–

VT ja UR, edustajanaan N. Meise, Rechtsanwältin,

–

Conny GmbH, edustajanaan C. Heber, Rechtsanwältin,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään I. Rubene, E. Schmidt ja G. von Rintelen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (EUVL 2011, L 304, s. 64) 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä VT ja UR, jotka ovat asunnon vuokralleantajia (jäljempänä vuokralleantajat), sekä toisaalta Conny GmbH ja jossa on kyse erään vuokralaisen (jäljempänä kyseessä oleva vuokralainen) oikeuksista, jotka on siirretty Connylle, joka vaatii tämän vuokralaisen oikeuksien siirronsaajana vuokralleantajilta liikaa maksettujen vuokrien palauttamista.

3

Direktiivin 2011/83 johdanto-osan 4, 5, 7 ja 39 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Aihe”, säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan saavuttamalla kuluttajansuojan korkea taso ja lähentämällä kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjä osia.”

5

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

6

Direktiivin 2011/83 3 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan siinä vahvistetuin edellytyksin ja siinä säädetyssä laajuudessa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin. – –

– –

5.   Tämä direktiivi ei vaikuta kansalliseen yleiseen sopimusoikeuteen, kuten sopimuksen pätevyyttä, tekemistä tai vaikutuksia koskeviin sääntöihin, ellei yleisen sopimusoikeuden näkökohtia säännellä tällä direktiivillä.”

7

Direktiivin 2011/83 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistamisen taso”, säädetään seuraavaa:

”Ellei tässä direktiivissä toisin säädetä, jäsenvaltiot eivät saa kansallisessa lainsäädännössään pitää voimassa tai ottaa käyttöön tässä direktiivissä vahvistetuista säännöksistä poikkeavia säännöksiä eivätkä myöskään tiukempia tai sallivampia säännöksiä kuluttajan suojan erilaisen tason varmistamiseksi.”

8

Kyseisen direktiivin 6 artiklan, jonka otsikko on ”Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla seuraavat tiedot:

– –

– –

– –”

9

Direktiivin 8 artiklan, jonka otsikko on ”Etäsopimuksia koskevat muotovaatimukset”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos sähköisessä muodossa tehtävässä etäsopimuksessa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus, elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle selvästi ja helposti havaittavasti ja välittömästi ennen kuin kuluttaja tekee tilauksensa 6 artiklan 1 kohdan a, e, o ja p alakohdassa tarkoitetut tiedot.

Elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttaja tilausta tehdessään hyväksyy nimenomaisesti, että tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus. Jos tilauksen tekeminen edellyttää näppäimen tai vastaavan toiminnon käyttöä, näppäin tai vastaava toiminto on merkittävä helposti luettavalla tavalla ainoastaan sanoilla ’tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus’ tai vastaavalla yksiselitteisellä ilmaisulla, josta käy ilmi, että tilauksen tekemiseen liittyy velvollisuus maksaa elinkeinonharjoittajalle. Jos elinkeinonharjoittaja ei ole noudattanut tätä alakohtaa, sopimus tai tilaus ei sido kuluttajaa.”

10

Siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä BGB), 312j §:n 3 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”(3)   Kun on kyse [sähköisessä muodossa tehtävistä kuluttajasopimuksista, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan vastikkeellisesti tarjoamaa palvelua], elinkeinonharjoittajan on järjestettävä tilaaminen siten, että kuluttaja vahvistaa tilauksellaan nimenomaisesti, että hänelle syntyy maksuvelvollisuus. Jos tilaaminen tapahtuu näppäintä käyttämällä, ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua elinkeinonharjoittajan velvollisuutta katsotaan noudatetun vain, jos näppäimeen on merkitty helposti luettavalla tavalla ainoastaan sanat ’tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus’ tai vastaava yksiselitteinen ilmaisu.

(4)   [Sähköisessä muodossa tehtävät kuluttajasopimukset, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan vastikkeellisesti tarjoamaa palvelua] syntyvät vain, jos elinkeinonharjoittaja on noudattanut sille 3 momentissa asetettua velvollisuutta.”

11

Vuokralleantajat ja kyseessä oleva vuokralainen tekivät vuokrasopimuksen asunnosta, johon kansallisen oikeuden mukaan sovelletaan enimmäisvuokraa, joten vuokralaisella on kyseisen enimmäisvuokran ylittyessä oikeus saada liikaa maksetut vuokrat palautetuiksi.

12

Conny, joka on Saksan oikeuden nojalla perustettu rajavastuuyhtiö, joka on rekisteröity saatavien perintään liittyvien palvelujen alalle, tarjoaa asuntojen vuokralaisille verkkosivustonsa kautta mahdollisuutta tehdä toimeksiantosopimus, jonka nojalla se voi toimia näiden vuokralaisten kaikkien oikeuksien siirronsaajana suhteessa heidän vuokralleantajiinsa, jos vuokrien enimmäismäärä ylittyy.

13

Tällaisen sopimuksen tekemiseksi vuokralaisten on hyväksyttävä Connyn verkkosivustolla kyseisen yhtiön yleiset ehdot, joissa viitataan sopimuksen vastikkeellisuuteen, ja painettava näppäintä tilauksen tekemiseksi. Vuokralaisten on maksettava vastikkeeksi korvaus, jonka määrä on kolmasosa säästetystä vuosivuokrasta, jos Conny menestyy pyrkimyksissään vedota heidän oikeuksiinsa, ja sen jälkeen, kun vuokralleantajalle on lähetetty maksukehotus, korvaus, jonka määrä vastaa sitä korvausta, joka olisi maksettava asianajajalle asianajajien palkkioista annetun lain säännösten mukaisesti.

14

Koska nyt esillä olevassa asiassa kuukausivuokra ylitti kansallisessa säännöstössä sallitun enimmäismäärän, kyseessä oleva vuokralainen teki Connyn kanssa tällaisen toimeksiantosopimuksen vedotakseen oikeuksiinsa vuokralleantajia vastaan. Tätä varten vuokralainen rekisteröityi Connyn verkkosivustolle, laittoi sivustolla rastin ruutuun hyväksyäkseen yleiset ehdot ja vahvisti tilauksensa napsauttamalla vastaavaa näppäintä. Tämän jälkeen vuokralainen allekirjoitti Connyn antaman lomakkeen, jonka otsikko on ”Vahvistus, valtuutus ja oikeuksien siirto, hyväksyntä” ja johon ei sisältynyt mitään tietoa mistään vuokralaiselle kuuluvasta maksuvelvollisuudesta.

15

Conny vetosi 21.1.2020 päivätyssä kirjeessä vuokralleantajia vastaan kyseessä olevan vuokralaisen oikeuksiin, jotka perustuivat vuokrien määrää koskevaan kansalliseen säännöstöön, ja väitti tässä tarkoituksessa, että tämän vuokralaisen ja vuokralleantajien välisessä sopimuksessa määrätty vuokran määrä ylitti kyseisessä säännöstössä vahvistetun enimmäismäärän.

16

Koska tämä kirje jäi vaikutuksettomaksi, Conny nosti sille siirrettyjen oikeuksien nojalla vuokralleantajia vastaan kanteen Amtsgericht Berlin-Mittessä (Berlin-Mitten paikallinen alioikeus, Saksa).

17

Amtsgericht Berlin Mitte hyväksyi kanteen muun muassa sillä perusteella, että vaadittu vuokra ylitti Connyn väittämässä laajuudessa sen vuokran, jota vuokralleantajat saivat vaatia.

18

Vuokralleantajat valittivat tästä ratkaisusta Landgericht Berliniin (Berliinin alueellinen alioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. He väittivät muun muassa, ettei Conny voi vedota kyseessä olevan vuokralaisen oikeuksiin, koska näiden oikeuksien siirron taustalla oleva toimeksiantosopimus on pätemätön siitä syystä, ettei BGB:n 312j §:n 3 momentin toisessa virkkeessä, jolla direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, säädettyjä vaatimuksia ole noudatettu.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää aluksi, että valituksen menestyminen riippuu yksinomaan direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan tulkinnasta. Se pohtii tältä osin muun muassa sitä, onko kyseisen 8 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä BGB:n 312j §:n 3 ja 4 momentin kanssa, säädettyä vaatimusta, jonka mukaan tilausnäppäimessä on oltava nimenomainen viittaus tilaukseen liittyvään maksuvelvollisuuteen tai vastaava ilmaisu, tarkoitus soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, ettei kyseessä olevalle vuokralaiselle syntyvä maksuvelvollisuus perustu nyt esillä olevassa asiassa ainoastaan vuokralaisen Connyn verkkosivustolla tekemään tilaukseen vaan se edellyttää sellaisten myöhempien edellytysten täyttymistä, joita ovat muun muassa vuokralaisen oikeuksien toteuttaminen menestyksekkäästi tai maksukehotuksen lähettäminen vuokralleantajalle.

21

Esiin tulee siis kysymys siitä, onko direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että sähköisessä muodossa tehtävään etäsopimukseen liittyy kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ”maksuvelvollisuus” myös silloin, kun vastike on maksettava vasta tiettyjen myöhempien edellytysten täyttyessä, esimerkiksi ainoastaan siinä tapauksessa, että riita mahdollisesti voitetaan tai kolmannelle osapuolelle lähetetään myöhemmin maksukehotus.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, ettei kansallista säännöstöä, jolla direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toinen alakohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta, ole tulkittu yhtenäisesti kansallisessa oikeuskäytännössä.

23

Yhtäältä Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) on sen mukaan katsonut, että BGB:n 312j §:n 3 ja 4 momentilla tavoiteltuun suojaamispäämäärään ”ei poikkeuksellisesti vaikuteta”, sillä kuluttaja vaatii mahdollisesti olemassa olevan saatavan perimistä ja korvaus on maksettava elinkeinonharjoittajalle vain tietyin edellytyksin eli yksinomaan siinä tapauksessa, että riita voitetaan.

24

Toisaalta kansallisessa alempien oikeusasteiden oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja BGB:n 312j §:n 3 ja 4 momentin soveltamisala on huomattavasti laajempi. Niiden mukaan näet näillä säännöksillä katetaan myös oikeustoimia, joissa vastikkeellisuus perustuu vain välillisesti sopimuksen tekemiseen tai liittyy lisäedellytysten toteutumiseen tai kuluttajan toimiin.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on taipuvainen puoltamaan jälkimmäistä tulkintaa. Sitä tukee sen mukaan ensinnäkin direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan sanamuoto, josta ilmenee, että velvollisuus käyttää näppäintä on olemassa silloin, kun tilaukseen ”liittyy” kuluttajan maksuvelvollisuus. Sähköisesti solmitun sopimuksen tekemiseen liittyy maksuvelvollisuus kuitenkin jo silloinkin, kun maksuvelvollisuus ei synny väistämättä vaan se on pelkästään mahdollinen tai sitä ei ole täysin poissuljettu.

26

Toiseksi direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan merkitys ja tavoite puoltavat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan laajaa tulkintaa siten, että se koskee myös sopimuksia, joiden mukaan vuokralaisen on maksettava vastike vain tietyin lisäedellytyksin ja nyt käsiteltävässä asiassa yksinomaan, jos vuokralaisen oikeuksien toteuttamisessa onnistutaan tai maksukehotus lähetetään. Kyseisen direktiivin 1 artiklasta ja sen johdanto-osan neljännestä, viidennestä ja seitsemännestä perustekappaleesta näet ilmenee, että direktiivin tavoitteena on varmistaa kuluttajansuojan korkea taso takaamalla kuluttajien tiedonsaanti ja turvallisuus elinkeinonharjoittajien kanssa toteutettavissa liiketoimissa.

27

Tällaisen tavoitteen kanssa ei kansallisen tuomioistuimen mukaan kuitenkaan sovi yhteen se, että direktiivin 2011/83 suojaa annetaan vain kuluttajille, joiden myöhempi maksuvelvollisuus on jo olemassa sopimuksen tekoajankohtana, kun tätä suojaa ei taas anneta kuluttajille, joiden maksuvelvollisuus ei ole vielä lopullinen sopimuksen tekoajankohtana vaan se riippuu sellaisten lisäedellytysten myöhemmästä toteutumisesta, joihin kuluttajat eivät voi vaikuttaa mitenkään.

28

Tämän tuomion 24–27 kohdassa esitetyn tulkinnan vastainen tulkinta johtaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan unionin lainsäätäjän haluaman kuluttajansuojan tason huomattavaan alenemiseen tai siihen, että direktiivi 2011/83 jää osittain tai kokonaan sisällöttömäksi, ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa. Ei näet voida sulkea pois sitä, että elinkeinonharjoittajat lisäävät tulevaisuudessa yleisiin ehtoihinsa lausekkeita, joiden mukaan kuluttajan maksuvelvollisuus riippuu lisäedellytysten toteutumisesta, kiertääkseen elinkeinonharjoittajille direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdassa asetettuja velvollisuuksia.

29

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut rajoittaa tiedonantovelvollisuuden koskemaan ainoastaan ehdotonta maksuvelvollisuutta, se olisi tehnyt näin nimenomaisesti viittaamalla itse direktiivin 2011/83 johdanto-osan perustelukappaleissa tai säännöksissä siihen, että direktiivillä taattu kuluttajansuojan taso ei ulotu sopimuksiin, joissa kuluttajan maksuvelvollisuutta ei ole vielä vahvistettu niiden tekemisajankohtana. Direktiivissä ei kuitenkaan ole mitään tällaista viittausta.

30

Tässä tilanteessa Landgericht Berlin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin [2011/83] 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan kanssa sopusoinnussa, jos kansallista säännöstä (tässä: BGB:n 312j §:n, sellaisena kuin se oli voimassa 13.6.2014–27.5.2022, 3 momentin toista virkettä ja 4 momenttia) tulkitaan siten, että kyseistä säännöstä samoin kuin direktiivin [2011/83] 8 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa voidaan soveltaa myös silloin, jos sähköisessä muodossa tehtävän sopimuksen tekoajankohtana kuluttaja ei ole elinkeinonharjoittajaan nähden maksuvelvollinen ehdottomasti vaan ainoastaan tietyin lisäedellytyksin – esimerkiksi yksinomaan siinä tapauksessa, että se voittaa myöhemmin toimeksiannon nojalla vireille pantavan riita-asian tai että kolmannelle osapuolelle lähetetään myöhemmin maksukehotus?”

31

Conny kyseenalaistaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen merkityksellisyyden ja väittää etenkin, ettei kolmas osapuoli, kuten vuokralleantajat pääasiassa, voi vedota mahdolliseen virheeseen kuluttajan (oikeuden siirtäjä) ja elinkeinonharjoittajan (siirronsaaja) välisessä oikeussuhteessa. Connyn mukaan tämä johtaisi näet siihen, että kolmas osapuoli voisi neutralisoida sopimuksen, jonka vuokralainen on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa nimenomaan käyttääkseen oikeuksiaan kuluttajana tätä kolmatta osapuolta vastaan.

32

Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeussäännön tulkintaa tai pätevyyttä, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 12.10.2023, KBC Verzekeringen, C‑286/22, EU:C:2023:767, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämää ennakkoratkaisukysymystä ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännön tulkitsemisella tai sen pätevyyden arvioinnilla ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 12.10.2023, KBC Verzekeringen, C‑286/22, EU:C:2023:767, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat etenkin BGB:n 312j §:n 3 ja 4 momentin unionin oikeuden mukaista tulkintaa; niillä on saatettu direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toinen alakohta osaksi kansallista oikeusjärjestystä, kun niissä säädetään lähinnä, että sähköisessä muodossa tehdyn kuluttajasopimuksen, joka koskee elinkeinonharjoittajan vastikkeellisesti tarjoamaa palvelua, voidaan katsoa syntyneen vain, jos elinkeinonharjoittaja on noudattanut tiedonantovelvollisuutta, jolla pyritään siihen, että kuluttaja vahvistaa tilausta tehdessään nimenomaisesti, että hänelle syntyy maksuvelvollisuus. Direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa todetaan yksinomaan, että jos elinkeinonharjoittaja ei noudata tässä säännöksessä säädettyä velvollisuutta, sopimus tai tilaus ei sido kuluttajaa.

35

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimen sille lähettämään tietopyyntöön antamasta vastauksesta ilmenee kuitenkin, että pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön mukaan kolmas osapuoli voi riitauttaa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen toimeksiantosopimuksen pätevyyden, kun elinkeinonharjoittaja on kyseisen sopimuksen perusteella nostanut tämän kuluttajan nimissä kanteen tuomioistuimessa tätä kolmatta osapuolta vastaan. Tällaista mahdollisuutta voidaan käyttää, vaikka kanteen tueksi esiin tuodulla oikeussäännöllä pyritään yksinomaan suojelemaan tätä kuluttajaa, koska kun kyseisen säännön rikkominen on kerran todettu, kuluttajalla on edelleen mahdollisuus pysyttää sopimus tai tehdä uusi sopimus elinkeinonharjoittajan kanssa.

36

Tämän vastauksen perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista ilmenisi selvästi, että direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan pyydetyllä tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen taikka että ongelma on luonteeltaan hypoteettinen.

37

Koska unionin tuomioistuimella on lisäksi tiedossaan kaikki ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat tarpeen, jotta se voi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyyn kysymykseen, on todettava, että tämä ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että kun on kyse verkkosivustojen kautta tehtävistä etäsopimuksista, elinkeinonharjoittajan velvollisuutta varmistaa, että kuluttaja tilausta tehdessään hyväksyy maksuvelvollisuuden nimenomaisesti, sovelletaan myös, kun kuluttajan on maksettava elinkeinonharjoittajalle vastike vasta lisäedellytyksen toteuduttua.

39

Aluksi on todettava, että etäsopimuksella tarkoitetaan direktiivin 2011/83 2 artiklan 7 alakohdan mukaan ”sopimusta, joka tehdään elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä etämyyntiä varten luodussa myynti- tai palveluntarjontajärjestelmässä ilman, että elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja ovat samanaikaisesti fyysisesti läsnä, ja käyttäen pelkästään yhtä tai useampaa etäviestintä sopimuksen tekemiseen asti, sopimuksen tekemisen ajankohta mukaan lukien”. Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen elinkeinonharjoittajan kanssa tämän verkkosivustolla tehty toimeksiantosopimus, jolla on tarkoitus vedota vuokralaisen oikeuksiin vuokralleantajaa vastaan, kuuluu etäsopimuksen käsitteen alaan ja siis kyseisen direktiivin soveltamisalaan, sellaisena kuin se on määritelty direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa.

40

Koska direktiivin 2011/83 4 artiklan mukaan direktiivillä yhdenmukaistetaan lähtökohtaisesti täydellisesti jäsenvaltioiden lainsäädäntö direktiivissä vahvistettujen säännösten osalta, kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn tiedonantovelvollisuuden laajuus määrittää yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen rajoissa sen kuluttajien oikeuden laajuuden, josta säädetään siinä kansallisessa säännöstössä, jolla kyseinen säännös saatetaan osaksi jäsenvaltioiden oikeusjärjestystä (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2023, Sofatutor, C‑565/22, EU:C:2023:735, 38 kohta).

41

Unionin oikeuden säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (tuomio 12.10.2023, KBC Verzekeringen, C‑286/22, EU:C:2023:767, 32 kohta).

42

Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan sanamuodosta, on huomautettava, että kyseisen säännöksen ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että jos sähköisessä muodossa tehtävässä etäsopimuksessa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus, elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava kuluttajalle selvästi ja helposti havaittavasti ja välittömästi ennen kuin kuluttaja tekee tilauksensa useita kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja, jotka koskevat lähinnä tavaroiden tai palvelujen pääominaisuuksia, kokonaishintaa, sopimuksen kestoa ja mahdollisesti kuluttajalle asetettujen velvoitteiden vähimmäiskestoa.

43

Direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa puolestaan säädetään, että elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttaja tilausta tehdessään hyväksyy nimenomaisesti, että tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus. Tässä säännöksessä täsmennetään, että jos tilauksen tekeminen edellyttää näppäimen tai vastaavan toiminnon käyttöä, näppäin tai vastaava toiminto on merkittävä helposti luettavissa olevalla tavalla ainoastaan sanoilla ”tilaukseen liittyy maksuvelvollisuus” tai vastaavalla yksiselitteisellä ilmaisulla, josta käy ilmi, että tilauksen tekemiseen liittyy kuluttajan velvollisuus maksaa elinkeinonharjoittajalle, ja kyseisen velvollisuuden noudattamatta jättäminen johtaa siihen, ettei sopimus tai tilaus sido kuluttajaa.

44

Tästä ilmenee, että silloin kun etäsopimus tehdään sähköisessä muodossa tapahtuvalla tilausmenettelyllä ja siihen liittyy kuluttajaan kohdistuva maksuvelvollisuus, elinkeinonharjoittajan on yhtäältä annettava kuluttajalle välittömästi ennen tilauksen tekemistä sopimusta koskevat olennaiset tiedot ja toisaalta ilmoitettava kuluttajalle nimenomaisesti, että jos hän tekee tilauksen, hänelle syntyy maksuvelvollisuus (tuomio 7.4.2022, Fuhrmann-2, C‑249/21, EU:C:2022:269, 25 kohta).

45

Viimeksi mainitusta velvollisuudesta on todettava, että direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan selkeästä sanamuodosta ilmenee, että tilausnäppäin tai vastaava toiminto on varustettava helposti luettavissa olevalla ja yksiselitteisellä merkinnällä, josta käy ilmi, että tilauksen tekemiseen liittyy kuluttajan velvollisuus maksaa elinkeinonharjoittajalle, ja että ainoastaan kyseiseen näppäimeen tai vastaavaan toimintoon tehty merkintä on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko elinkeinonharjoittaja noudattanut velvollisuuttaan huolehtia siitä, että kuluttaja hyväksyy tilausta tehdessään nimenomaisesti, että siihen liittyy maksuvelvollisuus (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Fuhrmann-2, C‑249/21, EU:C:2022:269, 26 ja 28 kohta).

46

Direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan, jonka mukaan elinkeinonharjoittajan on silloin, kun se tekee sähköisessä muodossa tapahtuvalla tilausmenettelyllä etäsopimuksen, johon liittyy kuluttajaan kohdistuva maksuvelvollisuus, ilmoitettava kuluttajalle tästä velvollisuudesta nimenomaisesti ennen kuin kuluttaja tekee tilauksensa, sanamuodossa ei kuitenkaan tehdä mitään eroa sellaisten maksuvelvollisuuksien, joihin liittyy edellytyksiä, ja sellaisten maksuvelvollisuuksien välillä, joiden osalta näin ei ole.

47

Kyseisestä sanamuodosta ilmenee sitä vastoin, että tässä säännöksessä asetettua tiedonantovelvollisuutta sovelletaan heti, kun tehtyyn tilaukseen ”liittyy” maksuvelvollisuus. Tämän perusteella voidaan siis päätellä, että elinkeinonharjoittajaan kohdistuva velvollisuus antaa kuluttajalle tietoja syntyy ajankohtana, jona kuluttaja hyväksyy peruuttamattomasti sen, että häntä sitoo maksuvelvollisuus siinä tapauksessa, että hänen tahdostaan riippumaton edellytys toteutuu, vaikka tämä edellytys ei olisi vielä toteutunut.

48

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt lisäksi tältä osin, että tilauksen viimeistely, johon liittyy kuluttajan maksuvelvollisuus, on menettelyssä olennainen vaihe, koska se merkitsee sitä, että kuluttaja hyväksyy paitsi etäsopimuksen myös maksuvelvollisuuden sitovan häntä (tuomio7.4.2022, Fuhrmann-2, C‑249/21, EU:C:2022:269, 30 kohta). Juuri näppäimen tai vastaavan toiminnon käyttäminen tilauksen viimeistelemiseksi merkitsee näet kuluttajan ilmoitusta siitä, että hän hyväksyy peruuttamattomasti sen, että hänellä on maksuvelvollisuus.

49

Toiseksi on huomautettava direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan asiayhteydestä ja tavoitteista, että kyseinen säännös on osa mekanismia, joka perustuu kaikkiin niihin säännöksiin, joilla pyritään – kuten ilmenee direktiivin 1 artiklasta, kun sitä luetaan sen johdanto-osan neljännen, viidennen ja seitsemännen perustelukappaleen valossa – varmistamaan kuluttajansuojan korkea taso takaamalla kuluttajien tiedonsaanti ja turvallisuus elinkeinonharjoittajien kanssa toteutettavissa liiketoimissa samalla, kun varmistetaan asianmukainen tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja yritysten kilpailukyvyn välillä (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Fuhrmann-2, C‑249/21, EU:C:2022:269, 21 kohta ja tuomio 5.5.2022, Victorinox, C‑179/21, EU:C:2022:353, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Erityisesti direktiivin 2011/83 johdanto-osan 39 perustelukappaleessa korostetaan sitä, että kun on kyse verkkosivuston kautta tehtävistä etäsopimuksista, on tätä varten tärkeää varmistaa, että kuluttaja voi määrittää hetken, jolloin hän sitoutuu maksamaan elinkeinonharjoittajalle, ja kiinnittää erityisesti kuluttajan huomio yksiselitteisen sanamuodon avulla siihen, että tilauksen tekemiseen liittyy velvollisuus maksaa elinkeinonharjoittajalle.

51

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa huomauttanut, direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan tulkitseminen siten, ettei tätä säännöstä sovelleta silloin, kun kuluttajalla ei ole ehdotonta velvollisuutta maksaa elinkeinonharjoittajalle vaan kuluttajan on maksettava elinkeinonharjoittajalle vastike vasta lisäedellytyksen toteutumisen jälkeen, olisi ristiriidassa niiden kyseisen direktiivin tavoitteiden – sellaisina kuin ne esitetään tämän tuomion 49 ja 50 kohdassa – kanssa, joina on varmistaa kuluttajansuojan korkea taso ja erityisesti kiinnittää kuluttajan huomio siihen, että tilauksen tekemiseen liittyy velvollisuus maksaa elinkeinonharjoittajalle.

52

Tällainen tulkinta johtaisi näet siihen, että elinkeinonharjoittajan ei tarvitse noudattaa sille kyseisessä säännöksessä asetettua tiedonantovelvollisuutta, jotta kuluttajalle selviävät hänen tilaukseensa liittyvät rahamääräiset seuraukset, sellaisena ajankohtana, jona kuluttaja voi vielä luopua tilauksesta, vaan vasta myöhemmin, kun maksua voidaan jo vaatia.

53

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pääosin korostanut, tällaisen tulkinnan ansiosta elinkeinonharjoittajilla olisi siis mahdollisuus kiertää direktiivin 2011/38 8 artiklan 2 kohdan toisessa kohdassa asetettu tiedonantovelvollisuus ajankohtana, jona tämä velvollisuus voi nimenomaan osoittautua kuluttajan kannalta hyödylliseksi, yksinkertaisesti lisäämällä yleisiin ehtoihinsa lausekkeita, joiden mukaan kuluttajan maksuvelvollisuus riippuu sellaisten objektiivisten edellytysten toteutumisesta, jotka eivät riipu kuluttajan tahdonilmaisusta.

54

On kuitenkin korostettava, että direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa vain säädetään tällaisessa tapauksessa, että asianomainen sopimus ei sido kuluttajaa. Direktiivin 2011/83 3 artiklan 5 kohdan mukaan kyseinen direktiivi ei vaikuta yleiseen kansalliseen sopimusoikeuteen, kuten sopimuksen pätevyyttä, tekemistä tai vaikutuksia koskeviin sääntöihin, siltä osin kuin yleisen sopimusoikeuden näkökohtia ei säännellä tällä direktiivillä itsellään.

55

Tämän tuomion 49–53 kohdassa omaksuttu tulkinta ei siis vaikuta siihen mahdollisuuteen, että kun kuluttaja saa myöhemmin tiedon maksuvelvollisuudesta, hän voi päättää pysyttää sen sopimuksen tai tilauksen vaikutukset, joka ei ole sitonut häntä siihen mennessä siitä syystä, ettei elinkeinonharjoittaja ole sitä tehtäessä noudattanut direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä velvollisuuttaan.

56

Edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/83 8 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että kun on kyse verkkosivustojen kautta tehtävistä etäsopimuksista, elinkeinonharjoittajan velvollisuutta varmistaa, että kuluttaja tilausta tehdessään hyväksyy maksuvelvollisuuden nimenomaisesti, sovelletaan myös, kun kuluttajan on maksettava elinkeinonharjoittajalle vastike vasta lisäedellytyksen toteuduttua.

57

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi. Näillä perusteilla unionin

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU 8 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa

on tulkittava siten, että

kun on kyse verkkosivustojen kautta tehtävistä etäsopimuksista, elinkeinonharjoittajan velvollisuutta varmistaa, että kuluttaja tilausta tehdessään hyväksyy maksuvelvollisuuden nimenomaisesti, sovelletaan myös, kun kuluttajan on maksettava elinkeinonharjoittajalle vastike vasta lisäedellytyksen toteuduttua.