—

I, edustajinaan F. Callanan, L. McCann, SC, ja barrister G. Burke solicitor C. Callananin valtuuttamina,

—

Health Service Executive, edustajanaan S. Murphy solicitors Arthur Coxin valtuuttamana,

—

Irlanti, asiamiehenään A. Joyce ja E. Mc Phillips, avustajanaan barrister G. Gilmore,

—

Kreikan hallitus, asiamiehenään T. Papadopoulou,

—

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. Bulterman ja C. Schillemans,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja J. Tomkin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL L 166, s. 1 ja oikaisu EUVL L 200, s. 1) 19 artiklan 1 kohdan ja 20 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Irlannin kansalainen I ja Health Service Executive (Irlannin terveysviranomainen, jäljempänä HSE) ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu kieltäytyi uusimasta edelleen E 112 ‑lomaketta I:n Saksassa saaman sairaanhoidon kulujen kattamiseksi.

3

Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71 (EYVL L 149, s. 2) korvattiin asetuksella N:o 883/2004.

4

Asetusta N:o 883/2004 sovelletaan sen 91 artiklan ja asetuksen N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL L 284, s. 1) 97 artiklan mukaan 1.5.2010 lukien, josta lukien asetus N:o 1408/71 kumottiin.

5

Asetuksen N:o 1408/1971 1 artiklaan sisältyivät seuraavat määritelmät:

”Tässä asetuksessa:

– –

– –”

6

Kyseisen asetuksen 22 artiklan, jonka otsikko on ”Oleskelu toimivaltaisen valtion ulkopuolella – Paluu tai asuinpaikan muuttaminen toiseen jäsenvaltioon sairauden tai äitiyden aikana – Tarve mennä toiseen jäsenvaltioon tarkoituksena saada asianmukaista hoitoa”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Palkatulla työntekijällä tai itsenäisellä ammatinharjoittajalla, joka täyttää toimivaltaisen valtion lainsäädännössä asetetut edellytykset oikeuden saamiseksi etuuksiin, ottaen tarpeen mukaan huomioon 18 artiklan säännökset, ja:

7

Asetuksen N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 574/72 (EYVL L 74, s. 1) korvattiin asetuksella N:o 987/2009, jota sen 97 artiklan mukaan sovelletaan 1.5.2010 lukien.

8

Asetuksen N:o 574/72 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Luontoisetuudet oleskeltaessa muussa jäsenvaltiossa kuin toimivaltaisessa valtiossa – Muut palkatut työntekijät kuin ne, joihin sovelletaan täytäntöönpanoasetuksen 20 artiklan säännöksiä, tai itsenäiset ammatinharjoittajat”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Saadakseen luontoisetuuksia asetuksen [N:o 1408/1971] 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaan – –, palkatun työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan on annettava oleskelupaikan laitokselle todistus, joka osoittaa hänen oikeutensa luontoisetuuksiin. Tällainen todistus, jonka toimivaltainen laitos antaa asianomaisen henkilön pyynnöstä, jos mahdollista ennen kuin hän lähtee asuinpaikkansa jäsenvaltion alueelta, osoittaa tarvittaessa erityisesti enimmäiskauden, jolta luontoisetuuksia voidaan myöntää toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Jos asianomainen henkilö ei toimita sanottua todistusta, oleskelupaikan laitos saa sen toimivaltaiselta laitokselta.”

9

Asetuksen N:o 1408/71 80 artiklan 1 kohdassa mainittu siirtotyöläisten sosiaaliturvan hallintotoimikunta hyväksyi asetuksen N:o 574/72 2 artiklan 1 kohdan nojalla tämän asetuksen 22 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan soveltamiseen liittyvän todistuksen mallin eli lomakkeen ”E 111”. Tämä lomake korvattiin 1.6.2004 lukien eurooppalaisella sairaanhoitokortilla.

10

Mainittu hallintotoimikunta hyväksyi lisäksi asetuksen N:o 1408/71 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohdan soveltamiseen liittyvän todistuksen mallin eli lomakkeen E 112. Tämä lomake korvattiin 1.5.2010 lukien lomakkeella S 2.

11

Asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 3 ja 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

12

Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

13

Kyseisen asetuksen II osastoon, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, sisältyvän 11 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.

– –

3.   Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,

14

Asetuksen 19 ja 20 artikla sisältyvät sen III osastoon, jonka otsikko on ”Eri etuusryhmiä koskevat erityissäännökset”, ja kuuluvat osaston 1 lukuun, joka koskee sairausetuuksia sekä äitiys- ja vastaavia isyysetuuksia.

15

Asetuksen N:o 883/2004 19 artiklan, jonka otsikko on ”Oleskelu toimivaltaisen jäsenvaltion ulkopuolella”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – vakuutetulla tai hänen perheenjäsenillään, jotka oleskelevat muussa kuin toimivaltaisessa jäsenvaltiossa, on oikeus niihin luontoisetuuksiin, jotka tulevat lääketieteellisistä syistä välttämättömiksi oleskelun aikana ottaen huomioon etuuksien luonne ja oleskelun arvioitu kesto. Nämä etuudet antaa toimivaltaisen laitoksen puolesta oleskelupaikan laitos soveltamansa lainsäädännön mukaisesti, ikään kuin asianomaiset henkilöt olisivat vakuutettuja kyseisen lainsäädännön mukaisesti.”

16

Asetuksen 20 artiklan, jonka otsikko on ”Matkustaminen tarkoituksena saada luontoisetuuksia – Lupa saada asianmukaista hoitoa asuinjäsenvaltion ulkopuolella”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, on vakuutetun, joka matkustaa toiseen jäsenvaltioon tarkoituksenaan saada siellä oleskelunsa aikana luontoisetuuksia, haettava siihen lupa toimivaltaiselta laitokselta.

2.   Vakuutettu, joka on saanut toimivaltaiselta laitokselta luvan mennä toiseen jäsenvaltioon saadakseen tilansa edellyttämää hoitoa, on oikeutettu luontoisetuuksiin, jotka oleskelupaikan laitos myöntää toimivaltaisen laitoksen puolesta ja soveltamansa lainsäädännön mukaisesti, ikään kuin asianomainen olisi vakuutettu kyseisen lainsäädännön mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos kyseinen hoito kuuluu asianomaisen henkilön asuinjäsenvaltion lainsäädännössä säädettyihin etuuksiin ja jos asianomaiselle henkilölle ei voida antaa tällaista hoitoa lääketieteellisesti perustellun ajan kuluessa, ottaen huomioon asianomaisen senhetkinen terveydentila ja sairauden todennäköinen kulku.”

17

Asetuksen N:o 987/2009 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä niiden kansalaisten asuinpaikan määrittämiseksi, joita tämä asetus ja asetus – – N:o 883/2004 koskevat, ja niiden olisi kiistanalaisissa tapauksissa otettava huomioon kaikki asianmukaiset perusteet asian ratkaisemiseksi. Näihin perusteisiin voivat kuulua tämän asetuksen asianomaisessa artiklassa tarkoitetut perusteet.”

18

Tämän asetuksen 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Asuinpaikan määrittämiseen liittyvät tekijät”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos kahden tai useamman jäsenvaltion laitosten välillä on erimielisyyttä asetuksen [N:o 883/2004] soveltamisalaan kuuluvan henkilön asuinpaikan määrittämisestä, laitosten on vahvistettava yhteisellä sopimuksella asianomaisen henkilön etujen tavanomainen keskus tekemällä kokonaisarvio kaikista asiaankuuluviin tosiseikkoihin liittyvistä saatavilla olevista tiedoista, joita voivat olla muun muassa seuraavat:

2.   Jos 1 kohdassa lueteltujen asiaankuuluviin tosiseikkoihin perustuvien perusteiden soveltaminen ei johda yhteisymmärrykseen kyseisten laitosten välillä, henkilön tarkoitusta, joka käy ilmi kyseisistä tosiseikoista ja olosuhteista, ja erityisesti syitä, jotka ovat johtaneet muuttamiseen, pidetään ratkaisevana asianomaisen henkilön tosiasiallisen asuinpaikan määrittämiseksi.”

19

Neuvoston asetuksista N:o 1408/71 ja N:o 574/72 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 siirtymisen ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän hallintotoimikunnan päätösten ja suositusten soveltamisen puitteista 12.6.2009 tehdyn sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän hallintotoimikunnan päätöksen N:o H1 (EUVL 2010, C 106, s. 13) 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Asetusten – – N:o 1408/71 ja – – N:o 574/72 soveltamisessa tarpeelliset, jäsenvaltioiden toimivaltaisten laitosten, viranomaisten ja muiden elinten ennen asetusten – – N:o 883/2004 ja – – N:o 987/2009 voimaantulopäivää antamat asiakirjat (eli E-lomakkeet, eurooppalaiset sairaanhoitokortit ja väliaikaiset korvaavat todistukset) pysyvät edelleen voimassa (vaikka viittaukset kohdistuvat asetuksiin – – N:o 1408/71 ja – – N:o 574/72), ja muiden jäsenvaltioiden laitosten, viranomaisten ja muiden elinten on otettava ne huomioon myös kyseisen päivän jälkeen, kunnes niiden voimassaolo lakkaa tai kunnes ne peruutetaan tai korvataan asetusten – – N:o 883/2004 ja – – N:o 987/2009 mukaan annetuilla tai toimitetuilla asiakirjoilla.”

20

Kyseistä päätöstä sovelletaan sen 6 kohdan mukaan asetuksen N:o 987/2009 voimaantulopäivästä eli 1.5.2010 lukien.

21

Ennakkoratkaisupyynnöstä ja unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että I on 56-vuotias Irlannin kansalainen, joka on työskennellyt sekä Irlannissa että Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

22

Elokuussa 2002, jolloin I asui Irlannissa, hän matkusti Saksaan lomalle tyttöystävänsä B:n kanssa, joka on Romanian kansalainen. Kyseisellä lomalla I otettiin potilaaksi Universitätsklinikum Düsseldorfin (Saksa) ensiapupoliklinikalle, jossa hänellä todettiin harvinainen molemminpuolinen aivorungon infarkti. I on siitä lähtien kärsinyt vaikeasta neliraajahalvauksesta ja motoristen toimintojen menetyksestä.

23

Hieman kyseisen sairauden ilmenemisen jälkeen I:ltä löydettiin hänen verensä koostumukseen haitallisesti vaikuttava geneettinen mutaatio. Pääasian oikeudenkäynnin alkamisen jälkeen hänellä on diagnosoitu myös syöpä, jota niin ikään hoidetaan.

24

I on siten elokuusta 2002 lähtien ollut vakavasti sairas ja tarvinnut Universitätsklinikum Düsseldorfin erikoislääkäreiden antamaa jatkuvaa valvontaa ja hoitoa. Hän on pysyvästi pyörätuolissa. Sen jälkeen, kun I pääsi sairaalasta vuonna 2003, hän on elänyt yhdessä B:n kanssa, joka huolehtii hänestä ja hoitaa häntä. He asuvat vuokraamassaan asunnossa, joka soveltuu pyörätuolin käyttäjälle.

25

I haki Irlannin sosiaalisen suojelun ministeriltä vammaisavustusta, joka alun perin evättiin häneltä sillä perusteella, että hänen vakinainen asuinpaikkansa ei ole Irlannissa. Hän pani vuonna 2008 vireille tuomioistuinmenettelyn, jossa käytettiin sovittelua. Ministeri harkitsi tällöin päätöksensä uudelleen ja hyväksyi I:n vaatimuksen; I on kyseisestä ajankohdasta lähtien saanut vammaisavustusta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tätä avustusta on pidettävä rahaetuutena, jonka Irlanti voi sosiaaliturvan alalla sovellettavien unionin asetusten nojalla hyväksyttävästi varata tässä jäsenvaltioissa asuville henkilöille.

26

I saa myös Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen kuningaskunnan maksamaa pientä työeläkettä sillä perusteella, että hän oli aiemmin työskennellyt kyseisessä jäsenvaltiossa. Hän ei saa Saksasta mitään korvausta eikä etuutta.

27

B., joka on työskennellyt Saksassa, hyväksyi irtisanomisen työstä vuonna 2004 huolehtiakseen I:stä kokopäiväisesti. Hän sai Saksan liittotasavallan maksamaa työttömyyskorvausta. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan hän haki myös vammaisen hoitajalle myönnettävää avustusta, joka Saksassa maksetaan hoidettavana olevan henkilön sairausvakuutuksesta. Tämä pyyntö hylättiin sillä perusteella, että I asuu Irlannissa ja Irlannin sosiaaliturvajärjestelmässä ei säädetä tällaisesta avustuksesta.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vaikka I onkin syvästi kiitollinen Saksan terveydenhoitojärjestelmälle, hänen on asuttava Saksassa terveydentilansa ja jatkuvan sairaanhoidon tarpeen vuoksi. Tältä osin kyseinen tuomioistuin viittaa niihin heikkoihin siteisiin, joita I on luonut Saksan liittotasavaltaan. Hänellä ei ole pankkitiliä Saksassa eikä hän omista kiinteää omaisuutta kyseisessä jäsenvaltiossa, kun taas hänellä on tili irlantilaisessa pankissa ja hän on säännöllisessä yhteydessä kahteen lapseensa, jotka ovat syntyneet 1991 ja 1994 ja asuvat Irlannissa. I ei puhu saksaa, eikä hän ole pyrkinyt kotoutumaan Saksaan.

29

Ennakkoratkaisupyynnössä täsmennetään, että I haluaisi palata Irlantiin, mikä riippuu monesta eri seikasta kuten hänen kunnostaan matkustamista ajatellen, vastaavanlaisen hoidon saatavuudesta kuin mitä hän saa Saksassa ja erityisesti pyörätuolin käyttäjälle soveltuvan asunnon saatavuudesta. Jos nämä edellytykset täyttyisivät, B. matkustaisi hänen kanssaan Irlantiin.

30

Sairastuttuaan I on kyennyt matkustamaan muutamaan otteeseen ulkomaille, vaikkakin vain lyhyeksi ajaksi ja lääkärin valvonnassa. Näin hän matkusti Lissaboniin (Portugali) luennoidakseen siellä lokakuussa 2004. Hän matkusti myös muutaman kerran Irlantiin, viimeksi vuonna 2009. Nämä matkat olivat vaikeita, koska näin vakavasti vammaisen matkustajan oli vaikeaa suoriutua lentokentistä. Pääasian asianosaiset myöntävät, että I:n on käytännöllisesti katsoen mahdotonta matkustaa Irlantiin, ainakin jos hänen täytyisi matkustaa reittilennoilla.

31

I:n Saksassa saamasta hoidosta aiheutuneet kustannukset katettiin aluksi Irlannin myöntämällä E 111 ‑lomakkeella, joka koskee vakuutettua, joka oleskelee muussa jäsenvaltiossa kuin asuinjäsenvaltiossaan ja jonka tila edellyttää välitöntä hoitoa. Lomakkeeseen sovelletaan tällä hetkellä asetuksen N:o 883/2004 19 artiklaa.

32

HSE muutti I:n asemaa maaliskuussa 2003, jolloin hänelle myönnettiin E 112 ‑lomake. Toimivaltainen laitos antoi siis hänelle luvan mennä toisen jäsenvaltion alueelle saamaan siellä tilansa kannalta aiheellista hoitoa. Tämä lomake, jota tällä hetkellä koskee asetuksen N:o 883/2004 20 artikla, on sittemmin uusittu noin 20 kertaa.

33

HSE kieltäytyi 25.11.2011 enää uusimasta I:n E 112 ‑lomaketta sen vuoksi, että hän asui nyt Saksan liittotasavallan alueella. I saattoi asian 5.12.2011 High Courtin käsiteltäväksi saadakseen määräyksen, jolla HES velvoitettaisiin myöntämään hänelle edelleen kyseinen lomake.

34

HSE ilmoitti, että ottaen huomioon I:n hyvin erityinen tilanne, se tulee edelleen kattamaan tämän hoitokulut ilmaiseksi E 106 ‑lomakkeen nojalla; kyseinen lomake koskee sairaus- ja äitiysvakuutuksesta myönnettyjä luontoisetuuksia henkilöille, jotka asuvat jossakin muussa kuin toimivaltaisessa valtiossa.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että on epävarmaa, voidaanko ulkomailla saatavaa sairaanhoitoa koskevan unionin säännöstön puitteissa katsoa, että sosiaaliturvan piirissä vakuutettu, jonka on pysyttävä jossakin jäsenvaltiossa poikkeuksellisen vakavan sairauden vuoksi, voi ”oleskella” tässä valtiossa asetuksen N:o 883/2004 19 tai 20 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

36

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että vaikka monet asetuksen N:o 987/2009 11 artiklassa säädetyt seikat saattavat viitata toiseen suuntaan, I:n pitäisi kuitenkin kyseisen artiklan tarkoitus ja tavoitteet huomioon ottaen katsoa oleskelevan Saksassa.

37

Tässä tilanteessa High Court päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”Onko jäsenvaltion (ensimmäinen jäsenvaltio) kansalaisen, joka on vakuutettu sairauden varalta ja joka on ollut vakavasti sairas yhdentoista vuoden ajan sairastuttuaan ankaraan sairauteen, joka puhkesi, kun kyseinen henkilö – jonka asuinpaikka oli ensimmäisessä jäsenvaltiossa – oli lomalla toisessa jäsenvaltiossa (toinen jäsenvaltio), katsottava asetuksen N:o 883/2004 19 artiklan 1 kohtaa tai vaihtoehtoisesti sen 20 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa ’oleskelleen’ kyseisen ajanjakson tuossa toisessa jäsenvaltiossa, kun kyseisen henkilön on akuutin sairautensa ja erikoissairaanhoidon sopivan läheisyyden vuoksi tosiasiallisesti ollut pakko fyysisesti jäädä kyseiseen jäsenvaltioon mainituksi ajaksi?”

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti unionin tuomioistuimelle 15.5.2014 päivätyllä kirjeellään, että I oli kuollut 7.4.2014. Se ilmoitti kirjeessään myös pitävänsä ennakkoratkaisukysymyksensä voimassa, koska vastaus tähän kysymykseen oli tarpeen kansallisessa menettelyssä. Näin ollen High Courtin esittämään kysymykseen on vastattava.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ennen kaikkea, onko asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j ja k alakohtaa tulkittava siten, että kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 kohtaa tai 20 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa on niin, että kun unionin kansalainen, joka asui ensimmäisessä jäsenvaltiossa, sairastuu vakavasti ja äkillisesti lomallaan toisessa jäsenvaltiossa ja hänen on jäätävä tähän valtioon 11 vuodeksi sairautensa ja sen vuoksi, että erikoissairaanhoitoa on saatavilla sen paikan lähellä, jossa hän elää, tämän kansalaisen on katsottava ”oleskelevan” viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa.

40

Aluksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksella N:o 1408/71 otettiin käyttöön kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisjärjestelmä ja että sen II osastossa vahvistettiin säännöt sovellettavan lainsäädännön määräytymisestä. Näiden sääntöjen tarkoituksena oli paitsi estää se, että asianomaiset henkilöt jäisivät heihin sovellettavissa olevan lainsäädännön puuttuessa ilman sosiaaliturvaa, myös varmistaa, että asianomaiset henkilöt ovat vain yhden jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän alaisia, jotta vältettäisiin sovellettavien kansallisten lainsäädäntöjen päällekkäisyys ja ne vaikeudet, joita siitä voi seurata (ks. vastaavasti tuomio Wencel, C-589/10, EU:C:2013:303, 45 ja 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Vaikka asetuksen N:o 883/2004 tarkoituksena on, kuten sen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, uudistaa ja yksinkertaistaa kansallisten sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamissääntöjä, siinä on kuitenkin säilytetty samat tavoitteet kuin asetuksella N:o 1408/71 on.

42

Tältä osin asetuksella N:o 1408/71 käyttöön otetussa järjestelmässä asuinpaikka oli yksi niistä tekijöistä, joiden perusteella sovellettava lainsäädäntö määräytyi (ks. vastaavasti tuomio Wencel, EU:C:2013:303, 48 kohta). Samoin on myös asetuksen N:o 883/2004 osalta.

43

Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j alakohdan mukaan ”asuinpaikalla” tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö vakinaisesti asuu. Tällä sanalla on unionin oikeudessa itsenäinen merkityksensä (ks. analogisesti tuomio Swaddling, C-90/97, EU:C:1999:96, 28 kohta).

44

Kuten unionin tuomioistuin on todennut asetuksesta 1408/71, on niin, että silloin, kun henkilön oikeusasemaan voitaisiin soveltaa useamman jäsenvaltion lainsäädäntöä, käsitteellä ”jäsenvaltio, jonka alueella henkilö asuu”, tarkoitetaan valtiota, jossa henkilö asuu vakinaisesti ja jossa on myös hänen elinetujensa tavanomainen keskus (ks. tuomio Hakenberg, 13/73, EU:C:1973:92, 32 kohta; tuomio Swaddling; EU:C:1999:96, 29 kohta ja tuomio Wencel, EU:C:2013:303, 49 kohta).

45

Tässä yhteydessä on tarkasteltava erityisesti asianomaisen henkilön perhetilannetta, syitä, jotka ovat johtaneet hänen siirtymiseensä, hänen asumisensa kestoa ja jatkuvuutta, sitä, onko hänellä mahdollisesti pysyvää työpaikkaa sekä hänen aikomustaan, sellaisena kuin se olosuhteista ilmenee (ks. vastaavasti tuomio Knoch, C-102/91, EU:C:1992:303, 23 kohta ja tuomio Swaddling, EU:C:1999:96, 29 kohta).

46

Oikeuskäytännössä laadittu luettelo seikoista, jotka on otettava huomioon määritettäessä henkilön asuinpaikka, on nykyisin kodifioituna asetuksen N:o 987/2009 11 artiklassa. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 32 kohdassa, tässä luettelossa, joka ei ole tyhjentävä, ei ole määritetty hierarkkista järjestystä kyseisen artiklan 1 kohdassa vahvistetuille perusteille.

47

Edellä esitetystä seuraa, että asetusta N:o 883/2004 sovellettaessa henkilöllä ei voi olla samanaikaisesti kahta vakinaista asuinpaikkaa kahden eri jäsenvaltion alueella (ks. vastaavasti tuomio Wencel, EU:C:2013:303, 51 kohta), ja tämän asetuksen puitteissa vakuutetun asuinpaikka on väistämättä eri kuin hänen oleskelupaikkansa.

48

Koska vakuutetun asuinpaikan määrittämisessä on nojauduttava joukkoon seikkoja, pelkästään oleskelu jossakin jäsenvaltiossa, vaikka se olisi pitkäaikaista ja yhtäjaksoista, ei välttämättä merkitse, että kyseinen henkilö asuu tässä valtiossa asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j alakohdassa tarkoitetuin tavoin.

49

Asumisen kestoa siinä valtiossa, jossa riidanalaisen etuuden maksamista haetaan, ei voi tätä arviointia suoritettaessa pitää asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitetun ”asumisen” käsitteen tunnusmerkkinä (ks. vastaavasti tuomio Swaddling, EU:C:1999:96, 30 kohta).

50

Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan k alakohdassa tosin määritellään ”oleskelu””tilapäiseksi” asumiseksi. Kuten julkiasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 43–46 kohdassa, tällainen oleskelu ei kuitenkaan välttämättä merkitse lyhytaikaista vierailua.

51

Kuten yhtäältä asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan v a alakohdan i alakohdasta ilmenee, tämän asetuksen 19 ja 20 artiklaa sovelletaan luontoisetuuksiin, joihin kuuluvat ”pitkäaikaishoitoon” liittyvät luontoisetuudet. Näin ollen henkilön voidaan katsoa oleskelevan jäsenvaltiossa, vaikka hän saisi siellä etuuksia pitkän ajanjakson ajan.

52

Vaikka toisaalta asetuksen 1408/71 22 artiklan 1 kohdan i alakohdassa säädettiin, että sen kauden pituus, jonka aikana etuuksia annetaan, määrätään toimivaltaisen valtion lainsäädännön mukaisesti, tämä sääntö ei enää sisälly asetuksen N:o 883/2004 19 artiklan 1 kohtaan eikä 20 artiklan 1 ja 2 kohtaan, joilla kyseisen 22 artiklan 1 kohdan a–i alakohta korvattiin olennaisilta osin.

53

Pelkästään se seikka, että I oli oleskellut 11 vuotta Saksassa, ei siis sellaisenaan ja yksin riitä, jotta voitaisiin katsoa hänen asuneen tässä jäsenvaltiossa.

54

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on I:n elinetujen tavanomaisen keskuksen määrittämiseksi otettava huomioon kaikki asiaankuuluvat arviointiperusteet, erityisesti asetuksen N:o 987/2009 11 artiklan 1 kohdassa mainitut arviointiperusteet, sekä kyseisen artiklan 2 kohdan nojalla asianomaisen tarkoitus siltä osin, mikä on hänen tosiasiallinen asuinpaikkansa. Tätä tarkoitusta on arvioitava pääasian objektiivisten tosiseikkojen ja olosuhteiden perusteella, koska pelkkä ilmoitus tarkoituksesta asua jossakin tietyssä paikassa ei sinällään ole riittävä kyseistä 2 kohtaa sovellettaessa.

55

Vaikka ennakkoratkaisuasiassa kansallisen tuomioistuimen on viime kädessä arvioitava tosiseikkoja, unionin tuomioistuin, jonka tehtävänä on antaa kansallista tuomioistuinta hyödyttäviä vastauksia, on kuitenkin toimivaltainen antamaan pääasian asiakirjojen ja sille esitettyjen huomautusten perusteella ohjeita, joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi antaa ratkaisun (ks. vastaavasti tuomio Brunnhofer, C-381/99, EU:C:2001:358, 65 kohta ja tuomio Alakor Gabonatermelő és Forgalmazó, C-191/12, EU:C:2013:315, 31 kohta).

56

Seikkoihin, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j ja k alakohtaa sovellettaessa, kuuluu muun muassa se, että vaikka I on oleskellut Saksassa pitkän ajan, tämä tilanne ei perustunut hänen henkilökohtaiseen valintaansa, koska kuten esitetyn kysymyksen sanamuodosta sinällään käy ilmi, hän oli pakotettu siihen ”akuutin sairautensa ja erikoissairaanhoidon sopivan läheisyyden vuoksi”.

57

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on pääasian olosuhteet huomioon ottaen tutkittava I:n kunto matkustamista ajatellen sekä se, oliko Irlannissa saatavissa vastaavanlaista hoitoa kuin mitä hänelle oli annettu Saksassa.

58

Ennakkoratkaisupyynnössä mainittujen seikkojen lisäksi on huomattava, että I totesi istunnossa vastauksena unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, että hänellä ei ollut mitään yhteyttä Saksan verotusjärjestelmään ja että hänen verotuksellinen kotipaikkansa oli Irlannissa, vaikka hän ei maksanut siellä veroa, koska hänellä ei ollut siellä tuloja Irlannin maksamaa vammaisavustusta ja Yhdistyneen kuningaskunnan myöntämää pientä eläkettä lukuun ottamatta.

59

Edellä esitetty huomioon ottaen esitettyyn kysymykseen on vastattava että asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan j ja k alakohtaa on tulkittava siten, että tämän asetuksen 19 artiklan 1 kohtaa tai 20 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa on niin, että kun unionin kansalainen, joka asuu ensimmäisessä jäsenvaltiossa, sairastuu vakavasti ja äkillisesti lomalla toisessa jäsenvaltiossa, ja hänen on jäätävä tähän valtioon 11 vuodeksi sairautensa ja sen vuoksi, että erikoissairaanhoitoa on saatavilla sen paikan lähellä, jossa hän elää, tämän kansalaisen on katsottava ”oleskelevan” tässä toisessa jäsenvaltiossa, jos hänen elinetujensa tavanomainen keskus on ensimmäisessä jäsenvaltiossa. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on määrittää tämän kansalaisen elinetujen tavanomainen keskus arvioimalla kaikkia asiaankuuluvia tosiseikkoja ja ottaen huomioon asianomaisen henkilön tarkoitus, sellaisena kuin se ilmenee näistä tosiseikoista, koska pelkästään se seikka, että mainittu kansalainen on oleskellut toisessa jäsenvaltiossa pitkän ajanjakson ajan, ei sellaisenaan ja yksin riitä, jotta voitaisiin katsoa hänen asuvan tässä jäsenvaltiossa.

60

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 1 artiklan j ja k alakohtaa on tulkittava siten, että tämän asetuksen 19 artiklan 1 kohtaa tai 20 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa on niin, että kun unionin kansalainen, joka asuu ensimmäisessä jäsenvaltiossa, sairastuu vakavasti ja äkillisesti lomalla toisessa jäsenvaltiossa, ja hänen on jäätävä tähän valtioon 11 vuodeksi sairautensa ja sen vuoksi, että erikoissairaanhoitoa on saatavilla sen paikan lähellä, jossa hän elää, tämän kansalaisen on katsottava ”oleskelevan” tässä toisessa jäsenvaltiossa, jos hänen elinetujensa tavanomainen keskus on ensimmäisessä jäsenvaltiossa. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on määrittää tämän kansalaisen elinetujen tavanomainen keskus arvioimalla kaikkia asiaankuuluvia tosiseikkoja ja ottaen huomioon asianomaisen henkilön tarkoitus, sellaisena kuin se ilmenee näistä tosiseikoista, koska pelkästään se seikka, että mainittu kansalainen on oleskellut toisessa jäsenvaltiossa pitkän ajanjakson ajan, ei sellaisenaan ja yksin riitä, jotta voitaisiin katsoa hänen asuvan tässä jäsenvaltiossa.