Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62016CJ0147

    Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 17.5.2018.
    Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen VZW vastaan Susan Romy Jozef Kuijpers.
    Ennakkoratkaisupyyntö – Vredegerecht te Antwerpen.
    Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 93/13/ETY – Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisten sopimusten kohtuuttomat ehdot – Se, että kansallinen tuomioistuin tutkii viran puolesta, kuuluuko sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan – 2 artiklan c alakohta – Elinkeinonharjoittajan käsite – Korkea-asteen oppilaitos, jonka rahoitus taataan pääosin julkisista varoista – Sopimus lukukausi- ja opintomatkamaksujen korottomasta takaisinmaksusuunnitelmasta.
    Asia C-147/16.

    ECLI identifier: ECLI:EU:C:2018:320

    UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

    17 päivänä toukokuuta 2018 ( *1 )

    Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 93/13/ETY – Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisten sopimusten kohtuuttomat ehdot – Se, että kansallinen tuomioistuin tutkii viran puolesta, kuuluuko sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan – 2 artiklan c alakohta – Elinkeinonharjoittajan käsite – Korkea-asteen oppilaitos, jonka rahoitus taataan pääosin julkisista varoista – Sopimus lukukausi- ja opintomatkamaksujen korottomasta takaisinmaksusuunnitelmasta

    Asiassa C-147/16,

    jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka vredegerecht te Antwerpen (Antwerpenin alioikeus, Belgia) on esittänyt 10.3.2016 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 14.3.2016, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

    Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen VZW

    vastaan

    Susan Romy Jozef Kuijpers,

    UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

    toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. L. da Cruz Vilaça sekä tuomarit E. Levits, A. Borg Barthet, M. Berger (esittelevä tuomari) ja F. Biltgen,

    julkisasiamies: E. Sharpston,

    kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,

    ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.3.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

    ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

    Belgian hallitus, asiamiehinään J. Van Holm, M. Jacobs, L. Van den Broeck ja J-C. Halleux, avustajinaan asiantuntijat P. Cambie ja B. Zammitto,

    Itävallan hallitus, asiamiehenään G. Eberhard,

    Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

    Euroopan komissio, asiamiehinään M. van Beek ja D. Roussanov,

    kuultuaan julkisasiamiehen 30.11.2017 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

    on antanut seuraavan

    tuomion

    1

    Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) tulkintaa.

    2

    Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Karel de Grote – Hogeschool Katholieke Hogeschool Antwerpen VZW, joka on Antwerpeniin (Belgia) sijoittautunut itsenäinen oppilaitos (jäljempänä KdG), ja Susan Romy Jozef Kuijpers ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu maksaa takaisin lukukausi- ja opintomatkamaksuja korkoineen sekä korvauksen.

    Asiaa koskevat oikeussäännöt

    Unionin oikeus

    3

    Direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

    ”tehokkaampi kuluttajansuoja voidaan saavuttaa ottamalla käyttöön yhdenmukaiset kohtuuttomia ehtoja koskevat säännöt; näitä sääntöjä on sovellettava kaikkiin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin; tämän vuoksi tämän direktiivin ulkopuolelle jätetään erityisesti työsopimukset, perintöoikeuksia koskevat sopimukset, perhelainsäädännön oikeuksia koskevat sopimukset sekä yhtiöiden perustamista ja yhtiöjärjestystä koskevat sopimukset.”

    4

    Direktiivin johdanto-osan 14. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

    ”jäsenvaltioiden on kuitenkin valvottava, että kohtuuttomia ehtoja ei esiinny, erityisesti koska tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan myös julkisluonteiseen elinkeinotoimintaan.”

    5

    Direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

    ”Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.”

    6

    Direktiivin 93/13 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

    ”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

    – –

    b)

    ’kuluttajalla’ jokaista luonnollista henkilöä, joka tämän direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään ei harjoita ammatti- tai liiketoimintaa;

    c)

    ’elinkeinonharjoittajalla’ jokaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tämän direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään harjoittaa joko julkisen tai yksityisen alan ammatti- tai liiketoimintaa.”

    7

    Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

    ”1.   Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

    2.   Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.

    Ehdon tai yksittäisen ehdon tietyistä osista erikseen neuvotteleminen ei sulje pois tämän artiklan soveltamista sopimuksen muihin osiin, jos sopimuksen yleinen arviointi osoittaa, että kyseessä on kaikesta huolimatta ennakolta muotoiltu vakiosopimus.

    Jos elinkeinonharjoittaja väittää, että vakioehdosta on neuvoteltu erikseen, todistustaakka tästä seikasta on hänellä.

    3.   Liitteessä on ohjeellinen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina.”

    8

    Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

    ”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

    Belgian oikeus

    9

    Direktiivi 93/13 saatettiin osaksi Belgian oikeutta markkinakäytännöistä ja kuluttajansuojasta 6.4.2010 annetun lain (Wet betreffende marktpraktijken en consumentenbescherming) (Belgisch Staatsblad 12.4.2010, s. 20803) 73–78 §:ssä. Nämä pykälät on sittemmin kumottu ja niiden sisältö toistettu talouslainsäädännöstä annetun lain (Wetboek van economisch recht) VI.83–VI.87 §:ssä.

    10

    Talouslainsäädännöstä annetun lain VI.83 §:ssä säädetään, että tämän lain säännöksiä kohtuuttomista ehdoista sovelletaan vain yrityksen ja kuluttajan välisiin sopimuksiin.

    11

    Lain I.1 §:n 1 momentissa määritellään yrityksen käsite siten, että sillä tarkoitetaan ”jokaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka harjoittaa pysyvästi taloudellista toimintaa, kyseisten henkilöiden yhteenliittymät mukaan lukien”.

    12

    Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että markkinakäytännöistä ja kuluttajansuojasta annetulla lailla on sisällytetty talouslainsäädännöstä annettuun lakiin ilmaisu ”yritys”, jolla on korvattu ilmaisu ”myyjä”.

    13

    Tuomioistuinlaitoksesta annetun lain (Gerechtelijk Wetboek) 806 §:ssä säädetään seuraavaa:

    ”Yksipuolisessa ratkaisussa tuomioistuimen on hyväksyttävä läsnä olevan asianosaisen vaatimukset tai puolustus, paitsi jos prosessi tai vaatimukset tai perusteet ovat yleisen järjestyksen vastaisia.”

    Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

    14

    Susan Romy Jozef Kuijpers oli opiskellessaan KdG:ssä velkaa tälle 3.2.2014 lukukausimaksuista lukuvuosilta 2012/2013 ja 2013/2014 sekä opintomatkamaksuista yhteensä 1546 euroa.

    15

    Kuijpers ei kyennyt maksamaan velkaansa kerralla, joten hän ja KdG studievoorzieningsdienst (KdG:n opintotoimisto, jäljempänä KdG Stuvo) tekivät kirjallisen sopimuksen takaisinmaksusta, joka laskettiin korottoman maksusuunnitelman mukaan. Sopimuksen mukaan KdG Stuvo lainaisi Kuijpersille summan, jonka tämä tarvitsi voidakseen maksaa velkansa KdG:lle, ja hänen velvollisuutenaan oli maksaa KdG Stuvolle kuukausittain 25.2.2014 alkaen seitsemän kuukauden ajan 200 euroa. Sopimuksen mukaan velan viimeinen, 146 euron erä olisi maksettava 25.9.2014.

    16

    Lisäksi sopimukseen sisältyi lauseke, jota sovellettaisiin maksun laiminlyönnin tilanteessa ja jossa määrättiin seuraavaa:

    ”Jos lainattua määrää ei makseta (kokonaan tai osittain) takaisin ajoissa, velalle on maksettava suoraan lain nojalla ja ilman erillistä kehotusta 10 prosentin vuotuista korkoa, joka lasketaan maksamatta olevan velan määrälle eräpäivää seuraavasta päivästä lukien. Perintäkulujen kattamiseksi on lisäksi maksettava korvausta, jonka sopimusperusteinen määrä on 10 prosenttia maksamatta olevan velan määrästä, kuitenkin vähintään 100 euroa.”

    17

    Kuijpers ei maksanut velkaa takaisin myöskään KdG Stuvon lähettämän maksukehotuksen jälkeen.

    18

    KdG nosti 27.11.2015 Kuijpersia vastaan vredegerecht te Antwerpenissä (Antwerpenin alioikeus, Belgia) kanteen, jotta tämä velvoitettaisiin maksamaan sille pääoman määränä 1546 euroa, sille 10 prosentin viivästyskorkona 25.2.2014 lukien 269,81 euroa ja korvauksena 154,60 euroa. Kuijpers ei ollut mainitussa tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa läsnä eikä myöskään edustettuna.

    19

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hyväksyi 4.2.2016 antamallaan välipäätöksellä KdG:n vaatimuksen pääoman maksamisesta. Korkojen ja korvauksen, joita myös oli vaadittu, osalta se päätti jatkaa asian käsittelyä ja pyysi KdG:ltä huomautuksia mahdollisen ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimelle.

    20

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että koska Kuijpers ei ollut läsnä istunnossa, sen on tuomioistuinlaitoksesta annetun lain 806 §:n mukaan hyväksyttävä KdG:n vaatimus, paitsi jos prosessi tai vaatimus on yleisen järjestyksen vastainen.

    21

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy tältä osin ensinnäkin, voiko se yksipuolisen menettelyn yhteydessä tutkia viran puolesta, kuuluuko KdG:n vaatimuksen perusteena oleva sopimus kansallisen säännöstön, jolla direktiivi 93/13 pannaan täytäntöön, soveltamisalaan. Etenkään ei ole varmaa, että kohtuuttomia sopimusehtoja koskeva säännöstö kuuluisi Belgiassa oikeusjärjestyksen perusteisiin. Niinpä kyseinen tuomioistuin pohtii, sopivatko kansalliset prosessisäännöt yhteen kyseisen direktiivin kanssa siltä osin kuin ne ovat esteenä kyseiselle tutkinnalle.

    22

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toiseksi, kuuluuko KdG:n ja Kuijpersin välinen sopimus kansallisen kohtuuttomia sopimusehtoja koskevan säännöstön soveltamisalaan. Tässä yhteydessä kyseinen tuomioistuin on epävarma siitä, sopiiko tämä säännöstö yhteen direktiivin 93/13 kanssa, koska säännöstön soveltamisalaksi ei ole määritelty kuluttajan ja ”elinkeinonharjoittajan” välisiä sopimuksia vaan kuluttajan ja ”yrityksen” väliset sopimukset. Kansallinen tuomioistuin pohtii joka tapauksessa, onko KdG:n kaltaista oppilaitosta, jonka rahoitus taataan pääosin julkisista varoista, pidettävä ”yrityksenä” ja/tai ”elinkeinonharjoittajana” silloin, kun se laatii opiskelijalle pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen takaisinmaksusuunnitelman.

    23

    Tässä asiayhteydessä vredegerecht te Antwerpen on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

    ”1)

    Onko kansallisella tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi on saatettu kuluttajaa vastaan esitetty sopimuksen täytäntöönpanoa koskeva vaatimus ja jolla on kansallisen prosessioikeuden nojalla ainoastaan toimivalta tutkia viran puolesta, onko vaatimus ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten säännösten kanssa, myös toimivalta tutkia ja ratkaista viran puolesta, myös vastaajan poissa ollessa, sovelletaanko kyseiseen sopimukseen [direktiiviä 93/13], sellaisena kuin se on saatettu osaksi Belgian oikeutta?

    2)

    Onko katsottava, että itsenäinen oppilaitos, joka tarjoaa subventoitua opetusta kuluttajalle, on sellaisen sopimuksen osalta, jonka mukaan opetusta tarjotaan lukukausimaksua vastaan, jonka lisäksi peritään mahdollisesti korvausta oppilaitokselle aiheutuneista kuluista, unionin oikeudessa tarkoitettu yritys?

    3)

    Kuuluuko kuluttajan ja itsenäisen, subventoidun oppilaitoksen välinen sopimus, jonka nojalla tämä oppilaitos tarjoaa subventoitua opetusta, [direktiivin 93/13] soveltamisalaan, ja onko itsenäisen oppilaitoksen, joka tarjoaa subventoitua opetusta kuluttajalle, tämän opetuksen tarjoamista koskevan sopimuksen osalta katsottava olevan direktiivissä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja?”

    Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

    Ensimmäinen kysymys

    24

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiiviä 93/13 tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin, joka antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun ja jolla on kansallisten prosessisääntöjen mukaan toimivalta tutkia viran puolesta, onko vaatimuksen perusteena oleva sopimusehto ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten säännösten kanssa, voi ja sen jopa tulee tutkia viran puolesta, kuuluuko kyseisen sopimusehdon sisältävä sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan.

    25

    Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tämä kysymys liittyy siihen, että Belgian oikeudessa on voimassa tuomioistuinlaitoksesta annetun lain 806 §, jonka nojalla kansallisen tuomioistuimen, joka antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun, on hyväksyttävä läsnä olevan asianosaisen vaatimukset tai puolustus, paitsi jos prosessi tai vaatimukset tai perusteet ovat yleisen järjestyksen vastaisia. Niinpä kansallinen tuomioistuin, joka antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun, voi tutkia viran puolesta vain ne kysymykset, jotka kuuluvat oikeusjärjestyksen perusteisiin. Koska ei ole varmaa, että kohtuuttomia sopimusehtoja koskeva Belgian säännöstö kuuluu oikeusjärjestyksen perusteisiin, kansallinen tuomioistuin epäilee mahdollisuuttaan tutkia viran puolesta muun muassa sen, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen sopimus direktiivin 93/13 soveltamisalaan.

    26

    Esitettyyn kysymykseen vastaamiseksi on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön (tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing, C-137/08, EU:C:2010:659, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C-472/11, EU:C:2013:88, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 7.12.2017, Banco Santander, C-598/15, EU:C:2017:945, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    27

    Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing, C-137/08, EU:C:2010:659, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C-472/11, EU:C:2013:88, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C-421/14, EU:C:2017:60, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    28

    Kyseisessä direktiivissä tarkoitetun suojan varmistamiseksi unionin tuomioistuin on korostanut, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epätasa-arvoista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla (tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing,C-137/08, EU:C:2010:659, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 14.4.2016, Sales Sinués ja Drame Ba, C-381/14 ja C-385/14, EU:C:2016:252, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    29

    Unionin tuomioistuin on katsonut näiden seikkojen valossa, että kansallisilla tuomioistuimilla on niille kuuluvien tehtävien yhteydessä direktiivin 93/13 säännösten nojalla velvollisuus tutkia viran puolesta sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjata sitä epätasapainoa, joka vallitsee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro, C-168/05, EU:C:2006:675, 38 kohta ja tuomio 21.2.2013, Banif Plus Bank, C‑472/11, EU:C:2013:88, 22 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    30

    Tämä velvollisuus merkitsee kansalliselle tuomioistuimelle myös velvollisuutta tutkia, kuuluuko vaatimuksen perusteena olevan sopimusehdon sisältävä sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2010, VB Pénzügyi Lízing, C-137/08, EU:C:2010:659, 49 kohta ja analogisesti tuomio 4.6.2015, Faber, C-497/13, EU:C:2015:357, 46 kohta). Kyseessä olevaan sopimukseen sisältyvien sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi viran puolesta edellyttää nimittäin välttämättä, että kansallinen tuomioistuin tutkii ensin, kuuluuko sopimus kyseisen direktiivin soveltamisalaan.

    31

    Näitä kansalliselle tuomioistuimelle kuuluvia velvollisuuksia on pidettävä tarpeellisina tosiasiallisen kuluttajansuojan, sellaisena kuin se taataan direktiivissä 93/13, turvaamiseksi, kun otetaan huomioon muun muassa se huomattava vaara, että kuluttaja ei tunne oikeuksiaan tai kohtaa vaikeuksia niiden käyttämisessä (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro, C-168/05, EU:C:2006:675, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 16.11.2010, Pohotovosť, C‑76/10, EU:C:2010:685, 42 kohta).

    32

    Niinpä direktiivillä 93/13 annetaan kuluttajansuojaa tilanteissa, joissa kuluttaja, joka on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa kohtuuttoman sopimusehdon sisältävän sopimuksen, pidättyy vetoamasta yhtäältä siihen, että sopimus kuuluu direktiivin soveltamisalaan, ja toisaalta kyseisen sopimusehdon kohtuuttomuuteen joko sen vuoksi, ettei hän tunne oikeuksiaan, tai sen vuoksi, että hän luopuu niihin vetoamisesta oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2006, Mostaza Claro, C-168/05, EU:C:2006:675, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 16.11.2010, Pohotovosť, C-76/10, EU:C:2010:685, 43 kohta).

    33

    Siitä, miten asiassa yksipuolisen ratkaisun antava kansallinen tuomioistuin panee kyseiset velvollisuudet täytäntöön, on huomautettava, että silloin, kun unionin oikeudessa ei ole annettu asiasta säännöksiä, jäsenvaltioiden asiana on säätää sisäisessä oikeusjärjestyksessään yksityiskohtaisista säännöistä sellaisia menettelyjä varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla. Nämä säännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eikä niillä saada tehdä unionin oikeusjärjestyksessä kuluttajille tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate) (ks. analogisesti tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    34

    Vastaavuusperiaatteesta, johon ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä implisiittisesti viitataan ja josta on yksinään kyse nyt käsiteltävässä asiassa, on todettava – kuten tämän tuomion 27 kohdassa on huomautettu –, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta on pakottava säännös (tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    35

    Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että kun otetaan huomioon sen yleisen edun luonne ja merkityksellisyys, johon mainitussa direktiivissä kuluttajille taattu suojelu perustuu, direktiivin 6 artiklan on katsottava olevan sellaisia kansallisia sääntöjä vastaava normi, jotka kuuluvat kansallisen oikeusjärjestyksen perusteisiin. On katsottava, että kyseinen luonnehdinta koskee kaikkia direktiivin säännöksiä, jotka ovat välttämättömiä mainitulla 6 artiklalla tavoitellun päämäärän toteuttamiseksi (tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    36

    Tästä seuraa, että silloin, kun kansallinen tuomioistuin on kansallisten menettelysääntöjen mukaan toimivaltainen tutkimaan viran puolesta, onko vaatimus ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten sääntöjen kanssa – mikä on ennakkoratkaisupyynnössä esitettyjen tietojen mukaan tilanne Belgian tuomioistuinjärjestelmässä, kun tuomioistuin antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun –, sen on myös käytettävä tuota toimivaltaa arvioidakseen viran puolesta ja direktiivissä 93/13 vahvistettujen arviointiperusteiden kannalta, kuuluvatko vaatimuksen perusteena oleva riidanalainen sopimusehto ja sopimus, johon se sisältyy, direktiivin soveltamisalaan ja onko kyseinen sopimusehto mahdollisesti kohtuuton (ks. analogisesti tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 45 kohta).

    37

    Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiiviä 93/13 on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, joka antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun ja jolla on kansallisten prosessisääntöjen mukaan toimivalta tutkia viran puolesta, onko vaatimuksen perusteena oleva sopimusehto ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten säännösten kanssa, on tutkittava viran puolesta, kuuluuko kyseisen sopimusehdon sisältävä sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan ja onko sopimusehto mahdollisesti kohtuuton.

    Toinen ja kolmas kysymys

    38

    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään yhtäältä, onko KdG:n kaltaista itsenäistä oppilaitosta pidettävä unionin oikeudessa tarkoitettuna yrityksenä silloin, kun se tarjoaa subventoitua opetusta kuluttajalle ja perii tästä vain lukukausimaksun ja lisäksi mahdollisesti korvausta oppilaitokselle aiheutuneista kuluista. Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisaalta, kuuluuko kuluttajan ja tällaisen oppilaitoksen välinen sopimus kyseisen opetuksen tarjoamisesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan ja onko oppilaitosta pidettävä tällaisen sopimuksen yhteydessä tässä direktiivissä tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana”.

    39

    Aluksi on palautettava mieleen, että direktiivin 93/13 1 artiklan mukaan tätä direktiiviä ei sovelleta ”yrityksen” ja kuluttajan välisiin sopimuksiin vaan ”elinkeinonharjoittajan” ja kuluttajan välisiin sopimuksiin, joten pääasian yhteydessä ei ole selvitettävä, onko KdG:n kaltaista oppilaitosta pidettävä unionin oikeudessa tarkoitettuna ”yrityksenä”.

    40

    Lisäksi unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista asiakirjoista ilmenee, että Belgian lainsäätäjä on käyttänyt talouslainsäädännöstä annetun lain VI.83 §:ään sisältyvää yrityksen käsitettä saattaakseen direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdassa määritetyn elinkeinonharjoittajan käsitteen osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

    41

    Tässä yhteydessä on muistutettava, että kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat valtionsisäistä oikeutta, niiden on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle direktiivin 93/13 sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja siten noudatettaisiin SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa. Tämä velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti direktiivin kanssa on nimittäin erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansalliset tuomioistuimet voivat toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun ne ratkaisevat käsiteltäväkseen saatettuja asioita (ks. analogisesti tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14, EU:C:2016:283, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    42

    Tästä seuraa, että pääasian yhteydessä kansallisen tuomioistuimen on tulkittava yrityksen käsitettä, sellaisena kuin sitä käytetään Belgian oikeudessa, yhdenmukaisesti direktiivissä 93/13 tarkoitetun elinkeinonharjoittajan käsitteen ja erityisesti direktiivin 2 artiklan c alakohtaan sisältyvän määritelmän kanssa.

    43

    Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista asiakirjoista ilmenee myös, että pääasiassa kyseessä olevassa sopimuksessa, jonka KdG ja Kuijpers ovat allekirjoittaneet, määrätään niiden summien, jotka Kuijpers on velkaa lukukausi- ja opintomatkamaksuista, korottomasta takaisinmaksusuunnitelmasta.

    44

    Tässä asiayhteydessä toinen ja kolmas kysymys, jotka on käsiteltävä yhdessä, on ymmärrettävä niin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy pääasiallisesti, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista itsenäistä oppilaitosta, joka on tehnyt yhden opiskelijansa kanssa sopimuksen tällä lukukausi- ja opintomatkamaksuista olevan velan maksujärjestelyistä, pidettävä tällaisen sopimuksen yhteydessä direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana”, jolloin sopimus kuuluu mainitun direktiivin soveltamisalaan.

    45

    Tältä osin on muistutettava, että direktiiviä 93/13 sovelletaan, kuten sen 1 artiklan 1 kohdasta ja 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, ”elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten” ehtoihin, joista ”ei ole erikseen neuvoteltu”.

    46

    Kuten direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, kohtuuttomia ehtoja koskevia yhdenmukaisia sääntöjä on sovellettava ”kaikkiin – – sopimuksiin”, jotka on tehty ”elinkeinonharjoittajan” ja ”kuluttajan” välillä, sellaisina kuin nämä on määritelty direktiivin 2 artiklan b ja c alakohdassa.

    47

    Direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdan mukaan elinkeinonharjoittajan käsite määritellään siten, että sillä tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka kyseisen direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään harjoittaa joko julkisen tai yksityisen alan ammatti- tai liiketoimintaa.

    48

    Säännöksen sanamuodostakin jo ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut vahvistaa elinkeinonharjoittajan käsitteelle laaja merkitys (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    49

    Ensinnäkin nimittäin ilmauksen ”jokai[nen]” käyttö kyseisessä säännöksessä korostaa sitä, että kutakin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä on pidettävä direktiivissä 93/13 tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana” silloin, kun tämä harjoittaa ammatti- tai liiketoimintaa.

    50

    Toiseksi on niin, että sama säännös koskee kaikkea ”joko julkisen tai yksityisen alan” ammatti- tai liiketoimintaa. Niinpä direktiiviä 93/13 sovelletaan, kuten sen 14. perustelukappaleessa todetaan, myös julkisluonteiseen elinkeinotoimintaan (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2015, Šiba, C-537/13, EU:C:2015:14, 25 kohta).

    51

    Tästä seuraa, että direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdassa ei ole jätetty sen soveltamisalan ulkopuolelle yleishyödyllistä tehtävää hoitavia laitoksia eikä julkisoikeudellisia laitoksia (ks. analogisesti tuomio 3.10.2013, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs, C-59/12, EU:C:2013:634, 32 kohta). Lisäksi on huomattava, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 57 kohdassa – siltä osin kuin julkisia ja yleishyödyllisiä tehtäviä hoidetaan usein voittoa tavoittelemattomalta pohjalta, elimen voittoa tavoittelevalla tai tavoittelemattomalla luonteella ei ole merkitystä mainitussa säännöksessä tarkoitetun elinkeinonharjoittajan käsitteen määritelmän kannalta.

    52

    Lisäksi direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdan sanamuodosta ilmenee, että asianomainen henkilö luokitellaan ”elinkeinonharjoittajaksi”, jos se sopimusta tehdessään harjoittaa ”ammatti- tai liiketoimintaa”. Direktiivin 2 artiklan b alakohdassa puolestaan säädetään, että kuluttajan käsitteellä tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä, joka tämän direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään ”ei harjoita ammatti- tai liiketoimintaa”.

    53

    Direktiivissä 93/13 määritellään ne sopimukset, joihin sitä sovelletaan, näin ollen sopimuskumppanien aseman perusteella sen mukaan, harjoittavatko ne sopimusta tehdessään ammatti- tai liiketoimintaa vai eivät (tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 30 kohta ja tuomio 3.9.2015, Costea, C-110/14, EU:C:2015:538, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    54

    Kyseinen arviointiperuste perustuu samalla direktiivillä toteutetun suojajärjestelmän taustalla olevaan tämän tuomion 26 kohdassa jo mieleen palautettuun ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön (tuomio 30.5.2013, Asbeek Brusse ja de Man Garabito, C-488/11, EU:C:2013:341, 31 kohta ja tuomio 3.9.2015, Costea, C-110/14, EU:C:2015:538, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    55

    Tästä seuraa, että direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittajan käsite on toiminnallinen käsite, joka edellyttää sen arviointia, kuuluuko sopimussuhde toimintaan, jota henkilö harjoittaa ammatti- tai liiketoimintanaan (ks. analogisesti määräys 27.4.2017, Bachman, C-535/16, ei julkaistu, EU:C:2017:321, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

    56

    Belgian ja Itävallan hallitukset ovat väittäneet nyt käsiteltävässä asiassa, että KdG:tä ei korkea-asteen oppilaitoksena, jonka rahoitus taataan pääosin julkisista varoista, voida pitää ”yrityksenä” siinä merkityksessä, joka tällä käsitteellä katsotaan olevan unionin kilpailuoikeudessa, eikä siis direktiivissä 93/13 tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana” siltä osin kuin sen tarjoamassa opetuksessa ei ole kyse SEUT 57 artiklassa tarkoitetusta ”palvelusta” (ks. vastaavasti tuomio 7.12.1993, Wirth, C-109/92, EU:C:1993:916, 16 ja 17 kohta).

    57

    Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee tältä osin, että joka tapauksessa on niin, ettei pääasia koske suoraan KdG:n kaltaisen laitoksen opetustehtävää. Kyseessä on sitä vastoin tämän laitoksen opetustoiminnan kannalta täydentävä ja liitännäinen palvelu, jossa se tarjoaa sopimuksella korottoman takaisinmaksusuunnitelman summille, jotka opiskelija on sille velkaa. Tällainen palvelu tarkoittaa luonnostaan sitä, että olemassa olevalle velalle laaditaan maksujärjestelyjä ja että se on pohjimmiltaan luottosopimus.

    58

    Niinpä on katsottava – sillä varauksella, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selvittää edellisessä kohdassa mainitut seikat –, että tarjotessaan kyseisen sopimuksen yhteydessä tällaisen opetustoimintansa kannalta täydentävän ja liitännäisen palvelun KdG:n kaltainen laitos toimii direktiivissä 93/13 tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana”.

    59

    Tällainen tulkinta saa tukea direktiivin suojaavasta tarkoituksesta. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen sopimuksen yhteydessä nimittäin oppilaitos ja opiskelija eivät lähtökohtaisesti ole keskenään yhtäläisessä asemassa, koska sopimuspuolilla olevien tietojen ja asiantuntemuksen välillä on epäsuhta. Tällaisella laitoksella nimittäin on käytössään pysyvä organisaatio ja asiantuntemus, joita ei välttämättä ole yksityisessä tarkoituksessa toimivalla opiskelijalla, joka joutuu satunnaisesti tekemisiin kyseisen kaltaisen sopimuksen kanssa.

    60

    Kaiken edellä esitetyn perusteella ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteuttamiin selvityksiin liittyvällä varauksella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista itsenäistä oppilaitosta, joka on tehnyt yhden opiskelijansa kanssa sopimuksen tällä lukukausi- ja opintomatkamaksuista olevan velan maksujärjestelyistä, on pidettävä tällaisen sopimuksen yhteydessä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana”, joten sopimus kuuluu mainitun direktiivin soveltamisalaan.

    Oikeudenkäyntikulut

    61

    Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

     

    Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

     

    1)

    Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettua neuvoston direktiiviä 93/13/ETY on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, joka antaa asiassa yksipuolisen ratkaisun ja jolla on kansallisten prosessisääntöjen mukaan toimivalta tutkia viran puolesta, onko vaatimuksen perusteena oleva sopimusehto ristiriidassa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien kansallisten säännösten kanssa, on tutkittava viran puolesta, kuuluuko kyseisen sopimusehdon sisältävä sopimus mainitun direktiivin soveltamisalaan ja onko sopimusehto mahdollisesti kohtuuton.

     

    2)

    Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteuttamiin selvityksiin liittyvällä varauksella direktiivin 93/13 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista itsenäistä oppilaitosta, joka on tehnyt yhden opiskelijansa kanssa sopimuksen tällä lukukausi- ja opintomatkamaksuista olevan velan maksujärjestelyistä, on pidettävä tällaisen sopimuksen yhteydessä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”elinkeinonharjoittajana”, joten sopimus kuuluu mainitun direktiivin soveltamisalaan.

     

    Allekirjoitukset


    ( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: hollanti.

    Top