Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

11 päivänä heinäkuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 98/59/EY – Joukkovähentämiset – 1 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 2 artikla – Tiedottaminen työntekijöiden edustajille ja neuvottelu heidän kanssaan – Soveltamisala – Työsopimusten päättyminen työnantajan eläkkeelle siirtymisen vuoksi – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 27 ja 30 artikla

Asiassa C‑196/23 [Plamaro](1),

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunal Superior de Justicia de Cataluña (Katalonian itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja) on esittänyt 20.1.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 24.3.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

CL,

GO,

GN,

VO,

TI,

HZ,

DN ja

DL

vastaan

DB, FC:n perillisenä yleisseuraannon perusteella, ja

Fondo de Garantía Salarial (Fogasa),

UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Prechal (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Biltgen, N. Wahl, J. Passer ja M. L. Arastey Sahún,

julkisasiamies: P. Pikamäe,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        CL, GO, GN, VO, TI, HZ, DN ja DL, edustajinaan J. M. Moragues Martínez, abogado,

–        DB, FC:n perillisenä yleisseuraannon perusteella, edustajanaan L. Sánchez Frías, abogado,

–        Espanjan hallitus, asiamiehenään M. Morales Puerta,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään F. Clotuche-Duvieusart ja I. Galindo Martín,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY (EYVL 1998, L 225, s. 16) tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä CL, GO, GN, VO, TI, HZ, DN ja DL ja toisaalta DB heidän entisen työnantajansa FC:n perillisenä yleisseuraannon perusteella, ja Fondo de Garantía Salarial (Fogasa) (palkkaturvarahasto (Fogasa), Espanja) ja joka koskee kantajien työsopimusten päättymistä FC:n eläkkeelle siirtymisen yhteydessä.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

3        Direktiivin 98/59 I jaksoon, jonka otsikko on ”Määritelmät ja soveltamisala”, sisältyvässä 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

a)      ’joukkovähentämisellä’ työnantajan toimeenpanemia irtisanomisia yhdestä tai useammasta syystä, joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, kun irtisanomiset koskevat jäsenvaltion valinnan mukaan määrää, joka on:

i)      joko 30 päivän aikana

–        vähintään 10 yrityksissä, joissa tavallisesti on enemmän kuin 20 mutta vähemmän kuin 100 työntekijää,

–        vähintään 10 prosenttia työntekijöistä yrityksissä, joissa tavallisesti on vähintään 100 mutta vähemmän kuin 300 työntekijää,

–        vähintään 30 yrityksissä, joissa tavallisesti on vähintään 300 työntekijää,

ii)      tai 90 päivän aikana vähintään 20 kyseisen yrityksen tavallisesta työntekijöiden määrästä riippumatta;

– –

Laskettaessa 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vähennysten lukumäärää, vähentämiseen rinnastetaan sellainen työsopimuksen päättyminen, joka tapahtuu työnantajan aloitteesta yhdestä tai useammasta syystä, ja joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, jos vähentämiset koskevat vähintään viittä työntekijää.”

4        Mainitun direktiivin 2 artiklassa, joka sisältyy direktiivin II jaksoon, jonka otsikko on ”Tiedottaminen ja neuvottelu”, säädetään seuraavaa:

”1.      Kun työnantaja harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä, työnantajan on aloitettava hyvissä ajoin neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa sopimukseen pääsemiseksi.

2.      Näissä neuvotteluissa on käsiteltävä ainakin mahdollisuuksia joukkovähentämisen välttämiseksi tai niiden kohteena olevien työntekijöiden määrän rajoittamiseksi sekä seurausten pienentämiseksi käyttämällä sosiaalisia toimenpiteitä varsinkin vähentämisen kohteeksi joutuneiden työntekijöiden työllistämiseksi tai kouluttamiseksi uudelleen.

– –

3.      Jotta työntekijöiden edustajilla on mahdollisuus tehdä rakentavia ehdotuksia, työnantajan on hyvissä ajoin neuvottelujen kuluessa:

a)      annettava heille kaikki tarvittavat tiedot ja

b)      aina ilmoitettava heille kirjallisesti:

i)      suunnitellun vähentämisen syyt;

ii)      vähennettävien työntekijöiden lukumäärä ja ryhmät;

iii)      tavallisesti työssä olevien työntekijöiden lukumäärä sekä ryhmät, joihin he kuuluvat;

iv)      aika, jonka kuluessa vähentäminen on määrä toteuttaa;

v)      suunnitellut perusteet, joilla vähennettävät työntekijät valitaan, sikäli kun kansallinen lainsäädäntö ja/tai käytäntö antavat työnantajalle oikeuden päättää valinnasta;

vi)      laskentamenetelmä, jolla lasketaan kaikki muut mahdolliset korvaukset vähentämisistä, paitsi ne korvaukset, jotka on vahvistettu kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä.

Työnantajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle vähintään jäljennös kirjallisen ilmoituksen niistä kohdista, joissa on b alakohdan i-v alakohdassa tarkoitetut tiedot.

– – ”

5        Direktiivin 98/59 III jaksossa, jonka otsikko on ”Joukkovähentämismenettely”, olevan 3 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.      Työnantajan on kirjallisesti ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kaikista suunnitelluista joukkovähentämisistä.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että työnantajan on tiedotettava toimivaltaiselle viranomaiselle vain tämän vaatimuksesta sellaisista suunnitelluista joukkovähentämisistä, jotka johtuvat tuomioistuimen päätökseen perustuvasta yrityksen toiminnan päättymisestä.

Ilmoituksessa on oltava kaikki suunniteltuja joukkovähentämisiä ja 2 artiklassa tarkoitettuja työntekijöiden edustajien kanssa käytäviä neuvotteluja koskevat tarvittavat tiedot ja erityisesti vähentämisen syyt, vähennettävien työntekijöiden määrä, tavallisesti työllistettyjen työntekijöiden määrä ja aika, jonka kuluessa vähentäminen on määrä toteuttaa.

2.      Työnantajan on toimitettava työntekijöiden edustajille jäljennös 1 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta.

Työntekijöiden edustajat voivat lähettää mahdolliset huomautuksensa toimivaltaiselle viranomaiselle.”

6        Niin ikään direktiivin III jaksoon sisältyvässä 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Suunniteltua joukkovähentämistä, josta on ilmoitettu toimivaltaiselle viranomaiselle, ei saa toteuttaa ennen kuin on kulunut 30 päivää 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta eikä noudattamatta säännöksiä, jotka koskevat irtisanomiseen liittyviä yksilökohtaisia oikeuksia.

Jäsenvaltio voi antaa toimivaltaiselle viranomaiselle valtuudet lyhentää edellisessä alakohdassa mainittua aikaa.

– –

4.      Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa tätä artiklaa joukkovähentämisiin, jotka johtuvat tuomioistuimen päätökseen perustuvasta yrityksen toiminnan päättymisestä.”

7        Direktiivin 98/59 5 artiklan mukaan se ”ei estä jäsenvaltioita soveltamasta tai antamasta lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöille edullisempia kuin tässä direktiivissä säädetään, tai sallimasta taikka edistämästä työntekijöille edullisempien työehtosopimusten soveltamista”.

 Espanjan oikeus

8        Työntekijöitä koskevista säännöistä 10.3.1980 annetun lain (Estatuto de los Trabajadores), sellaisena kuin se on muutettuna työntekijöitä koskevista säännöistä annetun lain konsolidoidun toisinnon hyväksymisestä 23.10.2015 annetulla kuninkaan asetuksella 2/2015 (Real Decreto legislativo 2/2015, por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Estatuto de los Trabajadores, BOE nro 255, 24.10.2015, s. 100224; jäljempänä työntekijöitä koskevat säännöt), 49 §:ssä, jonka otsikko on ”Sopimuksen päättyminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Työsopimus päättyy seuraavissa tilanteissa:

– –

g)      Jos työnantaja kuolee, jos työnantaja asiaa koskevassa sosiaaliturvajärjestelmässä määrätyissä tapauksissa siirtyy eläkkeelle tai jos hän tulee työkyvyttömäksi, tämän kuitenkaan rajoittamatta 44 §:n soveltamista, tai jos sopimuspuoli lakkaa olemasta oikeushenkilö.

Jos työnantaja kuolee, siirtyy eläkkeelle tai tulee työkyvyttömäksi, työntekijällä on oikeus yhden kuukauden peruspalkkaa vastaavaan korvaukseen.

Jos sopimuspuoli lakkaa olemasta oikeushenkilö, noudatetaan tämän lain 51 §:ssä säädettyä menettelyä.

– –

i)      Joukkovähentäminen taloudellisista tai tekniikkaan, organisaatioon tai tuotantoon liittyvistä syistä.

– – ”

9        Työntekijöitä koskevien sääntöjen 51 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.      Tässä laissa tarkoitetaan ’joukkovähentämisellä’ työsopimusten päättymistä taloudellisista tekniikkaan, organisaatioon tai tuotantoon liittyvistä syistä, kun nämä päättymiset kohdistuvat 90 päivän aikana vähintään

a)      10 työntekijään yrityskokonaisuuksissa (”empresas”), joissa on vähemmän kuin 100 työntekijää

b)      10 prosenttiin työntekijöistä yrityskokonaisuuksissa, joissa vähintään 100 mutta vähemmän kuin 300 työntekijää

c)      30 työntekijään yrityskokonaisuuksissa, joissa on vähintään 300 työntekijää.

Taloudellisten syiden katsotaan olevan olemassa silloin, kun yrityskokonaisuuden tulos osoittaa vaikeaa taloudellista tilannetta, kuten esimerkiksi aiheutuneita tai ennakoituja tappioita tai sen tavanomaisen tulojen tai myyntien määrän jatkuvaa heikkenemistä. Joka tapauksessa jatkuvana heikkenemisenä pidetään sitä, jos kolmen perättäisen vuosineljänneksen ajan kunkin vuosineljänneksen tavanomaisten tulojen taso tai myynti on alhaisempi kuin edellisen vuoden vastaavalla vuosineljänneksellä.

Teknisten syiden katsotaan olevan olemassa silloin, kun esimerkiksi tuotantotavoissa tai ‑välineissä tapahtuu muutoksia. Organisatoristen syiden katsotaan olevan olemassa silloin, kun esimerkiksi henkilöstön työskentelyjärjestelyissä tai ‑tavoissa taikka tuotannon organisointitavassa tapahtuu muutoksia. Tuotantoon liittyvien syiden katsotaan olevan olemassa silloin, kun esimerkiksi niiden tuotteiden tai palveluiden, joita yrityskokonaisuus aikoo tarjota markkinoille, kysynnässä tapahtuu muutoksia.

Joukkovähentämisenä pidetään myös sellaista työsopimusten päättymistä, joka koskee yrityksen koko henkilöstöä, jos yrityksessä on enemmän kuin viisi työntekijää ja jos joukkovähentäminen johtuu yrityksen toiminnan päättymisestä kokonaan edellä mainittujen syiden johdosta.

Laskettaessa tämän momentin 1 kohdassa tarkoitettujen päättyneiden työsuhteiden määrää huomioon otetaan myös mikä tahansa muu kyseisen viitejakson aikana tapahtuva työsopimusten päättyminen, joka tapahtuu työnantajan aloitteesta jostakin muusta kuin tämän lain 49 §:n 1 momentin c kohdassa säädetystä syystä, joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, jos päättyneiden työsuhteiden määrä on vähintään viisi.

Jos yritys päättää peräkkäisten 90 päivän muodostamana ajanjaksona tämän lain 52 §:n c kohdan nojalla tämän pykälän säännösten kiertämiseksi mainittuja raja-arvoja pienemmän määrän työsopimuksia ilman, että sen toimia voidaan oikeuttaa uudella perusteella, nämä uudet työsopimusten päättämiset katsotaan tehdyksi lain kiertämiseksi, ja niitä pidetään mitättöminä.

2.      Joukkovähentämistä pitää edeltää vähintään 30 kalenteripäivän, tai alle 50 työntekijän yrityksissä vähintään 15 kalenteripäivän, mittainen neuvottelujakso työntekijöiden laillisten edustajien kanssa. Työntekijöiden laillisten edustajien kanssa käytävissä neuvotteluissa on käsiteltävä ainakin mahdollisuuksia joukkovähentämisen välttämiseen tai rajoittamiseen sekä seurausten lieventämiseen sosiaalisilla tukitoimenpiteillä, kuten uudelleensijoittautumista koskevilla toimenpiteillä, ammatillisella koulutuksella tai uudelleenkoulutuksella työllistettävyyden parantamiseksi. Neuvottelut käydään yhdessä neuvottelukomiteassa siten, että jos on olemassa useita laitoksia, ne rajoittuvat niihin laitoksiin, joita menettely koskee. Neuvottelukomiteassa on enintään 13 jäsentä, jotka edustavat kutakin osapuolta.

– – ”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

10      Pääasian kantajat työskentelivät yhdessä FC:lle kuuluvan yhtiön kahdeksasta toimipaikasta. FC ilmoitti heille 17.6.2020, että heidän työsopimuksensa päättyvät 17.7.2020 alkaen hänen eläkkeelle siirtymisensä johdosta. Tämä eläkkeelle siirtyminen, joka tuli voimaan 3.8.2020, johti 54 voimassa olevan työsopimuksen päättymiseen näissä kahdeksassa toimipaikassa, mukaan lukien pääasian kantajien kahdeksan työsopimusta.

11      Viimeksi mainitut nostivat 10.7.2020 Juzgado de lo Social de Barcelonassa (Barcelonan työ- ja sosiaaliasioiden tuomioistuin, Espanja) FC:tä ja palkkaturvalaitosta vastaan kanteen riitauttaakseen lainvastaisen irtisanomisen, jonka kohteeksi he katsovat joutuneensa. Tämä tuomioistuin hylkäsi kanteen 12.1.2022 antamallaan ratkaisulla.

12      Tribunal Superior de Justicia de Cataluñaa (Katalonian itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja), jolle on tehty valitus tästä tuomiosta, pyydetään muun muassa lausumaan siitä, onko pääasian kantajien työsopimusten päättymisiä pidettävä pätemättöminä irtisanomisina sen vuoksi, ettei työntekijöitä koskevien sääntöjen 51 §:ssä säädettyä työntekijöiden edustajien kanssa neuvottelua koskevaa menettelyä ole noudatettu, vaikka nämä päättymiset ovat johtuneet FC:n eläkkeelle siirtymisestä.

13      Kyseinen tuomioistuin toteaa, että tällaisessa tilanteessa työntekijöitä koskevien sääntöjen 51 §:n neuvottelua koskevia säännöksiä ei lähtökohtaisesti voida soveltaa, kuten ilmenee yhtäältä 51 §:n 1 momentin viidennestä kohdasta, jonka mukaan ne koskevat syistä, jotka eivät liity työntekijään, johtuvaa työsopimuksen päättymistä vain, jos on toteutettu myös irtisanomisia saman momentin ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista taloudellisista, organisatorisista tai tuotannollisista syistä, ja toisaalta tämän lain 49 §:n 1 momentin g kohdasta, jossa säädetään mainitussa 51 §:ssä tarkoitetun neuvottelumenettelyn soveltamisesta vain silloin, kun työsopimusten päättyminen johtuu sopimuskumppanin oikeushenkilöllisyyden lakkaamisesta eikä työnantajan, joka on luonnollinen henkilö, eläkkeelle siirtymisestä.

14      Mainittu tuomioistuin pohtii kuitenkin, onko tämän tilanteen sulkeminen kyseisen neuvottelumenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 98/59 mukaista, ja jos näin ei ole, voivatko asianomaiset työntekijät vedota tähän direktiiviin työnantajaansa, joka on luonnollinen henkilö, vastaan, vaikka mainittua direktiiviä ei olisi pantu asianmukaisesti täytäntöön kansallisessa oikeudessa. Viimeksi mainitun seikan osalta se toteaa olevansa tietoinen siitä, että direktiivin säännöksillä ei pääsääntöisesti voida katsoa olevan niin sanottua ”horisontaalista” välitöntä oikeusvaikutusta yksityisten välisissä oikeusriidoissa. Koska unionin tuomioistuin on kuitenkin jo hyväksynyt tietyissä tapauksissa poikkeuksia tästä säännöstä silloin, kun kyseinen oikeus on vahvistettu myös unionin yleisessä oikeusperiaatteessa tai Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) määräyksessä, jonka konkreettinen täytäntöönpano varmistetaan direktiivillä, kyseinen tuomioistuin pohtii, voidaanko nyt käsiteltävässä asiassa soveltaa analogista poikkeusta, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 27 ja/tai 30 artiklan määräykset.

15      Näiden seikkojen perusteella Tribunal Superior de Justicia de Galicia on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Voidaanko direktiivin 98/59 2 artiklan mukaisena pitää työntekijöitä koskevien sääntöjen 49 §:n 1 momentin g kohdan kaltaista lainsäädäntöä, jossa ei säädetä neuvottelujaksosta tilanteissa, joissa päättyneiden työsopimusten määrä on suurempi kuin kyseisen direktiivin 1 artiklassa säädetty määrä ja joissa nämä päättymiset johtuvat työnantajan, joka on luonnollinen henkilö, siirtymisestä eläkkeelle?

2)      Jos edelliseen kysymykseen ei vastata myöntävästi, onko direktiivillä 98/59 horisontaalinen välitön oikeusvaikutus yksityisten välillä?”

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Tutkittavaksi ottaminen

16      Muistuttaen, että FC:n yrityksen palveluksessa olevat 54 työntekijää olivat jakautuneet FC:n eläkkeelle siirtyessä sen kahdeksaan toimipaikkaan, Euroopan komissio pohtii, onko tässä tapauksessa saavutettu direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyt kynnysarvot, jotka koskevat niiden työntekijöiden lukumäärää, joita joukkovähentämisen on täytynyt koskea. Mainitussa säännöksessä nimittäin määritellään kyseisen direktiivin soveltamisala viittaamalla yksinomaan käsitteeseen ”toimipaikka”, jossa on oltava vakituisesti vähintään 20 työntekijää.

17      Tältä osin on ensin muistutettava, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämällä kysymyksellä merkitystä asian kannalta. Jos esitetty kysymys koskee unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava se. Tästä seuraa, että olettamana on, että unionin oikeuteen liittyvällä ennakkoratkaisukysymyksellä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta tällaista kysymystä ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin säännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 29.5.2018, Liga van Moskeeën en Islamitische Organisaties Provincie Antwerpen ym., C‑426/16, EU:C:2018:335, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18      Käsiteltävänä olevassa asiassa on ensinnäkin todettava, että ennakkoratkaisupyyntöön ei sisälly mitään tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka osoittaisivat FC:n yrityksen toimipaikkojen ominaispiirteet ajankohtana, jolloin pääasiassa kyseessä olevat työsopimukset päättyivät. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ennakkoratkaisukysymyksillään pyydä minkäänlaista tulkintaa direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyistä määrällisistä raja-arvoista tai mainitussa säännöksessä tarkoitetun yrityksen käsitteen laajuudesta. Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodosta sen sijaan ilmenee, että se on esitetty erityisesti sellaisia tapauksia varten, joissa työsopimusten päättymiset koskevat ”suurempaa määrää kuin direktiivin 98/59 1 artiklassa säädetty määrä”.

19      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarvittaessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ja erityisesti 13.5.2015 annetusta tuomiosta Rabal Cañas (C‑392/13, EU:C:2015:318) tältä osin ilmenevien ohjeiden perusteella arvioida ja luonnehtia pääasian tosiseikkoja direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yrityksen käsitteen ja kyseisessä säännöksessä säädettyjen määrällisten raja-arvojen valossa.

20      Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sen seikan, että – kuten työntekijöitä koskevien sääntöjen 51 §:n 1 momentin sanamuodosta ilmenee ja kuten unionin tuomioistuin on jo todennut samassa 13.5.2015 antamassaan tuomiossa Rabal Cañas (C‑392/13, EU:C:2015:318) ja 10.12.2009 antamassaan tuomiossa Rodríguez Mayor ym. (C‑323/08, EU:C:2009:770) – Espanjan lainsäätäjä on vedonnut tältä osin direktiivin 98/59 5 artiklaan ja omaksunut tässä tapauksessa joukkovähentämisen käsitteen määritelmän, jossa käytetään vertailuyksikkönä laskettaessa niiden työntekijöiden määrää, joihin tällaiset irtisanomiset vaikuttavat, pikemminkin yrityskokonaisuuden kuin yrityksen määritelmää.

21      Edellä esitetyn perusteella ei ole ilmeistä, että direktiivin 98/59 säännösten tulkinnalla, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei olisi mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai pääasian kohteeseen tai että tuomioistuimen esiin nostama ongelma olisi luonteeltaan hypoteettinen.

22      Tästä seuraa, että ennakkoratkaisukysymykset on otettava tutkittaviksi.

 Ensimmäinen kysymys

23      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklaa yhdessä luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan sellaista työsopimusten päättymistä työnantajan eläkkeelle siirtymisen vuoksi, joka koskee suurempaa määrää työntekijöitä kuin josta säädetään 1 artiklan 1 kohdassa, ei pidetä ”joukkovähentämisenä” eikä se näin ollen edellytä 2 artiklassa säädettyä työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvotteluja heidän kanssaan.

24      Direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan direktiiviä sovellettaessa ”joukkovähentämisellä” tarkoitetaan työnantajan toimeenpanemia irtisanomisia yhdestä tai useammasta syystä, joka ei liity yksittäisiin työntekijöihin, kun tietyt määrään ja aikaan liittyvät edellytykset täyttyvät (tuomio 12.10.2004, komissio v. Portugali, C‑55/02, EU:C:2004:605, 43 kohta).

25      Tältä osin on syytä muistuttaa, että vaikka ”irtisanomisen” käsitettä ei nimenomaisesti määritellä direktiivissä 98/59, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on katsottava ottaen huomioon kyseisen direktiivin tavoite ja se asiayhteys, johon 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta kuuluu, että kyse on unionin oikeuden käsitteestä, jota on tulkittava yhdenmukaisesti ja jota ei voida määritellä viittaamalla jäsenvaltioiden lainsäädäntöön, ja että sitä on tulkittava siten, että se koskee kaikkia työsopimuksen päättymisiä, joita työntekijä ei ole halunnut ja joihin ei siis ole hänen suostumustaan (ks. vastaavasti tuomio 11.11.2015, Pujante Rivera, C‑422/14, EU:C:2015:743, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      Unionin tuomioistuin on myös todennut, että kun otetaan huomioon direktiivin 98/59 tavoite, jona on – kuten sen johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee – muun muassa työntekijöiden suojan vahvistaminen joukkovähentämistilanteissa, käsitteitä, joilla määritellään direktiivin soveltamisala, mukaan lukien sen 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa oleva ”irtisanomisen” käsite, ei saada määritellä suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 11.11.2015, Pujante Rivera, C‑422/14, EU:C:2015:743, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Riitauttaakseen tällaisen luonnehdinnan pääasiassa kyseessä olevien työsopimusten päättymisten osalta DB väittää, että FC:n kaltaisen työnantajan pitäisi hänen palkkaamansa työntekijän tavoin voida oikeutetusti jäädä eläkkeelle ja päättää tekemänsä työsopimukset, mikä on lisäksi ennakoitavissa oleva tapahtuma työntekijälle, joka sitoutuu tällä tavoin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen luonnollisen henkilön kanssa. DB katsoo myös, että direktiivissä 98/59 säädetyn kaltainen neuvottelumenettely ei ole merkityksellinen silloin, kun suunnitellut työsopimusten päättymiset liittyvät työnantajan eläkkeelle siirtymiseen, mikä tekee kyseisistä irtisanomisista väistämättömiä, kuten tässä tapauksessa.

28      Tältä osin on kuitenkin muistutettava yhtäältä, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu irtisanomisen käsite ei edellytä muun muassa, että työsopimuksen päättymisen taustalla olevat syyt vastaavat työnantajan tahtoa, ja toisaalta, että työsopimuksen päättyminen ei jää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle pelkästään siitä syystä, että se on riippuvainen työnantajan tahdon ulkopuolisista seikoista (tuomio 12.10.2004, komissio v. Portugali, C‑55/02, EU:C:2004:605, 50 ja 60 kohta).

29      Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että niissäkin tapauksissa, joissa yrityksen toiminnan lopullinen päättyminen ei riipu työnantajan tahdosta ja joissa osoittautuu, ettei direktiivin 98/59 soveltaminen kokonaisuudessaan ole mahdollista, kyseisen direktiivin soveltamista ei voida sulkea pois kokonaisuudessaan (ks. vastaavasti tuomio 12.10.2004, komissio v. Portugali (C‑55/02, EU:C:2004:605, 57 kohta).

30      On vielä todettava erityisesti, että direktiivin 98/59 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan työntekijöiden edustajien kanssa käytävien neuvottelujen tarkoituksena ei ole pelkästään joukkovähentämisen kohteena olevien työntekijöiden määrän pienentäminen tai niiden välttäminen, vaan ne koskevat muun muassa tällaisten joukkovähentämisten seurausten lieventämistä käyttämällä sosiaalisia toimenpiteitä varsinkin vähentämisen kohteeksi joutuneiden työntekijöiden työllistämiseksi tai kouluttamiseksi uudelleen (tuomio 12.10.2004, komissio v. Portugali, C‑55/02, EU:C:2004:605, 58 kohta). Näillä neuvotteluilla on siis edelleen merkitystä silloin, kun suunnitellut työsopimusten päättymiset liittyvät työnantajan eläkkeelle siirtymiseen.

31      On toki totta, että 10.12.2009 annetussa tuomiossa Rodríguez Mayor ym. (C‑323/08, EU:C:2009:770), joka koski myös työntekijöitä koskevia sääntöjä, unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan joukkovähentämisenä ei pidetä työnantajan, joka on luonnollinen henkilö, kuolemasta johtuvaa useampien työntekijöiden työsopimusten päättymistä, eikä siihen sovelleta mainitun direktiivin soveltamiseksi annettuja kansallisia säännöksiä.

32      On kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuin päätyi tällaiseen tulkintaan vasta todettuaan muun muassa mainitun tuomion 34–41 kohdassa, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan, 2 artiklan 1 ja 3 kohdan ja 3 artiklan sanamuodosta yhdessä seuraa, että mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu joukkovähentämisen käsite edellyttää sellaisen työnantajan olemassaoloa, joka on suunnitellut tällaista vähentämistä ja joka voi tätä varten yhtäältä toteuttaa kyseisen direktiivin 2 ja 3 artiklassa tarkoitetut toimet ja toisaalta toimeenpanna tarvittaessa tällaisen vähentämisen. Saman tuomion 42 kohdassa unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, että nämä edellytykset eivät enää täyty, jos luonnollisena henkilönä yritystä ylläpitävä työnantaja kuolee.

33      Unionin tuomioistuin on tältä osin myös todennut 10.12.2009 asiassa Rodríguez Mayor ym. (C‑323/08, EU:C:2009:770) antamansa tuomion 44 kohdassa, että, että direktiivin 98/59 päätavoitetta, eli joukkovähentämistä edeltävää neuvottelua työntekijöiden edustajien kanssa ja tiedottamista toimivaltaiselle viranomaiselle, ei kuitenkaan voida saavuttaa, jos ”joukkovähentämiseksi” luokitellaan luonnollisen henkilön yrityksen koko henkilökunnan työsopimusten päättyminen kyseisen yrityksen toiminnan lakkaamisen johdosta, joka johtuu työnantajan kuolemasta, sillä tällaisia neuvotteluja ei voida käydä ja ei ole siksi mahdollista välttää joukkovähentämistä tai rajoittaa niiden työntekijöiden määrää, joiden työsopimukset päätetään, tai pienentää seurauksia.

34      Lopuksi unionin tuomioistuin muistutti mainitun tuomion 48 kohdassa, että työnantajan neuvottelemista ja ilmoittamista koskevat velvollisuudet syntyvät ennen tämän päätöstä irtisanoa työsopimukset, ja totesi tältä osin saman tuomion 50 kohdassa, että työnantajan, joka on luonnollinen henkilö, kuoleman tapauksessa ei ole olemassa päätöstä työsopimusten päättymisestä eikä tätä edeltävää aikomusta toteuttaa ne.

35      On kuitenkin todettava, että edellä 32–34 kohdassa tarkoitettuja työnantajan, joka on luonnollinen henkilö, kuolemasta aiheutuvan tilanteen erityispiirteitä ei ole tilanteessa, jossa työsopimusten päättyminen johtuu tällaisen työnantajan eläkkeelle siirtymisestä.

36      Viimeksi mainitussa tilanteessa työnantaja, joka harkitsee tällaisia työsopimusten päättymisiä eläkkeelle siirtyessään, voi nimittäin lähtökohtaisesti toteuttaa direktiivin 98/59 2 ja 3 artiklassa tarkoitetut toimet ja käydä tässä yhteydessä neuvotteluja, joilla pyritään muun muassa välttämään tällaiset työsopimusten päättymiset, vähentämään niiden määrää tai ainakin lieventämään niiden seurauksia.

37      Ei ole myöskään merkityksellistä, että Espanjan oikeudessa pääasioissa kyseessä olevan kaltaisia tilanteita ei pidetä irtisanomisina vaan työsopimusten päättymisinä suoraan lain nojalla. Kyseessä ovat nimittäin työsopimuksen päättymiset, joita työntekijä ei ole halunnut, eli direktiivissä 98/59 tarkoitetut irtisanomiset (ks. analogisesti tuomio 12.10.2004, komissio v. Portugali, C‑55/02, EU:C:2004:605, 62 kohta).

38      Näin ollen millä tahansa kansallisella lainsäädännöllä tai sen tulkinnalla, jonka nojalla katsottaisiin, ettei työsopimuksen päättyminen ole direktiivissä 98/59 tarkoitettu työntekijän ”irtisanominen”, muutettaisiin kyseisen direktiivin soveltamisalaa ja vietäisiin siltä sen täysi vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 11.11.2015, Pujante Rivera, C‑422/14, EU:C:2015:743, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklaa yhdessä luettuina on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan työnantajan eläkkeelle siirtymisen vuoksi tapahtuvaa työsopimusten päättymistä, joka koskee suurempaa määrää työntekijöitä kuin 1 artiklan 1 kohdassa säädetty määrä, ei pidetä ”joukkovähentämisenä” eikä se siis edellytä 2 artiklassa säädettyä työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvottelua heidän kanssaan.

 Toinen kysymys

40      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeutta tulkittava siten, että siinä velvoitetaan yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin jättämään soveltamatta edellä 39 kohdassa tarkoitetun kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jos se on ristiriidassa direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan säännösten kanssa.

41      Aluksi on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jossa todetaan, että kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista lainsäädäntöä, niiden on tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle kyseisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja siten noudatettaisiin SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa (tuomio 6.11.2018, Bauer ja Willmeroth, C‑569/16 ja C‑570/16, EU:C:2018:871, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Tältä osin on myös todettava, että kansallisen oikeuden yhdenmukaisen tulkinnan periaate edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 6.11.2018, Bauer ja Willmeroth, C‑569/16 ja C‑570/16, EU:C:2018:871, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti muistuttanut, yhdenmukaisen tulkinnan periaatteella on kuitenkin tietyt rajat. Niinpä kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua unionin oikeuteen, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet, eikä kyseinen velvollisuus voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (tuomio 19.4.2016, DI, C‑441/14, EU:C:2016:278, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Nyt käsiteltävässä asiassa DB ja Espanjan hallitus ovat eri mieltä siitä, voidaanko pääasiassa kyseessä olevaa lainsäädäntöä tulkita siten, että sen yhdenmukaisuus direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä 2 artiklan kanssa, voidaan varmistaa, koska DB katsoo, että työntekijöitä koskevien sääntöjen 49 §:n 1 momentin g kohdan selkeä ja täsmällinen sanamuoto on esteenä tällaiselle yhdenmukaiselle tulkinnalle ja Espanjan hallitus katsoo päinvastoin, että yhdenmukainen tulkinta on mahdollinen eikä se olisi luonteeltaan contra legem ‑tulkinta.

45      Kansallisen oikeuden tulkinnasta lausuminen ei kuitenkaan kuulu unionin tuomioistuimelle vaan ainoastaan kansallisille tuomioistuimille, joten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarvittaessa ratkaistava, voidaanko pääasiassa kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä tulkita tavalla, jolla voidaan varmistaa sen yhteensopivuus direktiivin 98/59 kanssa.

46      Tämän jälkeen on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvollisuuksia yksityiselle eikä siihen näin ollen voida sellaisenaan vedota tätä vastaan. Se, että mahdollisuus vedota sellaisen direktiivin säännökseen, jota ei ole saatettu osaksi kansallista oikeutta tai joka on pantu täytäntöön virheellisesti, ulotettaisiin yksityisten välisiin suhteisiin, merkitsisi nimittäin sitä, että Euroopan unionille tunnustettaisiin valta säätää välittömin oikeusvaikutuksin yksityisiin kohdistuvista velvollisuuksista, vaikka sillä on tämä toimivalta ainoastaan niillä aloilla, joilla sille on annettu asetuksenantovalta (tuomio 6.11.2018, Bauer ja Willmeroth, C‑569/16 ja C‑570/16, EU:C:2018:871, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47      Tästä seuraa, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohtaan, luettuna yhdessä 2 artiklan kanssa, ei voida vedota pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa yksityisten välisessä oikeusriidassa mainittujen säännösten täyden vaikutuksen takaamiseksi jättämällä kansallinen lainsäädäntö, joka katsotaan niiden vastaiseksi, soveltamatta (ks. analogisesti tuomio 6.11.2018, Bauer ja Willmeroth (C‑569/16 ja C‑570/16, EU:C:2018:871, 78 kohta).

48      Lopuksi on tarkasteltava perusoikeuskirjan 27 artiklan ja 30 artiklan ulottuvuutta sen määrittämiseksi – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ennakkoratkaisupyynnössään –, onko yhtä ja/tai toista näistä määräyksistä tulkittava siten, että niihin voidaan vedota yksin tai yhdessä direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan kanssa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa yksityisten välisessä oikeusriidassa, jotta kansallinen tuomioistuin jättäisi soveltamatta kansallisen lainsäädännön, jonka katsotaan näin ollen olevan mainittujen direktiivin säännösten vastainen.

49      Yhtäältä perusoikeuskirjan 27 artiklasta, jonka otsikko on ”Työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä” ja jossa määrätään, että työntekijöille tai heidän edustajilleen on asianmukaisilla tasoilla taattava mahdollisuus saada tietoa ja tulla kuulluksi unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisissa tapauksissa ja niissä määrätyin edellytyksin, on nyt käsiteltävässä asiassa riittävää muistuttaa, että unionin tuomioistuin on katsonut, että kyseisen määräyksen sanamuodosta käy selvästi ilmi, että jotta se saisi täyden vaikutuksensa, sitä on täsmennettävä unionin oikeussäännöillä tai kansallisilla oikeussäännöillä (tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale, C‑176/12, EU:C:2014:2, 44 ja 45 kohta ja tuomio 6.11.2018, Bauer ja Willmeroth, C‑569/16 ja C‑570/16, EU:C:2018:871, 84 kohta).

50      Tältä osin direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan säännöksiin sisältyvien sääntöjen kaltaisia sääntöjä, jotka on osoitettu jäsenvaltioille ja joissa määritetään tilanteet, joissa työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvottelua heidän kanssaan koskeva menettely on toteutettava työntekijöiden joukkovähentämisen yhteydessä, sekä aineelliset ja menettelylliset edellytykset, jotka tämän tiedottamisen ja neuvottelun on täytettävä, ei voida johtaa välittömästi sovellettavina oikeussääntöinä perusoikeuskirjan 27 artiklan sanamuodosta (ks. analogisesti tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale, C‑176/12, EU:C:2014:2, 46 kohta).

51      Perusoikeuskirjan 27 artiklaan sellaisenaan ei siis voida vedota pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa yksityisten välisessä oikeusriidassa sen päätelmän tekemiseksi, että direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan vastaiset kansalliset säännökset on sivuutettava (ks. analogisesti tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale (C‑176/12, EU:C:2014:2, 48 kohta).

52      Tätä toteamusta ei horjuta perusoikeuskirjan 27 artikla, luettuna yhdessä direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan kanssa, kun otetaan huomioon, että siltä osin kuin kyseinen artikla ei itsessään riitä antamaan yksityisille oikeutta, johon voidaan vedota sellaisenaan, ei voi olla toisin silloin, kun kyseessä on tällainen yhdistelmä (ks. myös tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale (C‑176/12, EU:C:2014:2, 49 kohta).

53      Toisaalta perusoikeuskirjan 30 artiklasta, jossa määrätään, että jokaisella työntekijällä on oikeus suojaan perusteettomalta irtisanomiselta unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti, on todettava, että edellä 49–52 kohdassa esitettyjen perusteiden on soveltuvin osin johdettava analogiseen päätelmään kuin näistä kohdista perusoikeuskirjan 27 artiklan osalta ilmenevä päätelmä.

54      Kuten edellä 49 kohdassa on kyseisen 27 artiklan osalta muistutettu, perusoikeuskirjan 30 artiklan sanamuodosta ilmenee selvästi, että jotta tämä määräys saisi täyden vaikutuksensa, sitä on täsmennettävä unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden säännöksillä.

55      Riippumatta siitä, voidaanko direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdassa ja 2 artiklassa säädettyjen, työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvottelua heidän kanssaan joukkovähentämistapauksissa koskevien sääntöjen noudattamatta jättäminen kuulua perusoikeuskirjan 30 artiklan aineelliseen soveltamisalaan ja kyseisessä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”perusteeton irtisanominen” soveltamisalaan, on riittävää todeta, että tällaisia jäsenvaltioille osoitettuja sääntöjä, joissa määritellään olosuhteet, joissa työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvottelua heidän kanssaan koskeva menettely on toteutettava työntekijöiden joukkoirtisanomisten yhteydessä sekä aineelliset ja menettelylliset edellytykset, jotka tiedottamisen ja neuvottelun on täytettävä, ei voida johtaa suoraan sovellettavina oikeussääntöinä 30 artiklan sanamuodosta.

56      Analogisesti edellä 51 ja 52 kohdassa esitetyn kanssa perusoikeuskirjan 27 artiklan osalta on siis todettu, että perusoikeuskirjan 30 artiklaan ei voida vedota sellaisenaan tai yhdessä direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan kanssa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa yksityisten välisessä oikeusriidassa sen toteamiseksi, että mainittujen direktiivin 98/59 säännösten kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säännökset on sivuutettava.

57      Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeutta on tulkittava siten, että siinä ei edellytetä, että yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin jättää soveltamatta edellä 39 kohdassa tarkoitetun kaltaisen kansallisen lainsäädännön, jos se on ristiriidassa direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan säännösten kanssa.

 Oikeudenkäyntikulut

58      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklaa yhdessä luettuina

on tulkittava siten, että

ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan työnantajan eläkkeelle siirtymisen vuoksi tapahtuvaa työsopimusten päättymistä, joka koskee suurempaa määrää työntekijöitä kuin 1 artiklan 1 kohdassa säädetty määrä, ei pidetä ”joukkovähentämisenä” eikä se siis edellytä 2 artiklassa säädettyä työntekijöiden edustajille tiedottamista ja neuvottelua heidän kanssaan.

2)      Unionin oikeutta on tulkittava siten, että siinä ei edellytetä, että yksityisten välistä oikeusriitaa käsittelevä kansallinen tuomioistuin jättää soveltamatta tämän tuomiolauselman 1 kohdassa tarkoitetun kaltaisen kansallisen lainsäädännön, jos se on ristiriidassa direktiivin 98/59 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan säännösten kanssa.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.

1 Kuvitteellinen nimi, joka ei vastaa oikeudenkäynnin minkään asianosaisen todellista nimeä.