Yhdistetyt asiat C-202/18 ja C-238/18

Ilmārs Rimšēvičs ja Euroopan keskuspankki (EKP)

vastaan

Latvian tasavalta

Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 26.2.2019

Euroopan keskuspankkijärjestelmä – Kanne, joka perustuu Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 14.2 artiklan toisen kohdan rikkomiseen – Kansallisen viranomaisen päätös, jolla kansallisen keskuspankin pääjohtaja pidätetään tehtävästään

1. Euroopan keskuspankki – Euroopan keskuspankkijärjestelmä – Kansallisen keskuspankin pääjohtajan erottaminen tehtävästään – Unionin tuomioistuimen toimivalta valvoa kansallisen viranomaisen tehtävästä erottamisesta tekemän päätöksen laillisuutta – Kohde – Kanteen määritteleminen kumoamiskanteeksi

   (SEUT 263 artikla ja SEUT 282 artiklan 1 kohta; EU- ja EUT-sopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa N:o 4 oleva 14.2 artikla)

   (ks. 30, 43, 48, 51, 52, 55, 67, 69, 70 ja 76 kohta)

2. Euroopan keskuspankki – Euroopan keskuspankkijärjestelmä – Kansallisen keskuspankin pääjohtajan erottaminen tehtävästään – Edellytys seikoista, jotka osoittavat, että kyseinen pääjohtaja on tehnyt vakavan rikkomuksen – Tällaisten seikkojen puuttuminen – Tehtävästä erottamisesta tehdyn päätöksen kumoaminen

   (EU- ja EUT -sopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa N:o 4 oleva 14.2 artikla)

   (ks. 91, 92 ja 96 kohta)

Tiivistelmä

Unionin tuomioistuin kumoaa päätöksen, jolla Latvian keskuspankin pääjohtajan pidätetään tehtävästään

Asiassa Rimšēvičs ja EKP v. Latvia (C-202/18 ja C-238/18) 26.2.2019 antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuimen suuri jaosto hyväksyi kaksi kannetta, jotka oli nostettu Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan N:o 4 (jäljempänä EKPJ:n ja EKP:n perussääntö) perusteella. EKP ja Rimšēvičs olivat nostaneet nämä kanteet, jotka ovat ensimmäiset tällä perusteella nostetut kanteet, Korupcijas novēršanas un apkarošanas birojsin (korruption ehkäisemisestä ja torjumisesta vastaava virasto, Latvia; jäljempänä KNAB) tekemästä päätöksestä, jolla Rimšēvičs pidätettiin Latvian keskuspankin pääjohtajan tehtävästään, koska hänen epäiltiin pyytäneen ja vastaanottaneen lahjuksia pääjohtajan ominaisuudessa.

Latvian tasavalta vetosi ensinnäkin siihen, että unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen ratkaisemaan kannetta, koska tällainen kanne voidaan nostaa ainoastaan päätöksistä, joilla päätetään lopullisesti kansallisen keskuspankin pääjohtajan ja kyseisen pankin välinen oikeudellinen ja institutionaalinen sidos. Unionin tuomioistuin korosti tältä osin EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 14.2 artiklalla tavoiteltua kansallisten keskuspankkien pääjohtajien riippumattomuutta. Mikäli kansallisten keskuspankkien pääjohtajat voitaisiin erottaa tehtävästään ilman perusteluja, heidän riippumattomuutensa – ja tämän seurauksena itse EKP:n riippumattomuus – vaarantuisi vakavasti. Kansallisen keskuspankin pääjohtajalle osoitettu tilapäinen kielto harjoittaa tehtäväänsä voi muodostaa keinon painostaa häntä. Yhtäältä tällainen kielto voi olla erityisen vakava sen kohteena olevalle pääjohtajalle, mikäli kiellon päättymisajankohtaa ei ole määritetty. Kielto voi toisaalta tilapäisyytensä johdosta muodostaa painostuskeinon, joka on sitäkin tehokkaampi, jos se voidaan peruuttaa koska tahansa paitsi selvityksen kehityskulun perusteella myös kyseessä olevan pääjohtajan toiminnan perusteella. Unionin tuomioistuin katsoi täten, että se on toimivaltainen ratkaisemaan kanteen, joka on nostettu senkaltaisesta toimenpiteestä kuin tilapäinen kielto harjoittaa kansallisen keskuspankin pääjohtajan tehtävää.

Mitä tulee EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 14.2 artiklan toisessa kohdassa määrätyn kanteen luonteeseen, unionin tuomioistuin luokitteli sen kumoamiskanteeksi, joka kohdistuu päätökseen, jolla kansallisen keskuspankin pääjohtaja on erotettu tehtävästään. Se totesi tästä muun muassa, että SEUT 263 artiklassa määrätyn kanteen tavoin EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 14.2 artiklan toisessa kohdassa määrätyn kanteen voi nostaa yksityishenkilö – tässä tapauksessa tehtävästään erotettu pääjohtaja – hänelle osoitetusta päätöksestä, ja että kumpikin näistä kahdesta kanteesta on nostettava samassa kahden kuukauden määräajassa.

Mainitun perussäännön 14.2 artiklan toisella kohdalla kiistatta poiketaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuinten välisestä toimivallan jaosta, sellaisena kuin siitä määrätään perussopimuksissa ja erityisesti SEUT 263 artiklassa, koska viimeksi mainittuun artiklaan perustuva kanne voi kohdistua vain unionin oikeuden toimiin. Tämä poikkeaminen selittyy kuitenkin EKPJ:n erityisellä institutionaalisella toimintakehyksellä, jonka osa se on. EKPJ nimittäin on unionin oikeudessa erityislaatuinen oikeudellinen järjestely, jossa liitetään yhteen ja saatetaan läheiseen yhteistyöhän kansalliset elimet, eli kansalliset keskuspankit, ja unionin toimielin, eli EKP, ja jonka puitteissa unionin oikeusjärjestyksen ja kansallisten oikeusjärjestysten välillä vallitsee erilainen kytkös ja vähemmän selkeä erottelu. EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 14.2 artikla on seurausta tästä erittäin integroidusta järjestelmästä, jonka perussopimusten laatijat halusivat EKPJ:lle, ja erityisesti kansallisten keskuspankkien pääjohtajien tehtävien kaksitahoisuudesta, sillä he ovat kyllä kansallisia viranomaisia mutta toimivat EKPJ:n puitteissa ja – kun he ovat sellaisen jäsenvaltion kansallisen keskuspankin pääjohtaja, jonka rahayksikkö on euro – ovat jäseninä EKP:n ensisijaisessa päätöksentekoelimessä. Tämän hybridiaseman johdosta ja kansallisten keskuspankkien pääjohtajien toiminnallisen itsenäisyyden varmistamiseksi EKPJ:ssä kansallisen viranomaisen tekemä päätös, jolla joku heistä erotetaan tehtävästään, voidaan saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Asiakysymyksen osalta unionin tuomioistuin täsmensi heti alkuun, että sen tehtävänä ei ole asettua toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten sijaan epäilysten kohteena olevan pääjohtajan rikosoikeudellisen vastuun ratkaisemiseksi eikä myöskään puuttua viimeksi mainittua koskevaan alustavaan rikosoikeudelliseen selvitykseen. Unionin tuomioistuimen tehtävänä sitä vastoin on sen toimivallan puitteissa, joka sillä on EKPJ:n ja EKP:n perussäännön 14.2 artiklan toisen kohdan nojalla, varmistua, että kyseessä olevalle pääjohtajalle osoitettu tilapäinen kielto hoitaa tehtäväänsä on annettu vain, jos asiassa on riittäviä viitteitä siitä, että hän on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen, joka voi oikeuttaa tällaisen toimenpiteen. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin totesi, että kun otetaan huomioon Latvian tasavallan esittämät seikat, viimeksi mainittu ei ole osoittanut, että Rimšēvičsin erottaminen tehtävästään perustui tällaisiin viitteisiin, ja kumosi näin ollen riidanalaisen päätöksen.