Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)

11 päivänä huhtikuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Immateriaalioikeudet – Tekijänoikeus ja lähioikeudet – Direktiivi 2001/29/EY – 3 artiklan 1 kohta – Yleisölle välittäminen – Käsite – Televisiovastaanottimien käyttöön asettaminen majoitusliikkeessä – Lähetyssignaalin välittäminen koaksiaalikaapelin jakajan kautta – Direktiivi 93/83/ETY – Kaapeleitse tapahtuva edelleen lähettäminen – Kaapelilähetystoiminnan harjoittajat – Käsitteet – Lisenssisopimus yhteishallinnointiyhteisöjen kanssa kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä varten – Tämän signaalin edelleen lähettäminen kyseisen majoitusliikkeen oman kaapelijakeluverkon kautta

Asiassa C‑723/22,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Oberlandesgericht München (osavaltion ylioikeus, München, Saksa) on esittänyt 24.11.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen samana päivänä, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Citadines Betriebs GmbH

vastaan

MPLC Deutschland GmbH,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja T. von Danwitz sekä tuomarit P. G. Xuereb ja I. Ziemele (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Citadines Betriebs GmbH, edustajinaan A. Conrad ja T. Schubert, Rechtsanwälte,

–        MPLC Deutschland GmbH, edustajanaan M. König, Rechtsanwalt,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään J. Samnadda ja G. von Rintelen,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY (EYVL 2001, L 167, s. 10) 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat hotellitoiminnan harjoittaja Citadines Betriebs GmbH (jäljempänä Citadines) ja yhteishallinnointiorganisaatio MPLC Deutschland GmbH (jäljempänä MPLC), ja jossa on kyse siitä, että Citadines on väitetysti loukannut MPLC:llä olevaa yksinoikeutta välittää yleisölle julkisella televisiokanavalla lähetetyn televisiosarjan jaksoa, jota kyseisen hotellin asiakkaat ovat voineet katsella Citadinesin hotellinsa huoneissa ja kuntoilutilassa käyttöön asettamien televisiovastaanottimien kautta.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Direktiivi 93/83/ETY

3        Tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta 27.9.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/83/ETY (EYVL 1993, L 248, s. 15) 1 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä ’edelleenlähetyksellä kaapeleitse’ tarkoitetaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, erityisesti satelliitin välityksellä lähetettävän yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä edelleenlähetystä kaapeleitse tai mikroaalloilla toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä yleisön vastaanotettavaksi.”

4        Kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että muista jäsenvaltioista tulevien lähetysten edelleenlähetys kaapeleitse niiden alueella tapahtuu voimassa olevat tekijänoikeudet ja lähioikeudet huomioon ottaen sekä tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijoiden ja kaapelilähetystoiminnan harjoittajien välisten yksilöllisten sopimusten tai yhteissopimusten perusteella.”

 Direktiivi 2001/29

5        Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 4, 9, 10, 23 ja 27 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(4)      Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien oikeudellisten puitteiden yhdenmukaistaminen lisää oikeusvarmuutta ja täyttää henkisen omaisuuden korkeatasoisen suojan vaatimukset sekä edistää siten merkittäviä investointeja luovuuteen ja innovaatioon – – mikä puolestaan johtaa Euroopan teollisuuden kasvuun ja sen kilpailukyvyn parantumiseen – –.

– –

(9)      Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien yhdenmukaistamisen on perustuttava suojan korkeaan tasoon, koska nämä oikeudet ovat ratkaisevan tärkeitä henkisen luomistyön kannalta. Niiden suojaaminen auttaa varmistamaan luovuuden ylläpitämisen ja kehittymisen niin tekijöiden, esittäjien, tuottajien, kuluttajien, kulttuurin, teollisuuden kuin suuren yleisön etujen mukaisesti. Tämän vuoksi henkisen omaisuuden tunnustetaan olevan erottamaton osa omaisuuden käsitettä.

(10)      Voidakseen jatkaa luovaa ja taiteellista työtään tekijöiden tai esittäjien on saatava asianmukainen korvaus työnsä käyttämisestä, kuten myös tuottajien voidakseen rahoittaa tällaista työtä. Tuotteiden kuten äänitteiden, elokuvien tai multimediatuotteiden sekä esimerkiksi tilauspalvelujen kaltaisten palvelujen tuottamiseen vaadittavat investoinnit ovat merkittäviä. Henkistä omaisuutta koskevien oikeuksien riittävä oikeudellinen suoja on tarpeen, jotta tämän korvauksen saatavuus voidaan taata ja mahdollistaa näille investoinneille riittävä tuotto.

– –

(23)      Tällä direktiivillä olisi edelleen yhdenmukaistettava tekijän oikeutta välittää teoksia yleisölle. Tämä oikeus tulisi ymmärtää laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Tämän oikeuden olisi katettava kaikenlainen teoksen siirto ja edelleen siirto yleisölle sekä langallisesti että langattomasti, mukaan lukien yleisradiointi. Tämän oikeuden ei olisi koskettava muita toimia.

– –

(27)      Pelkkä aineiston välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien välineiden tarjoaminen ei ole tässä direktiivissä tarkoitettua välittämistä.”

6        Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.”

 Saksan oikeus

7        Tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista 9.9.1965 annetun lain (Gesetz über Urheberrecht und verwandte Schutzrechte – Urheberrechtsgesetz; BGBl. 1965 I, s. 1273), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä UrhG), 15 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tekijällä on yksinoikeus, joka koskee hänen teostensa julkista välittämistä aineettomassa muodossa (oikeus julkiseen välittämiseen). Julkisen välittämisen oikeuteen sisältyvät erityisesti:

1.      esillepanoa ja esittämistä koskeva oikeus (19 §)

2.      yleisön saataviin saattamista koskeva oikeus (19 a §)

3.      yleisradiointioikeus (20 §)

4.      kuva- ja äänitallenteiden välityksellä tapahtuvaa välittämistä koskeva oikeus (21 §)

5.      oikeus välittää radiolähetyksiä ja saattaa ne yleisön saataviin (22 §).”

8        UrhG:n 20 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Yleisradiointioikeus on oikeus saattaa teos yleisön saataviin yleisradioinnin, kuten radio- ja televisiolähetysten, satelliittilähetysten, kaapelilähetysten tai vastaavien teknisten keinojen avulla.”

9        UrhG:n 20b §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ainoastaan yhteishallinnointiyhteisö voi vedota oikeuteen lähettää jo lähetetty teos edelleen samanaikaisesti, muuttamattomana ja lyhentämättömänä edelleen lähetetyn ohjelman yhteydessä kaapeleitse tai mikroaalloilla toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä (edelleenlähetys kaapeleitse). Tätä sääntöä ei sovelleta oikeuksiin, joihin lähetystoiminnan harjoittaja vetoaa omien lähetystensä osalta.”

10      UrhG:n 22 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Oikeus välittää yleisradiolähetyksiä ja yleisön saataviin saatettuja teoksia on oikeus sallia yleisradiolähetysten ja yleisön saataviin saatettujen teosten edelleenlähetysten saattaminen yleisön saataviin näyttöruudulla tai kaiuttimen tai vastaavien teknisten laitteiden avulla. Edellä 19 §:n 3 momenttia sovelletaan soveltuvin osin.”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys

11      MPLC, joka on Saksan oikeuden mukainen itsenäinen, voittoa tavoitteleva yhteishallinnointiyhteisö, nosti Landgericht München I:ssä (alueellinen alioikeus, München I, Saksa) Citadinesia, joka on hotellitoiminnan harjoittaja, vastaan kanteen, jossa vaaditaan kieltämään televisiosarjan jakson välittäminen yleisölle yleisradiolähetyksenä Citadinesin hotellinsa huoneisiin ja kuntoilutilaan sijoittamien televisiovastaanottimien kautta siltä osin kuin signaali välitetään edelleen televisiovastaanottimiin koaksiaali- tai tietoliikennekaapelin välityksellä. Kyseisen hotellin asiakkaat näkivät siten julkisen televisiokanavan lähettämän mainitun jakson 17.11.2019, jolloin kyseinen signaali välitettiin samanaikaisesti ja muuttumattomana kyseisiin televisiovastaanottimiin hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta. Citadines on tehnyt kaapelitelevisiolähetysten edelleen lähettämistä varten kattavasti lisenssisopimuksia saksalaisten yhteishallinnointiyhteisöjen kanssa.

12      Landgericht München I kielsi 17.1.2020 antamallaan välitoimimääräyksellä Citadinesia saattamasta mainittua jaksoa yleisön saataville.

13      Landgericht München I pysytti 18.6.2020 antamallaan tuomiolla tämän välitoimimääräyksen voimassa.

14      Citadines valitti tästä tuomiosta Oberlandesgericht Müncheniin (osavaltion ylioikeus, München, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

15      Citadines katsoo olevansa oikeutettu saattamaan julkisen televisiolähettäjän vastikkeetta lähettämät lähetykset asiakkaidensa saataviin hotellin huoneissa ja kuntoilutilassa olevien televisiovastaanottimien kautta sillä perusteella, että sillä oli lisenssit kaapelitelevisiolähetysten edelleen lähettämiseen.

16      MPLC sitä vastoin väittää, että Citadines on loukannut sillä olevaa yleisölle välittämistä koskevaa oikeutta lähettäessään kyseessä olevan signaalin edelleen mainitun hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta. MPLC:n mukaan tältä osin on merkityksetöntä, että Citadines on selventänyt yhteishallinnointiyhteisöjen kanssa kysymystä oikeudesta lähettää teos edelleen kaapeleitse.

17      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka pelkkä vastaanottimien käyttöön asettaminen, kun otetaan huomioon direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappale, ei sellaisenaan ole yleisölle välittämistä, yleisölle välittämistä koskevaa oikeutta loukataan, jos signaali lähetetään edelleen vastaanottimiin tällaisen kaapelijakeluverkon kautta.

18      Kyseinen tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että nyt käsiteltävässä asiassa Citadinesin toteuttamat toimet, jotka menevät pelkkää televisiovastaanottimien käyttöön asettamista pidemmälle, muodostuivat yksinomaan televisiosignaalin edelleen lähettämisestä hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta, mihin sillä oli oikeus yhteisvalvontajärjestöjen sille myöntämän lisenssin perusteella. Sen mukaan on kuitenkin epävarmaa, voidaanko sillä perusteella, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yleisölle välittäminen on jaettu Saksan oikeudessa UrhG:n 20b §:n mukaiseen oikeuteen (”edelleen lähettäminen”) ja UrhG:n 22 §:n mukaiseen oikeuteen (”yleisradiolähetysten välittäminen”), katsoa, että käyttäjän toimittua tavalla, johon se on mainitun 20b §:n mukaisen lisenssin nojalla oikeutettu eli sen lähetettyä ohjelman edelleen kaapeleitse hotellin sisällä, sen voitaisiin oikeutetusti päätellä toteuttaneen tarkoituksellisesti ”välittämistoimen” kokonaisuutena tarkasteltuna, jos sen toiminta koostuu ainoastaan vastaanotinten käyttöön asettamisesta, mikä ei merkitse yleisölle välittämistä koskevan oikeuden loukkaamista.

19      Tässä tilanteessa Oberlandesgericht München on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2001/29] 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle tai käytännölle, jossa yleisölle välittämisenä pidetään välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien laitteiden, kuten hotellin huoneisiin tai kuntoilutilaan sijoitettujen televisiovastaanotinten, käyttöön asettamista silloin, kun näihin laitteisiin johdetaan lisäksi lähetyssignaali hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta, mutta signaalin edelleen lähettäminen kaapeleitse tapahtuu lainmukaisesti hotellin hankkiman lisenssin perusteella?”

 Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

 Alustavat huomautukset

20      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kansallisen tuomioistuimen esittämät epäilyt johtuvat, kuten tämän tuomion 18 kohdassa on todettu, siitä, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yleisölle välittäminen on jaettu kansallisessa oikeudessa UrhG:n 20b §:n mukaiseen oikeuteen ja UrhG:n 22 §:n mukaiseen oikeuteen, joilla kyseinen 3 artiklan 1 kohta on ennakkoratkaisupyynnössä annettujen tietojen mukaan saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

21      Vastauksessaan unionin tuomioistuimen sille unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 101 artiklan mukaisesti esittämään selvennyspyyntöön ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi kuitenkin, että UrhG:n 20b § perustuu lähinnä siihen, että kyseistä lakia muutettiin UrhG:n muuttamisesta 8.5.1998 annetulla neljännellä lailla (Viertes Gesetz zur Änderung des Urheberrechtsgesetzes vom 8. Mai 1998; BGBl. 1998 I, s. 902), jolla direktiivi 93/83 oli tarkoitus saattaa osaksi Saksan oikeusjärjestystä.

22      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että UrhG:n 20b §:ää on sittemmin muutettu 1.1.2008 lukien tekijänoikeuden sääntelystä tietoyhteiskunnassa 26.10.2007 annetulla toisella lailla (Zweites Gesetz zur Regelung des Urheberrechts in der Informationsgesellschaft vom 26. Oktober 2007; BGBl. 2007 I, s. 2513) tarkoituksena mukauttaa Saksan tekijänoikeutta tieto- ja viestintätekniikan kehitykseen ja ratkaista kysymyksiä, joita ei ollut voitu ratkaista edellisen tekijänoikeusuudistuksen yhteydessä direktiivin 2001/29 täytäntöönpanon lyhyen määräajan vuoksi, mutta se katsoo, että kyseisen lain perustelujen mukaan ”tarkoituksena ei ollut muuttaa kaapeleitse tapahtuvaa edelleenlähetystä koskevan oikeuden perusrakennetta ’ottaen huomioon kansainväliset ja eurooppalaiset vaatimukset’”.

23      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimen asiana ei ole ottaa kantaa kansallisten säännösten tulkintaan, koska tällainen tulkinta kuuluu kansallisten tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan. Unionin tuomioistuimella ei siten ole toimivaltaa lausua siitä, ovatko UrhG:n 20b §:n säännökset toimenpide, jolla direktiivi 93/83 tai direktiivi 2002/29 on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä (ks. vastaavasti tuomio 28.10.2021, A ja B (Pienpanimoiden yhteisverotus), C‑221/20 ja C‑223/20, EU:C:2021:890, 16 ja 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24      Tämän täsmennyksen jälkeen on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa edellä tämän tuomion 21 kohdassa tarkoitetussa vastauksessa selvästi, että direktiivi 93/83 on pantu täytäntöön UrhG:n muuttamisesta 8.5.1998 annetulla neljännellä lailla, jolla UrhG:hen lisättiin 20b §.

25      Tässä yhteydessä on ensinnäkin muistutettava, että direktiivin 93/83 1 artiklan 3 kohdan mukaan ”edelleenlähetyksellä kaapeleitse” tarkoitetaan ”toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, erityisesti satelliitin välityksellä, lähetettävän yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä edelleenlähetystä kaapeleitse tai mikroaalloilla toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä yleisön vastaanotettavaksi”.

26      Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivillä 93/83 säännellään ainoastaan edelleenlähetystä kaapeleitse koskevan oikeuden käyttöä yhtäältä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien haltijoiden ja toisaalta kaapelilähetystoiminnan harjoittajien välisessä suhteessa. Kaapelilähetystoiminnan harjoittajan käsitteellä tarkoitetaan perinteisten kaapeliverkkojen kautta toimivia operaattoreita (tuomio 8.9.2022, RTL Television, C‑716/20, EU:C:2022:643, 76 ja 77 kohta).

27      Tästä seuraa, että hotellia ei voida pitää direktiivissä 93/83 tarkoitettuna kaapelilähetystoiminnan harjoittajana (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2022, RTL Television, C‑716/20, EU:C:2022:643, 84 ja 85 kohta).

28      Toiseksi siitä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomasta seikasta, että pääasiassa Citadinesin ylläpitämällä hotellilla on lisenssisopimus, jolla sallitaan kyseessä olevat edelleenlähetykset, on todettava, että ennakkoratkaisupyynnössä ei täsmennetä, minkä tyyppisiä toimia tällainen lisenssisopimus kattaa.

29      Citadines toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, että vaikka se ei kiistäkään sitä, että se on suorittanut direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämistä lähettäessään edelleen lähetyksiä hotellinsa sisäisiin vastaanottimiin, se on myös hankkinut tätä varten tyhjentävästi toimivaltaisilta yhteishallinnointiyhteisöiltä kaikki tarvittavat lisenssit, joista se maksaa vuosittain kiinteän maksun jokaisen hotellihuoneen osalta.

30      MPLC puolestaan väittää, että Citadinesin tekemä lisenssisopimus ei kata radio- ja televisio-ohjelmien suoraa ja välillistä edelleenlähettämistä kyseisen hotellin oman jakeluverkon kautta.

31      Tältä osin vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että SEUT 267 artiklassa määrätyssä menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, oikeusriidan tosiseikaston arvioiminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan (tuomio 17.12.2020, BAKATI PLUS, C‑656/19, EU:C:2020:1045, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen käsiteltävänään olevassa asiassa selvittää, kattaako Citadinesin tekemä lisenssisopimus tämän yhtiön mahdollisesti toteuttamat, direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut yleisölle välittämistä koskevat toimet.

33      Tässä yhteydessä on joka tapauksessa lisättävä, että sillä seikalla, että tällainen lisenssisopimus on tehty, ei ole merkitystä sen kannalta, onko kyseessä olevissa edelleenlähetyksissä kyse mainitussa säännöksessä tarkoitetusta yleisölle välittämisestä. Kuten Euroopan komissio on todennut kirjallisissa huomautuksissaan, tällaisen lisenssisopimuksen olemassaolo voi sitä vastoin osoittaa, onko asianomaisen teoksen tekijä antanut luvan tällaiseen yleisölle välittämiseen, mikäli sen oletetaan tapahtuneen.

34      Ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava edellä esitetyt näkökohdat mielessä pitäen.

 Asiakysymys

35      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että hotellin huoneisiin tai kuntoilutilaan sijoitettujen televisiovastaanotinten käyttöön asettaminen silloin, kun näihin vastaanottimiin johdetaan lisäksi lähetyssignaali hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yleisölle välittämistä.

36      Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana”.

37      Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, tekijöillä on kyseisen säännöksen nojalla luonteeltaan ehkäisevä oikeus, jonka perusteella he voivat puuttua sellaiseen yleisölle välittämiseen, johon heidän teostensa mahdolliset käyttäjät saattaisivat ryhtyä, ja kieltää tällaisen välittämisen (tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 30 kohta ja tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”yleisölle välittäminen” on, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan, ymmärrettävä laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa, ja siten kaikenlaista teoksen siirtoa ja edelleen siirtoa yleisölle sekä langallisesti että langattomasti, mukaan lukien yleisradiointi. Mainitun direktiivin johdanto-osan neljännestä, yhdeksännestä ja kymmenennestä perustelukappaleesta näet ilmenee, että direktiivin päätavoitteena on suojan saattaminen korkealle tasolle tekijöiden hyväksi, mikä mahdollistaa sen, että nämä saavat teostensa käytöstä asianmukaisen korvauksen erityisesti silloin, kun teoksia välitetään yleisölle (tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Kuten unionin tuomioistuin on useaan kertaan todennut tässä yhteydessä, kyseisessä käsitteessä yhdistyy kaksi kumulatiivista tekijää, eli teoksen ”välittäminen” ja teoksen välittäminen ”yleisölle”, ja tätä käsitettä on arvioitava kulloisessakin asiayhteydessä (tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 37 kohta; tuomio 2.4.2020, Stim ja SAMI, C‑753/18, EU:C:2020:268, 30 kohta ja tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      Tällaisessa arvioinnissa on otettava huomioon useita toisiaan täydentäviä, epäitsenäisiä ja keskenään riippuvia arviointiperusteita. Koska näiden arviointiperusteiden intensiteetti voi erilaisissa todellisissa tilanteissa olla hyvin vaihteleva, niitä on sovellettava sekä erikseen että yhdessä toistensa kanssa (tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 35 kohta ja tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Unionin tuomioistuin on näistä arviointiperusteista yhtäältä korostanut käyttäjän keskeistä roolia ja sen toiminnan tarkoituksellisuutta. Kyseinen käyttäjä näet toteuttaa ”välittämistoimen”, kun se toimii täysin tietoisena menettelynsä seurauksista tarjotakseen asiakkailleen pääsyn suojattuun teokseen, erityisesti silloin, kun ilman tätä toimintaa kyseiset asiakkaat eivät lähtökohtaisesti voisi vastaanottaa levitettyä teosta (ks. vastaavasti tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että sillä, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla yleisölle välittämisellä tavoitellaan voittoa, on merkitystä (tuomio 8.9.2016, GS Media, C‑160/15, EU:C:2016:644, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Toisaalta direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yleisölle välittämisen käsitteen soveltamisalaan kuulumiseksi edellytetään vielä, että suojatut teokset todella välitetään yleisölle (tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 40 kohta ja tuomio 28.10.2020, BY (Valokuvatodiste), C‑637/19, EU:C:2020:863, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt, että yleisön käsitteellä tarkoitetaan rajoittamatonta määrää potentiaalisia vastaanottajia ja se merkitsee lisäksi sitä, että henkilöitä on oltava varsin huomattava määrä (tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 41 kohta ja tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että jotta kyseessä voisi olla ”yleisölle välittäminen”, suojattu teos on välitettävä tietyllä teknisellä tavalla, joka poikkeaa siihen asti käytetyistä tavoista, tai, jos näin ei ole, ”uudelle yleisölle” eli yleisölle, jota tekijänoikeuden haltija ei ottanut huomioon silloin, kun se antoi luvan teoksensa alkuperäiseen yleisölle välittämiseen (tuomio 22.6.2021, YouTube ja Cyando, C‑682/18 ja C‑683/18, EU:C:2021:503, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46      Erityisesti näiden kriteerien valossa ja tämän tuomion 39 kohdassa tarkoitetun yksilöllisen arvioinnin perusteella on arvioitava, suorittaako hotellitoiminnan harjoittaja, joka asettaa kyseisen hotellin huoneissa tai kuntoilutilassa käyttöön televisio- ja/tai radiovastaanottimia, joihin hän lähettää edelleen yleisradioidun signaalin, pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämistä.

47      Vaikka onkin lähtökohtaisesti kansallisen tuomioistuimen tehtävänä ratkaista, onko tilanne tällainen tietyssä tapauksessa, ja arvioida tämän osalta lopullisesti tosiseikkoja, unionin tuomioistuin on toimivaltainen esittämään ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat sen arvioimiseksi, onko kyseessä tällainen yleisölle välittäminen.

48      Käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin katsottava, että hotellitoiminnan harjoittaja suorittaa direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun välittämisen, kun hän tietoisesti välittää suojattuja teoksia asiakkailleen lähettämällä lähetyssignaalin tarkoituksellisesti kyseiseen tilaan sijoittamiensa televisiovastaanottimien avulla (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49      Toiseksi unionin tuomioistuin on jo todennut, että tällaisen hotellin asiakaskunta koostuu rajoittamattomasta määrästä potentiaalisia vastaanottajia, koska sen, käyttävätkö kyseisen hotellin asiakkaat sen tarjoamia palveluja, ratkaisee lähtökohtaisesti kukin näistä asiakkaista itse ja palvelujen saatavuutta rajoittaa ainoastaan hotellin majoituskapasiteetti, ja että hotellin asiakkaina on varsin huomattava määrä henkilöitä, minkä seurauksena heitä on pidettävä yleisönä (tuomio 15.3.2012, Phonographic Performance (Ireland), C‑162/10, EU:C:2012:141, 41 ja 42 kohta).

50      Kolmanneksi unionin tuomioistuin on katsonut, että jotta kyse olisi direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä, kyseisen käyttäjän täytyy täysin tietoisena menettelynsä seurauksista saattaa suojatun teoksen sisältävä yleisradiolähetys lisäyleisön saataviin ja että siis ilman tätä toimintaa kyseisen uuden yleisön muodostavat henkilöt, jotka ovat mainitun lähetyksen peittoalueella, eivät lähtökohtaisesti voisi nauttia lähetetystä teoksesta. Näin ollen on niin, että kun hotellitoiminnan harjoittaja tietoisesti välittää suojatun teoksen asiakkailleen lähettämällä lähetyssignaalin tarkoituksellisesti tiloihinsa sijoitettujen televisio- tai radiovastaanottimien avulla, hän toimii täysin tietoisena menettelynsä seurauksista saattaakseen toiminnallaan asiakkaidensa saataville suojatun teoksen. Ilman tätä toimintaa kyseiset asiakkaat, jotka ovat mainitun lähetyksen peittoalueella, eivät lähtökohtaisesti voisi nauttia kyseisestä teoksesta (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2016, Reha Training, C‑117/15, EU:C:2016:379, 46 ja 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Neljänneksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jotta kyseessä olisi kyseisessä säännöksessä tarkoitettu yleisölle välittäminen, riittää, että teos saatetaan yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa (ks. vastaavasti tuomio 7.12.2006, SGAE, C‑306/05, EU:C:2006:764, 43 kohta). Tästä seuraa, että sillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemalla seikalla, että televisiovastaanottimia ei ole avannut Citadines vaan tämän ovat tehneet sen ylläpitämän hotellin asiakkaat, ei ole merkitystä.

52      Viidenneksi tämän tuomion 42 kohdassa tarkoitetusta voiton tavoittelusta on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että sitä, että hotellitoiminnan harjoittaja järjestää asiakkailleen mahdollisuuden saada yleisradioitu teos saatavilleen, on pidettävä sellaisena lisäpalvelujen tarjoamisena, joka vaikuttaa hotellin luokitukseen ja siten huoneiden hintaan, joten kyseisellä toiminnalla tavoitellaan voittoa (ks. vastaavasti tuomio 7.12.2006, SGAE, C‑306/05, EU:C:2006:764, 44 kohta ja tuomio 15.3.2012, Phonographic Performance (Ireland), C‑162/10, EU:C:2012:141, 44 ja 45 kohta).

53      Kuudenneksi ja viimeiseksi ei voida katsoa, että televisiovastaanottimien käyttöön asettaminen pääasiassa kyseessä olevan hotellin huoneissa tai kuntoilutilassa olisi direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappaleessa tarkoitettua pelkkää välineiden tarjoamista.

54      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee hotellien osalta, että vaikka pelkässä fyysisten laitteiden toimittamisessa, joka edellyttää hotellin ohella yleensä televisiovastaanottimien myyntiin tai vuokraukseen erikoistuneita yrityksiä, ei sellaisenaan ole kyse direktiivissä 2001/29 tarkoitetusta välittämisestä, näillä laitteilla voidaan siitä huolimatta teknisesti tehdä mahdolliseksi se, että yleisö saa yleisradioituja teoksia saatavilleen. Näin ollen, jos hotelli näin sijoitettujen televisiovastaanottimien avulla lähettää signaaleja edelleen hotellin huoneisiin majoittuneille asiakkaille, kyse on yleisölle välittämisestä eikä ole tarpeen selvittää, mikä on käytetty signaalin lähetystekniikka (ks. vastaavasti tuomio 7.12.2006, SGAE, C‑306/05, EU:C:2006:764, 46 kohta).

55      Esitettyyn kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että hotellin huoneisiin tai kuntoilutilaan sijoitettujen televisiovastaanotinten käyttöön asettaminen silloin, kun näihin vastaanottimiin johdetaan lisäksi lähetyssignaali hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yleisölle välittämistä.

 Oikeudenkäyntikulut

56      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 kohtaa

on tulkittava siten, että

hotellin huoneisiin tai kuntoilutilaan sijoitettujen televisiovastaanotinten käyttöön asettaminen silloin, kun näihin vastaanottimiin johdetaan lisäksi lähetyssignaali hotellin oman kaapelijakeluverkon kautta, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettua yleisölle välittämistä.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.