–

Eventmedia Soluciones SL, edustajanaan A.-M. Martínez Cuadros, abogada,

–

Air Europa Líneas Aéreas SAU, edustajinaan N. de Dorremochea Guiot, procurador, ja E. Olea Ballesteros, abogado,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään A. Ballesteros Panizo,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. L. Buendía Sierra ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Eventmedia Soluciones SL (jäljempänä Eventmedia), joka on lentomatkustajan korvaussaatavan luovutuksensaaja, ja Air Europa Líneas Aéreas SAU (jäljempänä Air Europa) ja joka koskee viivästymisestä kyseisen matkustajan matkatavaran kuljetuksessa Air Europan toteuttaman lennon yhteydessä aiheutuneen vahingon korvaamista.

3

Eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämisestä Montrealissa 28.5.1999 tehdyn yleissopimuksen, jonka Euroopan yhteisö allekirjoitti 9.12.1999 ja joka hyväksyttiin sen puolesta 5.4.2001 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2001/539/EY (EYVL 2001, L 194, s. 38; jäljempänä Montrealin yleissopimus), 19 artiklassa määrätään otsikon ”Viivästys” alla seuraavaa:

”Rahdinkuljettaja on vastuussa vahingosta, joka on aiheutunut viivästyksestä matkustajien, matkatavaran tai tavaran ilmakuljetuksessa. Rahdinkuljettaja ei kuitenkaan ole vastuussa viivästyksestä aiheutuneesta vahingosta, jos se näyttää toteen, että rahdinkuljettaja ja sen palveluksessa olevat henkilöt ja asiamiehet ryhtyivät vahingon välttämiseksi kaikkiin toimenpiteisiin, joita on voitu kohtuudella edellyttää, tai jos niiden on ollut mahdotonta ryhtyä tällaisiin toimenpiteisiin.”

4

Direktiivin 93/13 johdanto-osan 24. perustelukappaleessa todetaan, että ”jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi”.

5

Kyseisen direktiivin tarkoituksena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

6

Kyseisen direktiivin 2 artiklan b alakohdassa vahvistetaan seuraavat määritelmät:

”’kuluttajalla’ [tarkoitetaan] jokaista luonnollista henkilöä, joka tämän direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään ei harjoita ammatti- tai liiketoimintaa”.

7

Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”

8

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

9

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

10

Lentomatkustaja, jonka matkatavaran kuljetus viivästyi Madridista (Espanja) Cancúniin (Meksiko) suuntautuneen lennon yhteydessä, siirsi lentoliikenteenharjoittaja Air Europalta olevan vahingonkorvaussaatavansa Eventmedia-nimiselle kaupalliselle yhtiölle.

11

Tämän jälkeen Eventmedia nosti Juzgado de lo Mercantil n.o 1 de Palma de Mallorcassa (Palma de Mallorcan kauppatuomioistuin nro 1, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen Air Europaa vastaan ja vaati Montrealin yleissopimuksen 19 artiklan nojalla 766 euron suuruista korvausta kyseisestä viivästymisestä aiheutuneesta vahingosta.

12

Air Europa kiisti Eventmedian asiavaltuuden kyseisessä tuomioistuimessa. Air Europan mukaan korvaussaatavaa ei ollut luovutettu oikeudellisesti pätevällä tavalla, koska luovuttaminen oli vastoin sen yleisten kuljetusehtojen 15.1 ehtoon (jäljempänä kyseessä oleva ehto) sisältyvää kieltoa luovuttaa matkustajalle kuuluvia oikeuksia. Kyseisen ehdon mukaan ”Air Europan ja minkä tahansa liikenteenharjoittajan vastuu määritetään 1 §:n mukaisesti lipun antaneen liikenteenharjoittajan kuljetusehdoissa, ellei toisin määrätä. Matkustajalle kuuluvat oikeudet ovat täysin henkilökohtaisia, eivätkä ne ole luovutettavissa”.

13

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että Montrealin yleissopimuksen 19 artiklassa määrätty lentoliikenteenharjoittajan vastuu tapauksissa, joissa matkatavaran kuljetus viivästyy, kuuluu luonteeltaan sopimusoikeudellisen vahingonkorvauskanteen soveltamisalaan. Näin ollen tällaiseen viivästymiseen liittyvän vahingonkorvaussaatavan luovutus kuuluu kyseessä olevassa ehdossa vahvistetun luovutuskiellon soveltamisalaan.

14

Kyseinen tuomioistuin viittaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja katsoo, että sillä on käytettävissään riittävät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotta se kykenee valvomaan ehdon sisältöä ja toteamaan sen direktiivissä 93/13 tarkoitetulla tavalla kohtuuttomaksi kontradiktorisen menettelyn päätteeksi. Se pohtii kuitenkin sitä, voiko se tutkia kyseisen ehdon kohtuuttomuuden viran puolesta. Yhtäältä on nimittäin niin, että siinä vireillä olevaa menettelyä ei ole pannut vireille sen kuljetussopimuksen osapuoli, johon kanne perustuu, vaan lentomatkustajan korvaussaatavan luovutuksensaaja, joka ei ole kuluttaja. Toisaalta koska kuluttaja ei ole menettelyn asianosainen, hänen tahtoaan vedota – kyseisen tuomioistuimen ilmoitettua asiasta – siihen, että kyseessä oleva ehto on kohtuuton ja että se ei ole sitova, ei voida ottaa huomioon.

15

Tässä tilanteessa Juzgado de lo Mercantil n.o 1 de Palma de Mallorca on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

16

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta sellaisen ehdon mahdollinen kohtuuttomuus, joka on lentomatkustajan ja lentoliikenteen harjoittajan välillä tehdyssä sopimuksessa ja jossa kielletään matkustajalla kyseiseen liikenteenharjoittajaan nähden olevien oikeuksien luovuttaminen, kun matkustajan vahingonkorvaussaatavan luovutuksensaajana oleva kaupallinen yhtiö on saattanut mainitun tuomioistuimen käsiteltäväksi vahingonkorvauskanteen kyseistä liikenteenharjoittajaa vastaan.

17

Tilanteessa, jossa lentomatkustajan saatavia on luovutettu perintätoimistolle, unionin tuomioistuin on jo katsonut, että se, että pääasiassa on asianosaisina vain elinkeinonharjoittajia, ei estä direktiivin 93/13 soveltamista, koska kyseisen direktiivin soveltamisala ei riipu kyseisen asian asianosaisten henkilöllisyydestä vaan sopimuksen osapuolten asemasta (ks. vastaavasti tuomio 18.11.2020, DelayFix, C‑519/19, EU:C:2020:933, 53 ja 54 kohta).

18

Direktiivin 93/13 1 artiklan 1 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä nimittäin sovelletaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten ehtoihin, joista ei ole erikseen neuvoteltu (tuomio 18.11.2020, DelayFix, C‑519/19, EU:C:2020:933, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Käsiteltävässä asiassa kuljetussopimus, johon korvaussaatava, johon Eventmedia vetoaa, perustuu ja joka sisältää kyseessä olevan ehdon, on tehty elinkeinonharjoittajan eli Air Europan ja lentomatkustajan välillä. Mistään ei myöskään ilmene, että viimeksi mainittu olisi ostanut lentolippunsa elinkeinotoimintansa harjoittamisen yhteydessä, joten – jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta johdu – vaikuttaa siltä, että kyseinen matkustaja teki sopimuksen direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettuna kuluttajana.

20

Tämän tuomion 17 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioiden pääasia kuuluu siis direktiivin 93/13 soveltamisalaan.

21

Asiassa ERSTE Bank Hungary (C‑32/14, EU:C:2015:637) 1.10.2015 annetun tuomion 63 kohdassa ja asiassa Lintner (C‑511/17, EU:C:2020:188) 11.3.2020 annetun tuomion 29 kohdassa esitetyillä perusteluilla, joihin ennakkoratkaisupyynnössä lähinnä vedotaan, ei voida kyseenalaistaa tällaista päätelmää.

22

Unionin tuomioistuin on toki katsonut tämän osalta, että edellytyksenä direktiivillä 93/13 tavoitellun kuluttajansuojan antamiselle on se, että jokin sopimuksen osapuolista on pannut vireille tuomioistuinmenettelyn. Tämä toteamus on kuitenkin sijoitettava kyseisiin tuomioihin johtaneiden tapausten asiayhteyteen, sillä niissä asianosaisina todellakin olivat kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja, jotka olivat tehneet sopimuksen.

23

Täsmällisemmin todettuna tapauksessa, joka johti 1.10.2015 annettuun tuomioon ERSTE Bank Hungary (C‑32/14, EU:C:2015:637), unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi oli saatettu kysymys lähinnä siitä, onko direktiivillä 93/13 käyttöön otettua suojajärjestelmää tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa sallitaan se, että notaari, joka on muotovaatimusten mukaisesti laatinut elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä sopimusta koskevan virallisen asiakirjan, saa liittää kyseiseen asiakirjaan täytäntöönpanolausekkeen tai kieltäytyä poistamasta sitä, voimatta valvoa kyseisen sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta. Kyseistä kysymystä tutkiessaan unionin tuomioistuin teki olennaisilta osin eron tällaisen notaarin toteuttaman menettelyn ja tuomioistuinmenettelyn välillä ja korosti, että direktiivissä 93/13 tavoitellun suojan järjestelmässä edellytetään yksinomaan viimeksi mainitun menettelyn aikana, että kansallinen tuomioistuin tutkii viran puolesta kyseisen direktiivin sopimusalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuuden (ks. vastaavasti tuomio 1.10.2015, ERSTE Bank Hungary, C‑32/14, EU:C:2015:637, 33, 41–47 ja 59 kohta). Tämän lisäksi kuitenkin edellytetään, että asia on saatettu kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kyseisen tuomion 63 kohdassa olevilla perusteluilla viitataan tähän menettelyn johtavaan periaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuinmenettelyn vireille saattaminen on yksinomaan asianosaisten tehtävä.

24

Asiassa Lintner (C‑511/17, EU:C:2020:188) 11.3.2020 annetun tuomion 29 kohta kuuluu puolestaan päättelyyn, joka koskee oikeudenkäynnin kohteen rajoja ja dispositiivista periaatetta. Kyseisen tuomion 26–34 artiklasta kokonaisuutena tarkasteltuina ilmenee näin ollen, että unionin tuomioistuin ei halunnut rajata direktiivin 93/13 soveltamisalaa riita-asioihin, joissa asianosaisina ovat kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja, vaan pikemminkin korostaa sitä, että direktiivissä 93/13 tavoiteltu kuluttajansuoja edellyttää, että tuomioistuinmenettely on aloitettu, ja että kansallisen tuomioistuimen aktiivinen osallistuminen ei voi ylittää sen käsiteltäväksi saatetun riita-asian rajoja.

25

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin ei pyrkinyt tämän tuomion 23 ja 24 kohdassa tarkoitetuilla kahdella tuomiolla rajaamaan direktiivin 93/13 soveltamisalaa yksinomaan riita-asioihin, joissa asianosaisina ovat kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja, jotka ovat tehneet sopimuksen.

26

Näiden alustavien huomautusten jälkeen on määritettävä, onko kansallisen tuomioistuimen tutkittava viran puolesta sopimuksen mahdollisesti kohtuuttomat ehdot, kun oikeusriidan asianosaisina eivät ole kyseinen kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja vaan elinkeinonharjoittaja ja toinen elinkeinonharjoittaja eli kaupallinen yhtiö, jolla kuluttajan oikeudet on luovutettu.

27

On muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta (tuomio 27.6.2000, Océano Grupo Editorial et Salvat Editores, C‑240/98–C‑244/98, EU:C:2000:346, 25 kohta ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 51 kohta).

28

Tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro, C‑168/05, EU:C:2006:675, 36 kohta ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 52 kohta).

29

Tähän liittyen unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tutkia viran puolesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjata sitä epätasapainoa, joka vallitsee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä, jos tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Kuten direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, ilmenee, direktiivissä jäsenvaltiot velvoitetaan lisäksi säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C‑618/10, EU:C:2012:349, 68 kohta ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 54 kohta).

31

Vaikka unionin tuomioistuin on jo rajannut useaan otteeseen ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset huomioon ottaen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien kyseiseen direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin niin, ettei unionin oikeudessa ole lähtökohtaisesti yhdenmukaistettu sopimusehdon väitetyn kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä. Kyseiset menettelyt kuuluvat näin ollen jäsenvaltioiden sisäiseen oikeusjärjestykseen jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla, kunhan ne eivät kuitenkaan ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat menettelyt (vastaavuusperiaate) ja kunhan ne eivät ole sellaisia, että unionin oikeudessa tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C‑407/18, EU:C:2019:537, 45 ja 46 kohta ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 55 kohta).

32

Tässä tilanteessa on määritettävä, edellytetäänkö kyseisissä säännöksissä – tarkasteltuina yhdessä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen kanssa – sitä, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi kaupallinen yhtiö, joka on kuluttajalla tämän sopimuskumppanina olevalta elinkeinonharjoittajalta olevan vahingonkorvaussaatavan luovutuksensaaja, on saattanut asian, valvoo kyseisen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä tehdyssä sopimuksessa olevan ehdon mahdollista kohtuuttomuutta.

33

Ensinnäkin vastaavuusperiaatteesta on todettava, että kansallisen tuomioistuimen on kansallisessa oikeudessa sovellettavien oikeussuojakeinoja koskevien menettelysääntöjen valossa tarkastettava, noudatetaanko kyseistä periaatetta, ottaen huomioon asianomaisen oikeussuojakeinon kohde, peruste ja olennaiset osatekijät (tuomio 17.5.2022Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan on katsottava olevan sellaisia kansallisia sääntöjä vastaava normi, jotka kuuluvat kansallisen oikeusjärjestyksen perusteisiin (tuomio 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones, C‑40/08, EU:C:2009:615, 52 kohta ja tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 24 kohta).

35

Tästä seuraa, että vastaavuusperiaatteen mukaisesti tilanteessa, jossa kansallisella tuomioistuimella on kansallisen oikeuden nojalla oikeus tai velvollisuus arvioida viran puolesta sitä, onko sopimusehto oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten sääntöjen vastainen, sillä on myös oltava oikeus tai velvollisuus arvioida viran puolesta sitä, onko tällainen ehto direktiivin 93/13 6 artiklan vastainen, jos sillä on käytettävissään tämän arvioinnin edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä mitään tietoja siitä, voiko tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu Montrealin yleissopimuksen 19 artiklaan perustuva vahingonkorvauskanne, tutkia Espanjan oikeuden nojalla viran puolesta sitä, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen ehto mahdollisesti oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten sääntöjen vastainen, tai onko sen jopa tutkittava tätä viran puolesta. Tämän tuomion 33 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä tämä seikka sen määrittämiseksi, voiko se vastaavuusperiaatteen nojalla tutkia viran puolesta kyseessä olevan ehdon mahdollisen kohtuuttomuuden.

37

Toiseksi tehokkuusperiaatteesta unionin tuomioistuin on todennut, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysäännös unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet sekä tarvittaessa kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku (tuomio 14.12.1995, Peterbroeck, C‑312/93, EU:C:1995:437, 14 kohta ja tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 60 kohta).

38

Kun on kyse kuluttajan korvaussaatavan luovutuksensaajana olevan kaupallisen yhtiön nostamasta vahingonkorvauskanteesta kuluttajan sopimuskumppanina olevaa elinkeinonharjoittajaa vastaan, on todettava, että kanteelle, jossa asianosaisina on kaksi elinkeinonharjoittajaa, ei ole ominaista epätasapaino, joka vallitsee sellaisen kanteen yhteydessä, jossa asianosaisina ovat kuluttaja ja tämän sopimuskumppanina oleva elinkeinonharjoittaja (ks. analogisesti tuomio 5.12.2013, Asociación de Consumidores Independientes de Castilla y León, C‑413/12, EU:C:2013:800, 50 kohta).

39

Tästä seuraa, että toisin kuin tämän tuomion 29 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa tilanteessa, direktiivissä 93/13 tavoitellun kuluttajansuojajärjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi ei ole välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu riita-asia, jossa asianosaisina on kaksi elinkeinonharjoittajaa, kuten esimerkiksi kuluttajan oikeuksien luovutuksensaaja ja kuluttajan sopimuskumppanina oleva elinkeinonharjoittaja, tutkii viran puolesta, onko kuluttajan tekemässä sopimuksessa oleva ehto mahdollisesti kohtuuton.

40

Tämän tuomion 31 kohdassa tarkoitettu tehokkuusperiaate ei myöskään velvoita kansallista tuomioistuinta tekemään tällaista tutkimusta viran puolesta sikäli kuin – kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti – kuluttajan korvaussaatavan luovutuksensaajana olevalla kaupallisella yhtiöllä on tai on ollut tosiasiallinen mahdollisuus vedota kansallisessa tuomioistuimessa kuluttajan allekirjoittamassa sopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuuteen.

41

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että

42

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko kontradiktorista periaatetta tulkittava siten, että kun kansallinen tuomioistuin toteaa viran puolesta, että lentomatkustajan ja lentoliikenteen harjoittajan välillä tehdyssä sopimuksessa oleva ehto on kohtuuton, matkustajalla kyseiseltä liikenteenharjoittajalta olevan vahingonkorvaussaatavan luovutuksensaajana olevan kaupallisen yhtiön liikenteenharjoittajaa vastaan nostaman kanteen yhteydessä, kyseisen tuomioistuimen on ilmoitettava tästä matkustajalle ja tiedusteltava tältä, aikooko tämä vedota ehdon kohtuuttomuuteen vai suostuuko tämä sen soveltamiseen.

43

Aluksi on todettava, että tähän kysymykseen annettavalla vastauksella on merkitystä tilanteessa, jossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee vastaavuusperiaatetta tämän tuomion 33–36 kohta huomioiden tai tehokkuusperiaatetta tämän tuomion 37 ja 40 kohta huomioiden arvioituaan, että se voi tai sen jopa pitää tutkia kyseisen ehdon kohtuuttomuus viran puolesta.

44

Tässä asiayhteydessä on palautettava mieleen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti kontradiktorinen periaate merkitsee yleisesti ottaen muun muassa sitä, että asianosaisilla on oikeus saada tieto oikeudellisista perusteista, jotka tuomioistuin on ottanut huomioon viran puolesta ja joihin se aikoo perustaa ratkaisunsa, ja keskustella niistä. Unionin tuomioistuin on korostanut, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi asianosaisten on nimittäin saatava tieto sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat oikeudenkäyntimenettelyn tuloksen kannalta ratkaisevia, ja asianosaisilla on oltava tilaisuus keskustella näistä kontradiktorisesti (ks. vastaavasti tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym., C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 55 ja 56 kohta ja tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 30 kohta).

45

Näin ollen siinä tapauksessa, että kansallinen tuomioistuin toteaa sen jälkeen, kun se on katsonut sellaisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella, jotka ovat sen tiedossa tai jotka se on saanut tietoonsa sen tässä yhteydessä viran puolesta toteuttamien selvittämistoimien seurauksena, että ehto kuuluu direktiivin 93/13 soveltamisalaan, viran puolesta suorittamansa arvioinnin päätteeksi, että kyseinen ehto on kohtuuton, sen on pääsääntöisesti ilmoitettava tästä asianosaisille ja kehotettava niitä keskustelemaan tästä kontradiktorisesti kansallisissa menettelysäännöissä määrätyllä tavalla (tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 31 kohta).

46

Edellä esitetystä seuraa, että kun kansallinen tuomioistuin toteaa viran puolesta, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä tehdyssä sopimuksessa oleva ehto on kohtuuton, sellaisen oikeusriidan yhteydessä, jossa asianosaisina ovat kyseinen elinkeinonharjoittaja ja kuluttajan oikeuksien luovutuksensaajana oleva kaupallinen yhtiö, sen on ilmoitettava tästä sen käsiteltävänä olevan riita-asian asianosaisille eli luovutuksensaajana olevalle kaupalliselle yhtiölle ja kuluttajan sopimuskumppanina olevalle elinkeinonharjoittajalle. Sen on nimittäin annettava näille mahdollisuus esittää argumenttinsa kontradiktorisessa menettelyssä.

47

Tämä kuluttajan oikeuksien luovutuksensaajana olevalle kaupalliselle yhtiölle annettu mahdollisuus esittää näkemyksensä tästä seikasta on myös kansallisella tuomioistuimella olevan sen velvoitteen mukainen, että kuluttajan ilmaisema tahto on tarpeen vaatiessa otettava huomioon, kun kuluttaja on tietoinen kohtuuttoman ehdon sitomattomuudesta mutta kuitenkin toteaa, että hän vastustaa sen huomiotta jättämistä, ja antaa näin vapaaehtoisen ja tietoisen suostumuksensa kyseiseen ehtoon (ks. analogisesti tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 35 kohta).

48

Kun kaupallinen yhtiö, joka on kuluttajan oikeuksien luovutuksensaaja, kuten pääasiassa, saattaa asian kansallisen tuomioistuimen käsiteltäväksi huolimatta ehdosta, joka – tässä asiassa kyseessä olevan ehdon tavoin – on kyseisen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä tehdyssä sopimuksessa ja jolla kielletään kuluttajaa luovuttamasta oikeuksiaan, on kohtuullista olettaa, että kyseinen kaupallinen yhtiö ei vastusta sitä, että kansallinen tuomioistuin jättää ehdon huomiotta todettuaan, että se on kohtuuton.

49

Koska kuluttaja, joka on luovuttanut korvaussaatavansa elinkeinonharjoittajalta, ei ole elinkeinonharjoittajan ja korvaussaatavan luovutuksensaajan välisen oikeusriidan asianosainen, kansallisen tuomioistuimen velvollisuutena ei ole ilmoittaa kuluttajalle tästä viran puolesta tehdystä tutkimuksesta eikä vastaanottaa kuluttajan tätä koskevia huomautuksia.

50

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että kontradiktorista periaatetta on tulkittava siten, että kun kansallinen tuomioistuin toteaa viran puolesta, että lentomatkustajan ja lentoliikenteen harjoittajan välillä tehdyssä kuljetussopimuksessa oleva ehto on kohtuuton, matkustajan kyseiseltä liikenteenharjoittajalta olevan vahingonkorvaussaatavan luovutuksensaajana olevan kaupallisen yhtiön liikenteenharjoittajaa vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen yhteydessä, kyseisen tuomioistuimen velvollisuutena ei ole ilmoittaa tästä matkustajalle eikä tiedustella tältä, aikooko tämä vedota ehdon kohtuuttomuuteen tai suostuuko tämä sen soveltamiseen. Kyseisen tuomioistuimen on sen sijaan ilmoitettava tästä sen käsiteltävänä olevan riita-asian asianosaisille, jotta nämä voivat esittää argumenttinsa kontradiktorisessa menettelyssä, ja varmistauduttava siitä, että luovutuksensaajana oleva kaupallinen yhtiö haluaa, että kyseinen tuomioistuin toteaa, ettei ehtoa voida soveltaa.

51

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: