1. 

Silloin, kun kuluttajankaupassa hankitaan etäsopimuksella tavaroita, jotka jälkikäteen osoittautuvat virheellisiksi, onko unionin oikeudessa olemassa ehdotonta sääntöä sen ratkaisemiseksi, missä kuluttajan on pidettävä tavarat myyjän saatavilla niiden saattamiseksi sopimuksen mukaisiksi?

2. 

Sähköisen kaupankäynnin aikakaudella tämä on yhä tärkeämpi kysymys erityisesti silloin, kun on kyse painavista tai isokokoisista kulutustavaroista. Nyt käsiteltävässä asiassa, jossa Amtsgericht Norderstedt (Norderstedtin paikallinen alioikeus, Saksa) on esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen, väitetään, että 5 m x 6 m kokoinen juhlateltta on toimitettu virheellisenä.

3. 

Voidakseen vastata tähän kysymykseen unionin tuomioistuimen on ratkaistava muutamia ongelmakysymyksiä, jotka kuuluvat kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista annetun direktiivin 1999/44/EY (jäljempänä direktiivi) ( 2 ) alaan.

4.

Direktiivillä yhdenmukaistettiin tietyssä määrin myyjän velvollisuus, joka koskee kulutustavaroiden saattamista sopimuksen mukaisiksi.

5.

Direktiivin johdanto-osassa todetaan seuraavaa:

– –

– –

6.

Direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kulutustavaroiden oletetaan olevan sopimuksen mukaisia, jos:

7.

Direktiivin 3 artikla koskee kuluttajien oikeuksia kulutustavaroiden kaupan ja niihin liittyvien takuiden suhteen. Siinä todetaan seuraavaa:

”1.   Myyjä on vastuussa kuluttajalle virheestä, joka on olemassa tavaran luovutushetkellä.

2.   Virheen johdosta kuluttajalla on oikeus saada tavara saatetuksi sopimuksen mukaiseksi vastikkeetta korjaamalla tai vaihtamalla tavara 3 kohdan mukaisesti taikka saada asianmukainen hinnanalennus tai purkaa sopimus kyseisten tavaroiden osalta 5 ja 6 kohdan mukaisesti.

3.   Ensi sijassa kuluttaja voi vaatia myyjää korjaamaan tai vaihtamaan tavaran, molemmissa tapauksissa vastikkeetta, jollei tämä ole mahdotonta tai epäsuhtaista.

Oikaisua pidetään epäsuhtaisena, jos siitä aiheutuu myyjälle kustannuksia, jotka vaihtoehtoiseen oikaisutapaan verrattuna ovat kohtuuttomia ottaen huomioon

Korjaaminen tai vaihtaminen on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja se tarkoitus, jota varten kuluttaja hankki tavaran.

4.   Edellä 2 ja 3 kohdassa olevalla ilmauksella ’vastikkeetta’ tarkoitetaan tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisesta aiheutuvia välttämättömiä kuluja, erityisesti lähetyskuluja sekä työ- ja materiaalikustannuksia.

5.   Kuluttaja voi vaatia asianmukaista hinnanalennusta tai purkaa kaupan

6.   Kuluttajalla ei ole oikeutta purkaa kauppaa, jos virhe on vähäinen.”

8.

Direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ”antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajansuojan korkeamman tason”.

9.

Direktiivi saatettiin osaksi Saksan lainsäädäntöä tekemällä muutoksia Saksan siviililakiin (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB).

10.

BGB:n 439 §:ssä säädetään tavaran saattamisesta sopimuksen mukaiseksi jälkikäteen seuraavaa:

”(1)   Ostaja voi tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi valintansa mukaan vaatia virheen korjaamista tai virheettömän tavaran toimittamista.

(2)   Myyjä vastaa kustannuksista, joita tavaran saattaminen sopimuksen mukaiseen kuntoon edellyttää, erityisesti kuljetus-, matka-, työ- ja materiaalikustannuksista.

(3)   Myyjä voi kieltäytyä tavasta, jonka ostaja on valinnut tavaran saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, jos se on mahdollinen ainoastaan kohtuuttomin kustannuksin – –. Arvioinnissa on otettava huomioon erityisesti tavaran arvo, jos se olisi virheetön, virheen merkitys ja se, voitaisiinko tavara saattaa sopimuksen mukaiseksi vaihtoehtoisella tavalla aiheuttamatta ostajalle huomattavaa haittaa. Tällaisessa tapauksessa ostajan oikeus rajoittuu vaihtoehtoiseen tapaan, jolla tavara voidaan saattaa sopimuksen mukaiseksi; myyjällä on edelleen oikeus kieltäytyä myös tästä tavasta, mikäli ensimmäisen virkkeen edellytykset täyttyvät.

(4)   Jos myyjä täyttää sopimuksen jälkikäteen toimittamalla virheettömän tavaran, se voi vaatia ostajaa palauttamaan virheellisen tavaran 346–348 §:n mukaisesti.”

11.

Suorituspaikan osalta BGB:n 269 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Jos suorituspaikkaa ei ole määrätty eikä sitä voida päätellä olosuhteista ja erityisesti velvoitetta koskevan suhteen luonteesta, suorituspaikkana pidetään suoritusvelvollisen kotipaikkaa velvoitetta koskevan suhteen syntymishetkellä.

(2)   Jos sitoumus on syntynyt suoritusvelvollisen elinkeinotoiminnan yhteydessä ja elinkeinotoiminnan harjoittamispaikka oli muu kuin suoritusvelvollisen kotipaikka, tämä toimipaikka korvaa kotipaikan.

(3)   Ainoastaan siitä, että suoritusvelvollinen on sitoutunut suorittamaan lähetyskulut, ei voida päätellä, että paikka, johon lähetys toimitetaan, on suorituspaikka.”

12.

Pääasian kantaja osti vuonna 2015 vastaajalta puhelimitse kooltaan 5 m x 6 m olevan teltan (”Partytent”). Teltta toimitettiin kantajan kotipaikkaan. Sen jälkeen kantaja reklamoi teltassa olevista virheistä. Vastaaja hylkäsi kaikki virheitä koskevat reklamaatiot perusteettomina.

13.

Kantaja vaati tavaran saattamista sopimuksen mukaiseksi – siis sitä, että virheet korjataan tai hänelle toimitetaan korvaava teltta. Kantaja ei kuitenkaan lähettänyt kyseessä olevaa tavaraa vastaajalle eikä edes tarjoutunut tekemään sitä.

14.

Osapuolet eivät siinä vaiheessa keskustelleet paikasta, jossa tavara tulee saattaa sopimuksen mukaiseksi. Se ei myöskään käy ilmi osapuolten välisestä sopimuksesta.

15.

Pääasian oikeudenkäynnissä vastaaja kuitenkin väitti ensi kerran, että suorituspaikka, jossa tavara saatetaan sopimuksen mukaiseksi, on sen oma toimipaikka.

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää myöhemmän suorituksen paikan määrittämistä keskeisenä sen ratkaisemisessa, onko kantaja suonut vastaajalle mahdollisuuden oikaista virheet tai antanut tälle direktiivin 3 artiklan 5 kohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti kohtuullisesti aikaa voidakseen sitten vaatia kaupan purkamista.

17.

Koska ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin oli epävarma asiaa koskevien unionin oikeuden säännösten asianmukaisesta tulkinnasta, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet tässä oikeudenkäynnissä Saksan ja Ranskan hallitukset sekä Euroopan komissio. Unionin tuomioistuin päätti työjärjestyksensä 76 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei suullista käsittelyä pidetä.

19.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, kuinka määritetään suorituspaikka kulutustavaroissa esiintyvien virheiden oikaisemiseksi korjaamalla tai vaihtamalla ja mitä vaikutuksia sillä on kuluttajan oikeuteen purkaa kauppa.

20.

Ennen ennakkoratkaisukysymysten sisällön tarkastelua on kuitenkin käsiteltävä Saksan hallituksen väitettä siitä, että kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta.

21.

Saksan hallitus väittää, että ennakkoratkaisupyynnön ottaminen tutkittavaksi on ”vähintäänkin kyseenalaista”. Se katsoo, että niin asian tosiseikkojen kuvaus kuin asiaa koskevien kansallisen oikeuden säännösten esittäminen on pintapuolista. Vastatessaan tällaisenaan esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin unionin tuomioistuimen olisi sen väitteen mukaan toimittava useiden hypoteesien ja olettamusten pohjalta.

22.

Vaikka Saksan hallitus hyväksyykin sen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella olettamana on ennakkoratkaisupyyntöjen ottaminen tutkittavaksi, se ehdottaa, että nyt esitetyt ennakkoratkaisukysymykset ainakin muotoiltaisiin uudelleen.

23.

On muistettava, että SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko unionin tuomioistuimelle esitetyillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi lähtökohtaisesti ratkaistava ne. ( 3 )

24.

Kieltäytyminen vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen on siis mahdollista vain, jos on ilmeistä, ettei pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. ( 4 )

25.

Nämä edellytykset eivät nähdäkseni täyty nyt käsiteltävässä asiassa.

26.

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on kuvaillut pääasian tosiseikkoja sekä asiaa koskevia kansallisen oikeuden säännöksiä suppeasti mutta riittävän selvästi, joten unionin tuomioistuimella on tiedossaan kaikki tuomion antamisen edellyttämät tosiseikat ja oikeudelliset seikat.

27.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee selvästi, että kansallinen tuomioistuin kaipaa tulkintaa direktiivistä voidakseen määrittää suorituspaikan kyseessä olevan tavaran virheiden oikaisemiselle ja näin ollen ratkaista, voiko pääasian kantaja purkaa kaupan.

28.

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että ennakkoratkaisukysymykset voidaan ottaa tutkittaviksi ja että ne on tutkittava aineellisesti.

29.

Saksan hallitus ehdottaa vaihtoehtona ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen pyynnön jättämiselle tutkimatta sitä, että Amtsgericht Norderstedtin esittämät ennakkoratkaisukysymykset muotoiltaisiin uudelleen. Se ehdottaakin ennakkoratkaisukysymysten tulkitsemista siten, että niissä tiedustellaan, onko direktiivi sitä oikein tulkittaessa esteenä kyseessä oleville Saksan säännöksille.

30.

En näe tarvetta ennakkoratkaisukysymysten uudelleenmuotoilulle. Ennakkoratkaisukysymykset esittäneellä kansallisella tuomioistuimella näyttäisi olevan parhaat edellytykset määrittää sisältö kysymyksille, jotka ovat tarpeen sen käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisemiseksi.

31.

Katson kuitenkin, että muutamia Amtsgericht Norderstedtin esittämistä ennakkoratkaisukysymyksistä olisi paras tarkastella yhdessä.

32.

Ennakkoratkaisukysymyksistä ilmenee kolme erillistä seikkaa, jotka koskevat direktiivin 3 artiklan tulkintaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään lähinnä tietää, kuinka määritetään paikka, jossa kulutustavaroiden on oltava saatavilla niiden saattamiseksi sopimuksen mukaisiksi (myöhemmän suorituksen paikka). Neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessä taas on kyse siitä, seuraako velvollisuudesta korjata tavara vastikkeetta, että myyjän on suoritettava ennakkoon lähetyskulut, joita kuluttajalle saattaa aiheutua hänen toimittaessaan tavaran myyjän saataville. Viides ja kuudes ennakkoratkaisukysymys puolestaan koskevat olosuhteita, joissa kuluttajalla voi olla oikeus purkaa sopimus, mikäli tavara ei ole sen mukainen.

33.

Direktiivin ja sen 3 artiklan asiayhteyttä ja tarkoitusta koskevien alustavien huomautusten jälkeen tarkastelen noita kolmea seikkaa kutakin vuorollaan.

34.

Direktiivi on osa unionin lainsäätäjän pyrkimyksiä taata kaikkialla Euroopan unionissa yhdenmukaiset kuluttajansuojan vähimmäissäännöt tavarakauppasopimuksen virheellisen täyttämisen varalta. Suojan tarkoituksena on kannustaa kuluttajia rajat ylittäviin ostoksiin ja helpottaa niitä. ( 5 )

35.

Direktiivillä ei kuitenkaan tavoitella yksinomaan kuluttajansuojan korkeata tasoa. Sillä pyritään myös säilyttämään tietynlainen tasapaino eri osapuolten velvoitteiden välillä. Direktiivissä määritellään yhtäältä myyjien velvollisuudet silloin, kuin kulutustavarat eivät ole sopimuksen mukaisia. Toisaalta siinä säädetään velvollisuuksista, jotka kuluttajien on täytettävä ollakseen menettämättä oikeuksiaan. ( 6 )

36.

Direktiivin kaiken kattavana päämääränä ei siksi olekaan lisätä osapuolten keskenään sopimien sopimusvelvoitteiden määrää vaan helpottaa sovittujen velvoitteiden täytäntöönpanoa. Ainoastaan silloin, kun myyjä on täyttänyt sopimuksen virheellisesti, asetetaan lisävelvoitteita, jotka voivat joissain tapauksessa olla laajempia kuin sopimuksessa määrätyt velvoitteet. ( 7 )

37.

On silti tärkeätä huomata, ettei direktiivillä pyritä asettamaan kuluttajia edullisempaan asemaan kuin se, johon he voisivat vedota kauppasopimuksen perusteella, vaan ainoastaan palauttaa tilanne sellaiseksi, jollainen se olisi ollut, jos myyjä olisi alun perin toimittanut sopimuksen mukaisen tavaran. On tärkeätä huomata, että tämän suhteen direktiivissä säädetään suojelun vähimmäistasosta. Jäsenvaltiot voivat antaa tiukempia säännöksiä, mutta niillä ei voida heikentää unionin lainsäätäjän säätämiä takeita. ( 8 )

38.

On myös korostettava sitä, että direktiivillä säännellään ainoastaan seikkoja, jotka kytkeytyvät tiiviisti kuluttajien suojeluun heidän hankittuaan tavaroita, jotka eivät ole sopimuksen mukaisia. Siinä ei käsitellä osapuolten välisen sopimuksen syntymistä, sopimuksen puutteita, sopimuksen vaikutuksia tai sen puutteellisen täyttämisen muita muotoja koskevia kysymyksiä, jotka kuuluvat yksinomaan kansallisen lainsäädännön piiriin. ( 9 )

39.

Direktiivin 3 artiklassa vahvistetaan erityisesti, mitä oikeuksia on kuluttajalla, jolle on myyty kulutustavaroita, jotka eivät luovutushetkellään ole sopimuksen mukaisia. Kyseinen säännös ilmentää koko direktiivin taustalla olevia periaatteita.

40.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetäänkin, että myyjä on vastuussa kuluttajalle virheestä, joka on olemassa tavaran luovutushetkellä. Jos toimitettu tavara ei ole sopimuksen mukainen, myyjä ei ole täyttänyt kauppasopimuksen mukaisia velvoitteitaan, joten sen on vastattava sopimuksen puutteellisen täyttämisen seurauksista. ( 10 )

41.

Saman artiklan 2 kohdan mukaisesti kuluttajalla on siinä tilanteessa oikeus saada kyseiset tavarat korjattua tai vaihdettua vastikkeetta, saada asianmukainen hinnanalennus tai purkaa sopimus kyseisten tavaroiden osalta. Saman artiklan 5 kohdasta käy selvästi ilmi, että direktiivissä asetetaan etusijalle myyntisopimuksen mukaisten velvoitteiden pitäminen voimassa. Kuluttajan on annettava myyjälle tilaisuus kyseessä olevien kulutustavaroiden korjaamiseen tai vaihtamiseen. Vasta silloin, jos myyjä jättää sen tekemättä, kuluttajalla on oikeus hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen. ( 11 )

42.

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa asetetaan tiettyjä ehtoja kyseisen tavaran saattamiselle kauppasopimuksen mukaiseksi korjaamalla tai vaihtamalla. Tavara on saatettava sopimuksen mukaiseksi kuluttajan kannalta vastikkeetta, kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa. Kuten unionin tuomioistuin on aiemmin huomauttanut, tämä kolmiosainen edellytys on ilmaus unionin lainsäätäjän ilmeisestä tahdosta varmistaa se, että kuluttaja saa tehokasta suojaa. ( 12 )

43.

Direktiivissä otetaan samalla huomioon myös myyjän edut. Ensinnäkin siinä säädetään kahden vuoden aikarajasta vaatimusten esittämistä varten. ( 13 ) Toiseksi myyjä voi kieltäytyä tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta, jos sen saattaminen sopimuksen mukaiseksi on mahdotonta tai epäsuhtaista. ( 14 )

44.

Kuten unionin tuomioistuin huomautti yhdistetyissä asioissa Gebr. Weber ja Putz antamassaan tuomiossa, 3 artiklalla siis pyritään luomaan oikeudenmukainen tasapaino kuluttajan ja myyjän intressien välillä siten, että kuluttajalle taataan sopimuksen heikompana osapuolena kattava ja tehokas suoja sitä vastaan, että myyjä täyttää sopimusvelvoitteensa puutteellisesti, ja samalla mahdollistetaan se, että ne taloudelliset seikat, joihin myyjä vetoaa, otetaan huomioon. ( 15 )

45.

Unionin muiden kuluttajalainsäädännön välineiden tavoin myös kyseisessä direktiivissä pyritään palauttamaan kuluttajan ja myyjän välisen suhteen tasapaino, joten se ilmentää molempien osapuolten sopimusvapauden periaatetta. Direktiivillä ei silti pyritä asettamaan kuluttajaa yksinomaisen edulliseen asemaan. ( 16 )

46.

Tämä direktiivin taustalla oleva pyrkimys on otettava huomioon nyt käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä esiin nousevien kysymysten tarkastelussa.

47.

Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, kuinka määritetään paikka, jossa kulutustavarat saatetaan kauppasopimuksen mukaisiksi (myöhemmän suorituksen paikka). Vastaus ratkaisee sen, riittääkö, että kuluttaja pitää kyseiset tavarat saatavilla niiden sijaintipaikassa (yleensä hänen kotipaikassaan), vai onko hänen toimitettava ne saataville myyjän toimipaikkaan.

48.

Huomautuksensa esittäneillä osapuolilla on eriävät näkemykset tästä kysymyksestä, joka on nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön ytimessä.

49.

Sekä Ranskan hallitus että komissio painottavat direktiivillä tavoiteltavaa kuluttajansuojan korkeata tasoa, mutta edellinen väittää, että direktiivin 3 artiklan mukaiset vaatimukset sopimuksen mukaiseksi saattamisesta voidaan täyttää ainoastaan silloin, kun kuluttajan tarvitsee vain pitää kyseinen tavara saatavilla sen sijaintipaikassa. Komissio sen sijaan kannattaa hiukan nyansoidumpaa näkemystä, jonka mukaan kuluttaja voidaan velvoittaa toimittamaan tavara saataville myyjän toimipaikkaan, jollei siitä aiheudu hänelle huomattavaa haittaa.

50.

Saksan hallitus väittää, että vaatimus tavaran saattamisesta sopimuksen mukaiseksi kuluttajan kannalta vastikkeetta ei ole riittävä osoitus siitä, että tavaroiden on aina oltava saatavilla niiden sijaintipaikassa. Lisäksi se väittää, että vaatimuksesta ”aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa” seuraa, että kuluttajalle saa aiheuttaa vähäpätöistä haittaa. Koska saattaa esiintyä vaihtelua siinä, kuinka paljon aikaa ja vaivaa tavaran toimittaminen saataville myyjän toimipaikkaan vaatii, kunkin yksittäistapauksen erityisolosuhteiden pitäisi ratkaista se, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi.

51.

Direktiivin 3 artiklassa ei nimenomaisesti vahvisteta sitä, missä virheellisen tavaran on oltava saatavilla korjaamista tai vaihtamista varten, eikä unionin tuomioistuin tietääkseni ole vielä toistaiseksi käsitellyt tätä kysymystä.

52.

Vaikka 3 artiklassa ei säädetäkään nimenomaisesti siitä, missä virheellisen tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, siinä säädetään tietyistä vaatimuksista tämän suhteen. Kuten edellä todetaan, virheellisen kulutustavaran korjaamisen tai vaihtamisen on tapahduttava vastikkeetta, kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa.

53.

Vaatimus tavaran saattamisesta sopimuksen mukaiseksi vastikkeetta määritellään lähemmin 3 artiklan 4 kohdassa, jossa täsmennetään, että ilmauksella tarkoitetaan ”tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisesta aiheutuvia välttämättömiä kuluja, erityisesti lähetyskuluja sekä työ- ja materiaalikustannuksia”.

54.

Unionin tuomioistuin huomautti yhdistetyissä asioissa Gebr. Weber ja Putz antamassaan tuomiossa, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli tehdä myyjän velvoitteesta saattaa tavara sopimuksen mukaiseksi ”vastikkeetta” olennainen osa kuluttajille kyseisellä direktiivillä taattua suojaa. Tällä vaatimuksella pyritään suojaamaan kuluttajaa sellaisten kustannusten varalta, jotka saattaisivat tällaisen suojan puuttuessa saada kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa. ( 17 )

55.

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa kuitenkin säädetään myös, että myyjä voi kieltäytyä tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta vastikkeetta, jos se on mahdotonta tai epäsuhtaista. Oikaisua pidetään epäsuhtaisena, jos siitä aiheutuu myyjälle kohtuuttomia kustannuksia. ( 18 )

56.

Direktiivissä ei näin ollen oteta huomioon pelkästään kuluttajansuojaa vaan myös myyjän taloudelliset intressit. Jos myyjä joutuisi vastaamaan kohtuuttomista kustannuksista korjatessaan tai vaihtaessaan virheellisen tavaran, tilanne johtaisi viime kädessä siihen, että myyjä nostaa hintojaan. Näin aiheutuneet kulut vieläpä siirtyisivät kokonaisuudessaan kuluttajille.

57.

Ei kuitenkaan ole selvää, tarkoittaako vastikkeettomuutta koskeva vaatimus sitä, että kuluttajalla on ainoastaan oikeus saada korvatuiksi kustannukset, jotka aiheutuvat tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisen yhteydessä, vai sitä, että hänellä on oikeus saada oikaisu ilman minkäänlaista (taloudellista tai muuta) panosta omalta taholtaan.

58.

Nähdäkseni vastaus tähän kysymykseen piilee direktiivin 3 artiklassa mainituissa kahdessa muussa vaatimuksessa.

59.

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että korjaaminen tai vaihtaminen on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa. Vaatimus liittyy unionin lainsäätäjän tavoitteeseen saada kuluttajan ja myyjän väliset ongelmat ratkaistuiksi nopeasti ja sovinnollisesti. ( 19 )

60.

Tavaran pitäminen saatavilla myyjän toimipaikassa saattaisi joissain tilanteissa taata nopean korjaamisen tai vaihtamisen. Sellaisissa tilanteissa saattaisi mennä huomattavan pitkään, ennen kuin myyjä pystyy hoitamaan tavaran tarkastamisen sen sijaintipaikassa tai järjestämään sen lähettämisen myyjän toimipaikkaan, varsinkin jos toimipaikka sijaitsee eri maassa.

61.

Toisaalta, jos myyjällä jo on olemassa logistiikkaverkosto tavaroiden toimittamista varten kyseisten tavaroiden sijaintipaikassa, myyjälle saattaa olla nopeampaa ja kustannustehokkaampaa joko tarkastaa tavarat niiden sijaintipaikassa tai järjestää niiden lähettäminen.

62.

Yksinomaan tarkoituksenmukaisuusnäkökulmasta näyttäisikin siltä, että paikka, jossa tavara tulee pitää saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, määräytyy kunkin tapauksen olosuhteiden mukaan.

63.

Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa esitetty kolmas vaatimus koskee tavaran saattamista sopimuksen mukaiseksi aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa. Huomattavan haitan määrittelemisessä on otettava huomioon tavaran luonne ja se tarkoitus, jota varten kuluttaja hankki tavaran. ( 20 )

64.

Siksi paikkaa, jossa tavara on pidettävä saatavilla sen saattamiseksi kauppasopimuksen mukaisiksi (myöhemmän suorituksen paikka), ei voida valita siten, että siitä aiheutuisi kuluttajalle huomattavaa haittaa. Vastakohtaispäätelmänä voidaan todeta, että kuluttajan on kuitenkin hyväksyttävä tavaran korjaamisesta tai vaihtamisesta aiheutuva vähäpätöinen tai vähäinen haitta. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan sanamuodon mukaan on sen arvioimisessa, merkitseekö jokin asia huomattavaa haittaa kuluttajalle, otettava huomioon tavaran luonne ja se tarkoitus, jota varten kuluttaja hankki tavaran.

65.

Unionin tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa Gebr. Weber ja Putz antamassaan tuomiossa, että ottaen huomioon direktiivillä tavoitellun kuluttajansuojan korkean tason ilmaisua ”aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa” ei voida tulkita suppeasti. ( 21 )

66.

Tuo toteamus saattaa ensi näkemältä vaikuttaa hieman ristiriitaiselta. Määritellessään haitan huomattavaksi unionin lainsäätäjän tarkoituksena näyttäisi olleen asettaa melko korkea kynnys sille, millainen haitta kuluttajan olisi hyväksyttävä. Kynnys kuitenkin madaltuu, kun kyseistä ilmaisua tulkitaan laajasti.

67.

Kyseisen ilmaisun tulkinnassa on mielestäni löydettävä tasapaino yhtäältä kuluttajan suojelua koskevan tavoitteen ja toisaalta sen pyrkimyksen välillä, että unionin lainsäätäjän käyttöön ottamalta määritelmältä ei vietäisi sen tehokkuutta. Katsonkin, että jopa unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa Gebr. Weber ja Putz antaman tuomion perusteella kyseinen ilmaisu ei ainakaan voi johtaa yksinomaan kuluttajan etujen mukaiseen tulkintaan. Tämä pätee erityisesti siksi, että direktiivin tarkoituksena on luoda oikeudenmukainen tasapaino yhtäältä kuluttajan etujen ja toisaalta myyjän taloudellisten intressien välille.

68.

Näin ollen katson, että kuluttajalle aiheutuu huomattavaa haittaa silloin, kun rasitteet ovat niin suuret, että ne saavat kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa. ( 22 ) Kuten muidenkin unionin kuluttajansuojaoikeutta koskevien välineiden kohdalla arviointi ei kuitenkaan voi perustua siihen, mikä voisi saada yksittäisen kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa. Arvioinnissa on paremminkin käytettävä vertailupisteenä objektiivista vakiota niistä rasitteista, jotka voisivat saada keskivertokuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa. ( 23 )

69.

Keskivertokuluttaja saattaisi olla pikaisen korjaamisen tai vaihtamisen varmistamiseksi halukas järjestämään kyseisen tavaran lähetyksen myyjän toimipaikkaan tai toimittamaan sen saataville läheiseen palvelupisteeseen. Yleensä asian kuitenkin ratkaisee se, millainen tavara on kyseessä. Silloin kun tavara on melko pienikokoinen ja voidaan helposti lähettää tavallisena postilähetyksenä, voidaan olettaa, ettei tavaran toimittamisesta myyjän saataville tämän toimipisteeseen koidu huomattavaa haittaa kuluttajalle. Jos tavara sen sijaan on suurikokoinen tai muutoin vaatii erityiskäsittelyä, kuluttaja varmasti on haluttomampi hoitamaan lähettämisen itse.

70.

Paikka, jossa tavara on pidettävä saatavilla 3 artiklan 3 kohdan vaatimusten täyttämiseksi, näyttäisikin olevan riippuvainen yksittäistapauksen olosuhteista.

71.

Nämä näkökohdat pätevät ainakin etämyynnin kautta hankittuihin tavaroihin. Silloin, kun kuluttaja on ostanut tavaran myyjän toimipaikasta eikä tavara myöskään edellytä erikseen asentamista, mielestäni voidaan olettaa, että sen toimittaminen saataville myyjän toimipaikkaan ei merkitse huomattavaa haittaa kuluttajalle.

72.

Voitaisiin väittää, että sen paikan, jossa tavara on pidettävä saatavilla korjaamista tai vaihtamista varten, määrittäminen olosuhteiden arvioinnin perusteella ei takaa järin suurta oikeusvarmuutta. Saattaa esiintyä tilanteita, joissa ei lähtökohtaisesti ole ilmeistä, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi.

73.

Oikeusvarmuutta voitaisiin kuitenkin lisätä myyjien tai jäsenvaltioiden toimenpitein.

74.

Ensinnäkin myyjät voisivat kuluttajatyytyväisyyden sekä sopimuksenmukaisuutta koskevien kysymysten nopean ja sovinnollisen ratkaisemisen nimissä tarjota omaehtoisesti tiettyjä myynnin jälkeisiä palveluja (esimerkiksi viallisten kodinkoneiden tarkastukset kuluttajan kotipaikassa tai palautusosoitekortit). Se onkin jo käytäntönä joillain lainkäyttöalueilla.

75.

Toiseksi direktiivi on väline vähimmäistason yhdenmukaistamista varten ja jättää jäsenvaltioille liikkumavaraa, joten ne voivat kansallisissa säännöksissään määrittää paikan, jossa tavara on pidettävä saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi ottaen huomioon 3 artiklan 3 kohdassa asetetut vaatimukset. Direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot myös voivat milloin hyvänsä antaa tai pitää voimassa tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajansuojan korkeamman tason. Jäsenvaltiot voivat siis oikeusvarmuuden nimissä säätää tietyntyyppisiä tavaroita koskevista erityissäännöistä.

76.

Ensimmäistä, toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä koskevan tarkastelun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa niihin toteamalla, että direktiivin 3 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan on tulkittava tarkoittavan, että kansallisen tuomioistuimen asiana on määrittää paikka, jossa kuluttaja voi vaatia yritystä korjaamaan tai vaihtamaan etämyyntisopimuksella hankitun tavaran, kaikkien sen käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Paikan, jossa tavara on pidettävä saatavilla, on oltava sellainen, että varmistetaan tavaran korjaaminen tai vaihtaminen vastikkeetta, kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja tarkoitus, jota varten kuluttaja sen hankki.

77.

Sen varalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyy siihen, että tässä nimenomaisessa asiassa kuluttajan on pidettävä kyseinen tavara saatavilla myyjän toimipaikassa, jäljempänä tarkastellaan kysymystä siitä, onko kuluttajalla oikeus saada ennakkomaksu hänelle mahdollisesti aiheutuvista lähetyskuluista.

78.

Neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tarkastelemaan sitä, seuraako velvollisuudesta korjata tavara vastikkeetta, että myyjän on suoritettava ennakkoon lähetyskulut, joita kuluttajalle saattaa aiheutua hänen asettaessaan tavaran myyjän saataville.

79.

Ilmauksen ”vastikkeetta” määritellään direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa tarkoittavan ”tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisesta aiheutuvia välttämättömiä kuluja, erityisesti lähetyskuluja sekä työ- ja materiaalikustannuksia”. Kuten unionin tuomioistuin on jo huomauttanut asiassa Quelle antamassaan tuomiossa, siitä että unionin lainsäätäjä on käyttänyt adverbia ”erityisesti”, seuraa, että kyseinen luettelo on suuntaa-antava eikä tyhjentävä. ( 24 )

80.

Direktiivin 3 artiklan 4 kohdan perusteella on selvää, ettei kuluttaja joudu missään tapauksessa vastaamaan kuluista, joita aiheutuu virheellisen tavaran palauttamisesta myyjälle. Kuten edellä 57 kohdassa kuitenkin annetaan ymmärtää, kyseisen säännöksen perusteella ei ole niin ilmeistä, käsittääkö ”vastikkeetta”-vaatimus kuluttajan oikeuden vain saada korvatuiksi tavaran saattamisesta sopimuksen mukaisiksi aiheutuvat kustannukset vai tarkoittaako se paremminkin sitä, ettei kuluttajalta voida vaatia – edes tilapäisesti – kyseisen menettelyn aikana minkäänlaista osallistumista kustannuksiin.

81.

Yhdistetyissä asioissa Gebr. Weber ja Putz annetun tuomion perusteella näyttää siltä, että unionin tuomioistuin on implisiittisesti hyväksynyt jälkimmäisen tulkinnan. ( 25 ) Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin totesi myös, että sekä direktiivin sanamuodosta että sen merkityksellisistä valmistelutöistä ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli tehdä siitä, että myyjä saattaa tavaran sopimuksen mukaiseksi vastikkeetta, olennainen osa kuluttajalle kyseisellä direktiivillä taattua suojaa. Myyjälle kuuluvalla velvollisuudella saattaa tavara sopimuksen mukaiseksi vastikkeetta pyritään suojaamaan kuluttajia sellaisten kustannusten vaaralta, jotka saattaisivat tällaisen suojan puuttuessa saada heidät luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa. ( 26 )

82.

Tästä voitaisiin päätellä, että lähetyskulut olisi aina suorittava ennakkoon kuluttajalle.

83.

Direktiivissä ei kuitenkaan pyritä suojelemaan ainoastaan kuluttajan etuja. Siinä pyritään myös löytämään tasapaino kuluttajan etujen ja myyjän taloudellisten intressien välillä. Lisäksi direktiivissä kannustetaan sopimuksenmukaisuutta koskevien ongelmien nopeaan ratkaisemiseen.

84.

Se, että myyjä vastaa lähetyskulujen ennakkomaksuista, pidentää aina aikaa, joka tarvitaan tavaran saattamiseen sopimuksen mukaiseksi. Lisäksi lähetyskulujen suorittamisesta ennakkoon voi aiheutua myyjälle kohtuuton hallinnollinen taakka. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos tarkastuksessa ilmenee, ettei kyseinen tavara olekaan virheellinen.

85.

Pidänkin direktiivin taustalla olevan pyrkimyksen mukaisena sitä, että kuluttajien on maksettava lähetyskulut ennakkoon, jotta tavara voitaisiin tarkastaa ja saattaa sopimuksen mukaiseksi myyjän toimipaikassa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti lähetyskulut eivät kuitenkaan saa olla niin suuret, että ne merkitsevät taloudellista rasitetta, joka saa kuluttajat luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa.

86.

Se, saavutetaanko tämä kynnys, on mielestäni ratkaistava kunkin yksittäistapauksen kaikkien olosuhteiden perusteella ottamalla huomioon sellaiset seikat kuin lähetyskulujen määrä ja tavaran arvo tai käytettävissä olevat oikeussuojakeinot sen varalta, että myyjä ei korvaa kuluttajan jo maksamia kuluja.

87.

Ehdotankin, että unionin tuomioistuin vastaa neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että direktiivin 3 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta yhdessä saman direktiivin 3 artiklan 4 kohdan kanssa ei ole esteenä sille, että kuluttajan on suoritettava lähetys- ja/tai palautuskustannukset ennakkoon, kunhan siitä ei aiheudu taloudellista rasitetta, joka saa kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa.

88.

Viides ja kuudes ennakkoratkaisukysymys koskevat olosuhteita, joissa kuluttajalla voi olla oikeus purkaa kauppasopimus, mikäli tavarat eivät ole sen mukaisia. Kysymys on tarkemmin ottaen siitä, voiko kuluttaja, joka on ainoastaan ilmoittanut myyjälle, ettei tavara ole sopimuksenmukainen, mutta ei ole toimittanut tai tarjoutunut toimittamaan sitä saataville myyjän toimipaikkaan, vedota direktiivin 3 artiklan 5 kohtaan sopimuksen purkamiseksi.

89.

Direktiivin 3 artiklan 5 kohdan nojalla kuluttajalla on oikeus hinnanalennukseen tai kaupan purkamiseen ensinnäkin, jos korjaaminen tai vaihtaminen on mahdotonta tai saattaisi aiheuttaa myyjälle kohtuuttomia kustannuksia; toiseksi, jos myyjä ei ole suorittanut korjaamista tai vaihtoa kohtuullisen ajan kuluessa; tai kolmanneksi, jos myyjä ei ole suorittanut oikaisua aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa. Oikeus kaupan purkamiseen ei myöskään päde tilanteessa, jossa virhe on vähäinen. ( 27 )

90.

Direktiivin 3 artiklassa säädetään siis kuluttajan käytettävissä olevien oikaisukeinojen selvästä hierarkiasta siinä tapauksessa, että tavara ei ole sopimuksen mukainen. Sopimuksen purkaminen on siinä hierarkiassa viimesijainen oikaisukeino. Direktiivissä asetetaan selvästi etusijalle sopimuksen täyttäminen sen molempien osapuolten etujen mukaisesti. ( 28 )

91.

Katson, että mahdollisuutta sopimuksen purkamiseen on siksi tulkittava suppeasti.

92.

Koska direktiivissä pyritään säilyttämään tietty tasapaino sopimuksen eri osapuolten velvoitteiden välillä, ( 29 ) sen 3 artiklasta seuraa sekä kuluttajalle että myyjälle tiettyjä velvollisuuksia silloin, kun tavara ei ole sopimuksen mukainen.

93.

Kuluttajan on omasta puolestaan suotava myyjälle riittävä mahdollisuus saattaa tavara sopimuksenmukaiseksi. Tämä edellyttää kuluttajalta aktiivisia toimenpiteitä. Ensinnäkin hänen on täytynyt ilmoittaa myyjälle kyseisen tavaran virheellisyydestä ja siitä, millaisen oikaisun hän haluaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan nojalla (korjaaminen tai vaihtaminen). Lisäksi hänen on saatettava virheellinen tavara myyjän saataville.

94.

Myyjän on puolestaan suoritettava korjaaminen tai vaihtaminen kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa. Myyjä voi kieltäytyä tästä ainoastaan, jos se on mahdotonta tai epäsuhtaista. ( 30 )

95.

Kuluttaja voi vaatia hinnanalennusta tai kaupan purkamista ainoastaan, jos myyjä ei hoida 3 artiklan mukaisia velvoitteitaan. Kuten edellä mainitaan, jos kyseistä tavaraa koskeva virhe on vain vähäinen, kaupan purkaminen ei ole lainkaan mahdollista.

96.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on nyt käsiteltävässä asiassa ratkaistava, onko kuluttaja täyttänyt 3 artiklan mukaiset velvoitteensa, jolloin hän voi purkaa kaupan, kun ei ole selvää, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi.

97.

Amtsgericht Norderstedtin esittämästä ennakkoratkaisupyynnöstä eivät käy ilmi kaikki tiedot kyseisen kuluttajan ja myyjän välisestä yhteydenpidosta. Näyttää kuitenkin siltä, että asianosaiset eivät olleet keskustelleet siitä, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että kuluttaja ainoastaan pyysi, että virhe korjattaisiin hänen kotipaikassaan. Toisaalta myyjä vaati ensi kerran vasta ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, että tavara olisi pitänyt toimittaa saataville sen toimipaikkaan.

98.

Näyttäisi siltä, että kuluttaja on näin ollen täyttänyt 3 artiklan mukaiset velvoitteensa. Kuten unionin tuomioistuin totesi asiassa Faber antamassaan tuomiossa, kuluttajalle asetettu velvollisuus ei voi ylittää velvollisuutta ilmoittaa myyjälle virheen olemassaolosta. Kun otetaan huomioon kuluttajan huonompi asema myyjään nähden niiden tietojen osalta, jotka koskevat kyseisen tavaran ominaisuuksia sekä tavaran myyntihetken kuntoa, kuluttajaa ei voida myöskään velvoittaa ilmoittamaan kyseisen virheen täsmällistä syytä. ( 31 )

99.

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen toimittamien tietojen perusteella sitä vastoin näyttäisi siltä, ettei myyjä ole kyseisissä olosuhteissa täyttänyt 3 artiklan mukaisia velvoitteitaan. Velvollisuus oikaista virhe kohtuullisessa ajassa käsittää mielestäni sen, että kaikki toimenpiteet virheen oikaisemiseen on myös saatava päätökseen kohtuullisessa ajassa, edellyttäen, että kuluttaja on selvästi ilmoittanut virheen olemassaolosta ja antanut tietyn määrän tietoja, jotka koskevat tavaran luonnetta, sovittuja sopimusehtoja ja väitetyn virheen konkreettisia ilmenemismuotoja. ( 32 )

100.

Tällainen tilanne, jossa myyjä vastauksena kuluttajalle vain väittää, että kyseinen tavara on virheetön, eikä ryhdy toimenpiteisiin edes tavaran tarkastamiseksi, on mielestäni rinnastettava täydelliseen toimimatta jättämiseen, eikä sitä voida pitää direktiivin 3 artiklan mukaisten velvoitteiden täyttämisenä. Myyjää voidaan vähimmillään vaatia ilmoittamaan kuluttajalle kohtuullisessa ajassa, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi. Koska myyjä toimii omalla ammattialallaan, juuri sen voidaan olettaa olevan se osapuoli, joka tietää, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi.

101.

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa on siksi katsottava, että ajanjakso, jonka kuluessa tavara olisi pitänyt saattaa sopimuksen mukaiseksi, on jo alkanut.

102.

Välttämättömänä edellytyksenä direktiivin 3 artiklan mukaisten oikeuksien käyttämiselle on kuitenkin se, että tavara on virheellinen luovutushetkellään. Koska direktiivissä lähtökohtaisesti oletetaan tavaran olevan sopimuksenmukainen, ( 33 ) on vielä osoitettava, ettei se olekaan sopimuksenmukainen, ennen kuin kuluttaja voi purkaa sopimuksen. ( 34 )

103.

Siksi viidenteen ja kuudenteen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että kuluttaja saa purkaa kulutustavaroiden myynnistä tehdyn sopimuksen silloin, kun myyjä ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, esimerkiksi antanut tietoa siitä, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, jonkin direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn oikaisukeinon mukaisesti, paitsi jos virhe on vain vähäinen tai sitä ei ole osoitettu.

104.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Amtsgericht Norderstedtin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY 3 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan on tulkittava tarkoittavan, että kansallisen tuomioistuimen asiana on määrittää paikka, jossa kuluttaja voi vaatia yritystä korjaamaan tai vaihtamaan etämyyntisopimuksella hankitun tavaran kaikkien sen käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Paikan, jossa tavara on pidettävä saatavilla, on oltava sellainen, että varmistetaan tavaran korjaaminen tai vaihtaminen vastikkeetta, kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja tarkoitus, jota varten kuluttaja sen hankki.

Direktiivin 1999/44 3 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta yhdessä saman direktiivin 3 artiklan 4 kohdan kanssa ei ole esteenä sille, että kuluttajan on suoritettava lähetys- ja/tai palautuskustannukset ennakkoon, kunhan siitä ei aiheudu taloudellista rasitetta, joka saa kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa.

Direktiivin 1999/44 3 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohdan yhdessä 3 artiklan 5 kohdan toisen luetelmakohdan kanssa on tulkittava tarkoittavan, että kuluttaja, joka on ilmoittanut myyjälle virheestä, saa purkaa sopimuksen silloin, kun myyjä ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, esimerkiksi antanut tietoa siitä, missä tavaran on oltava saatavilla sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, jonkin direktiivin 1999/44 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn oikaisukeinon mukaisesti, paitsi jos virhe on vain vähäinen tai sitä ei ole osoitettu.