–

A, edustajanaan J. Kuusivaara, asianajaja,

–

B, edustajinaan E. Wehka-aho ja A. Saarikoski, luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat,

–

Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,

–

Ruotsin hallitus, asiamiehinään O. Simonsson, J. Lundberg, C. Meyer-Seitz, A. M. Runeskjöld, M. Salborn Hodgson, H. Shev, H. Eklinder ja R. Shahsavan Eriksson,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Huttunen, W. Wils ja A. Azema,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL 2003, L 338, s. 1; jäljempänä Bryssel II a ‑asetus) 2 artiklan 11 alakohdan ja 11 artiklan 4 kohdan, Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (jäljempänä Haagin yleissopimus) 13 artiklan 1 kappaleen b kohdan ja 20 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 24 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat alaikäisen lapsen isä A ja äiti B, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, ja jossa on kyse isän Haagin yleissopimuksen nojalla tekemästä hakemuksesta lapsen palauttamiseksi Ruotsiin sen jälkeen, kun lapsi ja hänen äitinsä on siirretty Suomeen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) perusteella annetun päätöksen täytäntöön panemiseksi.

3

Haagin yleissopimuksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Tämän yleissopimuksen tarkoituksena on:

a) turvata johonkin sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen;

b) turvata se, että sopimusvaltion oikeusjärjestykseen perustuvia huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia oikeuksia kunnioitetaan toisissa sopimusvaltioissa.”

4

Mainitun yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Edellä olevan artiklan määräysten estämättä pyynnön vastaanottaneen valtion oikeus- tai hallintoviranomainen ei ole velvollinen määräämään lasta palautettavaksi, jos henkilö, laitos tai muu elin, joka vastustaa palauttamista, näyttää toteen, että:

a) henkilö, laitos tai muu elin, jolle lapsen henkilöstä huolehtiminen kuului, ei ollut tosiasiallisesti käyttänyt huoltoa koskevia oikeuksia lapsen poisviemisen tai palauttamatta jättämisen ajankohtana taikka oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen joko sen tapahtuessa tai jälkikäteen hyväksynyt; tai

b) on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi taikka että lapsi muutoin joutuisi kestämättömään tilanteeseen.”

5

Haagin yleissopimuksen 20 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Lapsen palauttamisesta 12 artiklan mukaisesti voidaan kieltäytyä, jos palauttaminen ei olisi sallittua pyynnön vastaanottaneen valtion ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa koskevien perusperiaatteiden mukaisesti.”

6

Bryssel II a ‑asetuksen johdanto-osan 5, 17 ja 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7

Kyseisen asetuksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan, riippumatta siitä millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät:

– –

– –

2.   Edellä 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin asioihin kuuluvat erityisesti:

8

Mainitun asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –

9

Saman asetuksen 11 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [Haagin yleissopimuksen] nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

– –

4.   Tuomioistuin ei voi kieltäytyä lapsen palauttamisesta [Haagin yleissopimuksen] 13 artiklan b kohdan perusteella, jos on todettu, että on toteutettu riittävät järjestelyt lapsen suojelemiseksi hänen palauttamisensa jälkeen.”

10

Dublin III ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kaikkien tässä asetuksessa säädettyjen menettelyjen soveltamisessa otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.”

11

Dublin III ‑asetuksen 12 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos hakijalla on hallussaan useampia eri jäsenvaltioiden myöntämiä voimassa olevia oleskelulupia tai viisumeja, jäsenvaltiot ovat vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä seuraavassa järjestyksessä:

– –”

12

Kyseisen asetuksen 29 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Hakijan tai muun 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetun henkilön siirto pyynnön esittäneestä jäsenvaltiosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon tapahtuu pyynnön esittäneen jäsenvaltion kansallisen lain mukaisesti ja sen jälkeen kun asianomaiset jäsenvaltiot ovat päässeet asiasta yhteisymmärrykseen ja heti kun se on käytännössä mahdollista, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toinen jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin tai muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

– –

3.   Jos henkilön siirtämisessä on tapahtunut virhe tai siirtopäätös on kumottu muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn perusteella siirron toteuttamisen jälkeen, siirron toteuttaneen jäsenvaltion on viipymättä otettava asianomainen henkilö takaisin.”

13

Vuoden 2019 toukokuussa kolmannen maan kansalaiset A ja B, jotka olivat siihen asti asuneet Suomessa vuodesta 2016 alkaen, muuttivat asumaan Ruotsiin. Heidän liitostaan syntyi lapsi 5.9.2019. Lapsen asuinpaikka oli siis Ruotsissa, ja hänen molemmat vanhempansa käyttivät oikeuttaan lapsen huoltoon yhdessä.

14

Äidille oli myönnetty isän työperusteisen oleskeluluvan perusteella perhesideperusteinen oleskelulupa sekä Suomeen ajalle 28.12.2017–27.12.2021 että Ruotsiin ajalle 11.3.2019–16.9.2020.

15

Ruotsin toimivaltaiset viranomaiset ottivat 11.11.2019 antamallaan päätöksellä lapsen huostaan ja sijoittivat hänet asumaan äitinsä kanssa naisille tarkoitetussa turvakodissa Ruotsissa siihen saakka, kunnes heidät siirrettiin Suomeen 24.11.2020. Tämä päätös vahvistettiin 17.1.2020 annetulla hallintotuomioistuimen tuomiolla, jossa viitattiin isän äitiin kohdistamaan väkivaltaan, jota lapsi oli joutunut todistamaan, todelliseen vaaraan lapsen kehitykselle ja terveydelle ja vaaraan siitä, että isä veisi lapsen vanhempien lähtömaahan ilman äidin suostumusta.

16

Ruotsin hallituksen vastauksena unionin tuomioistuimen pyyntöön toimittamien lisätietojen mukaan isällä oli huostaanoton aluksi vain oikeus saada kuvia ja videoita lapsesta. Tämän jälkeen järjestettiin vierailuja sosiaalihuollon työntekijän läsnä ollessa, mutta ne olivat hyvin lyhyitä tapaamisia lapsen nuoren iän ja sen vuoksi, että isää ei pidetty lapsen kannalta luotettavana henkilönä.

17

Isä haki 21.11.2019 lapselle oleskelulupaa Ruotsissa isän ja lapsen välisen perhesiteen perusteella. Myös äiti haki 4.12.2019 lapselle oleskelulupaa Ruotsissa.

18

Äiti haki 7.8.2020 Ruotsissa turvapaikkaa itselleen ja lapselle perustellen hakemustaan isän äitiin kohdistamalla perheväkivallalla ja vakavalla vaaralla joutua isän sukuun liittyvän kunniaväkivallan kohteeksi, jos lapsi palautetaan lähtömaahansa.

19

Suomen tasavalta vahvisti 27.8.2020 olevansa Dublin III ‑asetuksen 12 artiklan 3 kohdan nojalla vastuussa äidin ja lapsen turvapaikkahakemusten käsittelystä siitä syystä, että Suomen tasavallan äidille myöntämän oleskeluluvan voimassaolo (viimeinen voimassaolopäivä 27.12.2021) päättyi myöhemmin kuin Ruotsin kuningaskunnan myöntämän oleskeluluvan voimassaolo (viimeinen voimassaolopäivä 16.9.2020).

20

Ruotsin viranomaiset jättivät isän lapselle tekemän oleskelulupahakemuksen sillensä, jättivät äidin itselleen ja lapselle tekemän turvapaikkahakemuksen tutkimatta ja määräsivät lapsen ja hänen äitinsä siirtämisestä Suomeen 27.10.2020 antamallaan päätöksellä. Kyseisestä päätöksestä ilmenee, että lapsen etua on arvioitu päätöstä tehtäessä Dublin III ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tältä osin katsottiin, että isää oli pidettävä uhkana lapselle ja että kun otettiin huomioon se, ettei lapsella ollut ollut yhteyttä isäänsä, isän ja lapsen erottaminen tietyn ajanjakson ajaksi ei ollut lapsen edun vastaista. Koska isällä on oleskelulupa Suomessa, lapsen siirtoa Suomeen ei myöskään pidetty esteenä sille, että isä käyttää oikeuttaan tavata lasta.

21

Äiti noudatti 24.11.2020 vapaaehtoisesti Ruotsin viranomaisten Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdan nojalla antamaa päätöstä siirtää hänet ja hänen lapsensa Suomeen.

22

Isä valitti 7.12.2020 Ruotsin viranomaisten päätöksestä jättää isän tekemä hakemus lapsen oleskeluluvasta sillensä ja siirtää lapsi Suomeen.

23

Migrationsdomstolen i Stockholm (Tukholman maahanmuuttotuomioistuin, Ruotsi) kumosi tämän päätöksen 21.12.2020 antamallaan tuomiolla ja palautti asian Ruotsin maahanmuuttoviranomaiselle, sillä lapsen isää ei ollut kuultu asian käsittelyssä.

24

Ruotsin maahanmuuttoviranomainen päätti 29.12.2020 antamallaan päätöksellä jättää asiat sillensä lapsen lähdettyä Suomeen. Isä valitti 19.1.2021 tästä päätöksestä Migrationsdomstolen i Stockholmiin, joka hylkäsi valituksen 6.4.2021 antamallaan tuomiolla.

25

Isä haki 5.1.2021 jälleen Ruotsin viranomaisilta lapselle oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Tämän oleskelulupaa Ruotsissa koskevan hakemuksen käsittely on kesken.

26

Äiti haki 11.1.2021 Suomesta turvapaikkaa itselleen ja lapselle. Suomen viranomaiset peruuttivat 26.3.2021 äidille aiemmin Suomessa myönnetyn oleskeluluvan, jonka voimassaolon oli lähtökohtaisesti tarkoitus päättyä 27.12.2021. Turvapaikkahakemusten käsittely Suomessa on kesken.

27

Lapsen huoltoa koskevan oikeuden osalta Västmanlands tingsrätt (Västmanlandin käräjäoikeus, Ruotsi) pysytti vuoden 2020 marraskuussa – eli vähän ennen äidin ja lapsen siirtämistä Suomeen – lapsen vanhempiensa yhteishuollossa. Lapsen äiti on kiistänyt käräjäoikeuden toimivallan käsitellä asiaa lapsen siirryttyä Suomeen. Käräjäoikeus tuomitsi vanhemmat avioeroon, uskoi lapsen huollon yksin äidille ja hylkäsi isän vaatimuksen lapsen tapaamisoikeudesta 29.4.2021. Svea hovrättin (Svean hovioikeus, Ruotsi) 23.6. ja 24.6.2021 antamalla tuomiolla isän käräjäoikeuden ratkaisun osalta tekemä valituslupahakemus hylättiin.

28

Isä vaati 21.12.2020 Helsingin hovioikeudessa vireille tulleessa hakemuksessa, että lapsi määrätään heti palautettavaksi Ruotsiin. Ruotsin viranomaiset totesivat 26.1.2021 päivätyssä selvityksessä hovioikeudelle, ettei lapsella eikä äidillä ole voimassa olevaa oleskelulupaa Ruotsissa eikä näin ollen oikeutta saapua Ruotsiin tai oleskella siellä.

29

Helsingin hovioikeus hylkäsi hakemuksen 25.2.2021 antamallaan päätöksellä ja totesi muun muassa, ettei asiassa ollut aihetta katsoa, että äiti olisi vienyt lapsen luvattomasti pois asuinpaikkavaltiostaan. Isä valitti tästä päätöksestä ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen ja vaati sen kumoamista.

30

Korkein oikeus päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vastauksena unionin tuomioistuimen tietopyyntöön tarkentanut 21.5.2021 muun muassa, että isän vaatimus siitä, että lapsi määrätään palautettavaksi Dublin III ‑asetuksen nojalla, on jätetty tutkimatta.

32

Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkensi toisen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuotoa seuraavasti:

”Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kielteisesti, onko Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 11 alakohtaa luvattomasta palauttamatta jättämisestä tulkittava siten, että kysymys on säännöksessä tarkoitetun kaltaisesta tilanteesta, kun lapsen asuinpaikkavaltion tuomioistuin on kumonnut viranomaisen asian käsittelyn siirtämistä koskevan ratkaisun, jota koskeva asia on jätetty lapsen ja äidin poistuttua asuinpaikkavaltiosta sillensä, eikä palautettavaksi vaaditulla lapsella ole enää asuinpaikkavaltiossaan voimassaolevaa oleskelulupaa, eikä oikeutta saapua valtioon tai oleskella valtiossa?”

33

Ruotsin hallitus vastasi unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin 31.5.2021 päivätyllä kirjelmällä ja toimitti tämän pyytämät asiakirjat.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa määrätyssä kiireellisessä menettelyssä.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on korostanut pyyntönsä tueksi, että unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksiin antamat vastaukset ovat asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä, koska se määrää niiden perusteella, onko lapsi palautettava Ruotsiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vedonnut etenkin Bryssel II a ‑asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleeseen, jonka mukaan lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa lapsi olisi palautettava viipymättä, ja täsmentänyt, että kun otetaan huomioon lapsen ikä, hänen Suomessa oleskelunsa kesto ja se, että menettelyn pitkittyminen voi vahingoittaa lapsen ja isän välisen suhteen kehittymisen, asian käsitteleminen kiireellisessä menettelyssä on ehdottoman välttämätöntä.

36

Tältä osin on korostettava ensinnäkin, että nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee Bryssel II a ‑asetuksen tulkintaa; kyseinen asetus on annettu etenkin EY 61 artiklan c alakohdan nojalla, ja tästä artiklasta on tullut SEUT 67 artikla, joka sisältyy EUT-sopimuksen kolmannessa osassa olevaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaan V osastoon. Ennakkoratkaisupyyntö voidaan näin ollen käsitellä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

37

Toiseksi on huomautettava, että pääasiassa kyseessä olevan valituksen on pannut vireille isä, joka on ollut usean kuukauden ajan erossa alle kaksivuotiaasta lapsestaan, saadakseen lapsen välittömästi palautetuksi Ruotsiin Haagin yleissopimuksen perusteella.

38

Unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto on esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt näin ollen 6.5.2021 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja toisella ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 11 alakohtaa tulkittava siten, että tilanne, jossa toinen vanhemmista joutuu ilman toisen vanhemman suostumusta viemään lapsensa tämän asuinpaikkavaltiosta toiseen jäsenvaltioon sellaisen siirtopäätöksen täytäntöön panemiseksi, jonka ensin mainittu jäsenvaltio on antanut Dublin III ‑asetuksen perusteella, ja jäämään sittemmin jälkimmäiseen jäsenvaltioon sen jälkeen, kun kyseinen siirtopäätös on kumottu, eivätkä ensin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ole päättäneet ottaa siirrettyjä henkilöitä takaisin tai antaa heille lupaa oleskeluun, voi merkitä kyseisessä säännöksessä tarkoitettua luvatonta poisviemistä tai luvatonta palauttamatta jättämistä.

40

Ensimmäiseksi on todettava Bryssel II a ‑asetuksen aineellisesta soveltamisalasta, että kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan asetusta sovelletaan, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät muun muassa vanhempainvastuun myöntämiseen, käyttämiseen, siirtämiseen, rajoittamiseen tai lopettamiseen. Tässä yhteydessä siviilioikeudellisen asian käsitettä ei ole nähtävä suppeasti vaan unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, joka kattaa erityisesti kaikki samassa asetuksessa tarkoitettua vanhempainvastuuta koskevat hakemukset, toimenpiteet tai tuomiot kyseisen asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa mainitun tavoitteen mukaisesti (tuomio 21.10.2015, Gogova, C‑215/15, EU:C:2015:710, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Tältä osin on huomautettava, että vanhempainvastuun käsite määritellään Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 7 alakohdassa laajasti siten, että sillä tarkoitetaan oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka liittyvät lapsen henkilöön tai omaisuuteen ja jotka jollakin luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on tuomioistuimen tuomion tai lain taikka voimassa olevan sopimuksen perusteella. Vaikka tämän asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa luetellaan asetuksen kattamat ”vanhempainvastuun” alat, tämä luettelo ei myöskään ole tyhjentävä vaan pelkästään viitteellinen, kuten ilmauksen ”erityisesti” käyttö osoittaa (tuomio 21.10.2015, Gogova, C‑215/15, EU:C:2015:710, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Sen määrittämiseksi, kuuluuko vaatimus Bryssel II a ‑asetuksen soveltamisalaan, on nojauduttava vaatimuksen kohteeseen (tuomio 21.10.2015, Gogova, C‑215/15, EU:C:2015:710, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että lapsen isä on esittänyt vaatimuksensa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle saadakseen lapsen heti palautetuksi Ruotsiin Haagin yleissopimuksen perusteella. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen vaatimuksen kohteena on vanhempainvastuu, joten Bryssel II a ‑asetusta sovelletaan.

44

Toiseksi on todettava lapsen poisviemisen tai palauttamatta jättämisen luonnehtimisesta luvattomaksi, että Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 11 alakohdan sanamuodostakin jo ilmenee, että lapsen luvattomana poisviemisenä tai palauttamatta jättämisenä on pidettävä lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, joka loukkaa oikeutta lapsen huoltoon, joka perustuu tuomioistuimen päätökseen tai lakiin taikka sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan voimassa olevaan sopimukseen, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, ja oikeutta lapsen huoltoon oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty, joko yhdessä tai yksin, tai olisi käytetty, jollei poisviemistä tai palauttamatta jättämistä olisi tapahtunut.

45

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 34 kohdassa huomauttanut, tästä säännöksestä ilmenee, että lapsen poisviemisen tai palauttamatta jättämisen luonnehtiminen luvattomaksi edellyttää kahden edellytyksen täyttymistä eli yhtäältä poisviemistä, joka loukkaa sen jäsenvaltion, jossa lapsen asuinpaikka oli, oikeuden nojalla myönnettyä oikeutta lapsen huoltoon, mikä edellyttää sen määrittämistä, missä lapsen asuinpaikka oli ennen hänen poisviemistään (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2017, OL, C‑111/17 PPU, EU:C:2017:436, 53 kohta), ja toisaalta sitä, että oikeutta lapsen huoltoon on tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty, jollei luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä olisi tapahtunut.

46

Tätä tukee lisäksi Bryssel II a ‑asetuksen tavoite. Vaikka kyseisen asetuksen tarkoituksena on, kuten sen johdanto-osasta ilmenee, luoda oikeudellinen alue, joka perustuu tuomioistuinten ratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, säätämällä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, kun taas Haagin yleissopimuksen tarkoituksena on sen 1 artiklan a kohdan mukaan turvata johonkin sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen, näiden kahden instrumentin välillä, joiden yhteisenä tavoitteena on ennen kaikkea estää lapsikaappauksia valtioiden välillä ja varmistaa kaappausten yhteydessä lapsen pikainen palauttaminen valtioon, jossa lapsen asuinpaikka on, vallitsee näet kiinteä yhteys (tuomio 19.9.2018, C.E. ja N.E., C‑325/18 PPU ja C‑375/18 PPU, EU:C:2018:739, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Haagin yleissopimuksessa ja Bryssel II a ‑asetuksessa tarkoitetulla palauttamismenettelyllä pyritään siihen, ettei jompikumpi vanhemmista voi vahvistaa asemaansa lapsen huoltajuuskysymyksen osalta sivuuttamalla lainvastaisella menettelyllä niiden tuomioistuimien toimivallan, jotka on lähtökohtaisesti etenkin mainitussa asetuksessa säädetyissä säännöissä nimetty ratkaisemaan kysymys kyseistä lasta koskevasta vanhempainvastuusta (ks. vastaavasti tuomio 23.12.2009, Detiček, C‑403/09 PPU, EU:C:2009:810, 49 kohta; tuomio 9.10.2014, C, C‑376/14 PPU, EU:C:2014:2268, 67 kohta ja tuomio 8.6.2017, OL, C‑111/17, EU:C:2017:436, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Sitä, että vanhempi, jolla on oikeus lapsensa huoltoon, siirtyy tämän lapsen kanssa muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jossa lapsen asuinpaikka oli, noudattaakseen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten Dublin III ‑asetuksen perusteella antamaa siirtopäätöstä, joka koskee sekä kyseistä vanhempaa että hänen lastaan, ei kuitenkaan voida pitää edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuna lainvastaisena menettelynä, joka voitaisiin luonnehtia Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitetuksi luvattomaksi poisviemiseksi, eikä ole tarpeen tarkastaa ensin, ovatko tämän tuomion 45 kohdassa tarkoitetut edellytykset – ja etenkin edellytys, joka koskee sellaista lapsen poisviemistä, joka loukkaa tosiasiallisesti käytettyä oikeutta lapsen huoltoon – täyttyneet.

49

Sitä, että kyseessä olevalla vanhemmalla ja lapsella oli velvollisuus noudattaa siirtopäätöstä siksi, että se oli siirron toteuttamisajankohtana täytäntöönpanokelpoinen, koska kyseisenä ajankohtana päätöksen täytäntöönpanoa ei ollut lykätty eikä päätöstä ollut kumottu, on nimittäin pidettävä pelkkänä kyseisen päätöksen lakisääteisenä seurauksena, josta tätä vanhempaa ei voida moittia.

50

Ei myöskään voida katsoa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion alueelle jääminen merkitsisi lainvastaista menettelyä siirtopäätöksen kumoamisenkaan jälkeen silloin, kun siirron toteuttaneen jäsenvaltion viranomaiset eivät ole siirron toteuttamisajankohdan jälkeen päättäneet ottaa kyseessä olevaa vanhempaa ja lasta takaisin Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 3 kohdan nojalla ja kun vanhemmalla ja lapsella ei ole lupaa oleskella tämän siirron toteuttaneen jäsenvaltion alueella.

51

Tällaisessa tilanteessa lapsen palauttamatta jättäminen on näet pelkkä seuraus hänen hallinnollisesta tilanteestaan, sellaisena kuin se on määritetty sen jäsenvaltion täytäntöönpanokelpoisilla päätöksillä, jossa lapsen asuinpaikka oli.

52

Lopuksi on vielä todettava, että tulkinta, jonka mukaan pääasian äidin kaltaisen kansainvälisen suojelun hakijan olisi pidättäydyttävä noudattamasta siirtopäätöstä sillä perusteella, että hänen käyttäytymistään voitaisiin pitää luvattomana Bryssel II a ‑asetuksen nojalla, loukkaisi oikeusvarmuuden periaatetta ja haittaisi Dublin III ‑asetuksen tavoitteiden saavuttamista.

53

Ensimmäiseen ja toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on näin ollen vastattava, että Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 11 alakohtaa on tulkittava siten, että tilanne, jossa toinen vanhemmista joutuu ilman toisen vanhemman suostumusta viemään lapsensa tämän asuinpaikkavaltiosta toiseen jäsenvaltioon sellaisen siirtopäätöksen täytäntöön panemiseksi, jonka ensin mainittu jäsenvaltio on antanut Dublin III ‑asetuksen perusteella, ja jäämään sittemmin jälkimmäiseen jäsenvaltioon sen jälkeen, kun kyseinen siirtopäätös on kumottu, eivätkä ensin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ole päättäneet ottaa siirrettyjä henkilöitä takaisin tai antaa heille lupaa oleskeluun, ei voi merkitä kyseisessä säännöksessä tarkoitettua luvatonta poisviemistä tai luvatonta palauttamatta jättämistä.

54

Kun otetaan huomioon kahteen ensimmäiseen kysymykseen annettava vastaus, kolmanteen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

55

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohtaa on tulkittava siten, että tilanne, jossa toinen vanhemmista joutuu ilman toisen vanhemman suostumusta viemään lapsensa tämän asuinpaikkavaltiosta toiseen jäsenvaltioon sellaisen siirtopäätöksen täytäntöön panemiseksi, jonka ensin mainittu jäsenvaltio on antanut kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 perusteella, ja jäämään sittemmin jälkimmäiseen jäsenvaltioon sen jälkeen, kun kyseinen siirtopäätös on kumottu, eivätkä ensin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ole päättäneet ottaa siirrettyjä henkilöitä takaisin tai antaa heille lupaa oleskeluun, ei voi merkitä kyseisessä säännöksessä tarkoitettua luvatonta poisviemistä tai luvatonta palauttamatta jättämistä.