1

Marián Kočner vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 29.9.2021 antaman tuomion Kočner v. Europol (T‑528/20, EU:T:2021:631; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen SEUT 268 artiklaan perustuvan kanteensa, jossa vaadittiin korvausta vahingosta, jonka hän väitti kärsineensä sen takia, että Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto (jäljempänä Europol) oli luovuttanut hänen henkilötietojaan ja merkinnyt hänen nimensä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä.

2

Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastosta (Europol) sekä neuvoston päätösten 2009/371/YOS, 2009/934/YOS, 2009/935/YOS, 2009/936/YOS ja 2009/968/YOS korvaamisesta ja kumoamisesta 11.5.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/794 (EUVL 2016, L 135, s. 53) johdanto-osan 23, 45, 56, 57 ja 65 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

3

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

– –

– –

– –”

4

Kyseisen asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Tavoitteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Europol tukee ja tehostaa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toimintaa ja keskinäistä yhteistyötä, jolla ehkäistään ja torjutaan kahta tai useampaa jäsenvaltiota koskevaa vakavaa rikollisuutta, terrorismia ja johonkin unionin politiikkaan kuuluvaa yhteistä etua vahingoittavia rikollisuuden muotoja – –.”

5

Kyseisen asetuksen 17 artiklan, jonka otsikko on ”Tietolähteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Europol käsittelee ainoastaan tietoja, joita sille ovat toimittaneet

– – ”

6

Asetuksen 2016/794 18 artiklan, jonka otsikko on ”Tietojenkäsittelytoimien tarkoitukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Europol voi käsitellä tietoja, myös henkilötietoja, siltä osin kuin on tarpeen sen 3 artiklassa säädettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi.”

7

Kyseisen asetuksen 28 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset tietosuojaperiaatteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Henkilötietojen osalta on noudatettava seuraavaa:

– –

8

Kyseisen asetuksen 32 artiklan, jonka otsikko on ”Käsittelyn turvallisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Europolin on toteutettava tarpeelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi vahingossa tapahtuvalta tai laittomalta tuhoamiselta, vahingossa tapahtuvalta häviämiseltä, luvattomalta luovuttamiselta, luvattomalta muuttamiselta tai tietoihin pääsyltä ja kaikelta muulta luvattomalta käsittelyltä.”

9

Kyseisen asetuksen 38 artiklan, jonka otsikko on ”Tietosuojavastuu”, 4, 5 ja 7 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– –

4.   Europol on vastuussa 28 artiklan 1 kohdan a, b – – ja f alakohdassa tarkoitettujen periaatteiden noudattamisesta.

5.   Vastuu tiedonsiirron lainmukaisuudesta on

– –

7.   Europol vastaa kaikesta suorittamastaan tietojenkäsittelystä – –”

10

Asetuksen 2016/794 49 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset vastuusta ja oikeudesta korvaukseen”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos kyseessä on sopimukseen perustumaton vastuu, Europol korvaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöön sisältyvien yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti vahingon, jonka sen yksiköt tai henkilöstön jäsenet ovat tehtäviään suorittaessaan aiheuttaneet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 49 artiklan soveltamista.”

11

Kyseisen asetuksen 50 artiklassa, jonka otsikko on ”Vastuu laittomasta henkilötietojen käsittelystä ja oikeus korvaukseen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jokaisella yksilöllä, jolle on aiheutunut vahinkoa laittoman tietojenkäsittelytoimen vuoksi, on oikeus saada korvausta kärsimästään vahingosta joko Europolilta [SEUT] 340 artiklan mukaisesti tai siltä jäsenvaltiolta, jossa vahinko on aiheutunut, sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Yksilön on nostettava kanne Europolia vastaan Euroopan unionin tuomioistuimessa tai jäsenvaltiota vastaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

2.   Europolin ja jäsenvaltioiden väliset riidat siitä, kuka viime kädessä on vastuussa yksilölle 1 kohdan mukaisesti myönnettävästä korvauksesta, käsittelee hallintoneuvosto, joka tekee päätöksensä jäsentensä kahden kolmasosan enemmistöllä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta oikeutta hakea muutosta tähän päätökseen [SEUT] 263 artiklan mukaisesti.”

12

Valituksenalaisen tuomion 1–16 kohdassa esitetty asian tausta voidaan tiivistää tätä oikeudenkäyntimenettelyä varten seuraavasti.

13

Slovakian viranomaiset suorittivat Slovakiassa helmikuussa 2018 tapahtuneen toimittajan ja hänen kihlattunsa murhan johdosta rikostutkinnan, jossa Europol avusti näitä viranomaisia Národná kriminálna agentúran (rikollisuuden torjunnasta vastaava kansallinen virasto, Slovakia; jäljempänä NAKA) pyynnöstä hakemalla niille tiedot, jotka oli tallennettu yhtäältä valittajalle kuuluville kahdelle matkapuhelimelle (jäljempänä kyseiset matkapuhelimet), jotka NAKA oli antanut Europolin haltuun 10.10.2018, ja toisaalta USB-tallennusvälineelle.

14

Europol toimitti 21.6.2019 NAKAlle kyseisiä matkapuhelimia koskevat lopulliset tutkimusraportit, joissa selostettiin niille tehtyjä toimenpiteitä.

15

Europolin mukaan NAKAlle oli ennen näiden raporttien toimittamista luovutettu 23.10.2018 kovalevy, joka sisälsi muun muassa kyseisistä matkapuhelimista haetut salatut tiedot, ja 13.2.2019 nämä matkapuhelimet.

16

Todisteena näistä luovutuksista Europol toimitti jäljennöksen NAKAn virallisella kirjelomakkeella olevasta 23.10.2018 päivätystä pöytäkirjasta, jonka viitenumero oli PPZ-203/NKA-PZ-ZA-2018 ja jonka oli allekirjoittanut tutkintaryhmän johtaja A, ja 13.2.2019 päivätystä todisteiden vastaanotto-/luovutuslomakkeesta, jossa oli sama viitenumero ja jossa olevassa luettelossa mainittiin muun muassa kyseiset matkapuhelimet ja jonka oli allekirjoittanut sekä todisteiden luovuttaja että niiden vastaanottaja.

17

Tässä 23.10.2018 päivätyssä pöytäkirjassa todettiin seuraavaa:

”Minulle on tänään 23.10.2018 klo 13.30 luovutettu Europolin tutkinnan alustavat tulokset sisältävä musta ulkoinen HDD-kovalevy, joka otettiin haltuun 8.10.2018 ja 10.10.2018 annetuilla päätöksillä. Tämän ulkoisen kovalevyn on toimittanut henkilökohtaisesti Europolin työntekijä B Europolin kotipaikasta Haagista [Alankomaat].

Kovalevy sisältää muistista talteen otettuna ja haettuna tietona olevat alustavat tulokset, jotka koskevat todisteita 1Z (pelkkä SIM-kortti), 2Z, 3Z, 4Z (pelkkä SIM-kortti), 5Z, 6Z, 7Z, 8Z, 1K ja 2K.

HDD-kovalevyn sisältö on suojattu salasanalla, joka minulle on ilmoitettu.”

18

USB-tallennusvälineen osalta NAKA pyysi 17.10.2018 Europolia avustamaan erityisesti sen sisältämien tietojen tutkimisessa.

19

Europolin 13.1.2019 laatiman raportin (jäljempänä Europolin raportti), joka toimitettiin NAKAlle 14.2.2019, kohdassa ”Asian tausta (aikaisemmat vaiheet)” mainitaan, että ”[valittaja] on määrätty tutkintavankeuteen talousrikoksesta epäiltynä 20.6.2018 alkaen. Hänen nimensä on liitetty suoraan luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä ja Panaman papereihin.”

20

Slovakian rikosasioissa toimivaltaiset viranomaiset käyttivät kyseisiin matkapuhelimiin sisältyneitä tietoja 1.4.2019 valittajaa vastaan vireille pannussa rikosoikeudellisessa menettelyssä. Slovakian poliisiviranomaisten 18.6.2019 päivätystä pöytäkirjasta myös ilmenee, että nämä viranomaiset tekivät kattavan analyysin kyseisiin puhelimiin sisältyneistä tiedoista.

21

Lisäksi eri lehtiartikkeleissa ja internetsivustoilla, mukaan lukien tutkivien journalistien kansainvälisen verkoston sivustolla, tuotiin esiin merkittävä määrä valittajaan liittyviä, muun muassa kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevia tietoja ja asetettiin nämä tiedot yleisön saataville. Kyseisistä matkapuhelimista peräisin oleviin tietoihin viitattiin useissa, erityisesti 20.5.2019 ja 29.5.2019 ilmestyneissä, lehtiartikkeleissa. Myös eräällä internetsivustolla julkaistiin 19.5.2020 valikoima valittajaan liittyviä asiakirjoja ja erityisesti kyseisten matkapuhelimien sisältämien, valittajan ja hänen ystävättärensä salatussa viestipalvelussa vaihtamien henkilökohtaisten viestien sanatarkat sisällöt. Slovakian lehdistö käytti näitä asiakirjoja 21.5.2020.

22

Valittaja vaati 4.5.2020 päivätyllä kirjeellä Europolia maksamaan asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan nojalla 100000 euron suuruista korvausta kahdenlaisesta henkisestä kärsimyksestä, jota hän katsoo itselleen aiheutuneen siitä, että hänen oikeuttaan yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen on loukattu. Yhtäältä tämä vahinko on valittajan mukaan syntynyt hänen henkilötietojensa ja erityisesti hänen yksityis- ja seksuaalisluonteisten viestiensä sanatarkkojen sisältöjen julkaisemisesta lehdistössä ja internetissä. Toisaalta se on seurausta valittajan nimen merkitsemisestä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä, mihin on väitetysti syynä Europolin raportti, koska tätä luetteloihin merkitsemistä puitiin lehdistössä laajalti sen jälkeen, kun edellä tämän tuomion 13 kohdassa mainittua toimittajan ja hänen kihlattunsa murhaa koskevan kansallisen rikosoikeudellisen menettelyn tutkinta-aineistosta, johon kyseinen raportti sisältyi, oli vuotanut tietoja julkisuuteen.

23

Edellä tämän tuomion 13 kohdassa mainitun Slovakian viranomaisten rikostutkinnan jälkeen valittajaa vastaan nostettiin syyte osallisuudesta murhaan sen tilaajana.

24

Toimivaltainen slovakialainen tuomioistuin vapautti valittajan 3.9.2020 ensimmäisessä oikeusasteessa syytteestä. Najvyšší súd Slovenskej republiky (ylin tuomioistuin, Slovakia) kumosi tämän tuomion ja palautti asian ensimmäiseen oikeusasteeseen 15.6.2021 antamallaan tuomiolla.

25

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.8.2020 toimitetulla kannekirjelmällä SEUT 268 ja SEUT 340 artiklan sekä asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan nojalla kanteen, jossa vaadittiin korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota hän katsoi itselleen aiheutuneen Europolin toiminnasta. Kannevaatimuksensa ensimmäisessä osassa valittaja vaati 50000 euron suuruista korvausta vahingosta, joka hänelle oli väitetysti aiheutunut kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevien henkilötietojen, jotka oli myöhemmin julkaistu internetissä ja toistettu Slovakian lehdistössä, luovuttamisesta. Valittajan mukaan tällä henkilötietojen luovuttamisella loukattiin hänen kunniaansa, vahingoitettiin hänen ammatillista mainettaan ja loukattiin hänen Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 artiklassa taattua oikeuttaan siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä ja viestejään kunnioitetaan. Kannevaatimuksen toisessa osassa valittaja vaati saman määrän korvausta kärsimyksestä, joka hänelle oli väitetysti aiheutunut siitä, että Europol oli merkinnyt hänen nimensä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä.

26

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin totesi tutkittuaan ensin oikeudenkäyntiväitteet, jotka Europol oli esittänyt valittajan kannevaatimuksen ensimmäisestä osasta, että tämä osa voidaan hyväksyä ainoastaan siltä osin kuin valittaja vetoaa henkiseen kärsimykseen, jota hänelle on aiheutunut siitä, että Europol on väitetysti luovuttanut kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevien, valittajan ja hänen ystävättärensä yksityis- ja seksuaalisluonteisten viestien sanatarkat sisällöt. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi väitetyn vahingon laajuudesta, että vaikka valittaja arvostelee Europolia siitä, että se on luovuttanut suuria määriä kyseisistä puhelimista peräisin olevia henkilötietoja, asiakirjatodisteet tukevat ainoastaan näiden sanatarkkojen sisältöjen luovuttamista mutta eivät sellaisten ”erittäin luottamuksellisten” valokuvien väitettyä luovuttamista, joista osassa tämä ystävätär esiintyy alastomana.

27

Asiakysymyksen osalta unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kannevaatimuksen tämän osan näin rajattuna. Ensinnäkin se totesi valituksenalaisen tuomion 58–91 kohdassa, ettei valittaja ole esittänyt ”todisteita riittävällä tavalla toteen näytetystä syy-yhteydestä” väitetyn vahingon ja Europolin mahdollisen menettelyn välillä. Valittaja ei ole etenkään osoittanut, että kyseisten matkapuhelimien sisältämien tietojen tai valittajan ja hänen ystävättärensä vaihtamien viestien sanatarkkojen sisältöjen luovuttaminen on luettavissa Europolin syyksi.

28

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 92–95 kohdassa, etteivät asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappale ja sen 49 artiklan 3 kohta ja 50 artikla, joihin valittaja oli vedonnut, kyseenalaista päätelmää, jonka mukaan näiden tietojen luovuttamista ei voida lukea Europolin syyksi.

29

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 93–95 kohdassa yhtäältä, että asetuksen 2016/794 49 artiklan 3 kohdassa ja 50 artiklan 1 kohdassa ainoastaan täsmennetään, että sopimukseen perustumattoman vastuun ja erityisesti laittomista tietojenkäsittelytoimista seuraavan vastuun osalta Europolin on korvattava kaikki yksiköidensä tai henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttamat vahingot SEUT 340 artiklassa vahvistettujen edellytysten mukaisesti. Unionin yleinen tuomioistuimen mukaan käsiteltävässä tapauksessa nämä edellytykset eivät kuitenkaan täyttyneet. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin muistutti, että vaikka asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaleessa lähinnä todetaan, että Europolin ja sen jäsenvaltion, jossa tämän viraston tai tämän jäsenvaltion tekemästä laittomasta tietojenkäsittelystä syntynyt vahinko on aiheutunut, on vastattava tästä vahingosta yhteisvastuullisesti, on kuitenkin todettava, ettei tätä yhteisvastuumekanismia ilmaista eikä sille ole perustaa kyseisen asetuksen säännöksissä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin korosti, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin toimen johdanto-osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa eikä siihen voida vedota kyseisen toimen varsinaisista säännöksistä poikkeamiseksi. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ”käsiteltävässä asiassa asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappale ei voi synnyttää Europolille yhteisvastuuta”.

30

Tämän seurauksena unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kannevaatimuksen ensimmäisen osan perusteettomana ja totesi, ettei sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun muiden edellytysten täyttymistä ole tarpeen tutkia.

31

Kannevaatimuksen toisesta osasta, joka koskee korvausta vahingosta, joka väitetysti aiheutui siitä, että Europol merkitsi valittajan nimen luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 102 ja 105 kohdassa, ettei ole osoitettu, että SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu unionin toimielin ja erityisesti Europol olisi laatinut nämä luettelot ja ylläpitänyt niitä, etteivät asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappale ja sen 49 artiklan 3 kohta ja 50 artikla kyseenalaista tätä päätelmää ja että näin on samoista syistä kuin ne, jotka esitettiin valituksenalaisen tuomion 92–95 kohdassa ja jotka on tiivistetty edellä tämän tuomion 29 kohdassa.

32

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin täsmensi valituksenalaisen tuomion 106–109 kohdassa, että jos kannevaatimuksen toinen osa ”on ymmärrettävä siten, että siinä arvostellaan Europolia siitä, että se on syypää Slovakian lehdistössä kantajasta esitettyjen luonnehdintojen muuttumiseen, sillä kantajaa ei ole enää esitetty ’kohuyrittäjänä’ vaan ’mafian jäsenenä’ tai ’henkilönä, joka mainitaan luetteloissa mafiaan kuuluvista henkilöistä’”, se myös on perusteeton. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin muun muassa totesi, ettei valittaja ole esittänyt mitään näyttöä, joka osoittaisi, että Slovakian lehdistössä julkaistut tiedot ovat peräisin Europolin raportista, eikä osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että tämän raportin vuotamisella julkisuuteen on syy-yhteys siihen, miten valittajasta Slovakian lehdistössä esitetyt luonnehdinnat muuttuivat vuoden 2019 alusta lähtien. Tämä väitetty ajallinen yhteys on ristiriidassa sekä niiden valittajan itsensä että Europolin esittämien todisteiden kanssa, joista ilmenee, että Slovakian lehdistö oli jo huomattavasti ennen vuoden 2019 alkua luonnehtinut valittajaa ajoittain ”mafian jäseneksi”, mikä tarkoittaa, ettei tämä luonnehdinta ole voinut aiheutua sen valittajaa koskevan kansallisen rikostutkinta-aineiston, johon kyseinen raportti sisältyi, vuotamisesta julkisuuteen.

33

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kannevaatimuksen toisen osan perusteettomana samoin kuin kanteen kokonaisuudessaan.

34

Valittaja valitti valituksenalaisesta tuomiosta unionin tuomioistuimen kirjaamoon 8.12.2021 jättämällään kirjelmällä.

35

Valituksessaan valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

36

Europol vaatii, että unionin tuomioistuin

37

Slovakian tasavalta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Europolin vaatimuksia unionin tuomioistuimen presidentin 1.4.2022 tekemällä päätöksellä.

38

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa kuuteen valitusperusteeseen. Ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs valitusperuste koskevat kannevaatimuksen ensimmäisen osan, jossa vaadittiin korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka valittajalle oli väitetysti aiheutunut kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevien henkilötietojen luovuttamisesta, hylkäämistä. Viides ja kuudes valitusperuste koskevat kannevaatimuksen toisen osan, jossa vaadittiin korvausta henkisestä kärsimyksestä, joka valittajalle oli väitetysti aiheutunut hänen nimensä merkitsemisestä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä, hylkäämistä.

39

Europol väittää, että ensimmäinen ja viides valitusperuste, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, ettei Europolilla ja kyseisellä jäsenvaltiolla ole yhteisvastuuta laittomasta tietojenkäsittelystä aiheutuneista vahingoista, on jätettävä tutkimatta, koska niissä on kyse perusteesta, jonka valittaja on esittänyt unionin yleiselle tuomioistuimelle liian myöhään eli vastauksessa. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta viran puolesta, ettei tätä perustetta voida ottaa tutkittavaksi.

40

Valittaja vaatii, että tämä oikeudenkäyntiväite hylätään.

41

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että perusteet, jotka on esitetty ensimmäisen kerran kantajan vastauksessa ja jotka eivät perustu käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin, on jätettävä tutkimatta. Tältä osin unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että peruste tai argumentti, jolla laajennetaan aikaisemmin kannekirjelmässä esitettyä perustetta, on otettava tutkittavaksi (ks. vastaavasti tuomio 26.4.2007, Alcon v. SMHV,C‑412/05 P, EU:C:2007:252, 38–40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällaista perustetta ei siten voida jättää tutkimatta sen takia, että se on esitetty liian myöhään.

42

Käsiteltävässä tapauksessa valittaja väitti unionin yleiseen tuomioistuimeen jättämänsä kannekirjelmän 58 kohdassa, että asetuksen 2016/794 49 artiklan 3 kohdassa ja 50 artiklassa tarkoitetun yhteisvastuun perusteella ja kyseisen asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleen huomioon ottaen Europolin on katsottava olevan vastuussa valittajalle aiheutuneesta vahingosta, vaikka vahinkoa aiheuttaneet teot on tehty yhdessä Slovakian viranomaisten kanssa. Vastauksensa 24 kohdassa valittaja tarkensi tätä perustelua väittämällä, että näiden säännösten ja erityisesti tämän perustelukappaleen nojalla Europol ja kyseinen jäsenvaltio ovat joka tapauksessa yhteisvastuussa laittomasta tietojenkäsittelystä aiheutuneesta vahingosta.

43

Näin menetellessään valittaja vetosi kanteessaan nimenomaisesti siihen, että on olemassa asetuksen 2016/794 49 ja 50 artiklaan, luettuina yhdessä sen johdanto-osan 57 perustelukappaleen kanssa, perustuva Europolin yhteisvastuujärjestelmä, joten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, että sen käsiteltäväksi oli saatettu kyseisellä kanteella kysymys tämän yhteisvastuun toteutumisesta käsiteltävässä tapauksessa. Vastauksen 24 kohtaa on siten pidettävä kannekirjelmässä esitettyjen perustelujen laajentamisena tältä osin.

44

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin menetteli perustellusti arvioidessaan ne säännökset ja sen perustelukappaleen, joihin valittaja oli tämän väitteensä yhteydessä vedonnut.

45

Tästä seuraa, että Europolin esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

46

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen, kun se päätti valituksenalaisen tuomion 94 ja 95 kohdassa olla ottamatta huomioon asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaletta asetuksen 50 artiklan 1 kohtaan perustuvan Europolin vastuun määrittämisessä siitä syystä, että asetuksen johdanto‑osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa. Tästä seuraa valittajan mukaan, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti kannevaatimuksen ensimmäisen osan, kun se katsoi, ettei tämä perustelukappale voi synnyttää Europolille yhteisvastuuta siitä, että se tai kyseinen jäsenvaltio käsittelivät tietoja laittomasti.

47

Tältä osin valittaja lähinnä väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vahingon joutuu korvaamaan se, jonka syyksi se on luettavissa, eli joko Europol tai kyseinen jäsenvaltio, vaikka asetuksen 2016/794 49 artiklan 3 kohdasta ja 50 artiklasta, luettuina sen johdanto-osan 57 perustelukappaleen ja sen tavoitteiden valossa, ilmenee, että siinä säädetään Europolin ja sen jäsenvaltion, jossa tämän viraston tai tämän jäsenvaltion tekemästä laittomasta tietojenkäsittelystä syntynyt vahinko on aiheutunut, yhteisvastuusta.

48

Europol, jota Slovakian tasavalta tukee, väittää, että ensimmäinen valitusperuste on perusteeton.

49

Kyseinen virasto väittää, että SEUT 340 artiklan mukaisen unionin vastuun syntyminen edellyttää, että kaikki sen edellytykset, myös edellytys, jonka mukaan kyseisen unionin toimielimen toiminnan on oltava lainvastaista, täyttyvät. Se myös väittää, että ellei unionin jonkin toimielimen toiminta ole lainvastaista, unioni ei voi joutua vastuuseen, ja etteivät jäsenvaltioiden aiheuttamat vahingot voi synnyttää tätä vastuuta. Tilanteissa, joissa unionin ja jäsenvaltioiden viranomaiset toimivat vuorovaikutuksessa, unionin tuomioistuin on myös erityisesti täsmentänyt, että jos kyseessä on unionin ja jäsenvaltion yhdessä aiheuttama vahinko, unionin tuomioistuimet voivat lausua siitä vasta sen jälkeen, kun kansallinen tuomioistuin on antanut asiassa ratkaisun. SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa ei lähtökohtaisesti tunnusteta unionin ja asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuuta silloin, kun ne toimivat yhdessä, vaan tämä edellyttää unionin lainsäätäjän tätä koskevaa nimenomaista mainintaa.

50

Lisäksi asetuksen 2016/794 50 artiklaa ei voida kyseisen viraston mukaan soveltaa käsiteltävässä tapauksessa kyseessä olevaan henkilötietojen käsittelyyn, koska sitä sovelletaan ainoastaan sellaiseen tietojenkäsittelyyn, joka tapahtuu Europolin operaatioiden ja tehtävien yhteydessä. Koska väitetyt vahinkoa aiheuttavat teot ovat tapahtuneet kansallisen tutkinta-aineiston säilyttämisen yhteydessä, ne eivät ole kyseisessä artiklassa tarkoitettuja ”laittomia tietojenkäsittelytoimia”, jotka kuuluvat asetuksen soveltamisalaan.

51

Asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa ei myöskään nimenomaisesti säädetä Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuusta. Kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan Europol on nimittäin vastuussa ainoastaan ”[SEUT] 340 artiklan mukaisesti”, mikä tarkoittaa, että vastuu voi syntyä vain, jos kyseisestä määräyksestä johtuvat kolme edellytystä täyttyvät. Tästä seuraa, että vaikka 50 artiklan 1 kohtaa sovellettaisiin käsiteltävään tapaukseen, Europolille ei voisi syntyä vastuuta, koska sen toiminta ei ole ollut lainvastaista eikä sen toiminnan ja aiheutuneen vahingon välillä ole syy-yhteyttä. Lisäksi on niin, ettei unionilla voi olla velvollisuutta korvata jäsenvaltion toiminnasta aiheutuneita vahinkoja 50 artiklan 1 kohdan nojalla, sillä tätä säännöstä sovelletaan ainoastaan unionin ja jäsenvaltion yhdessä aiheuttamiin vahinkoihin, minkä kyseisen asetuksen 50 artiklan 2 kohdan sanamuoto vahvistaa.

52

Europolin mukaan asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaleesta ei voida päätellä, että asia olisi toisin. Kyseisessä perustelukappaleessa mainittu yhteisvastuullisuuden käsite tarkoittaa sitä, että useampi yhteisö on vastuussa samasta vahingosta, eikä sitä, että Europol voisi siitä huolimatta, ettei sen oma toiminta ole lainvastaista, joutua vastuuseen jäsenvaltion toimista. Valittajan tästä perustelukappaleesta esittämä tulkinta on ristiriidassa asetuksen soveltamisalan ja sen 50 artiklan sanamuodon kanssa. Koska unionin toimen johdanto‑osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa, siihen ei voida vedota säännöksen selvästä sanamuodosta poikkeamiseksi.

53

Aluksi on tutkittava, otetaanko asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa käyttöön Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion välinen yhteisvastuujärjestelmä, jota sovelletaan laittomaan tietojenkäsittelyyn. Jos näin on, on seuraavaksi määritettävä, mitkä ovat tämän vastuun syntymisen edellytykset.

54

Tulkittaessa asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohtaa erityisesti siinä säädetyn vastuujärjestelmän luonteen määrittämiseksi on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan otettava huomioon paitsi kyseisen säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (ks. vastaavasti tuomio 3.6.2021, TEAM POWER EUROPE, C‑784/19, EU:C:2021:427, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

Asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan sanamuodosta on todettava, että sen mukaan henkilöllä, jolle aiheutuu vahinkoa laittomasta tietojenkäsittelytoimesta, on oikeus saada siitä korvaus ”joko Europolilta – – tai siltä jäsenvaltiolta, jossa vahinko on aiheutunut – –”. Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 38 kohdassa, tätä ilmausta ei voida tulkita vain yhdellä tavalla siltä osin kuin on kyse tämän vastuun luonteesta. Se voi nimittäin viitata siihen, että vahinkoa kärsineen luonnollisen henkilön on käännyttävä joko Europolin puoleen, jos vahinko on luettavissa kokonaan tai osittain sen syyksi, tai vaihtoehtoisesti asianomaisen jäsenvaltion puoleen, jos vahinko on luettavissa kokonaan tai osittain sen syyksi. Koska tämä ilmaus voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että vahinkoa kärsinyt henkilö voi kääntyä kumman tahansa yhteisön puoleen – yhtä hyvin Europolin kuin asianomaisen jäsenvaltion puoleen – saadakseen korvauksen laittomasta tietojenkäsittelystä Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion välisen yhteistyön yhteydessä aiheutuneesta koko vahingosta, tämä ilmaus ei sulje pois sitä, että kyseisellä säännöksellä voidaan ottaa käyttöön näiden yhteisöjen yhteisvastuu.

56

Näin ollen on tutkittava, perustetaanko asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdalla, kun otetaan huomioon sen tavoite ja asiayhteys, Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuujärjestelmä, joka koskee kyseisessä asetuksessa tarkoitetun Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion välisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneesta laittomasta tietojenkäsittelystä aiheutuneita vahinkoja.

57

Asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaleessa, jossa tämä tavoite on ilmaistu, todetaan, että ”asianomaiselle yksilölle saattaa olla epäselvää, johtuuko hänelle laittoman tietojenkäsittelyn seurauksena aiheutunut vahinko Europolin vai jäsenvaltion toiminnasta [ja että] sen vuoksi Europolin ja sen jäsenvaltion, jossa vahinko on aiheutunut, olisi vastattava siitä yhteisvastuullisesti”.

58

Siitä ilmenee, että ottaakseen huomioon tilanteen, jossa luonnollinen henkilö, jolle on aiheutunut vahinkoa laittomasta tietojenkäsittelystä, ei pysty määrittämään, voidaanko vahingon katsoa johtuvan Europolin tai sen jäsenvaltion toiminnasta, jonka kanssa ensin mainittu on tehnyt yhteistyötä, unionin lainsäätäjä on ottanut käyttöön Europolin ja sen jäsenvaltion, jossa vahinko on aiheutunut, välisen yhteisvastuujärjestelmän täyden suojan takaamiseksi kyseiselle luonnolliselle henkilölle siinä tapauksessa, että hän joutuu tällaiseen tilanteeseen.

59

Tältä osin on muistutettava, että vaikka unionin toimen johdanto‑osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa, sillä on merkittävä tulkinnallinen arvo, koska siinä voidaan täsmentää kyseisen toimen säännösten sisältöä ja selventää toimen laatijan tahtoa (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2023, komissio v. CK Telecoms UK Investments, C‑376/20 P, EU:C:2023:561, 104 ja 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

On tosin niin, että unionin toimen johdanto-osaan ei voida vedota kyseisen toimen varsinaisista säännöksistä poikkeamiseksi eikä näiden säännösten tulkitsemiseksi tavalla, joka on selvästi niiden sanamuodon vastainen (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2014, Karen Millen Fashions, C‑345/13, EU:C:2014:2013, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.2.2022, Unkari v. parlamentti ja neuvosto, C‑156/21, EU:C:2022:97, 191 kohta).

61

Käsiteltävässä tapauksessa asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappale ei kuitenkaan ole millään tavoin ristiriidassa kyseisen asetuksen 50 artiklan 1 kohdan sanamuodon kanssa. Kuten nimittäin tämän tuomion 55 kohdassa todettiin, sen sanamuotoa voidaan tulkita muun muassa niin, että kyseisellä säännöksellä otetaan käyttöön Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuujärjestelmä sellaisen luonnollisen henkilön hyväksi, jolle on aiheutunut vahinkoa niiden välisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneesta laittomasta tietojenkäsittelystä.

62

Edellä tarkastelluista seikoista ilmenee, että asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä johdanto-osan 57 perustelukappaleen kanssa, otetaan sen vuoksi, että unionin lainsäätäjä on tahtonut suosia vahingon kärsinyttä luonnollista henkilöä, käyttöön Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuujärjestelmä, joka koskee tällaisesta käsittelystä aiheutuneita vahinkoja.

63

Tätä tulkintaa tukevat asiayhteys, johon kyseinen säännös kuuluu, ja erityisesti asetuksen 2016/794 49 artikla ja 50 artiklan 2 kohta.

64

Yhtäältä asetuksen 2016/794 49 artiklassa nimittäin vahvistetaan sen otsikon mukaisesti yleiset säännökset vastuusta ja oikeudesta korvaukseen. Asetuksen 50 artiklan otsikosta sitä vastoin ilmenee, että se koskee erityisesti vastuuta laittomasta henkilötietojen käsittelystä sekä siitä johtuvaa oikeutta korvaukseen. Sitä, että 50 artikla on luonteeltaan poikkeus sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskeviin yleisiin periaatteisiin, tukee erityisesti kyseisen asetuksen 49 artiklan 3 kohta, luettuna sen johdanto-osan 56 perustelukappaleen valossa.

65

Viimeksi mainitussa säännöksessä, joka koskee sopimukseen perustumatonta vastuuta, säädetään, että Europol korvaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöön sisältyvien yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti vahingon, jonka sen yksiköt tai henkilöstön jäsenet ovat tehtäviään suorittaessaan aiheuttaneet, ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta [asetuksen 2016/794] 49 artiklan soveltamista”.

66

Tästä on huomautettava, että asetuksen 49 artiklan 3 kohdan viittaus ”49 artiklaan” on ilmeinen laadintavirhe. Tämä viittaus olisi nimittäin järjetön, jos sillä viitattaisiin samaan artiklaan, johon se itse sisältyy. Koska kyseisen asetuksen 50 artiklalla otetaan käyttöön järjestelmä, jolla poiketaan 49 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevista unionin yleisistä säännöistä, jälkimmäinen säännös on ymmärrettävä siten, että sen loppuosassa, joka sisältää ilmauksen ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta”, viitataan 50 artiklan soveltamiseen.

67

Asetuksen 2016/794 johdanto-osan 56 perustelukappale tukee edellisessä kohdassa esitettyä tulkintaa, sillä siinä todetaan että ”Europoliin olisi sovellettava unionin toimielimiin, virastoihin ja muihin elimiin sovellettavia, sopimusperusteista vastuuta ja sopimukseen perustumatonta vastuuta koskevia yleisiä sääntöjä, laitonta tietojenkäsittelyä koskevaa vastuuta koskevia sääntöjä lukuun ottamatta”.

68

Tästä seuraa, että asetuksen 2016/794 50 artiklan tarkoituksena on ottaa käyttöön erityinen laittomia tietojenkäsittelytoimia koskeva sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun järjestelmä, jolla poiketaan kyseisessä asetuksessa säädetystä yleisestä vastuujärjestelmästä.

69

Toisaalta asetuksen 2016/794 50 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että se, että Euroopan unionin tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa todetaan Europolin tai asianomaisen jäsenvaltion olevan vastuussa niiden välisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneesta laittomasta tietojenkäsittelystä, on vasta asetuksen 50 artiklassa säädetyn kaksivaiheisen vastuumekanismin ensimmäinen vaihe. Asetuksen 50 artiklan 2 kohdan mukaan tämän mekanismin toisessa vaiheessa nimittäin määritetään, ovatko Europol ja/tai asianomainen jäsenvaltio ”viime kädessä vastuussa” luonnolliselle henkilölle asetuksen 50 artiklan 1 kohdan mukaisesti myönnettävästä korvauksesta, ja kaikki tätä kysymystä koskevat Europolin ja jäsenvaltioiden väliset riidat voidaan saattaa Europolin hallintoneuvoston käsiteltäväksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta oikeutta hakea muutosta sen päätökseen Euroopan unionin tuomioistuimessa SEUT 263 artiklan mukaisesti.

70

Asetuksen 2016/794 50 artiklan 2 artiklassa säädetyllä mahdollisuudella saada Europolin hallintoneuvosto määrittämään tässä toisessa vaiheessaviimekätinen vastuu, joka kuuluu sille yhteisölle, jonka syyksi vahingon aiheuttanut lainvastainen menettely on luettavissa, tai kunkin yhteisön osuus tästä vastuusta tilanteessa, jossa kukin on menetellyt lainvastaisesti, ei olisi merkitystä, elleivät nämä yhteisöt olisi yhteisvastuussa.

71

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että asetuksen 2016/794 50 artiklalla, luettuna sen 49 artiklan 3 kohdan ja sen johdanto-osan 56 ja 57 perustelukappaleen valossa, otetaan käyttöön Europolin ja sen jäsenvaltion, jossa niiden välisen asetuksen mukaisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneesta laittomasta tietojenkäsittelystä syntynyt vahinko on aiheutunut, yhteisvastuujärjestelmä.

72

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, tämä yhteisvastuujärjestelmä kuuluu henkilötietojen käsittelyä koskevaan unionin oikeuteen. Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL 2016, L 119, s. 1) 82 artiklan 4 kohdassa asetetaan tällainen vastuu, kun samaan tietojenkäsittelyyn osallistuu useampi rekisterinpitäjä.

73

SEUT 340 artiklassa, johon asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa viitataan siinä tapauksessa, että vahinkoa kärsinyt henkilö nostaa kanteen Europolia vastaan, määrättyjen edellytysten mukaan SEUT 340 artiklassa tarkoitetun sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen edellyttää seuraavien edellytysten täyttymistä: unionin toimielimen, elimen tai laitoksen moitittu menettely on lainvastaista, vahinko on tosiasiassa syntynyt ja tämän menettelyn ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2020, neuvosto v. K. Chrysostomides & Co. ym., C‑597/18 P, C‑598/18 P, C‑603/18 P ja C‑604/18 P, EU:C:2020:1028, 79 ja 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74

Asetuksen 2016/794 erityisessä asiayhteydessä kyseisen asetuksen 50 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että luonnollisen henkilön, joka aikoo vedota oikeuteensa saada korvausta kyseisen määräyksen mukaisesti joko Europolilta tai siltä jäsenvaltiolta, jota hän syyttää vahingosta, on osoitettava ”laittoman tietojenkäsittelytoimen”, ”vahingon” ja tämän toimen ja vahingon välisen syy-yhteyden olemassaolo. Edellisessä kohdassa mainitun ensimmäisen edellytyksen osalta kyseisen henkilön on siten ainoastaan osoitettava, että Europolin ja jäsenvaltion kyseisen asetuksen mukaisesti tekemän yhteistyön yhteydessä on tapahtunut laiton tietojenkäsittely.

75

Kuten edellä tämän asetuksen 57 ja 58 kohdasta ilmenee, asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan tavoitteena on sen johdanto-osan 57 perustelukappaleen mukaan vastata vaikeuksiin, joita asianomaisella luonnollisella henkilöllä voi olla sen määrittämisessä, onko hänelle tällaisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneesta laittomasta tietojenkäsittelystä aiheutunut vahinko seurausta Europolin vai asianomaisen jäsenvaltion toiminnasta.

76

Kyseiseltä henkilöltä ei kuitenkaan voida edellyttää sitä, että hän osoittaa, onko vahinko luettavissa Europolin vai asianomaisen jäsenvaltion syyksi, tai että hän haastaa nämä kaksi yhteisöä oikeuteen vaatiakseen, että hänelle aiheutunut vahinko korvataan kokonaisuudessaan, sillä muuten 50 artiklan 1 kohta, luettuna johdanto-osan 57 perustelukappaleen valossa, menettäisi tehokkaan vaikutuksensa.

77

Jälkimmäisestä on todettava, ettei asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa säädetä, että asianomainen luonnollinen henkilö voi nostaa lainvastaisesta tietojenkäsittelystä mahdollisesti vastuussa olevia kahta yhteisöä vastaan kanteen yhdessä ja samassa tuomioistuimessa, vaan siinä velvoitetaan kyseinen henkilö nostamaan kanne Europolia vastaan Euroopan unionin tuomioistuimessa tai jäsenvaltiota vastaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

78

Näin ollen on todettava ensinnäkin, että vaikka asianomaisella jäsenvaltiolla on mahdollisuus osallistua väliintulijana asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa ja Europolilla asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, ei voida sulkea pois sitä, että kyseinen henkilö joutuu ajamaan kannettaan jommankumman yhteisön poissa ollessa. Joka tapauksessa on vielä niin, että vaikka molemmat yhteisöt olisivat läsnä oikeudenkäynnissä siinä tuomioistuimessa, jossa kanne on nostettu, edellisestä kohdasta ilmenee, että kyseisessä oikeudenkäynnissä ainoastaan toista näistä yhteisöistä voidaan vaatia vastuuseen vahingosta, mikä voi haitata tosiseikkojen määrittämistä. Kyseisen henkilön Europolia vastaan unionin yleisessä tuomioistuimessa ja asianomaista jäsenvaltiota vastaan kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimissa nostamat kanteet voisivat myös johtaa siihen, että kumpikin tuomioistuin päätyy toteamaan samalla tavalla, ettei vastaajana oleva yhteisö ole vastuussa, koska kyseinen henkilö ei ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että väitetty vahinko on luettavissa sen syyksi.

79

Nimenomaan näiden todisteluongelmien huomioon ottamiseksi unionin lainsäätäjä on ottanut asetuksen 2016/794 50 artiklassa käyttöön laittomasta tietojenkäsittelystä aiheutuvien vahinkojen korvaamiseen tarkoitetun kaksivaiheisen vastuumekanismin, jossa yhtäältä vapautetaan asianomainen luonnollinen henkilö velvollisuudesta osoittaa, minkä yhteisön toiminnasta väitetty vahinko on aiheutunut, ja toisaalta säädetään, että kyseisen henkilön saatua vahingonkorvauksen se, kuka on ”viime kädessä vastuussa” vahingosta, on tapauksen mukaan ratkaistava lopullisesti Europolin hallintoneuvostossa käytävässä menettelyssä, johon osallistuvat enää Europol ja asianomainen jäsenvaltio.

80

Tästä seuraa, että asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohtaa, luettuna kyseisen asetuksen johdanto-osan 57 perustelukappaleen valossa, on tulkittava siten, ettei siinä velvoiteta sitä asianomaista luonnollista henkilöä, joka on osoittanut Europolin ja jäsenvaltion asetuksen mukaisesti tekemän yhteistyön yhteydessä tapahtuneen laittoman tietojenkäsittelyn olemassaolon, yksilöimään, kumpi näistä yhteistyöhön osallistuneista yhteisöistä on menetellyt tavalla, joka merkitsee tällaista laitonta käsittelyä.

81

Europolin tai asianomaisen jäsenvaltion yhteisvastuun syntymiseen ja siihen, että asianomainen luonnollinen henkilö voi saada hänelle aiheutuneen vahingon korvatuksi kokonaisuudessaan joko unionin tuomioistuimissa tai kansallisissa tuomioistuimissa asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan mukaisesti, riittää se, että kyseinen henkilö osoittaa, että Europolin ja asianomaisen jäsenvaltion asetuksen mukaisesti tekemän yhteistyön yhteydessä on tapahtunut laiton tietojenkäsittely, josta on aiheutunut hänelle vahinkoa, tarvitsematta tämän lisäksi osoittaa, kumman yhteisön syyksi tämä laiton käsittely on luettavissa.

82

Vastaajana oleva yhteisö voi kuitenkin edelleen vapaasti pyrkiä osoittamaan millä tahansa oikeudellisella keinolla, ettei väitetyllä vahingolla voi olla mitään yhteyttä tämän yhteistyön yhteydessä väitetysti tapahtuneeseen laittomaan tietojenkäsittelyyn. Tilanne olisi tällainen esimerkiksi siinä tapauksessa, että kyseinen yhteisö osoittaisi, että vahinko on aiheutunut ennen asetuksen 2016/794 mukaisen yhteistyön aloittamista tapahtuneista seikoista.

83

Edellä esitetystä seuraa, että kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa valittajan kannevaatimuksen ensimmäisen osan sillä perusteella, ettei valittaja ollut osoittanut, että häntä koskevien henkilötietojen luovuttaminen on luettavissa Europolin syyksi, ja ettei hän siten ollut ”esittänyt todisteita riittävällä tavalla toteen näytetystä syy-yhteydestä [kyseisessä kannevaatimuksen osassa] väitetyn vahingon ja Europolin mahdollisen menettelyn välillä”, ja kun se totesi valituksenalaisen tuomion 92–95 kohdassa, etteivät asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappale, 49 artiklan 3 kohta ja 50 artikla kyseenalaistaneet tätä hylkäämistä, se teki oikeudellisen virheen siltä osin kuin se katsoi virheellisesti, ettei kyseisen asetuksen 50 artiklan 1 kohdassa, luettuna sen johdanto-osan 57 perustelukappaleen valossa, vapauteta asianomaista luonnollista henkilöä osoittamasta, kumman yhteisön syyksi lainvastainen tietojenkäsittely on luettavissa.

84

Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on perusteltu.

85

Tämä oikeudellinen virhe tekee virheelliseksi sen, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kannevaatimuksen ensimmäisen osan, sellaisena kuin se on rajattuna valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, kokonaisuudessaan, koska tätä rajausta ei ole kyseenalaistettu valituksessa.

86

Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kannevaatimuksen tällä tavoin rajatun ensimmäisen osan perusteettomana.

87

Toinen, kolmas ja neljäs valitusperuste koskevat, kuten myös ensimmäinen valitusperuste, kannevaatimuksen ensimmäisen osan, jossa vaaditaan korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota valittajalle aiheutui kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevien henkilötietojen luovuttamisesta, hylkäämistä.

88

Koska toisen, kolmannen ja neljännen valitusperusteen tutkiminen ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen enemmälti kuin ensimmäisen valitusperusteen hyväksymisestä jo seuraa, niitä ei ole tarpeen tutkia.

89

Kuudes valitusperuste, joka on tutkittava ennen viidettä valitusperustetta, jakautuu kahteen osaan ja koskee valituksenalaisen tuomion 102 ja 106–111 kohtaa.

90

Kuudennen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi virheellisesti kyseisissä valituksenalaisen tuomion kohdissa, ettei kannevaatimuksen toisessa osassa väitetyn lainvastaisen menettelyn eli sen, että Europol merkitsi valittajan nimen luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä tai totesi, että valittajan ja näiden luetteloiden välillä oli yhteys, ja valittajalle tästä nimen merkitsemisestä tai yhteyden toteamisesta väitetysti aiheutuneen vahingon välillä ole syy-yhteyttä.

91

Tämän ensimmäisen osan tueksi valittaja väittää, ettei Europol ole perustellut, miksi se totesi, että valittajan ja mafiaan kuuluvista henkilöistä laadittujen luetteloiden välillä on yhteys, ja että se on tämän yhteyden toteamisella loukannut suhteellisuusperiaatetta ja ylittänyt tehtävänsä rajat, sillä sen tehtävänä oli ainoastaan tutkia kyseessä oleva USB-tallennusväline.

92

Koska Europolin raportti kuului valittajaa koskevaan kansalliseen rikostutkinta-aineistoon ja koska kyseiseen aineistoon sisältyneet tiedot vuotivat julkisuuteen, valittajan mukaan on lisäksi todettava, että Europolin lainvastaisen menettelyn ja kantajalle aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys. Se, ettei ainoassakaan kyseessä olevista lehtiartikkeleista mainita tätä raporttia, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa, ei kyseenalaista tämän syy-yhteyden olemassaoloa.

93

Valittaja väittää myös, että Europol on ainoa, joka totesi kyseisessä raportissa, että valittajalla ja luetteloilla mafiaan kuuluvista henkilöistä on yhteys, vaikka kansallisessa oikeudessa sen enempää kuin unionin oikeudessaan ei säädetä mahdollisuudesta laatia ja ylläpitää tällaisia luetteloita. Tältä osin ei voida ottaa huomioon Slovakian tiedotusvälineitä, joiden mukaan näitä luetteloita mafiaan kuuluvista henkilöistä ylläpitävät Slovakian poliisiviranomaiset. Tukeutuessaan kyseisen yhteyden toteamiseksi julkisiin lähteisiin Europol ei myöskään noudattanut asetuksen 2016/794 29 artiklan 6 kohdan mukaisia velvoitteitaan. Valittajan mukaan siitä, ettei Europolin raportissa mainita, että se löysi tiedot valittajan yhteydestä mafiaan kuuluvien henkilöiden luetteloihin tiedotusvälineistä, ja siitä, että nämä tiedot esitetään nimenomaisesti kyseisessä raportissa, voidaan päätellä, että Europol totesi tämän yhteyden, sillä se ei käy ilmi sensaatiolehdistä.

94

Valitusperusteen toinen osa koskee selvitysaineiston huomioon ottamista vääristyneellä tavalla. Valittaja väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa esittämä toteamus, jonka mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn yhteydessä esitetyistä lehtiartikkeleista ilmenee, että valittajaa on luonnehdittu ”mafian jäseneksi” jo ennen Europolin raportin laatimista, on virheellinen. 28.2.2012 ilmestyneen lehtiartikkelin otsikko, jossa valittaja esitetään ”mafian jäsenenä, jota ei ole olemassa”, osoittaa, ettei valittajalla ole mitään yhteyttä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä.

95

Europol ja Slovakian tasavalta vaativat, että kuudes valitusperuste hylätään.

96

Kuudennen valitusperusteen toisesta osasta, joka on tutkittava ensimmäisenä, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan selvitysaineiston ottamisesta huomioon vääristyneellä tavalla on kyse erityisesti silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt selvitysaineiston kohtuullisen arvioinnin rajat. Tämän vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitystä on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen. Tältä osin ei riitä sen osoittaminen, että asiakirjaa voidaan tulkita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin sitä tulkitsi (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2023, komissio v. Italia ja Espanja, C‑635/20 P, EU:C:2023:98, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 108 kohdassa, että ”kantajan väittämä ajallinen yhteys on ristiriidassa kantajan itsensä ja Europolin esittämien todisteiden kanssa”. Tältä osin se totesi samassa kohdassa, että ”kantaja viittaa kannekirjelmässään 28.2.2012 julkaistuun lehtiartikkeliin, jonka otsikkona on ’Marián Kočner. Mafian jäsen, jota ei ole olemassa’” ja jonka mukaan ”luettelossa mafian jäsenistä, joita poliisi ei saanut kiinni vuonna 2005, yrittäjä Marián Kočner mainitaan kohdassa ’tutkinnan kannalta kiinnostavat moottoriajoneuvot’”, ja että ”Europol viittaa 21.6.2005 ja 9.7.2017 julkaistuihin lehtiartikkeleihin, joissa niin ikään mainitaan kantajan mahdolliset yhteydet mafiaan”.

98

Näin ollen on ilmeistä, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan valittajaa on luonnehdittu mafian jäseneksi jo ennen Europolin raportin laatimista, perustui useisiin valittajaa käsitelleisiin lehtiartikkeleihin eikä vain yhteen vuonna 2012 julkaistuun artikkeliin, jonka valittaja oli itse toimittanut ja jossa hänellä ei hänen mukaansa nähty olevan yhteyttä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä. Toisin kuin valittaja katsoo, näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin ei ylittänyt tämän kokonaisuutena tarkastellun selvitysaineiston kohtuullisen arvioinnin rajoja eikä ottanut vääristyneellä tavalla huomioon lehtiartikkelia, johon valittaja oli vedonnut, tulkitsemalla sitä tavalla, joka oli ristiriidassa sen sanamuodon kanssa.

99

Näin ollen kuudennen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

100

Kuudennen valitusperusteen ensimmäisestä osasta on muistutettava, että sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevassa asiassa kysymys siitä, onko vahingon aiheuttaneen teon ja vahingon välillä syy-yhteys, joka on tämän vastuun syntymisen edellytys, muodostaa oikeuskysymyksen, jonka tutkiminen näin ollen kuuluu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (tuomio 16.7.2009, komissio v. Schneider Electric, C‑440/07 P, EU:C:2009:459, 192 kohta, ja määräys 3.9.2019, FV v. neuvosto, C‑188/19 P, EU:C:2019:690, 36 kohta). Sen tutkiminen ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että unionin tuomioistuin asettaa kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista esittämät toteamukset ja arvioinnit (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2009, komissio v. Schneider Electric, C‑440/07 P, EU:C:2009:459, 193 kohta).

101

On todettava, että tässä ensimmäisessä osassa valittaja pyrkii todellisuudessa kyseenalaistamaan tietyt unionin yleisen tuomioistuimen sille esitettyjen todisteiden perusteella tekemät tosiseikkoja koskevat arvioinnit. Ensinnäkin kyse on valituksenalaisen tuomion 102 kohdassa esitetystä arvioinnista, jonka mukaan valittaja ei ole esittänyt mitään todisteita, jotka voisivat osoittaa, että ne mafiaan kuuluvien henkilöiden luettelot, joihin hänen nimensä on merkitty, ovat Europolin laatimia ja ylläpitämiä. Toiseksi valittaja kyseenalaistaa myös sen unionin yleisen tuomioistuimen tekemän arvioinnin, jonka mukaan Europolin väitetysti lainvastaisen menettelyn ja väitetyn vahingon välillä ei ole syy-yhteyttä, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa, ettei valittaja ole esittänyt mitään todisteita siitä, että tältä osin julkistetut tiedot ovat peräisin Europolin raportista, ja toisaalta kyseisen tuomion 108 ja 109 kohdassa, että Slovakian lehdistö on esittänyt valittajan mafian jäsenenä jo huomattavasti ennen vuoden 2019 alkua. Koska valittaja ei valitusperusteensa tässä osassa vetoa selvitysaineiston ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla, kyseiset arvioinnit eivät kuulu unionin tuomioistuimen valvonnan piiriin.

102

Näin ollen kuudennen valitusperusteen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta.

103

Tästä seuraa, että tämä valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

104

Viidennellä valitusperusteellaan, joka perustuu samoihin perusteluihin kuin ne, jotka esitettiin ensimmäisen valitusperusteen tueksi, valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen, kun se päätti valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa olla ottamatta huomioon asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaletta Europolin vastuun määrittämisessä siitä syystä, että asetuksen johdanto-osalla ei ole sitovaa oikeudellista arvoa. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti hylännyt kannevaatimuksen toisen osan, jossa vaadittiin korvausta vahingosta, jota valittaja katsoi itselleen aiheutuneen siitä, että Europol väitetysti merkitsi hänen nimensä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä, ja todennut, ettei sellaista yhteisvastuumekanismia, jota sovellettaisiin tilanteessa, jossa Europol tai jäsenvaltio käsittelevät tietoja laittomasti, ilmaista eikä sille ole perustaa kyseisen asetuksen säännöksissä.

105

Europol, jota Slovakian tasavalta tukee, vaatii, että viides valitusperuste hylätään, ja vetoaa samoihin perusteluihin kuin ne, jotka mainittiin edellä tämän tuomion 49–52 kohdassa, vastauksena perusteluihin, jotka valittaja on esittänyt ensimmäisen valitusperusteensa tueksi.

106

Tältä osin on todettava, että hylätäkseen kannevaatimuksen toisen osan, jossa vaadittiin korvausta vahingosta, jota valittaja katsoo itselleen aiheutuneen siitä, että Europol väitetysti merkitsi hänen nimensä luetteloihin mafiaan kuuluvista henkilöistä, unionin yleinen tuomioistuin – joka on yksin toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut – nojautui useisiin eri todisteisiin. Yhtäältä se totesi valituksenalaisen tuomion 102 kohdassa, jota kuudes valitusperuste, joka on hylätty, koskee, ettei valittaja ole osoittanut, että ne mafiaan kuuluvien henkilöiden luettelot, joihin hänen nimensä on merkitty, ovat Europolin laatimia ja ylläpitämiä. Toisaalta kyseisen tuomion 108 ja 109 kohdassa, joita hylätty kuudes valitusperuste niin ikään koskee, unionin yleinen tuomioistuin totesi, että valittajan väittämä ajallinen yhteys Europolin raportin ja Slovakian lehdistössä – jossa hänet oli sen jälkeen, kun häntä koskeva kansallinen rikostutkinta-aineisto oli vuotanut julkisuuteen, esitetty ”mafian jäsenenä” tai ”henkilönä, joka mainitaan luetteloissa mafiaan kuuluvista henkilöistä” – valittajasta esitettyjen luonnehdintojen muuttumisen välillä on ristiriidassa sekä valittajan itsensä että Europolin esittämien vuosina 2005, 2012 ja 2017 julkaistuihin lehtiartikkeleihin liittyvien todisteiden kanssa. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin myös totesi valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa, että ”Slovakian lehdistö on jo huomattavasti ennen vuoden 2019 alkua esittänyt kantajan ’mafian jäsenenä’ eikä ainoastaan ’kohuyrittäjänä’”, ja näiden todisteiden perusteella sulki pois sen, että ”kantajan esittäminen tällä tavalla olisi voinut johtua [häntä koskevan kansallisen] rikostutkinta-aineiston, [johon] Europolin raportti [kuuluu], vuotamisesta julkisuuteen”.

107

Näin ollen erityisesti valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa esitetyistä toteamuksista seuraa, että koska Europolin raportti on valittajan kannevaatimuksensa toisessa osassa väittämää vahinkoa aiheuttanutta tapahtumaa myöhäisempi ja koska se jo tästä syystä ei voi liittyä tähän tapahtumaan, on poissuljettua, että vahingolla, valittaja vetoaa, voisi olla yhteys mahdolliseen Europolin ja Slovakian viranomaisten välisen yhteistyön yhteydessä tapahtuneeseen laittomaan tietojenkäsittelyyn. Kuten edellä tämän tuomion 96–102 kohdassa todettiin, valittaja ei ole osoittanut kuudennen valitusperusteensa yhteydessä, että unionin yleinen tuomioistuin otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla tai teki oikeudellisen virheen siltä osin kuin on kyse näistä toteamuksista.

108

Näin ollen edellä tämän tuomion 81 kohdassa mainittu edellytys, jonka on täytyttävä, jotta Europolille syntyisi yhteisvastuu asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan perusteella, ei käsiteltävässä tapauksessa täyty, joten tämä vastuu ei missään tapauksessa voi syntyä kannevaatimuksen toisen osan perusteella.

109

Tästä seuraa, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa ja kyseisen tuomion 92–95 kohdassa esitetyistä syistä tunnustanut periaatetta, jonka mukaan Europol on yhteisvastuussa kyseisen asetuksen yhteydessä, viides valitusperuste on hylättävä tehottomana.

110

Koska viides ja kuudes valitusperuste on hylätty, valitus on hylättävä siltä osin kuin se koskee kannevaatimuksen toista osaa.

111

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaan unionin tuomioistuin voi, jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

112

Kun käsiteltävässä tapauksessa otetaan huomioon erityisesti se, että valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostama kanne perustui kanneperusteisiin, jotka oli käsitelty kontradiktorisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa ja joiden tutkinta ei vaadi minkään ylimääräisen prosessinjohtotoimen tai asian selvittämistoimen toteuttamista, unionin tuomioistuin katsoo, että kanne on ratkaisukelpoinen ja se on ratkaistava lopullisesti siltä osin kuin asia on edelleen sen käsiteltävänä (ks. analogisesti tuomio 4.3.2021, komissio v. Fútbol Club Barcelona, C‑362/19 P, EU:C:2021:169, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

113

Koska valituksenalainen tuomio osittain kumotaan, on tarpeen lausua ainoastaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn kannevaatimuksen ensimmäisestä osasta, sellaisena kuin se on rajattuna edellä tämän tuomion 49 kohdassa.

114

Valittaja vaatii SEUT 268 ja SEUT 340 artiklan sekä asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdan perusteella 50000 euron suuruista korvausta vahingosta, jonka hän katsoo itselleen aiheutuneen kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevien henkilötietojen luovuttamisesta, kun ne asetettiin yleisön saataville internetissä ja toistettiin Slovakian lehdistössä. Valittajan mukaan tällä henkilötietojen luovuttamisella loukattiin sen seurauksena, että nämä tiedot julkaistiin, hänen kunniaansa, vahingoitettiin hänen ammatillista mainettaan ja loukattiin hänen perusoikeuskirjan 7 artiklassa taattua oikeuttaan siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä ja viestejään kunnioitetaan.

115

Tältä osin valittaja väittää asetuksen 2016/794 johdanto-osan 57 perustelukappaleeseen tukeutuen, että Europolin voidaan katsoa olevan yhteisvastuussa kyseisen asetuksen 50 artiklan 1 kohdan perusteella, jos vahinko, jota hän väittää itselleen aiheutuneen laittomasta tietojenkäsittelystä, on seurausta Europolin tai jäsenvaltion toiminnasta.

116

Europol väittää, ettei ole osoitettu, että se olisi käsitellyt tietoja laittomasti, koska ei ole näytetty toteen, että valittajaa koskevien tietojen vuotaminen julkisuuteen johtuu Europolista. Joka tapauksessa on niin, ettei kaikenlainen tietojen vuotaminen, vaikka se näytettäisiinkin toteen, automaattisesti synnytä Europolille sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta. Europol nimittäin väittää, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin elimelle voi syntyä sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu vain, jos kyseessä on erityisesti oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen. Asetuksen 2016/794 32 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan aseteta ehdotonta velvollisuutta saavuttaa tietty tulos, vaan siinä ainoastaan velvoitetaan Europol toteuttamaan tarpeelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi kaikenlaiselta luvattomalta käsittelyltä, minkä Europol on tehnyt. Europol ei myöskään ole koskaan käsitellyt kyseisistä matkapuhelimista peräisin olevia tietoja luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa.

117

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaisen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen edellyttää tiettyjen edellytysten täyttymistä, joita ovat oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen, syntynyt vahinko sekä syy-yhteys toimen antajalla olevan velvollisuuden laiminlyönnin ja vahinkoa kärsineille henkilöille aiheutuneen vahingon välillä (tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118

Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiselle asetettu ensimmäinen edellytys, joka on edellä tämän tuomion 73 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu unionin toimielimen, elimen tai laitoksen moititun toiminnan lainvastaisuus, jakautuu kahteen osaan, eli sen täyttymiseksi on tarpeen yhtäältä, että sellaista unionin oikeussääntöä on rikottu, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, ja toisaalta, että tämä rikkominen on riittävän ilmeistä (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 36 kohta).

119

Siltä osin kuin on kyse kyseisen edellytyksen ensimmäisestä osasta, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksityisten oikeudet syntyvät siten, että ne nimenomaisesti annetaan unionin oikeuden säännöksissä ja määräyksissä, mutta myös siten, että ne johtuvat näissä säännöksissä ja määräyksissä yksityisille, jäsenvaltioille ja unionin toimielimille, elimille ja laitoksille asetetuista, tarkasti määritellyistä positiivisista tai negatiivisista velvoitteista (ks. vastaavasti tuomio 22.12.2022, Ministre de la Transition écologique ja Premier ministre (Valtion vastuu ilman pilaantumisesta), C‑61/21, EU:C:2022:1015, 46 kohta). Tämä sääntö pätee myös unionin oikeudessa unionin virastojen, kuten Europolin, ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön yhteydessä asetettuihin velvoitteisiin.

120

Näiden velvoitteiden rikkominen voi loukata oikeuksia, jotka on täten implisiittisesti annettu yksityisille kyseisillä unionin oikeuden säännöksillä ja määräyksillä. Kyseisten säännösten ja määräysten täysi tehokkuus ja niiden oikeuksien suoja, joita kyseisten normien on tarkoitus antaa, edellyttävät, että yksityisillä on mahdollisuus saada korvausta (ks. vastaavasti tuomio 22.12.2022, Ministre de la Transition écologique ja Premier ministre (Valtion vastuu ilman pilaantumisesta), C‑61/21, EU:C:2022:1015, 47 kohta).

121

Käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että asetuksessa 2016/794 asetetaan Europolille ja niille jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, joiden pitää tehdä unionin kyseisen viraston kanssa yhteistyötä rikoksiin liittyviä syytetoimia varten, yksityisten suojelua heitä koskevien henkilötietojen laittomalta käsittelyltä koskeva velvoite, joka ilmenee erityisesti kyseisen asetuksen 2 artiklan h, i ja k alakohdasta, 28 artiklan 1 kohdan a ja f alakohdasta, 38 artiklan 4 kohdasta ja 50 artiklan 1 kohdasta yhdessä luettuina.

122

Asetuksen 2016/794 2 artiklan k alakohdan mukaan ”käsittelyllä” tarkoitetaan nimittäin toimintoa tai toimintoja, joita kohdistetaan henkilötietoihin tai henkilötietojen kokoelmiin joko automaattista tietojenkäsittelyä käyttäen tai muutoin, kuten tietojen luovuttamista siirtämällä, levittämällä tai asettamalla ne muutoin saataville. Asetuksen 2 artiklan h ja i alakohdan mukaan ”henkilötiedoilla” tarkoitetaan kaikkia rekisteröityyn liittyviä tietoja ja ”rekisteröidyllä” tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä. Lisäksi asetuksen 28 artiklan 1 kohdan a alakohdassa edellytetään, että henkilötietoja on käsiteltävä ”asianmukaisesti ja lainmukaisesti”, ja f alakohdassa, että ne on käsiteltävä tavalla, jolla varmistetaan henkilötietojen asianmukainen turvallisuus. Asetuksen 38 artiklan 4 kohdan mukaan Europol on vastuussa 28 artiklan 1 kohdan a ja f alakohdassa tarkoitettujen periaatteiden noudattamisesta. Asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa asetetaan, siltä osin kuin siinä velvoitetaan kyseisessä asetuksessa tarkoitettuun yhteistyöhön osallistuvat yhteisöt korvaamaan vahingot, joita luonnolliselle henkilölle aiheutuu laittomasta tietojenkäsittelystä, näille yhteisöille implisiittinen velvoite suojella kaikkia luonnollisia henkilöitä heitä koskevien henkilötietojen laittomalta saataville asettamiselta.

123

Edellä 121 ja 122 kohdassa mainituista säännöksistä yhdessä luettuina ilmenee, että kaikenlainen Europolin ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten asetuksen 2016/794 mukaisen yhteistyön yhteydessä käsittelemien henkilötietojen luovuttaminen henkilöille, joilla ei ole oikeutta tutustua niihin, merkitsee sellaisen unionin oikeussäännön rikkomista, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille.

124

Käsiteltävässä tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 1, 2, 44, 84, 85 ja 90 kohdassa esittämistä toteamuksista, jotka unionin tuomioistuin on hyväksynyt, ilmenee, että kyseisiin matkapuhelimiin, jotka Slovakian viranomaiset toimittivat Europolille asetuksen 2016/794 mukaisen yhteistyön yhteydessä, sisältyneet valittajaa koskevat henkilötiedot, jotka muodostuivat valittajan ja hänen ystävättärensä välisistä yksityisistä keskusteluista, haettiin näistä puhelimista ja että nämä tiedot, jotka olivat aluksi Europolin ja 23.10.2018 lähtien Europolin ja kyseisten viranomaisten hallussa, luovutettiin henkilöille, joilla ei ollut oikeutta tutustua niihin, mikä johti niiden julkaisemiseen Slovakian lehdistössä 20.5.2019. Nämä seikat viittaavat edellisessä kohdassa tarkoitetun kaltaiseen rikkomiseen.

125

Tältä osin on hylättävä Europolin väite, jonka mukaan se on noudattanut asetuksessa 2016/794 sille asetettuja velvoitteita toteuttamalla asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi kaikenlaiselta luvattomalta käsittelyltä. Kuten nimittäin edellä tämän tuomion 80 kohdassa todettiin, asetuksen 50 artiklan 1 kohdassa otetaan käyttöön yhteisvastuujärjestelmä, jonka puitteissa henkilö, joka katsoo, että hänen tietojaan on käsitelty laittomasti, vapautetaan osoittamasta, minkä kyseisen asetuksen mukaiseen yhteistyöhön osallistuneen yhteisön syyksi tämä käsittely on luettavissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Europolin mahdollisuutta saattaa asia tarvittaessa myöhemmin hallintoneuvostonsa käsiteltäväksi asetuksen 50 artiklan 2 kohdan nojalla sen määrittämiseksi, kuka viime kädessä on vastuussa kyseiselle henkilölle myönnettävästä korvauksesta.

126

Sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen ensimmäisen edellytyksen toisesta osasta, joka koskee sellaisen unionin oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, on todettava, että ratkaiseva peruste unionin oikeuden rikkomisen luokittelemiseksi riittävän ilmeiseksi on rikotussa oikeussäännössä harkintavallalle asetettujen rajojen selvä ja vakava rikkominen (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2000, Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 4.4.2017, Euroopan oikeusasiamies v. Staelen,C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Jos asianomaisella viranomaisella on harkintavaltaa hyvin vähän tai ei ollenkaan, jo pelkkä unionin oikeuden rikkominen voi riittää osoittamaan tämän oikeuden riittävän ilmeisen rikkomisen (tuomio 10.7.2003, komissio v. Fresh Marine, C‑472/00 P, EU:C:2003:399, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällaista rikkomista merkitsevät muun muassa anteeksiantamattomat virheet, tehtävän hoitamisessa tapahtuneet vakavat laiminlyönnit tai ilmeinen huolimattomuus (ks. vastaavasti tuomio 30.1.1992, Finsider ym. v. komissio,C‑363/88 ja C‑364/88, EU:C:1992:44, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

127

Tätä arvioitaessa on otettava huomioon se ala, ne edellytykset ja se asiayhteys, joissa mainittu velvoite koskee kyseistä viranomaista (ks. vastaavasti tuomio 4.4.2017, Euroopan oikeusasiamies v. Staelen,C‑337/15 P, EU:C:2017:256, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

128

Lisäksi on otettava huomioon muun muassa rikotun säännön selkeys ja täsmällisyys samoin kuin rikotussa säännössä kyseiselle viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), säänneltävän tilanteen monitahoisuus ja lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet (tuomio 19.4.2007, Holcim (Deutschland) v. komissio, C‑282/05 P, EU:C:2007:226, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

129

Käsiteltävässä tapauksessa on todettava yhtäältä, että edellä tämän tuomion 122 ja 123 kohdassa mainituissa säännöksissä ei anneta asetuksen 2016/794 mukaiseen yhteistyöhön osallistuville yhteisöille minkäänlaista harkintavaltaa siltä osin kuin on kyse niiden velvollisuudesta suojella luonnollisia henkilöitä kaikenlaiselta häntä koskevien henkilötietojen laittomalta saataville asettamiselta toteuttamalla tätä varten asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet. Toisaalta kyseinen velvoite kuuluu Europolin ja jäsenvaltioiden rikoksiin liittyviä syytetoimia varten tekemään arkaluonteiseen yhteistyöhön, jossa henkilötietoja käsitellään ilman asianomaisten henkilöiden myötävaikutusta ja useimmiten heidän tietämättään ja näin ollen heidän voimatta mitenkään puuttua siihen estääkseen tietojensa mahdollisesti laittoman käsittelyn.

130

Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisten tietovälineiden mahdollisesti sisältämien tietojen yksityisyys tukee sitä, että valittajaa koskevat henkilötiedot olisi pitänyt ehdottomasti suojata, ja näin on sitäkin suuremmalla syyllä siksi, ettei näillä tiedoilla ole mitään yhteyttä niihin tosiseikkoihin, joiden perusteella valittaja asetettiin syytteeseen.

131

Näin ollen on katsottava edellä tämän tuomion 124 kohdassa mainitut unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset huomioon ottaen, että Europolin ja Slovakian viranomaisten asetuksen 2016/794 mukaisesti tekemän yhteistyön yhteydessä tapahtunut laiton tietojenkäsittely merkitsee sellaisen unionin oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille.

132

Tähän on lisättävä, että Europolin väite, jonka mukaan kyseisistä matkapuhelimista haetut tiedot eivät koskaan olleet sen hallussa luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa, ei voi kyseenalaistaa sitä, että tämän yhteistyön yhteydessä tapahtui tällainen rikkominen laittoman tietojenkäsittelyn seurauksena. Kuten edellä tämän tuomion 80 kohdasta ilmenee, asetuksen 2016/794 50 artiklan 1 kohdassa otetaan käyttöön yhteisvastuujärjestelmä, jonka yhteydessä henkilö, jolle on aiheutunut vahinkoa tällaisesta käsittelystä, vapautetaan osoittamasta, kumman kyseiseen yhteistyöhön osallistuneen yhteisön syyksi tämä käsittely on luettavissa. Tästä seuraa, ettei tämä väite missään tapauksessa voi menestyä käsiteltävän asian yhteydessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Europolin mahdollisuutta tarvittaessa vedota siihen saattaessaan asian hallintoneuvostonsa käsiteltäväksi asetuksen 50 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

133

SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaisen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen toisesta ja kolmannesta edellytyksestä, jotka koskevat aiheutuneen vahingon ja tämän vahingon ja unionin oikeussäännön riittävän ilmeisen rikkomisen, tässä tapauksessa laittoman tietojenkäsittelyn, välisen syy-yhteyden toteen näyttämistä, valittaja väittää, että kyseisten matkapuhelimien sisältämien häntä koskevien henkilötietojen luovuttaminen loukkasi, koska nämä tiedot julkaistiin, paitsi hänen oikeuttaan yksityiselämän kunnioittamiseen , myös hänen oikeuttaan perhe-elämän kunnioittamiseen. Tämä tietojen luovuttaminen vaikutti kielteisesti valittajan suhteeseen omiin tyttäriinsä, joita kyseisten tietojen julkaiseminen järkytti syvästi, sillä niistä ilmeni muun muassa heidän isänsä ja tämän ystävättären välinen intiimi suhde, jota riepoteltiin julkisuudessa, sekä heidän yksityiset keskustelunsa. Tämä aiheutti valittajassa turhautuneisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, loukkasi valittajan kunniaa ja vahingoitti hänen ammatillista mainettaan. Tietojen luovuttamisella loukattiin myös valittajan perusoikeuskirjan 7 artiklassa taattua oikeutta siihen, että hänen viestejään kunnioitetaan.

134

Europol ei ole esittänyt mitään erityistä väitettä sen henkisen kärsimyksen, jota valittaja väittää itselleen aiheutuneen, tosiasiallisuudesta eikä laittoman tietojenkäsittelyn ja tämän kärsimyksen välisestä syy-yhteydestä. Se on ainoastaan väittänyt, että koska vahinkoa aiheuttaneesta tapahtumasta tai sen luettavuudesta Europolin syyksi ei ole todisteita, kannevaatimuksen ensimmäinen osa on hylättävä.

135

Vahingon tosiasiallisuutta ja syy-yhteyttä koskevista edellytyksistä on todettava, että unioni voi joutua sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen ainoastaan siinä tapauksessa, että valittaja on tosiaan kärsinyt todellisen ja varman vahingon ja että vahinko on riittävän suorassa syy-yhteydessä unionin oikeussäännön väitettyyn rikkomiseen. Valittajan tehtävänä on esittää todisteita unionin tuomioistuimille näyttääkseen toteen sen vahingon olemassaolon ja laajuuden, johon hän vetoaa, sekä kyseisen rikkomisen ja väitetyn vahingon välillä olevasta riittävän suorasta syy-yhteydestä (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 61 ja 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

136

Kuten edellä tämän tuomion 124 kohdassa todettiin, käsiteltävässä tapauksessa laiton tietojenkäsittely, jota valittajan ja hänen ystävättärensä välisiin yksityisiin keskusteluihin liittyvien tietojen luvaton luovuttaminen asiaankuulumattomille henkilöille merkitsi, johti näiden tietojen asettamiseen yleisön saataville, mistä on osoituksena niiden julkaiseminen Slovakian lehdistössä. Näiden keskustelujen sisältö huomioon ottaen on katsottava, että tällä laittomalla tietojenkäsittelyllä loukattiin valittajan oikeutta yksityis- ja perhe-elämänsä ja viestiensä kunnioittamiseen, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 7 artiklassa, sekä loukattiin valittajan kunniaa ja vahingoitettiin hänen mainettaan, mistä aiheutui valittajalle henkistä kärsimystä.

137

Valittaja vaatii 50000 euron suuruista korvausta kannevaatimuksen ensimmäisen osan yhteydessä väitetystä vahingosta.

138

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoi, että kannevaatimuksen ensimmäisen osan tarkastelu oli rajattava ainoastaan valittajan ja hänen ystävättärensä välisten yksityis- ja seksuaalisluonteisten keskustelujen sanatarkkojen sisältöjen luovuttamisesta aiheutuneeseen väitettyyn vahinkoon, koska valittaja ei ole esittänyt mitään todisteita, joilla voitaisiin suoraan tai epäsuorasti osoittaa, että edellä tämän tuomion 26 kohdassa mainitut valokuvat on tosiasiallisesti luovutettu.

139

Koska tätä kannevaatimuksen ensimmäisen osan osittaista hylkäämistä ei ole riitautettu valituksen yhteydessä, väitetyn vahingon tästä osasta ei voida myöntää valittajalle korvausta.

140

Näin ollen on todettava, että henkinen kärsimys, jota valittajalle aiheutui hänen ja hänen ystävättärensä välisten yksityisten keskustelujen sanatarkkojen sisältöjen luovuttamisesta, on asianmukaisesti korvattavissa maksamalla hänelle korvaus, jonka kohtuulliseksi määräksi vahvistetaan 2000 euroa.

141

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista, jos valitus on perusteeton tai jos valitus hyväksytään ja se itse ratkaisee riidan lopullisesti.

142

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

143

Käsiteltävässä tapauksessa valittaja vaatii, että oikeudenkäyntikuluista päätetään ”pääasian oikeudenkäynnissä”. Tältä osin on todettava, että vaikka valittaja ensimmäisessä oikeusasteessa esittämissään vaatimuksissa vaati, että Europol velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, se ei ole valituksessaan vaatinut valitusasian käsittelystä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

144

Europol on vaatinut valittajan velvoittamista korvaamaan sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

145

Koska osa vaatimuksista on ratkaistu kantajan ja osa vastaajan hyväksi muutoksenhakuasteessa ja koska näin on tehty osittain myös ensimmäisessä oikeusasteessa, kummankin on vastattava sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

146

Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, todetaan, että jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Slovakian tasavallan, joka on ollut väliintulijana unionin tuomioistuimessa, on siten vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: