61992J0019

1. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Työntekijät - Sijoittautumisvapaus - Perustamissopimuksen määräykset - Henkilöllinen ulottuvuus - Jäsenvaltion kansalainen, jolla on muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus

(ETY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artikla)

2. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Työntekijät - Sijoittautumisvapaus - Jäsenvaltion lainsäädäntö erityisen yhteisön lainsäädännön puuttuessa alalla, joka koskee jäsenvaltion kansalaisen muussa jäsenvaltiossa saaman yliopistollisen jatkotutkintotodistuksen käyttöä - Hyväksyttävyys - Edellytykset

(ETY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artikla)

$$1. Sellaisen yhteisön kansalaisen tilanteessa, jolla on ammattiin pääsyä tai ainakin taloudellisen toiminnan harjoittamista helpottava muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, sovelletaan yhteisön oikeutta myös siltä osin, kuin kysymyksessä ovat kyseisen kansalaisen suhteet siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on.

Perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklassa taattu työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus ovat yhteisön järjestelmässä perusvapauksia, jotka eivät täydellisesti toteutuisi, jos jäsenvaltiot voisivat kieltäytyä soveltamasta yhteisön oikeussääntöjä sellaisiin kansalaisiinsa, jotka ovat käyttäneet hyväkseen mahdollisuutta vapaaseen liikkumiseen ja sijoittautumiseen ja jotka ovat tällä tavoin hankkineet ammatillisen pätevyyden toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalaisuus heillä on.

2. Se seikka huomioon ottaen, että tarve suojella mahdollisesti asiantuntematonta yleisöä sellaisten yliopistollisten tutkintotodistusten väärinkäytöltä, joita ei ole annettu siinä maassa tätä tarkoitusta varten säädettyjen normien mukaisesti, jossa tutkintotodistuksen haltija haluaa sitä käyttää, on laillinen intressi, joka oikeuttaa kysymyksessä olevan jäsenvaltion taholta sellaisten perustamissopimuksessa taattujen perustavaa laatua olevien vapauksien rajoittamisen, joita kyseisen jäsenvaltion kansalainen on käyttänyt mennessään muuhun jäsenvaltioon täydentämään koulutustaan, ja lisäksi niin kauan kuin ei ole yhdenmukaistettu edellytyksiä, joissa jatkotutkintotodistuksen haltija oikeutetaan käyttämään todistusta muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jossa kyseinen todistus on annettu, perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että jäsenvaltio kieltää omia kansalaisiaan, joilla on muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, käyttämästä tätä todistusta sen alueella ilman viranomaisilta saatua lupaa.

Hallinnollisen menettelyn, johon asianomaisen on tässä tarkoituksessa alistuttava, ainoana tavoitteena tulee olla tutkia, onko yliopistollinen jatkotutkintotodistus lainmukaisesti annettu, jos menettely on helposti kaikkien käytettävissä eikä siinä kanneta kohtuuttoman suuria hallinnollisia maksuja; kaikki luvan epäämistä koskevat päätökset tulee voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi, asianomaisen on voitava saada tietoonsa kyseisen päätöksen perusteet ja lupamenettelyn noudattamatta jättämisestä säädetyt rangaistukset eivät saa olla suhteettomia kyseisten oikeussääntöjen rikkomisen vakavuuteen nähden.

Asiassa C-19/92,

jonka Verwaltungsgericht Stuttgart on saattanut ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen ensiksi mainitussa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Dieter Kraus

vastaan

Land Baden-Württemberg

ennakkoratkaisun ETY:n perustamissopimuksen 48 artiklan ja kaikkien muiden asian kannalta merkityksellisten yhteisön oikeuden määräysten tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat C. N. Kakouris, M. Zuleeg ja J. L. Murray sekä tuomarit G. F. Mancini, F. A. Schockweiler, J. C. Moitinho de Almeida, F. Grévisse ja M. Díez de Velasco,

julkisasiamies: W. Van Gerven,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet:

- Land Baden-Württemberg, edustajanaan Land Baden-Württembergin tiede- ja taideministeriön Regierungsdirektor E. Schömbs,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen pääneuvonantaja H. Étienne ja oikeudellinen neuvonantaja E. Lasnet,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan suulliset huomautukset, jotka sille ovat 20.11.1992 pidetyssä istunnossa esittäneet Dieter Kraus edustaen itse itseään, Land Baden-Württemberg, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään Treasury Solicitor's Departmentin virkamies S. Cochrane, avustajanaan Englannin ja Walesin asianajajayhteisön jäsen R. Plender, QC, sekä komissio,

kuultuaan julkisasiamiehen 13.1.1993 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Verwaltungsgericht Stuttgart on esittänyt 19.12.1991 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 24.1.1992, yhteisöjen tuomioistuimelle ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla ennakkoratkaisukysymyksen erityisesti perustamissopimuksen 48 artiklan tulkinnasta sen arvioimiseksi, onko yhteisön oikeuden kanssa yhteensoveltuva sellainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jonka mukaan sen oman kansalaisen muussa jäsenvaltiossa saaman yliopistollisen jatkotutkintotodistuksen käyttö kyseisen jäsenvaltion alueella edellyttää etukäteen annettavaa lupaa.

2 Kysymys on esitetty Saksan kansalaisen Dieter Krausin ja Land Baden-Württembergin, edustajanaan Ministerium für Wissenschaft und Kunst (tiede- ja taideministeriö), välisen oikeudenkäynnin yhteydessä, jonka aiheena on kyseisen ministeriön kieltäytyminen tunnustamasta, että yliopistollisen jatkotutkintotodistuksen käyttäminen, jonka Dieter Kraus oli saanut Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ei kuulu Saksan lainsäädännössä käyttöön otettuun etukäteen annettavaa lupaa koskevaan menettelyyn.

3 Yhteisöjen tuomioistuimelle toimitetuista oikeudenkäyntiasiakirjoista käy ilmi, että yliopistollisten tutkintotodistusten käytöstä 7.6.1939 annetussa laissa (Reichsgesetzblatt 1939 I, s. 985) säädetään, että Saksan valtiollisen korkeakoulun antamien tutkintotodistusten haltijat voivat käyttää kyseisiä todistuksia Saksan alueella ilman tähän tarkoitukseen myönnettyä erityistä lupaa.

4 Sitä vastoin Saksan kansalaisten, joilla on ulkomaisen korkeakoulun antama tutkintotodistus, on pyydettävä kysymyksessä olevan Landin toimivaltaiselta ministeriöltä lupa voidakseen käyttää kyseistä todistusta Saksan liittotasavallassa. Henkilökohtaista lupaa koskevaa vaatimusta sovelletaan myös ulkomaalaisiin, yhteisön kansalaiset mukaan lukien, paitsi jos kyseiset henkilöt oleskelevat Saksan liittotasavallassa virallisissa tehtävissä tai heidän oleskelunsa, jonka luonne ei ole ammatillinen, ei ylitä kolmea kuukautta. Edellä mainituissa tapauksissa riittää, että heillä on lupa käyttää yliopistollisia todistuksiaan kotivaltionsa oikeuden mukaan.

5 Kyseinen lupa voidaan myöntää yleisesti tiettyjen ulkomaisten oppilaitosten antamille yliopistollisille todistuksille; Saksan osavaltiot, jotka ovat toimivaltaisia tässä asiassa, ovat käyttäneet kyseistä mahdollisuutta kuitenkin ainoastaan Ranskan ja Alankomaiden korkeakoulujen myöntämien tutkintotodistusten suhteen.

6 Saksan liittotasavallassa yliopistollisten tutkintotodistusten käyttöä koskeva lupahakemus on tehtävä erityisellä lomakkeella, jonka oheen on liitettävä eräitä asiakirjoja. Land Baden-Württembergissä hakemuksen esittäjän on lisäksi suoritettava 130 Saksan markan suuruinen hallinnollinen maksu.

7 Saksan rikoslainsäädännössä rangaistaan korkeintaan vuoden vankeudella tai sakoilla kaikkia henkilöitä, jotka käyttävät ulkomailla saamiaan yliopistollisia todistuksia ilman lupaa.

8 Dieter Kraus on opiskellut oikeustiedettä Saksan liittotasavallassa ja on läpäissyt vuonna 1986 ensimmäisen valtiontutkinnon oikeustieteessä (erste juristische Staatsprüfung). Vuonna 1988 hän sai jatko-opintoihin liittyen Edinburghin yliopistossa (Yhdistynyt kuningaskunta) yliopistollisen oppiarvon "Master of Laws (LL.M.)". Työskenneltyään väliaikaisesti assistenttina Tübingenin yliopistossa (Saksan liittotasavalta), hän suoritti Land Baden-Württembergissä useita opintokursseja valmistautuakseen toiseen valtion- tutkintoon oikeustieteessä (zweite juristische Staatsprüfung).

9 Vuonna 1989 Dieter Kraus toimitti Land Baden-Württembergin tiede- ja taideministeriölle jäljennöksen Edinburghin yliopiston antamasta tutkintotodistuksesta pyytäen vahvistamaan, että kyseisen tiedoksisaattamisen jälkeen mikään ei olisi enää esteenä kyseisen todistuksen käytölle Saksan liittotasavallassa.

10 Kyseinen ministeriö vastasi Dieter Krausille, että hänen pyyntönsä voidaan hyväksyä vain, jos hän noudattaa Saksan lainsäädännössä tätä tarkoitusta varten säädettyjä muotovaatimuksia ja käyttää asianmukaista lomaketta liittäen siihen kysymyksessä olevan tutkintotodistuksen oikeaksi todistetun jäljennöksen. Dieter Kraus lähetti tuolloin Edinburghin tutkintotodistuksestaan oikeaksi todistetun jäljennöksen kieltäytyen kuitenkin esittämästä muodollista lupahakemusta sillä perusteella, että vaatimus sellaisesta etukäteen hankittavasta muussa jäsenvaltiossa annetun yliopistollisen todistuksen käyttöä koskevasta luvasta muodostaa esteen henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle sekä merkitsee ETY:n perustamissopimuksessa kiellettyä syrjintää, koska samanlaista lupaa ei vaadita saksalaisessa oppilaitoksessa annetun tutkintotodistuksen käytölle.

11 Näissä olosuhteissa Dieter Kraus saattoi asian Verwaltungsgericht Stuttgartin käsiteltäväksi, joka on esittänyt yhteisön tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

"Onko ETY:n perustamissopimuksen 48 artiklan ja kaikkien muiden asian kannalta merkityksellisten yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten vastaista, että Euroopan yhteisöjen jäsenvaltio kieltää kansalaisiaan rangaistuksen uhalla käyttämästä alueellaan, ilman viranomaisilta etukäteen saatua lupaa, alkuperäisessä muodossa yliopistollista tutkintotodistusta, joka vahvistaa muussa jäsenvaltiossa suoritetut jatko-opinnot ja joka muodostamatta edellytystä ammattiin ryhtymiselle edesauttaa sen harjoittamista?"

12 Pääasiaa koskevia tosiseikkoja, sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä sekä yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyjä huomautuksia koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

13 Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyistä asiakirjoista ilmenee, että ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii pääasiallisesti selvittämään, onko perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklaa tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa se, että jäsenvaltio kieltää oman maansa kansalaista, jolla on muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, käyttämästä kyseistä todistusta alueellaan ilman tätä varten myönnettyä viranomaisten lupaa.

14 Vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on ensiksi tutkittava, voidaanko tällaiseen tilanteeseen soveltaa yhteisön oikeutta.

15 Tältä osin on aiheellista huomauttaa, että vaikka perustamissopimuksen henkilöiden vapaata liikkumista koskevia määräyksiä ei sovelleta kaikilta osiltaan jäsenvaltion sisäisiin tilanteisiin, yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut (ks. asia 115/78, Knoors, tuomio 7.2.1979, Kok. 1979, s. 399, 24 kohta sekä asia C-61/89, Bouchoucha, tuomio 3.10.1990, Kok. 1990, s. I-3551, 13 kohta), että perustamissopimuksen 52 artiklan soveltamisalaa ei voida tulkita siten, että yhteisön oikeutta ei sovelleta tiettyihin jäsenvaltion kansalaisiin silloin, kun nämä kansalaiset sen perusteella, että he ovat laillisesti asuneet toisen jäsenvaltion alueella ja ovat hankkineet siellä yhteisön oikeussäännöissä hyväksytyn ammatillisen pätevyyden, ovat suhteessa kotivaltioon samassa tilanteessa kuin kaikki muut henkilöt, joihin sovelletaan perustamissopimuksessa taattuja oikeuksia ja vapauksia.

16 Samat pääasiassa pätevät myös perustamissopimuksen 48 artiklaan. Edellä mainitussa asiassa Knoors annetussa tuomiossa (20 kohta) yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin todennut, että perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklassa taattu työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus ovat yhteisön järjestelmässä perusvapauksia, jotka eivät täydellisesti toteutuisi, jos jäsenvaltiot voisivat kieltäytyä soveltamasta yhteisön oikeussääntöjä sellaisiin kansalaisiinsa, jotka ovat käyttäneet hyväkseen mahdollisuutta vapaaseen liikkumiseen ja sijoittautumiseen ja jotka ovat tällä tavoin hankkineet ammatillisen pätevyyden toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka kansalaisuus heillä on.

17 Sama soveltuu myös tapaukseen, jossa jäsenvaltion kansalainen on muussa jäsenvaltiossa hankkinut yliopistollisen pätevyyden, joka täydentää hänen peruskoulutustaan ja jota hän paluunsa jälkeen haluaa käyttää kotimaassaan.

18 Vaikka yliopistollinen jatkotutkintotodistus ei tavallisesti ole edellytys epäitsenäiseen tai itsenäiseen ansiotyöhön ryhtymiselle, sen hallinta merkitsee sille, joka voi sitä käyttää, etua sekä tällaiseen ammattiin ryhtymisen että siinä menestymisen kannalta.

19 Pääasiassa käsiteltävänä olevan kaltainen yliopistollinen tutkintotodistus on osoituksena ammatillisesta lisäpätevyydestä ja vahvistaa siten haltijansa soveltuvuutta määrättyyn tehtävään sekä osoittaa tarvittaessa, että kyseinen henkilö hallitsee sen maan kielen, jossa todistus on annettu. Tältä osin tällainen todistus on omiaan helpottamaan ammattiin pääsyä, koska se parantaa haltijansa mahdollisuuksia tulla valituksi tehtävään sellaisiin ehdokkaisiin verrattuna, jotka eivät voi osoittaa kysymyksessä olevaan tehtävään vaaditun peruskoulutuksen lisäksi mitään lisäpätevyyttä.

20 Tietyissä tapauksissa muussa jäsenvaltiossa hankittu jatkotutkintotodistus voi jopa olla edellytys tiettyihin ammatteihin pääsemiselle silloin, kun niissä vaaditaan sellaisia erityistietoja kuin kysymyksessä olevassa tutkintotodistuksessa todistetut tiedot. Tällaisesta voi siten olla kysymys jatkotutkintoa koskevan oikeustieteellisen tutkintotodistuksen tapauksessa, joka on akateemiselle uralle pääsyn edellytyksenä esimerkiksi kansainvälisen oikeuden tai oikeusvertailun alalla.

21 Lisäksi pääasian tapauksessa tarkoitetun kaltainen tutkintotodistuksen haltija voi olla edullisessa asemassa ammattia harjoittaessaan siltä osin kuin kyseisen tutkintotodistuksen hallinta voi taata hänelle korkeamman palkan tai nopeamman etenemisen taikka mahdollistaa hänelle hänen uransa aikana pääsyn tiettyihin erityistehtäviin, jotka on varattu erityisen päteville henkilöille.

22 Samoin mahdollisuus käyttää ulkomailla hankittua tutkintotodistusta, joka täydentää ammattiin pääsyn mahdollistavia kansallisia tutkintotodistuksia, helpottaa sijoittautumista itsenäisenä ammatinharjoittajana ja helpottaa joka tapauksessa vastaavan ammatillisen toiminnan harjoittamista

23 Edellä olevasta seuraa, että sellaisen yhteisön kansalaisen tilanteessa, jolla on ammattiin pääsyä tai ainakin taloudellisen toiminnan harjoittamista helpottava muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, sovelletaan yhteisön oikeutta myös silloin, kun kysymyksessä ovat kyseisen kansalaisen suhteet siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on.

24 On kuitenkin todettava, että vaikka yhteisöjen tuomioistuimelle esitetty kysymys kuuluu perustamissopimuksen soveltamisalaan, siitä ei ole yhteisön oikeuden nykyisessä vaiheessa säädetty mitään erityissäännöksiä.

25 Vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä 21 päivänä joulukuuta 1988 annettu neuvoston direktiivi 89/48/ETY (EYVL 1989 L 19, s. 16) ei nimittäin koske sellaista yliopistollista tutkintotodistusta, josta on kysymys yhteisöjen tuomioistuimessa esillä olevassa tapauksessa ja joka on saatu ainoastaan yhden vuoden kestäneiden opintojen päätteeksi.

26 Sitä vastoin direktiiviä 89/48/ETY täydentävästä ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä 18 päivänä kesäkuuta 1992 annetussa neuvoston direktiivissä 92/51/ETY (EYVL L 209, s. 25) laajennetaan tunnustamista koskeva järjestelmä tutkintotodistuksiin, jotka ovat osoituksena vähintään vuoden kestäneistä opinnoista. Kyseinen direktiivi on kuitenkin annettu vasta pääasiana olevan riita-asian tosiseikkojen tapahtuma-ajankohdan jälkeen, eikä määräaika direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ole vielä kulunut umpeen.

27 Niin kauan kuin niitä edellytyksiä ei ole yhdenmukaistettu, joiden mukaan yliopistollisen jatkotutkintotodistuksen haltijalla on oikeus käyttää kyseistä todistusta muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa se on annettu, jäsenvaltiot ovat edelleen toimivaltaisia päättämään perusteista, joilla jäsenvaltiot sääntelevät tällaisen tutkintotodistuksen käyttöä alueellaan.

28 On kuitenkin syytä korostaa, että yhteisön oikeudessa asetetaan rajat kyseisen jäsenvaltioiden toimivallan käytölle, koska tässä tarkoituksessa annetut kansalliset säännökset eivät saa olla esteenä perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklassa taattujen perusvapauksien tehokkaalle käytölle (tältä osin katso asia 222/86, Heylens ym., tuomio 15.10.1987, Kok. 1987, s. 4097, 11 kohta).

29 Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin todennut (ks. erityisesti asia 118/75, Watson ja Belmann, tuomio 7.7.1976, Kok. 1976, s. 1185, 16 kohta; edellä mainittu tuomio asiassa Heylens ym., 8 kohta ja asia C-370/90, Singh, tuomio 7.7.1992, Kok. 1992, s. I-4265, 15 kohta), että perustamissopimuksen 48 artiklassa toteutetaan työntekijöiden osalta perustamissopimuksen 3 artiklan c alakohdassa vahvistettu perusperiaate, jonka mukaan 2 artiklassa ilmaistujen tavoitteiden mukaisesti yhteisön päämäärään sisältyy henkilöiden vapaata liikkuvuutta rajoittavien esteiden poistaminen jäsenvaltioiden väliltä.

30 Kun perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan mukaan työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus on toteutettava siirtymäkauden loppuun mennessä, kyseisissä artikloissa on asetettu täsmällinen velvoite tietyn tavoitteen saavuttamiseen, jota on helpotettava yhteisön toimenpiteillä, jotka eivät kuitenkaan ole edellytyksenä tämän tavoitteen saavuttamiselle. Se seikka, että tällaisista toimenpiteistä ei ole vielä päätetty, ei oikeuta jäsenvaltiota kieltämään yhteisön oikeuden soveltamisalaan kuuluvalta henkilöltä perustamissopimuksessa taattujen vapauksien tosiasiallista käyttämistä.

31 Lisäksi jäsenvaltiot ovat velvollisia perustamissopimuksen 5 artiklan mukaan toteuttamaan kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia perustamissopimuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi, ja pidättymään kaikista toimenpiteistä, jotka ovat omiaan vaarantamaan perustamissopimuksen tavoitteiden saavuttamisen.

32 Tämän vuoksi perustamissopimuksen 48 ja 52 artikla ovat esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, jotka koskevat muussa jäsenvaltiossa hankitun täydentävän yliopistollisen tutkintotodistuksen käytön edellytyksiä ja jotka - vaikka niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää - voivat estää jäsenvaltion kansalaisia, mukaan lukien sen jäsenvaltion kansalaiset, jonka toimenpiteestä on kysymys, käyttämästä perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa. Toisin on vain silloin, kun tällaisella toimenpiteellä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen, joka on yhteensoveltuva perustamissopimuksen kanssa, ja kun se on perusteltu yleisen edun mukaisista pakottavista syistä (ks. tältä osin asia 71/76, Thieffry, tuomio 28.4.1977, Kok. 1977, s. 765, 12 ja 15 kohta). Lisäksi edellytyksenä on se, että kyseisellä kansallisella sääntelyllä voidaan saavuttaa tavoiteltu päämäärä ja että sillä ei ylitetä sitä, mikä on välttämätöntä kyseisen päämäärän saavuttamiseksi (ks. asia C-106/91, Ramrath, tuomio 20.5.1992, Kok. 1992, s. I-3351, 29 ja 30 kohta).

33 Tämän osalta on ensiksi todettava, kuten Land Baden-Württemberg on korostanut huomautuksissaan, että sellaisen kansallisen lainsäädännön, josta on kysymys kansallisen tuomioistuimen kuvaamassa tapauksessa, tarkoituksena on suojata yleisöä kysymyksessä olevan jäsenvaltion ulkopuolella hankittujen yliopistollisten tutkintotodistusten harhaanjohtavalta käytöltä.

34 Edelleen on todettava, että yhteisön oikeudessa ei yhdenmukaistamissäännösten puuttuessa kielletä jäsenvaltiota toteuttamasta toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää perustamissopimuksessa annettujen mahdollisuuksien oikeudenvastainen ja kysymyksessä olevan jäsenvaltion laillisen intressin vastainen käyttö (ks. edellä mainittu tuomio asiassa Knoors, 25 kohta).

35 Tarve suojella mahdollisesti asiantuntematonta yleisöä sellaisten yliopistollisten tutkintotodistusten väärinkäytöltä, joita ei ole annettu siinä maassa tätä tarkoitusta varten annettujen oikeussääntöjen mukaisesti, jossa tutkintotodistuksen haltija haluaa sitä käyttää, on laillinen intressi, joka oikeuttaa kysymyksessä olevan jäsenvaltion taholta perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien rajoittamisen.

36 Tästä johtuen se seikka, että jäsenvaltio säätää muussa jäsenvaltiossa hankittujen yliopistollisten jatkotutkintotodistusten käyttöä koskevien lupien myöntämismenettelystä sekä säätää rangaistuksista, joita määrätään kyseisen menettelyn noudattamatta jättämisestä, ei ole sinällään yhteensoveltumaton yhteisön oikeuden pakottavien velvoitteiden kanssa.

37 Kuitenkin tällaisen kansallisen lainsäädännön on täytettävä tietyt edellytykset täyttääkseen yhteisön oikeudessa asetetut vaatimukset suhteellisuusperiaatteen noudattamisen osalta.

38 Näin ollen lupamenettelyn tavoitteena on lähinnä oltava vain sen tutkiminen, onko muussa jäsenvaltiossa tosiasiallisesti suoritettujen opintojen päätteeksi hankittu yliopistollinen jatkotutkintotodistus tässä suhteessa toimivaltaisen korkeakoulun lainmukaisesti antama.

39 Lisäksi lupamenettelyn on oltava helposti kaikkien asianomaisten henkilöiden käytettävissä, eikä lupamenettelyssä saa muun muassa kantaa kohtuuttoman suuria hallinnollisia maksuja.

40 Lisäksi kansallisten viranomaisten on suoritettava tämän tuomion 38 kohdassa mainittu yliopistollista tutkintotodistusta koskeva tutkimus noudattaen menettelyä, joka on perustamissopimuksessa yhteisön kansalaisille myönnettyjen yhteisön oikeuden perustavanlaatuisten oikeuksien tehokasta suojaa koskevien vaatimusten mukainen. Näin ollen kaikkiin toimivaltaisen kansallisen viranomaisen luvan epäämistä koskeviin päätöksiin on voitava hakea muutosta oikeusteitse sen selvittämiseksi, ovatko tällaiset päätökset yhteisön oikeuden kannalta lainmukaisia, ja asianosaisella on oltava mahdollisuus saada tietoonsa häntä koskevan päätöksen perustelut (ks. edellä mainittu tuomio asiassa Heylens ym., 14-17 kohta ja asia C-340/89, Vlassopoulou, tuomio 7.5.1991, Kok. 1991, s. I-2357, 22 kohta).

41 Lopuksi on todettava, että jos kansallisilla viranomaisilla on oikeus määrätä lupamenettelyn noudattamatta jättämistä koskevista seuraamuksista, sovellettavat rangaistukset eivät saa kuitenkaan olla suhteettomia oikeussääntöjen rikkomisen luonteeseen nähden. Tämän vuoksi kansallisen tuomioistuimen velvollisuutena on arvioida, ovatko kysymyksessä olevan jäsenvaltion tässä tarkoituksessa säätämät seuraamukset niin ankaria, että ne muodostavat esteen perustamissopimuksessa taatuille perusvapauksille (ks. asia 8/77, Sagulo, tuomio 14.7.1977, Kok. 1977, s. 1495, 12 ja 13 kohta).

42 Edellä esitetyistä näkökohdista kokonaisuutena seuraa, että kansallisen tuomioistuimen asettamaan kysymykseen on vastattava, että perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklaa on tulkittava siten, että niissä ei estetä jäsenvaltiota kieltämästä omia kansalaisiaan, joilla on muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, käyttämästä kyseistä todistusta alueellaan ilman viranomaisilta tätä varten saatua lupaa, jos lupamenettelyn ainoana tavoitteena on tutkia, onko yliopistollinen jatkotutkintotodistus lainmukaisesti annettu, jos menettely on helposti kaikkien käytettävissä eikä siinä kanneta kohtuuttoman suuria hallinnollisia maksuja, jos kaikki luvan epäämistä koskevat päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja asianomainen voi saada tietoonsa kyseisten päätösten perusteet, ja edelleen, jos lupamenettelyn noudattamatta jättämisestä säädetyt rangaistukset eivät ole suhteettomia kyseisten oikeussääntöjen rikkomisen vakavuuteen nähden.

Oikeudenkäyntikulut

43 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneelle Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukselle ja Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Verwaltungsgericht Stuttgartin 19.12.1991 tekemällään päätöksellä esittämän kysymyksen seuraavasti:

ETY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklaa on tulkittava siten, että niissä ei estetä jäsenvaltiota kieltämästä omia kansalaisiaan, joilla on muussa jäsenvaltiossa annettu yliopistollinen jatkotutkintotodistus, käyttämästä kyseistä todistusta alueellaan ilman viranomaisilta tätä varten saatua lupaa, jos lupamenettelyn ainoana tavoitteena on tutkia, onko yliopistollinen jatkotutkintotodistus lainmukaisesti annettu, jos menettely on helposti kaikkien käytettävissä eikä siinä kanneta kohtuuttoman suuria hallinnollisia maksuja, jos kaikki luvan epäämistä koskevat päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja asianomainen voi saada tietoonsa kyseisten päätösten perusteet, ja edelleen, jos lupamenettelyn noudattamatta jättämisestä säädetyt rangaistukset eivät ole suhteettomia rikkomuksen vakavuuteen nähden.