1997L0068 — FI — 06.10.2016 — 010.001

---

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

►B	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 97/68/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1997, liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EUVL L 059 27.2.1998, s. 1)

Muutettu:

		Virallinen lehti
		N:o	sivu	päivämäärä
►M1	KOMISSION DIREKTIIVI 2001/63/EY, annettu 17 päivänä elokuuta 2001,	L 227	41	23.8.2001
►M2	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2002/88/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta 2002,	L 35	28	11.2.2003
►M3	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2004/26/EY, ETA:n kannalta merkityksellinen teksti annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004,	L 146	1	30.4.2004
►M4	NEUVOSTON DIREKTIIVI 2006/105/EY, annettu 20 päivänä marraskuuta 2006,	L 363	368	20.12.2006
►M5	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 596/2009, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2009,	L 188	14	18.7.2009
►M6	KOMISSION DIREKTIIVI 2010/26/EU, ETA:n kannalta merkityksellinen teksti annettu 31 päivänä maaliskuuta 2010,	L 86	29	1.4.2010
►M7	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/88/EU, ETA:n kannalta merkityksellinen teksti annettu 16 päivänä marraskuuta 2011,	L 305	1	23.11.2011
►M8	KOMISSION DIREKTIIVI 2012/46/EU, ETA:n kannalta merkityksellinen teksti annettu 6 päivänä joulukuuta 2012,	L 353	80	21.12.2012
►M9	EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2016/1628, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016,	L 252	53	16.9.2016

Muutettu:

A1

ASIAKIRJA Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu

L 236

33

23.9.2003

Oikaisu

►C1	Oikaisu, EUVL L 225, 25.6.2004, s.  3 (2004/26/EY,)

---

▼B

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 97/68/EY,

annettu 16 päivänä joulukuuta 1997,

liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä

1 artikla

Tavoitteet

Tämän direktiivin tarkoituksena on liikkuviin työkoneisiin asennettavien moottorien päästöstandardeja ja tyyppihyväksyntämenettelyjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen. Sen tarkoituksena on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan ja samalla suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä.

2 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

▼M2

▼B

▼M2

▼C1

▼B

3 artikla

Tyyppihyväksyntähakemus

1.  Valmistajan on tehtävä moottoria tai moottoriperhettä koskeva tyyppihyväksyntähakemus jäsenvaltion hyväksyntäviranomaiselle. Hakemukseen on liitettävä aineistokansio, jonka sisältö eritellään liitteessä II olevassa ilmoituslomakkeessa. Moottori, joka on liitteen II lisäyksessä 1 esitettyjen moottorityypin ominaisuuksien mukainen, on toimitettava hyväksyntätesteistä vastaavalle tutkimuslaitokselle.

2.  Jos kyseessä on moottoriperhettä koskeva tyyppihyväksyntähakemus ja jos hyväksyntäviranomainen katsoo, että hakemus ei valitun perusmoottorin osalta täysin vastaa liitteen II lisäyksessä 2 kuvattua moottoriperhettä, on toimitettava 1 kohdan mukaisesti hyväksyttäväksi vaihtoehtoinen ja tarvittaessa hyväksyntäviranomaisen määrittämä ylimääräinen perusmoottori.

3.  Yhtä moottorityyppiä tai moottoriperhettä koskevaa hakemusta ei saa antaa usemmalle kuin yhdelle jäsenvaltiolle. Jokaisesta hyväksyttävästä moottorityypistä tai moottoriperheestä on tehtävä erillinen hakemus.

4 artikla

Tyyppihyväksyntämenettely

1.  Hakemuksen vastaanottavan jäsenvaltion on myönnettävä tyyppihyväksyntä kaikille moottorityypeille ja moottoriperheille, jotka ovat aineistokansiossa esitettyjen yksityiskohtien mukaisia ja jotka täyttävät tämän direktiivin vaatimukset.

2.  Jäsenvaltion on täytettävä tyyppihyväksyntätodistuksesta, jonka malli on annettu ►M2  liitteessä VII ◄ , kaikki soveltuvat osiot jokaisesta sellaisesta moottorityypistä tai moottoriperheestä, jotka se hyväksyy, ja sen on koottava ja tarkastettava tietopaketin hakemiston sisältö. Tyyppihyväksyntätodistukset on numeroitava ►M2  liitteessä VIII ◄ esitetyn menetelmän mukaisesti. Täytetty tyyppihyväksyntätodistus ja sen liitteet on toimitettava hakijalle. ►M5  Komissio muuttaa liitettä VIII. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. ◄

3.  Jos hyväksyttävä moottori täyttää tehtävänsä tai tarjoaa jonkin erityispiirteen ainoastaan käytettynä yhdessä työkoneen muiden osien kanssa ja tästä syystä sen vaatimustenmukaisuus yhden tai useamman ominaisuuden suhteen voidaan tarkastaa vain siten, että hyväksyttävää moottoria käytetään muiden oikeiden tai simuloitujen koneen osien kanssa, moottorin tai moottorien tyyppihyväksynnän alaa on rajattava vastaavasti. Moottorityypin tai moottoriperhetyypin tyyppihyväksyntätodistuksessa on siten mainittava mahdolliset käyttörajoitukset ja edellytykset sen asentamiseksi.

4.  Kunkin jäsenvaltion hyväksyntäviranomaisen on

5.  Kunkin jäsenvaltion hyväksyntäviranomaisen on lähetettävä vuosittain, ja lisäksi saatuaan asiaa koskevan pyynnön, komissiolle jäljennös ►M2  liitteen XI ◄ mukaisesta tietolomakkeesta edellisen ilmoituksen jälkeen hyväksytyistä moottoreista.

▼M7

6.  Puristussytytysmoottorit, joita käytetään muussa tarkoituksessa kuin moottorivaunujen ja sisävesialusten käyttövoimana, voidaan saattaa markkinoille joustojärjestelmän mukaisesti soveltamalla liitteessä XIII tarkoitettua menettelyä 1–5 kohdan lisäksi.

▼B

5 artikla

Tyyppihyväksynnän muutokset

1.  Tyyppihyväksynnän myöntäneen jäsenvaltion on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sille ilmoitetaan kaikista tietopaketissa oleviin yksityiskohtiin tehdyistä muutoksista.

2.  Hakemus tyyppihyväksynnän muuttamiseksi tai sen laajentamiseksi on osoitettava yksinomaan alkuperäisen tyyppihyväksynnän myöntäneelle jäsenvaltion tyyppihyväksyntäviranomaiselle.

3.  Jos tietopaketissa oleviin yksityiskohtiin on tehty muutoksia, on kyseisen jäsenvaltion tyyppihyväksyntäviranomaisen

Jos kyseisen jäsenvaltion tyyppihyväksyntäviranomainen toteaa, että tietopaketin muutos edellyttää uusia testejä tai tarkastuksia, sen on ilmoitettava tästä valmistajalle ja se saa myöntää edellä mainitut asiakirjat vasta uusien testien tai tarkastusten suorittamisen jälkeen.

6 artikla

Vaatimustenmukaisuus

1.  Valmistajan on kiinnitettävä jokaiseen tyyppihyväksynnän mukaiseen yksikköön liitteessä I olevassa 3 jaksossa määritellyt merkinnät, tyyppihyväksyntänumero mukaan lukien.

2.  Jos tyyppihyväksyntätodistuksessa on 4 artiklan 3 kohdan mukaisia käyttörajoituksia, valmistajan on annettava jokaisen valmistetun yksikön mukana yksityiskohtaiset tiedot näistä rajoituksista sekä ilmoitettava edellytykset sen asentamiselle. Jos yhdelle koneen valmistajalle toimitetaan sarja moottorityyppejä, riittää, että hänelle annetaan yksi tällainen ilmoituslomake viimeistään ensimmäisen moottorin toimituspäivänä ja että lomakkeessa on lisäksi luettelo kyseisten moottorien tunnistenumeroista.

3.  Valmistajan on lähetettävä pyydettäessä tyyppihyväksynnän myöntäneelle viranomaiselle 45 vuorokauden kuluessa kunkin kalenterivuoden päättymisestä ja viipymättä kunkin soveltamisen alkamispäivän jälkeen direktiivin vaatimusten muututtua sekä välittömästi viranomaisen mahdollisesti määräämän muun päivämäärän jälkeen luettelo, jossa on kunkin sellaisen moottorityypin tunnistenumerot, joka on valmistettu tämän direktiivin vaatimusten mukaisesti edellisen ilmoituksen jälkeen tai sen jälkeen, kun tämän direktiivin vaatimuksia sovellettiin ensimmäisen kerran. Jos asia ei käy ilmi moottorien koodijärjestelmästä, on tässä luettelossa eriteltävä, mitkä tunnistenumerot vastaavat mitäkin moottorityyppiä tai -perhettä ja tyyppihyväksyntänumeroita. Lisäksi tässä luettelossa on oltava erityisiä tietoja siltä varalta, että valmistaja lopettaa tietyn hyväksytyn moottorityypin tai moottoriperheen valmistuksen. Jos tätä luetteloa ei tarvitse lähettää säännöllisesti hyväksyntäviranomaiselle, valmistajan on säilytettävä nämä tiedot vähintään 20 vuotta.

4.  Valmistajan on lähetettävä tyyppihyväksynnän myöntäneelle viranomaiselle 45 vuorokauden kuluessa kunkin kalenterivuoden päättymisestä ja kunakin 9 artiklassa tarkoitettuna soveltamisen alkamispäivänä ilmoitus, jossa eritellään ne moottorityypit ja -perheet vastaavine moottorin tunnistenumeroineen, joita hän aikoo valmistaa kyseisestä päivämäärästä alkaen.

▼M3

5.  ”Joustavan järjestelmän” mukaisesti markkinoille saatetuissa puristussytytysmoottoreissa on oltava liitteen XIII mukaiset merkinnät.

▼B

7 artikla

Vastaavien tyyppihyväksyntöjen hyväksyminen

1.  Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat komission ehdotuksesta hyväksyä yhteisön ja kolmansien maiden välillä tehtyjen monenvälisten tai kahdenvälisten sopimusten puitteissa tässä direktiivissä säädettyjen moottorien tyyppihyväksynnän edellytysten ja säännösten sekä kansainvälisten sääntöjen tai kolmansien maiden sääntöjen mukaisten menettelyjen välisen vastaavuuden.

▼M2

2.  Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä liitteessä XII luetellut tyyppihyväksynnät ja tarvittaessa asiaa koskevat hyväksyntämerkit siten, että niiden katsotaan olevan tämän direktiivin mukaisia.

▼M3

7 a artikla

Sisävesialukset

1.  Seuraavia säännöksiä sovelletaan sisävesialuksiin asennettaviin moottoreihin. 2 ja 3 kohtaa ei sovelleta ennen kuin Reinin navigaation keskuskomissio (jäljempänä ”CCNR”) tunnustaa tässä direktiivissä määritettyjen vaatimusten ja Reinin navigaatiota koskevassa Mannheimin yleissopimuksessa määritettyjen vaatimusten vastaavuuden ja komissiolle ilmoitetaan asiasta.

2.  Jäsenvaltiot eivät voi evätä 30 päivään kesäkuuta 2007 saakka sellaisten moottoreiden markkinoille saattamista, jotka täyttävät CCNR:n vaiheessa I määritetyt vaatimukset, joita koskevat päästöjen raja-arvot on määritetty liitteessä XIV.

3.  Jäsenvaltiot eivät voi evätä 1 päivän heinäkuuta 2007 jälkeen ja sellaisten lisäraja–arvojen voimaansaattamiseen saakka, jotka aiheutuvat tämän direktiivin tarkistamisesta edelleen, sellaisten moottoreiden markkinoille saattamista, jotka täyttävät CCNR:n vaiheessa II määritetyt vaatimukset, joita koskevat päästöjen raja-arvot on määritetty liitteessä XV.

▼M5

4.  Komissio mukauttaa liitettä VII siten, että siihen sisällytetään ne lisä- ja erityistiedot, joita voidaan tarvita sisävesialuksiin asennettavien moottoreiden tyyppihyväksyntätodistusta varten. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

▼C1

5.  Tätä direktiiviä sovellettaessa sisävesialuksen mahdollista apumoottoria, jonka teho on yli 560 kW, koskevat samat vaatimukset kuin käyttövoimamoottoreita.

▼B

8 artikla

▼M3

Markkinoille saattaminen

1.  Jäsenvaltiot eivät saa evätä sellaisten moottoreiden markkinoille saattamista, jotka vastaavat tämän direktiivin vaatimuksia, riippumatta siitä, onko ne jo asennettu koneistoon.

▼B

2.  Jäsenvaltiot saavat sallia ainoastaan tämän direktiivin vaatimuksia vastaavien uusien moottoreiden rekisteröimisen, jos se on tarpeen, tai markkinoille saattamisen riippumatta siitä, onko moottorit jo asennettu koneisiin.

▼M3

2 a.  Jäsenvaltiot eivät saa myöntää sisävesialusten teknisistä vaatimuksista 4 päivänä lokakuuta 1982 annetulla neuvoston direktiivillä 82/714/ETY ( 2 ) vahvistettua yhteisön sisävesialusten katsastustodistusta aluksille, joiden moottorit eivät vastaa tämän direktiivin vaatimuksia.

▼B

3.  Jäsenvaltion hyväksyntäviranomaisen, joka myöntää tyyppihyväksynnän, on toteutettava tarvittavat toimenpiteet kyseisen tyyppihyväksynnän osalta rekisteröidäkseen ja tarkastaakseen, tarvittaessa yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden tyyppihyväksyntäviranomaisten kanssa, tämän direktiivin vaatimusten mukaisesti valmistettujen moottoreiden tunnistenumerot.

4.  Tunnistenumerot voidaan tarkastaa lisäksi 11 artiklan mukaisen tuotannon vaatimustenmukaisuustarkastuksen yhteydessä.

5.  Tunnistenumeroiden tarkastuksen osalta valmistajan tai hänen yheisöön sijoittautuneen edustajansa on annettava pyydettäessä viipymättä hyväksynnästä vastaavalle viranomaiselle kaikki tarvittavat ostajiin liittyvät tiedot sekä 6 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisesti valmistetuiksi ilmoitettujen moottoreiden tunnistenumerot. Jos moottorit myydään konevalmistajalle, ei lisätietoja tarvita.

6.  Jos valmistaja ei hyväksyntäviranomaisen pyytäessä pysty todentamaan 6 artiklassa eriteltyjä vaatimuksia erityisesti tämän artiklan 5 kohdan yhteydessä, voidaan tämän direktiivin mukaisesti vastaavalle moottorityypille tai -perheelle myönnetty tyyppihyväksyntä peruuttaa. Tiedotusmenettely on silloin suoritettava 12 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

9 artikla

▼M2

Aikataulu — Puristussytytysmoottorit

▼B

1.   TYYPPIHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄMINEN

Jäsenvaltiot eivät saa 30 päivän kesäkuuta 1998 jälkeen kieltäytyä myöntämästä tyyppihyväksyntää moottorityypille tai -perheelle taikka myöntämästä ►M2  liitteen VII ◄ mukaista asiakirjaa, eivätkä ne saa asettaa muita tyyppihyväksyntävaatimuksia liikkuvien työkoneiden, joihin on asennettu moottori, ilmaa pilaavien päästöjen suhteen, jos moottori on tämän direktiivin kaasu- ja hiukkaspäästöjä koskevien vaatimusten mukainen.

2.   VAIHEEN I TYYPPIHYVÄKSYNNÄT (MOOTTORILUOKAT A/B/C)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä moottorityypiltä tai -perheeltä ja kieltäydyttävä myöntämästä ►M2  liitteen VII ◄ mukaista asiakirjaa ja evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvien työkoneiden, joihin moottori on asennettu, osalta

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt eivät noudata ►M2  liitteessä I olevassa 4.1.2.1 kohdassa ◄ olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3.   VAIHEEN II TYYPPIHYVÄKSYNNÄT (MOOTTORILUOKAT: D, E, F, G)

▼M3

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä moottorityypiltä tai –perheeltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa sekä evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvilta työkoneilta, joihin on asennettu vielä markkinoille saattamaton moottori

▼B

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt eivät noudata ►M2  liitteessä I olevassa 4.1.2.3 kohdassa ◄ olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

▼M3

3a.   VAIHEEN III A MOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ (MOOTTORILUOKAT H, I, J, K)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä antamasta liitteen VII mukaista asiakirjaa ja evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvilta työkoneilta, joihin vielä markkinoille saattamaton moottori on asennettu

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkas- ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4 kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3b.   VAIHEEN III A VAKIONOPEUSMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ (MOOTTORILUOKAT H, I, J, K)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä antamasta liitteen VII mukaista asiakirjaa ja evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvilta työkoneilta, joihin vielä markkinoille saattamaton moottori on asennettu

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4 kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3c.   VAIHEEN III B MOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ (MOOTTORILUOKAT L, M, N, P)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä antamasta liitteen VII mukaista asiakirjaa ja evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvilta työkoneilta, joihin on asennettu vielä markkinoille saattamaton moottori

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.5 kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3d.   VAIHEEN IV MOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ (MOOTTORILUOKAT Q ja R)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa ja evättävä kaikki muutkin tyyppihyväksynnät liikkuvilta työkoneilta, joihin on asennettu vielä markkinoille saattamaton moottori

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.6. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3e.   SISÄVESIALUKSISSA KÄYTETTÄVIEN VAIHEEN III A KÄYTTÖVOIMAMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ (MOOTTORILUOKKA V)

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3f.   MOOTTORIVAUNUISSA KÄYTETTÄVIEN VAIHEEN III A KÄYTTÖVOIMAMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3g.   MOOTTORIVAUNUISSA KÄYTETTÄVIEN VAIHEEN III B KÄYTTÖVOIMAMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.5. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja.

3h.   VETUREISSA KÄYTETTÄVIEN VAIHEEN III A KÄYTTÖVOIMAMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja. Tämän kohdan säännöksiä ei sovelleta edellä mainittuihin moottorityyppeihin ja -perheisiin silloin, kun on tehty sopimus moottorin ostamisesta ennen 20 päivää toukokuuta 2004 ja edellyttäen, että moottori saatetaan markkinoille viimeistään kahden vuoden kuluttua kyseiseen veturiluokkaan sovellettavasta päivämäärästä.

3i.   VETUREISSA KÄYTETTÄVIEN VAIHEEN III B KÄYTTÖVOIMAMOOTTOREIDEN TYYPPIHYVÄKSYNTÄ

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä seuraavilta moottorityypeiltä tai –perheiltä ja kieltäydyttävä myöntämästä liitteen VII mukaista asiakirjaa

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin hiukkaspäästöt ja kaasupäästöt eivät noudata liitteessä I olevassa 4.1.2.4. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä raja-arvoja. Tämän kohdan säännöksiä ei sovelleta edellä mainittuihin moottorityyppeihin ja -perheisiin silloin, kun on tehty sopimus moottorin ostamisesta ennen 20 päivää toukokuuta 2004 ja edellyttäen, että moottori saatetaan markkinoille viimeistään kahden vuoden kuluttua kyseiseen veturiluokkaan sovellettavasta päivämäärästä.

▼B

4.    ►M3   ►C1  MARKKINOILLE SAATTAMINEN; MOOTTORIN VALMISTUSPÄIVÄMÄÄRÄT ◄  ◄

Jäljempänä esitettyjen päivämäärien jälkeen, lukuun ottamatta kolmansiin maihin vietäväksi tarkoitettuja koneita ja moottoreita, ►M2  jäsenvaltiot voivat sallia moottoreiden ◄ , riippumatta siitä, onko ne jo asennettu koneisiin, rekisteröinnin, jos se on tarpeen, ja markkinoille saattamisen ainoastaan, jos ne vastaavat tämän direktiivin vaatimuksia ja ainoastaan, jos moottori on hyväksytty 2 ja 3 kohdassa määriteltyjen luokkien mukaisesti.

Vaihe I

Vaihe II

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin kunkin luokan osalta lykätä edellä mainitun vaatimuksen voimaantuloa kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, joiden valmistuspäivä on aikaisempi kuin tässä kohdassa mainitut päivämäärät.

Vaiheen I moottoreille myönnetyn luvan voimassaolo päättyy vaiheen II pakollisen täytäntöönpanon alkaessa.

▼M3

4 a.   Seuraavassa esitettyjen päivämäärien jälkeen, lukuun ottamatta kolmansiin maihin vietäväksi tarkoitettuja koneita ja moottoreita, jäsenvaltioiden on sallittava moottoreiden, riippumatta siitä, onko ne jo asennettu koneisiin, markkinoille saattaminen ainoastaan, jos ne vastaavat tämän direktiivin vaatimuksia, ja ainoastaan, jos moottori on hyväksytty 2 ja 3 kohdassa määriteltyjen luokkien mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 a artiklan ja 9 artiklan 3 g ja 3 h kohdan soveltamista.

Vaihe III A muut kuin vakionopeusmoottorit:

Vaihe III A: sisävesialusten moottorit:

Vaihe III A: vakionopeusmoottorit:

Vaihe III A: moottorivaunujen moottorit:

Vaihe III A: veturien moottorit:

Vaihe III B muut kuin vakionopeusmoottorit:

Vaihe III B: moottorivaunujen moottorit:

Vaihe III B: veturien moottorit:

Vaihe IV muut kuin vakionopeusmoottorit:

Edellä olevia vaatimuksia lykätään kussakin luokassa kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, jotka on valmistettu ennen mainittuja päivämääriä.

Yhtä päästöjen raja-arvojen vaihetta varten myönnetyn luvan voimassaolo päättyy raja-arvojen seuraavan vaiheen pakollisen täytäntöönpanon alkaessa.

▼M9

Jäsenvaltiot voivat ensimmäisestä alakohdasta poiketen sallia alkuperäisen laitevalmistajan pyynnöstä sellaisten moottoreiden markkinoille saattamisen, jotka täyttävät vaiheen IIIA päästöraja-arvot, edellyttäen, että kyseiset moottorit on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/34/EU ( 3 ) 2 artiklan 5 alakohdan mukaisesti tarkoitettu asennettaviksi räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviin liikkuviin työkoneisiin.

Valmistajien on annettava hyväksyntäviranomaiselle näyttö siitä, että moottorit on asennettu yksinomaan sellaisiin liikkuviin työkoneisiin, jotka todistetusti täyttävät kyseiset vaatimukset. Tällaisiin moottoreihin on liitteessä I olevassa 3 jaksossa vahvistettujen moottorin lakisääteisten merkintöjen yhteyteen kiinnitettävä merkintä ”Moottori, jonka käyttö on rajoitettu ainoastaan koneisiin, jotka on valmistanut …”, jota seuraa alkuperäisen laitevalmistajan nimi ja viittaus sovellettavaan poikkeukseen.

Jäsenvaltiot voivat ensimmäisestä alakohdasta poiketen myöntää EU-tyyppihyväksynnän ja sallia sellaisten luokan RLL moottoreiden markkinoille saattamisen, joiden suurin nettoteho ylittää 2 000 kW, jotka eivät ole liitteessä II vahvistettujen päästöraja-arvojen mukaisia ja jotka on tarkoitus asentaa vetureihin, joita käytetään ainoastaan teknisesti eristetyssä raideleveydeltään 1 520 mm:n rataverkossa. Kyseisten moottoreiden on täytettävä vähintään ne päästöraja-arvot, jotka moottoreiden oli täytettävä niiden saattamiseksi markkinoille 31 päivänä joulukuuta 2011.

▼M3

4 b.   VAIHEEN III A, III B JA IV ETUAJASSA SAAVUTTAMISEN OSOITTAVA MERKINTÄ

Jäsenvaltiot sallivat, että moottorityypit tai -perheet, jotka täyttävät liitteessä I olevan 4.1.2.4, 4.1.2.5 ja 4.1.2.6 kohdan taulukossa esitetyt raja-arvot ennen tämän artiklan 4 kohdassa asetettuja määräaikoja, voidaan varustaa erityismerkinnöillä, jotka osoittavat, että kyseiset laitteet täyttävät vaadittavat raja-arvot ennen asetettuja määräaikoja.

▼M2

9 a artikla

Aikataulu — Kipinäsytytysmoottorit

1.   LUOKITTELU

Tässä direktiivissä kipinäsytytysmoottorit jaetaan seuraaviin luokkiin:

Pääluokka S

:

pienet moottorit, nettoteho ≤ 19 kW

Pääluokka S jaetaan kahteen alaluokkaan seuraavasti:

H

:

kannettavien koneiden moottorit

N

:

muiden kuin kannettavien koneiden moottorit

2.   TYYPPIHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄMINEN

Jäsenvaltiot eivät saa 11 päivää elokuuta 2004 jälkeen evätä kipinäsytytysmoottorityypiltä tai -perheeltä tyyppihyväksyntää tai liitteen VII mukaista todistusta, eivätkä ne saa asettaa muita tyyppihyväksyntävaatimuksia moottorilla varustettujen liikkuvien työkoneiden ilmaa pilaavien päästöjen suhteen, jos moottori on kaasupäästöjä koskevien tämän direktiivin vaatimusten mukainen.

3.   VAIHEEN I TYYPPIHYVÄKSYNNÄT

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä moottorityypiltä tai -perheeltä ja kieltäydyttävä antamasta liitteen VII mukaisia asiakirjoja sekä evättävä kaikki muutkin moottorilla varustettujen liikkuvien työkoneiden tyyppihyväksynnät 11 päivää elokuuta 2004 jälkeen, jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin kaasupäästöt eivät ole liitteessä I olevassa 4.2.2.1 kohdassa olevassa taulukossa esitettyjen raja-arvojen mukaisia.

4.   VAIHEEN II TYYPPIHYVÄKSYNNÄT

Jäsenvaltioiden on evättävä tyyppihyväksyntä moottorityypiltä tai -perheeltä ja kieltäydyttävä antamasta liitteen VII mukaisia asiakirjoja ja evättävä kaikki muutkin moottorilla varustettujen liikkuvien työkoneiden tyyppihyväksynnät

jos moottori ei vastaa tämän direktiivin vaatimuksia ja jos moottorin kaasupäästöt eivät ole liitteessä I olevan 4.2.2.2 kohdan taulukossa esitettyjen raja-arvojen mukaisia.

5.   MARKKINOILLE SAATTAMINEN: MOOTTORIN VALMISTUSPÄIVÄMÄÄRÄT

Kuusi kuukautta asianomaiselle moottoriluokalle 3 ja 4 kohdassa asetettujen määräaikojen jälkeen, lukuun ottamatta yhteisön ulkopuolelle vietäväksi tarkoitettuja koneita ja moottoreita, jäsenvaltiot voivat sallia moottoreiden markkinoille saattamisen, riippumatta siitä, onko ne jo asennettu koneisiin, ainoastaan, jos moottorit vastaavat tämän direktiivin vaatimuksia.

6.   VAIHEEN II ENNENAIKAISEN TÄYTTYMISEN YHTEYDESSÄ TEHTÄVÄ MERKINTÄ

Jäsenvaltioiden on sallittava sellaisten moottorityyppien tai -perheiden, jotka täyttävät liitteessä I olevan 4.2.2.2 kohdan taulukossa esitetyt raja-arvot ennen tämän artiklan 4 kohdassa asetettuja päivämääriä, varustaminen erityisellä merkinnällä, josta ilmenee, että kyseinen laite täyttää vaaditut raja-arvot ennen asetettuja päivämääriä.

7.   POIKKEUKSET

Seuraavat työkoneet vapautetaan vaiheen II päästörajoitusvaatimusten soveltamispäivämääristä kolmen vuoden ajaksi näiden päästörajoitusvaatimusten voimaantulopäivästä lukien. Näiden kolmen vuoden ajan niihin sovelletaan edelleen vaiheen I päästövaatimuksia:

kädessä pidettävät

:

moottorisahat, joilla tarkoitetaan kädessä pidettäviä laitteita, jotka on tarkoitettu leikkaamaan puuta teräketjulla ja joita kannatellaan kaksin käsin ja joiden moottorin iskutilavuus on yli 45 kuutiosenttimetriä (standardin EN ISO 11681-1 mukaisesti),

yläkahvalla varustetut laitteet (ts. käsiporakoneet ja puunhoitosahat)

:

joilla tarkoitetaan kädessä pidettäviä laitteita, joissa kahva on laitteen päällä ja jotka on tarkoitettu reikien poraamiseen tai puun leikkaamiseen teräketjulla (standardin ISO 11681-2 mukaisesti),

yhdysrakenteisella polttomoottorilla

:

varustetut kädessä pidettävät raivaussahat, joilla tarkoitetaan kädessä pidettäviä laitteita, joissa on metallinen tai muovinen pyörivä terä ja jotka on tarkoitettu rikkaruohojen, vesakoiden, pienien puiden tai vastaavan kasvuston leikkaamiseen. Niiden suunnittelun on vastattava standardia EN ISO 11806, ja niiden on toimittava monessa asennossa, esim. horisontaalisesti tai alhaalta ylös, ja niiden moottorin iskutilavuus on yli 40 kuutiosenttimetriä,

kädessä pidettävät pensasaitatrimmerit

:

joilla tarkoitetaan kädessä pidettäviä laitteita, jotka on tarkoitettu pensasaitojen ja pensaiden trimmaamiseen yhden tai useamman edestakaisin liikkuvan leikkuuterän avulla (standardin EN 774 mukaisesti),

yhdysrakenteisella polttomoottorilla

:

varustetut kädessä pidettävät jyrsimet, joilla tarkoitetaan kädessä pidettäviä laitteita, jotka on tarkoitettu kiven, asfaltin, betonin tai teräksen kaltaisten kovien aineiden leikkaamiseen pyörivällä metalliterällä ja joiden moottorin iskutilavuus on yli 50 kuutiosenttimetriä (standardin EN 1454 mukaisesti), ja

muut kuin kädessä pidettävät

:

luokan SN:3 sivuventtiilimoottorit, joilla tarkoitetaan ainoastaan sellaisia luokan SN:3 luokan sivuventtiilimoottoreita, jotka tuottavat enintään 2,5 kW:n tehon ja joita käytetään pääasiassa tiettyihin ammattikäyttötarkoituksiin, mukaan lukien puutarhajyrsimet, pystyleikkurit, nurmikon ilmastointiin käytettävät laitteet ja generaattorit.

▼M6

Sen estämättä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, poikkeusjaksolle myönnetään jatkoa 31 päivään heinäkuuta 2013 saakka yläkahvalla varustettujen laitteiden luokassa, ammattikäyttöön tarkoitetut, eri asennoissa toimivat kannettavat pensasaitaleikkurit ja yläkahvalla varustetut puunhoitosahat, jotka kuuluvat moottoriluokkiin SH:2 ja SH:3.

▼M2

8.   VALINNAINEN TÄYTÄNTÖÖNPANON LYKKÄÄMINEN

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin kussakin luokassa lykätä 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja määräaikoja kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, jotka on valmistettu ennen kyseisiä päivämääriä.

▼B

10 artikla

Vapautukset ja vaihtoehtoiset menettelyt

▼M3

1.  8 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 9 artiklan 4 kohdassa ja 9a artiklan 5 kohdassa esitettyjä vaatimuksia ei sovelleta

1 a.  Vaihtomoottorien, lukuun ottamatta moottorivaunujen, vetureiden ja sisävesialusten käyttövoimamoottoreita, on täytettävä raja-arvot, jotka vaihdettavan moottorin oli täytettävä silloin, kun se alun perin saatettiin markkinoille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 a artiklan ja 9 artiklan 3 g ja 3 h kohdan soveltamista.

▼M7 —————

▼M7

1 b.  Edellä olevasta 9 artiklan 3 g, 3 i ja 4 a kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat antaa luvan saattaa markkinoille seuraavat moottorivaunujen ja vetureiden moottorit:

Tässä kohdassa tarkoitetut luvat voidaan myöntää vain, jos jäsenvaltion hyväksyntäviranomainen toteaa, että uusimman sovellettavan vaiheen päästörajoja noudattavan vaihtomoottorin asentaminen kyseiseen moottorivaunuun tai veturiin on teknisesti huomattavan vaikeaa.

1 c.  Edellä olevan 1 a tai 1 b kohdan soveltamisalaan kuuluviin moottoreihin kiinnitetään merkintä, jossa on teksti ”VAIHTOMOOTTORI” ja viittaus sovellettavaan poikkeukseen.

1 d.  Komissio arvioi 1 b kohdan noudattamista koskevat ympäristövaikutukset ja mahdolliset tekniset vaikeudet. Arvion perusteella komissio toimittaa 31 päivään joulukuuta 2016 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, jossa tarkastellaan 1 b kohtaa, sekä tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen, jossa määritetään kyseisen kohdan soveltamisen päättymispäivä.

▼B

2.  Kukin jäsenvaltio voi valmistajan pyynnöstä vapauttaa varastoon jääneet valmistussarjan viimeiset moottorit tai liikkuvien työkoneiden varastot niiden moottoreiden osalta 9 artiklan 4 kohdassa asetetusta tai asetetuista markkinoille saattamisen aikarajasta tai aikarajoista seuraavilla edellytyksillä:

Tämä mahdollisuus rajataan 12 kuukaudeksi siitä päivämäärästä, jona moottoreita ensimmäisen kerran koski tai koskivat markkinoille saattamisen aikaraja tai aikarajat.

▼M2

3.  Jäljempänä olevan 9 a artiklan 4 ja 5 kohdan vaatimusten voimaantuloa lykätään kolmella vuodella tuotantomääriltään pienten moottorivalmistajien osalta.

4.  Jäljempänä olevan 9 a artiklan 4 ja 5 kohdan vaatimukset korvataan vastaavilla vaiheen I vaatimuksilla tuotantomääriltään pienen moottoriperheen osalta 25 000 yksikön enimmäismäärään saakka edellyttäen, että kaikilla eri moottoriperheillä, joita asia koskee, on erilaiset sylinterin iskutilavuudet.

▼M3

5.  Moottoreiden markkinoille saattamisessa voidaan soveltaa liitteen XIII säännösten mukaista ”joustavaa järjestelmää”.

6.  2 kohtaa ei sovelleta sisävesialuksiin asennettaviin käyttövoimamoottoreihin.

▼M7

7.  Jäsenvaltioiden on sallittava liitteessä I olevan 1 jakson A i, A ii ja A v kohdassa määriteltyjen moottoreiden saattaminen markkinoille joustojärjestelmää soveltaen liitteen XIII säännösten mukaisesti.

▼M9

8.  Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta tätä direktiiviä moottoreihin, jotka on asennettu puuvillantuotannon sadonkorjuukoneisiin.

▼B

11 artikla

Tuotantojärjestelyjen vaatimustenmukaisuus

1.  Tyyppihyväksynnän myöntävän jäsenvaltion on ennen tyyppihyväksynnän myöntämistä toteutettava tarvittavat toimenpiteet todentaakseen liitteessä I olevassa 5 jaksossa annettujen eritelmien osalta, tarvittaessa yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden tyyppihyväksyntäviranomaisten kanssa, että riittävät järjestelyt tuotannon vaatimustenmukaisuuden tehokkaan valvonnan varmistamiseksi on toteutettu.

2.  Tyyppihyväksynnän myöntäneen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet todentaakseen liitteessä I olevassa 5 jaksossa annettujen eritelmien osalta, tarvittaessa yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden tyyppihyväksyntäviranomaisten kanssa, että 1 kohdassa tarkoitetut järjestelyt riittävät myös jatkossa ja että kaikki tämän direktiivin nojalla tyyppihyväksyntänumeron saaneet tuotannossa olevat moottorit vastaavat edelleenkin hyväksyntätodistuksessa ja sen liitteissä olevaa kyseisen moottorityypin tai -perheen kuvausta.

12 artikla

Hyväksyttyä moottorityyppiä tai -perhettä koskevien vaatimusten vastaisuus

1.  Laite ei täytä hyväksyttyä moottorityyppiä tai -perhettä koskevia vaatimuksia, jos havaitaan poikkeamisia tyyppihyväksyntätodistuksen ja/tai tietopaketin yksityiskohdista ja jos tyyppihyväksynnän myöntänyt jäsenvaltio ei ole sallinut näitä poikkeamisia 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2.  Jos tyyppihyväksynnän myöntänyt jäsenvaltio huomaa, että moottorit, joiden mukana on tyyppihyväksyntätodistus tai joissa on hyväksyntämerkki, eivät ole sen hyväksymää tyyppiä tai perhettä koskevien vaatimusten mukaisia, sen on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tuotannossa olevat moottorit saatetaan tyyppiä tai perhettä koskevien vaatimusten mukaisiksi. Tämän jäsenvaltion tyyppihyväksyntäviranomaisten on ilmoitettava muiden jäsenvaltioiden tyyppihyväksyntäviranomaisille toteuttamistaan toimenpiteistä, jotka voivat tarvittaessa johtaa jopa tyyppihyväksynnän peruuttamiseen.

3.  Jos jokin jäsenvaltio osoittaa, että moottorit, joilla on tyyppihyväksyntänumero, eivät ole hyväksyttyä tyyppiä tai perhettä koskevien vaatimusten mukaisia, se voi pyytää tyyppihyväksynnän myöntänyttä jäsenvaltiota varmistamaan, että tuotannossa olevat moottorit ovat hyväksyttyä tyyppiä tai perhettä koskevien vaatimusten mukaisia. Tähän on ryhdyttävä kuuden kuukauden kuluessa pyynnön päivämäärästä.

4.  Jäsenvaltioiden tyyppihyväksyntäviranomaisten on ilmoitettava tyyppihyväksynnän peruuttamisesta ja sen syistä toisilleen kuukauden kuluessa kyseisestä toimenpiteestä.

5.  Jos tyyppihyväksynnän myöntänyt jäsenvaltio kiistää sille ilmoitetun vaatimustenvastaisuuden, asianomaisten jäsenvaltioiden on yritettävä ratkaista kiista. Komissiolle on tiedotettava asiasta ja sen on tarvittaessa käytävä asianmukaisia neuvotteluja ratkaisuun pääsemiseksi.

13 artikla

Työntekijöiden turvallisuusvaatimukset

Tämän direktiivin säännökset eivät vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen säätää perustamissopimusta noudattaen vaatimuksista, joita ne pitävät tarpeellisina työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi heidän käyttäessään tässä direktiivissä tarkoitettuja koneita edellyttäen, että tämä ei vaikuta kyseisten moottoreiden markkinoille saattamiseen.

▼M5

14 artikla

Komissio hyväksyy muutokset, jotka ovat tarpeen liitteiden mukauttamiseksi tekniseen kehitykseen, lukuun ottamatta liitteessä I olevassa 1 jaksossa, 2.1–2.8 kohdassa ja 4 jaksossa täsmennettyjä vaatimuksia.

Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

14 a artikla

Komissio tutkii, mitä mahdollisia teknisiä vaikeuksia liittyy tiettyihin tarkoituksiin olevia moottoreita, erityisesti moottoriluokkiin SH:2 ja SH:3 kuuluvia liikkuvia työkoneita koskevien vaiheen II vaatimusten täyttämiseen. Jos komission tutkimuksissa todetaan, että tietyt liikkuvat työkoneet, erityisesti ammattikäyttöön tarkoitetut, eri asennoissa toimivat kannettavat moottorit, eivät teknisistä syistä voi täyttää näitä vaatimuksia säädettyihin määräaikoihin mennessä, se antaa 31 päivään joulukuuta 2003 mennessä selvityksen asianmukaisine ehdotuksineen 9 a artiklan 7 kohdassa tarkoitetun ajanjakson jatkamiseksi ja/tai näitä työkoneita koskeviksi poikkeuksiksi. Poikkeukset eivät erityistapauksia lukuun ottamatta saa ylittää kestoltaan viittä vuotta. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

▼M2

15 artikla

Komitea

1.  Komissiota avustaa moottoriajoneuvoalan kaupan teknisten esteiden poistamiseksi annettujen direktiivien mukauttamista tekniikan kehitykseen käsittelevä komitea, jäljempänä ”komitea”.

▼M5

2.  Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa sekä 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

▼M5 —————

▼B

16 artikla

Tyyppihyväksyntäviranomaiset ja tekniset tarkastuslaitokset

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille tämän direktiivin soveltamiseksi vastuussa olevien tyyppihyväksyntäviranomaisten ja teknisten tarkastuslaitosten nimet ja osoitteet. Ilmoitettujen laitosten on oltava direktiivin 92/53/ETY 14 artiklassa annettujen määräysten mukaisia.

17 artikla

Kansallisen lainsäädännön osaksi saattaminen

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 1998. Jäsenvaltioiden on viipymättä ilmoitettava komissiolle voimaansaattamisesta.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niitä virallisesti julkaistaessa niihin on liitettävä tällainen viittaus. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

18 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

19 artikla

Päästörajojen edelleen tiukentaminen

Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät vuoden 2000 loppuun mennessä ehdotuksesta, jonka komissio esittää vuoden 1999 loppuun mennessä päästörajojen edelleen tiukentamisesta, ottaen huomioon puristussytytysmoottoreiden ilman pilaantumista aiheuttavien päästöjen rajoittamiseen yleisesti tarjolla olevat menetelmät ja ilman laadun tilan.

20 artikla

Osoittaminen

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

▼M2

---

Liiteluettelo

▼B

---

LIITE I

SOVELTAMISALA, MÄÄRITELMÄT, SYMBOLIT JA LYHENTEET, MOOTTORIMERKINNÄT, ERITELMÄT JA TESTIT, TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUSARVIOINTIEN ERITELMÄ, MOOTTORIPERHEEN MÄÄRITTELEVÄT PARAMETRIT, PERUSMOOTTORIN VALINTA

1.   SOVELTAMISALA

▼M2

Tätä direktiiviä sovelletaan liikkuviin työkoneisiin asennettaviin kaikkiin moottoreihin ja matkustaja- tai tavaraliikenteen tieajoneuvoihin asennettaviin apumoottoreihin.

▼B

Tätä direktiiviä ei sovelleta moottoreihin, joita käytetään

Lisäksi, kuuluakseen tämän direktiivin soveltamisalaan moottoreiden täytyy olla asennettu koneisiin, jotka ovat seuraavien vaatimusten mukaisia:

▼M3

▼M2

Tämä direktiivi ei koske:

▼M3

▼M3 —————

▼M2

▼B

2.   MÄÄRITELMÄT, SYMBOLIT JA LYHENTEET

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

2.1.	puristussytytysmoottorilla moottoria, joka toimii puristussytytysperiaatteella (esim. dieselmoottori),

2.2.	kaasumaisilla epäpuhtauksilla hiilimonoksidia, hiilivetyjä (oletussuhde C1:H1,85) ja typen oksideja, joista viimemainitut ilmaistaan typpidioksidin (NO2) ekvivalentteina,

2.3.	hiukkasmaisilla epäpuhtauksilla eriteltyyn suodattimeen sen jälkeen kerättyä ainetta, kun puristussytytysmoottorin pakokaasu on laimennettu puhtaalla suodatetulla ilmalla siten, että lämpötila ei ylitä 325 K:ta (52 oC),

2.4.

nettoteholla tehoa, joka ilmaistaan ”ETY-kilowattina” ja joka mitataan testipenkissä kampiakselin tai vastaavan päästä direktiivissä 80/1269/ETY ( 7 ) säädetyn ETY:n maantieajoneuvojen polttomoottorien tehon mittausmenetelmän mukaisesti, paitsi että moottorin jäähdytystuulettimen tehoa ei lueta mukaan ( 8 ) ja että käytetään tässä direktiivissä eriteltyjä testausolosuhteita ja vertailupolttoainetta,

2.5.	nimellisnopeudella valmistajan määrittämää suurinta rajoittimen sallimaa täyskuormitusnopeutta,

2.6.	kuormitusprosentilla tietyllä moottorin pyörimisnopeudella saatua prosenttiosuutta suurimmasta mahdollisesta vääntömomentista,

2.7.	pyörimisnopeudella suurimmalla vääntömomentilla valmistajan ilmoittamaa pyörimisnopeutta, jolla saavutetaan suurin vääntömomentti,

2.8.

välinopeudella moottorin pyörimisnopeutta, joka täyttää jonkin seuraavista vaatimuksista: — moottoreilla, jotka on suunniteltu toimimaan tietyllä pyörimisnopeusalueella täyskuormituksen vääntömomenttikäyrällä, välinopeus on sama kuin ilmoitettu suurinta vääntömomenttia vastaava pyörimisnopeus, jos se on välillä 60 % ja 75 % nimellisnopeudesta, — jos ilmoitettu pyörimisnopeus suurimmalla vääntömomentilla on pienempi kuin 60 % nimellisnopeudesta, välinopeus on 60 % nimellisnopeudesta, — jos ilmoitettu pyörimisnopeus suurimmalla vääntömomentilla on suurempi kuin 75 % nimellisnopeudesta, välinopeus on 75 % nimellisnopeudesta, ▼M2 — G1 syklissä testattavilla moottoreilla välinopeus on 85 % suurimmasta nimellisnopeudesta (ks. liitteessä IV oleva 3.5.1.2 kohta).

▼M3

2.8a.

vähintään 100 kuutiometrin tilavuudella sisävesialuksen tilavuutta, joka on laskettu aluksen pituuden (L), leveyden (B) ja syväyksen (T) tulona, kun L on aluksen rungon enimmäispituus ilman peräsintä ja rainea, B laidoituksen ulkoreunaan mitattu rungon enimmäisleveys metreinä (ilman siipirattaita, lepuuttajia ja vastaavia) ja T rungon, kaaria lukuun ottamatta, tai kölin alimman pisteen ja enimmäissyväystason välinen kohtisuora etäisyys,

2.8b.

voimassa olevalla purjehdusluvalla tai turvallisuuskirjalla a) todistusta ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SOLAS), sellaisena kuin se on muutettuna, vaatimusten mukaisuudesta tai vastaavaa todistusta, tai b) todistusta vuonna 1966 tehdyn kansainvälisen lastiviivayleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna, vaatimusten mukaisuudesta tai vastaavaa todistusta, ja IOPP-todistusta alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (MARPOL), sellaisena kuin se on muutettuna, vaatimusten mukaisuudesta,

2.8c.

estolaitteella laitetta, joka mittaa tai havainnoi käyttöparametrejä tai reagoi niihin aktivoidakseen, muuttaakseen, viivästääkseen tai deaktivoidakseen päästöjenrajoitusjärjestelmän jonkin osan tai toiminnan siten, että päästöjenrajoitusjärjestelmän tehokkuus liikkuvan työkoneen normaalin käytön aikana alenee, ellei kyseisen laitteen käyttöä ole olennaisesti sisällytetty sovellettavan päästötestin hyväksymismenettelyyn,

2.8d.

irrationaalisella päästöjen rajoitusstrategialla strategiaa tai toimenpidettä, joka vähentää päästöjenrajoitusjärjestelmän tehokkuutta liikkuvan työkoneen normaaleissa käyttöolosuhteissa sen tason alapuolelle, joka odotetaan saavutettavan sovellettavissa päästötestimenettelyissä,

▼M2

2.9.	säädettävällä parametrillä fysikaalisesti säädettävää laitetta, järjestelmää tai rakenteen osaa, joka saattaa vaikuttaa moottorin suoritus- tai päästöarvoihin päästötestien aikana tai tavanomaisessa käytössä,

2.10.

jälkikäsittelyllä pakokaasujen johtamista sellaisen laitteen tai järjestelmän läpi, jonka tarkoituksena on muuttaa kaasuja kemiallisesti tai fysikaalisesti ennen niiden päästämistä ilmakehään;

2.11.

kipinäsytytysmoottorilla moottoria, joka toimii kipinäsytytysperiaatteella,

2.12.

päästöjenhallinnan lisälaitteella laitetta, joka tarkkailee moottorin toimintaparametrejä ja säätää niiden perusteella päästöjenhallintajärjestelmän osien toimintaa,

2.13.

päästöjenhallintajärjestelmällä laitetta, järjestelmää tai rakenteen osaa, jota käytetään päästöjen hallintaan tai vähentämiseen,

2.14.

polttoainejärjestelmällä kaikkia polttoaineen annosteluun ja seostamiseen osallistuvia osia,

2.15.

apumoottorilla moottoriajoneuvoon asennettua moottoria, joka ei tuota ajoneuvoa liikuttavaa voimaa,

2.16.

moodin pituus tarkoittaa aikaa, joka kuluu edellisen moodin tai esivakiointivaiheen nopeuden ja/tai vääntömomentin jättämisestä seuraavan moodin alkuun. Siihen sisältyy se aika, joka kuluu nopeuden ja/tai vääntömomentin vaihtamiseen ja vakauttamiseen kunkin moodin alussa,

▼M3

2.17.

testisyklillä useiden testipisteiden, joille kullekin on määritetty nopeus ja vääntömomentti, muodostamaa jaksoa; moottorin on noudatettava määritettyä nopeutta ja vääntömomenttia joko vakaassa tilassa (NRSC-testi) tai muuttuvissa käyttöolosuhteissa (NRTC-testi),

▼M3

2.18.

Symbolit ja lyhenteet 2.18.1.   Testiparametrien symbolit Symboli Yksikkö Termi A/Fst — Soikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde AP m2 Isokineettisen näytteenottimen poikkileikkauspinta-ala AT m2 Pakoputken poikkileikkauspinta-ala Aver   Painotetut keskiarvot seuraaville: m3/h —  tilavuusvirta kg/h —  massavirta C1 — Hiilivedyn hiiliekvivalentti Cd — SSV:n purkauskerroin Conc ppm tilavuus Pitoisuus (nimetty aineosa alaindeksinä) Concc ppm tilavuus Taustakorjattu pitoisuus Concd ppm tilavuus Laimennusilmassa mitattu epäpuhtauspitoisuus Conce ppm tilavuus Laimennetussa pakokaasussa mitattu epäpuhtauspitoisuus d m Halkaisija DF — Laimennuskerroin fa — Laboratorion ilmanpainekerroin GAIRD kg/h Imuilman massavirta kuivapainon perusteella GAIRW kg/h Imuilman massavirta märkäpainon perusteella GDILW kg/h Laimennusilman massavirta märkäpainon perusteella GEDFW kg/h Ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta märkäpainon perusteella GEXHW kg/h Pakokaasun massavirta märkäpainon perusteella GFUEL kg/h Polttoaineen massavirta GSE kg/h Näytteeksi otetun pakokaasun massavirta GT cm3/min Merkkikaasuvirta GTOTW kg/h Laimennetun pakokaasun massavirta märkäpainon perusteella Ha g/kg Imuilman absoluuttinen kosteus Hd g/kg Laimennusilman absoluuttinen kosteus HREF g/kg Absoluuttisen kosteuden vertailuarvo (10,71 g/kg) i — Alaindeksi, joka ilmaisee yksittäistä moodia (NRSC-testi) tai hetkellistä arvoa (NRTC-testi) KH — Kosteuskorjauskerroin NOx:lle Kp — Kosteuskorjauskerroin hiukkasille KV — CFV-kalibrointifunktio KW,a — Imuilman korjauskerroin kuiva/märkä-arvon suhteen KW,d — Laimennetun ilman korjauskerroin kuiva/märkä-arvon suhteen KW,e — Laimennetun pakokaasun korjauskerroin kuiva/märkä-arvon suhteen KW,r — Raakapakokaasun korjauskerroin kuiva/märkä-arvon suhteen L % Vääntömomentti prosentteina suhteessa testipyörimisnopeuden suurimpaan vääntömomenttiin Md mg Kerätyn laimennusilman hiukkasnäytteen massa MDIL kg Hiukkasnäytesuodattimien läpi ajetun laimennusilmanäytteen massa MEDFW kg Ekvivalentin laimennetun pakokaasun massa syklin aikana MEXHW kg Pakokaasun kokonaismassavirta syklin aikana Mf mg Kerätyn hiukkasnäytteen massa Mf,p mg Ensisijaiseen suodattimeen kerätyn hiukkasnäytteen massa Mf,b mg Toissijaiseen suodattimeen kerätyn hiukkasnäytteen massa Mgas g Kaasumaisen epäpuhtauden kokonaismassa syklin aikana MPT g Hiukkasten kokonaismassa syklin aikana MSAM kg Hiukkasnäytesuodattimien läpi ajetun laimennetun pakokaasunäytteen massa MSE kg Näytteeksi otetun pakokaasun massa syklin aikana MSEC kg Toisiolaimennusilman massa MTOT kg Kaksoislaimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana MTOTW kg Laimennustunnelin läpi kulkevan laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana märkäpainon perusteella MTOTW,I kg Laimennustunnelin läpi kulkevan laimennetun pakokaasun hetkellinen massa märkäpainon perusteella mass g/h Päästöjen massavirtaa ilmaiseva alaindeksi NP — PDP:n kokonaiskierrosluku syklin aikana nref min-1 Moottorin viitekierrosnopeus NRTC-testissä nsp s-2 Moottorin kierrosnopeuden derivaatta P kW Teho, jarrukorjaamaton p1 kPa Ilmanpaineen alittava alipaine PDP:n pumpun syötössä PA kPa Absoluuttinen paine Pa kPa Moottorin imuilman kyllästymishöyrypaine (ISO 3046: psy= PSY-testiympäristö) PAE kW Testiä varten asennettujen apulaitteiden, joita ei tämän liitteen 2.4. kohdan mukaan vaadita, ottama ilmoitettu kokonaisteho PB kPa Kokonaisilmanpaine (ISO 3046): Px = PX Ympäristön kokonaisilmanpaine Py = PY Testitilan kokonaisilmanpaine pd kPa Laimennusilman kyllästymishöyrypaine PM kW Suurin teho testipyörimisnopeudella testiolosuhteissa (katso liite VII, lisäys 1) Pm kW Testialustassa mitattu teho ps kPa Kuiva ilmanpaine q — Laimennussuhde Qs m3/s CVS-tilavuusvirta r — SSV:n kurkun ja syötön absoluuttisen staattisen paineen suhde r   Isokineettisen näytteenottimen ja pakoputken poikkileikkauspinta-alojen suhde Ra % Imuilman suhteellinen kosteus Rd % Laimennusilman suhteellinen kosteus Re — Reynoldsin luku Rf — FID-vastetekijä T K Absoluuttinen lämpötila t s Mittausaika Ta K Imuilman absoluuttinen lämpötila TD K Absoluuttinen kastepistelämpötila Tref K Paloilman vertailulämpötila (298 K) Tsp N·m Muuttuvatilaisen testisyklin vaadittu vääntömomentti t10 s Aikaväli askelsyötteestä 10 prosenttiin lopullisesta lukemasta t50 s Aikaväli askelsyötteestä 50 prosenttiin lopullisesta lukemasta t90 s Aikaväli askelsyötteestä 90 prosenttiin lopullisesta lukemasta Δti s Näyteväli määritettäessä CFV-laitteen hetkellistä virtaamaa V0 m3/kierros PDP:n todellinen tilavuusvirta Wact kWh NRTC:n todellinen sykliteho WF — Painotuskerroin WFE — Tehollinen painotuskerroin X0 m3/kierros PDP:n tilavuusvirran kalibrointifunktio ΘD kg·m2 Pyörrevirtadynamometrin pyörimishitaus ß — SSV:n kurkun halkaisijan d suhde syöttöputken sisähalkaisijaan λ — Suhteellinen ilman ja polttoaineen suhde: todellinen ilman ja polttoaineen suhde jaettuna stoikiometrisellä ilman ja polttoaineen suhteella ρEXH kg/m3 Pakokaasun tiheys 2.18.2.   Kemiallisten aineosien symbolit CH4 Metaani C3H8 Propaani C2H6 Etaani CO Hiilimonoksidi CO2 Hiilidioksidi DOP Dioktyyliftalaatti H2O Vesi HC Hiilivedyt NOx Typen oksidit NO Typpioksidi NO2 Typpidioksidi O2 Happi PT Hiukkaset PTFE Polytetrafluorieteeni 2.18.3.   Lyhenteet CFV Kriittisen virtauksen venturi CLD Kemiluminesenssi-ilmaisin FID Liekki-ionisaatioilmaisin HCLD Lämmitettävä kemiluminesenssi-ilmaisin HFID Lämmitettävä liekki-ionisaatioilmaisin NDIR Ei-dispersiivinen infrapuna-analysaattori NRSC Työkoneiden vakiotilainen testisykli NRTC Työkoneiden muuttuvatilainen testisykli PDP Syrjäytyspumppu SSV Aliääniventuri

▼B

3.   MOOTTORIMERKINNÄT

▼M2

3.1.

Tämän direktiivin mukaisesti hyväksytyssä puristussytytysmoottorissa on oltava merkittynä: ▼B 3.1.1. moottorin valmistajan tavaramerkki tai kauppanimi, 3.1.2. moottorin tyyppi, moottoriperhe (tarvittaessa) sekä moottorin yksilöllinen tunnistusnumero, 3.1.3. ►M2  liitteen VIII ◄ mukainen tyyppihyväksyntänumero, ▼M3 3.1.4. liitteen XIII mukaiset merkinnät, jos moottori on saatettu markkinoille joustavaa järjestelmää koskevien säännösten mukaisesti.

▼M2

3.2.

Tämän direktiivin mukaisesti hyväksytyssä kipinäsytytysmoottorissa on oltava merkittynä: 3.2.1. moottorin valmistajan tavaramerkki tai kauppanimi, 3.2.2. liitteen VIII mukainen EY-tyyppihyväksyntänumero, ▼M8 3.2.3. roomalaisilla numeroilla ilmaistu, suluissa oleva päästövaiheen numero, jonka on oltava selvästi näkyvillä ja sijaittava lähellä tyyppihyväksyntänumeroa, 3.2.4. sulkuihin merkityt kirjaimet SV, joilla viitataan tuotantomääriltään pieneen moottoreiden valmistajaan ja jotka on sijoitettava selvästi näkyville ja lähelle tyyppihyväksyntänumeroa jokaisessa 10 artiklan 4 kohdassa vahvistetun pieniä tuotantomääriä koskevan poikkeuksen nojalla markkinoille saatetussa moottorissa.

▼B

►M2  3.3. ◄

Näiden merkintöjen tulee kestää moottorin käyttöiän ja niiden on oltava selvästi luettavissa ja pysyviä. Jos käytetään tarroja tai kilpiä, niiden on oltava kiinnitettyinä siten, että myös kiinnitys kestää moottorin käyttöiän eika tarroja/kilpiä voi irrottaa rikkomatta niitä tai niiden pintaa.

►M2  3.4. ◄

Merkit on kiinnitettävä johonkin moottorin normaalin toiminnan kannalta välttämättömään moottorin osaan, joka ei normaalisti vaadi uusimista moottorin käyttöikänä. ►M2  3.4.1. ◄ Merkkien on sijaittava siten, että normaalipituinen ihminen näkee ne helposti sen jälkeen, kun moottori on valmis kaikkine moottorin toiminnan kannalta tarvittavine lisäosineen. ►M2  3.4.2. ◄ Kussakin moottorissa on oltava irrotettava kestävää materiaalia oleva lisäkilpi, jossa on oltava kaikki 3.1. kohdassa mainitut tiedot ja joka on tarvittaessa kiinnitettävä sellaiseen paikkaan, että 3.1. kohdassa mainitut merkit ovat normaalipituisen ihmisen nähtävissä ja vaivatta käsiteltävissä moottorin ollessa asennettuna koneeseen.

►M2  3.5. ◄

Moottorien koodaamisen tunnistusnumeroilla tulee tapahtua siten, että tuotantojärjestys voidaan määrittää yksiselitteisesti.

►M2  3.6. ◄

Moottoreissa on oltava kaikki merkinnät ennen kuin ne lähtevät tuotantolinjalta.

►M2  3.7. ◄

Moottorin merkintöjen tarkka sijainti on ilmoitettava ►M2  liitteessä VII ◄ olevassa I jaksossa.

4.   ERITELMÄT JA TESTIT

▼M2

4.1   Puristussytytysmoottorit

▼B

►M2  4.1.1. ◄    Yleistä

Ne osat, jotka voivat vaikuttaa kaasu- ja hiukkaspäästöihin, on suunniteltava, rakennettava ja koottava siten, että moottori normaalikäytössä huolimatta siihen mahdollisesti vaikuttavasta värähtelystä on tämän direktiivin vaatimusten mukainen.

Valmistajan toteuttamien teknisten toimenpiteiden on varmistettava se, että mainittuja päästöjä rajoitetaan tehokkaasti tämän direktiivin mukaisesti moottorin normaalin käyttöiän aikana ja normaaleissa käyttöolosuhteissa. Nämä ehdot katsotaan täytetyiksi, jos ►M2  4.1.2.1. ◄ , ►M2  4.1.2.3. ◄ . ja 5.3.2.1. kohdan asianomaisia määräyksiä noudatetaan.

Jos käytetään katalysaattoria ja/tai hiukkasloukkua, valmistajan on osoitettava kestävyyskokeilla, jotka hän voi itse tehdä hyvää insinööritapaa noudattaen, sekä asiaa koskevilla muistiinpanoilla, että näiden jälkikäsittelylaitteiden voi olettaa toimivan asianmukaisesti moottorin koko käyttöiän. Muistiinpanot on tehtävä noudattaen 5.2. kohdan ja etenkin 5.2.3. kohdan vaatimuksia. Asiakkaalle on annettava asianmukainen takuu. Järjestelmällinen laitteen uusiminen moottorin tietyn käyttöajan jälkeen on sallittu. Kaikenlaiset säädöt, korjaukset, purkamiset, puhdistukset tai moottorin osien tai järjestelmien uusimiset, jotka tehdään määräajoin, jotta moottorin toimintatehoei alenisi jälkikäsittelylaitteen takia, saa tehdä vain siinä laajuudessa kuin on teknisesti välttämätöntä päästöjenhallintajärjestelmän moitteettoman toiminnan kannalta. Asiakkaan käsikirjassa on vastaavasti oltava huoltoaikataulu, ja edellä mainittujen takuusäännösten on katettava huoltotoimenpiteet, jotka on myös hyväksyttävä ennen tyyppihyväksynnän myöntämistä. Liitteen II mukaiseen ilmoituslomakkeeseen on sisällyttävä käsikirjan vastaava kohta jälkikäsittelylaitteen tai jälkikäsittelylaitteiden huollosta/uusimisista ja takuuehdoista.

▼M3

Kaikkien moottorien, jotka päästävät veden sekaisia pakokaasuja, pakokaasujärjestelmä on varustettava liitännällä, joka sijaitsee moottorista virtaussuuntaan ennen kohtia, joissa pakokaasu joutuu kosketuksiin veden (tai muun jäähdytys/puhdistusväliaineen) kanssa, ja johon voidaan tilapäisesti liittää laitteita näytteiden ottamiseksi kaasu- ja hiukkaspäästöistä. On tärkeää, että tämän liitännän kautta pakokaasusta saadaan hyvin sekoittunut edustava näyte. Liitännän on oltava sisäisesti kierteitetty standardikierteillä, joiden koko on enintään puoli tuumaa, ja suljettu tulpalla, kun liitäntää ei käytetä (vastaavat liitännät ovat sallittuja).

▼B

►M2  4.1.2. ◄    Epäpuhtauspäästöjä koskevat eritelmät

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava ►M2  liitteessä VI ◄ kuvatuilla menetelmillä.

Muutkin järjestelmät tai analysaattorit voidaan hyväksyä, jos niillä saadaan vastaavia tuloksia kuin seuraavilla vertailujärjestelmillä:

Järjestelmien vastaavuuden määrittämisen on perustuttava seitsemän (tai sitä useamman) testin syklin korrelointitutkimukseen tarkasteltavan järjestelmän ja yhden tai useamman edellä mainitun vertailujärjestelmän välillä.

Vastaavuuskriteeri täyttyy, jos syklin päästöarvojen painotettujen keskiarvojen keskinäinen poikkeama on enintään ± 5 %. Testissä käytetään liitteessä III olevassa 3.6.1. kohdassa esitettyä sykliä.

Uuden järjestelmän sisällyttämiseksi direktiiviin vastaavuuden määrittämisen tulee perustua standardissa ISO 5725 kuvattuun toistuvuuden ja toistettavuuden laskemiseen.

►M2  4.1.2.1. ◄

Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidipäästöt ja hiukkaspäästöt eivät saa ylittää vaiheen I aikana seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivety (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) 130 ≤ P ≤ 560 5,0 1,3 9,2 0,54 75 ≤ P < 130 5,0 1,3 9,2 0,70 37 ≤ P < 75 6,5 1,3 9,2 0,85

►M2  4.1.2.2. ◄

Edellä ►M2  4.1.2.1. ◄ kohdassa esitetyt päästörajat koskevat moottorista tulevia päästöjä, ja näihin rajoihin on päästävä ilman minkäänlaista jälkikäsittelylaitetta.

►M2  4.1.2.3. ◄

Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidipäästöt ja hiukkaspäästöt eivät saa vaiheessa II ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivety (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) 130 ≤ P ≤ 560 3,5 1,0 6,0 0,2 75 ≤ P < 130 5,0 1,0 6,0 0,3 37 ≤ P < 75 5,0 1,3 7,0 0,4 18 ≤ P < 37 5,5 1,5 8,0 0,8

▼M3

4.1.2.4.

Hiilimonoksidipäästöt, hiilivetyjen ja typen oksidien päästöt yhteensä sekä hiukkaspäästöt eivät saa vaiheessa IIIA ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Muissa sovelluksissa kuin sisävesialuksissa, vetureissa ja moottorivaunuissa käytettävät työntövoimamoottorit: Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt ja typen oksidit yhteensä (HC+NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) H: 130 kW ≤ P ≤ 560 kW 3,5 4,0 0,2 I: 75 kW ≤ P < 130 kW 5,0 4,0 0,3 J: 37 kW ≤ P < 75 kW 5,0 4,7 0,4 K: 19 kW ≤ P < 37 kW 5,5 7,5 0,6 Sisävesialuksissa käytettävät moottorit: Luokka: Iskutilavuus/nettoteho (SV/P) (litraa sylinteriä kohden/kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt ja typen oksidit yhteensä (HC+NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) V1:1 SV <0,9 ja P ≥37 kW 5,0 7,5 0,40 V1:2 0,9 ≤ SV <1,2 5,0 7,2 0,30 V1:3 1,2 ≤ SV <2,5 5,0 7,2 0,20 V1:4 2,5 ≤ SV < 5 5,0 7,2 0,20 V2:1 5 ≤ SV < 15 5,0 7,8 0,27 V2:2 15 ≤ SV < 20 ja P <3 300 kW 5,0 8,7 0,50 V2:3 15 ≤ SV < 20 ja P ≥ 3 300 kW 5,0 9,8 0,50 V2:4 20 ≤ SV < 25 5,0 9,8 0,50 V2:5 25 ≤ SV ≤ 30 5,0 11,0 0,50 Vetureissa käytettävät työntövoimamoottorit Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt ja typen oksidit yhteensä (HC+NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) RL A: 130 kW ≤ P ≤ 560 kW 3,5 4,0 0,2   Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) RH A: P > 560 kW 3,5 0,5 6,0 0,2 RH A Moottorit, joiden P >2 000 kW ja SV > 5 l/sylinteri 3,5 0,4 7,4 0,2 Moottorivaunuissa käytettävät työntövoimamoottorit Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt ja typen oksidit yhteensä (HC+NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) RC A: 130 kW < P 3,5 4,0 0,2

4.1.2.5.

Hiilimonoksidipäästöt, hiilivetyjen ja typen oksidien päästöt (tai ne yhteensä silloin, kun se on asianmukaista) sekä hiukkaspäästöt eivät saa vaiheessa IIIB ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Moottorit, joita käytetään muussa tarkoituksessa kuin vetureiden, moottorivaunujen ja sisävesialusten työntövoimana Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) L: 130 kW ≤ P ≤ 560 kW 3,5 0,19 2,0 0,025 M: 75 kW ≤ P < 130 kW 5,0 0,19 3,3 0,025 N: 56 kW ≤ P <75 kW 5,0 0,19 3,3 0,025     Hiilivetyjen ja typen oksidien summa (HC + NOx) (g/kWh)   P: 37 kW ≤ P < 56 kW 5,0 4,7 0,025 Moottorivaunuissa käytettävät työntövoimamoottorit Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) RC B: 130 kW < P 3,5 0,19 2,0 0,025 Vetureissa käytettävät työntövoimamoottorit Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt ja typen oksidit yhteensä (HC+NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) R:B: 130 kW < P 3,5 4,0 0,025

4.1.2.6.

Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetyjen ja typen oksidien päästöt (tai ne yhteensä silloin, kun se on asianmukaista) sekä hiukkaspäästöt eivät saa vaiheessa IV ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Muissa sovelluksissa kuin veturien, moottorivaunujen ja sisävesialusten työntövoimana käytettävät moottorit Luokka: Nettoteho (P) (kW) Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx) (g/kWh) Hiukkaset (PT) (g/kWh) Q: 130 kW ≤ P ≤ 560 kW 3,5 0,19 0,4 0,025 R: 56 kW ≤ P < 130 kW 5,0 0,19 0,4 0,025

4.1.2.7.

Edellä 4.1.2.4, 4.1.2.5 ja 4.1.2.6 kohdassa annetuissa raja-arvoissa on otettava huomioon liitteessä III olevan lisäyksen 5 mukaisesti laskettu huononeminen. Edellä 4.1.2.5 ja 4.1.2.6 kohtaan sisältyvien raja-arvojen osalta, kaikissa satunnaisesti valituissa kuormitustiloissa, jotka kuuluvat määrättyyn valvonta-alueeseen, ja lukuun ottamatta määrättyjä moottorin käyttötiloja, joihin sellaista määräystä ei sovelleta, niin lyhyen ajan kuin 30 sekuntia aikana kerätyt päästönäytteet saavat ylittää edellä olevien taulukoiden raja–arvot enintään 100 prosentilla. ►M5  Komissio määrittelee valvonta-alueen, jonka osalta tätä prosenttirajaa sovelletaan, ja moottorin käyttötilat, joihin määräystä ei sovelleta. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. ◄

▼B

►M3   ►C1  4.1.2.8. ◄  ◄

Jos yhteen moottoriperheeseen kuuluu useampi kuin yksi teholuokka, määriteltynä 6 jakson mukaisesti ja liittyen liitteessä II olevaan lisäykseen 2, perusmoottorin (tyyppihyväksyntä) ja kaikkien samaan perheeseen kuuluvien moottorityyppien (tuotannon vaatimustenmukaisuus) päästöarvojen on täytettävä korkeamman teholuokan tiukemmat vaatimukset. Hakija voi vapaasti rajoittaa teholuokkien määrän yhteen moottoriperheiden määrittelyssä ja hakea varmentamista sen mukaisesti.

▼M2

4.2.   Kipinäsytytysmoottorit

4.2.1.   Yleistä

Kaasupäästöihin todennäköisesti vaikuttavat osat on suunniteltava, valmistettava ja asennettava siten, että moottori täyttää mahdollisesta tärinästä huolimatta tämän direktiivin vaatimukset normaalikäytössä.

Valmistajan toteuttamien teknisten toimenpiteiden on varmistettava se, että mainitut päästöt rajoittuvat tehokkaasti tämän direktiivin mukaisesti moottorin koko normaalin käyttöiän ajan normaaleissa käyttöolosuhteissa liitteen IV lisäyksen 4 mukaisesti.

4.2.2.   Epäpuhtauspäästöjä koskevat eritelmät

Testattavan moottorin kaasupäästöt on mitattava liitteessä VI kuvatuilla menetelmillä (ja niissä on oltava mukana mahdollinen jälkikäsittelylaite).

Muut järjestelmät tai analysaattorit voidaan hyväksyä, jos niillä saadaan vastaavat tulokset kuin seuraavilla vertailujärjestelmillä:

4.2.2.1.

Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidipäästöt sekä hiilivetypäästöt ja typen oksidipäästöt yhteensä eivät saa vaiheessa I ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Vaihe I Luokka Hiili-monoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivedyt (HC) (g/kWh) Typen oksidit (NOx) (g/kWh) Hiilivetyjä ja typen oksideja yhteensä (g/kWh) HC + NOx SH:1 805 295 5,36   SH:2 805 241 5,36   SH:3 603 161 5,36   SN:1 519     50 SN:2 519     40 SN:3 519     16,1 SN:4 519     13,4

4.2.2.2.

Mitatut hiilimonoksidipäästöt sekä hiilivetypäästöt ja typen oksidipäästöt yhteensä eivät saa vaiheessa II ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä: Vaihe II (1) Luokka Hiilimonoksidi (CO) (g/kWh) Hiilivetyjä ja oksideja yhteensä (g/kWh) HC + NOx SH:1 805 50 SH:2 805 50 SH:3 603 72 SN:1 610 50,0 SN:2 610 40,0 SN:3 610 16,1 SN:4 610 12,1 (1)   Ks. liite 4 lisäys 4: huononemiskertoimet on otettu mukaan. Kaikkien moottoriluokkien NOx-päästöjen määrän on oltava korkeintaan 10 g/kWh.

4.2.2.3.

Huolimatta ”kannettavien moottoreiden” määritelmästä tämän direktiivin 2 artiklassa, lumilinkojen käyttövoimana käytettäville kaksitahtimoottoreille riittää, että ne ovat SH:1-, SH:2- tai SH:3-luokan normien mukaisia.

▼B

4.3.   Asentaminen liikkuviin koneisiin

Moottorin asentamisessa liikkuviin koneisiin on noudatettava niitä rajoituksia, jotka tyyppihyväksynnässä on asetettu. Moottorin hyväksynnän osalta on lisäksi aina täytettävä seuraavat vaatimukset:

4.3.1.

Imualipaine ei saa olla hyväksytylle moottorille liitteessä II olevassa lisäyksessä 1 tai 3 määriteltyä suurempi.

4.3.2.

Pakojärjestelmän vastapaine ei saa olla hyväksytylle moottorille liitteessä II olevassa lisäyksessä 1 tai 3 määriteltyä suurempi.

5.   TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUSARVIOINTIEN ERITELMÄ

5.1.

Mitä tulee tyydyttävien järjestelyjen ja menettelyjen olemassaolon todistamiseen tuotannon vaatimustenmukaisuuden tehokkaan valvonnan varmistamiseksi ennen tyyppihyväksynnän myöntämistä, hyväksyntäviranomaisen on hyväksyttävä myös valmistajan rekisteröinti yhdenmukaistettuun standardiin EN 29002 (joka kattaa kyseessä olevat moottorit) tai vastaavaan akkreditoituun standardiin vaatimukset täyttävinä. Valmistajan on toimitettava rekisteröintiä koskevat yksityiskohtaiset tiedot ja sitouduttava ilmoittamaan hyväksyntäviranomaiselle kaikista sen voimassaoloon tai soveltamisalaan liittyvistä tarkistuksista. Sen valvomiseksi, että tuotanto on jatkuvasti 4.2. kohdan vaatimusten mukainen, on suoritettava asianmukaisia tuotantoon kohdistuvia tarkastuksia.

5.2.

Tyyppihyväksynnän haltijan on erityisesti: 5.2.1. varmistettava se, että tuotteelle on olemassa tehokkaita laadunvalvontamenetelmiä, 5.2.2. hänellä on oltava käytettävissään tarkastuslaitteet, joilla vaatimustenmukaisuus voidaan tarkastaa kunkin tyyppihyväksynnän osalta, 5.2.3. varmistettava, että testitulokset kirjataan ja että liiteasiakirjat ovat käytettävissä hyväksyntäviranomaisen kanssa määritettävän ajan, 5.2.4. analysoitava kunkin testityypin tulokset moottorin ominaisuuksien tarkastamiseksi ja niiden vakauden varmistamiseksi ottaen kuitenkin huomioon teollisessa tuotantoprosessissa esiintyvät vaihtelut, 5.2.5. varmistettava, että jos moottori- tai komponenttinäyte osoittaa, että tuotanto ei vastaa kyseisen testityypin vaatimuksia, on otettava uusi näyte ja tehtävä uusi testi. Kaikki tarpeelliset toimenpiteet on toteutettava kyseisen tuotannon vaatimustenmukaisuuden palauttamiseksi.

5.3.

Tyyppihyväksynnän myöntänyt toimivaltainen viranomainen voi milloin tahansa tarkastaa kutakin tuotantoyksikköä koskevat vaatimustenmukaisuuden valvontamenetelmät. 5.3.1. Kunkin tarkastuksen yhteydessä vierailevalle tarkastajalle on esitettävä testausselosteet ja tuotannontarkastuspöytäkirjat. 5.3.2. Jos laatutaso näyttää epätyydyttävältä tai jos on tarpeen varmistaa 4.2. kohdan mukaisesti esitetyt tiedot, on noudatettava seuraavaa menettelyä: 5.3.2.1. Sarjasta otetaan moottori, joka testataan liitteen III mukaisesti. Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidien päästöt ja hiukkaspäästöt eivät saa ylittää 4.2.1. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä määriä ottaen huomioon 4.2.2. kohdan vaatimukset, eivätkä 4.2.3. kohdassa olevassa taulukossa esitettyjä määriä. 5.3.2.2. Jos sarjasta otettu moottori ei täytä 5.3.2.1. kohdan vaatimuksia, valmistaja voi pyytää mittaukset tehtäväksi saman eritelmän mukaisista sarjasta otettavista moottoreista ensimmäinen moottori mukaan lukien. Valmistaja määrittää näytteen koon (n) yhdessä teknisen tarkastuslaitoksenkanssa. Muut kuin ensimmäinen moottori testataan. Näytteistä saatujen tulosten aritmeettinen keskiarvo ( ) määritetään sen jälkeen kullekin epäpuhtaudelle. Sarjan tuotanto on todettava vaatimustenmukaiseksi, jos seuraava ehto täyttyy:  ( 9 ) jossa: L on kullekin tarkasteltavalle epäpuhtaudelle 4.2.1./4.2.3. kohdassa asetettu raja-arvo; k on tilastollinen kerroin, joka riippuu n:stä ja esitetään seuraavassa taulukossa: n 2 3 4 5 6 7 8 9 10 k 0,973 0,613 0,489 0,421 0,376 0,342 0,317 0,296 0,279 n 11 12 13 14 15 16 17 18 19 k 0,265 0,253 0,242 0,233 0,224 0,216 0,210 0,203 0,198 jos n ≥ 20, 5.3.3. Tyyppihyväksyntäviranomaisen tai tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamisesta vastaavan teknisen tarkastuslaitoksen tulee suorittaa testit moottoreilla, jotka on joko osittain tai kokonaan sisäänajettu valmistajan ohjeiden mukaisesti. 5.3.4. Toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä tarkastustiheys on tavallisesti yksi tarkastus vuodessa. Jos 5.3.2. kohdan vaatimukset eivät täyty, toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että kaikki tarpeelliset toimenpiteet toteutetaan tuotannon vaatimustenmukaisuuden palauttamiseksi mahdollisimman nopeasti.

6.   MOOTTORIPERHEEN MÄÄRITTELEVÄT PARAMETRIT

Moottoriperheen voi määritellä tärkeimpien suunnitteluparametrien avulla, joiden tulee olla samat samalle perheelle. Joissakin tapauksissa parametrit voivat vaikuttaa toisiinsa. Nämä vaikutukset on otettava huomioon sen varmistamiseksi, että ainoastaan moottorit, joilla on samanlaiset pakokaasupäästöominaisuudet, voivat kuulua samaan moottoriperheeseen.

Jotta moottorien voidaan katsoa kuuluvan samaan moottoriperheeseen, niillä on oltava seuraavat samat perusparametrit:

6.1.	Työtapa: — kaksitahti — nelitahti

6.2.	Jäähdytysjärjestelmä: — ilma — vesi — öljy

▼M2

6.3.	Yksittäisen sylinterin iskutilavuus, 85-100 % moottoriperheen suurimmasta iskutilavuudesta.

6.4.	Ilman täytösmenetelmä

6.5.	Polttoainetyyppi — diesel — bensiini

6.6.	Palotilan tyyppi/rakenne

6.7.	Venttiilit ja aukot - asettelu, koko ja lukumäärä

6.8.	Polttoainejärjestelmä: diesel — pumppu-putki-suutin — rivipumppu — jakajapumppu — yksikköpumppu — pumppusuutin bensiini — kaasutin — epäsuora ruiskutus — suora ruiskutus

6.9.	Muut ominaisuudet — pakokaasun kierrätys — veden ruiskutus / emulsio — ilman ruiskutus — ahtimen jäähdytysjärjestelmä — sytytystyyppi (puristus, kipinä)

6.10.

Pakokaasun jälkikäsittely — hapetuskatalysaattori — pelkistyskatalysaattori — kolmitiekatalysaattori — lämpöreaktori — hiukkasloukku

▼B

7.   PERUSMOOTTORIN VALINTA

7.1.

Moottoriperheen perusmoottori on valittava käyttämällä ensisijaisena kriteerinä suurinta polttoaineannosta iskua kohden ilmoitetulla suurinta vääntömomenttia vastaavalla pyörimisnopeudella. Jos kaksi tai useampi moottori täyttää tämän ensisijaisen kriteerin, perusmoottori valitaan käyttämällä toissijaisena kriteerinä suurinta polttoaineannosta iskua kohden nimellisnopeudella. Joissakin olosuhteissa hyväksyntäviranomainen saattaa katsoa, että moottoriperheen pahin päästötaso voidaan selvittää parhaiten testaamalla toinen moottori. Näin ollen hyväksyntäviranomainen voi valita myös lisämoottorin kokeeseen sillä perusteella, että sillä voidaan olettaa olevan tämän moottoriperheen suurimmat päästötasot.

7.2.	Jos moottoriperheeseen kuuluvissa moottoreissa on muita piirteitä, joiden voisi katsoa vaikuttavan pakokaasupäästöihin, nämäkin piirteet on tunnistettava ja otettava huomioon perusmoottoria valittaessa.

▼M6

8.   VAIHEIDEN III B JA IV TYYPPIHYVÄKSYNTÄVAATIMUKSET

8.1

Tätä kohtaa sovelletaan sellaisten elektronisesti ohjattujen moottorien tyyppihyväksyntään, joissa käytetään elektronista ohjausta sekä polttoaineen syöttämisen määrän että ajoituksen määrittämiseen (jäljempänä ”moottori”). Tätä kohtaa sovelletaan kyseisiin moottoreihin sovellettavasta teknologiasta riippumatta tämän liitteen 4.1.2.5 ja 4.1.2.6 kohdassa esitettyjen päästörajojen mukaisesti.

8.2

Määritelmät Tässä kohdassa sovelletaan seuraavia määritelmiä: 8.2.1 ”päästöjenrajoitusstrategialla” tarkoitetaan päästöjenrajoitusjärjestelmän ja päästöjenrajoituksen perusstrategian ja päästöjenrajoituksen lisästrategian kokonaisuuden yhdistelmää, joka kuuluu moottorin tai liikkuvan työkoneen, johon moottori on asennettu, kokonaisrakenteeseen; 8.2.2 ”reagenssilla” tarkoitetaan kaikkia kuluvia aineita tai aineita, joita ei voi hyödyntää ja joita tarvitaan ja käytetään jälkikäsittelyjärjestelmän tehokkaaseen toimintaan.

8.3

Yleiset vaatimukset 8.3.1    Päästöjenrajoituksen perusstrategiaa koskevat vaatimukset 8.3.1.1 Päästöjenrajoituksen perusstrategia, joka aktivoidaan moottorin pyörimisnopeuden ja vääntömomentin toiminta-alueella, on suunniteltava siten, että moottori voi olla tämän direktiivin säännösten mukainen. 8.3.1.2 Kaikki päästöjenrajoituksen perusstrategiat, jotka pystyvät erottamaan moottorin toiminnan standardoidun tyyppihyväksyntätestin ja muiden käyttötilanteiden välillä ja myöhemmin vähentämään päästöjenrajoituksen tasoa, kun ei toimita olosuhteissa, jotka oleellisesti kuuluvat tyyppihyväksyntämenettelyyn, ovat kiellettyjä. 8.3.2    Päästöjenrajoituksen lisästrategiaa koskevat vaatimukset 8.3.2.1 Moottori tai liikkuvan työkone voi käyttää päästöjenrajoituksen lisästrategiaa edellyttäen, että päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoitaessa muuttaa päästöjenrajoituksen perusstrategiaa vastauksena tiettyyn kokonaisuuteen ympäristö- ja/tai käyttötilanteita, mutta ei vähennä pysyvästi päästöjenrajoitusjärjestelmän tehokkuutta. a) Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoidaan tyyppihyväksyntätestin aikana, 8.3.2.2 ja 8.3.2.3 kohtia ei sovelleta; b) kun päästöjenrajoituksen lisästrategiaa ei aktivoida tyyppihyväksyntätestin aikana, on osoitettava, että päästöjenrajoituksen lisästrategia on aktiivinen vain 8.3.2.3 kohdassa mainittuihin tarkoituksiin vaadittavan ajan. ▼M8 8.3.2.2. Vaiheisiin III B ja IV sovellettavat tarkastusolosuhteet ovat seuraavat: a) tarkastusolosuhteet vaiheen III B moottoreille: i) korkeus enintään 1 000 metriä (tai vastaava ilmanpaine 90 kPa); ii) ympäristön lämpötila 275–303 K (2–30 °C); iii) moottorin jäähdytysnesteen lämpötila yli 343 K (70 °C). Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoituu moottorin toimiessa i, ii ja iii alakohdassa esitetyissä tarkastusolosuhteissa, strategian on aktivoiduttava vain poikkeuksellisesti. b) tarkastusolosuhteet vaiheen IV moottoreille: i) ilmanpaine vähintään 82,5 kPa; ii) ympäristön lämpötila: — vähintään 266 K (-7 °C); — enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila määritellyssä ilmanpaineessa: , jossa: Tc on laskettu ympäristön ilman lämpötila, K ja P b on ilmanpaine, kPa. iii) moottorin jäähdytysnesteen lämpötila yli 343 K (70 °C). Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoidaan moottorin toimiessa i, ii ja iii alakohdassa esitetyissä tarkastusolosuhteissa, strategian on aktivoiduttava vain poikkeuksellisesti, kun se on osoitettu tarpeelliseksi 8.3.2.3 kohdassa nimettyihin tarkoituksiin ja tyyppihyväksyntäviranomainen on sen hyväksynyt. c) käyttö kylmässä lämpötilassa Poiketen b alakohdan vaatimuksista pakokaasujen kierrätysjärjestelmällä (EGR-järjestelmä) varustetussa vaiheen IV moottorissa voidaan käyttää päästöjenrajoituksen lisästrategiaa, kun ympäristön lämpötila on pienempi kuin 275 K (2 °C) ja kun toinen seuraavista edellytyksistä täyttyy: i) imusarjan lämpötila on enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila: , jossa: IMT c on laskettu imusarjan lämpötila, K ja P IM on imusarjan absoluuttinen paine, kPa; ii) moottorin jäähdytysnesteen lämpötila on enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila: , jossa: ECT c on laskettu moottorin jäähdytysnesteen lämpötila, K ja P IM on imusarjan absoluuttinen paine, kPa. ▼M6 8.3.2.3 Päästöjenrajoituksen lisästrategia voidaan aktivoida erityisesti seuraaviin tarkoituksiin: a) ajoneuvon sisäisten signaalien vaikutuksesta moottorin (mukaan lukien ilmankäsittelylaitteen suojaaminen) ja/tai liikkuvan työkoneen, johon moottori asennetaan, suojaamiseksi vaurioilta; ▼M8 b) toiminnan turvallisuuden vuoksi; ▼M6 c) liiallisten päästöjen estoon, kylmäkäynnistyksen tai moottorin lämmityksen aikana, sulkemisen aikana; d) jos sitä käytetään tasapainottavasti rajoittamaan yhden säännellyn pilaavan aineen päästöjä tietyissä ympäristö- tai käyttöoloissa, jotta voidaan rajoittaa kaikkien muiden säänneltyjen pilaavien aineiden päästöt niihin rajoihin, joita kyseiseen moottoriin sovelletaan. Tarkoituksena on luonnollisesti esiintyvien ilmiöiden tasoittaminen siten, että kaikkia päästöjen ainesosia voidaan hyväksyttävästi rajoittaa. 8.3.2.4 Valmistajan on osoitettava tekniselle tutkimuslaitokselle tyyppihyväksyntätestin aikana, että kaikkien päästöjenrajoituksen lisästrategioiden toiminta on 8.3.2 kohdan säännösten mukaista. Osoitukseen on kuuluttava 8.3.3 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen arviointi. 8.3.2.5 Päästöjenrajoituksen lisästrategioiden kaikki toiminta, joka ei ole 8.3.2 kohdan mukaista, on kielletty. 8.3.3    Vaadittavat asiakirjat 8.3.3.1 Valmistajan on toimitettava tekniselle tutkimuslaitokselle tyyppihyväksyntää koskevan hakemuksen mukana siihen liitettävät valmistusasiakirjat, joista käyvät ilmi kaikki rakenteen ja päästöjenrajoitusstrategian piirteet sekä se, millä tavoin lisästrategia suoraan tai epäsuorasti rajoittaa lähtömuuttujia. Valmistusasiakirjat koostuvat kahdesta osasta: a) tyyppihyväksyntää koskevaan hakemukseen liitettävässä asiakirjapaketissa on oltava päästöjenrajoitusstrategian täydellinen katsaus. On todistettava, että se kattaa kaikki lähtömuuttujat, jotka säätötoimenpiteiden ja niiden tulomuuttujien matriisi sallii. Nämä todisteet liitetään liitteessä II tarkoitettuihin valmistusasiakirjoihin; b) lisäaineiston, joka esitetään tekniselle tutkimuslaitokselle mutta jota ei liitetä tyyppihyväksyntää koskevaan hakemukseen, on sisällettävä kaikki mahdollisen päästöjenrajoituksen lisästrategian muuttamat parametrit ja rajaolosuhteet, joissa tämä strategia toimii, ja erityisesti: i) kuvaus säätöjärjestelmän toiminnasta, ajoitusmenetelmistä ja kytkentäpisteistä polttoaineen ja muiden olennaisten järjestelmien kaikilla käyttötavoilla, mistä seuraa tehokas päästöjenrajoitus (kuten pakokaasujen kierrätysjärjestelmä (EGR-järjestelmä) tai reagenssin annostelu); ii) perusteet mahdollisen moottoriin sovellettavan päästöjenrajoituksen lisästrategian käytölle, täydennettynä lisäaineistolla ja testitiedoilla, jotka osoittavat vaikutukset pakokaasupäästöihin. Tätä voidaan perustella testituloksilla, vankalla teknisellä analyysilla tai molempien yhdistelmällä; iii) yksityiskohtainen kuvaus algoritmeista tai antureista (tarvittaessa), joita käytetään typen oksidien poistojärjestelmän virheellisen toiminnan tunnistamiseen, analysoimiseen tai diagnosoimiseen; iv) toleranssi, jota käytetään 8.4.7.2 kohdan vaatimusten täyttämiseen käytetyistä keinoista huolimatta. 8.3.3.2 Tätä 8.3.3.1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua lisäaineistoa on käsiteltävä ehdottoman luottamuksellisena. Se on pyynnöstä annettava tyyppihyväksyntäviranomaisen käyttöön. Tyyppihyväksyntäviranomaisen on käsiteltävä tätä aineistoa luottamuksellisena.

8.4

►M8  Vaiheen III B moottoreiden typen oksidien poistojärjestelmiä koskevat vaatimukset  ◄ 8.4.1 Valmistajan on toimitettava tiedot, jotka kuvaavat täysin typen oksidien poistojärjestelmien toiminnalliset piirteet käyttäen liitteen II lisäyksessä 1 olevassa 2 kohdassa ja liitteen II lisäyksessä 3 olevassa 2 kohdassa esitettyjä asiakirjoja. 8.4.2 Jos päästöjenrajoitusjärjestelmässä tarvitaan reagenssia, valmistajan on ilmoitettava kyseisen reagenssin ominaisuudet, mukaan lukien reagenssin tyyppi, tiedot pitoisuudesta reagenssin ollessa liuoksena, käyttölämpötilaa koskevat ehdot ja viittaukset kansainvälisiin standardeihin koostumuksen ja laadun osalta lisäyksessä 1 olevassa 2.2.1.13 kohdassa ja liitteen II lisäyksessä 3 olevassa 2.2.1.13 kohdassa. 8.4.3 Moottorin päästöjenrajoitusstrategian on oltava toimintakunnossa kaikissa ympäristöolosuhteissa, joita säännöllisesti esiintyy Euroopan yhteisön alueella, erityisesti alhaisissa ympäristön lämpötiloissa. 8.4.4 Valmistajan on osoitettava, että käytettäessä reagenssia ammoniakkipäästöt eivät tyyppihyväksyntämenettelyn soveltuvan päästötestisyklin aikana ylitä keskiarvoa 25 ppm. 8.4.5 Jos liikkuvaan työkoneeseen asennetaan tai liitetään erilliset reagenssisäiliöt, on säiliöiden sisältämästä reagenssista voitava ottaa näyte. Näytteenottopisteen on oltava helposti saavutettavissa ilman erikoistyökalujen tai -laitteiden käyttöä. 8.4.6 Käyttö- ja huoltovaatimukset 8.4.6.1 Tyyppihyväksynnän edellytyksenä on 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti kirjallisten ohjeiden tarjoaminen kaikille liikkuvien työkoneiden käyttäjille. Ohjeiden tulee koostua seuraavista: a) yksityiskohtaiset varoitukset, joissa selitetään asennetun moottorin mahdolliset virheellisen toiminnan, käytön tai huollon aiheuttamat toimintahäiriöt, sekä asian edellyttämät korjaustoimet; b) yksityiskohtaiset varoitukset koneen virheellisestä käytöstä, josta seurauksena ovat moottorin mahdolliset toimintahäiriöt, sekä asian edellyttämät korjaustoimet; c) tiedot reagenssin asianmukaisesta käytöstä sekä ohjeet reagenssin lisäämisestä tavanomaisten huoltojen välillä; d) selvä varoitus siitä, että tyyppihyväksyntätodistus, joka on myönnetty kyseiselle moottorityypille, on voimassa vain kun kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: i) moottori on käytössä, sitä käytetään ja huolletaan annettujen ohjeiden mukaisesti; ii) pikaisiin toimiin on ryhdytty virheellisen toiminnan, käytön tai huollon korjaamiseksi a ja b kohdassa tarkoitetuissa varoituksissa esitettyjen korjaustoimien mukaisesti; iii) moottoria ei ole tietoisesti väärinkäytetty, erityisesti deaktivoimalla tai jättämällä huoltamatta EGR-järjestelmä tai reagenssin annostelujärjestelmä. Ohjeet on kirjoitettava selvästi ja muulla kuin teknisellä tavalla käyttäen samaa kieltä kuin liikkuvaan työkoneeseen tai moottoriin liittyvässä käyttäjän käsikirjassa. 8.4.7 Reagenssin valvonta (tarvittaessa) 8.4.7.1 Tyyppihyväksynnän edellytyksenä on 4 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisesti ilmaisimien tai muiden asianmukaisten keinojen tarjoaminen liikkuvan työkoneen kokoonpanon mukaisesti siten, että käyttäjälle ilmoitetaan seuraavista: a) reagenssivarastosäiliöön jäävän reagenssin määrä ja tietyllä lisäsignaalilla, kun jäljellä oleva reagenssi on alle 10 % täyden säiliön tilavuudesta; b) kun reagenssisäiliö tyhjenee tai on melkein tyhjä; c) kun varastosäiliössä oleva reagenssi ei ole liitteessä II olevan lisäyksen 1 2.2.1.13 kohdassa ja liitteen II lisäyksessä 3 olevassa 2.2.1.13 kohdassa ilmoitettujen ja muistiin merkittyjen piirteiden mukainen asennettujen arviointivälineiden mukaisesti; d) kun reagenssin annostelutoiminta keskeytyy muissa tapauksissa kuin moottorin sähköohjausyksikön tai annosteluohjaimen aiheuttamissa, ja reagoi moottorin käyttötilanteisiin, joissa annostelua tarvitaan, edellyttäen että nämä käyttötilanteet ilmoitetaan tyyppihyväksyntäviranomaiselle. 8.4.7.2 Valmistajan valinnan mukaan reagenssin vaatimukset ilmoitettujen piirteiden ja niihin liittyvän typen oksidien päästötoleranssin noudattamisesta on täytettävä yhdellä seuraavista keinoista: a) suorat keinot, kuten reagenssin laatuanturin käyttö; b) epäsuorat keinot, kuten NOx-anturin käyttö pakokaasuissa reagenssin tehokkuuden arvioimiseen; c) kaikki muut keinot, edellyttäen että niiden vaikutus on vähintään vastaava kuin a tai b kohdan keinojen käytöstä aiheutuva ja tämän osan päävaatimukset säilyvät ennallaan.

▼M8

8.5

Vaiheen IV moottoreiden typen oksidien poistojärjestelmiä koskevat vaatimukset 8.5.1 Valmistajan on toimitettava tiedot, jotka kuvaavat täysin typen oksidien poistojärjestelmien toiminnalliset piirteet, käyttäen liitteen II lisäyksessä 1 olevassa 2 kohdassa ja liitteen II lisäyksessä 3 olevassa 2 kohdassa esitettyjä asiakirjoja. 8.5.2 Moottorin päästöjenrajoitusstrategian on oltava toimintakunnossa kaikissa ympäristöolosuhteissa, joita säännöllisesti esiintyy Euroopan unionin alueella, erityisesti alhaisissa ympäristön lämpötiloissa. Tämä vaatimus ei rajoitu niihin olosuhteisiin, joiden mukaisesti päästöjenrajoituksen perusstrategiaa on käytettävä 8.3.2.2 kohdan säännösten mukaisesti. 8.5.3 Valmistajan on osoitettava, että käytettäessä reagenssia ammoniakkipäästöt eivät tyyppihyväksyntämenettelyn NRTC- tai NRSC-kuumakäynnistyssyklin aikana ylitä keskiarvoa 10 ppm. 8.5.4 Jos liikkuvaan työkoneeseen asennetaan tai liitetään reagenssisäiliöt, säiliöiden sisältämästä reagenssista on voitava ottaa näyte. Näytteenottopisteen on oltava helposti saavutettavissa ilman erikoistyökalujen tai -laitteiden käyttöä. 8.5.5 Tyyppihyväksyntä on 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti myönnettävä seuraavilla edellytyksillä: a) jokaiselle liikkuvan työkoneen käyttäjälle on tarjottava kirjalliset huolto-ohjeet; b) alkuperäiselle laitevalmistajalle (OEM) on toimitettava moottorin asennusasiakirjat, myös päästöjenrajoitusjärjestelmästä, joka on osa hyväksyttyä moottorityyppiä; c) alkuperäiselle laitevalmistajalle (OEM) on tarjottava ohjeet käyttäjän varoitusjärjestelmää, käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmää ja (tarvittaessa) reagenssin jäätymissuojausta varten; d) on sovellettava tämän liitteen lisäyksessä 1 esitettyjä säännöksiä, jotka koskevat käyttäjän ohjeita, asennusasiakirjoja, käyttäjän varoitusjärjestelmää, käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmää ja reagenssin jäätymissuojausta.

8.6

Valvonta-alue vaihetta IV varten Tämän liitteen 4.1.2.7 kohdan mukaisesti vaiheen IV moottoreiden osalta liitteen I lisäyksessä 2 määritellyltä valvonta-alueelta kerätyt näytteet voivat ylittää enintään 100 prosenttia tämän liitteen taulukossa 4.1.2.6 annetut päästöjen raja-arvot. 8.6.1   Demonstrointivaatimukset Teknisen tutkimuslaitoksen on testausta varten valittava satunnaisesti enintään kolme kuormaa ja nopeuspistettä valvonta-alueella. Teknisen tutkimuslaitoksen on myös määritettävä testipisteiden satunnainen järjestys. Testi tehdään NRSC:n keskeisten vaatimusten mukaisesti, mutta kukin testipiste arvioidaan erikseen. Kunkin testipisteen on täytettävä 8.6 kohdassa määritetyt raja-arvot. 8.6.2   Testausvaatimukset Testi tehdään välittömästi erillisten moodien testisyklien jälkeen liitteessä III kuvatulla tavalla. Jos valmistaja kuitenkin liitteessä III olevan 1.2.1 kohdan mukaisesti haluaa käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B annettua menettelyä, testi on toteutettava seuraavasti: a) testi on toteutettava välittömästi erillisten moodien testisyklien jälkeen, jotka on kuvattu UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.1.2 kohdan a–e alakohdassa, mutta ennen f alakohdan testien jälkeisiä menettelyitä tai tapauksen mukaan UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.2.2 kohdan a–d alakohdan mukaisen RMC-testin (Ramped Modal Cycle) jälkeen mutta ennen e alakohdan testien jälkeisiä menettelyitä. b) testit on toteutettava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.1.2 kohdan b–e alakohdan vaatimusten mukaisesti käyttämällä monen suodattimen menetelmää (yksi suodatin kullekin testipisteelle) kaikkien kolmen valitun testipisteen osalta; c) ominaispäästöarvot on laskettava (g/kWh) kullekin testipisteelle; d) päästöarvot voidaan laskea moolipohjalta käyttämällä lisäystä A.7 tai massapohjalta käyttämällä lisäystä A.8, mutta niiden olisi oltava yhdenmukaisia erillisen moodin testissä tai RMC-testissä käytetyn menetelmän kanssa; e) kaasujen summalaskelmissa Nmode asetetaan arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1; f) hiukkaslaskelmissa käytetään monen suodattimen menetelmää ja summalaskelmissa Nmode asetetaan arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1.

8.7

Kampikammiopäästöjen tarkastaminen vaiheen IV moottoreista 8.7.1 Kampikammiopäästöjä ei saa vapautua suoraan ympäristöön lukuun ottamatta 8.7.3 kohdassa tarkoitettua poikkeusta. 8.7.2 Moottoreista voi olla kampikammiopäästöjä, jotka tulevat pakojärjestelmään ennen mitään pakokaasujen jälkikäsittelyä kaiken toiminnan aikana. 8.7.3 Turboahtimilla, pumpuilla, puhaltimilla tai imuilman ahtimilla varustetut moottorit voivat vapauttaa kampikammiopäästöjä ympäristöön. Tässä tapauksessa kampikammiopäästöt on lisättävä pakokaasupäästöihin (joko fyysisesti tai matemaattisesti) koko päästötestauksen ajan tämän jakson 8.7.3.1 kohdan mukaisesti. 8.7.3.1   Kampikammiopäästöt Kampikammiopäästöjä ei saa vapautua suoraan ympäristöön lukuun ottamatta seuraavaa poikkeusta: turboahtimilla, pumpuilla, puhaltimilla tai imuilman ahtimilla varustetut moottorit voivat vapauttaa kampikammiopäästöjä ympäristöön, jos päästöt lisätään pakokaasupäästöihin (joko fyysisesti tai matemaattisesti) koko päästötestauksen ajan. Tätä poikkeusta hyödyntävien valmistajien on asennettava moottorit siten, että kaikki kampikammiopäästöt voidaan ohjata päästöjen näytteenottojärjestelmään. Tämän kohdan soveltamista varten kampikammiopäästöjä, jotka koko toiminnan ajan ohjataan pakojärjestelmään ennen pakokaasujen jälkikäsittelyä, ei katsota suoraan ympäristöön vapautetuiksi. Avoimet kampikammiopäästöt on ohjattava pakojärjestelmään päästöjen mittaamista varten seuraavasti: a) Putkimateriaalien on oltava sileäseinäisiä, sähköä johtavia ja kampikammiopäästöjen kanssa reagoimattomia. Putkien on oltava mahdollisimman lyhyitä. b) Laboratoriossa kampikammiopäästöihin käytettävissä putkissa on oltava mahdollisimman vähän mutkia ja välttämättömien mutkien taivutussäteen on oltava mahdollisimman suuri. c) Laboratoriossa kampikammiopäästöihin käytettävien putkien on täytettävä kampiakselin vastapainetta koskevat moottorin valmistajan vaatimukset. d) Kampiakselin pakokaasujen johtamiseen käytettävä putki on yhdistettävä raakaan pakokaasuun mahdollisen jälkikäsittelyjärjestelmän jälkeen ja mahdollisen pakokaasun rajoituksen jälkeen sekä riittävän kauas näytteenottimien etupuolelle, jotta varmistetaan täydellinen sekoittuminen moottorin pakokaasuihin ennen näytteenottoa. Kampiakselin pakokaasujen johtamiseen käytettävän putken on ulotuttava vapaaseen pakokaasuvirtaan asti, jotta vältetään rajakerrosvaikutus ja edistetään sekoittumista. Kampiakselin pakokaasujen johtamiseen käytettävän putken aukko voidaan suunnata mihin suuntaan tahansa raakaan pakokaasuvirtaan nähden.

9.   MOOTTORIN TEHOLUOKAN VALINTA

---

Lisäys 1

Typen oksidien poistojärjestelmien oikean toiminnan varmistamiseen liittyvät vaatimukset

1.    Johdanto

Tässä liitteessä vahvistetaan vaatimukset, jotka liittyvät typen oksidien poistojärjestelmien oikean toiminnan varmistamiseen. Liitteessä esitetään myös sellaisia moottoreita koskevat vaatimukset, joissa käytetään reagenssia päästöjen vähentämiseksi.

1.1    Määritelmät ja lyhenteet

”Typen oksidien poiston valvontajärjestelmällä (NCD)” tarkoitetaan moottorin sisäistä järjestelmää, jolla voidaan

”Typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöllä (NCM)” tarkoitetaan yritystä muuttaa luvattomasti moottorin typen oksidien poistojärjestelmää tai järjestelmään vaikuttavaa virhetoimintaa, joka saattaa olla luvattoman muuttamisen seurausta; tällaisen toimintahäiriön katsotaan tässä direktiivissä edellyttävän varoituksen tai käyttäjän toimenpiteitä edellyttävän järjestelmän aktivointia, kun toimintahäiriö on havaittu.

”Vikakoodilla (DTC)” tarkoitetaan numero- tai kirjaintunnusta, joka ilmoittaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöstä tai luokittelee sen.

”Vahvistetulla ja aktiivisella vikakoodilla” tarkoitetaan vikakoodia, joka on tallennettuna muistissa, kunnes NCD-järjestelmä vahvistaa toimintahäiriön olemassaolon.

”Lukulaitteella” tarkoitetaan ulkoista testilaitetta, jota käytetään ulkoiseen viestintään NCD-järjestelmän kanssa.

”NCD-moottoriperheellä” tarkoitetaan valmistajan tekemää ryhmitystä, johon kuuluvissa moottorijärjestelmissä on samat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöiden (NCM) valvonta- ja havainnointimenetelmät.

2.    Yleiset vaatimukset

Moottorijärjestelmä on varustettava typen oksidien poiston valvontajärjestelmällä (NCD), joka kykenee tunnistamaan tämän liitteen piiriin kuuluvat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöt. Kaikki tämän kohdan piiriin kuuluvat moottorijärjestelmät on suunniteltava, rakennettava ja asennettava siten, että ne voivat täyttää nämä vaatimukset moottorin koko tavanomaisen käyttöiän sen tavanomaisissa käyttöoloissa. Tämän tavoitteen saavuttamisessa on hyväksyttävää, että moottoreissa, joita on käytetty pidempään kuin tämän direktiivin liitteen III lisäyksessä 5 olevassa 3.1 kohdassa täsmennetty käyttöikä, esiintyy jossain määrin typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) suorituskyvyn ja herkkyyden heikentymistä siten, että tässä liitteessä täsmennetyt kynnysarvot voivat ylittyä, ennen kuin varoitusjärjestelmä ja/tai käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituvat.

2.1    Vaaditut tiedot

2.1.1

Jos päästöjenrajoitusjärjestelmässä tarvitaan reagenssia, valmistajan on ilmoitettava kyseisen reagenssin ominaisuudet, mukaan lukien reagenssin tyyppi, tiedot pitoisuudesta reagenssin ollessa liuoksena, käyttölämpötilaa koskevat ehdot ja viittaukset kansainvälisiin standardeihin koostumuksen ja laadun osalta liitteen II lisäyksessä 1 olevassa 2.2.1.13 kohdassa ja lisäyksessä 3 olevassa 2.2.1.13 kohdassa.

2.1.2

Hyväksyntäviranomaiselle on tyyppihyväksynnän yhteydessä toimitettava yksityiskohtaiset kirjalliset tiedot, joissa kattavasti kuvataan 4 kohdan mukaisen käyttäjän varoitusjärjestelmän ja 5 kohdan mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminnalliset ominaisuudet.

2.1.3

Valmistajan on toimitettava asennusasiakirjat, joilla alkuperäisen laitevalmistajan käyttäminä varmistetaan, että moottori, mukaan luettuna hyväksyttyyn moottorityyppiin osana kuuluva päästöjenrajoitusjärjestelmä, toimii laitteeseen asennettuna yhdessä tarvittavien koneen osien kanssa tavalla, joka on tämän liitteen vaatimusten mukainen. Asiakirjoihin on sisällytettävä moottorijärjestelmää koskevat tarkat tekniset vaatimukset ja säännökset (ohjelmisto, laitteet ja viestintä), joita moottorijärjestelmän asianmukainen asentaminen koneeseen edellyttää.

2.2    Käyttöedellytykset

2.2.1

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on toimittava seuraavissa olosuhteissa: a) ympäristön lämpötila 266–308 K (–7 °C – +35 °C); b) korkeus alle 1 600 metriä; c) moottorin jäähdytysnesteen lämpötila yli 343 K (70 °C). Tätä kohtaa ei sovelleta reagenssisäiliön täyttötason valvontaan, jonka on toimittava kaikissa olosuhteissa, joissa mittaaminen on teknisesti mahdollista (esimerkiksi kaikki olosuhteet, joissa nestemäinen reagenssi ei ole jäätynyt).

2.3    Reagenssin jäätymissuojaus

2.3.1

Voidaan käyttää lämmitettyä tai lämmittämätöntä reagenssisäiliötä ja annostusjärjestelmää. Lämmitetyn järjestelmän on oltava 2.3.2 kohdan vaatimusten mukainen. Lämmittämättömän järjestelmän on oltava 2.3.3 kohdan vaatimusten mukainen. 2.3.1.1 Lämmittämättömän reagenssisäiliön ja annostusjärjestelmän käytöstä on ilmoitettava koneen omistajalle tarkoitetuissa kirjallisissa ohjeissa.

2.3.2

Reagenssisäiliö ja annostusjärjestelmä 2.3.2.1 Jos reagenssi on jäätynyt, sen on oltava käytettävissä viimeistään 70 minuutin kulutta siitä, kun moottori on käynnistetty ympäristön lämpötilassa 266 K (–7 °C). 2.3.2.2 Lämmitetyn järjestelmän suunnittelupiirteet Lämmitetty järjestelmä on suunniteltava siten, että se täyttää tässä jaksossa asetetut suorituskykyä koskevat vaatimukset, kun sitä testataan määritellyn menettelyn mukaisesti. 2.3.2.2.1 Reagenssisäiliötä ja annostusjärjestelmää on vakautettava lämpötilassa 255 K (–18 °C) 72 tunnin ajan tai kunnes reagenssi on kiinteää sen mukaan, kumpi tapahtuu ensin. 2.3.2.2.2 Edellä 2.3.2.2.1 kohdassa tarkoitetun vakautusjakson jälkeen moottori on käynnistettävä ja sitä on käytettävä ympäristön lämpötilassa, joka on enintään 266 K (–7 °C), seuraavasti: a) 10–20 minuuttia joutokäyntiä, b) tämän jälkeen enintään 50 minuuttia enintään 40 prosenttia enimmäiskuormasta. 2.3.2.2.3 Kun 2.3.2.2.2 kohdan mukainen testimenettely päättyy, reagenssin annostelujärjestelmän on oltava täysin toimintavalmis. 2.3.2.3 Suunnittelupiirteiden arviointi voidaan tehdä kylmässä testitilassa käyttämällä kokonaista konetta tai käyttämällä osia, jotka edustavat koneeseen asennettavaksi tarkoitettuja osia, tai kenttäkokeiden pohjalta.

2.3.3

Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen lämmittämättömässä järjestelmässä 2.3.3.1 Jäljempänä 4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa ≤ 266 K (–7 °C). 2.3.3.2 Jäljempänä 5.4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa ≤ 266 K (–7 °C) viimeistään 70 minuutin kuluttua moottorin käynnistämisestä.

2.4    Valvontavaatimukset

2.4.1

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) on kyettävä tunnistamaan tämän liitteen piiriin kuuluvat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöt (NCM) tietokoneen muistiin tallennettujen valvontajärjestelmän vikakoodien avulla ja ilmoittamaan nämä tiedot pyynnöstä laitteen ulkopuolelle.

2.4.2

Vikakoodien (DTC) kirjaamista koskevat vaatimukset 2.4.2.1 Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on kirjattava vikakoodi jokaiselle erilliselle typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriölle. 2.4.2.2 Moottoria käytettäessä typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on 60 minuutin kuluessa pääteltävä, esiintyykö siinä havaittavissa oleva toimintahäiriö. Tässä vaiheessa tallennetaan ”vahvistettu ja aktiivinen” vikakoodi ja varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava 4 kohdan mukaisesti. 2.4.2.3 Jos vaaditaan yli 60 minuutin käyntiaika, jotta monitorit voivat tarkasti todeta ja vahvistaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriön (esim. tilastollisia menetelmiä käyttävät tai koneen nesteenkulutusta seuraavat monitorit), hyväksyntäviranomainen voi sallia pidemmän valvontajakson sillä edellytyksellä, että valmistaja perustelee pidemmän jakson tarpeellisuuden (esim. teknisillä syillä, kokeellisilla tuloksilla, yrityksen sisäisillä kokemuksilla).

2.4.3

Vikakoodien (DTC) poistamista koskevat vaatimukset a) Typen oksidien poiston valvontajärjestelmä ei saa itse poistaa vikakoodeja tietokoneen muistista, ennen kuin kyseiseen vikakoodiin liittyvä vika on korjattu. b) Typen oksidien poiston valvontajärjestelmä voi poistaa kaikki vikakoodit, kun moottorin valmistajan pyynnöstä toimittama järjestelmän oma lukulaite tai huoltotyökalu sitä pyytää tai käyttämällä moottorin valmistajan antamaa pääsykoodia.

2.4.4

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmää ei saa ohjelmoida tai muutoin säätää siten, että sen aktivointi poistuu osittain tai kokonaan koneen iän mukaan moottorin todellisen käyttöiän aikana, eikä järjestelmä saa sisältää algoritmeja tai strategioita, joiden tehtävänä on alentaa typen oksidien poiston valvontajärjestelmän tehoa ajan mittaan.

2.4.5

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän kaikki uudelleenohjelmoitavat tietokonekoodit tai käyttöparametrit on suojattava luvattomilta muutoksilta.

2.4.6

NCD-moottoriperhe Valmistajan tehtävänä on määritellä päästöihin liittyvän NCD-moottoriperheen kokoonpano. Moottorijärjestelmien ryhmitteleminen NCD-moottoriperheeksi edellyttää hyvää teknistä arviota ja hyväksyntäviranomaisen hyväksyntää. Moottorit, jotka eivät kuulu samaan moottoriperheeseen, voivat kuitenkin kuulua samaan NCD-moottoriperheeseen. 2.4.6.1   NCD-moottoriperheen määrittävät muuttujat NCD-moottoriperhe voidaan määritellä tärkeimpien suunnitteluparametrien avulla, joiden on oltava yhteiset saman perheen moottorijärjestelmille. Jotta moottorijärjestelmien voidaan katsoa kuuluvan samaan NCD-moottoriperheeseen, niillä on oltava seuraavat samat perusparametrit: a) päästöjenrajoitusjärjestelmä b) NCD-valvonnan menetelmät c) NCD-valvonnan perusteet d) valvontaparametrit (esim. taajuus). Valmistajan on osoitettava nämä yhtäläisyydet soveltuvan teknisen demonstraation tai muiden asianmukaisten menettelyjen avulla ja saatava esitykselle hyväksyntäviranomaisen hyväksyntä. Valmistaja voi pyytää hyväksyntäviranomaiselta hyväksyntää NCD-järjestelmän valvonta- ja havaitsemismenetelmien pienille eroille, jotka johtuvat moottorijärjestelmän kokoonpanon eroavaisuuksista, jos valmistaja pitää näitä menetelmiä samanlaisina ja ne eroavat toisistaan ainoastaan siinä määrin, että ne sopivat tarkasteltavien komponenttien erityispiirteisiin (esim. koko, pakokaasuvirta) tai niiden yhtäläisyydet ovat hyvän teknisen arvion mukaan perusteltuja.

3.    Kunnossapitovaatimukset

4.    Käyttäjän varoitusjärjestelmä

5.    Käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä

5.1

Koneeseen on sisällyttävä käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä, joka pohjautuu yhteen seuraavista periaatteista: 5.1.1 kaksiportainen käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä, joka ensimmäisessä vaiheessa rajoittaa suorituskykyä ja toisessa vaiheessa estää koneen käytön. 5.1.2 yksiportainen käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä (koneen käytön estäminen), joka aktivoituu 6.3.1, 7.3.1, 8.4.1 ja 9.4.1 kohdassa täsmennettyjen ensimmäisen vaiheen edellytysten mukaisesti.

5.2	Tyyppihyväksyntäviranomaisen ennalta antamalla hyväksynnällä moottoriin voidaan asentaa käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän estomahdollisuus kansallisen tai alueellisen hallintoviranomaisen, niiden pelastuspalveluiden tai asevoimien julistaman hätätilan aikana.

5.3

Käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä 5.3.1 Ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, kun jokin 6.3.1, 7.3.1, 8.4.1 tai 9.4.1 kohdassa täsmennetyistä edellytyksistä on täyttynyt. 5.3.2 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on asteittain pienennettävä suurinta käytettävissä olevaa vääntömomenttia moottorin koko pyörintänopeusalueella vähintään 25 prosentilla suurinta vääntömomenttia vastaavan pyörintänopeuden ja rajoittimen katkaisupisteen välillä kaaviossa 1 esitetyllä tavalla. Vääntömomentin on pienennyttävä vähintään 1 prosenttia minuutissa. 5.3.3 Käyttäjän toimenpiteitä vaativia muita keinoja voidaan käyttää, jos tyyppihyväksyntäviranomaiselle on osoitettu niiden olevan vähintään yhtä tehokkaita. Kaavio 1 Käyttäjän toimenpiteitä vaativaan ensimmäisen vaiheen järjestelmään liittyvä vääntömomentin alennuskaavio

5.4

Käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä 5.4.1 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, kun jokin 2.3.3.2, 6.3.2, 7.3.2, 8.4.2 tai 9.4.2 kohdassa täsmennetyistä edellytyksistä on täyttynyt. 5.4.2 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on vähennettävä koneen hyödyllisyyttä siinä määrin, että sen aiheuttamat vaikeudet saavat käyttäjän korjaamaan kaikki 6–9 kohtiin liittyvät ongelmat. Seuraavat strategiat ovat hyväksyttäviä: 5.4.2.1 Moottorin vääntömomenttia on alennettava asteittain suurinta vääntömomenttia vastaavan pyörimisnopeuden ja rajoittimen katkaisupisteen välillä kaaviossa 1 esitetyn mukaisesti ensimmäisessä vaiheessa rajoitetusta vääntömomentista vähintään 1 prosentilla minuutissa enintään 50 prosenttiin suurimmasta vääntömomentista, ja samaan aikaan, kun vääntömomenttia vähennetään, on moottorin pyörintänopeutta asteittain pienennettävä enintään 60 prosenttiin nimellisnopeudesta, kuten kaaviossa 2 esitetään. Kaavio 2 Vääntömomentin alentaminen käyttäjän toimenpiteitä vaativassa toisen vaiheen järjestelmässä 5.4.2.2 Käyttäjän toimenpiteitä vaativia muita keinoja voidaan käyttää, jos tyyppihyväksyntäviranomaiselle on osoitettu niiden olevan vähintään yhtä tehokkaita.

5.5

Turvallisuusnäkökohtien huomioon ottamiseksi ja itsekorjaavan diagnostiikan mahdollistamiseksi käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän ohitustoiminnon, joka antaa käyttöön moottorin täyden tehon, käyttäminen on sallittua sillä edellytyksellä, että se — on aktiivinen enintään 30 minuutin ajan ja — on rajattu kolmeen aktivoitumiskertaan kullakin jaksolla, jolla käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä on aktiivinen.

5.6	Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on kytkeydyttävä pois päältä, kun sen aktivoitumisen edellytykset ovat poistuneet. Käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä ei saa deaktivoitua automaattisesti ilman, että sen aktivoitumisen syy on korjattu.

5.7	Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimenettelyjä koskevia lisätietoja annetaan 11 kohdassa.

5.8	Valmistajan on osana tämän direktiivin mukaista tyyppihyväksyntähakemusta demonstroitava käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminta 11 kohdan mukaisesti.

6.    Reagenssin saatavuus

6.1    Reagenssimäärän ilmaisin

Koneessa on oltava erityinen osoitin, joka ilmoittaa selkeästi käyttäjälle reagenssin määrän reagenssisäiliössä. Vähimmäisvaatimus reagenssimäärän ilmaisimen toiminnalle on, että sen on jatkuvasti ilmoitettava reagenssin määrä silloin, kun 4 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktiivisena. Reagenssimäärän ilmaisimen näyttö voi olla analoginen tai digitaalinen, ja se voi esittää määrän suhteessa säiliön vetoisuuteen, jäljellä olevan reagenssin määränä tai arvioituina jäljellä olevina käyttötunteina.

6.2    Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi

6.3    Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen

7.    Reagenssin laadun valvonta

7.1

Moottorissa tai koneessa on oltava järjestelmä, joka havaitsee vääränlaisen reagenssin. 7.1.1 Valmistajan on määritettävä hyväksyttävä reagenssipitoisuus CDmin, jonka seurauksena pakokaasun NOx-päästöt eivät ylitä kynnysarvoa 0,9 g/kWh. 7.1.1.1 Reagenssin CDmin-arvon oikeellisuus on demonstroitava tyyppihyväksynnän aikana 12 kohdassa kuvaillulla menetelmällä ja kirjattava liitteessä I olevassa 8 jaksossa tarkoitettuun laajaan asiakirjapakettiin. 7.1.2 Järjestelmän on havaittava CDmin-arvoa pienemmät reagenssipitoisuudet, ja niitä on pidettävä 7.1 kohdan soveltamiseksi vääränlaisena reagenssina. 7.1.3 Reagenssin laatua varten on osoitettava erillinen laskuri (”reagenssin laatulaskuri”). Reagenssin laatulaskurin on laskettava niiden moottorin käyttötuntien määrä, jolloin reagenssi oli vääränlaista. 7.1.3.1 Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä reagenssin puutteellisen laadun yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden 8 ja 9 kohdassa lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille. 7.1.4 Reagenssin laatulaskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan 11 kohdassa.

7.2

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi Kun valvontajärjestelmä vahvistaa, että reagenssi on laadultaan virheellistä, käyttäjän varoitusjärjestelmän, joka on kuvattu 4 kohdassa, on aktivoiduttava. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”vääränlainen urea”, ”vääränlainen AdBlue” tai ”vääränlainen reagenssi”).

7.3

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi 7.3.1 Edellä 5.3 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin laatua ei korjata viimeistään moottorin 10 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun 7.2 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 7.3.2 Edellä 5.4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin laatua ei korjata viimeistään moottorin 20 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun 7.2 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 7.3.3 Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä lisäyksessä 11 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

8.    Reagenssin annostus

8.1	Moottorin on sisällytettävä keinot, joilla havaitaan annostuksen keskeytys.

8.2

Reagenssin annostuslaskuri 8.2.1 Annostukselle on ositettava erityislaskuri (”annostuslaskuri”). Laskurin on laskettava niiden moottorin käyntituntien lukumäärä, joiden aikana reagenssin annostus keskeytyy. Tätä ei edellytetä silloin, kun keskeytystä vaatii moottorinohjausyksikkö sen vuoksi, että koneen käyttöolosuhteet ovat sellaiset, että päästöjenrajoituksen suorituskyvyn ylläpitämiseksi ei tarvita reagenssiannostusta. 8.2.1.1 Valinnaisesti valmistaja voi luokitella reagenssin annostusvirheen yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden 7 ja 9 kohdassa lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille. 8.2.2 Reagenssin annostuslaskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan 11 kohdassa.

8.3

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi Edellä 4 kohdassa kuvatun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, kun kyseessä on annostuksen keskeytys, joka asettaa annostuslaskurin 8.2.1 kohdan mukaisesti. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”urean annostusvirhe”, ”AdBlue-annostusvirhe” tai ”reagenssin annostusvirhe”).

8.4

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi 8.4.1 Edellä 5.3 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostuksen keskeytystä ei korjata viimeistään moottorin 10 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun 8.3 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 8.4.2 Edellä 5.4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostuksen keskeytystä ei korjata viimeistään moottorin 20 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun 8.3 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 8.4.3 Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä lisäyksessä 11 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

9.    Asetusten luvattomasta muuttamisesta mahdollisesti johtuvien vikojen valvonta

9.1	Reagenssisäiliön täyttömäärän, reagenssin laadun ja reagenssin annostuksen keskeytymisen lisäksi on valvottava seuraavia vikoja, jotka saattavat johtua asetusten luvattomasta muuttamisesta: i) EGR-venttiilin toiminta estynyt; ii) typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) viat (9.2.1 kohta).

9.2

Valvontavaatimukset 9.2.1 Typen oksidien poiston valvontajärjestelmää (NCD) on valvottava sähkövikojen ja antureiden paikaltaan siirtämisen tai deaktivoinnin varalta, jotteivät ne estäisi järjestelmää havaitsemasta muita 6–8 kohdassa (osan valvonta) tarkoitettuja vikoja. Esimerkkejä havaitsemiskykyyn vaikuttavista antureista ovat NOx-pitoisuutta suoraan mittaavat anturit, urean laatua mittaavat anturit, ympäristön olosuhteita mittaavat anturit ja anturit, joita käytetään reagenssin annostelun, määrän ja kulutuksen valvonnassa. 9.2.2 EGR-venttiilin laskuri 9.2.2.1 EGR-venttiilin toiminnan estymiselle on osoitettava erityinen laskuri. EGR-venttiililaskurin on laskettava niiden moottorin käyntituntien määrä, jolloin EGR-venttiilin toiminnan estymiseen liittyvän vikakoodin todetaan olevan aktiivisena. 9.2.2.1.1 Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä EGR-venttiilin estyneen toiminnan yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden 7, 8 ja 9.2.3 kohdassa lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille. 9.2.2.2 EGR-venttiilin laskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan 11 kohdassa. 9.2.3 NCD-järjestelmän laskuri(t) 9.2.3.1 Kaikille 9.1 kohdan ii alakohdassa tarkoitetuille valvontavirheille on osoitettava erityinen laskuri. NCD-laskureiden on laskettava niiden moottorin käyntituntien määrä, jolloin NCD-järjestelmän vikaan liittyvän vikakoodin todetaan olevan aktiivisena. Useiden vikojen ryhmittely samalle laskurille on sallittua. 9.2.3.1.1 Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä estyneen NCD-järjestelmän vian yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden 7, 8 ja 9.2.2 kohdassa lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille. 9.2.3.2 NCD-järjestelmän laskureiden aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan 11 kohdassa.

9.3

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi Edellä 4 kohdassa kuvaillun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, jos ilmenee jokin 9.1 kohdassa tarkoitettu vika, ja järjestelmän on ilmoitettava, että vika on korjattava viipymättä. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”reagenssin annostusventtiili ei kytkettynä” tai ”kriittinen päästövika”).

9.4

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi 9.4.1 Edellä 5.3 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos 9.1 kohdassa tarkoitettua vikaa ei korjata moottorin 36 käyntitunnin kuluessa sen jälkeen, kun 9.3 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 9.4.2 Edellä 5.4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos 9.1 kohdassa tarkoitettua vikaa ei korjata viimeistään moottorin 100 käyntitunnin kuluessa sen jälkeen, kun 9.3 kohdassa tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut. 9.4.3 Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä lisäyksessä 11 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

9.5

Vaihtoehtona 9.2 kohdan vaatimuksille valmistaja voi käyttää pakokaasussa olevaa NOx-anturia. Tässä tapauksessa — NOx-arvo ei saa ylittää kynnysarvoa 0,9 g/kWh, — voidaan käyttää yhtä virhettä ”korkea NOx – perussyy tuntematon”, — 9.4.1 kohta on luettava ” moottorin 10 käyttötunnin”, — 9.4.2 kohta on luettava ” moottorin 20 käyttötunnin”,

10.    Demonstraatiovaatimukset

10.1    Yleistä

Tämän liitteen vaatimusten täyttyminen on osoitettava tyyppihyväksynnän aikana suorittamalla taulukon 1 ja tämän kohdan vaatimusten mukaisesti seuraavat:

10.2    Moottoriperheet ja NCD-moottoriperheet

Se, että moottoriperhe tai NCD-moottoriperhe on tämän 10 kohdan vaatimusten mukainen, voidaan osoittaa testaamalla yksi perheeseen kuuluva moottori edellyttäen, että valmistaja osoittaa hyväksyntäviranomaiselle, että tämän liitteen vaatimusten täyttämiseksi tarvittavat valvontajärjestelmät ovat perheen moottoreissa samanlaiset.

10.2.1

NCD-perheen muiden jäsenten valvontajärjestelmien samanlaisuuden osoittaminen voidaan suorittaa esittämällä hyväksyntäviranomaisille algoritmeja, toiminta-analyyseja tai muuta aineistoa.

10.2.2

Valmistajan on valittava testattava moottori yhteisymmärryksessä hyväksyntäviranomaisen kanssa. Moottori voi olla, mutta sen ei tarvitse olla, kyseisen perheen kantamoottori.

10.2.3

Jos moottoriperheen moottorit kuuluvat NCD-moottoriperheeseen, joka on jo tyyppihyväksytty 10.2.1 kohdan mukaisesti (kaavio 3), kyseisen moottoriperheen vaatimustenmukaisuus katsotaan osoitetuksi ilman lisätestejä, mikäli valmistaja osoittaa viranomaiselle, että tämän liitteen vaatimusten noudattamiseksi tarvittavat valvontajärjestelmät ovat tarkasteltavissa moottori- ja NCD-moottoriperheissä samanlaiset. Kaavio 3 Aiemmin osoitettu NCD-moottoriperheen vaatimustenmukaisuus

10.3    Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstrointi

10.3.1

Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen vaatimustenmukaisuus on demonstroitava suorittamalla kaksi testiä: reagenssin vähäinen määrä sekä yksi tämän liitteen 7–9 kohdassa tarkoitettu vikaluokka.

10.3.2

Testattavien vikojen valinta 10.3.2.1 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun reagenssin laatu on huono, on valittava reagenssi, jossa tehoaineen pitoisuutta on laimennettu vähintään pitoisuuteen, jonka valmistaja on ilmoittanut tämän liitteen 7 kohdan vaatimusten mukaisesti. 10.3.2.2 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun on kyse tämän liitteen 9 kohdassa tarkoitetuista vioista, jotka voivat johtua asetusten luvattomasta muuttamisesta, valinta on tehtävä seuraavien vaatimusten mukaisesti: 10.3.2.2.1 Valmistajan on toimitettava hyväksyntäviranomaiselle luettelo mahdollisista tällaisista vioista. 10.3.2.2.2 Hyväksyntäviranomaisen on valittava testissä tarkasteltava vika 10.3.2.2.1 kohdassa tarkoitetusta luettelosta.

10.3.3

Demonstrointi 10.3.3.1 Tätä demonstrointia varten on tehtävä erillinen testi kunkin 10.3.1 kohdassa tarkoitetun vian osalta. 10.3.3.2 Testin aikana ei saa esiintyä mitään muuta vikaa kuin testin kohteena oleva. 10.3.3.3 Kaikki vikakoodit on tyhjennettävä ennen testin aloittamista. 10.3.3.4 Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella testattavat viat voidaan simuloida. 10.3.3.5 Muiden vikojen kuin reagenssin vähäisen määrän havaitseminen Kun vika on aiheutettu tai simuloitu, sen havaitsemisen on tapahduttava seuraavasti, kun kyseessä on muu vika kuin reagenssin vähäinen määrä: 10.3.3.5.1 NCD-järjestelmän on vastattava tyyppihyväksyntäviranomaisen valitsemaan soveltuvaan vikaan tämän lisäyksen säännösten mukaisesti. Katsotaan, että tämä on osoitettu, jos aktivointi tapahtuu kahdessa peräkkäisessä NCD-testisyklissä tämän lisäyksen 10.3.3.7 kohdan mukaisesti. Jos valvonnan kuvauksessa on todettu, että tietty valvontalaite tarvitsee enemmän kuin kaksi NCD-testisykliä valvonnan loppuun saattamiseksi, ja hyväksyntäviranomainen on sen hyväksynyt, NCD-testisyklien määrää voidaan lisätä kolmeen. Jokainen yksittäinen NCD-testisykli voidaan erottaa demonstraatiotestauksessa toisista sammuttamalla moottori. Aika ennen seuraavaa käynnistystä määritetään sen mukaan, tapahtuuko valvontatoimintoja moottorin sammuttamisen jälkeen ja vaaditaanko tiettyjen olosuhteiden toteutumista, jotta valvonta tapahtuisi seuraavalla käynnistyksellä. 10.3.3.5.2 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin 10.3.2.1 kohdan mukaisesti suoritetun testin lopussa varoitusjärjestelmä on aktivoitunut asianmukaisesti ja valitun vian vikakoodi on tilassa ”vahvistettu ja aktiivinen”. 10.3.3.6 Reagenssin vähäisen määrän havaitseminen Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun reagenssia ei ole tarpeeksi, moottoria on käytettävä yhden tai useamman NCD-testisyklin ajan valmistajan valinnan mukaan. 10.3.3.6.1 Demonstrointi on aloitettava niin, että säiliössä on reagenssia valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen sopima määrä mutta vähintään 10 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta. 10.3.3.6.2 Varoitusjärjestelmän katsotaan toimineen oikein, jos seuraavat ehdot täyttyvät samanaikaisesti: a) varoitusjärjestelmä on aktivoitunut reagenssimäärän ollessa suurempi tai yhtä suuri kuin 10 prosenttia reagenssisäiliön nimellisvetoisuudesta, ja b) ”jatkuva” varoitusjärjestelmä on aktivoitunut, kun reagenssin määrä on suurempi tai yhtä suuri kuin valmistajan tämän liitteen 6 kohdan mukaisesti ilmoittama arvo. 10.3.3.7 NCD-testisykli 10.3.3.7.1 Tässä 10 kohdassa tarkoitettu NCD-testisykli, jolla osoitetaan NCD-järjestelmän asianmukainen suorituskyky, on NRTC:n kuumakäynnistyssykli. 10.3.3.7.2 Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan käyttää vaihtoehtoista NCD-testisykliä (esim. NRSC) tiettyä valvontalaitetta varten. Hakemuksessa on oltava tiedot (tekniset näkökohdat, simulaatiot, testitulokset jne.), joista käyvät ilmi a) vaaditun testisyklin tulokset valvontalaitteella, jota käytetään todellisissa ajo-olosuhteissa, ja b) että 10.3.3.7.1 kohdassa määrätty sovellettava NCD-testisykli osoitetaan kyseiseen valvontaan huonommin soveltuvaksi.

10.3.4

Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin 10.3.3 kohdan mukaisesti suoritetun testin lopussa varoitusjärjestelmä on aktivoitunut asianmukaisesti.

10.4    Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoitumisen demonstrointi

10.4.1

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoitumisen demonstrointi on suoritettava moottoritestipenkissä. 10.4.1.1 Demonstrointia varten tarvittavat osat ja osajärjestelmät, joita ei ole fyysisesti asennettu moottorijärjestelmään, kuten ympäristön lämpötilaa mittaavat anturit, tasoanturit ja käyttäjän varoitus- ja tietojärjestelmät, on tätä varten yhdistettävä moottorijärjestelmään tai simuloitava hyväksyntäviranomaisen hyväksymällä tavalla. 10.4.1.2 Valmistajan niin halutessa ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella demonstrointitestit voidaan tehdä kokonaisella koneella tai työkoneella joko kiinnittämällä kone sopivaan testipenkkiin tai ajamalla sitä testiradalla valvotuissa olosuhteissa.

10.4.2

Testijakson aikana on demonstroitava käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen, kun reagenssin määrä on vähäinen ja kun ilmenee jokin tämän liitteen 7, 8 tai 9 kohdassa tarkoitetuista vioista.

10.4.3

Tätä demonstrointia varten a) hyväksyntäviranomaisen on valittava reagenssin vähäisen määrän lisäksi yksi tämän liitteen 7, 8 tai 9 kohdassa tarkoitetuista vioista, jota on aiemmin käytetty varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroinnissa, b) valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella nopeuttaa testiä simuloimalla tietyn käyttötuntimäärän kertymisen, c) käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän edellyttämä vääntömomentin aleneminen voidaan demonstroida samanaikaisesti tämän direktiivin mukaisen moottorin yleisen suorituskyvyn hyväksynnän kanssa. Vääntömomentin erillistä mittaamista ei tässä tapauksessa vaadita käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän demonstroinnin aikana, d) käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä on demonstroitava tämän lisäyksen 10.4.6 kohdan vaatimusten mukaisesti.

10.4.4

Lisäksi valmistajan on demonstroitava käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminta tämän liitteen 7, 8 tai 9 kohdassa tarkoitetuissa vikatilanteissa, joita ei ole valittu käytettäväksi 10.4.1–10.4.3 kohdassa kuvailluissa demonstrointitesteissä. Nämä lisädemonstroinnit voidaan suorittaa esittämällä hyväksyntäviranomaiselle teknisiä asiakirjoja, kuten algoritmeja, toiminta-analyysejä tai aiempien testien tulos. 10.4.4.1 Näillä lisädemonstroinneilla on erityisesti osoitettava hyväksyntäviranomaiselle, että moottorinohjausyksikössä on asianmukainen vääntömomentin alennusmekanismi.

10.4.5

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstrointitesti 10.4.5.1 Demonstrointi käynnistyy, kun varoitusjärjestelmä tai tapauksen mukaan ”jatkuva” varoitusjärjestelmä on aktivoitunut sen seurauksena, että on havaittu hyväksyntäviranomaisen valitsema vika. 10.4.5.2 Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa silloin, kun reagenssisäiliössä ei ole tarpeeksi reagenssia, moottorijärjestelmää on käytettävä, kunnes reagenssin määrä on laskenut 2,5 prosenttiin säiliön nimellisvetoisuudesta tai arvoon, jonka valmistaja on ilmoittanut tämän liitteen 6.3.1 kohdan mukaisesti rajaksi, jonka kohdalla käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on tarkoitus toimia. 10.4.5.2.1 Valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella simuloida jatkuvaa ajoa poistamalla säiliöstä reagenssia joko moottorin käydessä tai ollessa pysähtyneenä. 10.4.5.3 Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa muun vian kuin reagenssin vähäisen määrän osalta moottorijärjestelmää on käytettävä tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetty asianomainen tuntimäärä tai valmistajan valinnan mukaan kunnes asianomainen laskuri on saavuttanut arvon, jonka kohdalla käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu. 10.4.5.4 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin 10.4.5.2 ja 10.4.5.3 kohdan mukaisesti suoritetun demonstrointitestin lopussa valmistaja on osoittanut hyväksyntäviranomaiselle, että moottorinohjausyksikkö on aktivoinut vääntömomentin alennusmekanismin.

10.4.6

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän demonstrointitesti 10.4.6.1 Demonstrointi on aloitettava tilanteessa, jossa ensimmäisen vaiheen järjestelmä on aiemmin aktivoitunut, ja se voidaan suorittaa niiden testien jatkoksi, jotka tehtiin ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstroimiseksi. 10.4.6.2 Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa, kun reagenssisäiliössä ei ole tarpeeksi reagenssia, moottorijärjestelmää on käytettävä kunnes reagenssisäiliö on tyhjä tai kunnes reagenssin määrä on laskenut alle 2,5 prosenttiin säiliön nimellisvetoisuudesta arvoon, jonka valmistaja on ilmoittanut käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisrajaksi. 10.4.6.2.1 Valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella simuloida jatkuvaa ajoa poistamalla säiliöstä reagenssia joko moottorin käydessä tai ollessa pysähtyneenä. 10.4.6.3 Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa muun vian kuin reagenssin puutteen osalta moottorijärjestelmää on käytettävä tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetty asianomainen tuntimäärä tai valmistajan valinnan mukaan kunnes asianomainen laskuri on saavuttanut arvon, jonka kohdalla käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä aktivoituu. 10.4.6.4 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän demonstrointi katsotaan suoritetuksi, jos kunkin 10.4.6.2 ja 10.4.6.3 kohdan mukaisesti suoritetun demonstrointitestin lopussa valmistaja on osoittanut tyyppihyväksyntäviranomaiselle, että tässä liitteessä tarkoitettu toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen mekanismi on aktivoitunut.

10.4.7

Valmistajan niin halutessa ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttäjän toimenpiteitä vaativien mekanismien demonstrointitestit voidaan vaihtoehtoisesti tehdä kokonaisella koneella 5.4 kohdan vaatimusten mukaisesti joko kiinnittämällä kone sopivaan testipenkkiin tai ajamalla sitä testiradalla valvotuissa olosuhteissa. 10.4.7.1 Konetta on käytettävä, kunnes valittuun vikaan liittyvä laskuri on saavuttanut tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetyn asianmukaisen käyntituntimäärän tai tapauksen mukaan kunnes reagenssisäiliö on joko tyhjä tai saavuttanut tason, joka on alle 2,5 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta ja jonka valmistaja on valinnut käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisrajaksi.

11.    Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismit

11.1	Tässä liitteessä esitettyjen, käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismeja koskevien vaatimusten täydennykseksi 11 kohdassa esitetään tekniset vaatimukset, jotka koskevat kyseisten mekanismien täytäntöönpanoa.

11.2

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismit 11.2.1 Käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, kun aktivoitumisen perusteena olevaan typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöön (NCM) liittyvä vikakoodi on tämän lisäyksen taulukossa 2 määritellyssä tilassa. Taulukko 2 Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi Vikatyyppi Vikakoodin tila, joka aktivoi varoitusjärjestelmän Huono reagenssin laatu vahvistettu ja aktiivinen Reagenssin annostus keskeytynyt vahvistettu ja aktiivinen EGR-venttiilin toiminta estynyt vahvistettu ja aktiivinen Valvontajärjestelmän vika vahvistettu ja aktiivinen NOx-kynnysarvo, tarvittaessa vahvistettu ja aktiivinen 11.2.2 Käyttäjän varoitusjärjestelmän on deaktivoiduttava, kun valvontajärjestelmä päättelee, että kyseisen varoituksen syynä olevaa vikaa ei enää ole, tai kun varoituksen aktivoitumisen perusteena olleet tiedot, mukaan luettuna vikoihin liittyvät vikakoodit, on poistettu lukulaitteella. 11.2.2.1   NOx-valvontatietojen poistamista koskevat vaatimukset 11.2.2.1.1   NOx-valvontatietojen poisto/nollaaminen lukulaitteella Seuraavat tiedot on lukulaitteen vaatimuksesta poistettava tietokoneen muistista tai asetettava tässä lisäyksessä mainittuun arvoon (ks. taulukko 3): Taulukko 3 NOx-valvontatietojen poisto/nollaaminen lukulaitteella NOx-valvontatieto Poistetaan Nollataan Kaikki vikakoodit X   Laskurin arvo, joka osoittaa suurinta moottorin käyttötuntimäärää   X Moottorin käyttötuntien määrä NCD-laskureista   X 11.2.2.1.2 NOx-valvontatiedot eivät saa pyyhkiytyä, jos koneen akku tai akut irrotetaan. 11.2.2.1.3 NOx-valvontatietojen poistaminen saa olla mahdollista vain moottorin ollessa sammutettuna. 11.2.2.1.4 Kun NOx-valvontatiedot, vikakoodit mukaan luettuina, poistetaan, minkään näihin vikoihin liittyvän laskurin lukemaa, joka on täsmennetty tässä liitteessä, ei saa poistaa vaan se on asetettava arvoon, joka on täsmennetty tämän liitteen soveltuvassa osassa.

11.3

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismit 11.3.1 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on aktivoiduttava, kun varoitusjärjestelmä on aktiivisena ja aktivoinnin perusteena olevaan typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöön (NCM) liittyvä laskuri on saavuttanut tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyn arvon. 11.3.2 Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on deaktivoiduttava, kun järjestelmä ei enää havaitse aktivoinnin perusteena olevaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriötä (NCM) tai kun aktivoinnin perusteena olleisiin vikoihin liittyvät tiedot, mukaan luettuna vikakoodit, on poistettu luku- tai huoltolaitteella. 11.3.3 Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on tapauksen mukaan aktivoiduttava tai deaktivoiduttava välittömästi tämän liitteen 6 kohdan vaatimusten mukaisesti sen jälkeen, kun reagenssin määrä säiliössä on arvioitu. Tällöin aktivointi- tai deaktivointimekanismien toiminta ei ole riippuvainen asianomaisten vikakoodien tilasta.

11.4

Laskurimekanismi 11.4.1   Yleistä 11.4.1.1 Tämän liitteen vaatimusten täyttämiseksi järjestelmässä on oltava vähintään neljä laskuria, jotka kirjaavat niiden tuntien määrän, joiden aikana moottoria on käytetty tilanteessa, jossa järjestelmä on havainnut jonkin seuraavista: a) virheellinen reagenssin laatu, b) reagenssin annostuksen keskeytyminen, c) EGR-venttiilin toiminnan estyminen, d) tämän liitteen 9.1 kohdan ii alakohdan mukainen NCD-järjestelmän vika. 11.4.1.1.1 Valmistaja voi valinnaisesti käyttää yhtä tai useampaa laskuria 11.4.1.1 kohdassa mainittujen vikojen ryhmittelyyn. 11.4.1.2 Kunkin laskurin on kyettävä laskemaan 1 tunnin resoluutiolla varustetun 2-tavuisen laskurin enimmäisarvoon saakka ja pidettävä arvo muistissa, kunnes olosuhteet sallivat laskurin nollaamisen. 11.4.1.3 Valmistaja voi käyttää yhtä tai useita NCD-järjestelmälaskureita. Yksi laskuri voi laskea tuntimäärän kahdelle tai useammalle kyseisen laskurityypin kannalta merkittävälle eri vialle, kun mikään niistä ei ole saavuttanut yhden laskurin ilmoittamaa tuntimäärää. 11.4.1.3.1 Jos valmistaja päättää käyttää useita NCD-järjestelmälaskureita, järjestelmän on kyettävä osoittamaan tietty valvontajärjestelmän laskuri kullekin vialle, joka on tämän liitteen mukaisesti kyseisen laskurin kannata merkittävä. 11.4.2   Laskurimekanismien periaate 11.4.2.1 Kunkin laskurin on toimittava seuraavasti: 11.4.2.1.1 Jos laskenta alkaa nollasta, laskurin on alettava laskea heti, kun havaitaan kyseisen laskurin kannalta merkittävä vika ja vastaava vikakoodi on taulukossa 2 määritellyssä tilassa. 11.4.2.1.2 Kun kyseessä ovat toistuvat viat, sovelletaan valmistajan valinnan mukaisesti yhtä seuraavista säännöksistä: i) Jos ilmenee yksi ainoa valvontatapahtuma ja jos laskurin aktivoinutta vikaa ei enää havaita tai jos vikatieto on poistettu luku- tai huoltolaitteella, laskurin on pysähdyttävä ja säilytettävä senhetkinen lukemansa. Jos laskuri lopettaa laskemisen silloin, kun käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä on aktiivisena, laskurin on pysyttävä tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyssä arvossa tai arvossa, joka suurempi tai yhtä suuri kuin käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän käynnistävä laskurin arvo miinus 30 minuuttia. ii) Laskurin on pysyttävä tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyssä arvossa tai arvossa, joka suurempi tai yhtä suuri kuin käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän käynnistävä laskurin arvo miinus 30 minuuttia. 11.4.2.1.3 Jos käytetään yhtä valvontajärjestelmälaskuria, laskurin on jatkettava laskemista, jos on havaittu sen kannalta merkittävä typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriö (NCM) ja vastaava vikakoodi on tilassa ”vahvistettu ja aktiivinen”. Laskurin on lopetettava laskeminen ja säilytettävä yksi 11.4.2.1.2 kohdassa tarkoitetuista arvoista, jos mitään laskurin aktivoinnin aiheuttavaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriötä (NCM) ei havaita tai jos kaikki kyseisen laskurin kannalta merkittävät vikatiedot on poistettu luku- tai huoltolaitteella. Taulukko 4 Laskurit käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien yhteydessä   Laskurin ensimmäisen käynnistyksen aiheuttava vikakoodin tila Ensimmäisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttava laskurin arvo Toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttava laskurin arvo Laskurin säilyttämä jäädytetty arvo Reagenssin laadun laskuri vahvistettu ja aktiivinen ≤ 10 tuntia ≤ 20 tuntia ≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta Annostuslaskuri vahvistettu ja aktiivinen ≤ 10 tuntia ≤ 20 tuntia ≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta EGR-venttiilin laskuri vahvistettu ja aktiivinen ≤ 36 tuntia ≤ 100 tuntia ≥ 95 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta Valvontajärjestelmän laskuri vahvistettu ja aktiivinen ≤ 36 tuntia ≤ 100 tuntia ≥ 95 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta NOx-kynnysarvo, tarvittaessa vahvistettu ja aktiivinen ≤ 10 tuntia ≤ 20 tuntia ≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta 11.4.2.1.4 Jäädytetty laskuri on nollattava, kun kyseiseen laskuriin liittyvien valvontalaitteiden valvontasyklit on suoritettu loppuun ainakin kerran ilman että on havaittu vikaa, eikä mitään kyseisen laskurin toiminta-alaan kuuluvaa vikaa ole havaittu, kun moottoria on käytetty 40 tunnin ajan sen jälkeen, kun laskuri viimeksi pysäytettiin (ks. kaavio 4). 11.4.2.1.5 Laskurin on jatkettava laskemista kohdasta, jossa se pysäytettiin, jos kyseisen laskurin kannalta merkittävä vika havaitaan laskurin ollessa jäädytettynä (ks. kaavio 4).

11.5

Aktivointi- ja uudelleenaktivointimekanismit ja laskurimekanismi 11.5.1 Tässä kohdassa kuvaillaan laskurimekanismien aktivointia ja uudelleenaktivointia eräissä tyypillisissä tilanteissa. Jäljempänä 11.5.2, 11.5.3 ja 11.5.4 kohdassa esitettyjen kaavioiden ja kuvausten tarkoituksena on vain havainnollistaa tämän liitteen säännöksiä, eikä niihin pidä viitata esimerkkeinä tämän direktiivin vaatimuksista tai täsmällisinä tietoina asiaan liittyvistä prosesseista. Kaavioiden 6 ja 7 laskuritunnit viittaavat taulukon 4 käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän enimmäisarvoihin. Selkeyden vuoksi esimerkiksi sitä, että käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän ollessa aktiivisena myös varoitusjärjestelmä on aktiivisena, ei ole mainittu kuvauksissa. Kaavio 4 Laskurin uudelleenaktivointi ja nollaus sen jälkeen, kun sen arvo on ollut jäädytettynä. 11.5.2 Kaaviossa 5 esitetään aktivointi- ja deaktivointimekanismien toiminta valvottaessa reagenssin saatavuutta viidessä eri tilanteessa: — Käyttötilanne 1: käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy. — Lisäystilanne 1 (”riittävä” reagenssin lisäys): Käyttäjä täyttää reagenssisäiliötä niin, että reagenssin määrä ylittää 10 prosentin kynnyksen. Varoitusjärjestelmä ja kuljettajan toimenpiteitä vaativa järjestelmä deaktivoituvat. — Lisäystilanteet 2 ja 3 (”riittämätön” reagenssin lisäys): Varoitusjärjestelmä aktivoituu. Varoituksen taso on riippuvainen käytettävissä olevan reagenssin määrästä. — Lisäystilanne 4 (”täysin riittämätön” reagenssin lisäys): käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu heti. Kaavio 5 Reagenssin saatavuus 11.5.3 Kaaviossa 6 havainnollistetaan kolmea tilannetta, joissa reagenssin laatu on huono. — Käyttötilanne 1: käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy. — Korjaustilanne 1 (”riittämätön” tai ”vilpillinen” korjaustoimenpide): Koneenkäytön eston jälkeen käyttäjä vaihtaa reagenssin asianmukaiseksi, mutta alkaa pian tämän jälkeen jälleen käyttää huonolaatuista reagenssia. Käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituu välittömästi uudelleen, ja koneen käyttö estyy, kun moottoria on käytetty kaksi tuntia. — Korjaustilanne 2 (”asianmukainen” korjaustoimenpide): Koneen käytön eston jälkeen käyttäjä korjaa reagenssin laatuongelman. Jonkin ajan kuluttua käyttäjä kuitenkin jälleen laittaa säiliöön huonolaatuista reagenssia. Varoitukseen, käyttäjän toimenpiteisiin ja laskureihin liittyvät prosessit alkavat alusta. Kaavio 6 Huonolaatuisen reagenssin käyttö 11.5.4 Kaaviossa 7 havainnollistetaan urean annostusjärjestelmän vikaantumista. Siinä kuvataan myös prosessia, joka liittyy tämän liitteen 9 jaksossa tarkoitettuihin valvontavikohin. — Käyttötilanne 1: käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy. — Korjaustilanne 1 (”asianmukainen” korjaustoimenpide): Koneen käytön eston jälkeen käyttäjä korjaa annostusjärjestelmän. Jonkin ajan kuluttua annostusjärjestelmä kuitenkin taas vikaantuu. Varoitukseen, käyttäjän toimenpiteisiin ja laskureihin liittyvät prosessit alkava alusta. — Korjaustilanne 2 (”epäasianmukainen” korjaustoimenpide): Kun käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä on toiminnassa (vääntömomentin alennus), käyttäjä korjaa annostusjärjestelmän. Pian tämän jälkeen annostusjärjestelmä kuitenkin taas vikaantuu. Käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu välittömästi uudelleen, ja laskuri jatkaa laskemista siitä arvosta, joka sillä oli korjaushetkellä. Kaavio 7 Reagenssin annostusjärjestelmän vikaantuminen

12.    Alimman hyväksyttävän reagenssipitoisuuden CDmin demonstrointi

---

Lisäys 2

Valvonta-aluevaatimukset vaiheen IV moottoreille

1.    Moottorin valvonta-alue

Valvonta-alue (ks. kaavio 1) määritellään seuraavasti:

nopeusalue: nopeudesta A suureen nopeuteen;

jossa:

nopeus A = pieni nopeus + 15 % (suuri nopeus – pieni nopeus);

Suuri nopeus ja pieni nopeus on määritelty liitteessä III tai, jos valmistaja liitteen III 1.2.1 kohdassa annetun vaihtoehdon pohjalta päättää käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B mukaista menettelyä, on käytettävä UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, 2.1.33 ja 2.1.37 kohdan määritelmää.

Jos mitattu moottorin nopeus A on välillä ± 3 % valmistajan ilmoittamasta moottorin nopeudesta, käytetään ilmoitettuja moottorin nopeuksia. Jos toleranssi ylittyy jollakin testin kierrosnopeudella, käytetään mitattuja moottorin kierrosnopeuksia.

2.

Seuraavat moottorin toimintatilat on suljettava testauksen ulkopuolelle: a) pisteet jotka ovat alle 30 prosenttia enimmäisvääntömomentista; b) pisteet jotka ovat alle 30 prosenttia enimmäistehosta. Valmistaja voi pyytää teknistä tutkimuslaitosta sulkemaan toimintapisteitä tämän lisäyksen 1 ja 2 kohdassa määritellyn valvonta-alueen ulkopuolelle sertfioinnin/tyyppihyväksynnän aikana. Tekninen tutkimuslaitos voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella myöntää tällaisen poikkeuksen, jos valmistaja voi osoittaa, että moottori ei missään koneyhdistelmässä voi milloinkaan toimia kyseisissä pisteissä.

Kaavio 1

Valvonta-alue

▼B

---

LIITE II

ILMOITUSLOMAKE N:o …

tyyppihyväksynnästä ja toimenpiteistä liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottorien kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjumiseksi

(Direktiivi 97/68/EY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä ../…/EY)

---

Lisäys 1

▼M6

2.   ILMANSAASTUMISEN ESTÄMISEKSI SUORITETUT TOIMENPITEET

2.1	Laitteet kampikammiokaasujen kierrättämiseksi: kyllä/ei ( 10 ) …

2.2

Muut pakokaasunpuhdistuslaitteet (jos sellaisia on eikä niitä mainita muissa kohdissa) 2.2.1 Katalysaattori: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.1.1 Merkki (merkit): … 2.2.1.2 Tyyppi (tyypit): … 2.2.1.3 Katalysaattoreiden ja katalyyttielementtien lukumäärä: … 2.2.1.4 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) mitat ja tilavuus: … 2.2.1.5 Katalysaattorin toimintatapa: … 2.2.1.6 Jalometallien kokonaissisältö: … 2.2.1.7 Suhteellinen pitoisuus: … 2.2.1.8 Substraatti (rakenne ja materiaali): … 2.2.1.9 Kennotiheys: … 2.2.1.10 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) kotelointityyppi: … 2.2.1.11 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) sijainti (paikka (paikat) ja enimmäis-/vähimmäisetäisyys (-etäisyydet) moottorista): … 2.2.1.12 Tavallinen käyttöalue (K): … 2.2.1.13 Kuluva reagenssi (tarvittaessa): … 2.2.1.13.1 Katalyysitoimintaan tarvittavan reagenssin tyyppi ja pitoisuus: … 2.2.1.13.2 Reagenssin tavanomainen käyttölämpötila-alue: … 2.2.1.13.3 Kansainvälinen standardi (tarvittaessa): … 2.2.1.14 NOx-anturi: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.2 Happianturi: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.2.1 Merkki (merkit): … 2.2.2.2 Tyyppi: … 2.2.2.3 Sijainti: … 2.2.3 Ilman suihkutus: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.3.1 Tyyppi (ilmapulssi, ilmapumppu jne.): … 2.2.4 Pakokaasun takaisinkierrätys: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.4.1 Ominaisuudet (jäähdytetty/jäähdyttämätön, korkea paine/matala paine jne.): … 2.2.5 Hiukkasloukku: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.5.1 Hiukkasloukun mitat ja tilavuus: … 2.2.5.2 Hiukkasloukun tyyppi ja rakenne: … 2.2.5.3 Sijainti (paikka (paikat) ja enimmäis-/vähimmäisetäisyys (-etäisyydet) moottorista: … 2.2.5.4 Talteenottomenetelmä tai -järjestelmä, kuvaus ja/tai piirustus: … 2.2.5.5 Tavanomainen käyttölämpötila-alue (K) ja paineen (kPa) alue: … 2.2.6 Muut järjestelmät: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.6.1 Kuvaus ja käyttö: …

▼B

►(1) M8  

►(1) M8  

▼M8

5.   VENTTIILIEN AJOITUS

5.1	Suurin venttiilin nosto ja avautumis- ja sulkeutumiskulmat suhteessa kuolokohtiin tai vastaavat tiedot:…

5.2	Vertailu- ja/tai säätöalueet ( 11 )

5.3	Muuttuva venttiilienajoitusjärjestelmä (jos on; imu- ja/tai pakopuoli) 5.3.1 Tyyppi: jatkuva tai auki/kiinni (10 11 12 35 37 39)  5.3.2 Nokkakulma: …

6.   VENTTIILIAUKKOJEN JÄRJESTELY

6.1	Sijainti, mitat ja numerointi:

7.   SYTYTYSJÄRJESTELMÄ

7.1   Sytytyspuola

7.1.1

Merkit: …

7.1.2

Tyypit: …

7.1.3

Määrä: …

7.2	Sytytystulpat: … 7.2.1 Merkit: … 7.2.2 Tyypit: …

7.3	Magneetto: … 7.3.1 Merkit: … 7.3.2 Tyypit: …

7.4	Sytytyksen ajoitus: … 7.4.1 Staattinen ennakko yläkuolokohtaan nähden [kammen kiertokulman astetta] … 7.4.2 Ennakkokäyrä, tarvittaessa: …

▼B

---

Lisäys 2

►(3) M8   ►(3) M8   ►(3) M8  

---

Lisäys 3

▼M6

2.   ILMANSAASTUMISEN ESTÄMISEKSI SUORITETUT TOIMENPITEET

2.1	Laitteet kampikammiokaasujen kierrättämiseksi: kyllä/ei ( 12 ) …

2.2

Muut pakokaasunpuhdistuslaitteet (jos sellaisia on eikä niitä mainita muissa kohdissa) 2.2.1 Katalysaattori: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.1.1 Merkki (merkit): … 2.2.1.2 Tyyppi (tyypit): … 2.2.1.3 Katalysaattoreiden ja katalyyttielementtien lukumäärä: … 2.2.1.4 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) mitat ja tilavuus: … 2.2.1.5 Katalysaattorin toimintatapa: … 2.2.1.6 Jalometallien kokonaissisältö: … 2.2.1.7 Suhteellinen pitoisuus: … 2.2.1.8 Substraatti (rakenne ja materiaali): … 2.2.1.9 Kennotiheys: … 2.2.1.10 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) kotelointityyppi: … 2.2.1.11 Katalysaattorin (katalysaattoreiden) sijainti (paikka (paikat) ja enimmäis-/vähimmäisetäisyys (-etäisyydet) moottorista): … 2.2.1.12 Tavallinen käyttöalue (K): … 2.2.1.13 Kuluva reagenssi (tarvittaessa): … 2.2.1.13.1 Katalyysitoimintaan tarvittavan reagenssin tyyppi ja pitoisuus: … 2.2.1.13.2 Reagenssin tavanomainen käyttölämpötila-alue: … 2.2.1.13.3 Kansainvälinen standardi (tarvittaessa): … 2.2.1.14 NOx-anturi: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.2 Happianturi: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.2.1 Merkki (merkit): … 2.2.2.2 Tyyppi: … 2.2.2.3 Sijainti: … 2.2.3 Ilman suihkutus: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.3.1 Tyyppi (ilmapulssi, ilmapumppu jne.): … 2.2.4 Pakokaasun takaisinkierrätys: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.4.1 Ominaisuudet (jäähdytetty/jäähdyttämätön, korkea paine/matala paine jne.): … 2.2.5 Hiukkasloukku: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.5.1 Hiukkasloukun mitat ja tilavuus: … 2.2.5.2 Hiukkasloukun tyyppi ja rakenne: … 2.2.5.3 Sijainti (paikka (paikat) ja enimmäis-/vähimmäisetäisyys (-etäisyydet) moottorista): … 2.2.5.4 Talteenottomenetelmä tai -järjestelmä, kuvaus ja/tai piirustus: … 2.2.5.5 Tavanomainen käyttölämpötila-alue (K) ja paineen (kPa) alue: … 2.2.6 Muut järjestelmät: kyllä/ei (10 11 12 35 37 39)  2.2.6.1 Kuvaus ja käyttö: …

▼B

►(1) M2  

►(7) M2   ►(7) M2   ►(7) M2   ►(7) M2   ►(7) M2   ►(7) M2   ►(7) M2  

---

LIITE III

▼M2

PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREIDEN TESTAUSMENETTELY

▼B

1.   JOHDANTO

▼M6

1.1

Tässä liitteessä kuvataan testattavasta moottorista tulevien kaasu- ja hiukkaspäästöjen määritysmenetelmiä. Seuraavia testisyklejä sovelletaan: — NRSC-testi (Non-Road Steady Cycle; työkoneiden vakiotilainen testisykli), joka sopii sellaisten laitteiden eritelmiin, joita käytetään hiilimonoksidi-, hiilivety-, typen oksidi- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen vaiheissa I, II, III A, III B ja IV moottoreista, joita on kuvattu liitteessä I olevan 1.A kohdan i ja ii alakohdassa ja — NRTC-testi (Non-Road Transient Cycle; työkoneiden muuttuvatilainen testisykli), jota käytetään hiilimonoksidi-, hiilivety-, typen oksidi- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen vaiheen III B ja IV moottoreista, joita on kuvattu liitteessä I olevan 1.A kohdan i alakohdassa, — sisävesialuksissa käytettäviksi tarkoitettujen moottoreiden osalta käytetään ISO-testimenetelmää, joka on määritelty ISO 8178-4:2002 -standardissa sekä IMO:n ( 13 ) Marpol ( 14 ) 73/78 -yleissopimuksen liitteessä VI (NOx-säännöstö), — moottorivaunuissa käytettäväksi tarkoitettujen työntövoimamoottorien osalta NRSC-testiä käytetään kaasu- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen vaiheissa III A ja III B, — vetureissa käytettäväksi tarkoitettujen työntövoimamoottorien osalta NRSC-testiä käytetään kaasu- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen vaiheessa III A ja III B.

▼M8

1.2.

Testausmenettelyn valinta Testi on suoritettava moottori testipenkkiin asennettuna ja dynamometriin kytkettynä. 1.2.1.   Testausmenettely vaiheille I, II, IIIA, IIIB ja IV Testi on tehtävä tämän liitteen menettelyn mukaisesti tai valmistajan niin valitessa sovelletaan UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B annettua testimenettelyä. Lisäksi sovelletaan seuraavia vaatimuksia: i) kestävyysvaatimukset, jotka on esitetty tämän liitteen lisäyksessä 5; ii) moottorin valvonta-aluetta koskevat säännökset, jotka on esitetty liitteessä I olevassa 8.6 kohdassa (ainoastaan vaiheen IV moottorit); iii) hiilidioksidia koskevat ilmoitusvaatimukset, jotka on esitetty tämän liitteen lisäyksessä 6 niille moottoreille, jotka on testattu tämän liitteen menettelyn mukaisesti. UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B annetun testimenettelyn mukaisesti testattuihin moottoreihin sovelletaan tämän liitteen lisäystä 7; iv) tämän direktiivin liitteessä V annettua viitepolttoainetta on käytettävä moottoreissa, jotka on testattu tämän liitteen vaatimusten mukaisesti. Tämän direktiivin liitteessä V annettua viitepolttoainetta on käytettävä moottoreissa, jotka on testattu UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B esitettyjen vaatimusten mukaisesti. 1.2.1.1 Jos valmistaja valitsee liitteessä I olevan 8.6.2 kohdan mukaisesti käytettäväksi testausmenettelyn, joka on esitetty UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B vaiheiden I, II, IIIA tai IIIB moottoreille, on käytettävä 3.7.1 kohdassa esitettyjä testisyklejä.

▼M3

1.3.

Mittausperiaate Moottorin pakokaasuista mitattaviin päästöihin kuuluvat kaasumaiset aineosat (hiilimonoksidi, hiilivetyjen kokonaismäärä ja typen oksidit) sekä hiukkaset. Tämän lisäksi hiilidioksidia käytetään usein merkkikaasuna osa- ja täysvirtauslaimennusjärjestelmien laimennussuhteen selvittämiseksi. Hyvän insinööritavan mukaisesti suositellaan hiilidioksidin yleistä mittausta mittausongelmien havaitsemiseksi testikäytön aikana. 1.3.1.   NRSC-testi Edellä mainittujen pakokaasupäästöjen määrät mitataan lämpimästä moottorista ennalta määrätyssä käyttötilannesarjassa ottamalla jatkuvasti näytteitä raakapakokaasusta. Testisykli muodostuu useista nopeus- ja vääntömomenttitiloista (kuormitustiloista), jotka kattavat dieselmoottoreiden tyypillisimmät käyttöolosuhteet. Kunkin moodin aikana määritetään teho, pakokaasun virtaus ja kunkin kaasupäästön pitoisuus, ja mitatut arvot painotetaan. Hiukkasnäyte laimennetaan käsitellyllä ulkoilmalla. Koko testin aikana otetaan yksi näyte, joka kerätään sopiviin suodattimiin. Vaihtoehtoisesti näyte otetaan kussakin moodissa erillisiin suodattimiin, ja syklin painotetut tulokset lasketaan. Kunkin päästön määrät lasketaan grammoina kilowattituntia kohti tämän liitteen lisäyksessä 3 kuvatulla tavalla. ▼M6 1.3.2    NRTC-testi: Ennalta määrätty muuttuva testisykli, joka perustuu liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käyttöolosuhteisiin, suoritetaan kaksi kertaa: — Ensimmäisen kerran (kylmäkäynnistys), kun moottori on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi ja moottorin jäähdytysnesteen ja öljyn, jälkikäsittelyjärjestelmien, apumoottorijärjestelmien sekä kaikkien apumoottorin valvontalaitteiden lämpötila on vakiintunut 20–30 °C:een. — Toisen kerran (kuumakäynnistys), kun moottoria on käytetty kuumaksi 20 minuutin ajan heti kylmäkäynnistyssyklin päättymisen jälkeen. Tämän tekstisyklin aikana mitataan mainittujen pakokaasupäästöjen määrät. Testisykli muodostuu kylmäkäynnistyssyklistä, jonka jälkeen moottori jäähdytetään joko luonnollisesti tai keinotekoisesti, kuumahaihtumajaksosta ja kuumakäynnistyssyklistä ja päättyy yhdistettyihin päästölaskelmiin. Dynamometrilta saatavia moottorin vääntömomentin ja kierrosnopeuden signaaleja käytetään tehon integroimiseksi suhteessa syklin aikaan, jolloin tulokseksi saadaan moottorin syklin aikana tekemä työ. Kaasumaisten aineosien pitoisuus syklin aikana määritetään joko raakapakokaasusta integroimalla analysaattorin signaali tämän liitteen lisäyksen 3 mukaisesti tai CVS-täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennetusta pakokaasusta integroimalla tai ottamalla pussinäytteitä tämän liitteen lisäyksen 3 mukaisesti. Hiukkaspäästöistä kerätään suhteellinen näyte laimennetusta pakokaasusta eriteltyyn suodattimeen joko osavirtauslaimennuksella tai täysvirtauslaimennuksella. Käytetyn menetelmän mukaan joko laimennetun tai laimentamattoman pakokaasun virtaus syklin aikana määritetään pilaavien aineiden massapäästöarvojen laskemiseksi. Massapäästöarvot suhteutetaan moottorin työhön kunkin pilaavan aineen päästön määrittämiseksi grammoina kilowattituntia kohti. Päästöt (g/kWh) mitataan sekä kylmäkäynnistyksen että kuumakäynnistyksen aikana. Yhdistetyt ja painotetut päästöt lasketaan painottamalla kylmäkäynnistyksen tuloksia 10 prosentilla ja kuumakäynnistyksen tuloksia 90 prosentilla. Painotetun yhdistelmätuloksen on oltava rajojen mukainen.

▼B

2.   TESTAUSOLOSUHTEET

2.1.   Yleiset vaatimukset

Kaikki tilavuuksien ja volymetristen virtausnopeuksien on oltava suhteessa seuraaviin arvoihin: 273 K (0 oC) ja 101,3 kPa.

2.2.   Moottorin testausolosuhteet

2.2.1.

Mitataan moottorin imuilman Ta absoluuttinen lämpötila, kelvineinä ilmaistuna, ja kuiva ilmanpaine ps, kPa:na ilmaistuna, sekä määritetään parametri fa noudattaen seuraavia määräyksiä: Vapaasti hengittävät ja mekaanisesti ahdetut moottorit: Turboahdettu moottori imuilman jäähdytyksellä tai ilman imuilman jäähdytystä:

2.2.2.

Kokeen pätevyys Jotta testi voidaan katsoa päteväksi, parametrin fa on täytettävä seuraava ehto: ▼M1

▼M3

2.2.3.

Ahtoilmajäähdytyksellä varustetut moottorit Ahtoilman lämpötila kirjataan, ja sen on oltava ilmoitetulla nimellisnopeudella ja täydellä kuormalla ± 5 K:n sisällä valmistajan ilmoittamasta ahtoilman enimmäislämpötilasta. Jäähdytysnesteen lämpötilan on oltava vähintään 293 K (20 °C). Jos käytetään testauspajajärjestelmää tai ulkoista puhallinta, ahtoilman lämpötilan on oltava ilmoitetun enimmäistehon kierrosnopeudella ja täydellä kuormalla ± 5 K:n sisällä valmistajan ilmoittamasta ahtoilman enimmäislämpötilasta. Ahtoilman jäähdyttimen jäähdytysnesteen lämpötilaa ja jäähdytysnesteen virtausta edellä mainitussa asetuksessa ei saa muuttaa koko testisyklin aikana. Ahtoilman jäähdyttimen tilavuus määritellään hyvän insinööritavan ja tyypillisten ajoneuvo- tai laitesovellusten perusteella. Ahtoilman jäähdyttimen asetukset voidaan vaihtoehtoisesti tehdä tammikuussa 1995 julkaistun SAE J 1937 -menetelmän mukaisesti.

▼B

2.3.   Moottorin ilman imujärjestelmä

▼M3

Testimoottorin on oltava varustettu sellaisella ilman imujärjestelmällä, joka rajoittaa ilman imun ± 300 Pa:n sisään valmistajan puhtaalle ilmanpuhdistimelle ilmoittamasta arvosta sellaisissa valmistajan ilmoittamissa moottorin käyttöolosuhteissa, jotka johtavat suurimpaan mahdolliseen ilmavirtaan. Rajoitukset on asetettava nimellisnopeudella ja täydellä kuomalla. Testauspajajärjestelmää voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että se vastaa täysin moottorin todellisia käyttöolosuhteita.

▼B

2.4.   Moottorin pakojärjestelmä

▼M3

Testimoottorin on oltava varustettu pakojärjestelmällä, jonka vastapaine on ± 650 Pa:n sisällä valmistajan ilmoittamasta arvosta niissä moottorin käyttöolosuhteissa, jotka johtavat suurimpaan ilmoitettuun tehoon.

Jos moottorissa on pakokaasujen jälkikäsittelylaite, pakoputken halkaisijan on oltava sama kuin käytössä olevissa laitteissa vähintään neljä pakoputken halkaisijaa virtaussuuntaa vastaan jälkikäsittelylaitteen sisältävän paisuntakammion syöttöaukosta lähtien. Etäisyyden pakosarjan laipasta tai turboahtimen poistoaukolta jälkikäsittelylaitteeseen on oltava sama kuin moottorikokoonpanossa tai sen on oltava valmistajan ilmoittamien, etäisyyttä koskevien määritelmien sisällä. Pakokaasujen vastapaineen tai rajoituksen on oltava edellä mainittujen perusteiden mukainen, ja se voidaan asettaa venttiilillä. Jälkikäsittelysäiliö voidaan poistaa harjoitustestien ja moottorin määrityskäytön ajaksi, ja se voidaan korvata vastaavalla ei-aktiivista katalyytin kantajaa sisältävällä säiliöllä.

▼B

2.5.   Jäähdytysjärjestelmä

Moottorin jäädytysjärjestelmä, joka on riittävän tehokas pitämään moottorin normaalissa, valmistajan ilmoittamassa käyttölämpötilassa.

2.6.   Voiteluöljy

Käytettävän voiteluöljyn eritelmät on kirjattava ja esitettävä testitulosten yhteydessä.

2.7.   Testipolttoaine

Polttoaineen on oltava ►M2  liitteessä V ◄ määritelty vertailupolttoaine.

Kokeessa käytettävän vertailupolttoaineen setaaniluku ja rikkipitoisuus on kirjattava ►M2  liitteessä VII ◄ olevassa lisäyksessä 1 oleviin 1.1.1. ja 1.1.2. kohtiin.

Ruiskupumpun imun kohdalla polttoaineen lämpötilan on oltava 306—316 K (33—43 oC).

▼M3

3.   TESTIKÄYTTÖ (NRSC-TESTI)

▼M3

3.1.   Dynamometrin asetusten määrittäminen

Yksittäisten päästömittausten perustana käytetään ISO 14396: 2002 -standardin mukaista korjaamatonta jarrutehoa.

Tietyt apulaitteet, jotka ovat tarpeellisia vain koneen toiminnan kannalta ja jotka voidaan asentaa moottoriin, on irrotettava testin ajaksi. Esimerkkinä annetaan seuraava viitteellinen luettelo:

Jos apulaitteita ei ole poistettu, niiden testinopeuksilla käyttämä teho on määritettävä dynamometrin asetusten laskemiseksi paitsi, jos kyseiset apulaitteet ovat olennainen osa moottoria (esimerkiksi ilmajäähdytteisten moottoreiden jäähdytystuulettimet).

Imurajoituksen ja pakoputken vastapaineen asetukset on säädettävä valmistajan ilmoittamiin ylärajoihin 2.3 ja 2.4 kohdan mukaisesti.

Suurimmat vääntömomenttiarvot vaadituilla testinopeuksilla on määritettävä kokeilemalla, jotta voidaan laskea vääntömomenttiarvot vaadituille testimoodeille. Valmistajan on ilmoitettava suurin vääntömomentti testinopeuksilla sellaisten moottoreiden osalta, joita ei ole suunniteltu käytettäväksi tietyn täyden kuormituksen vääntömomenttikäyrän alueen yläpuolella.

Moottorin asetus kutakin testimoodia varten lasketaan seuraavalla kaavalla:

Jos suhde

tyyppihyväksynnän myöntävä tekninen viranomainen voi tarkistaa PAE:n arvon.

▼B

►M3   ►C1  3.2. ◄  ◄    Näytteenottosuodattimien valmistelu

Jokainen suodatin(pari) on sijoitettava paikoillen vähintään tuntia ennen testiä suljettuun, mutta sinetöimättömään petrimaljaan ja asetettava punnituskammioon vakautumista varten. Vakautumisajan lopussa jokainen suodatin(pari) on punnittava ja taarapaino on merkittävä muistiin. Suodatin(pari) on sen jälkeen varastoitava suljettuun petrimaljaan tai suodatintelineeseen, kunnes sitä tarvitaan testaukseen. Ellei suodatinta (suodatinparia) käytetä kahdeksan tunnin kuluessa siitä, kun se on poistettu punnituskammiosta, se on punnittava uudelleen ennen käyttöä.

►M3   ►C1  3.3. ◄  ◄    Mittauslaitteiston asentaminen

Instrumentit ja näytteenottimet on asennettava vaatimusten mukaisesti. Käytettäessä täysvirtauslaimennusjärjestelmää pakokaasun laimennukseen järjestelmään on liitettävä peräputki.

►M3   ►C1  3.4. ◄  ◄    Laimennusjärjestelmän ja moottorin käynnistys

Laimennusjärjestelmä ja moottori tulee käynnistää ja lämmittää, kunnes kaikki lämpötilat ja paineet ovat tasaantuneet täydellä kuormituksella ja nimellispyörimisnopeudella (3.6.2. kohta).

▼M3

3.5.   Laimennussuhteen säätö

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä käynnistetään ja pidetään käynnissä ohitustilassa yhden suodattimen menetelmässä (valinnaista monen suodattimen menetelmässä). Laimennusilman taustahiukkastaso voidaan määrittää ajamalla laimennusilmaa hiukkassuotimien läpi. Jos käytetään suodatettua laimennusilmaa, yksi mittaus voidaan tehdä milloin tahansa ennen testiä, sen aikana tai sen jälkeen. Jos laimennusilmaa ei suodateta, mittaus on tehtävä yhdelle koko testin aikana otetulle näytteelle.

Laimennusilma on säädettävä siten, että suodattimen pinnan lämpötila on kussakin testimoodissa 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä. Kokonaislaimennussuhteen on oltava vähintään neljä.

Huomautus: Vakiotilaisessa menettelyssä suodattimen lämpötila voidaan pitää enimmäislämpötilassa 325 K (52 °C) tai tätä alhaisempana sen sijaan, että noudatetaan lämpötila-aluetta 42 °C—52 °C.

Yhden tai monen suodattimen menetelmissä suodattimen läpi kulkevan näytteen massavirran suhde laimennettuun pakokaasumassavirtaan on pidettävä vakiona täysvirtausjärjestelmissä kaikissa moodeissa. Massasuhteen on pysyttävä ± 5 %:n rajoissa moodin keskiarvoon nähden, paitsi kunkin moodin 10 ensimmäisen sekunnin aikana sellaisissa järjestelmissä, joissa ei ole ohitusmahdollisuutta. Osavirtauslaimennusjärjestelmissä, joissa käytetään yhden suodattimen menetelmää, suodattimen läpi kulkevan massavirran on pysyttävä ± 5 %:n rajoissa moodin keskiarvoon nähden, paitsi kunkin moodin 10 ensimmäisen sekunnin aikana sellaisissa järjestelmissä, joissa ei ole ohitusmahdollisuutta.

Järjestelmissä, joissa CO2:n ja NOx:n pitoisuutta valvotaan, CO2:n tai NOx:n pitoisuus laimennusilmassa on mitattava jokaisen testin alussa ja lopussa. Ennen testiä ja sen jälkeen mitattujen laimennusilman CO2:n tai NOx:n taustapitoisuuksien on oltava 100 ppm:n (CO2) ja 5 ppm:n (NOx) sisällä toisistaan.

Kun käytetään laimennetun pakokaasun analyysijärjestelmää, merkitykselliset taustapitoisuudet on määritettävä ottamalla laimennusilmaa näytteeksi näytepussiin koko testisarjan kestoajan.

Jatkuva (muun kuin pussin) taustapitoisuus mitataan vähintään kolmessa kohdassa eli alussa, lopussa ja lähellä syklin keskikohtaa, ja näistä lasketaan keskiarvo. Valmistajan pyynnöstä taustamittaukset voidaan jättää tekemättä.

▼B

►M3   ►C1  3.6. ◄  ◄    Analysaattorien tarkastus

Päästöanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava.

►M3   ►C1  3.7. ◄  ◄    Testisykli

▼M6

3.7.1

Laitteiden eritelmät liitteessä I olevan 1.A jakson mukaisesti: 3.7.1.1    Eritelmä A Liitteessä I olevan 1.A jakson i ja iv kohdan soveltamisalaan kuuluvien moottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä on noudatettava seuraavaa 8 moodin sykliä ( 15 ): Moodin numero Moottorin kierrosnopeus (r/min) Kuormitus (%) Painotuskerroin 1 Nimellis- tai viitenopeus (1) 100 0,15 2 Nimellis- tai viitenopeus (1) 75 0,15 3 Nimellis- tai viitenopeus (1) 50 0,15 4 Nimellis- tai viitenopeus (1) 10 0,10 5 Välinopeus 100 0,10 6 Välinopeus 75 0,10 7 Välinopeus 50 0,10 8 Joutokäynti — 0,15 (1)   Viitenopeus määritetään liitteessä I olevassa 4.3.1 kohdassa. 3.7.1.2    Eritelmä B Liitteessä I olevan 1.A jakson ii kohdan soveltamisalaan kuuluvien moottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä on noudatettava seuraavaa 5 moodin sykliä ( 16 ): Moodin numero Moottorin pyörimisnopeus (r/min) Kuormitus (%) Painotuskerroin 1 Nimellisnopeus 100 0,05 2 Nimellisnopeus 75 0,25 3 Nimellisnopeus 50 0,30 4 Nimellisnopeus 25 0,30 5 Nimellisnopeus 10 0,10 Kuormitusarvot ovat moottorin perustehoa vastaavasta vääntömomentista laskettuja prosentuaalisia arvoja; moottorin perusteho määritellään suurimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi säädettävän tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa, kun huolto suoritetaan ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla. 3.7.1.3    Eritelmä C Sisävesialuksissa käytettäviksi tarkoitettujen työntövoimamoottoreiden ( 17 ) osalta käytetään ISO-testimenetelmää, joka on määritelty ISO 8178-4:2002 -standardissa sekä IMO:n Marpol 73/78 -yleissopimuksen liitteessä VI (NOx-säännöstö). Työntövoimamoottorit, joissa on kiinteänousuinen potkuri, on testattava dynamometrilla, jossa käytetään seuraavaa 4 moodin vakiosykliä ( 18 ), joka on kehitetty kuvaamaan kaupallisten laivadieselmoottorien käytönaikaista toimintaa. Moottorin nopeus Kuormitus (r/min) Painotuskerroin (%) (nimellisnopeus) 1 100 % 100 0,20 2 91 % 75 0,50 3 80 % 50 0,15 4 63 % 25 0,15 Vakionopeudella käytettävät sisävesien työntövoimamoottorit, joissa on jatkuvasäätöinen potkuri tai sähköisesti kytketyt potkurit, on testattava dynamometrilla käyttäen seuraavaa 4 moodin vakiosykliä ( 19 ), jolle on ominaista sama kuorma ja painokerroin kuin edellä kuvatussa syklissä, mutta moottorin käydessä kussakin tilassa nimellisnopeudella: Moodin numero Moottorin nopeus (r/min) Kuormitus (%) Painotuskerroin 1 Nimellisnopeus 100 0,20 2 Nimellisnopeus 75 0,50 3 Nimellisnopeus 50 0,15 4 Nimellisnopeus 25 0,15 3.7.1.4    Eritelmä D Liitteessä I olevan 1.A jakson v kohdan soveltamisalaan kuuluvien moottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä on noudatettava seuraavaa 3 moodin sykliä ( 20 ): Moodin numero Moottorin nopeus (r/min) Kuormitus (%) Painotuskerroin 1 Nimellisnopeus 100 0,25 2 Välinopeus 50 0,15 3 Joutokäynti — 0,60

▼B

►M3   ►C1  3.7.2. ◄  ◄

Moottorin vakioiminen Moottorin ja järjestelmän lämmittämisen on tapahduttava suurimmalla pyörimisnopeudella ja vääntömomentilla moottorin parametrien vakauttamiseksi valmistajan suositusten mukaisiksi. Huomautus: Vakioimisajan pitäisi myös estää pakokaasujärjestelmään aikaisemmista testeistä jääneiden kertymien vaikutus. Samoin testikohtien välissä on oltava vakiintumisaika, joka on otettu mukaan vaikutusten minimoimiseksi kohdasta toiseen siiryttäessä.

▼M2

►M3   ►C1  3.7.3. ◄  ◄

Testisarja ▼M3 Testisarja käynnistetään. Testi on suoritettava testisykleille edellä mainittujen moodinumeroiden järjestyksessä. Jokaisen testisyklin alkuosan ylimenoajan jälkeisen eri moodin aikana määritetty pyörimisnopeus on pidettävä ± 1 %:n rajoissa nimellispyörimisnopeudesta tai, jos se on suurempi, ± 3 min–1 rajoissa, paitsi joutokäynnin kohdalla, jonka on oltava valmistajan ilmoittamien toleranssien rajoissa. Vaadittava vääntömomentti on ylläpidettävä siten, että keskiarvo sinä aikana, jona mittauksia tehdään, pysyy ± 2 %:n rajoissa suurimmasta vääntömomentista testauspyörimisnopeudella. Kutakin mittauskohtaa varten on välttämätöntä varata kymmenen minuutin vähimmäisaika. Jos jotakin konetta varten vaaditaan pitempiä näytteenottoaikoja, jotta saadaan riittävä hiukkasmassa mittaussuotimeen, testimoodin ajanjaksoa voidaan pidentää tarpeen mukaan. Testimoodin pituus on kirjattava ja siitä on raportoitava. Pakokaasupäästöjen pitoisuusarvot on mitattava ja kirjattava testimoodin viimeisten kolmen minuutin ajalta. Hiukkasnäytteenottoa ja kaasupäästöjen mittausta ei saa aloittaa ennen kuin moottori on vakaantunut sille tasolle, jolla vakaantuminen valmistajan ilmoituksen mukaan saavutetaan, ja niiden on päätyttävä samanaikaisesti. Polttoaineen lämpötila on mitattava polttoaineen ruiskupumpun imun kohdalta tai valmistajan määrittelemällä tavalla ja mittauspaikka on merkittävä muistiin.

▼B

►M3   ►C1  3.7.4. ◄  ◄

Analysaattorin herkkyys Analysaattorien tulokset on tallennettava nauhapiirturille tai mitattava vastaavalla tiedonkeruujärjestelmällä pakokaasun virratessa analysaattorin läpi ainakin kunkin testmoodin kolmen viimeisen minuutin aikana. Jos laimennetun CO:n ja CO2:n mittaamiseen käytetään pussinäytteenoton mittausta (katso lisäyksessä 1 olevaa 1.4.4. kohtaa), näyte on pussitettava kunkin testimoodin kolmen viimeisen minuutin aikana ja pussinäyte on analysoitava ja tulokset tallennettava.

►M3   ►C1  3.7.5. ◄  ◄

Hiukkasnäytteiden otto Hiukkasnäytteiden otto voi tapahtua joko yhden suodattimen menetelmällä tai monen suodattimen menetelmällä (ks. lisäys 1, 1.5. kohta). Koska menetelmien tulokset saattavat poiketa hieman toisistaan, käytetty menetelmä on ilmoitettava tulosten yhteydessä. Yhden suodattimen menetelmää käytettäessä testisyklimenettelyssä määritellyt painotuskertoimet on otettava huomioon näytteenoton aikana säätämällä vastaavasti näytteiden virtausnopeutta ja/tai näytteidenottoaikaa. Näytteidenoton on tapahduttava kunkin moodin kohdalla mahdollisimman myöhään. Näytteidenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 20 sekuntia yhden suodattimen menetelmässä ja ainakin 60 sekuntia monen suodattimen menetelmässä. Ilman ohitusmahdollisuutta toimivissa järjestelmissä näytteenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 60 sekuntia sekä yhden suodattimen että monen suodattimen menetelmässä.

►M3   ►C1  3.7.6. ◄  ◄

Moottorin tila Moottorin pyörimisnopeus ja kuormitus, imuilman lämpötila, polttoainevirtaus ja ilma- tai pakokaasuvirta on mitattava kunkin testmoodin kohdalla heti, kun moottorin käynti on vakaa. Jos pakokaasuvirran mittaus tai paloilman ja polttoaineenkulutuksen mittaus ei ole mahdollista, se on laskettavissa käyttämällä hiilen ja hapen tasapainomenetelmää (ks. lisäys 1 1.2.3. kohta). Kaikki laskemista varten tarvittavat lisätiedot on kirjattava (ks. lisäys 3, 1.1. ja 1.2. kohta).

►M3   ►C1  3.8. ◄  ◄    Analysaattorien uusintatarkastus

Päästötestin jälkeen nollakaasua ja samaa verteilukaasua käytetään uusintatarkastusta varten. Testiä pidetään hyväksyttävänä, jos näiden kahden mittauksen tulosten välinen ero on alle 2 %.

▼M3

4.   TESTIKÄYTTÖ (NRTC-TESTI)

4.1.   Johdanto

Työkoneiden muuttuvatilainen testisykli (NRTC) on lueteltu liitteen III lisäyksessä 4 normalisoitujen nopeus- ja vääntömomenttiarvojen sekunneittain etenevänä sarjana, jota voidaan soveltaa kaikkiin tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluviin dieselmoottoreihin. Testin suorittamiseksi moottorin testisolulle normalisoidut arvot muunnetaan testattavan yksittäisen moottorin todellisiksi arvoiksi moottorin kartoituskäyrän perusteella. Tätä muuntamista kutsutaan normalisoinnin poistoksi, ja sen avulla määriteltyä testisykliä kutsutaan testattavan moottorin viitesykliksi. Testisykli suoritetaan testisolulle näillä nopeuden ja vääntömomentin viitearvoilla, ja nopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäarvot kirjataan. Testikäytön validoimiseksi testin päätyttyä tehdään regressioanalyysi kierrosnopeuden ja vääntömomentin viitearvojen ja takaisinkytkentäarvojen välillä.

4.2.   Moottorin kartoitusmenettely

Kun tuotetaan NRTC testisolulle, ennen testisykliä on tehtävä moottorin kartoitus kierrosnopeus- ja vääntömomenttikäyrän määrittämiseksi.

4.2.1.   Kartoitusnopeusalueen määrittäminen

Suurin ja pienin kartoitusnopeus määritellään seuraavasti:

Pienin kartoitusnopeus

=

joutokäynti

Suurin kartoitusnopeus

=

nhi × 1,02 tai kierrosnopeus, jossa täyden kuormituksen vääntömomentti putoaa nollaan, sen mukaan, kumpi nopeus on alhaisempi (jossa nhi on suuri nopeus, millä tarkoitetaan suurinta moottorin kierrosnopeutta, jossa saavutetaan 70 % nimellistehosta).

4.2.2.   Moottorin kartoituskäyrä

Moottori on lämmitettävä enimmäisteholla moottorin muuttujien vakioimiseksi moottorin valmistajan suositusten ja hyvän insinööritavan mukaisesti. Kun moottori on vakioitu, moottorin kartoitus suoritetaan seuraavien menettelyjen mukaisesti.

4.2.2.1.   Muuttuvatilainen kartoitus

4.2.2.2.   Vaiheittainen kartoitus

4.2.3.   Kartoituskäyrän luominen

Kaikki 4.2.2. kohdan mukaisesti kirjatut tietopisteet on yhdistettävä pisteiden välisen lineaarisen interpoloinnin avulla. Tästä saatava vääntömomenttikäyrä on kartoituskäyrä, ja sen avulla muunnetaan liitteessä IV kuvatun moottorin dynamometriajon normalisoidut vääntömomenttiarvot testisyklin todellisiksi vääntömomenttiarvoiksi, kuten 4.3.3. kohdassa kuvataan.

4.2.4.   Vaihtoehtoinen kartoitus

Jos valmistaja uskoo, että edellä mainitut kartoitusmenetelmät eivät ole turvallisia tai ne eivät edusta jonkin moottorin ominaisuuksia, voidaan käyttää muita kartoitusmenetelmiä. Kyseisten vaihtoehtoisten tekniikoiden on vastattava eriteltyjen kartoitusmenetelmien tarkoitusta, eli niiden avulla on voitava määrittää suurin käytettävissä oleva vääntömomentti kaikilla testisyklien aikana saavutettavilla kierrosnopeuksilla. Asianosaisten osapuolten on hyväksyttävä sekä poikkeaminen tässä kohdassa ilmoitetuista kartoitusmenetelmistä turvallisuus- tai sopimattomuussyistä että vaihtoehtoisen menettelyn perustelut. Rajoitetuilla tai turboahdetuilla moottoreilla vääntömomenttikäyrää ei kuitenkaan missään tapauksessa saa ajaa laskevilla kierrosnopeuksilla.

4.2.5.   Testien toistaminen

Moottoria ei tarvitse kartoittaa ennen jokaista testisykliä. Moottori on uudelleenkartoitettava ennen testisykliä, jos:

4.3.   Viitetestisyklin muodostaminen

▼M6

4.3.1    Viitenopeus

Viitenopeus (nref) vastaa liitteen III lisäyksessä 4 annetuissa moottorin dynamometrisäädöissä eriteltyjä 100 prosentin normalisoituja nopeusarvoja. Viitenopeuden normalisoinnin poistosta seuraava todellinen moottorisykli riippuu suurelta osin oikean viitenopeuden valinnasta. Viitenopeus määritellään seuraavalla kaavalla:

nref = alhainen nopeus + 0,95 x (suuri nopeus – alhainen nopeus)

(suuri nopeus on suurin moottorin kierrosnopeus, jolla saavutetaan 70 % nimellistehosta, ja alhainen nopeus on alhaisin moottorin kierrosnopeus, jolla saavutetaan 50 % nimellistehosta).

Jos mitattu viitenopeus on +/–3 % valmistajan ilmoittamasta viitenopeudesta, ilmoitettua viitenopeutta voidaan käyttää päästötestiin. Jos toleranssi ylittyy, mitattua viitenopeutta on käytettävä päästötestiin ( 21 ).

▼C1

4.3.2.   Kierrosnopeuden normalisoinnin poisto

Nopeuden normalisointi poistetaan seuraavan kaavan avulla:

4.3.3.   Vääntömomentin normalisoinnin poisto

Liitteen III lisäyksessä 4 annettujen moottorin dynamometrisäätöjen vääntömomenttiarvot normalisoidaan vastaavan kierrosnopeuden enimmäisvääntömomentiksi. Viitesyklin vääntömomenttiarvojen normalisointi on poistettava 4.2.2 kohdan mukaisesti määritetyn kartoituskäyrän avulla seuraavasti:

edellä 4.3.2 kohdassa määritetyn vastaavan todellisen nopeuden osalta.

4.3.4.   Esimerkki normalisoinninpoistomenettelystä

Tässä esimerkissä poistetaan seuraavan testipisteen normalisointi:

prosentuaalinen nopeus = 43 %

prosentuaalinen vääntömomentti = 82 %

Oletetaan seuraavat arvot:

viitenopeus = 2 200 /min

joutokäyntinopeus = 600 /min

jolloin tulokseksi saadaan

Kun kartoituskäyrältä saatu enimmäisvääntömomentti on 700 Nm moottorin kierrosnopeudella 1 288 /min

4.4.   Dynamometri

▼M6

4.5    Päästötestin kulku

Testisarjan etenemistä kuvataan seuraavassa vuokaaviossa:

Ennen mittaussykliä voidaan tarvittaessa ajaa yksi tai useampi harjoitussykli moottorin, testisolun ja päästöjärjestelmien tarkastamiseksi.

4.5.1    Näytteenottosuodattimien valmistelu

Jokainen suodatin on sijoitettava vähintään tuntia ennen testiä petrimaljaan, joka on suojattu pölykontaminaatiolta ja jossa ilma voi vaihtua, ja asetettava punnituskammioon vakautusta varten. Vakautusajan lopussa jokainen suodatin on punnittava ja paino on merkittävä muistiin. Tämän jälkeen suodatin varastoidaan suljettuun petrimaljaan tai sinetöityyn suodatintelineeseen siihen asti, kunnes sitä tarvitaan testauksessa. Suodatin on käytettävä kahdeksan tunnin kuluessa punnituskammiosta poistamisesta. Taarapaino on kirjattava.

4.5.2    Mittauslaitteiston asentaminen

Instrumentit ja näytteenottimet on asennettava vaatimusten mukaisesti. Täysvirtauslaimennusjärjestelmään on liitettävä ulosvirtausputki.

4.5.3    Laimennusjärjestelmän käynnistäminen

Laimennusjärjestelmä käynnistetään. Täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennetun pakokaasun kokonaisvirta tai osavirtauslaimennusjärjestelmän läpi kulkeva laimennettu pakokaasuvirta säädetään siten, ettei järjestelmään kondensoidu vettä ja suodattimen pinnan lämpötila on 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä.

4.5.4    Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän käynnistäminen

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä käynnistetään ja asetetaan ohitusasentoon. Laimennusilman taustahiukkastaso voidaan määrittää ottamalla näyte laimennusilmasta ennen pakokaasun sisääntuloa laimennustunneliin. Taustahiukkasnäyte olisi parasta kerätä muuttuvatilaisen syklin aikana, jos käytettävissä on toinen hiukkasnäytejärjestelmä. Muussa tapauksessa voidaan käyttää samaa hiukkasnäytejärjestelmää, jota käytetään muuttuvatilaisen syklin hiukkasnäytteen keräämiseen. Jos käytetään suodatettua laimennusilmaa, voidaan tehdä yksi mittaus ennen testiä tai sen jälkeen. Jos laimennusilmaa ei suodateta, mittaukset tehdään ennen testiä sekä sen jälkeen ja lasketaan tulosten keskiarvo.

4.5.5    Analysaattoreiden tarkastus

Päästöanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava. Jos käytetään näytepusseja, ne on tyhjennettävä.

4.5.6    Jäähdytysvaatimukset

Jäähdytys voi olla luonnollinen tai pakotettu. Jos käytetään pakotettua jäähdytystä, on suunniteltava hyvää insinööritapaa noudattaen järjestelmät, jotka lähettävät jäähdytysilmaa moottoriin, lähettävät jäähdytysöljyä moottorin voitelujärjestelmään, poistavat lämpöä jäähdytysnesteestä moottorin jäähdytysjärjestelmän kautta ja poistavat lämpöä pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmästä. Jos käytetään pakotettua jälkikäsittelyjärjestelmän jäähdytystä, jäähdytysilmaa ei saa syöttää ennen kuin jälkikäsittelyjärjestelmä on jäähtynyt katalyyttista aktivointilämpötilaansa viileämmäksi. Jäähdytysmenetelmä, jonka seurauksena päästöt eivät ole edustavia, ei ole sallittu.

Kylmäkäynnistyssyklin pakokaasujen päästötesti voi alkaa jäähdytyksen jälkeen vain, kun moottoriöljyn, jäähdytysnesteen ja jälkikäsittelyn lämpötila on vakiintunut 20–30 °C:een vähintään viideksitoista minuutiksi.

4.5.7    Syklin kulku

4.5.7.1    Kylmäkäynnistyssykli

Testisarja alkaa kylmäkäynnistyssyklillä jäähdytyksen päätyttyä, kun kaikki 4.5.6 kohdassa esitetyt vaatimukset täyttyvät.

Moottori käynnistetään valmistajan omistajan käsikirjassa suositteleman käynnistysmenetelmän mukaisesti käyttämällä joko vakiokäynnistysmoottoria tai dynamometria.

Heti kun päätetään, että moottori käynnistetään, käynnistetään ”vapaan joutokäynnin” ajastin. Moottorin annetaan olla vapaasti joutokäynnillä kuormittamattomana 23 ± 1 s. Moottorin muuttuvatilainen testisykli aloitetaan siten, että syklin ensimmäinen muu kuin joutokäyntikirjaus tapahtuu ajassa 23 ± 1 s. Vapaa joutokäyntiaika sisältyy aikaan 23 ± 1s.

Testi on suoritettava liitteen III lisäyksen 4 viitesyklin mukaisesti. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin komentojen säätöpisteiden taajuuden on oltava 5 Hz (suositus: 10 Hz) tai suurempi. Säätöpisteet lasketaan viitesyklin yhden hertsin säätöpisteiden välisen lineaarisen interpoloinnin avulla. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentä on kirjattava testisyklin aikana vähintään kerran sekunnissa, ja signaalit voidaan suodattaa elektronisesti.

4.5.7.2    Analysaattorin tulokset

Mittauslaitteisto on käynnistettävä samanaikaisesti moottorin käynnistämisen kanssa:

Jos käytetään raakapakokaasun mittausta, päästöpitoisuuksia (HC, CO ja NOx) ja pakokaasun massavirtaa mitataan jatkuvasti ja ne tallennetaan tietokonejärjestelmään vähintään 2 hertsin taajuudella. Kaikki muut tiedot voidaan tallentaa vähintään yhden hertsin näytteenottotaajuudella. Analogisten analysaattoreiden vaste on kirjattava, ja kalibrointitietoja voidaan soveltaa online- tai offline-tilassa tietojen arvioinnin aikana.

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, HC ja NOx on mitattava jatkuvasti laimennustunnelissa vähintään 2 hertsin taajuudella. Keskimääräiset pitoisuudet määritetään integroimalla analysaattorin signaalit testisyklin ajalta. Järjestelmän vasteaika ei saa ylittää 20:tä sekuntia, ja se on tarvittaessa koordinoitava CVS:n virtauksen muutosten ja näytteenottoajan/testisyklin poikkeamien kanssa. CO ja CO2 on määritettävä integroimalla jatkuvat mittaussignaalit tai analysoimalla syklin aikana näytepussiin kerääntyneet konsentraatiot. Laimennusilman kaasumaisten pilaavien aineiden konsentraatiot on määritettävä integroimalla tai keräämällä ne taustapussiin. Kaikki muut mitattavat muuttujat on kirjattava vähintään kerran sekunnissa (1 Hz).

4.5.7.3    Hiukkasnäytteiden otto

Moottorin käynnistyessä hiukkasten keräämisjärjestelmä on vaihdettava ohitustilasta hiukkasten keräämistilaan.

Jos käytetään osavirtauslaimennusjärjestelmää, näytepumppu (näytepumput) on säädettävä siten, että virtaama hiukkasten näyteanturin tai siirtoputken läpi pidetään suhteutettuna pakokaasun massavirtaan.

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, näytepumppu (näytepumput) on säädettävä siten, että virtaama hiukkasten näyteanturin tai siirtoputken läpi pidetään ± 5 prosentin tarkkuudella asetetusta virtauksesta. Jos virtauksen kompensaatiota (eli näytevirtauksen suhteellista säätöä) käytetään, on osoitettava, että päätunnelin virtauksen suhde hiukkasten näytevirtaukseen vaihtelee enintään ± 5 prosenttia asetusarvostaan (paitsi näytteenkeruun kymmenen ensimmäisen sekunnin aikana).

HUOMAUTUS: Kaksoislaimennustoiminnassa näytevirta on näytesuodattimien virtauksen ja toisen laimennuksen ilman virtauksen välinen nettoero.

Kaasumittarin (kaasumittareiden) tai virtausinstrumentaation syötön keskimääräinen lämpötila ja paine on kirjattava. Jos asetettua virtausta ei voida säilyttää koko syklin ajan (± 5 prosentin tarkkuudella) suodattimen suuren hiukkaskuormituksen vuoksi, testi ei ole pätevä. Testi on suoritettava uudelleen käyttäen pienempää virtausta ja/tai halkaisijaltaan suurempaa suodatinta.

4.5.7.4    Moottorin pysähtyminen kylmäkäynnistyksen testisyklin aikana

Jos moottori pysähtyy milloin tahansa kylmäkäynnistyksen testisyklin aikana, moottori on esimukautettava, sitten jäähdytysmenettely toistettava, lopuksi moottori on käynnistettävä uudelleen ja testi on toistettava. Jos jossakin tarvittavista testilaitteista esiintyy vika testisyklin aikana, testi ei ole pätevä.

4.5.7.5    Kylmäkäynnistyssyklin jälkeiset toimet

Kun testin kylmäkäynnistyssykli on suoritettu kokonaan, pakokaasun massavirran ja laimennetun pakokaasun tilavuuden mittaus lopetetaan ja kaasun virtaus näytepusseihin sekä hiukkasnäytepumppu pysäytetään. Integroiduissa analysointijärjestelmissä näytteenoton on jatkuttava, kunnes järjestelmän vasteajat ovat kuluneet umpeen.

Mahdollisten keräyspussien pitoisuudet on analysoitava mahdollisimman pian, viimeistään 20 minuutin kuluessa testisyklin päättymisestä.

Päästötestin jälkeen analysaattoreille tehdään uusintatarkistus nollakaasulla ja samalla vertailukaasulla. Testi katsotaan hyväksyttäväksi, jos ennen testiä ja testin jälkeen saatujen tulosten ero on alle 2 prosenttia vertailukaasun arvosta.

Hiukkassuodattimet on palautettava punnituskammioon viimeistään tunnin kuluttua testin päättymisestä. Niitä on vakautettava vähintään tunnin ajan petrimaljassa, joka on suojattu pölykontaminaatiolta ja jossa ilma voi vaihtua, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodatinten kokonaispaino kirjataan.

4.5.7.6    Kuumahaihtuma

Välittömästi moottorin sammuttamisen jälkeen moottorin mahdollinen jäähdytystuuletin (-tuulettimet) on pysäytettävä sekä mahdollinen CVS-puhallin on pysäytettävä (tai kytkettävä pakokaasujärjestelmä irti CVS:stä).

Annetaan moottorin jäähtyä 20 ± 1minuuttia. Valmistellaan moottori ja dynamometri kuumakäynnistystestiä varten. Yhdistetään tyhjennetyt näytteenottopussit laimennetun pakokaasun ja laimennusilman näytteenottojärjestelmiin. Käynnistetään CVS (jos käytössä tai ei vielä päällä) tai yhdistetään pakokaasujärjestelmä CVS:ään (jos sitä ei ole kytketty irti). Käynnistetään näytepumput (paitsi hiukkasten näytepumppu (-pumput), moottorin jäähdytystuuletin (-tuulettimet) ja tiedonkeräysjärjestelmä.

Mahdollisen vakiotilavuuskerääjän lämmönvaihdin ja mahdollisten vakionäytejärjestelmien lämmitetyt osat (tarvittaessa) on esilämmitettävä määrättyihin käyttölämpötiloihinsa ennen testin alkamista.

Säädetään näytevirtanopeus haluttuun virtaamaan ja nollataan CVS-kaasuvirran mittauslaitteet. Asennetaan huolellisesti puhdas hiukkassuodatin jokaiseen suodatintelineeseen ja asennetaan kootut suodatintelineet näytevirtalinjaan.

4.5.7.7    Kuumakäynnistyssykli

Heti kun päätetään, että moottori käynnistetään, käynnistetään ”vapaan joutokäynnin” ajastin. Moottorin annetaan olla vapaasti joutokäynnillä kuormittamattomana 23 ± 1 s. Moottorin muuttuvatilainen testisykli aloitetaan siten, että syklin ensimmäinen muu kuin joutokäyntikirjaus tapahtuu ajassa 23 ± 1 s. Vapaa joutokäyntiaika sisältyy aikaan 23 ± 1s.

Testi on suoritettava liitteen III lisäyksen 4 viitesyklin mukaisesti. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin komentojen säätöpisteiden taajuuden on oltava 5 Hz (suositus: 10 Hz) tai suurempi. Säätöpisteet lasketaan viitesyklin yhden hertsin säätöpisteiden välisen lineaarisen interpoloinnin avulla. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentä on kirjattava testisyklin aikana vähintään kerran sekunnissa, ja signaalit voidaan suodattaa elektronisesti.

Sitten toistetaan edellä 4.5.7.2 ja 4.5.7.3 kohdassa kuvattu menettely.

4.5.7.8    Moottorin pysähtyminen kuumakäynnistyssyklin aikana

Jos moottori pysähtyy milloin tahansa kuumakäynnistyssyklin aikana, moottori voidaan sammuttaa ja jäähdyttää uudelleen 20 minuutin aikana. Sen jälkeen kuumakäynnistyssykli voidaan suorittaa uudelleen. Vain yksi uudelleen tapahtuva kuumahaihtuma ja kuumakäynnistyssyklin uudelleenkäynnistys sallitaan.

4.5.7.9    Kuumakäynnistyssyklin jälkeiset toimet

Kun kuumakäynnistyssykli on suoritettu kokonaan, pakokaasun massavirran ja laimennetun pakokaasun tilavuuden mittaus lopetetaan ja kaasun virtaus näytepusseihin sekä hiukkasnäytepumppu pysäytetään. Integroiduissa analysointijärjestelmissä näytteenoton on jatkuttava, kunnes järjestelmän vasteajat ovat kuluneet umpeen.

Mahdollisten keräyspussien pitoisuudet on analysoitava mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään 20 minuutin kuluttua testisyklin päättymisestä.

Päästötestin jälkeen analysaattoreille tehdään uusintatarkistus nollakaasulla ja samalla vertailukaasulla. Testi katsotaan hyväksyttäväksi, jos ennen testiä ja testin jälkeen saatujen tulosten ero on alle 2 prosenttia vertailukaasun arvosta.

Hiukkassuodattimet on palautettava punnituskammioon viimeistään tunnin kuluttua testin päättymisestä. Niitä on vakautettava vähintään tunnin ajan petrimaljassa, joka on suojattu pölykontaminaatiolta ja jossa ilma voi vaihtua, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodatinten kokonaispaino kirjataan.

▼C1

4.6.   Testikäytön verifiointi

4.6.1.   Tietojen siirtymä

Takaisinkytkennän ja viitesyklin arvojen välisen aikaviiveen aiheuttaman painotuksen minimoimiseksi koko moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäsignaalin sekvenssiä voidaan edistää tai jätättää ajallisesti suhteessa viitekierrosnopeuden ja -vääntömomentin sekvenssiin. Jos takaisinkytkentäsignaaleja siirretään, sekä kierrosnopeutta että vääntömomenttia on siirrettävä saman verran samaan suuntaan.

4.6.2.   Syklin työn laskeminen

Syklin todellinen työ Wact (kWh) lasketaan kirjattujen moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäarvojen kunkin parin avulla. Syklin todellista työtä Wact verrataan syklin viitetyöhön Wref ja sen avulla lasketaan jarrukohtaiset päästöt. Samaa metodia käytetään sekä moottorin todellisen että viitetehon integroimiseen. Jos arvot on määritettävä vierekkäisten viitearvojen tai vierekkäisten mittausarvojen väliin, käytetään lineaarista interpolointia.

Syklin viitetyön ja todellisen työn integroinnissa kaikki negatiiviset vääntömomentin arvot on asetettava nollaksi ja otettava mukaan laskuihin. Jos integrointi suoritetaan 5 Hz:ä pienemmällä taajuudella, ja jos tiettynä ajanjaksona vääntömomentin arvo muuttuu positiivisesta negatiiviseksi tai negatiivisesta positiiviseksi, negatiivinen osa on laskettava ja asetettava nollaksi. Positiivinen osa on sisällytettävä integroituun arvoon.

Wact-arvon on oltava – 15 % — + 5 % Wref-arvosta.

4.6.3.   Testisyklin tilastollinen validointi

Kierrosnopeuden, vääntömomentin ja tehon takaisinkytkentäarvot on regressoitava lineaarisesti viitearvoihin nähden. Tämä on tehtävä takaisinkytkentätietojen siirron jälkeen, jos tämä vaihtoehto valitaan. Menetelmänä on käytettävä pienimmän neliösumman menetelmää, jossa yhtälöllä on seuraava muoto:

y = mx + b

jossa:

y

=

kierrosnopeuden (min-1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) takaisinkytkennän (todellinen) arvo

m

=

regressiolinjan kaltevuus

x

=

kierrosnopeuden (min-1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) viitearvo

b

=

regressiolinjan y-leikkaus

Y-arvon X-arvolle asetettu estimaatin keskivirhe (SE) ja determinaatiokerroin (r2) on laskettava kullekin regressiolinjalle.

Tämä analyysi suositellaan suoritettavaksi 1 Hz:n taajuudella. Jotta testi voidaan katsoa kelpoiseksi, taulukossa 1 esitettyjen perusteiden on täytyttävä.

Taulukko 1 —   Regressiolinjan toleranssit

Regressioanalyysistä saa poistaa pisteitä taulukossa 2 ilmoitetuista kohdista ennen regressiolaskelman tekemistä. Kyseisiä pisteitä ei kuitenkaan saa poistaa syklin työn ja päästöjen laskelmista. Joutokäyntipiste määritellään pisteeksi, jossa normalisoitu viitevääntömomentti on 0 % ja normalisoitu viitenopeus 0 %. Pisteiden poistoa voidaan soveltaa koko sykliin tai mihin tahansa syklin osaan.

Taulukko 2 —   Pisteet, jotka saa poistaa regressioanalyysistä (pisteet, joihin poistoa sovelletaan, on eriteltävä)

▼M3

---

Lisäys 1

MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETELMÄT

1.   MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETELMÄT (NRSC-TESTI)

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava liitteessä VI kuvatuilla menetelmillä. Liitteen VI menetelmissä kuvataan suositellut analyysijärjestelmät kaasupäästöjä varten (1.1 kohta) ja suositellut hiukkasten laimennus- ja näytteenottojärjestelmät (1.2 kohta).

1.1   Dynamometrin eritelmä

Testeissä on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet riittävät liitteessä III olevassa 3.7.1 kohdassa kuvatun testisyklin suorittamiseen. Vääntömomentin ja pyörimisnopeuden mittauslaitteilla on voitava mitata teho ilmoitetuissa rajoissa. Lisälaskelmat voivat olla tarpeen. Mittauslaitteiston tarkkuuden on oltava sellainen, ettei 1.3. kohdassa ilmoitettujen lukujen suurimpia toleransseja ylitetä.

1.2   Pakokaasuvirta

Pakokaasuvirta on määritettävä jollakin 1.2.1—1.2.4 kohdassa mainitulla menetelmällä.

1.2.1   Suora mittausmenetelmä

Pakokaasuvirran suora mittaaminen virtaussuuttimella tai vastaavalla mittausjärjestelmällä (yksityiskohtaiset tiedot, ks. standardi ISO 5167:2000).

Huomautus: Suoran kaasuvirran mittaaminen on vaikea tehtävä. Päästöarvovirheisiin vaikuttavien mittausvirheiden välttämiseksi on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin.

1.2.2   Ilman ja polttoaineen mittausmenetelmä

Ilmavirran ja polttoainevirran mittaus.

Testeissä on käytettävä ilmavirtamittareita ja polttoainevirtamittareita, joiden tarkkuus on määritelty 1.3 kohdassa.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

GEXHW = GAIRW + GFUEL (märän pakokaasun massa)

1.2.3   Hiilitasapainomenetelmä

Pakomassan laskeminen polttoaineenkulutuksesta ja pakokaasupitoisuuksista hiilitasapainomenetelmää käyttäen (liite III, lisäys 3).

1.2.4   Merkkikaasun mittausmenetelmä

Tässä menetelmässä mitataan merkkikaasun pitoisuus pakokaasussa. Pakokaasuvirtaan ruiskutetaan tunnettu määrä jalokaasua (esim. puhdasta heliumia) merkkikaasuksi. Kaasu sekoittuu ja laimenee pakokaasuun, mutta se ei saa reagoida pakoputkessa. Kaasun pitoisuus mitataan pakokaasunäytteestä.

Merkkikaasun täydellisen sekoittumisen varmistamiseksi pakokaasun näytteenottimen on sijaittava vähintään 1 metrin tai 30 kertaa pakoputken halkaisijan mitan päässä, riippuen siitä, kumpi on suurempi, virtaussuuntaan merkkikaasun ruiskutuspisteestä. Näytteenotin voidaan sijoittaa lähemmäs ruiskutuspistettä, jos täydellinen sekoittuminen varmennetaan vertaamalla merkkikaasupitoisuutta viitepitoisuuteen, kun merkkikaasu ruiskutetaan moottorista virtaussuuntaa vastaan.

Merkkikaasuvirta säädetään sellaiseksi, että merkkikaasupitoisuus joutokäyntinopeudella sekoittumisen jälkeen on alhaisempi kuin merkkikaasuanalysaattorin täysi asteikko.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

jossa

GEXHW

=

hetkellinen pakokaasumassavirta (kg/s)

GT

=

merkkikaasuvirta (cm3/min)

concmix

=

merkkikaasun hetkellinen pitoisuus sekoittumisen jälkeen (ppm)

ρ EXH

=

pakokaasun tiheys (kg/m3)

conca

=

merkkikaasun taustapitoisuus imuilmassa (ppm)

Merkkikaasun taustapitoisuus (conc a) voidaan määrittää laskemalla välittömästi ennen testikäyttöä ja testikäytön jälkeen mitattujen arvojen keskiarvo.

Jos taustapitoisuus on alle 1 % merkkikaasun pitoisuudesta sekoittumisen jälkeen (concmix ) suurimmalla pakokaasuvirralla, taustapitoisuus voidaan jättää huomiotta.

Koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset, ja se on kalibroitava lisäyksessä 2 olevan 1.11.2 kohdan mukaisesti.

1.2.5   Ilmanvirran ja ilman ja polttoaineen suhteen mittausmenetelmä

Tähän menetelmään sisältyy pakomassan laskeminen ilmavirrasta ja ilman ja polttoaineen suhteesta. Hetkellinen pakokaasumassavirta lasketaan seuraavasti:

kun

A/Fst

=

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde (kg)/kg

λ

=

suhteellinen ilman ja polttoaineen suhde

concCO2

=

kuiva CO2-pitoisuus ( %)

concCO

=

kuiva CO-pitoisuus (ppm)

concHC

=

HC-pitoisuus (ppm)

Huomautus: Laskelmassa viitataan dieselpolttoaineeseen, jonka H/C-suhde on 1,8.

Ilmavirtamittarin on täytettävä taulukossa 3 asetetut tarkkuusvaatimukset, käytetyn CO2-analysaattorin on täytettävä 1.4.1 kohdan vaatimukset ja koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

Ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitetta, kuten sirkoniumoksidityyppistä anturia, voidaan vaihtoehtoisesti käyttää suhteellisen ilman ja polttoaineen suhteen mittaamiseen 1.4.4 kohdan vaatimusten mukaisesti.

1.2.6   Laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaus

Käytettäessä täysvirtauslaimennusjärjestelmää laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaus (GTOTW) on mitattava PDP:llä tai CFV:llä tai SSV:llä (liite VI, 1.2.1.2 kohta). Tarkkuuden on oltava liitteen III lisäyksessä 2 olevan 2.2 kohdan säännösten mukainen.

1.3   Tarkkuus

Kaikkien mittauslaitteiden kalibroinnin on perustuttava kansallisiin tai kansainvälisiin standardeihin, ja kalibroinnissa on noudatettava taulukossa 3 esitettyjä vaatimuksia.

Taulukko 3 —   Mittauslaitteiden tarkkuus

1.4   Kaasuaineosien määrittäminen

1.4.1   Analysaattorin yleiset eritelmät

Analysaattoreiden mittausalueen on sovelluttava pakokaasun aineosien pitoisuuksien mittauksessa vaadittavalle tarkkuudelle (1.4.1.1 kohta). Analysaattoreita on suositeltavaa käyttää siten, että mitattu pitoisuus osuu 15 ja 100 prosentin välille täydestä asteikosta.

Jos täyden asteikon arvo on 155 ppm (tai ppmC) tai jos käytetään alle 15 prosentin arvoilla riittävän tarkkoja ja erottelukykyisiä tuloksia antavia lukulaitteita (tietokoneet, tietojenkeruulaitteet), myös alle 15 prosenttia täydestä asteikosta olevat pitoisuudet ovat hyväksyttäviä. Tässä tapauksessa on tehtävä lisäkalibrointeja kalibrointikäyrien tarkkuuden varmistamiseksi, ks. liitteen III lisäyksessä 2 oleva 1.5.5.2 kohta.

Laitteiston sähkömagneettisen yhteensopivuuden (EMC) on oltava sellaisella tasolla, että lisävirheet voidaan minimoida.

1.4.1.1   Mittausvirhe

Analysaattori ei saa poiketa kalibroinnin nimellispisteestä enemmän kuin ± 2 % lukemasta tai, jos se on suurempi, ± 0,3 % täydestä asteikosta.

HUOMAUTUS: Tässä vaatimuksessa tarkkuudella tarkoitetaan analysaattorin lukeman poikkeamaa nimellisistä kalibrointiarvoista, jotka saadaan kalibrointikaasua käyttäen (≡ oikea arvo).

1.4.1.2   Toistettavuus

Toistettavuuden, joka on määritelmän mukaisesti 2,5 kertaa kymmenen peräkkäisen kalibrointi- tai vertailukaasun vasteen keskipoikkeama, on oltava enintään ± 1 % täyden asteikon pitoisuudesta kullekin 155 ppm:n (tai ppmC) ylittävälle alueelle tai ± 2 % kullekin 155 ppm:n (tai ppmC) alittavalle alueelle.

1.4.1.3   Kohina

Analysaattorin huipusta huippuun -vaste nolla- ja kalibrointi- tai vertailukaasulle minä tahansa kymmenen sekunnin jaksona ei saa ylittää kahta prosenttia kaikkien käytettävien alueiden täydestä asteikosta.

1.4.1.4   Nollapisteen poikkeama

Nollapisteen poikkeaman on oltava tunnin aikana alle 2 % alimman käytettävän alueen täydestä asteikosta. Nollavasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, kohina mukaan luettuna, nollakaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana.

1.4.1.5   Asteikon poikkeama

Asteikon poikkeaman on oltava tunnin aikana alle 2 % alimman käytettävän alueen täydestä asteikosta. Asteikko määritellään asteikkovasteen ja nollavasteen väliseksi eroksi. Asteikkovasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, kohina mukaan luettuna, nollakaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana.

1.4.2   Kaasun kuivaus

Mahdollisen kaasun kuivauslaitteen vaikutuksen mitattavien kaasujen pitoisuuteen on oltava mahdollisimman pieni. Kemiallisia kuivauslaitteita ei saa käyttää veden poistamiseen näytteestä.

1.4.3   Analysaattorit

Tämän lisäyksen 1.4.3.1—1.4.3.5 kohdassa kuvataan käytettäviä mittausperiaatteita. Liitteessä VI annetaan yksityiskohtainen kuvaus mittausjärjestelmistä.

Mitattavat kaasut on analysoitava seuraavilla laitteilla. Ei-lineaarisissa analysaattoreissa saa käyttää linearisoivia piirejä.

1.4.3.1   Hiilimonoksidin (CO) analyysi

Hiilimonoksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersiivinen infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

1.4.3.2   Hiilidioksidin (CO2) analyysi

Hiilidioksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersiivinen infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

1.4.3.3   Hiilivetyjen (HC) analyysi

Hiilivetyanalysaattorin on oltava tyypiltään lämmitetty liekki-ionisaatioilmaisin (HFID), jonka ilmaisinta, venttiilejä, putkistoja ja muita osia lämmitetään siten, että kaasun lämpötilana voidaan pitää 463 K (190 °C) ± 10K.

1.4.3.4   Typen oksidien (NOx) analyysi

Typen oksidien analysaattorin on oltava tyypiltään kemiluminesenssi-ilmaisin (CLD) tai lämmitetty kemiluminesenssi-ilmaisin (HCLD), jossa on NO2/NO-muunnin, jos mittaus tehdään kuivana. Jos mittaus tehdään märkänä, on käytettävä HCLD-analysaattoria, jonka muuntimen lämpötilan on oltava yli 328 K (55 °C), jos veden aiheuttaman vaimennuksen tarkastuksen (liitteen III lisäyksen 2 kohta 1.9.2.2) tulos on tyydyttävä.

Sekä CLD:n että HCLD:n osalta näytteenottokäytävän seinämät pidetään lämpötilassa 328 K—473 K (55 °C—200 °C) muuntimeen asti kuivana tapahtuvassa mittauksessa ja analysaattoriin asti märkänä tapahtuvassa mittauksessa.

1.4.4   Ilman ja polttoaineen suhteen mittaaminen

Edellä 1.2.5 kohdassa määritellyn pakokaasuvirran määrittämiseen käytettävän ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitteen on oltava sirkoniumoksidityyppinen laaja-alueinen ilma-polttoainesuhdeanturi tai lambda-anturi.

Anturi on kiinnitettävä suoraan pakoputkeen kohdassa, jossa pakokaasun lämpötila on riittävän korkea estämään veden kondensoitumisen.

Anturin ja siihen kiinteästi liittyvien elektronisten laitteiden tarkkuuden on oltava seuraavissa rajoissa:

Edellä määritellyn tarkkuuden saavuttamiseksi anturi on kalibroitava laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti.

1.4.5   Kaasupäästöjen näytteenotto

Kaasupäästöjen näytteenottimet on sijoitettava ainakin 0,5 metrin tai kolme kertaa pakoputken halkaisijan mitan päähän — riippuen siitä, kumpi on suurempi — virtaussuuntaa vastaan pakokaasujärjestelmän poistoaukosta mahdollisuuksien mukaan ja riittävän lähelle moottoria, jotta voidaan varmistaa, että pakokaasun lämpötila on anturin kohdalla vähintään 343 K (70 °C).

Jos monisylinterisessä moottorissa on monihaarainen pakosarja, näytteenottimen imuaukko on sijoitettava niin kauas virtaussuuntaan, että näyte edustaa kaikkien sylintereiden keskimääräisiä päästöjä. Jos monisylinterisessä moottorissa, esimerkiksi V-moottorissa, on selkeästi toisistaan erillään olevat pakosarjat, näyte voidaan ottaa kustakin ryhmästä erikseen ja laskea pakokaasun keskimääräiset päästöt. Myös muita menetelmiä, joiden on osoitettu vastaavan edellä mainittuja menetelmiä, voidaan käyttää. Pakokaasupäästöjen laskennassa on käytettävä pakokaasun kokonaismassavirtaa.

Jos pakokaasun koostumukseen vaikutetaan jollakin jälkikäsittelyjärjestelmällä, pakokaasunäyte on otettava virtaussuuntaa vastaan tällaisesta laitteesta I vaiheen testeissä ja virtaussuuntaan tällaisesta laitteesta II vaiheen testeissä. Kun hiukkasten määrittelyyn käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, kaasupäästöt voidaan myös määrittää laimennetusta pakokaasusta. Näytteenottimien on oltava lähellä hiukkasnäytteenotinta laimennustunnelissa (liitteen V kohta 1.2.1.2, DT, ja kohta 1.2.2., PSP). CO ja CO2 voidaan vaihtoehtoisesti määrittää ottamalla näytteet pussiin ja mittaamalla pitoisuus näytepussista.

1.5   Hiukkasten määrittäminen

Hiukkasten määrittäminen vaatii laimennusjärjestelmän. Laimennus voidaan toteuttaa joko osavirtauslaimennusjärjestelmällä tai täysvirtauslaimennusjärjestelmällä. Laimennusjärjestelmän virtauskapasiteetin on oltava riittävä estämään täysin veden kondensoituminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmiin ja pitämään laimennetun pakokaasun lämpötila 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä välittömästi virtaussuuntaa vastaan suodattimien pitimistä. Laimennusilmasta saa poistaa kosteuden ennen sen johtamista laimennusjärjestelmään, jos ilman kosteus on suuri. Jos ulkoilman lämpötila on alle 293 K (20 °C), laimennusilma on suositeltavaa esilämmittää lämpötilan ylärajan 303 K (30 °C) yläpuolelle. Laimennusilman lämpötila saa kuitenkin olla enintään 325 K (52 °C) ennen pakokaasun johtamista laimennustunneliin.

Huomautus: Vakiotilaisessa menettelyssä suodattimen lämpötila voidaan pitää enimmäislämpötilassa 325 K (52 °C) tai tätä alhaisempana sen sijaan, että noudatetaan lämpötila-aluetta 42 °C—52 °C.

Osavirtauslaimennusjärjestelmässä hiukkasten näytteenotin on kiinnitettävä lähelle kaasupäästöjen näytteenotinta siitä virtaussuuntaa vastaan, kuten 4.4 kohdassa on määritelty, ja liitteessä VI olevan 1.2.1.1 kohdan kuvien 4—12 mukaisesti (EP ja SP).

Osavirtauslaimennusjärjestelmä on suunniteltava hajottamaan pakokaasuvirta kahteen osaan, joista pienempi laimennetaan ilmalla ja jota sen jälkeen käytetään hiukkasten mittaukseen. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää, että laimennussuhde määritetään erittäin tarkasti. Pakokaasuvirta voidaan jakaa eri menetelmillä, jolloin käytettävä jakomenetelmä määrää käytettävät näytteenottolaitteet ja -menettelyt varsin pitkälle (liitteen VI kohta 1.2.1.1).

Hiukkasten massan määrittämiseksi tarvitaan hiukkasten näytteenottojärjestelmä, hiukkasten näytteenottosuodattimet, mikrogrammavaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

Hiukkasten näytteenotossa voidaan käyttää kahta menetelmää:

1.5.1   Hiukkasten näytteenottosuodattimet

1.5.1.1   Suodattimen eritelmä

Varmentamistesteissä on käytettävä fluorihiilipinnoitettuja lasikuitusuodattimia tai fluorihiilipohjaisia kalvosuodattimia. Erikoissovelluksiin voidaan käyttää myös erilaisia suodatinmateriaaleja. Kaikkien suodatintyyppien0,3 μm DOP (dioktyyliftalaatti) -keräystehokkuuden on oltava vähintään 99 % kaasun pintanopeudella 35—100 cm/s. Kun suoritetaan vastaavuustestejä laboratorioiden välillä tai valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen välillä, on käytettävä laadultaan täysin toisiaan vastaavia suodattimia.

1.5.1.2   Suodattimen koko

Hiukkassuodattimen pienin halkaisija on 47 mm (suodatusläpimitta 37 mm). Myös halkaisijaltaan suurempia suodattimia voidaan käyttää (1.5.1.5 kohta).

1.5.1.3   Ensisijaiset suodattimet ja toissijaiset suodattimet

Laimennetusta pakokaasusta on otettava testijakson aikana näytteet sarjaan sijoitetulla suodatinparilla (yksi ensisijainen suodatin ja yksi toissijainen suodatin). Toissijainen suodatin saa sijaita enintään 100 mm virtaussuuntaan ensisijaisesta suodattimesta, eikä se saa koskettaa ensisijaista suodatinta. Suodattimet voidaan punnita erikseen tai parina siten, että tahrapuolet ovat vastakkain.

1.5.1.4   Suodattimen pintanopeus

Kaasun pintanopeuden suodattimen läpi on oltava 35—100 cm/s. Paineen putoamisen kasvu testin alun ja lopun välillä saa olla enintään 25 kPa.

1.5.1.5   Suodattimen kuormitus

Seuraavassa taulukossa esitetään yleisimpien suodatinkokojen suositellut vähimmäiskuormitukset. Suurten suodattimien vähimmäiskuormituksen on oltava 0,065mg 1 000 mm2:n suodatusalaa kohden.

Monen suodattimen menetelmässä suositeltu suodattimen vähimmäiskuormitus kaikkien suodattimien summalle saadaan edellä esitetyn sovellettavan arvon ja moodien kokonaislukumäärän neliöjuuren tulona.

1.5.2   Punnituskammion ja analyysivaa'an eritelmät

1.5.2.1   Punnituskammion olosuhteet

Kammion (tai huoneen), jossa hiukkassuodattimet vakautetaan ja punnitaan, lämpötilan on pysyttävä alueella 295 K (22 °C) ± 3 K kaikkien suodatinten vakautuksen ja punnituksen ajan. Kosteus on pidettävä 282,5 K (9,5 °C) ± 3 K kastepisteessä ja 45 ± 8 prosentin suhteellisessa kosteudessa.

1.5.2.2   Vertailusuodattimen punnitus

Kammion (tai huoneen) ilmassa ei saa olla epäpuhtauksia (esimerkiksi pölyä), jotka voisivat laskeutua hiukkassuodattimille niiden vakauttamisen aikana. Punnitushuoneen olot saavat poiketa 1.5.2.1 kohdassa eritellyistä, jos poikkeama kestää enintään 30 minuuttia. Punnituskammion on täytettävä vaaditut eritelmät ennen henkilökunnan saapumista sinne. Ainakin kaksi käyttämätöntä vertailusuodatinta tai vertailusuodatinparia on punnittava neljän tunnin kuluessa näytteenottosuodattimen tai suodatinparin punnituksesta, mutta mieluimmin samanaikaisesti näiden kanssa. Niiden on oltava saman kokoisia ja samasta materiaalista kuin näytteenottosuodattimien.

Jos vertailusuodattimien (suodatinparien) keskimääräinen paino muuttuu yli 10 μg näytteenottosuodattimien punnitusten välillä, on kaikki näytteenottosuodattimet heitettävä pois ja päästötestit uusittava.

Jos 1.5.2.1 kohdassa esitettyjä punnituskammion vakauskriteerejä ei täytetä, mutta vertailusuodattimen (suodatinparin) punnitus on edellä esitettyjen kriteerien mukainen, valmistaja voi joko hyväksyä näytteenottosuodattimien painot tai hylätä testit, korjata punnitushuoneen säätöjärjestelmän ja uusia testin.

1.5.2.3   Analyysivaaka

Kaikkien suodattimien painojen määrittämiseen käytettävän analyysivaa'an tarkkuuden (keskipoikkeaman) on oltava 2 μg ja erotuskyvyn 1 μg (1 numero = 1 μg).

1.5.2.4   Staattisen sähkön vaikutusten eliminoiminen

Staattisen sähkön vaikutuksen eliminoimiseksi suodattimet on neutralisoitava ennen punnitusta esimerkiksi poloniumneutraloijalla tai vaikutukseltaan vastaavalla laitteella.

1.5.3   Hiukkasnäytteiden mittauksen lisäeritelmät

Kaikki laimennusjärjestelmän ja näytteenottojärjestelmän raaka- ja laimennetun pakokaasun kanssa kosketuksiin joutuvat osat pakoputkesta suodatintelineeseen on suunniteltava siten, että hiukkasten kerääntyminen tai muuttuminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki osat on valmistettava sähköä johtavista materiaaleista, jotka eivät reagoi pakokaasun aineosien kanssa, ja ne on maadoitettava sähköisesti sähköstaattisten vaikutusten estämiseksi.

2.   MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETELMÄT (NRTC-TESTI)

2.1   Johdanto

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava liitteen VI menetelmillä. Liitteen VI menetelmissä kuvataan suositellut analyysijärjestelmät kaasupäästöjä varten (1.1 kohta) ja suositellut hiukkasten laimennus- ja näytteenottojärjestelmät (1.2 kohta).

2.2   Dynamometri ja testisolun laitteet

Seuraavia laitteita on käytettävä testattaessa moottoreiden päästöjä moottoridynamometrissä:

2.2.1   Moottoridynamometri

Testeissä on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet riittävät tämän liitteen lisäyksessä 4 kuvatun testisyklin suorittamiseen. Vääntömomentin ja pyörimisnopeuden mittauslaitteilla on voitava mitata teho ilmoitetuissa rajoissa. Lisälaskelmat voivat olla tarpeen. Mittauslaitteiston tarkkuuden on oltava sellainen, ettei taulukossa 3 ilmoitettujen lukujen suurimpia toleransseja ylitetä.

2.2.2   Muut laitteet

Polttoaineen ja ilman kulutuksen, jäähdytysnesteen ja voiteluaineen lämpötilan, pakokaasun paineen ja imuilman alipaineen, pakokaasun ja imuilman lämpötilan, ilmanpaineen, kosteuden ja polttoaineen lämpötilan mittauslaitteita on käytettävä tarpeen mukaan. Kyseisten laitteiden on oltava taulukossa 3 esitettyjen vaatimusten mukaiset:

Taulukko 3 —   Mittauslaitteiden tarkkuus

2.2.3   Raakapakokaasuvirta

Raakapakokaasun päästöjen laskemiseksi ja osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaamiseksi on tiedettävä pakokaasun massavirta. Pakokaasun massavirran määrittämiseen voidaan käyttää jotain seuraavista menetelmistä.

Päästölaskelmia varten molempien jäljempänä kuvattujen menetelmien vasteajan on oltava yhtä suuri tai pienempi kuin analysaattorilta vaadittu vasteaika, siten kuin se on määritelty lisäyksessä 2 olevassa 1.11.1 kohdassa.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaus vaatii nopeampaa vastetta. Tosiaikaisella ohjauksella varustetun osavirtauslaimennusjärjestelmän vasteaika saa olla enintään 0,3 sekuntia. Aiemmin tallennettuun testikäyttöön perustuvalla ennakoivalla ohjauksella varustetun osavirtauslaimennusjärjestelmän pakokaasuvirran mittauksen vasteaika saa olla enintään 5sekuntia, kun nousuaika on enintään 1 sekunti. Laitevalmistajan on ilmoitettava järjestelmän vasteaika. Pakokaasuvirran ja osavirtauslaimennusjärjestelmän yhdistetyt vasteaikavaatimukset on esitetty 2.4 kohdassa.

Suora mittausmenetelmä

Hetkellisen pakokaasuvirran suora mittaus voidaan tehdä esimerkiksi seuraavilla järjestelmillä:

Päästöarvovirheisiin vaikuttavien mittausvirheiden välttämiseksi on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin. Näihin toimenpiteisiin sisältyy laitteen huolellinen asentaminen moottorin pakojärjestelmään laitevalmistajan suositusten ja hyvän insinööritavan mukaisesti. Laitteen asennus ei saa vaikuttaa etenkään moottorin suoritusarvoihin ja päästöihin.

Virtausmittarien on täytettävä taulukossa 3 esitetyt tarkkuusvaatimukset.

Ilman ja polttoaineen mittausmenetelmä

Menetelmään sisältyy ilmavirran ja polttoainevirran mittaus sopivilla virtausmittareilla. Hetkellinen pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

GEXHW = GAIRW + GFUEL (märän pakokaasun massa)

Virtausmittarien on täytettävä taulukossa 3 esitetyt tarkkuusvaatimukset, minkä lisäksi niiden on oltava riittävän tarkkoja, jotta ne täyttävät myös pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

Merkkikaasun mittausmenetelmä

Menetelmässä mitataan merkkikaasun pitoisuus pakokaasussa.

Pakokaasuvirtaan ruiskutetaan tunnettu määrä jalokaasua (esim. puhdasta heliumia) merkkikaasuksi. Kaasu sekoittuu ja laimenee pakokaasuun, mutta se ei saa reagoida pakoputkessa. Kaasun pitoisuus mitataan pakokaasunäytteestä.

Merkkikaasun täydellisen sekoittumisen varmistamiseksi pakokaasun näytteenottimen on sijaittava vähintään 1 metrin tai 30 kertaa pakoputken halkaisijan mitan päässä, riippuen siitä, kumpi on suurempi, virtaussuuntaan merkkikaasun ruiskutuspisteestä. Näytteenotin voidaan sijoittaa lähemmäs ruiskutuspistettä, jos täydellinen sekoittuminen varmennetaan vertaamalla merkkikaasupitoisuutta viitepitoisuuteen, kun merkkikaasu ruiskutetaan moottorista virtaussuuntaa vastaan.

Merkkikaasuvirta säädetään sellaiseksi, että merkkikaasupitoisuus joutokäyntinopeudella sekoittumisen jälkeen on alhaisempi kuin merkkikaasuanalysaattorin täysi asteikko.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

jossa

GEXHW

=

hetkellinen pakokaasumassavirta (kg/s)

GT

=

merkkikaasuvirta (cm3/min)

conc mix

=

merkkikaasun hetkellinen pitoisuus sekoittumisen jälkeen (ppm)

ρEXH

=

pakokaasun tiheys (kg/m3)

conc a

=

merkkikaasun taustapitoisuus imuilmassa (ppm)

Merkkikaasun taustapitoisuus (conc a) voidaan määrittää laskemalla välittömästi ennen testikäyttöä ja testikäytön jälkeen mitattujen arvojen keskiarvo.

Jos taustapitoisuus on alle 1 % merkkikaasun pitoisuudesta sekoittumisen jälkeen (concmix ) suurimmalla pakokaasuvirralla, taustapitoisuus voidaan jättää huomiotta.

Koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset, ja se on kalibroitava lisäyksessä 2 olevan 1.11.2 kohdan mukaisesti.

Ilmanvirran ja ilman ja polttoaineen suhteen mittausmenetelmä

Menetelmään sisältyy pakomassan laskeminen ilmavirrasta ja ilman ja polttoaineen suhteesta. Hetkellinen pakokaasumassavirta lasketaan seuraavasti:

kun

A/Fst

=

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde (kg/kg)

λ

=

suhteellinen ilman ja polttoaineen suhde

concCO2

=

kuiva CO2-pitoisuus (%)

concCO

=

kuiva CO-pitoisuus (ppm)

concHC

=

HC-pitoisuus (ppm)

Huomautus: Laskelmassa viitataan dieselpolttoaineeseen, jonka H/C-suhde on 1,8.

Ilmavirtamittarin on täytettävä taulukossa 3 esitetyt tarkkuusvaatimukset, käytetyn CO2analysaattorin on täytettävä 2.3.1 kohdan vaatimukset ja koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

Ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitetta, kuten sirkoniumoksidityyppistä anturia, voidaan vaihtoehtoisesti käyttää suhteellisen ilman ja polttoaineen suhteen mittaamiseen 2.3.4 kohdan vaatimusten mukaisesti.

2.2.4   Laimennettu pakokaasuvirta

Laimennetun pakokaasun sisältämien päästöjen laskemiseksi on tiedettävä laimennetun pakokaasun massavirta. Laimennetun pakokaasun kokonaisvirta syklin aikana (kg/testi) lasketaan syklin aikana mitatuista arvoista ja virtauksen mittauslaitteen vastaavista kalibrointitiedoista (V 0 PDV:lle, K V CFV:lle ja C d SSV:lle) jollain lisäyksen 3 kohdassa 2.2.1 kuvatuista menetelmistä. Jos hiukkas- ja kaasupäästönäytteiden kokonaismassa on yli 0,5 % CVS:n kokonaisvirrasta, CVS:n virtaus korjataan tai hiukkasnäytevirta palautetaan CVS:ään ennen virtauksen mittauslaitetta.

2.3   Kaasuaineosien määrittäminen

2.3.1   Analysaattorin yleiset eritelmät

Analysaattoreiden mittausalueen on sovelluttava pakokaasun aineosien pitoisuuksien mittauksessa vaadittavalle tarkkuudelle (1.4.1.1 kohta). Analysaattoreita on suositeltavaa käyttää siten, että mitattu pitoisuus osuu 15 ja 100 prosentin välille täydestä asteikosta.

Jos täyden asteikon arvo on 155 ppm (tai ppmC) tai jos käytetään alle 15 prosentin arvoilla riittävän tarkkoja ja erottelukykyisiä tuloksia antavia lukulaitteita (tietokoneet, tietojenkeruulaitteet), myös alle 15 prosenttia täydestä asteikosta olevat pitoisuudet ovat hyväksyttäviä. Tässä tapauksessa on tehtävä lisäkalibrointeja kalibrointikäyrien tarkkuuden varmistamiseksi, liitteen III lisäyksen 2 kohta 1.5.5.2.

Laitteiston sähkömagneettisen yhteensopivuuden (EMC) on oltava sellaisella tasolla, että lisävirheet voidaan minimoida.

2.3.1.1   Mittausvirhe

Analysaattori ei saa poiketa kalibroinnin nimellispisteestä enemmän kuin ± 2 % lukemasta tai ± 0,3 % täydestä asteikosta riippuen siitä, kumpi on suurempi.

HUOMAUTUS: Tässä vaatimuksessa tarkkuudella tarkoitetaan analysaattorin lukeman poikkeamaa nimellisistä kalibrointiarvoista, jotka saadaan kalibrointikaasua käyttäen (≡ oikea arvo).

2.3.1.2   Toistettavuus

Toistettavuuden, joka on määritelmän mukaisesti 2,5 kertaa kymmenen peräkkäisen kalibrointi- tai vertailukaasun vasteen keskipoikkeama, on oltava enintään ± 1 % täyden asteikon pitoisuudesta kullekin 155 ppm:n (tai ppmC) ylittävälle alueelle tai ± 2 % kullekin 155 ppm:n (tai ppmC) alittavalle alueelle.

2.3.1.3   Kohina

Analysaattorin huipusta huippuun vaste nolla- ja kalibrointi- tai vertailukaasulle minä tahansa kymmenen sekunnin jaksona ei saa ylittää kahta prosenttia kaikkien käytettävien alueiden täydestä asteikosta.

2.3.1.4   Nollapisteen poikkeama

Nollapisteen poikkeaman on oltava tunnin aikana alle 2 % alimman käytettävän alueen täydestä asteikosta. Nollavasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, kohina mukaan luettuna, nollakaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana.

2.3.1.5   Asteikon poikkeama

Asteikon poikkeaman on oltava tunnin aikana alle 2 % alimman käytettävän alueen täydestä asteikosta. Asteikko määritellään asteikkovasteen ja nollavasteen väliseksi eroksi. Asteikkovasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, kohina mukaan luettuna, nollakaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana.

2.3.1.6   Nousuaika

Raakapakokaasun analyysissä mittausjärjestelmään asennetun analysaattorin nousuaika saa olla korkeintaan 2,5 sekuntia.

Huomautus: Pelkän analysaattorin vasteajan arviointi ei yksin riitä selkeästi määrittelemään sitä, sopiiko koko järjestelmä muuttavatilaiseen testaukseen. Tilavuudet ja erityisesti järjestelmässä olevat tyhjät tilavuudet eivät vaikuta ainoastaan siirtoaikaan näytteenottimesta analysaattoriin, vaan ne vaikuttavat myös nousuaikaan. Myös analysaattorin sisäiset siirtoajat määritellään analysaattorin vasteajaksi, kuten NOx-analysaattorin muunnin tai vedenerotin. Koko järjestelmän vasteajan määrittelyä kuvataan lisäyksessä 2 olevassa 1.11.1 kohdassa.

2.3.2   Kaasun kuivaus

Kaasun kuivaukseen sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC-testisykliin (ks. 1.4.2 kohta edellä) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Mahdollisen kaasun kuivauslaitteen vaikutuksen mitattavien kaasujen pitoisuuteen on oltava mahdollisimman pieni. Kemiallisia kuivauslaitteita ei saa käyttää veden poistamiseen näytteestä.

2.3.3   Analysaattorit

Analysaattoreihin sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC-testisykliin (1.4.3 kohta) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Mitattavat kaasut on analysoitava seuraavilla laitteilla. Ei-lineaarisissa analysaattoreissa saa käyttää linearisoivia piirejä.

2.3.3.1   Hiilimonoksidin (CO) analyysi

Hiilimonoksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersiivinen infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

2.3.3.2   Hiilidioksidin (CO2) analyysi

Hiilidioksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersiivinen infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

2.3.3.3   Hiilivetyjen (HC) analyysi

Hiilivetyanalysaattorin on oltava tyypiltään lämmitetty liekki-ionisaatioilmaisin (HFID), jonka ilmaisinta, venttiilejä, putkistoja ja muita osia lämmitetään siten, että kaasun lämpötilana voidaan pitää 463 K (190 °C) ± 10K.

2.3.3.4   Typen oksidien (NOx) analyysi

Typen oksidien analysaattorin on oltava tyypiltään kemiluminesenssi-ilmaisin (CLD) tai lämmitetty kemiluminesenssi-ilmaisin (HCLD), jossa on NO2/NO-muunnin, jos mittaus tehdään kuivana. Jos mittaus tehdään märkänä, on käytettävä HCLD-analysaattoria, jonka muuntimen lämpötilan on oltava yli 328 K (55 °C), jos vesijäähdytyskokeen (liitteen III lisäyksen 2 kohta 1.9.2.2) tulos on tyydyttävä.

Sekä CLD:n että HCLD:n osalta näytteenottokäytävän seinämät pidetään lämpötilassa 328K—473 K (55 °C—200 °C) muuntimeen asti kuivana tapahtuvassa mittauksessa ja analysaattoriin asti märkänä tapahtuvassa mittauksessa.

2.3.4.   Ilman ja polttoaineen suhteen mittaaminen

Edellä 2.2.3 kohdassa määritellyn pakokaasuvirran määrittämiseen käytettävän ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitteen on oltava sirkoniumoksidityyppinen laaja-alueinen ilma-polttoainesuhdeanturi tai lambda-anturi.

Anturi on kiinnitettävä suoraan pakoputkeen kohdassa, jossa pakokaasun lämpötila on riittävän korkea estämään veden kondensoitumisen.

Anturin ja siihen kiinteästi liittyvien elektronisten laitteiden tarkkuuden on oltava seuraavissa rajoissa:

Edellä määritellyn tarkkuuden saavuttamiseksi anturi on kalibroitava laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti.

2.3.5   Kaasupäästöjen näytteenotto

2.3.5.1   Raakapakokaasuvirta

Raakapakokaasun päästöjen laskemiseen sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC testisykliin (1.4.4 kohta) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Kaasupäästöjen näytteenottimet on sijoitettava ainakin 0,5 metrin tai kolme kertaa pakoputken halkaisijan mitan päähän — riippuen siitä, kumpi on suurempi — virtaussuuntaa vastaan pakokaasujärjestelmän poistoaukosta mahdollisuuksien mukaan ja riittävän lähelle moottoria, jotta voidaan varmistaa, että pakokaasun lämpötila on anturin kohdalla vähintään 343 K (70 °C).

Siinä tapauksessa, että kysymyksessä on monisylinterinen moottori, jossa on haaroitettu pakosarja, näytteenottoputken suu tulee sijoittaa riittävän pitkälle virtaussuuntaan, jotta varmistetaan, että näyte edustaa keskimääräistä pakokaasupäästöä kaikista sylintereistä. Jos monisylinterisessä moottorissa, esimerkiksi V-moottorissa, on selkeästi toisistaan erillään olevat pakosarjat, näyte voidaan ottaa kustakin ryhmästä erikseen ja laskea pakokaasun keskimääräiset päästöt. Myös muita menetelmiä, joiden on osoitettu vastaavan edellä mainittuja menetelmiä, voidaan käyttää. Pakokaasupäästöjen laskennassa on käytettävä pakokaasun kokonaismassavirtaa.

Jos pakokaasun koostumukseen vaikutetaan jollakin jälkikäsittelyjärjestelmällä, pakokaasunäyte on otettava virtaussuuntaa vastaan tällaisesta laitteesta I vaiheen testeissä ja virtaussuuntaan tällaisesta laitteesta II vaiheen testeissä.

2.3.5.2   Laimennettu pakokaasuvirta

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, sovelletaan seuraavia eritelmiä.

Moottorin ja täysvirtauslaimennusjärjestelmän välisen pakoputken on oltava liitteen VI vaatimusten mukainen.

Kaasupäästöjen näytteenotin (näytteenottimet) on asennettava laimennustunneliin hiukkasten näytteenottimen lähelle kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet.

Näytteenotto voidaan yleensä tehdä kahdella tavalla:

Taustapitoisuuksista kerätään näytteet näytepussiin ylempää laimennustunnelista, ja taustapitoisuudet vähennetään päästöpitoisuuksista lisäyksessä 3 olevan 2.2.3 kohdan mukaisesti.

2.4   Hiukkasten määrittäminen

Hiukkasten määrittäminen vaatii laimennusjärjestelmän. Laimennus voidaan toteuttaa joko osavirtauslaimennusjärjestelmällä tai täysvirtauslaimennusjärjestelmällä. Laimennusjärjestelmän virtauskapasiteetin on oltava riittävä estämään täysin veden kondensoituminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmiin ja pitämään laimennetun pakokaasun lämpötila 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä välittömästi virtaussuuntaa vastaan suodattimien pitimistä. Laimennusilmasta saa poistaa kosteuden ennen sen johtamista laimennusjärjestelmään, jos ilman kosteus on suuri. Jos ulkoilman lämpötila on alle 293 K (20 °C), laimennusilma on suositeltavaa esilämmittää lämpötilan ylärajan 303 K (30 °C) yläpuolelle. Laimennusilman lämpötila saa kuitenkin olla enintään 325 K (52 °C) ennen pakokaasun johtamista laimennustunneliin.

Hiukkasten näytteenotin on asennettava lähelle kaasupäästöjen näytteenotinta, ja asennuksen on oltava 2.3.5 kohdan säännösten mukainen.

Hiukkasten massan määrittämiseksi tarvitaan hiukkasten näytteenottojärjestelmä, hiukkasten näytteenottosuodattimet, mikrogrammavaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän eritelmät

Osavirtauslaimennusjärjestelmä on suunniteltava hajottamaan pakokaasuvirta kahteen osaan, joista pienempi laimennetaan ilmalla ja jota sen jälkeen käytetään hiukkasten mittaukseen. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää, että laimennussuhde määritetään erittäin tarkasti. Pakokaasuvirta voidaan jakaa eri menetelmillä, jolloin käytettävä jakomenetelmä määrää käytettävät näytteenottolaitteet ja -menettelyt varsin pitkälle (liitteen VI kohta 1.2.1.1).

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaus vaatii nopeaa järjestelmävastetta. Järjestelmän muunnosaika määritetään lisäyksen 2 kohdassa 1.11.1 kuvatulla menetelmällä.

Jos pakokaasuvirran mittauksen (ks. edellinen kohta) ja osavirtausjärjestelmän yhdistetty muunnosaika alle 0,3 sekuntia, voidaan käyttää tosiaikaista ohjausta. Jos muunnosaika on yli 0,3 sekuntia, on käytettävä aiemmin tallennettuun testikäyttöön perustuvaa ennakoivaa ohjausta. Tässä tapauksessa nousuaika saa olla enintään 1sekunti ja yhdistelmän viive enintään 10 sekuntia.

Järjestelmän kokonaisvaste on suunniteltava siten, että varmistetaan pakokaasun massavirtaan suhteutettu edustava hiukkasnäyte, GSE . Suhteen määrittämiseksi on tehtävä regressioanalyysi GSE :n ja GEXHW välillä vähintään 5 Hz:n tiedonkeruutaajuudella, ja seuraavat kriteerit on täytettävä:

Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä esitesti, ja esitestin pakokaasumassavirtasignaalia voidaan käyttää hiukkasjärjestelmän näytevirran ohjaukseen (”ennakoiva ohjaus”). Tällainen menettely on tarpeen, jos hiukkasjärjestelmän muunnosaika, t 50,P, ja/tai pakokaasumassavirtasignaalin muunnosaika, t 50,F, on yli 0,3 sekuntia. Osavirtauslaimennusjärjestelmän oikea ohjaus saavutetaan, jos GSE :n ohjaukseen käytettävän esitestin GEXHW ,pre:n aikamerkkiä siirretään ”ennakointiajalla”t 50,P + t 50,F.

GSE :n ja GEXHW :n välisen korrelaation määrittämiseen käytetään varsinaisen testin aikana kerättyjä tietoja siten, että GEXHW :n aikaa mukautetaan GSE :hen liittyvällä t50,F:llä (t 50,P:tä ei käytetä ajan mukauttamiseen). GEXHW :n ja GSE :n välinen aikasiirtymä on siis niiden lisäyksessä 2 olevan 2.6. kohdan mukaisesti määriteltyjen muunnosaikojen välinen ero.

Osavirtauslaimennusjärjestelmissä on kiinnitettävä erityistä huomiota näytevirran GSE tarkkuuteen, jos sitä ei mitata suoraan, vaan se määritetään virtauseron mittauksella:

GSE = GTOTW — GDILW

Tässä tapauksessa ± 2 prosentin tarkkuus GTOTW :lle ja GDILW :lle ei riitä takaamaan GSE :n riittävää tarkkuutta. Jos kaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, eron suurimman virheen on oltava sellainen, että GSE :n tarkkuus on ± 5 %, kun laimennussuhde on alle 15. Se voidaan laskea ottamalla kunkin laitteen virheistä neliöllinen keskiarvo.

GSE :n riittävä tarkkuus voidaan saavuttaa jollain seuraavista menetelmistä:

2.4.1   Hiukkasten näytteenottosuodattimet

2.4.1.1   Suodattimen eritelmä

Varmentamistesteissä on käytettävä fluorihiilipinnoitettuja lasikuitusuodattimia tai fluorihiilipohjaisia kalvosuodattimia. Erikoissovelluksiin voidaan käyttää myös erilaisia suodatinmateriaaleja. Kaikkien suodatintyyppien 0,3 μm DOP (dioktyyliftalaatti) keräystehokkuuden on oltava vähintään 99 % kaasun pintanopeudella 35—100 cm/s. Kun suoritetaan vastaavuustestejä laboratorioiden välillä tai valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen välillä, on käytettävä laadultaan täysin toisiaan vastaavia suodattimia.

2.4.1.2   Suodattimen koko

Hiukkassuodattimen pienin halkaisija on 47 mm (suodatusläpimitta 37 mm). Myös halkaisijaltaan suurempia suodattimia voidaan käyttää (2.4.1.5 kohta).

2.4.1.3   Ensisijaiset suodattimet ja toissijaiset suodattimet

Laimennetusta pakokaasusta on otettava testijakson aikana näytteet sarjaan sijoitetulla suodatinparilla (yksi ensisijainen suodatin ja yksi toissijainen suodatin). Toissijainen suodatin saa sijaita enintään 100 mm virtaussuuntaan ensisijaisesta suodattimesta, eikä se saa koskettaa ensisijaista suodatinta. Suodattimet voidaan punnita erikseen tai parina siten, että tahrapuolet ovat vastakkain.

2.4.1.4   Suodattimen pintanopeus

Kaasun pintanopeuden suodattimen läpi on oltava 35—100 cm/s. Paineen putoamisen kasvu testin alun ja lopun välillä saa olla enintään 25 kPa.

2.4.1.5   Suodattimen kuormitus

Seuraavassa taulukossa esitetään yleisimpien suodatinkokojen suositellut vähimmäiskuormitukset. Suurten suodattimien vähimmäiskuormituksen on oltava 0,065 mg 1 000 mm2:n suodatusalaa kohden.

2.4.2   Punnituskammion ja analyysivaa'an eritelmät

2.4.2.1   Punnituskammion olosuhteet

Kammion (tai huoneen), jossa hiukkassuodattimet vakautetaan ja punnitaan, lämpötilan on pysyttävä alueella 295 K (22 °C) ± 3 K kaikkien suodatinten vakautuksen ja punnituksen ajan. Kosteus on pidettävä 282,5 K (9,5 °C) ± 3 K kastepisteessä ja 45 ± 8 prosentin suhteellisessa kosteudessa.

2.4.2.2   Vertailusuodattimen punnitus

Kammion (tai huoneen) ilmassa ei saa olla epäpuhtauksia (esimerkiksi pölyä), jotka voisivat laskeutua hiukkassuodattimille niiden vakauttamisen aikana. Punnitushuoneen olot saavat poiketa 2.4.2.1 kohdassa eritellyistä, jos poikkeama kestää enintään 30 minuuttia. Punnituskammion on täytettävä vaaditut eritelmät ennen henkilökunnan saapumista sinne. Ainakin kaksi käyttämätöntä vertailusuodatinta tai vertailusuodatinparia on punnittava neljän tunnin kuluessa näytteenottosuodattimen tai suodatinparin punnituksesta, mutta mieluimmin samanaikaisesti näiden kanssa. Niiden on oltava samankokoisia ja samasta materiaalista kuin näytteenottosuodattimien.

Jos vertailusuodattimien (suodatinparien) keskimääräinen paino muuttuu yli 10 μg näytteenottosuodattimien punnitusten välillä, on kaikki näytteenottosuodattimet heitettävä pois ja päästötestit uusittava.

Jos 2.4.2.1 kohdassa esitettyjä punnituskammion vakauskriteerejä ei täytetä, mutta vertailusuodattimen (suodatinparin) punnitus on edellä esitettyjen kriteerien mukainen, valmistaja voi joko hyväksyä näytteenottosuodattimien painot tai hylätä testit, korjata punnitushuoneen säätöjärjestelmän ja uusia testin.

2.4.2.3   Analyysivaaka

Kaikkien suodattimien painojen määrittämiseen käytettävän analyysivaa'an tarkkuuden (keskipoikkeaman) on oltava 2 μg ja erotuskyvyn 1 μg (1 numero = 1 μg).

2.4.2.4   Staattisen sähkön vaikutusten eliminoiminen

Staattisen sähkön vaikutuksen eliminoimiseksi suodattimet on neutralisoitava ennen punnitusta esimerkiksi poloniumneutraloijalla tai vaikutukseltaan vastaavalla laitteella.

2.4.3   Hiukkasnäytteiden mittauksen lisäeritelmät

Kaikki laimennusjärjestelmän ja näytteenottojärjestelmän raaka- ja laimennetun pakokaasun kanssa kosketuksiin joutuvat osat pakoputkesta suodatintelineeseen on suunniteltava siten, että hiukkasten kerääntyminen tai muuttuminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki osat on valmistettava sähköä johtavista materiaaleista, jotka eivät reagoi pakokaasun aineosien kanssa, ja ne on maadoitettava sähköisesti sähköstaattisten vaikutusten estämiseksi.

---

Lisäys 2

KALIBROINTIMENETTELY (NRSC, NRTC ( 22 ))

▼B

1.   ANALYSOINTILAITTEIDEN KALIBROINTI

1.1.   Johdanto

Jokainen analysaattori on kalibroitava niin usein kuin on tarpeen tämän standardin tarkkuusvaatimusten täyttämiseksi. Käytettävä kalibrointimenetelmä on kuvattu tässä kohdassa niiden analysaattoreiden osalta, jotka on mainittu lisäyksessä 1 olevassa 1.4.3. kohdassa.

1.2.   Kalibrointikaasut

Kaikkien kalibrointikaasujen varastointi-ikä on otettava huomioon.

Valmistajan ilmoittama kalibrointikaasujen viimeinen kelpoisuuspäivä on merkittävä muistiin.

1.2.1.   Puhtaat kaasut

Kaasujen puhtausvaatimukset on määritelty seuraavassa ilmoitetuilla epäpuhtausrajoilla. Seuraavien kaasujen on oltava käytettävissä:

1.2.2.   Kalibrointi ja vertailukaasut

Käytettävissä on oltava kaasujen seoksia, joilla on seuraava kemiallinen koostumus:

Huomautus: Muutkin kaasuyhdistelmät ovat hyväksyttäviä, jos kaasut eivät reagoi keskenään.

Kalibrointi- ja vertailukaasun todellisen pitoisuuden tulee olla ± 2 %:n rajoissa nimellisarvosta. Kaikki kalibrointikaasun pitoisuudet on ilmoitettava tilavuusperusteisina (tilavuusprosentti tai tilavuus-ppm).

Kalibrointiin ja vertailukäyttöön tulevia kaasuja voidaan myös saada aikaan kaasunjakajalla laimentaen puhdistetulla N2:lla tai puhdistetulla synteettisellä ilmalla. Sekoituslaitteen tarkkuuden on oltava sellainen, että laimennettujen kalibrointikaasujen pitoisuudet voidaan määrittää ± 2 %:n tarkkuudella.

▼M3

Tämä tarkkuus tarkoittaa sitä, että sekoitukseen käytettävät primaarikaasut on pystyttävä määrittämään vähintään ± 1 prosentin tarkkuudella ja että määrityksen on perustuttava kansallisiin tai kansainvälisiin kaasustandardeihin. Tarkastus suoritetaan 15 ja 50 prosentin välillä täydestä asteikosta kunkin sellaisen kalibroinnin osalta, jossa käytetään sekoituslaitetta. Jos ensimmäinen tarkastus epäonnistuu, voidaan suorittaa lisätarkastus jollain toisella kalibrointikaasulla.

Vaihtoehtoisesti sekoituslaite voidaan tarkastaa lineaarisella instrumentilla, esimerkiksi käyttämällä NO-kaasua CLD:n kanssa. Instrumentin vertailuarvo asetetaan suoraan instrumenttiin yhdistetyllä vertailukaasulla. Sekoituslaite on tarkastettava käytetyissä asetuksissa, ja nimellisarvoa on verrattava instrumentin mitattuun pitoisuuteen. Tämän erotuksen on oltava kussakin pisteessä ± 1 % nimellisarvosta.

Muita hyvään insinööritapaan perustuvia menetelmiä voidaan käyttää kaikkien osapuolten etukäteen antamalla suostumuksella.

HUOMAUTUS: Analysaattorin tarkan kalibrointikäyrän määrittämisessä suositellaan käytettävän tarkkuuskaasunjakajaa, jonka tarkkuus on ± 1 %. Laitevalmistajan on kalibroitava kaasunjakaja.

▼B

1.3.   Analysaattoreiden ja näytteenottojärjestelmien käyttö

Analysaattoreiden käytössä on noudatettava laitteen valmistajan käyttöönotto- ja käyttöohjeita. Jäljempänä 1.4.—1.9. kohdassa ilmoitetut vähimmäisvaatimukset on otettava huomioon.

1.4.   Vuotokoe

On suoritettava järjestelmän vuotokoe. Näytteenoton putki on irrotettava pakojärjestelmästä ja pää suljettava tulpalla. Analysaattorin pumppu on kytkettävä. Alkuvaiheen vakautusajan jälkeen kaikkien virtausmittarien tulisi olla nollassa. Ellei näin ole, näytteenottolinjat on tarkastettava ja vika korjattava. Tyhjiön puolella suurin sallittu vuotonopeus on 0,5 % käytössä olevasta virtausnopeudesta tarkastettavana olevassa järjestelmän osuudessa. Analysaattorin virtauksia ja ohitusvirtauksia voidaan käyttää käytössä olevien virtausnopeuksien arvioinnissa.

Toinen menetelmä on ottaa käyttöön pitoisuuden porrastuksen muutos näytteenottolinjan alussa vaihtamalla nollakaasusta vertailukaasuun.

Jos riittävän pitkän ajan kuluttua lukema osoittaa alempaa pitoisuutta kuin käyttöön otettu pitoisuus, tämä viittaa kalibrointi- tai vuoto-ongelmiin.

1.5.   Kalibrointimenettely

1.5.1.   Laitteisto

Laitteisto on kalibroitava ja kalibrointikäyrät tarkastettava vakiokaasujen mukaan. Käytetään samoja kaasuvirtoja kuin pakokaasunäytteiden otossa.

1.5.2.   Lämmitysaika

Lämmitysajan tulisi vastata valmistajan suosituksia. Ellei sitä ole eritelty, analysaattoreille suositellaan vähintään kahden tunnin lämmitysaikaa.

1.5.3.   NDIR- ja HFID-analysaattori

NDIR-analysaattori täytyy virittää, tarpeen mukaan, ja HFID-analysaattorin paloliekki on optimoitava (1.8.1. kohta).

1.5.4.   Kalibrointi

Jokainen normaalisti käytettävä toiminta-alue on kalibroitava.

CO-, CO2-, NOx-, HC- ja O2-analysaattorit on nollattava käyttämällä puhdistettua synteettistä ilmaa (tai typpeä).

Sopivat kalibrointikaasut syötetään analysaattoreihin, arvot kirjataan ja kalibrointikäyrä laaditaan 1.5.6. kohdan mukaisesti.

Nolla-asetus tarkastetaan uudelleen ja kalibrointimenettely toistetaan tarvittaessa.

1.5.5.   Kalibrointikäyrän laatiminen

1.5.5.1.   Yleiset ohjeet

►M3   ►C1  Analysaattorin kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kuudella kalibrointipisteellä (nollaa lukuun ottamatta), jotka jakautuvat mahdollisimman tasaisesti. ◄  ◄ Suurimman nimellispitoisuuden on oltava vähintään 90 % täydestä asteikosta.

Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä. Jos tulokseksi saatava polynomiaste on suurempi kuin kolme, kalibrointipisteiden lukumäärän (nolla mukaan luettuna) on oltava ainakin sama kuin tämä polynomiaste plus kaksi.

▼M3

Kalibrointikäyrä saa poiketa enintään ± 2 % kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta ja enintään ± 0,3 % täydestä asteikosta nollakohdassa.

▼B

Kalibrointikäyrästä ja kalibrointipisteestä voidaan varmistaa, että kalibrointi on tehty oikein. Analysaattorin erilaiset ominaisuusparametrit on ilmoitettava, erityisesti:

1.5.5.2.   Kalibrointi alle 15 % täydestä asteikosta

Analysaattorin kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kymmenen kalibrointipisteen (nollaa lukuun ottamatta) perusteella siten, että 50 % kalibrointipisteistä on alle 10 % täydestä asteikosta.

Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä.

▼M3

Kalibrointikäyrä saa poiketa enintään ± 4 % kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta ja enintään ± 0,3 % täydestä asteikosta nollakohdassa.

▼B

1.5.5.3.   Vaihtoehtoiset menetelmät

Jos pystytään osoittamaan, että vaihtoehtoinen tekniikka (esim. tietokone, elektronisesti ohjattu alueen kytkentä jne.) voi tarjota vastaavantasoisen tarkkuuden, näitäkin menetelmiä voidaan käyttää.

1.6.   Kalibroinnin tarkastaminen

Jokainen normaalikäytössä ollut käyttöalue tarkastetaan ennen kutakin analyysiä seuraavaa menettelyä noudattaen.

Kalibrointi tarkastetaan käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on yli 80 % mittausalueen täydestä asteikosta.

Jos kahden huomioon otetun pisteen arvo poikkeaa enintään ± 4 % ilmoitetun vertailuarvon täydestä asteikosta, säätöparametreja voidaan muuttaa. Ellei näin ole, on laadittava uusi kalibrointikäyrä 1.5.4. kohdan mukaisesti.

1.7.   NOx-muuntimen hyötysuhdetesti

Muuntimen, jolla NO2 muutetaan NO:ksi, hyötysuhde testataan 1.7.1.—1.7.8. kohdan mukaisesti (kuva 1).

1.7.1.   Testijärjestely

Muuntimien hyötysuhde voidaan tarkastaa otsonaattorin avulla käyttäen kuvassa 1 (ks. myös lisäyksessä 1 olevaa 1.4.3.5. kohta) olevaa testijärjestelyä ja jäljempänä esitettyä menettylyä.

Kuva 1 Kaavamainen esitys NO2-muuntimen hyötysuhdelaitteesta

1.7.2.   Kalibrointi

CLD ja HCLD kalibroidaan yleisimmällä toiminta-alueella valmistajan eritelmien mukaisesti käyttäen nolla- ja vertailukaasua (jonka NO-pitoisuus on noin 80 % toiminta-alueesta ja kaasuseoksen NO2-pitoisuus alle 5 % NO-pitoisuudesta). NOx-analysaattorin on oltava NO-moodissa, jotta vertailukaasu ei kulje muuntimen läpi. Merkitään osoitettu pitoisuus muistiin.

1.7.3.   Laskenta

NOx-muuttimen tehokkuus lasketaan seuraavasti:

(a)	NOx-pitoisuus 1.7.6. kohdan mukaan,

(b)	NOx-pitoisuus 1.7.7. kohdan mukaan,

(c)	NO-pitoisuus 1.7.4. kohdan mukaan,

(d)	NO-pitoisuus 1.7.5. kohdan mukaan.

1.7.4.   Hapen lisääminen

T-liitoksen kautta happea tai nollailmaa lisätään jatkuvasti kaasuvirtaan, kunnes osoitettu pitoisuus on noin 20 % vähemmän kuin 1.7.2. kohdassa ilmoitettu kalibrointipitoisuus. (Analysaattori on NO-moodissa.)

Merkitään osoitettu pitoisuus (c) muistiin. Otsonaattori on kytketty pois päältä tämän prosessin aikana.

1.7.5.   Otsonaattorin päällekytkentä

Nyt otsonaattori kytketään tuottamaan riittävästi otsonia, jotta NO-pitoisuus laskee noin 20 prosenttiin (alimmillaan 10 prosenttiin) 1.7.2. kohdan kalibrointipitoisuudesta. Merkitään osoitettu pitoisuus (d) muistiin. (Analysaattori on NOx-moodissa.)

1.7.6.   NOx-moodi

NO-analysaattori kytketään NOx-moodiin, jotta kaasuseos (joka sisältää seuraavia: NO, NO2, O2 ja N2) kulkee nyt muuntimen läpi. Merkitään osoitettu pitoisuus (a) muistiin. (Analysaattori on NOx-moodissa.)

1.7.7.   Otsonaattorin päältäkytkentä

Otsonaattori kytketään nyt pois päältä. Edellä 1.7.6. kohdassa esitetty kaasuseos kulkee muuntimen läpi ilmaisimeen. Merkitään osoitettu pitoisuus (b) muistiin. (Analysaattori on NOx-moodissa.)

1.7.8.   NO-moodi

NO-moodissa ja otsonaattorin ollessa kytkettynä pois päältä on myös hapen tai synteettisen ilman virtaus katkaistu. Tällöin analysaattorin NOx-lukema saa olla korkeintaan ± 5 % edellä 1.7.2. kohdan mukaisesti mitatun arvon yläpuolella.

1.7.9.   Testausvälit

Muuntimen hyötysuhde on testattava ennen jokaista NOx-analysaattorin kalibrointia.

1.7.10.   Hyötysuhdevaatimus

Muuntimen hyötysuhde ei saa olla alle 90 %, mutta korkeampi, eli 95 prosentin hyötysuhde on erittäin suositeltava.

Huomautus: Ellei otsonaattori analysaattorin kaikkein yleisimmällä alueella pysty saamaan aikaan vähennystä 80 %:sta 20 %:iin 1.7.5. kohdan mukaisesti, käytetään korkeinta aluetta, jolla vähennykseen päästään.

1.8.   FID:n säätö

1.8.1.   Ilmaisimen herkkyyden optimointi

Lämmitetty liekki-ionisaatioanalysaattori (HFID) on säädettävä laitteen valmistajan ohjeiden mukaan. Vasteen optimoimiseksi yleisimmällä toiminta-alueella on käytettävä vertailukaasuna propaania ilmassa.

Kun polttoaine- ja ilmavirta on asetettu valmistajan suositusten mukaiseksi, 350 ± 75 ppm C-vertailukaasu syötetään analysaattoriin. Vaste määrätyllä polttoainevirralla määritetään vertailukaasun vasteen ja nollakaasuvasteen välisestä erosta. Polttoainevirtaa tulee säätää portaittain valmistajan ohjeiden ylä- ja alapuolelle. Vertailu- ja nollavaste näillä polttoainevirroilla kirjataan. Vertailu- ja nollavasteen välinen ero esitetään käyränä ja polttoainevirtaa säädetään käyrän rikkaalle puolelle.

1.8.2.   Hiilivetyjen vastetekijät

Analysaattori on kalibroitava käyttämällä propaania ilmassa ja puhdistettua synteettistä ilmaa 1.5. kohdan mukaisesti.

Vastetekijät määritetään otettaessa analysaattoria käyttöön ja laajojen huoltojen jälkeen. Tietyn hiilivetylajin vastetekijä (Rf) on FID-laitteen C1-lukeman suhde kaasusylinterin pitoisuuteen, joka on ilmaistu ppm C1:nä.

Testikaasun pitoisuuden on oltava tasolla, jolla saadaan vasteeksi noin 80 % täydestä asteikkoarvosta. Pitoisuuden on oltava tunnettu ± 2 %:n tarkkuudella verrattuna tilavuutena ilmaistuun gravimetriseen vakioon. Lisäksi kaasusylinteriä on vakautettava 24 tuntia lämpötilassa 298 K (25 oC) ± 5 K.

Käytettävät testikaasut ja suositellut suhteelliset vastetekijäalueet ovat:

Nämä arvot ovat suhteessa vastetekijään (Rf) = 1,00 propaanille ja puhdistetulle synteettiselle ilmalle.

1.8.3.   Hapen vaikutuksen määrittäminen

▼M3

Hapen vaikutus määritetään otettaessa analysaattori käyttöön ja laajojen huoltojen jälkeen.

Valitaan sellainen alue, jossa hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävät kaasut ovat ylemmän 50 prosentin alueella. Testin suorittamisen aikana uunin lämpötilan on oltava vaatimusten mukainen.

1.8.3.1.   Hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävät kaasut

Hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävien kaasujen on sisällettävä propaania, jossa on 350 ppmC ± 75 ppmC hiilivetyä. Pitoisuusarvo on määritettävä kalibrointikaasujen toleransseille kaikkien hiilivetyjen ja epäpuhtauksien kromatografisella analyysillä tai dynaamisella sekoituksella. Hapella varustetun typen on toimittava tärkeimpänä laimennusaineena. Dieselmoottoreiden testaukseen tarvittavat sekoitukset ovat seuraavat:

1.8.3.2.   Menettely

▼B

1.9.   Hapen vaikutus NDIR- ja CLD-analysaattoreihin

Pakokaasussa mukana olevat muut kuin analysoitavat kaasut voivat vaikuttaa lukemiin monella tavalla. Positiivinen häiriö ilmenee NDIR-laitteissa, joissa vieras kaasu saa aikaan saman vaikutuksen kuin mitattava kaasu, mutta vähemmässä määrin. Negatiivinen häiriö ilmenee NDIR-laitteissa siten, että vieras kaasu leventää mitatun kaasun imeytymiskaistaa, ja CLD-laitteissa siten, että vieras kaasu vaimentaa säteilyä. Jäljempänä 1.9.1. ja 1.9.2. kohtien vaikutusten määrittäminen on tehtävä ennen analysaattorin ensimmäistä käyttöä ja laajojen huoltojen jälkeen.

1.9.1.   Veden ja CO2:n vaikutus CO-analysaattoriin

Vesi ja CO2 voivat vaikuttaa CO-analysaattorin suorituskykyyn. Sen vuoksi CO2-vertailukaasu, jonka pitoisuus on 80—100 % kokeen aikana käytetyn suurimman käyttöalueen täydestä asteikosta, täytyy ajaa kuplina veden läpi huonelämpötilassa, ja analysaattorin vaste on kirjattava. Analysaattorin vaste saa olla enintään 1 % täydestä asteikosta alueilla, jotka ovat vähintään 300 ppm, ja enintään 3 ppm alle 300 ppm:n alueilla.

1.9.2.   NOx-analysaattorin vaimennuksen määritys

CLD- (ja HCLD)-analysaattorin yhteydessä tarkasteltavat kaasut ovat CO2 ja vesihöyry. Näiden kaasujen aiheuttama vaimennus on suhteessa niiden pitoisuuteen, ja siksi niiden osalta vaaditaan testaustekniikoita vaimennuksen määrittämiseksi testauksen aikana saatujen korkeimpien odotettavissa olevien pitoisuuksien kohdalla.

1.9.2.1.   CO2:n aiheuttaman vaimennuksen määritys

CO2-vertailukaasu, jonka pitoisuus on 80—100 % suurimman käyttöalueen täydestä asteikosta, syötetään NDIR-analysaattorin läpi ja CO2-arvo kirjataan A:na. Sen jälkeen sitä laimennetaan noin 50 prosenttia NO-vertailukaasulla ja syötetään NDIR:in ja (H)CLD:n läpi, minkä jälkeen CO2- ja NO-arvot kirjataan vastaavasti B:nä ja C:nä. CO2:n pääsy estetään ja vain NO-vertailukaasu päästetään (H)CLD:n läpi ja NO-arvo kirjataan D:nä.

Vaimennus lasketaan seuraavasti:

ja se saa olla enintään 3 % täydestä asteikosta.

Kaavassa:

A

:

laimentamaton CO2-pitoisuus mitattuna NDIR%:lla

B

:

laimennettu CO2-pitoisuus mitattuna NDIR%:lla

C

:

laimennettu NO-pitoisuus mitattuna CLD ppm:llä

D

:

laimentamaton NO-pitoisuus mitattuna CLD ppm:llä

▼M1

1.9.2.2   Veden aiheuttaman vaimennuksen määritys

▼M3

Tätä tarkistusta käytetään ainoastaan kostean kaasun konsentraatiomittauksiin. Veden vaimennuksen laskemisessa on otettava huomioon NO-vertailukaasun laimentaminen vesihöyryllä ja seoksen vesihöyrykonsentraation määrittäminen testauksen aikana odotettuun arvoon. (H)CLD-analysaattorin läpi johdetaan NO-vertailukaasua, jonka konsentraatio on 80 —100 prosenttia tavallisen käyttöalueen koko asteikosta, ja NO-arvo kirjataan arvona D. NO-vertailukaasu kuplitetaan tämän jälkeen huoneenlämpöisen veden läpi ja johdetaan (H)CLD-analysaattorin läpi, jonka jälkeen NO-arvo kirjataan arvona C. Veden lämpötila määritetään ja kirjataan F:nä. Seoksen kylläisen vesihöyryn paine, joka vastaa kuplitusveden lämpötilaa F, on määritettävä ja kirjattava arvona G. Seoksen vesihöyrykonsentraatio (H, prosentteina) lasketaan seuraavasti:

▼M1

ja kirjataan H:na. Odotettavissa oleva laimennettu NO-vertailukaasupitoisuus (vesihöyryssä) lasketaan seuraavasti:

▼M3

ja kirjataan De:nä. Dieselpakokaasun osalta kokeen aikana suurin odotettavissa oleva pakokaasun vesihöyrypitoisuus (%) arvioidaan pakokaasun CO2 enimmäispitoisuudesta tai laimentamattomasta CO2 vertailukaasupitoisuudesta (A, mitattuna 1.9.2.1 kohdan mukaisesti) olettaen, että polttoaineen atomien H/C-suhde on 1,8:1, seuraavasti:

▼M1

ja kirjataan Hm:nä.

Veden aiheuttama vaimennus lasketaan seuraavasti:

ja se saa olla enintään 3 prosenttia täydestä asteikosta.

De : odotettavissa oleva laimennettu NO-pitoisuus (ppm)

C : laimennettu NO-pitoisuus (ppm)

Hm : suurin vesihöyrypitoisuus (%)

H : todellinen vesihöyrypitoisuus (%)

Huomautus: On tärkeää, että NO-vertailukaasu sisältää tässä määrityksessä mahdollisimman vähän NO2:ta, koska NO2:n imeytymistä veteen ei ole otettu huomioon vaimennuslaskelmissa.

▼B

1.10.   Kalibrointivälit

Analysaattorit on kalibroitava 1.5. kohdan mukaisesti vähintään joka kolmas kuukausi ja aina sellaisen järjestelmän korjauksen tai muutoksen jälkeen, joka voi vaikuttaa kalibrointiin.

▼M3

1.11.   NRTC-testissä tehtäviä raakapakokaasumittauksia koskevat lisäkalibrointivaatimukset

1.11.1.   Analyysijärjestelmän vasteajan tarkastaminen

Vasteajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava täsmälleen samat kuin testikäytön mittauksessa (eli analysaattorin paine, virrat, suodatinasetukset ja kaikki muut vasteaikaan vaikuttavat muuttujat). Vasteaika määritetään tekemällä suora kaasukytkentä näytteenottimen imuaukkoon. Kaasukytkennän on tapahduttava alle 0,1 sekunnissa. Testissä käytettävien kaasujen on aiheutettava pitoisuudenmuutos, joka on vähintään 60 % täydestä asteikosta.

Kunkin yksittäisen kaasuaineosan pitoisuus on kirjattava. Vasteajaksi määritellään kaasunkytkennän ja kirjatun pitoisuuden asianmukaisen muutoksen välinen aikaero. Järjestelmän vasteaika (t90) koostuu viiveestä mittausanturiin ja anturin nousuajasta. Viiveeksi määritellään aika muutoksesta (t0) siihen, kunnes vaste on 10 % lopullisesta lukemasta (t10). Nousuajaksi määritellään 10 % ja 90 % lopullisesta lukemasta olevien vasteiden välinen aika (t90 – t10).

Analysaattori- ja pakovirtasignaalien aikojen yhdenmukaistamista varten raakapakokaasun mittauksessa muunnosajaksi määritellään aika muutoksesta (t0) siihen, kunnes vaste on 50 % lopullisesta lukemasta (t50).

Järjestelmän vasteaika saa olla enintään 10 sekuntia ja nousuaika enintään 2,5 sekuntia kaikille rajoitetuille aineosille (CO, NOx, HC) ja kaikilla käytetyillä mittausalueilla.

1.11.2.   Pakokaasuvirran mittaamiseen tarkoitetun merkkikaasuanalysaattorin kalibrointi

Jos käytetään merkkikaasupitoisuuden mittaamiseen tarkoitettua analysaattoria, se on kalibroitava standardikaasua käyttämällä.

Kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kymmenellä kalibrointipisteellä (nollaa lukuun ottamatta), jotka jakautuvat siten, että puolet pisteistä sijaitsee välillä 4 —20 % analysaattorin täydestä asteikosta ja loput välillä 20 —100 % täydestä asteikosta. Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä.

Kalibrointikäyrä saa poiketa kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta enintään ± 1 % täydestä asteikosta alueella, joka on 20 —100 % täydestä asteikosta. Lisäksi kalibrointikäyrä saa poiketa nimellisarvosta enintään ± 2 % alueella, joka on 4 —20 % täydestä asteikosta.

Ennen testikäyttöä analysaattori on nollattava ja asetettava vertailukaasun arvot käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on yli 80 % analysaattorin täydestä asteikosta.

▼B

2.   HIUKKASTEN MITTAUSJÄRJESTELMÄN KALIBROINTI

2.1.   Johdanto

Jokainen komponentti on kalibroitava niin usein, kuin on tarpeen tämän standardin tarkkuusvaatimusten täyttämiseksi. Tässä kohdassa on kuvaus käytettävästä kalibrointimenetelmästä niitä komponentteja varten, jotka mainitaan liitteen III lisäyksessä 1 olevassa 1.5. kohdassa sekä liittessä V.

2.2.   Virtauksen mittaaminen

▼M3

Kaasun virtausmittareiden tai virtauksen mittauslaitteiden kalibroinnin on perustuttava kansallisiin ja/tai kansainvälisiin standardeihin.

Mittausvirhe saa olla enintään ± 2 % lukemasta.

Osavirtauslaimennusjärjestelmissä on kiinnitettävä erityistä huomiota näytevirran GSE tarkkuuteen, jos sitä ei mitata suoraan, vaan se määritetään virtauseron mittauksella:

GSE = GTOTW – GDILW

Tässä tapauksessa ± 2 prosentin tarkkuus GTOTW :lle ja GDILW :lle ei riitä takaamaan GSE :n riittävää tarkkuutta. Jos kaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, eron suurimman virheen on oltava sellainen, että GSE :n tarkkuus on ± 5 %, kun laimennussuhde on alle 15 . Se voidaan laskea ottamalla kunkin laitteen virheistä neliöllinen keskiarvo.

▼B

2.3.   Laimennussuhteen tarkastus

Kun käytetään hiukkasten näytteenottojärjestelmiä ilman EGA:ta (liite V, 1.2.1.1. kohta), laimennussuhde täytyy tarkastaa jokaisen uuden moottoriasennuksen osalta moottorin käydessä ja käyttämällä joko CO2- tai NOx-pitoisuusmittauksia raaka- ja laimennuspakokaasussa.

Mitatun laimennussuhteen tulee olla ± 10 %:n rajoissa CO2- tai NOx-pitoisuusmittauksista lasketusta laimennussuhteesta.

2.4.   Osavirtausolosuhteiden tarkastus

Pakokaasun nopeuden ja paineen heilahtelualue on tarkastettava ja tarvittaessa säädettävä liitteessä V olevan 1.2.1.1. kohdan, EP, vaatimusten mukaan.

2.5.   Kalibrointivälit

Virtauksen mittauslaitteisto täytyy kalibroida ainakin kolmen kuukauden välein tai aina kun järjestelmään on tehty muutoksia, jotka voivat vaikuttaa kalibrointiin.

▼M3

2.6.   Osavirtauslaimennusjärjestelmää koskevat lisäkalibrointivaatimukset

2.6.1   Määräajoin tehtävä kalibrointi

Jos näytekaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, virtausmittari tai virtauksen mittauslaite on kalibroitava jollakin seuraavista menetelmistä siten, että tunneliin menevä näytevirta GSE täyttää lisäyksessä 1 olevassa 2.4 kohdassa esitetyt tarkkuusvaatimukset:

GDILW:n virtausmittari kytketään sarjaan GTOTW :n virtausmittarin kanssa ja näiden kahden virtausmittarin välinen ero kalibroidaan vähintään viidessä pisteessä siten, että virtausarvot on jaettu tasaisin välein alhaisimman testin aikana käytetyn GDILW-arvon ja testissä käytetyn GTOTW -arvon välille. Laimennustunneli voidaan ohittaa.

Kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan GTOTW :n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan testissä käytetyllä arvolla. Tämän jälkeen kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan GDILW:n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan vähintään viidellä asetuksella, jotka vastaavat laimennussuhdetta 3 —50 suhteessa testin aikana käytettyyn GTOTW :hen.

Siirtoputki TT irrotetaan pakokaasuvirrasta, ja siirtoputkeen kytketään kalibroitu virtauksen mittauslaite, jonka alue sopii GSE:n mittaukseen. Tämän jälkeen GTOTW säädetään testissä käytettyyn arvoon ja GDILW säädetään vaiheittain vähintään viiteen arvoon, jotka vastaavat laimennussuhteita q välillä 3 —50 . Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää erityistä kalibrointivirtaustietä, jossa tunneli ohitetaan, mutta jossa vastaavien mittareiden läpi kulkeva kokonaisvirta ja laimennusilman virta pidetään samana kuin varsinaisessa testissä.

Siirtoputkeen TT syötetään merkkikaasua. Merkkikaasu voi olla pakokaasun aineosa, kuten CO2 tai NOx. Kun merkkikaasuaineosa on laimentunut tunnelissa, se mitataan. Tämä tehdään viidelle laimennussuhteelle välillä 3 —50 . Näytevirran tarkkuus määritetään laimennussuhteesta q:

GSE = GTOTW /q

Kaasuanalysaattorin tarkkuudet on otettava huomioon GSE:n tarkkuuden takaamiseksi.

2.6.2.   Hiilivirran tarkastaminen

On erittäin suositeltavaa tarkastaa hiilivirta todellista pakokaasua käyttäen, koska näin voidaan havaita mittaukseen ja ohjaukseen liittyvät ongelmat ja varmentaa osavirtauslaimennusjärjestelmän asianmukainen toiminta. Hiilivirran tarkastus olisi tehtävä vähintään joka kerta kun asennetaan uusi moottori tai kun testisolun kokoonpanoon tehdään merkittäviä muutoksia.

Moottoria on käytettävä suurimman vääntömomentin kuormituksella ja nopeudella tai millä tahansa muulla vakiotilaisella moodilla, joka tuottaa vähintään 5 % CO2:ta. Osavirtausnäytteenottojärjestelmää on käytettävä laimennuskertoimella, joka on noin 15:1.

2.6.3.   Testiä edeltävä tarkastus

Testiä edeltävä tarkastus on tehtävä kahden tunnin kuluessa ennen testikäyttöä seuraavalla tavalla:

Virtausmittareiden tarkkuus on tarkastettava samalla menetelmällä, jota on käytetty kalibroinnissa. Tarkastus on tehtävä vähintään kahdessa pisteessä, mukaan luettuina GDILW:n virtausarvot, jotka vastaavat laimennussuhteita 5 —15 testissä käytetyllä GTOTW -arvolla.

Jos edellä kuvatun kalibrointimenettelyn pöytäkirjoilla voidaan osoittaa, että virtausmittarien kalibrointi pysyy vakaana pitkällä aikavälillä, testiä edeltävä tarkastus voidaan jättää tekemättä.

2.6.4.   Muunnosajan määrittäminen

Muunnosajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava täsmälleen samat kuin testikäytön mittauksessa. Muunnosaika määritellään seuraavalla menetelmällä:

Riippumaton vertailuvirtausmittari, jolla on näytevirtaan soveltuva mittausalue, kytketään sarjaan näytteenottimen kanssa lähelle sitä. Tämän virtausmittarin muunnosajan on oltava alle 100 ms vasteajan mittauksessa käytetyllä virtausaskelkoolla, ja virtauksen rajoituksen on oltava riittävän alhainen, jotta se ei vaikuta osavirtauslaimennusjärjestelmän dynaamisiin suoritusarvoihin ja on hyvän insinööritavan mukainen.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän pakokaasuvirran (tai ilmavirran, jos pakokaasuvirta lasketaan) syötteeseen tehdään askelmuutos alhaisesta virtauksesta vähintään 90 prosenttiin täydestä asteikosta. Askelmuutoksen laukaisimen olisi oltava sama, jota käytetään ennakoivan ohjauksen käynnistämiseen varsinaisessa testissä. Pakokaasunvirran askelheräte ja virtausmittarin vaste on kirjattava vähintään 10 Hz:n näytteenottotaajuudella.

Näistä tiedoista määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän muunnosaika, joka on aika askelherätteen aloittamisesta virtausmittarin vasteen 50 -prosentin pisteeseen. Samalla tavoin määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän GSEsignaalin ja pakokaasuvirtausmittarin GEXHW -signaalin muunnosajat. Näitä signaaleja käytetään kunkin testin jälkeen suoritettavissa regressiotarkastuksissa (lisäyksessä 1 oleva 2.4 kohta).

Laskelma toistetaan vähintään viidellä nousu- ja laskuherätteellä, ja tuloksista lasketaan keskiarvo. Tästä arvosta vähennetään vertailuvirtausmittarin sisäinen muunnosaika (< 100 ms). Tämä on osavirtauslaimennusjärjestelmän ”ennakoiva” arvo, jota sovelletaan lisäyksessä 1 olevan 2.4 kohdan mukaisesti.

3.   CVS-JÄRJESTELMÄN KALIBROINTI

3.1.   Yleistä

CVS-järjestelmä on kalibroitava käyttämällä tarkkaa virtausmittaria sekä laitteita, joilla käyttöolosuhteita voidaan muuttaa.

Virtaus järjestelmän läpi on mitattava erilaisilla virtauksen käyttöasetuksilla, ja järjestelmän ohjausparametrit on mitattava ja suhteutettava virtaukseen.

Kalibroinnissa voidaan käyttää erityyppisiä virtausmittareita, esimerkiksi kalibroitua venturia, kalibroitua laminaarista virtausmittaria tai kalibroitua turbiinimittaria.

3.2.   Syrjäytyspumpun (PDP) kalibrointi

Kaikki pumppuun liittyvät parametrit on mitattava samanaikaisesti pumpun kanssa sarjaan kytketyn kalibrointiventurin parametrien kanssa. Laskettu virtaus (m3/min pumpun syötössä, absoluuttinen paine ja lämpötila) on piirrettävä käyränä suhteessa korrelaatiofunktioon, joka on pumpun parametrien määrätyn yhdistelmän arvo. Tämän jälkeen on määritettävä lineaarinen funktio, joka suhteuttaa pumpun virtauksen ja korrelaatiofunktion. Jos CVS:n käyttö on moninopeuksinen, kalibrointi on tehtävä kaikilla käytetyillä alueilla.

Lämpötila on pidettävä vakaana kalibroinnin aikana.

Kaikkien kalibrointiventurin ja CVS-pumpun välisten liitosten ja putkistojen vuodot on pidettävä alle 0,3 prosentissa alhaisimmasta virtauspisteestä (suurin rajoitus ja alhaisin PDP-nopeuspiste).

3.2.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (Qs) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 6 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/min-arvona. Ilman virtaus muunnetaan tämän jälkeen pumpun virtaukseksi (V0) kuutiometreinä pumpun kierrosta kohti (m3/kierros) pumpun syötön absoluuttisessa paineessa ja lämpötilassa seuraavasti:

jossa

Qs

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s)

T

=

lämpötila pumpun syötössä (K)

pA

=

absoluuttinen paine pumpun syötössä (pB – p1) (kPa)

n

=

pumpun kierrosnopeus (kierrosta/s)

Jotta voidaan ottaa huomioon pumpun paineenvaihteluiden ja pumpun jättämän vuorovaikutus, on laskettava pumpun nopeuden, pumpun syötön ja lähdön välisen paine-eron ja absoluuttisen pumpun lähtöpaineen välinen korrelaatiokerroin (X0) seuraavasti:

jossa

pA

=

absoluuttinen lähtöpaine pumpun lähdössä (kPa)

Kalibrointiyhtälö on luotava tekemällä lineaarinen pienimmän neliösumman sovitus seuraavasti:

D0 on leikkauspistevakio ja m kulmakerroinvakio, jotka kuvaavat regressiolinjoja.

Jos CVS-järjestelmä on moninopeuksinen, pumpun eri virtausalueille luotujen kalibrointikäyrien on oltava likipitäen samansuuntaisia, ja leikkauspistearvojen (D0) on suurennuttava, kun pumpun virtausalue pienenee.

Yhtälöstä laskettujen arvojen on oltava ± 0,5 prosentin sisällä mitatusta arvosta V0. m:n arvot vaihtelevat pumpusta riippuen. Hiukkasten vaikutus vähentää ajan myötä pumpun jättämää, mikä näkyy m:n pienentyneissä arvoissa. Tämän vuoksi kalibrointi on suoritettava pumpun käyttöönoton yhteydessä ja suurempien huoltojen jälkeen, ja jos koko järjestelmän verifiointi (3.5 kohta) ilmaisee pumpun jättämän muuttuneen.

3.3.   Kriittisen virtauksen venturin (CFV) kalibrointi

CFV:n kalibrointi perustuu kriittisen venturin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on syöttöpaineen ja -lämpötilan funktio seuraavasti:

jossa

Kv

=

kalibrointikerroin

pA

=

absoluuttinen paine venturin syötössä (kPa)

T

=

lämpötila venturin syötössä (K)

3.3.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (Qs) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 8 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/min-arvona. Kalibrointikerroin lasketaan kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

jossa

Qs

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s)

T

=

lämpötila venturin syötössä (K)

pA

=

absoluuttinen paine venturin syötössä (kPa)

Kriittisen virtauksen alueen määrittämiseksi Kv on piirrettävä venturin syöttöpaineen funktiona. Kriittisellä (kuristetulla) virtauksella Kv:n arvo on verrattain vakio. Paineen alentuessa (alipaineen kasvaessa) venturin kuristus poistuu ja Kv pienenee, mikä ilmaisee, että CFV toimii sallitun alueen ulkopuolella.

Keskimääräinen KV ja keskipoikkeama on laskettava vähintään kahdeksassa pisteessä kriittisen virtauksen alueella. Keskipoikkeama saa olla enintään ± 0,3 % KV:n keskimääräisestä arvosta.

3.4.   Aliääniventurin (SSV) kalibrointi

SSV:n kalibrointi perustuu aliääniventurin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on syöttöpaineen ja -lämpötilan ja SSV:n syötön ja kurkun välisen paineenalennuksen funktio seuraavasti:

jossa

A0

=

kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

Cd

=

SSV:n purkauskerroin

PA

=

absoluuttinen paine venturin syötössä (kPa)

T

=

lämpötila venturin syötössä (K)

3.4.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (QSSV) kullakin virtausasetuksella (vähintään 16 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/min-arvona. Purkauskerroin lasketaan kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

jossa

QSSV

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s)

T

=

lämpötila venturin syötössä (K)

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

Aliäänivirtauksen alueen määrittämiseksi Cd on piirrettävä SSV:n kurkussa määritellyn Reynoldsin luvun funktiona. Re SSV:n kurkussa lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa

A1

=

kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia

QSSV

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s)

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

μ

=

kaasun absoluuttinen tai dynaaminen viskositeetti, joka on laskettu seuraavalla kaavalla:

jossa

Koska QSSV on syöte Re-kaavassa, laskelma on aloitettava arvaamalla alustavasti kalibrointiventurin QSSV tai Cd ja sitä on toistettava niin kauan, kunnes QSSV konvergoi. Konvergointimenetelmän tarkkuuden on oltava vähintään 0,1 %.

Saatavalla kalibrointikäyrän sopivuusyhtälöllä laskettujen Cd-arvojen on oltava ± 0,5 prosentin sisällä mitatuista Cd-arvoista kussakin kalibrointipisteessä vähintään kuudessatoista pisteessä aliäänivirtauksen alueella.

3.5.   Koko järjestelmän verifiointi

CVS-näytteenottojärjestelmän ja analysointijärjestelmän kokonaistarkkuus on määritettävä syöttämällä tunnettu massa pilaavaa kaasua järjestelmään sen toimiessa normaalisti. Pilaava aine analysoidaan ja massa lasketaan liitteen III lisäyksessä 3 olevan 2.4.1 kohdan mukaisesti lukuun ottamatta propaania, jolle on käytettävä kerrointa 0,000472 HC:n kertoimen 0,000479 sijasta. Tähän voidaan käyttää jompaakumpaa seuraavista tekniikoista.

3.5.1.   Mittaaminen kriittisen virtausaukon avulla

CVS-järjestelmään syötetään tunnettu määrä puhdasta kaasua (propaania) kalibroidun kriittisen aukon kautta. Jos syöttöpaine on riittävän suuri, kriittisen virtausaukon avulla säädettävä virtaus ei riipu aukon lähtöpaineesta (kriittisestä virtauksesta). CVS-järjestelmää käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5 —10 minuutin ajan. Kaasunäyte analysoidaan tavallisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan. Näin määritetyn massan on oltava ± 3 prosentin sisällä syötetyn kaasun tunnetusta massasta.

3.5.2.   Mittaaminen gravimetrisen tekniikan avulla

Pienen propaanilla täytetyn sylinterin paino määritetään ± 0,01 gramman tarkkuudella. CVS-järjestelmää käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5 —10 minuutin ajan samalla, kun järjestelmään syötetään hiilimonoksidia tai propaania. Syötetyn puhtaan kaasun määrä määritetään painoerot punnitsemalla. Kaasunäyte analysoidaan tavallisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan. Näin määritetyn massan on oltava ± 3 prosentin sisällä syötetyn kaasun tunnetusta massasta.

▼B

---

Lisäys 3

▼M3

TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN

▼B

1.   TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN (NRSC-TESTI)

1.1.   Kaasupäästöjä koskevien tietojen arviointi

Kaasupäästöjen arvoimiseksi kunkin moodin 60 viimeisen sekunnin lukemista otetaan keskiarvo ja, jos käytetään hiilitasapainomenetelmää, keskimääräiset HC-, CO-, NOx- ja CO2-pitoisuudet (conc) kullekin moodille määritetään keskiarvolukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista. Toisentyyppistäkin kirjausmenetelmää voi käyttää, jos sillä saadaan aikaan vastaava tietojen keruu.

Keskimääräiset taustapitoisuudet (concd) voidaan määrittää laimennetun ilman pussilukemista tai jatkuvista (ilman pussin käyttöä) taustalukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista.

▼M3

1.2.   Hiukkaspäästöt

Suodattimien näytteiden kokonaismassat (MSAM, i) kirjataan kussakin moodissa hiukkasten arvioimiseksi. Suodattimet on palautettava punnituskammioon, jossa niitä vakautetaan vähintään yhden ja enintään 80 tunnin ajan, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodattimien bruttopaino kirjataan ja siitä vähennetään suodattimien taarapaino (ks. liitteen III kohta 3.1). Hiukkasten massa Mf on ensisijaiseen suodattimeen ja toissijaiseen suodattimeen jääneiden hiukkasten massan summa. Jos taustakorjausta käytetään, suodattimen läpi virtaavan laimennusilman massa (MDIL) ja hiukkasten massa (Md) on kirjattava. Jos mittauksia on tehty enemmän kuin yksi, kerroin Md / MDIL on laskettava kullekin yksittäiselle mittaukselle, ja arvoista on otettava keskiarvo.

▼B

1.3.   Kaasupäästöjen laskeminen

Lopullisten testituloksia koskevien selosteiden on perustuttava seuraaviin vaiheisiin:

▼M3

1.3.1.   Pakokaasuvirran määrittäminen

Kullekin moodille on määritettävä pakokaasuvirta (GEXHW) liitteen III lisäyksen 1 kohtien 1.2.1—1.2.3 mukaisesti.

Kun käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, on kullekin moodille määritettävä laimennetun pakokaasun kokonaisvirta (GTOTW) liitteen III lisäyksen 1 kohdan 1.2.4 mukaisesti.

1.3.2.   Märkä/kuiva-korjaus (GEXHW, ) on määritettävä kunkin moodin osalta liitteen III lisäyksen 1 kohtien 1.2.1—1.2.3 mukaisesti.

Kun käytetään GEXHW:ta, mitattu pitoisuus on muutettava märkäpohjaiseksi seuraavien kaavojen mukaisesti, ellei itse mittausta ole tehty märkäpohjalla:

conc (märkä)

kw × conc (kuiva)

Raakapakokaasulle:

Laimennetulle pakokaasulle:

tai

Laimennusilmalle:

Imuilmalle (jos se poikkeaa laimennusilmasta):

jossa

Ha

:

imuilman absoluuttinen kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Hd

:

laimennusilman absoluuttinen kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Rd

:

laimennusilman suhteellinen kosteus (%)

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pd

:

laimennusilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa).

Huomautus: H a ja H d voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.3.3.   NOx:n kosteuskorjaus

Koska NOx-päästöt riippuvat ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman lämpötilan ja kosteuden mukaan kertoimella KH, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

jossa

Ta

:

ilman lämpötila (K)

Ha

:

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.3.4.   Päästöjen massavirtojen laskeminen

Päästöjen massavirrat kullekin moodille lasketaan seuraavasti:

jossa

concc on taustakorjattu pitoisuus

tai

DF = 13,4 /concCO2

Kerrointa u-märkä on käytettävä seuraavan taulukon 4 mukaisesti:

Taulukko 4:

Kertoimen u-märkä-arvot pakokaasun eri aineosille

HC:n tiheys perustuu hiilen ja vedyn keskimääräiseen suhteeseen 1:1,85.

1.3.5.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille aineosille seuraavasti:

jossa Pi = Pm, i + PAE, i

Edellä olevassa laskelmassa käytetyt painotuskertoimet ja moodien lukumäärät (n) ovat liitteessä III olevan 3.7.1 kohdan mukaiset.

1.4.   Hiukkaspäästön laskeminen

Hiukkaspäästö lasketaan seuraavalla tavalla:

1.4.1.   Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkasten massavirta on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella Kp, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

jossa

Ha

:

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.4.2.   Osavirtauslaimennusjärjestelmä

Hiukkaspäästöjen lopulliset, raportoitavat testitulokset on määritettävä seuraavien vaiheiden avulla. Koska laimennussuhteen säädössä voidaan käyttää eri tapoja, ekvivalentin laimennetun pakokaasun massavirran GEDF määrittämiseksi käytetään erilaisia laskentamenetelmiä. Kaikkien laskelmien on perustuttava yksittäisten moodien (i) keskiarvoihin näytteenottoaikana.

1.4.2.1.   Isokineettiset järjestelmät

GEDFW,i = GEXHW,i × qi

jossa r vastaa isokineettisen näytteenottimen Ap ja pakoputken AT poikkileikkauspinta-alojen suhdetta:

1.4.2.2.   Järjestelmät, joissa mitataan CO2- tai NOx-pitoisuus

GEDFW, i = GEXHW, i × qi

jossa

ConcE

=

merkkikaasun märkäpitoisuus raakapakokaasussa

ConcD

=

merkkikaasun märkäpitoisuus laimennetussa pakokaasussa

ConcA

=

merkkikaasun märkäpitoisuus laimennusilmassa

Kuivapohjalla mitatut pitoisuudet on muutettava märkäpohjaisiksi 1.3.2 kohdan mukaisesti.

1.4.2.3.   Järjestelmät, joissa käytetään CO2-mittausta ja hiilitasapainomenetelmää

jossa

CO2D

=

laimennetun pakokaasun CO2-pitoisuus

CO2A

=

laimennusilman CO2-pitoisuus

(märkäpitoisuus tilavuusprosentteina)

Tämä yhtälö perustuu hiilitasapaino-olettamukseen (moottoriin syötetyt hiiliatomit poistuvat CO2:na) ja on johdettu seuraavien vaiheiden kautta:

GEDFW, i = GEXHW, i × qi

ja

1.4.2.4.   Järjestelmät, joissa käytetään virtauksen mittausta

GEDFW,i = GEXHW, i × qi

1.4.3.   Täysvirtauslaimennusjärjestelmä

Hiukkaspäästöjen lopulliset, raportoitavat testitulokset on määritettävä seuraavien vaiheiden avulla.

Kaikkien laskelmien on perustuttava yksittäisten moodien (i) keskiarvoihin näytteenottoaikana.

GEDFW, i = GTOTW, i

1.4.4.   Hiukkasten massavirran laskeminen

Hiukkasten massavirta on laskettava seuraavasti:

Yhden suodattimen menetelmässä:

jossa

(GEDFW)aver testisyklin ajalta määritetään laskemalla yhteen yksittäisten moodien keskiarvot näytteenottoajanjaksolta:

jossa i = 1, … n

Monen suodattimen menetelmässä:

jossa i = 1, … n

Hiukkasten massavirran taustakorjaus voidaan tehdä seuraavasti:

Yhden suodattimen menetelmässä:

Jos tehdään useampi kuin yksi mittaus, (Md/MDIL) on korvattava arvolla (Md/MDIL)aver.

tai

DF = 13,4 /concCO2

Monen suodattimen menetelmässä:

Jos tehdään useampi kuin yksi mittaus, (Md/MDIL) on korvattava arvolla (Md/MDIL)aver.

tai

DF = 13,4 /concCO2

1.4.5.   Ominaispäästöjen laskeminen

Hiukkasten ominaispäästö PT (g/kWh) lasketaan seuraavasti ( 24 ):

Yhden suodattimen menetelmässä:

Monen suodattimen menetelmässä:

1.4.6.   Tehollinen painotuskerroin

Yhden suodattimen menetelmässä kunkin moodin tehollinen painotuskerroin WFE, i lasketaan seuraavasti:

jossa i = 1,… n

Tehollisten painotuskertoimien arvo saa poiketa enintään ± 0,005 (absoluuttinen arvo) liitteessä III olevassa 3.7.1 kohdassa luetelluista painotuskertoimista.

▼M3

2.   TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN (NRTC-TESTI)

Tässä jaksossa kuvataan seuraavia kahta mittausperiaatetta, joita voidaan käyttää pilaavien aineiden päästöjen arviointiin NRTC-testin aikana:

2.1.   Kaasupäästöjen laskeminen raakapakokaasusta ja hiukkaspäästöjen laskeminen osavirtauslaimennusjärjestelmällä

2.1.1.   Johdanto

Kaasumaisten aineosien hetkellisen pitoisuuden signaaleja käytetään päästöjen massan laskemiseen kertomalla ne pakokaasun hetkellisellä massavirralla. Pakokaasun massavirta voidaan mitata suoraan tai laskea käyttämällä liitteen III lisäyksessä 1 olevassa 2.2.3 kohdassa kuvattuja menetelmiä (imuilman ja polttoainevirran mittaus, merkkikaasumenetelmä, imuilman ja ilman ja polttoaineen suhteen mittaus). Erityistä huomiota on kiinnitettävä eri laitteiden vasteaikoihin. Nämä erot on otettava huomioon sovittamalla yhteen signaalien ajat.

Hiukkasten osalta pakokaasun massavirran signaaleja käytetään osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaukseen pakokaasun massavirtaan suhteutetun näytteen ottamiseksi. Suhde tarkistetaan soveltamalla näytevirran ja pakokaasuvirran välistä regressioanalyysiä liitteen III lisäyksessä 1 olevassa 2.4 kohdassa kuvatulla tavalla.

2.1.2.   Kaasuaineosien määrittäminen

2.1.2.1.   Päästöjen massan laskeminen

Pilaavien aineiden massa Mgas (g/testi) määritetään pilaavien aineiden raakapitoisuuksista lasketusta päästöjen hetkellisestä massasta, taulukossa 4 esitetyistä u-arvoista (ks. myös kohta 1.3.4) ja pakokaasun massavirrasta, joka on mukautettu muunnosajan suhteen, ja integroimalla hetkelliset arvot syklin ajalta. Pitoisuudet olisi parasta mitata märkänä. Jos ne mitataan kuivana, hetkellisille pitoisuusarvoille on tehtävä jäljempänä kuvattu märkä/kuiva-korjaus ennen muiden laskelmien tekemistä.

Taulukko 4:   Kertoimen u-märkä-arvot pakokaasun eri aineosille

HC:n tiheys perustuu hiilen ja vedyn keskimääräiseen suhteeseen 1:1,85.

Seuraavaa kaavaa on käytettävä:

jossa

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde

conci

=

vastaavan aineosan hetkellinen pitoisuus raakapakokaasussa (ppm)

GEXHW, i

=

hetkellinen pakokaasumassavirta (kg/s)

f

=

tietojen näytteenottotaajuus (Hz)

n

=

mittausten lukumäärä

NOx-laskelmassa on käytettävä edellä kuvattua kosteuskorjauskerrointa k H.

Hetkellisesti mitattu pitoisuus on muutettava märkäpohjaiseksi jäljempänä kuvatulla tavalla, ellei itse mittausta ole tehty märkäpohjalla.

2.1.2.2.   Märkä/kuiva-korjaus

Jos hetkellisesti mitattu pitoisuus on mitattu kuivapohjalla, se on muutettava märkäpohjaiseksi seuraavien kaavojen mukaisesti:

conc märkä = k W x conc kuiva

jossa

kun

jossa

concCO2

=

kuiva CO2-pitoisuus (%)

concCO

=

kuiva CO-pitoisuus (%)

H a

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.1.2.3.   NOx:n kosteus- ja lämpötilakorjaus

Koska NOx-päästöt riippuvat ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden ja lämpötilan mukaan kertoimella, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

kun

T a

=

imuilman lämpötila (K)

H a

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

▼M6

2.1.2.4    Spesifisten päästöjen laskeminen

Spesifiset päästöt (g/kWh) on laskettava kaikille komponenteille erikseen seuraavasti:

jossa:

Mgas,cold

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kylmäkäynnistyssyklin aikana (g)

Mgas,hot

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kuumakäynnistyssyklin aikana (g)

Wact,cold

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kylmäkäynnistyssyklin aikana (kWh)

Wact,hot

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kuumakäynnistyssyklin aikana (kWh).

▼C1

2.1.3.   Hiukkasten määrittäminen

▼M6

2.1.3.1    Massapäästöjen laskeminen

Hiukkasten massat MPT,cold ja MPT,hot (g/testi) lasketaan jommallakummalla seuraavista menetelmistä:

▼C1

2.1.3.2.   Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkaspitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella Kp, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

jossa

Ha

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

▼M6

2.1.3.3    Spesifisten päästöjen laskeminen

Spesifiset päästöt (g/kWh) on laskettava seuraavasti:

jossa

MPT,cold

=

hiukkasten massa kylmäkäynnistyssyklin aikana (g/testi)

MPT,hot

=

hiukkasten massa kuumakäynnistyssyklin aikana (g/testi)

Kp, cold

=

hiukkasten kosteuden korjauskerroin kylmäkäynnistyssyklin aikana

Kp, hot

=

hiukkasten kosteuden korjauskerroin kuumakäynnistyssyklin aikana

Wact, cold

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kylmäkäynnistyssyklin aikana (kWh)

Wact, hot

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kuumakäynnistyssyklin aikana (kWh)

▼C1

2.2.   Kaasu- ja hiukkasaineosien määrittäminen täysvirtauslaimennusjärjestelmällä

Laimennetun pakokaasun sisältämien päästöjen laskemiseksi on tiedettävä laimennetun pakokaasun massavirta. Laimennetun pakokaasun kokonaisvirta syklin aikana MTOTW (kg/testi) lasketaan syklin aikana mitatuista arvoista ja virtauksen mittauslaitteen vastaavia kalibrointitietoja (V 0 PDP:lle, K V CFV:lle ja C d SSV:lle) voidaan käyttää 2.2.1 kohdassa kuvatuissa menetelmissä. Jos hiukkasnäytteen (MSAM ) ja kaasupäästönäytteiden kokonaismassa on yli 0,5 % CVS:n kokonaisvirrasta (MTOTW ), CVS:n virtaus korjataan MSAM :n osalta tai hiukkasnäytevirta palautetaan CVS:ään ennen virtauksen mittauslaitetta.

2.2.1.   Laimennetun pakokaasun virtauksen määrittäminen

PDP-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 6 K:n sisällä koko syklin ajan:

MTOTW = 1,293 x V0 x NP x (pB – p1) x 273 / (101,3 x T)

jossa

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana märkäpohjalla

V0

=

pumpatun kaasun tilavuus kierrosta kohti testiolosuhteissa (m3/kierros)

NP

=

pumpun kierrosten kokonaismäärä testin aikana

pB

=

testisolun ilmanpaine (kPa)

p1

=

ilmanpaineen alittava alipaine pumpun syötössä (kPa)

T

=

laimennetun pakokaasun keskimääräinen lämpötila pumpun syötössä syklin aikana (K)

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalta. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

MTOTW ,i = 1,293 × V0 × NP, i × (pB – p1) × 273 / (101,3 x T)

jossa

NP,i

=

pumpun kierrosten kokonaismäärä ajanjaksona

CFV-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 11 K:n sisällä koko syklin ajan:

MTOTW = 1,293 x t x Kv x pA / T 0,5

jossa

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana märkäpohjalla

t

=

syklin aika (s)

KV

=

kriittisen virtauksen venturin kalibrointikerroin normaaliolosuhteissa

pA

=

absoluuttinen paine venturin syötössä (kPa)

T

=

absoluuttinen lämpötila venturin syötössä (K)

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalta. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

MTOTW ,i = 1,293 x Δti x KV x pA / T 0,5

jossa

Δti

=

ajanjakso (s)

SSV-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 11 K:n sisällä koko syklin ajan:

jossa

A0

=

kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

Cd

=

SSV:n purkauskerroin

PA

=

absoluuttinen paine venturin syötössä (kPa)

T

=

lämpötila venturin syötössä, (K)

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalta. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

jossa

Δti

=

ajanjakso (s)

Tosiaikainen laskelma aloitetaan joko Cd:n kohtuullisella arvolla, kuten 0,98 , tai Qssv:n kohtuullisella arvolla. Jos laskelma aloitetaan Qssv:llä, Qssv:n aloitusarvoa käytetään Re:n arviointiin.

Reynoldsin luvun SSV:n kurkussa on kaikkien päästötestien aikana oltava niiden Reynoldsin lukujen alueella, joita käytetään lisäyksessä 2 olevassa 3.2 kohdassa tarkoitetun kalibrointikäyrän johtamisessa.

2.2.2.   NOx:n kosteuskorjaus

Koska NOx-päästöt riippuvat ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden kertoimella, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

jossa

Ta

=

ilman lämpötila (K)

Ha

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa

Ra

=

imuilman suhteellinen kosteus (%)

pa

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.2.3.   Päästöjen massavirran laskeminen

2.2.3.1.   Vakiomassavirtajärjestelmät

Järjestelmissä, joissa on lämmönvaihdin, pilaavien aineiden massa MGAS (g/testi) määritetään seuraavan yhtälön avulla

MGAS = u x conc x MTOTW

jossa

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde, siten kuin se on ilmoitettu 2.1.2.1 kohdassa olevassa taulukossa 4

conc

=

integroimalla (pakollinen NOx:lle ja HC:lle) tai pussimittauksella saadut keskimääräiset taustakorjatut pitoisuudet syklin aikana (ppm)

MTOTW

=

2.2.1 kohdan mukaisesti määritetty laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana (kg)

Koska NOx-päästöt riippuvat ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava 2.2.2 kohdassa kuvatulla ympäröivän ilman kosteuden kertoimella k H.

Kuivapohjalla mitatut pitoisuudet on muutettava märkäpohjaisiksi 1.3.2 kohdan mukaisesti.

2.2.3.1.1.   Taustakorjattujen pitoisuuksien määrittäminen

Pilaavien aineiden nettopitoisuuksien määrittämiseksi mitatuista pitoisuuksista on vähennettävä kaasumaisten pilaavien aineiden keskimääräiset taustapitoisuudet. Taustapitoisuuksien keskimääräiset arvot voidaan määrittää näytepussimenetelmällä tai jatkuvan mittauksen pohjalta integroimalla. Seuraavaa kaavaa on käytettävä:

conc = conce – concd x (1 – (1 /DF))

jossa

conc

=

kyseisen pilaavan aineen pitoisuus laimennetussa pakokaasussa korjattuna laimennusilman sisältämällä kyseisen pilaavan aineen määrällä (ppm)

conce

=

laimennetussa pakokaasussa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

concd

=

laimennusilmassa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

DF

=

laimennuskerroin

Laimennuskerroin lasketaan seuraavasti:

2.2.3.2.   Virtauskompensoidut järjestelmät

Jos järjestelmässä ei ole lämmönvaihdinta, pilaavien aineiden massa MGAS (g/testi) on määritettävä laskemalla hetkellisten päästöjen massa ja integroimalla hetkelliset arvot koko syklin ajalta. Myös taustakorjausta sovelletaan suoraan hetkelliseen pitoisuusarvoon. Seuraavaa kaavaa on käytettävä:

jossa

conce,i

=

laimennetussa pakokaasussa mitattu kyseisen pilaavan aineen hetkellinen pitoisuus (ppm)

concd

=

laimennusilmassa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde, siten kuin se on ilmoitettu 2.1.2.1 kohdassa olevassa taulukossa 4

MTOTW,i

=

laimennetun pakokaasun hetkellinen massa (2.2.1 kohta) (kg)

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana (2.2.1 kohta) (kg)

DF

=

2.2.3.1.1 kohdan mukaisesti määritetty laimennuskerroin

Koska NOx-päästöt riippuvat ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava 2.2.2 kohdassa kuvatulla ympäröivän ilman kosteuden kertoimella k H.

▼M6

2.2.4    Spesifisten päästöjen laskeminen

Spesifiset päästöt (g/kWh) on laskettava kaikille komponenteille erikseen seuraavasti:

jossa

Mgas,cold

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kylmäkäynnistyssyklin aikana (g)

Mgas,hot

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kuumakäynnistyssyklin aikana (g)

Wact,cold

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kylmäkäynnistyssyklin aikana (kWh)

Wact,hot

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kuumakäynnistyssyklin aikana (kWh)

▼C1

2.2.5.   Hiukkaspäästön laskeminen

▼M6

2.2.5.1    Massavirran laskeminen

Hiukkasten massat MPT,cold ja MPT,hot (g/testi) lasketaan seuraavasti:

jossa

MPT

=

MPT,cold kylmäkäynnistyssyklin osalta

MPT

=

MPT,hot kuumakäynnistyssyklin osalta

Mf

=

syklin aikana kerättyjen hiukkasten massa (mg)

MTOTW

=

2.2.1 kohdan mukaisesti laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana (kg)

MSAM

=

laimennustunnelista hiukkasten keräämistä varten otetun laimennetun pakokaasun massa (kg)

ja,

Mf

=

Mf,p + Mf,b, jos nämä on punnittu erikseen (mg)

Mf,p

=

ensisijaiseen suodattimeen kerättyjen hiukkasten massa (mg)

Mf,b

=

toissijaiseen suodattimeen kerättyjen hiukkasten massa (mg)

Jos käytössä on kaksoislaimennusjärjestelmä, toisiolaimennusilman massa on vähennettävä hiukkassuodattimien läpi johdetun kaksoislaimennetun pakokaasun kokonaismassasta.

MSAM = MTOT - MSEC

jossa,

MTOT

=

hiukkassuodattimien läpi johdetun kaksoislaimennetun pakokaasun massa (kg)

MSEC

=

toisiolaimennusilman massa (kg)

Jos laimennusilman taustahiukkastaso on määritetty liitteessä III olevan 4.4.4 kohdan mukaisesti, hiukkasten massaan voidaan tehdä taustakorjaus. Tässä tapauksessa hiukkasten massat MPT,cold ja MPT,hot (g/testi) on laskettava seuraavasti:

jossa

MPT

=

MPT,cold kylmäkäynnistyssyklin osalta

MPT

=

MPT,hot kuumakäynnistyssyklin osalta

Mf, MSAM, MTOTW

=

katso edellä

MDIL

=

taustahiukkasnäyteanturin ottaman ensimmäisen laimennusilman massa (kg)

Md

=

ensimmäisestä laimennusilmasta kerättyjen taustahiukkasten massa (mg)

DF

=

2.2.3.1.1 kohdassa määritetty laimennuskerroin

▼C1

2.2.5.2.   Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkaspitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella Kp, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

jossa

Ha

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa

Ra

:

imuilman suhteellinen kosteus ( %)

pa

:

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

:

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huomautus: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

▼M6

2.2.5.3    Spesifisten päästöjen laskeminen

Spesifiset päästöt (g/kWh) on laskettava seuraavalla tavalla:

jossa

MPT,cold

=

hiukkasten massa NRTC:n kylmäkäynnistyssyklin aikana (g/testi)

MPT,hot

=

hiukkasten massa NRTC:n kuumakäynnistyssyklin aikana (g/testi)

Kp, cold

=

hiukkasten kosteuden korjauskerroin kylmäkäynnistyssyklin aikana

Kp, hot

=

hiukkasten kosteuden korjauskerroin kuumakäynnistyssyklin aikana

Wact, cold

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kylmäkäynnistyssyklin aikana (kWh)

Wact, hot

=

liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti määritetty todellinen sykliteho kuumakäynnistyssyklin aikana (kWh)

▼M3

---

Lisäys 4

NRTC-TESTIN DYNAMOMETRIAJO

Seuraavassa esitetään NRTC-testin dynamometriajo graafisesti.

▼M8

---

Lisäys 5

Kestävyysvaatimukset

1.   VAIHEEN IIIA JA VAIHEEN IIIB PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREIDEN KESTÄVYYDEN TARKISTAMINEN

Tätä lisäystä sovelletaan ainoastaan vaiheiden IIIA ja IIIB puristussytytysmoottoreihin.

1.1

Valmistajien on määritettävä huononemiskertoimen (DF) arvo kullekin säännellylle pilaavalle aineelle kaikkien vaiheen IIIA ja IIIB moottoriperheiden osalta. Tällaisia huononemiskertoimia käytetään tyyppihyväksyntää ja tuotantolinjan testausta varten. 1.1.1 Huononemiskertoimien määrittämiseksi tehtävä testi on suoritettava seuraavasti: 1.1.1.1 Valmistajan on suoritettava kestävyystestejä moottorin käyttötuntien kartuttamiseksi testausohjelman mukaisesti. Ohjelma on valittava hyvän teknisen käytännön mukaisesti siten, että se edustaa käytössä olevan moottorin toimintaa ja antaa kuvan päästöominaisuuksien huononemisesta. Kestävyystestijakson olisi tyypillisesti edustettava vähintään neljäsosaa päästökestojaksosta (EDP). Toiminta-aikaa kartuttavia käyttötunteja voidaan kerätä käyttämällä moottoreita dynamometritestipenkissä tai todellisissa käyttöolosuhteissa. Kestävyystestejä voidaan nopeuttaa siten, että ohjelmaa suoritetaan suuremmalla kuormituksella kuin mitä normaalissa käytössä tyypillisesti esiintyy. Moottorin valmistajan on määritettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti nopeutuskerroin, jolla moottorin kestävyystestituntien määrä suhteutetaan vastaavaan määrään päästökestojakson tunteja. Valmistajan suosittelemaa rutiinihuolto-ohjelmaa lukuun ottamatta mitään päästöihin vaikuttavia komponentteja ei saa huoltaa tai vaihtaa kestävyystestijakson aikana. Valmistajan on valittava hyvän teknisen käytännön mukaisesti testimoottori, osajärjestelmät tai komponentit, joita käytetään pakokaasupäästöjen huononemiskertoimen määrittämiseen moottoriperheelle tai moottoriperheille, joiden päästöjenhallintajärjestelmissä käytetään samankaltaista tekniikkaa. Perusteena käytetään sitä, että testimoottorin olisi vastattava niiden moottoriperheiden päästöjen huononemisominaisuuksia, joihin huononemiskertoimen arvoja sovelletaan tyyppihyväksynnän saamiseksi. Moottoreita, joilla on erilainen sylinterin halkaisija ja iskun pituus, erilainen sylinteriryhmitys, erilaiset ilman syöttöjärjestelmät tai erilaiset polttoainejärjestelmät, voidaan pitää toisiaan vastaavina päästöjen huononemisominaisuuksien osalta, jos tällaiselle johtopäätökselle on riittävät tekniset perusteet. Toisen valmistajan ilmoittamia huononemiskertoimen arvoja voidaan käyttää, jos on riittävät perusteet pitää tekniikoita toisiaan vastaavina päästöjen huononemisen suhteen ja on näyttöä siitä, että testit on suoritettu esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Testimoottorille on tehtävä päästötestit tässä direktiivissä määriteltyjen menettelyjen mukaisesti moottorin totutusajon jälkeen, mutta ennen käyttöajan karttumista, sekä kestävyystestin loppuunsaattamisen jälkeen. Päästötestejä voidaan tehdä myös säännöllisin väliajoin käyttöajan kartuttamisen aikana, ja niitä voidaan käyttää huononemistrendien määrittämiseen. 1.1.1.2 Hyväksyntäviranomaisen ei tarvitse olla läsnä huononemisen määrittämiseksi tehtävissä käyttöajan kartuttamistesteissä tai päästötesteissä. 1.1.1.3 Huononemiskertoimen arvojen määrittäminen kestävyystesteistä Summaava huononemiskerroin määritellään arvoksi, joka saadaan vähentämällä päästökestojakson alussa määritetty päästöarvo siitä päästöarvosta, joka on määritetty edustamaan päästöominaisuuksia päästökestojakson lopussa. Kertova huononemiskerroin määritellään arvoksi, joka saadaan jakamalla päästökestojakson lopussa määritetty päästöarvo päästökestojakson alussa kirjatulla päästöarvolla. Kullekin säännellylle pilaavalle aineelle on määritettävä erilliset huononemiskertoimen arvot. Kun määritetään NOx + HC-normiin liittyvää huononemiskertoimen arvoa, summaava huononemiskerroin määritetään pilaavien aineiden summan perusteella, mutta kuitenkin siten, ettei yhden pilaavan aineen päästöjen parantuminen voi kumota toisen aineen päästöjen huononemista. NOx + HC-normiin liittyvän kertovan huononemiskertoimen määrittämiseksi HC:lle ja NOx:lle on määritettävä erilliset huononemiskertoimet ja niitä on sovellettava erikseen huonontuneiden päästötasojen laskemiseen päästötestin tuloksesta, minkä jälkeen saadut huonontuneet NOx- ja HC-arvot yhdistetään normin noudattamisen tarkastamiseksi. Jos testiä ei suoriteta koko päästökestojakson ajan, päästöarvot päästökestojakson lopussa määritetään ekstrapoloimalla testijaksolle määritetty päästöjen huononemistrendi koko päästökestojaksolle. Jos päästötestien tulokset on kirjattu säännöllisesti käyttöaikaa kartuttavan kestävyystestin aikana, päästötasojen määrittämiseen päästökestojakson lopussa on sovellettava hyviin käytäntöihin perustuvia vakiintuneita tilastollisia käsittelytekniikoita; lopullisten päästöarvojen määrittämisessä voidaan soveltaa tilastollisen merkitsevyyden testausta. Jos laskelman tuloksena saadaan kertovan huononemiskertoimen arvoksi alle 1,00 tai summaavan huononemiskertoimen arvoksi alle 0,00, kertovasta huononemiskertoimesta on käytettävä arvoa 1,0 ja summaavasta huononemiskertoimesta arvoa 0,00. 1.1.1.4 Valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttää huononemiskertoimen arvoja, jotka on määritetty sellaisten kestävyystestien tuloksista, jotka on tehty huononemiskertoimen arvojen määrittämiseksi raskaiden tieajoneuvojen puristussytytysmoottoreiden tyyppihyväksyntää varten. Tämä on sallittua, jos testatun tieajoneuvomoottorin tekniikka vastaa niiden liikkuvien työkoneiden moottoriperheiden tekniikkaa, joihin huononemiskertoimen arvoja sovelletaan tyyppihyväksynnän saamiseksi. Tieajoneuvomoottorin päästöjen kestävyystestin tuloksista johdetut huononemiskertoimen arvot on laskettava 3 kohdassa määriteltyjen päästökestojaksojen perusteella. 1.1.1.5 Jos moottoriperheessä käytetään vakiintunutta tekniikkaa, kyseisen moottoriperheen huononemiskertoimen määrittämiseen voidaan tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttää hyvään tekniseen käytäntöön perustuvaa analyysiä testauksen sijasta.

1.2

Hyväksyntähakemuksissa annettavat tiedot huononemiskertoimista 1.2.1 Puristussytytysmoottoreiden, joissa ei käytetä jälkikäsittelylaitetta, moottoriperheen tyyppihyväksyntähakemuksessa on ilmoitettava summaava huononemiskerroin kullekin pilaavalle aineelle. 1.2.2 Puristussytytysmoottoreiden, joissa käytetään jälkikäsittelylaitetta, moottoriperheen tyyppihyväksyntähakemuksessa on ilmoitettava kertova huononemiskerroin kullekin pilaavalle aineelle. 1.2.3 Valmistajan on pyydettäessä annettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle huononemiskertoimen arvoja tukevat tiedot. Näihin kuuluvat tyypillisesti päästötestien tulokset, käyttöaikaa kartuttava ohjelma ja huoltomenettelyt sekä tarvittaessa tiedot, jotka tukevat hyvän insinöörintavan mukaisesti tehtyjä päätelmiä tekniikan vastaavuudesta.

2.   VAIHEEN IV PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREIDEN KESTÄVYYDEN TARKISTAMINEN

2.1    Yleistä

2.1.1

Tätä kohtaa sovelletaan vaiheen IV puristussytytysmoottoreihin. Valmistajan pyynnöstä sitä voidaan soveltaa myös vaiheiden IIIA ja IIIB puristussytytysmoottoreihin tämän lisäyksen 1 kohdassa esitettyjen vaatimusten vaihtoehtona.

2.1.2

Tässä 2 kohdassa esitetään yksityiskohtaisesti menettelyt, joita käytetään valittaessa moottoreita testattavaksi käyttöiän kartuttamisohjelmassa huononemiskertoimien määrittämiseksi vaiheen IV moottoreiden tyyppihyväksyntää ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden arviointeja varten. Huononemiskertoimia on sovellettava tämän direktiivin liitteen III mukaisesti mitattuihin päästöarvoihin 2.4.7 kohdan mukaisesti.

2.1.3

Hyväksyntäviranomainen ei tarvitse olla läsnä huononemisen määrittämiseksi tehtävissä käyttöajan kartuttamistesteissä tai päästötesteissä.

2.1.4

Tässä 2 kohdassa kuvaillaan myös päästöihin liittyvät ja päästöihin liittymättömät huoltotoimet, joita olisi suoritettava tai joita voidaan suorittaa käyttöiän kartuttamisohjelman piiriin kuuluville moottoreille. Näiden huoltotoimenpiteiden on vastattava käytössä oleville moottoreille tehtäviä huoltotoimia, ja niistä on ilmoitettava uusien moottoreiden omistajille.

2.1.5

Valmistajan pyynnöstä tyyppihyväksyntäviranomainen voi sallia sellaisten huononemiskertoimien käytön, jotka on määritetty käyttämällä 2.4.1–2.4.5 kohdassa esitettyihin menettelyihin nähden vaihtoehtoisia menettelyjä. Tässä tapauksessa valmistajan on hyväksyntäviranomaista tyydyttävällä tavalla osoitettava, että käytetyt vaihtoehtoiset menettelyt ovat vähintään yhtä vaativia kuin 2.4.1–2.4.5 kohdassa esitetyt.

2.2    Määritelmät

Sovelletaan lisäyksen 5 kohtaan 2.

2.2.1

”Vanhennussyklillä” tarkoitetaan ajoneuvon tai moottorin käyttöjaksoa (nopeus, kuorma, teho), jota sovelletaan käyttöiän kartuttamisjakson aikana.

2.2.2

”Kriittisellä päästöihin vaikuttavalla osalla” tarkoitetaan osia, jotka on tarkoitettu pääasiassa päästöjen rajoittamista varten, eli pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmiä, elektronista moottorinohjausyksikköä ja siihen liittyviä antureita ja toimilaitteita sekä pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmää ja kaikkia siihen liittyviä suodattimia, jäähdyttimiä, ohjausventtiileitä ja putkia.

2.2.3

”Kriittisellä päästöihin vaikuttavalla huoltotoimella” tarkoitetaan kriittisille päästöihin vaikuttaville osille suoritettavia huoltotoimia.

2.2.4

”Päästöihin vaikuttavilla huoltotoimilla” tarkoitetaan huoltotoimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi päästöihin tai jotka voivat vaikuttaa ajoneuvon tai moottorin päästötuloksen huononemiseen tavanomaisen käytön aikana.

2.2.5

”Moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheellä” tarkoitetaan valmistajan tekemää moottoreiden ryhmittelyä, joka vastaa moottoriperheen määritelmää mutta jossa moottorit on jaoteltu edelleen moottoriperheiden muodostamaan perheeseen niissä käytettävän samanlaisen jälkikäsittelyjärjestelmän mukaan.

2.2.6

”Päästöihin vaikuttamattomilla huoltotoimilla” tarkoitetaan huoltotoimenpiteitä, jotka eivät merkittävästi vaikuta päästöihin ja joilla ei ole pysyvää vaikutusta koneen tai moottorin huononemiseen päästöjen osalta tavanomaisen käytön aikana sen jälkeen, kun toimenpide on suoritettu.

2.2.7

”Käyttöiän kartuttamisohjelmalla” tarkoitetaan vanhennussykliä ja käyttöiän kartuttamisjaksoa, joita sovelletaan määritettäessä huononemiskertoimia moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperhettä varten.

2.3    Moottoreiden valinta päästökestojakson huononemiskertoimien määrittämiseksi

2.3.1

Päästökestojakson huononemiskertoimien määrittämistä varten moottorit valitaan tämän direktiivin liitteessä I olevan 6 kohdan mukaisesti määritellystä moottoriperheestä.

2.3.2

Eri moottoriperheisiin kuuluvia moottoreita voidaan edelleen ryhmitellä perheiksi käytetyn pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän tyypin mukaan. Jotta voitaisiin sijoittaa samaan moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen moottorit, joissa on erilainen sylinterirakenne mutta joiden pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmät ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja asennukseltaan samanlaiset, valmistajan on toimitettava hyväksyntäviranomaiselle tiedot, joista ilmenee, että näiden moottorijärjestelmien päästöjenrajoituksen suorituskyky on samanlainen.

2.3.3

Moottorin valmistajan on valittava yksi 2.3.2 kohdan mukaisesti määritettyyn moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen kuuluva moottori testattavaksi 2.4.2 kohdassa määritellyn käyttöiän kartuttamisohjelman mukaisesti ja ilmoitettava siitä tyyppihyväksyntäviranomaiselle ennen testauksen aloittamista. 2.3.3.1 Jos tyyppihyväksyntäviranomainen katsoo, että moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen suurimpien päästöjen määrittämiseen soveltuu paremmin toinen moottori, tyyppihyväksyntäviranomainen ja moottorin valmistaja valitsevat testattavan moottorin yhdessä.

2.4    Päästökestojakson huononemiskertoimien määrittäminen

2.4.1    Yleistä

Tiettyyn moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen sovellettavat huononemiskertoimet määritellään niin, että valituille moottoreille suoritetaan käyttöiän kartuttamisohjelma, jonka aikana mitataan määräajoin kaasumaiset ja hiukkaspäästöt NRSC- ja NRTC-testeillä.

2.4.2    Käyttöiän kartuttamisohjelma

Käyttöiän kartuttamisohjelma voidaan suorittaa valmistajan valinnan mukaan joko käyttämällä valitulla moottorilla varustettua konetta todelliseen käyttöön perustuvan käyttöiän kartuttamisohjelman mukaisesti tai testaamalla valittu moottori dynamometrillä toteutetun käyttöiän kartuttamisohjelman mukaisesti.

2.4.2.1   Käyttöiän kertymä todellisessa käytössä ja dynamometrillä mitattuna

2.4.2.2

Jos tyyppihyväksyntäviranomainen katsoo, että on tehtävä lisämittauksia valmistajan valitsemien pisteiden välillä, se ilmoittaa tästä valmistajalle. Valmistajan on laadittava tarkistettu käyttöiän kartuttamisohjelma ja tyyppihyväksyntäviranomaisen on hyväksyttävä se.

2.4.3    Moottorin testaus

2.4.3.1   Moottorijärjestelmän vakauttaminen

2.4.3.2   Käyttöiän kertymätesti

2.4.4    Raportointi

2.4.4.1

Kaikkien käyttöiän kartuttamisohjelman kuluessa tehtyjen päästötestien (kuuma NRTC ja NRSC) tulokset on annettava tyyppihyväksyntäviranomaisen käyttöön. Jos jokin päästötesti on julistettu mitättömäksi, valmistajan on annettava selitys siitä, miksi näin on menetelty. Tällaisessa tapauksessa on suoritettava uusi päästötestisarja käyttöiän kertymän seuraavien 100 tunnin aikana.

2.4.4.2

Valmistajan on pidettävä kirjaa kaikista päästötesteihin liittyvistä tiedoista ja moottorille käyttöiän kartuttamisohjelman aikana tehdyistä huoltotoimenpiteistä. Nämä tiedot on toimitettava hyväksyntäviranomaiselle yhdessä käyttöiän kartuttamisohjelmassa tehtyjen päästötestien tulosten kanssa.

2.4.5    Huononemiskertoimien määrittäminen

2.4.5.1

Kullekin pilaavalle aineelle, joka on mitattu kuumissa NRTC- ja NRSC-sykleissä käyttöiän kartuttamisohjelman kussakin testipisteessä, on tehtävä lineaarinen ”best fit” -regressioanalyysi kaikkien testitulosten perusteella. Kunkin pilaavan aineen jokaisen mittaukset tulokset ilmoitetaan yhtä useamman desimaalin tarkkuudella kuin moottoriperheeseen sovellettava kyseisen pilaavan aineen raja-arvo. Jos 2.4.2.1.4 tai 2.4.2.1.5 kohdan mukaisesti on sovittu, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain yksi testisykli (kuuma NRTC tai NRSC), regressioanalyysi tehdään vain kussakin testipisteessä suoritetun testisyklin tulosten perusteella. Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen ennakkosuostumuksella voidaan tehdä epälineaarinen regressioanalyysi.

2.4.5.2

Kunkin pilaavan aineen päästöarvot käyttöiän kartuttamisohjelman alussa ja testattavana olevan moottorin päästökestojakson soveltuvassa loppupisteessä on laskettava regressioyhtälöstä. Jos käyttöiän kartuttamisohjelma on lyhyempi kuin päästökestojakso, päästökestojakson loppupisteen päästöarvot on määritettävä ekstrapoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä. Jos päästöarvoja käytetään saman moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen moottoriperheille mutta erilaisille päästökestojaksoille, päästökestojakson loppupisteen päästöarvot on laskettava uudelleen kullekin päästökestojaksolle ekstrapoloimalla tai interpoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä.

2.4.5.3

Kutakin pilaavaa ainetta koskeva huononemiskerroin on päästökestojakson loppupisteessä ja käyttöiän kartuttamisohjelman alussa sovellettavien päästöarvojen suhde (kertova huononemiskerroin). Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen ennakkosuostumuksella kunkin pilaavan aineen osalta voidaan käyttää summaavaa huononemiskerrointa. Summaava huononemiskerroin on päästökestojakson loppupisteen ja käyttöiän kartuttamisohjelman alun laskettujen päästöarvojen erotus. Kaaviossa 1 annetaan esimerkki huononemiskertoimien määrityksestä lineaarisen regressioanalyysin avulla typen oksidien päästöjen osalta. Sekä kertovien että summaavien huononemiskertoimien käyttö samassa pilaavien aineiden ryhmässä ei ole sallittua. Jos laskelman tuloksena saadaan kertovan huononemiskertoimen arvoksi alle 1,00 tai summaavan huononemiskertoimen arvoksi alle 0,00, kertovan huononemiskertoimen arvoksi otetaan 1,0 ja summaavan 0,00. Jos 2.4.2.1.4 kohdan mukaisesti on sovittu, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain jompikumpi testisykli (kuuma NRTC tai NRSC) ja että toinen testisykli (kuuma NRTC tai NRSC) suoritetaan vain käyttöiän kartuttamisohjelman alussa ja lopussa, kussakin testipisteessä suoritetulle testisyklille laskettua huononemiskerrointa sovelletaan myös toiseen testisykliin.

2.4.6    Annetut huononemiskertoimet

2.4.6.1

Vaihtoehtona käyttöiän kartuttamisohjelman käytölle huononemiskertoimien määrittämiseksi moottoreiden valmistajat voivat käyttää seuraavia annettuja kertovia huononemiskertoimia: Testisykli CO HC NOx PM NRTC 1,3 1,3 1,15 1,05 NRSC 1,3 1,3 1,15 1,05 Summaavia annettuja huononemiskertoimia ei käytetä. Kertovia annettuja huononemiskertoimia ei saa muuttaa summaaviksi huononemiskertoimiksi. Kun käytetään annettuja huononemiskertoimia, valmistajan on toimitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle vahva näyttö siitä, että päästöjenrajoituskomponenteilla voidaan kohtuudella olettaa olevan tällaisiin annettuihin kertoimiin liittyvä päästökestävyys. Tällainen näyttö voi perustua suunnittelun analysointiin tai testeihin taikka näiden yhdistelmään.

2.4.7    Huononemiskertoimien soveltaminen

2.4.7.1

Moottoreiden on täytettävä moottoriperheeseen sovellettavat kunkin pilaavan aineen päästöjen raja-arvoja koskevat vaatimukset sen jälkeen, kun liitteen III mukaisesti mitattuun testitulokseen (syklipainotettu ominaispäästöarvo hiukkaspäästölle ja kullekin kaasulle) on sovellettu huononemiskertoimia. Huononemiskertoimen (DF) tyypin mukaan sovelletaan seuraavia vaatimuksia: — Kertova: (syklipainotettu ominaispäästöarvo) * DF ≤ päästöraja — Summaava: (syklipainotettu ominaispäästöarvo) + DF ≤ päästöraja Jos valmistaja päättää liitteessä III olevassa 1.2.1 kohdassa annetun vaihtoehdon pohjalta käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B mukaista menettelyä, syklipainotettuun ominaispäästöarvoon voi tarvittaessa sisältyä harvoin tapahtuvaa regeneraatiota koskeva korjaus.

2.4.7.2

NOx + HC-normiin liittyvän kertovan huononemiskertoimen määrittämiseksi HC:lle ja NOx:lle on määritettävä erilliset huononemiskertoimet ja niitä on sovellettava erikseen huonontuneiden päästötasojen laskemiseen päästötestin tuloksesta, minkä jälkeen saadut huonontuneet NOx- ja HC-arvot yhdistetään päästörajan noudattamisen tarkastamiseksi.

2.4.7.3

Valmistaja voi halutessaan soveltaa moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheelle määritettyjä huononemiskertoimia moottorijärjestelmään, joka ei kuulu samaan moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen. Tässä tapauksessa valmistajan on osoitettava hyväksyntäviranomaiselle, että moottorijärjestelmä, jota varten jälkikäsittelyjärjestelmäperhe on alun perin testattu, ja moottorijärjestelmä, johon huononemiskertoimia aiotaan soveltaa, ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja koneeseen asentamista koskevilta vaatimuksiltaan samanlaisia ja että kyseisten moottoreiden tai moottorijärjestelmien päästöt ovat samanlaiset. Jos huononemiskertoimia aiotaan soveltaa moottorijärjestelmään, jolla on erilainen päästökestojakso, huononemiskertoimet on laskettava uudelleen soveltuvalle päästökestojaksolle ekstrapoloimalla tai interpoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä.

2.4.7.4

Liitteen VII lisäyksessä 1 esitettyyn testitulosasiakirjaan on kirjattava kunkin pilaavan aineen huononemiskerroin kultakin soveltuvalta testisykliltä.

2.4.8    Tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastaminen

2.4.8.1

Tuotannon vaatimustenmukaisuus päästöjen osalta tarkastetaan liitteessä I olevan 5 kohdan mukaisesti.

2.4.8.2

Valmistaja voi halutessaan mitata pilaavien aineiden päästöt pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmien etupuolelta samanaikaisesti, kun tehdään tyyppihyväksyntätesti. Näin valmistaja voi muodostaa epäviralliset huononemiskertoimet erikseen moottorille ja jälkikäsittelyjärjestelmälle ja käyttää niitä apuna tuotantolinjan lopputarkastuksissa.

2.4.8.3

Tyyppihyväksyntää varten ainoastaan 2.4.5 tai 2.4.6 kohdan mukaisesti määritetyt huononemiskertoimet kirjataan liitteen VII lisäyksessä 1 esitettyyn testitulosasiakirjaan.

2.5    Huoltotoimet

Huoltotoimet on käyttöiän kartuttamisohjelman aikana suoritettava valmistajan huolto-ohjeiden mukaisesti.

2.5.1    Päästöihin liittyvä määräaikaishuolto

2.5.1.1

Päästöihin liittyvät määräaikaiset huoltotoimet, kun moottoria käytetään käyttöiän kartuttamisohjelmaa varten, on tehtävä vastaavin välein kuin koneen ja moottoreiden omistajille tarkoitetuissa valmistajan huolto-ohjeissa esitetään. Huolto-ohjelmaa voidaan päivittää tarvittaessa käyttöiän kartuttamisohjelman aikana sillä edellytyksellä, että mitään huoltotoimenpidettä ei poisteta huolto-ohjelmasta sen jälkeen, kun toimenpide on suoritettu testimoottorille.

2.5.1.2

Moottorin valmistajan on käyttöiän kartuttamisohjelmia varten eriteltävä kaikki seuraavien osien säätö-, puhdistus- ja (tarvittaessa) huoltotoimet sekä määräaikaiset vaihdot: — pakokaasun kierrätysjärjestelmän suodattimet ja jäähdyttimet, — kampikammion tehostetun tuuletusjärjestelmän venttiili (tarvittaessa), — polttoaineruiskujen suukappaleet (vain puhdistus sallittu), — polttoaineruiskut, — turboahdin, — elektroninen moottorinohjausyksikkö ja siihen liittyvät anturit ja toimilaitteet, — hiukkasten jälkikäsittelyjärjestelmä (ja siihen liittyvät osat), — typen oksidien jälkikäsittelyjärjestelmä (ja siihen liittyvät osat), — pakokaasujen kierrätysjärjestelmä ja kaikki siihen liittyvät ohjausventtiilit ja putket, — muut pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmät.

2.5.1.3

Kriittisiä päästöihin vaikuttavia määräaikaishuoltotoimia voidaan tehdä vain siinä tapauksessa, että ne on tarkoitettu tehtäviksi käytön aikana ja tällaisen huoltotoimen suorittamista koskeva vaatimus ilmoitetaan koneen omistajalle.

2.5.2    Määräaikaishuollon muutokset

2.5.2.1

Valmistajan on pyydettävä tyyppihyväksyntäviranomaiselta lupaa, jos se haluaa suorittaa uusia määräaikaisia huoltotoimia käyttöiän kartuttamisohjelman aikana ja suositella kyseisiä toimia koneiden tai moottoreiden omistajille. Pyyntöön on liitettävä uuden määräaikaisen huoltotoimen tarvetta koskevat perustelut ja tiedot huoltoväleistä.

2.5.3    Muu kuin päästöihin liittyvä määräaikainen huolto

2.5.3.1

Muita kuin päästöihin liittyviä tarkoituksenmukaisia ja teknisesti tarpeellisia huoltotoimia (kuten öljynvaihto, öljyn-, polttoaineen- tai ilmansuodattimen vaihto, jäähdytysjärjestelmän huolto sekä joutokäynnin, käyntinopeuden rajoittimen, moottorin pulttien kiristyksen, venttiilivälyksen, ruiskutuksen välyksen ja mahdollisen käyttöhihnan kireyden säätö) voidaan suorittaa käyttöiän kartuttamisohjelmaan valituille moottoreille tai koneille valmistajan omistajalle suosittelemien pisimpien huoltovälien mukaisesti (ei siis esimerkiksi raskasta käyttöä varten suositelluin välein).

2.5.4    Korjaus

2.5.4.1

Käyttöiän kartuttamisohjelmassa testattavaksi valittuihin moottorijärjestelmiin voidaan tehdä korjauksia vain osan vikaantumisen tai moottorijärjestelmän vian seurauksena. Itse moottorin, päästöjenrajoitusjärjestelmän tai polttoainejärjestelmän korjauksia ei sallita lukuun ottamatta 2.5.4.2 kohdassa määritellyssä laajuudessa tehtäviä korjauksia.

2.5.4.2

Jos moottori, päästöjenrajoitusjärjestelmä tai polttoainejärjestelmä vikaantuu käyttöiän kartuttamisohjelman aikana, on käynnissä oleva ohjelma mitätöitävä ja aloitettava uusi käyttöiän kartuttamisohjelma uudella moottorijärjestelmällä, ellei vikaantuneita osia korvata vastaavilla osilla, joille on tehty vastaava tuntimäärä käyttöiän kertymää.

3.   VAIHEEN IIIA, IIIB JA IV MOOTTOREIDEN PÄÄSTÖKESTOJAKSO

3.1

Valmistajien on käytettävä tämän kohdan taulukossa 1 olevaa päästökestojaksoa. Taulukko 1 Vaiheen IIIA, IIIB ja IV puristussytytysmoottoreiden päästökestojakso (tuntia) Luokka (tehoalue) Päästökestojakso (tuntia) ≤ 37 kW (vakionopeusmoottorit) 3 000 ≤ 37 kW (vaihtuvanopeuksiset moottorit) 5 000 > 37 kW 8 000 Sisävesialuksissa käytettävät moottorit 10 000 Moottorivaunun tai veturin moottorit 10 000

▼M8

---

Lisäys 6

Hiilidioksidipäästöjen määrittäminen vaiheen I, II, IIIA, IIIB ja IV moottoreille

1.    Johdanto

1.1

Tässä lisäyksessä vahvistetaan hiilidioksidipäästöjen ilmoittamista koskevat säännökset ja testausmenetelmät, joita sovelletaan kaikissa vaiheissa I–IV. Jos valmistaja päättää liitteessä III olevassa 1.2.1 kohdassa annetun vaihtoehdon pohjalta käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B mukaista menettelyä, sovelletaan tämän liitteen lisäystä 7.

2.    Yleiset vaatimukset

2.1	Hiilidioksidipäästöt on määritettävä liitteessä III olevassa 1.1 kohdassa esitettyjen soveltuvien testisyklien ajalta joko liitteessä III olevan 3 kohdan (NRSC) tai 4 kohdan (kuumakäynnistys NRTC) mukaisesti. Vaiheen IIIB hiilidioksidipäästöt on määritettävä kuuma NRTC -testisykliltä.

2.2	Testitulokset on ilmoitettava syklin keskimääräisinä spesifisinä arvoina ja ilmaistava yksiköllä g/kWh.

2.3	Jos NRSC tehdään valmistajan valinnan mukaisesti RMC-syklinä (Ramped Modal Cycle), sovelletaan joko tässä lisäyksessä säädettyjen NRTC:n viitetietoja tai liitteen III lisäyksen 7 vaatimuksia.

3.    Hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

3.1    Mittaus raakapakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan raakapakokaasusta.

3.1.1   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin raakapakokaasun hiilidioksidipitoisuus on mitattava ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) liitteen III lisäyksessä 1 olevan 1.4.3.2 kohdan (NRSC) tai 2.3.3.2 kohdan (NRTC) mukaisesti.

Mittausjärjestelmän on oltava liitteen III lisäyksessä 2 olevassa 1.5 kohdassa esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava liitteen III lisäyksessä 1 olevan 1.4.1 (NRSC) tai 2.3.1 (NRTC) kohdan vaatimusten mukainen.

3.1.2   Tietojen arviointi

Merkitykselliset tiedot kirjataan ja tallennetaan liitteessä III olevan 3.7.4 (NRSC) tai 4.5.7.2 (NRTC) kohdan mukaisesti.

3.1.3   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaus tehdään kuivapohjalla, on sovellettava liitteen III lisäyksessä 3 olevan 1.3.2 (NRSC) tai 2.1.2.2 (NRTC) kohdan mukaista kuiva/kostea-korjausta.

NRSC:tä varten hiilidioksidin massa (g/h) on laskettava kullekin yksittäiselle moodille liitteen III lisäyksessä 3 olevan 1.3.4 kohdan mukaisesti. Pakokaasuvirrat on määritettävä liitteen III lisäyksessä 1 olevien 1.2.1–1.2.5 kohdan mukaisesti.

NRTC:tä varten hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava liitteen III lisäyksessä 3 olevan 2.1.2.1 kohdan mukaisesti. Pakokaasuvirta on määritettävä liitteen III lisäyksessä 1 olevan 2.2.3 kohdan mukaisesti.

3.2    Mittaus laimennetusta pakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan laimennetusta pakokaasusta.

3.2.1   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin laimennetun pakokaasun hiilidioksidipitoisuus on mitattava ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) liitteen III lisäyksessä 1 olevan 1.4.3.2 (NRSC) tai 2.3.3.2 (NRTC) kohdan mukaisesti. Pakokaasu laimennetaan suodatetulla ulkoilmalla, synteettisellä ilmalla tai typellä. Täysvirtausjärjestelmän kapasiteetin on oltava riittävän suuri, jotta veden tiivistyminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmässä estyy täysin.

Mittausjärjestelmän on oltava liitteen III lisäyksessä 2 olevassa 1.5 kohdassa esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava liitteen III lisäyksessä 1 olevan 1.4.1 (NRSC) tai 2.3.1 (NRTC) kohdan vaatimusten mukainen.

3.2.2   Tietojen arviointi

Merkitykselliset tiedot kirjataan ja tallennetaan liitteessä III olevan 3.7.4 (NRSC) tai 4.5.7.2 (NRTC) kohdan mukaisesti.

3.2.3   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaus tehdään kuivapohjalla, on sovellettava liitteen III lisäyksessä 3 olevan 1.3.2 (NRSC) tai 2.1.2.2 (NRTC) kohdan mukaista kuiva/kostea-korjausta.

NRSC:tä varten hiilidioksidin massa (g/h) on laskettava kullekin yksittäiselle moodille liitteen III lisäyksessä 3 olevan 1.3.4 kohdan mukaisesti. Laimennetun pakokaasun virtaukset on määritettävä liitteen III lisäyksessä 1 olevan 1.2.6 kohdan mukaisesti.

NRTC:tä varten hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava liitteen III lisäyksessä 3 olevan 2.2.3 kohdan mukaisesti. Laimennetun pakokaasun virtaus on määritettävä liitteen III lisäyksessä 3 olevan 2.2.1 kohdan mukaisesti.

Hiilidioksidipitoisuus on taustakorjattava liitteen III lisäyksessä 3 olevan 2.2.3.1.1 kohdan mukaisesti.

3.3    Spesifisten päästöjen laskeminen

3.3.1   NRSC

Spesifiset päästöt e CO2 (g/kWh) on laskettava seuraavasti:

jossa

ja

CO2 mass,i

on yksittäisen moodin hiilidioksidin massa (g/h)

Pm,i	on yksittäisen moodin mitattu teho (kW)

PAE,i

on yksittäisen moodin apulaitteiden mitattu teho (kW)

WF,i	on yksittäisen moodin painotuskerroin.

3.3.2   NRTC

Spesifisten hiilidioksidipäästöjen laskemisessa tarvittava syklin työ on määritettävä liitteessä III olevan 4.6.2 kohdan mukaisesti.

Spesifiset päästöt e CO2 (g/kWh) on laskettava seuraavasti:

jossa

m CO2, hot

on hiilidioksidipäästöjen massa kuumakäynnistys-NRTC:ssä (g)

W act, hot

on syklin todellinen työ kuumakäynnistys-NRTC:ssä (kWh).

---

Lisäys 7

Hiilidioksidipäästöjen vaihtoehtoinen määrittäminen

1.    Johdanto

Jos valmistaja päättää tämän liitteen 1.2.1 kohdassa annetun vaihtoehdon pohjalta käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B mukaista menettelyä, sovelletaan tässä lisäyksessä vahvistettuja hiilidioksidipäästöjen ilmoittamista koskevia säännöksiä ja testausmenetelmiä.

2.    Yleiset vaatimukset

2.1	Hiilidioksidipäästöt on määritettävä kuumakäynnistys-NRTC-testisyklin ajalta UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.3 kohdan mukaisesti.

2.2	Testitulokset on ilmoitettava syklin keskimääräisinä spesifisinä arvoina ja ilmaistava yksiköllä g/kWh.

3.    Hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

3.1    Mittaus raakapakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan raakapakokaasusta.

3.1.1   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin raakapakokaasun hiilidioksidipitoisuus on mitattava ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 9.4.6 kohdan mukaisesti.

Mittausjärjestelmän on oltava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 8.1.4 kohdassa esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen

Mittausjärjestelmän on oltava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 8.1.9 kohdassa esitettyjen vaatimusten mukainen

3.1.2   Tietojen arviointi

Olennaiset tiedot on kirjattava ja tallennettava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.3.2 kohdan mukaisesti.

3.1.3   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaukset tehdään kuivapohjalla, hetkellisiin pitoisuusarvoihin on tehtävä UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B lisäyksessä 8 olevan A.8.2.2 kohdan tai lisäyksessä 7 olevan A.7.3.2 kohdan mukainen kuiva/kostea-korjaus ennen muita laskelmia.

Hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava kertomalla ajan suhteen mukautetut hetkelliset hiilidioksidipitoisuudet ja pakokaasuvirrat ja integroimalla testisykliin jommankumman seuraavista mukaisesti:

3.2    Mittaus laimennetusta pakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan laimennetusta pakokaasusta.

3.2.1   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin laimennetun pakokaasun hiilidioksidipitoisuus on mitattava ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 9.4.6 kohdan mukaisesti. Pakokaasu laimennetaan suodatetulla ulkoilmalla, synteettisellä ilmalla tai typellä. Täysvirtausjärjestelmän kapasiteetin on oltava riittävän suuri, jotta veden tiivistyminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmässä estyy täysin.

Mittausjärjestelmän on oltava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 8.1.4 kohdassa esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 8.1.9 kohdassa esitettyjen vaatimusten mukainen.

3.2.2   Tietojen arviointi

Olennaiset tiedot on kirjattava ja tallennettava UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.3.2 kohdan mukaisesti.

3.2.3   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaukset tehdään kuivapohjalla, hetkellisiin pitoisuusarvoihin on tehtävä UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B lisäyksessä 8 olevan A.8.3.2 kohdan tai lisäyksessä 7 olevan A.7.4.2. kohdan mukainen kuiva/kostea-korjaus ennen muita laskelmia.

Hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava kertomalla hiilidioksidipitoisuudet ja laimennetut pakokaasuvirrat jommankumman seuraavista mukaisesti:

Taustakorjaus on tehtävä UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B lisäyksessä 8 olevan A.8.3.2.4 kohdan tai A.7.4.1 kohdan mukaisesti.

3.3    Spesifisten päästöjen laskeminen

Spesifisten hiilidioksidipäästöjen laskemisessa tarvittava syklin työ on määritettävä UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevan 7.8.3.4 kohdan mukaisesti.

Spesifiset päästöt e CO2 (g/kWh) on laskettava seuraavasti:

jossa

mCO2, hot

on hiilidioksidipäästöjen massa kuumakäynnistys-NRTC:ssä (g)

Wact, hot

on syklin todellinen työ kuumakäynnistys-NRTC:ssä (kWh).

▼M2

---

LIITE IV

KIPINÄSYTYTYSMOOTTOREIDEN TESTAUSMENETTELY

1.   JOHDANTO

1.1	Tässä liitteessä kuvataan menetelmä, jota käytetään testattavien moottoreiden kaasupäästöjen määrittämiseen.

1.2	Testi suoritetaan siten, että moottori on asennettu testipenkkiin ja kytketty dynamometriin.

2.   TESTAUSOLOSUHTEET

2.1   Moottorin testausolosuhteet

Mitataan moottorin imuilman absoluuttinen lämpötila (Ta), kelvineinä ilmaistuna, ja kuiva ilmanpaine (ps), kPa:na ilmaistuna, sekä määritetään parametri f a noudattaen seuraavaa kaavaa:

2.1.1   Testin pätevyys

Jotta testi voidaan katsoa päteväksi, parametrin f a on täytettävä seuraava ehto:

2.1.2   Ahtoilmajäähdytyksellä varustetut moottorit

Jäähdytysaineen ja ahtoilman lämpötila on kirjattava.

2.2   Moottorin ilman imujärjestelmä

Testimoottorin on oltava varustettu ilman imujärjestelmällä, jonka ilman imurajoitus on 10 prosentin sisällä valmistajan uudelle ilmanpuhdistimelle ilmoittamasta ylärajasta sellaisissa valmistajan ilmoittamissa moottorin käyttöolosuhteissa, jotka johtavat suurimpaan mahdolliseen ilmavirtaan kyseisessä moottorin sovelluksessa.

Jos kyseessä on pieni kipinäsytytysmoottori (tilavuus < 1 000 cm3), käytetään asennetun moottorin käyttöolosuhteita vastaavaa järjestelmää.

2.3   Moottorin pakojärjestelmä

Testimoottorin on oltava varustettu sellaisella pakojärjestelmällä, jossa pakovastapaine on 10 prosentin sisällä valmistajan niitä moottorin käyttöolosuhteita varten ilmoittamasta ylärajasta, jotka johtavat suurimpaan ilmoitettuun tehoon kyseisessä moottorin sovelluksessa.

Jos kyseessä on pieni kipinäsytytysmoottori (tilavuus < 1 000 cm3), käytetään asennetun moottorin käyttöolosuhteita vastaavaa järjestelmää.

2.4   Jäähdytysjärjestelmä

Käytetään sellaista moottorin jäähdytysjärjestelmää, joka on riittävän tehokas pitämään moottorin normaalissa, valmistajan ilmoittamassa käyttölämpötilassa. Tätä säännöstä sovelletaan yksiköihin, jotka on irrotettava tehon mittaamista varten, esimerkkinä puhaltimen jäähdytystuuletin, joka on ehkä irrotettava, jotta päästään käsiksi kampiakseliin.

2.5   Voiteluöljy

Käytetään sellaista voiteluöljyä, joka täyttää moottorin valmistajan eritelmät tiettyä moottoria ja käyttötarkoitusta varten. Valmistajien on käytettävä eritelmissään kaupallisesti saatavilla olevia moottoriöljyjä.

Testissä käytettävän voiteluöljyn eritelmät on kipinäsytytysmoottoreiden osalta kirjattava liitteen VII lisäyksessä 2 olevaan 1.2 kohtaan ja esitettävä testitulosten yhteydessä.

2.6   Säädettävät kaasuttimet

Testit niillä moottoreilla, joiden kaasuttimet on varustettu rajoitetulla säädöllä, on suoritettava säädön molemmissa ääriasennoissa.

2.7   Testipolttoaine

Polttoaineena on käytettävä liitteessä V määriteltyä vertailupolttoainetta. Testissä käytettävän vertailupolttoaineen oktaaniluku ja tiheys on kipinäsytytysmoottoreiden osalta kirjattava liitteen VII lisäyksessä 2 olevaan 1.1.1 kohtaan.

Kaksitahtimoottoreiden osalta on käytettävä valmistajan suosittelemaa polttoaine/öljy-sekoitussuhdetta. Öljyn prosenttiosuus kaksitahtimoottoreissa käytettävässä polttoaineen/voiteluöljyn seoksessa ja siitä aiheutuva polttoaineen tiheys on kipinäsytytysmoottoreiden osalta kirjattava liitteen VII lisäyksessä 2 olevaan 1.1.4 kohtaan.

2.8   Dynamometrin asetukset

Päästöjen mittausperustana käytetään korjaamatonta jarrutehoa. Apulaitteet, jotka ovat tarpeen vain koneen itsensä toiminnan kannalta ja jotka voidaan asentaa moottoriin, on irrotettava testin ajaksi. Jos apulaitteita ei ole poistettu, niiden käyttämä teho on määritettävä dynamometrin asetusten laskemiseksi paitsi, jos kyseiset apulaitteet ovat olennainen osa moottoria (esimerkiksi ilmajäähdytteisten moottoreiden jäähdytystuulettimet).

Imurajoituksen ja pakoputken vastapaineen asetukset on säädettävä sellaisissa moottoreissa, joissa säätö on mahdollista, valmistajan ilmoittamiin ylärajoihin 2.2 ja 2.3 kohdan mukaisesti. Suurimmat vääntömomenttiarvot vaadituilla testinopeuksilla on määritettävä kokeilemalla, jotta voidaan laskea vääntömomenttiarvot vaadituille testimoodeille. Valmistajan on ilmoitettava suurin vääntömomentti testinopeuksilla sellaisten moottoreiden osalta, joita ei ole suunniteltu käytettäväksi tietyn täyden kuormituksen vääntömomenttikäyrän pyörimisnopeusalueen yläpuolella. Moottorin asetus kutakin testimoodia varten lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa:

Son dynamometrin asetus [kW],

PMon havaittu tai ilmoitettu enimmäisteho testinopeudella testausolosuhteissa (ks. liitteen VII lisäys 2) [kW],

PAEon testiä varten asennetun apulaitteen, jonka käyttöä ei edellytetä liitteen VII lisäyksessä 3, käyttämä ilmoitettu kokonaisteho [kW],

Lon testiä varten määritelty vääntömomenttiprosentti.

Jos suhde tyyppihyväksynnän myöntävä tekninen viranomainen voi tarkistaa PAE:n arvon.

3.   TESTIKÄYTTÖ

3.1   Mittauslaitteiston asentaminen

Instrumentit ja näytteenottimet on asennettava vaatimusten mukaisesti. Kun pakokaasun laimennukseen käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, pakoputki on liitettävä järjestelmään.

3.2   Laimennusjärjestelmän ja moottorin käynnistys

Laimennusjärjestelmä ja moottori on käynnistettävä ja lämmitettävä, kunnes kaikki lämpötilat ja paineet ovat tasaantuneet täydellä kuormituksella ja nimellispyörimisnopeudella (3.5.2 kohta).

3.3   Laimennussuhteen säätö

Kokonaislaimennussuhteen on oltava vähintään neljä.

Järjestelmissä, joissa CO2:n ja NOx:n pitoisuutta valvotaan, CO2:n tai NOx:n pitoisuus laimennusilmassa on mitattava jokaisen testin alussa ja lopussa. Laimennusilman CO2:n tai NOx:n taustapitoisuuksien on oltava testin alussa 100 ppm:n (CO2) ja 5 ppm:n (NOx) rajoissa testin lopputilanteeseen nähden.

Kun käytetään laimennetun pakokaasun analyysijärjestelmää, merkitykselliset taustapitoisuudet on määritettävä ottamalla laimennusilmaa näytteeksi näytepussiin koko testisarjan kestoajan.

Jatkuva (muun kuin pussin) taustapitoisuus mitataan vähintään kolmessa kohdassa eli alussa, lopussa ja lähellä syklin keskikohtaa, ja näistä lasketaan keskiarvo. Valmistajan pyynnöstä taustamittaukset voidaan jättää tekemättä.

3.4   Analysaattoreiden tarkastus

Päästöanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava.

3.5   Testisykli

3.5.1

Koneiden eritelmä c liitteessä I olevan 1 jakson A alakohdan iii alakohdan mukaan: Seuraavia testisyklejä on noudatettava testimoottoriin kohdistetun dynamometrin käytössä annetun konetyypin mukaisesti: D-sykli ( 25 ) : vakionopeudella ja vaihtelevalla kuormituksella toimivat moottorit kuten generaattorikoneistot, G1-sykli : muut kuin kannettavat välinopeudella toimivat sovellukset, G2-sykli : muut kuin kannettavat nimellisnopeudella toimivat sovellukset, G3-sykli : kannettavat sovellukset. 3.5.1.1   Testimoodit ja painotuskertoimet D-sykli Moodin nro 1 2 3 4 5             Moottorin pyörimisnopeus Nimellisnopeus Välinopeus Alhainen/joutokäynti Kuormitus (1) % 100 75 50 25 10             Painotuskerroin 0,05 0,25 0,3 0,3 0,1             G1-sykli Moodin nro           1 2 3 4 5 6 Moottorin pyörimisnopeus Nimellisnopeus Välinopeus Alhainen/joutokäynti Kuormitus-%           100 75 50 25 10 0 Painotuskerroin           0,09 0,2 0,29 0,3 0,07 0,05 G2-sykli Moodin nro 1 2 3 4 5           6 Moottorin pyörimisnopeus Nimellisnopeus Välinopeus Alhainen/joutokäynti Kuormitus-% 100 75 50 25 10           0 Painotuskerroin 0,09 0,2 0,29 0,3 0,07           0,05 G3-sykli Moodin nro 1                   2 Moottorin pyörimisnopeus Nimellisnopeus Välinopeus Alhainen/joutokäynti Kuormitus-% 100                   0 Painotuskerroin 0,85  (2)                   0,15  (2) (1)   Kuormitusarvot ovat moottorin perustehoa vastaavasta vääntömomentista laskettuja prosentuaalisia arvoja; moottorin perusteho määritellään korkeimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi säädettävän tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa, kun huolto suoritetaan ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla. Perustehon tarkempi määritelmä, ks. ISO 8528-1: 1993(E) -standardin kuva 2. (2)   Vaiheen I osalta voidaan käyttää arvoa 0,90 arvon 0,85 sijaan ja arvoa 0,10 arvon 0,15 sijaan. 3.5.1.2   Sopivan testisyklin valitseminen Jos moottorimallin ensisijainen loppukäyttötarkoitus on tiedossa, testisykli voidaan valita 3.5.1.3 kohdassa annettujen esimerkkien perusteella. Jos moottorin ensisijaisesta loppukäyttötarkoituksesta ei ole varmuutta, sopiva testisykli on valittava moottorin eritelmän perusteella. 3.5.1.3   Esimerkkejä (luettelo ei ole tyhjentävä) Eri testisyklien tyypillisiä esimerkkejä: D-sykli: vaihtelevalla kuormituksella toimivat generaattorikoneistot, esimerkiksi laivojen ja junien (muut kuin käyttövoimaksi tarkoitetut) generaattorikoneistot, jäähdytysyksiköt, hitsauslaitteet, kaasukompressorit. G1-sykli: ruohonleikkureiden etu- tai takamoottorit, golfautot, nurmikon lakaisukoneet, työnnettävät pyörivällä terällä tai sylinterillä varustetut ruohonleikkurit, lumilingot, jätemyllyt. G2-sykli: kannettavat generaattorit, pumput, hitsauslaitteet ja ilmakompressorit. Tähän ryhmään saattaa myös sisältyä nurmikon ja puutarhan hoitoon tarkoitettuja laitteita, jotka toimivat moottorin nimellispyörimisnopeudella. G3-sykli: puhaltimet, moottorisahat, pensasaitaleikkurit, liikuteltavat sahakoneet, jyrsimet, ruiskuttimet, nurmikon viimeistelyleikkurit, alipainelaitteet.

3.5.2

Moottorin vakioiminen Moottorin ja järjestelmän lämmittämisen on tapahduttava suurimmalla pyörimisnopeudella ja vääntömomentilla moottorin parametrien vakauttamiseksi valmistajan suositusten mukaisiksi. Huomautus: Vakioimisajan pitäisi myös estää pakokaasujärjestelmään aikaisemmista testeistä jääneiden kertymien vaikutus. Samoin testikohtien välissä on oltava vakiintumisaika, joka on otettu mukaan vaikutusten minimoimiseksi kohdasta toiseen siirryttäessä.

3.5.3

Testisarja Testisyklit G1, G2 ja G3 on suoritettava kyseisen syklin moodinumeroiden nousevassa järjestyksessä. Kunkin moodin näytteenottoajan on oltava vähintään 180 s. Pakokaasupäästöjen pitoisuusarvot on mitattava ja kirjattava vastaavan näytteenottoajan viimeisten 120 sekunnin ajalta. Moodin pituuden on kussakin mittauspisteessä oltava riittävä, jotta moottorin lämpö ehtii vakiintua ennen näytteenoton aloittamista. Testimoodin pituus on kirjattava ja siitä on raportoitava. a) Moottorit, jotka testataan dynamometrin nopeusrajoitinasetuksin: Jokaisen testisyklin alkuosan ylimenoajan jälkeisen eri moodin aikana määritetty pyörimisnopeus on pidettävä ± 1 prosentin tai ± 3 r/min-1:n rajoissa nimellispyörimisnopeudesta riippuen siitä, kumpi on suurempi, paitsi joutokäynnissä, jonka on oltava valmistajan ilmoittamien toleranssien rajoissa. Vaadittava vääntömomentti on ylläpidettävä siten, että keskiarvo sinä aikana, jona mittauksia tehdään, pysyy ± 2 prosentin rajoissa suurimmasta vääntömomentista testauspyörimisnopeudella. b) Moottorit, jotka testataan dynamometrin kuormitusrajoitinasetuksin: Jokaisen testisyklin alkuosan ylimenoajan jälkeisen eri moodin aikana määritetty pyörimisnopeus on pidettävä ± 2 prosentin tai ± 3 r/min-1:n rajoissa nimellispyörimisnopeudesta riippuen siitä, kumpi on suurempi (mutta joka tapauksessa ± 5 prosentin rajoissa), paitsi joutokäynnissä, jonka on oltava valmistajan ilmoittamien toleranssien rajoissa. Testisyklin kunkin sellaisen moodin aikana, jossa asetettu vääntömomentti on vähintään 50 % enimmäisvääntömomentista testausnopeudella, määritelty keskimääräinen vääntömomentti tiedonkeruujakson ajalta on pidettävä ± 5 prosentin rajoissa asetetusta vääntömomentista. Testisyklin niiden moodien aikana, joissa asetettu vääntömomentti on alle 50 % enimmäisvääntömomentista testausnopeudella, määritelty keskimääräinen vääntömomentti tiedonkeruujakson ajalta on pidettävä ± 10 prosentin tai ± 0,5 Nm:n rajoissa asetetusta vääntömomentista riippuen siitä, kumpi on suurempi.

3.5.4

Analysaattorin herkkyys Analysaattorien tulokset on tallennettava nauhapiirturille tai mitattava vastaavalla tiedonkeruujärjestelmällä pakokaasun virratessa analysaattorin läpi ainakin kunkin testimoodin viimeisten 180 sekunnin ajan. Jos laimennetun CO:n ja CO2:n mittaamiseen käytetään pussinäytteenottoa (ks. lisäyksessä 1 oleva 1.4.4 kohta), näyte on pussitettava kunkin testimoodin viimeisten 180 sekunnin aikana, ja pussinäyte on analysoitava ja tulokset tallennettava.

3.5.5

Moottorin tila Moottorin pyörimisnopeus ja kuormitus, imuilman lämpötila ja polttoainevirtaus on mitattava kunkin testimoodin kohdalla heti, kun moottorin käynti on vakaa. Kaikki laskemista varten tarvittavat lisätiedot on kirjattava (ks. lisäyksessä 3 oleva 1.1 ja 1.2 kohta).

3.6   Analysaattoreiden uusintatarkastus

Päästötestin jälkeen nollakaasua ja samaa vertailukaasua käytetään uusintatarkastusta varten. Testiä pidetään hyväksyttävänä, jos näiden kahden mittauksen tulosten välinen ero on alle 2 %.

---

Lisäys 1

1.   MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETTELYT

Testattavien moottoreiden kaasupäästöt on mitattava liitteessä VI kuvatuilla menetelmillä. Liitteen VI menetelmissä kuvataan suositetut analyysijärjestelmät kaasupäästöjä varten (1.1 kohta).

1.1   Dynamometrin eritelmä

Testeissä on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet mahdollistavat liitteessä IV olevassa 3.5.1 kohdassa kuvattujen testisyklien suorittamisen. Vääntömomentin ja pyörimisnopeuden mittauslaitteilla on voitava mitata akseliteho ilmoitetuissa rajoissa. Lisälaskelmat voivat olla tarpeen.

Mittauslaitteiston tarkkuuden on oltava sellainen, ettei 1.3 kohdassa ilmoitettujen lukujen suurimpia toleransseja ylitetä.

1.2   Polttoainevirta ja laimennettu kokonaisvirta

Päästöjen laskemiseen (lisäys 3) käytettävän polttoainevirran mittaamiseksi on käytettävä mittareita, joiden tarkkuus määritellään 1.3 kohdassa. Käytettäessä täysvirtauslaimennusjärjestelmää laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaus (GTOTW) on mitattava PDP:llä tai CFV:llä - liite VI, 1.2.1.2 kohta. Tarkkuuden on oltava liitteen III lisäyksessä 2 olevan 2.2 kohdan säännösten mukainen.

1.3   Tarkkuus

Kaikkien mittauslaitteiden kalibroinnin on perustuttava kansallisiin (kansainvälisiin) standardeihin, ja kalibroinnissa on noudatettava taulukoissa 2 ja 3 esitettyjä vaatimuksia.

1.4   Kaasuainesosien määrittäminen

1.4.1   Analysaattorin yleiset eritelmät

Analysaattoreiden mittausalueen on oltava sopiva sitä tarkkuutta varten, jota vaaditaan pakokaasun ainesosien pitoisuuksien mittaamisessa (1.4.1.1 kohta). Analysaattoreita on suositeltavaa käyttää siten, että mitattu pitoisuus osuu 15 ja 100 prosentin välille täydestä asteikosta.

Jos täyden asteikon arvo on enintään 155 ppm (tai ppmC) tai jos käytetään alle 15 prosentin arvoilla riittävän tarkkoja ja erottelukykyisiä lukulaitteita (tietokoneet, tietojenkeruulaitteet), myös alle 15 prosenttia täydestä asteikosta olevat pitoisuudet ovat hyväksyttäviä. Tässä tapauksessa on tehtävä lisäkalibrointeja kalibrointikäyrien tarkkuuden varmistamiseksi - tämän liitteen lisäys 2, 1.5.5.2 kohta.

Laitteiston sähkömagneettisen yhteensopivuuden on oltava sellaisella tasolla, että lisävirheet voidaan minimoida.

1.4.1.1   Tarkkuus

Analysaattori ei saa poiketa kalibroinnin nimellispisteestä enemmän kuin ± 2 % lukemasta koko mittausalueella nollapistettä lukuun ottamatta ja ± 0,3 % täydestä asteikosta nollapisteessä. Tarkkuus määritetään 1.3 kohdassa esitettyjen kalibrointivaatimusten mukaisesti.

1.4.1.2   Toistettavuus

Toistettavuuden on oltava sellainen, että 2,5-kertainen keskipoikkeama kymmenen kertaa toistuneesta vasteesta määrättyyn kalibrointi- tai vertailukaasuun ei ole suurempi kuin ± 1 % täyden asteikon pitoisuudesta kutakin yli 100 ppm:n (tai ppmC) pitoisuuksilla käytettyä aluetta kohti tai ± 2 % kutakin alle 100 ppm:n (tai ppmC) pitoisuuksilla käytettyä aluetta kohti.

1.4.1.3   Taustahäiriö

Analysaattorin huipusta huippuun -vaste nolla- ja kalibrointi- tai vertailukaasuihin minkä tahansa kymmenen sekunnin jakson aikana ei saa olla yli 2 % kaikkien käytettyjen alueiden täydestä asteikosta.

1.4.1.4   Nollavasteen ryömintä

Nollavasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, taustahäiriö mukaan luettuna, nollakaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana. Nollavasteen ryöminnän yhden tunnin aikana on oltava alle 2 % täydestä asteikosta alimmalla käytetyllä alueella.

1.4.1.5   Vertailuryömintä

Vertailuvasteeksi määritellään keskimääräinen vaste, melu mukaan luettuna, vertailukaasuun 30 sekunnin ajanjakson aikana. Vertailuvasteen ryöminnän yhden tunnin aikana on oltava alle 2 % täydestä asteikosta alimmalla käytetyllä alueella.

1.4.2   Kaasun kuivaus

Pakokaasut voidaan mitata märkinä tai kuivina. Kaasunkuivauslaitteella, jos sellaista käytetään, saa olla ainoastaan minimaalinen vaikutus mitattujen kaasujen pitoisuuksiin. Kemialliset kuivaimet eivät ole hyväksyttäviä menetelmiä veden poistamiseksi näytteestä.

1.4.3   Analysaattorit

Tämän lisäyksen 1.4.3.1-1.4.3.5 kohdassa kuvataan käytettäviä mittausperiaatteita. Liitteessä VI on esitetty yksityiskohtainen mittausjärjestelmien kuvaus.

Mitattavat kaasut on analysoitava seuraavilla laitteilla. Ei-lineaarisissa analysaattoreissa sallitaan linearisoivien piirien käyttö.

1.4.3.1   Hiilimonoksidin (CO) analyysi

Hiilimonoksidin analysaattorin on oltava ei-dispersoivaa infrapunaimeytystyyppiä (NDIR).

1.4.3.2   Hiilidioksidin (CO2) analyysi

Hiilidioksidin analysaattorin on oltava ei-dispersoivaa infrapunaimeytystyyppiä (NDIR).

1.4.3.3   Hapen (O2) analyysi

Hapen analysaattoreiden on oltava paramagneettisen tunnistimen (PMD) tyyppiä, zirkoniumdioksidityyppiä (ZRDO) tai sähkökemiallisen anturin (ECS) tyyppiä.

Huomautus:

Zirkoniumdioksidiantureita ei suositella käytettäväksi silloin, kun HC- ja CO-pitoisuudet ovat korkeita, kuten laihaa polttoaineseosta käyttävissä kipinäsytytysmoottoreissa. CO2:n ja NOX:n vaikutus on kompensoitava sähkökemiallisissa antureissa.

1.4.3.4   Hiilivedyn (HC) analyysi

Suoraan kaasusta tapahtuvassa näytteenotossa hiilivedyn analysaattorin on oltava lämmitetyn ioni-ilmaisimen (HFID) tyyppiä, jonka ilmaisin, venttiilit, putkisto jne. ovat siten lämmitettyjä, että kaasun lämpötilaksi saadaan 463 K ± 10 K (190 ± 10 oC).

Laimennetusta kaasusta tapahtuvassa näytteenotossa hiilivetyanalysaattorin on oltava joko lämmitetyn ioni-ilmaisimen (HFID) tyyppiä tai ioni-ilmaisimen (FID) tyyppiä.

1.4.3.5   Typen oksidien (NOx) analyysi

Typen oksidien analysaattorin on oltava kemiluminesenssi-ilmaisimen (CLD) tyyppiä tai lämmitetyn kemiluminesenssi-ilmaisimen (HCLD) tyyppiä, jossa on NO2/NO-muunnin, jos mittaus tapahtuu kuivalla pohjalla. Jos mittaus tapahtuu märällä pohjalla, on käytettävä HCLD:tä ja sen ohessa muunninta, jonka lämpötila pidetään 328 K:n (55 oC) yläpuolella, edellyttäen, että veden aiheuttaman vaimennuksen määritys (liite III, lisäys 2, 1.9.2.2 kohta) toteutuu. Sekä CLD:n että HCLD:n osalta näytteenottokäytävän seinämät pidetään lämpötilassa 328 K-473 K (55 oC-200 oC) muuntimeen asti kuivana tapahtuvassa mittauksessa ja analysaattoriin asti märkänä tapahtuvassa mittauksessa.

1.4.4   Kaasupäästöjen näytteenotto

Jos pakokaasun koostumukseen vaikutetaan jollakin jälkikäsittelyjärjestelmällä, pakokaasunäyte on otettava tällaisen laitteen jälkeen.

Pakokaasunäytteenottimen olisi oltava äänenvaimentimen korkeapainepuolella, mutta mahdollisimman kaukana pakokaasuaukosta. Jotta varmistetaan moottorin pakokaasun täydellinen sekoittuminen ennen näytteenottoa, äänenvaimentimen ulostulon ja näytteenottimen väliin voidaan vaihtoehtoisesti sijoittaa sekoituskammio. Sekoituskammion sisätilavuuden on oltava vähintään 10 kertaa testattavan moottorin sylinterin iskutilavuus, ja mittasuhteiden on oltava suunnilleen samat korkeuden, leveyden ja syvyyden osalta kuten kuutiossa. Sekoituskammion koko on pidettävä niin pienenä kuin se on käytännöllisyyden kannalta mahdollista, ja kammio on kytkettävä mahdollisimman lähelle moottoria. Sekoituskammiosta tai äänenvaimentimesta lähtevän pakosarjan on ulotuttava vähintään 610 mm näytteenottimen sijaintipaikan yli ja oltava riittävän suuri vastapaineen minimoimiseksi. Sekoituskammion sisäpinnan lämpötila on pidettävä pakokaasujen kastepisteen yläpuolella, ja suosituksena on 338 oK:n (65 oC:n) vähimmäislämpötila.

Kaikki ainesosat voidaan vaihtoehtoisesti mitata suoraan laimennustunnelissa tai ottamalla näytteet pussiin ja mittaamalla pitoisuus näytepussista.

---

Lisäys 2

1.   ANALYSOINTILAITTEIDEN KALIBROINTI

1.1   Johdanto

Jokainen analysaattori on kalibroitava niin usein kuin on tarpeen tämän standardin tarkkuusvaatimusten täyttämiseksi. Käytettävä kalibrointimenetelmä on kuvattu tässä kohdassa niiden analysaattoreiden osalta, jotka on mainittu lisäyksessä 1 olevassa 1.4.3 kohdassa.

1.2   Kalibrointikaasut

Kaikkien kalibrointikaasujen varastointi-ikä on otettava huomioon.

Valmistajan ilmoittama kalibrointikaasujen viimeinen kelpoisuuspäivä on merkittävä muistiin.

1.2.1   Puhtaat kaasut

Kaasujen puhtausvaatimukset on määritelty seuraavassa ilmoitetuilla epäpuhtausrajoilla. Seuraavien kaasujen on oltava käytettävissä:

1.2.2   Kalibrointi- ja vertailukaasut

Käytettävissä on oltava kaasujen seoksia, joilla on seuraava kemiallinen koostumus:

Huomautus Muutkin kaasuyhdistelmät ovat hyväksyttäviä, jos kaasut eivät reagoi keskenään.

Kalibrointi- ja vertailukaasun todellisen pitoisuuden on oltava ± 2 prosentin rajoissa nimellisarvosta. Kaikki kalibrointikaasun pitoisuudet on ilmoitettava tilavuusperusteisina (tilavuusprosentti tai tilavuus-ppm).

Kalibrointiin ja vertailuun käytettäviä kaasuja voidaan myös saada aikaan tarkkuussekoituslaitteilla (kaasunjakajilla) puhdistetulla N2:lla tai puhdistetulla synteettisellä ilmalla laimentamalla. Sekoituslaitteen tarkkuuden on oltava sellainen, että laimennettujen kalibrointikaasujen pitoisuudet voidaan määrittää ± 1,5 prosentin tarkkuudella. Tämä tarkkuus tarkoittaa sitä, että sekoitukseen käytettävät primaarikaasut on pystyttävä määrittämään vähintään ± 1 prosentin tarkkuudella ja että määrityksen on perustuttava kansallisiin tai kansainvälisiin kaasustandardeihin. Tarkastus suoritetaan 15 ja 50 prosentin välillä täydestä asteikosta kunkin sellaisen kalibroinnin osalta, jossa käytetään sekoituslaitetta.

Vaihtoehtoisesti sekoituslaite voidaan tarkastaa lineaarisella instrumentilla, esimerkiksi käyttämällä NO-kaasua CLD:n kanssa. Instrumentin vertailuarvo asetetaan suoraan instrumenttiin yhdistetyllä vertailukaasulla. Sekoituslaite on tarkastettava käytetyissä asetuksissa, ja nimellisarvoa on verrattava instrumentin mitattuun pitoisuuteen. Tämän erotuksen on oltava kussakin pisteessä ± 0,5 prosentin rajoissa nimellisarvosta.

1.2.3   Hapen vaikutuksen määrittäminen

Hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävien kaasujen on sisällettävä propaania, jossa on 350 ppm C ± 75 ppmC hiilivetyä. Pitoisuusarvo määritetään kalibrointikaasujen toleransseille kaikkien hiilivetyjen ja epäpuhtauksien kromatografisella analyysillä tai dynaamisella sekoituksella. Hapella varustettu typpi toimii tärkeimpänä laimennusaineena. Bensiinikäyttöisten moottoreiden testaukseen tarvittavat sekoitukset ovat seuraavat:

1.3   Analysaattoreiden ja näytteenottojärjestelmien käyttö

Analysaattoreiden käytössä on noudatettava laitteen valmistajan käyttöönotto- ja käyttöohjeita. Jäljempänä 1.4-1.9 kohdassa tarkoitetut vähimmäisvaatimukset on otettava huomioon. Laboratorioinstrumentteihin, kuten GC ja HPLC (korkean suorituskyvyn nestekromatografia), sovelletaan ainoastaan 1.5.4 kohtaa.

1.4   Vuototesti

Järjestelmälle on tehtävä vuototesti. Näytteenoton putki irrotetaan pakojärjestelmästä ja pää suljetaan tulpalla. Analysaattorin pumppu on kytkettävä päälle. Alkuvaiheen vakautusajan jälkeen kaikkien virtausmittarien on oltava nollassa. Ellei näin ole, näytteenottolinjat on tarkastettava ja vika korjattava.

Tyhjiön puolella suurin sallittu vuotonopeus on 0,5 % käytössä olevasta virtausnopeudesta tarkastettavana olevassa järjestelmän osuudessa. Analysaattorin virtauksia ja ohitusvirtauksia voidaan käyttää todellisen käytön virtausnopeuksien arvioinnissa.

Vaihtoehtoisesti järjestelmä voidaan tyhjentää vähintään 20 kPa:n tyhjiöpaineeseen (80 kPa:n absoluuttiseen paineeseen). Alustavan vakiintumisajan jälkeen järjestelmän paineennousu δp (kPa/min) saa olla enintään:

jossa:

Vsyst = järjestelmän tilavuus [l]

fr = järjestelmän virtausnopeus [l/min]

Toinen menetelmä on käyttää pitoisuuden porrastusta näytteenottolinjan alussa vaihtamalla nollakaasusta vertailukaasuun. Jos riittävän pitkän ajan kuluttua lukema osoittaa alempaa pitoisuutta kuin aiottu loppupitoisuus, tämä viittaa kalibrointi- tai vuoto-ongelmiin.

1.5   Kalibrointimenettely

1.5.1   Laitteisto

Laitteisto on kalibroitava ja kalibrointikäyrät tarkastettava vakiokaasujen mukaan. Tässä käytetään samoja virtausnopeuksia kuin pakokaasunäytteiden otossa.

1.5.2   Lämpiämisaika

Lämpiämisajan on vastattava valmistajan suosituksia. Ellei sitä ole eritelty, analysaattoreille suositellaan vähintään kahden tunnin lämpiämisaikaa.

1.5.3   NDIR- ja HFID-analysaattori

NDIR-analysaattori on tarvittaessa viritettävä, ja HFID-analysaattorin polttoliekki on optimoitava (1.9.1 kohta).

1.5.4   GC ja HPCL

Molemmat instrumentit on kalibroitava hyvän laboratoriotavan ja valmistajan suositusten mukaisesti.

1.5.5   Kalibrointikäyrien laatiminen

1.5.5.1   Yleiset ohjeet

1.5.5.2   Vaihtoehtoiset menetelmät

Jos pystytään osoittamaan, että vaihtoehtoinen tekniikka (esim. tietokone, elektronisesti ohjattu alueen vaihdin jne.) voi tarjota vastaavantasoisen tarkkuuden, näitäkin menetelmiä voidaan käyttää.

1.6   Kalibroinnin tarkastaminen

Jokainen normaalikäytössä oleva käyttöalue tarkastetaan ennen kutakin analyysiä seuraavaa menettelyä noudattaen.

1.7   Pakokaasuvirran mittaamiseen tarkoitetun merkkikaasuanalysaattorin kalibrointi

Merkkikaasupitoisuuden mittaamiseen tarkoitettu analysaattori kalibroidaan standardikaasua käyttämällä.

Kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kymmenellä kalibrointipisteellä (nollaa lukuun ottamatta), jotka jakautuvat siten, että puolet pisteistä sijaitsee välillä 4 %-20 % analysaattorin täydestä asteikosta ja loput välillä 20 %-100 % täydestä asteikosta. Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä.

Kalibrointikäyrä saa poiketa kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta enintään ± 1 % täydestä asteikosta (alueella 20 %-100 % täydestä asteikosta). Kalibrointikäyrä saa myös poiketa nimellisarvosta enintään ± 2 % lukemasta (alueella 4 %-20 % täydestä asteikosta). Ennen testikäyttöä analysaattori on nollattava ja asetettava vertailukaasun arvot käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on yli 80 % analysaattorin täydestä asteikosta.

1.8   NOx-muuntimen hyötysuhdetesti

Muuntimen, jolla NO2 muutetaan NO:ksi, hyötysuhde testataan 1.8.1-1.8.8 kohdan mukaisesti (liitteen III lisäyksen 2 kuva 1).

1.8.1   Testijärjestely

Muuntimien hyötysuhde voidaan tarkastaa otsonaattorin avulla käyttäen liitteen III kuvassa 1 esitettyä testijärjestelyä ja jäljempänä esitettyä menettelyä.

1.8.2   Kalibrointi

CLD ja HCLD kalibroidaan yleisimmällä toiminta-alueella valmistajan ohjeiden mukaisesti käyttäen nolla- ja vertailukaasua (jonka NO-pitoisuus on noin 80 % toiminta-alueesta ja kaasuseoksen NO2-pitoisuus alle 5 % NO-pitoisuudesta). NOx-analysaattorin on oltava NO-moodissa, jotta vertailukaasu ei kulje muuntimen läpi. Pitoisuus merkitään muistiin.

1.8.3   Laskenta

NOx-muuntimen tehokkuus lasketaan seuraavasti:

jossa:

a

=

NOx-pitoisuus 1.8.6 kohdan mukaan,

b

=

NOx-pitoisuus 1.8.7 kohdan mukaan,

c

=

NO-pitoisuus 1.8.4 kohdan mukaan,

d

=

NO-pitoisuus 1.8.5 kohdan mukaan.

1.8.4   Hapen lisääminen

T-liitoksen kautta happea tai nollailmaa lisätään jatkuvasti kaasuvirtaan, kunnes pitoisuus on noin 20 % vähemmän kuin 1.8.2 kohdassa ilmoitettu kalibrointipitoisuus. (Analysaattori on NO-moodissa.)

Pitoisuus (c) merkitään muistiin. Otsonaattori on kytkettynä pois päältä tämän prosessin aikana.

1.8.5   Otsonaattorin päällekytkentä

Nyt otsonaattori kytketään tuottamaan riittävästi otsonia, jotta NO-pitoisuus laskee noin 20 prosenttiin (alimmillaan 10 prosenttiin) 1.8.2 kohdan kalibrointipitoisuudesta. Pitoisuus (d) merkitään muistiin. (Analysaattori on NO-moodissa.)

1.8.6   NOx-moodi

NO-analysaattori kytketään NOx-moodiin, jotta (NO:sta, NO2:sta, O2:sta ja N2:sta koostuva) kaasuseos kulkee nyt muuntimen läpi. Pitoisuus (a) merkitään muistiin. (Analysaattori on NOx-moodissa.)

1.8.7   Otsonaattorin poiskytkentä

Otsonaattori kytketään nyt pois päältä. Edellä 1.8.6 kohdassa esitetty kaasuseos kulkee muuntimen läpi ilmaisimeen. Pitoisuus (b) merkitään muistiin. (Analysaattori on NOx-moodissa.)

1.8.8   NO-moodi

NO-moodissa ja otsonaattorin ollessa kytkettynä pois päältä on myös hapen tai synteettisen ilman virtaus katkaistu. Tällöin analysaattorin NOx-lukema saa poiketa korkeintaan ± 5 % edellä 1.8.2 kohdan mukaisesti mitatusta arvosta. (Analysaattori on NO-moodissa.)

1.8.9   Testausvälit

Muuntimen hyötysuhde on testattava kuukausittain.

1.8.10   Hyötysuhdevaatimus

Muuntimen hyötysuhde ei saa olla alle 90 %, mutta korkeampi, eli 95 prosentin hyötysuhde on erittäin suositeltava.

Huomautus: Ellei otsonaattori analysaattorin kaikkein yleisimmällä alueella pysty saamaan aikaan vähennystä 80 prosentista 20 prosenttiin 1.8.5 kohdan mukaisesti, käytetään korkeinta aluetta, jolla vähennykseen päästään.

1.9   FID:n säätö

1.9.1   Ilmaisimen herkkyyden optimointi

Lämmitetty liekki-ionisaatioanalysaattori (HFID) on säädettävä laitteen valmistajan ohjeiden mukaan. Vasteen optimoimiseksi yleisimmällä toiminta-alueella on käytettävä vertailukaasuna propaania ilmassa.

Kun polttoaine- ja ilmavirta on asetettu valmistajan suositusten mukaiseksi, 350 ± 75 ppm C -vertailukaasu syötetään analysaattoriin. Vaste määrätyllä polttoainevirralla määritetään vertailukaasun vasteen ja nollakaasuvasteen välisestä erosta. Polttoainevirtaa on säädettävä portaittain valmistajan ohjeiden ylä- ja alapuolelle. Vertailu- ja nollavaste näillä polttoainevirroilla kirjataan. Vertailu- ja nollavasteen välinen ero esitetään käyränä ja polttoainevirtaa säädetään käyrän rikkaalle puolelle. Tämä on alustava virtausnopeuden asetus, ja sitä voidaan joutua optimoimaan riippuen hiilivetyjen vastetekijän ja hapen vaikutuksen määrittämisen tuloksista 1.9.2 ja 1.9.3 kohdan mukaisesti.

Jos hapen vaikutus tai hiilivetyjen vastetekijät eivät täytä seuraavassa esitettyjä vaatimuksia, ilmavirtaa on säädettävä portaittain valmistajan ohjeiden ylä- ja alapuolelle ja 1.9.2 ja 1.9.3 kohta on toistettava kunkin virran osalta.

1.9.2   Hiilivetyjen vastetekijät

Analysaattori kalibroidaan käyttämällä propaania ilmassa ja puhdistettua synteettistä ilmaa 1.5 kohdan mukaisesti.

Vastetekijät määritetään otettaessa analysaattori käyttöön ja laajojen huoltojen jälkeen. Tietyn hiilivetylajin vastetekijä (Rf) on FID-laitteen C1-lukeman suhde kaasusylinterin pitoisuuteen, joka ilmaistaan ppm C1:nä.

Testikaasun pitoisuuden on oltava tasolla, jolla saadaan vasteeksi noin 80 % täydestä asteikosta. Pitoisuuden on oltava tunnettu ± 2 prosentin tarkkuudella verrattuna tilavuutena ilmaistuun gravimetriseen vakioon. Lisäksi kaasusylinteriä on vakautettava 24 tuntia lämpötilassa 298 K (25 oC) ± 5 K.

Käytettävät testikaasut ja suositellut suhteelliset vastetekijäalueet ovat:

Nämä arvot ovat suhteessa vastetekijään (Rf) = 1,00 propaanille ja puhdistetulle synteettiselle ilmalle.

1.9.3   Hapen vaikutuksen määrittäminen

Hapen vaikutus määritetään otettaessa analysaattori käyttöön ja laajojen huoltojen jälkeen. Valitaan sellainen alue, jossa hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävät kaasut ovat ylemmän 50 prosentin alueella. Testin suorittamisen aikana uunin lämpötilan on oltava vaatimusten mukainen. Hapen vaikutuksen määrittämisessä käytettävät kaasut ilmoitetaan 1.2.3 kohdassa.

1.10   Vaikutukset CO-, CO2-, NOX- ja O2-analysaattoreihin

Pakokaasussa mukana olevat muut kuin analysoitavat kaasut voivat vaikuttaa lukemiin monella tavalla. Positiivinen häiriö ilmenee NDIR- ja PMD-laitteissa, joissa vieras kaasu saa aikaan saman vaikutuksen kuin mitattava kaasu, mutta vähemmässä määrin. Negatiivinen häiriö ilmenee NDIR-laitteissa siten, että vieras kaasu leventää mitatun kaasun imeytymiskaistaa, ja CLD-laitteissa siten, että vieras kaasu vaimentaa säteilyä. Jäljempänä 1.10.1 ja 1.10.2 kohdan vaikutusten määrittäminen on tehtävä ennen analysaattorin ensimmäistä käyttöä ja laajojen huoltojen jälkeen, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

1.10.1   CO-analysaattoriin kohdistuvien vaikutusten määritys

Vesi ja CO2 voivat vaikuttaa CO-analysaattorin suorituskykyyn. Sen vuoksi CO2-vertailukaasu, jonka pitoisuus on 80-100 % testin aikana käytetyn suurimman käyttöalueen täydestä asteikosta, täytyy ajaa kuplina veden läpi huonelämpötilassa, ja analysaattorin vaste on kirjattava. Analysaattorin vaste saa olla enintään 1 % täydestä asteikosta alueilla, jotka ovat vähintään 300 ppm, tai yli 3 ppm alle 300 ppm:n alueilla.

1.10.2   NOx-analysaattorin vaimennuksen määritys

CLD- (ja HCLD)-analysaattorin yhteydessä tarkasteltavat kaasut ovat CO2 ja vesihöyry. Näiden kaasujen aiheuttama vaimennus on suhteessa niiden pitoisuuteen, ja siksi niiden osalta vaaditaan testaustekniikoita vaimennuksen määrittämiseksi testauksen aikana saatujen korkeimpien odotettavissa olevien pitoisuuksien kohdalla.

1.10.2.1   CO2:n aiheuttaman vaimennuksen määritys

CO2-vertailukaasu, jonka pitoisuus on 80-100 % suurimman käyttöalueen täydestä asteikosta, syötetään NDIR-analysaattorin läpi, ja CO2-arvo kirjataan A:na. Sen jälkeen sitä laimennetaan noin 50 % NO-vertailukaasulla, ja se syötetään NDIR:n ja (H)CLD:n läpi, minkä jälkeen CO2-arvo kirjataan B:nä ja NO-arvo C:nä. CO2:n pääsy estetään ja vain NO-vertailukaasu päästetään (H)CLD:n läpi, ja NO-arvo kirjataan D:nä.

Vaimennus, joka saa olla korkeintaan 3 % täydestä asteikosta, lasketaan seuraavasti:

jossa:

A : laimentamaton CO2-pitoisuus mitattuna NDIR %:lla

B : laimennettu CO2-pitoisuus mitattuna NDIR %:lla

C : laimennettu NO-pitoisuus mitattuna CLD ppm:llä

D : laimentamaton NO-pitoisuus mitattuna CLD ppm:llä

Myös CO2- ja NO-vertailukaasuarvojen laimentamisen ja määrän ilmoittamisen vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten dynaamista sekoittamista, voidaan käyttää.

1.10.2.2   Veden aiheuttaman vaimennuksen määritys

Tämä määritys koskee vain märkäkaasun pitoisuusmittauksia. Veden aiheuttaman vaimennuksen laskennassa on otettava huomioon NO-vertailukaasun liukeneminen vesihöyryyn ja seoksen vesihöyrypitoisuuden asettaminen mittakaavaan testin aikana odotettavissa olevan määrän mukaan.

NO-vertailukaasu, jonka pitoisuus on 80-100 % normaalin käyttöalueen täydestä asteikosta, syötetään (H)CLD:n läpi, ja NO-arvo kirjataan D:nä. Tämän jälkeen NO-vertailukaasu ajetaan kuplina veden läpi huonelämpötilassa ja syötetään (H)CLD:n läpi, ja NO-arvo kirjataan C:nä. Veden lämpötila määritetään ja kirjataan F:nä. Seoksen kyllästymishöyrynpaine, joka vastaa kuplaveden lämpötilaa (F), määritetään ja kirjataan G:nä. Seoksen vesihöyrypitoisuus (prosentteina) lasketaan seuraavasti:

ja kirjataan H:na. Odotettavissa oleva NO-vertailukaasupitoisuus (vesihöyryssä) lasketaan seuraavasti:

ja kirjataan De:nä.

Veden aiheuttama vaimennus, joka saa olla korkeintaan 3 %, lasketaan seuraavasti:

De : odotettavissa oleva laimennettu NO-pitoisuus (ppm)

C : laimennettu NO-pitoisuus (ppm)

Hm : suurin vesihöyrypitoisuus

H : todellinen vesihöyrypitoisuus ( %)

Huomautus: On tärkeää, että NO-vertailukaasu sisältää tässä määrityksessä mahdollisimman vähän NO2:ta, koska NO2:n imeytymistä veteen ei ole otettu huomioon vaimennuslaskelmissa.

1.10.3   Vaikutukset O2-analysaattoriin

Muiden kaasujen kuin hapen aiheuttama PMD-analysaattorin instrumenttivaste on suhteellisen pieni. Pakokaasun yleisten ainesosien happiekvivalentit esitetään taulukossa 1.

Jos on tehtävä hyvin tarkkoja mittauksia, havaittu happipitoisuus korjataan seuraavalla kaavalla:

1.11   Kalibrointivälit

Analysaattorit on kalibroitava 1.5 kohdan mukaisesti vähintään joka kolmas kuukausi ja aina sellaisen järjestelmän korjauksen tai muutoksen jälkeen, joka voi vaikuttaa kalibrointiin.

---

Lisäys 3

1.   TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN

1.1   Kaasupäästöjen arviointi

Kaasupäästöjen arvioimiseksi kunkin moodin vähintään 120 viimeisen sekunnin lukemista otetaan keskiarvo, ja keskimääräiset HC-, CO-, NOx- ja CO2-pitoisuudet (conc) kullekin moodille määritetään keskiarvolukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista. Toisentyyppistäkin kirjausmenetelmää voidaan käyttää, jos sillä mahdollistetaan vastaava tietojen keruu.

Keskimääräiset taustapitoisuudet (concd) voidaan määrittää laimennetun ilman pussilukemista tai jatkuvista (ilman pussin käyttöä) taustalukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista.

1.2   Kaasupäästöjen laskeminen

Lopulliset testitulokset johdetaan seuraavista vaiheista:

1.2.1   Märkä/kuiva-korjaus

Mitattu pitoisuus muutetaan märkäpohjaiseksi, ellei itse mittausta ole tehty märkäpohjalla:

Kun kysymys on raakapakokaasusta:

jossa α on vedyn ja hiilen suhde polttoaineessa.

Pakokaasun H2-pitoisuus lasketaan seuraavalla kaavalla:

Kerroin kww2 lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa Ha on imuilman absoluuttinen kosteus g vettä / kg kuivaa ilmaa.

Kun kysymys on laimennetusta pakokaasusta:

jossa α on vedyn ja hiilen suhde polttoaineessa. Kerroin kw1lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa:

Hd	laimennusilman absoluutinen kosteus, g vettä / kg kuivaa ilmaa

Ha	imuilman absoluuttinen kosteus, g vettä / kg kuivaa ilmaa

Laimennusilmalle:

Kerroin kw1 lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa:

Hd	laimennusilman absoluuttinen kosteus, g vettä / kg kuivaa ilmaa

Ha	imuilman absoluuttinen kosteus, g vettä / kg kuivaa ilmaa

Imuilmalle (jos se poikkeaa laimennusilmasta):

Kerroin kw2 lasketaan seuraavalla kaavalla:

jossa Ha on absoluuttinen imuilman kosteus, vettä g / kg kuivaa ilmaa.

1.2.2   NOx:n kosteuskorjaus

Koska NOx-päästö on riippuvainen ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus kerrotaan kertoimella KH kosteus huomioon ottaen:

jossa Ha on imuilman absoluuttinen kosteus g vettä / kg kuivaa ilmaa

1.2.3   Päästön massavirran laskeminen

Päästön massavirtausnopeus Gasmass [g/h] kullekin moodille lasketaan seuraavasti:

1.2.4   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille komponenteille seuraavasti:

jossa Pi = PM,i + PAE,i

Kun lisälaitteet, kuten jäähdytystuuletin tai puhallin, asennetaan testiä varten, niiden käyttämä teho lisätään tuloksiin lukuun ottamatta niitä moottoreita, joissa kyseiset lisälaitteet ovat moottorin olennainen osa. Tuulettimen tai puhaltimen teho määritetään testeissä käytettävillä nopeuksilla joko laskemalla se vakio-ominaisuuksien perusteella tai käytännön testien avulla (liitteen VII lisäys 3).

Edellä olevassa laskelmassa käytetyt painotuskertoimet ja moodien lukumäärä (n) esitetään liitteessä IV olevassa 3.5.1.1 kohdassa.

2.   ESIMERKIT

2.1   Raakapakokaasua koskevat tiedot nelitahtisesta kipinäsytytysmoottorista

Kokeellisten tietojen (taulukko 3) osalta laskelmat suoritetaan ensin moodille 1, ja sen jälkeen ne laajennetaan muihin testimoodeihin samaa menettelyä käyttäen.

2.1.1   Märkä/kuiva-korjauskerroin kw

Märkä/kuiva-korjauskerroin kw lasketaan seuraavasti kuivan CO:n ja CO2:n mittausten muuttamiseksi märkäpohjalta:

jossa:

ja:

2.1.2   C-päästöt

jossa:

2.1.3   NOx-päästöt

Ensin lasketaan NOx-päästöjen kosteuskorjauskerroin KH seuraavasti:

Sitten lasketaan NOxmassmass [g/h] seuraavasti:

2.1.4   CO-päästöt

2.1.5   CO2-päästöt

2.1.6   Ominaispäästöt

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille komponenteille seuraavasti:

2.2   Raakapakokaasua koskevat tiedot kaksitahtisesta kipinäsytytysmoottorista

Kokeellisten tietojen (taulukko 11) osalta laskelmat suoritetaan ensin moodille 1, ja sen jälkeen ne laajennetaan muihin testimoodeihin samaa menettelyä käyttäen.

2.2.1   Märkä/kuiva-korjauskerroin kw

Märkä/kuiva-korjauskerroin kw lasketaan seuraavasti kuivan CO:n ja CO2:n mittausten muuttamiseksi märkäpohjalta:

jossa:

2.2.2   HC-päästöt

jossa:

2.2.3   NOx-päästöt

Kaksitahtimoottoreiden osalta NOx-päästöjen korjaamiseksi käytettävä kerroin KH = 1:

2.2.4   CO-päästöt

2.2.5   CO2-päästöt

2.2.6   Ominaispäästöt

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille komponenteille seuraavasti:

2.3   Laimennettua pakokaasua koskevat tiedot nelitahtisesta kipinäsytytysmoottorista

Kokeellisten tietojen (taulukko 18) osalta laskelmat suoritetaan ensin moodille 1, ja sen jälkeen ne laajennetaan muihin testimoodeihin samaa menettelyä käyttäen.

2.3.1   Märkä/kuiva-korjauskerroin kw

Märkä/kuiva-korjauskerroin kw lasketaan seuraavasti kuivan CO:n ja CO2:n mittausten muuttamiseksi märkäpohjalta:

Kun kysymys on laimennetusta pakokaasusta:

jossa:

Laimennusilmalle:

jossa kerroin kw1 on sama kuin jo laimennetulle pakokaasulle laskettu kerroin kw1.

kw,d = 1 - 0,007 = 0,993

2.3.2   HC-päästöt

jossa:

u = 0,000478 taulukosta 2

concc = conc - concd × (1-1/DF)

concc = 91 - 6 × (1-1/9,465) = 86 ppm

HCmass = 0,000478 × 86 × 625,722 = 25,666 g/h

2.3.3   NOx-päästöt

Kerroin KH NOx-päästöjen korjaamiseksi lasketaan seuraavasti:

jossa:

u = 0,001587 taulukosta 2

concc = conc - concd × (1-1/DF)

concc = 85 - 0 × (1-1/9,465) = 85 ppm

NOxmass = 0,001587 × 85 × 0,79 × 625,722 = 67,168 g/h

2.3.4   CO-päästöt

jossa:

u = 0,000966 taulukosta 2

concc = conc - concd × (1-1/DF)

concc = 3 622 - 3 × (1-1/9,465) = 3 620 ppm

COmass = 0,000966 × 3 620 × 625,722 = 2188,001 g/h

2.3.5   CO2-päästöt

jossa:

u = 15,19 taulukosta 2

concc = conc – concd × (1–1/DF)

concc = 1,0219 – 0,0421 × (1–1/9,465) = 0,9842 % Vol

CO2mass = 15,19 × 0,9842 × 625,722 = 9354,488 g/h

2.3.6   Ominaispäästöt

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille komponenteille seuraavasti:

---

Lisäys 4

1.   Päästönormien täyttyminen

Tätä lisäystä sovelletaan ainoastaan kipinäsytytysmoottoreihin vaiheessa II.

1.1	Liitteessä I olevan 4.2 kohdan vaiheen II moottoreiden pakokaasupäästönormeja sovelletaan moottoreiden päästöihin niiden päästökestojakson (emission durability period, EDP) osalta tämän lisäyksen määritelmän mukaisesti.

1.2

Kaikki vaiheen II moottorit: Jos kaikkien moottoriperhettä edustavien testimoottoreiden (kun ne testataan asianmukaisella tavalla tässä direktiivissä tarkoitettujen menettelyjen mukaisesti) päästöt (kun ne kerrotaan tässä lisäyksessä määritetyllä huononemiskertoimella DF) ovat pienemmät tai yhtä suuret kuin kaikki annetun moottoriluokan vaiheen II päästönormit (FEL, perheen päästörajat, jos sovellettavissa), kyseisen moottoriperheen katsotaan täyttävän kyseisen moottoriluokan päästönormit. Jos moottoriperhettä edustavan testimoottorin päästöt tässä lisäyksessä määritetyllä huononemiskertoimella kerrottuna ovat suuremmat kuin mitkä tahansa annetun moottoriluokan päästönormit (FEL, perheen päästörajat, jos sovellettavissa), kyseisen moottoriperheen ei katsota täyttävän kyseisen moottoriluokan päästönormeja.

1.3

Tuotantomäärältään pienet moottorivalmistajat voivat valintansa mukaan käyttää tämän kohdan taulukossa 1 tai 2 HC+NOx:lle ja CO:lle määritettyjä huononemiskertoimia tai laskea HC+NOx:n ja CO:n huononemiskertoimet 1.3.1 kohdassa kuvatun menettelyn mukaisesti. Niiden tekniikoiden osalta, joita ei mainita tämän kohdan taulukossa 1 ja 2, valmistajan on sovellettava tämän lisäyksen 1.4 kohdassa kuvattua menettelyä. Taulukko 1: Kannettavat moottorit, HC+NOx:lle ja CO:lle määritetyt huononemiskertoimet, tuotantomäärältään pienet valmistajat Moottori-luokka 2-tahtimoottorit 4-tahtimoottorit Jälkikäsittelyjärjestelmällä varustetut moottorit HC + NOx CO HC + NOx CO SH:1 1,1 1,1 1,5 1,1 Huononemiskertoimet laskettava 1.3.1-kohdan kaavan avulla SH:2 1,1 1,1 1,5 1,1 SH:3 1,1 1,1 1,5 1,1 Taulukko 2: Muut kuin kannettavat moottorit, HC+NOx:lle ja CO:lle määritetyt huononemiskertoimet, tuotantomäärältään pienet valmistajat Moottoriluokka Sivuventtiilimoottorit Kansiventtiilimoottorit Jälkikäsittelyjärjestelmällä varustetut moottorit HC + NOx CO HC + NOx CO SN:1 2,1 1,1 1,5 1,1 Huononemiskertoimet laskettava 1.3.1-kohdan kaavan avulla SN:2 2,1 1,1 1,5 1,1 SN:3 2,1 1,1 1,5 1,1 SN:4 1,6 1,1 1,4 1,1 1.3.1 Jälkikäsittelyjärjestelmällä varustettujen moottoreiden huononemiskertoimet lasketaan seuraavan kaavan avulla: jossa: DF = huononemiskerroin NE = uuden moottorin päästötasot ennen katalysaattoria (g/kWh) EDF = huononemiskerroin moottoreille, joissa ei ole katalysaattoria taulukossa 1 esitetyn mukaisesti CC = konvertoitu määrä kohdassa 0 tuntia, g/kWh F = 0,8 HC:lle ja 0,0 NOx:lle kaikkien luokkien moottoreiden osalta F = 0,8 CO:lle kaikkien luokkien moottoreiden osalta

1.4

Valmistajien on tarpeen mukaan käytettävä määritettyä huononemiskerrointa tai laskettava huononemiskerroin kullekin säännellylle epäpuhtaudelle kaikkien vaiheen II moottoriperheiden osalta. Tällaisia huononemiskertoimia käytetään tyyppihyväksyntää ja tuotantolinjan testausta varten. 1.4.1 Niiden moottoreiden, joiden osalta ei käytetä tämän jakson taulukon 1 tai 2 määritettyjä huononemiskertoimia, huononemiskertoimet määritetään seuraavasti: 1.4.1.1 Vähintään yhdelle testimoottorille, joka edustaa sellaista rakennetta, jota käytettäessä HC+NOx-päästönormit (perheen päästörajat, jos sovellettavissa) kaikkein todennäköisimmin ylittyvät, ja joka on rakennettu niin, että se edustaa tuotettuja moottoreita, suoritetaan päästöjen (täydellinen) testausmenettely tässä direktiivissä määritellyn mukaisesti vakiintuneita päästöjä edustavan tuntimäärän jälkeen. 1.4.1.2 Jos testataan useampi kuin yksi moottori, lasketaan tulosten keskiarvo ja pyöristetään se sovellettavan normin desimaalitarkkuuteen lisättynä yhdellä merkitsevällä numerolla. 1.4.1.3 Suoritetaan samanlainen päästötesti, jossa seurataan moottorin vanhenemista. Vanhenemismenettely on suunniteltava niin, että valmistajalle annetaan asianmukainen mahdollisuus ennustaa moottorin odotettavissa olevan keston aikana tapahtuva päästöjen huononeminen käytössä ottamalla huomioon kuluminen ja muut huononemismekanismit, jotka ovat odotettavissa tyypillisessä kuluttajakäytössä ja jotka saattavat vaikuttaa päästötulokseen. Jos testataan useampi kuin yksi moottori, lasketaan tulosten keskiarvo ja pyöristetään se samaan desimaalitarkkuuteen kuin sovellettavassa normissa seuraavaan merkitsevään numeroon. 1.4.1.4 Kestojakson lopussa kunkin säännellyn epäpuhtauden päästöt (keskimääräiset päästöt, jos sovellettavissa) jaetaan vakiintuneilla päästöillä (keskimääräiset päästöt, jos sovellettavissa) ja pyöristetään kahteen merkitsevään numeroon. Tulokseksi saatu numero on huononemiskerroin paitsi, jos tulos on pienempi kuin 1,00, jolloin huononemiskerroin on 1,0. 1.4.1.5 Valmistajan niin halutessa päästöjen lisätestauspisteitä voidaan järjestää vakiintuneiden päästöjen testauspisteen ja päästökestojakson välille. Jos välitestejä järjestetään, testauspisteet on sijoitettava tasaisin välein päästökestojaksolle (± 2 h), ja yhden testauspisteen on oltava täyden päästökestojakson (± 2 h) puolivälissä. Kullekin HC+NOx- ja CO-epäpuhtaudelle on sovitettava suora viiva tietopisteisiin, jotka käsittelevät 0-tunnin kohdalla tapahtuvaa alkutestiä ja jotka käyttävät pienimmän neliösumman menetelmää. Huononemiskerroin on lasketut päästöt kestojakson lopussa jaettuna 0-tunnin kohdalla lasketuilla päästöillä. 1.4.1.6 Lasketut huononemiskertoimet saattavat kattaa muita moottoriperheitä kuin sen, johon liittyen ne tuotettiin, jos valmistaja toimittaa ennen tyyppihyväksyntää kansalliselle tyyppihyväksyntäviranomaiselle hyväksyttävät perustelut, joista käy ilmi, että asianomaisten moottoriperheiden voidaan kohtuullisessa määrin olettaa käytetyn rakenteen ja tekniikan perusteella omaavan samanlaiset päästöjen huononemiseen liittyvät ominaisuudet. Rakenteen ja tekniikan ryhmittelyä koskeva luettelo, joka ei ole tyhjentävä, on seuraava: — tavanomaiset kaksitahtimoottorit, joita ei ole varustettu jälkikäsittelyjärjestelmällä, — tavanomaiset kaksitahtimoottorit, joiden keraaminen katalysaattori on valmistettu samasta aktiivisesta materiaalista ja joilla on sama kuormitus ja sama määrä kennoja cm2:ä kohti, — tavanomaiset kaksitahtimoottorit, joiden metallinen katalysaattori on valmistettu samasta aktiivisesta materiaalista ja joilla on sama kuormitus, sama substraatti ja sama määrä kennoja cm2:ä kohti, — kaksitahtimoottorit, joissa on kerrostettu puhdistusjärjestelmä, — (edellä määritellyllä) katalysaattorilla varustetut nelitahtimoottorit, joissa on sama venttiilitekniikka ja identtinen voitelujärjestelmä, — nelitahtimoottorit, joita ei ole varustettu katalysaattorilla, mutta joissa on sama venttiilitekniikka ja identtinen voitelujärjestelmä.

2.   VAIHEEN II MOOTTOREIDEN PÄÄSTÖKESTOJAKSOT

2.1

Valmistajan on ilmoitettava sovellettava päästökestojakson luokka kullekin moottoriperheelle tyyppihyväksynnän yhteydessä. Tällä luokalla tarkoitetaan moottorivalmistajan määrittämää luokkaa, joka on lähinnä sen laitteiston odotettavissa olevaa käyttöikää, johon moottorit oletetaan asennettavan. Valmistajan on säilytettävä tiedot, jotka ovat tarpeen valmistajan kullekin moottoriperheelle valitseman päästökestojakson luokan perustelemiseksi. Kyseiset tiedot on pyydettäessä toimitettava hyväksyntäviranomaiselle. 2.1.1 Kannettavat moottorit: Valmistajan on valittava päästökestojakson luokka taulukosta 1. Taulukko 1:  Kannettavien moottoreiden päästökestojakson luokat (tuntia) Luokka 1 2 3 Luokka SH:1 50 125 300 Luokka SH:2 50 125 300 Luokka SH:3 50 125 300 2.1.2 Muut kuin kannettavat moottorit: Valmistajan on valittava päästökestojakson luokka taulukosta 2. Taulukko 2: Muiden kuin kannettavien moottoreiden päästökestojakson luokat (tuntia) Luokka 1 2 3 Luokka SN:1 50 125 300 Luokka SN:2 125 250 500 Luokka SN:3 125 250 500 Luokka SN:4 250 500 1 000 2.1.3 Valmistajan on osoitettava hyväksyntäviranomaista tyydyttävällä tavalla, että ilmoitettu käyttöikä vastaa todellisuutta. Tietoihin, joilla valmistaja perustelee annetulle moottoriperheelle valitun päästökestojakson luokan, voi sisältyä (luettelo ei ole tyhjentävä): — selvitykset sellaisten laitteiden elinkaarista, joihin kyseessä olevat moottorit asennetaan, — käytössä vanhenneista moottoreista tehdyt tekniset arviot sen selvittämiseksi, milloin moottorin suorituskyky huononee siihen pisteeseen, jossa käyttökelpoisuus ja/tai luotettavuus kärsii niin paljon, että moottorin peruskorjaus tai vaihto on tarpeen, — takuuselvitykset ja -ajat, — moottorin käyttöikää koskeva markkinointimateriaali, — asiakkaiden ilmoitukset moottoreiden rikkoutumisesta, ja — moottoreiden erityistekniikoiden, materiaalien tai rakenteiden kestoa tunteina koskevat tekniset arviot.

▼B

---

LIITE ►M2  V ◄

▼M3

HYVÄKSYNTÄTESTEIHIN JA TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUDEN TODENTAMISEEN MÄÄRÄTYN VERTAILUPOLTTOAINEEN TEKNISET OMINAISUUDET

LIIKKUVIEN TYÖKONEIDEN VERTAILUPOLTTOAINE PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREILLE, JOTKA ON TYYPPIHYVÄKSYTTY TÄYTTÄMÄÄN VAIHEEN I JA II RAJA-ARVOT, SEKÄ SISÄVESIALUKSISSA KÄYTETTÄVILLE MOOTTOREILLE

▼B

Huomautus: Moottorin suorituskyvyn ja pakokaasupäästöjen kannalta tärkeät ominaisuudet on lihavoitu.

▼M3

LIIKKUVIEN TYÖKONEIDEN VERTAILUPOLTTOAINE PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREILLE, JOTKA ON TYYPPIHYVÄKSYTTY TÄYTTÄMÄÄN VAIHEEN IIIA RAJA-ARVOT

LIIKKUVIEN TYÖKONEIDEN VERTAILUPOLTTOAINE PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREILLE, JOTKA ON TYYPPIHYVÄKSYTTY TÄYTTÄMÄÄN VAIHEEN IIIB RAJA-ARVOT

▼M2

LIIKKUVIEN TYÖKONEIDEN KIPINÄSYTYTYSMOOTTOREIDEN VERTAILUPOLTTOAINE

Huomautus: Kaksitahtimoottoreissa käytettävä polttoaine on voiteluöljyn ja jäljempänä mainitun bensiinin sekoitus. Polttoaine/öljy-sekoitussuhteen on oltava valmistajan suositusten mukainen liitteessä IV olevan 2.7 kohdan vaatimusten mukaan.

Huomautus 1: Eritelmässä mainitut arvot ovat ”todellisia arvoja”. Raja-arvojen määrittämisessä on sovellettu ISO 4259 -standardin ”Petroleum products — Determination and application of precision data in relation to methods of test” ehtoja, ja minimiarvoa määritettäessä on käytetty 2R:n vähimmäispoikkeama nollan yläpuolella; määritettäessä maksimi- ja minimiarvoa vähimmäispoikkeama on 4R (R = toistettavuus). Huolimatta tästä toimenpiteestä, joka on välttämätön tilastollisista syistä, polttoaineen valmistajan pitäisi kuitenkin pyrkiä nolla-arvoon silloin, kun asetettu maksimiarvo on 2R, ja keskimääräiseen arvoon silloin, kun sekä maksimi- että minimiraja on asetettu. Jos polttoaineen vastaavuutta eritelmän vaatimusten kanssa on tarpeen selventää, on sovellettava ISO 4259 -standardin ehtoja.

Huomautus 2: Polttoaine saa sisältää hapettumisen estoaineita ja metalleja deaktivoivia aineita, joita tavallisesti käytetään jalostamojen bensiinivirtojen vakauttamiseen, mutta polttoaineeseen ei saa lisätä puhdistavia/dispergoivia lisäaineita eikä liuotinöljyjä.

▼M3

---

LIITE VI

ANALYSOINTI- JA NÄYTTEENOTTOJÄRJESTELMÄ

1.   KAASU- JA HIUKKASNÄYTTEENOTTOJÄRJESTELMÄT

1.1   Kaasupäästöjen määrittäminen

Jäljempänä olevassa 1.1.1 kohdassa ja kuvissa 2 ja 3 on yksityiskohtaiset kuvaukset suositelluista näytteenotto- ja analysointijärjestelmistä. Koska erilaisilla kokoonpanoilla voidaan saada samanarvoisia tuloksia, tarkkaa yhdenmukaisuutta näiden kuvien kanssa ei vaadita. Mittauslaitteiden, venttiilien, solenoidien, pumppujen ja kytkimien kaltaisia lisäosia voidaan käyttää lisätietojen hankkimiseen ja osajärjestelmien toimintojen yhteensovittamiseen. Jos joitakin osia ei joissakin järjestelmissä tarvita tarkkuuden varmistamiseen, ne voidaan jättää pois, jos se on hyvän insinööritavan mukaista.

1.1.1   Pakokaasun aineosat CO, CO2, HC, NOx

Seuraavassa kuvataan raakapakokaasun tai laimennetun pakokaasun kaasupäästöjen analysointijärjestelmä, joka perustuu:

Raakapakokaasusta (kuva 2) kaikkien aineosien näyte voidaan ottaa yhdellä näytteenottimella tai kahdella lähellä toisiaan sijaitsevalla näytteenottimella, jolloin näyte jaetaan sisäisesti eri analysaattoreihin. On huolehdittava siitä, ettei pakokaasun aineosien (mukaan luettuina vesi ja rikkihappo) kondensoitumista tapahdu analysointijärjestelmän missään kohdassa.

Laimennetusta pakokaasusta (kuva 3) hiilivetyjen näyte on otettava eri näytteenottimella kuin muiden aineosien näyte. On huolehdittava siitä, ettei pakokaasun aineosien (mukaan luettuina vesi ja rikkihappo) kondensoitumista tapahdu analysointijärjestelmän missään kohdassa.

Kuva 2

Pakokaasun CO-, NOx- ja HC-analysointijärjestelmän vuokaavio

Kuva 3

Laimennetun pakokaasun CO-, CO2-, NOx- ja HC-analysointijärjestelmän vuokaavio

Kuvaukset — Kuvat 2 ja 3

Yleinen toteamus:

Kaikki kaasun näytteenottokäytävässä olevat osat on pidettävä kutakin järjestelmää varten määritellyssä lämpötilassa.

1.2   Hiukkasten määrittäminen

Jäljempänä 1.2.1 ja 1.2.2 kohdassa sekä kuvissa 4—15 on yksityiskohtaiset kuvaukset suositelluista laimennus- ja näytteenottojärjestelmistä. Koska erilaisilla kokoonpanoilla voidaan saada samanarvoisia tuloksia, tarkkaa yhdenmukaisuutta näiden kuvien kanssa ei vaadita. Mittauslaitteiden, venttiilien, solenoidien, pumppujen ja kytkimien kaltaisia lisäosia voidaan käyttää lisätietojen hankkimiseen ja osajärjestelmien toimintojen yhteensovittamiseen. Jos joitakin osia ei joissakin järjestelmissä tarvita tarkkuuden varmistamiseen, ne voidaan jättää pois, jos se on hyvän insinööritavan mukaista.

1.2.1   Laimennusjärjestelmä

1.2.1.1   Osavirtauslaimennusjärjestelmä (kuvat 4—12) ( 31 )

Seuraavassa kuvataan laimennusjärjestelmä, joka perustuu pakokaasuvirran osan laimentamiseen. Pakokaasuvirran jakaminen ja sitä seuraava laimennusprosessi voidaan toteuttaa erilaisilla laimennusjärjestelmätyypeillä. Hiukkasten keruuta varten joko laimennettu pakokaasu kokonaisuudessaan tai vain osa laimennetusta pakokaasusta voidaan johtaa hiukkasnäytteen keräysjärjestelmään (1.2.2 kohta, kuva 14). Ensin mainitusta menetelmästä käytetään nimitystä kokonaisnäytteenotto, toisesta jakeittainen näytteenotto.

Laimennussuhteen laskeminen riippuu käytetystä järjestelmätyypistä.

Seuraavia tyyppejä suositellaan:

Kuva 4

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä isokineettinen näytteenotin ja näytteenotto jakeittain (SB-ohjaus)

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta isokineettisellä näytteenottimella ISP. Pakokaasun paine-ero pakoputken ja näytteenottimen sisääntulon välillä mitataan paineanturilla DPT. Tämä signaali lähetetään virtauksen ohjaimelle FC1, joka ohjaa imupuhallinta SB pitämään yllä nollapaine-eroa näytteenottimen kärjessä. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet EP:ssä ja ISP:ssä ovat samat, ja virtaus ISP:n ja TT:n kautta on vakio-osuus (jako-osa) pakokaasuvirrasta. Jakosuhde määritetään EP:n ja ISP:n poikkileikkauspinta-aloista. Laimennusilman virtaus mitataan virtauksen mittauslaitteella FM1. Laimennussuhde lasketaan laimennusilman virtauksesta ja jakosuhteesta.

Kuva 5

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä isokineettinen näytteenotin ja näytteenotto jakeittain (PB-ohjaus)

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta isokineettisellä näytteenottimella ISP. Pakokaasun paine-ero pakoputken ja näytteenottimen sisääntulon välillä mitataan paineanturilla DPT. Tämä signaali lähetetään virtauksen ohjaimelle FC1, joka ohjaa painepuhallinta PB pitämään yllä nollapaine-eroa näytteenottimen kärjessä. Tämä tapahtuu ottamalla pieni osa laimennusilmasta, jonka virtaus on jo mitattu virtauksen mittauslaitteella FM1, ja syöttämällä se TT:hen paineilma-aukon avulla. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet EP:ssä ja ISP:ssä ovat samat, ja virtaus ISP:n ja TT:n kautta on vakio-osuus (jako-osa) pakokaasuvirrasta. Jakosuhde määritetään EP:n ja ISP:n poikkileikkauspinta-aloista. Laimennusilma imetään DT:n läpi imupuhaltimella SB, ja virtaus mitataan FM1:llä DT:n sisääntulon kohdalla. Laimennussuhde lasketaan laimennusilman virtauksesta ja jakosuhteesta.

Kuva 6

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä CO2- tai NOx-pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta ja laimennetusta pakokaasusta sekä laimennusilmasta pakokaasuanalysaattor(e)illa EGA. Nämä signaalit lähetetään virtauksen ohjaimelle FC2, joka ohjaa joko painepuhallinta PB tai imupuhallinta SB pitämään yllä haluttu pakokaasun jako ja laimennussuhde DT:ssä. Laimennussuhde lasketaan merkkikaasupitoisuuksista raakapakokaasussa, laimennetussa pakokaasussa ja laimennusilmassa.

Kuva 7

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä CO2-pitoisuuden mittaus, hiilitasapaino ja kokonaisnäytteenotto

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. CO2-pitoisuudet mitataan laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattor(e)illa EGA. CO2- ja polttoainevirta GFUEL-signaalit lähetetään joko virtauksen ohjaimeen FC2 tai hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän virtauksen ohjaimeen FC3 (kuva 14). FC2 ohjaa painepuhallinta PB, kun taas FC3 ohjaa hiukkasnäytteen keräysjärjestelmää (kuva 14), säätäen virrat järjestelmään ja siitä ulos siten, että pidetään yllä haluttu pakokaasujako ja laimennussuhde DT:ssä. Laimennussuhde lasketaan CO2-pitoisuuksista ja GFUEL-arvosta käyttämällä hiilitasapaino-oletusta.

Kuva 8

Osavirtauslaimennusjärjestelmä yhdellä venturilla, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Raakapakokaasu siirtyy pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta venturin VN DT:ssä aikaansaaman alipaineen ansiosta. Kaasun virtaus TT:n läpi riippuu liikemäärän vaihdosta venturivyöhykkeellä, ja siksi siihen vaikuttaa kaasun absoluuttinen lämpötila TT:n ulostulon kohdalla. Tämän seurauksena pakokaasun jako tietyn tunnelin virtauksen osalta ei ole vakio, ja laimennussuhde pienellä kuormituksella on jonkin verran alhaisempi kuin suurella kuormituksella. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattor(e)illa EGA, ja laimennussuhde lasketaan näin mitatuista arvoista.

Kuva 9

Osavirtauslaimennusjärjestelmä kaksoisventurilla tai -aukolla, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta virtauksen jakajan avulla, joka sisältää sarjan aukkoja tai ventureita. Ensimmäinen (FD1) sijaitsee EP:ssä ja toinen (FD2) TT:ssä. Lisäksi kaksi paineenohjausventtiiliä (PCV1 ja PCV2) tarvitaan ylläpitämään jatkuvaa pakokaasun jakoa ohjaamalla EP:n vastapainetta ja DT:n painetta. PCV1 sijaitsee EP:ssä SP:stä myötävirtaan, ja PCV2 sijaitsee painepuhaltimen PB ja DT:n välissä. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattor(e)illa EGA. Ne ovat tarpeen pakokaasujaon tarkistamiseksi, ja niitä voidaan käyttää säätämään PCV1:tä ja PCV2:ta tarkkaa jako-ohjausta varten. Laimennussuhde lasketaan merkkikaasupitoisuuksista.

Kuva 10

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä moniputkijako, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta virtauksen jakajalla FD3, joka koostuu useista pakoputkeen EP asennetuista putkista, joiden mitat ovat samat (sama halkaisija, pituus ja taivutussäde). Näistä putkista yhden läpi tuleva pakokaasu johdetaan DT:hen ja jäljellä olevien putkien läpi tuleva pakokaasu johdetaan vaimennustilan DC läpi. Pakokaasujako määräytyy täten putkien kokonaislukumäärän perusteella. Jatkuva jaon ohjaus vaatii nollapaine-eron DC:n ja TT:n ulostulon välillä, joka mitataan paine-eroilmaisimella DPT. Nollapaine-ero saadaan aikaan ruiskuttamalla raitista ilmaa DT:hen TT:n ulostulon kohdalla. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattor(e)illa EGA. Ne ovat tarpeen pakokaasujaon tarkistamiseksi, ja niitä voidaan käyttää ohjaamaan ruiskutusilman virtausta tarkkaa jako-ohjausta varten. Laimennussuhde lasketaan merkkikaasupitoisuuksista.

Kuva 11

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä virtauksen ohjaus ja kokonaisnäytteenotto

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Tunnelin läpi kulkevaa kokonaisvirtaa säädetään virtauksen ohjaimella FC3 ja hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän näytteenottopumpulla P (kuva 16).

Laimennusilmavirtaa ohjataan virtauksen ohjaimella FC2, joka voi käyttää GEXH-, GAIR- tai GFUEL-arvoja komentosignaaleina haluttua pakokaasun jakoa varten. Näytteen virta DT:hen on kokonaisvirran ja laimennusilmavirran välinen ero. Laimennusilman virtaus mitataan virtauksen mittauslaitteella FM1, ja kokonaisvirtaus hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän virtauksen mittauslaitteella FM3 (kuva 14). Laimennussuhde lasketaan näistä kahdesta virtauksesta.

Kuva 12

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä virtauksen ohjaus ja näytteenotto jakeittain

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Pakokaasun jakoa sekä virtausta DT:hen ohjataan virtauksen ohjaimella FC2, joka säätää painepuhaltimen PB ja imupuhaltimen SB virtaukset (tai nopeudet). Tämä on mahdollista, koska hiukkasnäytteen keräysjärjestelmällä otettu näyte palautetaan DT:hen. GEXHW-, GAIRW- tai GFUEL-arvoja voidaan käyttää FC2:n komentosignaaleina. Laimennusilman virtaus mitataan virtauksen mittauslaitteella FM1 ja kokonaisvirtaus virtauksen mittauslaitteella FM2. Laimennussuhde lasketaan näistä kahdesta virtauksesta.

Kuvaukset — Kuvat 4—12

1.2.1.2   Täysvirtauslaimennusjärjestelmä (kuva 13)

Seuraavassa kuvataan kokonaispakokaasun laimennukseen perustuva laimennusjärjestelmä, jossa käytetään vakiokeräysjärjestelmää (CVS). Pakokaasun ja laimennusilman seoksen koko tilavuus on mitattava. Käytössä voi olla PDP-, CFV- tai SSV-järjestelmä.

Tämän jälkeen tapahtuvaa hiukkasten keruuta varten näyte laimennetusta pakokaasusta ohjataan hiukkasnäytteen keräysjärjestelmään (1.2.2 kohta, kuvat 14 ja 15). Jos tämä tehdään suoraan, tästä käytetään nimitystä yksinkertainen laimennus. Jos näyte laimennetaan vielä kerran toisessa laimennustunnelissa, tästä käytetään nimitystä kaksinkertainen laimennus. Tämä on hyödyllistä, jos suodattimen etupinnan lämpötilavaatimusta ei pystytä täyttämään yhdellä laimennuksella. Vaikka kaksinkertainen laimennusjärjestelmä onkin osittain laimennusjärjestelmä, se kuvataan hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän muunnoksena 1.2.2 kohdassa (kuva 15), koska useimmat sen osat ovat samoja kuin tyypillisessä hiukkasnäytteen keräysjärjestelmässä.

Kaasupäästöt voidaan määrittää myös täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelissa. Tämän vuoksi kaasuaineosien näytteenottimet on esitetty kuvassa 13, mutta niitä ei ole kuvausluettelossa. Vastaavat vaatimukset on kuvattu 1.1.1 kohdassa.

Kuvaukset (Kuva 13)

Raakapakokaasun kokonaismäärä sekoitetaan laimennusilmaan laimennustunnelissa DT. Laimennetun pakokaasun virtaus mitataan syrjäytyspumpulla PDP, kriittisen virtauksen venturilla CFV tai aliääniventurilla SSV. Suhteelliseen hiukkasnäytteenottoon ja virtauksen määritykseen voidaan käyttää lämmönvaihdinta HE tai elektronista virtauksen kompensointia EFC. Koska hiukkasmassan määritys perustuu laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaan, laimennussuhdetta ei tarvitse laskea.

1.2.2   Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä (kuvat 14 ja 15)

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä tarvitaan hiukkasten keräämiseksi hiukkassuodattimeen. Kun kyseessä on osavirtauslaimennuksen kokonaisnäytteenotto, jossa koko laimennettu pakokaasunäyte johdetaan suodattimien läpi, laimennusjärjestelmä (1.2.1.1 kohta, kuvat 7 ja 11) ja näytteenottojärjestelmä muodostavat yleensä yhtenäisen kokonaisuuden. Kun kyseessä on osavirtauslaimennuksen tai täysvirtauslaimennuksen jakeittain tapahtuva näytteenotto, jossa vain osa laimennetusta pakokaasusta ohjataan suodattimien läpi, laimennusjärjestelmä (1.2.1.1 kohta, kuvat 4, 5, 6, 8, 9, 10 ja 12 sekä 1.2.1.2 kohta, kuva 13) ja näytteenottojärjestelmä muodostavat yleensä eri kokonaisuudet.

Tässä direktiivissä täysvirtauslaimennusjärjestelmän kaksoislaimennusjärjestelmää DDS (kuva 15) pidetään tyypillisen, kuvassa 14 esitetyn hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän erityismuunnoksena. Kaksoislaimennusjärjestelmä sisältää kaikki hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän tärkeät osat, kuten suodattimenpitimet ja näytteenottopumpun, sekä lisäksi joitakin laimennuslaitteita, kuten laimennusilman syöttölaitteen ja toisen laimennustunnelin.

Säätöpiireihin kohdistuvien vaikutusten välttämiseksi suositellaan, että näytteenottopumppua käytetään koko testimenettelyn ajan. Yhden suodattimen menetelmässä on käytettävä ohitusjärjestelmää näytteen ohjaamiseksi näytteenottosuodatinten läpi haluttuina aikoina. Kytkentätoiminnon häiriöt säätöpiireihin on minimoitava.

Kuvaukset — Kuvat 14 ja 15

Kuva 14

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä

Näyte laimennetusta pakokaasusta otetaan osavirtaus- tai täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelista DT hiukkasnäytteenottimen PSP ja hiukkasten siirtoputken PTT kautta näytteenottopumpun P avulla. Näyte johdetaan hiukkasnäytteenottosuodattimet sisältävän/sisältävien suodattimenpitim(i)en FH läpi. Näytteen virtausta ohjataan virtauksen ohjaimella FC3. Jos käytetään elektronista virtauksen kompensointia EFC (kuva 13), laimennettua pakokaasuvirtaa käytetään komentosignaalina FC3:lle.

Kuva 15

Laimennusjärjestelmä (ainoastaan täysvirtausjärjestelmä)

Näyte laimennetusta pakokaasusta siirretään täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelista DT hiukkasnäytteenottimen PSP ja hiukkasten siirtoputken PTT kautta toiseen laimennustunneliin SDT, jossa se laimennetaan vielä kerran. Sen jälkeen näyte johdetaan hiukkasnäytteenottosuodattimet sisältävän/sisältävien suodattimenpitim(i)en FH läpi. Laimennusilman virtaus on tavallisesti vakio, kun taas näytteen virtausta ohjataan virtauksen ohjaimella FC3. Jos käytetään elektronista virtauksen kompensointia EFC (kuva 13), laimennettua kokonaispakokaasuvirtaa käytetään komentosignaalina FC3:lle.

▼M8

1.a.

Tätä liitettä sovelletaan seuraavasti: a) vaiheiden I, II, IIIA, IIIB ja IV osalta sovelletaan tässä liitteessä VI olevan 1 kohdan vaatimuksia; b) jos valmistaja päättää tämän liitteen 1.2.1 kohdassa annetun vaihtoehdon pohjalta käyttää UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteen 4B mukaista menettelyä, sovelletaan UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevaa 9 kohtaa.

▼B

---

LIITE ►M2  VII ◄

▼M8

---

Lisäys 1

Puristussytytysmoottoreiden testausraportti – Testitulokset ( 32 )

Testimoottorin tiedot

Moottorityyppi:. …

Moottorin sarjanumero: …

1.

Testin suoritusta koskevat tiedot: … 1.1   Testauksessa käytetty vertailupolttoaine 1.1.1 Setaaniluku: … 1.1.2 Rikkipitoisuus: … 1.1.3 Tiheys: … 1.2   Voiteluaine 1.2.1 Merkit: … 1.2.2 Tyypit: … (ilmoitetaan öljyn prosenttiosuus seoksessa, jos voiteluaine ja polttoaine sekoitetaan) 1.3   Moottorikäyttöinen laitteisto (tarvittaessa) 1.3.1 Numerointi ja tunnistetiedot: … 1.3.2 Tehon kulutus ilmoitetuilla moottorin pyörimisnopeuksilla (valmistajan ilmoitus):   Moottorin eri pyörimisnopeuksilla käytetty teho PAE (kW) (1), (2) tämän liitteen lisäys 3 huomioon otettuna Laitteet Välinopeus (tarvittaessa) Enimmäistehon nopeus (jos muu kuin nimellisnopeus) Nimellisnopeus (3)                                 Yhteensä       (1)   Tarpeeton yliviivataan. (2)   Saa olla enintään 10 % testauksen aikana mitattua tehoa suurempi. (3)   Lisätään arvot moottorin nopeudella, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta. 1.4   Moottorin suorituskyky 1.4.1 Moottorin pyörimisnopeudet: Joutokäynti: … min–1 Välinopeus: … min–1 Enimmäisteho: … min–1 Nimellisnopeus ( 33 ): … min–1 1.4.2 Moottorin teho ( 34 )   Tehoasetus (kW) moottorin eri pyörimisnopeuksilla Olosuhteet Välinopeus (tarvittaessa) Enimmäistehon nopeus (jos muu kuin nimellisnopeus Nimellisnopeus (1) Suurin määritetyllä testipyörimisnopeudella mitattu teho (PM) (kW) (a)       Moottorikäyttöisen laitteiston kuluttama kokonaisteho tämän lisäyksen 1.3.2 kohdan mukaisesti kun otetaan huomioon lisäys 3 (kW) (b)       Liitteessä I olevassa 2.4 kohdassa määritelty moottorin nettoteho (kW) (c)             (1)   Korvataan arvoilla moottorin nopeudella, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta.

2.

NRSC-testin suoritusta koskevat tiedot: 2.1   Dynamometrin asetukset (kW)   Dynamometrin asetukset (kW) moottorin eri pyörimisnopeuksilla Kuorma prosentteina Välinopeus (tarvittaessa) 63 % (tarvittaessa) 80 % (tarvittaessa) 91 % (tarvittaessa) Nimellisnopeus (1) 10 (tarvittaessa)           25 (tarvittaessa)           50           75 (tarvittaessa)           100           (1)   Korvataan arvoilla moottorin nopeudella, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta. 2.2   Moottorin/kantamoottorin päästötulokset ( 35 ): Huononemiskerroin (DF): laskettu/kiinteä (10 11 12 35 37 39)  Esitetään huononemiskertoimen arvot ja päästötulokset seuraavassa taulukossa (10 11 12 35 37 39) : NRSC-testi DF kert./summ.3 CO HC NOx HC + NOx PM             Päästöt CO (g/kWh) HC (g/kWh) NOx (g/kWh) HC + NOx (g/kWh) PM (g/kWh) CO2 (g/kWh) Testitulos             Lopullinen testitulos huononemiskertoimella             Valvonta-alueen lisätestipisteet (tarvittaessa) Päästöt testipisteessä Moottorin nopeus Kuorma (%) CO (g/kWh) HC (g/kWh) NOx (g/kWh) PM (g/kWh) Testitulos 1             Testitulos 2             Testitulos 3             2.3 NRSC-testissä käytetty näytteenottojärjestelmä: 2.3.1 Kaasupäästöt ( 36 ): … 2.3.2 PM (36) : … 2.3.2.1 Menetelmä ( 37 ): yksi suodatin / monta suodatinta

3.

NRTC-testin suoritusta koskevat tiedot (tarvittaessa): 3.1   Moottorin/kantamoottorin päästötulokset (10 11 12 35 37 39) : NRTC-testi DF kert./summ. (1) CO HC NOx HC + NOx PM             Päästöt CO (g/kWh) HC (g/kWh) NOx (g/kWh) HC + NOx (g/kWh) PM (g/kWh) Kylmäkäynnistys           Päästöt CO (g/kWh) HC (g/kWh) NOx (g/kWh) HC + NOx (g/kWh) PM (g/kWh) CO2 (g/kWh) Kuumakäynnistys, ei regeneraatiota             Kuumakäynnistys ja regeneraatio (1)             kr,u (kert./summ.) (1) kr,d (kert./summ.) (1)           Painotettu testitulos           Lopullinen testitulos huononemiskertoimella           (1)   Tarpeeton yliviivataan. Syklin työ, kuumakäynnistys, ei regeneraatiota kWh 3.2 NRTC-testissä käytetty näytteenottojärjestelmä: Kaasupäästöt ( 38 ): … PM (38) : … Menetelmä ( 39 ) :yksi suodatin / monta suodatinta

▼M2

---

Lisäys 2

KIPINÄSYTYTYSMOOTTOREIDEN TESTAUSTULOKSET

1.   TESTI(E)N SUORITUSTA KOSKEVAT TIEDOT ( 40 ):

1.1   Testauksessa käytetty vertailupolttoaine

1.1.1

Oktaaniluku

1.1.2

Ilmoitetaan öljyn prosenttiosuus seoksessa, jos voiteluainetta ja bensiiniä on sekoitettu kuten kaksitahtimoottoreiden kohdalla.

1.1.3

Bensiinin tiheys nelitahtimoottoreiden osalta ja bensiini/öljy-seos kaksitahtimoottoreiden osalta.

1.2   Voiteluaine

1.2.1

Merkki (merkit)

1.2.2

Tyyppi (tyypit)

1.3   Moottorikäyttöinen laitteisto (jos sovellettavissa)

1.3.1

Luettelo ja tuntomerkit

1.3.2

Tehon kulutus ilmoitetuilla moottorin pyörimisnopeuksilla (valmistajan ilmoitus) Laitteisto Moottorin eri pyörimisnopeuksilla (1) käytetty teho PAE (kW) tämän liitteen lisäys 3 huomioon otettuna Välinopeus (jos sovellettavissa) Nimellisnopeus Yhteensä     (1)   Saa olla enintään 10 % testauksen aikana mitattua tehoa suurempi.

1.4   Moottorin suoritusarvot

1.4.1

Moottorin pyörimisnopeudet: Joutokäynti: min-1 Välinopeus: min-1 Nimellisnopeus: min-1

1.4.2

Moottorin teho ( 41 ) Olosuhteet Tehoasetus (kW) moottorin eri pyörimisnopeuksilla Välinopeus (jos sovellettavissa) Nimellisnopeus Testissä mitattu maksimiteho (PM) (kW) (a)     Tämän lisäyksen 1.3.2 kohdan tai liitteessä III olevan 2.8 kohdan mukaisesti moottorikäyttöisen laitteiston kuluttama kokonaisteho (PAE) (kW) (b)     Liitteessä I olevassa 2.4 kohdassa määritelty moottorin nettoteho (kW) (c)     c = a + b

1.5   Päästötasot

1.5.1

Dynamometrin asetus (kW) Kuormitus-% Dynamometrin asetus (kW) moottorin eri pyörimisnopeuksilla Välinopeus (jos sovellettavissa) Nimellisnopeus (jos sovellettavissa) 10 (jos sovellettavissa)     25 (jos sovellettavissa)     50     75     100

1.5.2

Testisyklin päästötulokset: CO: g/kWh HC: g/kWh NOx: g/kWh

---

Lisäys 3

MOOTTORITEHON MÄÄRITTÄMISEKSI TEHTÄVÄÄ TESTIÄ VARTEN ASENNETTAVAT LAITTEET JA LISÄLAITTEET

▼B

---

LIITE ►M2  VIII ◄

HYVÄKSYNTÄTODISTUSTEN NUMEROINTIJÄRJESTELMÄ

(katso 4 artiklan 2 kohta)

1.

Numeron tulee sisältää 5 osaa erotettuna merkillä ”*”. 1 osa : Pieni kirjain ”e”, ja sen jälkeen hyväksynnän antavan jäsenvaltion tunnuskirjain(kirjaimet) tai -numero: ▼M4 1 Saksa 2 Ranska 3 Italia 4 Alankomaat 5 Ruotsi 6 Belgia 7 Unkari 8 Tšekin tasavalta 9 Espanja 11 Yhdistynyt kuningaskunta 12 Itävalta 13 Luxemburg 17 Suomi 18 Tanska 19 Romania 20 Puola 21 Portugali 23 Kreikka 24 Irlanti 26 Slovenia 27 Slovakia 29 Viro 32 Latvia 34 Bulgaria 36 Liettua CY Kypros MT Malta ▼B 2 osa : Tämän direktiivin numero. Koska direktiiviin sisältyy erilaisia täytäntöönpanopäivämääriä ja erilaisia teknisiä standardeja, numeroon lisätään kaksi kirjainmerkkiä. Nämä merkit viittaavat eri tiukkuusvaiheiden soveltamispäivämääriin ja moottorin käyttöön eri eritelmien liikkuvissa koneissa, jonka perusteella tyyppihyväksyntä on myönnetty. Ensimmäinen merkki on määritelty 9 artiklassa. Toinen merkki on määritelty liitteessä I olevassa 1 jaksossa liitteessä III olevassa 3.6. jaksossa määritellyn testausmoodin osalta. 3 osa : Sen viimeisimmän direktiivin numero, jolla muutetaan hyväksyntää koskevaa direktiiviä. Soveltuvin osin on lisättävä vielä kaksi kirjainmerkkiä riippuen 2 jaksossa kuvatuista edellytyksistä, vaikka uusien parametrien johdosta vain yksi merkeistä olisi muutettava. Ellei näihin merkkeihin tule mitään muutosta, ne on jätettävä pois. 4 osa : Nelinumeroinen järjestysnumero (etunollat tarpeen mukaan) ilmaisemaan perushyväksyntänumeroa. Jakson on alettava 0001:stä. 5 osa : Kaksinumeroinen järjestysnumero (etunolla tarpeen mukaan) ilmaisemaan laajennusta. Jakson on alettava 01:stä kunkin perushyväksyntänumeron osalta.

2.	Esimerkki kolmannesta hyväksynnästä (toistaiseksi ilman laajennusta), joka vastaa soveltamispäivämäärää A (vaihe I, ylempi teholuokka) ja moottorin käyttöä eritelmän A liikkuvissa koneissa, annettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa: e 11*98/…AA*00/000XX*0003*00

3.	Esimerkki toisesta laajennuksesta neljänteen hyväksymiseen, joka vastaa soveltamispäivämäärää E (vaihe II, keskiteholuokka) sama eritelmän koneiden (A) osalta, annettu Saksassa: e 1*01/…EA*00/000XX*0004*02

---

LIITE ►M2  IX ◄

---

LIITE ►M2  X ◄

▼M8

---

LIITE XI

TIETOLOMAKE TYYPPIHYVÄKSYTYISTÄ MOOTTOREISTA

1.    Kipinäsytytysmoottorit

2.    Puristussytytysmoottorit ( 42 ) ( 43 )

2.1    Moottorin yleistiedot:

2.2    Lopullinen päästötulos

2.3    NRSC:n huononemiskertoimet ja päästötestitulokset

2.4    NRTC:n huononemiskertoimet ja päästötestitulokset

2.5    NTRC-kuumakäynnistystestin päästötulokset

Regenerointiin liittyvät tiedot voidaan ilmoittaa vaiheen IV moottoreista.

---

LIITE XII

VAIHTOEHTOISTEN TYYPPIHYVÄKSYNTÖJEN TUNNUSTAMINEN

▼M3

---

LIITE XIII

”JOUSTAVAN JÄRJESTELMÄN” MUKAISESTI MARKKINOILLE SAATETTUJA MOOTTOREITA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET

Laitevalmistajan (OEM) pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen luvan saatuaan moottorivalmistaja voi raja-arvojen kahden toisiaan seuraavan vaiheen välisenä ajanjaksona saattaa seuraavien säännösten mukaisesti markkinoille rajoitetun määrän moottoreita, jotka ovat vain raja-arvojen edellisen vaiheen mukaisia.

▼M7

1.   ALKUPERÄISEN LAITEVALMISTAJAN (OEM) TOIMET

▼C1

2.   MOOTTORIVALMISTAJAN TOIMET

3.   HYVÄKSYNTÄVIRANOMAISEN TOIMET

▼M3

---

LIITE XIV

CCNR vaihe I ( 44 )

---

LIITE XV

CCNR vaihe II ( 45 )

---

( 1 ) EYVL L 164, 30.6.1994, s. 15, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

( 2 ) EYVL L 301, 28.10.1982, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/34/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitettuja laitteita ja suojajärjestelmiä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta (EUVL L 96, 29.3.2014, s. 309).

( 4 ) EYVL L 42, 23.2.1970, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 93/81/ETY (EYVL L 264, 23.10.1993, s. 49).

( 5 ) EYVL L 225, 10.8.1992, s. 72.

( 6 ) EYVL L 84, 28.3.1974, s. 10, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 88/297/ETY (EYVL L 126, 20.5.1988, s. 52).

( 7 ) EYVL L 375, 31.12.1980, s. 46, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 89/491/ETY (EYVL L 238, 15.8.1989, s. 43).

( 8 ) Tämä tarkoittaa sitä, että päinvastoin kuin direktiivin 80/1269/ETY 5.1.1.1. kohdassa liitteessä I vaaditaan, että moottorin jäähdytystuuletin ei saa olla asennettuna moottorin nettotehoa testattaessa; jos valmistaja suorittaa testin siten, että tuuletin on asennettuna moottoriin, täytyy tuulettimen ottama teho lisätä näin mitattuun tehoon ►M2  lukuun ottamatta suoraan kampiakseliin asennettujen ilmajäähdytteisten moottoreiden jäähdytystuulettimia (ks. liitteen VII lisäys 3) ◄ .

( 9 )  jossa x on mikä tahansa näytteellä n saatu yksittäinen tulos.

( 10 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 11 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 12 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 13 ) (Kansainvälinen merenkulkujärjestö).

( 14 ) (yleissopimus alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä).

( 15 ) Vastaa ISO 8178-4:2007 -standardin 8.3.1.1 kohdassa kuvattua C1-sykliä (korjattu versio 2008-07-01).

( 16 ) Vastaa ISO 8178-4:2002(E) -standardin 8.4.1 kohdassa kuvattua D2-sykliä.

( 17 ) Vakionopeuksiset apumoottorit on sertifioitava ISO D2 -käyttösyklin eli 5 moodin vakiosyklin mukaiseksi, joka on esitetty 3.7.1.2 kohdassa, kun taas vaihtuvanopeuksiset apumoottorit on sertifioitava ISO C1 -käyttösyklin eli 8 moodin vakiosyklin mukaiseksi, joka on esitetty 3.7.1.1 kohdassa.

( 18 ) Vastaa ISO 8178-4:2002(E) -standardin 8.5.1, 8.5.2 ja 8.5.3 kohdassa kuvattua E2-sykliä. Neljä moodia on saatu keskimääräisestä potkurin noususta, joka perustuu käytönaikaisiin mittauksiin.

( 19 ) Vastaa ISO 8178-4:2002(E) -standardin 8.5.1, 8.5.2 ja 8.5.3 kohdassa kuvattua E2-sykliä.

( 20 ) Vastaa ISO 8178-4:2002(E) -standardin F-sykliä.

( 21 ) Tämä on ISO 8178-11:2006 -standardin mukainen.

( 22 ) Kalibrointimenettely on sama NRSC- ja NRTC-testeille 1.11 ja 2.6 kohdassa esitettyjä vaatimuksia lukuun ottamatta.

( 23 ) NOx-pitoisuus (NOxconc tai NOxconcc) on kerrottava arvolla KHNOx (edellä 1.3.3 kohdassa mainittu NOx:n kosteuskorjauskerroin) seuraavasti: KHNOx x conc tai KHNOx x concc

( 24 ) Hiukkasten massavirta PTmass on kerrottava arvolla Kp (edellä 1.4.1 kohdassa mainittu hiukkasten kosteuskorjauskerroin).

( 25 ) Sama kuin ISO 8168-4: 1996(E) -standardin D2-sykli.

( 26 ) Kuormitusarvot ovat moottorin perustehoa vastaavasta vääntömomentista laskettuja prosentuaalisia arvoja; moottorin perusteho määritellään korkeimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi säädettävän tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa, kun huolto suoritetaan ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla. Perustehon tarkempi määritelmä, ks. ISO 8528-1: 1993(E) -standardin kuva 2.

( 27 ) Vaiheen I osalta voidaan käyttää arvoa 0,90 arvon 0,85 sijaan ja arvoa 0,10 arvon 0,15 sijaan.

( 28 ) Kun kysymyksessä on NOx, pitoisuus kerrotaan kosteuskorjauskertoimella KH (kosteuskorjauskerroin NOx:lle).

( 29 ) Standardissa ISO 8178-1 esitetään polttoaineen molekyylipainon täydellisempi kaava (luvun 13.5.1 b alakohdan kaava 50). Kaavassa ei oteta ainoastaan huomioon vedyn ja hiilen suhdetta ja hapen ja hiilen suhdetta, vaan myös muut mahdolliset polttoaineen ainesosat kuten rikki ja typpi. Koska direktiivin kipinäsytytysmoottorit kuitenkin testataan tavallisesti ainoastaan hiiltä ja vetyä sisältävällä bensiinillä (mainittu vertailupolttoaineena liitteessä V), käytetään yksinkertaistettua kaavaa.

( 30 ) Kun kysymyksessä on NOx, pitoisuus kerrotaan kosteuskorjauskertoimella KH (kosteuskorjauskerroin NOx:lle).

( 31 ) Kuvissa 4—12 esitetään monentyyppisiä osavirtauslaimennusjärjestelmiä, joita voidaan tavallisesti käyttää vakiotilaisessa testissä (NRSC-testissä). Muuttavatilaiseen testiin liittyvien erittäin tarkkojen rajoitusten vuoksi muuttavatilaisessa testissä (NRTC-testissä) voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan niitä osavirtauslaimennusjärjestelmiä (kuvat 4—12), jotka täyttävät liitteen III lisäyksessä 1 olevassa 2.4 kohdassa ”Osavirtauslaimennusjärjestelmän eritelmät” esitetyt vaatimukset.

( 32 ) Jos kantamoottoreita on useita, seuraavat tiedot on merkittävä jokaisesta.

( 33 ) Lisätään moottorin nopeus, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta.

( 34 ) Liitteessä I olevan 2.4 kohdan vaatimusten mukaisesti mitattu korjaamaton teho.

( 35 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 36 ) Merkitään liitteessä VI olevassa 1 kohdassa tai UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 9 kohdassa määritellyt kaavioiden numerot, tarvittaessa.

( 37 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 38 ) Merkitään liitteessä VI olevassa 1 jaksossa tai UN/ECE-säännön nro 96, muutossarja 03, liitteessä 4B olevassa 9 kohdassa määritellyt kaavioiden numerot, tarvittaessa.

( 39 ) Tarpeeton yliviivataan.

( 40 ) Jos perusmoottoreita on useita, tiedot on merkittävä jokaisesta.

( 41 ) Korjaamaton teho mitattu liitteessä I olevan 2.4 kohdan vaatimusten mukaisesti.

( 42 ) Täydennetään kaikki moottorityyppiin/-perheeseen soveltuvat kohdat.

( 43 ) Jos moottoriperhe, annetaan kantamoottorin tiedot.

( 44 ) CCNR Pöytäkirja 19, Reinin navigaation keskuskomission 11. toukokuuta 2000 antama päätöslauselma.

( 45 ) CCNR Pöytäkirja 21, Reinin navigaation keskuskomission 31. toukokuuta 2001 antama päätöslauselma.