–

M.S. ja S.S., edustajanaan B. Steeger, Rechtsanwältin,

–

Stadt Krefeld, asiamiehenään S. Wolf,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja R. Kanitz,

–

Viron hallitus, asiamiehenään M. Kriisa,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja E. Montaguti,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat SEUT 20 artiklan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kolmessa asiassa, joissa vastakkain ovat ensinnäkin yhtäältä S.Ö. ja toisaalta Stadt Duisburg (Duisburgin kaupunki, Saksa), toiseksi yhtäältä N.Ö. ja M.Ö. sekä toisaalta Stadt Wuppertal (Wuppertalin kaupunki, Saksa) ja kolmanneksi yhtäältä M.S. ja S.S. sekä toisaalta Stadt Krefeld (Krefeldin kaupunki, Saksa) ja joissa on kyse siitä, että kyseisten asioiden kantajat menettivät Saksan kansalaisuutensa.

3

Saksan liittotasavalta ratifioi 11.5.2005 kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen, joka tehtiin Euroopan neuvostossa 6.11.1997 ja joka tuli voimaan 1.3.2000 (jäljempänä kansalaisuudesta tehty yleissopimus).

4

Kansalaisuudesta tehdyn yleissopimuksen 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Kansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla tai sopimusvaltion aloitteesta”, määrätään seuraavaa:

”Sopimusvaltio ei voi säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään kansalaisuuden menettämisestä suoraan lain nojalla tai sopimusvaltion aloitteesta muutoin kuin seuraavissa tapauksissa:

– –

– –”

5

Kyseisen yleissopimuksen 15 artiklan, jonka otsikko on ”Muut mahdolliset monikansalaisuustapaukset”, b kohdassa määrätään, että yleissopimuksen määräykset eivät rajoita sopimusvaltion oikeutta määrittää valtionsisäisessä lainsäädännössään, edellyttääkö sopimusvaltion kansalaisuuden saaminen tai säilyttäminen toisen valtion kansalaisuudesta vapautumista tai sen menettämistä.

6

SEUT 20 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Otetaan käyttöön unionin kansalaisuus. Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta.

2.   Unionin kansalaisella on perussopimuksissa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet. Hänellä on muun muassa:

– –”

7

Pääasioissa sovellettavan, 1.1.2000 alkaen voimassa olleen kansalaisuuslain (Staatsangehörigkeitsgesetz) konsolidoidun version (Bundesgesetzblatt, III osa, nro 102-1), sellaisena kuin se on muutettuna kansalaisuusoikeuden muuttamisesta 15.7.1999 annetun lain (Gesetz zur Reform des Staatsangehörigkeitsrechts; BGBl. I, s. 161) 1 §:n 7 momentilla (jäljempänä kansalaisuuslaki), 25 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Saksan kansalainen menettää kansalaisuutensa saadessaan ulkomaan kansalaisuuden, jos hän saa ulkomaan kansalaisuuden hakemuksensa tai laillisen edustajansa hakemuksen perusteella; edustettu henkilö menettää kuitenkin kansalaisuutensa vain, jos edellytykset, joiden perusteella 19 §:n mukaan kansalaisuudesta vapauttamista voidaan hakea, täyttyvät. Saksan kansalainen ei menetä kansalaisuutta ensimmäisen virkkeen mukaisesti, jos hän saa toisen Euroopan unionin jäsenvaltion, Sveitsin tai sellaisen valtion kansalaisuuden, jonka kanssa Saksan liittotasavalta on tehnyt 12 §:n 3 momentin mukaisen kansainvälisen sopimuksen.

(2)   Henkilö ei menetä kansalaisuuttaan, jos hän on ennen ulkomaan kansalaisuuden saamista saanut toimivaltaiselta viranomaiselta hakemuksesta kirjallisen luvan säilyttää kansalaisuutensa. – – Päätettäessä ensimmäisen virkkeen mukaisesta hakemuksesta on punnittava yleisiä ja yksityisiä etuja. Jos hakijan vakinainen asuinpaikka on ulkomailla, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, voiko hän osoittaa uskottavasti, että hänellä on pysyviä siteitä Saksaan.”

8

Kansalaisuuslain 30 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:

”(1)   Kansalaisuusviranomainen määrittää hakemuksesta, onko henkilöllä Saksan kansalaisuus vai ei, jos oikeutettu etu voidaan osoittaa. Kansalaisuusaseman määrittäminen on sitova kaikissa asioissa, joissa Saksan kansalaisuudella tai sen puuttumisella on oikeudellista merkitystä. Jos kyse on yleisestä edusta, kansalaisuus voidaan määrittää myös viran puolesta.”

9

Ulkomaalaisten oleskelusta, työnteosta ja kotouttamisesta liittovaltion alueella 30.7.2004 annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet; BGBl. 2004 I, s. 1950) 38 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Entiselle Saksan kansalaiselle on myönnettävä

1. pysyvä oleskelulupa, jos hän on asunut Saksan kansalaisuuden menettämisen aikaan vakinaisesti Saksan kansalaisena Saksan liittotasavallan alueella viiden vuoden ajan

2. määräaikainen oleskelulupa, jos hän on asunut Saksan kansalaisuuden menettämisen aikaan vakinaisesti Saksan liittotasavallan alueella vähintään vuoden ajan.

Hakemus ensimmäisen virkkeen mukaista oleskelulupaa varten on jätettävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun Saksan kansalaisuuden menettämisestä saadaan tieto.

– –

(2)   Entiselle Saksan kansalaiselle, jonka vakinainen asuinpaikka on ulkomailla, voidaan myöntää määräaikainen oleskelulupa, jos hänellä on riittävä saksan kielen taito.

(3)   Erityistapauksissa 1 tai 2 momentin mukainen oleskelulupa voidaan myöntää 5 §:stä poiketen.

– –”

10

S.Ö., joka on syntynyt Turkissa vuonna 1966, saapui Saksan alueelle vuonna 1990. Hän on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Hän sai Saksan kansalaisuuden 10.5.1999 kansalaistamismenettelyssä, ja hänet vapautettiin Turkin kansalaisuudesta 13.9.1999.

11

S.Ö. ilmoitti 25.5.2018 poikansa matkustusasiakirjaa koskevan hakemuksen yhteydessä, että hän oli saanut takaisin Turkin kansalaisuuden.

12

Koska Saksan viranomaiset olivat ilmaisseet vakavia epäilyjä siitä, onko S.Ö:n pojalla Saksan kansalaisuus, S.Ö. haki 25.4.2019 alueellisesti toimivaltaiselta kansalaistamisviranomaiselta kansalaisuustodistusta voidakseen osoittaa, että hänellä on edelleen Saksan kansalaisuus. Tämän jälkeen S.Ö. muutti Duisburgin kaupungin toimialueelle.

13

Duisburgin kaupunki totesi 13.9.2019 antamassaan päätöksessä kansalaisuuslain 30 §:n 1 momentin mukaisesti, ettei S.Ö:llä ollut enää Saksan kansalaisuutta. Duisburgin kaupunki katsoi, että Turkin kansalaisuuden takaisinsaanti oli tapahtunut 1.1.2000 jälkeen ja että se oli johtanut Saksan kansalaisuuden automaattiseen menettämiseen kansalaisuuslain 17 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Tilanne olisi voinut olla toinen vain siinä tapauksessa, että Turkin kansalaisuus olisi saatu takaisin 31.12.1999 mennessä, koska kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se oli voimassa mainittuun ajankohtaan saakka, säädettiin, että Saksan kansalaisuuden menettäminen koskee vain ulkomailla asuvia Saksan kansalaisia. Duisburgin kaupungin mukaan S.Ö. ei kuitenkaan ole osoittanut, että hän olisi saanut Turkin kansalaisuuden takaisin ennen mainittua ajankohtaa.

14

S.Ö. nosti kanteen tästä päätöksestä Verwaltungsgericht Düsseldorfissa (Düsseldorfin hallintotuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

15

Turkin kansalaiset M.Ö., joka on syntynyt vuonna 1959, ja tämän puoliso N.Ö., joka on syntynyt vuonna 1970, saapuivat Saksan alueelle vuonna 1974. He saivat Saksan kansalaisuuden 27.8.1999 kansalaistamismenettelyssä, ja heidät vapautettiin Turkin kansalaisuudesta 2.9.1999.

16

Wuppertalin kaupungin viranomaisten haastattelussa 1.9.2005 he ilmoittivat, että he olivat saaneet takaisin Turkin kansalaisuuden 24.11.2000.

17

He esittivät tältä osin 31.8.2005 päivätyn Turkin pääkonsulaatin todistuksen, jonka mukaan he olivat hakeneet Turkin kansalaisuuden takaisinsaamista 2.9.1999 ja saaneet sen takaisin ministerineuvoston 24.11.2000 tekemällä päätöksellä.

18

Wuppertalin kaupunki totesi 24.2.2021 antamissaan päätöksissä kansalaisuuslain 30 §:n 1 momentin mukaisesti, ettei M.Ö:llä ja N.Ö:llä ollut enää Saksan kansalaisuutta. Kaupungin viranomaisen mukaan Turkin kansalaisuuden takaisinsaanti 24.11.2000 johti Saksan kansalaisuuden automaattiseen menettämiseen kansalaisuuslain 17 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Tilanne olisi voinut olla toinen vain siinä tapauksessa, että Turkin kansalaisuus olisi saatu takaisin 31.12.1999 mennessä, koska kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se oli voimassa mainittuun ajankohtaan saakka, säädettiin, että Saksan kansalaisuuden menettäminen koskee vain ulkomailla asuvia Saksan kansalaisia. Wuppertalin kaupungin mukaan M.Ö. ja N.Ö. eivät kuitenkaan ole osoittaneet, että he olisivat saaneet Turkin kansalaisuuden takaisin ennen mainittua ajankohtaa.

19

M.Ö. ja N.Ö. nostivat kanteen näistä päätöksistä Verwaltungsgericht Düsseldorfissa.

20

Turkin kansalaiset M.S., joka on syntynyt vuonna 1965, ja tämän puoliso S.S., joka on syntynyt vuonna 1971, saapuivat Saksan alueelle toinen vuonna 1981 ja toinen vuonna 1989. He saivat Saksan kansalaisuuden 10.6.1999 kansalaistamismenettelyssä, minkä jälkeen heidät vapautettiin Turkin kansalaisuudesta.

21

M.S. ja S.S. pyysivät Turkin kansalaisuuden takaisinsaamista sen jälkeen, kun heille oli myönnetty Saksan kansalaisuus.

22

M.S. ja S.S. vaativat 19.12.2017 Krefeldin kaupunkia toteamaan, että heillä oli Saksan kansalaisuus.

23

Krefeldin kaupunki totesi 24.2.2021 antamissaan päätöksissä kansalaisuuslain 30 §:n 1 momentin mukaisesti, ettei M.S:llä ja S.S:llä ollut enää Saksan kansalaisuutta. Kaupungin viranomainen katsoi, että Turkin kansalaisuuden takaisinsaanti oli tapahtunut 1.1.2000 jälkeen ja että se oli johtanut Saksan kansalaisuuden automaattiseen menettämiseen kansalaisuuslain 17 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Tilanne olisi voinut olla toinen vain siinä tapauksessa, että Turkin kansalaisuus olisi saatu takaisin 31.12.1999 mennessä, koska kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, sellaisena kuin se oli voimassa mainittuun ajankohtaan saakka, säädettiin, että Saksan kansalaisuuden menettäminen koskee vain ulkomailla asuvia Saksan kansalaisia. Krefeldin kaupungin mukaan M.S. ja S.S. eivät kuitenkaan ole osoittaneet, että he olisivat saaneet Turkin kansalaisuuden takaisin ennen mainittua ajankohtaa.

24

M.S. ja S.S. nostivat kanteen näistä päätöksistä Verwaltungsgericht Düsseldorfissa.

25

Näissä kolmessa yhdistetyssä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, onko Saksan kansalaisuuden automaattinen menettäminen, josta säädetään kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä, unionin oikeuden mukaista.

26

Kyseinen tuomioistuin vahvistaa aluksi, että kansalaisuuslain 25 §:n versio, jota sovelletaan pääasioiden kantajiin, on se versio, joka on voimassa 1.1.2000 alkaen, koska he ovat saaneet Turkin kansalaisuuden takaisin tämän ajankohdan jälkeen, eikä asiakirjoilla, jotka jotkin heistä ovat toimittaneet sen osoittamiseksi, että näin ei ole tapahtunut, ole todistusvoimaa. Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että pääasioiden kantajat eivät hakeneet kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua lupaa säilyttää Saksan kansalaisuutensa ennen Turkin kansalaisuuden takaisinsaamista.

27

Kansallisen oikeuskäytännön mukaan kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin ensimmäinen virke on unionin oikeuden mukainen, koska asianomainen henkilö voi hakea kyseisen pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaista lupaa Saksan kansalaisuuden säilyttämiseksi; tässä menettelyssä on nimenomaisesti säädetty siitä, että on tutkittava tapauskohtaisesti, mitä seurauksia kansalaisuuden menetyksestä on asianomaisen henkilön tilanteelle.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee kuitenkin, onko tämä unionin oikeuden mukaista. Olettaen, että kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua Saksan kansalaisuuden säilyttämistä koskevaa lupamenettelyä ei aloiteta, kyseisen 25 §:n säännöksistä seuraa, että Saksan kansalaisuuden menettäminen ja siten unionin kansalaisuuden menettäminen sellaisten henkilöiden osalta, jotka eivät ole jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia, tapahtuu automaattisesti ilman tapauskohtaista tutkintaa.

29

Kyseinen tuomioistuin huomauttaa, että Saksan oikeudessa ei säädetä mahdollisuudesta tutkia liitännäisesti Saksan kansalaisuuden menettämisen seurauksia sen jälkeen, kun kansalaisuus on menetetty. Tällaisissa tapauksissa asianomaisten henkilöiden ainoa keino saada takaisin Saksan kansalaisuus ilman taannehtivaa vaikutusta on hakea Saksassa uudelleen kansalaistamista.

30

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan hakemus Saksan kansalaisuuden säilyttämiseksi tarjoaa mahdollisuuden ottaa huomioon unionin oikeuden vaatimukset, mutta se huomauttaa, että käytännössä hallintoviranomaiset ja kansalliset tuomioistuimet eivät tutki unionin kansalaisuuden menettämisen seurauksia. Sen mukaan Saksan kansalaisuuden säilyttämistä koskeva lupa myönnetään vain, jos ulkomaan kansalaisuuden saamiseen Saksan kansalaisuutta menettämättä liittyy erityinen etu. Saksan kansalaisuuden menettämisen, joka johtaa unionin kansalaisen aseman menettämiseen, seurauksia ei siis tutkita kyseiseen asemaan perustuvien oikeuksien kannalta.

31

Tässä tilanteessa Verwaltungsgericht Düsseldorf päätti lykätä kolmen pääasian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32

Asiat C‑684/22–C‑686/22 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 7.12.2022 tekemällä päätöksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, joita on tarkasteltava yhdessä, lähinnä, onko SEUT 20 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa säädetään, että jos henkilöt vapaaehtoisesti saavat kolmannen maan kansalaisuuden, he menettävät suoraan lain nojalla kyseisen jäsenvaltion kansalaisuuden, minkä seurauksena sellaiset henkilöt, jotka eivät ole jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia, menettävät unionin kansalaisuutensa, elleivät he saa toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta, jotka ovat tutkineet kyseisten henkilöiden tilanteen yksilöllisesti punniten kyseessä olevia yleisiä ja yksityisiä etuja, lupaa säilyttää kansalaisuuttaan ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista.

34

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevat ehdot kuuluvat kunkin jäsenvaltion toimivaltaan, se seikka, että tietty ala kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, ei estä sitä, että unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa kyseessä olevien kansallisten sääntöjen on oltava unionin oikeuden mukaisia (tuomio 2.3.2010, Rottmann, C‑135/08, EU:C:2010:104, 39 ja 41 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 28 kohta).

35

SEUT 20 artiklan mukaan jokaisella, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus, on unionin kansalaisen asema, jonka tarkoituksena on olla jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema (tuomio 20.9.2001, Grzelczyk, C‑184/99, EU:C:2001:458, 31 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 29 kohta).

36

Niinpä pääasioiden kantajien kaltaisten unionin kansalaisten, joilla on vain yhden jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka tämän kansalaisuuden menettämisen takia menettävät SEUT 20 artiklassa myönnetyn aseman ja siihen liittyvät oikeudet, tilanne kuuluu luonteeltaan ja seuraustensa vuoksi unionin oikeuden soveltamisalaan. Jäsenvaltioiden on siten kansalaisuutta koskevaa toimivaltaansa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti suhteellisuusperiaatetta (tuomio 2.3.2010, Rottmann, C‑135/08, EU:C:2010:104, 42 ja 45 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 30 kohta).

37

Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä jo todennut, että on legitiimiä, että jäsenvaltio haluaa suojella sen ja sen kansalaisten välistä erityistä solidaarisuus- ja lojaliteettisuhdetta sekä kansalaisuussiteen perustana olevien oikeuksien ja velvollisuuksien vastavuoroisuutta (tuomio 2.3.2010, Rottmann, C‑135/08, EU:C:2010:104, 51 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 31 kohta).

38

Jäsenvaltio voi käyttäessään toimivaltaansa määritellä kansalaisuutensa saamisen ja menettämisen ehdot legitiimisti katsoa myös, että on syytä välttää sitä, että henkilöllä on useita kansalaisuuksia (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2022, Wiener Landesregierung (Kansalaisuuden myöntämistä koskevan vakuuttelun peruuttaminen), C‑118/20, EU:C:2022:34, 54 kohta).

39

Kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin mukaan Saksan kansalaiset menettävät nyt käsiteltävissä asioissa kansalaisuutensa, jos he saavat vapaaehtoisesti tiettyjen kolmansien maiden kansalaisuuden. Kyseisessä säännöksessä täsmennetään lisäksi, että Saksan kansalainen ei menetä kansalaisuutta, jos hän saa muun muassa toisen jäsenvaltion kansalaisuuden. Kuten Saksan hallitus on todennut, kyseisen säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on estää monikansalaisuus.

40

Tämän tavoitteen periaatteellista legitiimiyttä tukevat kansalaisuudesta tehdyn yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen a kohta, jonka mukaan sopimusvaltio ei voi säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään kansalaisuuden menettämisestä suoraan lain nojalla tai sopimusvaltion aloitteesta, paitsi muun muassa siinä tapauksessa, että henkilö saa vapaaehtoisesti jonkin toisen valtion kansalaisuuden, ja kyseisen yleissopimuksen 15 artiklan b kohta, jonka mukaan yleissopimuksen määräykset eivät rajoita sopimusvaltion oikeutta määrittää valtionsisäisessä lainsäädännössään, edellyttääkö sopimusvaltion kansalaisuuden saaminen tai säilyttäminen toisen valtion kansalaisuudesta vapautumista tai sen menettämistä (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2022, Wiener Landesregierung (Kansalaisuuden myöntämistä koskevan vakuuttelun peruuttaminen), C‑118/20, EU:C:2022:34, 55 kohta).

41

Tästä seuraa, että unionin oikeus ei lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentissa tarkoitettujen kaltaisissa tilanteissa jäsenvaltio säätää yleiseen etuun liittyvistä syistä kansalaisuutensa menettämisestä suoraan lain nojalla silloin, kun sen kansalaiset vapaaehtoisesti saavat kolmannen maan kansalaisuuden, vaikka onkin niin, että tällaisen menettämisen seurauksena asianomaiset henkilöt menettävät unionin kansalaisen asemansa.

42

Kun otetaan huomioon merkitys, joka primaarioikeudessa annetaan unionin kansalaisen asemalle, joka on – kuten tämän tuomion 34 kohdassa on muistutettu – jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten ja kansallisten tuomioistuinten on kuitenkin tarkastettava, onko asianomaisen jäsenvaltion kansalaisuuden menettäminen silloin, kun se aiheuttaa unionin kansalaisen aseman ja siitä johtuvien oikeuksien menettämisen, suhteellisuusperiaatteen mukainen niiden seurausten osalta, jotka siitä aiheutuvat kyseessä olevan henkilön ja mahdollisesti hänen perheenjäsentensä tilanteelle unionin oikeuden kannalta (tuomio 2.3.2010, Rottmann, C‑135/08, EU:C:2010:104, 55 ja 56 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 38 kohta).

43

Unionin tuomioistuin on todennut, että jäsenvaltion kansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla ei sovi yhteen suhteellisuusperiaatteen kanssa, jos asian kannalta merkitykselliset kansalliset säännöt eivät mahdollista missään vaiheessa tapauskohtaista niiden seurausten tutkintaa, jotka kyseinen menettäminen aiheuttaa asianomaisille henkilöille unionin oikeuden kannalta (tuomio 12.3.2019, Tjebbes ym., C‑221/17, EU:C:2019:189, 41 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 39 kohta).

44

Tästä seuraa, että tilanteissa, joissa jäsenvaltion kansalaisuuden menettäminen toteutuu suoraan lain nojalla, jos henkilöt vapaaehtoisesti saavat kolmannen maan kansalaisuuden, ja aiheuttaa unionin kansalaisen aseman menettämisen, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten on voitava tutkia tällaisen kansalaisuuden menettämisen seuraukset ja tarvittaessa annettava heidän säilyttää kansalaisuutensa tai saada se takaisin ex tunc (ks. vastaavasti tuomio 12.3.2019, Tjebbes ym., C‑221/17, EU:C:2019:189, 42 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 40 kohta).

45

Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentissa säädetään, että henkilö ei menetä kansalaisuuttaan, jos hän on ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista saanut toimivaltaiselta viranomaiselta hakemuksesta kirjallisen luvan säilyttää kansalaisuutensa. Kyseisessä säännöksessä todetaan myös, että hakemuksesta päätettäessä on punnittava yleisiä ja yksityisiä etuja.

46

Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, unionin oikeus ei lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että jäsenvaltio säätää, että tapauskohtainen tutkinta jäsenvaltion kansalaisuuden menettämisestä asianomaisille henkilöille aiheutuvien seurausten oikeasuhteisuudesta unionin oikeuden kannalta suoritetaan kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun kaltaisen ennakkolupamenettelyn puitteissa.

47

Jotta voidaan varmistaa SEUT 20 artiklasta johtuvien unionin kansalaisten oikeuksien kunnioittaminen, kyseisen menettelyn on kuitenkin tosiasiallisesti mahdollistettava se, että oikeasuhteisuuden tapauskohtainen tutkinta on suoritettu kyseisen artiklan vaatimusten, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut, mukaisesti.

48

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että mainitussa ennakkolupamenettelyssä hallintoviranomaisten käytäntönä, joka on vahvistettu kansallisessa oikeuskäytännössä, on, ettei Saksan kansalaisuuden menettämisestä asianomaiselle henkilölle unionin kannalta aiheutuvia seurauksia tutkita silloin, kun tämä menettäminen johtaa unionin kansalaisen aseman menettämiseen. Sen mukaan Saksan kansalaisuuden säilyttämistä koskeva lupa myönnetään vain, jos kolmannen maan kansalaisuuden saamiseen liittyy erityinen etu.

49

Tilanteessa, jossa toimivaltaiset viranomaiset eivät suorita tällaista oikeasuhteisuutta koskevaa tutkintaa tai jossa kansalaisuuslain 25 §:n 2 momenttiin perustuvan kyseisten viranomaisten päätöksen perusteluista ei selvästi ilmene, että kyseinen tutkinta on suoritettu, kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia mahdollisesti saatetaan, tehtävänä on suorittaa tällainen tutkinta tai varmistaa se, että toimivaltaiset viranomaiset suorittavat sen (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 53 kohta).

50

Kyseessä oleva tutkinta edellyttää asianomaisen henkilön yksilöllisen tilanteen ja hänen perheensä tilanteen arvioimista sen selvittämiseksi, onko Saksan kansalaisuuden menettämisellä silloin, kun se aiheuttaa unionin kansalaisen aseman menettämisen, sellaisia seurauksia, jotka vaikuttaisivat kansallisen lainsäätäjän tavoittelemaan päämäärään nähden suhteettomasti henkilön perhe- ja työelämän normaaliin kehitykseen unionin oikeuden kannalta. Tällaiset seuraukset eivät saa olla vain hypoteettisia tai potentiaalisia (tuomio 12.3.2019, Tjebbes ym., C‑221/17, EU:C:2019:189, 44 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 54 kohta).

51

Tällaisen oikeasuhteisuutta koskevan tutkinnan yhteydessä on erityisesti kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuinten asiana varmistua siitä, että kyseinen kansalaisuuden menettäminen on Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja), jonka noudattamisen unionin tuomioistuin varmistaa, taattujen perusoikeuksien ja aivan erityisesti perhe-elämän kunnioittamista koskevan oikeuden mukainen, sellaisena kuin se vahvistetaan perusoikeuskirjan 7 artiklassa. Tätä artiklaa on tapauksen mukaan tulkittava yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa tunnustetun, lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa (tuomio 12.3.2019, Tjebbes ym., C‑221/17, EU:C:2019:189, 45 kohta ja tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 55 kohta).

52

Toiseksi ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentissa edellytetään, että asianomainen henkilö ei ole saanut kolmannen maan kansalaisuutta ennen kuin hän hakee Saksan kansalaisuuden säilyttämistä ja on tapauksen mukaan saanut sen.

53

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että jäsenvaltiot voivat oikeusvarmuuden periaatteen nimissä vaatia, että toimivaltaisille viranomaisille tehdään hakemus kansalaisuuden säilyttämisestä kohtuullisessa määräajassa (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 43 kohta).

54

Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, vaatimuksen, jonka mukaan kansalaisuuden säilyttämistä koskevaa lupaa on haettava ja se on saatava ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista, osalta noudatetaan kohtuullisen määräajan rajoja, koska se ei oikeusvarmuuden, jota jäsenvaltiot saavat suojella, intressissä lähtökohtaisesti estä asianomaisia henkilöitä käyttämästä tosiasiallisesti unionin kansalaisen asemasta johtuvia oikeuksiaan ja erityisesti oikeutta saada toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tutkimaan tapauskohtaisesti kansalaisuuden menettämisen seurausten oikeasuhteisuus unionin oikeuden kannalta.

55

On korostettava, että kun Saksan kansalainen, jolla ei ole toisen jäsenvaltion kansalaisuutta, on vapaaehtoisesti saanut kolmannen maan kansalaisuuden noudattamatta ensin kansalaisuuslain 25 §:n 2 momentissa säädettyä menettelyä hakeakseen lupaa säilyttää Saksan kansalaisuus ja saadakseen luvan, voidaan legitiimisti katsoa, että kolmannen maan kansalaisuuden saamispäivänä kyseinen henkilö on osoittanut, että hän ei enää halua olla unionin kansalainen.

56

Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että kun otetaan huomioon jäsenvaltion kansalaisuuden menettämisestä silloin, kun se johtaa unionin kansalaisen aseman menettämiseen, aiheutuvat vakavat seuraukset SEUT 20 artiklasta johtuvien unionin kansalaisten oikeuksien tosiasialliselle käyttämiselle, ei voida pitää tehokkuusperiaatteen mukaisena sellaisia kansallisia sääntöjä tai käytäntöjä, joiden vaikutuksena voi olla estää kansalaisuuden menettämisen vaarassa olevaa henkilöä hakemasta mainitun menettämisen seurausten oikeasuhteisuuden tutkintaa unionin oikeuden kannalta sillä perusteella, että määräaika tällaisen tutkinnan hakemiselle on päättynyt, sellaisessa tilanteessa, jossa kyseiselle henkilölle ei ole asianmukaisesti ilmoitettu oikeudesta hakea tällaista tutkintaa eikä määräajasta, jonka kuluessa tällainen hakemus on tehtävä (tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 48 kohta).

57

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on siis selvittää, onko pääasioiden kantajille tiedotettu asianmukaisesti kansalaisuuslain 25 §:ssä säädetystä menettelystä, joka on voimassa 1.1.2000 alkaen ja jota kyseisen tuomioistuimen mukaan sovelletaan heihin. Tässä yhteydessä kyseisen tuomioistuimen on ensinnäkin otettava huomioon se seikka, että asianomaisten henkilöiden oli ennen mainittua ajankohtaa luovuttava Turkin kansalaisuudestaan saadakseen Saksan kansalaisuus, mikä viittaa siihen, että heille on ilmoitettu paitsi Saksan säännöstöstä, jota sovellettiin heihin ennen mainittua ajankohtaa, myös ainakin siitä seikasta, että kyseisellä säännöstöllä on tarkoitus välttää useita kansalaisuuksia ja että siinä ei erityisesti sallita lähtökohtaisesti sitä, että henkilöllä on sekä Saksan kansalaisuus että kolmannen maan kansalaisuus samanaikaisesti.

58

Kyseisen tuomioistuimen on toiseksi otettava huomioon se asiayhteys, jossa mainitut henkilöt ovat hakeneet Turkin kansalaisuutta ja sittemmin saaneet sen takaisin. Ennakkoratkaisupyynnöistä näet ilmenee, että pääasioiden kantajat pyrkivät säilyttämään sekä Turkin että Saksan kansalaisuuden, mikä oli mahdollista kansalaisuuslain 25 §:n sen version mukaan, jota sovellettiin 31.12.1999 saakka Saksassa asuviin Saksan kansalaisiin. Vaikka he luopuivat Turkin kansalaisuudestaan ennen mainittua ajankohtaa saadakseen Saksan kansalaisuuden ja hakivat sittemmin Turkin kansalaisuuden palauttamista, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että heille myönnettiin Turkin kansalaisuus uudestaan vasta mainitun ajankohdan jälkeen.

59

Pääasian kantajat asiassa C‑686/22 toteavat tältä osin kirjallisissa huomautuksissaan, että heillä ei ollut syytä esittää ennakkolupahakemusta Saksan kansalaisuuden säilyttämisestä ennen kansalaisuuslain 25 §:n uudistusta ja että kyseistä uudistusta ei joka tapauksessa ole selvästi selitetty tai saatettu heidän tietoonsa.

60

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa, pääasioiden kantajilla olisi tällaisessa tilanteessa kuitenkin – kun otetaan huomioon Saksan kansalaisuuden menettämisen, joka johtaa unionin kansalaisen aseman menettämiseen, vakavat seuraukset SEUT 20 artiklasta johtuvien unionin kansalaisten oikeuksien tosiasialliselle käyttämiselle – tullut olla mahdollisesti siirtymäjärjestelyjen yhteydessä mahdollisuus käynnistää tehokkaasti kansalaisuuslain 25 §:ssä säädetty ennakkolupamenettely säilyttääkseen Saksan kansalaisuutensa.

61

Sen selvittämiseksi, ovatko pääasioiden kantajat voineet tosiasiallisesti hyötyä kyseisestä menettelystä ja tapauskohtaisesta tutkinnasta siltä osin kuin on kyse Saksan kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvista seurauksista unionin oikeuden kannalta, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon myös ne ajankohdat, jolloin kyseiset henkilöt ovat saaneet takaisin Turkin kansalaisuutensa. Ei ole näet poissuljettua, että sellaisessa tilanteessa, jossa kyseisen kansalaisuuden takaisinsaanti on lähellä ajankohtaa 1.1.2000, jolloin kansalaisuuslain 25 §:ssä säädetyn menettelyn uudistus tuli voimaan, pääasioiden kantajien on käytännössä ollut mahdotonta käyttää kyseistä menettelyä, koska siinä edellytetään, että Saksan kansalaisuuden säilyttämistä haetaan ja että se saadaan ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista. Tällaisessa tapauksessa pääasioiden kantajat – toisin kuin henkilöt, jotka ovat hakeneet kolmannen maan kansalaisuutta mainitun ajankohdan jälkeen – eivät ole voineet hakea Saksan kansalaisuuden säilyttämistä ja odottaa saavansa hakemukseen vastausta, ennen kuin asianomaisen kolmannen maan viranomaiset ovat hyväksyneet heidän hakemuksensa.

62

On lisättävä, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee, että pääasioiden kantajilla ei ole ollut mahdollisuutta käynnistää tehokkaasti kansalaisuuslain 25 §:ssä säädettyä ennakkolupamenettelyä Saksan kansalaisuuden säilyttämiseksi ja hyötyä tapauskohtaisesta tutkinnasta siltä osin kuin on kyse Saksan kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvista seurauksista unionin oikeuden kannalta, tällainen tutkinta on voitava suorittaa liitännäisesti silloin, kun asianomainen henkilö hakee matkustusasiakirjaa tai mitä tahansa muuta asiakirjaa todistukseksi kansalaisuudestaan, ja toimivaltaisten viranomaisten on yleisemmin kansalaisuuden vahvistamista koskevan menettelyn yhteydessä voitava tapauksen mukaan määrätä jäsenvaltion kansalaisuus palautettavaksi ex tunc (ks. vastaavasti tuomio 12.3.2019, Tjebbes ym., C‑221/17, EU:C:2019:189, 42 kohta).

63

Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on voitava suorittaa tällainen liitännäinen tutkinta, jonka yhteydessä Saksan kansalaisuus voidaan palauttaa ex tunc, pääasioissa, joissa on nostettu kanteet päätöksistä, joissa todettiin asianomaisten henkilöiden menettäneen kansalaisuutensa ja jotka on tehty matkustusasiakirjaa koskevien hakemusten tai kansalaisuuden vahvistamista koskevien menettelyjen yhteydessä.

64

Tältä osin on täsmennettävä, että se merkityksellinen ajankohta, joka on otettava huomioon tutkittaessa Saksan kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvien seurausten oikeasuhtaisuutta unionin oikeuden kannalta, on se ajankohta, jona asianomainen henkilö on saanut kolmannen maan kansalaisuuden tai jona hänelle on se palautettu, koska kansalaisuuslain 25 §:n 1 momentin mukaan ajankohta, jona kyseinen kansalaisuus saadaan tai palautetaan, on erottamaton osa niitä legitiimejä perusteita, jotka Saksan liittotasavalta on määrittänyt ja joista hänen kansalaisuutensa menettäminen riippuu (ks. vastaavasti tuomio 5.9.2023, Udlændinge- og Integrationsministeriet (Tanskan kansalaisuuden menettäminen), C‑689/21, EU:C:2023:626, 56 kohta).

65

Edellä esitetystä seuraa, että SEUT 20 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa säädetään, että jos henkilöt vapaaehtoisesti saavat kolmannen maan kansalaisuuden, he menettävät suoraan lain nojalla kyseisen jäsenvaltion kansalaisuuden, minkä seurauksena sellaiset henkilöt, jotka eivät ole jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia, menettävät unionin kansalaisuutensa, elleivät he saa toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta, jotka ovat tutkineet kyseisten henkilöiden tilanteen yksilöllisesti punniten kyseessä olevia yleisiä ja yksityisiä etuja, lupaa säilyttää kansalaisuuttaan ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista. Yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa edellyttää kuitenkin ensinnäkin, että asianomaisilla henkilöillä on ollut kohtuullisessa määräajassa tosiasiallinen mahdollisuus kyseisessä säännöstössä säädettyyn kansalaisuuden säilyttämistä koskevaan menettelyyn ja että heille on tiedotettu asianmukaisesti kyseisestä menettelystä, ja toiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset tutkivat mainitussa menettelyssä kyseisen kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvien seurausten oikeasuhtaisuutta unionin oikeuden kannalta. Muussa tapauksessa mainittujen viranomaisten ja tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi asia mahdollisesti saatetaan, on voitava suorittaa tällainen tutkinta liitännäisesti silloin, kun asianomaiset henkilöt hakevat matkustusasiakirjaa tai mitä tahansa muuta asiakirjaa todistukseksi kansalaisuudestaan, tai mainittujen viranomaisten ja tuomioistuinten on tapauksen mukaan kansalaisuuden menettämisen toteamista koskevan menettelyn yhteydessä voitava määrätä kyseinen kansalaisuus palautettavaksi ex tunc.

66

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 20 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa säädetään, että jos henkilöt vapaaehtoisesti saavat kolmannen maan kansalaisuuden, he menettävät suoraan lain nojalla kyseisen jäsenvaltion kansalaisuuden, minkä seurauksena sellaiset henkilöt, jotka eivät ole jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisia, menettävät unionin kansalaisuutensa, elleivät he saa toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta, jotka ovat tutkineet kyseisten henkilöiden tilanteen yksilöllisesti punniten kyseessä olevia yleisiä ja yksityisiä etuja, lupaa säilyttää kansalaisuuttaan ennen kolmannen maan kansalaisuuden saamista. Yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa edellyttää kuitenkin ensinnäkin, että asianomaisilla henkilöillä on ollut kohtuullisessa määräajassa tosiasiallinen mahdollisuus kyseisessä säännöstössä säädettyyn kansalaisuuden säilyttämistä koskevaan menettelyyn ja että heille on tiedotettu asianmukaisesti kyseisestä menettelystä, ja toiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset tutkivat mainitussa menettelyssä kyseisen kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvien seurausten oikeasuhtaisuutta unionin oikeuden kannalta. Muussa tapauksessa mainittujen viranomaisten ja tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi asia mahdollisesti saatetaan, on voitava suorittaa tällainen tutkinta liitännäisesti silloin, kun asianomaiset henkilöt hakevat matkustusasiakirjaa tai mitä tahansa muuta asiakirjaa todistukseksi kansalaisuudestaan, tai mainittujen viranomaisten ja tuomioistuinten on tapauksen mukaan kansalaisuuden menettämisen toteamista koskevan menettelyn yhteydessä voitava määrätä kyseinen kansalaisuus palautettavaksi ex tunc.