Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

M. PRIIT PIKAMÄE

11.7.2024 (1)

Asiat C‑767/22, C‑49/23 ja C‑161/23

1Dream OÜ,

DS,

DL,

VS ja

JG (C‑767/22)

AZ,

1Dream OÜ,

Produktech Engineering AG,

BBP,

Polaris Consulting Ltd (C‑49/23)

VL,

ZS,

Lireva Investments Limited,

VI ja

FORTRESS FINANCE Inc. (C‑161/23)

muu osapuoli

Latvijas Republikas Saeima

(Ennakkoratkaisupyyntö, jonka on esittänyt Latvijas Republikas Satversmes tiesa (perustuslakituomioistuin, Latvia))

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi 2014/42/EU – Rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen Euroopan unionissa – Soveltamisala – Lainvastaisesti hankitun omaisuuden tuomitseminen menetetyksi – Omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva kansallinen rikosoikeudellinen menettely, joka ei perustu tuomioon – 4 artikla – Omaisuuteen liittyvien henkilöiden oikeus tutustua asiakirja-aineistoon – Omaisuuden alkuperän todistamismenettely – Tehokkaat oikeussuojakeinot – 8 artikla – Direktiivi 2012/13/EU – Direktiivi (EU) 2016/343 – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17, 47 ja 48 artikla

1.        Euroopan komissio totesi 2.6.2020 päivätyssä rikoshyödyn menetetyksi tuomitsemista koskevassa kertomuksessa, joka perustui Europolin toimittamiin tietoihin, että järjestäytyneen rikollisuuden tuottama hyöty Euroopan unionissa on arviolta noin 110 miljardia euroa vuodessa ja että vain noin 2 prosenttia rikoshyödystä jäädytetään ja vain 1 prosentti tuomitaan menetetyksi.(2) Tätä vähintäänkin huolestuttavaa taustaa vasten nyt käsiteltävänä olevat ennakkoratkaisupyynnöt antavat unionin tuomioistuimelle tilaisuuden lausua ensimmäisen kerran direktiivin 2014/42/EU(3) sovellettavuudesta kansalliseen lainsäädäntöön, jossa säädetään omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevasta rikosoikeudellisesta menettelystä, joka ei perustu tuomioon ja joka on käynnissä samanaikaisesti epäillyn rikoksentekijän syyllisyyden selvittämistä koskevan menettelyn kanssa. Jos unionin tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen, sen on tutkittava omaisuuteen yhteydessä olevien henkilöiden oikeutta tutustua menetetyksi tuomitsemista koskevaan asiakirja-aineistoon, omaisuuden alkuperän todistamismenettelyä ja menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tuomioistuinvalvontaa koskevien kansallisten sääntöjen yhteensopivuutta.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

2.        Käsiteltävien asioiden kannalta merkityksellisiä ovat direktiivin 2014/42/EU 2–4 ja 8 artikla sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17, 47 ja 48 artikla.

B       Latvian oikeus

3.        21.4.2005 annetun rikosprosessilain (Kriminālprocesa likums) (Latvijas Vēstnesis, 2005, nro 74), sellaisena kuin se oli voimassa 1.9.2018–2.11.2022, 626 §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”(1)      Tutkintaviranomainen tutkintaa johtavan syyttäjän suostumuksella tai syyttäjä voi rikosoikeudellisessa menettelyssä esiin tulleiden omaisuuskysymysten nopeaa ratkaisemista varten ja prosessiekonomisista syistä erottaa rikosasian asiakirja-aineistosta lainvastaisesti hankittuun omaisuuteen liittyvän aineiston ja käynnistää tätä koskevan erillisen menettelyn, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

1)      kaikki todisteet viittaavat siihen, että poisotettu tai takavarikoitu omaisuus on hankittu lainvastaisesti tai että se liittyy rikokseen;

2)      rikosasian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa (kohtuullisessa ajassa) on objektiivisista syistä mahdotonta tai siitä voi aiheutua huomattavia perusteettomia kustannuksia.

(2) Tutkinnanjohtajana toimivan syyttäjän suostumuksella tutkintaviranomainen voi päättäessään rikosoikeudellisen menettelyn muusta syystä kuin henkilön vapauttamiseksi epäilyistä erottaa rikosasian asiakirja-aineistosta aineiston, joka koskee lainvastaisesti hankittua omaisuutta, ja käynnistää tätä koskevan erillisen menettelyn, jos kaikki todisteet viittaavat siihen, että poisotetut tai takavarikoidut varat ovat lainvastaisesti hankittua omaisuutta.(4)

(3) Päättäessään rikosoikeudellisen menettelyn muusta syystä kuin henkilön vapauttamiseksi epäilyistä syyttäjä voi erottaa rikosasian asiakirja-aineistosta aineiston, joka tukee sitä, että omaisuus, johon kohdistuvat oikeudet on kirjattu julkiseen rekisteriin ja johon kohdistuvia oikeuksia on muutettu rikoksen seurauksena, on hankittu lainvastaisesti, ja käynnistää tätä koskevan erillisen menettelyn.”

4.        Rikosprosessilain 627 §:n, sellaisena kuin se oli voimassa 1.9.2018–2.11.2022, 1–5 momentissa säädettiin seuraavaa:

”(1) Tämän lain 626 §:ssä säädetyin edellytyksin menettelystä vastaava henkilö tekee päätöksen lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevan menettelyn aloittamisesta ja toimittaa tuomioistuimelle lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevat tiedot.

(2)      Menettelystä vastaava henkilö ilmoittaa päätöksessään seuraavat tiedot:

1)      tiedot tosiseikoista, jotka osoittavat omaisuuden ja rikoksen välisen yhteyden tai omaisuuden lainvastaisen alkuperän sekä tutkittavana olevan rikosasian asiakirja-aineistosta poimituista lainvastaisesti hankittuun omaisuuteen liittyvistä seikoista;

2)      omaisuuteen liittyvät henkilöt;

3)      lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevat ehdotetut toimenpiteet;

4)      tarvittaessa tiedot uhrista.

(3)      Päätös ja liitteet toimitetaan rajona (pilsētas) tiesalle [(hallintoalueen tai kaupungin alioikeus)].

(4)      Lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevien asiakirjojen sisältämät seikat kuuluvat tutkintasalaisuuden piiriin, ja niihin voivat tutustua menettelystä vastaava henkilö, syyttäjä ja asiaa käsittelevä tuomioistuin. Tämän lain 628 §:ssä tarkoitetut henkilöt voivat tutustua asiakirja-aineiston sisältämiin seikkoihin menettelystä vastaavan henkilön luvalla ja tämän määräämässä laajuudessa.

(5)      Menettelystä vastaavan henkilön päätöksestä, jolla hylätään pyyntö saada tutustua asiakirja-aineiston sisältämiin seikkoihin, voidaan valittaa rajona (pilsētas) tiesaan, jonka tehtävänä on ratkaista omaisuuden lainvastaista hankkimista koskeva asia. Tuomari päättää, hyväksyykö vai hylkääkö hän valituksen kokonaan tai osittain. Ratkaisuun ei voida hakea muutosta. Jotta tuomari voi päättää, vaarantaako asiakirja-aineistoon tutustuminen yksilön perusoikeuksia, yleistä etua tai rikosoikeudellisen menettelyn tavoitteen saavuttamista, hän voi pyytää itselleen rikosoikeudellisen asiakirja-aineiston ja tutustua siihen.”

II     Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset

5.        Vuosien 2012 ja 2020 välisenä aikana Latviassa käynnistettiin rikosoikeudellisia menettelyjä useita kolmansiin maihin rekisteröityjä yhtiöitä, joista yksi oli Virossa, ja useita luonnollisia henkilöitä, jotka olivat kolmansien maiden kansalaisia, vastaan, koska näiden latvialaisten pankkitilien avulla oli pesty laajamittaisesti rikoksen tuottamaa hyötyä. Näiden vielä tutkintavaiheessa olevien rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä on takavarikoitu näille tileille talletettuja varoja sekä julistettu kiinteää omaisuutta hukkaamiskieltoon.

6.        Takavarikointitoimenpiteiden jälkeen ja samanaikaisesti edellä mainittujen menettelyjen kanssa menettelystä vastaava viranomainen päätti aloittaa rikosprosessilain 626 ja 627 §:n mukaisen menettelyn omaisuuden lainvastaisesta hankkimisesta ja saattaa asian toimivaltaisen ensimmäisen asteen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Osa näistä menettelyistä on tällä hetkellä keskeytetty, mutta osa on johtanut ratkaisuihin, joiden mukaan takavarikoitu omaisuus, jonka oli katsottu tulleen lainvastaisesti hankituksi, on tuomittu valtiolle menetetyksi tai menettely on lopetettu ilman menetetyksi tuomitsemista, kun on ollut kyse omaisuudesta, jonka lainvastaista alkuperää tuomioistuin ei ole katsonut voivansa todeta. Menettelystä vastaavan viranomaisen tekemien valitusten jälkeen toisen asteen tuomioistuin kumosi ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätökset menettelyn lopettamisesta ja määräsi esitetyn näytön uudelleen tutkittuaan kyseisen omaisuuden menetetyksi sillä perusteella, että se oli hankittu lainvastaisesti.

7.        Edellä mainittujen menettelyjen ja toimenpiteiden kohteena olevaan omaisuuteen liittyvät henkilöt ovat tehneet Latvijas Republikas Satversmes tiesaan (perustuslakituomioistuin, Latvia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, valituksia, jotka koskevat lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevien rikosprosessilain useiden säännösten yhdenmukaisuutta kansallisen perustuslain kanssa.

8.        Arvioidessaan asiaa ja ottaessaan tätä varten huomioon unionin oikeuden ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensinnäkin, kuuluuko kyseinen riidanalainen kansallinen lainsäädäntö direktiivin 2014/42 ja puitepäätöksen 2005/212/YOS(5) soveltamisalaan (asiat C‑767/22, C‑49/23 ja C‑161/23). Se toteaa tältä osin, että käynnistettyyn omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn liittyy eräs erityispiirre, nimittäin se, että se on luonteeltaan rikosoikeudellinen eikä menetetyksi tuomitsemista ole määrätty sen jälkeen, kun rikokseen aiemmin syylliseksi todettu henkilö on tuomittu, eikä unionin tuomioistuin ole vielä tutkinut tätä tilannetta edellä mainittujen säännösten tulkintaa koskevissa asioissa.

9.        Jos oletetaan, että jotakin näistä säännöksistä olisi pidettävä sovellettavana käsiteltävänä olevassa asiassa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että toiseksi herää kysymys siitä, ovatko kansalliset säännöt, jotka koskevat omaisuuteen liittyvien henkilöiden oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, yhteensopivia direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa näiden henkilöiden hyväksi tunnustetun oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kanssa, kun niitä tarkastellaan perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa (asia C‑767/22). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että tällaiset henkilöt voivat tutustua asiakirja-aineistoon, joka puolestaan on peräisin kunkin oman vastuun määrittämiseen tähtäävästä pääasian rikosoikeudenkäynnistä, vain menettelystä vastaavan viranomaisen luvalla ja sen määräämässä laajuudessa, ja että tämän viranomaisen päätös voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi.

10.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmanneksi myös, ovatko kansalliset säännöt, joissa määritellään omaisuuden alkuperän todistamismenettely, sopusoinnussa direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa, luettuna perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, taatun oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettaman kanssa (asia C‑161/23). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että tämän todistelua koskevan järjestelmän mukaan menettelystä vastaavan viranomaisen ei tarvitse todistaa omaisuuden laitonta alkuperää ilman järkevää epäilyä, vaan omaisuuteen liittyvän henkilön on osoitettava tämän omaisuuden alkuperän laillisuus.

11.      Latvijas Republikas Satversmes tiesa kysyy neljänneksi, onko oltava oikeussuojakeino, joka koskee omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaa päätöstä, joka on tehty ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun on annettu ratkaisu, joka koskee muutoksenhakua ensimmäisen asteen tuomioistuimen ratkaisusta, jolla menettely lopetettiin määräämättä tällaista toimenpidettä, mistä ei ole säädetty kansallisessa lainsäädännössä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn päätteeksi annetulla ratkaisulla ratkaistaan lopullisesti omaisuuskysymys. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vastaus tähän kysymykseen edellyttää direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohdan toisen virkkeen tulkintaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa (asia C‑49/23).

12.      Viidenneksi ja siinä tapauksessa, että kyseessä olevat kansalliset säännökset katsottaisiin unionin tuomioistuimen tuomion perusteella yhteensopimattomiksi Latvian perustuslain ja unionin oikeuden kanssa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että ne olisi kumottava, millä olisi kielteisiä vaikutuksia valtion talousarvion vakauteen ja oikeusvarmuuteen, jos kumoamisella olisi taannehtiva vaikutus. Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, voisiko se itse määrätä tulevassa ratkaisussaan päivämäärän, jolloin nämä säännökset lakkaavat olemasta voimassa, mikä voisi vastata päivämäärää, jolloin niiden voimassaolo päättyy, kun kyseiset säännökset eivät enää ole voimassa.

13.      Näissä olosuhteissa Latvijas Republikas Satversmes tiesa (perustuslakituomioistuin) päätti keskeyttää asian käsittelyn kaikissa kolmessa kyseessä olevassa asiassa ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset asiassa C‑767/22:

”1)      Kuuluuko kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla kansallinen tuomioistuin päättää lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta tällaista omaisuutta koskevassa erillisessä menettelyssä, joka on erotettu pääasiaa koskevasta rikosoikeudellisesta menettelystä, ennen kuin rikos on todettu ja henkilö on tuomittu rikoksesta ja jossa säädetään myös menetetyksi tuomitsemisesta rikosasian asiakirja-aineistosta erotetun aineiston perusteella, direktiivin 2014/42 ja erityisesti sen 4 artiklan sekä puitepäätöksen 2005/212 ja erityisesti sen 2 artiklan soveltamisalaan?

2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko säännöksiä, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon menettelyissä, jotka koskevat lainvastaisesti hankittua omaisuutta, pidettävä yhteensopivina perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa vahvistetun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kanssa?

3)      Onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion perustuslakituomioistuin, jossa on vireillä sellaisen kansallisen lainsäädännön perustuslainmukaisuutta koskeva asia jonka on todettu olevan ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, päättää soveltaa oikeusvarmuuden periaatetta ja pitää voimassa tämän lainsäädännön oikeusvaikutukset sen voimassaoloaikana?”

14.      Asiassa C‑767/22 jo esitettyjen ensimmäisen ja kolmannen kysymyksen lisäksi Latvijas Republikas Satversmes tiesa on esittänyt unionin tuomioistuimelle asiassa C‑161/23 seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko riidanalaisissa säännöksissä vahvistettujen kaltaisia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat omaisuuden laittoman alkuperän todistamista lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevissa menettelyissä, pidettävä yhteensopivina perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa ja direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa vahvistetun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kanssa?”

15.      Asiassa C‑767/22 jo esitettyjen ensimmäisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen lisäksi Latvijas Republikas Satversmes tiesa on esittänyt unionin tuomioistuimelle asiassa C‑49/23 seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko direktiivissä 2014/42 ja erityisesti sen 8 artiklan 6 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla menetetyksi tuomitsemista koskevalla päätöksellä tarkoitettava paitsi tuomioistuimen päätöstä, jolla omaisuus on todettu lainvastaisesti hankituksi ja tuomittu menetetyksi, myös tuomioistuimen päätöstä, jolla päätetään lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskeva menettely?

3)      Jos toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko sellainen lainsäädäntö, jossa ei säädetä omaisuuteen liittyvän henkilön mahdollisuudesta hakea muutosta menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen, yhteensopiva perusoikeuskirjan 47 artiklan ja direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohdan toisen virkkeen kanssa?”

III  Menettely unionin tuomioistuimessa

16.      Eräät pääasian valittajat, Latvian ja Tšekin hallitukset sekä komissio esittivät kirjallisia huomautuksia. Pääasian valittajat, Latvian hallitus ja komissio esittivät suullisia huomautuksia 15.4.2024 pidetyssä istunnossa.

IV     Tarkastelu

17.      Kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen on pyydettävä unionin tuomioistuimelta direktiivin 2014/42 ja puitepäätöksen 2005/212 sekä perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan tulkintaa niiden epäilyjen perusteella, joita sillä on niiden lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevien kansallisten säännösten, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, omaisuuden alkuperän todistamista koskevia sääntöjä ja muutoksenhakuoikeutta menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen, yhteensopivuudesta tämän unionin lainsäädännön kanssa. Ennen tätä asiasisältöä koskevaa keskustelua ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kyseenalaistaa näiden sääntöjen sovellettavuuden käsiteltävään asiaan, minkä vuoksi on tutkittava unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevaa kysymystä.

A       Unionin tuomioistuimen toimivalta

18.      Erittäin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan ennakkoratkaisukysymykseen, kun on selvää, ettei unionin oikeuden säännöstä tai määräystä, jonka tulkintaa unionin tuomioistuimelta on pyydetty, voida soveltaa.(6) Silloin kun oikeudellinen tilanne ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen arvioimaan tilannetta, eivätkä perusoikeuskirjan määräykset, joihin mahdollisesti tukeudutaan, sellaisinaan voi perustaa kyseistä toimivaltaa.(7) Komissio ja Tšekin hallitus katsovat, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö direktiivin 2014/42 ja puitepäätöksen 2005/212 soveltamisalasta, näitä sääntöjä ei voida soveltaa kyseessä olevaan kansalliseen lainsäädäntöön.

1.     Direktiivin 2014/42/EY ja puitepäätöksen 2005/212/EY sovellettavuus

a)     Pääasioissa toteutetun menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn rikosoikeudellinen luonne

19.      Kun otetaan huomioon direktiivin 2014/42 tavoitteet, sen säännösten sanamuoto ja asiayhteys, jossa se annettiin, on katsottava, että se on, kuten puitepäätöskin 2005/212, jonka säännösten soveltamisalaa tällä direktiivillä on haluttu sen johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen mukaan laajentaa, toimi, jolla pyritään velvoittamaan jäsenvaltiot ottamaan käyttöön yhteiset vähimmäissäännöt rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn menetetyksi tuomitsemisen osalta muun muassa rikosoikeudenkäynneissä menettämisseuraamuksista tehtyjen tuomioistuinratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen helpottamiseksi.(8)

20.      Direktiivin 2014/42 ja puitepäätöksen 2005/212 aineellisesta soveltamisalasta unionin tuomioistuin totesi, ettei näitä säädöksiä sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöön, jossa säädetään, että kansallinen tuomioistuin määrää lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta menettelyssä, jossa ei ole kyse yhden tai useamman rikoksen toteamisesta, tai tällaisen menettelyn jälkeen.(9) Tältä osin on muistutettava, että direktiivin 2014/42 2 artiklan 4 alakohdan(10) mukaan menetetyksi tuomitsemisella tarkoitetaan tuomioistuimen ”rikokseen liittyvän” omaisuuden osalta toimenpidettä, jolla omaisuus määrätään lopullisesti menetetyksi. Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että hallinnolliset tai siviilioikeudelliset menetetyksi tuomitsemista koskevat menettelyt eivät kuulu direktiivin 2014/42 ja puitepäätöksen 2005/212 aineelliseen soveltamisalaan.(11) Unionin tuomioistuin totesi tämän päätelmän tueksi, että kansallisessa oikeudessa oli siviilioikeudellisen menettämisseuraamusmenettelyn rinnalla voimassa myös vastaavaa rikosoikeudellista menettelyä koskeva säännöstö ja että kyseisessä menettelyssä keskityttiin yksinomaan omaisuuteen, joka on väitetty hankitun lainvastaisesti, ja että se toimitettiin sen vireilletulon jälkeen erillään rikoksista epäiltyä vastaan aloitetusta mahdollisesta rikosoikeudellisesta menettelystä ja sen lopputuloksesta eli erityisesti riippumatta siitä, tuomitaanko mainittu tekijä.(12)

21.      On todettava, että Latvian lainsäädäntö poikkeaa selvästi kansallisesta lainsäädännöstä, johon viitataan edellä mainitussa oikeuskäytännössä, koska kyseessä oleva laittomasti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely ei ole hallinnollinen eikä siviilioikeudellinen vaan rikosoikeudellinen. Kaikki tätä menettelyä koskevat säännöt sisältyvät rikosprosessilakiin, pääasiassa sen 626–631 §:ään. Tästä seuraa, että erityinen menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely käynnistetään välttämättä yksittäisen henkilön rikosoikeudellisen vastuun selvittämiseen tähtäävän rikostutkinnan valmisteluvaiheessa tutkinnanjohtajan päätöksellä ja tutkinnan johtamisesta vastaavan syyttäjän suostumuksella tai syyttäjän itsensä päätöksellä. Päätös nostaa syyte ”omaisuuden lainvastaisesta hankkimisesta” koskee omaisuutta, joka on otettu pois tai takavarikoitu, kun kaikki todisteet viittaavat siihen, että se on hankittu lainvastaisesti tai että se liittyy rikokseen,(13) ja nämä todisteet ovat peräisin asianomaisen henkilön syyllisyyden selvittämiseen tähtäävän rikosoikeudellisen pääasian asiakirjoista. Nämä seikat kuuluvat tutkintasalaisuuden piiriin, ja henkilöt, joilla on yhteys kyseiseen omaisuuteen, voivat tutustua näihin seikkoihin vain tutkinnasta vastaavan henkilön luvalla ja tämän määräämässä laajuudessa, ja kieltäytymiseen voidaan hakea muutosta tuomioistuimelta, jonka on arvioinnissaan otettava huomioon menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kanssa samanaikaisesti ja rinnakkain toteutettavan pääasian rikosoikeudellisen menettelyn tavoitteen saavuttaminen. Lisäksi omaisuuden alkuperän todistamista koskevat säännöt sisältyvät rikosprosessilain eri säännöksiin. Lopuksi menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tekee rikostuomioistuin, joka sitten ratkaisee asian aineellisesti määrittelemällä rikosoikeudellisen vastuun.(14) Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta toisen asteen rikostuomioistuimelta, jolla on sama toimivalta kuin ensimmäisen asteen tuomioistuimella.(15)

22.      Vaikka kyseessä olevan omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva erityismenettely on muodollisesti erillinen rikosoikeudellisesta päämenettelystä, jonka tarkoituksena on määrittää rikoksesta epäillyn syyllisyys, se liittyy kiistatta ja monilta osin läheisesti viimeksi mainittuun, jonka liitännäisenä osana se on. Molemmat menettelyt perustuvat samoihin tosiseikkoihin ja saman henkilön, joka on rikosoikeudellisen menettelyn kohteena tietyn rikoksen yhteydessä, omaisuus takavarikoidaan ennen kuin häntä vastaan käynnistetään syytetoimia omaisuuden lainvastaisesta hankkimisesta. Kuten Latvian hallitus korostaa, ensin mainittu menettely voidaan käynnistää vain viimeksi mainitun yhteydessä, eikä se näin ollen ole täysin riippumaton ”mahdollisesta” rikosoikeudenkäynnistä epäiltyä rikoksentekijää vastaan.

23.      Lopuksi on huomattava, että rikos, eli tässä tapauksessa rahanpesu, josta tutkitaan siitä epäiltyjä henkilöitä, jotka ovat samalla erityisen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kohteena, vastaa yhtä direktiivin 2014/42 3 artiklassa ja erityisesti sen d alakohdassa tyhjentävästi lueteltujen oikeudellisten välineiden soveltamisalaan kuuluvaa rikosta, joten kansallisen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kohde kuuluu tällä peruteella kyseisen direktiivin aineelliseen soveltamisalaan.

24.      On kuitenkin selvää, että toimivaltainen rikostuomioistuin, jonka käsiteltäväksi tutkinnanjohtaja tai syyttäjä on rikosprosessilain 626 §:n ja sitä seuraavien pykälien nojalla asian saattanut, antaa ratkaisun ainoastaan omaisuuden alkuperästä ennen kuin asianomaisen henkilön syyllisyys ratkaistaan, ja näin ollen riippumatta siitä, onko hänet tuomittu rinnakkain käytävässä pääasian oikeudenkäynnissä. Tämä tilanne estää direktiivin 2014/42 4 artiklan 1 kohdan soveltamisen, mutta herättää kysymyksen tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdan soveltamisesta luettuna yhdessä sen 2 artiklan 4 alakohdan kanssa. Kyseessä on aiemmin ratkaisematon oikeudellinen kysymys, johon unionin tuomioistuimen edellä mainitussa oikeuskäytännössä ei anneta selkeää vastausta, koska kyseisen säädöksen 4 artiklan 2 kohtaa ei ole koskaan mainittu ja näin ollen sisällytetty perusteluihin, joiden tarkoituksena on tulkita ”menetetyksi tuomitsemisen” käsitettä.(16)

b)     Direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan tulkinta

25.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sen säännöstön tavoitteet, jonka osa se on. Unionin oikeuden säännöksen syntyhistoria voi myös olla merkityksellinen sen tulkinnan kannalta.(17)

1)      Sanamuodon mukainen tulkinta

26.      Direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ainakin tapauksissa, joissa menettämisseuraamusta ei voida tuomita tämän artiklan 1 kohdan nojalla siksi, että epäilty tai syytetty on sairas tai paennut, jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta rikoshyöty ja rikoksentekovälineet voidaan tuomita menetetyiksi, kun on aloitettu rikosoikeudellinen menettely rikoksesta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti, ja kun tämä menettely olisi voinut johtaa rikoksesta tuomitsemiseen, jos epäilty tai syytetty olisi voinut osallistua oikeudenkäyntiin.

27.      Kun kyseessä on sanamuodon mukainen tulkinta, direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdassa määritellään negatiivisessa muodossa toinen kyseisessä artiklassa säädetyistä kahdesta menetetyksi tuomitsemisen lajista, koska siinä viitataan menettämisseuraamukseen, johon ei voida tuomita kyseisen artiklan ”1 kohdan nojalla”, joka koskee menetetyksi tuomitsemista, joka toteutetaan sillä edellytyksellä, että epäilty rikoksentekijä on tuomittu rikoksen johdosta annetulla lainvoimaisella tuomiolla. Jäsenvaltioiden on näin ollen säädettävä lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevasta menetetyksi tuomitsemista koskevasta menettelystä, joka ei edellytä tällaista tuomiota.

28.      Onko tämä menettely ymmärrettävä siten, että se rajoittuu välttämättä vain tilanteisiin, joissa asianomainen henkilö on sairas tai paennut, jolloin ilmaisu ”ainakin” kuvastaa yhdenmukaistamissääntöjen vähimmäisluonnetta? Eikö ole päinvastoin tarkoituksenmukaisempaa ymmärtää tämä ilmaisu siten, että sillä ainoastaan osoitetaan esimerkki mahdottomuudesta, joka ei ole luonteeltaan tyhjentävä, ja että direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdassa säädetty vähimmäisharmonisointi merkitsee vaatimusta kansallisesta menettelystä, joka koskee omaisuuden menetetyksi tuomitsemista ilman tuomiota ja joka perustuu siihen, että tällaista tuomiota ei voida tavanomaisissa olosuhteissa antaa?(18) Riidanalaisen säännöksen sanamuoto on näin ollen jossain määrin epäselvä, minkä vuoksi sen ulottuvuutta ja direktiivin 2014/42 4 artiklan kahden kohdan välistä suhdetta on vaikea ymmärtää.(19)

29.      Kuitenkin totean, että kyseinen erityinen menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely on Latvian lainsäädännön mukaan rinnakkainen rikoksentekijän tuomitsemiseen liittyvän perinteisemmän menettelyn kanssa ja että sen aloittaminen edellyttää muun muassa sitä, että ”objektiivisista syistä rikosasian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi lähitulevaisuudessa (kohtuullisen määräajan kuluessa) ei ole mahdollista tai voi johtaa merkittäviin perusteettomiin kuluihin”.(20) Tämä sanamuoto kuvastaa ajatusta siitä, että tavanomaisen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn toteuttaminen on käytännössä mahdotonta, kun sitä tarkastellaan samasta ajallisesta näkökulmasta kuin direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdassa.(21)

30.      Tällainen tilanne voi johtua epäillyn tai syytteeseen asetetun henkilön sairastumisesta tai pakenemisesta mutta myös rikosoikeudenkäynneistä, jotka ovat hyvin monimutkaisia, koska niihin osallistuu suuri määrä asianomaisia henkilöitä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, jotka asuvat muussa valtiossa kuin siinä, jonka viranomaiset vastaavat oikeudenkäynnistä, rikollinen toiminta on luonteeltaan kansainvälistä ja järjestäytynyttä, mistä aiheutuu vaikeuksia poliisin ja oikeuslaitoksen keskinäisessä avunannossa, tai syytteessä tarkoitetut rikokset ovat luonteeltaan monimutkaisia, ja kaikki nämä seikat on suhteutettava kansallisen lainvalvontajärjestelmän kokoon ja sen kykyyn hoitaa tällaisia menettelyjä noudattaen tiukkoja vanhentumissääntöjä samalla kun käsitellään yleisesti sovellettavan lainsäädännön alaan kuuluvia rikoksia. Tämä asetelma näyttää minusta vastaavan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvausta kansallisesta rikosoikeudenkäynnistä, joka koski laajamittaista rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua sellaisten tilien kautta, jotka Virossa, Sveitsissä ja Belizessä rekisteröidyt yhtiöt olivat avanneet eri latvialaisiin pankkeihin ja joita olivat avanneet Ukrainan tasavallan, Uzbekistanin, Kiinan kansantasavallan ja Venäjän federaation kansalaiset. Kyseiset menetetyksi tuomitsemista koskevat menettelyt käynnistettiin tilanteessa, jossa näitä henkilöitä vastaan oli käynnistetty rikosoikeudellinen menettely, joka koski tässä tapauksessa rahanpesurikosta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti ja josta olisi todennäköisesti seurannut rikostuomio, jos kyseiset henkilöt olisivat voineet tavanomaisissa olosuhteissa vastata asiassa ensimmäisen asteen tuomioistuimessa.

31.      On tärkeää korostaa, että direktiiviehdotukseen(22) sisältyi erityissäännös, jonka otsikkona oli ”tuomioon perustumaton menetetyksi tuomitseminen” ja jossa nimenomaisesti ja tyhjentävästi määriteltiin tapaukset, joissa tällaista toimenpidettä voidaan soveltaa. On selvää, että lainsäätäjät esittivät eriäviä näkemyksiä tästä säännöksestä, ja Euroopan parlamentin toivomus yleisestä säännöksestä, joka koskee tuomioon perustumatonta menetetyksi tuomitsemista, törmäsi neuvoston vastustukseen, mikä johti direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan vähemmän täsmälliseen kompromissimuotoiluun ja ilmaisun ”ainakin” käyttämiseen ennen viittausta tapauksiin, joissa menetetyksi tuomitseminen ei ole mahdollista asianomaisen henkilön sairauden tai pakenemisen vuoksi.(23)

2)     Systemaattinen tulkinta

32.      Systemaattisen tulkinnan mukaan ensinnäkin direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös suhteutetaan omaisuuden jäädyttämistoimenpiteeseen, mahdollisuuteen tuomita kolmansien osapuolten omaisuus menetetyksi ja tehokkaisiin menettelyllisiin takeisiin, jotka kyseisessä direktiivissä annetaan henkilöille, joita nämä jäädyttämis- ja menetetyksi tuomitsemistoimenpiteet koskevat.

33.      On tärkeää korostaa, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut perusoikeudet on vahvistettu itse direktiivissä 2014/42/EY, jonka 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että henkilöillä, joita tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet koskevat, on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oikeuksiensa suojaamiseksi.(24) Unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut tämän säännöksen sanamuodon yleistä luonnetta, sillä siinä ei viitata epäiltyihin tai syytettyihin henkilöihin eikä rikoksesta tuomittuihin henkilöihin. Direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdan sekä sen johdanto-osan 33 perustelukappaleen sanamuodon perusteella unionin tuomioistuin on katsonut, että niihin henkilöihin, joille jäsenvaltioiden on taattava tehokkaat oikeussuojakeinot ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti, kuuluvat rikoksesta tuomittujen henkilöiden lisäksi myös kolmannet osapuolet, joita jäädyttämispäätös tai menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös koskee.(25)

34.      Tämä kattava tulkinta, joka perustuu kaikkien niiden henkilöiden tehokkaaseen oikeussuojaan, joiden oikeuksiin jäädyttämistä tai menetetyksi tuomitsemista koskevan toimenpiteen täytäntöönpano vaikuttaa merkittävästi, on täysin sopusoinnussa sen kanssa, että direktiivin 2014/42 aineellinen soveltamisala kattaa rikosoikeudellisen menettelyn, joka koskee pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan omaisuuden menetetyksi tuomitsemista. Unionin tuomioistuimen edellä mainittu oikeuskäytäntö mielestäni voi ja sen täytyykin hyödyttää henkilöitä, joihin nämä menettelyt kohdistuvat, sillä kaikki päinvastaiset tulokset johtavat tilanteisiin, jotka ovat vähintäänkin paradoksaalisia ja epätoivottavia.

35.      Nyt esillä olevassa asiassa ennakkoratkaisupyyntöä koskevasta päätöksestä käy ilmi, että rahanpesurikoksesta epäiltyjen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden latvialaisilla pankkitileillä olevat varat takavarikoitiin ja kiinteä omaisuus julistettiin hukkaamiskieltoon tällä perusteella aloitetun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä ennen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn aloittamista. Koska takavarikoidut summat ja omaisuus eivät olleet käytettävissä, koska ne oli asetettu viranomaisten valvontaan, pääasiassa kyseessä olevien takavarikkojen on katsottava olevan direktiivin 2014/42 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuja ”jäädyttämistoimenpiteitä”. Lisäksi siltä osin kuin näiden henkilöiden omaisuus on jäädyttämisen jälkeen voitu myöhemmin tuomita menetetyksi Latvian lainsäädännön nojalla, heidän tilanteensa kuuluu mainitun direktiivin 7 artiklan soveltamisalaan. Näin ollen heihin kohdistuu kyseisessä direktiivissä säädetty toimenpide sen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Siinä edellytetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että henkilöillä, joita tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet koskevat, on oikeus tehokkaisiin suojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oikeuksiensa suojaamiseksi.(26)

36.      Direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan tulkinta, jossa sen soveltamisalan ulkopuolelle jätetään pääasiassa kyseessä oleva menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely, johtaisi siihen, että kyseisessä direktiivissä säädettyä oikeussuojaa sovellettaisiin distributiivisesti siinä mielessä, että tämä suoja hyödyttäisi niitä henkilöitä, joita jäädyttämistoimenpide koskee, ja he sitten menettäisivät sen, kun edellä mainittu menettely aloitetaan. Tällainen tilanne on sitäkin epäjohdonmukaisempi, kun otetaan huomioon, että jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa, kuten direktiivin 2014/42 johdanto-osan 27 perustelukappaleessa korostetaan, koska ne ovat osa samaa mekanismia, jonka tarkoituksena on neutralisoida rikoshyöty.

37.      On myös mielenkiintoista huomata, että kun otetaan huomioon rikosprosessilain 626 §:n erityisen laaja sanamuoto omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn soveltamisalasta,(27) kun tämän menettelyn kohteena ei ole ainoastaan oletettu rikoksen tekijä, johon kohdistetaan erillinen menettely, vaan hän voi olla myös direktiivissä 2014/42 tarkoitettu kolmas osapuoli, jonka omaisuus voidaan tuomita menetetyksi direktiivin 2014/42 6 artiklassa säädetyin edellytyksin,(28) molempia voi koskea sama menettely. Tässäkin tapauksessa direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan suppea tulkinta johtaisi järkyttävään kahtiajakoon, jossa samassa menettelyssä asetettaisiin vastakkain kolmannet osapuolet, joiden on saatava tehokasta oikeussuojaa henkilöinä, joihin kyseisessä direktiivissä säädetty menetetyksi tuomitsemista koskeva toimenpide kohdistuu direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja rikoksesta epäillyt, jotka eivät sitä saa, vaikka nämä kaksi henkilöryhmää asetetaan direktiivissä 2014/42 samalle tasolle sen osalta, että heidän oikeuksiinsa puututaan kyseisen toimenpiteen täytäntöönpanon seurauksena.

38.      Toiseksi minusta on tärkeää asettaa direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohta laajempaan normatiiviseen kontekstiin, johon kuuluu myös korruption vastainen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus, jonka 54 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kannustetaan sopimusvaltioita helpottamaan kansainvälistä yhteistyötä menetetyksi tuomitsemisen alalla, harkitsemaan tarvittavien toimenpiteiden toteuttamista korruption tuottaman hyödyn menetetyksi tuomitsemisen mahdollistamiseksi silloin, kun syytetoimia ei voida toteuttaa kuoleman, pakenemisen tai poissaolon vuoksi tai ”muissa asianmukaisissa tapauksissa”.(29) Huomautan, että rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua, etsintää, takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemista sekä terrorismin rahoitusta koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen 1 artiklan d alakohdassa todetaan, että ”menetetyksi tuomitseminen” tarkoittaa tuomioistuimen oikeudenkäynnissä rikoksen tai rikosten perusteella määräämää rangaistusta tai toimenpidettä, jolla omaisuus määrätään lopullisesti menetetyksi. Lisäksi 23 artiklan 5 kohdassa kehotetaan osapuolia avustamaan sellaisten menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten täytäntöönpanossa, jotka eivät perustu rikostuomioon, edellyttäen nimenomaisesti, että ne on määrätty ”rikoksen perusteella”.

39.      On myös syytä viitata asetukseen 2018/1805, jonka 2 artiklan 2 kohtaa, jossa määritellään ”menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös”,(30) on luettava sen johdanto-osan 13 kappaleen valossa, jonka mukaan kyseistä säädöstä olisi sovellettava kaikkiin jäädyttämispäätöksiin ja kaikkiin menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin, jotka on annettu rikosoikeudellisissa menettelyissä, jolloin yksityisoikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä annettuja päätöksiä ei oteta huomioon. Asetus kattaa siis menetetyksi tuomitsemisen riippumatta siitä, perustuuko se tuomioon, siltä osin kuin menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset tehdään rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä.(31) Lopuksi muistutan, että 24.4.2024 annettiin direktiivin 2014/42 korvaava direktiivi 2024/1260, jossa korostetaan lähinnä korvatun direktiivin puutteita, jotka haittaavat jäsenvaltioiden mahdollisuuksia jäädyttää ja takavarikoida laittomasti hankittua omaisuutta. On mielenkiintoista huomata, että uudessa direktiivissä säädetään kahdenlaisista tuomioon perustumattomista menetetyksi tuomitsemista koskevista päätöksistä, joista toinen vastaa luetteloa tarkoin määritellyistä tilanteista(32) ja toinen on tarkoitettu tilanteisiin, joissa menetetyksi tuomitseminen ei ole mahdollista direktiivin muiden säännösten nojalla ja joissa kansallinen tuomioistuin on vakuuttunut siitä, että jäädytetty omaisuus on peräisin rikollisjärjestön rikollisesta toiminnasta, ottaen huomioon kaikki tapaukseen liittyvät merkitykselliset seikat kuten sen, että omaisuuden arvo on huomattavan epäsuhtainen asianomaisen henkilön laillisiin tuloihin nähden.(33)

3)     Teleologinen tulkinta

40.      Kun otetaan huomioon direktiivin 2014/42 säännösten tavoitteet ja sanamuoto sekä asiayhteys, jossa se annettiin, kyseistä direktiiviä, samoin kuin puitepäätöstä 2005/212, jonka säännösten soveltamisalaa sillä pyritään johdanto-osan 9 kappaleen mukaisesti laajentamaan, on pidettävä säädöksenä, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan laatimaan rikoksentekovälineiden ja rikoksen tuottaman hyödyn menetetyksi tuomitsemista koskevat yhteiset vähimmäissäännöt rikosoikeudellisissa menettelyissä tehtyjen menetetyksi tuomitsemista koskevien oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen helpottamiseksi.(34) Kuten on selitetty, asetus 2018/1805 kattaa kaikki menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset riippumatta siitä, perustuvatko ne tuomioon vai eivät, edellyttäen, että ne on tehty rikosoikeudellisen menettelyn aikana,(35) mikä nähdäkseni koskee kyseessä olevan kansallisen menettelyn päätteeksi tehtyjä päätöksiä. Nämä päätökset kuuluvat näin ollen kyseisen asetuksen soveltamisalaan, vaikka olisikin syytä katsoa, että direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa nyt esillä olevassa asiassa.(36)

41.      Kuitenkin direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan teleologisessa tulkinnassa on otettava huomioon toinen tavoite, joka mainitaan direktiivin johdanto-osan 41 perustelukappaleessa, jossa todetaan selvästi, että kyseisen direktiivin tarkoituksena on ”omaisuuden menetetyksi tuomitsemisen helpottami[nen] rikosasioissa”. Tätä toimenpidettä yhdessä jäädyttämisen kanssa pidetään perustellusti yhtenä tehokkaimmista keinoista torjua järjestäytynyttä rikollisuutta, koska sillä poistetaan rikollisuuden taloudellisia kannustimia.(37) Tämä enemmän kuin oikeutettu huoli tehokkuudesta puoltaa mielestäni direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan dynaamista tulkintaa, jossa sen soveltamisalaan sisällytetään pääasiassa kyseessä olevissa asioissa toteutetun kaltainen rikosoikeudellinen menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely, kun otetaan huomioon, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin oikeuden säännöstä voidaan tulkita usealla tavalla, etusija on annettava tulkinnalle, jolla voidaan varmistaa säännöksen tehokas vaikutus.(38)

42.      Kuten komissio korostaa valmisteluasiakirjassaan,(39) järjestäytyneen rikollisuuden alalla lainvalvontaviranomaiset käsittelevät usein rikoksia, jossa on kyse monimutkaisista rahavirroista, joiden tarkoituksena on peittää omaisuuden laiton alkuperä, ja menettelyistä (peiteyhtiöt, nimelliset johtajat jne.), jotka vaikeuttavat rikoksen tekijän nimeämistä. Vaikka lainvastaisesti hankittu omaisuus löydettäisiinkin, sen yhdistäminen rikokseen ja rikoksen tekijään voi aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely, joka ei perustu tuomioon, on sopiva ratkaisu tähän ilmiöön.

43.      Tällainen menettely mahdollistaa omaisuuskysymyksen nopean ratkaisemisen, mikä vastaa myös direktiivin 2014/42 tavoitetta. Sen 8 artiklan 3 kohdassa säädetään, että omaisuuden jäädyttämistä koskevaa päätöstä ei tulisi pitää voimassa kauempaa kuin on tarpeen sen varmistamiseksi, että kyseinen omaisuus on saatavilla mahdollista myöhempää menetetyksi tuomitsemista varten. Nopeutta koskeva huoli johtuu siitä, että asianomaisen henkilön oikeuksia rajoitetaan(40) ja että jäsenvaltioille aiheutuu objektiivisia vaikeuksia velvoitteesta hallinnoida jäädytettyä omaisuutta sen taloudellisen arvon säilyttämiseksi. On selvää, että huviloiden, huvijahtien, lentokoneiden tai taideteosten kaltaisen omaisuuden säilyttäminen ja turvaaminen on kallista, eikä niiden rahaksi muuttaminen myymällä(41) ne kolmansille osapuolille ole oikeudellisesti yksinkertainen tai riskitön ratkaisu. Omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva järjestelmä, joka on riippumaton yksittäisen henkilön rikosoikeudellisen vastuun määrittämisestä, näyttäisi olevan aivan omiaan täyttämään edellä mainitun tavoitteen.

44.      Lisäksi, kuten on selitetty, direktiivillä 2014/42 pyritään suojelemaan niiden henkilöiden oikeuksia, joihin jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevat toimenpiteet kohdistuvat, mikä on erityisen tärkeää, kun on kyse menettelystä, jossa omaisuus tuomitaan menetetyksi ilman rikosoikeudellisen vastuun arviointia. Näiden menettelyjen toteuttamisen yhdenmukaistamiseksi olisi mielestäni suotavaa, että ne kuuluisivat direktiivin 2014/42 8 artiklan soveltamisalaan, kun siinä vahvistetaan jäädyttämistoimenpiteiden ja menetetyksi tuomitsemista koskevien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin heidän oikeuksiensa suojaamiseksi.(42)

45.      Jotta voidaan varmistaa unionin oikeusjärjestyksen yleinen johdonmukaisuus järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan alalla sekä sen yhdenmukaisuus asiaan liittyvien kansainvälisten oikeudellisten välineiden kanssa, näyttää tässä yhteydessä aiheelliselta päätellä, että direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohtaa voidaan soveltaa rikosoikeudelliseen menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn, joka koskee rikostutkinnan yhteydessä takavarikoitua lainvastaisesti hankittua omaisuutta ja joka perustuu siihen, että rikoksesta epäiltyjä ei ole mahdollista saattaa kohtuullisessa ajassa tuomioistuimeen ja tarvittaessa tuomita rikosoikeudellisesti rinnakkain toteutetussa erillisessä menettelyssä.

46.       Jos sitä vastoin direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohtaa olisi tulkittava siten, että kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyyn menetetyksi tuomitsemiseen ei sovelleta kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistettuja vähimmäissääntöjä, sitä koskevat säännökset kuuluisivat sen johdanto-osan 22 perustelukappaleessa mainittuun jäsenvaltioiden toimivaltaan säätää kansallisessa oikeudessaan laajemmista valtuuksista.(43) Tämä päätelmä ei kuitenkaan päätä keskustelua siitä, onko unionin tuomioistuin toimivaltainen vastaamaan näihin ennakkoratkaisupyyntöihin. Julkisasiamiehelle annettu tehtävä avustaa unionin tuomioistuinta merkitsee sitä, että on harkittava muita lähestymistapoja tähän kysymykseen.

2.     Direktiivin 2014/42 täytäntöönpano kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä

47.      On muistutettava, että unionin tuomioistuin on useaan otteeseen katsonut, että sillä on toimivalta ratkaista unionin oikeuden säännöksiä tai määräyksiä koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä sellaisissa tapauksissa, joissa pääasian tosiseikat jäävät unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle mutta joissa näitä säännöksiä tai määräyksiä sovelletaan, muuttamatta niiden kohdetta tai soveltamisalaa, kansallisen oikeuden nojalla siinä unionin oikeuden säännösten tai määräysten sisältöön suoraan ja ehdoitta tehdyn viittauksen vuoksi. Unionin tuomioistuin on lisäksi vakiintuneesti katsonut, että tällaisissa tilanteissa on olemassa selvä intressi siihen, että unionin oikeudesta omaksuttuja säännöksiä tulkitaan yhtenäisesti, jotta vältettäisiin myöhemmät tulkintaerot.(44)

48.      Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirjoista käy ilmi, että Latvian lainsäädännössä otettiin vuonna 2005 käyttöön lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely, joka ei perustu tuomioon. Latvian hallitus totesi kirjallisissa huomautuksissaan ja suullisessa käsittelyssä, että direktiivi 2014/42 oli saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä muun muassa rikoskoodeksia ja rikosprosessikoodeksia muuttavilla säännöksillä. Latvian tasavallan oikeusministeriön laatiman rikoslain muuttamista koskevan lakiehdotuksen perusteluihin(45) sisältyy taulukko, jossa esitetään yhteenveto tämän direktiivin eri artikloista ja kaikista kansallisista säännöksistä, joilla ne pannaan täytäntöön. Tämä koskee direktiivin 8 artiklaa, joka saatetaan kokonaisuudessaan osaksi rikosprosessikoodeksia. Näin ollen on kiistatonta, että useiden ennakkoratkaisukysymysten kohteena olevaa yhdenmukaistettua säännöstä voidaan soveltaa lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn, joka ei perustu tuomioon ja jonka ei oleteta kuuluvan direktiivin 2014/42 aineelliseen soveltamisalaan.(46) Sillä, että tämä yksiselitteinen viittaus on lainvalmisteluasiakirjassa eikä varsinaisessa kansallisessa lainsäädäntötekstissä, ei ole merkitystä,(47) ja ennakkoratkaisupyynnöstä käy selvästi ilmi, että unionin tuomioistuimen direktiivin säännöksille antamat tulkinnat sitovat ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta pääasian ratkaisemisessa, minkä vuoksi ennakkoratkaisupyyntöä voidaan luonnehtia ”ehdottomaksi”.(48)

49.      Näissä olosuhteissa unionin tuomioistuimen olisi todettuaan, että direktiivin 2014/42 4 artiklaa ei voida soveltaa, todettava kuitenkin, että se on toimivaltainen vastaamaan asioissa C‑767/22, C‑161/23 ja C‑49/23 esitettyihin kysymyksiin, jotka koskevat oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, omaisuuden alkuperän todentamismenettelyä ja oikeussuojakeinoja ja jotka kaikki liittyvät kyseisen direktiivin 8 artiklan tulkintaan perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa. Kun otetaan huomioon, että kyseessä olevien kansallisten säännösten tavoite liittyy läheisesti niiden unionin oikeuden säännösten tavoitteeseen, joihin niissä viitataan, on olemassa ilmeinen intressi käsitellä samalla tavalla hyvin samankaltaisia tilanteita, joihin sovelletaan yhtäältä kansallista oikeutta ja toisaalta unionin oikeutta.

3.     Direktiivien 2012/13/EU ja (EU) 2016/343 sovellettavuus

50.      Komissio ehdotti kirjallisissa huomautuksissaan, että asioissa C‑767/22 ja C‑161/23 esitettyjä toisia kysymyksiä olisi tarkasteltava direktiivien 2012/13/EU(49) ja (EU) 2016/343(50) valossa. Mitään näiden direktiivien säännöstä ei mainita unionin tuomioistuimelle esitetyissä ennakkoratkaisukysymyksissä. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisukysymyksiä ratkaistaessa on kuitenkin otettava huomioon kaikki ne perussopimuksen ja johdetun oikeuden säännökset ja määräykset, joilla saattaa olla merkitystä esitetyn ongelman kannalta.(51) Kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välisessä SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Vaikka näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin onkin viitannut muodollisesti vain puitepäätökseen 2005/212 ja direktiiviin 2014/42, tämä ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä sille kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään.(52) Unionin tuomioistuimen on tällaisessa tilanteessa poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde.(53)

51.      Vaikka tässä vaiheessa tarkasteltava kysymys koskee direktiivien 2012/13 ja 2016/343 yksinomaista sovellettavuutta pääasioihin, koska pääasiat eivät oletetusti kuulu direktiivin 2014/42 soveltamisalaan, totean, että viimeksi mainitun direktiivin johdanto-osan 40 perustelukappaleessa todetaan, että direktiivi on pantava täytäntöön ottaen huomioon oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä 20.10.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/64/EU (EUVL L 280, s. 1), direktiivin 2012/13 ja oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU (EUVL L 294, s. 1) säännökset. Direktiivin 2014/42 8 artiklan 7 kohdassa taas todetaan, että henkilöillä, joiden omaisuutta menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös koskee, on oltava oikeuksiensa puolustamiseksi oikeus oikeudelliseen edustajaan koko rikoshyödyn ja rikoksentekovälineiden määrittämiseen liittyvän menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn ajan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2012/13/EU ja direktiivin 2013/48/EU soveltamista. Tästä oikeudesta on ilmoitettava henkilöille, joita asia koskee. On siis todettava, että unionin lainsäätäjä on selvästi osoittanut yhteyden rikosoikeudellisten menetetyksi tuomitsemista koskevien menettelyjen, riippumatta siitä, perustuvatko ne tuomioon, ja rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen menettelyllisten oikeuksien kunnioittamisen välillä. Kuten edellä on selitetty, käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva omaisuuden menetetyksi tuomitseminen on kuitenkin kiistatta luonteeltaan rikosoikeudellista.

52.      Direktiivien 2012/13 ja 2016/343 yhteisenä tarkoituksena on vahvistaa vähimmäissäännöt, jotka koskevat epäiltyjen ja syytettyjen henkilöiden tiettyjä oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä. Direktiivi 2012/13 koskee tarkemmin henkilöiden oikeutta saada tietoa oikeuksistaan ja direktiivi 2016/343 koskee samojen henkilöiden osalta syyttömyysolettamaa ja oikeutta olla läsnä omassa oikeudenkäynnissään. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että päätös omaisuuden lainvastaista hankkimista koskevien menettelyjen aloittamisesta on rikosprosessilain 628 §:n mukaisesti toimitettu ”epäillylle tai syytetylle henkilölle ja henkilölle, jonka omaisuus on otettu pois tai takavarikoitu, jos nämä henkilöt ovat asiaa koskevan rikosoikeudellisen menettelyn kohteena, tai muulle henkilölle, jolla on omistusoikeus kyseiseen omaisuuteen”.(54)

53.      Direktiivien 2012/13 ja 2016/343 soveltamisala on määritelty lähes identtisesti kummankin direktiivin 2 artiklassa. Näistä säännöksistä seuraa olennaisilta osin, että samoja direktiivejä sovelletaan henkilöön siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka, kun menettely on saatettu päätökseen. Viimeisimmän näistä direktiiveistä, direktiivin 2016/343, 2 artiklassa olevaa lisäselvennystä, jonka mukaan direktiiviä sovelletaan ”rikosoikeudellisen menettelyn kaikissa vaiheissa", on pidettävä direktiiviin 2012/13 sovellettavana. Käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että kaikkia asioissa C‑767/22, C‑49/23 ja C‑161/23 tarkoitettuja luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä vastaan on käynnistetty rikosoikeudellinen menettely rahanpesurikoksesta ja että syyttäjäviranomaiset ovat takavarikoineet heidän latvialaisille pankkitileilleen sijoitetut varat ja joissakin tapauksissa julistanut heidän kiinteän omaisuutensa hukkaamiskieltoon, ja näillä toimilla osoitetaan, että toimivaltainen viranomainen epäilee kyseisiä henkilöitä ja että heille on annetaan implisiittisesti mutta välttämättä tieto tästä epäilystä.(55)

54.      Vaikka nämä henkilöt siis kuuluvat direktiivien 2012/13 ja 2016/343 soveltamisalaan, pitäisikö heidät viime kädessä sulkea niiden soveltamisalan ulkopuolelle siksi, että heihin sovelletaan menettelyä, joka liittyy, ellei jopa nivoudu, rikosoikeudellisen vastuun määrittämistä koskevaan menettelyyn, jonka mahdollinen lopputulos on omaisuuden menetetyksi tuomitseminen? Myöntävä vastaus tähän kysymykseen voisi törmätä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja sen dynaamiseen tulkintaan tätä soveltamisalaa koskevista säännöksistä, mikä on perusteltua sen vuoksi, että näiden direktiivien perustana ovat erityisesti perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa määrätyt oikeudet ja niillä pyritään edistämään rikoksesta epäiltyjen ja syytettyjen näitä oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä.(56) Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että näissä direktiiveissä tarkoitettu käsite ”rikosoikeudellinen menettely” kattaa myös sellaisen henkilön tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määräämistä koskevan menettelyn, jonka on aikaisemman rikosoikeudenkäynnin päätteeksi todettu syyllistyneen rikokseen, vaikka direktiiviin 2012/13 tai direktiiviin 2013/48 ei sisälly nimenomaisia säännöksiä siitä, että niissä säänneltyihin rikosoikeudellisiin menettelyihin kuuluisivat myös ne, jotka voivat johtaa tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määräämiseen. Nimenomaisten säännösten puuttuminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että tällainen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määräämistä koskeva menettely jäisi näiden direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että se ei johda rangaistukseen ”tuomitsemiseen”.(57)

55.      Unionin oikeusjärjestyksen johdonmukaisuuden vuoksi unionin tuomioistuin voisi soveltaa tätä ratkaisua analogisesti tässä asiassa. Tältä osin on tärkeää muistuttaa, että asetusta 2018/1805 sovelletaan ”rikosoikeudellisen menettelyn” yhteydessä annettuihin jäädyttämistä tai menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin; kyseessä on unionin oikeudessa itsenäinen käsite, joka kattaa kaikenlaiset jäädyttämispäätökset ja menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset, jotka on annettu rikosoikeudellisen menettelyn päätteeksi, mikä koskee pääasiassa kyseessä olevia menettelyjä. Kyseisen asetuksen johdanto-osan 18 kappaleessa lisätään, että direktiiveissä 2010/64, 2012/13, 2013/48, 2016/343 sekä rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä 11.5.2016 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/800 (EUVL L 132, s. 1) ja oikeusavusta rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyille ja syytetyille henkilöille ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä etsityille henkilöille 26.10.2016 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1919 (EUVL L 297, s. 1) säädettyjä prosessuaalisia oikeuksia olisi sovellettava kyseisten direktiivien soveltamisalalla tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluviin rikosoikeudellisiin menettelyihin niiden jäsenvaltioiden osalta, joita nämä direktiivit sitovat. Perustelukappaleessa täsmennetään, että ”perusoikeuskirjan mukaisia suojatoimia olisi joka tapauksessa sovellettava kaikkiin tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluviin menettelyihin. Erityisesti perusoikeuskirjassa säädettyjä rikosoikeudellisen menettelyn olennaisia suojatoimia olisi sovellettava menettelyihin, jotka eivät ole rikosoikeudellisia menettelyjä mutta jotka kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan”. Direktiivin 2024/1260 johdanto-osan 51 perustelukappaleessa taas todetaan, että direktiivin täytäntöönpano ei saisi estää soveltamasta edellä mainittuja menettelyllisiä oikeuksia koskevia direktiivejä. Näiden sääntöjen ja erityisesti direktiivien 2012/13 ja 2016/343 sovellettavuuden tunnustaminen Latvian menetetyksi tuomitsemista koskeviin menettelyihin, jotka eivät perustu tuomioon, merkitsee sitä, että unionin tuomioistuimella on toimivalta tulkita ainakin niiden merkityksellisiä säännöksiä perusoikeuskirjan valossa.

B       Pääasia

1.     Alustavat huomautukset

56.      Seuraavat unionin tuomioistuimelle esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten aineellista arviointia koskevat toteamukset perustuvat siihen oletukseen, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö kuuluu direktiivin 2014/42 soveltamisalaan, minkä perusteella on sovellettava perusoikeuskirjaa. Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 ja 6 kohdan tulkintaa luettuina perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa ottaen huomioon ne epäilyt, joita sillä on näiden sääntöjen, jotka koskevat lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaa menettelyä, yhteensopivuudesta erityisesti siltä osin kuin on kyse asiakirja-aineistoon tutustumista, omaisuuden alkuperän todistamismenettelyä ja muutoksenhakua menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen koskevista säännöistä.

57.      Minusta on ensinnäkin arvioitava omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan toimenpiteen oikeudellista luonnetta. Kuten on selitetty, rikosprosessilain 70.^10 §:n mukaan omaisuuden erityinen menetetyksi tuomitseminen, joka merkitsee lainvastaisesti hankitun omaisuuden tai rikoksen kohteen tai rikoksen yhteydessä hankitun omaisuuden pakkoluovutusta valtiolle ilman korvausta, ei ole rangaistus. Unionin tuomioistuimelle toimitettujen asiakirjojen sisällön perusteella ei voida sulkea pois tai hyväksyä sitä, että toimenpide olisi Latvian lainsäädännön mukaan luokiteltava turvaamistoimenpiteeksi. Joka tapauksessa perusoikeuskirjan asiaa koskevien määräysten, erityisesti 48 artiklan, soveltaminen ei rajoitu ainoastaan menettelyihin ja seuraamuksiin, jotka kansallisessa lainsäädännössä luokitellaan ”rikosoikeudellisiksi”, vaan se ulottuu – riippumatta siitä, miten ne on luokiteltu kansallisessa lainsäädännössä – menettelyihin ja seuraamuksiin, joita on pidettävä rikosoikeudellisina rikkomisen luonteen ja sen seuraamuksen ankaruuden vuoksi, joka tekijälle voidaan määrätä. Kun on kyse itse rikkomisen luonnetta koskevasta kriteeristä, on tarkastettava, onko kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksena rankaiseminen, ilman että pelkästään se seikka, että sillä on myös ennaltaehkäisevä tarkoitus, olisi omiaan poistamaan sen luokittelun rikosoikeudelliseksi seuraamukseksi.(58)

58.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on viime kädessä arvioida, voidaanko pääasiassa kyseessä olevat menetetyksi tuomitsemista koskevat toimenpiteet luokitella ”rikosoikeudellisiksi seuraamuksiksi”, mutta voitaneen huomauttaa, että nämä toimenpiteet kohdistuvat omaisuuteen, eivät ihmisiin, ja että niiden tarkoituksena on poistaa ”likainen raha” tai laittomasti hankittu kiinteä ja irtain omaisuus virallisista talous- ja rahoituskanavista, koska tavoitteena on estää rikollinen toiminta riistämällä siltä varat ja varmistaa talous- ja rahoitusjärjestelmän vakaus ja eheys. Näiden seikkojen perusteella ei kuitenkaan voida sulkea pois edellä mainittua luokittelua.

59.      Muistutan, että menetetyksi tuomitsemista koskevat toimenpiteet määrättiin rikosprosessilain 627 §:n 1 momentin nojalla rikostuomioistuimessa ”omaisuuden lainvastaisesta hankkimisesta” aloitetun menettelyn tuloksena sellaisia oikeushenkilöitä ja luonnollisia henkilöitä vastaan, joita vastaan oli samanaikaisesti vireillä erillinen menettely, jossa pyrittiin toteamaan näiden rikosoikeudellinen vastuu rahanpesurikoksesta. Kyseisen toimenpiteen toteuttamiseen liittyvät menettelyt ovat kiistatta merkityksellisiä sen luokittelun kannalta.(59) Lisäksi edellä mainitun säännöksen sanamuodossa viitataan yksiselitteisesti yksittäisiin toimintatapoihin, joista rankaiseminen vaikuttaa tarpeelliselta, mikä kuvastaa omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan toimenpiteen rangaistusluonnetta omaisuutta hallussaan pitäviä kohtaan sen ennaltaehkäisevän tarkoituksen ohella. Toisaalta lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitseminen, minkä seurauksena tämä omaisuus siirretään valtiolle, ei näytä kattavan siviilioikeudelliselle toimenpiteelle erityisesti ominaista vahingon korvaamisen tavoitetta. Joka tapauksessa ennaltaehkäisy- ja vahingonkorvaustavoitteet voidaan sovittaa yhteen rangaistustavoitteen kanssa, ja niitä voidaan pitää itse rangaistuksen käsitteen osatekijöinä. Lopuksi on todettava, että Latvian lainsäädännössä säädetään tietyin edellytyksin olettamasta, jonka mukaan omaisuuden alkuperä on lainvastainen, ja annetaan rikostuomioistuimille menetetyksi tuomitsemiseen laajat valtuudet, jotka perustuvat yksinkertaisen todennäköisyyksien punninnan avulla muodostettuun käsitykseen.(60) Menettämisseuraamuksen ankaruus on omiaan tukemaan analyysia, jonka mukaan tämä toimenpide on luonteeltaan rikosoikeudellinen, koska se merkitsee kyseisen omaisuuden täydellistä ja lopullista menettämistä valtiolle ilman korvausta.(61) Näissä olosuhteissa menetetyksi tuomitsemista on pidettävä luonteeltaan rikosoikeudellisena seuraamuksena.

60.      Toiseksi on syytä korostaa, että direktiivin 2014/42 johdanto-osan 33 perustelukappaleen mukaan tämä direktiivi vaikuttaa olennaisesti yksilöiden oikeuksiin, eikä ainoastaan epäiltyjen tai syytettyjen vaan myös syytetoimien ulkopuolelle jäävien kolmansien osapuolten oikeuksiin, minkä vuoksi on tarpeen säätää erityisistä takeista ja oikeussuojakeinoista, jotta voidaan turvata perusoikeudet tämän direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä. Tämän direktiivin johdanto-osan 38 perustelukappaleessa todetaan, että direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan perusoikeuskirjassa ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) tunnustettuja periaatteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkitulla tavalla ja että direktiivi olisi pantava täytäntöön näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.

61.      Käsiteltävänä olevien asioiden kannalta merkityksellisten perusoikeuksien osalta on otettava huomioon perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohta, jossa määrätään muun muassa, että jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää ja luovuttaa sitä. Lisäksi direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdasta seuraa, että unionin lainsäätäjä on antanut asianomaisille henkilöille, kuten pääasian asianosaisille, erityisesti kyseisen direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa säädetyillä toimenpiteillä prosessuaalisen suoja-aseman, sillä ensin mainitussa säännöksessä säädetään kunkin jäsenvaltion yleisestä velvollisuudesta toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että näillä henkilöillä on oikeus tehokkaisiin suojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oikeuksiensa suojaamiseksi. Näin ollen perusoikeuskirjan 47 artiklan lisäksi myös sen 48 artiklan 1 ja 2 kohta, joissa vahvistetaan syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen, vaikuttavat merkityksellisiltä, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus.

62.      Edellä mainitun yleisen velvoitteen lisäksi on huomattava, että direktiivin 2014/42/EY 8 artiklaan sisältyy erityissäännöksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tekemiseen sovelletaan tuomioistuinratkaisujen tekemiseen liittyviä erityisiä takeita, varsinkin niitä, jotka koskevat asianomaisen henkilön perusoikeuksien kunnioittamista ja erityisesti oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Näin ollen kyseisen direktiivin 8 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaan menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös on perusteltava ja annettava tiedoksi henkilölle, jota asia koskee, ja hänelle on ilmoitettava, että hänellä on oikeuksiensa puolustamiseksi oikeus oikeudelliseen edustajaan koko rikoshyödyn ja rikoksentekovälineiden määrittämiseen liittyvän menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn ajan ja että hänellä on oikeus hakea muutosta tähän päätökseen. Direktiivissä ei kuitenkaan anneta sääntöjä, jotka koskisivat sellaisen omaisuuden alkuperän todistamista, jonka menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely ei perustu rikostuomioon, ei myöskään omaisuuteen liittyvien henkilöiden oikeutta tutustua menetetyksi tuomitsemista koskevaan asiakirja-aineistoon, joten jäsenvaltioille jätetään harkintavaltaa tässä yhteydessä sovellettavien erityismenettelyjen määrittelyssä.

63.      Vaikka direktiivin 2014/42 8 artiklassa annetaan jäsenvaltioille harkintavaltaa tämän säännöksen edellyttämien tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisessa, on kuitenkin niin, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 38 perustelukappaleesta ilmenee, jäsenvaltioiden myöntämän suojan taso ei saisi milloinkaan alittaa perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrättyjä vaatimuksia.(62) Menettely lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemiseksi ilman rikostuomiota on järjestettävä siten, että kyseiseen omaisuuteen liittyvät henkilöt ovat voineet vedota perusoikeuksiinsa menettelyn aikana, mikä on sitäkin tärkeämpää järjestelmässä, jossa toimivaltaisen tuomioistuimen tämän menettelyn päätteeksi tekemä päätös, joka voi olla omaisuuden menetetyksi tuomitseminen, ratkaisee lopullisesti omaisuuskysymyksen, kuten nyt esillä olevassa asiassa.

64.      Tältä osin on syytä muistuttaa, että kuten perusoikeuskirjan selityksistä (EUVL 2007, C 303, s. 17) ilmenee, perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäinen ja toinen kohta, joissa vahvistetaan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen, vastaavat oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sellaisena kuin se perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleeseen, ja syyttömyysolettamaa ja oikeutta puolustukseen koskevat perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 ja 2 kohta vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 ja 3 kappaletta. Tästä seuraa perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan nojalla, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla on otettava huomioon perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan tulkinnassa vähimmäissuojan tasona.(63) Lisäksi näiden oikeuksien sekä omaisuudensuojan rajoittamisen(64) direktiivin 2014/42 mukaisesti määrätyn toimenpiteen vuoksi on täytettävä perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetetut vaatimukset, jotka edellyttävät erityisesti, että kyseinen rajoitus palvelee tosiasiassa unionin yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä sillä puututa tähän oikeuteen tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä.(65)

2.     Oikeus tutustua asiakirjoihin

65.      Asiassa C‑767/22 ja toisessa kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisee epäilyksensä sellaisen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta, jonka mukaan menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kohteena olevaan omaisuuteen liittyvän henkilön oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon voidaan rajoittaa, jos sen luovuttaminen vaarantaisi kolmansien henkilöiden perusoikeudet, yleisen edun tai rikosoikeudellisen menettelyn tavoitteen saavuttamisen mahdollisuuden.

66.      On syytä muistuttaa, että kyseisen omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaa menettelyä ei voida aloittaa, ellei käynnissä ole rikosoikeudellista menettelyä, jonka tarkoituksena on todeta epäillyn rikoksentekijän syyllisyys. Näin ollen on aina aloitettava menettely henkilökohtaisen rikosoikeudellisen vastuun toteamiseksi, ja tätä menettelyä jatketaan useimmiten, kuten asioiden ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saattamiseen johtaneessa menettelyssä, sen jälkeen, kun omaisuutta koskeva menettely on saatettu päätökseen, vaikka omaisuus olisi tuomittu menetetyksi.

67.      Rikosprosessilain 627 §:n 4 momentin mukaan lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevassa menettelyssä käsiteltävään asiaan liittyvää aineistoa suojaa tutkintasalaisuus, ja ainoastaan menettelystä vastaava viranomainen, syyttäjä ja asiaa käsittelevä tuomioistuin voivat tutustua siihen, mutta kyseiseen omaisuuteen liittyvät henkilöt voivat tutustua asiaan liittyvään aineistoon ainoastaan menettelystä vastaavan viranomaisen luvalla ja tämän määrittämässä laajuudessa. Säännöksen 5 momentissa säädetään, että päätöksestä, jolla menettelystä vastaava viranomainen hylkää asiaan liittyvään aineistoon tutustumista koskevan hakemuksen, voidaan valittaa tuomioistuimeen, ja toimivaltainen tuomari voi pyytää rikosasian asiakirja-aineiston ja tutustua siihen sen määrittämiseksi, vaarantaako oikeus tutustua asiakirja-aineistoon yksilöiden perusoikeuksia, yleistä etua tai rikosoikeudellisen menettelyn tavoitteen saavuttamista.

68.      Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuin on hallinto-oikeudellisia menettelyjä koskevissa asioissa katsonut, että prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka on erottamaton osa perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua niiden oikeuksien tehokasta oikeussuojaa, joihin yksityiset voivat vedota unionin oikeuden perusteella, merkitsee, koska se on menettelyn kontradiktorisuuden periaatteen tavoin välttämätön seuraus oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä, velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa, myös todisteensa, sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata tätä vastapuoltaan selvästi epäedullisempaan asemaan. Tämän periaatteen tarkoituksena on turvata oikeudenkäynnin asianosaisten välinen prosessuaalinen tasapaino takaamalla asianosaisten oikeuksien ja velvollisuuksien yhdenvertaisuus muun muassa asian selvittämistä ja kontradiktorista näkemystenvaihtoa tuomioistuimessa koskevien sääntöjen osalta. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien vaatimusten täyttämiseksi asianosaisten on tunnettava menettelyn lopputuloksen kannalta välttämättömät tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja voitava keskustella niistä kontradiktorisesti.(66) Tuomioistuin on katsonut, että sitä, onko puolustautumisoikeuksia, joihin sisältyy oikeus tutustua asiakirjoihin, loukattu, on arvioitava kunkin yksittäistapauksen erityisten olosuhteiden perusteella muun muassa tarkastelemalla kyseessä olevan toimen luonnetta, sen toteuttamisen asiayhteyttä ja asiaa koskevia oikeussääntöjä.(67)

69.      Unionin tuomioistuin on myös ottanut huomioon prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen tulkitessaan direktiivin 2012/13 säännöksiä, jotka on otettava huomioon direktiivin 2014/42 täytäntöönpanossa viimeksi mainitun direktiivin johdanto-osan 40 perustelukappaleen mukaisesti. Se on huomauttanut, että viimeksi mainitun direktiivin 6 ja 7 artiklan nimenomainen päämäärä on turvata puolustautumisoikeuksien tehokas käyttö ja menettelyn oikeudenmukaisuus. Tämä päämäärä edellyttää, että rikosoikeudellisen menettelyn kohteena oleva henkilö saa yksityiskohtaiset tiedot syytteestä ja että hänellä on mahdollisuus tutustua asiakirjoihin niin hyvissä ajoin, että hän voi tehokkaasti valmistella puolustuksensa. Tällä samalla tiedoksiannolla ja tällä aineistoon tutustumisella syytetty tai hänen oikeudellinen avustajansa saa tiedon teoista, joihin syytetyn väitetään syyllistyneen, ja niiden oikeudellisesta luokittelusta sekä näitä tekoja koskevista todisteista. Mahdollisuus saada nämä tiedot ja todisteet tietoon viimeistään kontradiktorisen käsittelyn alkaessa on olennainen, jotta kyseinen henkilö tai hänen oikeudellinen avustajansa voi asianmukaisesti osallistua käsittelyyn kontradiktorisen periaatteen ja menettelyllisen yhdenvertaisuuden periaatteen mukaisesti siten, että hän voi esittää näkemyksensä tehokkaasti.(68)

70.       On kuitenkin syytä korostaa, että direktiivin 2012/13 7 artiklan 4 kohdassa säädetään poikkeuksesta, jonka mukaan epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden tai heidän asianajajiensa oikeus tutustua raskauttavaan tai vapauttavaan todistusaineistoon voidaan evätä edellyttäen, että menettelyn oikeudenmukaisuus ja puolustautumisoikeus otetaan huomioon, kuten kyseisen säännöksen 2 ja 3 kohdassa on määritelty. Näin ollen ja edellyttäen, ettei se vaaranna oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, oikeus tutustua tiettyyn aineistoon voidaan evätä, jos tämä tutustumisoikeus saattaisi johtaa toisen henkilön hengen tai perusoikeuksien vakavaan vaarantamiseen tai jos se on ehdottoman tarpeellista tärkeän yleisen edun turvaamiseksi, kuten silloin, kun tämä tutustumisoikeus uhkaa haitata meneillään olevaa tutkintaa tai kun se voi vakavasti haitata sen jäsenvaltion kansallista turvallisuutta, jossa rikosoikeudellinen menettely on pantu vireille. Jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että tämän kohdan mukaisen päätöksen, jolla evätään oikeus tutustua tiettyyn aineistoon, tekee oikeusviranomainen tai että se ainakin voidaan saattaa tuomioistuimen valvontaan kansallisen oikeuden menettelyjä noudattaen.

71.      Totean tältä osin, että direktiivin 2014/42 8 artiklan 2 kohta heijastaa samaa huolta käynnissä olevan tutkinnan asianmukaiseen suorittamiseen liittyvän yleisen edun turvaamisesta. Omaisuuden jäädyttämistä koskeva päätös on annettava tiedoksi henkilölle, jota asia koskee, mahdollisimman pian sen täytäntöönpanon jälkeen ja on esitettävä sen syyt, mutta ne voidaan esittää lyhyesti ja tiedoksiantamista voidaan lykätä, kun se on tarpeen rikostutkinnan vaarantumisen estämiseksi.(69)

72.      Tässä tapauksessa ja menetetyksi tuomitsemista koskevan toimenpiteen osalta on ensinnäkin huomattava, että omaisuuden lainvastaista hankintaa koskevan menettelyn aloittamista koskevan päätöksen jäljennös annetaan välittömästi tiedoksi omaisuuteen liittyville henkilöille, ja päätöksen on sisällettävä tiedot seikoista, jotka osoittavat omaisuuden ja rikoksen välisen yhteyden tai omaisuuden lainvastaisen alkuperän, sekä niistä seikoista, jotka on poimittu omaisuuden laittomaan hankintaan liittyvän tutkittavana olevan rikosasian asiakirjoista.(70) Näillä henkilöillä on siis selvästi oikeus saada tietoja asian asiakirja-aineiston sisällöstä, jotta he voivat saada tietoa hallussaan olevaa omaisuutta koskevien menettelyjen tosiasiallisesta ja konkreettisesta perustasta.

73.      Toiseksi näiden tietojen on liityttävä näille henkilöille tunnustettuihin oikeuksiin eli oikeuteen osallistua lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevaan menettelyyn,(71) ilmaista tuomioistuimessa suullisesti tai kirjallisesti kantansa tehtyyn päätökseen ja esittää tuomioistuimelle pyyntöjä.(72) Asianomaisilla on näin ollen mahdollisuus kyseenalaistaa toimitettujen tietojen sisältö, niiden täydellisyys ja luotettavuus sekä saada tuomioistuin ottamaan huomioon lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevien asiakirjojen sisältämät seikat, jotka kuuluvat tutkintasalaisuuden piiriin.

74.      Kolmanneksi menettelystä vastaavien viranomaisten arviosta, joka koskee oikeutta tutustua asiaan liittyvään aineistoon, voidaan valittaa tuomioistuimeen rikosprosessilain 627 §:n 5 momentin nojalla sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeudenkäyntiin ennakkoratkaisupäätösten nojalla. Latvian hallitus on täsmentänyt, että soveltaessaan rikosprosessilain 627 §:n 4 ja 5 kohtia menettelystä vastaavan viranomaisen ja toimivaltaisen tuomioistuimen on tasapainotettava osapuolten edut sekä rikosprosessia ja yleistä turvallisuutta koskevat edut, kun päätetään henkilön oikeudesta tutustua aineistoon.

75.      Näissä oloissa on mielestäni mahdollista katsoa, että direktiivin 2014/42 8 artiklaa luettuna yhdessä direktiivin 2012/13 7 artiklan 4 kohdan kanssa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei aseteta omaisuuden lainvastaista hankintaa koskevan menettelyn aloittaville viranomaisille yleistä velvoitetta antaa täysi oikeus tutustua menettelyä koskevaan asiakirja-aineistoon niille henkilöille, joita suunniteltu menetetyksi tuomitseminen koskee, vaan jossa säädetään, että oikeus tutustua asiakirja-aineistoon riippuu näiden henkilöiden pyynnöstä ja viranomaisten harkinnasta. Näille henkilöille on voitava heidän pyynnöstään toimittaa menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvät tiedot ja asiakirjat, jotka viranomaiset ottavat huomioon toimivaltaisen tuomioistuimen mahdollisesti tekemää menetetyksi tuomitsemista koskevaa päätöstä varten, paitsi jos erityisesti toisen henkilön hengen tai perusoikeuksien suojeluun tai meneillään olevan rikostutkinnan asianmukaisen suorittamisen turvaamiseen liittyvät tavoitteet oikeuttavat rajoittamaan oikeutta tutustua kyseisiin tietoihin ja asiakirjoihin.

76.      Kun on kyse oikeuden tutustua asiakirja-aineistoon täydellistä tai osittaista epäämistä koskevasta tuomioistuinvalvonnasta, tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa oikeudenmukainen tasapaino puolustautumisoikeuksien ja oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä todisteissa mainittujen henkilöiden perusoikeuksien suojelun ja meneillään olevan rikostutkinnan tehokkuuden ja rikoksista rankaisemisen välillä. Kun otetaan huomioon, että perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa vahvistettujen oikeuksien noudattaminen on tärkeää, tämä punninta ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että asianomaisen henkilön oikeussuoja menettää täysin tehonsa ja että direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohdassa säädetty muutoksenhakuoikeus menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä menettää sisältönsä muun muassa siten, ettei asianomaiselle tai tarvittaessa hänen neuvonantajalleen ilmoiteta edes niitä asiakirja-aineistoon sisältyviä keskeisiä seikkoja, myös meneillään olevaa rikosasiaa koskevia, jotka osoittavat yhteyden asianomaisen henkilön hallussa olevan omaisuuden ja kyseiden rikoksen välillä.(73)

77.      Tämä lähestymistapa näyttää minusta vastaavan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista vähimmäissuojan tasoa. Ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että kaikkien rikosoikeudenkäyntien, myös niiden menettelyä koskevien näkökohtien, on oltava luonteeltaan kontradiktorisia ja niiden on taattava oikeuskeinojen tasapuolisuus syyttäjän ja puolustuksen välillä. Oikeus kontradiktoriseen rikosoikeudenkäyntiin merkitsee sekä syyttäjän että puolustuksen oikeutta tutkia toisen osapuolen esittämät havainnot tai todisteet. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeus saada tutustua merkityksellisiin todisteisiin ei kuitenkaan ole ehdoton, ja tietyssä rikosoikeudellisessa menettelyssä voi olla tarpeen pitää tietyt todisteet salassa puolustukselta toisen henkilön perusoikeuksien turvaamiseksi tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi, ja syytetyltä voidaan odottaa, että hän esittää erityiset perustelut pyynnölleen saada tutustua niihin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen nojalla oikeutettuja ovat kuitenkin vain sellaiset puolustautumisoikeuksia rajoittavat toimenpiteet, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä.(74) Tärkeän yleisen edun turvaamisen osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tunnustaa tarpeen suorittaa rikostutkinta tehokkaasti, mikä voi merkitä sitä, että osa tutkinnan aikana kerätyistä tiedoista on pidettävä salassa, jotta epäiltyjä estetään väärentämästä todisteita ja estämästä oikeuden toteutumista.(75)

3.     Omaisuuden alkuperän todistamismenettely

78.      Asiassa C‑169/23 toisessa kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisee epäilyksensä siitä, onko kansallinen lainsäädäntö,(76) jossa säädetään tosiasiaolettamasta omaisuuden laittoman alkuperän osalta ja asetetaan todistustaakka sen alkuperän laillisuuden osoittamisesta henkilölle, joka on yhteydessä kyseiseen omaisuuteen, yhteensopiva direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdan kanssa luettuna perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, kun viimeksi mainitussa säännöksessä vahvistetaan syyttömyysolettaman periaate.

79.      Unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirjoista käy ilmi, että pääasiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä säädetään todellakin olettamasta, että kyseinen omaisuus on hankittu lainvastaisesti, jos omaisuuden haltija ei pysty osoittamaan, että omaisuus on hankittu laillisesti, kun menettelystä vastaavan viranomaisen esittämät todisteet osoittavat, että kyseinen omaisuus on mitä todennäköisimmin hankittu lainvastaisesti, mikä merkitsee alempaa näyttökynnystä kuin se, jota vaaditaan yksilön syyllisyyden toteennäyttämiseksi eli ”ilman järkevää epäilyä”.

80.      Mitä tulee kysymykseen omaisuuden lainvastaisen alkuperän osoittamisesta, syyttömyysolettaman periaatteen valossa olisi direktiiviä 2014/42 sovellettaessa aiheellista ottaa direktiivin 2012/13 tavoin huomioon myös direktiivi 2016/343.(77) Direktiivin 2016/343 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että todistustaakka epäillyn tai syytetyn syyllisyydestä on syyttäjällä direktiivin 2016/343 3 artiklassa vahvistetun syyttömyysolettaman periaatteen mukaisesti. Siinä säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäiltyä tai syytettyä kohdellaan syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen”. Tuomioistuin on katsonut, että edellä mainitussa 6 artiklassa olevasta viittauksesta ”syyllisyyden” toteamiseen on näin ollen ymmärrettävä seuraavan, että kyseisellä säännöksellä on tarkoitus säännellä todistustaakan jakamista ainoastaan silloin, kun kyse on syyllisyyttä koskevien tuomioistuinratkaisujen antamisesta.(78) On kuitenkin selvää, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen menettelyn tarkoituksena ei ole määrittää asianomaisen henkilön syyllisyyttä vaan päättää omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta, jos sen alkuperä todetaan lainvastaiseksi, joten näyttää siltä, ettei direktiivin 2016/343 6 artiklan 1 kohtaa näin ollen sovelleta riidanalaiseen kansalliseen lainsäädäntöön.(79)

81.      Kuitenkin unionin tuomioistuin katsoo, että perusoikeuskirjan 48 artiklassa vahvistettua syyttömyysolettaman periaatetta voidaan soveltaa, kun on kyse sellaisen rikkomisen objektiivisten tunnusmerkkien määrittämisestä, joka voi johtaa luonteeltaan rikosoikeudellisten hallinnollisten seuraamusten määräämiseen. Sama koskee perusoikeuskirjan 47 artiklan toisesta kohdasta ja 48 artiklasta johtuvaa vaikenemisoikeutta.(80) Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen lopullisesti menetetyksi tuomitsemista ilman rikostuomiota koskevan menettelyn rikosoikeudellista luonnetta koskevasta lopullisesta arvioinnista muuta johdu, tätä oikeuskäytäntöä analogisesti soveltaen olisi pääteltävä, että tämän tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetuissa asioissa on sovellettava syyttömyysolettamaa ja vaikenemisoikeutta.

82.      Ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön, joka liittyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleeseen, joka vastaa perusoikeuskirjan 48 artiklaa, unionin tuomioistuin katsoo, että rikoksesta syytetyn oikeus siihen, että häntä pidetään syyttömänä ja että häneen kohdistettujen syytteiden toteen näyttämistä koskeva todistustaakka on syyttäjällä, ei ole ehdoton, koska kaikissa oikeusjärjestyksissä tunnetaan faktisia tai legaalisia olettamia. Vaikka on niin, että perusoikeuskirjan 48 artikla ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio säätää rangaistavaksi aineellisen tai objektiivisen tosiseikan, jota tarkastellaan sellaisenaan, eikä sille, että se ottaa käyttöön faktisia tai legaalisia olettamia, se velvoittaa jäsenvaltiot olemaan ylittämättä tiettyä kynnystä rikosasioissa. Tarkemmin sanottuna kyseisessä määräyksessä vahvistettu syyttömyysolettaman periaate edellyttää, että jäsenvaltio on velvollinen asettamaan näille rikoslakien olettamille kohtuulliset rajat siten, että otetaan huomioon asian vakavuus ja suojataan puolustautumisoikeuksia, sillä muutoin loukattaisiin suhteettomasti tätä periaatetta. Tämä kynnys ylittyy, jos tällaisen olettaman seurauksena henkilöltä viedään kaikki mahdollisuudet osoittaa itsensä syyttömäksi tekoihin, joista hänen katsotaan olevan vastuussa, jolloin häneltä evätään kyseisellä periaatteella annettu suoja.(81)

83.      Samaan oikeuskäytäntöön viitaten unionin tuomioistuin on huomauttanut, että vaikenemisoikeus on yleisesti tunnustettu kansainvälinen normi, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen ytimessä. Koska tällä oikeudella suojellaan syytettyä viranomaisten väärinkäytöksen luonteiselta pakottamiselta, sillä pyritään välttämään virheitä lainkäytössä ja takaamaan tällaisen oikeudenkäynnin lopputulos. Koska vaikenemisoikeuden suojaamisella pyritään varmistamaan, että rikosasiassa syytteessä ei nojauduta syytetyn tahdon vastaisesti pakottamisen tai painostuksen avulla saatuihin todisteisiin, tätä oikeutta loukataan muun muassa tilanteessa, jossa epäilty, jota uhkaa seuraamusten määrääminen, ellei hän todista, joko todistaa tai saa rangaistuksen kieltäydyttyään tekemästä niin. Vaikenemisoikeus ei voi perustellusti rajoittua rikkomisen tunnustamiseen tai huomautuksiin, jotka suoraan tukevat kuultavana olevan henkilön syyllisyyttä, vaan se kattaa myös sellaiset tiedot tosiseikkoja koskevista kysymyksistä, joita voidaan myöhemmin käyttää syytteen tukena ja joilla voi täten olla merkitystä kyseisen henkilön syyllisyyden toteamisen osalta tai hänelle määrättävän seuraamuksen osalta. Tästä huolimatta vaikenemisoikeus ei voi kuitenkaan oikeuttaa kieltäytymistä kaikesta yhteistyöstä toimivaltaisten viranomaisten kanssa, joten se ei ole ehdoton oikeus.(82)

84.      Kansallisen lainsäädännön yhdenmukaisuutta on arvioitava edellä esitettyjen näkökohtien valossa ottaen huomioon, että unionin tuomioistuin voi antaa ohjeita seikoista, jotka on otettava huomioon arvioitaessa syyttömyysolettaman periaatteen ja vaikenemisoikeuden loukkaamisen oikeasuhteisuutta, mikä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä. Tältä osin on tärkeää korostaa ensinnäkin sitä, että toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on oltava vakuuttunut omaisuuden lainvastaisesta alkuperästä ja että menettelystä vastaavan viranomaisen tehtävänä on aluksi toimittaa tuomioistuimelle todisteet tästä.(83) Nämä seikat katsotaan toteen näytetyksi, jos on syytä olettaa, että omaisuus on mitä todennäköisimmin rikollista alkuperää.(84)

85.      Toiseksi on selvää, että omaisuuden haltijalla on mahdollisuus kumota edellä mainittu olettama. Latvian lainsäädännön mukaan on niin, että jos kyseinen henkilö väittää, että omaisuutta ei voida pitää lainvastaisesti hankittuna, hänen on osoitettava omaisuuden alkuperän laillisuus esittämällä siitä uskottava selvitys.(85) Tämä kumoamismahdollisuus tarjotaan kyseiselle henkilölle jo ennen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn aloittamista rikosprosessilain 626 §:n perusteella. Jos omaisuus takavarikoidaan esitutkinnan aikana, koska menettelystä vastaava viranomainen on vakuuttunut siitä, että se on rikollista alkuperää, kyseisen viranomaisen on rikosprosessilain 356 §:n 5 momentin mukaisesti ilmoitettava asianomaiselle henkilölle ”mahdollisuudesta toimittaa tietoja kyseisen omaisuuden laillisesta alkuperästä 45 päivän kuluessa tiedoksiannosta” ja ilmoitettava hänelle seurauksista, joita aiheutuu, jos hän ei toimita näitä tietoja. Kuten on selitetty, asianomaisella henkilöllä on lisäksi oikeus osallistua menetetyksi tuomitsemista koskevaan menettelyyn, johon kuuluu kuuleminen, joka on järjestettävä kymmenen päivän kuluessa menettelyn aloittamista koskevan päätöksen vastaanottamisesta ja jossa menettelyyn osallistuvilla henkilöillä on sama oikeus esittää vastalauseita tai pyyntöjä, esittää todistusaineistoa ja toimittaa tuomioistuimelle kirjallisia huomioita.(86)

86.      Mielestäni Latvian lainsäädäntö ei luo sellaista probatio diabolica ‑tilannetta, joka aiheuttaisi syyttömyysolettaman periaatteen tai puolustautumisoikeuksien ilmeisen suhteettoman loukkaamisen. On täysin loogista ja kohtuullista pyytää kyseessä olevan omaisuuden haltijaa esittämään positiivista tosiseikkaa ja menettelystä vastaavan viranomaisen päätelmien virheellisyyttä tukevaa näyttöä. Direktiivin 2024/1260 johdanto-osan 34 kappaleen mukaan tuomioistuinten on omaisuuden menetetyksi tuomitsemista harkitessaan otettava huomioon muun muassa se, ettei omaisuudella ole uskottavaa laillista alkuperää, ”koska laillisesti hankitun omaisuuden alkuperä voidaan yleensä selittää”. Eikö edellä mainitulla henkilöllä ole parhaat edellytykset antaa selityksiä, jotka esimerkiksi auttaisivat ymmärtämään omaisuuden oikeudellista ja taloudellista luonnetta ja perustelisivat omaisuuden taloudellisen järkevyyden?

87.      Kolmanneksi on huomattava, että tuomioistuimen, jonka tehtävänä on tehdä päätös menetetyksi tuomitsemisesta, on varmistuttava siitä, että kyseinen omaisuus on hankittu lainvastaisesti, ja tätä varten sen on tutkittava kaikki sitä koskevat tosiseikat rikosprosessilain 630 §:n 1 momentin mukaisesti. Säännöksen 2 momentissa todetaan, että ”jos tuomioistuin toteaa, että omaisuuden ja rikoksen välistä yhteyttä ei ole osoitettu tai että omaisuus ei ole lainvastaista alkuperää, se tekee päätöksen menettelyn lopettamisesta”. Tällä sanamuodolla pyritään nimenomaisesti osoittamaan varojen alkuperän lainvastaisuus, ja se vahvistaa Latvian hallituksen antamat tiedot(87) menettelystä vastaavan viranomaisen painavasta todistustaakasta, vaikka sitä voidaankin pitää kevennettynä. Kyseinen todistelujärjestelmä ei siis sellaisenaan näytä johtavan todelliseen käänteiseen todistustaakkaan, sillä tässä järjestelmässä menettelystä vastaavan viranomaisen tehtävänä on määritellä eri todisteet, joiden yhdistelmän avulla asiaa käsittelevä tuomioistuin voi tarvittaessa vakuuttua omaisuuden lainvastaisesta alkuperästä.(88) Tämä toteamus osoittaa, että varoihin yhteydessä olevan henkilön vaikeneminen vastauksena syyttäjäviranomaisen ilmoitukseen mahdollisuudesta esittää tietoja varojen alkuperän laillisuudesta ei sinänsä voi johtaa menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen.(89) Toisaalta sitä voidaan pitää todisteena menettelystä vastaavan viranomaisen toimittamien muiden todisteiden uskottavuudesta.(90)

88.      Toimivaltainen kansallinen tuomioistuin arvioi kyseisen omaisuuden alkuperän punnitsemalla todennäköisyyksiä, mikä vastaa direktiivin 2014/42 5 artiklassa, luettuna sen johdanto-osan 21 kappaleen valossa, säädettyä vakuuttuneisuuden astetta, joka koskee rikokseen syylliseksi todetun henkilön omaisuuden laajennettua menetetyksi tuomitsemista. Tuomioistuin voi todellakin määrätä tämän toimenpiteen, kun se tapauksen olosuhteiden perusteella katsoo, että kyseinen omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta, mikä ei tarkoita sitä, että olisi osoitettava kyseisen omaisuuden olevan peräisin rikollisesta toiminnasta, vaan sitä, että tuomioistuin pitää asiaa todennäköisenä tai voi kohtuudella olettaa olevan huomattavasti todennäköisempää, että kyseinen omaisuus on hankittu rikollisen toiminnan kuin muun toiminnan avulla.

89.      Neljänneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että omaisuuden mahdollisen lainvastaisen alkuperän arvioiminen liittyy läheisesti kysymykseen siitä, onko kyseistä omaisuutta käytetty rahanpesuun, ja voi johtaa tällaisten rikosten tunnusmerkistöjen täyttymisen toteamiseen, jolloin henkilö, johon omaisuus liittyy, joutuu kumoamaan olettaman, jonka mukaan hän on syyllistynyt rahanpesurikokseen. Vaikka ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä rahanpesurikoksen määritelmää Latvian lainsäädännössä, haluan huomauttaa, että SEUT 267 artiklalla käyttöön otetussa tuomioistuinten yhteistyötä koskevassa järjestelmässä unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tulkita kansallisia säännöksiä ja määräyksiä.(91) Kuitenkin yleisesti ottaen rahanpesulla tarkoitetaan prosessia, jonka tarkoituksena on palauttaa rikollisella toiminnalla hankittu omaisuus takaisin lailliseen talouteen ja siten antaa tällaisesta toiminnasta peräisin oleville varoille, kiinteälle omaisuudelle tai irtaimelle omaisuudelle vaikutelma laillisesta alkuperästä. Koska rahanpesua rikoksena ei voi olla olemassa, jos kyseisen omaisuuden alkuperä ei ole lainvastainen, on helppo ymmärtää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen muodostama yhteys pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin menetetyksi tuomitsemista koskeviin menettelyihin.

90.      Tässä yhteydessä voidaan selventää, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, että direktiivin 2016/343 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet erityisesti sen varmistamiseksi, että muissa kuin syyllisyyttä koskevissa oikeusviranomaisten päätöksissä ei viitata epäiltyyn tai syytettyyn syyllisenä, niin kauan kuin hänen syyllisyyttään ei ole laillisesti näytetty toteen. Direktiivin 2016/343 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta seuraa, että kyseisen säännöksen tarkoituksena on syyttömyysolettaman noudattamisen takaaminen. Tällaisissa oikeusviranomaisten päätöksissä ei tämän perustelukappaleen mukaan siis saisi antaa ymmärtää, että henkilö on syyllinen.(92) Mainittuihin oikeusviranomaisen päätöksiin voivat nähdäkseni kuulua myös sellaiset päätökset, joissa pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevan menettelyn päätteeksi määrätään sellaisen henkilön hallussa olevan omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta, joka on samanaikaisesti rikosvastuun toteamista koskevan menettelyn kohteena.

91.      Tulkitessaan direktiivin 2016/343 4 artiklan 1 kohtaa unionin tuomioistuin viittasi nimenomaisesti ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan syyttömyysolettamaa loukataan, jos syytettyä koskevassa oikeusviranomaisen päätöksessä tai virallisessa lausumassa esitetään selvä lausuma siitä, että asianomainen henkilö on syyllistynyt kyseessä olevaan rikokseen, kun lopullista langettavaa tuomiota ei ole annettu. Tässä yhteydessä ihmisoikeustuomioistuin on korostanut oikeusviranomaisen käyttämien ilmaisujen sekä nimenomaisten olosuhteiden, joissa ilmaisut on muotoiltu, ja kyseessä olevan menettelyn luonteen ja asiayhteyden merkitystä. Näin ollen on katsottava, että jos toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on menetetyksi tuomitsemista koskevassa päätöksessä perusteltava näkemyksensä siitä, että kyseinen omaisuus on mitä todennäköisimmin peräisin laittomasta toiminnasta, nämä perustelut on muotoiltava siten, että vältetään kyseistä omaisuutta hallussaan pitävien henkilöiden syyllisyyttä koskeva mahdollinen ennenaikainen ratkaisu, joka vaarantaisi heitä vastaan erillisessä menettelyssä esitettävien, omaisuuden tuottanutta rikosta tai rahanpesua koskevien syytteiden oikeudenmukaisen tutkimisen.(93)

92.      Kun otetaan huomioon edellä esitetyt seikat ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan perustava merkitys,(94) on katsottava, että menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kohteena olevan omaisuuden alkuperää koskeva todistelumenettely ei ole sellainen, että se johtaisi syyttömyysolettaman periaatteen ja vaikenemisoikeuden sekä puolustautumisoikeuksien, jotka taataan kyseisen omaisuuden haltijalle direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa luettuna yhdessä direktiivin 2016/343 4 artiklan 1 kohdan kanssa ja perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, ilmeisen suhteettomaan loukkaamiseen.

4.     Tehokkaat oikeussuojakeinot

93.      Asiassa C‑49/23 esittämillään toisella ja kolmannella kysymyksellä, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohtaa luettuna perusoikeuskirjan 17 ja 47 artiklan valossa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei säädetä oikeudesta hakea muutosta toisen asteen tuomioistuimen tekemään omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen sen jälkeen, kun tuomioistuin on ensimmäisessä oikeusasteessa päättänyt lopettaa omaisuuden lainvastaista hankkimista koskevan menettelyn todettuaan, että ei ole riittäviä todisteita kyseisen omaisuuden ja rikoksen tai omaisuuden lainvastaisen alkuperän välisestä yhteydestä.(95)

94.      Rikosprosessilain 630 ja 631 pykälän mukaan tuomioistuin, jossa on käynnistetty lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevia menettelyjä, voi sille toimitettujen todisteiden arvioinnin perusteella määrätä lainvastaisesti hankituksi katsotun omaisuuden menetetyksi, ja jos näin ei tapahdu, lopettaa menettelyn määräämättä rajoittavia toimenpiteitä. Omaisuuteen yhteydessä oleva henkilö tai menettelystä vastaava viranomainen voi valittaa tästä tuomioistuimen ratkaisusta alueelliseen toisen asteen tuomioistuimeen, joka ratkaisee asian uudelleen ottaen huomioon muutoksenhaun devolutiivisen vaikutuksen, ja jos se kumoaa valituksen kohteena olevan ratkaisun, se antaa uuden ratkaisun samalla toimivallalla kuin ensimmäisen asteen tuomioistuin. Tähän ratkaisuun ei voi enää hakea muutosta.

95.      Direktiivin 2014/42/EY 8 artiklan 6 kohdan toisessa virkkeessä säädetään puolestaan, että jäsenvaltioiden on säädettävä, että henkilöllä, johon menetetyksi tuomitseminen kohdistuu, on tosiasiallinen mahdollisuus riitauttaa menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös tuomioistuimessa. Pääasian asianosaiset tulkitsevat säännöstä pelkästään sanamuodon mukaisesti ja katsovat lähinnä, että siinä edellytetään, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön menettely, jossa on välttämättä oltava mukana tuomioistuin, joka mahdollistaa menetetyksi tuomitsemista koskevan päätöksen laillisuuden tarkistamisen riippumatta siitä, missä vaiheessa päätös on tehty.

96.      Mielestäni tätä tulkintaa ei voida hyväksyä. Kyseisen säännöksen ulottuvuus on määriteltävä asettamalla se asiayhteyteensä eli se on osa direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa säädettyä jäsenvaltioiden yleistä velvollisuutta taata henkilöille, joita kyseisessä direktiivissä säädetyt toimenpiteet koskevat, oikeus tehokkaisiin suojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tämän direktiivin johdanto-osan perustelukappaleista tai muista säännöksistä ei käy ilmi, että jäsenvaltiot olisi tarkoitus velvoittaa ottamaan käyttöön toinen oikeusaste eli mahdollisuus hakea muutosta ensimmäisen asteen tuomioistuimen antamasta ratkaisusta tehdyn valituksen ratkaisuun. Tältä osin totean, että jäädyttämispäätöksen osalta direktiivin 2014/42 8 artiklan 4 kohdassa säädetään ainoastaan mahdollisuudesta hakea siihen muutosta tuomioistuimessa kansallisessa oikeudessa säädettyjen menettelyjen mukaisesti ilman, että siinä edellytetään kahden oikeusasteen olemassaoloa. Tällainen vaatimus olisi lisäksi ristiriidassa direktiivin tehokkuus- ja nopeustavoitteiden kanssa.

97.      Tätä päätelmää näyttää mielestäni tukevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee muita johdetun oikeuden säännöksiä, joissa edellytetään tehokasta oikeussuojakeinoa, kuten erityisesti direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan 1 kohta,(96) direktiivin 2008/115/EY 13 artiklan 1 kohta(97) ja asetuksen (EU) N:o 604/2013 29 artiklan 1 ja 2 kohta.(98) Nämä säännökset ovat sanamuodoltaan samankaltaisia kuin direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohdan toinen virke, koska niissä edellytetään tehokkaan oikeussuojakeinon käyttöönottoa nimenomaisesti nimettyjen henkilöiden hyväksi heille vastaisia toimia vastaan. Unionin tuomioistuin tulkitsi näitä säännöksiä perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa ja katsoi, että niillä annettu suoja rajoittui oikeussuojakeinon olemassaoloon eikä edellyttänyt useampaa kuin yhtä tuomioistuinastetta. Näin ollen näyttää siltä, että ainoastaan muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimessa, joka tässä tapauksessa taataan direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohdan toisessa virkkeessä, on olennainen, koska tehokkaan oikeussuojan periaatteella annetaan yksityiselle oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi mutta ei useassa oikeusasteessa.(99) Näin ollen se, että toisen asteen tuomioistuimen ratkaisuun, jolla omaisuus on todettu lainvastaisesti hankituksi ja tuomittu menetetyksi kyseisen omaisuuden alkuperää koskevien todisteiden uudelleen tutkimisen jälkeen, ei rikosprosessilain 631 §:n mukaan voida hakea muutosta, ei vaikuta kyseisen omaisuuden haltijoiden oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Kuten Latvian hallitus korostaa, kansalliset säännökset on laadittu siten, että kysymys siitä, onko omaisuus hankittu lainvastaisesti ja voidaanko se tuomita menetetyksi, voidaan tutkia kahdessa tuomioistuimessa, joista kumpikin tutkii omaisuuden alkuperän itsenäisesti.

98.      En usko, että tämä tulkinta on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Viimeksi mainitusta nimittäin seuraa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tai 13 artiklassa ei taata oikeutta muutoksenhakuun tai toiseen käsittelyyn, joista jälkimmäinen tunnustetaan pöytäkirjan N:o 7 2 artiklassa vain rikoksesta tuomittujen henkilöiden osalta, eikä niissä myöskään edellytetä useampaa kuin yhtä tuomioistuinastetta.(100) Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaa ei pääsääntöisesti sovelleta silloin, kun väitetty ihmisoikeussopimuksen rikkominen on tapahtunut oikeudenkäyntimenettelyn yhteydessä, paitsi jos kyseisen artiklan mukaiset valitukset koskevat ”kohtuullisen ajan” vaatimuksen noudattamatta jättämistä.(101)

99.      Kun otetaan huomioon lainvastaisesti hankittujen varojen menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn rikosoikeudellinen luonne ja menetetyksi tuomitsemisen sisältämä sanktio, on syytä palauttaa mieleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjassa  nro 7 olevan 2 artiklan sisältö ja täsmentää, että kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet kyseisen pöytäkirjan, joskin jotkin niistä ovat esittäneet siihen varaumia ja julistuksia. Tämän artiklan 1 kappaleessa määrätään, että jokaisella rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Jos oletetaan, että tätä määräystä voidaan soveltaa edellä mainitussa menettelyssä, ja minusta näyttää siltä, että asian täytyy olla niin, kun otetaan huomioon menetetyksi tuomitsemista koskevan toimenpiteen luonne rikosoikeudellisena seuraamuksena, on tärkeää korostaa, että tämän pöytäkirjan 2 artiklan 2 kappaleen mukaan tähän oikeuteen voidaan tehdä poikkeuksia. Yksi tällainen poikkeus on tilanne, jossa asianomainen henkilö on todettu syylliseksi ja tuomittu vapauttavasta ratkaisusta tehdyn valituksen jälkeen, mikä on samanlainen tilanne kuin se, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittasi toisessa ja kolmannessa kysymyksessään asiassa C‑49/23.

100. Näin ollen katson, että direktiivin 2014/42 8 artiklan 6 kohtaa luettuna perusoikeuskirjan 17 ja 47 artiklan valossa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei säädetä oikeudesta hakea muutosta toisen asteen tuomioistuimen tekemään lainvastaisesti hankituiksi luokiteltuja varoja koskevaan menetetyksi tuomitsemista koskevaan ratkaisuun, joka koskee valitusta ensimmäisen asteen tuomioistuimen ratkaisusta, jolla hylättiin menettelystä vastaavan viranomaisen pyyntö, joka koski tämän omaisuuden tällaisen alkuperän toteamista.

101. Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetyt seikat, ei ole tarpeen vastata asioissa C‑767/22 ja C‑161/23 esitettyyn kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen eikä asiassa C‑49/23 esitettyyn neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen, jotka koskevat ensisijaisuusperiaatteen tulkintaa.

V       Ratkaisuehdotus

102. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Latvijas Republikas Satversmes tiesalle (perustuslakituomioistuin, Latvia) seuraavasti:

Rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/42/EU 8 artiklan 1 ja 6 kohtaa, luettuna yhdessä tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU 7 artiklan 4 kohdan sekä eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2016/343 4 artiklan 1 kohdan kanssa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17, 47 ja 48 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään menettelystä, jolla tuomitaan menetetyksi lainvastaisesti hankittu tai rikokseen liittyvä omaisuus ilman edeltävää rikostuomiota ja joka on pantu vireille epäillyn rikoksentekijän syyllisyyden selvittämiseksi aloitetun menettelyn yhteydessä ja joka toteutetaan rinnakkain tämän menettelyn kanssa ja jossa säädetään seuraavista:

–        mahdollisuus evätä oikeus tutustua asiakirja-aineistoon henkilöltä, jonka hallussa omaisuus on, toisen henkilön hengen tai perusoikeuksien suojelemiseksi tai meneillään olevan rikostutkinnan asianmukaisen suorittamisen turvaamiseksi edellyttäen, että tällainen epääminen voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, jotta tuomioistuin voi varmistaa, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen kieltäytyminen luovuttamasta täsmällistä ja kattavaa todistusaineistoa rajoittuu siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä, niin että voidaan taata se, että puolustautumisoikeuksia ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin noudatetaan

–        omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan sellaisen päätöksen tekeminen, joka perustuu omaisuuden lainvastaista alkuperää koskevaan legaaliseen olettamaan, joka perustuu menettelystä vastaavan viranomaisen todistusaineistoon, joka osoittaa tällaisen alkuperän todennäköiseksi, edellyttäen, että henkilöillä, joiden hallussa kyseinen omaisuus on, on ensinnäkin ollut tosiasiallinen tilaisuus osoittaa uskottavasti omaisuuden laillinen alkuperä ja että tässä päätöksessä ei toisaalta viitata kyseisiin henkilöihin syyllisinä menetetyksi tuomitsemista koskevan päätökseen liittyvään rikokseen, jota käsitellään mainitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan menettelyn kanssa rinnakkain käytävässä erillisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä

–        muutoksenhaku tuomioistuimessa omaisuuden menetetyksi tuomitsemista vastaan ilman, että tästä ratkaisusta, kun sen on antanut toisen asteen tuomioistuin sen jälkeen, kun ensimmäisen asteen tuomioistuin on hylännyt omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevan vaatimuksen, voidaan valittaa tuomioistuimeen.

---

1      Alkuperäinen kieli: ranska.

---

2      Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle, jonka otsikkona on ”Varojen takaisinperintä ja menetetyksi tuomitseminen: takeet sille, että rikos ei kannata” [COM(2020) 217 final]

---

3      Rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3.4.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL L 127, s. 39). Tämä säädös on äskettäin korvattu varojen takaisinhankinnasta ja menetetyksi tuomitsemisesta 24.4.2024 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2024/1260 (EUVL L, 2024/1260), joka tuli voimaan 22.5.2024.

---

4      Rikosprosessilain 626 §:n 2 momentista poistettiin 25.10.2018 ilmaisu ”kaikki todisteet viittaavat siihen, että poisotetut tai takavarikoitu omaisuus on hankittu laittomasti”.

---

5      Rikoksen tuottaman hyödyn ja rikoksella saadun omaisuuden sekä rikoksentekovälineiden ja omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta 24.2.2005 tehty neuvoston puitepäätös (EUVL L 68, s. 49). Myös tämä säädös on korvattu direktiivillä 2024/1260.

---

6      Tuomio 24.2.2022, Viva Telecom Bulgaria (C‑257/20, EU:C:2022:125, 123 kohta).

---

7      Määräys 18.4.2023, Vantage Logistics (C‑200/22, EU:C:2023:337, 27 kohta).

---

8      Tuomio 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (C‑319/19, EU:C:2021:883, 36 kohta).

---

9      Tuomio 19.3.2020, ”Agro In 2001” (C‑234/18, EU:C:2020:221, 61 kohta) ja tuomio 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (C‑319/19, EU:C:2021:883, 41 kohta).

---

10      ”Menetetyksi tuomitsemisen” käsitteen osalta on viitattava yksinomaan direktiivin 2014/42 2 artiklan 4 alakohtaan sisältyvään määritelmään, koska kyseisellä direktiivillä on sen 14 artiklan 1 kohdan nojalla korvattu muun muassa tämän puitepäätöksen 1 artiklan neljä ensimmäistä luetelmakohtaa, mukaan lukien kyseisen käsitteen määritelmää koskeva luetelmakohta (tuomio 10.11.2022, DELTA STROY 2003, C‑203/21, EU:C:2022:865, 30 kohta).

---

11      Tuomio 9.3.2023, Otdel ”Mitnichesko razsledvane i razuznavane” (C‑752/21, EU:C:2023:179, 44 kohta).

---

12      Tuomio 19.3.2020, ”Agro In 2001” (C‑234/18, EU:C:2020:221, 60 kohta) ja tuomio 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (C‑319/19, EU:C:2021:883, 38 kohta).

---

13      On syytä täsmentää, että pääasioissa toteutettu lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely vastaa rikosprosessilain 626 §:n 1 momentissa säädettyä menettelyä, mikä poikkeaa tilanteesta, jota tarkoitetaan kyseisen pykälän kahdessa seuraavassa kohdassa, joissa säädetään tutkinnanjohtajan tai syyttäjän mahdollisuudesta aloittaa menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely, jos hän lopettaa rikosoikeudellisen menettelyn muusta syystä kuin asianomaisen henkilön vapauttamiseksi.

---

14      Ks. ennakkoratkaisupyyntöä koskeva päätös asiassa C‑767/22, 13.1 kohta.

---

15      Krimināllikumsin (rikoslain) 70.^10 §:n mukaan omaisuuden erityinen menetetyksi tuomitseminen eli lainvastaisesti hankitun omaisuuden tai rikoksen kohteen tai rikoksen yhteydessä hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitseminen valtiolle ilman korvausta ei ole rikosoikeudellinen rangaistus. Tämä määritelmä vastaa direktiivin 2014/42 2 artiklan 4 alakohdassa olevaa ”menetetyksi tuomitsemisen” käsitettä. Tämän säännöksen sanamuodosta seuraa, että tässä yhteydessä ei ole merkitystä sillä, onko menetetyksi tuomitseminen rikosoikeudellinen rangaistus. Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide, joka johtaa takavarikoidun omaisuuden pysyvään menetykseen ja jonka tuomioistuin on määrännyt rikoksen yhteydessä, kuuluu tämän ”menetetyksi tuomitsemisen” käsitteen piiriin (ks. tältä osin tuomio 14.1.2021, Okrazhna prokuratura – Haskovo ja Apelativna prokuratura – Plovdiv, C‑393/19, EU:C:2021:8, 47 ja 48 kohta).

---

16      Unionin tuomioistuin on tulkinnut ainoastaan direktiivin 2014/42 4 artiklan 1 kohtaa tuomiossa 21.10.2021, Okrazhna prokuratura - Varna (C‑845/19 ja C‑863/19, EU: C:2021:864, 49–57 kohta) ja tuomiossa 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (C‑319/19, EU:C:2021:883, 35 kohta).

---

17      Tuomio 19.9.2019, Gesamtverband Autoteile-Handel (C‑527/18, EU:C:2019:762, 30 kohta).

---

18      Tältä osin viittaan direktiivin 2014/42 johdanto-osan 15 kappaleen sanamuotoon, jonka mukaan ”jos menetetyksi tuomitseminen lainvoimaisen tuomion perusteella ei ole mahdollista, rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn menetetyksi tuomitsemisen olisi silti oltava mahdollista tietyissä olosuhteissa, ainakin epäillyn tai syytetyn sairauden tai pakenemisen ollessa kyseessä” (kursivointi lisätty). Samoin jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta 14.11.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1805 (EUVL L 303, s. 7) johdanto-osan 7 perustelukappaleessa mainitaan, että direktiivin 2014/42 vähimmäissäännöt koskevat rikoshyödyn ja rikoksentekovälineiden menetetyksi tuomitsemista, myös siinä tapauksessa, että epäilty tai syytetty on sairas tai paennut, kun rikoksen vuoksi on jo aloitettu rikosoikeudellinen menettely, laajennettua menetetyksi tuomitsemista ja kolmansille osapuolille siirrettyjen varojen menetetyksi tuomitsemista.

---

19      Tämän artiklan 2 kohdassa sallitaan siis menettämisseuraamuksen tuomitseminen siinä tapauksessa, että rikosoikeudellinen menettely ei todennäköisesti johda rikostuomioon, koska epäilty tai syytetty henkilö ei ole saapunut tuomioistuimeen, on sairas tai on paennut, mikä on tilanne, jossa eri jäsenvaltioissa olisi toteutettava kyseisen artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti mainittu asianosaisen poissa ollessa annettavaa tuomiota koskeva menettely, kuten direktiivin 2014/42 johdanto-osan 15 kappaleessa korostetaan. Viimeksi mainittu havainto herättää näin ollen kysymyksen tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdan asianmukaisen ja hyödyllisen soveltamisalan määrittämisestä.

---

20      Rikosprosessilain 626 §:n 1 momentti.

---

21      Mainitun direktiivin johdanto-osan 16 kappaleessa todetaan, että kyseessä katsottaisiin olevan sairaus, kun epäilty tai syytetty ei pysty osallistumaan rikosoikeudelliseen menettelyyn pidemmällä aikavälillä, minkä tuloksena menettelyä ei voida jatkaa normaaleissa olosuhteissa.

---

22      Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa COM/2012/085 final – 2012/0036 (COD).

---

23      Komission asiakirja ”Analyysi tuomioon perustumattomasta menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa” [SWD (2019) 1050 final, 12.4.2019, s. 4].

---

24      Tuomio 21.10.2021, Okrazhna prokuratura – Varna (C‑845/19 ja C‑863/19, EU:C:2021:864, 75 kohta).

---

25      Ks. tältä osin tuomio 21.10.2021, Okrazhna prokuratura – Varna (C‑845/19 ja C‑863/19, EU:C:2021:864, 76 ja 77 kohta) sekä tuomio 12.5.2022, RR ja JG (Gel des biens de tiers) (C‑505/20, EU:C:2022:376, 34 kohta).

---

26      Ks. tältä osin tuomio 12.5.2022, RR ja JG (Gel des biens de tiers) (C‑505/20, EU:C:2022:376, 25–33 kohta). Omaisuuden jäädyttäminen määritellään direktiivin 2014/42 2 artiklan 5 kohdassa ”omaisuuden luovuttamisen, tuhoamisen, muuntamisen, hallinnan siirron tai siirtämisen väliaikaiseksi kielloksi tai omaisuuden väliaikaiseksi haltuunotoksi tai määräysvaltaan ottamiseksi”. Tilanteista joissa direktiivi 2014/42 sallii omaisuuden jäädyttämisen, tämän direktiivin 7 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta omaisuus voidaan jäädyttää mahdollista myöhempää menetetyksi tuomitsemista varten

---

27      Ennakkoratkaisupyynnöissä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa säännöllisesti ”henkilön, johon omaisuus liittyy, oikeuteen”.

---

28      Direktiivin 2014/42/EY 6 artiklassa, joka koskee kolmansille osapuolille siirrettyjen varojen menetetyksi tuomitsemista, kehotetaan jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta epäillyn tai syytetyn suoraan tai välillisesti kolmannelle osapuolelle siirtämä tai kolmannen osapuolen suoraan tai välillisesti epäillyltä tai syytetyltä hankkima rikoshyöty tai muu omaisuus, jonka arvo vastaa rikoshyödyn arvoa, voidaan tuomita menetetyksi ainakin tapauksissa, joissa kolmas osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että siirron tai hankinnan tarkoituksena oli menetetyksi tuomitsemisen välttäminen.

---

29      Tähän määräykseen viitattiin nimenomaisesti direktiiviehdotuksessa COM/2012/085 final –2012/0036 (COD), ja se oli inspiraation lähteenä direktiivin 5 artiklassa, jossa käsitellään tuomioon perustumatonta menetetyksi tuomitsemista. Tältä osin viitattiin myös G8-maiden Lyon/Roma-ryhmän eräässä raportissa esitettyihin näkemyksiin, joissa korostetaan, että vaikka menetetyksi tuomitsemisen olisi periaatteessa perustuttava tuomioon, on olemassa tilanteita, joissa rikossyytteen nostaminen ei ole mahdollista vastaajan kuoleman tai pakenemisen vuoksi tai riittävien todisteiden puuttumisen vuoksi tai ”muista teknisistä syistä”. Lopuksi mainitaan, että tuomioon perustumatonta menetetyksi tuomitsemista koskevien säännösten käyttöönotto on saanut kannatusta myös alan toimijoiden keskuudessa CARIN-verkoston (Camden Asset Recovery Inter-Agency Network), joka on varojen takaisinperinnästä vastaavien ammatinharjoittajien kansainvälinen verkosto, ja varallisuuden takaisin hankinnasta vastaavien toimistojen foorumin kokouksissa.

---

30      ”Menetetyksi tuomitsemista koskevalla päätöksellä” tai ”päätöksellä menetetyksi tuomitsemisesta” tarkoitetaan tuomioistuimen oikeudenkäynnissä rikoksen perusteella määräämää lopullista seuraamusta tai toimenpidettä, jonka tuloksena omaisuus otetaan lopullisesti pois luonnolliselta henkilöltä tai oikeushenkilöltä.

---

31      Ks. sivu 5 komission asiakirjassa ”Analyysi tuomioon perustumattomasta menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa”, SWD (2019) 1050 final, 12.4.2019.

---

32      Direktiivin 2024/1260 15 artiklan sanamuoto on selkeämpi kuin direktiivin 2014/42 4 artiklan 2 kohdan sanamuoto, koska merkityksellisten olosuhteiden luettelo on selvästi tyhjentävä. Toinen erottava piirre on se, että tämäntyyppinen tuomioon perustumaton menetetyksi tuomitseminen on rajoitettu tilanteeseen, jossa rikosoikeudellinen menettely on aloitettu mutta sitä ei ole jatkettu jonkin tällaisen olosuhteen vuoksi, vaikka olisi ollut mahdollista, että kyseinen menettely olisi johtanut rikostuomioon ilman tällaista olosuhdetta (huomautan kuitenkin, että direktiivin 2024/1260 johdanto-osan 31 perustelukappaleen sanamuoto, jossa määritellään asianomaisen henkilön sairautta koskeva tilanne, on tältä osin ristiriidassa sen 15 artiklan kanssa).

---

33      Direktiiviehdotuksen johdanto-osan 34 kappaleessa todetaan, että jäsenvaltioiden olisi voitava päättää sallia selittämättömän varallisuuden tuomitsemisen menetetyksi ”erillään rikosta koskevasta rikosoikeudellisesta menettelystä”, mikä vastaa tilannetta pääasian oikeudenkäynnissä.

---

34      Tuomio 14.1.2021, Okrazhna prokuratura – Haskovo ja Apelativna prokuratura – Plovdiv (C‑393/19, EU:C:2021:8, 36 kohta).

---

35      Ks. sivu 5 komission asiakirjassa ”Analyysi tuomioon perustumattomasta menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa”, SWD (2019) 1050 final, 12.4.2019.

---

36      Latvian toimivaltaisten viranomaisten rahanpesua koskevan rikostutkinnan yhteydessä tekemät takavarikot ja hukkaamiskiellot koskevat kiinteää omaisuutta ja varoja, jotka on sijoitettu Latviassa sijaitseviin pankkeihin. Niihin liittyvät menetetyksi tuomitsemista koskevat päätökset eivät näin ollen liity suoraan asetukseen 2018/1805 ja näiden päätösten vastavuoroista tunnustamista koskevaan kysymykseen.

---

37      Ks. direktiivin 2014/42 ja asetuksen 2018/1805 johdanto-osan 3 perustelukappale ja rahanpesun torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin 23.10.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/1673 johdanto-osan 16 perustelukappale (EUVL 2018, L 284, s. 22).

---

38      Tuomio 25.10.2007, Fortum Project Finance (C‑240/06, EU:C:2007:636, 36 kohta).

---

39      Ks. sivu 2 komission asiakirjassa ”Analyysi tuomioon perustumattomasta menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa”, SWD (2019) 1050 final, 12.4.2019.

---

40      Direktiivin 2014/42 johdanto-osan 31 perustelukappaleessa todetaan, että koska jäädyttämispäätöksellä rajoitetaan omistusoikeutta, tällaisia väliaikaisia toimenpiteitä ei tulisi pitää voimassa kauempaa kuin on tarpeen sen varmistamiseksi, että kyseinen omaisuus on saatavilla mahdollista myöhempää menetetyksi tuomitsemista varten.

---

41      Direktiivin 2014/42/EY 10 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan säätämään mahdollisuudesta takavarikoidun omaisuuden myyntiin tai luovutukseen tarvittaessa.

---

42      Komission kertomuksessa COM(2020) 217 final todetaan lähinnä, että tämä vaatimus on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä eri tavoin jäsenvaltioiden rikosprosessilakeihin sisällytetyillä toimenpiteillä, jotka koskevat erityisesti asianajajan apua henkilöille, jotka ovat osallisina tuomioon perustumatonta menetetyksi tuomitsemista koskevissa menettelyissä. On myös huomattava, että todisteluvaatimukset vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen.

---

43      Tuomio 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (C‑319/19, EU:C:2021:883, 37 kohta).

---

44      Tuomio 12.7.2012, SC Volksbank România (C‑602/10, EU:C:2012:443, 86 ja 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

45      Saatavilla osoitteessa: https://titania.saeima.lv/LIVS12/SaeimaLIVS12.nsf/0/AB2871419A747C7FC2258011002DD2FA?OpenDocument

---

46      Latvian hallituksen mukaan on aina katsottu, että Latviassa voimassa oleva tuomioon perustumaton menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely kuuluu direktiivin 2014/42 soveltamisalaan.

---

47      Ks. tältä osin tuomio 7.1.2003, BIAO (C‑306/99, EU:C:2003:3, 92 kohta) ja tuomio 21.11.2019, Deutsche Post ym. (C‑203/18 ja C‑374/18, EU:C:2019:999, 40 kohta).

---

48      Ks. tältä osin määräys 9.9.2014, Parva Investitsionna Banka ym. (C‑488/13, EU:C:2014:2191, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

49      Tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU (EUVL L 142, s. 1).

---

50      Eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/343 (EUVL L 65, s. 1).

---

51      Tuomio 29.10.2015, Nagy (C‑583/14, EU:C:2015:737, 21 kohta).

---

52      Huomautan lisäksi, että ennakkoratkaisupyynnössä asiassa C‑767/22 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että olisi otettava huomioon direktiivin 2012/13 7 artikla, joka koskee oikeutta tutustua asiakirja-aineistossa oleviin asiakirjoihin.

---

53      Tuomio 18.12.2014, Abdida (C‑562/13, EU:C:2014:2453, 32–37 kohta).

---

54      Ilmaisu ”epäilty tai syytetty henkilö” on poistettu 2.11.2021 alkaen, mikä on lainsäädännöllinen muutos, jolla ei ole seurauksia, koska sillä, että kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä ei käytetä ilmaisuja ”epäilty” tai ”syytetty henkilö”, ei ole merkitystä direktiivien 2012/13 ja 2016/343 soveltamisen kannalta [ks. tältä osin tuomio 7.9.2023, Rayonna prokuratura Lovech, teritorialno otdelenie Lukovit (Henkilöön kohdistuva etsintä), (C‑209/22, EU: C:2023:634, 43 ja 44 kohta)].

---

55      Ks. vastaavasti tuomio 7.9.2023, Rayonna prokuratura Lovech, teritorialno otdelenie Lukovit (Henkilöön kohdistuva etsintä), (C‑209/22, EU:C:2023:634, 38 ja 43 kohta).

---

56      Ks. tältä osin tuomio 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom (C‑467/18, EU:C:2019:765, 37 kohta).

---

57      Ks. tuomio 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom (C‑467/18, EU:C:2019:765), jonka ratkaisu suhteuttaa 16.12.2021 annetun tuomion AB ym. (Yleisen armahduksen kumoaminen) (C‑203/20, EU:C:2021:1016) 70 kohdan, jonka mukaan menettely, jonka tarkoituksena ei ole henkilön rikosoikeudellisen vastuun määrittäminen, ei voi kuulua direktiivin 2012/13 soveltamisalaan.

---

58      Ks. tältä osin tuomio 23.3.2023, Dual Prod (C‑412/21, EU:C:2023:234, 27–30 kohta).

---

59      Ks. tältä osin tuomio 23.3.2023, Dual Prod (C‑412/21, EU:C:2023:234, 31 kohta)

---

60      Kaikkien näiden tekijöiden tarkastelun osalta ks. tuomio 9.2.1995, Welch v. Yhdistynyt kuningaskunta (EC:ECHR:1995:0209JUD001744090, 28, 30 ja 33 kohta).

---

61      Esimerkiksi Lireva Investments Limitedille kuuluneet 1 682 356 Yhdysvaltain dollarin suuruiset varat tuomittiin menetetyiksi ja siirrettiin Latvian valtion talousarvioon (ks. kyseisen osapuolen huomautusten 14 kohta asiassa C‑161/23).

---

62      Ks. vastaavasti tuomio 5.9.2019, AH ym. (syyttömyysolettama) (C‑377/18, EU:C:2019:670, 40 kohta).

---

63      Ks. tältä osin tuomio 18.12.2014, Abdida (C‑562/13, EU:C:2014:2453, 51 kohta) ja tuomio 30.3.2023, IP ym. (Pääasian tosiseikkojen oikeellisuuden vahvistaminen – II) (C‑269/22, EU:C:2023:275, 19 kohta).

---

64      Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan ja omistusoikeus eivät ole ehdottomia oikeuksia [ks. näiltä osin tuomiot 26.1.2023, Ministerstvo na vatreshnite raboti (Biometristen ja geneettisten tietojen tallentaminen poliisin toimesta) (C‑205/21, EU: C:2023:49, 89 kohta) ja 14.1.2021, Okrazhna prokuratura – Haskovo ja Apelativna prokuratura – Plovdiv (C‑393/19, EU:C:2021:8, 53 kohta)].

---

65      Ks. vastaavasti tuomio 14.1.2021, Okrazhna prokuratura – Haskovo ja Apelativna prokuratura – Plovdiv (C‑393/19, EU:C:2021:8, 53 kohta).

---

66      Tuomio 16.10.2019, Glencore Agriculture Hungary (C‑189/18, EU:C:2019:861, 61 ja 62 kohta).

---

67      Tuomio 16.5.2017, Berlioz Investment Fund (C‑682/15, EU:C:2017:373, 97 kohta).

---

68      Tuomio 5.6.2018, Kolev ym. (C‑612/15, EU:C:2018:392, 89, 90 ja 93 kohta).

---

69      Ks. myös direktiivin 2014/42 johdanto-osan 33 ja 34 perustelukappale.

---

70      Rikosprosessilain 627 §:n 2 momentti.

---

71      Asianomaisia henkilöitä voi avustaa tai edustaa asianajaja, mikä täyttää direktiivin 2014/42/EY 8 artiklan 7 kohdan vaatimukset.

---

72      Rikosprosessilain 628 §. Tähän on lisättävä, että kyseisen lain 629 §:n 2 ja 4 momentin mukaan kymmenen päivän kuluessa omaisuuden laitonta hankkimista koskevan menettelyn käynnistämistä koskevan päätöksen vastaanottamisesta on järjestettävä istunto, jossa asianosaisilla on sama oikeus esittää vastalauseita tai pyyntöjä, esittää todisteita, esittää tuomioistuimelle kirjallisia huomautuksia sekä osallistua muiden menettelyn aikana esiin tulevien kysymysten tutkimiseen.

---

73      Ks. vastaavasti tuomio 22.9.2022, Országos Idegenrendészeti Főigazgatóság ym. (C‑159/21, EU:C:2022:708, 51 kohta).

---

74      EIT, 16.2.2000, Rowe ja Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta (EC:ECHR:2000:0216JUD002890195, 60 ja 61 §) ja EIT, 6.3.2012, Leas v. Viro (EC:ECHR:2012:0306JUD005957708, 81 §).

---

75      EIT, 13.2.2001, Garcia Alva v. Saksa (EC:ECHR:2001:0213JUD002354194, 42 §).

---

76      Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että todisteiden hallinnointia koskevat säännöt kyseisessä menetetyksi tuomitsemista koskevassa menettelyssä sisältyvät pääasiassa rikosprosessilain 124 §:n 6 momenttiin, 125 §:n 3 momenttiin ja 126 §:n 3.¹ momenttiin, joista jälkimmäistä voidaan luonnehtia lex specialis ‑laiksi, koska se koskee nimenomaan oletettua rahanpesurikosta. Nämä säännöt nivoutuvat muihin tämän lain säännöksiin, jotka koskevat rikosoikeudellisen menettelyn kulkua omaisuuden takavarikoimisesta menetetyksi tuomitsemista koskevaan päätökseen.

---

77      Se, että sitä ei mainita direktiivissä 2014/42/EY, johtuu yksinkertaisesti siitä, että se hyväksyttiin viimeksi mainitun direktiivin jälkeen.

---

78      Tuomio 28.11.2019, Spetsializirana prokuratura (C‑653/19 PPU, EU:C:2019:1024, 33 kohta).

---

79      On totta, että tuomiossa 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom (C‑467/18, EU:C:2019:765), unionin tuomioistuin katsoi, että menettely, jonka tarkoituksena on päättää henkilön määräämisestä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon, kuuluu direktiivin 2016/343 soveltamisalaan sen rikosoikeudellisen tavoitteen vuoksi ja että syyttäjän tehtävänä on kyseisen direktiivin 6 artiklan nojalla näyttää toteen, että henkilön tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määräämisen laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tätä ratkaisua näyttää minusta perusteltavan se, että mainittu toimenpide merkitsee sellaisen henkilön vapaudenriistoa, jonka on aiemmin todettu syyllistyneen mielisairauden vallitessa rikollisiin tekoihin. Tällainen tilanne ei mielestäni ole täysin verrattavissa nyt käsiteltävänä olevaan tilanteeseen eli menettelyyn, jossa mahdollinen lopputulos koskee henkilön hallussa olevaa omaisuutta ja joka ei voi johtaa kyseisen henkilön vapaudenmenetykseen.

---

80      Ks. tältä osin tuomio 10.11.2022, DELTA STROY 2003 (C‑203/21, EU:C:2022:865, 51 kohta), tuomio 9.9.2021, Adler Real Estate ym. (C‑546/18, EU:C:2021:711, 44 ja 55 kohta) ja tuomio 2.2.2021, Consob (C‑481/19, EU:C:2021:84, 42 kohta).

---

81      Ks. tältä osin tuomio 9.9.2021, Adler Real Estate ym. (C‑546/18, EU:C:2021:711, 46 kohta), tuomio 5.12.2019, Centraal Justitieel Incassobureau (taloudellisten seuraamusten tunnustaminen ja täytäntöönpano) (C‑671/18, EU:C:2019:1054, 54 kohta) ja tuomio 10.11.2022, DELTA STROY 2003 (C‑203/21, EU:C:2022:865, 60 ja 61 kohta).

---

82      Tuomio 2.2.2021, Consob (C‑481/19, EU:C:2021:84, 38–41 kohta), ja EIT, 21.12.2000, Heaney ja McGuinness v. Irlanti (EC:ECHR:2000:1221JUD003472097, 47 §).

---

83      Rikosprosessilain 626 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan toimivaltainen viranomainen voi käynnistää omaisuuden lainvastaista hankkimista koskevan menettelyn vain, jos kaikki todisteet viittaavat siihen, että poisotettu tai takavarikoitu omaisuus on hankittu lainvastaisesti tai liittyy rikokseen. Tämän lain 627 §:n mukaan tällaisen menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä on oltava tiedot niistä seikoista, jotka todennäköisesti osoittavat omaisuuden ja rikoksen välisen yhteyden tai omaisuuden laittoman alkuperän, sekä niistä seikoista, jotka on poimittu omaisuuden lainvastaiseen hankintaan liittyvään, tutkittavana olevaan rikosasiaan kuuluvasta asiakirja-aineistosta.

---

84      Ks. rikosprosessilain 124 §:n 6 momentti ja 125 §:n 3 momentti.

---

85      Ks. rikosprosessilain 125 §:n 3 momentti ja 126 §:n 3.  ¹ momentti.

---

86      Tämä 45 päivän määräaika ja se, että istunto on pidettävä 10 päivän kuluessa ja omaisuuden haltijat voivat pyytää siihen lykkäystä, ovat mielestäni ristiriidassa pääasian asianosaisten väitteen kanssa, jonka mukaan menetetyksi tuomitsemista koskeva menettely ei anna heille mahdollisuutta todistaa kyseisten varojen laillista alkuperää.

---

87      Kuten Latvian hallitus huomauttaa, jotta omaisuutta voitaisiin pitää lainvastaisesti hankittuna, menettelystä vastaavan viranomaisen on joka tapauksessa koottava asianmukainen todistusaineisto, joka osoittaa, että omaisuuden alkuperä on todennäköisemmin rikollinen kuin laillinen. Tästä seuraa, että ei ole olettamaa, jonka mukaan kansallisen viranomaisen vetoamat syyt hänen tehdessään päätöksen omaisuuden lainvastaista hankkimista koskevan menettelyn aloittamisesta ovat olemassa ja päteviä [(ks. vastaavasti tuomio 4.6.2013, ZZ, (C‑300/11, EU:C:2013:363, 61 kohta)].

---

88      Mielestäni ilmaisu ”jaettu todistustaakka” olisi parempi tapa luonnehtia kyseistä kansallista todistelujärjestelmää kuin ”käänteinen todistustaakka”. Tämä omaisuuden haltijan aktiivinen rooli on lisäksi selkeästi määritelty kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen, johon Euroopan unioni on liittynyt, 12 artiklan 7 kohdassa, jossa säädetään, että ”sopimusvaltiot voivat harkita mahdollisuutta vaatia, että rikoksentekijä osoittaa rikoksen tuottamaksi hyödyksi väitetyn tai muun menetetyksi tuomittavan omaisuuden laillisen alkuperän, siinä määrin kuin tällainen vaatimus on sen kansallisen lainsäädännön periaatteiden mukainen ja soveltuu oikeudenkäyntien ja asian muun käsittelyn luonteeseen”.

---

89      Rikosprosessilain 126 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädetään, että jos asianomainen ei toimita luotettavia tietoja tavaroiden alkuperän laillisuudesta asetetussa määräajassa, häneltä evätään ainoastaan ”mahdollisuus saada korvausta vahingosta, joka aiheutuu kyseisen omaisuuden käytön rajoittamisesta rikosoikeudellisen menettelyn aikana”. Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksistä ei myöskään ilmene, että omaisuuden haltijan kieltäytyminen antamasta selvitystä tavaran alkuperästä olisi itsessään rikos.

---

90      Syytetyn tuomitsemiseen rahanpesusta ja rikoksesta saatujen varojen menetetyksi tuomitsemiseen johtaneen kansallisen oikeudenkäynnin jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muistutti 2.5.2017 antamassaan tuomiossa Zschuschen v. Belgia (CE:ECHR:2017:0502DEC00235720713), että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen kanssa ei ole ristiriidassa se, että valittajille asetetaan velvollisuus antaa uskottava selvitys taloudellisesta tilanteestaan. EIT:n mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ei kiellä sitä, että syytetyn henkilön vaikeneminen otetaan huomioon hänen syyllisyytensä toteamisessa, ellei hänen tuomionsa perustu yksinomaan tai olennaisesti hänen vaikenemiseensa. Tuomioistuin katsoi, että tässä tapauksessa näin ei selvästikään ollut, koska kansalliset tuomioistuimet olivat vakuuttavasti esittäneet tukevia todisteita, joiden perusteella valittajan syyllisyys voitiin todeta, ja hänen kieltäytymisensä antamasta selvitystä rahojen alkuperästä, kun tilanne vaati häneltä selvitystä, vain vahvisti tätä näyttöä.

---

91      Tuomio 16.10.2019, Glencore Agriculture Hungary (C‑189/18, EU:C:2019:861, 31 kohta). Huomautan lisäksi, että Latvian hallitus totesi asiassa C‑161/23 esittämiensä huomautusten 48 kohdassa, että jos henkilön hallussa todetaan olevan mahdollisesti lainvastaisesti hankittua omaisuutta, se ei tarkoita, että hän on lähtökohtaisesti syyllistynyt rahanpesuun tai muuhun rikokseen. Toisin sanoen on oikeudellisesti mahdollista, että henkilöllä on hallussaan mahdollisesti lainvastaisesti hankittua omaisuutta, mutta hän ei ole syyllistynyt rikokseen tai tällaista rikosta ei voida todeta.

---

92      Tuomio 5.9.2019, AH ym. (syyttömyysolettama) (C‑377/18, EU:C:2019:670, 36 ja 37 kohta).

---

93      Ks. vastaavasti tuomio 5.9.2019, AH ym. (syyttömyysolettama) (C‑377/18, EU:C:2019:670, 43 kohta).

---

94      EIT totesi 2.5.2017 antamassaan tuomiossa Zschuschen v. Belgia (EC:ECHR:2017:0502DEC00235720713, 23 §), että se otti huomioon, että jäsenvaltioille on tärkeää torjua lainvastaisesta toiminnasta peräisin olevien rahojen pesua, koska niitä voitaisiin käyttää rikollisen toiminnan rahoittamiseen erityisesti huumekaupan tai kansainvälisen terrorismin alalla. Se muistutti, että rikoksesta saadun omaisuuden tai rahallisen hyödyn menetetyksi tuomitsemisella on yleishyödyllinen tavoite, koska sillä pyritään estämään sellaisen omaisuuden laiton ja yhteiskunnalle vaarallinen käyttö, jonka laillista alkuperää ei ole voitu osoittaa.

---

95      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasiassa on kyse viidestä menettelystä, joissa ensimmäisen asteen tuomioistuin oli hylännyt kokonaan tai osittain menettelystä vastaavan viranomaisen hakemuksen, joka koski sen toteamista, että kyseinen omaisuus oli hankittu lainvastaisesti. Kyseisen viranomaisen valituksen johdosta alueellinen toisen asteen tuomioistuin totesi, että varat oli hankittu lainvastaisesti, ja määräsi lopullisella ratkaisulla niiden menetetyksi tuomitsemisen.

---

96      Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU (EUVL L 180, s. 60).

---

97      Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY (EUVL L 348, s. 98).

---

98      Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL L 180, s. 31).

---

99      Ks. tältä osin tuomio 26.9.2018, Staatssecretaris van Veiligheid en justitie (Muutoksenhaun lykkäävä vaikutus) (C‑180/17, EU:C:2018: 775, 30 kohta), tuomio 30.3.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Siirron määräajan lykkääminen toisessa oikeusasteessa) (C‑556/21, EU:C:2023:272, 30 kohta) ja tuomio 28.7.2011, Samba Diouf (C‑69/10, EU:C:2011:524, 69 kohta).

---

100      Komission päätös, 1.7.1998, Kopczynski v. Puola (CE:ECHR:1998:0701DEC002886395).

---

101      EIT, 13.10.2009, Ferre Gisbert v. Espanja (CE:ECHR:2009:1013JUD003959005, 39 §).