—

Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs eV, edustajanaan Rechtsanwältin C. von Gierke,

—

Plus Warenhandelsgesellschaft mbH, edustajinaan Rechtsanwalt D. Mäder ja Rechtsanwalt C. Hunecke,

—

Saksan hallitus, asiamiehinään M. Lumma ja J. Kemper,

—

Belgian hallitus, asiamiehenään T. Materne,

—

Tšekin hallitus, asiamiehenään M. Smolek,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään F. Díez Moreno,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato F. Arena,

—

Itävallan hallitus, asiamiehenään A. Hable,

—

Puolan hallitus, asiamiehinään M. Dowgielewicz, K. Zawisza ja M. Laszuk,

—

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, P. Mateus Calado ja A. Barros,

—

Suomen hallitus, asiamiehenään A. Guimaraes-Purokoski,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Erlbacher ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL L 149, s. 22) 5 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs eV (sopimattoman kilpailun torjumisesta vastaava saksalainen yhdistys, jäljempänä Wettbewerbszentrale) ja saksalainen vähittäiskauppayritys Plus Warenhandelsgesellschaft mbH (jäljempänä Plus) ja joka koskee Plusin käyttämää kaupallista menettelyä, jota Wettbewerbszentrale pitää sopimattomana.

3

Direktiivin 2005/29 johdanto-osan 6, 7 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Direktiivin 2005/29 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

5

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan 5 artiklassa tarkoitettuihin elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin ennen jotakin tuotetta koskevaa liiketointa ja sen jälkeen.”

6

Mainitun direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa palveluiden tarjonnan vapautta eivätkä tavaroiden vapaata liikkumista tämän direktiivin yhdenmukaistamisen alaan kuuluvista syistä.”

7

Direktiivin 2005/29 5 artiklan, jonka otsikkona on ”Sopimattomien kaupallisten menettelyjen kieltäminen”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Sopimattomat kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä.

2.   Kaupallinen menettely on sopimaton, mikäli:

3.   Kaupallisia menettelyjä, jotka todennäköisesti vääristävät olennaisesti vain selkeästi tunnistettavissa olevan kuluttajaryhmän taloudellista käyttäytymistä, joka on erityisen altis käytännön tai sen perustana olevan tuotteen suhteen henkisen tai fyysisen vajavaisuutensa, ikänsä tai herkkäuskoisuutensa vuoksi tavalla, jonka elinkeinonharjoittajan voidaan kohtuudella odottaa ennakoivan, arvioidaan kyseiseen ryhmään kuuluvan keskivertohenkilön näkökulmasta. Tällä ei rajoiteta yleisiä ja lainmukaisia mainontakäytäntöjä, joiden mukaisesti voidaan esittää liioittelevia väitteitä tai väitteitä, joita ei ole tarkoitus ymmärtää kirjaimellisesti.

4.   Sopimattomia ovat erityisesti kaupalliset menettelyt, jotka ovat:

5.   Liitteessä I on luettelo niistä kaupallisista menettelyistä, joita pidetään kaikissa olosuhteissa sopimattomina. Samaa luetteloa on sovellettava kaikissa jäsenvaltioissa ja sitä voidaan muuttaa ainoastaan muuttamalla tätä direktiiviä.”

8

Lopuksi direktiivin 2005/29 19 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 12 päivänä kesäkuuta 2007. – –

Niiden on alettava soveltaa näitä säännöksiä viimeistään 12 päivänä joulukuuta 2007. – –”

9

Sopimattoman kilpailun estämisestä annetulla Saksan lailla (Gesetz gegen den unlauteren Wettbewerb; BGBl. 2004 I, s. 1414; jäljempänä UWG) suojellaan sen 1 §:n mukaisesti kilpailijoita, kuluttajia ja muita markkinatoimijoita sopimattomalta kilpailulta. Samalla sillä suojellaan yleisen edun mukaista vääristymätöntä kilpailua.

10

UWG:n 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Sopimattomat kilpailutoimet, jotka ovat omiaan vaikuttamaan kilpailuun kilpailijoiden, kuluttajien tai muiden markkinatoimijoiden kannalta epäedullisesti muutoin kuin merkityksettömässä määrin, ovat kiellettyjä.”

11

UWG:n 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tämän lain 3 §:n mukaan sopimattomasti menettelee erityisesti se, joka

– –

– –”

12

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Plus toteutti 16.9.–13.11.2004 myynninedistämiskampanjan ”Ihre Millionenchance” (”Mahdollisuutesi voittaa miljoonia”), jonka yhteydessä yleisöä kehotettiin ostamaan sen liikkeissä myytyjä tuotteita pisteiden keräämiseksi. Jokainen, joka oli kerännyt 20 pistettä, sai mahdollisuuden osallistua maksutta tai järjestettyyn Deutscher Lottoblockin (16 lottoyhtiön kansallinen yhdistys) arvontaan.

13

Wettbewerbszentrale katsoi, että kyseinen menettely on UWG:n 3 §:ssä ja sen 4 §:n 6 momentissa tarkoitetulla tavalla sopimatonta siltä osin kuin kuluttajien osallistuminen arvontapeliin edellyttää tavaroiden hankintaa, ja se vaati Landgericht Duisburgia määräämään, että Plusia kielletään jatkamasta kyseistä menettelyä.

14

Hävittyään asian ensimmäisessä ja toisessa oikeusasteessa Plus teki Revision-valituksen Bundesgerichtshofiin.

15

Bundesgerichtshof toteaa ennakkoratkaisupyynnössään epäilevänsä mainittujen kansallisten säännösten yhteensoveltuvuutta direktiivin 2005/29 kanssa siltä osin kuin niissä säädetään yleisestä kiellosta, joka koskee palkintokilpailuja ja arvontapelejä, joihin liittyy ostovelvoite. Tällaista menettelyä ei ole kuitenkaan mainittu niiden kyseisen direktiivin liitteessä I lueteltujen menettelyjen joukossa, jotka yksin voidaan kieltää kaikissa olosuhteissa kuluttajien eduille aiheutuvasta konkreettisesta uhasta riippumatta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lisäksi, ettei ole mahdotonta, että kun UWG:ssä säädetään näin, siinä tunnustetaan kuluttajille laajempi suoja kuin minkä yhteisön lainsäätäjä on halunnut kuluttajille antaa, vaikka kyseinen ala yhdenmukaistetaankin mainitulla direktiivillä täydellisesti.

16

Bundesgerichtshof esittää ennakkoratkaisupyynnössään myös eräitä huomautuksia sen ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista.

17

Se tarkentaa tässä yhteydessä, että vaikka direktiiviä 2005/29 ei ole vielä saatettu osaksi Saksan oikeutta eikä pääasiassa kyseessä olevia UWG:n säännöksiä ole myöskään suunniteltu tässä yhteydessä muutettavan tai kumottavan, sen on kuitenkin pitänyt asiassa C-212/04, Adelener ym., 4.7.2006 annettuun tuomioon (Kok., s. I-6057) perustuvan oikeuskäytännön mukaan tulkita kansallista oikeutta direktiivin 2005/29 mukaisesti lähtien eli siitä päivästä, jolloin kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä oli kyseisen direktiivin 19 artiklan mukaan viimeistään alettava soveltaa.

18

Vaikka lisäksi on totta, että arvosteltu mainonta on toteutettu jopa ennen kuin direktiivi 2005/29 tuli voimaan eli ennen 12.6.2005, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että koska Wettbewerbszentralen esittämä kieltovaatimus koskee tulevia rikkomisia, Revision-valitus voidaan hyväksyä ainoastaan, jos kieltoa voidaan vaatia myös sinä päivänä voimassa olevan lainsäädännön perusteella, jolloin se antaa tuomionsa.

19

Tässä tilanteessa Bundesgerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko – – direktiivin 2005/29 – – 5 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla kaupallinen menettely, jossa kuluttajien osallistuminen palkintokilpailuun tai arvontapeliin edellyttää tavaran tai palvelun hankintaa, on lähtökohtaisesti kielletty riippumatta siitä, vaikutetaanko tällaisella mainontatoimenpiteellä yksittäisessä tapauksessa kuluttajien etuihin epäedullisesti?”

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksellään vastausta lähinnä siihen, onko direktiiviä 2005/29 tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle UWG:n kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa yksittäistapauksen konkreettisia olosuhteita huomioon ottamatta kielletään lähtökohtaisesti kaupalliset menettelyt, joissa kuluttajien osallistuminen palkintokilpailuun tai arvontapeliin edellyttää tavaran tai palvelun hankintaa.

21

Espanjan hallitus väittää, ettei ennakkoratkaisupyyntöä voida ottaa tutkittavaksi, koska direktiiviä 2005/29 ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen.

22

Espanjan hallitus katsoo, että koska oikeudenkäyntiasiassa on vastakkain kaksi saksalaista yritystä, pääasiassa kyseessä olevalle tilanteelle on ominaista se, että se rajoittuu joka suhteessa yhteen jäsenvaltioon, minkä vuoksi direktiivin 2005/29 säännöksiä ei voida soveltaa pääasiaan (ks. asia C-97/98, Jägerskiöld, tuomio 21.10.1999, Kok., s. I-7319, 45 kohta). Toissijaisesti Espanjan hallitus väittää, ettei direktiiviä 2005/29 voida soveltaa pääasiaan, koska sen taustalla olevat tosiseikat ovat tapahtuneet ennen kuin kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle asetettu määräaika oli päättynyt ja myös ennen kuin kyseinen direktiivi edes annettiin. Unionin tuomioistuin ei näin ollen voi arvioida Saksan lain yhteensoveltuvuutta direktiivin 2005/29 kanssa. Lopuksi Espanjan hallitus korostaa sitä, että kyseisellä direktiivillä ei missään tapauksessa pyritä sääntelemään sellaisia arvontapelejä tai palkintokilpailuja, jotka on yhdistetty kuluttajille tarkoitettujen tavaroiden tai palvelujen markkinoimiseen, koska kyseisen sääntelyn osalta on nimenomaisesti tehty ehdotus KOM(2001) 546 lopullinen asetukseksi myynninedistämisestä, josta Euroopan komissio kuitenkin tämän jälkeen luopui vuonna 2006.

23

Näitä väitteitä ei kuitenkaan voida hyväksyä.

24

Tästä on heti alkuun huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklan mukaisessa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Näin ollen kun esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeussäännön tulkintaa, unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ottamaan niihin kantaa (ks. mm. asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok., s. I-2099, 38 kohta; asia C-18/01, Korhonen ym., tuomio , Kok., s. I-5321, 19 kohta ja asia C-295/05, Asemfo, tuomio , Kok., s. I-2999, 30 kohta).

25

Tästä seuraa, että olettamasta, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa eli muun muassa silloin, kun on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä näissä kysymyksissä tarkoitettujen yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen (ks. mm. asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995, Kok., s. I-4921, 61 kohta ja asia C-212/06, Gouvernement de la Communauté française ja gouvernement wallon, tuomio , Kok., s. I-1683, 29 kohta).

26

Tästä ei ole kuitenkaan kyse nyt käsiteltävässä asiassa.

27

Ensinnäkin siitä viittauksesta, jonka Espanjan hallitus on tehnyt edellä mainitussa asiassa Jägerskiöld annettuun tuomioon ja jolla se pyrkii väittämään, ettei nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla oleva asia ole yhteisönlaajuinen, riittää, kun todetaan, että kyseinen tuomio koski palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien EY:n perustamissopimuksen sellaisten määräysten tulkintaa, joita ei voida – kuten yhteisöjen tuomioistuin kyseisen tuomion 42 kohdassa nimenomaisesti huomautti – soveltaa toimintaan, joka tapahtuu kaikilta osiltaan yhden jäsenvaltion sisällä.

28

Direktiivin 2005/29 soveltaminen ei pääasiassa sitä vastoin edellytä sitä, että tilanne ei ole pelkästään valtion sisäinen, toisin kuin edellä mainitussa asiassa Jägerskiöld annetun tuomion taustalla olevassa asiassa kyseessä olleiden perustamissopimuksen määräyksien soveltaminen. Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan nojalla direktiiviä sovelletaan näet kaikkiin yrityksen kuluttajien osalta käyttöön ottamiin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin.

29

Tämän jälkeen on huomautettava sen väitteen osalta, jonka mukaan direktiiviä 2005/29 ei voida soveltaa pääasiaan, koska pääasian taustalla olevat tosiseikat ovat tapahtuneet ennen kyseisen direktiivin antamista, että yhtäältä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten on direktiivin voimaantuloajankohdasta lähtien pidättäydyttävä niin pitkälti kuin mahdollista tulkitsemasta kansallista oikeutta tavalla, joka uhkaa täytäntöönpanolle varatun määräajan jälkeen vakavasti vaarantaa tässä direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen (ks. erityisesti yhdistetyt asiat C-261/07 ja C-299/07, VTB-VAB ja Galatea, tuomio 23.4.2009, Kok., s. I-2949, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Tässä tapauksessa tällaista pidättäytymisvelvollisuutta sovellettiin ainakin ennakkoratkaisupyynnön tekemisen ajankohtana eli 5.6.2008, jolloin direktiivi 2005/29 oli jo tullut voimaan ja jolloin lisäksi myös direktiivin täytäntöönpanolle asetettu määräaika, jonka viimeiseksi päiväksi oli vahvistettu , oli päättynyt.

31

Toisaalta ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee joka tapauksessa nimenomaisesti, että Plusin tekemän Revision-valituksen käsittely Bundesgerichtshofissa riippuu siitä, voidaanko kyseessä oleva kieltovaatimus esittää sillä hetkellä voimassa olevan lainsäädännön perusteella, jolloin ratkaisu annetaan pääasiassa tämän tuomion julistamisen jälkeen, koska mainittu vaatimus koskee myös tulevia rikkomisia.

32

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 49–57 kohdassa huomauttanut, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämää direktiivin 2005/29 tulkintaa on siis pidettävä sellaisena, että siitä voi olla kyseiselle tuomioistuimelle hyötyä sen käsiteltäväksi saatetun asian ratkaisemiseksi.

33

Lopuksi on todettava, että väitteestä, jonka mukaan direktiivi 2005/29 ei koske pääasiassa kyseessä olevia myynninedistämismenettelyjä siksi, että ne ovat nimenomaisesti olleet komission asetusehdotuksen kohteena, riittää, kun todetaan, että pelkästään kyseisen seikan vuoksi ei voida pitää mahdottomana, etteivätkö tällaiset menettelyt voisi yhteisen oikeuden nykytilassa olla direktiivissä tarkoitettuja sopimattomia kaupallisia menettelyjä ja kuulua sen soveltamisalaan, etenkin kun otetaan huomioon se, että mainitusta ehdotuksesta luovuttiin vuonna 2006 eikä se siis johtanut asetuksen antamiseen.

34

Edellä olevan perusteella on katsottava, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

35

Esitettyyn kysymykseen vastaamiseksi on aluksi selvitettävä, ovatko pääasiassa kyseessä olevan kiellon kohteena olevat menettelyt, joissa kuluttajien osallistuminen arvontapeliin tai palkintokilpailuun kytketään tavaroiden tai palvelujen ostaminen, direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuja kaupallisia menettelyjä, jolloin ne kuuluvat siis kyseisessä direktiivissä vahvistettujen säännösten soveltamisalaan.

36

Tältä osin on huomautettava, että direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa säädetään erityisen laajaa sanamuotoa käyttäen, että kaupallisella menettelyllä tarkoitetaan ”elinkeinonharjoittajan tointa, mainitsematta jättämistä, käyttäytymistä tai edustamista, kaupallista viestintää, mukaan lukien mainontaa ja markkinointia, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille”.

37

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset myynninedistämiskampanjat, joissa kuluttajan osallistuminen maksutta arvontaan edellyttää tietyn tavara- tai palvelumäärän ostamista, ovat selvästikin osa joidenkin toimijoiden kaupallista strategiaa ja niillä pyritään välittömästi edistämään niiden myyntiä ja menekkiä. Tästä seuraa, että ne hyvinkin ovat direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettuja kaupallisia menettelyjä ja että ne näin ollen kuuluvat sen soveltamisalaan (ks. yhdistettyjen tarjousten osalta analogisesti em. yhdistetyt asiat VTB-VAB ja Galatea, tuomion 50 kohta).

38

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa Tšekin ja Itävallan hallitusten esittämällä väitteellä, jonka mukaan direktiivin 2005/29 säännöksistä poiketen pääasiassa kyseessä olevan UWG:n säännösten päätavoitteena ei ole suojata kuluttajia vaan kilpailijoita tiettyjen toimijoiden käyttöön ottamilta sopimattomilta kaupallisilta menettelyiltä, joten tällaiset säännökset eivät kuuluisi kyseisen direktiivin soveltamisalaan.

39

Kuten tämän tuomion 36 kohdassa on huomautettu, direktiivi 2005/29 erottuu näet erityisen laajan asiallisen soveltamisalansa vuoksi, jonka piiriin kuuluvat kaikki sellaiset kaupalliset menettelyt, jotka liittyvät välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille. Sen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät siis, kuten kyseisen direktiivin kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, ainoastaan sellaiset kansalliset lait, jotka koskevat sopimattomia kaupallisia menettelyjä, jotka vahingoittavat ”ainoastaan” kilpailijoiden taloudellisia etuja tai jotka liittyvät elinkeinonharjoittajien välisiin liiketapahtumiin.

40

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 65 ja 66 kohdassa huomauttanut, tästä ei kuitenkaan selvästikään ole kyse pääasiassa kyseessä olevien kansallisten säännösten osalta, koska UWG:n 1 §:llä, 3 §:llä ja 4 §:llä pyritään nimenomaisesti suojelemaan kuluttajia eikä yksinomaan kilpailijoita ja markkinoiden muita toimijoita.

41

Tämän tarkennuksen jälkeen on seuraavaksi todettava, että direktiivillä 2005/29 yhdenmukaistetaan yhteisön tasolla täysin sopimattomia elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä kaupallisia menettelyjä koskevat säännöt. Kuten kyseisen direktiivin 4 artiklassa nimenomaisesti säädetään, jäsenvaltiot eivät näin ollen voi toteuttaa mainitussa direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä edes silloin, kun ne haluavat saavuttaa korkeammantasoisen kuluttajansuojan (em. yhdistetyt asiat VTB-VAB ja Galatea, tuomion 52 kohta).

42

On myös huomautettava, että direktiivin 2005/29 5 artiklassa säädetään sopimattomien kaupallisten menettelyjen kieltämisestä ja että siinä annetaan ne arviointiperusteet, joiden avulla tämä sopimattomuus voidaan määrittää.

43

Saman artiklan 2 kohdan mukaan kaupallinen menettely on siten sopimaton, mikäli se on huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen ja mikäli se vääristää olennaisesti tai on omiaan vääristämään olennaisesti keskivertokuluttajan taloudellista käyttäytymistä tuotteeseen nähden.

44

Kyseisen artiklan 4 kohdassa määritetään kaksi täsmällistä sopimattomien kaupallisten menettelyjen ryhmää, jotka ovat direktiivin 2005/29 6 ja 7 artiklassa yksilöityjen arviointiperusteiden mukaiset ”harhaanjohtavat menettelyt” sekä 8 ja 9 artiklassa yksilöityjen arviointiperusteiden mukaiset ”aggressiiviset menettelyt”. Tällaiset menettelyt ovat näiden säännösten nojalla kiellettyjä erityisesti silloin, kun ne niiden kaikki seikat ja asiayhteys huomioon ottaen näin saavat tai todennäköisesti saavat keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

45

Lopuksi on todettava, että direktiivin 2005/29 liitteessä I luetellaan tyhjentävästi ne 31 kaupallista menettelyä, joita kyseisen direktiivin 5 artiklan 5 kohdan nojalla pidetään ”kaikissa olosuhteissa” sopimattomina. Kuten direktiivin 17 perustelukappaleessa nimenomaisesti täsmennetään, nämä ovat näin ollen ainoat kaupalliset menettelyt, joita voidaan pitää sopimattomina ilman direktiivin 2005/29 5–9 artiklan säännöksiin perustuvaa tapauskohtaista arviointia.

46

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä on siis tutkittava edellä olevissa kohdissa mainittujen direktiivin 2005/29 säännösten sisällön ja yleisen rakenteen valossa.

47

Tästä on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen lainsäädäntö, jolla kielletään lähtökohtaisesti menettelyt, joissa kuluttajien osallistuminen arvontapeliin tai palkintokilpailuun edellyttää tuotteiden tai palvelujen ostamista, ei ole direktiivissä 2005/29 asetettujen vaatimusten mukainen.

48

UWG:n 4 §:n 6 momentissa kielletään näet kaikki kaupalliset toimet, joilla kuluttajien osallistuminen arvontapeliin tai palkintokilpailuun kytketään tuotteiden tai palvelujen ostamiseen, ainoana poikkeuksena kaupalliset toimet, jotka koskevat arvontapeliä tai palkintokilpailua, joka liittyy luontevasti kyseiseen tavaraan tai palveluun. Tämän tyyppinen menettely on toisin sanoen yleisesti kielletty ilman, että olisi tarpeen määrittää kunkin yksittäistapauksen asiayhteydessä, onko kyseinen kaupallinen toimi ”sopimaton” direktiivin 2005/29 5–9 artiklassa vahvistettujen arviointiperusteiden valossa.

49

On kuitenkin selvää, ettei tällaisia menettelyjä, joissa tavaroiden tai palvelujen hankkiminen yhdistetään kuluttajien osallistumiseen arvontapeliin tai palkintokilpailuun, ole mainittu direktiivin liitteessä I, jossa luetellaan – kuten tämän tuomion 45 kohdassa on huomautettu – tyhjentävästi ne menettelyt, jotka yksin voidaan kieltää tarvitsematta tutkia niitä tapauskohtaisesti.

50

Toisaalta pääasiassa kyseessä olevan kaltainen lainsäädäntö on direktiivin 2005/29 4 artiklan sisällön vastainen, sillä tässä artiklassa kielletään nimenomaisesti jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta tiukempia kansallisia toimenpiteitä silloinkaan, kun näillä toimenpiteillä pyritään saavuttamaan korkeampitasoinen kuluttajansuoja.

51

Näin ollen on todettava, että direktiivi 2005/29 on esteenä sellaiselle pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyn kaltaiselle kiellolle, joka koskee kaupallisia tarjouksia, joissa kuluttajien osallistuminen arvontapeliin tai palkintokilpailuun kytketään tavaroiden tai palvelujen ostamiseen.

52

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa sillä, että UWG:n 4 §:n 6 momentissa säädetään poikkeuksesta sellaisten menettelyjen osalta, jotka koskevat arvontapeliä tai palkintokilpailua, joka liittyy luontevasti kyseiseen tavaraan tai palveluun.

53

Vaikka tällä poikkeuksella saatetaankin supistaa mainitussa säännöksessä vahvistetun kiellon soveltamisalaa, sillä ei näet kuitenkaan voida sen rajoitettu ja ennalta määrätty luonne huomioon ottaen korvata direktiivin 2005/29 5–9 artiklassa säädettyjen arviointiperusteiden valossa tapahtuvaa kaupallisen menettelyn ”sopimattomuuden” tarkastelua, joka kunkin yksittäistapauksen asiayhteydessä on välttämättä suoritettava, kun kyse on, kuten pääasiassa, kyseisen direktiivin liitteessä I mainitsemattomasta menettelystä (ks. em. yhdistetyt asiat VTB-VAB ja Galatea, tuomion 64 ja 65 kohta).

54

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen kysymykseen on vastattava, että direktiiviä 2005/29 on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa yksittäistapauksen konkreettisia olosuhteita huomioon ottamatta kielletään lähtökohtaisesti kaupalliset menettelyt, joissa kuluttajien osallistuminen palkintokilpailuun tai arvontapeliin edellyttää tavaran tai palvelun hankintaa.

55

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa yksittäistapauksen konkreettisia olosuhteita huomioon ottamatta kielletään lähtökohtaisesti kaupalliset menettelyt, joissa kuluttajien osallistuminen palkintokilpailuun tai arvontapeliin edellyttää tavaran tai palvelun hankintaa.