Asia C‑526/13

«Fast Bunkering Klaipėda» UAB

vastaan

Valstybinė mokesčių inspekcija prie Lietuvos Respublikos finansų ministerijos

(Mokestinių ginčų komisija prie Lietuvos Respublikos Vyriausybėsin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Verotus — Arvonlisävero — Direktiivi 2006/112/EY — 148 artiklan a alakohta — Tavaroiden luovutus — Käsite — Vapautus arvonlisäverosta — Tavaroiden luovutukset avomeriliikenteeseen käytettävien vesialusten polttoaineen tankkausta ja varastojen täydennystä varten — Luovutukset omissa nimissään toimiville välittäjille”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 3.9.2015

1. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Vapautukset – Tavaroiden luovutukset vesialusten polttoaineen tankkausta ja varastojen täydennystä varten – Edellytykset – Luovutus vaihdantaketjun viimeisessä vaiheessa

   (Neuvoston direktiivin 2006/112 131 artikla ja 148 artiklan a alakohta)

2. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Vapautukset – Alusten polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettuja tavaroiden luovutuksia, jotka tehdään omissa nimissään toimiville välittäjille, ei voida vapauttaa arvonlisäverosta – Rajat – Tavaroiden omistusoikeuden siirto välittäjille samalla hetkellä, kun alusten käyttäjät saavat tosiasiallisen määräysvallan kyseisiin tavaroihin

   (Neuvoston direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohta)

3. Verotus – Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen – Liikevaihtoverot – Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä – Kuudennessa direktiivissä säädetyt vapautukset – Alusten polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettujen tavaroiden luovutukset ja ilma-aluksia koskevat liiketoimet – Käsitteet – Itsenäinen tulkinta

   (Neuvoston direktiivin 2006/112 148 artiklan a ja f alakohta)

1.  Avomeriliikenteeseen käytettävien alusten polttoaineen tankkaus ja varastojen täydennys ovat yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohdan nojalla vapautettuja verosta sen takia, että ne rinnastetaan vientiin. Samalla tavalla kuin vientiä varten säädettyä vapautusta sovelletaan yksinomaan myyjän itsensä tai hänen lukuunsa vietyjen tavaroiden lopullisiin luovutuksiin, mainitussa 148 artiklan a alakohdassa säädettyä vapautusta ei näin ollen voida ulottaa kyseisten tavaroiden sellaisiin luovutuksiin, jotka on tehty aikaisemmassa vaihdannan vaiheessa. Lisäksi vapautuksen tällainen laajentaminen edellyttäisi valtioilta sitä, että ne ottavat varmistautuakseen kyseisten verosta vapautettuina luovutettujen tavaroiden lopullisesta päämäärästä käyttöön tarkastus- ja valvontamekanismit, jotka eivät merkitsisi hallinnollista yksinkertaistamista vaan päinvastoin valtioiden ja asianomaisten verovelvollisten kannalta velvoitteita, jotka ovat yhteensoveltumattomia direktiivin 2006/112 131 artiklassa säädetyn vapautusten oikean ja selkeän soveltamisen kanssa.

   Tästä seuraa, että jotta alusten polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettuun tavaroiden luovutukseen voitaisiin soveltaa mainitussa säännöksessä säädettyä vapautusta, luovutus on tehtävä ne käyttävälle avomeriliikenteeseen käytettävien alusten käyttäjälle, ja sen on näin ollen tapahduttava kyseisten tavaroiden viimeisessä vaihdannan vaiheessa.

   (ks. 26–29 kohta)

2.  Alusten polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettu tavaroiden luovutus omissa nimissään toimiville välittäjille – silloinkin, kun välittäjät toimivat niiden alusten käyttäjien lukuun, jotka käyttävät tavarat – on yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohdan soveltamisen kannalta erotettava kyseisille alusten käyttäjille tehdystä luovutuksesta. Tavaroiden luovutus omissa nimissään toimivalle välittäjälle ei näin ollen tapahdu kyseisten tavaroiden vaihdannan viimeisessä vaiheessa, koska välittäjä ei hanki tavaroita käyttääkseen niitä vaan myydäkseen ne edelleen kolmannelle osapuolelle.

   Tästä seuraa, että tällaisten välittäjien suorittamia alusten polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettuja tavaroiden luovutuksia ei lähtökohtaisesti voida pitää direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohdassa tarkoitettuna luovutuksena eikä niihin näin ollen ole mahdollista soveltaa kyseisessä säännöksessä säädettyä vapautusta. Näin ollen kyseisessä säännöksessä säädettyä vapautusta ei lähtökohtaisesti voida soveltaa omissa nimissään toimiville välittäjille suoritettuihin polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen tarkoitettuihin tavaroiden luovutuksiin, jotka on tarkoitettu avomeriliikenteeseen käytettäville vesialuksille, joilla kuljetetaan matkustajia korvausta vastaan tai joita käytetään kaupalliseen ja teolliseen toimintaan. Tältä osin ei merkitystä ole sillä, että tavaran lopullinen käyttötarkoitus on luovutusajankohtana tiedossa ja asianmukaisesti osoitettu ja että tämä osoitetaan veroviranomaiselle kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

   Lisäksi on todettava, ettei ole tarvetta tehdä analogiaa tällaisen polttoaineluovutuksen ja mainitun direktiivin 148 artiklan f alakohdan nojalla hyväksytyn sellaisen vapautusjärjestelmän välille, joka koskee ilma-aluksen luovuttamista toimijalle, joka ei itse ole lentoyhtiö, koska kyseiset tavarat ovat luonteeltaan niin erilaisia. Näin on sitä suuremmallakin syyllä, koska direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohdan yhdenmukaista soveltamista ei voitaisi taata vaarantamatta hallinnollisen yksinkertaistamisen tavoitetta.

   Mainittua vapautusta voidaan kuitenkin soveltaa, jos asianomaisten tavaroiden sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä muodoissa tehty omistusoikeuden siirto mainituille välittäjille on tapahtunut aikaisintaan samalla hetkellä, kun avomeriliikenteeseen käytettävien alusten käyttäjät ovat saaneet oikeuden tosiasiallisesti määrätä kyseisistä tavaroista niin kuin he omistaisivat ne, minkä tarkistaminen on kansallisen tuomioistuimen asiana. Alkaen siitä hetkestä, kun polttoaine on siirretty aluksen polttoainesäiliöön, aluksen käyttäjällä katsotaan nimittäin tavallisesti olevan oikeus määrätä tosiasiallisesti kyseisestä polttoaineesta niin kuin hän omistaisi sen. Näin ollen on todettava, että vaikka tällaisessa tilanteessa polttoaineen omistusoikeus on sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä muodoissa siirretty muodollisesti välittäjille ja vaikka kyseisten välittäjien oletetaan toimivan omissa nimissään, välittäjät eivät missään vaiheessa ole kyenneet määräämään luovutetuista polttoainemääristä, koska määräysvalta on kuulunut alusten käyttäjille alkaen siitä, kun asiasta vastaava toimija on siirtänyt polttoaineen alusten säiliöihin. Tällaisessa tapauksessa tämänkaltaisen polttoaineen luovuttajan suorittamia liiketoimia ei voida pitää luovutuksina omissa nimissään toimiville välittäjille vaan niitä on pidettävä luovutuksina, jotka on tehty suoraan kyseisten alusten käyttäjille ja joihin näin ollen on mahdollista soveltaa direktiivin 2006/112 148 artiklan a alakohdassa tarkoitettua vapautusta.

   (ks. 34–37, 40, 44, 46, 48–50, 52 ja 53 kohta sekä tuomiolauselma)

3.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 41 kohta)