(1)

Luottolaitoksia ja sijoituspalveluyrityksiä, jäljempänä ’laitokset’, koskeva unionin kriisinratkaisukehys luotiin vuosien 2008–2009 maailmanlaajuisen rahoituskriisin jälkeen ja finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän alun perin lokakuussa 2011 julkaisemien rahoituslaitosten kriisinratkaisujärjestelmien avaintekijöiden (”Key Attributes of Effective Resolution Regimes for Financial Institutions”) mukaisesti. Unionin kriisinratkaisukehys koostuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä 2014/59/EU (4) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EU) N:o 806/2014 (5). Molempia säädöksiä sovelletaan laitoksiin ja kyseisen direktiivin tai kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluviin muihin yhteisöihin, jäljempänä ’yhteisöt’. Unionin kriisinratkaisukehyksen tavoitteena on laitosten ja yhteisöjen kaatumisten asianmukainen hoitaminen säilyttämällä niiden kriittiset toiminnot ja välttämällä rahoitusvakauteen kohdistuvia uhkia sekä suojaamalla samalla tallettajia ja julkisia varoja. Lisäksi unionin kriisinratkaisukehyksellä pyritään edistämään pankkialan sisämarkkinoiden kehitystä luomalla yhdenmukaistettu järjestelmä rajatylittävien kriisien käsittelemiseksi koordinoidusti ja välttämällä kilpailun vääristymistä ja eriarvoisen kohtelun riskejä.

(2)

Unionin kriisinratkaisukehys, jonka täytäntöönpano on kestänyt jo useita vuosia, ei täytä joitakin näistä tavoitteista suunnitellulla tavalla. Vaikka laitokset ja yhteisöt ovat edistyneet merkittävästi purkamismahdollisuuksien kehittämisessä ja osoittaneet siihen merkittäviä resursseja, erityisesti vahvistamalla tappionkattamiskykyä ja pääomapohjan vahvistamiskykyä ja kartuttamalla kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä, unionin kriisinratkaisukehystä käytetään vain harvoin. Sen sijaan tiettyjen pienempien ja keskisuurten laitosten ja yhteisöjen kaatumisiin puututaan yleensä epäyhtenäisillä kansallisilla toimenpiteillä. Toimialan rahoittamien turvaverkkojen, esimerkiksi kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen, sijaan käytetään edelleen veronmaksajien rahoja. Tämä tilanne vaikuttaa johtuvan kannustimien riittämättömyydestä. Tämä kannustimien riittämättömyys on seurausta unionin kriisinratkaisukehyksen ja kansallisten sääntöjen keskinäisestä vuorovaikutuksesta, jossa yleisen edun arviointiin liittyvää kriisinratkaisuviranomaisten laajaa harkintavaltaa ei aina käytetä tavalla, joka vastaa sitä, miten unionin kriisinratkaisukehystä on ollut tarkoitus soveltaa. Unionin kriisinratkaisukehystä on käytetty vain vähän myös siksi, että talletusrahoitteisten laitosten tallettajat saattavat joutua kantamaan tappioita sen varmistamiseksi, että kyseiset laitokset voivat saada ulkopuolista rahoitusta kriisinratkaisussa erityisesti, kun muita alentamiskelpoisia velkoja ei ole. Lisäksi se, että säännöt, jotka koskevat rahoituksen saatavuutta kriisinratkaisun ulkopuolella, eivät ole yhtä tiukkoja kuin kriisinratkaisun yhteydessä, on rajoittanut unionin kriisinratkaisukehyksen soveltamista ja suosinut muita ratkaisuja, jotka usein edellyttävät veronmaksajien rahojen käyttöä laitosten tai yhteisöjen omien varojen tai toimialan rahoittamien turvaverkkojen sijasta. Tämä tilanne puolestaan aiheuttaa hajanaisuusriskejä, riskejä siitä, että laitosten ja yhteisöjen kaatumisten hallinnassa ei saavuteta optimaalisia tuloksia, erityisesti pienempien ja keskisuurten laitosten ja yhteisöjen tapauksessa, sekä käyttämättömistä rahoitusvaroista johtuvia vaihtoehtoiskustannuksia. Sen vuoksi on tarpeen varmistaa unionin kriisinratkaisukehyksen tuloksellisempi ja johdonmukaisempi soveltaminen ja varmistaa, että sitä voidaan soveltaa aina, kun se on yleisen edun mukaista, myös tiettyihin pienempiin ja keskisuuriin pääasiassa talletuksilla rahoitettaviin laitoksiin, joilla ei ole riittävästi muita alentamiskelpoisia velkoja.

(3)

Yksi direktiivin 2014/59/EU uudelleentarkastelun päätavoitteista on suojata paremmin veronmaksajien rahoja varmistamalla, että kriisinratkaisukehystä voidaan soveltaa aina tarvittaessa. Veronmaksajien rahojen käyttöä olisi tarkistetun kehyksen käyttöönotolla vähennettävä merkittävästi, jotta toimialan rahoittamia turvaverkkoja, myös kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä, käytetään useammin ja tehokkaammin.

(4)

Kriisinratkaisun suunnittelutyön intensiteetti ja yksityiskohtaisuus sellaisten tytäryritysten osalta, joita ei ole määritetty kriisinratkaisun kohteena oleviksi yhteisöiksi, vaihtelee sen mukaan, mikä on asianomaisten laitosten ja yhteisöjen koko ja riskiprofiili, merkitys kriittisten toimintojen tarjoamisessa, ydinliiketoiminta ja merkitys konsernin toiminnan jatkuvuudelle kriisinratkaisun jälkeen ja konsernin kriisinratkaisustrategialle, sekä sen mukaan, mikä on tytäryrityksen merkitys jäsenvaltiossa, johon se on sijoittautunut, mukaan lukien sen mahdollinen merkitys järjestelmän kannalta ja mahdollinen vaikutus talletussuojajärjestelmän käytettävissä oleviin rahoitusvaroihin tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisen likvidaation yhteydessä. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi sen vuoksi voitava ottaa nämä tekijät huomioon määrittäessään tällaisten tytäryritysten osalta toteutettavia toimenpiteitä ja noudattaa tarvittaessa oikeasuhteista lähestymistapaa.

(5)

Laitos tai yhteisö, jota ollaan likvidoimassa kansallisen lainsäädännön mukaisesti sen jälkeen, kun on määritetty, että laitos tai yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu, ja kun kriisinratkaisuviranomainen on todennut, että sen kriisinratkaisu ei ole yleisen edun mukaista, poistuu lopulta markkinoilta. Tällöin suunnitelmaa kyseisen laitoksen tai yhteisön kriisinratkaisusta ei enää tarvita riippumatta siitä, onko toimivaltainen viranomainen jo peruuttanut kyseisen laitoksen tai yhteisön toimiluvan. Sama koskee kriisinratkaisun kohteena olevaa jäljelle jäävää laitosta sen jälkeen, kun varat, oikeudet ja velat on siirretty siirtostrategian yhteydessä. Sen vuoksi on aiheellista täsmentää, että tällaisissa tilanteissa ei tarvitse hyväksyä kriisinratkaisusuunnitelmia.

(6)

Menettely, jolla konserniin kuuluvat yhteisöt toimittavat kriisinratkaisuviranomaisille tietoja kriisinratkaisusuunnitelmien laatimista varten, olisi yhdenmukaistettava direktiivissä 2014/59/EU säädetyn, omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen, jäljempänä ’MREL-vähimmäisvaatimus’, seurantaa koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavan menettelyn kanssa, jotta vältetään tarpeettomat kustannukset ja monimutkaisuus.

(7)

Kriisinratkaisuviranomaiset voivat tällä hetkellä päättää kieltää tietyt voitonjaot ja muut jaot, jos laitos tai yhteisö, riippumatta siitä, onko se kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö vai ei, ei täytä yhteenlaskettua puskurivaatimusta, kun se otetaan huomioon MREL-vähimmäisvaatimuksen lisäksi. Tietyissä tilanteissa MREL-vähimmäisvaatimus, jota laitoksen tai yhteisön on noudatettava, saatetaan kuitenkin laskea eri perusteella kuin puskurivaatimus, jota laitoksen tai yhteisön on noudatettava. Tämä tilanne aiheuttaa epävarmuutta edellytyksistä, joiden täyttyessä kriisinratkaisuviranomaiset voivat käyttää valtuuksiaan kieltää voitonjaot ja muut jaot, sekä edellytyksistä, joita sovelletaan MREL-vähimmäisvaatimukseen liittyvän jakokelpoisen enimmäismäärän laskentaan. Sen vuoksi olisi säädettävä, että tällaisissa tapauksissa kriisinratkaisuviranomaisten olisi käytettävä valtuuksiaan kieltää tietyt voitonjaot ja muut jaot direktiivin 2014/59/EU 45 c artiklan 4 kohdan nojalla hyväksytyssä delegoidussa säädöksessä esitetystä menetelmästä johtuvan arvioidun yhteenlasketun puskurivaatimuksen perusteella. Läpinäkyvyyden ja oikeusvarmuuden varmistamiseksi kriisinratkaisuviranomaisten olisi ilmoitettava arvioitu yhteenlaskettu puskurivaatimus laitokselle tai yhteisölle, jonka olisi tämän jälkeen asetettava se julkisesti saataville.

(8)

Varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteet otettiin käyttöön, jotta toimivaltaiset viranomaiset voisivat korjata laitoksen tai yhteisön rahoitus- ja taloustilanteen heikkenemisen ja mahdollisuuksien mukaan vähentää mahdollisen kriisinratkaisun riskiä ja vaikutuksia. Varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteitä on kuitenkin käytetty harvoin, koska niiden soveltamisen käynnistävistä tekijöistä ei ole varmuutta ja koska ne ovat osittain päällekkäisiä valvontatoimenpiteiden kanssa. Sen vuoksi kyseisten varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiden soveltamisedellytyksiä olisi yksinkertaistettava ja täsmennettävä. Jotta voidaan poistaa epävarmuus laitoksen tai yhteisön ylimmän hallintoelimen erottamisen ja väliaikaisten hallinnonhoitajien nimittämisen edellytyksistä ja ajoituksesta, kyseiset toimenpiteet olisi nimenomaisesti yksilöitävä varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiksi, ja niiden soveltamiseen olisi sovellettava samoja käynnistäviä tekijöitä. Tietyissä olosuhteissa toiminnan vaiheittainen alasajo voi olla kustannustehokas ratkaisu, joka helpottaa liiketoimintamalliltaan heikon laitoksen tai yhteisön poistumista markkinoilta, jolloin vältetään toiminnan pitkittyneestä hiipumisesta lopulta seuraava laitoksen tai yhteisön kaatuminen. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava varhaisen tilanteeseen puuttumisen valtuudet pyytää toimittamaan suunnitelma, joka pannaan täytäntöön laitoksen tai yhteisön toiminnan vapaaehtoisen alasajon tapauksessa, mutta tällaisen suunnitelman täytäntöönpanoa koskeva päätös olisi jätettävä asianomaiselle laitokselle tai yhteisölle. Toimivaltaisia viranomaisia olisi varhaisen tilanteeseen puuttumisen valtuuksia käyttäessään vaadittava valitsemaan asianmukaiset toimenpiteet tietyn tilanteen ratkaisemiseksi suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Jotta toimivaltaiset viranomaiset voisivat ottaa huomioon maineriskit tai rahanpesuun tai tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät riskit, niiden olisi arvioitava varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiden soveltamisen edellytyksiä paitsi määrällisten indikaattoreiden, kuten pääoma- tai maksuvalmiusvaatimusten, velkaantuneisuuden, järjestämättömien lainojen taikka riskien keskittymisen, perusteella myös laadullisten käynnistävien tekijöiden perusteella. Varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteitä koskevan päätöksentekoprosessin olisi mahdollistettava toimenpiteiden nopea käsittely ja tarvittaessa soveltaminen, jotta vältetään laitoksen tai yhteisön tilanteen paheneminen entisestään.

(9)

Oikeusvarmuuden parantamiseksi olisi poistettava direktiivissä 2014/59/EU säädetyt varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteet, jotka ovat päällekkäisiä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveissä 2013/36/EU (6) ja (EU) 2019/2034 (7) säädetyn vakavaraisuuskehikon mukaisesti olemassa olevien valtuuksien kanssa. Lisäksi on tarpeen varmistaa, että kriisinratkaisuviranomaiset voivat valmistautua laitoksen tai yhteisön mahdolliseen kriisinratkaisuun. Toimivaltaisen viranomaisen olisi sen vuoksi ilmoitettava kriisinratkaisuviranomaisille laitoksen tai yhteisön tilanteen heikkenemisestä riittävän ajoissa, ja kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava tarvittavat valtuudet valmistelevien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Jotta kriisinratkaisuviranomaiset voisivat reagoida mahdollisimman nopeasti laitoksen tai yhteisön tilanteen heikkenemiseen, on tärkeää, että varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiden aiempi soveltaminen ei saisi olla edellytyksenä sille, että kriisinratkaisuviranomainen voi ryhtyä laitoksen tai yhteisön markkinointiin liittyviin järjestelyihin tai pyytää tietoja kriisinratkaisusuunnitelman päivittämiseksi ja arvostuksen valmistelemiseksi. Markkinoidessaan laitosten suojajärjestelmään kuuluvaa laitosta kriisinratkaisuviranomaisen olisi harkittava toimenpiteitä, joita laitosten suojajärjestelmä voisi toteuttaa ennen kriisinratkaisua välttääkseen olennaisen riskin siitä, että laitos kaatuu tai tulee todennäköisesti kaatumaan. Toimivaltaisten viranomaisten ja kriisinratkaisuviranomaisten välistä vuorovaikutusta ja koordinointia on parannettava, jotta voidaan varmistaa johdonmukainen, koordinoitu, tuloksellinen ja oikea-aikainen reagointi laitoksen tai yhteisön tilanteen heikkenemiseen ja valmistautua asianmukaisesti mahdolliseen kriisinratkaisuun. Heti kun laitos tai yhteisö täyttää varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiden soveltamisedellytykset, toimivaltaisten viranomaisten ja kriisinratkaisuviranomaisten olisi lisättävä tietojenvaihtoaan, alustavien tietojen vaihto mukaan lukien, ja seurattava laitoksen tai yhteisön tilannetta yhdessä.

(10)

On tarpeen varmistaa toimivaltaisen viranomaisen ja kriisinratkaisuviranomaisen oikea-aikainen toiminta ja niiden välinen varhainen koordinointi silloin, kun laitos tai yhteisö jatkaa edelleen toimintaansa, mutta on olemassa olennainen riski, että laitos tai yhteisö saattaa kaatua. Toimivaltaisen viranomaisen olisi sen vuoksi ilmoitettava tällaisesta riskistä kriisinratkaisuviranomaiselle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ilmoituksen olisi sisällettävä toimivaltaisen viranomaisen arvion perustelut ja ohjeellinen yleiskatsaus vaihtoehtoisista yksityisen sektorin toimenpiteistä, valvontatoimista tai varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteistä, jotka ovat käytettävissä laitoksen tai yhteisön kaatumisen estämiseksi kohtuullisessa ajassa. Tällainen varhainen ilmoittaminen ei vaikuta vaihtoehtoisiin yksityisen sektorin toimenpiteisiin, mukaan lukien laitosten suojajärjestelmän toimenpiteet, jotka estäisivät kohtuullisessa ajassa laitoksen tai yhteisön kaatumisen tai todennäköisen kaatumisen tai haittaisivat menettelyjä, joilla määritetään, täyttyvätkö kriisinratkaisun edellytykset. Toimivaltaisen viranomaisen kriisinratkaisuviranomaiselle aiemmin antama ilmoitus, jonka mukaan on olemassa olennainen riski siitä, että laitos tai yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu, tai tällaisen olennaisen riskin torjumiseksi toteuttavien toimenpiteiden täytäntöönpanolle asetetun määräajan loppuminen ei saisi olla edellytyksenä sille eikä muutoin välttämättä merkitä sitä, että myöhemmin voidaan todeta, että laitos tai yhteisö tosiasiallisesti on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu. Jos laitoksen tai yhteisön arvioidaan myöhemmässä vaiheessa kaatuvan tai todennäköisesti kaatuvan eikä kaatumisen estämiseksi kohtuullisessa ajassa ole vaihtoehtoisia ratkaisuja, kriisinratkaisuviranomaisen on tehtävä päätös kriisinratkaisutoimen toteuttamisesta. Tällaisessa tapauksessa kriisinratkaisustrategian onnistuneen toteuttamisen kannalta voi olla ratkaisevan tärkeää, että päätös kriisinratkaisutoimen soveltamisesta laitokseen tai yhteisöön tehdään oikeaan aikaan erityisesti siksi, että aikaisempi puuttuminen laitoksen tai yhteisön tilanteeseen voi osaltaan varmistaa riittävän tappionkattamiskyvyn ja likviditeetin kyseisen strategian toteuttamiseksi. Sen vuoksi on aiheellista antaa kriisinratkaisuviranomaiselle mahdollisuus arvioida tiiviissä yhteistyössä toimivaltaisen viranomaisen kanssa, mikä on kohtuullinen aika sellaisten vaihtoehtoisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, joilla vältetään laitoksen tai yhteisön kaatuminen. Jotta varmistetaan oikea-aikainen lopputulos ja jotta kriisinratkaisuviranomainen voi valmistautua asianmukaisesti laitoksen tai yhteisön mahdolliseen kriisinratkaisuun, kriisinratkaisuviranomaisen ja toimivaltaisen viranomaisen olisi tavattava säännöllisesti, ja kriisinratkaisuviranomaisen olisi tapauksen olosuhteet huomioon ottaen päätettävä, kuinka usein tapaamisia järjestetään.

(11)

Kriisinratkaisukehystä on mahdollista soveltaa mihin tahansa laitokseen tai yhteisöön sen koosta ja liiketoimintamallista riippumatta, jos kansallisen lainsäädännön nojalla käytettävissä olevat välineet eivät ole riittäviä sen kaatumisen hallitsemiseksi. Joitakin kehyksen tavoitteita on kuitenkin vielä yhdenmukaisuuden ja lähentymisen edistämiseksi tarkennettava. Kriittisten toimintojen jatkuvuuden varmistamista koskevalla kriisinratkaisutavoitteella pyritään turvaamaan rahoitusvakaus ja reaalitalous. Sen vuoksi on tarpeen varmistaa, että kriittisten toimintojen tarjoamista ei lopeteta. Erityisesti on tarpeen selventää, että kulloisistakin olosuhteista riippuen kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava todeta, että laitoksen tai yhteisön tiettyjä toimintoja pidetään kriittisinä, vaikka niiden lopettaminen häiritsisi rahoitusvakautta tai reaalitalouden kannalta olennaisia palveluja vain alueellisella tasolla. Talletusten vastaanottamisen osalta kriisinratkaisuviranomaisten on kiinnitettävä asianmukaista huomiota sellaisten tallettajien luottamuksen menettämisen riskiin, joilla on hallussaan talletuksia, jotka eivät kuulu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EU (8) soveltamisalaan. Julkisia varoja olisi suojattava huolehtimalla siitä, että turvautuminen poikkeukselliseen julkiseen rahoitustukeen on mahdollisimman vähäistä, erityisesti silloin, kun se otetaan jäsenvaltion talousarviosta. Myös direktiivin 2014/49/EU soveltamisalaan kuuluvia tallettajia, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/9/EY (9) soveltamisalaan kuuluvia sijoittajia sekä asiakkaiden varoja ja omaisuuseriä on suojeltava.

(12)

Kun kriisinratkaisun suunnitteluvaiheessa päätetään, olisiko laitokseen sovellettava kriisinratkaisua, kriisinratkaisuviranomaisten olisi yleensä käytettävä yksinkertaistettujen velvoitteiden soveltamista laitokseen osoituksena siitä, että laitoksen kriisinratkaisu sen kaatumisen yhteydessä ei olisi yleisen edun mukaista. Sitä vastoin se, että laitokseen ei sovelleta yksinkertaistettuja velvoitteita, voisi viitata siihen, että laitoksen kriisinratkaisu sen kaatumisen yhteydessä olisi yleisen edun mukaista.

(13)

Yhteisön likvidaatio tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä saattaa joissakin tapauksissa vaarantaa rahoitusvakauden ja keskeyttää kriittisten toimintojen tarjoamisen. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun maksukyvyttömyys johtaisi todennäköisesti olennaista osuutta talletuksista koskeviin tappioihin tai huomattaviin vaikeuksiin päästä jatkuvasti käsiksi talletuksiin ja kun kriisinratkaisuviranomainen katsoo, että kyseisillä tappioilla tai vaikeuksilla voisi olla merkittävä vaikutus kriittisten toimintojen tarjoamiseen, rahoitusvakauteen häiriöiden leviämisen kautta tai reaalitalouteen. Tällöin on erittäin todennäköistä, että olisi yleisen edun mukaista asettaa laitos tai yhteisö kriisinratkaisuun sen sijaan, että se likvidoitaisiin tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Arvioitaessa, onko laitoksen tai yhteisön kriisinratkaisu yleisen edun mukaista, olisi myös mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon eroavuudet toisaalta toimialan rahoittamien turvaverkkojen eli kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen tai talletussuojajärjestelmien ja toisaalta jäsenvaltioiden veronmaksajien rahoista myöntämän rahoituksen välillä. Tällaisessa jäsenvaltioiden myöntämässä rahoituksessa on suurempi moraalikadon riski ja vähemmän kannustimia markkinakuriin. Sen vuoksi kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioidessaan tavoitetta minimoida riippuvuus poikkeuksellisesta julkisesta rahoitustuesta pidettävä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen tai talletussuojajärjestelmien kautta tapahtuvaa rahoitusta parempana kuin samansuuruista jäsenvaltioiden talousarviosta myönnettävää rahoitusta.

(14)

Yleisen edun arviointia tehdessään kriisinratkaisuviranomaisten olisi arvioitava, olisiko jokin kriisinratkaisutavoitteista vaarassa, jos lähellä kaatumista oleva laitos tai yhteisö likvidoitaisiin tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Kriisinratkaisutoimea ei olisi katsottava yleisen edun kannalta välttämättömäksi, jos mikään kriisinratkaisutavoitteista ei ole vaarassa, jos laitos tai yhteisö likvidoidaan tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Jos kriisinratkaisuviranomainen arvioi, että vähintään yhteen kriisinratkaisutavoitteeseen kohdistuu riski tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisessa likvidaatiossa, yleisen edun arvioinnin tuloksen olisi oltava kielteinen ainoastaan, jos lähellä kaatumista olevan laitoksen tai yhteisön likvidaatiolla tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä saavutettaisiin kriisinratkaisutavoitteet paitsi samassa määrin myös tehokkaammin kuin kriisinratkaisumenettelyllä.

(15)

Jos lähellä kaatumista olevaa laitosta tai yhteisöä ei aseteta kriisinratkaisuun, se olisi likvidoitava kansallisen lainsäädännön mukaisesti käytettävissä olevien menettelyjen mukaisesti. Tällaiset menettelyt saattavat vaihdella huomattavasti jäsenvaltioiden välillä. Vaikka on asianmukaista sallia riittävä joustavuus nykyisten kansallisten menettelyjen käyttämiseksi, tiettyjä näkökohtia olisi selvennettävä sen varmistamiseksi, että asianomaiset laitokset tai yhteisöt poistuvat markkinoilta.

(16)

Olisi varmistettava, että toimivaltainen viranomainen tai kriisinratkaisuviranomainen aloittaa tai pyytää aloittamaan kansallisen lainsäädännön mukaisen menettelyn sellaisen laitoksen tai yhteisön likvidoimiseksi, jonka on todettu olevan lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuvan mutta jota ei ole asetettu kriisinratkaisuun. Jos laitoksen tai yhteisön vapaaehtoinen likvidaatio osakkeenomistajien päätöksellä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti mahdollista, tällaisen vaihtoehdon olisi oltava edelleen käytettävissä ja asianomaisella viranomaisella olisi oltava valtuudet pyytää tällaisen menettelyn käynnistämistä. Olisi kuitenkin varmistettava, että jos osakkeenomistajat eivät toimi nopeasti, asianomainen kansallinen viranomainen ryhtyy toimiin.

(17)

Olisi myös säädettävä, että likvidaatiomenettelyjen lopputuloksena on pankkitoiminnan lopettaminen, joka johtaa lähellä kaatumista olevan laitoksen tai yhteisön poistumiseen markkinoilta. Kyseinen lopputulos voidaan sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä riippuen saavuttaa eri tavoin. Eri tapoja voivat olla laitoksen tai yhteisön tai sen osien myynti, tiettyjen varojen tai velkojen myynti tai asteittainen likvidaatio, mukaan lukien maksuliikenne ja talletusten vastaanottaminen, jotta varat voitaisiin myydä asteittain asianomaisten velkojien korvausten maksamista varten. Pankkitoiminnan lopettaminen saattaa myös edellyttää muun muassa uusien velkojen liikkeeseenlaskun rajoittamista siten, että se kattaa ainoastaan olemassa olevista varoista johtuvat jälleenrahoitustarpeet, jotta velkojen maturiteettia ei pidennetä. Menettelyjen ennustettavuuden parantamiseksi tällainen lopputulos olisi saavutettava kohtuullisessa ajassa.

(18)

Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava valtuudet peruuttaa laitoksen tai yhteisön toimilupa yksinomaan sillä perusteella, että laitos tai yhteisö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa mutta sitä ole asetettu kriisinratkaisuun. Toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava peruuttaa toimilupa tukeakseen tavoitetta likvidoida laitos tai yhteisö kansallisen lainsäädännön mukaisesti erityisesti tapauksissa, joissa kansallisen lainsäädännön mukaisia käytettävissä olevia menettelyjä ei voida käynnistää sillä hetkellä, kun laitoksen tai yhteisön todetaan olevan lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa, mukaan lukien tapaukset, joissa laitoksen tai yhteisön tase ei vielä osoita sen olevan maksukyvytön. Jotta voidaan edelleen varmistaa, että laitoksen tai yhteisön likvidaatiota koskeva tavoite voidaan saavuttaa, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toimivaltaisen viranomaisen toteuttama toimiluvan peruuttaminen kuuluu myös niihin mahdollisiin edellytyksiin, joiden täyttyessä voidaan käynnistää ainakin yksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti käytettävissä olevista menettelyistä, joita sovelletaan sellaisiin laitoksiin tai yhteisöihin, jotka ovat lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa mutta joita ei ole asetettu kriisinratkaisuun.

(19)

Asetuksen (EU) N:o 806/2014 ja direktiivien 2014/49/EU ja 2014/59/EU täytäntöönpanosta saatujen kokemusten perusteella on tarpeen täsmentää edellytyksiä, joiden täyttyessä voidaan poikkeuksellisesti myöntää ennakollisia toimenpiteitä, joita voidaan pitää poikkeuksellisena julkisena rahoitustukena. Olisi varmistettava, että ennakollisia toimenpiteitä toteutetaan riittävän ajoissa. Lisäksi toimenpiteet, joilla vaatimuksia helpotetaan arvoltaan alentuneiden omaisuuserien osalta, mukaan lukien erilliset varainhoitoyhtiöt tai omaisuuserien takausjärjestelmät, voivat osoittautua tehokkaiksi ja vaikuttaviksi laitosten ja yhteisöjen mahdollisten rahoitusvaikeuksien syihin puuttumisessa ja niiden kaatumisen estämisessä, ja ne voivat sen vuoksi olla asianmukaisia ennakollisia toimenpiteitä. Sen vuoksi olisi täsmennettävä, että ennakolliset toimenpiteet voidaan toteuttaa arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevina toimenpiteinä.

(20)

Markkinakurin säilyttämiseksi, julkisten varojen suojaamiseksi ja kilpailun vääristymisen välttämiseksi ennakollisia toimenpiteitä olisi sovellettava ainoastaan poikkeustapauksissa ja ainoastaan vakaviin markkinoiden häiriötilanteisiin vastaamiseksi tai rahoitusvakauden säilyttämiseksi, erityisesti järjestelmäkriisin sattuessa. Ennakollisia toimenpiteitä ei olisi myöskään käytettävä aiheutuneiden tai todennäköisesti aiheutuvien tappioiden kattamiseen. Luotettavin väline, jolla voidaan määrällisesti ilmaista aiheutuneet tai todennäköisesti aiheutuvat tappiot, on Euroopan keskuspankin, jäljempänä ’EKP’, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (10) perustetun Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen), jäljempänä ’EPV’, tai kansallisten toimivaltaisten viranomaisten toteuttama omaisuuserien laadun tarkastelu. Toimivaltaisten viranomaisten olisi käytettävä tällaista tarkastelua tai tarvittaessa paikan päällä tehtäviä tarkastuksia ilmaistakseen määrällisesti aiheutuneet tai todennäköisesti aiheutuvat tappiot, jos tarkastelu tai tarkastukset voidaan tehdä kohtuullisessa ajassa. Jos tämä ei ole mahdollista, toimivaltaisten viranomaisten olisi ilmaistava määrällisesti aiheutuneet tai todennäköisesti aiheutuvat tappiot mahdollisimman luotettavasti vallitsevissa olosuhteissa, tarvittaessa laitoksen tai yhteisön taseen perusteella edellyttäen, että tase on sovellettavien kirjanpitosääntöjen ja -standardien mukainen, minkä riippumaton ulkopuolinen tilintarkastaja on vahvistanut. Käsityksen siitä, onko laitos tai yhteisö vakavarainen, olisi ennalta varautuvan pääomapohjan vahvistamisen ja hiljattain liikkeeseen laskettujen velkojen valtion takausten muodossa toteutettavien tukitoimenpiteiden yhteydessä perustuttava ennakoivaan arvioon siitä, pystyykö laitos tai yhteisö täyttämään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 575/2013 (11) tai asetuksessa (EU) 2019/2033 (12) säädetyt omien varojen vaatimukset ja direktiivissä 2013/36/EU tai (EU) 2019/2034 säädetyn omien varojen lisävaatimuksen.

(21)

Ennalta varautuvan pääomapohjan vahvistamisen tavoitteena on tukea elinkelpoisia laitoksia ja yhteisöjä, joiden on todettu todennäköisesti joutuvan tilapäisiin vaikeuksiin lähitulevaisuudessa, ja estää niiden tilanteen heikkeneminen entisestään. Jotta vältetään julkisen tuen myöntäminen yrityksille, jotka jo ovat kannattamattomia, omien varojen instrumenttien tai muiden pääomainstrumenttien hankinnan tai arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden muodossa olevia ennakollisia toimenpiteitä ei saisi myöntää enempää kuin määrän, joka on tarpeen stressitestin tai vastaavan menettelyn epäsuotuisassa skenaariossa määritettyjen pääomavajeiden kattamiseksi. Sen varmistamiseksi, että julkinen rahoitus lopulta lopetetaan, kyseisten ennakollisten toimenpiteiden olisi myös oltava ajallisesti rajoitettuja, ja niihin olisi sisällyttävä selkeä aikataulu niiden lopettamiselle, jäljempänä ’tukitoimenpiteestä irtautumista koskeva strategia’. Eräpäivättömiä instrumentteja, mukaan lukien ydinpääoma (CET1), olisi käytettävä ainoastaan poikkeustapauksissa, ja niihin olisi sovellettava tiettyjä määrällisiä rajoituksia, sillä ne eivät luonteensa vuoksi sovellu hyvin täyttämään edellytystä, jonka mukaan ne ovat väliaikaisia. Toimivaltaisten viranomaisten olisi pyydettävä kertaluonteista korjaussuunnitelmaa laitoksilta ja yhteisöiltä, jotka eivät ole noudattaneet tukitoimenpiteestä irtautumista koskevan strategian ehtoja. Sen varmistamiseksi, että laitokset tai yhteisöt, jotka eivät ole elinkelpoisia, poistuvat markkinoilta, asianomaisen viranomaisen olisi määritettävä, onko laitos tai yhteisö lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatumassa, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tyytyväinen korjaussuunnitelmaan tai jos laitos tai yhteisö ei noudata korjaussuunnitelmaa.

(22)

Ennakolliset toimenpiteet olisi rajoitettava määrään, jonka laitos tai yhteisö tarvitsisi säilyttääkseen vakavaraisuutensa stressitestin tai vastaavan menettelyn epäsuotuisan skenaarion toteutuessa. Kun kyseessä ovat arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden muodossa toteutettavat ennakolliset toimenpiteet, vastaanottavan laitoksen tai yhteisön olisi voitava käyttää myönnetty määrä siirrettäviin varoihin kohdistuvien tappioiden kattamiseen tai yhdistää siihen pääomainstrumenttien hankinta edellyttäen, että todetun vajeen kokonaismäärä ei ylity. On myös tarpeen varmistaa, että arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden muodossa toteutettavat ennakolliset toimenpiteet ovat voimassa olevien valtiontukisääntöjen ja parhaiden käytäntöjen mukaisia, että niillä palautetaan laitoksen tai yhteisön pitkän aikavälin elinkelpoisuus, että valtiontuki rajoitetaan välttämättömään vähimmäismäärään ja että kilpailun vääristymistä vältetään. Näistä syistä asianomaisten viranomaisten olisi arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden muodossa toteutettavissa ennakollisissa toimenpiteissä otettava huomioon erityiset ohjeet, mukaan lukien kansallisten omaisuudenhoitoyhtiöiden perustamista koskeva komission suunnitelma ja järjestämättömien lainojen käsittelystä covid-19-pandemian jälkeen 16 päivänä joulukuuta 2020 annettu komission tiedonanto. Arvoltaan alentuneita omaisuuseriä koskevien toimenpiteiden muodossa toteutettaviin ennakollisiin toimenpiteisiin olisi aina sovellettava ensisijaista edellytystä, jonka mukaan ne ovat väliaikaisia. Asianomaisen laitoksen tai yhteisön arvoltaan alentuneiden omaisuuserien osalta määräajaksi myönnettävien julkisten takausten odotetaan varmistavan kyseisen edellytyksen noudattamisen paremmin kuin tällaisten omaisuuserien siirtäminen julkisesti tuetulle yhteisölle.

(23)

Vakavaraisuusvaatimusten olennaisten rikkomisten kattamiseksi on tarpeen täsmentää tarkemmin edellytykset, joiden täyttyessä voidaan todeta, että holdingyhtiö on lähellä kaatumista tai todennäköisesti kaatuu. Holdingyhtiön tapauksessa kyseisten vaatimusten rikkominen olisi katsottava olennaiseksi silloin kun se on luonteeltaan ja laajuudeltaan verrattavissa rikkomiseen, jonka perusteella toimivaltainen viranomainen voisi peruuttaa toimiluvan direktiivin 2013/36/EU 18 artiklan mukaisesti, jos rikkojana olisi ollut luottolaitos.

(24)

Jäsenvaltioilla saattaa olla kansallisen lainsäädännön nojalla valtuudet keskeyttää maksu- tai toimitusvelvoitteet, joihin voi sisältyä suojakelpoisia talletuksia. Jos maksu- tai toimitusvelvoitteiden keskeyttäminen ei liity suoraan luottolaitoksen taloudelliseen tilanteeseen, talletuksia ei välttämättä kyetä maksamaan direktiivin 2014/49/EU soveltamiseksi. Tämän seurauksena tallettajat eivät välttämättä pääse käyttämään talletuksiaan pitkään aikaan. Jotta voidaan säilyttää tallettajien luottamus pankkialaan ja rahoitusvakaus, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tallettajilla on mahdollisuus saada talletuksistaan asianmukainen päivittäinen määrä erityisesti elinkustannusten kattamiseksi, jos heidän talletuksensa eivät ole käytettävissä maksujen keskeyttämisen vuoksi muusta syystä kuin tallettajien korvauksen maksamiseen johtavasta syystä. Tällaisen menettelyn olisi pysyttävä poikkeuksellisena, ja jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tallettajat saavat käyttöönsä asianmukaiset päivittäiset määrät.

(25)

Oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja ottaen huomioon, että tulevista epävarmoista tapahtumista, kuten kriisinratkaisuhetkellä vireillä olevien oikeudenkäyntien lopputuloksesta, voi aiheutua huomattavia velkoja, on tarpeen säätää, miten tällaisia velkoja olisi kohdeltava velan arvon alentamista sovellettaessa. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi erotettava toisistaan velat, jotka perustuvat aikaisempien tapahtumien seurauksena syntyviin olemassa oleviin velvoitteisiin, jotka johtavat tappioon mutta joiden toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma, ja velat, jotka voivat syntyä tulevaisuudessa mutta jotka eivät johtaisi tappioon tai jotka voisivat syntyä tulevaisuudessa vain epävarman tapahtuman toteutuessa.

(26)

Olisi myös täsmennettävä, että velkoja, joiden toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma, on kohdeltava samalla tavalla kuin muita velkoja, jos kyseiset velat perustuvat aikaisempien tapahtumien seurauksena syntyviin olemassa oleviin velvoitteisiin, jotka johtavat tappioon. Tällaisten velkojen olisi oltava alentamiskelpoisia, paitsi jos ne täyttävät jonkin erityisistä kriteereistä, joiden perusteella ne voidaan jättää velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisalan ulkopuolelle. Kun otetaan huomioon kyseisten velkojen mahdollinen merkitys kriisinratkaisussa ja jotta voidaan taata varmuus velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisessa, olisi täsmennettävä, että ne ovat osa alentamiskelpoisia velkoja ja että näin ollen velkakirjojen arvon alaskirjausta sovelletaan niihin. Sen varmistamiseksi, että velkakirjojen arvon alaskirjausta sovelletaan tehokkaasti velkoihin, joiden toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma, kriisinratkaisuviranomaisella olisi oltava valtuudet vähentää, myös nollaan, tällaisten velkojen pääoma ja muuntaa tällaiset velat osakkeiksi tai muiksi omistusinstrumenteiksi. Vähentäminen tai muuntaminen voi kuitenkin tulla voimaan vain, jos ja kun toteutumisajankohdaltaan tai toteutuvalta määrältään epävarman velan toteutumisajankohta ja määrä on lopullisesti määritetty.

(27)

On kuitenkin tarpeen varmistaa, että velka, joka voisi tulevaisuudessa aiheutua epävarmasta tapahtumasta, tai velka, jonka toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma ja joka perustuu kriisinratkaisuajankohtana olemassa olevaan velvoitteeseen, ei heikennä kriisinratkaisustrategian ja erityisesti velkakirjojen arvon alaskirjauksen tuloksellisuutta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi arvioijan olisi osana kriisinratkaisua varten tehtävää arvostusta arvioitava tällaiset velat ja määritettävä kyseisten velkojen mahdollinen arvo määrällisesti parhaan kykynsä mukaan. Sen varmistamiseksi, että laitos tai yhteisö voi kriisinratkaisuprosessin jälkeen ylläpitää riittävää markkinaluottamusta asianmukaisen ajan, arvioijan olisi otettava tämä mahdollinen arvo huomioon määrittäessään määrää, jolla alentamiskelpoisia velkoja on alaskirjattava tai muunnettava kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen vakavaraisuussuhdelukujen palauttamiseksi. Kriisinratkaisuviranomaisen olisi erityisesti sovellettava muuntovaltuuksiaan alentamiskelpoisiin velkoihin siinä määrin kuin on tarpeen sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen pääomapohjan vahvistaminen riittää kattamaan mahdolliset tappiot, jotka voivat aiheutua epävarman tapahtuman vuoksi tulevaisuudessa mahdollisesti aiheutuvasta velasta tai velasta, joka perustuu olemassa olevaan velvoitteeseen mutta jonka toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma. Arvioidessaan alaskirjattavaa tai muunnettavaa määrää kriisinratkaisuviranomaisen olisi pohdittava huolellisesti mahdollisen tappion vaikutusta kriisinratkaisun kohteena olevaan laitokseen useiden tekijöiden perusteella, mukaan lukien tapahtuman toteutumisen todennäköisyys, sen toteutumisen ajoittuminen ja velan määrä.

(28)

Sen jälkeen, kun kriisinratkaisun rahoitusjärjestelystä on saatu rahoitusosuus, joka on enintään 5 prosenttia laitoksen tai yhteisön kokonaisveloista, omat varat mukaan lukien, kriisinratkaisuviranomaiset voivat tietyissä olosuhteissa käyttää lisärahoituslähteitä kriisinratkaisutoimiensa tukemiseksi. Olisi täsmennettävä selkeämmin, missä olosuhteissa kriisinratkaisun rahoitusjärjestely voisi tarjota lisätukea, jos kaikki alentamiskelpoiset velat, jotka eivät ole suojakelpoisia talletuksia ja joiden etuoikeusasema on huonompi kuin luonnollisten henkilöiden ja mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten suojaamattomilla talletuksilla ja joita ei ole harkinnanvaraisesti rajattu velkakirjojen arvon alaskirjauksen ulkopuolelle, on alaskirjattu tai muunnettu kokonaan.

(29)

Talletuksia, jotka täyttävät hyväksyttävien velkojen edellytykset, voidaan käyttää MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen. Kun kuitenkin otetaan huomioon talletusten erityisluonne sekä niiden rooli reaalitaloudessa ja pankkijärjestelmään kohdistuvan luottamuksen säilyttämisessä, talletusten sisällyttämiseen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi käytettävien velkojen soveltamisalaan olisi sovellettava tiukempia vaatimuksia, koska MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen hyväksyttävien varojen olisi oltava kokonaisuudessaan käytettävissä tappioiden kattamiseen ja luottolaitoksen pääomapohjan vahvistamiseen, jos luottolaitos kaatuu. Ensinnäkin, kuten nykyisissä säännöissä, luonnollisten henkilöiden taikka mikroyritysten tai pienten ja keskisuurten yritysten ei olisi oltava mahdollista pitää hallussa MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen käytettyjä talletuksia. Toiseksi olisi selvennettävä, että talletuksia, jotka antavat omistajalleen oikeuden ennenaikaiseen takaisinmaksuun, ei voida hyväksyä MREL-vähimmäisvaatimukseen, mukaan lukien tapaukset, joissa sopimusmääräysten mukaan ennenaikaisesta takaisinmaksusta peritään seuraamusmaksu. Kolmanneksi läpinäkyvyyden varmistamiseksi ja tällaisten talletusten epäasianmukaiseen tekemiseen liittyvien riskien minimoimiseksi asiaa koskevissa sopimusmääräyksissä olisi nimenomaisesti viitattava luottolaitoksen aikomukseen käyttää kyseisiä talletuksia MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi sekä siihen, että niitä ei voida pitää suojakelpoisina talletuksina ja että näin ollen talletussuojajärjestelmä ei maksa takaisin mitään osaa kyseisestä talletuksesta, jos talletuksia ei kyetä maksamaan. Neljänneksi talletusten käyttöä MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi ei pääsääntöisesti olisi sallittava, elleivät kriisinratkaisuviranomaiset ole aiemmin antaneet lupaa niiden sisällyttämiseen MREL-vähimmäisvaatimukseen hyväksyttäviin varoihin sen arvioinnin perusteella, että tällaisia talletuksia ei tarvitsisi suojata tappioilta kriisinratkaisun yhteydessä eivätkä ne aiheuttaisi olennaista estettä purkamismahdollisuuksille. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava antaa lupa talletusten käyttöön MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi yleisesti kunkin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön osalta ilman kunkin talletuksen yksilöllistä arviointia ja asettaa kiinteät rajat MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi sisällytettävien talletusten määrille. Strukturoidut talletukset voidaan myös katsoa luottolaitoksen hyväksyttäviksi veloiksi, vaikka ne ovat kytkettyjä johdannaisia sisältäviä velkoja, jos kaikki muut edellytykset täyttyvät.

(30)

Tavanomaista jyrkempien vaikutusten välttämiseksi on tarpeen vapauttaa hyväksyttäviksi veloiksi katsottavat olemassa olevat talletukset uusista säännöksistä määräajaksi. Uusista kelpoisuusvaatimuksista olisi luovuttava sellaisten talletusten osalta, jotka on otettu ennen 12 päivää toukokuuta 2028. Määräaikaisen vapauttamisen olisi päätyttävä 11 päivänä toukokuuta 2029.

(31)

Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän 9 päivänä marraskuuta 2015 julkaisema kansainvälinen kokonaistappionkattamiskykyä (total loss-absorbing capacity, TLAC) koskeva asiakirja, jäljempänä ’TLAC-standardi’, on pantu unionin oikeudessa täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksilla (EU) 2019/876 (13) ja (EU) 2019/877 (14) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2019/879 (15) sellaisten maailmanlaajuisten järjestelmän kannalta merkittävien pankkien osalta, joita kutsutaan unionin oikeudessa maailmanlaajuisiksi järjestelmän kannalta merkittäviksi laitoksiksi, jäljempänä ’G-SII-laitokset’. Asetuksella (EU) 2019/877 ja direktiivillä (EU) 2019/879 on myös muutettu direktiivissä 2014/59/EU ja asetuksessa (EU) N:o 806/2014 vahvistettua MREL-vähimmäisvaatimusta. On tarpeen yhdenmukaistaa direktiivissä 2014/59/EU vahvistetut MREL-vähimmäisvaatimusta koskevat säännökset G-SII-laitosten TLAC-standardin täytäntöönpanon kanssa tiettyjen sellaisten velkojen osalta, joita voitaisiin käyttää täyttämään se osa MREL-vähimmäisvaatimuksesta, joka olisi katettava omilla varoilla ja muilla etuoikeudeltaan huonommilla veloilla. Erityisesti velat, joilla on sama etuoikeusasema kuin tietyillä ulkopuolelle jätetyillä veloilla, olisi sisällytettävä kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen omiin varoihin ja etuoikeusasemaltaan huonompiin hyväksyttäviin instrumentteihin, jos näiden ulkopuolelle jätettyjen velkojen määrä kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön taseessa ei ole enempää kuin 5 prosenttia sen omien varojen ja hyväksyttävien velkojen määrästä ja jos kyseisestä sisällyttämisestä ei aiheudu riskejä, jotka liittyvät periaatteeseen, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan.

(32)

Tiettyjen kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen osalta kriisinratkaisusuunnitelmassa tai konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa esitetty ensisijainen kriisinratkaisustrategia perustuu ensisijaisesti kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen liiketoiminnan siirtämiseen yksityiselle ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle. Tällaisissa tapauksissa on mahdollista, että talletussuojajärjestelmää voidaan pyytää osallistumaan kriisinratkaisutoimiin mahdollisesti sen varmistamiseksi, että tietyt talletukset, jotka eivät kuulu talletussuojajärjestelmän piiriin, suojataan. Moraalikadon minimoimiseksi olisi sen vuoksi täsmennettävä, että jos kriisinratkaisusuunnitelmassa kaavaillaan liiketoiminnan myyntiä tai omaisuudenhoitoyhtiön käyttöä ja kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön poistumista markkinoilta, asianomaista kriisinratkaisun kohteena olevaa yhteisöä koskevaa MREL-vähimmäisvaatimusta ei olisi asetettava tiettyjen kynnysarvojen alapuolelle. Jos MREL-vähimmäisvaatimuksen kalibrointia koskevien sääntöjen soveltaminen johtaa kyseisiä kynnysarvoja suurempaan määrään, kyseisen suuremman määrän olisi oltava etusijalla. Kynnysarvoja ei olisi sovellettava MREL-vähimmäisvaatimukseen, joka on asetettu kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille, joiden ensisijainen kriisinratkaisustrategia koostuu velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamisesta niiden pääomapohjan vahvistamiseksi siinä määrin, että voidaan palauttaa niiden kyky jatkaa toimintoja, joita varten niille on myönnetty lupa, vaikka ensisijaisessa kriisinratkaisustrategiassa kaavaillaan velkakirjojen arvon alaskirjauksen soveltamista yhdessä muiden kriisinratkaisuvälineiden kanssa siten, että jälkimmäisiä käytetään täydentävästi.

(33)

Direktiivi 2014/59/EU ei sisällä erityisiä sääntöjä siirtymäjärjestelyistä ja välitavoitetasoista MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi vuoden 2024 jälkeen. On kuitenkin tilanteita, joissa laitoksia tai yhteisöjä ei olisi välittömästi vaadittava noudattamaan kriisinratkaisuviranomaisen asettamaa korkeampaa MREL-vähimmäisvaatimusta, mukaan lukien tapaukset, joissa MREL-vähimmäisvaatimuksen korotus johtuu laitosta tai yhteisöä koskevista olennaisista muutoksista, jotka johtuvat esimerkiksi sulautumisista tai yritysostoista, tai muutoksista ensisijaiseen kriisinratkaisustrategiaan. Erityisesti jos ensisijainen kriisinratkaisustrategia muuttuu tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesta likvidaatiosta kriisinratkaisutoimen soveltamiseen, laitos tai yhteisö ei ehkä pysty välittömästi täyttämään kriisinratkaisuviranomaisen asettamaa MREL-vähimmäisvaatimusta kokonaisuudessaan. Kriisinratkaisuviranomaisille olisi sen vuoksi annettava valtuudet määrittää asianmukaiset siirtymäkaudet MREL-vähimmäisvaatimuksen noudattamiseksi. Lisäksi kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava valtuudet määrittää sitovia välitavoitetasoja tällaisille laitoksille tai yhteisöille sen varmistamiseksi, että ne kerryttävät MREL-vähimmäisvaatimukseen hyväksyttäviä varojaan asianmukaisella tavalla. Luottamuksensuojan varmistamiseksi uudet säännöt eivät saisi vaikuttaa siirtymäaikoihin, jotka kriisinratkaisuviranomaiset ovat aiemmin määrittäneet asiaankuuluvana päivänä sovellettujen sääntöjen perusteella.

(34)

Laitosten ja yhteisöjen on tunnustettava velkakirjojen arvon alaskirjauksen vaikutukset sopimuksissa tai instrumenteissa, joilla luodaan velkoja, joihin sovelletaan kolmansien maiden lainsäädäntöä, paitsi jos se on oikeudellisesti tai muutoin käytännössä mahdotonta. Kriisinratkaisukehyksen soveltamisesta saadut kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kyseisiä velkakirjojen arvon alaskirjauksen tunnustamista koskevia sopimusehtoja koskevat vaatimukset sekä menettely, jolla ilmoitetaan tällaisten ehtojen sisällyttämisen mahdottomuudesta käytännössä ja arvioidaan sitä, ovat tarpeettoman laajoja, monimutkaisia ja raskaita, jotta voidaan saavuttaa tavoite varmistaa kriisinratkaisutoimien kohteena mahdollisesti olevien laitosten purkamismahdollisuudet. Sen vuoksi on aiheellista kaventaa omien varojen instrumentteja ja alentamiskelpoisia velkoja koskevan vaatimuksen soveltamisalaa ja siten sulkea sen ulkopuolelle erityisesti sopimukset, joilla luodaan epävarmasta tapahtumasta tulevaisuudessa mahdollisesti syntyviä velkoja. Lisäksi niiden laitosten ja yhteisöjen soveltamisalassa, joita vaatimus koskee, olisi otettava huomioon kriisinratkaisusuunnitelmassa kaavailtu strategia. Tästä syystä likvidoitavia yhteisöjä ja kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen tytäryrityksiä, jotka eivät itse ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, ei olisi vaadittava sisällyttämään sopimuksiinsa velkakirjojen arvon alaskirjauksen tunnustamisehtoa, ellei kriisinratkaisuviranomainen vaadi niitä tekemään niin. Vaikka perusteita, joiden nojalla laitokset ja yhteisöt voivat vedota siihen, että velkakirjojen arvon alaskirjauksen tunnustamisehdon sisällyttäminen niiden sopimuksiin ei ole käytännössä mahdollista, ei tarvitse mukauttaa, menettelyä, jolla laitokset ja yhteisöt ilmoittavat tällaisista tilanteista kriisinratkaisuviranomaiselle, olisi yksinkertaistettava, ja se olisi sisällytettävä vuotuiseen raportointiin kriisinratkaisun suunnittelua varten.

(35)

Kriisinratkaisusuunnittelun, purkamismahdollisuuksien arvioinnin ja purkamismahdollisuuksien esteisiin puuttumista tai niiden poistamista koskevien valtuuksien käytön helpottamiseksi sekä tietojenvaihdon edistämiseksi sellaisen laitoksen kriisinratkaisuviranomaisen, jolla on merkittäviä sivuliikkeitä muissa jäsenvaltioissa, olisi voitava perustaa kriisinratkaisukollegio ja toimia sen puheenjohtajana.

(36)

Koska yleisen edun arvioinnin suorittamiseksi voi olla tarpeen ja oikeasuhteista antaa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (16) nojalla käyttöön otettujen keskitettyjen automatisoitujen mekanismien hallussa olevia tietoja niiden asiakkaiden yhteenlasketusta määrästä, joiden ainoa tai pääasiallinen pankkikumppani laitos tai yhteisö on, kriisinratkaisuviranomaisten olisi voitava saada kyseiset tiedot tapauskohtaisesti. Olisi myös täsmennettävä tarkka ajankohta, jolloin kriisinratkaisuviranomaisilla on välillinen pääsy tietoihin.

(37)

Kriisinratkaisukehyksen ja markkinoiden väärinkäyttöä koskevan kehyksen välillä on vuorovaikutusta. Vaikka kriisinratkaisun tai sen valmistelun yhteydessä toteutettavat toimet voidaan luokitella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 (17) mukaiseksi sisäpiiritiedoksi, niiden ennenaikainen julkistaminen saattaa vaarantaa kriisinratkaisuprosessin. Jos tällaiset toimet ovat pitkäkestoisen menettelyn välivaiheita, asetuksessa (EU) N:o 596/2014 ei edellytetä välitöntä julkistamista. Muissa tapauksissa laitokset tai yhteisöt voivat toteuttaa toimia tämän ongelman ratkaisemiseksi lykkäämällä sisäpiiritiedon julkistamista kyseisen asetuksen 17 artiklan 4 tai 5 kohdan nojalla. Kriisinratkaisun aikana tai sitä valmisteltaessa ei kuitenkaan aina välttämättä ole olemassa oikeita kannustimia, jotta laitos tai yhteisö tekisi aloitteen tällaisesta lykkäyksestä. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi kriisinratkaisuviranomaisilla olisi oltava valtuudet vaatia laitosta tai yhteisöä varmistamaan kriisinratkaisun valmistelua ja kriisinratkaisuprosessia tai alaskirjausta ja muuntamisesta koskevien sisäpiiritietojen luottamuksellisuus niin kauan kuin ne katsovat sen tarpeelliseksi kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamiseksi. Laitoksia ja yhteisöjä olisi vaadittava julkistamaan tällainen sisäpiiritieto asetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisesti vasta sen jälkeen, kun kriisinratkaisuviranomainen on ilmoittanut niille, että luottamuksellisuuden varmistaminen ei ole enää tarpeen kriisinratkaisutavoitteiden saavuttamiseksi. Jos luottamuksellisuutta ei enää varmisteta, laitoksia ja yhteisöjä olisi kuitenkin vaadittava julkistamaan sisäpiiritieto yleisölle mahdollisimman pian.

(38)

Palkan ja tuloksen välinen asianmukainen yhteys olisi säilytettävä myös kriisinratkaisun yhteydessä, erityisesti silloin, kun tappiot todennäköisesti siirretään kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin. Tällaisissa tapauksissa kaikki kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen ylimmän hallintoelimen ja toimivan johdon jäsenten muuttuvat palkkiot, joita ei ole maksettu tai joihin ei ole syntynyt oikeutta, olisi peruutettava. Jos ylimmän hallintoelimen tai toimivan johdon jäsen ei osoita, että hän ei osallistunut kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen kaatumiseen tai sitä edistäneeseen toimintaan eikä ollut siitä vastuussa, muuttuva palkkio, joka on syntynyt tai maksettu kriisinratkaisutoimen toteuttamista koskevaa päätöstä edeltäneiden 24 kuukauden aikana, olisi palautettava tai maksettava takaisin.

(39)

Direktiivissä 2014/59/EU säädettyjen kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen ensimmäisen kokoamisvaiheen jälkeen niiden käytettävissä olevat rahoitusvarat voivat vähentyä hieman tavoitetasonsa alapuolelle erityisesti suojattujen talletusten kasvun vuoksi. Näin ollen etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien määrä, joka todennäköisesti vaaditaan maksettavaksi näissä olosuhteissa, on todennäköisesti pieni. Sen vuoksi on mahdollista, että joinakin vuosina tällaisten etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien määrä ei ole enää oikeassa suhteessa kyseisten rahoitusosuuksien keräämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Kriisinratkaisuviranomaisten olisi siten voitava lykätä etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien keräämistä enintään kolmella vuodella, kunnes perittävä määrä saavuttaa määrän, joka on oikeassa suhteessa perintämenettelyn kustannuksiin, edellyttäen, että tällainen lykkäys ei vaikuta olennaisesti kriisinratkaisuviranomaisten kykyyn käyttää kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä.

(40)

Peruuttamattomat maksusitoumukset ovat yksi kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käytettävissä olevista rahoituskeinoista. Sen vuoksi on tarpeen täsmentää olosuhteet, joissa kyseisiä maksusitoumuksia voidaan vaatia maksettavaksi. Jos yhteisö lakkaa olemasta velvollinen maksamaan rahoitusosuuksia kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyyn sen jälkeen, kun se on päättänyt luopua toimiluvastaan, peruuttamaton maksusitoumus olisi peruutettava. Sen varmistamiseksi, että peruuttamattoman maksusitoumuksen peruuttaminen ei johda tilanteeseen, jossa kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyssä käytettävissä olevat varat laskevat alle tason, jota kriisinratkaisuviranomainen pitää riittävänä, kriisinratkaisuviranomaisella olisi oltava valtuudet määrittää rahoitusosuus, joka asianomaista yhteisöä olisi vaadittava maksamaan. Kriisinratkaisuviranomaisen olisi päätöksessään otettava asianmukaisesti huomioon tasapuolisten toimintaedellytysten säilyttäminen kaikkien osallistuvien laitosten välillä, mukaan lukien yhteisö, joka ei enää kuulu direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan soveltamisalaan. Kriisinratkaisuviranomaisen on perusteltava päätöksensä yksityiskohtaisesti ja julkaistava kyseinen päätös perusteluineen vuosikertomuksessaan. Jotta voitaisiin lisäksi lisätä läpinäkyvyyttä ja varmuutta peruuttamattomien maksusitoumusten osuudesta kerättävien etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien kokonaismäärästä, kriisinratkaisuviranomaisten olisi vuosittain määritettävä kyseinen osuus sovellettavia rajoja noudattaen. Toimivaltaisen viranomaisen olisi pyrittävä varmistamaan, että peruuttamattomien maksusitoumusten myötäsyklisiä vaikutuksia lievennetään niiden kirjanpitokäsittelystä riippuen.

(41)

Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin jälkikäteen suoritettavien ylimääräisten rahoitusosuuksien vuotuinen enimmäismäärä, joka voidaan vaatia maksettavaksi, saa tällä hetkellä olla enintään kolme kertaa etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien määrä. Direktiivissä 2014/59/EU säädetyn ensimmäisen kokoamisvaiheen jälkeen tällaiset etukäteen suoritettavat rahoitusosuudet määräytyvät muissa tilanteissa kuin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käytön yhteydessä yksinomaan suojattujen talletusten tason vaihtelujen mukaan, minkä vuoksi niistä todennäköisesti tulee pieniä. Ylimääräisten jälkikäteen suoritettavien rahoitusosuuksien enimmäismäärän määrittäminen etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien perusteella voisi tällöin rajoittaa huomattavasti kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen mahdollisuuksia kerätä jälkikäteen suoritettavia rahoitusosuuksia, mikä johtaisi niiden toimintavalmiuksien heikentymiseen. Tällaisen lopputuloksen välttämiseksi olisi säädettävä erilaisesta enimmäismäärästä, ja olisi säädettävä, että ylimääräisten jälkikäteen suoritettavien rahoitusosuuksien enimmäismäärä, joka voitaisiin vaatia maksettavaksi, olisi kolme kertaa yksi kahdeksasosa kyseisen kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn tavoitetasosta.

(42)

Direktiivillä 2014/59/EU on osittain yhdenmukaistettu tavanomaisia maksukyvyttömyysmenettelyjä sääntelevien kansallisten lakien mukainen talletusten ensisijaisuusjärjestys. Kyseisissä säännöissä on säädetty talletusten kolmiportaisesta luokittelusta, jossa suojatuilla talletuksilla on paras etuoikeusasema, minkä jälkeen vuorossa ovat luonnollisten henkilöiden sekä mikroyritysten ja pienten ja keskisuurten yritysten talletussuojan tason ylittävät suojakelpoiset talletukset. Muilla talletuksilla eli suurten yritysten talletuksilla, jotka ylittävät talletussuojan tason, ja talletuksilla, joita talletussuojajärjestelmä ei voi maksaa takaisin, on oltava alempi etuoikeusasema, mutta niiden asemaa ei ole muutoin yhdenmukaistettu. Lisäksi talletussuojajärjestelmien saataviin on sovellettu samaa parempaa etuoikeusasemaa kuin suojattuihin talletuksiin. Tämä osittainen yhdenmukaistaminen ei kuitenkaan ole osoittautunut optimaaliseksi ratkaisuksi tallettajien suojan kannalta. Osittainen yhdenmukaistaminen on johtanut siihen, että jäljelle jääneiden tallettajien kohtelussa on eroja eri jäsenvaltioissa, erityisesti sen vuoksi, että yhä useammat jäsenvaltiot ovat päättäneet myös antaa oikeudellisen etusijan jäljelle jääneille talletuksille. Nämä erot ovat aiheuttaneet vaikeuksia myös määritettäessä rajatylittävien konsernien maksukyvyttömyyttä koskevaa vaihtoehtoista tilannetta kriisinratkaisun arvostamisten aikana. Lisäksi yleisen tallettajien paremman etuoikeusaseman puuttuminen on saattanut aiheuttaa ongelmia sen periaatteen noudattamisessa, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan, erityisesti silloin, kun talletukset, joiden etuoikeusasemaa ei ole yhdenmukaistettu direktiivillä 2014/59/EU, ovat olleet samalla tasolla etuoikeutettujen saatavien kanssa. Sen vuoksi talletusten ensisijaisuusjärjestystä nykyisessä saamisten hierarkiassa olisi muutettava.

(43)

Talletusten ensisijaisuusjärjestys olisi yhdenmukaistettava täysin panemalla täytäntöön yleinen tallettajien parempi etuoikeusasema, jossa kaikki talletukset ovat rajoitetuin poikkeuksin etusijalla tavallisiin vakuudettomiin saataviin nähden. Yleinen tallettajien parempi etuoikeusasema vahvistaa osaltaan tallettajien luottamusta ja ehkäisee entisestään talletuspakojen riskiä. Tallettajien suojan parantaminen vastaa myös talletusten keskeistä asemaa reaalitaloudessa, koska ne ovat ensisijainen säästämis- ja maksuväline, sekä pankkitoiminnassa, jossa talletukset ovat tärkeä rahoituslähde ja keskeinen tekijä pankkijärjestelmään kohdistuvan luottamuksen kannalta, joka on erityisen tärkeää markkinoiden stressitilanteissa. Lisäksi yleinen tallettajien parempi etuoikeusasema parantaa luottolaitosten purkamismahdollisuuksia parantamalla niiden kykyä täyttää kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen saatavuutta koskevat vaatimukset ja vähentämällä kyseisistä järjestelyistä vaadittavan rahoituksen määrää sen vuoksi, että on pienempi riski rikkoa periaatetta, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan, kun tavanomaisen vakuudettoman velan arvo alaskirjataan. Erityisesti talletusten poistaminen tavallisten vakuudettomien saamisten maksukyvyttömyysluokasta lisäisi jäljellä olevien tavallisten vakuudettomien saamisten alentamiskelpoisuutta minimoimalla riskin siitä, että rikotaan periaatetta, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan. Vähentämällä sen todennäköisyyttä, että talletukset alaskirjataan tai muunnetaan sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyt ovat käytettävissä, yleinen tallettajien parempi etuoikeusasema tekisi velkakirjojen arvon alaskirjauksesta tehokkaamman ja uskottavamman ja lisäisi kriisinratkaisukehyksen läpinäkyvyyttä ja oikeusvarmuutta. Yleinen tallettajien parempi etuoikeusasema parantaisi myös siirtostrategioiden uskottavuutta kriisinratkaisussa, sillä se yksinkertaistaisi koko talletussopimuksen sisällyttämistä yksityiselle ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle siirrettävien velkojen piiriin, mikä edistäisi asiakassuhdetta ja kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen franchise-arvoa. Lisäksi tallettajien maksukyvyttömyysluokan täydellinen yhdenmukaistaminen olisi hyödyllistä rajatylittävän toiminnan ja tasapuolisten toimintaedellytysten kannalta.

(44)

Tietyt talletukset, jotka eivät ole suojakelpoisia, on aiheellista jättää yleisen tallettajien paremman etuoikeusaseman ulkopuolelle. Erityisesti talletuksilla, jotka luottolaitos on ottanut käytettäväksi MREL-vähimmäisvaatimuksen noudattamiseen, ei saisi olla oikeudellista etuoikeusasemaa, koska se olisi ristiriidassa sen yleisen periaatteen kanssa, jonka mukaan MREL-vähimmäisvaatimukseen sisältyvien velkojen olisi kannettava tappio ja osallistuttava luottolaitoksen pääomapohjan vahvistamiseen, jos luottolaitos kaatuu. Tällaisten talletusten etuoikeusasemaa ei olisi yhdenmukaistettava direktiivillä 2014/59/EU, vaan se olisi määritettävä sovellettavien lakisääteisten ja sopimusmääräysten mukaisesti. Etuoikeusasema ei myöskään saisi vaihdella talletuksen keston aikana sen mukaan, onko kriisinratkaisuviranomainen antanut luvan sen sisällyttämiseen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen hyväksyttäviin varoihin, eikä sen jäljellä olevan maturiteetin mukaan.

(45)

Talletusten nykyinen kolmiportainen luokittelu olisi säilytettävä, koska se tarjoaa vahvan suojan talletussuojajärjestelmien saamisille ja siten niiden rahoituskeinoille. Kun otetaan huomioon direktiiviin 2014/49/EU Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2026/804 (18). tehdyt muutokset, joilla tiettyjen viranomaisten talletukset sisällytetään talletussuojajärjestelmien korvausten piiriin, on asianmukaista, että talletussuojan tason ylittävällä talletusten osalla on sama etuoikeusasema kuin luonnollisten henkilöiden ja mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten suojakelpoisilla talletuksilla, jotka ylittävät talletussuojan tason.

(46)

Kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä voidaan käyttää tukemaan liiketoiminnan myynnin tai omaisuudenhoitoyhtiön käytön soveltamista, jolloin kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen varat, oikeudet ja velat siirretään vastaanottajalle. Tällöin kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyllä saattaa olla vaatimus jäljelle jäävää laitosta tai yhteisöä vastaan sen tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä toteutettavassa myöhemmässä likvidaatiossa. Näin voi tapahtua, jos kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyä käytetään sellaisten tappioiden yhteydessä, jotka olisivat muuten langenneet velkojille, muun muassa varojen ja velkojen takausten tai siirrettyjen varojen ja velkojen välisen erotuksen kattamisen muodossa. Sen varmistamiseksi, että jäljelle jäävän laitoksen tai yhteisön osakkeenomistajat ja velkojat tosiasiallisesti kattavat kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen tappiot ja parantavat mahdollisuutta maksaa maksukyvyttömyystilanteessa korvauksia kriisinratkaisukohtaiseen turvaverkkoon, kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn saatavien jäljelle jäävältä laitokselta tai yhteisöltä ja sellaisten saatavien, jotka johtuvat asianmukaisesti aiheutuneista kohtuullisista kustannuksista, olisi maksukyvyttömyystilanteessa oltava tallettajien ja talletussuojajärjestelmien saatavia paremmassa etuoikeusasemassa. Kun kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyistä maksetaan osakkeenomistajille ja velkojille korvausta sen vuoksi, että periaatetta, jonka mukaan velkojat eivät saa jäädä kriisinratkaisussa huonompaan asemaan, on rikottu, tarkoituksena on korvata niille kriisinratkaisutoimen tulokset, joten kyseinen korvaus ei saisi aiheuttaa kyseisille järjestelyille saatavia.

(47)

Riittävän joustavuuden varmistamiseksi ja jotta talletussuojajärjestelmien olisi helpompi tukea kriisinratkaisuvälineiden käyttöä silloin, kun ne johtavat kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen poistumiseen markkinoilta, olisi täsmennettävä tietyt talletussuojajärjestelmien käyttöön kriisinratkaisussa liittyvät näkökohdat. Erityisesti on tarpeen täsmentää, että talletussuojajärjestelmän varoja voidaan tietyissä tapauksissa ja selkein edellytyksin käyttää sellaisten siirtotapahtumien tukemiseen, joihin sisältyy talletuksia, mukaan lukien asianomaisen talletussuojajärjestelmän tarjoaman talletussuojan tason ylittävät suojakelpoiset talletukset ja myös talletukset, jotka eivät ole suojakelpoisia mutta jotka kuuluvat yleisen tallettajien paremman etuoikeusaseman piiriin. Talletussuojajärjestelmän rahoitusosuudella olisi pyrittävä kattamaan ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle siirrettävien varojen arvon vaje suhteessa siirrettävien talletusten arvoon. Jos ostaja vaatii rahoitusosuuden suorittamista osana liiketoimea varmistaakseen pääomaneutraaliutensa ja säilyttääkseen ostajan pääomavaatimusten noudattamisen, myös talletussuojajärjestelmän olisi voitava suorittaa rahoitusosuus tätä tarkoitusta varten. Talletussuojajärjestelmän olisi tuettava kriisinratkaisutoimia käteismuodossa tai muussa muodossa, kuten takauksina tai tappionjakosopimuksina, joilla voidaan minimoida tuen vaikutus kyseisen talletussuojajärjestelmän käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin ja samalla mahdollistaa talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuden tarkoitusten täyttäminen.

(48)

Talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuteen kriisinratkaisussa olisi sovellettava tiettyjä rajoituksia. Ensinnäkin talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuden kokonaismäärä ei saisi missään kriisinratkaisutapauksessa ylittää asianomaisen luottolaitoksen suojattujen talletusten määrää. Toiseksi olisi varmistettava, että talletussuojajärjestelmän mahdollinen tukitoimi kriisinratkaisutoimelle, joka perustuu ensisijaisesti velkakirjojen arvon alaskirjaukseen kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen pääomapohjan vahvistamiseksi ja sen toiminnan jatkamiseksi, ei ylitä tappiota, joka talletussuojajärjestelmälle aiheutuisi maksukyvyttömyystilanteessa, jos se maksaisi korvauksia suojatuille tallettajille ja saisi sijaantulo-oikeuden heidän laitoksen varoihin kohdistuviin saataviinsa. Kolmanneksi, jos talletussuojajärjestelmää käytetään tukemaan kriisinratkaisutoimea, joka koostuu pääasiassa liiketoiminnan siirtämisestä ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle, talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuden määrä saisi olla enintään 62,5 prosenttia sen tavoitetasosta, paitsi jos direktiivin 2014/49/EU nojalla nimetty viranomainen päättää olla soveltamatta kyseistä raja-arvoa, jotta vältetään haitalliset vaikutukset rahoitusvakauteen tai säilytetään tallettajien mahdollisuus käyttää talletuksiaan. EPV:n olisi annettava ohjeet kyseisen raja-arvon soveltamatta jättämisen edellytyksistä. Neljänneksi talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuden määrä ei saisi ylittää siirrettyjen varojen ja sellaisten siirrettyjen talletusten ja velkojen välistä erotusta, joilla on maksukyvyttömyystilanteessa sama tai parempi etuoikeusasema kuin kyseisillä talletuksilla. Näin varmistettaisiin, että talletussuojajärjestelmän rahoitusosuutta käytetään tarvittaessa ainoastaan tallettajille aiheutuvien tappioiden välttämiseen eikä maksukyvyttömyystilanteessa talletuksia huonommassa etuoikeusasemassa olevien velkojien suojaamiseen. Rahoitusosuuteen voi kuitenkin tarvittaessa sisältyä myös määrä, joka on tarpeen vastaanottavan yhteisön pääomaneutraaliuden varmistamiseksi.

(49)

Olisi täsmennettävä, että talletussuojajärjestelmän olisi voitava osallistua muiden velkojen kuin suojattujen talletusten siirtoon kriisinratkaisun yhteydessä vain, jos kriisinratkaisuviranomainen toteaa tapauskohtaisesti, että muita yleiseen tallettajien parempaan etuoikeusasemaan kuuluvia talletuksia kuin suojattuja talletuksia ei voida alaskirjata eikä jättää kriisinratkaisun kohteena olevaan jäljelle jäävään laitokseen, joka likvidoidaan, ja jos kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käytön edellytykset eivät täyty osakkeenomistajien ja velkojien maksamilla rahoitusosuuksilla. Kriisinratkaisuviranomaisen olisi erityisesti voitava välttää tappioiden osoittamista kyseisille talletuksille silloin, kun poissulkeminen on ehdottoman välttämätöntä ja oikeasuhteista kriittisten toimintojen ja ydinliiketoiminta-alueiden jatkuvuuden säilyttämiseksi tai silloin, kun se on tarpeen, jotta vältetään laajamittainen häiriöiden leviäminen ja rahoitusalan epävakaus, jotka voisivat aiheuttaa vakavia häiriöitä unionin tai jäsenvaltion taloudelle. Samoja syitä olisi sovellettava siihen, että ostajalle tai omaisuudenhoitoyhtiölle tehtävään siirtoon sisällytetään muita alentamiskelpoisia velkoja, joiden etuoikeusasema on huonompi kuin suojattujen talletusten etuoikeusasema. Tässä tapauksessa kyseisten alentamiskelpoisten velkojen siirtoa ei olisi tuettava talletussuojajärjestelmän rahoitusosuudella. Jos kyseisten alentamiskelpoisten velkojen siirtoa varten tarvitaan ulkopuolista rahoitustukea, tuki olisi annettava kriisinratkaisun rahoitusjärjestelystä.

(50)

Koska talletussuojajärjestelmää on mahdollista käyttää kriisinratkaisussa, on tarpeen määrittää tarkemmin edellytykset, joiden täyttyessä talletussuojajärjestelmän rahoitusosuus voidaan ottaa huomioon kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen käyttöä koskevien vaatimusten noudattamisessa. Tämän mahdollisuuden olisi oltava käytettävissä ainoastaan luottolaitoksille, joiden varojen kokonaisarvo on enintään 80 miljardia euroa, ja sellaisen kriisinratkaisutoimen yhteydessä, joka perustuu ensisijaisesti liiketoiminnan myyntiin tai omaisuudenhoitoyhtiön käyttöön. Sen varmistamiseksi, että kriisinratkaisu rahoitetaan edelleen ensisijaisesti luottolaitoksen sisäisillä varoilla, ja kilpailun vääristymisen minimoimiseksi mahdollisuus käyttää talletussuojajärjestelmän rahoitusosuutta kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjen saatavuuden varmistamiseksi olisi oltava vain sellaisten luottolaitosten käytettävissä, joiden kriisinratkaisusuunnitelmassa tai konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa ei kriisinratkaisutoimen toteuttamista edeltäneiden 24 kuukauden aikana ole määrätty luottolaitoksen asianmukaisesta likvidoinnista kaatumistilanteessa, kun otetaan huomioon, että kriisinratkaisuviranomaisten kyseisille luottolaitoksille määrittämä MREL-vähimmäisvaatimus on asetettu tasolle, joka sisältää sekä tappioiden kattamisen että pääomapohjan vahvistamisen määrät. Kriisinratkaisuviranomaisen laitoksille, joiden varojen kokonaisarvo yksittäisenä laitoksena on yli 30 miljardia euroa, asettamassa MREL-vähimmäisvaatimuksessa olisi noudatettava MREL-vähimmäisvaatimuksen vähimmäistasoja sellaisten laitosten ja yhteisöjen osalta, joiden ensisijaisissa kriisinratkaisustrategioissa kaavaillaan ensisijaisesti siirtovälineiden käyttöä kriisinratkaisussa, vaikka asianomaisessa kriisinratkaisusuunnitelmassa tai konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa olisi määrätty eri toimista eikä kyseisten luottolaitosten MREL-vähimmäisvaatimukseen näin ollen sovellettaisi kyseisiä vähimmäistasoja. Ennen talletussuojajärjestelmän rahoitusosuuden suorittamista olisi lisäksi käytettävä mahdollisimman paljon omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja tappioiden kattamiseksi ja pääomapohjan vahvistamiseksi. Jäsenvaltioiden olisi lisäksi oltava mahdollista vaatia, että kriisinratkaisun kohteena oleva laitos ei saa olla rikkonut MREL-vähimmäisvaatimustaan, mukaan lukien sitovat välitavoitteet, tietyn ajanjakson aikana ennen kriisinratkaisutoimea, sanotun kuitenkaan rajoittamatta MREL-vähimmäisvaatimuksen lyhyen aikavälin teknisiä rikkomisia.

(51)

Jos kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen osakkeenomistajien ja velkojien velkojensa alentamisen, alaskirjauksen tai muuntamisen kautta tai niiden tappioiden kautta, joita niille odotetaan aiheutuvan jäljelle jäävän yhteisön likvidaatiossa, maksama rahoitusosuus, joka lisätään talletussuojajärjestelmän maksamaan rahoitusosuuteen, on vähintään 8 prosenttia laitoksen velkojen kokonaismäärästä, omat varat mukaan luettuina, kriisinratkaisuviranomaisen olisi voitava käyttää kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyä lisärahoituksen tarjoamiseen, jos se on tarpeen tehokkaan kriisinratkaisun varmistamiseksi kriisinratkaisutavoitteiden mukaisesti. Tällaisissa tapauksissa talletussuojajärjestelmän rahoitusosuus olisi rajoitettava määrään, joka on tarpeen, jotta kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyä voidaan käyttää. Lisäksi sellaisten luottolaitosten osalta, joiden varojen kokonaisarvo yksittäisenä laitoksena on 30–80 miljardia euroa, talletussuojajärjestelmän rahoitusosuus saisi olla enintään 2,5 prosenttia laitoksen velkojen kokonaismäärästä, mukaan lukien yksittäisen luottolaitoksen omat varat.

(52)

Poikkeuksellisissa olosuhteissa voi käydä niin, että kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyn rahoitusosuus, joka on 5 prosenttia velkojen kokonaismäärästä omat varat mukaan luettuina, ei riitä kattamaan tietyn kriisinratkaisutoimen rahoitustarpeita. Tällaisissa tapauksissa ja jos kyseinen rahoitusosuus on saatu käyttöön talletussuojajärjestelmän tukitoimen avulla, talletussuojajärjestelmän olisi suoritettava tietyin edellytyksin lisärahoitusosuus, joka vastaa niiden tappioiden määrää, joita suojatuille talletuksille olisi aiheutunut, jos niitä ei olisi suojattu. Lisärahoitusosuudesta aiheutuvat kustannukset eivät saisi ylittää tappioita, jotka olisivat aiheutuneet talletussuojajärjestelmälle siinä hypoteettisessa skenaariossa, että likvidointi olisi suoritettu tavanomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn mukaisesti ja että suojatut talletukset olisi maksettu takaisin. Lisäksi talletussuojajärjestelmän alkuperäisen ja lisärahoitusosuuden kokonaismäärä ei saisi ylittää asianomaisen luottolaitoksen suojattujen talletusten määrää. Talletussuojajärjestelmän lisärahoitusosuuden lisäksi kriisinratkaisuviranomaisen olisi voitava hakea lisärahoitusta vaihtoehtoisista rahoituslähteistä, jos tällaisen rahoituksen edellytykset täyttyvät.

(53)

Jos talletussuojajärjestelmän varoja käytetään liiketoiminnan myynnin tai omaisuudenhoitoyhtiön käytön soveltamisen yhteydessä joko erikseen tai yhdessä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelystä suoritettavien rahoitusosuuksien kanssa, yhteisö, joka jää jäljelle varojen, oikeuksien ja velkojen siirron jälkeen, olisi likvidoitava asianmukaisesti sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti direktiivin 2014/59/EU 37 artiklan 6 kohdan nojalla. Lisäksi jos talletussuojajärjestelmän varoja käytetään omaisuudenhoitoyhtiön käytön tukemiseen, omaisuudenhoitoyhtiön toiminta olisi lopetettava direktiivin 2014/59/EU 41 artiklan 3, 5 ja 6 kohdan mukaisesti.

(54)

Jotta voidaan helpottaa raportointivaatimuksiin liittyvien erittäin teknisten näkökohtien hyväksymisprosessia ja parantaa kriisinratkaisuviranomaisten valmiuksia panna vaatimukset täytäntöön ja seurata niitä, EPV:lle annettuja toimeksiantoja laatia teknisiä täytäntöönpanostandardeja olisi tarkistettava, jotta varmistetaan eri toimeksiantojen soveltamisalan ja sisällön johdonmukaisuus kautta koko direktiivin 2014/59/EU. Nämä toimeksiannot olisi myös yhdenmukaistettava asetuksessa (EU) N:o 575/2013 vahvistettujen valvontatietojen raportointia ja julkistamista koskevien säännösten kanssa. Näillä nykyisiin toimeksiantoihin tehtävillä muutoksilla olisi helpotettava teknisten täytäntöönpanostandardien tulevia uudelleentarkasteluja, eikä niiden ole tarkoitus vaikuttaa tällä hetkellä sovellettaviin raportointi- ja julkistamisvelvoitteisiin. Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä kyseiset EPV:n laatimat tekniset täytäntöönpanostandardit täytäntöönpanosäädöksillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan nojalla ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 15 artiklan mukaisesti. Kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen omia varoja koskevien lisävaatimusten ja yhteenlasketun puskurivaatimuksen arviointia koskevien nykyisten teknisten sääntelystandardien soveltamisalaa olisi laajennettava kattamaan myös sellaiset yhteisöt, joita ei ole yksilöity kriisinratkaisun kohteena oleviksi yhteisöiksi, jos kyseisiä vaatimuksia ei ole asetettu samalla perusteella kuin MREL-vähimmäisvaatimusta. Komissiolle olisi siirrettävä valta täydentää direktiiviä 2014/59/EU hyväksymällä kyseiset EPV:n laatimat tekniset sääntelystandardit Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisilla delegoiduilla säädöksillä sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

(55)

Jotta MREL-vähimmäisvaatimuksiin liittyvää raportointia ja julkistamista voitaisiin yhdentää paremmin, EPV:n olisi julkaistava laitosten ja yhteisöjen julkistamat tiedot keskitetysti kunnioittaen samalla kaikkien laitosten ja yhteisöjen oikeutta julkaista tietoja itse. Tällaisen keskitetyn tietojen julkistamisen pitäisi antaa EPV:lle mahdollisuus julkaista pienten ja rakenteeltaan yksinkertaisten laitosten julkistamat tiedot kyseisten laitosten toimivaltaisille viranomaisille ja kriisinratkaisuviranomaisille ilmoittamien tietojen perusteella; tämän pitäisi vähentää merkittävästi pieniin ja rakenteeltaan yksinkertaisiin laitoksiin kohdistuvaa hallinnollista rasitusta. Samaan aikaan tietojen julkistamisen keskittämisellä ei saisi olla kustannusvaikutuksia muille laitoksille ja yhteisöille, vaan sen olisi lisättävä läpinäkyvyyttä ja vähennettävä markkinatoimijoiden toiminnan vakautta koskevien tietojen saantiin liittyviä kustannuksia. Tällainen suurempi läpinäkyvyys helpottaisi tietojen vertailukelpoisuutta eri laitosten ja yhteisöjen välillä ja edistäisi markkinakuria. Kriisinratkaisuun liittyvien tietojen julkistamisen keskittämisellä varmistetaan yhdenmukaisuus asetuksessa (EU) N:o 575/2013 säädetyn valvontatietojen julkistamista koskevan menettelyn kanssa sen varmistamiseksi, että kaikkia julkistamisvelvoitteita käsitellään samalla tavalla.

(56)

Koska EPV:n tehtävänä on edistää viranomaisten käytäntöjen lähentymistä, EPV:n olisi seurattava sisäisiä käytäntöjä ja menetelmiä, joita kriisinratkaisuviranomaiset ovat ottaneet käyttöön päättäessään, olisiko laitos tai yhteisö soveltuva kriisinratkaisuun tai likvidaatioon tavanomaisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, ja raportoitava niistä ottaen huomioon kriisinratkaisutavoitteet ja sen, olisiko kriisinratkaisu yleisen edun mukaista. EPV:n olisi myös seurattava kriisinratkaisuviranomaisten edistymistä laitosten ja konsernien purkamismahdollisuuksien parantamisessa sekä kriisinratkaisuviranomaisten toimia ja valmisteluja, joilla varmistetaan kriisinratkaisuvälineiden ja -valtuuksien tuloksellinen täytäntöönpano, ja raportoitava niistä. Näissä kertomuksissa EPV:n olisi myös arvioitava kriisinratkaisuviranomaisten toteuttamien toimenpiteiden läpinäkyvyyttä suhteessa asiaankuuluviin ulkoisiin sidosryhmiin ja sitä, missä määrin ne edistävät kriisinratkaisuvalmiutta ja laitosten ja konsernien purkamismahdollisuuksia.

(57)

Kun otetaan huomioon, että EPV:n tehtävänä on osaltaan varmistaa johdonmukainen ja koordinoitu kriisinhallinta- ja kriisinratkaisujärjestelmä unionissa, EPV:n olisi koordinoitava ja valvottava unionin laajuisia kriisinhallintasimulaatiomenettelyjä. Kyseisten simulaatioiden olisi katettava toimivaltaisten viranomaisten ja kriisinratkaisuviranomaisten välinen koordinointi ja yhteistyö laitosten ja yhteisöjen rahoitustilanteen heikkenemisen aikana, ja niissä olisi testattava välineistön soveltamista elvytys- ja kriisinratkaisusuunnittelussa, varhaisessa puuttumisessa ja kriisinratkaisussa kokonaisvaltaisella tavalla. Kyseisissä kriisisimulointimenettelyissä olisi erityisesti otettava huomioon rajatylittävä ulottuvuus asianomaisten viranomaisten välisessä vuorovaikutuksessa ja käytettävissä olevien välineiden ja valtuuksien soveltamisessa. Tarvittaessa kriisisimulointimenettelyissä olisi otettava huomioon myös asetuksen (EU) N:o 806/2014 mukainen kriisinratkaisumääräysten hyväksyminen ja täytäntöönpano pankkiunionissa.

(58)

Nykyisin sovellettavista salassapitovelvollisuutta koskevista säännöistä huolimatta kriisinratkaisuviranomaisten ja veroviranomaisten välistä tietojenvaihtoa olisi parannettava. Tällaisessa tietojenvaihdossa olisi noudatettava kansallista lainsäädäntöä. Jos tiedot ovat peräisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä saa vaihtaa ainoastaan tiedot luovuttaneen asianomaisen viranomaisen nimenomaisella suostumuksella.

(59)

Direktiivillä (EU) 2019/879 muutettiin direktiiviä 2014/59/EU ottamalla käyttöön erityisiä sääntöjä sen varmistamiseksi, että yksityisasiakkaat eivät sijoita liiallisesti instrumentteihin, jotka hyväksytään laitosten ja yhteisöjen MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi. Se, että yksityisasiakkailla on liikaa MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi hyväksyttäviä instrumentteja, voi haitata laitoksen tai yhteisön purkamismahdollisuuksia ja aiheuttaa ongelmia rahoitusvakaudelle. Tämä voi olla erityisen ongelmallista silloin, kun yksityisasiakkaat ovat myös liikkeeseen laskevan laitoksen tallettajia, koska kyseiset tallettajat ovat erityisen alttiita laitoksen omien instrumenttien epäasianmukaiselle sijoittamiselle. Sen vuoksi viranomaisten olisi varmistettava, että myyjät, laitokset ja yhteisöt noudattavat jäsenvaltioiden hyväksymiä toimenpiteitä, joilla direktiivi (EU) 2019/879 saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä yksityisasiakkaiden suojan varmistamiseksi. Jos kyseisiä toimenpiteitä ei sovelleta asianmukaisesti, viranomaisten olisi pantava kyseiset säännöt täytäntöön. Sen vuoksi on aiheellista ottaa käyttöön direktiivin 2014/59/EU mukaiset erityiset valtuudet puuttua yksityisasiakkaiden suojaa koskevien erityisten sääntöjen noudattamatta jättämiseen direktiivissä 2014/65/EU säädettyjen nykyisten valtuuksien lisäksi. Lisäksi kriisinratkaisuviranomaisten olisi laitosten ja yhteisöjen purkamismahdollisuuksien arvioinnin yhteydessä arvioitava MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi hyväksyttäviin instrumentteihin liittyvän sijoittajapohjan luonnetta käyttämällä kriisinratkaisun suunnittelua ja MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämistä varten olemassa olevaa raportointia ja tarvittaessa vaadittava laitosta tai yhteisöä puuttumaan havaittuihin esteisiin tai poistamaan ne. Lisäksi EPV:n olisi koordinoidusti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1095/2010 (19) perustetun Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen), jäljempänä ’EAMV’, kanssa raportoitava toimenpiteistä, joita jäsenvaltiot ovat toteuttaneet yksityisasiakkaiden suojaamiseksi sellaisten velkainstrumenttien osalta, jotka voidaan direktiivin 2014/59/EU nojalla hyväksyä MREL-vähimmäisvaatimuksen täyttämiseksi, vertailemalla ja arvioimalla mahdollisia vaikutuksia rajatylittäviin operaatioihin. Tältä pohjalta komissio voisi antaa lainsäädäntöehdotuksen yksityisasiakkaiden tehokkaamman suojan varmistamiseksi.

(60)

Laadukas vaikutustenarviointi on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan laatia aiheellisia ja näyttöön perustuvia lainsäädäntöehdotuksia, ja tosiasiat ja näyttö ovat keskeisessä asemassa lainsäädäntömenettelyn aikana tehtävien päätösten tukena. Tästä syystä EPV:n, yhteisen kriisinratkaisuneuvoston ja EKP:n olisi toimitettava komissiolle sen pyynnöstä kaikki tiedot, joita se tarvitsee politiikan kehittämiseen liittyvissä tehtävissään, mukaan lukien vaikutustenarviointien laatiminen ja lainsäädäntöehdotusten laatiminen ja niistä neuvotteleminen. Jos kyseiset tiedot eivät ole EPV:n, yhteisen kriisinratkaisuneuvoston tai EKP:n saatavilla, kriisinratkaisuviranomaisten, toimivaltaisten viranomaisten ja muiden Euroopan keskuspankkijärjestelmän jäsenten olisi toimitettava ne.

(61)

Kun otetaan huomioon tarve suojella rahoitusvakautta ja toimia nopeasti, kriisinratkaisuviranomaisiin ei olisi sovellettava hankintamenettelyjä sellaisten arvostuspalveluja koskevien julkisten hankintasopimusten osalta, jotka koskevat kriisinratkaisua ja sen arviointia, olisiko osakkeenomistajia ja velkojia kohdeltu paremmin, jos kriisinratkaisun kohteena oleva laitos olisi asetettu tavanomaiseen maksukyvyttömyysmenettelyyn. Tarjotut palvelut olisi sen vuoksi jätettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (20) soveltamisalan ulkopuolelle. Kriisinratkaisuviranomaisten mahdollisesti tarvitsemien oikeudellisten palvelujen osalta tietyt oikeudelliset palvelut on jo jätetty kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle ja toiset sisältyvät kyseisen direktiivin liitteessä XIV olevaan luetteloon palveluista, joihin sovelletaan korkeampia kynnysarvoja ja kevyempiä yhdenmukaistettuja sääntöjä.

(62)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli laitosten ja yhteisöjen elvytys- ja kriisinratkaisukehyksen toimivuuden ja tehokkuuden parantamista sen vuoksi, että erilaisista kansallisista lähestymistavoista saattaa aiheutua riskejä sisämarkkinoiden eheydelle, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla muuttamalla unionin tasolla jo vahvistettuja sääntöjä. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(63)

Direktiivit 2014/59/EU ja 2014/24/EU olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti,

1)

muutetaan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:

2)

korvataan 5 artiklan 2, 3 ja 4 kohta seuraavasti:

3)

korvataan 6 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti:

”Jos toimivaltainen viranomainen arvioi, että elvytyssuunnitelmassa on olennaisia puutteita tai olennaisia täytäntöönpanon esteitä, sen on ilmoitettava arvionsa laitokselle tai konsernin emoyritykselle ja vaadittava laitosta toimittamaan kolmen kuukauden määräajassa, jota viranomaisen suostumuksella voidaan pidentää yhdellä kuukaudella, tarkistettu suunnitelma, josta käy ilmi, millä tavoin kyseisiin puutteisiin tai esteisiin on tarkoitus puuttua.”

4)

korvataan 8 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta seuraavasti:

”EPV voi toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä auttaa toimivaltaisia viranomaisia saamaan aikaan yhteisen päätöksen asetuksen (EU) N:o 1093/2010 31 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti.”

5)

muutetaan 10 artikla seuraavasti:

6)

muutetaan 11 artiklan 3 kohta seuraavasti:

7)

muutetaan 12 artikla seuraavasti:

8)

muutetaan 13 artikla seuraavasti:

9)

lisätään 15 artiklaan kohta seuraavasti:

10)

lisätään 16 a artiklaan kohta seuraavasti:

11)

muutetaan 17 artikla seuraavasti:

12)

muutetaan 18 artikla seuraavasti:

13)

korvataan 27 ja 28 artikla seuraavasti:

(*1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2014/600/oj).”;"

14)

muutetaan 29 artikla seuraavasti:

15)

muutetaan 30 artikla seuraavasti:

16)

lisätään III osastoon artikla seuraavasti:

17)

korvataan 31 artiklan 2 kohdan c alakohta seuraavasti:

;

18)

muutetaan 32 artikla seuraavasti:

19)

korvataan 32 a ja 32 b artikla seuraavasti:

20)

lisätään artikla seuraavasti:

21)

korvataan 33 artiklan 2 kohta seuraavasti:

22)

muutetaan 33 a artikla seuraavasti:

23)

muutetaan 35 artikla seuraavasti:

24)

lisätään 36 artiklaan kohta seuraavasti:

25)

muutetaan 37 artikla seuraavasti:

26)

muutetaan 40 artikla seuraavasti:

27)

korvataan 42 artiklan 5 kohdan b alakohta seuraavasti:

;

28)

muutetaan 44 artikla seuraavasti:

29)

lisätään 44 a artiklaan kohta seuraavasti:

30)

korvataan 45 artiklan 1 kohta seuraavasti:

31)

muutetaan 45 b artikla seuraavasti:

32)

muutetaan 45 c artikla seuraavasti:

33)

korvataan 45 d artiklan 1 kohdan johdantokappale seuraavasti:

”Edellä 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sellaista kriisinratkaisun kohteena olevaa yhteisöä, joka on G-SII-yhteisö, koskeva vaatimus muodostuu seuraavista:”

34)

muutetaan 45 f artikla seuraavasti:

35)

korvataan 45 g artikla seuraavasti:

36)

muutetaan 45 i artikla seuraavasti:

37)

korvataan 45 j artiklan 2 kohta seuraavasti:

38)

korvataan 45 l artiklan 3 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

”Edellä 2 kohdassa tarkoitetun kertomuksen on katettava kolme kalenterivuotta, ja se on toimitettava komissiolle viimeistään kertomuksen kattamaa viimeistä vuotta seuraavan kalenterivuoden 31 päivänä joulukuuta. Edellä 2 kohdassa tarkoitettua velvoitetta ei enää sovelleta, kun toinen kertomus on toimitettu.”

39)

muutetaan 45 m artikla seuraavasti:

40)

korvataan 46 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti:

”Tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa arvioinnissa on vahvistettava määrä, jolla alentamiskelpoisten velkojen arvoa on alaskirjattava tai muunnettava seuraavia tarkoituksia varten:

41)

muutetaan 47 artiklan 1 kohta seuraavasti:

42)

muutetaan 52 artikla seuraavasti:

43)

muutetaan 53 artikla seuraavasti:

44)

muutetaan 55 artikla seuraavasti:

45)

muutetaan 59 artikla seuraavasti:

46)

muutetaan 63 artikla seuraavasti:

47)

korvataan 71 a artiklan 3 kohta seuraavasti:

48)

korvataan 74 artiklan 2 kohdan a alakohta seuraavasti:

;

49)

korvataan 75 artikla seuraavasti:

50)

lisätään 84 artiklaan kohta seuraavasti:

51)

lisätään VIII lukuun artiklat seuraavasti:

(*4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2015/849/oj).”;"

52)

muutetaan 88 artikla seuraavasti:

53)

muutetaan 91 artikla seuraavasti:

54)

korvataan 92 artiklan 3 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

”EPV voi kriisinratkaisuviranomaisen pyynnöstä auttaa kriisinratkaisuviranomaisia saamaan aikaan yhteisen päätöksen asetuksen (EU) N:o 1093/2010 31 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti.”

55)

korvataan 96 artiklan 3 kohdan b alakohta seuraavasti:

;

56)

Muutetaan 98 artiklan 1 kohta seuraavasti:

57)

lisätään 101 artiklaan kohta seuraavasti:

58)

Korvataan 102 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti:

”Jos käytettävissä olevat varat eivät riitä tämän artiklan 1 kohdassa täsmennetyn tavoitetason saavuttamiseen, 103 artiklan mukaisesti kerättyjen etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien maksamista jatketaan, kunnes tavoitetaso on saavutettu. Kriisinratkaisuviranomaiset voivat lykätä 103 artiklan mukaisesti kerättävien etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien keräämistä enintään kolmella vuodella sen varmistamiseksi, että kerättävä määrä saavuttaa määrän, joka on oikeassa suhteessa keräysprosessin kustannuksiin, edellyttäen, että tällainen lykkäys ei vaikuta olennaisesti kriisinratkaisuviranomaisen kykyyn käyttää kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyjä 101 artiklan mukaisesti. Jos käytettävissä olevat varat ovat alle kaksi kolmasosaa tavoitetasosta, rahoitusosuudet on asetettava tasolle, joka mahdollistaa tavoitetason saavuttamisen kohtuullisessa ajassa, joka saa olla enintään kuusi vuotta.”

59)

muutetaan 103 artikla seuraavasti:

60)

korvataan 104 artiklan 1 kohdan toinen alakohta seuraavasti:

”Ylimääräisten jälkikäteen suoritettavien rahoitusosuuksien vuosittainen kokonaismäärä saa olla enintään kolme kertaa 12,5 prosenttia 102 artiklassa määritetystä tavoitetasosta.”

61)

korvataan 107 artiklan 3 kohdan d alakohta seuraavasti:

;

62)

muutetaan 108 artikla seuraavasti:

63)

korvataan 109 artikla seuraavasti:

64)

lisätään 111 artiklan 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

;

65)

korvataan 128 artikla seuraavasti:

66)

lisätään artiklat seuraavasti:

(*5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 806/2014, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2014, yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 225, 30.7.2014, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2014/806/oj)."

(*6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2026/806, annettu 30 päivänä maaliskuuta 2026, direktiivin 2014/59/EU muuttamisesta varhaisen tilanteeseen puuttumisen toimenpiteiden, kriisinratkaisuedellytysten ja kriisinratkaisutoimien rahoituksen osalta ja direktiivin 2014/24/EU muuttamisesta kriisinratkaisun arvostuspalvelujen osalta (EUVL L, 2026/806, 20.4.2026, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2026/806/oj).”;"

67)

lisätään liitteessä olevaan B jaksoon seuraava kohta:

”k)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (*7) 36 ja 74 artiklassa tarkoitettuja arvostuspalveluja.