1

Kantajana oleva SBM Développement SAS vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumoamaan Ranskan ja Ruotsin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 mukaisesti käsiteltäviksi siirtämistä, biosidivalmisteen Pat’Appât Souricide Canadien Foudroyant luvan ehtoja ja edellytyksiä koskevista ratkaisemattomista vastalauseista 23.6.2022 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) N:o 2022/1388 (EUVL 2022, L 208, s. 7; jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 (EUVL 2012, L 167, s. 1) 19 artiklassa vahvistetaan biosidivalmisteen luvan myöntämisehdot. Kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetään erityisesti seuraavaa:

”Biosidivalmisteelle, johon ei voida soveltaa yksinkertaistettua lupamenettelyä 25 artiklan mukaisesti, annetaan lupa ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

– –”

3

Asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sen estämättä, mitä 1 ja 4 kohdassa säädetään, biosidivalmisteelle voidaan antaa lupa, vaikka 1 kohdan b alakohdan iii ja iv alakohdassa säädetyt edellytykset eivät täysin täyty, tai lupa yleiseen käyttöön markkinoilla saataville asettamista varten, kun 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetut kriteerit täyttyvät, jos biosidivalmisteen hyväksymättä jättämisestä aiheutuu yhteiskunnalle suhteetonta haittaa verrattuna biosidivalmisteen luvassa asetettujen ehtojen mukaisesta käytöstä ihmisten terveydelle, eläinten terveydelle tai ympäristölle aiheutuviin riskeihin.

Tämän kohdan mukaisesti luvansaaneiden biosidivalmisteiden käytössä on toteutettava asianmukaisia riskinhallintatoimia, jotta voidaan varmistaa ihmisten ja ympäristön mahdollisimman vähäinen altistuminen tälle biosidivalmisteelle. Tämän kohdan mukaisesti luvansaaneiden biosidivalmisteiden käyttö on rajattava jäsenvaltioihin, joissa ensimmäisen alakohdan mukainen edellytys täyttyy.”

4

Asetuksen N:o 528/2012 VII luku koskee biosidivalmisteiden lupien vastavuoroisen tunnustamisen menettelyjä Euroopan unionissa. Kyseisen asetuksen 32 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Hakemus kansallisen luvan vastavuoroisesta tunnustamisesta on tehtävä 33 artiklassa (vastavuoroinen peräkkäinen tunnustaminen) tai 34 artiklassa (vastavuoroinen rinnakkainen tunnustaminen) säädettyjä menettelyjä noudattaen.

2.   Kansallisen luvan vastavuoroista tunnustamista koskevia hakemuksia vastaanottavien jäsenvaltioiden on annettava lupa biosidivalmisteelle tämän luvun mukaisesti ja siinä vahvistettuja menettelyjä noudattaen samoin ehdoin ja edellytyksin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 37 artiklan soveltamista.”

5

Asetuksen N:o 528/2012 33 artiklan 1 kohdassa säädetään vastavuoroisesta peräkkäisestä tunnustamisesta erityisesti seuraavaa:

”Hakijoiden, jotka haluavat hakea kansallisen luvan vastavuoroista peräkkäistä tunnustamista yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’asianomainen jäsenvaltio’, biosidivalmisteelle, jolle on jo annettu lupa 17 artiklan mukaisesti jossakin toisessa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’viitejäsenvaltio’, on toimitettava asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille hakemus, jonka on aina sisällettävä viitejäsenvaltion myöntämän kansallisen luvan käännökset asianomaisen jäsenvaltion vaatimille virallisille kielille.

– –”

6

Asetuksen N:o 528/2012 35 artiklassa säädetään lisäksi seuraavaa:

”1.   Perustetaan koordinointiryhmä käsittelemään kaikkia muita kuin 37 artiklassa tarkoitettuja kysymyksiä, jotka koskevat sitä, täyttääkö biosidivalmiste, josta on tehty vastavuoroista tunnustamista koskeva hakemus 33 tai 34 artiklan mukaisesti, edellytykset 19 artiklassa säädetyn luvan myöntämiseksi.

– –

2.   Jos jokin asianomaisista jäsenvaltioista katsoo, että biosidivalmiste, jonka viitejäsenvaltio on arvioinut, ei täytä 19 artiklassa säädettyjä edellytyksiä, sen on lähetettävä yksityiskohtainen selvitys erimielisyyksistä sekä kantansa perustelut viitejäsenvaltiolle, muille asianomaisille jäsenvaltioille, hakijalle ja tarvittaessa luvan haltijalle. Erimielisyydet on toimitettava välittömästi koordinointiryhmän käsiteltäviksi.

3.   Koordinointiryhmässä kaikkien tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden on pyrittävä kaikin tavoin pääsemään yhteisymmärrykseen toteutettavista toimenpiteistä. Niiden on annettava hakijalle tilaisuus esittää näkemyksensä. Jos ne pääsevät yhteisymmärrykseen 60 päivän kuluessa tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta erimielisyyksien toimittamisesta, viitejäsenvaltion on kirjattava yhteisymmärrys biosidivalmisterekisteriin. Menettelyn katsotaan sen jälkeen päättyneen, ja viitejäsenvaltion ja kunkin asianomaisen jäsenvaltion on annettava lupa biosidivalmisteelle tapauksen mukaan 33 artiklan 3 kohdan tai 34 artiklan 6 kohdan mukaisesti.”

7

Siltä varalta, että jäsenvaltiot eivät pääse yhteisymmärrykseen, asetuksen N:o 528/2012 36 artiklassa säädetään järjestelystä ratkaisematta jääneiden vastalauseiden siirtämiseksi komission käsiteltäviksi seuraavaa:

”1.   Jos 35 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut jäsenvaltiot eivät onnistu pääsemään yhteisymmärrykseen 35 artiklan 3 kohdassa asetetussa 60 päivän määräajassa, viitejäsenvaltion on välittömästi ilmoitettava asiasta komissiolle ja toimitettava sille yksityiskohtainen selvitys kysymyksistä, joista jäsenvaltiot eivät ole kyenneet pääsemään yhteisymmärrykseen, ja niiden erimielisyyden syistä. Mainitusta selvityksestä on toimitettava jäljennös asianomaisille jäsenvaltioille, hakijalle ja tarvittaessa luvan haltijalle.

2.   Komissio voi pyytää kemikaaliviraston lausuntoa jäsenvaltioiden esittämistä tieteellisistä tai teknisistä kysymyksistä. Jos komissio ei pyydä kemikaaliviraston lausuntoa, sen on annettava hakijalle ja tarvittaessa luvan haltijalle mahdollisuus esittää kirjallisia huomautuksia 30 päivän kuluessa.

3.   Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä päätöksen sen käsiteltäväksi annetusta kysymyksestä. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 82 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.

4.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettu päätös osoitetaan kaikille jäsenvaltioille ja annetaan tiedoksi hakijalle ja tarvittaessa luvan haltijalle. Asianomaisten jäsenvaltioiden ja viitejäsenvaltion on 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi antamisesta joko annettava lupa, kieltäydyttävä antamasta lupaa tai peruutettava lupa taikka muutettava sen ehtoja ja edellytyksiä päätöksen edellyttämällä tavalla.”

8

Asetuksen N:o 528/2012 37 artiklassa vahvistetaan edellytykset sille, että jäsenvaltio voi kyseisen asetuksen 32 artiklan 2 kohdassa säädetystä vastavuoroisen tunnustamisen järjestelystä poiketen kieltäytyä myöntämästä lupaa tai mukauttamasta myönnettävän luvan ehtoja ja edellytyksiä.

9

Lisäksi asetuksen N:o 528/2012 IX luku sisältää useita säännöksiä, jotka koskevat biosidivalmisteiden lupien peruuttamista, tarkistamista ja muuttamista. Kyseisen asetuksen 48 artiklassa säädetään erityisesti seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta 23 artiklan soveltamista jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tai, kun kyseessä on unionin lupa, komissio peruuttaa myöntämänsä luvan tai muuttaa sitä aina, kun se katsoo, että

2.   Jos toimivaltainen viranomainen tai, kun kyseessä on unionin lupa, komissio aikoo peruuttaa luvan tai muuttaa sitä, se ilmoittaa asiasta luvan haltijalle ja antaa tälle mahdollisuuden esittää huomautuksia tai toimittaa lisätietoja tietyssä määräajassa. Arvioinnista vastaava toimivaltainen viranomainen tai, kun kyseessä on unionin lupa, komissio ottaa nämä huomautukset asianmukaisesti huomioon päätöstä laatiessaan.

3.   Jos toimivaltainen viranomainen tai, kun kyseessä on unionin lupa, komissio peruuttaa luvan tai muuttaa sitä 1 kohdan mukaisesti, se ilmoittaa asiasta viipymättä luvan haltijalle, muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja tarvittaessa komissiolle.

Toimivaltaisten viranomaisten, jotka ovat myöntäneet vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä luvat biosidivalmisteille, joiden osalta lupa on peruutettu tai sitä on muutettu, on 120 päivän kuluessa ilmoituksesta peruutettava luvat tai muutettava niitä sekä ilmoitettava asiasta komissiolle.

Jos joidenkin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä on erimielisyyttä kansallisten lupien vastavuoroisesta tunnustamisesta, sovelletaan 35 ja 36 artiklassa säädettyjä menettelyjä soveltuvin osin.”

10

Kantajalla on useissa jäsenvaltioissa markkinoille saattamista koskeva lupa biosidivalmisteelle, joka sisältää tehoaineena α-kloraloosia, joka on rekisteröity CAS-numerolla 15879‑93‑3 valmisteryhmään 14 (jyrsijämyrkyt). Kyseinen valmiste, jota myydään unionissa useilla nimillä, on tarkoitettu käytettäväksi sisätiloissa hiirien torjuntaan (jäljempänä kyseinen biosidivalmiste).

11

Komissio on hyväksynyt tehoaineen α-kloraloosi, ja se on sisällytetty biosidituotteiden markkinoille saattamisesta 16.2.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY (EYVL L 123, 24.4.1998, s. 1) liitteeseen I direktiivin 98/8/EY muuttamisesta α-kloraloosin lisäämiseksi tehoaineena liitteeseen I 31.7.2009 annetulla komission direktiivillä 2009/93/EY (EUVL 2009, L 201, s. 46).

12

Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltainen viranomainen hyväksyi kyseisen biosidivalmisteen 17.6.2013 direktiivissä 98/8 säädettyä kansallista biosidivalmisteiden lupamenettelyä noudattaen. Lupa on pysynyt voimassa asetuksen N:o 528/2012 tultua voimaan.

13

Kantaja haki vuosina 2014–2019 kyseiselle biosidivalmisteelle Yhdistyneessä kuningaskunnassa jo myönnetyn luvan vastavuoroista peräkkäistä tunnustamista useissa jäsenvaltioissa asetuksen N:o 528/2012 33 artiklan mukaisesti. Ranskan tasavalta antoikin kyseiselle biosidivalmisteelle luvan 21.10.2015 nimellä Pat’Appât Souricide Canadien Foudroyant ja Ruotsin kuningaskunta 26.2.2019 nimellä Rodicum Express.

14

Ranskan tasavalta muutti kyseisen biosidivalmisteen kansallista lupaa 9.12.2019 ja Ruotsin kuningaskunta 17.12.2019 asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan mukaisesti sen jälkeen, kun oli saatu ilmoituksia useista koirien primaarisista ja kissojen sekundaarisista myrkytyksistä.

15

Ranska muutti lupaa siten, että kyseiseen biosidivalmisteeseen vaadittiin lisämerkintöjä, joissa ilmoitetaan selvästi riski ihmisille ja muille kuin torjuttaville organismeille, ja että pakkauksessa ilmoitetaan erittäin selvästi velvollisuudesta käyttää biosidivalmistetta ainoastaan syöttilaatikoissa.

16

Ruotsin kuningaskunta rajoitti kyseisen biosidivalmisteen koulutettujen ammattikäyttäjien käyttöön. Se lisäsi siihen myös kaksi ehtoa, joiden mukaan kyseistä biosidivalmistetta ei pidä käyttää ympäristöissä, joissa oletetaan olevan kissoja, ja kuolleet hiiret on kerättävä sen jälkeen, kun valmistetta on käytetty. Kantaja valitti näistä muutoksista ruotsalaiseen tuomioistuimeen, joka hylkäsi valituksen perusteettomana.

17

Kemikaalivirastolle toimitettiin 24.12.2019 asetuksen N:o 528/2012 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti hakemus tehoaineen α-kloraloosi hyväksymisen uusimiseksi. Arvioinnista vastaava Puolan toimivaltainen viranomainen ilmoitti komissiolle 15.10.2020, että se oli päättänyt kyseisen asetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti, että uusimista koskevan hakemuksen täydellinen arviointi oli tarpeen.

18

Tanskan kuningaskunta ja Saksan liittotasavalta siirsivät 15.4.2020 asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdan nojalla vastalauseet, jotka koskivat Ranskan tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan kyseisen biosidivalmisteen lupaan tekemiä muutoksia, kyseisen asetuksen 35 artiklan mukaisesti perustetun koordinointiryhmän käsiteltäviksi.

19

Koska koordinointiryhmässä ei saavutettu yhteisymmärrystä, Ruotsin kuningaskunta siirsi 7.8.2020 ratkaisemattomat vastalauseet komission käsiteltäviksi asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohdan nojalla ja Ranskan tasavalta teki samoin 21.10.2020; ne myös toimittivat komissiolle yksityiskohtaisen selvityksen asioista, joista jäsenvaltiot eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen, ja erimielisyyden syistä.

20

Suomikin muutti α-kloraloosia sisältävien jyrsijämyrkkyjen lupia 8.12.2021 siten, että niitä voivat käyttää vain alan ammattilaiset, sen jälkeen, kun Suomen ruokavirasto ja Suomen eläinlääkäriliitto olivat antaneet lausunnon α-kloraloosivalmisteiden vaikutuksista seuraeläimiin.

21

Komissio antoi 23.6.2022 riidanalaisen päätöksen asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 3 kohdan nojalla. Päätöksen mukaan komissio katsoo, tutkittuaan huolellisesti jäsenvaltioiden ja kantajan toimittamat tiedot, ettei kyseinen biosidivalmiste täytä kaikilta osin asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa vahvistettuja edellytyksiä.

22

Komissio katsoo näin ollen, että kyseiselle biosidivalmisteelle voidaan asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti antaa lupa vain niissä jäsenvaltioissa, jotka katsovat, että sen hyväksymättä jättämisestä aiheutuu yhteiskunnalle suhteetonta haittaa verrattuna riskeihin, joita biosidivalmisteen luvassa asetettujen ehtojen mukaisesta käytöstä aiheutuu ihmisten terveydelle, eläinten terveydelle tai ympäristölle. Komissio katsoo lisäksi, että jos kyseiselle biosidivalmisteelle annetaan lupa, sen käytössä on toteutettava asianmukaisia riskinhallintatoimia, jotta voidaan varmistaa eläinten ja ympäristön mahdollisimman vähäinen altistuminen tälle biosidivalmisteelle.

23

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

24

Komissio, jota Suomen tasavalta tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

25

Komissio, jota Suomen tasavalta tukee, ei esitä kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevaa varsinaista oikeudenkäyntiväitettä, mutta katsoo, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantaja ei täytä yhtäkään SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätyistä edellytyksistä.

26

Komission mukaan kantaja ei ensinnäkään ole riidanalaisen päätöksen adressaatti. Toiseksi se toteaa, ettei kyseinen päätös ole sääntelytoimi, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, koska jäsenvaltioiden on päätettävä, peruutetaanko voimassa olevat luvat vai muutetaanko niitä. Kolmanneksi riidanalainen päätös ei koske kantajaa suoraan, koska vaikka päätöksellä on sitovia oikeusvaikutuksia, se edellyttää täytäntöönpanotoimenpiteitä ja jättää jäsenvaltioille runsaasti harkintavaltaa. Jäsenvaltiot voivat nimittäin päättää, pitävätkö ne kyseisen biosidivalmisteen luvan voimassa vai eivät, oman suhteellisuutta koskevan harkintansa perusteella. Ne voivat antaa valmisteelle luvan asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan säännösten mukaisin edellytyksin ja samalla säilyttää laajan harkintavallan sen osalta, minkälaisten riskinhallintatoimien toteuttamista ne pitävät tarkoituksenmukaisimpana.

27

Lisäksi asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 4 kohdasta ei komission mukaan seuraa, että jäsenvaltioiden olisi automaattisesti peruutettava myönnetyt luvat. Päin vastoin, riidanalaisessa päätöksessä ei säädetä lopputuloksesta. Siinä ei myöskään suljeta pois kyseisen biosidivalmisteen kaupan pitämistä ja käyttöä asetuksen N:o 528/2012 17 artiklan 1 kohdan nojalla, koska jäsenvaltioilla on 30 päivää aikaa toteuttaa riidanalaisen päätöksen edellyttämät toimet ja tarkistaa kyseinen lupa mainitun asetuksen 36 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

28

Kantaja kiistää komission ja Suomen tasavallan väitteet.

29

On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisesti luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi kyseisen artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin nostaa kanteen hänelle osoitetusta säädöksestä tai säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan eikä edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

30

Ensinnäkin käsiteltävässä asiassa asianosaiset eivät kiistä sitä, että riidanalainen päätös on osoitettu vain jäsenvaltioille. Kantaja ei näin ollen ole sen adressaatti.

31

Toiseksi on muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätään kahdesta tapauksesta, joissa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä katsotaan olevan asiavaltuus nostaa kanne toimesta, jota ei ole osoitettu hänelle. Tällaisen kanteen nostaminen on mahdollista yhtäältä sillä edellytyksellä, että kyseinen toimi koskee kyseistä henkilöä suoraan ja erikseen. Tällainen henkilö voi toisaalta nostaa kanteen sääntelytoimesta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jos kyseinen toimi koskee häntä suoraan (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 59 ja 91 kohta).

32

Oikeuskäytännön mukaan kahden kriteerin on täytyttävä kumulatiivisesti sen edellytyksen osalta, jonka mukaan kanteen kohteena olevan päätöksen on koskettava suoraan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, eli ensinnäkin, että riidanalaisella toimenpiteellä on välittömiä vaikutuksia kyseisen yksityisen oikeusasemaan, ja toiseksi, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (tuomio 5.5.1998, Dreyfus v. komissio, C‑386/96 P, EU:C:1998:193, 43 kohta; ks. myös tuomio 17.5.2018, Bayer CropScience ym. v. komissio, T‑429/13 ja T‑451/13, EU:T:2018:280, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Lisäksi niin SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toiseen osaan kuin kyseisen määräyksen kolmanteen osaankin sisältyvällä sananmuodoltaan samanlaisella edellytyksellä, jonka mukaan riidanalaisen toimen on koskettava kantajaa suoraan, on oltava sama merkitys näissä kummassakin osassa. Tämän objektiivisen edellytyksen arviointi ei näet voi olla erilainen kyseisen määräyksen eri osien osalta (tuomio 12.7.2022, Nord Stream 2 v. parlamentti ja neuvosto, C‑348/20 P, EU:C:2022:548, 73 kohta).

34

Mikä tahansa toimi – olipa se luonteeltaan sääntelytoimi tai muu toimi – voi näin ollen lähtökohtaisesti koskea yksityistä suoraan, ja sillä voi siis olla välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan siitä riippumatta, edellyttääkö se täytäntöönpanotoimenpiteitä. Jos riidanalaisella päätöksellä on tällaisia vaikutuksia, se seikka, onko täytäntöönpanotoimenpiteet toteutettu tai onko ne vielä toteutettava, ei siis sellaisenaan ole merkityksellinen, koska näillä toimenpiteillä ei kyseenalaisteta riidanalaisen päätöksen ja sen vaikutusten välitöntä yhteyttä, kunhan päätöksellä ei jätetä jäsenvaltioille mitään harkintavaltaa siltä osin kuin on kyse näiden vaikutusten kohdistamisesta tähän yksityiseen (ks. vastaavasti tuomio 12.7.2022, Nord Stream 2 v. parlamentti ja neuvosto, C‑348/20 P, EU:C:2022:548, 74 kohta).

35

Käsiteltävässä asiassa kyseinen biosidivalmiste ei riidanalaisen päätöksen 1 artiklan mukaan täytä kaikilta osin asetuksen (EU) N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädettyjä edellytyksiä. Asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti kyseisessä päätöksessä säädetään näin ollen yhtäältä, että kyseiselle valmisteelle voidaan antaa lupa vain niissä jäsenvaltioissa, jotka katsovat, että sen hyväksymättä jättämisestä aiheutuu yhteiskunnalle suhteetonta haittaa verrattuna riskeihin, joita biosidivalmisteen luvassa asetettujen ehtojen mukaisesta käytöstä aiheutuu ihmisten terveydelle, eläinten terveydelle tai ympäristölle, ja toisaalta, että sen käytössä on toteutettava asianmukaisia riskinhallintatoimia, jotka on kussakin jäsenvaltiossa vahvistettava niiden erityisten olosuhteiden ja saatavilla olevan näytön perusteella, jotka koskevat sekundaaristen myrkytystapausten esiintymistä kyseisessä jäsenvaltiossa.

36

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että kyseiselle biosidivalmisteelle ennen riidanalaisen päätöksen antamista myönnetyt luvat perustuivat siihen, että kyseisen biosidivalmisteen oli todettu täyttävän asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 1–4 kohdassa säädetyt edellytykset. Tällä perusteella kantaja esitti kyseisissä jäsenvaltioissa peräkkäistä vastavuoroista tunnustamista koskevat hakemuksensa kyseisen asetuksen 33 artiklan mukaisesti ja nämä valtiot myönsivät luvat mainitulle biosidivalmisteelle. Riidanalaisessa päätöksessä kuitenkin kumotaan tämä toteamus, koska siinä vahvistetaan, ettei kyseinen biosidivalmiste täytä kaikilta osin asetuksen (EU) N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädettyjä edellytyksiä.

37

Lisäksi asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 4 kohdasta, jota sovelletaan käsiteltävään asiaan soveltuvin osin, ilmenee, että jäsenvaltioiden on saatettava lupansa päätöksen mukaisiksi 30 päivän kuluessa riidanalaisen päätöksen kaltaisen komission päätöksen tiedoksi antamisesta. Riidanalaisella päätöksellä velvoitetaankin kaikki kyseiselle biosidivalmisteelle luvan myöntäneet jäsenvaltiot tarkistamaan kyseinen lupa. Asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti niiden on tarkistettava, aiheutuuko kyseisen biosidivalmisteen hyväksymättä jättämisestä yhteiskunnalle suhteetonta haittaa verrattuna riskeihin, joita sen käytöstä aiheutuu erityisesti eläinten terveydelle.

38

Lisäksi ennen riidanalaisen päätöksen antamista kaikkien jäsenvaltioiden, jotka olivat vastaanottaneet kyseisen biosidivalmisteen kansallisen luvan vastavuoroista tunnustamista koskevan hakemuksen, oli asetuksen N:o 528/2012 32 artiklan 2 kohdan mukaisesti lähtökohtaisesti annettava kyseiselle valmisteelle lupa samoin ehdoin ja edellytyksin.

39

Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa kuitenkin muutetaan kyseiseen biosidivalmisteeseen aiemmin sovellettua keskinäisen tunnustamisen järjestelyä, joka on otettu käyttöön asetuksen N:o 528/2012 32 artiklalla, koska siinä velvoitetaan kukin jäsenvaltio tarkistamaan myöntämänsä lupa vertaamalla toisiinsa yhtäältä yhteiskunnalle hyväksymättä jättämisestä aiheutuvaa suhteetonta haittaa ja toisaalta biosidivalmisteen käytöstä aiheutuvia riskejä. Tämä vertailu, jonka kukin jäsenvaltio tekee itse, voi johtaa siihen, että jotkin jäsenvaltiot peruuttavat kyseisen biosidivalmisteen luvan, kun taas toiset päättävät pitää luvan voimassa tarvittaessa tietyin edellytyksin.

40

Riidanalaisella päätöksellä kyseenalaistetaan näin ollen jäsenvaltioiden kyseiselle biosidivalmisteelle myöntämät luvat. Soveltamalla asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohtaa siinä muutetaan lupien myöntämiskriteerejä ja kyseisen valmisteen vastavuoroista tunnustamista koskevaa järjestelyä. Päätös vaikuttaa näin ollen suoraan kantajan oikeusasemaan edellä 32 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

41

Siitä, jätetäänkö riidanalaisessa päätöksessä harkintavaltaa sen täytäntöönpanosta vastaaville adressaateille, on todettava, että jäsenvaltioilla on harkintavaltaa, kun ne vertaavat asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti kyseisen biosidivalmisteen mahdollisesta hyväksymättä jättämisestä yhteiskunnalle aiheutuvaa suhteetonta haittaa sen käytöstä aiheutuviin riskeihin.

42

Riidanalaisella päätöksellä on kuitenkin se vaikutus, että kyseiseen biosidivalmisteeseen sovelletaan automaattisesti asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdassa säädettyä vertailevaa arviointimenettelyä, joka on suoritettava tämän valmisteen kaikkien, sekä voimassa olevien että tulevien lupien osalta. Jäsenvaltiot ovat siis velvollisia toteuttamaan kyseisen vertailevan arvioinnin tarkistaessaan voimassa olevia lupia ja arvioidessaan mahdollisia uusia lupahakemuksia, eikä niillä ole tältä osin harkintavaltaa (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Probelte v. komissio, T‑67/18, EU:T:2019:873, 57 kohta).

43

Tutkittaessa sitä, koskeeko riidanalainen päätös suoraan kantajaa, on lisäksi tärkeää, että sen mukaisesti vastedes on sovellettava asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohtaa, mikä muuttaa automaattisesti kyseisen biosidivalmisteen lupien vastavuoroista tunnustamista koskevaa oikeudellista järjestelmää (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Probelte v. komissio, T‑67/18, EU:T:2019:873, 59 kohta).

44

Näillä perusteilla on katsottava, että riidanalaisella päätöksellä on välittömiä vaikutuksia kantajan oikeusasemaan kyseisen biosidivalmisteen kansallisten lupien haltijana eikä sillä jätetä sen täytäntöönpanosta vastaaville jäsenvaltioille harkintavaltaa, sillä nämä ovat velvollisia tarkistamaan voimassa olevat luvat ja soveltamaan asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdassa säädettyä lisäedellytystä, joka koskee edellä 39 kohdassa mainittua vertailua. Riidanalainen päätös koskee näin ollen kantajaa suoraan.

45

Vaikka riidanalainen päätös koskee kantajaa suoraan, sen on koskettava kantajaa myös erikseen, jotta tällä voitaisiin katsoa olevan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määritelty asiavaltuus.

46

Tältä osin on huomautettava, että muu henkilö kuin toimen adressaatti voi väittää, että päätös koskee sitä erikseen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, ainoastaan, jos kyseinen toimi vaikuttaa siihen sille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella tämä henkilö erottuu kaikista muista ja se voidaan tästä syystä yksilöidä samalla tavalla kuin tällaisen päätöksen adressaatti (tuomio 15.7.1963, Plaumann v. komissio, 25/62, EU:C:1963:17, s. 223; ks. myös tuomio 13.3.2018, European Union Copper Task Force v. komissio, C‑384/16 P, EU:C:2018:176, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Käsiteltävässä asiassa on niin, että yhtäältä riidanalainen päätös koskee kyseisen biosidivalmisteen luvan ehtoja; kantaja on tämän luvan haltija useissa jäsenvaltioissa. Kantaja mainitaan nimeltä riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa kyseisen biosidivalmisteen luvan nykyisenä haltijana.

48

Toisaalta asian siirtäminen asetuksen N:o 528/2012 35 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustetun koordinointiryhmän käsiteltäväksi johtuu Ranskan ja Ruotsin viranomaisten päätöksistä, jotka koskevat kyseisen biosidivalmisteen luvan ehtojen muuttamista, kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta nimenomaisesti ilmenee. Kantaja on osallistunut asetuksen N:o 528/2012 35 artiklan 1 kohdassa säädetyssä koordinointiryhmässä sovittelumenettelyyn, kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee. Se on myös toimittanut tietoja, jotka komissio on ottanut huomioon antaessaan kyseistä päätöstä, kuten kyseisen päätöksen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee.

49

Näillä perusteilla on todettava, että riidanalainen päätös vaikuttaa kantajaan tälle tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella tämä henkilö erottuu kaikista muista, ja riidanalainen päätös koskee siksi kantajaa myös erikseen.

50

Näin ollen ja toisin kuin komissio väittää, kantajalla on asiavaltuus riidanalaisen päätöksen kumoamisen osalta, koska päätös koskee sitä suoraan ja erikseen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa osassa tarkoitetulla tavalla.

51

Kantajan väitteistä, jotka koskevat sitä, ettei komissio ole toimittanut tiettyjä tietoja ja ettei asiakirjoihin, joita komissio väittää tarkastelleensa ennen päätymistään riidanalaisessa päätöksessä esitettyyn tulokseen, ole saanut tutustua, on todettava, että niitä on tarkasteltava jäljempänä neljännen kanneperusteen analyysin yhteydessä.

52

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa neljään perusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 528/2012 32 artiklan 2 kohdan ja 48 artiklan 1 ja 3 kohdan rikkomista, toinen asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan rikkomista, huomattavia menettelyvirheitä, jotka johtuvat kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklan rikkomisesta, sekä sitä, että komissio on ylittänyt toimivaltansa, kolmas asetuksen N:o 528/2012 51 artiklan rikkomista, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista sekä sitä, että komissio on ylittänyt toimivaltansa, ja neljäs ilmeistä arviointivirhettä asetuksen N:o 528/2012 19 artiklassa säädettyjen kriteerien soveltamisessa sekä suhteellisuusperiaatteen, luottamuksensuojan periaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen ja elinkeinovapauden loukkaamista.

53

Kuten asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, kyseisen asetuksen tarkoituksena on parantaa biosidivalmisteiden vapaata liikkuvuutta unionissa samalla, kun varmistetaan sekä ihmisten ja eläinten terveyden että ympäristön suojelun korkea taso. Jotta voitaisiin poistaa niin pitkälti kuin mahdollista biosidivalmisteiden kaupan esteet, asetuksessa vahvistetaan säännöt lupien vastavuoroisesta tunnustamisesta. Asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan 40 perustelukappaleessa täsmennetään tältä osin, että lupien vastavuoroisella tunnustamisella on tarkoitus välttää arviointimenettelyjen päällekkäisyys ja varmistaa biosidivalmisteiden vapaa liikkuvuus unionissa.

54

Vastavuoroista tunnustamista koskevat säännöt, joista säädetään asetuksen N:o 528/2012 32–40 artiklassa, ovat näin ollen yksi kyseisen asetuksen kulmakivistä.

55

Asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin myös, että biosidivalmisteiden vapaan liikkuvuuden parantaminen, joka on kyseisessä asetuksessa säädetyn vastavuoroisen tunnustamisen järjestelyn tarkoituksena, on sovitettava yhteen ihmisten ja eläinten terveyden suojelun, ympäristön suojelun ja ennalta varautumisen periaatteen kanssa. Kuten asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan 28 perustelukappaleessa todetaan, markkinoilla voidaan asettaa saataville vain kyseisen asetuksen säännösten ja erityisesti sen 19 artiklan mukaisia valmisteita.

56

Tämän vuoksi asetuksen N:o 528/2012 32 artiklan 2 kohdassa ilmaistu vastavuoroisen tunnustamisen sääntö ei ole ehdoton periaate. Lainsäätäjä onkin säätänyt asetuksessa poikkeuksista tähän sääntöön, jotta voidaan suojella ihmisten ja eläinten terveyttä sekä ympäristöä, jotka kuuluvat yleisen edun piiriin.

57

Yhtäältä asetuksen N:o 528/2012 32 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että vastavuoroisen tunnustamisen sääntöä sovelletaan ”rajoittamatta [kyseisen asetuksen] 37 artiklan soveltamista”; mainitussa artiklassa säädetään poikkeuksista tähän sääntöön yleiseen etuun liittyvistä, tyhjentävästi luetelluista syistä.

58

Toisaalta jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan mukaisesti peruuttaa myöntämänsä luvan tai muuttaa sitä erityisesti, kun se katsoo, että kyseisen asetuksen 19 artiklassa tarkoitetut edellytykset eivät täyty tai eivät enää täyty.

59

Kantajan kanneperusteita on tarkasteltava näiden seikkojen valossa.

60

Kantaja väittää, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että ainoastaan kyseisen asetuksen 33 artiklassa tarkoitettu viitejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa peräkkäistä vastavuoroista tunnustamista koskevan menettelyn kohteena olevan biosidivalmisteen luvan tai muuttaa sitä. Kantajan mukaan koordinointiryhmälle osoitetusta hallinnollisesta ilmoituksesta, joka koskee kyseisen asetuksen 48 artiklan soveltamista, kuitenkin ilmenee komission katsoneen, ettei tällä säännöksellä valtuuteta ainoastaan alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaista viranomaista vaan jokainen toimivaltainen viranomainen peruuttamaan vastavuoroisen tunnustamisen kautta myöntämänsä biosidivalmisteen luvan ehdot ja edellytykset tai muuttamaan niitä. Kantaja ei ole esittänyt lainvastaisuusväitettä, mutta pitää valitettavana kyseisen asetuksen 48 artiklan epäselvyyttä ja epätäsmällisyyttä.

61

Kantaja väittää, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 ja 3 kohdassa käytetty sana ”lupa” määritellään saman asetuksen 3 artiklan 1 kohdan o alakohdassa, ja sillä tarkoitetaan kansallista lupaa, unionin lupaa tai kyseisen asetuksen 26 artiklan mukaista lupaa. Kantajan mukaan tämä määritelmä sulkee pois saman asetuksen VII luvun mukaisesti vastavuoroisella tunnustamisella myönnetyt luvat.

62

Laajentaessaan asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 ja 3 kohdan soveltamisalaa ja oikeuttaessaan kaikkien jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset peruuttamaan vastavuoroisella tunnustamisella myönnettyjen lupien ehdot tai muuttamaan niitä, komissio on kantajan mukaan myös rikkonut kyseisen asetuksen 32 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaisesti unionin markkinoille saatetuille biosidivalmisteille on kaikissa jäsenvaltioissa annettava lupa samoin ehdoin ja edellytyksin. Tällainen lähestymistapa nimittäin antaa kantajan mukaan mille tahansa jäsenvaltiolle mahdollisuuden pakottaa kaikki muut jäsenvaltiot tekemään samat muutokset, mikä johtaa asetuksen N:o 528/2012 epäyhtenäiseen soveltamiseen sekä useisiin jäsenvaltioiden välisiin erimielisyyksiin. Kantaja katsoo, että perussopimusten valvojana komission olisi huolehdittava siitä, että asetusta sovelletaan yhdenmukaisesti ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta loukkaamatta.

63

Komissio, jota Suomen tasavalta tukee, vastaa, ettei ensimmäistä kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi ja että se on joka tapauksessa perusteeton.

64

Käsiteltävässä asiassa on ymmärrettävä, että kantaja moittii väitteillään komissiota siitä, että se on antanut riidanalaisen päätöksen vaikkei sillä ollut oikeutta sitä tehdä, koska koordinaatioryhmässä käyty keskustelumenettely ja sen jälkeinen ratkaisematta jääneiden vastalauseiden siirtäminen komission käsiteltäviksi pohjautuivat siihen, että muut toimivaltaiset viranomaiset kuin asetuksen N:o 528/2012 33 artiklassa tarkoitettu alkuperäinen viitejäsenvaltion toimivaltainen viranomainen peruuttivat kyseisen biosidivalmisteen luvat tai muuttivat niitä.

65

Tältä osin on todettava, että vaikka käsiteltävässä asiassa komissio ei vastaa Ranskan tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan vuonna 2019 antamista kyseisen biosidivalmisteen lupien muuttamispäätöksistä, ratkaisematta jääneiden vastalauseiden siirtäminen komission käsiteltäviksi asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan mukaisesti tarkoittaa väistämättä, että tällaisia vastalauseita on todettu saman asetuksen 48 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jonka kolmannessa alakohdassa viitataan kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklaan soveltuvin osin. Asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä erimielisyydestä on kuitenkin kyse vain silloin, kun kyseisen asetuksen 48 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu jäsenvaltio peruuttaa voimassa olevan luvan tai muuttaa sitä. Jos kyseessä ei ole tällainen erimielisyys, komissiota ei voida pitää asianmukaisesti toimivaltaisena ratkaisemaan sitä kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklassa säädetyssä menettelyssä.

66

Komission väite, jonka mukaan kantajan kanneperustetta, joka koskee asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan rikkomista, ei voida ottaa tutkittavaksi, koska biosidivalmisteen luvan muutospäätökset eivät johdu komissiosta, on joka tapauksessa hylättävä.

67

Asiakysymyksestä on todettava, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklassa säädetään järjestelystä voimassa olevien lupien peruuttamiseksi tai muuttamiseksi. Kyseisen artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa myöntämänsä luvan tai muuttaa sitä aina, kun kyseisessä säännöksessä säädetyt edellytykset täyttyvät. Jotta voidaan vastata kantajan väitteisiin, on näin ollen tulkittava jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsitettä.

68

Tältä osin on todettava, että asetuksen N:o 528/2012 48 artikla on muotoiltu siten, että jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi muuttaa ”myöntämäänsä lupaa” ilman muita tarkennuksia. Säännöksessä ei siis millään tavalla osoiteta, että oikeus annettaisiin komission lisäksi vain kyseisen asetuksen 33 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle viitejäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

69

On kuitenkin muistutettava, että unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (ks. tuomio 25.7.2018, Confédération paysanne ym., C‑528/16, EU:C:2018:583, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Tältä osin on todettava, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdassa käytetty sana ”lupa” määritellään saman asetuksen 3 artiklan 1 kohdan o alakohdassa, ja sillä tarkoitetaan kansallista lupaa, unionin lupaa tai kyseisen asetuksen 26 artiklan mukaista lupaa. Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan m alakohdasta ilmenee lisäksi, että kansallisella luvalla tarkoitetaan hallinnollista tointa, jolla jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa luvan biosidivalmisteen tai biosidivalmisteperheen asettamiseen saataville markkinoilla ja sen käyttöön alueellaan tai osalla alueestaan.

71

Myöskään asetuksen N:o 528/2012 3 artiklan 1 kohdan m alakohdassa ei siis viitata kyseisen asetuksen 33 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun viitejäsenvaltioon eikä unionissa myönnettyyn alkuperäiseen tai ensimmäiseen lupaan. Tässä määritelmässä ei myöskään viitata yksinomaan kyseisen asetuksen VI lukuun, joka koskee biosidivalmisteiden kansallisia lupia, siten, että suljettaisiin pois kyseisen asetuksen VII luvussa tarkoitetut vastavuoroisella tunnustamisella myönnetyt luvat.

72

On päin vastoin todettava, että asetuksen N:o 528/2012 32 artiklassa, joka koskee luvan myöntämistä vastavuoroisella tunnustamisella, ilmauksella ”antaa lupa” tarkoitetaan sitä, että toimivaltainen viranomainen hyväksyy kansallisen luvan vastavuoroista tunnustamista koskevan hakemuksen.

73

Komissio on myös oikeutetusti todennut, että ilmausta ”kansallinen lupa” käytetään asetuksen N:o 528/2012 muissa artikloissa laajemmassa merkityksessä siten, että sillä ei tarkoiteta vain viitejäsenvaltion myöntämää lupaa. Tästä esimerkkinä on asetuksen N:o 528/2012 39 artikla, joka koskee virallisten tai tieteellisten elinten tekemää hakemusta vastavuoroisesta tunnustamisesta ja jossa säädetään, että tällaiset elimet voivat hakea kansallista lupaa biosidivalmisteelle ”vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä”, jos jäsenvaltiossa ei ole tehty hakemusta ”kansallisesta luvasta” sellaista biosidivalmistetta varten, jolle on jo annettu lupa toisessa jäsenvaltiossa.

74

Lisäksi asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohta kuuluu kyseisen asetuksen IX lukuun, joka koskee jo myönnettyjen, mukaan lukien vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä myönnettyjen, lupien peruuttamista, tarkistamista ja muuttamista. Toisin kuin kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklassa, jotka koskevat sitä, että yksi tai useampi jäsenvaltio on vastustanut luvan myöntämistä, saman asetuksen 48 artiklassa tarkoitetaan näin ollen tilannetta, jossa jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, joka on myöntänyt tietylle biosidivalmisteelle luvan, toteaa, että lupa on peruutettava tai sitä on muutettava kyseisen asetuksen 32 artiklassa säädetystä vastavuoroisen tunnustamisen järjestelystä johtuvista velvoitteista poiketen.

75

Missään muussakaan asetuksen N:o 528/2012 IX luvun säännöksessä ei mainita viitejäsenvaltiota. Päin vastoin, kyseisen asetuksen 47 ja 49 artiklasta ilmenee, että luvan peruuttamista tai muuttamista koskevat pyynnöt on osoitettava ”kansallisen luvan myöntäneelle toimivaltaiselle viranomaiselle”.

76

Asetuksen N:o 528/2012 47 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään erityisesti, että jos luvan haltija ilmoittaa odottamattomista tai haitallisista vaikutuksista, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, jotka ovat myöntäneet ”kansallisen luvan samalle biosidivalmisteelle vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä”, on tutkittava, onko lupaa muutettava tai onko se peruutettava 48 artiklan mukaisesti.

77

Asetuksen N:o 528/2012 49 artiklasta ilmenee samoin, että kansallisen luvan myöntänyt toimivaltainen viranomainen peruuttaa luvan sen haltijan perustellusta pyynnöstä. Tätä artiklaa ei voida tulkita siten, että siinä ei tarkoitettaisi kyseisessä asetuksessa säädetyssä vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä myönnettyjä lupia vaan ainoastaan viitejäsenvaltion myöntämää kansallista lupaa, jolloin luvan haltija ei saisi pyytää luvan peruuttamista valitsemassaan jäsenvaltiossa ja säännös menettäisi siten tehokkaan vaikutuksensa.

78

Kuten komissio perustellusti toteaa asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan tavoitteesta, kyseisen asetuksen johdanto-osan 47 perustelukappaleesta ilmenee, että saman asetuksen IX luvussa, johon 48 artikla kuuluu, täsmennetään edellytykset, joilla lupia voidaan peruuttaa, tarkistaa tai muuttaa erityisesti tieteen ja tekniikan kehityksen huomioon ottamiseksi. Kyseisessä perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että lupiin mahdollisesti vaikuttavien tietojen ilmoittaminen ja vaihto on tarpeen myös, jotta toimivaltaiset viranomaiset ja komissio voivat toteuttaa asianmukaiset toimet. Edellä 56 kohdasta ilmenee, että näiden järjestelyjen tarkoituksena on ihmisten ja eläinten terveyden sekä ympäristön välttämätön suojelu.

79

Asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdassa luetellaankin tyhjentävästi syyt, joiden vuoksi jäsenvaltio voi peruuttaa biosidivalmisteelle myöntämänsä luvan tai muuttaa sitä. On kuitenkin mahdollista, että jossain jäsenvaltiossa voidaan todeta yksi tai useampia näistä syistä esimerkiksi tiettyjen paikallisten ominaisuuksien vuoksi ilman, että tilanne on sama muissa jäsenvaltioissa, jotka ovat myöntäneet luvan samalle valmisteelle. Olisi edellä 78 kohdassa mainitun tavoitteen vastaista, jos tällainen biosidivalmisteelle luvan myöntänyt jäsenvaltio ei voisi tarkistaa kyseistä lupaa havaitessaan, ettei kyseisen valmisteen lupaa voida pitää sellaisenaan voimassa erityisesti tieteen ja tekniikan kehityksen vuoksi.

80

Yleisemmin voidaan todeta, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan soveltaminen vain viitejäsenvaltioon olisi vastoin ennalta varautumisen periaatetta, jonka mukaan ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuvien riskien välttämiseksi on toimittava ennaltaehkäisevästi ja jolle kyseisen asetuksen säännökset perustuvat sen 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

81

Toisin kuin kantaja väittää, ilmausta ”kansallinen lupa” ei näin ollen voida tulkita siten, että sillä viitattaisiin ainoastaan asetuksen N:o 528/2012 33 artiklassa tarkoitetun viitejäsenvaltion myöntämiin lupiin. Päin vastoin, ilmauksen käytöstä tässä asetuksessa ilmenee, että termi ”kansallinen” on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan kansallisella tasolla luvan saaneita biosidivalmisteita erotukseksi biosidivalmisteista, joille on myönnetty unionin lupa asetuksen N:o 528/2012 VIII luvun mukaisesti.

82

Kantajan väitteistä, joiden mukaan tällainen tulkinta on vastoin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, on muistutettava, että, kuten edellä 55 ja 56 kohdassa on todettu, biosidivalmisteiden vapaata liikkuvuutta, joka on tarkoitus panna täytäntöön asetuksen N:o 528/2012 32–40 artiklassa säädetyillä vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöillä, on sovellettava ihmisten ja eläinten terveyden suojelun periaatetta sekä ennalta varautumisen periaatetta noudattaen.

83

Asetuksen N:o 528/2012 32 artiklan 2 kohdassa ilmaistu vastavuoroista tunnustamista koskeva sääntö ei olekaan ehdoton, sillä kyseinen menettely ei ole automaattinen vaan jättää vastavuoroista tunnustamista koskevan pyynnön vastaanottaneelle jäsenvaltiolle harkintavaltaa siten, että se voi ottaa huomioon ihmisten terveyden, eläinten terveyden ja ympäristön suojelun sekä ennalta varautumista koskevan periaatteen.

84

Asetuksen N:o 528/2012 35 ja 36 artiklalla otetaan käyttöön järjestely, jonka avulla voidaan ratkaista jäsenvaltioiden välillä vastavuoroista tunnustamista koskevan pyynnön yhteydessä mahdollisesti syntyvät erimielisyydet, jotka koskevat sitä, täyttääkö tietty biosidivalmiste tämän asetuksen 19 artiklassa säädetyt edellytykset. Järjestely perustuu siihen, että jäsenvaltiot pyrkivät pääsemään yhteysymmärrykseen. Kun otetaan huomioon tämä järjestely, kantaja ei voi väittää, että mikä tahansa jäsenvaltio voi asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan nojalla pakottaa kaikki muut jäsenvaltiot tekemään samat muutokset.

85

Näin ollen on hylättävä väite, jonka mukaan vastavuoroisen tunnustamisen periaate edellyttää, että ainoastaan unionissa alkuperäisen kansallisen luvan myöntäneellä viitejäsenvaltiolla on oikeus peruuttaa myöntämänsä lupa tai muuttaa sitä asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan nojalla.

86

Vielä on todettava, ettei kantaja voi perustella riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimustaan myöskään asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdan epäselvyydellä ja epätäsmällisyydellä eikä näin ollen liioin oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamisella.

87

Oikeusvarmuuden periaate nimittäin edellyttää, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä ja että niiden soveltaminen on oikeussubjektien kannalta ennakoitavissa, jotta ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia näille asetetut velvoitteet ovat, ja että he voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (ks. tuomio 17.11.2022, Avicarvil Farms, C‑443/21, EU:C:2022:899, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska tietynasteinen epävarmuus oikeussäännön ulottuvuudesta on kuitenkin erottamaton osa oikeussääntöä, on selvitettävä, liittyykö kyseessä olevaan oikeussääntöön niin paljon epäselvyyttä, etteivät oikeussubjektit voi riittävällä varmuudella selvittää mahdollisia epäselvyyksiä riidanalaisen asetuksen merkityksen tai ulottuvuuden osalta (tuomio 14.4.2005, Belgia v. komissio, C‑110/03, EU:C:2005:223, 31 kohta).

88

Kuten edellä 68–81 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdassa käytetyn, kansallisen luvan myöntänyttä viranomaista tarkoittavan käsitteen ”toimivaltainen viranomainen” tulkinta ilmenee riittävän selvästi paitsi kyseisen asetuksen 48 artiklan sanamuodosta kokonaisuudessaan, myös saman asetuksen asiayhteydestä ja tavoitteesta.

89

Luottamuksensuojan periaatteesta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti mahdollisuus vedota tähän periaatteeseen edellyttää, että unionin toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä (ks. tuomio 14.6.2016, Marchiani v. parlamentti, C‑566/14 P, EU:C:2016:437, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävässä asiassa kantaja ei kuitenkaan ole osoittanut, että komissio olisi antanut sille täsmällisiä vakuutteluja siitä, että asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdassa säädetyllä toimivaltaisen viranomaisen käsitteellä tarkoitettaisiin ainoastaan alkuperäisen viitejäsenvaltion viranomaisia.

90

Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

91

Kantaja väittää asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdassa säädettävän, että jos jäsenvaltiot ovat erimielisiä, on sovellettava soveltuvin osin kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklassa säädettyjä menettelyjä. Soveltaminen soveltuvin osin tarkoittaa kantajan mukaan, että ainoastaan tarpeelliset muutokset ovat sallittuja, mutta oikeudellisesta perusperiaatteesta ei kuitenkaan voida poiketa. Käsiteltävässä asiassa kantaja väittää, että tulkitessaan asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohtaa komissio on muuttanut kyseisen asetuksen 33 artiklan 1 kohdassa käytettyjä viitejäsenvaltion ja asianomaisen jäsenvaltion käsitteiden määritelmiä ja näin tehdessään loukannut oikeusvarmuuden periaatetta.

92

Kantajan mukaan asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohdassa todetaan selvästi, että jos jäsenvaltiot eivät pääse yhteisymmärrykseen, viitejäsenvaltion on välittömästi ilmoitettava asiasta komissiolle. Kantaja katsoo, että viitejäsenvaltiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, joka on antanut alkuperäisen kansallisen luvan kyseisen asetuksen 17 artiklan mukaisesti. Ranskan tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta, jotka ovat käsiteltävässä asiassa siirtäneet ratkaisematta jääneet vastalauseet komission käsiteltäviksi, eivät kuitenkaan sen mukaan vastaa tätä määritelmää. Komission päätös olla hylkäämättä näitä asetuksen N:o 528/2012 36 artiklassa tarkoitettuja vastalauseiden siirtämisiä on kantajan mukaan huomattava menettelyvirhe. Se katsoo, että ottaessaan tällaiset vastalauseet käsiteltäviksi komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja menettelyvirheen sekä ylittänyt toimivaltansa.

93

Komissio, jota Suomen tasavalta tukee, kiistää kantajan väitteet.

94

Asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että jos joidenkin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä on erimielisyyttä vastavuoroisen tunnustamisen kohteena olevista kansallisista luvista sen jälkeen, kun jokin jäsenvaltio on peruuttanut luvan tai muuttanut sitä kyseisen asetuksen 48 artiklan 1 kohdan mukaisesti, sovelletaan saman asetuksen 35 ja 36 artiklassa säädettyjä menettelyjä soveltuvin osin.

95

On totta, että asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohdassa viitejäsenvaltio velvoitetaan ilmoittamaan erimielisyydestä, jota jäsenvaltiot eivät ole onnistuneet ratkaisemaan koordinaatioryhmässä käydyissä keskusteluissa.

96

Kuten asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdassa käytetystä ilmauksesta ”soveltuvin osin” ilmenee, kyseisen asetuksen 36 artiklan 1 kohtaa on kuitenkin sovellettava erityistilanteessa: silloin kun jo myönnetty kansallinen lupa on peruutettu tai sitä on muutettu. Tämä tilanne poikkeaa ensimmäisen luvan myöntämisestä vastavuoroisella tunnustamisella, josta säädetään kyseisen asetuksen 32–40 artiklassa.

97

Asetuksen N:o 528/2012 33 artiklassa, joka koskee peräkkäisen vastavuoroisen tunnustamisen menettelyä, ja 34 artiklassa, joka koskee vastavuoroisen rinnakkaisen tunnustamisen menettelyä, viitejäsenvaltiolle nimittäin annetaan ensisijainen asema, kun toimivaltainen viranomainen myöntää kansallisen luvan. Sen on arvioitava biosidivalmistetta koskeva ensimmäinen lupahakemus. Hakijalle voidaan myöntää vastavuoroinen tunnustaminen yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa tämän arvioinnin ja sitä seuraavan kansallisen luvan perusteella. Jos jokin tai jotkin kyseisistä jäsenvaltioista esittävät vastalauseita, ne kohdistuvat näin ollen viitejäsenvaltion suorittaman arvioinnin tuloksiin ja siihen, täyttääkö kyseinen biosidivalmiste 19 artiklassa säädetyt edellytykset luvan myöntämiseksi, kuten asetuksen N:o 528/2012 35 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee.

98

Tämä on asiayhteys, jossa viitejäsenvaltion on asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohdan mukaisesti välittömästi ilmoitettava komissiolle, jos kyseiset jäsenvaltiot eivät onnistu pääsemään yhteisymmärrykseen asetuksen N:o 528/2012 35 artiklan 3 kohdassa asetetussa 60 päivän määräajassa, ja toimitettava sille yksityiskohtainen selvitys kysymyksistä, joista jäsenvaltiot eivät ole kyenneet pääsemään yhteisymmärrykseen, ja niiden erimielisyyden syistä. Viitejäsenvaltio mainitaan tässä yhteydessä näin ollen siksi, että sillä on keskeinen asema vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä.

99

Jos sen sijaan kansalliset luvat on jo myönnetty vastavuoroisen tunnustamisen menettelyssä mutta jonkin jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen toteaa, että tällainen lupa on peruutettava tai sitä on muutettava asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 1 kohdassa säädetyistä syistä ja erityisesti tieteellisen ja teknisen tietämyksen kehityksen tai erityisten vaikutusten ilmenemisen vuoksi, kyse ei ole enää viitejäsenvaltion lupapäätöksen vaan kyseisen toisen jäsenvaltion peruuttamis- tai muuttamispäätöksen tunnustamisesta. Tätä peruuttamis- tai muuttamispäätöstä on myös lähtökohtaisesti sovellettava muissa jäsenvaltioissa.

100

Koska asetuksen N:o 528/2012 35 ja 36 artiklaa on tämän asetuksen 48 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti sovellettava soveltuvin osin, saman asetuksen 36 artiklan 1 kohdassa olevaa viittausta viitejäsenvaltioon ei voida tulkita siten, että vain tämä jäsenvaltio voi ilmoittaa komissiolle kyseistä peruuttamis- tai muuttamispäätöstä koskevasta erimielisyydestä.

101

Lisäksi, kuten Suomen tasavalta oikeutetusti korostaa, tällaisen tulkinnan avulla voidaan taata asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan 3 kohdassa säädetyn järjestelyn tehokas vaikutus, koska peruuttamis- tai muuttamispäätöksen antanut jäsenvaltio tuntee parhaiten seikat, joihin sen päätös perustuu ja jotka voivat johtaa kansallisen luvan peruuttamiseen tai muuttamiseen muissa jäsenvaltioissa. Se on siis pätevin ilmoittamaan asiasta komissiolle ja toimittamaan sille soveltuvin osin sovellettavassa kyseisen asetuksen 36 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun selvityksen.

102

Vaikka oletettaisiin, että asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohtaa olisi rikottu siksi, että ilmoituksen teki jokin toinen jäsenvaltio, ei kuitenkaan voitaisi katsoa, että tällaisen rikkomisen pitäisi käsiteltävässä asiassa johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen. On nimittäin niin, että viitejäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle annetaan tehtäväksi ilmoittaa asiasta komissiolle ennen kaikkea käytännön syistä, mutta yksityisille ei kuitenkaan anneta oikeuksia, joiden loukkaaminen vaikuttaisi komission päätöksen sisältöön.

103

Koska asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva väite perustuu korkeintaan menettelyvirheeseen, se voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen kokonaan tai osittain ainoastaan, jos riitautettu päätös olisi ilman kyseistä virhettä voinut olla sisällöltään erilainen (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C‑56/18 P, EU:C:2020:192, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt perusteluja, jotka osoittaisivat, että jos jäsenvaltioiden erimielisyydestä eivät olisi ilmoittaneet komissiolle Ranskan tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta vaan Italian tasavalta, riidanalainen päätös olisi voinut olla sisällöltään erilainen.

104

Vielä on niin, että asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan 42 perustelukappaleessa, joka koskee kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklassa säädettyä erimielisyyksien ratkaisumenettelyä, todetaan, että komissiolla tulisi olla toimivalta tehdä päätös asiasta, jos koordinointiryhmä ei pääse yhteisymmärrykseen määräajassa. Komission toimivalta antaa tällainen päätös ei siis johdu siitä, että viitejäsenvaltio on tuonut asian komission käsiteltäväksi, vaan suoraan kyseisen asetuksen 35 ja 36 artiklasta, joissa säädetään komission puuttumisesta asiaan, kun kyseisen asetuksen 35 artiklan 3 kohdassa säädetty 60 päivän määräaika on umpeutunut ilman, että yhteisymmärrystä on löytynyt. Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että edellä mainitun määräajan umpeutuessa koordinaatioryhmään kokoontuneet jäsenvaltiot eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen Ranskan tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan päätöksistä, jotka koskivat kyseisen biosidivalmisteen luvan muuttamista.

105

Tästä seuraa, että antaessaan riidanalaisen päätöksen komissio ei ylittänyt sille asetuksen N:o 528/2012 35 ja 36 artiklassa annettua toimivaltaa.

106

Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

107

Kantaja väittää komission rikkoneen asetuksen N:o 528/2012 51 artiklaa jättäessään antamatta täytäntöönpanosäädöksiä, joissa määriteltäisiin kyseisen asetuksen 48 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Tämä olisi kantajan mukaan kuitenkin ollut tarpeen, koska jäsenvaltiot ja biosidivalmisteiden lupien haltijat ovat olleet epävarmoja kyseisen säännöksen soveltamisesta. Kantaja katsoo, että komissio on vain antanut hallinnollisia ohjeita, kuten kannekirjelmän liitteistä A14, A15 ja A29 ilmenee, ja toimittanut jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille tapauskohtaisia tulkintaohjeita, mikä on vastoin oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita. Sen mukaan komissio myös ylitti toimivaltansa antaessaan tulkintaohjeita ennen riidanalaista päätöstä ja sen jälkeen, koska unionin oikeutta voi tulkita ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuin.

108

Komissio, jota Suomen tasavalta tukee, kiistää kantajan väitteet.

109

Asetuksen N:o 528/2012 51 artiklasta ilmenee, että lupien peruuttamista ja muuttamista koskevan yhdenmukaisen lähestymistavan varmistamiseksi komissio vahvistaa täytäntöönpanosäädöksillä 47–50 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

110

Komissio myöntää, ettei se ole vielä antanut tällaisia täytäntöönpanosäädöksiä. Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava ennen kaikkea asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan perusteella, luettuna yhdessä saman asetuksen 35 ja 36 artiklan kanssa sellaisina kuin unionin lainsäätäjä on ne antanut. SEUT 288 artiklan toisen kohdan mukaisesti kyseinen asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Se, ettei komissio ole antanut täytäntöönpanosäädöksiä, ei estä asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan soveltamista eikä tee sen soveltamisesta lainvastaista.

111

On lisättävä, että kantaja ei käsiteltävässä asiassa ole nostanut SEUT 265 artiklaan perustuvaa laiminlyöntikannetta komissiota vastaan vaan SEUT 263 artiklan perustuvan kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

112

Vaikka komissio olisi rikkonut asetuksen N:o 528/2012 51 artiklaa ja jopa loukannut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita jättäessään antamatta tarvittavat täytäntöönpanosäädökset, tämä ei näin ollen oikeuttaisi toteamaan, että riidanalainen päätös on lainvastainen ja että se olisi siksi kumottava. Tämä väite on näin ollen tehoton.

113

Kantaja ei myöskään millään tavalla selitä, miten se, ettei komissio ole antanut täytäntöönpanosäädöksiä, olisi johtanut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamiseen. Koska väitettä ei ole perusteltu, se on näin ollen hylättävä.

114

Lisäksi on todettava komission hallinnollisista ohjeista, joihin kantaja viittaa, että kannekirjelmän liitteinä A14 ja A29 olevat asiakirjat ovat ensinnäkin biosidivalmisteita käsittelevälle koordinaatioryhmälle osoitettu ilmoitus ja toiseksi ilmoitus, jossa jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia kehotetaan pyrkimään yhteisymmärrykseen α-kloraloosia sisältävien biosidivalmisteiden lupien yhdenmukaistamisesta. Ilmoituksissa todetaan heti aluksi, etteivät ne edusta komission virallista kantaa eivätkä jäsenvaltiot ole oikeudellisesti velvoitettuja noudattamaan niitä, koska ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuin on toimivaltainen esittämään sitovan tulkinnan unionin oikeudesta.

115

Kannekirjelmän liitteenä A15 olevasta sähköpostivaihdosta on todettava, ettei se sisällä minkäänlaista viittausta komission väitettyyn velvoittavaan tulkintaan asetuksen N:o 528/2012 48 artiklasta.

116

Kantaja ei näin ollen voi missään tapauksessa perustellusti väittää, että komissio olisi ylittänyt toimivaltansa antaessaan kyseiset hallinnolliset ohjeet.

117

Kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

118

Kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 16 perustelukappaleeseen sisältyvät tiedot, joihin komission antama päätös perustuu, koskevat ainoastaan tehoainetta α-kloraloosi. Sen mukaan komission tarkastelemat tieteelliset tiedot eivät sisällä mitään, mikä koskisi biosidivalmisteiden käyttöä tai sellaisten riskinhallintatoimien riittämättömyyttä, jotka on toteutettava koirien ja kissojen sekundaarista myrkytystä koskevan vaaran vähentämiseksi. Kantaja väittää, että kyseiset tiedot antavat korkeintaan viitteitä siitä, että kyseisen biosidivalmisteen käyttö on syy-yhteydessä tällaisiin myrkytyksiin.

119

Kantajan mukaan komissio ei ole ottanut huomioon, että sekundaarisen myrkytyksen riskin olemassaoloa oli jo tarkasteltu ja se oli katsottu hyväksyttäväksi unionin tasolla tehoaineen α-kloraloosi hyväksymismenettelyn yhteydessä edellyttäen, että toteutetaan tietyt riskinhallintatoimet. Kantaja katsoo noudattaneensa näitä vaatimuksia ja jopa ylittäneensä ne myydessään kyseistä biosidivalmistetta esitäytetyissä syöttilaatikoissa. Lisäksi Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta oli sen mukaan pitänyt kissojen myrkytysriskiä vähäisenä, kun otetaan huomioon tehoaineen ominaisuudet ja muoto, jossa kyseisiä biosidivalmisteita on asetettu saataville markkinoilla.

120

Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan esittämät tieteelliset tiedot puolestaan liittyvät kantajan mukaan yleisluonteisiin tietoihin tehoaineen α-kloraloosi toksisista ominaisuuksista ja tämän aineen aiheuttaman myrkytyksen kliinisistä oireista. Ruotsin toimivaltaiselta viranomaiselta peräisin olevat tiedot, jotka sisältyvät puolustuksen liitteeseen B9, eivät sen mukaan tue millään lailla komission kantaa, joka perustuu täysin hypoteettiseen riskiin. Myöskään Ranskan tasavalta ei kantajan mukaan ole esittänyt tieteellisiä tietoja, jotka vahvistaisivat väitetyt myrkytystapaukset sen alueella.

121

Komissio ja kyseiset jäsenvaltiot eivät kantajan mukaan ole tutustuneet perusteellisesti esitettyihin tieteellisiin todisteisiin varmistaakseen, etteivät asetuksen (EU) N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset tosiasiassa enää täysin täyty. Lisäksi kantaja toteaa vaatineensa komissiota pyytämään asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 2 kohdan nojalla Euroopan kemikaalivirastolta (ECHA) lausuntoa siitä, täyttääkö kyseinen biosidivalmiste asetuksen (EU) N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädetyt edellytykset. Komissio oli hylännyt vaatimuksen, koska tehoaineen α-kloraloosi hyväksynnän uusimismenettely oli käynnissä ja sen odotettiin päättyvän aikaisintaan vasta vuonna 2026.

122

Kantaja lisää vastauksessaan, ettei komissio ole toimittanut päätelmiään tukevia tieteellisiä tietoja ja analyyseja eikä tietoja arviointimenettelystä, jossa se oli vahvistanut, että kyseisen biosidivalmisteen ja Suomessa ja Ruotsissa ilmoitettujen tapausten välillä oli yhteys.

123

Kantajan mukaan riidanalainen päätös on siksi mielivaltainen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen etenkin, kun otetaan huomioon mittavat investoinnit, joita kantaja on tehnyt biosidivalmisteensa hyväksymiseksi ja tehoaineen α-kloraloosi hyväksymismenettelyn uusimiseksi. Se katsoo lisäksi, että komission ilmeinen arviointivirhe tarkoittaa oikeusvarmuus- ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista ja loukkaa myös kantajan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklassa vahvistettua perusoikeutta elinkeinovapauteen.

124

Komissio kiistää kantajan väitteet.

125

Aluksi on todettava, että käsiteltävä kanne, joka koskee biosidivalmisteiden vastavuoroista tunnustamista, liittyy jatkuvasti kehittyvään erittäin monitahoiseen tekniseen ja tieteelliseen kontekstiin. Unionin viranomaisilla on tästä syystä laaja harkintavalta muun muassa arvioidessaan hyvin monitahoisia tieteellisiä ja teknisiä tosiseikkoja niiden toimenpiteiden luonteen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, joihin ne ryhtyvät. Tällöin unionin tuomioistuinten tehtävänä on valvoa ainoastaan, ettei tätä harkintavaltaa käytettäessä ole tehty ilmeistä virhettä, ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin eivätkä kyseiset viranomaiset ole selvästi ylittäneet harkintavaltansa rajoja. Tällaisessa asiayhteydessä unionin tuomioistuimet eivät nimittäin voi omalla tieteellisiä ja teknisiä tosiseikkoja koskevalla arvioinnillaan korvata toimielinten arviointia, sillä EUT-sopimuksessa tämä tehtävä annetaan ainoastaan näille toimielimille (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Etimine, C‑15/10, EU:C:2011:504, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

126

Lisäksi on niin, että sen osoittamiseksi, että jokin virasto on tehnyt monitahoisten tosiseikkojen osalta ilmeisen arviointivirheen, jonka perusteella jokin sen toteuttamista toimista on kumottava, kantajan on esitettävä riittävästi näyttöä siitä, ettei kyseiseen toimeen sisältyvä tosiseikkoja koskeva arviointi ole ollut uskottava (tuomio 13.10.2021, European Union Copper Task Force v. komissio, T‑153/19, ei julkaistu, EU:T:2021:688, 65 kohta).

127

Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan, että komission päätös perustuu yhtäältä jäsenvaltioiden ja kantajan toimittamiin tietoihin ja toisaalta Suomen ruokaviraston ja Suomen eläinlääkäriliiton lausuntoon sekä Uppsalan yliopiston eläinsairaalan (Ruotsi) ja Ruotsin eläinlääkäriliiton raportteihin, joissa todetaan, että kyseisellä biosidivalmisteella on eläinten terveyteen vaikutuksia, joita ei voida hyväksyä, ja vahvistetaan myrkytyksen saaneille eläimille tehtyjen analyysitestien avulla, että α-kloraloosiin liittyviä myrkytystapauksia on esiintynyt kissoilla huomattava määrä.

128

Ruotsin maatalousyliopiston eläinsairaalan 19.11.2019 päivätystä raportista, joka koskee epäiltyjä α-kloraloosimyrkytyksiä vuosina 2014–2019, ilmenee, että kyseinen sairaala on kirjannut oletetut sekundaariset α-kloraloosimyrkytykset vuodesta 2014 alkaen ja että näiden tapausten määrä lisääntyi merkittävästi vuonna 2019. Sairaala toteaa hoitaneensa kyseisen vuoden marras- ja joulukuussa lähes joka päivä yhden myrkytystapauksen. Useissa tapauksissa kyseisten eläinten omistajat olivat nähneet kissansa saavan myrkytysoireita 30–60 minuutin kuluttua jyrsijän syömisestä, ja muiden myrkytyksen saaneiden eläinten vatsasta oli löytynyt jyrsijöiden jäänteitä.

129

Lisäksi α-kloraloosin aiheuttamia kissojen sekundaarisia myrkytyksiä on vahvistettu Statens veterinärmedicinska anstaltin (valtion eläinlääketieteellinen laitos, Ruotsi), Ruotsin maatalousyliopiston eläinsairaalan ja Uppsalan yliopiston lääketieteellisen biokemian ja mikrobiologian laitoksen tutkijoiden toteuttamassa tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin 27.7.2021Journal of Analytical Toxicology ‑tiedelehdessä. Tutkimus itsessään perustuu useisiin tieteellisiin artikkeleihin. Myös ilmoituksessa, jonka Ruotsin toimivaltainen viranomainen lähetti 18.12.2019 muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille asetuksen N:o 528/2012 48 artiklan nojalla, oli liitteenä todentavia asiakirjoja.

130

Suomen ruokaviraston 8.6.2021 antamasta lausunnosta, joka koskee α-kloraloosivalmisteiden vaikutuksia lemmikkieläimiin ja luonnonvaraisiin eläimiin, ilmenee lisäksi, että ensimmäinen kissan myrkytystapaus varmistettiin vuonna 2018. Virasto sai sen jälkeen eläinlääkäreiltä ja eläinten omistajilta useita ilmoituksia epäillyistä α-kloraloosimyrkytyksistä. Näistä epäillyistä myrkytystapauksista suoritettiin vuonna 2019 kysely eläinlääkäreiden keskuudessa sekä vuosina 2020–2021 yhteispohjoismainen tutkimus. Vaikka tutkimusraportti ei vielä tuolloin ollut valmistunut eivätkä suomalaiset laboratoriot olleet suorittaneet α-kloraloositestauksia, Suomen ruokavirasto totesi, että α-kloraloosivalmisteet aiheuttavat huomattavaa kärsimystä lemmikkieläimille ja luonnonvaraisille eläimille ja että myrkytystapausilmoitusten määrä oli merkittävä. Myös Suomen eläinlääkäriliitto totesi 4.6.2021 antamassaan lausunnossa, että α-kloraloosi on vaarallinen myrkky erityisesti kissoille.

131

Kantaja ei ole esittänyt seikkoja, jotka osoittaisivat, että edellä 128–129 kohdassa mainitut toteamukset olisivat virheellisiä eikä komissio näin ollen olisi voinut perustaa päätelmiään niihin tai että komissio olisi tulkinnut näitä tietoja ilmeisen virheellisellä tavalla. Se, että komissio viittaa riidanalaisessa päätöksessä jäsenvaltioiden toimittamiin asiakirjoihin vastaamatta erikseen jokaiseen väitteeseen, joka sisältyy kantajan päätösluonnoksesta asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan 2 kohdan mukaisesti esittämiin huomautuksiin, ei myöskään tarkoita, että komissio olisi virheellisesti jättänyt nämä väitteet huomiotta.

132

Tästä on todettava ensinnäkin, etteivät edellä 131 kohdassa mainitut asiakirjat koske nimenomaisesti kyseistä biosidivalmistetta eikä niissä vahvisteta nimenomaista syy-yhteyttä ilmoitettujen myrkytystapausten ja tämän valmisteen välillä. Jäsenvaltiot saattoivat kuitenkin myöntää luvan kyseiselle biosidivalmisteelle – kuten muillekin α-kloraloosia sisältäville biosidivalmisteille – vain, jos se täytti direktiivin 2009/93 liitteessä säädetyt ehdot (ks. edellä 11 kohta). Valmisteille ei etenkään voitu myöntää lupaa ulkokäyttöön, ja ainoastaan varmistetuissa syöttilaatikoissa, joihin sivulliset eivät pääse käsiksi, käytettävät valmisteet voitiin sallia.

133

Kantaja ei ole osoittanut, miten sen biosidivalmiste eroaisi muista Ruotsin tai Suomen markkinoilla olevista, α-kloraloosia sisältävistä biosidivalmisteista ja aiheuttaisi siten vähäisemmän sekundaarisen myrkytyksen riskin kissoille kuin nämä muut valmisteet. On totta, että kantaja on todennut biosidivalmistettaan myytävän esitäytetyissä syöttilaatikoissa. Kaikkia α-kloraloosivalmisteita on kuitenkin käytettävä varmistetuissa syöttilaatikoissa, joihin sivulliset eivät pääse käsiksi. Suomen tasavallassa oli lisäksi jo vuodesta 2019 ollut pakollista myydä α-kloraloosia sisältävät biosidivalmisteet kantajan laatikoiden kaltaisissa esitäytetyissä laatikoissa. Tämä lisävaatimus ei kuitenkaan ollut riittävästi vähentänyt kissojen myrkytystapausten määrää (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 12 perustelukappale).

134

Toiseksi on totta, että sekundaaristen myrkytysten riskiä oli pidetty hyväksyttävänä unionin tasolla tehoaineen α-kloraloosi hyväksymismenettelyn yhteydessä. Kyseinen aine lisättiin 31.7.2009 direktiivin 98/8 liitteeseen I sellaisten tietojen perusteella, joita tuolloinen hyväksynnän hakija oli toimittanut saman direktiivin 11 artiklan mukaisesti. Tehoaineesta käytettävissä olevat tiedot voivat kuitenkin muuttua tieteen ja tekniikan kehittyessä, kuten asetuksen N:o 528/2012 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee. Tästä syystä unionin tasolla hyväksyttyjä tehoaineita olisi tarkasteltava säännöllisesti kyseisten aineiden hyväksynnän uusimisen tai tarkistamisen yhteydessä kyseisen asetuksen 12–16 artiklan mukaisesti.

135

Kyseisen biosidivalmisteen ensimmäinen lupa myönnettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja tämän valtion toimivaltaisen viranomaisen kesäkuussa 2013 laatimasta arviointiraportista ilmenee, että koska kantajan biosidivalmiste ja tehoaineen hyväksymismenettelyn yhteydessä tarkasteltu edustava biosidivalmiste ja myös niiden käyttötarkoitukset olivat samankaltaisia, voitiin soveltaa 30.5.2008 päivättyyn tehoaineen α-kloraloosi arviointiraporttiin sisältyvää ympäristön altistumisen arviointia. Kyseisessä arviointiraportissa sekundaaristen myrkytysten riski todetaan vähäiseksi vuosilta 2000, 2001 ja 2003 peräisin olevien, α-kloraloosia nielleiden jyrsijöiden käyttäytymistä koskevien tutkimusten sekä sen perusteella, että vaikutukseen tarvitaan vain pieni määrä ainetta. Lisäksi on todettava, että kyseisessä arviointiraportissa sekundaaristen myrkytysten riskin arviointi perustuu siihen, että kyseinen biosidivalmiste vaikuttaa hiiriin nopeasti ja sitä niellään pieniä määriä, eikä siinä viitata tehoainetta sisältävän tahnan pakkausmuotoon.

136

Tätä sekundaaristen myrkytysten riskin arviointia kuitenkin horjuttivat sittemmin, lähinnä vuonna 2019 saadut tiedot, jotka osoittivat, että käytölle ja merkinnöille asetetuista ehdoista huolimatta sekundaaristen myrkytysten määrä lisääntyi ainakin tietyissä jäsenvaltioissa, kuten edellä 128–130 kohdasta ilmenee.

137

Kolmanneksi on totta, että asiakirja-aineistoon sisältyvät, Ranskan tasavallalta ja Suomen tasavallalta peräisin olevat tiedot ovat yleisluonteisia eivätkä sisällä tieteellisiä numerotietoja. Edellä 128–129 kohdassa mainitut Ruotsin tilannetta koskevat raportit sisältävät kuitenkin tarkkoja tietoja kirjatuista myrkytystapauksista. Lisäksi edellä 129 kohdassa mainittu artikkeli sisältää yksityiskohtaisia selityksiä, jotka koskevat perusteellista tutkimusta α-kloraloosin aiheuttamista sekundaarisista myrkytystapauksista kissoilla. Edellä 132 ja 133 kohdassa mainituista syistä näitä seikkoja ei voida pitää merkityksettöminä vain siksi, että ne koskevat tehoainetta eivätkä biosidivalmistetta itseään.

138

Lisäksi asetuksen N:o 528/2012 1 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä saman asetuksen johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että asetuksen tarkoituksena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa yhdenmukaistamalla biosidivalmisteiden asettamista saataville markkinoilla ja käyttöä koskevat säännöt ja varmistaa samalla ihmisten ja eläinten terveyden sekä ympäristön suojelun korkea taso, ja sen säännökset perustuvat ennalta varautumisen periaatteeseen, jonka tavoitteena on ihmisten terveyden, eläinten terveyden ja ympäristön suojelu. Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että itse tehoaineesta sellaisenaan valmisteessa saattaa aiheutua riski ympäristölle (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2021, Biofa, C‑29/20, EU:C:2021:843, 35 kohta).

139

Neljänneksi on todettava kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole tutustunut perusteellisesti esitettyihin tieteellisiin todisteisiin varmistaakseen, etteivät asetuksen (EU) N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset tosiasiassa enää täyty, ettei kantaja ole ilmoittanut, mitkä tiedot komissio olisi jättänyt huomiotta tai tulkinnut väärin.

140

Lisäksi asetuksen (EU) N:o 528/2012 36 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että komissio voi pyytää kemikaaliviraston lausuntoa jäsenvaltioiden esittämistä tieteellisistä tai teknisistä kysymyksistä. Komissiolla on siis mahdollisuus pyytää kemikaalivirastolta lausuntoa, mutta sen ei ole pakko tehdä niin.

141

On myös muistutettava, että biosidivalmisteen kaikki käyttötarkoitukset tutkitaan yksityiskohtaisesti valmisteen markkinoille saattamista koskevan luvan myöntämisvaiheessa, jolloin myös arvioidaan riskit kunkin käyttötarkoituksen osalta (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2022, Sciessent v. komissio, T‑122/20 ja T‑123/20, EU:T:2022:712, 61 kohta). Asetuksen N:o 528/2012 VII luvussa säädetyissä vastavuoroisen tunnustamisen menettelyissä tämän tutkimisen suorittaa viitejäsenvaltio, minkä jälkeen kyseiset jäsenvaltiot, ei komissio, myöntävät luvat biosidivalmisteille. On siis kunkin kyseessä olevan jäsenvaltion tehtävänä varmistaa, voidaanko biosidivalmiste tunnustaa vastavuoroisesti vai estääkö jokin asetuksessa N:o 528/2012 tyhjentävästi luetelluista yleistä etua koskevista syistä tällaista tunnustamista koskevan hakemuksen hyväksymisen.

142

Asetuksen N:o 528/2012 36 artiklassa komissiolle annettu tehtävä ei ole sama kuin jäsenvaltioiden tehtävä niiden kansallisen lupamenettelyn yhteydessä. Komission tehtävänä on ainoastaan antaa sen käsiteltäviksi siirretyistä kysymyksistä päätös, jonka tarkoituksena on ratkaista jäsenvaltioiden väliset erimielisyydet. Komission on tässä yhteydessä noudatettava hyvän hallinnon periaatetta ja erimielisyyttä ratkaistessaan tutkittava huolellisesti ja puolueettomasti kaikki sille esitetyt seikat, mutta sen tehtävänä ei ole tutkia uudelleen kattavasti, täyttyvätkö kaikki asetuksen N:o 528/2012 19 artiklassa säädetyt edellytykset.

143

Käsiteltävässä asiassa komissiolle siirretty kysymys koski α-kloraloosia sisältävän kyseisen biosidivalmisteen sellaisia vaikutuksia eläinten terveyteen, joita ei voida hyväksyä. Kantaja ei kerro, miksi komissio olisi päätöstään varten tarvinnut kemikaaliviraston lausunnon tai mistä tieteellisistä tai teknisistä seikoista tällainen lausunto olisi pitänyt antaa, kun asiaan liittyvistä asiakirjoista ilmenee, että Ruotsissa ja muissakin jäsenvaltioissa kissat olivat saaneet α-kloraloosimyrkytyksiä siitä huolimatta, että tätä ainetta sisältäville valmisteille oli asetettu tiukkoja markkinoille saattamista koskevia vaatimuksia.

144

Komissio on ottanut huomioon nämä eläinten terveyteen kohdistuvat vaikutukset, joita ei voida hyväksyä ja joista useat jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, ja ratkaissut kyseiselle biosidivalmisteelle luvan myöntäneiden unionin jäsenvaltioiden välisen erimielisyyden soveltamalla asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohtaa. Kyseisen asetuksen 48 artiklan 3 kohta, luettuna yhdessä saman asetuksen 36 artiklan kanssa, ei sulje pois tällaista ratkaisua.

145

Väitteestä, jonka mukaan komissio ei ollut toimittanut päätelmiään tukevia tieteellisiä tietoja ja analyyseja eikä tietoja arviointimenettelystä, jossa se oli vahvistanut, että kyseisen biosidivalmisteen ja Suomessa ja Ruotsissa ilmoitettujen tapausten välillä oli yhteys, on todettava, että tämä väite, joka koskee käytännössä sitä, että kantajan oikeutta tutustua asiakirjoihin on loukattu, on esitetty ensimmäisen kerran vastausvaiheessa.

146

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdasta ilmenee kuitenkin, ettei asian käsittelyn kuluessa saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on otettava tutkittavaksi. Sitä vastoin kanneperuste, jonka ei voida katsoa perustuvan oikeudenkäynnin aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, on jätettävä tutkimatta. Käsiteltävänä olevassa asiassa mikään ei estänyt kantajia esittämästä tätä perustetta kannekirjelmässä (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2008, Bayer CropScience ym. v. komissio, T‑75/06, EU:T:2008:317, 134 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

147

Koska kantaja on esittänyt väitteen tieteellisten ja muiden tietojen toimittamatta jättämisestä vasta vastausvaiheessa eikä väite perustu kanteen nostamisen jälkeen esiin tulleisiin seikkoihin, on katsottava, että väite on esitetty liian myöhään eikä sitä siksi voida ottaa tutkittavaksi.

148

Suhteellisuusperiaatteen väitetystä loukkauksesta on todettava, että tämä unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluva periaate edellyttää, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten pakottava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Etimine, C‑15/10, EU:C:2011:504, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149

Edellä 148 kohdassa mainittuihin edellytyksiin kohdistuvasta tuomioistuinvalvonnasta on todettava, että siltä osin kuin komission on päätöstä antaessaan tehtävä poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia valintoja, joita varten sen on toteutettava monitahoisia arviointeja, sillä on asiassa laaja harkintavalta, joten tuomioistuimet voivat valvoa näiden toimenpiteiden laillisuutta vain rajoitetusti. Tällä alalla toteutettu toimenpide voidaan katsoa lainvastaiseksi ainoastaan, jos se on ilmeisen soveltumaton komission tavoittelemien päämäärien saavuttamiseen (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Etimine, C‑15/10, EU:C:2011:504, 125 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

150

Käsiteltävässä asiassa riidanalaisessa päätöksessä todetaan, ettei kyseinen biosidivalmiste täytä kaikilta osin asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädettyjä edellytyksiä, mutta jätetään kunkin jäsenvaltion tehtäväksi itse varmistaa, voidaanko kyseiselle valmisteelle kaikesta huolimatta antaa lupa edellyttäen, että toteutetaan asianmukaiset riskinhallintatoimet, kyseisen asetuksen 19 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Näin ollen Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan kaltaiset jäsenvaltiot, jotka ovat ilmaisseet huolensa lukuisista kissojen myrkytystapauksista alueillaan, voivat tarvittaessa päättää muuttaa kyseisen biosidivalmisteen lupaa tai jopa peruuttaa sen suojellakseen eläinten terveyttä ja noudattaakseen ennalta varautumisen periaatetta, kuten edellä 55–57 kohdassa on todettu. Tällainen päätös ei kuitenkaan estä muita jäsenvaltioita katsomasta, että asetuksen N:o 528/2012 19 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, ja antamasta valmisteelle lupaa edellyttämättä uusia riskinhallintatoimenpiteitä. Kun otetaan huomioon tämä jäsenvaltioiden laaja harkintavalta, riidanalaisen päätöksen ei voida katsoa olevan ilmeisen soveltumaton tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eli siihen, että ratkaistaan kyseistä biosidivalmistetta koskeva jäsenvaltioiden välinen erimielisyys asetuksen N:o 528/2012 36 artiklan mukaisesti.

151

Kantaja ei näin ollen ole osoittanut, että riidanalaista päätöstä rasittaisi ilmeinen arviointivirhe tai että sillä loukattaisiin suhteellisuusperiaatetta.

152

Vielä on todettava, että koska kantajan ilmeistä arviointivirhettä koskevat väitteet on hylätty, kantaja ei voi väittää, että tämä virhe olisi johtanut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden sekä unionin perusoikeuskirjan 16 artiklassa vahvistetun elinkeinovapautta koskevan perusoikeuden loukkaamiseen.

153

Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä, koska osaksi sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat ja osaksi se on perusteeton.

154

Kantajan kaikki kanneperusteet on hylätty, ja kanne on näin ollen hylättävä.

155

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

156

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Suomen tasavalta vastaa näin ollen omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: