31971L0393

TOINEN KOMISSION DIREKTIIVI,

annettu 18 päivänä marraskuuta 1971,

yhteisön määritysmenetelmästä rehujen virallista tarkastusta varten (71/393/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon yhteisön näytteenotto- ja määritysmenetelmistä rehujen virallista tarkastusta varten 20 päivänä heinäkuuta 1970 annetun neuvoston direktiivin(1) ja erityisesti sen 2 artiklan,

sekä katsoo, että

mainitussa direktiivissä säädetään rehujen virallisen tarkastuksen suorittamisesta yhteisön näytteenotto- ja määritysmenetelmiä käyttäen sen tarkastamiseksi, että lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten rehujen laatua ja koostumusta koskevat vaatimukset tulevat täytetyksi,

useita yhteisön määritysmenetelmiä on jo vahvistettu 15 päivänä kesäkuuta 1971 annetulla komission direktiivillä 71/250/ETY(2); työ on tämän jälkeen edistynyt siinä määrin, että olisi hyväksyttävä toinen ryhmä menetelmiä, ja

tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että rehujen virallisessa tarkastuksessa niiden kosteuden, haihtuvien typpipitoisten emästen, kokonaisfosforin ja raakarasvan pitoisuusmääritykset suoritetaan tämän direktiivin liitteessä esitettyjen menetelmien mukaisesti.

Tämä direktiivin liitteessä esitettyihin menetelmiin on sovellettava yhteisön määritysmenetelmistä rehujen virallista tarkastusta varten 15 päivänä kesäkuuta 1971 annetun ensimmäisen komission direktiivin 71/250/ETY liitteessä olevan 1 osan (Johdanto) yleisiä määräyksiä.

2 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1 päivänä tammikuuta 1973. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

3 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 18 päivänä marraskuuta 1971.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Franco M. MALFATTI

(1) EYVL N:o L 170, 3.8.1970, s. 2

(2) EYVL N:o L 155, 12.7.1971, s. 13

LIITE

I KOSTEUDEN MÄÄRITYS

1 Tarkoitus ja soveltamisala

Menetelmällä on mahdollista määrittää rehujen kosteuspitoisuus. Menetelmä ei koske suoraan rehuina käytettäviä maitotuotteita, kivennäisaineita ja pääasiassa kivennäisaineista koostuvia seoksia tai öljykasvien siemeniä ja öljypitoisia hedelmiä, joista on säädetty öljyjen ja rasvojen kaupan yhteistä järjestämistä koskevassa 22 päivänä syyskuuta 1966 annetussa komission asetuksessa N:o 136/66/ETY(1).

Öljykasvien siementen ja öljypitoisten hedelmien kosteusmääritys on esitetty näytteenotosta, esikäsittelystä ja öljykasvien siementen öljypitoisuuden, epäpuhtauksien ja kosteuden määrittämisestä 23 päivänä syyskuuta 1968 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1470/68(2) liitteessä III.

2 Periaate

Näyte kuivataan määrätyissä olosuhteissa, jotka vaihtelevat rehun laadun mukaan. Painohäviö todetaan punnitsemalla. Hyvin kosteat, kiinteät rehunäytteet on syytä esikuivata ennen varsinaista kosteusmääritystä.

3 Välineistö

3.1 Kosteutta imemättömästä materiaalista valmistettu mylly, joka on helppo puhdistaa ja jolla saadaan aikaan nopea, tasainen jauhautuminen. Näytteen jauhamisessa ei saa tapahtua havaittavissa olevaa kuumentumista, ja ulkopuolisen ilman vaikutusta olisi vältettävä mahdollisimman hyvin. Näytteen käsittelyssä on otettava huomioon 4.1.1 ja 4.1.2 kohdassa esitetyt vaatimukset (esim. vasara- tai vesijäähdytteiset pienoismyllyt, kartiomyllyt, hitaasti liikkuvat tai hammaspyörillä varustetut hienonnuslaitteet).

3.2 Analyysivaaka, jonka tarkkuus on 0,5 mg.

3.3 Lasisia tai korroosionkestävästä metallista valmistettuja kuivausastioita, jotka voidaan sulkea ilmatiiviisti kannella. Astian tilavuuden on oltava sellainen, että näytettä voidaan levittää sille noin 0,3 g/cm².

3.4 Sähkölämmitteinen, tasalämpöinen ja nopeasti säädettävissä oleva lämpökaappi (± 1 °C), jossa on tuuletusjärjestelmä(3).

3.5 Säädettävä sähkölämmitteinen vakuumilämpökaappi, jossa on öljypumppu ja johon voidaan johtaa kuumaa, kuivaa ilmaa tai jossa voidaan käyttää kuivausainetta (esim. kalsiumoksidia).

3.6 Eksikaattori, jossa on paksu rei'itetty metalli- tai posliinilevy ja joka sisältää tehokasta kuivausainetta.

4 Menettely

Huom. Tässä jaksossa kuvatut toimenpiteet on suoritettava välittömästi näytelähetyksen avaamisen jälkeen. Määritykset on suoritettava ainakin kahtena rinnakkaismäärityksenä.

4.1 Esikäsittely

4.1.1 Rehut, joita ei ole mainittu 4.1.2 ja 4.1.3 kohdassa.

Punnitaan vähintään 50 g näytettä. Tarvittaessa se jauhetaan tai jaetaan sopivalla tavalla kosteuspitoisuuden muuttumista välttäen (ks. 6 kohta).

4.1.2 Vilja ja suurimot

Punnitaan vähintään 50 g näytettä. Se jauhetaan niin hienoksi, että ainakin 50 % näytteestä läpäisee 0,5 mm:n pyöreäsilmäisen seulan, eikä 1 mm:n seulaa jää läpäisemättä yli 10 % näytteestä.

4.1.3 Nestemäiset ja liisterimäiset rehut, sekä pääasiassa öljyistä ja rasvoista koostuvat rehut

Punnitaan noin 25 g näytettä 10 mg:n tarkkuudella, lisätään sopiva määrä 10 mg:n tarkkuudella punnittua vedetöntä hiekkaa ja sekoitetaan kunnes saadaan homogeeninen seos.

4.2 Kuivaus

4.2.1 Rehut, joita ei ole mainittu 4.2.2 ja 4.2.3 kohdassa

Näyteastia (3.3) punnitaan kansineen 0,5 mg:n tarkkuudella. Siihen punnitaan noin 5 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella ja se levitetään tasaisesti. Astia asetetaan ilman kantta 103 °C:ssa olevaan lämpökaappiin. Lämpökaapin lämpötilan tarpeettoman laskun välttämiseksi astia viedään uuniin mahdollisimman nopeasti. Annetaan kuivua neljän tunnin ajan laskettuna siitä hetkestä, kun lämpökaapin lämpötila on uudelleen saavuttanut 103 °C. Astia suljetaan kannella, otetaan pois lämpökaapista, annetaan jäähtyä 30 45 minuuttia eksikaattorissa (3.6) ja punnitaan 1 mg:n tarkkuudella.

Pääasiassa öljyistä ja rasvoista koostuvia rehuja kuivataan lämpökaapissa 103 °C:ssa vielä 30 minuutin ajan. Kahden punnituksen välinen ero ei saa ylittää 0,1 % kosteudesta.

4.2.2 Vilja, jauhot, suurimot ja rouheet

Näyteastia (3.3) punnitaan kansineen 0,5 mg:n tarkkuudella. Siihen punnitaan noin 5 g hienonnettua näytettä 1 mg:n tarkkuudella ja se levitetään tasaisesti. Astia asetetaan ilman kantta 130 °C:ssa olevaan lämpökaappiin. Lämpökaapin lämpötilan tarpeettoman laskun välttämiseksi astia viedään uuniin mahdollisimman nopeasti. Annetaan kuivua kahden tunnin ajan laskettuna siitä hetkestä, kun lämpökaapin lämpötila on uudelleen saavuttanut 130 °C. Astia suljetaan kannella, otetaan pois lämpökaapista, annetaan jäähtyä 30 45 minuuttia eksikaattorissa (3.6) ja punnitaan 1 mg:n tarkkuudella.

4.2.3 Rehuseokset, jotka sisältävät yli 4 % sakkaroosia tai laktoosia: käsittelemättömät rehut, kuten johanneksen leipäpuun palot, hydrolysoidut viljatuotteet, maltaat, kuivatut juurikasleikkeet, kala ja liukoisia sokereita sisältävät rehut, rehuseokset, jotka sisältävät yli 25 % mineraalisuoloja kidevesi mukaanlukien.

Näyteastia (3.3) punnitaan kansineen 0,5 mg:n tarkkuudella. Siihen punnitaan noin 5 g hienonnettua näytettä 1 mg:n tarkkuudella ja se levitetään tasaisesti. Astia asetetaan ilman kantta vakuumilämpökaappiin (3.5), joka on kuumennettu 80 85 °C:een. Kaapin lämpötilan tarpeettoman laskun välttämiseksi astia viedään uuniin mahdollisimman nopeasti.

Paine säädetään 100 torriksi ja annetaan kuivua vielä neljän tunnin ajan tässä paineessa joko kuumassa, kuivassa ilmavirrassa tai kuivausainetta käyttäen (noin 300 g 20 näytettä kohden). Jälkimmäisessä tapauksessa vakuumipumppu kytketään pois päältä, kun vaadittu paine on saavutettu. Kuivausaika lasketaan siitä hetkestä, kun lämpökaapin lämpötila on uudelleen saavuttanut 80 85 °C. Kuivausajan päätyttyä lämpökaapin paine palautetaan varovasti normaalipaineeseen. Lämpökaappi avataan, näyteastia suljetaan välittömästi kannella, se otetaan pois lämpökaapista, annetaan jäähtyä 30 45 minuuttia eksikaattorissa (3.6) ja punnitaan 1 mg:n tarkkuudella. Näytteen annetaan kuivua vielä 30 minuuttia vakuumikuivauskaapissa 80 85 °C:ssa ja se punnitaan uudelleen. Kahden punnituksen välinen ero ei saa ylittää 0,1 % kosteudesta.

4.3 Esikuivaus

4.3.1 Muut kuin 4.3.2 kohdassa olevat rehut

Kiinteille, vaikeasti jauhettaville näytteille, joiden kosteuspitoisuus on suuri, suoritetaan esikuivaus seuraavasti:

Punnitaan 50 g hienontamatonta näytettä (puristetut tai kokkareina olevat rehut voidaan tarvittaessa hienontaa karkeiksi) 10 mg:n tarkkuudella sopivaan astiaan (esim. 0,5 cm:n reunalla varustettu 20 x 12 cm:n alumiiniastia). Annetaan kuivua lämpökaapissa 60 70 °C:ssa kunnes kosteuspitoisuus on laskenut välille 8 12 %. Näyteastia otetaan pois lämpökaapista, annetaan jäähtyä avoimena laboratoriossa tunnin ajan ja punnitaan 10 mg:n tarkkuudella. Näyte jauhetaan välittömästi 4.1.1 kohdassa esitetyllä tavalla ja kosteusmääritys suoritetaan rehusta riippuen 4.2.1 tai 4.2.3 kohdan mukaan.

4.3.2 Viljat

Jyvät, joiden kosteuspitoisuus on yli 17 %, on esikuivattava seuraavasti:

Punnitaan 50 g jauhamattomia jyviä 10 mg:n tarkkuudella sopivaan astiaan (esim. 0,5 cm:n reunalla varustettu 20 x 12 cm:n alumiiniastia). Annetaan kuivua lämpökaapissa 130 °C:ssa 5 7 minuuttia. Astia poistetaan lämpökaapista, annetaan jäähtyä avoimena laboratoriossa 2 tunnin ajan ja punnitaan 10 mg:n tarkkuudella. Jyvät jauhetaan välittömästi 4.1.2 kohdassa esitetyllä tavalla ja suoritetaan kosteusmääritys 4.2.2 kohdan mukaan.

5 Tulosten laskeminen

Kosteuspitoisuus, joka ilmoitetaan prosentteina näytteestä, lasketaan seuraavilla kaavoilla:

5.1 Kosteuspitoisuus ilman esikuivausta

(E m) 7 >NUM>100

>DEN>E

jossa:E = alkuperäinen näytemäärä grammoina

m = näytteen paino grammoina kuivauksen jälkeen

5.2 Kosteuspitoisuus esikuivausta käyttäen

[>NUM>(M' m) M >DEN>M' + E M] 7 >NUM>100 >DEN>E = 100(1 - >NUM>Mm >DEN>EM')

jossa: E = alkuperäinen näytemäärä grammoina

M = näytemäärä grammoina esikuivauksen jälkeen

M' = jauhamisen jälkeen punnittu näytemäärä grammoina

m = näytteen paino grammoina kuivauksen jälkeen

5.3 Toistettavuus

Samasta näytteestä tehdyn kahden rinnakkaismäärityksen tulosten välinen ero ei saa ylittää 0,2 % kosteudesta.

6 Huomautus

Jos jauhaminen on tarpeen ja sen havaitaan muuttavan tuotteen kosteuspitoisuutta, rehun komponenttien määritystulokset on korjattava alkuperäisen näytteen kosteuspitoisuuden perusteella.

II HAIHTUVIEN TYPPIPITOISTEN EMÄSTEN MÄÄRITYS

A MIKRODIFFUUSIO

1 Tarkoitus ja soveltamisala

Menetelmällä on mahdollista määrittää rehuista haihtuvien typpipitoisten emästen pitoisuus ammoniakkina ilmoitettuna.

2 Periaate

Näyte uutetaan vedellä, liuos kirkastetaan ja suodatetaan. Haihtuvat typpipitoiset emäkset vapautetaan mikrodiffuusiolla käyttäen kaliumkarbonaattiliuosta, sidotaan boorihappoliuokseen ja titrataan rikkihapolla.

3 Reagenssit

3.1 20 % (w/v) trikloorietikkahappoliuos

3.2 Indikaattori: liuotetaan 33 mg bromikresolivihreää ja 65 mg metyylipunaista 100 ml:aan 95 96 % (v/v) etanolia.

3.3 Boorihappoliuos: liuotetaan 10 g boorihappoa (p.a.) 1 l mittapullossa 200 ml:aan 95 96 % (v/v) etanolia ja 700 ml:aan vettä. Lisätään 10 ml indikaattoria (3.2). Sekoitetaan ja liuoksen väri säädetään tarvittaessa vaaleanpunaiseksi lisäämällä natriumhydroksidiliuosta. 1 ml tätä liuosta sitoo enintään 300 µg NH3:a.

3.4 Kyllästetty kaliumkarbonaattiliuos: liuotetaan 100 g kaliumkarbonaattia (p.a.) 100 ml:aan kiehuvaa vettä. Annetaan jäähtyä ja suodatetaan.

3.5 0,02 N rikkihappo.

4 Välineistö

4.1 Sekoittaja: noin 35 40 kierr./min.

4.2 Lasisia tai muovisia Conway-maljoja (ks. oheinen kaavio).

4.3 1/100 ml:n asteikolla varustettuja mikrobyrettejä.

5 Menettely

Punnitaan 10 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella 200 ml:n mittapulloon, johon lisätään 100 ml vettä. Pidetään sekoittajassa 30 minuuttia. Lisätään 50 ml trikloorietikkahappoliuosta (3.1), täytetään merkkiin vedellä, ravistellaan voimakkaasti ja suodatetaan laskostetun suodatinpaperin läpi.

Pipetoidaan Conway-maljan keskiympyrään 1 ml boorihappoliuosta (3.3) ja reunaympyrään 1 ml näytemaljasuodosta. Kansi asetetaan peittämään malja osittain. Reunaympyrään lisätään nopeasti 1 ml kyllästettyä kaliumkarbonaattiliuosta (3.4) ja peitetään osittain rasvatulla kannella. Maljaa pyöritetään varovasti vaakasuorassa tasossa siten, että nämä kaksi reagenssia sekoittuvat. Inkuboidaan vähintään neljä tuntia huoneenlämmössä tai yksi tunti 40 °C:ssa.

Boorihappoliuoksessa olevat haihtuvat emäkset titrataan 0,02 N rikkihapolla (3.5) mikrobyrettiä (4.3) käyttäen.

Sokeakoe suoritetaan samalla tavalla, mutta ilman määritettävää näytettä.

6 Tulosten laskeminen

1 ml 0,02 N H2SO4:ää vastaa 0,34 mg ammoniakkia.

Tulos ilmoitetaan prosenttina näytteestä.

Toistettavuus

Samasta näytteestä tehdyn kahden rinnakkaismäärityksen tulosten välinen ero ei saa olla yli:

10 %, suhteellisena arvona ilmoitettuna, alle 1,0 % olevien ammoniakkipitoisuuksien osalta;

0,1 %, absoluuttisena arvona ilmoitettuna, vähintään 1,0 % olevien ammoniakkipitoisuuksien osalta.

7 Huomautus

Jos näytteen ammoniakkipitoisuus ylittää 0,6 %, on alkuperäinen suodos laimennettava.

>VIITTAUS FILMIIN>

B TISLAUSMENETELMÄ

1 Tarkoitus ja soveltamisala

Menetelmällä on mahdollista määrittää haihtuvien typpipitoisten emästen pitoisuus ammoniakkina ilmoitettuna kalajauhosta, joka ei käytännöllisesti katsoen sisällä ureaa. Menetelmä soveltuu ainoastaan näytteisiin, joiden ammoniakkipitoisuus on alle 0,25 %.

2 Periaate

Näyte uutetaan vedellä, liuos kirkastetaan ja suodatetaan. Haihtuvat typpipitoiset emäkset vapautuvat keitettäessä näyteliuosta magnesiumoksidin kanssa ja ne sidotaan tunnettuun määrään rikkihappoa, jonka ylimäärä titrataan takaisin natriumhydroksidiliuoksella.

3 Reagenssit

3.1 20 % trikloorietikkahappoliuos (w/v).

3.2 Magnesiumoksidi, p.a.

3.3 Kuohunestoaine (esim. silikoni).

3.4 0,1 N rikkihappo.

3.5 0,1 N natriumhydroksidiliuos.

3.6 0,3 % (w/v) metyylipunaliuos joka on valmistettu 95 96 % (v/v) etanoliin

4 Välineistö

4.1 Sekoittaja : noin 35 40 kierr./min.

4.2 Kjeldahl-tyyppinen tislauslaitteisto.

5 Menettely

Punnitaan 10 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella 200 ml:n mittapulloon, johon lisätään 100 ml vettä. Pidetään sekoittajassa 30 minuutin ajan. Lisätään 50 ml trikloorietikkahappoliuosta (3.1), täytetään merkkiin vedellä, ravistellaan voimakkaasti ja suodatetaan laskostetun suodatinpaperin läpi.

Otetaan kirkasta liuosta sopiva määrä oletettujen haihtuvien typpipitoisten emästen kannalta (100 ml on yleensä sopiva määrä). Laimennetaan 200 ml:ksi ja lisätään 2 g magnesiumoksidia (3.2) ja muutama pisara kuohunestoainetta (3.3). Liuoksen on oltava lakmuspaperilla määritettynä emäksinen; muussa tapauksessa siihen lisätään hieman magnesiumoksidia (3.2). Kjeldahl-tyyppistä laitteistoa käyttäen tislataan noin 150 ml liuosta erlenmeyerpulloon, joka sisältää tarkasti mitatun määrän (25 50 ml) 0,1 N rikkihappoa (3.4). Tislausastian reunamien ylikuumenemista vältettävä tislauksen aikana. Rikkihappoliuosta keitetään kaksi minuuttia, se jäähdytetään ja rikkihappoylimäärä titrataan takaisin 0,1 N natriumhydroksidiliuoksella (3.5) metyylipunaindikaattorin (3.6) läsnäollessa.

Sokeakoe suoritetaan samalla tavalla, mutta ilman määritettävää näytettä.

6 Tulosten laskeminen

1 ml 0,1 N H2SO4:a vastaa 1,7 mg ammoniakkia.

Tulos ilmoitetaan prosentteina näytteestä.

Toistettavuus

Kahden samasta näytteestä suoritetun rinnakkaismäärityksen tulosten välinen ero ei saa ylittää suhteellisena arvona ilmoitettuna 10 % ammoniakkimäärästä.

III KOKONAISFOSFORIN MÄÄRITYS

Fotometrinen menetelmä

1 Tarkoitus ja soveltamisala

Menetelmällä on mahdollista määrittää rehujen kokonaisfosforipitoisuus. Se soveltuu erityisesti alhaisten fosforipitoisuuksien analysoimiseen. Tietyissä tapauksissa (runsaasti fosforia sisältävät tuotteet) voidaan käyttää gravimetristä menetelmää.

2 Periaate

Näyte mineralisoidaan joko polttamalla kuivana ja liuottamalla happoon (orgaaniset rehut) tai happokeiton avulla (mineraaliyhdisteet ja nestemäiset rehut). Liuos käsitellään molybdovanadaattireagenssilla. Tästä muodostuneen keltaisen liuoksen optinen tiheys mitataan spektrofotometrissä 430 nm:ssa.

3 Reagenssit

3.1 Kalsiumkarbonaatti, analyysilaatua

3.2 Kloorivetyhappo, analyysilaatua, tiheys: 1,1 (noin 6 N).

3.3 Typpihappo, analyysilaatua, tiheys: 1,045.

3.4 Typpihappo, analyysilaatua, tiheys: 1,38 1,42.

3.5 Rikkihappo, analyysilaatua, tiheys: 1,84.

3.6 Molybdovanadaattireagenssi: sekoitetaan 200 ml ammoniumheptamolybdaattiliuosta (3.6.1), 200 ml ammoniummonovanadaattiliuosta (3.6.2) ja 134 ml typpihappoa (3.4) 1 litran mittapullossa. Täytetään merkkiin vedellä.

3.6.1 Ammoniumheptamolybdaattiliuos: liuotetaan 100 g ammoniumheptamolybdaattia analyysilaatua (NH4)6Mo7O24 74 H2O kuumaan veteen. Lisätään 10 ml ammoniakkia (tiheys: 0,91) ja täytetään 1 litraksi vedellä.

3.6.2 Ammoniumonovanadaattiliuos: Liuotetaan 2,35 g ammoniummonovanadaattia analyysilaatua NH4VO3 400 ml:aan kuumaa vettä. Lisätään hitaasti, samalla sekoittaen 20 ml laimeaa typpihappoa (7 ml HNO3 (3.4) + 13 ml H2O) ja täytetään 1 litraksi vedellä.

3.7 Fosforistandardiliuos, 1 mg P/ml: liuotetaan 4,387 g kaliumdivetyfosfaattia analyysilaatua KH2PO4 veteen. Täytetään 1 litraksi vedellä.

4 Välineistö

4.1 Kvartsi- tai posliinipolttoupokkaita.

4.2 Sähkölämmitteinen muhveliuuni, jossa on 550 °C:een säädetty termostaatti.

4.3 250 ml:n Kjeldahl-pullo.

4.4 Mittapulloja ja tarkkuuspipettejä.

4.5 Spektrofotometri.

4.6 Noin 16 mm:n läpimittaisia koeputkia, joissa on 14,5 mm:n läpimittaiset tulpat ja joiden vetoisuus on 25 30 ml.

5 Menettely

5.1 Liuoksen valmistus

Näytteen pitoisuuden mukaan valmistetaan 5.1.1 tai 5.1.2 kohdassa esitetty liuos.

5.1.1 Tavallinen suoritus

Punnitaan 1 g tai tätä suurempi määrä näytettä 1 mg:n tarkkuudella Kjeldahl-pulloon. Lisätään 20 ml rikkihappoa (3.5), ravistellaan aineen täydelliseksi imeyttämiseksi hapolla ja välttäen sen tarttuminen estämiseksi pullon kylkiin, kuumennetaan ja pidetään kiehuvana 10 minuutin ajan. Annetaan jäähtyä hieman, lisätään 2 ml typpihappoa (3.4), kuumennetaan varovasti, annetaan jäähtyä hieman, lisätään uudelleen hieman typpihappoa (3.4) ja kohotetaan lämpötila kiehumispisteeseen. Tämä suoritus toistetaan kunnes saadaan väritön liuos. Jäähdytetään, lisätään hieman vettä, neste dekantoidaan 500 ml:n mittapulloon huuhtomalla Kjeldahl-pullo kuumalla vedellä. Annetaan jäähtyä, täytetään merkkiin vedellä, homogenoidaan ja suodatetaan.

5.1.2 Orgaanisia aineita sisältävät näytteet, jotka eivät sisällä kalsium- ja magnesiumdivetyfosfaatteja

Polttoupokkaaseen punnitaan noin 2,5 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella. Näytteeseen lisätään 1 g kalsiumkarbonaattia (3.1) ja sekoitetaan kunnes se on siihen täysin sekoittunut. Poltetaan tuhkaksi uunissa 550 ± 5 °C:ssa kunnes saadaan valkoista tai harmaata tuhkaa (pieni määrä hiiltä ei häiritse).

Tuhka siirretään 250 ml:n dekantterilasiin. Lisätään 20 ml vettä ja kloorivetyhappoa (3.2) kunnes kuohuminen lakkaa. Lisätään vielä 10 ml kloorivetyhappoa (3.2). Dekantterilasi asetetaan hiekkahauteelle ja haihdutetaan kuivaksi piin saostamiseksi. Jäännös liuotetaan uudelleen 10 ml:aan typpihappoa (3.3) ja keitetään hiekkahauteella 5 minuuttia haihduttamatta sitä kuivaksi. Neste dekantoidaan 500 ml:n mittapulloon huuhtomalla dekantterilasi useaan kertaan kuumalla vedellä. Annetaan jäähtyä, täytetään merkkiin vedellä, homogenoidaan ja suodatetaan.

5.2 Värin kehitys ja optisen tiheyden mittaus

Laimennetaan 5.1.1 tai 5.1.2 kohdassa saatu suodos siten, että fosforipitoisuus on enintään 40 µg/ml. Pipetoidaan 10 ml tätä liuosta koeputkeen (4.6) ja lisätään siihen 10 ml molybdovanadaattireagenssia (3.6). Homogenoidaan ja annetaan seistä ainakin 10 minuuttia 20 °C:ssa. Mitataan optinen tiheys spektrofotometrissä 430 nm:ssa liuosta vastaan, joka on saatu lisäämällä 10 ml molybdovanadaattireagenssia (3.6) 10 ml:aan vettä.

5.3 Kalibrointikäyrä

Standardiliuoksesta (3.7) valmistetaan liuokset, joista kukin sisältää erikseen 5, 10, 20, 30 ja 40 µg fosforia/ml. Kaikista liuoksista otetaan 10 ml:n erä ja siihen lisätään 10 ml molybdovanadaattireagenssia (3.6). Homogenoidaan ja annetaan seistä ainakin 10 minuuttia 20 °C:ssa. Optinen tiheys mitataan 5.2 kohdassa.

Kalibrointikäyrä laaditaan piirtämällä optisia tiheyksiä ja näitä vastaavia fosforimääriä esittävä kuvaaja. Käyrä on lineaarinen välillä 0 40 µg/ml olevien konsentraatioiden osalta.

6 Tulosten laskeminen

Tutkittavassa näytteessä oleva fosforimäärä määritetään kalibrointikäyrää käyttäen.

Tulokset ilmoitetaan prosentteina näytteestä.

Toistettavuus

Samasta näytteestä suoritetun kahden rinnakkaismäärityksen tulosten välinen ero ei saa ylittää:

3 %, suhteellisena arvona ilmoitettuna, alle 5 % olevien fosforipitoisuuksien osalta;

0,15 %, absoluuttisena arvona ilmoitettuna, vähintään 5 % olevien fosforipitoisuuksien osalta.

IV RAAKARASVAN JA RAAKAÖLJYN MÄÄRITYS

1 Tarkoitus ja soveltamisala

Menetelmällä on mahdollista määrittää rehuissa oleva raakarasvan ja -öljyn määrä. Siihen eivät kuulu määritykset 22 päivänä syyskuuta 1966 annetussa neuvoston asetuksessa N:o 136/66/ETY määritellyistä öljykasvien siemenistä ja öljypitoisista hedelmistä. Näiden tuotteiden öljypitoisuuden määritys on esitetty 23 päivänä syyskuuta 1968 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1470/68 liitteessä V.

Rehun laadusta riippuen käytetään kahta eri menetelmää.

1.1 A menetelmä (eetteriuutto): soveltuu kaikkiin muihin paitsi 1.2 kohdassa mainittuihin rehuihin.

1.2 B menetelmä: soveltuu rehuihin, joiden öljyjä ja rasvoja ei voida ilman edeltävää hydrolyysiä kokonaan uuttaa dietyylieetterillä, eläinperäisiin rehuihin, gluteeneihin, kuivattuun perunamassaan, kuivattuihin tislaus- ja panimomäskeihin, kuivahiivoihin, keksien, leivän ja keitettyjen elintarvikkeiden tähteisiin, maitotuotteisiin ja rehuihin, jotka sisältävät suuren määrän mainittuja aineita (vähintään 40 %) ja rehuseoksiin, joihin on lisätty rasvoja.

2 Periaate

2.1 A menetelmä: Rasvat ja öljyt uutetaan dietyylieetterillä. Liuos tislataan ja jäännös kuivataan ja punnitaan.

2.2 B menetelmä: Näyte käsitellään keittämällä sitä suolahapon kanssa. Seos jäähdytetään ja suodatetaan. Jäännös pestään ja kuivataan sekä uutetaan dietyylieetterillä A menetelmän mukaan.

3 Reagenssit

3.1 Dietyylieetteri, vedetön, tiheys: 0,720, kiehumispiste: 34,5 °C, käytännössä peroksidivapaa.

3.2 Natriumsulfaatti, analyysilaatua, vedetön.

3.3 3 N suolahappo.

3.4 Suodatuksen apuaine, esim. Kieselgur, Hyflo-supercel.

3.5. Hiilitetrakloridi analyysilaatua.

4 Välineistö

4.1 Soxhlet-uuttolaitteisto tai vastaava.

4.2. Räjähdyksenkestävä lämmityslaitteisto, joka on varustettu lämpötilan säätölaitteella.

4.3 Vakuumikaappi (alle 100 torria).

5 Menettely

5.1 A menetelmä (ks. 7.1 kohta)

Punnitaan 5 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella ja lisätään 2 3 g (tarvittaessa enemmän) vedetöntä natriumsulfaattia (3.2). Seos pannaan raakarasvaa tai -öljyä sisältämättömään uuttohylsyyn ja peitetään rasvattomalla vanulla tai puuvillalla. (Seos voidaan tarvittaessa valmistaa uuttohylsyssä.)

Hylsy asetetaan uuttolaitteeseen (4.1) ja sitä uutetaan kuusi tuntia dietyylieetterillä (3.1). Jos käytetään Soxhlet-uuttolaitteistoa lämpötila säädetään siten, että väliosan täyttyminen liuottimella ja tyhjeneminen siitä tapahtuvat vähintään 15 kertaa tunnissa. Eetteriuute otetaan talteen kuivaan, punnittuun pulloon, joka sisältää hohkakivijyväsiä(4).

Eetteri tislataan pois ja haihdutusjäännös kuivataan pitämällä pulloa puolitoista tuntia vakuumikaapissa (4.3) 75 °C:n lämpötilassa. Sen annetaan jäähtyä eksikaattorissa ja se punnitaan. Kuivausta jatketaan edelleen 30 minuutin ajan sen varmistamiseksi, että öljyn ja rasvan paino pysyy vakiona (punnituksen välisen painon eron on oltava alle 1 mg).

5.2 B menetelmä

Punnitaan 2,5 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella (katso kohta 7.2) 400 ml:n dekantterilasiin tai 300 ml:n erlenmeyerpulloon. Lisätään 100 ml 3 N (3.3) suolahappoa ja hohkakivijyväsiä. Dekantterilasi peitetään kellolasilla tai erlenmeyerpullo yhdistetään pystyjäähdyttäjään. Seoksen lämpötila nostetaan varovasti kiehumispisteeseen käyttäen pientä liekkiä tai lämpölevyä ja seoksen annetaan kiehua hiljalleen tunnin ajan. Näytteen tarttumista astian seinämiin tulee välttää.

Astian sisällön annetaan jäähtyä ja lisätään suodatuksen apuainetta (3.4) sen verran, ettei rasvaa ja öljyä häviä suodatuksessa. Suodatukseen käytetään kostutettua rasvatonta kaksinkertaista suodatinpaperia. Jäännös pestään kylmällä vedellä kunnes saadaan neutraali suodos. Tarkastetaan, ettei suodos sisällä öljyä tai rasvaa. Jos niitä esiintyy, on näyte uutettava ennen hydrolyysiä dietyylieetterillä 5.1 kohdassa esitetyn menetelmän mukaan.

Jäännöksen sisältävä kaksinkertainen suodatinpaperi asetetaan kellolasille ja sen annetaan kuivua puolitoista tuntia lämpökaapissa 95 98 °C:ssa.

Kuivan jäännöksen sisältävä kaksinkertainen suodatinpaperi pannaan uuttohylsyyn, uutetaan dietyylieetterillä ja suoritusta jatketaan 5.1 kohdan toisessa alakohdassa esitetyllä tavalla.

6 Tuloksen ilmoittaminen

Tulos ilmoitetaan prosenttina näytteestä.

Toistettavuus

Samasta näytteestä suoritetun kahden rinnakkaismäärityksen tulosten välinen ero ei saa ylittää 0,3 prosenttiyksikköä raakarasva- ja raakaöljypitoisuudesta.

7 Huomautuksia

7.1 Runsaasti rasvaa sisältävien näytteiden, vaikeasti hienonnettavien näytteiden tai näytteiden, joista on vaikea saada homogeenista näytettä osalta menetellään seuraavasti. Punnitaan 20 g näytettä 1 mg:n tarkkuudella ja siihen sekoitetaan vähintään 10 g vedetöntä natriumsulfaattia (3.2). Näytettä uutetaan dietyylieetterillä (3.1) 5.1 kohdassa kuvatulla tavalla. Uutoksen tilavuus säädetään 500 ml:ksi hiilitetrakloridilla (3.5) ja homogenoidaan. Siirretään 50 ml liuosta pieneen, kuivaan ja punnittuun pulloon, joka sisältää hohkakivijyväsiä(5). Liuotin erotetaan tislaamalla, jäännös kuivataan ja suoritusta jatketaan 5.1 kohdan viimeisessä alakohdassa kuvatulla tavalla. Liuotin erotetaan hylyssä olevasta uuttojäännöksestä, jäännös jauhetaan 1 mm hienoiseksi, pannaan takaisin hylsyyn (lisäämättä natriumsulfaattia), uutetaan dietyylieetterillä ja suoritusta jatketaan 5.1 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa esitetyllä tavalla.

Tulos lasketaan prosentteina näytteestä, ottaen huomioon ensimmäisessä uutossa käytetty liuosmäärä, seuraavalla kaavalla:

(10 a + b) 7 5

jossa:

a = ensimmäisen uuton jälkeen saadun jäännöksen (osa liuosmäärästä) paino grammoina,

b = toisen uuton jälkeen saadun jäännöksen paino grammoina

7.2 Pieniä rasva- ja öljymääriä sisältävien näytteiden punnitusmäärä voidaan nostaa 5 g:aan.

(1) EYVL N:o 172, 30.9.1966, s. 3025/66

(2) EYVL N:o L 239, 28.9.1968, s. 2

(3) Viljan, jauhojen, suurimoiden ja rouheiden kuivaamiseen kuivauskaapin lämpökapasiteetin on oltava sellainen, että 13 °C:een etukäteen säädettynä kaapin lämpötila palautuu ennalleen alle 45 minuutissa sen jälkeen, kun siellä on samanaikaisesti suurin mahdollinen määrä näytteitä. Kaapin tuuletuksen on oltava sellainen, että kun siinä kahden tunnin ajan kuivataan niin monta vehnänäytettä kuin sinne mahtuu, tulokset eroavat neljän tunnin ajan suoritetun kuivauksen tuloksista alle 0,15 %.

(4) Kun rasvoille tai öljyille tehdään vielä tämän jälkeen laatutestejä, hohkakivijyväset korvataan lasihelmillä.

(5) Kun rasvoille tai öljyille tehdään vielä tämän jälkeen laatutestejä, hohkakivijyväset korvataan lasihelmillä.