1.

Verwaltungsgericht Berlin (Berliinin hallintotuomioistuin, Saksa) tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksillään unionin tuomioistuimelta tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/40/EU ( 2 ) muutamien säännösten tulkintaa ja pätevyyttä unionin primaarioikeuteen nähden.

2.

Ennakkoratkaisukysymykset on esitetty riita-asiassa, jonka osapuolina ovat Berliinin osavaltiossa (Saksa) toimiva tupakkatuotteiden valmistaja Planta Tabak-Manufaktur Dr. Manfred Obermann GmbH & Co. KG (jäljempänä Planta Tabak) ja joka koskee kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annetun Saksan lainsäädännön soveltamista Planta-Tabakin markkinoimiin tuotteisiin.

3.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt useita kysymyksiä, joissa unionin tuomioistuinta pyydetään tarkastelemaan uudelleen muutamia näkökohtia, joita se on käsitellyt 4.5.2016 antamissaan tuomiossa Puola v. parlamentti ja neuvosto ( 3 ) sekä tuomiossa Philip Morris Brands ym. ( 4 ), erityisesti direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädettyä kieltoa saattaa markkinoille tupakkatuotteita, joissa on jokin tunnusomainen maku, ja saman direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa säädettyjä, tupakkatuotteiden esittämistapaa koskevia sääntöjä, joissa kielletään kaikki niiden kulutukseen kannustavien tekijöiden ja ominaisuuksien käyttäminen.

4.

Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa kuitenkin tarkastellaan ainoastaan seuraavia kahta seikkaa. Ensin tarkastelen ensimmäisen kiellon pätevyyttä yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen nähden, sillä unionin lainsäätäjä on direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa säätänyt siirtymäajasta tupakkatuotteille, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionissa on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa. Sen jälkeen pohdin toisen kyseessä olevan säännöksen tulkintaa sen ratkaisemiseksi, kielletäänkö siinä mainitsemasta tunnusomaisen maun sisältävissä, myytäviksi yhä sallituissa tupakkatuotteissa, mikä aromi- tai makuaine niihin sisältyy.

5.

Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen kysymykseen, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 1, 7 ja 14 kohta ovat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia, ja toiseen kysymykseen, että kyseisen direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa tosiasiallisesti kielletään tunnusomaisen maun mainitseminen myytäviksi yhä sallittujen tupakkatuotteiden pakkauksissa.

6.

Direktiivin 2014/40 johdanto-osan 16, 25 ja 27 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7.

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Kohde” säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat seuraavia:

– –

jotta helpotetaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana varsinkin nuorten terveyden suojelun korkeaa tasoa, ja täytetään tupakoinnin torjuntaa koskevan WHO:n puitesopimuksen, jäljempänä ’puitesopimus’, mukaiset unionin velvoitteet.”

8.

Kyseisen direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikkona on ”Ainesosien sääntely”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kiellettävä sellaisten tupakkatuotteiden markkinoille saattaminen, joissa on jokin tunnusomainen maku.

– –

7.   Jäsenvaltioiden on kiellettävä sellaisten tupakkatuotteiden saattaminen markkinoille, jotka sisältävät makuaineita jossain komponentissa, kuten suodattimissa, papereissa, pakkauksissa, patruunoissa tai muissa teknisissä ominaisuuksissa, jotka mahdollistavat kyseisten tupakkatuotteiden tuoksun tai maun tai niiden savun voimakkuuden muuttamisen. Suodattimet, paperit ja patruunat eivät saa sisältää tupakkaa tai nikotiinia.

– –

12.   Muut tupakkatuotteet kuin savukkeet ja kääretupakka vapautetaan 1 ja 7 kohdassa säädetyistä kielloista. Komissio antaa delegoituja säädöksiä 27 artiklan mukaisesti tämän vapautuksen lopettamiseksi tietyn tuoteluokan osalta, jos olosuhteissa tapahtuu merkittävä muutos, joka vahvistetaan komission kertomuksessa.

– –

14.   Sellaisten tupakkatuotteiden osalta, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, tämän artiklan säännöksiä sovelletaan 20 päivästä toukokuuta 2020.

– –”

9.

Saman direktiivin 13 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tuotteen esittämistapa”, säädetään seuraavaa:

”1.   Vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä ei saa olla mitään tekijää tai ominaisuutta, joka

– –

3.   Edellä olevien 1 ja 2 kohdan nojalla kiellettyjä tekijöitä ja piirteitä voivat olla muun muassa tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit taikka kuvalliset tai muut merkit.”

10.

Direktiivi 2014/40 on saatettu osaksi Saksan kansallista lainsäädäntöä erityisesti tupakkatuotteista ja vastaavista tuotteista 4.4.2016 annetulla lailla (Gesetz über Tabakerzeugnisse und verwandte Erzeugnisse, jäljempänä TabakerzG), joka tuli voimaan 20.5.2016 (BGBl 2016 I, s. 569).

11.

TabakerzG:n 5 §:ssä, jonka otsikkona on ”Ainesosat”, säädetään seuraavaa:

”(1)   On kiellettyä saattaa markkinoille seuraavia:

12.

TabakerzG:n 18 §:ssä, jonka otsikkona on ”Kiellot kuluttajan suojelemiseksi harhaanjohtavilta toimintatavoilta”, säädetään seuraavaa:

”– –

(2)   On kiellettyä saattaa markkinoille tupakkatuotteita, joiden vähittäismyyntipakkauksissa, myyntipäällyksissä tai itse tuotteessa esitetään harhaanjohtavia mainostietoja. Tällä tarkoitetaan muun muassa seuraavaa:

– –

– –”

13.

TabakerzG:n 47 §:n, jonka otsikkona on ”Siirtymäsäännökset”, 4 momentissa säädetään:

”Kun kyse on savukkeista ja kääretupakasta, joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään kolme prosenttia tietyssä tuoteluokassa, 5 §:n 1 momentin 1 kohdan a alakohtaa sovelletaan 20 päivästä toukokuuta 2020.”

14.

Planta Tabak on perheyritys, joka valmistaa ja myy erityyppisiä tupakkatuotteita. Ennen direktiivin 2014/40 voimaantuloa sen erikoisuuksiin kuului maustettu kääretupakka. Suurin osa tästä tuotannosta oli mentolilla maustettua tupakkaa. Yritys tarjoaa myös pientä valikoimaa pääosin maustettuja savukkeita ja vesipiipputupakkaa ja vähemmässä määrin pikkusikareita, sikareita ja tupakointitarvikkeita.

15.

Saksan lainsäätäjä antoi 4.4.2016 TabakerzG:n, jolla direktiivi 2014/40 saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä. Verwaltungsgericht Berlinissä 25.4.2016 nostamassaan kanteessa Planta Tabak riitautti sen, että sen valmistamiin ja myymiin tupakkatuotteisiin sovelletaan kyseisen lain niitä säännöksiä, jotka koskevat kieltoa saattaa markkinoille tupakkatuotteita, joissa on jokin tunnusomainen maku, sekä terveysvaroituksia ja tuotteen esittämistapaa koskevia sääntöjä. Mainittu tuomioistuin on kuitenkin epävarma kyseisen direktiivin vastaavien säännösten pätevyydestä ja tulkinnasta.

16.

Päätöksellään, joka on päivätty 21.4.2017 ja joka saapui unionin tuomioistuimeen 27.4.2017, Verwaltungsgericht Berlin päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle muun muassa seuraavat kysymykset:

– –

17.

Unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia Planta Tabak, Espanjan, Ranskan, Unkarin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Norjan hallitukset sekä Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio.

18.

Planta Tabak, Espanjan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä parlamentti, neuvosto ja komissio olivat läsnä asianosaisten kuulemiseksi 21.3.2018 pidetyssä istunnossa.

19.

Unionin lainsäädännössä direktiivillä 2014/40 käyttöön otetuista periaatteista keskeisimpiä on mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa asetettu kielto saattaa markkinoille tupakkatuotteita, joissa on jokin tunnusomainen maku. ( 7 ) Kyseisen artiklan 7 kohdassa kielletään lisäksi tupakkatuotteet, jotka sisältävät makuaineita jossain komponentissa, kuten suodattimissa, papereissa, pakkauksissa, patruunoissa tai muissa teknisissä ominaisuuksissa, jotka mahdollistavat kyseisten tupakkatuotteiden tuoksun tai maun tai niiden savun voimakkuuden muuttamisen. Kiellot koskevat toistaiseksi ainoastaan savukkeita ja kääretupakkaa. ( 8 )

20.

Asettamalla nämä rajoitukset unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli poistaa markkinoilta vaniljan-, suklaan- ja mentolinmakuiset tupakkatuotteet. Syyt siihen on esitetty direktiivin 2014/40 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa. Unionin lainsäätäjä on katsonut erityisesti, että tällaiset tuotteet voisivat varsinkin nuorison keskuudessa helpottaa tupakan käytön aloittamista ja vaikuttaa kulutustottumuksiin. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, tarkoitetunlaisilla maku- ja aromiaineilla peitetään tai lievennetään tupakansavun kitkeryyttä ja edistetään tai ylläpidetään omalta osaltaan tupakointia. ( 9 )

21.

Mainitut kiellot ovat periaatteessa tulleet voimaan 20.5.2016, johon mennessä jäsenvaltioiden kuului saattaa direktiivi 2014/40 osaksi omaa lainsäädäntöään. ( 10 ) Kyseisen direktiivin 7 artiklan 14 kohdassa kuitenkin säädetään, että tupakkatuotteita, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, ( 11 ) voidaan yhä saattaa markkinoille 20.5.2020 saakka. ( 12 )

22.

Planta Tabak, jonka näkemykseen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yhtyy, väittää, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohta saa aikaan perusteettoman kohtelueron toisiinsa rinnastettavien tupakkatuotteiden välillä, joten se on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastainen. Vaikka yleisesti hyväksytäänkin, että mentolisavukkeisiin sovelletaan kyseisen säännöksen mukaista siirtymäaikaa, ( 13 ) Planta Tabak katsoo käytettävissään olevien tietojen perusteella erityisesti, että sitä ei voitaisi soveltaa mentolikääretupakkaan. ( 14 ) Yrityksen mukaan määräaikaa ei myöskään kuulu soveltaa vaniljan tai eukalyptuksen kaltaisia makuaineita sisältäviin tupakkatuotteisiin. Sen mielestä kaikilla näillä tuotteilla on samanlaiset objektiiviset ominaisuudet ja niistä aiheutuu samat riskit ihmisten terveydelle.

23.

Totean, että tuomiossaan Puola v. parlamentti ja neuvosto ( 15 ) sekä tuomiossaan Philip Morris Brands ym. ( 16 ) unionin tuomioistuin on jo ottanut suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta kantaa direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädettyihin kieltoihin saattaa markkinoille tupakkatuotteita, joissa on jokin tunnusomainen maku. Sen sijaan kysymystä mainittujen säännösten pätevyydestä, luettuina yhdessä saman direktiivin 7 artiklan 14 kohdan kanssa, ei vielä ole tarkasteltu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen näkökulmasta.

24.

Tämän osalta on muistettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää unionin oikeuden yleisenä periaatteena, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tuollainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua. ( 17 )

25.

Kun tarkasteltavina ovat säännökset, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisukysymyksessään, tällainen kohteluero otetaan käyttöön nimenomaan direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa. Siinä vahvistetaan niiden tupakkatuotteiden, joissa on tunnusomainen maku, keskinäinen erottelu, joka perustuu niiden kunkin myyntimäärään tietyssä tuoteluokassa. Tämän seurauksena esimerkiksi mentolisavukkeita, joiden myyntimäärä unionin laajuisesti ylittää kolme prosenttia myynnistä savukkeiden tuoteluokassa, kohdellaan eri tavoin kuin savukkeita, joissa on jokin harvinaisempi maku ja joiden myynti ei ylitä tuota kynnysarvoa. Ensin mainittuja saatiin myydä 20.5.2016 asti, ja jälkimmäiset oli vedettävä markkinoilta 20.5.2020 mennessä.

26.

Siksi on selvitettävä ensinnäkin, ovatko sellaiset tupakkatuotteet, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myynti ei yllä direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdan mukaiseen kolmen prosentin kynnysarvoon, ja sellaiset tupakkatuotteet, jotka yltävät siihen, toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa (2). Jos lähdetään tästä olettamuksesta, on seuraavaksi arvioitava, onko kyseisiin tuotteisiin sovellettu erilainen kohtelu objektiivisesti perusteltua (3).

27.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”erilaisten tapausten rinnastettavuutta on arvioitava näille tapauksille ominaisten seikkojen kokonaisuuden kannalta. Nämä seikat on muun muassa määritettävä ja niitä on arvioitava unionin sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. On myös otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu”. ( 18 )

28.

Tällaisen ”testin” soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa herättää siinä esitetyt kannat ( 19 ) huomioon ottaen seuraavan alustavan kysymyksen: arvioidaanko kyseessä olevien tilanteiden rinnastettavuutta direktiivillä 2014/40 tavoiteltujen yleisten tavoitteiden vai saman direktiivin 7 artiklan 14 kohdassa esitettyjen erityisten tavoitteiden vai peräti molempien näiden näkökohtien suhteen?

29.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään käyttämän kaksivaiheisen tarkastelun perusteella (tilanteiden rinnastettavuus – objektiivinen perusteltavuus) päättely näyttäisi minusta seuraavanlaiselta. Rinnastettavuuden arviointivaiheessa on ratkaistava, ovatko kyseessä olevat tilanteet periaatteessa rinnastettavissa toisiinsa ottaen huomioon kyseisellä oikeusvälineellä yleisesti tavoitellut tavoitteet. Perusteltavuuden arviointivaiheessa on tarvittaessa mahdollista ratkaista, onko periaatteellisesta rinnastettavuudesta huolimatta olemassa – kun kyse on mainitun oikeusvälineen yksittäisestä säännöksestä – joitain saman oikeusvälineen tavoitteen ja päämäärän mukaisia erityisiä näkökohtia, joilla erilainen kohtelu voitaisiin perustella.

30.

Jotta voitaisiin vertailla keskenään niiden tupakkatuotteiden tilannetta, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, ja tämän kynnysarvon alle jäävien tupakkatuotteiden tilannetta, ohjenuorana on mielestäni siis pidettävä direktiivillä 2014/40 tavoiteltuja yleisiä tavoitteita. Kyseisen direktiivin 7 artiklan 14 kohdassa esitettyjä erityisiä tavoitteita on tarvittaessa tarkasteltava objektiivisen perusteltavuuden arviointivaiheessa.

31.

Direktiivin 2014/40 tavoitteiden osalta on muistettava, että saman direktiivin 1 artiklan mukaisesti sillä on kaksi tai kolme tavoitetta. Tavoitteena on helpottaa tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana varsinkin nuorten terveyden suojelun korkeaa tasoa ja täyttää tupakoinnin torjuntaa koskevan Maailman terveysjärjestön puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) mukaiset unionin velvoitteet. ( 20 )

32.

Unionin lainsäätäjä on katsonut tämän kolmitahoisen tavoitteen suhteen, että kaikkiin tunnusomaisen maun sisältäviin tupakkatuotteisiin on periaatteessa ( 21 ) sovellettava samaa oikeudellista sääntelyä. Se on katsonut, että kaikki tällaiset tuotteet saattaisivat helpottaa tupakan käytön aloittamista tai vaikuttaa kulutustottumuksiin. Toteuttamalla yhdenmukaistamistoimenpiteitä SEUT 114 artiklan perusteella pyrittiinkin nimenomaan välttämään ”toimenpiteitä, joilla otetaan käyttöön perusteettomia kohtelueroja erityyppisten maustettujen savukkeiden välillä”. ( 22 ) Toimenpiteiden tarkoituksena oli yleisesti ottaen poistaa ja estää tupakalle tunnusomaisen maun antavien ainesosien käyttöä koskevien kansallisten lainsäädäntöjen eroavuudet.

33.

Puitesopimuksessa, jonka täytäntöönpaneminen oli unionin lainsäätäjän tarkoituksena, ei myöskään erotella toisistaan tupakkatuotteita, joissa on tunnusomainen maku. Kyseisen puitesopimuksen 9 ja 10 artiklan soveltamiseksi annetuissa osittaisissa ohjeissa kehotetaan poistamaan erityisesti tuotteen maun parantamiseen käytetyt ainesosat, mutta mainituissa täytäntöönpano-ohjeissa ei millään tavoin erotella toisistaan erilaisia makuaineita, joita tupakkatuotteisiin voidaan lisätä. ( 23 )

34.

Unionin tuomioistuin käytti samanlaista tutkintatapaa 4.5.2016 antamassaan tuomiossa Puola v. parlamentti ja neuvosto sekä samana päivänä antamassaan tuomiossa Philip Morris Brands ym., ( 24 ) kun se katsoi, että erityyppisillä tupakkatuotteilla, joissa on jokin tunnusomainen maku, on yhtäältä toisiaan vastaavat objektiiviset ominaisuudet ja toisaalta samankaltaiset vaikutukset tupakan käytön aloittamiseen ja tupakoinnin ylläpitämiseen.

35.

Päättelen edellä esitetyn perusteella, että kaikki ne maustetut tupakkatuotteet, joita direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa säädetyt kiellot tunnusomaisten makujen käyttämisestä koskevat, ovat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamisen kannalta toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa ilman, että niiden myyntimäärällä unionin alueella olisi tässä suhteessa minkäänlaista merkitystä.

36.

Toisiinsa rinnastettavien tilanteiden erilainen kohtelu on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteltua, ”kun se perustuu objektiiviseen ja järkevään perusteeseen eli kun se vastaa asianomaisessa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja kun tämä erilainen kohtelu on oikeassa suhteessa asianomaisella kohtelulla tavoiteltuun päämäärään nähden”. ( 25 )

37.

Koska direktiivi 2014/40 on unionin lainsäätäjän lainsäädäntötoimi, unionin lainsäätäjän on osoitettava tällaisen perusteen olemassaolo esittämällä unionin tuomioistuimelle tarvittavat seikat. ( 26 )

38.

Unionin tuomioistuin siis katsoo, että unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta nyt käsiteltävän asian kaltaisella alalla, jolla siltä edellytetään poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekemistä ja jolla sen on suoritettava monitahoisia arviointeja. Unionin tuomioistuimella ei ole aikomusta korvata unionin lainsäätäjän harkintaa omallaan. Se tyytyy harjoittamaan suppeata tuomioistuinvalvontaa pyrkimyksenään havaita jonkin toimenpiteen mahdollinen ilmeinen soveltumattomuus lainsäätäjän tavoitteleman päämäärän saavuttamiseen. ( 27 ) Kun kyse on erityisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamisen valvonnasta, kiellettyjä ovat mielivaltaiset kohteluerot eli sellaiset, jotka selvästikään eivät perustu objektiivisiin ja tavoitellun päämäärän saavuttamiseen soveltuviin perusteisiin. ( 28 )

39.

Direktiivin 2014/40 johdanto-osan 16 perustelukappale tarjoaakin ensimmäisen oikeuttamisperusteen saman direktiivin 7 artiklan 14 kohdassa käyttöön otetulle erilaiselle kohtelulle. Mainitussa perustelukappaleessa todetaan, että tuotteet, joissa on tunnusomaisia makuja ja joiden myyntimäärät ovat suhteellisen suuria, olisi poistettava asteittain pitkän ajanjakson kuluessa, ”jotta kuluttajilla olisi riittävästi aikaa siirtyä käyttämään muita tuotteita”. ( 29 )

40.

Parlamentti, neuvosto ja komissio täsmentävät huomautuksissaan tämän osalta, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut ottaa huomioon se, että eräillä tunnusomaisilla mauilla on kuluttajien keskuudessa erityisen vankka asema, joten niillä on heidän kulutustottumustensa kannalta suuri merkitys. Tällaiset tottumukset voivat hävitä vain asteittain.

41.

Lisäksi unionin tuomioistuin on esittänyt tuomiossaan Puola v. parlamentti ja neuvosto sekä tuomiossaan Philip Morris Brands ym. ( 30 ) toisenkin perustelun direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa säädetylle siirtymäajalle. Arvioidessaan tunnusomaisen maun sisältävien tupakkatuotteiden markkinoille saattamista koskevan kiellon pätevyyttä suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta unionin tuomioistuin on katsonut, että tällaisen siirtymäajan tarkoituksena on myöntää sopeutumisaika myös tupakkateollisuudelle. ( 31 )

42.

Nämä kaksi oikeuttamisperustetta noudattelevat samaa logiikkaa: tarvetta välttää tiettyjä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia, joita voisi aiheutua unionissa runsain määrin valmistettujen ja kulutettujen tuotteiden yhtäkkisestä kieltämisestä.

43.

Lisäksi direktiivin 2014/40 esitöistä ilmenee, että lainsäädäntöprosessin aikana oli esitetty, ettei mentolilla maustettuja tupakkatuotteita kiellettäisi, sillä niillä katsottiin olevan vankka asema kuluttajien keskuudessa. Direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa säädetty siirtymäaika näyttäisikin ainakin osittain olevan tulosta poliittisesta kompromissista kahden ryhmän välillä: niiden, jotka halusivat vapauttaa kyseiset tuotteet kokonaan tunnusomaisia makuja koskevasta kiellosta, ja niiden, jotka puolsivat kiellon soveltamista kyseisiin tuotteisiin. ( 32 )

44.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, ovatko nämä perustelut direktiivillä 2014/40 tavoitellun, ihmisten terveyden suojelua koskevan tavoitteen mukaisia. Katson kuitenkin, että niin monitahoisella, arkaluonteisella ja taloudellisesti merkittävällä alalla kuin tupakan sääntely unionin lainsäätäjä ei ole ylittänyt käytössään olevaa laajaa harkintavaltaa määrätessään vaiheittaisesta kiellosta, joka koskee tunnusomaisen maun sisältävien tupakkatuotteiden saattamista markkinoille.

45.

Tässä on huomionarvoista se, että unionin lainsäätäjä on lykännyt tiettyjä, tunnusomaisen maun sisältäviä tupakkatuotteita koskevan kiellon voimaantuloa vain tilapäisesti. Lainsäätäjä oli mielestäni vapaa panemaan ihmisten terveyden suojelua koskevan tavoitteen täytäntöön vaiheittain säätämällä poikkeuksista, joiden soveltamisala on rajoitettu, ja tarkoituksenmukaisista siirtymäajoista. ( 33 )

46.

Unionin tuomioistuin on myös katsonut johdonmukaisesti, että luodessaan monitahoista järjestelmää unionin lainsäätäjä saa toimia vaiheittain, kunhan sen valinnat perustuvat objektiivisiin ja asianomaisen lainsäädännön päämäärän saavuttamiseen soveltuviin perusteisiin. ( 34 )

47.

Mielestäni nämä edellytykset täyttyvät, kun markkinoilta poistetaan ensiksi ”niche-tuotteita” ja sitten vasta tuotteita, joilla on vankka asema kuluttajien keskuudessa, käyttämällä perusteena myyntimäärää tietyssä tuoteluokassa.

48.

Yhtäältä tällainen kriteeri on objektiivinen, kun kyse on tässä tarkoitetuista tuotteista. Mihin hyvänsä tuotteeseen voidaan sen ominaispiirteistä riippumatta soveltaa direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa säädettyä siirtymäaikaa, kunhan tuotteen myyntimäärä yltää säädettyyn kynnysarvoon. Kuten käsiteltävässä asiassa on muistutettu, ( 35 ) pitää paikkansa, että kyseiseen säännökseen johtaneet parlamentin ehdottamat tarkistukset kohdistuivat nimenomaan mentoliin ja sitä sisältäviin tuotteisiin. On kuitenkin huomattava, että lainsäätäjä muokkasi ehdotusta ja päätyi lopulta neutraaliin kriteeriin.

49.

Myyntimäärää koskeva kriteeri onkin neutraali nimenomaan valmistajien kannalta. Lainsäätäjä ei perustanut päättelyään kunkin tuotteen markkinaosuuteen vaan kokonaismyyntiin. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevan asiakirja-aineiston perusteella ei voida varmistaa, kuinka todenmukainen on Planta Tabakin väite, jonka mukaan 7 artiklan 14 kohdassa säädetyn kolmen prosentin kynnysarvon ylittäviä tupakkatuotteita myyvät etupäässä harvalukuiset tupakka-alan monikansalliset yritykset, mutta ”niche-tuotteita” valmistavat lähinnä pienet tai keskisuuret yritykset. Aineiston mukaan pääasian kantaja itsekin valmistaa maustettuja savukkeita, ja neuvosto puolestaan huomauttaa, että myös monikansalliset yritykset valmistavat ”niche-tuotteita”, mitä ei ole riitautettu käsiteltävässä asiassa. Vaikka tämän väitteen oletettaisiinkin pitävän paikkansa, se ei mielestäni kuitenkaan ole ratkaiseva. Kaikkeen politiikkaan liittyy joidenkin ihmisten kannalta epäsuotuisia vaikutuksia. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 38 kohdassa huomautetaan, unionin tuomioistuimen näkökulmasta olennaista on se, että vaikutuksista hyötyvien ja niistä kärsivien välinen erottelu ei perustu mielivaltaiseen kriteeriin. Nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole aihetta kritisoida myyntimäärään perustuvan kriteerin valintaa.

50.

Toisaalta voidaan todeta, että kyseinen kriteeri soveltuu esitettyjen päämäärien saavuttamiseen, joihin kuuluu riittävän ajan antaminen, jotta kuluttajat ehtisivät muuttaa vakiintuneita tottumuksiaan ja alan teollisuus ehtisi sopeutua tilanteeseen. ( 36 ) Osoittamalla kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen myyntimäärä kertoo niin vakiintuneista kulutustottumuksista kuin tunnusomaisia makuja koskevan kiellon kattaman unionin tuotannon taloudellisesta merkityksestä.

51.

Kuten komissio huomauttaa, unionissa tapahtuvaa myyntiä koskevalla kriteerillä on merkitystä myös direktiivin 2014/40 oikeusperustan eli SEUT 114 artiklan kannalta ja kyseisellä direktiivillä tavoitellun yhdenmukaistamispäämäärän suhteen. Tiettyjen tuotteiden kieltämisen vaikutus sisämarkkinoiden toimintaan onkin jossain määrin riippuvainen jäsenvaltioiden välisen kaupan merkittävyydestä. Mainittu kriteeri tarjoaa siis myös sen suhteen viitteellistä tietoa kyseisestä kaupasta.

52.

Katson myös, ettei lainsäätäjä ole ylittänyt harkintavaltaansa valitessaan unionin laajuisen myyntimäärän kynnysarvoksi kolme prosenttia tietyssä tuoteluokassa. Se saattoi perustellusti katsoa, että kolmen prosentin myyntimäärä tietyssä tuoteluokassa kertoo merkittävistä kulutustottumuksista ja huomattavasta tuotannosta.

53.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että direktiivin 2014/40 7 artiklan 14 kohdassa käyttöön otettu toisiinsa rinnastettavien tupakkatuotteiden erilainen kohtelu on objektiivisesti perusteltua. Pidän kyseistä säännöstä siksi pätevänä yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen nähden.

54.

Direktiivin 2014/40 7 artiklan 1 ja 7 kohdassa asetettujen kieltojen tultua voimaan 20.5.2016 suurinta osaa tupakkatuotteista, joissa on jokin tunnusomainen maku, ei enää saa myydä unionissa.

55.

Joitain niistä voidaan kuitenkin valmistaa unionissa laillisesti ja saattaa siellä markkinoille laillisesti vielä kyseisen ajankohdan jälkeen. Yhtäältä, kuten ensimmäisen kysymyksen b kohdan yhteydessä on jo todettu, ( 37 ) tupakkatuotteet, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä unionin laajuisesti on vähintään kolme prosenttia tietyssä tuoteluokassa, eli lähinnä mentolisavukkeet, ovat kiellettyjä vasta 20.5.2020 alkaen. Toisaalta muita tupakkatuotteita kuin savukkeita ja kääretupakkaa – siis erityisesti piipputupakkaa, sikareja ja pikkusikareja – voidaan toistaiseksi yhä myydä. ( 38 )

56.

Näin ollen direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti vähittäismyyntipakkauksen, mahdollisen myyntipäällyksen ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä ”ei saa olla mitään tekijää tai ominaisuutta”, joka ”viittaa makuun, tuoksuun, joihinkin aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin tai niiden puutteeseen”. Saman artiklan 3 kohdassa säädetään, että näin kiellettyjä tekijöitä ja piirteitä voivat olla muun muassa ”tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit taikka kuvalliset tai muut merkit”. ( 39 )

57.

Planta Tabak, jonka näkemystä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tässä kohdin noudattelee, huomauttaa, että tästä on seurauksena nurinkurinen tilanne, jossa tupakanvalmistajat kylläkin voivat saattaa laillisesti markkinoille eräitä tupakkatuotteita, joissa on jokin tunnusomainen maku, mutta eivät silti saa ilmoittaa niiden sisältämää maku- tai aromiainetta vähittäismyyntipakkauksessa, myyntipäällyksessä ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä. ( 40 )

58.

Ilman tällaisia tietoja kuluttajat eivät voi tunnistaa, mitkä ovat maustettuja tupakkatuotteita ja mitkä taas eivät. Näiden käytännön näkökohtien lisäksi direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaiseen kieltoon liittyy myös eräs taloudellinen ongelma. Sikäli kuin myös tavaramerkit kuuluvat näihin kiellettyihin tekijöihin ja piirteisiin, ( 41 ) tupakanvalmistajat olisivat pakotettuja hylkäämään tavaramerkeistään ne, jotka viittaavat makuun, tuoksuun, aromi- tai makuaineiseen tai muuhun lisäaineeseen.

59.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tässä tilanteessa unionin tuomioistuinta täsmentämään, tarkoitetaanko direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ainoastaan niitä tekijöitä tai ominaisuuksia, joilla on markkinointi- tai mainostamistarkoitus ja joissa esitetään muutakin kuin pelkkä tieto tietyn tupakkatuotteen sisältämästä mausta, tuoksusta, aromi- tai makuaineesta tai muusta lisäaineesta, vai onko tällaisen tiedon pelkkä mainitseminenkin kiellettyä. ( 42 )

60.

Unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan Philip Morris Brands ym., ( 43 ) että direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa esitettyä kieltoa, joka koskee vähittäismyyntipakkauksessa, myyntipäällyksessä ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä esiintyviä tekijöitä tai ominaisuuksia, jotka viittaavat makuun, tuoksuun, aromi- tai makuaineiseen tai muuhun lisäaineeseen, sovelletaan siitä riippumatta, pitävätkö kyseessä olevat tiedot paikkansa.

61.

Samaten ei mielestäni ole epäilystäkään siitä, että kyseisessä säännöksessä kielletään myös neutraalit ja muuten kuin mainostarkoituksessa esitetyt tiedot, sillä muunlainen tulkinta ei ole mahdollinen sen sanamuodon perusteella.

62.

Kuten komissio huomauttaa, puheena olevan 13 artiklan 1 kohdan c alakohta ei sanamuotonsa perusteella sisällä minkäänlaista markkinointi- tai mainostamistietoja koskevaa rajoitusta. Siinä tarkoitetaan kaikkia tekijöitä ja ominaisuuksia yhdessä (”ei saa olla mitään”), jotka ”viittaavat” makuun, tuoksuun, aromi- tai makuaineeseen tai muuhun lisäaineeseen. Tätä yleisluontoisuuden vaikutelmaa vahvistaa saman artiklan 3 kohdan tulkinta, jonka mukaan näitä kiellettyjä tekijöitä ja ominaisuuksia voivat olla ”muun muassa” tekstit, symbolit, nimet, tavaramerkit taikka kuvalliset ”tai muut” merkit.

63.

Lisäksi on huomattava, että vaikka unionin lainsäätäjä on kyseisen 13 artiklan 1 kohdan a, b ja e alakohdassa käyttänyt ilmaisuja, jotka saattaisivat tuoda mieleen jonkin tietyn tuotteen tietynlaisen mainostamisen (esimerkiksi ”edistää – – myyntiä”, ”kannustaa” ja ”antaa ymmärtää”), c alakohdassa käytetty ”viittaa”-sana sitä vastoin ilmentää objektiivisesti ainoastaan sitä, esiintyykö vähittäismyyntipakkauksissa, myyntipäällyksissä tai itse tupakkatuotteessa jokin makua, tuoksua, aromi- tai makuaineita tai muuta lisäainetta koskeva tieto. ( 44 )

64.

Tätä tulkintaa tukevat myös direktiivin 2014/40 johdanto-osan 25 ja 27 perustelukappale. Niiden mukaan unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli kieltää kaikki sellaiset tupakkatuotteiden esittämistapaan liittyvät tekijät, jotka voisivat johtaa harhaan etenkin nuoria kuluttajia tuotteiden haitallisuuden suhteen. Lainsäätäjä katsoi saatavilla olleiden tutkimustietojen perusteella, että tietyt ilmaisut (kuten ”vähän tervaa”, ”kevyt”, ”ultrakevyt”, ”mieto”, ”luonnollinen”, ”orgaaninen” ja ”ei lisäaineita”) samoin kuin tietynlaiset nimet, kuvat ja merkit saattaisivat antaa sellaisen virheellisen vaikutelman. ( 45 )

65.

Unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei siis ole ollut tyytyä vain sääntelemään tupakkatuotteiden pakkauksissa esitettyjä tekijöitä ja ominaisuuksia puuttumalla erityisesti sellaisiin myyntiväitteisiin, jotka ovat virheellisiä tai joissa kerrotaan joillain ainesosilla olevan tietynlaisia vaikutuksia. Lainsäätäjä on kieltänyt esittämästä lainkaan tietynlaisia tietoja, joilla tiedetään olevan kannustava vaikutus kuluttajiin – vaikka ne olisivatkin todenperäisiä ja vaikka ne esitettäisiin neutraalisti ja muutoin kuin mainostarkoituksessa. ( 46 )

66.

Direktiivin 2014/40 johdanto-osan 25 ja 27 perustelukappaleessa ei tosin viitata nimenomaisesti tietoihin, jotka koskevat jonkin maun, tuoksun, aromi- tai makuaineen tai muun lisäaineen esiintymistä jossain tietyssä tupakkatuotteessa; niissä tuodaan esiin ainoastaan tällaisten tekijöiden puuttumista koskevat tiedot. Lainsäätäjän logiikka käy silti selvästi ilmi: vähittäismyyntipakkauksessa, myyntipäällyksessä ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä esiintyvä pelkkä tieto, joka koskee tietyn tupakkatuotteen sisältämää makua, tuoksua, aromi- tai makuainetta tai muuta lisäainetta, voi jo sinänsä vähätellä tällaisen tuotteen haitallisia terveysvaikutuksia ja siten kannustaa sen kulutukseen, minkä vuoksi tiedon mainitseminen on kiellettyä. ( 47 )

67.

Minulla ei lisäksi ole epäilystäkään siitä, että kyseen ollessa tunnusomaisen maun sisältämistä tupakkatuotteista, joita voidaan valmistaa laillisesti ja saattaa markkinoille laillisesti vielä 20.5.2016 jälkeen, ( 48 ) direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa kielletään mainitsemasta niiden sisältämä maku vähittäismyyntipakkauksessa, mahdollisessa myyntipäällyksessä ja itse tupakkatuotteen pakkausmerkinnöissä.

68.

Onkin muistettava, että tunnusomainen maku vastaa kyseisessä direktiivissä annetun määritelmän mukaisesti ”selvästi havaittavaa – – tuoksua tai makua, joka on tulosta lisäaineesta tai lisäaineiden yhdistelmästä – –”. ( 49 ) Kyseisessä säännöksessä siis asetetaan tunnusomaisen maun mainitsemiselle kyseisten tuotteiden pakkauksissa kaksinkertainen kielto: joko viittaamalla makuun tai tuoksuun taikka viittaamalla lisäaineeseen tai lisäaineisiin, joiden tulosta maku tai tuoksu on.

69.

Direktiivissä 2014/40 unionin lainsäätäjä ei myöskään ole säätänyt yhä sallittuja tuotteita koskevaa poikkeusta sen 13 artiklan 1 kohdan c alakohdassa. ( 50 ) Tämä on erityisen huomionarvoista, sillä tällainen kielto on sitä vastoin asetettu sähkösavukkeille ja poltettavaksi tarkoitetuille kasviperäisille tuotteille. ( 51 )

70.

Näin ollen se, että direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan on sisällytetty tupakkatuotteet, joissa on jokin tunnusomainen maku ja joita saa yhä myydä, johtuu unionin lainsäätäjän nimenomaisesta tahdosta. Unionin tuomioistuin ei siksi voi tulkintavaltansa rajoissa korvata lainsäätäjän ratkaisua ja sisällyttää kyseiseen direktiiviin eroja, joita lainsäätäjä ei ole siinä tehnyt. ( 52 )

71.

Tästä syystä keskustelu siitä, onko yhä sallittujen, tunnusomaisen maun sisältävien tupakkatuotteiden pakkauksissa edelleen tarpeen mainita tällaisten tuotteiden sisältämät maut, kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kolmannen kysymyksen b kohtaan, ( 53 ) joka koskee direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan pätevyyttä perusoikeuskirjan 17 artiklassa taattuun omistusoikeuteen nähden. Koska tämä kysymys ei ole ratkaisuehdotukseni aiheena, tyydyn vain tuomaan kaiken varalta esiin seuraavat seikat.

72.

Oltiinpa sitten sitä mieltä – kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus esittämissään huomautuksissa –, että tavaramerkin rekisteröinnin antamat oikeudet ovat yksinomaan negatiivisia, sillä niiden nojalla voidaan estää kolmatta osapuolta toimimasta tietyllä tavalla, tai sitä mieltä, että tavaramerkki antaa haltijalleen myös positiivisen oikeuden sen käyttämiseen, katson, että tavaramerkkiä hyödynnettäessä on joka tapauksessa noudatettava lakia ja erityisesti säännöksiä, joilla täytetään ihmisten terveyden suojelun kaltainen pakottava tavoite ( 54 ) ja joihin direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohta kuuluu.

73.

Planta Tabak kuitenkin kiistää mainitun säännöksen tarpeellisuuden kyseiseen tavoitteeseen nähden. Se katsoo, että sikäli kuin tietyt tupakkatuotteet on vapautettu kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 ja 7 kohdan mukaisista markkinoillesaattamiskielloista, sama tavoite ei edellytä niiden sisältämiä makuaineita koskevien tietojen poistamista tuotepakkauksista.

74.

Erityisesti nuorten terveyden suojelemista koskeva tavoite puhuu sen puolesta, että yhä sallittujen tupakkatuotteiden pakkauksista poistetaan kaikki maininnat tunnusomaisesta mausta.

75.

Tämän osalta tuotteita, joihin sovelletaan direktiivin 2014/40 7 artiklan 12 kohdan mukaista vapautusta ja joita käyttävät pääasiassa vanhemmat kuluttajat ja pienet väestöryhmät, ( 55 ) valvotaan edelleen tarkasti. Tupakkatuotteiden esittämistapaan liittyvät tekijät, jotka kannustavat niiden kulutukseen, onkin tässä yhteydessä perusteltua poistaa sen estämiseksi, ettei vaniljanmakuisista pikkusikareista tule mentolisavukkeiden sijaan nuorille väylä kohti tupakoimista. ( 56 ) Niistä tupakkatuotteista, joihin sovelletaan mainitun artiklan 14 kohdan mukaista siirtymäaikaa, on huomautettava Euroopan parlamentin ja Ranskan hallituksen tavoin, että siirtymäajalla ei tarkoiteta lisäajan antamista tupakanvalmistajille uusien kuluttajien houkuttelemista varten. Tällaisten tuotteiden houkuttelevuuden on lakattava välittömästi, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että niiden pakkauksista on poistettava maininnat tunnusomaisesta mausta.

76.

Myöskään direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan oikeasuhteisuutta ei voida asettaa kyseenalaiseksi väitetyn, kuluttajille annettavaa asianmukaista tietoa koskevan vaatimuksen osalta. Eräillä aloilla, kuten elintarvikkeiden alalla, on toki erittäin tärkeätä antaa kuluttajille tietoja heidän käyttämiensä tuotteiden ainesosista, jotta he voisivat tunnistaa tietyn elintarvikkeen, käyttää sitä tarkoituksenmukaisesti ja valita omia tarpeitaan vastaavat tuotteet. ( 57 )

77.

Tupakkatuotteet eivät kuitenkaan ole tavanomaisia kulutushyödykkeitä. Tarkoituksena ei ole se, että kuluttajat voisivat helpommin vertailla eri tuotteita. Asianmukaisen tiedon antaminen kuluttajille tarkoittaakin tällä alalla nimenomaan sitä, että painotetaan tupakan erityisen haitallisia vaikutuksia heidän terveydelleen. Kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja komissio erityisesti huomauttavat, ainesosia koskevan avoimuuden sijaan etusija annetaankin tavoitteelle välttää esittämästä tietoja, jotka voisivat saada kuluttajan unohtamaan nuo vaikutukset.

78.

Ei myöskään ole syytä liioitella direktiivin 2014/40 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen kiellon käytännön seurauksia. On erityisesti huomattava, että tupakanvalmistajat saavat yhä erotella tunnusomaisen maun sisältävät tuotteet muista tupakkatuotteista, kunhan eivät käytä jotain 13 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa luetelluista tekijöistä. ( 58 )

79.

Ehdotan edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgericht Berlinin esittämän ensimmäisen kysymyksen b kohtaan ja kolmannen kysymyksen a kohtaan seuraavasti: