31985L0490

NELJÄS KOMISSION DIREKTIIVI,

annettu 11 päivänä lokakuuta 1985,

kosmeettisten valmisteiden koostumuksen tarkastamisessa tarvittavia analyysimenetelmiä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (85/490/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon kosmeettisia valmisteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 27 päivänä heinäkuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/768/ETY(1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 85/391/ETY(2), ja erityisesti sen 8 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo, että

direktiivissä 76/768/ETY säädetään kosmeettisten valmisteiden virallisesta tarkastamisesta, jotta varmistettaisiin, että kosmeettisten valmisteiden koostumusta koskevissa yhteisön säännöksissä asetettuja vaatimuksia noudatetaan,

kaikki tarvittavat analyysimenetelmät olisi vahvistettava niin pian kuin mahdollista; tämän tavoitteen saavuttamiseksi on jo toteutettu kolme vaihetta vahvistamalla tietyt menetelmät komission direktiiveissä 80/1335/ETY(3), 82/434/ETY(4) ja 83/514/ETY(5), neljännen vaiheen muodostaa menetelmien vahvistaminen glyseroli-1-(4-aminobentsoaatin) tunnistamiseksi ja määrittämiseksi, klorobutanolin määrittämiseksi, kiniinin tunnistamiseksi ja määrittämiseksi, epäorgaanisten sulfiittien ja vetysulfiittien tunnistamiseksi ja määrittämiseksi, alkalimetallien kloraattien tunnistamiseksi ja määrittämiseksi ja natriumjodaatin tunnistamiseksi ja määrittämiseksi, ja

tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 76/768/ETY mukauttamista tekniikan kehitykseen käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kosmeettisten valmisteiden virallisissa tarkastuksissa:

- glyseroli-1-(4-aminobentsoaatin) tunnistaminen ja määrittäminen,

- klorobutanolin määrittäminen,

- kiniinin tunnistaminen ja määrittäminen,

- epäorgaanisten sulfiittien ja vetysulfiittien tunnistaminen ja määrittäminen,

- alkalimetallien kloraattien tunnistaminen ja määrittäminen, ja

- natriumjodaatin tunnistaminen ja määrittäminen

suoritetaan liitteessä selostettujen menetelmien mukaisesti.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1986.

Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

3 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 11 päivänä lokakuuta 1985.

Komission puolesta

Stanley CLINTON-DAVIS

Komission jäsen

(1) EYVL N:o L 262, 27.9.1976, s. 169

(2) EYVL N:o L 224, 22.8.1985, s. 40

(3) EYVL N:o L 383, 31.12.1980, s. 27

(4) EYVL N:o L 185, 30.6.1982, s. 1

(5) EYVL N:o L 291, 24.10.1983, s. 9

LIITE

GLYSEROLI-1-(4-AMINOBENTSOAATIN) TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITYS

A. TUNNISTAMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan havaita á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti (glyseroli-1-(4-aminobentsoaatti)). Sen avulla voidaan havaita myös etyyli-4-aminobentsoaatti (bentsokaiini INN), joka saattaa ilmetä epäpuhtautena.

2 PERIAATE

Tunnistaminen suoritetaan ohutkerroskromatografisesti käyttäen silikageeliä, jolla on fluoresoiva indikaattori, ja vapaa primäärinen aminoryhmä todetaan levylle muodostuvan diatsovärin perusteella.

3 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

3.1 Liuotinseos: sykloheksaani/2-propanoli/stabiloitu dikloorimetaani 48/64/9 (v/v/v).

3.2 Kehiteliuos: petrolieetteri (40-60) /bentseeni/asetoni/ammoniumhydroksidi-liuos (vähintään 25 % NH3): 35/35/35/1 (v/v/v/v).

3.3 Kehiteliuos: a) natriumnitriitti: 1 g 100 ml:an 1 M kloorivetyhappoa (valmistetaan juuri ennen käyttöä);

b) 2-naftoli: 0,2 g 100 ml:an 1 M kaliumhydroksidia.

3.4 Standardiliuokset:

á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti: 0,05 g 100 ml:an liuotinseosta (3.1);

etyyli-4-aminobentsoaatti: 0,05 g 100 ml:an liuotinseosta (3.1).

3.5 Silikageeli 60 F254 -levyt, paksuus 0,25 mm, 200 mm \/x 200 mm.

4 LAITTEET

4.1 Ohutkerroskromatografiassa käytettävä normaali laitteisto.

4.2 Ultraäänihaude.

4.3 Millipore-suodatin FH 0,5 ìm tai vastaava.

5 MENETTELY

5.1 Näytteen esikäsittely

Punnitaan 1,5 g analysoitavaa valmistetta 10 ml:n tulpalliseen mittapulloon. Pullo täytetään merkkiin saakka liuottimella (3.1). Suljetaan tulpalla ja jätetään ultraäänihauteeseen (4.2) huoneen lämpöön yhdeksi tunniksi. Seos suodatetaan Millipore-suodattimen läpi (4.3) ja suodosta käytetään kromatografiassa.

5.2 Ohutkerroskromatografia

Laitetaan 10 ìl näyteliuosta (5.1) ja kumpaakin standardiliuosta (3.4) levylle (3.5).

Ajetaan kromatogrammia 150 mm astiassa, joka on kyllästetty liuottimella (3.2). Levyn annetaan kuivua huoneenlämpötilassa.

5.3 Kehitys

5.3.1 Levyä tarkastellaan 254 nm UV-valossa.

5.3.2 Täysin kuivunut levy ruiskutetaan liuoksella (3.3, a).

Levyn annetaan kuivua huoneenlämmössä yhden minuutin, minkä jälkeen se välittömästi ruiskutetaan liuoksella (3.3, b).

Levy kuivataan uunissa 60 °C:en lämpötilassa. Täplät näkyvät oranssin värisinä. á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti: Rf 0,07; etyyli-4-aminobentsoaatti: Rf 0,55.

B. MÄÄRITYS

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan määrittää á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti sekä etyyli-4-aminobentsoaatti. Sen avulla ei voida määrittää yli 5 % (m/m) á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaattia eikä yli 1 % (m/m) etyyli-4-aminobentsoaattia.

2 MÄÄRITELMÄ

Tällä menetelmällä mitatut á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti- ja etyyli-4-aminobentsoaatti -pitoisuudet ilmoitetaan painoprosentteina (% m/m) valmisteesta.

3 PERIAATE

Analysoitava tuote suspensoidaan metanoliin ja näytteen asianmukaisen käsittelyn jälkeen sen pitoisuus määritetään nestekromatografisesti (HPLC).

4 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien on oltava analyysilaatua ja niiden on sovelluttava käytettäväksi HPLC-kromatografiassa.

4.1 Metanoli.

4.2 Kaliumdivetyortofosfaatti (KH2PO4).

4.3 Sinkkidiasetaatti: Zn(CH3COO)2 7 2H2O

4.4 Etikkahappo: (d 420 = 1,05).

4.5 Tetrakaliumheksasyanoferraatti: (K4Fe(CN)6 7 3H2O).

4.6 Etyyli-4-hydroksibentsoaatti.

4.7 á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti.

4.8 Etyyli-4-aminobentsoaatti.

4.9 Fosfaattipuskuriliuos (0,02 M): liuotetaan 2,72 g kaliumdivetyortofosfaattia (4.2) yhteen litraan vettä.

4.10 Eluentti: fosfaattipuskuriliuos (4.9)/metanoli (4.1) 61/39(v/v).

Liikkuvan faasin koostumusta voidaan muuttaa, jotta saataisiin resoluutio R ≥ 1,5.

R = 2 >NUM>d'R2 - d'R1

>DEN>W1 + W2

jossa

R1 ja R2 = piikkien retentioajat minuuteissa,

W1 ja W2 = piikkien puolileveydet millimetreissä,

d' = piirturin nopeus millimetreissä minuutissa.

4.11 á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatin perusliuos: punnitaan tarkasti noin 40 mg á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaattia, joka laitetaan 100 ml:n mittapulloon. Liuotetaan 40 ml:an metanolia (4.1). Mittapullo täytetään puskuriliuoksella (4.9) merkkiin saakka ja sekoitetaan.

4.12 Etyyli-4-aminobentsoaatin perusliuos: punnitaan tarkasti noin 40 mg etyyli-4-aminobentsoaattia, joka laitetaan 100 ml:n mittapulloon. Liuotetaan 40 ml:an metanolia (4.1). Mittapullo täytetään puskuriliuoksella (4.9) merkkiin saakka ja sekoitetaan.

4.13 Sisäinen standardiliuos: punnitaan tarkasti noin 50 mg etyyli-4-hydroksibentsoaattia (4.6), joka siirretään 100 ml:n mittapulloon, liuotetaan 40 ml:an metanolia (4.1), täytetään mittapullo puskuriliuoksella (4.9) merkkiin saakka ja sekoitetaan.

4.14 Standardiliuokset: valmistetaan neljä standardiliuosta liuottamalla liuoksia 100 ml:an eluenttia (4.10) seuraavan taulukon mukaisesti:

>TAULUKON PAIKKA>

4.15 Carrez I-liuos: liuotetaan 26,5 g tetrakaliumheksasyanoferraattia (4.5) veteen ja laimennetaan 250 ml:ksi.

4.16 Carrez II-liuos: liuotetaan 54,9 g sinkkidiasetaattia (4.3) ja 7,5 ml etikkahappoa (4.4) veteen ja laimennetaan 250 ml:ksi.

4.17 Merck Lichrosorb RP-18 tai vastaava, jonka hiukkaskoko on keskimäärin 5 ìm.

5 LAITTEET

5.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

5.2 HPLC-laite, jossa on aallonpituuden suhteen säädettävä UV-detektori ja termostaatilla 45° C:seen säädetty uuni.

5.3 Ruostumatonta terästä oleva kolonni, jonka pituus on 250 mm, sisähalkaisija 4,6 mm ja täyte Lichrosorb RP-18 (4.17).

5.4 Ultraäänihaude.

6 MENETTELY

6.1 Näytteen esikäsittely

6.1.1 Punnitaan tarkasti noin 1 g näytettä 100 ml:n dekantterilasiin, johon lisätään 10 ml metanolia (4.1).

6.1.2 Dekantterilasi asetetaan ultraäänihauteeseen (5.4) 20 minuutiksi, jotta saataisiin aikaan suspensio. Näin saatu suspensio siirretään kvantitatiivisesti 100 ml:n mittapulloon käyttäen korkeintaan 75 ml eluenttia (4.10).

Lisätään mittapulloon peräkkäin 1 ml Carrez I-liuosta (4.15) ja 1 ml Carrez II-liuosta (4.16) sekoittaen kummankin lisäyksen jälkeen. Pullo täytetään eluentilla (4.10) merkkiin saakka, sekoitetaan uudelleen ja liuos suodatetaan laskostetun suodatinpaperin läpi.

6.1.3 Pipetillä siirretään 3,0 ml saatua suodosta (6.1.2) ja 5,0 ml sisäistä standardiliuosta (4.13) 50 ml:n mittapulloon. Pullo täytetään merkkiin eluentilla (4.10) ja sekoitetaan. Näin saatua liuosta käytetään kromatografia-analyysin suorittamisessa (6.2).

6.2 Kromatografia

6.2.1 Liikkuvan faasin (4.10) virtausnopeus säädetään tasolle 1,2 ml/min ja kolonnin lämpötila asetetaan 45 °C:seen.

6.2.2 Detektori (5.2) asetetaan aallonpituudelle 274 nm.

6.2.3 Mikroruiskulla ruiskutetaan vähintään kaksi kertaa 20 ìl liuosta (6.1.3) kromatografiin ja mitataan piikkien pinta-alat.

6.3 Standardikäyrä

6.3.1 Kutakin standardiliuosta (4.14) ruiskutetaan 20 ìl kromatografiin ja mitataan piikin pinta-ala.

6.3.2 Kunkin pitoisuuden osalta lasketaan á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatin ja sisäisen standardiaineen piikkien pinta-alojen väliset suhteet. Tämä suhde piirretään x-akselille ja y-akselille vastaavien massojen suhde.

6.3.3 Etyyli-4-hydroksibentsoaatin kohdalla menetellään samoin.

7 TULOSTEN LASKEMINEN

7.1 Saadusta standardikäyrästä (6.3) lasketaan massojen suhteet (RP1, RP2), jotka vastaavat laskettujen piikkien pinta-alojen (6.2.3) suhteita, missä

RP1 = á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatin massan suhde etyyli-4-hydroksibentsoaatin massaan,

RP2 = etyyli-4-aminobentsoaatin massan suhde etyyli-4-hydroksibentsoaatin massaan.

7.2 Näin saaduista massojen suhdeluvuista lasketaan á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatin ja etyyli-4-aminobentsoaatin pitoisuudet painoprosentteina (% m/m) käyttäen seuraavia kaavoja:

Rp % (m/m) á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatti = RP1 × >NUM>q

>DEN>6 p

Rp % (m/m) etyyli-4-aminobentsoaatti = RP2 × >NUM>q

>DEN>6 p

q = etyyli-4-hydroksibentsoaatin (sisäinen standardiliuos) määrä milligrammoissa (punnitseminen 4.12 kohdassa)

p = näytteen määrä grammoissa (punnitseminen 6.1.1 kohdassa).

8 TOISTETTAVUUS(1)

8.1 á-monoglyseryyli-4-aminobentsoaatin pitoisuuden ollessa 5 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla enemmän kuin 0,25 %.

8.2 Etyyli-4-aminobentsoaatin pitoisuuden ollessa 1 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla enemmän kuin 0,10 %.

9 HUOMAUTUKSET

9.1 Ennen analyysin suorittamista on tarkistettava, sisältääkö näyte aineita, joiden kromatogrammissa näkyvät piikit voivat mennä päällekkäin sisäisen standardiaineen (etyyli-4-aminobentsoaatti) piikin kanssa.

9.2 Jotta voidaan tarkistaa, ettei analyysissä ole häiriöitä, määritys toistetaan muuttamalla metanolin osuutta noin 10 % liikkuvassa faasissa.

KLOROBUTANOLIN MÄÄRITYS

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan määrittää klorobutanolin (INN) pitoisuus 0,5 %:iin (m/m) saakka kaikissa kosmeettisissa valmisteissa aerosoleja lukuun ottamatta.

2 MÄÄRITELMÄ

Klorobutanolin määrä tällä menetelmällä mitattuna ilmoitetaan painoprosentteina (% m/m) valmisteesta.

3 PERIAATE

Analysoitavan tuotteen asianmukaisen käsittelyn jälkeen määritys suoritetaan kaasukromatografisesti käyttäen 2,2,2-trikloorietanolia sisäisenä standardina.

4 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

4.1 Klorobutanoli (1,1,1-trikloori-2-metyyli-2-propanoli).

4.2 2,2,2-trikloorietanoli.

4.3 Absoluuttinen etanoli.

4.4 Klorobutanolin standardiliuos: 0,025 g 100 ml:an etanolia (4.3) (m/v).

4.5 2,2,2-trikloorietanolin standardiliuos: 4 mg 100 ml:an etanolia (4.3) (m/v).

5 LAITTEET

5.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

5.2 Kaasukromatografia-laite, jossa on EC-detektori, Ni 63.

6 MENETTELY

6.1 Näytteen esikäsittely

Punnitaan tarkasti 0,1-0,3 g (p g) näytettä, joka laitetaan 100 ml:n mittapulloon. Näyte liuotetaan etanoliin (4.3), lisätään 1 ml sisäistä standardiliuosta (4.5) ja täytetään pullo etanolilla (4.3) merkkiin saakka.

6.2 Kaasukromatografian ajo-olosuhteet

6.2.1 Ajo-olosuhteiden resoluution tulee olla R ≥ 1,5:

R = 2 >NUM>d'R2 - d'R1

>DEN>W1 + W2

jossa

R1 ja R2 = piikkien retentioajat minuuteissa,

W1 ja W2 = piikkien puolileveydet millimetreissä,

d' = piirturin nopeus millimetreinä minuutissa.

6.2.2 Esimerkiksi seuraavanlaiset ajo-olosuhteet tuottavat vaaditun resoluution:

>TAULUKON PAIKKA>

6.3 Standardikäyrä

Viiteen 100 ml:n mittapulloon lisätään 1 ml standardiliuosta (4.5) ja kuhunkin vastaavasti 0,2, 0,3, 0,4, 0,5 tai 0,6 ml liuosta (4.4), täytetään mittapullot merkkiin saakka etanolilla (4.3) ja sekoitetaan. Kutakin liuosta injektoidaan kromatografiin 1 ìl ja ajetaan 6.2.2 kohdassa kuvatuissa olosuhteissa ja piirretään standardikäyrä merkitsemällä x-akselille klorobutanolin massan suhde 2,2,2-trikloorietanolin massaan ja y-akselille vastaavien piikkien pinta-alojen suhde.

6.4 1 ìl 6.1 kohdan mukaista liuosta injektoidaan ja ajetaan ajo-ohjeiden (6.2.2) mukaisesti.

7 TULOSTEN LASKEMINEN

7.1 Standardikäyrältä (6.3) lasketaan klorobutanolin määrä "a", ìg:na liuoksessa (6.1).

7.2 Klorobutanolin määrä näytteessä lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti:

% klorobutanoli (m/m) = >NUM>a × 10²

>DEN>p × 106

= >NUM>a

>DEN>p × 104

8 TOISTETTAVUUS(2)

Klorobutanolin pitoisuuden ollessa 0,5 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,01 %.

Huomaa:

Mikäli tulos on yhtä suuri kuin sallittu yläraja tai ylittää sen, on tarkistettava mahdolliset häiriötekijät.

KINIININ TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITYS

A. TUNNISTAMINEN

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla on tarkoitus todeta shampoissa ja hiusvesissä oleva kiniini.

2 PERIAATE

Tunnistaminen suoritetaan ohutkerroskromatografisesti käyttäen silikageeliä. Kiniini havaitaan sen sinisen fluoresoivan värin perusteella happamissa olosuhteissa 360 nm:ssä.

Lisävarmistuksen saamiseksi fluoresenssi voidaan eliminoida bromihöyryllä ja ammoniumhöyryjen aikaansaamalla kellertävällä fluoresenssilla.

3 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

3.1 Silikageelilevyt ilman fluoresoivia indikaattoreita, paksuus 0,25 mm, 200 \/x 200 mm.

3.2 Kehiteliuos: tolueeni/dietyylieetteri/dikloorimetaani/dietyyliamiini/ 20/20/20/8 (v/v/v/v).

3.3 Metanoli.

3.4 Rikkihappo (96 %; d 420 = 1,84).

3.5 Dietyylieetteri.

3.6 Kehiteliuos: lisätään varovasti 5 ml rikkihappoa (3.4) jäähdytetyssä astiassa olevaan 95 ml:an dietyylieetteriä (3.5).

3.7 Bromi.

3.8 Ammoniumhydroksidi-liuos (28 %; d 420 = 0,90).

3.9 Kiniini, vedetön.

3.10 Standardiliuos: punnitaan tarkasti noin 100,0 mg vedetöntä kiniiniä (3.9) mittapulloon ja liuotetaan 100 ml:aan metanolia (3.3).

4 LAITTEET

4.1 Ohutkerroskromatografiassa käytettävä normaali laitteisto.

4.2 Ultraäänihaude.

4.3 Millipore-suodatin FH 0,5 ìm tai vastaava sekä suodatinlaitteet.

5 MENETTELY

5.1 Näytteen esikäsittely

Punnitaan 100 ml:n mittapulloon tarkasti tietty määrä näytettä, joka voi sisältää noin 100 mg kiniiniä, liuotetaan ja täytetään pullo merkkiin saakka metanolilla (3.3).

Pullo suljetaan tulpalla ja jätetään tunniksi huoneenlämpöön ultraäänihauteeseen (4.2). Seos suodatetaan (4.3) ja suodosta käytetään kromatografiassa.

5.2 Ohutkerroskromatografia

Laitetaan 1,0 ìl standardiliuosta (3.10) ja 1,0 ìl näyteliuosta (5.1) silikageelilevylle (3.1). Liuottimen (3.2) avulla kehitetään kromatogrammia 150 mm astiassa, joka on kyllästetty liuottimella (3.2).

5.3 Kehitys

5.3.1 Levy kuivataan huoneenlämmössä.

5.3.2 Levy ruiskutetaan reagenssilla (3.6).

5.3.3 Levyn annetaan kuivua huoneenlämmössä yhden tunnin.

5.3.4 Levyä tarkastellaan 360 nm:n UV-valossa. Kiniini näkyy fluoresoivana voimakkaan sinisenä täplänä.

Jäljempänä olevassa taulukossa näkyvät tärkeimpien kiniinialkaloidien Rf-arvot, kun kehityksessä käytetään liuotinta (3.2).

>TAULUKON PAIKKA>

5.3.5 Kiniinin esiintymisen varmistamiseksi levy laitetaan noin yhdeksi tunniksi bromihöyryyn (3.7). Fluoresenssi häviää. Kun sama levy laitetaan ammoniakkihöyryyn (3.8), täplät tulevat uudelleen näkyviin ruskeina ja kun levyä tarkastellaan jälleen 360 nm:n UV-valossa, nähdään kellertävä fluoresenssi.

Määritysraja: 0,1 ìg kiniiniä.

B. MÄÄRITYS

1 TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Kuvattavan menetelmän avulla voidaan määrittää valmisteen kiniinipitoisuus tapauksissa, joissa suurin sallittu pitoisuus shampoissa on 0,5 % (m/m) ja hiusvesissä 0,2 %.

2 MÄÄRITELMÄ

Tällä menetelmällä määritetyt kiniinipitoisuudet ilmoitetaan painoprosentteina (% m/m) valmisteesta.

3 PERIAATE

Analysoitavan valmisteen asianmukaisen käsittelyn jälkeen sen pitoisuus määritetään nestekromatografisesti (HPLC).

4 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua ja niiden tulee soveltua käytettäväksi HPLC-kromatografiassa.

4.1 Asetonitriili.

4.2 Kaliumdivetyortofosfaatti (KH2PO4).

4.3 Ortofosforihappo (85 %; d 420 = 1,7).

4.4 Tetrametyyliammoniumbromidi.

4.5 Kiniini, vedetön.

4.6 Metanoli.

4.7 Ortofosforihappoliuos (0,1 M): punnitaan 11,53 g ortofosforihappoa (4.3), joka liuotetaan 1 000 ml:aan vettä mittapullossa.

4.8 Kaliumdivetyortofosfaattiliuos (0,1 M): punnitaan 13,6 g kaliumdivetyortofosfaattia (4.2), joka liuotetaan 1 000 ml:aan vettä mittapullossa.

4.9 Tetrametyyliammoniumbromidiliuos: liuotetaan 15,40 g tetrametyyliammoniumbromidia (4.4) 1 000 ml:aan vettä mittapullossa.

4.10 Eluentti: ortofosforihappo (4.7) / kaliumdivetyortofosfaatti (4.8) / tetrametyyliammoniumbromidi (4.9) / vesi / asetonitriili (4.1) 10/50/100/340/90 (v/v/v/v/v).

Liikkuvan faasin koostumusta voidaan muuttaa, jotta saataisiin resoluutioksi olla R ≥ 1,5:

R = 2 >NUM>d'R2 - d'R1

>DEN>W1 + W2

jossa

R1 ja R2 = piikkien retentioajat minuuteissa,

W1 ja W2 = piikkien puolileveydet millimetreissä,

d' = piirturin nopeus millimetreinä minuutissa.

4.11 Oktadekyylisilaanilla käsitelty silika, 10 ìm.

4.12 Standardiliuokset: punnitaan tarkasti noin 5,0, 10,0, 15,0 ja 20,0 mg vedetöntä kiniiniä (4.5) 100 ml:n mittapulloihin. Pullot täytetään metanolilla (4.6) merkkiin saakka ja niitä ravistellaan, kunnes kiniini liukenee. Kukin näyte suodatetaan 0,5 ìm suodattimen (5.5) läpi.

5 LAITTEET

5.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

5.2 Ultraäänihaude.

5.3 HPLC-laite, jossa on aallonpituuden suhteen säädettävä detektori.

5.4 Kolonni, jonka pituus on 250 mm, sisähalkaisija 4,6 mm ja silikatäyte (4.11).

5.5 Millipore-suodatin FH 0,5 ìm tai vastaava sekä sopivat suodatinlaitteet.

6 MENETTELY

6.1 Näytteen esikäsittely

Punnitaan tarkasti 100 ml:n mittapulloon sen verran tuotetta, että se sisältää 10,0 mg vedetöntä kiniiniä, lisätään 20 ml metanolia (4.6) ja laitetaan pullo ultraäänihauteeseen (5.2) 20 minuutiksi. Pullo täytetään metanolilla (4.6) merkkiin saakka. Liuosta sekoitetaan, minkä jälkeen suodatetaan sopiva määrä (5.5).

6.2 Kromatografia

Virtausnopeus: 1,0 ml/min.

Detektorin aallonpituus (5.3): 332 nm.

Injektiotilavuus: 10 ìl suodatettua liuosta (6.1).

Mittaus: piikin pinta-ala.

6.3 Kalibrointikäyrä

Injektoidaan ainakin kolme kertaa 10,0 ìl kutakin vertailuliuosta (4.12) kromatografiin, mitataan piikkien pinta-alat ja lasketaan kutakin pitoisuutta vastaava keskimääräinen pinta-ala.

Piirretään standardikäyrä ja tarkistetaan, että se on suora.

7 TULOSTEN LASKEMINEN

7.1 Vedettömän kiniinin määrä mikrogrammoissa injektiotilavuudessa (6.2) määritetään standardikäyrältä (6.3).

7.2 Näytteessä olevan vedettömän kiniinin pitoisuus painoprosentteina (% m/m) saadaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

% (m/m) vedetöntä kiniiniä = >NUM>B

>DEN>A

jossa

B = mikrogrammoissa mitattu vedettömän kiniinin määrä 10 mikrolitrassa suodatettua liuosta (6.1)

A = näytteen paino grammoissa (6.1).

8 TOISTETTAVUUS(3)

Vedettömän kiniinin pitoisuuden ollessa 0,5 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,02 %.

Vedettömän kiniinin pitoisuuden ollessa 0,2 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,01 %.

EPÄORGAANISTEN SULFIITTIEN JA VETYSULFIITTIEN TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITYS

TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan tunnistaa ja määrittää kosmeettisissa valmisteissa esiintyviä epäorgaanisia sulfiitteja ja vetysulfiitteja. Menetelmää voidaan soveltaa vain tuotteisiin, jotka ovat vesi- tai alkoholipohjaisia ja joiden rikkidioksidipitoisuus on korkeintaan 0,2 %.

A. TUNNISTAMINEN

1 PERIAATE

Näytettä kuumennetaan kloorivetyhapossa, jolloin vapautuva rikkidioksidi voidaan tunnistaa joko sen hajun perusteella tai indikaattoripaperin avulla.

2 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

2.1 Kloorivetyhappo (4 M).

2.2 Kaliumjodaatti-tärkkelyspaperi tai vastaava.

3 LAITTEET

3.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

3.2 25 ml:n pullo, johon on kiinnitetty pystyjäähdytin.

4 MENETTELY

4.1 Laitetaan pulloon (3.2) noin 2,5 mg näytettä ja 10 ml kloorivetyhappoa (2.1).

4.2 Seosta sekoitetaan ja kuumennetaan kiehumispisteeseen saakka.

4.3 Testataan rikkidioksidin muodostuminen joko hajun perusteella tai indikaattoripaperin avulla (2.2).

B. MÄÄRITYS

1 MÄÄRITELMÄ

Tämän menetelmän avulla määritetty näytteen sulfiitti- tai vetysulfiittipitoisuus ilmoitetaan näytteessä olevan rikkidioksidin määränä painoprosentteina.

2 PERIAATE

Näytteen happameksi tekemisen jälkeen vapautunut rikkidioksidi tislataan vetyperoksidiliuokseen. Muodostunut rikkihappo titrataan natriumhydroksidimittaliuoksella.

3 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

3.1 Vetyperoksidi 0,2 % (m/v). Valmistetaan päivittäin.

3.2 Ortofosforihappo (d 425 = 1,75).

3.3 Metanoli.

3.4 Natriumhydroksidi (0,01 M) mittaliuos.

3.5 Typpi.

3.6 Indikaattori: seos 1:1 (v/v), jossa on metyylipunaa (0,03 % m/v etanolissa) ja metyleenisiniä (0,05 % m/v etanolissa). Liuos suodatetaan.

4 LAITTEET

4.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

4.2 Tislauslaite (katso kuva).

5 MENETTELY

5.1 Punnitaan tarkasti noin 2,5 g näytettä tislauspulloon A (katso kuva).

5.2 Lisätään 60 ml vettä ja 50 ml metanolia (3.3) ja sekoitetaan.

5.3 10 ml vetyperoksidia (3.1), 60 ml vettä ja muutama pisara indikaattoria (3.6) laitetaan tisleen keräysastiaan D (ks. kuva). Lisätään muutama pisara natriumhydroksidia (3.4) kunnes indikaattori muuttuu vihreäksi.

5.4 Toistetaan 5.3 kohdassa mainittu toimenpide pesupullolle E (katso kuva).

5.5 Laite kootaan ja säädetään typpivirtaus (3.5) suurin piirtein tasolle 60 kuplaa minuutissa.

5.6 15 ml ortofosforihappoa (3.2) tiputetaan suppilosta tislauspulloon A.

5.7 Seos kuumennetaan nopeasti kiehumispisteeseen ja sen annetaan kiehua hiljalleen yhteensä 30 minuuttia.

5.8 Tisleen keräysastia D irrotetaan. Letku huuhdellaan ja tisle titrataan natriumhydroksidiliuoksella (3.4), kunnes indikaattori muuttuu vihreäksi (3.6).

6 TULOSTEN LASKEMINEN

Näytteen sulfiitti- tai vetysulfiittipitoisuus lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti:

% m/m rikkidioksidia = >NUM>3,2 MV

>DEN>m

jossa

M = natriumhydroksidiliuoksen (3.4) molaarisuus,

V = titraukseen (5.8) kuluva natriumhydroksidin (3.4) tilavuus millilitroissa,

m = näytteen (5.1) paino grammoissa.

7 TOISTETTAVUUS(4)

Rikkidioksidin pitoisuuden ollessa noin 0,2 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,006 %.

>VIITTAUS KAAVIOON>

ALKALIMETALLIEN KLORAATTIEN TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITYS

TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan tunnistaa ja määrittää hammastahnoissa ja muissa kosmeettisissa valmisteissa esiintyvät kloraatit.

A. TUNNISTAMINEN

1 PERIAATE

Kloraatit erotetaan muista halaateista ohutkerroskromatografilla ja tunnistetaan jodidin hapettumisella jodiksi.

2 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

2.1 Vertailuliuokset: kaliumkloraatin, -bromaatin ja -jodaatin (0,2 % m/v) vesiliuokset, jotka on valmistettu juuri ennen käyttöä.

2.2 Ajoliuos: ammoniakkiliuos (28 % m/v) asetoni/butanoli (60/130/30 v/v/v).

2.3 Kaliumjodidin vesiliuos (5 % m/v).

2.4 Tärkkelysliuos (1-5 % m/v).

2.5 Kloorivetyhappo (1 M).

2.6 Valmiita selluloosasta valmistettuja ohutkerroskromatografialevyjä (0,25 mm).

3 LAITTEET

Ohutkerroskromatografiassa käytettävä normaali laitteisto.

4 MENETTELY

4.1 Noin 1 g näytettä uutetaan vedellä, suodatetaan ja laimennetaan noin 25 ml:ksi.

4.2 Laitetaan levylle (2.6) 2 ìl liuosta (4.1) sekä 2 ìl kutakin kolmea vertailuliuosta (2.1).

4.3 Levy laitetaan kammioon ja kehitetään liuottimella (2.2) nousevan kromatografian avulla noin kolmeen neljännekseen levyn (2.6) pituudesta.

4.4 Levy poistetaan kammiosta ja liuottimen annetaan haihtua (noin kaksi tuntia.)

4.5 Levy ruiskutetaan kaliumjodidilla (2.3) ja sen annetaan kuivua noin viisi minuuttia.

4.6 Levy ruiskutetaan tärkkelysliuoksella (2.4) ja sen annetaan kuivua noin viisi minuuttia.

4.7 Levy ruiskutetaan kloorivetyhapolla (2.5).

5 ARVIOINTI

Jos näytteessä on kloraattia, kromatogrammiin ilmestyy puolen tunnin kuluttua sininen (mahdollisesti ruskea) täplä, jonka Rf-arvo on noin 0,7-0,8.

>TAULUKON PAIKKA>

On huomattava, että bromaatit ja jodaatit reagoivat välittömästi. On varottava sekoittamasta toisiinsa bromaattien ja kloraattien täpliä.

B. MÄÄRITYS

1 MÄÄRITELMÄ

Tällä menetelmällä määritetyt kloraattipitoisuudet ilmoitetaan painoprosentteina.

2 PERIAATE

Kloraatti pelkistetään sinkkipölyllä happamissa olosuhteissa. Muodostunut kloridi mitataan potentiometrisesti titraamalla hopeanitraattimittaliuoksella. Samanlainen määritys ennen pelkistämistä mahdollistaa halidien läsnäolon.

3 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

3.1 Etikkahappo 80 % (m/m).

3.2 Sinkkipöly.

3.3 Hopeanitraattimittaliuos (0,1 M).

4 LAITTEET

4.1 Tavallinen laboratoriolaitteisto.

4.2 Potentiometri, jossa on hopeaelektrodi.

5 MENETTELY

5.1 Näytteen esikäsittely

Punnitaan tarkasti noin 2 g "m" näytettä sentrifuugiputkeen. Lisätään noin 15 ml etikkahappoa (3.1) ja sekoitetaan hyvin. Odotetaan 30 minuuttia, minkä jälkeen liuosta sentrifugoidaan 15 minuuttia 2 000 rpm. Siirretään supernatantti 50 ml:n mittapulloon. Sentrifugointi toistetaan kahdesti lisäämällä 15 ml etikkahappoa (3.1) jäännökseen. Kloraattia sisältävä liuos kerätään samaan mittapulloon, joka täytetään merkkiin saakka etikkahapolla (3.1).

5.2 Kloraatin pelkistäminen

Otetaan 20 ml liuosta (5.1), johon lisätään 0,6 g sinkkipölyä (3.2). Seos kuumennetaan kiehumispisteeseen pullossa, jossa on pystyjäähdytin. Seoksen kiehuttua 30 minuuttia se jäähdytetään ja suodatetaan. Pullo huuhdellaan vedellä. Suodatetaan ja suodos yhdistetään huuhteeseen.

5.3 Kloridin määritys

Titrataan 20 ml liuosta (5.2) hopeanitraatilla (3.3) potentiometrin (4.2) avulla. Samalla tavalla titrataan 20 ml liuosta (5.1) hopeanitraatilla (3.3).

Jos valmiste sisältää bromi- tai jodijohdannaisia, jotka voivat vapauttaa bromideja tai jodideja pelkistämisen jälkeen, titrauskäyrässä on useita käännepisteitä. Tässä tapauksessa kahden viimeisen käännepisteen ero ilmoittaa kloridia vastaavan mittaliuoskuluman (3.3).

6 TULOSTEN LASKEMINEN

Näytteen kloraattipitoisuus (% m/m) lasketaan seuraavan kaavan avulla:

Kloraatti (CIO3) % m/m = >NUM>20,9 (V - V') M

>DEN>m

jossa

V = liuoksen (5.2) titraamiseen käytetyn hopeanitraattiliuoksen (3.3) tilavuus millilitroissa

V' = liuoksen (5.1) 20 ml:n määrän titraamiseen käytetyn hopeanitraattiliuoksen (3.3) tilavuus millilitroissa

M = hopeanitraattimittaliuoksen (3.3) molaarisuus

m = näytteen paino grammoissa.

7 TOISTETTAVUUS(5)

Kloraattipitoisuuden ollessa noin 3-5 % m/m ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,07 % m/m.

NATRIUMJODAATIN TUNNISTAMINEN JA MÄÄRITYS

TARKOITUS JA SOVELTAMISALA

Tämän menetelmän avulla voidaan tunnistaa ja määrittää natriumjodaatti kosmeettisista valmisteista, jotka on huuhdeltava käytön jälkeen.

A. TUNNISTAMINEN

1 PERIAATE

Natriumjodaatti erotetaan muista halaateista ohutkerroskromatografialla ja todetaan jodidin hapettumisella jodiksi.

2 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua.

2.1 Vertailuliuokset: kaliumkloraatin, -bromaatin ja -jodaatin (0,01 % m/v) vesiliuokset, jotka on valmistettu juuri ennen käyttöä.

2.2 Kehiteliuos: ammoniakkiliuos (28 % m/v)/asetoni/butanoli (60/130/30 v/v/v).

2.3 Kaliumjodidin vesiliuos (5 % m/v).

2.4 Tärkkelysliuos (1-5 % m/v).

2.5 Kloorivetyhappo (1 M).

3 LAITTEET

3.1 Valmiita selluloosasta valmistettuja ohutkerroskromatografialevyjä (0,25 mm).

3.2 Ohutkerroskromatografiassa käytettävä normaali laitteisto.

4 MENETTELY

4.1 Noin 1 g näytettä uutetaan vedellä, suodatetaan ja laimennetaan noin 10 ml:ksi.

4.2 Laitetaan levyn (3.1) perusviivalle 2 ìl tätä liuosta sekä 2 ìl kutakin kolmea vertailuliuosta (2.1).

4.3 Levy laitetaan kammioon ja kehitetään liuottimella (2.2) nousevan kromatografian avulla noin kolmeen neljännekseen levyn pituudesta.

4.4 Levy poistetaan kammiosta ja liuottimen annetaan haihtua huoneenlämpötilassa. (Huomaa: Tähän saattaa kulua kaksi tuntia.)

4.5 Levy ruiskutetaan kaliumjodidilla (2.3) ja sen annetaan kuivua noin viisi minuuttia.

4.6 Levy ruiskutetaan tärkkelysliuoksella (2.4) ja sen annetaan kuivua noin viisi minuuttia.

4.7 Levy ruiskutetaan lopuksi kloorivetyhapolla (2.5).

5 ARVIOINTI

Jos näytteessä on jodaattia, kromatogrammiin ilmestyy heti sininen täplä (väri voi myös olla ruskea tai muuttua ruskeaksi näytteen seisoessa), jonka Rf-arvo on noin 0-0,2.

On huomattava, että bromaatit reagoivat välittömästi Rf-arvojen ollessa noin 0,5-0,6 ja kloraatit reagoivat noin 30 minuutin kuluttua Rf-arvojen ollessa vastaavasti 0,7-0,8.

B. MÄÄRITYS

1 MÄÄRITELMÄ

Tällä menetelmällä määritetyt natriumjodaattipitoisuudet ilmoitetaan painoprosentteina.

2 PERIAATE

Natriumjodaatti liuotetaan veteen ja sen pitoisuus määritetään HPLC-kromatografian avulla käyttäen käänteisfaasi C18-kolonnia ja anioninvaihtokolonnia.

3 REAGENSSIT

Kaikkien reagenssien tulee olla analyysilaatua ja niiden tulee soveltua käytettäväksi HPLC-kromatografiassa.

3.1 Kloorivetyhappo (4 M).

3.2 Natriumsulfiitti 5 % m/v vesiliuos.

3.3 Natriumjodaatin perusliuos.

Valmistetaan perusliuos, jossa on 50 mg natriumjodaattia 100 ml:ssa vettä.

3.4 Kaliumdivetyortofosfaatti.

3.5 Dinatriumvetyortofosfaatti 2H2O.

3.6 HPLC:n liikkuva faasi: liuotetaan 3,88 g kaliumdivetyortofosfaattia (3.4) ja 1,19 g dinatriumvetyortofosfaattia 2H2O (3.5) yhteen litraan vettä.

Saatavan liuoksen pH-arvo on 6.2.

3.7 Yleisindikaattoripaperi, pH-arvo 1-11.

4 LAITTEET

Tavallinen laboratoriolaitteisto.

4.1 Pyöreä suodatinpaperi, halkaisija 110 mm, Schleicher ja Schull N:o 575 tai vastaava.

4.2 HPLC-laite, jossa on aallonpituuden suhteen säädettävä detektori.

4.3 Kolonnit: pituus 120 mm; sisähalkaisija 4,6 mm; lukumäärä: kaksi peräkkäin liitettyä, ensimmäinen kolonni - Necleosil (R) 5 C18 tai vastaava, toinen kolonni - Vydac, TM-301-SB tai vastaava.

5 MENETTELY

5.1 Näytteen esikäsittely

5.1.1 Nestemäiset näytteet (shampoot)

Punnitaan tarkasti noin 1,0 g näytettä 10 ml:n lasitulpalliseen asteikolliseen koeputkeen tai mittapulloon.

Pullo täytetään vedellä merkkiin saakka ja sekoitetaan.

Liuos voidaan tarvittaessa suodattaa.

Liuoksen jodaattipitoisuus määritetään HPLC-kromatografisesti kohdassa 5.2. kuvatun menetelmän mukaisesti.

5.1.2 Kiinteät näytteet (saippua)

Punnitaan tarkasti noin 1,0 g näytettä 100 ml:n tulpalliseen asteikolliseen koeputkeen. Se täytetään vedellä 50 ml:n merkkiin saakka ja sitä ravistetaan voimakkaasti yhden minuutin ajan. Seos sentrifugoidaan ja suodatetaan suodatinpaperin läpi (4.1) tai sen annetaan seistä vähintään yhden yön yli.

Hyytelömäistä liuosta ravistetaan voimakkaasti ja liuos suodatetaan suodatinpaperin (4.1) läpi.

Suodoksen jodaattipitoisuus määritetään HPLC-kromatografian avulla 5.2 kohdassa kuvatun menetelmän mukaisesti.

5.2 Kromatografia

Virtausnopeus: 1 ml/min.

Detektorin aallonpituus (4.2): 210 nm.

Injektiotilavuus: 10 ìl.

Mittaus: piikin pinta-ala.

5.3 Kalibrointi

Pipetoidaan 1,0, 2,0, 5,0, 10,0 ja 20,0 ml natriumjodaatin perusliuosta 50 ml:n mittapulloihin. Pullot täytetään merkkiin saakka ja sekoitetaan.

Näin saadut liuokset sisältävät vastaavasti 0,01, 0,02, 0,05, 0,10 ja 0,20 mg natriumjodaattia ml:aa kohden.

Injektoidaan 10 ìl kutakin jodaatin standardiliuosta nestekromatografia-laitteeseen (4.3), josta saadaan kromatogrammi. Määritetään jodaatin piikin pinta-ala ja piirretään käyrä, jossa piikin pinta-ala vastaa natriumjodaatin pitoisuutta.

6 TULOSTEN LASKEMINEN

Natriumjodaatin määrä näytteessä lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti (% m/m):

% (m/m) natriumjodaattia = >NUM>Vc

>DEN>10 m

jossa

m = testattavan näytteen (5.1) paino grammoissa

V = 5.1 kohdassa kuvatulla tavalla saadun näyteliuoksen kokonaistilavuus millilitroissa

c = standardikäyrästä (5.3) saadun natriumjodaatin pitoisuus milligrammoissa millilitraa kohden.

7 TOISTETTAVUUS(6)

Natriumjodaattipitoisuuden ollessa noin 0,1 % (m/m) ero kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välillä ei saa olla yli 0,002 %.

8 VARMISTUS

8.1 Periaate

Happamaksi tehdyssä kosmeettisen valmisteen liuoksessa jodaatti (IO3-) pelkistetään jodidiksi (I-) sulfiitilla ja näin saatu liuos tutkitaan HPLC-kromatografisesti. Jos piikki, jonka retentioaika vastaa jodaatin retentioaikaa, häviää sulfiittikäsittelyn jälkeen, alkuperäinen piikki mitä todennäköisimmin oli jodaatin aiheuttama.

8.2 Menettely

Pipetoidaan erlenmeyerpulloon 5 ml kohdassa 5.1 kuvatun menetelmän avulla saatua näyteliuosta. Kloorivetyhapon (3.1) avulla liuoksen pH-arvoksi säädetään 3 tai sitä matalampi arvo; yleisindikaattoripaperi (3.7). Lisätään kolme pisaraa natriumsulfiittiliuosta (3.2) ja sekoitetaan. Ruiskutetaan 10 ìl liuosta nestekromatografiin (4.2). Saatua kromatogrammia verrataan kromatogrammiin, joka saatiin samalla näytteellä kappaleen 5 mukaisen menetelmän avulla.

>VIITTAUS KAAVIOON>

(1) Standardin ISO 5725 mukaisesti.

(2) Standardin ISO 5725 mukaisesti.

(3) Standardin ISO 5725 mukaisesti.

(4) Standardin ISO 5725 mukaisesti.

(5) Standardin ISO 5725 mukaisesti.

(6) Standardin ISO 5725 mukaisesti.