudellisen edun mukaisina;

11.

on tyytyväinen siihen, että komissio julkaisi 19. toukokuuta 2016 tiedonantonsa kaksi vuotta vuoden 2014 alkupuolella toteutetun, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontuen käsitettä koskeneen kuulemismenettelyn jälkeen. Tiedonannossa selvitetään julkisten investointien tukemiseen tarkoitettujen EU:n valtiontukisääntöjen soveltamisalaa. Komitea panee merkille komission aikomuksen keskittää resurssinsa siihen, että valtiontukisääntöjä sovelletaan tapauksissa, joilla on suurin vaikutus sisämarkkinoihin. Komitea toteaa kuitenkin samalla, että tiedonannossa tulkitaan valtiontuen käsitettä vain aloilla, missä Euroopan unionin tuomioistuin on jo antanut ratkaisunsa. Näin ollen komitea esittääkin keskusteltavaksi, onko tämä lähestymistapa liian rajoittava ja vastaako se julkisten investointien alalla esimerkiksi verotuskysymysten ja uusien sosiaalipalvelujen kehityksen yhteydessä tapahtuvia erilaisia dynaamisia kehityskulkuja;

12.

on tyytyväinen siihen, että tiedonannossa vahvistetaan käsitteen ”kielteiset vaikutukset EU:n sisäiseen kauppaan” rajoittaminen. Yksittäistapauksia koskevien, 29. huhtikuuta 2015 tehtyjen seitsemän päätöksen (7) ja AK:n alkuperäisessä lausuntoluonnoksessa esitetyn kehotuksen mukaisesti nimittäin sellaisiin paikallisiin infrastruktuureihin tai paikallisiin palveluihin kohdennettu tuki, joita tuskin käytetään muissa jäsenvaltioissa ja joilla on joka tapauksessa marginaalinen vaikutus rajatylittäviin investointeihin, eivät enää kuulu EU:n valtiontukisääntöjen piiriin (8);

13.

panee merkille komission näkemyksen, että infrastruktuurin rakentamiseen tai ajanmukaistamiseen kohdennetut julkiset investoinnit eivät ole valtiontukea, jos kyseinen infrastruktuuri ei kilpaile suoraan muun samantyyppisen infrastruktuurin kanssa. Komitea ei kuitenkaan ole samaa mieltä komission kanssa siitä yksiviivaisesta tulkinnasta, että tämä koskee yleensä maantie- ja rautatieinfrastruktuuria, sisävesiväyliä sekä vesi- ja viemäriverkkoja mutta ei esimerkiksi sellaisia aloja kuin energia, laajakaista, lentoasemat tai satamat;

14.

on tyytyväinen selvennykseen, että tiettyihin ei-kaupallisiin ja maksuttomiin tai sellaista maksua vastaan, joka kattaa korkeintaan 50 prosenttia kustannuksista, suurelle yleisölle tarjottaviin kulttuurisiin toimiin kohdennettu julkinen tuki ei kuulu valtiontukisääntöjen piiriin. Tämä vähentää huomattavasti kunta- ja aluetason viranomaisten suurta tarkastusrasitetta siitä huolimatta, että tarkastuksia on tehtävä yksittäisissä tapauksissa edelleen. Lisäksi se lisäisi oikeusvarmuutta julkisen kulttuurituen käsittelyssä;

15.

odottaa Euroopan komissio selventävän, ettei paikallinen palvelu uhkaa kauppaa, ja odottaa myös, että valituksen tekijän ja/tai Euroopan komission on osoitettava, että yhteisön sisäinen kauppa on tai voi olla uhattuna;

16.

odottaa, että paikallis- ja alueviranomaiset voivat vastedes päättää oikeusvarmuuteen luottaen, milloin ne voivat antaa valtiontukisääntöjen mukaista tukea;

17.

vastustaa huhtikuussa 2016 esitettyyn toimintasuunnitelmaan ”Kohti EU:n yhtenäistä arvonlisäveroaluetta” viitaten – AK tarkastelee aihetta erillisessä lausunnossa – yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen arvonlisäverovapautuksen rajoittamista;

18.

korostaa sellaisten nykyistä ryhmäpoikkeusasetusta koskevien käytännön suuntaviivojen (9) hyödyllisyyttä, joissa kootaan yhteen kansallisten viranomaisten kysymykset ja Euroopan komission vastaukset. Komitea tosin toteaa, että komission vastaukset eivät aina täysin selvennä jäsenvaltioiden tulkintaongelmia;

19.

suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen toteuttaa alustava, toukokuun 30. päivään 2016 avoinna oleva kuuleminen yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen uudesta tarkistuksesta (10) tavoitteena sulkea satama- ja lentoasemainfrastruktuuriin kohdennetut tuet ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle, sillä viranomaisten ja lopullisten edunsaajien hallintotaakka vähenee sitä enemmän, mitä laajempi yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisala on;

20.

toteaa kuitenkin, että satamien tapauksessa investointitukien yhteensopivuuskriteereille ei ole olemassa minkäänlaista oikeusperustaa, jonka pohjalta komissio olisi voinut koota tapauksia oikeusvarmuuden lisäämiseksi. Komitea kehottaakin komissiota tutkimaan niin investointityyppien kuin satamien koon kannalta seikkaperäisemmin kysymystä siitä, onko valtiontuki todettavissa vai ei, sekä ottamaan huomioon satamien organisaation erityispiirteet eri jäsenmaissa ja niiden julkinen tehtävä;

21.

toteaa, että sisävesisatamien kohdalla monet jäsenvaltioiden toteuttamat toimenpiteet eivät ehkä ole valtiontukea, koska tuensaaja ei harjoita taloudellista toimintaa tai koska toimenpiteet eivät vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näin saattaa olla tietyissä olosuhteissa silloin, kun on kyse tukitoimenpiteistä, jotka kohdistuvat luonteeltaan puhtaasti paikallisten sisävesisatamien infrastruktuuriin tai jotka eivät vääristä kilpailua, koska ne kohdistuvat sellaisten sisävesisatamien infrastruktuuriin, joista ei ole suoraa pääsyä merelle ja joiden kautta ei voida käydä kauppaa muiden jäsenvaltioiden kanssa tai kulkea sisävesiteitse muihin jäsenvaltioihin;

22.

kehottaa sisällyttämään yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen myös satamien toimintatukia koskevan poikkeuksen ainakin tietyntyyppisten satamien osalta samalla tavoin kuin on tarkoitus tehdä tietyntyyppisten lentoasemien kohdalla (ks. tämän lausunnon kohta 28);

23.

ilmaisee huolensa sen johdosta, että sen jälkeen kun satamainfrastruktuurit on otettu mukaan yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen, jokainen julkinen toimenpide, joka kuuluu valtiontuen määritelmän piiriin ja joka ei voi hyötyä vapauttamisesta, joutuu erittäin monimutkaisen arvioinnin kohteeksi. Tässä yhteydessä mahdollinen suora hyväksyminen perussopimuksen perusteella on epävarmaa. Komitea kehottaakin komissiota esittämään erityisiä suuntaviivoja tällaisia tukia varten, jos ne ylittävät vapauttamisen raja-arvon;

24.

kannattaa alueellisten lentoasemien investointitukien käsittelyssä nimenomaisesti Euroopan komission lähestymistapaa, että ”ilmoituskynnyksen määrittäminen tuen määränä ei ole tarkoituksenmukaista, sillä tuen vaikutus kilpailuun riippuu ennen kaikkea lentoaseman koosta eikä investoinnin laajuudesta”;

25.

odottaa Euroopan komissiolta, että se varmistaa ”alueellisiin lentoasemiin kohdennettavaan tukeen liittyvien määritelmien” yhteydessä yhtenäistämisen EU:n jo voimassa olevan lainsäädännön kanssa;

26.

toistaa aiemmin esittämänsä kannan, että komission olisi keskityttävä suuriin lentoasemiin ja että pieniin lentoasemiin, joiden keskimääräinen henkilöliikenne on vuosittain enintään 300 000 matkustajaa, kohdennettavien valtiontukitoimien ei tulisi kuulua valtiontukisääntöjen soveltamisalan piiriin, sillä näillä lentoasemilla ei voi olla mainittavaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska ne eivät rakenteellisista syistä kykene kattamaan pääomamenoja eivätkä käyttökustannuksia (11) ja koska valtiontuki on tarkoitettu varman ja taloudellisesti kannattavan lentoliikenneinfrastruktuurin kehittämisen julkiseen tukemiseen alueilla, joilla on huonot liikenneyhteydet (12). Tällaisen säännöksen johdosta olisi luonnollisesti nostettava huomattavasti yleistä taloudellista etua koskevan palvelun piiriin kuuluville lentoasemille (nykyisin 200 000 matkustajaa vuosittain) suunnatun tuen vapauttamisen raja-arvoa ja sovellettava jälleen raja-arvoa, joka oli voimassa ennen yleistä taloudellista etua koskevia palveluja käsittelevää niin sanottua Almunia-pakettia, eli miljoonaa matkustajaa vuosittain. Tällaisen mukauttamisen edellytyksenä on kuitenkin oltava, ettei riittäviä liikenneyhteyksiä voida varmistaa muilla keinoin;

27.

epäilee, kykenevätkö pienet lentoasemat itse huolehtimaan investointituen 25 prosentin vähimmäisosuudesta. Komitea kehottaa komissiota ottamaan tässä yhteydessä huomioon, että näillä tuilla ei yleensä pyritä lisäämään kapasiteettia vaan että ne käytetään enimmäkseen infrastruktuuritarpeisiin;

28.

kehottaa sisällyttämään yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen myös toimintatukia koskevan poikkeuksen lentoasemien hyväksi, sillä lentoliikennettä käsittelevissä Euroopan komission suuntaviivoissa (vuoden 2014 suuntaviivat, kohta 112 ja sitä seuraavat kohdat) on selkeitä vaatimuksia toimintatuille – esimerkiksi liittyen alkuperäisen rahoitusvajeen laskemiseen – jotka voidaan toteuttaa myös poikkeuksen yhteydessä;

29.

katsoo, että satamia ja lentoasemia koskevia nykyisiä säännöksiä on mukautettava syrjäisimpien alueiden tilanteeseen sekä investointitukien että toimintatukien osalta, kun otetaan huomioon näiden alueiden erittäin huonot liikenneyhteydet ja täydellinen riippuvuus meri- ja lentoliikenteen aloista, jotka ovat näille eristyneille alueille ainoa mahdollinen kuljetusvaihtoehto;

30.

kannattaa kulttuuriin ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen kohdennettavissa investointi- ja yritystuissa 50 prosentin korotuksen sijaan 100 prosentin korotusta tarkistettua yleistä ryhmäpoikkeusasetusta varten ehdotettuihin raja-arvoihin (Euroopan komissio ehdottaa raja-arvojen nostamista 100 miljoonasta eurosta 150 miljoonaan euroon hanketta kohti ja 50 miljoonasta eurosta 75 miljoonaan euroon yritystä kohti vuosittain). Komitea kehottaa yhdenmukaistamaan nykyistä enemmän yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännöksiä ja edellytyksiä valtiontuen käsitettä koskevan tiedonannon kanssa, sillä tiedonannossa on tehty eräitä perusluonteisia selvennyksiä, joihin jäsenvaltiot ovat tyytyväisiä mutta joilla ei kuitenkaan ole samaa sitovuutta kuin välittömästi sovellettavalla asetuksella, kuten yleisellä ryhmäpoikkeusasetuksella;

31.

pyytää edellisessä kohdassa raja-arvoon esitetyn korotuksen mukaisesti nostamaan lisäksi 1 miljoonasta 2 miljoonaan euroon kulttuuriin ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen kohdennettavien investointi- ja toimintatukien raja-arvon, jonka alittaviin tukiin voidaan soveltaa asetuksen (EU) N:o 651/2014 53 artiklan 8 kohdassa tarkoitettua laskutapaa asettamalla tuki-intensiteetiksi 80 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista (vaihtoehtona asetuksen (EU) N:o 651/2014 53 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitetulle menetelmälle);

32.

kehottaa komissiota selventämään tarkistetussa yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa valtion investointitukien asemaa infrastruktuuritoimissa. Lokakuun 1 päivänä 2014 annetun Propapier/Eisenhüttenstadt -päätöksen (13) perusteella olisi yleisissä infrastruktuuritoimissa aina arvioitava, ovatko tukien myönteiset vaikutukset aluekehitykseen suuremmat kuin kilpailuun kohdistuvat kielteiset vaikutukset;

33.

odottaa, että tarkistetussa yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa urheiluinfrastruktuureja ja monikäyttöisiä vapaa-ajan infrastruktuureja kohdellaan yhdenmukaisesti, eli että monikäyttöisten vapaa-ajan infrastruktuurien toimintatuki, joka on korkeintaan 2 miljoonaa euroa vuosittain infrastruktuurikokonaisuutta kohden, kuuluu ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan;

34.

kannattaa yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen käsitteen dynaamista laajentamista. Uusia sosiaalipalveluja, kuten pakolaisten ja muuttajien vastaanottoon ja kotouttamiseen liittyviä sosiaalipalveluja, tai digitaalista infrastruktuuria alueilla, joilla markkinat toimivat puutteellisesti, esimerkiksi väestökehityksestä johtuvia haasteita kohtaavilla alueilla, voitaisiin pitää osana yleishyödyllisiä palveluja, sillä niiden on oltava yleisesti kansalaisten ulottuvilla. Myös tulevia uusia kehityskulkuja on arvioitava säännöllisesti ja asianmukaisesti, ja niitä olisi voitava tarvittaessa pitää jäsenvaltiotasolla yleistä taloudellista etua koskevina palveluina;

35.

kritisoi sitä, että komissio on nykyisessä yleistä taloudellista etua koskevia palveluja käsittelevässä tiedonannossaan ”tavanomaisiin markkinaehtoihin” viittaamalla pyrkinyt laajentamaan harkintavaltaansa kysymyksessä siitä, mikä voidaan määritellä yleistä taloudellista etua koskevaksi palveluksi (14). Tämä on paitsi ristiriidassa paikallisen ja alueellisen itsehallinnon periaatteen kanssa myös edellytys, jota viranomaisten on käytännössä lähes mahdotonta osoittaa noudattavansa;

36.

toteaa, että Altmark-asiassa annetussa tuomiossa vahvistetulla neljännellä kriteerillä on vain luotu jäsenvaltioille kannuste soveltaa julkisia hankintoja koskevia sääntöjä yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin perustuvan lähestymistavan sijaan. Paikallis- ja alueviranomaisilla on nimittäin se ongelma, että niillä ei ole käytettävissään vertailuarvoa neljännen Altmark-kriteerin toisessa vaihtoehdossa – eli tavanomainen, hyvin johdettu ja asianmukaisesti tarvittavat varat omaava yritys – tapauksissa, joissa tietyllä alalla ei toimi yksityisyrityksiä. Komitea kehottaa tämän vuoksi komissiota laatimaan neljännen Altmark-kriteerin noudattamisen helpottamiseksi yksityiskohtaiset suuntaviivat siitä, mikä on tavanomainen, hyvin johdettu ja asianmukaisesti tarvittavat varat omaava yritys, jotta viranomaisten on helpompi sulkea yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyvä toiminta valtiontuen valvonnan ulkopuolelle. Tässä yhteydessä tulee hyödyntää myös markkinatutkimuksia, joiden avulla voidaan määrittää tiettyjä vakiokustannuksia;

37.

pitää yleistä taloudellista etua koskevan palvelun kohtuullisen voiton määrittelyn tarkistusta välttämättömänä etenkin, jotta voidaan ottaa esimerkiksi kannustimia luomalla tai hyväksyttävää kohtuullista voittoprosenttia korottamalla huomioon, että tällaiset voitot investoidaan usein uudelleen yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin;

38.

toistaa kehotuksensa korottaa vähämerkityksistä tukea koskevien sääntöjen raja-arvoja yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin suunnattavien tukien kohdalla. Raja-arvot arvioitaessa tuen hyväksyttävyyttä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen yhteydessä olisi asetettava yhteen miljoonaan euroon tapausta kohti kolmen verovuoden aikana. Tämän raja-arvon alittuessa oletettaisiin, että tällaiset tuet eivät täytä kaikkia valtiontuen kriteereitä, koska yleistä taloudellista etua koskevilla palveluilla on usein vain paikallinen yhteys eikä näin ollen ole olemassa kaupan tai kilpailun vääristymistä, joka vaarantaisi sisämarkkinat;

39.

katsoo, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta vapautettujen korvausten raja-arvoa ei tulisi yleistä taloudellista etua koskevia palveluja tarjoavien yritysten kohdalla nostaa yli 15 miljoonaa euroa vuotta kohti alkuperäisestä ja jo vuodesta 2011 voimassa olevasta 30 miljoonan euron raja-arvosta;

40.

kannattaa toimeksiantoasiakirjojen normaalin voimassaoloajan pidentämistä yli kymmenen vuoden, jotta voidaan ottaa paremmin huomioon toimeksiannon kustannukset ja investointien kuolettaminen yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tarjoajien toimin;

41.

kannattaa myös komission 20. joulukuuta 2011 tekemään päätökseen sisältyvän sosiaalisen asuntotuotannon määritelmän laajentamista. Jotta varmistetaan jäsenvaltioiden laaja harkintavalta sosiaalisen asuntotuotannon suunnittelussa, toteuttamisessa, rahoittamisessa ja järjestämisessä sekä demokraattinen valinnanvapaus, olisi poistettava sosiaalisen asuntotuotannon rajoittaminen vähävaraisiin tai heikossa asemassa oleviin yhteiskuntaryhmiin. Oikeus asianmukaiseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen olisi asetettava nykyistä vahvemmin etusijalle, sillä asuntomarkkinoiden kyvyttömyys vastata kaikkien asumistarpeisiin ei koske vain henkilöitä, joilla ei ole lainkaan asuntoa, vaan myös terveydelle vaarallisissa, epäasianmukaisissa tai liian ahtaissa asunnoissa asuvia sekä niitä, jotka käyttävät suurimman osan tuloistaan vuokraan tai asuntolainan kuukausittaisiin takaisinmaksueriin;

42.

kehottaa vahvistamaan Euroopan komission ja jäsenvaltioiden välisiä valmiuksia, jotta parannetaan tietämystä valtiontuesta yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen yhteydessä. Euroopan komission on myös käytävä paikallis- ja alueviranomaisten kanssa suoraa vuoropuhelua ja varmistettava avustaminen;

43.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan yhdessä Euroopan komission kanssa asianmukaisia viestintä- ja koordinointimenetelmiä sekä kehittämään suuntaviivoja paikallis- ja alueviranomaisia varten, jotta helpotetaan valtiontuen monimutkaisia arviointeja yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen yhteydessä. Komitea odottaa myös, että jäsenvaltiot ottavat paikallis- ja alueviranomaiset ja niiden järjestöt mukaan Almunia-paketin täytäntöönpanoa koskevien kansallisten kertomusten laatimiseen, jotta varmistetaan yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyvä konkreettisten vaikeuksien ja haasteiden realistinen arviointi;

44.

kehottaa varmistamaan paikallis- ja alueviranomaisille oikeusvarmuuden siten, että asetetaan valituksen tekemistä varten viiden vuoden vanhentumisaika korvauksen tai investoinnin alkamisesta. Nykyinen kymmenen vuoden määräaika komissiolle takaisinperimistä koskevaan päätökseen johtavan menettelyn käynnistämiseksi siitä päivästä alkaen, jolloin sääntöjenvastainen tuki on myönnetty edunsaajalle – mikä on itse asiassa myös valtiontukea koskevien valitusten vanhenemisaika – on liian pitkä. Paikallis- ja alueviranomaiset sekä tukea saavat yritykset tarvitsevat enemmän oikeusvarmuutta. Kymmenen vuoden vanhenemisaika, johon on lisättävä menettelyihin tarvittava aika, voi johtaa siihen, että on perittävä takaisin 20 tai 25 vuotta aikaisemmin myönnettyjä tukia. Tällainen aika on suhteettoman pitkä ja vaarantaa niiden paikallis- ja alueviranomaistahojen ja tukea saavien yritysten perusluonteisen tarpeen, joilla ei useinkaan ole varaa oikeudelliseen asiantuntija-apuun. Lisäksi näin vesitetään yksi valtiontukien takaisinperimisen tavoitteista: aiemman kilpailutilanteen palauttaminen;

45.

pitää välttämättömänä, että valituksia voivat esittää vain ne, joihin taloudelliset vaikutukset voivat myös kohdistua suoraan. Tähän asti valituksen tekemiseen oikeutetut, joilla tarkoitetaan 20 artiklan ja menettelyasetuksen 1 artiklan h kohdan mukaisesti ”jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä”, muodostavat edelleen liian laajan joukon.