1

Servier-konserniin, joka muodostuu muun muassa sen Ranskaan sijoittautuneesta emoyhtiöstä Servier SAS:sta, Laboratoires Servier SAS:sta ja Servier Laboratories Ltd:stä (jäljempänä erikseen ja yhdessä Servier tai kantajat), kuuluu lääkeyhtiöitä ympäri maailmaa. Konsernin emoyhtiön hallinnon yksinomaisesta valvonnasta huolehtii Stichting FIRS, joka on Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu voittoa tavoittelematon säätiö.

2

Servier kehitti perindopriilin, joka on sydän- ja verisuonitautien hoitoon soveltuva lääke ja joka on ensisijaisesti tarkoitettu verenpainetaudin ja sydämen vajaatoiminnan torjuntaan angiotensiinia konvertoivien entsyymien estäjämekanismin välityksellä.

3

Perindopriilin vaikuttava farmaseuttinen aine (jäljempänä vaikuttava aine) eli biologisesti aktiivinen kemiallinen aine, joka tuottaa tavoitellut hoitovaikutukset, on suolan muodossa. Alun perin käytetty suola oli erbumiini (tai tert-butyyliamiini), jonka muoto on kiteinen Servierin sen synteesiin käyttämän prosessin vuoksi.

4

Perindopriilin yhdistettä koskeva patenttihakemus (patentti EP0049658, jäljempänä patentti 658) jätettiin Euroopan patenttivirastolle (EPO) 29.9.1981. Patentin 658 voimassaolon oli määrä päättyä 29.9.2001, mutta sen suojaa jatkettiin useissa Euroopan unionin jäsenvaltiossa – muun muassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa – 22.6.2003 saakka, kuten lääkkeiden lisäsuojatodistuksen aikaansaamisesta 18.6.1992 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 1768/92 (EYVL 1992, L 182, s. 1) sallittiin. Ranskassa patentin 658 suojaa jatkettiin 22.3.2005 saakka ja Italiassa 13.2.2009 saakka.

5

Vuonna 1988 Servier jätti lisäksi EPO:lle useita patenttihakemuksia, jotka koskivat perindopriilin yhdisteen valmistusprosesseja: patenttihakemukset EP0308339, EP0308340, EP0308341 ja EP0309324 (jäljempänä tässä järjestyksessä patentti 339, patentti 340, patentti 341 ja patentti 324); kyseisten patenttien voimassaolo päättyi 16.9.2008.

6

Servier jätti vuonna 2001 EPO:lle erbumiinia ja sen valmistusprosesseja koskevia uusia patenttihakemuksia, joihin kuuluvat patenttihakemus EP1294689 (jota kutsutaan nimellä beta-patentti, jäljempänä patentti 689), patenttihakemus EP1296948 (jota kutsutaan nimellä gamma-patentti, jäljempänä patentti 948) ja patenttihakemus EP1296947 (jota kutsutaan nimellä alfa-patentti, jäljempänä patentti 947).

7

Patenttia 947, joka koskee erbumiinin alfakristalliinimuotoa ja sen valmistusprosessia, koskeva hakemus jätettiin 6.7.2001, ja EPO myönsi patentin 4.2.2004.

8

Servier teki myös kansallisia patenttihakemuksia useissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa ennen kuin ne olivat Münchenissä 5.10.1973 allekirjoitetun ja 7.10.1977 voimaan tulleen eurooppapatenttien myöntämisestä tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan patenttisopimus) sopimuspuolia. Servier jätti esimerkiksi patenttia 947 vastaavat patenttihakemukset Bulgariassa (BG 107532), Tšekissä (PV2003-357), Virossa (P200300001), Unkarissa (HU225340), Puolassa (P348492) ja Slovakiassa (PP0149-2003). Kaikilla näillä patenttihakemuksilla oli sama jättämispäivä: 6.7.2001. Patentit myönnettiin 16.5.2006 Bulgariassa, 17.8.2006 Unkarissa, 23.1.2007 Tšekissä, 23.4.2007 Slovakiassa ja 24.3.2010 Puolassa.

9

Servier alkoi kehittää vuodesta 2002 lähtien toisen sukupolven perindopriiliä, jota ei valmistettu erbumiinisuolasta vaan arginiinisuolasta. Tämän perindopriiliarginiinin oli määrä olla parannus aikaisempaan, koska se oli säilyvämpi (kolme vuotta kahden sijaan), vakaampi (mikä mahdollisti yhden ainoan pakkaustyypin kaikille ilmastovyöhykkeille) ja se oli helpompi varastoida (ei erityisolosuhteita).

10

Servier teki 17.2.2003 perindopriiliarginiinia koskevan eurooppapatenttihakemuksen (patenttihakemus EP1354873B, jäljempänä patentti 873). Sille myönnettiin 17.7.2004 patentti 873, jonka voimassaolo vahvistettiin päättyväksi 17.2.2023. Perindopriiliarginiinia alettiin tuoda unionin markkinoille vuonna 2006.

11

Kymmenen rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa, mukaan lukien Niche Generics Ltd (jäljempänä Niche), Krka Tovarna Zdravil d.d. (jäljempänä Krka), Lupin Ltd ja Ivax Europen (jäljempänä Ivax), joka sulautui myöhemmin Teva Pharmaceuticals Ltd:hen, tytäryhtiö Norton Healthcare Ltd (jäljempänä erikseen ja yhdessä muiden Teva-konsernin yhtiöiden kanssa Teva), teki patenttia 947 koskevan väitteen EPO:ssa vuonna 2004, jotta kyseinen patentti kumottaisiin kokonaisuudessaan, ja ne vetosivat perusteisiin, jotka koskivat sitä, että kyseinen patentti ei ollut uusi eikä keksinnöllinen ja että keksinnön kuvaus oli puutteellinen.

12

EPO:n väiteosasto vahvisti 27.7.2006 patentin 947 pätevyyden Servierin alkuperäisten vaatimusten vähäisten muutosten jälkeen (jäljempänä EPO:n 27.7.2006 tekemä päätös). Seitsemän yhtiötä valitti kyseisestä päätöksestä. Niche vetäytyi väitemenettelystä 9.2.2005, Krka 11.1.2007 ja Lupin 5.2.2007. EPO:n tekninen valituslautakunta kumosi 6.5.2009 tekemällään päätöksellä EPO:n 27.7.2006 tekemän päätöksen ja kumosi patentin 947. Servierin kyseisestä päätöksestä tekemä oikaisuvaatimus hylättiin 19.3.2010.

13

Niche teki niin ikään 11.8.2004 väitteen patenttia 948 vastaan EPO:ssa, mutta se vetäytyi menettelystä 14.2.2005.

14

Teva aloitti patenttia 873 koskevan väitemenettelyn 13.4.2005. Väiteosasto hylkäsi väitteen sillä perusteella, että Teva ei ollut näyttänyt tämän patentin keksinnöllisyyden puuttumista. Teva nosti tästä päätöksestä kanteen 22.12.2008 mutta luopui siitä 8.5.2012.

15

Rinnakkaisvalmisteiden tuottajat riitauttivat patentin 947 pätevyyden myös tiettyjen jäsenvaltioiden – Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta mukaan lukien – tuomioistuimissa.

16

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Servier nosti 25.6.2004 patentin loukkauskanteen High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court) (Englannin ja Walesin alioikeus, Chancery-osasto (patenttijaosto)) Nicheä vastaan ja vetosi patentteihinsa 339, 340 ja 341, koska Niche oli tehnyt – yhdessä Matrix Laboratories Ltd:n (jäljempänä Matrix) kanssa 26.3.2001 tehdyn sopimuksen (jäljempänä Niche-Matrix-sopimus) nojalla kehittämänsä – perindopriilin rinnakkaisversion myyntilupahakemuksia Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Niche nosti 9.7.2004 Servieriä vastaan patentin 947 mitättömyyttä koskevan vastakanteen.

17

High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court) pidetty suullinen käsittely, joka koski sitä, oliko väitetty patentin loukkaus perusteltu, vahvistettiin lopulta pidettäväksi 7. ja 8.2.2005, mutta Servierin ja Nichen 8.2.2005 tekemän sovinnon, jolla kyseisten kahden osapuolen välinen riita-asia ratkaistiin, vuoksi se kesti vain puoli päivää.

18

Niche informoi Matrixia oikeudenkäyntimenettelyn kulusta ja tämä oli myös mukana menettelyssä esittämällä lausumia Nichen nimissä High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court). Servier lähetti lisäksi muodollisen varoituskirjeen Matrixille 7.2.2005, moitti tätä patenttien 339, 340 ja 341 loukkauksista ja uhkasi tätä loukkauskanteen nostamisella.

19

Vuoden 2004 syksyllä Servier alkoi lisäksi suunnitella Nichen ostamista. Tässä tarkoituksessa Servier teetätti due diligence -selvityksen (yrityskaupan kohteen tarkastus), jonka ensimmäinen vaihe päättyi 10.1.2005, jolloin se teki alustavan tarjouksen, joka ei ollut sitova, Nichen ostamisesta hintaan, joka oli 15 ja 45 miljoonan Englannin punnan (GBP) välillä. Yrityskaupan kohteen tarkastuksen toisen vaiheen, joka tapahtui 21.1.2005, jälkeen Servier ilmoitti Nichelle suullisesti 31.1.2005, ettei se halunnut jatkaa Nichen ostamismenettelyä.

20

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Ivax vaati 9.8.2005 patentin 947 kumoamista High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court). Servier ja Ivax päättivät kuitenkin lokakuussa 2005 keskeyttää menettelyn siihen saakka, kunnes EPO:n väitemenettelyssä olisi tehty lopullinen päätös. Vastikkeeksi Servier sitoutui Ivaxiin ja sen lisenssinhaltijoihin ja asiakkaisiin nähden keskeytysajaksi olemaan nostamatta Yhdistyneessä kuningaskunnassa kanteita, vaatimatta muuta korvausta tai taloudellista hyvitystä kuin kohtuullista maksua patentin 947 loukkauksesta ja olemaan vaatimatta turvaamistoimenpiteenä tuomioistuimen määräämää kieltoa tai tuotteiden luovuttamista. Lisäksi Servier sitoutui jatkamaan menettelyä EPO:ssa nopeasti ja olemaan vaatimatta väliaikaismääräystä loukkauskanteen yhteydessä EPO:n menettelyn päätyttyä.

21

Alankomaissa Tevan tytäryhtiö Pharmachemie BV vaati 15.8.2007 Rechtbank Den Haagia (Haagin alioikeus, Alankomaat) kumoamaan patentin 947, sellaisena kuin se oli vahvistettu Alankomaissa, koska se ei ollut uusi eikä keksinnöllinen ja koska se ei ollut toisinnettavissa. Rechtbank Den Haag hyväksyi vaatimuksen 11.6.2008. Servier valitti tästä tuomiosta 7.10.2008 mutta ei toimittanut sittemmin minkäänlaista selvitystä väitteistä.

22

Servier haki 30.5.2006 Unkarissa väliaikaista kieltomääräystä, jotta Krkan markkinoille saattaman perindopriilin rinnakkaisversion myynti kiellettäisiin patentin 947 loukkauksen vuoksi. Hakemus hylättiin syyskuussa 2006.

23

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Servier nosti 28.7.2006 High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court) patenttia 340 koskevan loukkauskanteen Krkaa vastaan. Lisäksi 2.8.2006 se nosti patenttia 947 koskevan loukkauskanteen Krkaa vastaan ja haki väliaikaista kieltomääräystä. Krka nosti 1.9.2006 patentin 947 kumoamista koskevan vastakanteen ja 8.9.2006 patentin 340 kumoamista koskevan toisen vastakanteen. High Court of Justice (England & Wales), Chancery Division (patents court) hyväksyi 3.10.2006 Servierin väliaikaista kieltomääräystä koskevan hakemuksen ja hylkäsi Krkan 1.9.2006 tekemän summaarista menettelyä koskevan vaatimuksen (motion of summary judgment) patentin 947 mitätöimisestä. Asian käsittely lopetettiin 1.12.2006 asianosaisten tehtyä sovinnon, ja väliaikainen kieltomääräys kumottiin.

24

Lupin nosti 18.10.2006 High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court) patenttia 947, sellaisena kuin se on vahvistettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa, koskevan mitättömyyskanteen ja vahvistuskanteen sen toteamiseksi, että perindopriilin rinnakkaisversiolla, jota se aikoi myydä tässä maassa, ei loukata kyseistä patenttia.

25

Yhdistyneessä kuningaskunnassa Servier nosti 1.8.2006 High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionissa (patents court) Apotex Inc:tä vastaan loukkauskanteen, jossa se vetosi patentin 947 loukkaukseen, koska Apotex oli tuonut markkinoille perindopriilin rinnakkaisversion 28.7.2006. Apotex nosti vastakanteen tämän patentin kumoamiseksi. Väliaikainen kieltomääräys, jolla Apotexia kiellettiin tuomasta, tarjoamasta myyntiin tai myymästä perindopriiliä, annettiin 8.8.2006. High Court of Justice (England & Wales), Chancery Division (patents court) totesi 6.7.2007, että patentti 947 oli mitätön, koska se ei ollut uusi eikä keksinnöllinen patenttiin 341 verrattuna. Kieltomääräys kumottiin siten välittömästi, ja Apotex saattoi jatkaa perindopriilin rinnakkaisversionsa myyntiä Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilla. 9.5.2008 Court of Appeal (England & Wales) (Civil division) (Englannin ja Walesin ylioikeus (siviiliasioiden osasto)) hylkäsi Servierin tekemän valituksen High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionin (patents court) tuomiosta.

26

High Court of Justice (England & Wales), Chancery Division (patents court) määräsi 9.10.2008 Apotexille maksettavaksi vahingonkorvauksena 17,5 miljoonaa puntaa, koska se oli menettänyt liikevaihtoa kieltomääräyksen täytäntöönpanon aikana. High Court of Justice (England & Wales), Chancery Division (patents court) velvoitti kuitenkin 29.3.2011 Apotexin palauttamaan tämän summan Servierille ex turpi causa -periaatteen nojalla, koska voimassa oleva kanadalainen patentti suojasi perindopriilin yhdistettä vuoteen 2018 saakka ja koska Apotex valmisti ja myi lääkettään Kanadassa. Court of Appeal (England & Wales) (Civil division) kuitenkin kumosi tämän ratkaisun 3.5.2012 antamallaan tuomiolla. Supreme Court of the United Kingdom (Yhdistyneen kuningaskunnan ylin tuomioistuin) hylkäsi 29.10.2014 Servierin valituksen Court of Appealin (England & Wales) (Civil division) tuomiosta.

27

Alankomaissa Apotexin tytäryhtiö Katwijk Farma BV nosti 13.11.2007 Rechtbank Den Haagissa patentin 947, sellaisena kuin se on vahvistettu Alankomaissa, kumoamista koskevan kanteen. Servier toimitti 7.12.2007 Katwijk Farmaa vastaan väliaikaista kieltomääräystä koskevan hakemuksen, jonka Rechtbank Den Haag hylkäsi 30.1.2008. Rechtbank Den Haagin kumottua 11.6.2008 Alankomaissa patentin 947 Pharmachemien nostaman kanteen perusteella Servier ja Katwijk Farma vetäytyivät vireillä olevista menettelyistä.

28

Servier teki joukon patentteja koskevia sovintosopimuksia useiden sellaisten rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kanssa, joiden kanssa sillä oli patentteja koskevia riitoja. Se ei kuitenkaan tehnyt sovintoa Apotexin kanssa.

29

Servier teki 8.2.2005 kaksi sovintosopimusta, toisen Nichen ja tämän emoyhtiön Unichem Laboratories Ltd:n (jäljempänä Unichem) kanssa ja toisen Matrixin kanssa. Samana päivänä Niche teki lisenssi- ja toimitussopimuksen Laboratoires Servierin kokonaan omistaman tytäryhtiön Biogaranin kanssa.

30

Servierin Nichen ja Unichemin kanssa tekemä sopimus (jäljempänä Niche-sopimus) kattoi kaikki maat, joissa patentit 339, 340, 341 ja 947 olivat olemassa (3 artikla).

31

Niche-sopimuksella Niche ja Unichem sitoutuivat olemaan valmistamatta, valmistuttamatta, pitämättä hallussa, tuomatta maahan, toimittamatta, tarjoamatta toimitettavaksi tai olemaan luovuttamatta geneeristä perindopriiliä, joka oli valmistettu Nichen kehittämän prosessin mukaisesti ja jonka Servier katsoi loukkaavan patentteja 339, 340 ja 341 – sellaisina kuin ne on vahvistettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa –, pääosin samankaltaisen prosessin mukaisesti tai minkä tahansa muun prosessin mukaisesti, jolla saatettiin loukata patentteja 339, 340 ja 341 (jäljempänä riidanalainen prosessi) siihen saakka, kunnes kyseisten patenttien paikallinen voimassaolo on päättynyt (3 artikla). Niche-sopimuksessa vahvistettiin sitä vastoin, että ne voisivat pitää vapaasti kaupan riidanalaisen prosessin perusteella valmistettua perindopriiliä kyseisiä patentteja loukkaamatta patenttien voimassaolon päättymisen jälkeen (4 ja 6 artikla). Nichen oli lisäksi peruutettava tai irtisanottava patenttien voimassaolon päättymiseen saakka kaikki jo tekemänsä sopimukset, jotka koskivat riidanalaisen prosessin perusteella valmistettua perindopriiliä sekä kyseistä perindopriiliä koskevia myyntilupia, tai keskeytettävä tällaisten sopimusvelvoitteiden täyttäminen (11 artikla). Niche ja Unichem sitoutuivat lisäksi olemaan esittämättä riidanalaisen prosessin perusteella valmistetun perindopriilin myyntilupahakemuksia ja olemaan auttamatta kolmansia saamaan tällaista lupaa (10 artikla). Niiden piti vielä pidättyä patentteja 339, 340, 341, 947, 689 ja 948 koskevista mitättömyyskanteista ja vahvistuskanteista, jotka koskivat sitä, että loukkausta ei ollut tapahtunut, niiden voimassaolon päättymiseen saakka paitsi puolustautumistarkoituksessa patentin loukkauskanteen yhteydessä (sopimuksen 8 artikla). Niche suostui lisäksi peruuttamaan EPO:ssa esittämänsä väitteet, jotka koskivat patentteja 947 ja 948 (7 artikla).

32

Vastikkeeksi Servier sitoutui yhtäältä olemaan nostamatta loukkauskannetta Nicheä tai sen asiakkaita ja Unichemiä vastaan patenttien 339, 340, 341 ja 947 perusteella kaikkien sellaisten väitettyjen loukkausten osalta, jotka olivat tapahtuneet ennen Niche-sopimuksen tekemistä (5 artikla), ja toisaalta maksamaan Nichelle ja Unichemille 11,8 miljoonan punnan summan kahdessa erässä (13 artikla). Kyseinen summa oli vastike Nichen ja Unichemin sitoumuksista ja ”huomattavista kustannuksista ja mahdollisista vastuista, joita Nichelle ja Unichemille saattaisi aiheutua, koska niiden [riidanalaisen] prosessin mukaan valmistetun perindopriilin kehittämisohjelma lakkautettiin”.

33

Lisäksi Niche teki 8.2.2005 Biogaranin kanssa lisenssi- ja toimitussopimuksen (jäljempänä Biogaran-sopimus), jonka mukaan Niche luovuttaa Biogaranille kolmen lääkkeen osalta kaikki sillä olevat tiedot, joita myyntilupien saaminen edellytti, sekä yhden niistä osalta sen ranskalaisen myyntiluvan. Vastikkeeksi Biogaranin oli määrä maksaa Nichelle 2,5 miljoonan punnan summa, jota ei ollut palautettava edes siinä tapauksessa, että Biogaran ei saa myyntilupia. Biogaranin oli lisäksi tilattava kyseessä olevat tuotteet Nicheltä myyntilupansa saatuaan. Jos myyntilupia ei olisi saatu 18 kuukauden kuluessa sopimuksen voimaantulosta, sopimus irtisanottaisiin automaattisesti (14.4 artikla) eikä kummallakaan sopimuspuolella olisi oikeutta vahingonkorvaukseen (14.5 artikla).

34

Servierin Matrixin kanssa tekemä sopimus (jäljempänä Matrix-sopimus) kattoi kaikki maat, joissa patentit 339, 340, 341 ja 947 olivat olemassa yhtä Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolista valtiota lukuun ottamatta (Matrix-sopimuksen 1 osaston 1 kohdan xiii alakohta).

35

Matrix-sopimuksella Matrix sitoutui olemaan valmistamatta, valmistuttamatta, pitämättä hallussa, tuomatta maahan, toimittamatta, tarjoamatta toimitettavaksi tai olemaan luovuttamatta perindopriiliä, joka on valmistettu riidanalaisen prosessin mukaisesti, kunnes kyseisten patenttien paikallinen voimassaolo on päättynyt (1 ja 2 artikla). Sopimuksessa vahvistettiin sitä vastoin, että Matrix voisi pitää vapaasti kaupan riidanalaisen prosessin perusteella valmistettua perindopriiliä kyseisiä patentteja loukkaamatta patenttien voimassaolon päättymisen jälkeen (4 artikla). Matrixin oli lisäksi peruutettava tai irtisanottava patenttien voimassaolon päättymiseen saakka kaikki jo tekemänsä sopimukset, jotka koskivat riidanalaisen prosessin perusteella valmistettua perindopriiliä sekä kyseistä perindopriiliä koskevia myyntilupia, tai keskeytettävä tällaisten sopimusvelvoitteiden täyttäminen viimeistään 30.6.2005 (7 ja 8 artikla). Se sitoutui lisäksi olemaan esittämättä riidanalaisen prosessin perusteella valmistetun perindopriilin myyntilupahakemuksia ja olemaan auttamatta kolmansia saamaan tällaista lupaa (6 artikla). Matrixin piti vielä pidättyä patentteja 339, 340, 341, 947, 689 ja 948 koskevista mitättömyyskanteista ja vahvistuskanteista, jotka koskivat sitä, että loukkausta ei ollut tapahtunut, niiden voimassaolon päättymiseen saakka paitsi puolustautumistarkoituksessa patentin loukkauskanteen yhteydessä (5 artikla).

36

Vastikkeeksi Servier sitoutui yhtäältä olemaan nostamatta loukkauskannetta Matrixia vastaan patenttien 339, 340, 341 ja 947 perusteella kaikkien väitettyjen sellaisten loukkausten osalta, jotka olivat tapahtuneet ennen Matrix-sopimuksen tekemistä (3 artikla), ja toisaalta maksamaan Matrixille 11,8 miljoonan punnan summan kahdessa erässä (9 artikla). Kyseinen summa oli vastike Matrixin sitoumuksista ja ”huomattavista kustannuksista ja mahdollisista vastuista, joita Matrixille saattaisi aiheutua, koska sen [riidanalaisen] prosessin mukaan valmistetun perindopriilin kehittämisohjelma lakkautettiin”.

37

Servier teki 13.6.2006 Tevan kanssa sovinto- ja yksinostosopimuksen (jäljempänä Teva-sopimus). Teva-sopimuksessa tarkoitettu perindopriili oli erbumiiniperindopriili (1.12 artikla).

38

Sovinnon ehtojen nojalla Teva sitoutui hävittämään kaiken omistamansa tai määräysvallassaan olevan perindopriilin, joka oli tarkoitettu myytäväksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa (2.2 artikla). Lisäksi Teva sitoutui olemaan valmistamatta, valmistuttamatta, pitämättä hallussa, tuomatta maahan, toimittamatta, tarjoamatta toimitettavaksi tai olemaan luovuttamatta Yhdistyneessä kuningaskunnassa geneeristä perindopriiliä, joka joko oli valmistettu sen kehittämän prosessin mukaisesti ja jonka Servier katsoi loukkaavan patentteja 947 ja 339–341 – sellaisina kuin ne on vahvistettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa – tai loukkasi näitä patentteja, Teva-sopimuksen irtisanomiseen tai päättymiseen tai kyseisten patenttien voimassaolon päättymiseen saakka (2.3 artikla). Teva sitoutui myös olemaan riitauttamatta edellä mainittuja patentteja Yhdistyneessä kuningaskunnassa Teva-sopimuksen voimassaoloaikana, mutta sitä ei ollut kielletty jatkamasta EPO:ssa väitemenettelyä riidanalaisia patentteja vastaan (2.4 artikla).

39

Tevan sitoumusten vastikkeeksi Servier sitoutui luopumaan Tevaa kohtaan kaikista vaatimuksista, jotka koskevat riidanalaisten patenttien mahdollista loukkausta Yhdistyneessä kuningaskunnassa ennen Teva-sopimuksen voimaantuloa (2.1 artikla).

40

Yksinostovelvoitetta koskevien määräysten nojalla Teva sitoutui hankkimaan yksinomaan Servieriltä kaiken tarvitsemansa geneerisen perindopriilin, joka oli tarkoitettu jakeluun Yhdistyneessä kuningaskunnassa Teva-sopimuksen voimassaoloaikana (3.1 ja 1.14 artikla). Jos Servier ei kykenisi toimituksiin, Tevalla ei olisi oikeutta nostaa kannetta tai irtisanoa sopimusta vaan oikeus saada kiinteämääräisenä korvauksena 500000 puntaa kuukaudessa (1.8 ja 3.8.3 artikla).

41

Teva-sopimuksen yleisten määräysten mukaan sopimus oli tehty kolmeksi vuodeksi, ja sitä voitiin jatkaa vielä kahdella vuodella (8.1 ja 8.2 artikla). Servierin oli määrä maksaa Tevalle Teva-sopimusta allekirjoitettaessa ”asianmukaista laskua” vastaan 5 miljoonan punnan summa ”osuutena Tevalle tämän sopimuksen valmistelemisesta aiheutuneista kustannuksista, mukaan lukien ja rajoituksetta kustannukset, jotka liittyvät sen voimassa olevien toimitussopimusten irtisanomiseen Yhdistyneessä kuningaskunnassa” (10 artikla).

42

Servier ja Teva tekivät 23.2.2007 Teva-sopimuksen lisäsopimuksen (jäljempänä Teva-sopimuksen lisäsopimus), jossa vahvistettiin yksinostovelvoitteen tosiasiallinen täytäntöönpano määräämällä päivä, jona Teva voi aloittaa Servierin toimittaman geneerisen perindopriilin jakelun. Tämä päivä oli joko Servierin yksipuolisesti vahvistama päivä tai sen oli vastattava patentin 947 kumoamis- tai päättymispäivää taikka päivää, jona Apotex aloittaa geneerisen perindopriilin jakelun Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen ja Servierin välisen riidan ratkaisemisen seurauksena.

43

Servier teki 27.10.2006 Krkan kanssa sovintosopimuksen ja lisenssisopimuksen, jota täydennettiin 2.11.2006 tehdyllä lisäsopimuksella.

44

Krkan kanssa tehdyssä sovintosopimuksessa määrätään, että patentti 947 kattaa myös vastaavat kansalliset patentit (liite B).

45

Krka sitoutui tekemässään sovintosopimuksessa, joka oli voimassa patenttien 947 tai 340 päättymiseen tai kumoamiseen saakka, luopumaan kaikista olemassa olevista vaatimuksista patenttia 947 kohtaan koko maailmassa ja patenttia 340 kohtaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja olemaan riitauttamatta kumpaakaan näistä patenteista tulevaisuudessa koko maailmassa (I artiklan ii kohta). Lisäksi Krka ja sen tytäryhtiöt eivät saaneet laskea liikkeelle tai myydä patenttia 947 loukkaavaa perindopriilin rinnakkaisversiota sen voimassaoloaikana siinä maassa, jossa se oli vielä voimassa, jollei Servier anna siihen nimenomaisesti lupaa (V artikla). Krka ei liioin voinut toimittaa kolmansille patenttia 947 loukkaavaa perindopriilin rinnakkaisversiota ilman Servierin nimenomaista lupaa (V artiklan 2 kohta). Vastikkeeksi Servierin oli määrä luopua kaikkialla maailmassa Krkaa vastaan vireillä olevista oikeudenkäynneistä, jotka perustuvat patenttien 947 ja 340 loukkaukseen, väliaikaista kieltomääräystä koskevat hakemukset mukaan lukien (I artiklan i kohta).

46

Krkan kanssa patentin 947 voimassaoloaikaa vastaavaksi ajaksi tehdyn lisenssisopimuksen nojalla (5 artikla) Servier myönsi Krkalle ”yksinomaisen” ja peruuttamattoman lisenssin patenttiin 947, jotta tämä voisi käyttää, valmistaa, myydä, tarjota myytäväksi ja tuoda maahan erbumiinin alfakristalliinimuotoa sisältäviä omia tuotteitaan ja edistää niiden myyntiä (2 artikla) Tšekissä, Latviassa, Liettuassa, Unkarissa, Puolassa, Sloveniassa ja Slovakiassa (1 artikla). Vastikkeeksi Krkan oli maksettava Servierille 3 prosentin suuruinen maksu myyntinsä nettosummasta kaikilla näillä alueilla (3 artikla). Servierillä oli lupa käyttää näissä samoissa valtioissa suoraan tai välillisesti (eli jollekin tytäryhtiölleen tai yhdelle kolmannelle osapuolelle kussakin maassa) patenttia 947 (2 artikla).

47

Servier teki lisäksi 5.1.2007 Krkan kanssa siirto- ja lisenssisopimuksen.

48

Siirto- ja lisenssisopimuksen nojalla Krka siirsi Servierille kaksi patenttihakemusta, joista toinen koski perindopriilin synteesireittiä (WO 2005 113500) ja toinen perindopriilin formulaatioiden valmistusta (WO 2005 094793) (1 artikla). Näillä patenttihakemuksilla suojattua teknologiaa käytettiin Krkan perindopriilin tuottamiseen.

49

Krka sitoutui olemaan riitauttamatta näiden hakemusten perusteella myönnettävien patenttien pätevyyttä (3 artikla).

50

Kyseisen luovutuksen vastikkeeksi Servier suoritti Krkalle 15 miljoonan euron summan kustakin kyseessä olevasta hakemuksesta (2 artikla).

51

Servier myönsi lisäksi Krkalle hakemuksia tai niistä seuranneita patentteja koskevan lisenssin, joka ei ole yksinomainen, jota ei voida peruuttaa eikä luovuttaa edelleen ja johon ei liity lisenssimaksuja, ilman oikeutta myöntää alilisenssejä (muuta kuin sen tytäryhtiöille), eikä tälle lisenssille ollut asetettu aikaan, paikkaan tai käyttötarkoitukseen liittyviä rajoituksia (4 artikla).

52

Servier teki 30.1.2007 Lupinin kanssa sovintosopimuksen (jäljempänä Lupin-sopimus).

53

Nämä osapuolet päättivät siten lopettaa välisensä riidat, jotka koskivat perindopriiliä (1.1, 1.2 ja 1.4 artikla).

54

Lisäksi Lupin sitoutui siihen, että se ei pyri suoraan tai välillisesti saamaan patenttia 947 tai muuta Servierin tai sen tytäryhtiöiden hallussa olevaa perindopriiliä suojaavaa patenttia kumotuksi, mitätöidyksi tai riitautetuksi tai auttamaan siinä tai antamaan sitä kolmannen tehtäväksi kaikissa maissa yhtä ETA:n ulkopuolista valtiota lukuun ottamatta (1.3 artikla). Lupinin ja sen tytäryhtiöiden oli lisäksi oltava myymättä tai tarjoamatta myytäväksi kaikkia farmaseuttisia tuotteita, jotka sisältävät vaikuttavan aineen tavoin ”erbumiiniperindopriiliä – – ja mitä tahansa sen suolaa” kaikissa maissa yhtä ETA:n ulkopuolista valtiota lukuun ottamatta (1.6 artikla). Lupinilla oli kuitenkin lupa myydä Servierin toimittamia tuotteita tai omaa perindopriiliään maissa, joissa Servierin hyväksymä perindopriilin rinnakkaisversio oli markkinoilla, tai tilanteessa, jossa kaikkien asian kannalta merkityksellisten Servierin patenttien voimassaolo on päättynyt, tai maissa, joissa kolmas oli tuonut markkinoille perindopriilin rinnakkaisversion ja joissa Servier ei ollut tehnyt kieltomääräystä koskevaa hakemusta sen myynnin kieltämiseksi (1.6 ja 4.1 artikla).

55

Servier ja Lupin tekivät myös Lupin-sopimuksen yhteydessä immateriaalioikeuksien siirtosopimuksen ja lisenssisopimuksen.

56

Servier hankki seuraavat kolme Lupinin jättämää perindopriilin menetelmää koskevaa patenttihakemusta:

57

Servier luovutti lisäksi Lupinille näitä kolmea patenttihakemusta koskevan ilmaisen, pysyvän ja peruuttamattoman lisenssin, joka ei ole yksinomainen ja jota ei voida luovuttaa edelleen ja johon ei voida myöntää alilisenssejä, perindopriilin valmistamiseksi kyseisten hakemusten kattamissa maissa (3.1 artikla).

58

Lupin-sopimuksessa määrättiin vielä osapuolten välillä neljän viikon kuluessa tehtävästä toimitussopimuksesta, jota ei kuitenkaan ole tehty.

59

Kantajat tekivät 3.9.2001 Rolabo, SL:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan viimeksi mainittu myy 24.7.2001 tekemänsä, perindopriilin vaikuttavaa ainetta ja perindopriilin vaikuttavan aineen kemiallista tiedostoa koskevan patenttihakemuksen 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (USD) summasta.

60

Kantajat tekivät 9.11.2004 Azad Pharmaceutical Ingredients AG:n (jäljempänä Azad) kanssa siirtosopimuksen tämän tekemästä patenttihakemuksesta, joka koski perindopriilin kahta uutta polymorfista muotoa, deltaa ja epsilonia, ja sitä vastaavaa tietotaitoa, 13374243 euron summasta.

61

Kantajat tekivät 15.10.2007 Sandoz AG:n kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka mukaan ne hankkivat Sandozin kehittämää perindopriilin vaikuttavaa ainetta koskevaa teknologiaa, jos osoittautuu, että tätä teknologiaa ei ole patentoitu ja että se muodostaa toimivan kilpailun lähteen teollisuudessa, summaan, joka voi ylittää 50 miljoonaa USD. Neuvotteluja käytiin vuoden 2008 heinäkuuhun asti, mutta lopulta mitään sopimusta ei tehty.

62

Euroopan yhteisöjen komissio päätti 15.1.2008 aloittaa lääkealaa koskevan selvityksen [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 17 artiklan säännösten perusteella saadakseen yhtäältä selville syyt kyseisen alan innovoinnin, jota mitataan markkinoille tulevien uusien lääkkeiden lukumäärällä, vähenemiseen ja toisaalta tiettyjen rinnakkaislääkkeiden myöhäiseen markkinoille tulemiseen.

63

Komissio julkaisi alustavan raportin selvityksensä tuloksista 28.11.2008, minkä jälkeen järjestettiin julkinen kuuleminen. Komissio antoi 8.7.2009 tiedonannon, joka koski sen lääkealalla tekemää selvitystä koskevasta raportista tehtyä yhteenvetoa. Komissio totesi kyseisessä tiedonannossa muun muassa, että patenttien alan riita-asioiden sovintoja alkuperäis- ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajien välillä oli edelleen seurattava, jotta ymmärrettäisiin paremmin, miten kyseisiä sopimuksia käytetään, ja jotta saataisiin selville sopimukset, jotka viivästyttävät rinnakkaislääkkeiden markkinoille tuloa unionin kuluttajien haitaksi ja jotka voivat merkitä kilpailusääntöjen rikkomista. Komissio antoi tämän jälkeen kuusi vuosikertomusta, jotka koskivat patentteihin liittyvien sovintosopimusten valvontaa.

64

Komissio suoritti 24.11.2008 ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia muun muassa Servierin toimitiloissa. Tammikuussa 2009 komissio lähetti tietojensaantipyyntöjä useille yhtiöille, muun muassa Servierille. Komissio teki 2.7.2009 menettelyn aloittamista koskevan päätöksen.

65

Komissio lähetti elokuussa 2009 ja sitten joulukuusta 2009 toukokuuhun 2012 useita tietojensaantipyyntöjä Servierille. Servierin kieltäydyttyä vastaamasta 7.2. ja 11.4.2011 lähetettyjen tietojensaantipyyntöjen tiettyihin osiin, jotka koskevat Biogaran-sopimusta, komissio teki asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohtaan perustuvan päätöksen. Servier toimitti pyydetyt tiedot 7.11.2011.

66

Vuodesta 2009 vuoteen 2012 Servieriä kehotettiin osallistumaan useisiin tilannekatsauskokouksiin.

67

Komissio antoi 27.7.2012 väitetiedoksiannon, jonka se osoitti useille yhtiöille, mukaan lukien Servier, joka vastasi siihen 14.1.2013.

68

Sen jälkeen, kun kyseisiä yhtiöitä oli kuultu 15., 16., 17. ja 18.4.2013, järjestettiin uusia tilannekatsauskokouksia ja Servierille lähetettiin uusia tietojensaantipyyntöjä.

69

Komissio antoi 18.12.2013 Servierille oikeuden tutustua todisteisiin, jotka oli kerätty tai joita oli täydennetty väitetiedoksiannon antamisen jälkeen, ja lähetti tosiseikkoja koskevan yhteenvedon, johon Servier vastasi 31.1.2014. Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja antoi loppukertomuksensa 7.7.2014.

70

Komissio antoi 9.7.2014 päätöksen C(2014) 4955 final SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.39612 – Perindopriili (Servier)) (jäljempänä riidanalainen päätös), joka annettiin tiedoksi kantajille 11.7.2014.

71

Komissio katsoi, että kantajat olivat rikkoneet yhtäältä SEUT 101 artiklaa osallistumalla käänteistä maksua vastaan viiteen patentin alan riitojen sovintosopimukseen (riidanalaisen päätöksen 1–5 artikla) ja toisaalta SEUT 102 artiklaa kehittämällä ja panemalla täytäntöön teknologiaa hankkimalla ja viidellä sovintosopimuksellaan markkinoilta sulkevan strategian, joka kattoi perindopriilin formulaatioiden markkinat Ranskassa, Alankomaissa, Puolassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä perindopriilin vaikuttavan aineen teknologian markkinat (riidanalaisen päätöksen 6 artikla).

72

Komissio määräsi kantajille SEUT 101 artiklan rikkomisesta seuraavat sakot, yhteensä 289727200 euroa (riidanalaisen päätöksen 7 artiklan 1–5 kohta):

73

SEUT 102 artiklan rikkomisesta komissio määräsi kantajille 41270000 euron suuruisen sakon (riidanalaisen päätöksen 7 artiklan 6 kohta).

74

Kantajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.9.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt esillä olevan kanteen.

75

Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

76

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

77

European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations (EFPIA) (jäljempänä EFPIA tai väliintulija) toimitti 2.2.2015 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajien vaatimuksia.

78

Kantajat ja komissio pyysivät EFPIA:n osalta kannekirjelmään, vastineeseen, kantajien vastaukseen, vastaajan vastaukseen, tiettyihin prosessinjohtotoimiin annettuihin vastauksiin, näitä vastauksia koskeviin huomautuksiin ja kantajien väliintulokirjelmästä esittämiin huomautuksiin sisältyvien tiettyjen tietojen luottamuksellista käsittelyä.

79

Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 14.10.2015 antamallaan määräyksellä EFPIA:n väliintulijaksi tukemaan kantajien vaatimuksia. Koska EFPIA ei vastustanut luottamuksellista käsittelyä koskevia pyyntöjä, unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa niiden perusteltavuuteen.

80

Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

81

Komissiota kehotettiin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan a ja d alakohdassa tarkoitettuina prosessinjohtotoimina vastaamaan kirjallisesti tiettyihin kysymyksiin sekä esittämään asiakirjat, jotka koskevat erityisesti kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevän neuvoa-antavan komitean kuulemista, sakon määrän laskemista ja Krkan kanssa tehtyjä sopimuksia koskevia tietoja, jotka ovat riidanalaisessa päätöksessä luottamuksellisia. Se toimitti vastauksensa asetetuissa määräajoissa.

82

Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin yhdeksänteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia siis siirrettiin.

83

Unionin yleinen tuomioistuin päätti yhdeksännen jaoston ehdotuksesta siirtää asian unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 28 artiklan nojalla laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.

84

Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esitti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin se kehotti niitä vastaamaan istunnossa.

85

Unionin yleinen tuomioistuin kutsui 24.2.2017 asianosaiset osallistumaan työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan e alakohdan nojalla unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun yhdeksännen jaoston puheenjohtajan ja esittelevän tuomarin pitämään epäviralliseen neuvotteluun, jossa oli määrä käydä läpi istunnon kulkua koskevia yksityiskohtia ja tiettyjen tietojen luottamuksellista käsittelyä. Kantajat ja komissio osallistuivat tähän neuvotteluun, joka pidettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa 3.5.2017.

86

Asianosaisten ja väliintulijan lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin kuultiin 6.–9.6.2017 pidetyssä istunnossa.

89

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat sellaisia ehdottomia prosessinedellytyksiä, jotka unionin tuomioistuimet voivat tutkia ja jotka niiden on tarvittaessa tutkittava omasta aloitteestaan (tuomio 21.3.2002, Joynson v. komissio, T-231/99, EU:T:2002:84, 154 kohta ja tuomio 14.12.2005, Honeywell v. komissio, T-209/01, EU:T:2005:455, 53 kohta). Vaikka komissio ei ole riitauttanut kirjelmissään kantajien kolmannen vaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä vaan on tehnyt sen vasta istunnossa vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, unionin yleisen tuomioistuimen on siten tutkittava omasta aloitteestaan sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

90

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan, jota saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan menettelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen, jota sovelletaan kanteen nostamisen ajankohtana, 44 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on esitettävä oikeudenkäynnin kohde, vaatimukset ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Tämän vaatimuksen tarkoituksena on saada riittävän selkeitä ja täsmällisiä tietoja, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa valvontaansa tarvittaessa tukeutumatta muihin tietoihin (tuomio 29.6.1995, ICI v. komissio, T-37/91, EU:T:1995:119, 42 kohta; tuomio 24.2.2000, ADT Projekt v. komissio, T-145/98, EU:T:2000:54, 66 kohta ja tuomio 16.3.2004, Danske Busvognmænd v. komissio, T-157/01, EU:T:2004:76, 45 kohta). Kuten komissio totesi istunnossa, kannekirjelmässä esitetty yleisluonteinen viittaus toisessa asiassa nostetun kanteen tueksi esitettyihin perusteisiin ja perusteluihin ei täytä tätä vaatimusta (tuomio 24.3.2011, Legris Industries v. komissio, T-376/06, ei julkaistu, EU:T:2011:107, 32 kohta).

91

On kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuimet ovat voineet hyväksyä sen, että oikeudellisia perusteita, joita kanteessa ei ole nimenomaisesti esitetty, voidaan toisessa asiassa esitettyihin kanneperusteisiin tehdyn viittauksen johdosta pitää pätevästi esitettyinä, tapauksessa, jossa kantaja oli viitannut omiin asiakirjoihinsa toisessa asiassa (ks. tuomio 14.12.2005, Honeywell v. komissio, T-209/01, EU:T:2005:455, 61 ja 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nämä tapaukset koskivat tilanteita, joissa asianosaiset ja niitä edustavat avustajat ja asiamiehet olivat samoja. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo kääntäen, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklassa ja 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdassa määrätyt pakottavat vaatimukset olisi kuitenkin mahdollista kiertää, jos kanteessa nimenomaisesti esittämättä jätetyt oikeudelliset perusteet voitaisiin ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, että kolmas on esittänyt ne jossakin toisessa asiassa, johon kanteessa viitataan (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2005, Honeywell v. komissio, T-209/01, EU:T:2005:455, 63 ja 64 kohta; tuomio 27.9.2012, Dura Vermeer Infra v. komissio, T-352/06, ei julkaistu, EU:T:2012:483, 25 ja 26 kohta; tuomio 27.9.2012, Koninklijke BAM Groep v. komissio, T-355/06, ei julkaistu, EU:T:2012:486, 26 ja 27 kohta ja tuomio 27.9.2012, Heijmans v. komissio, T-360/06, ei julkaistu, EU:T:2012:490, 25 ja 26 kohta). On myös huomattava, että kukin osapuoli on yksin vastuussa esittämiensä oikeudenkäyntiasiakirjojen sisällöstä, ja tämä sääntö on vahvistettu etenkin 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio 29.6.1995, ICI v. komissio, T-37/91, EU:T:1995:119, 46 kohta ja tuomio 14.12.2005, Honeywell v. komissio, T-209/01, EU:T:2005:455, 66 kohta). Esillä olevassa asiassa on selvää, että kantajat haluavat vedota mahdolliseen kolmansien saamaan kumoamistuomioon ja että näin ollen asianosaiset taikka niiden edustajat eivät ole samoja.

92

Vaikka kilpailualalla useita yrityksiä koskeva päätös on laadittu ja julkaistu yhden ainoan päätöksen muodossa, sen on katsottava muodostuvan useista yksittäispäätöksistä, joissa todetaan kunkin adressaattina olevan yrityksen osalta se kilpailusääntöjen rikkominen tai rikkomiset, johon tai joihin sen on katsottu syyllistyneen, ja joissa tarvittaessa määrätään sakko (ks. vastaavasti tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., C-310/97 P, EU:C:1999:407, 49 kohta ja tuomio 15.10.2002, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582, 100 kohta). Oikeuskäytännössä on todettu, että jos se, jolle tietty päätös on osoitettu, päättää nostaa tästä päätöksestä kumoamiskanteen, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi on saatettu vain ne päätöksen osat, jotka koskevat tätä adressaattia, kun taas osat, jotka koskevat muita adressaatteja ja joista ei ole valitettu, eivät ole sen asian kohteena, joka on saatettu unionin tuomioistuinten ratkaistavaksi (tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., C-310/97 P, EU:C:1999:407, 53 kohta; tuomio 29.3.2011, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., C-201/09 P ja C-216/09 P, EU:C:2011:190, 142 kohta ja tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio,C-444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 66 kohta). Näin ollen oikeuskäytännössä katsotaan, että lähtökohtaisesti kumoamistuomiossa esitetyn perustelun oikeusvoima ei voi ulottua niiden henkilöiden tilanteeseen, jotka eivät ole olleet asianosaisina oikeudenkäynnissä ja joihin nähden tuomiossa ei siis ole voitu ratkaista mitään (tuomio 14.9.1999, komissio v. AssiDomän Kraft Products ym., C-310/97 P, EU:C:1999:407, 55 kohta). Siten yksittäistapausta koskevan päätöksen kumoamisella on erga omnes -vaikutus ja se velvoittaa kaikkia, mutta siitä ei ole etua kaikille, toisin kuin yleisesti sovellettavan toimen kumoamisella (ks. tuomio 15.7.2015, Emesa-Trefilería ja Industrias Galycas v. komissio, T-406/10, EU:T:2015:499, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Unionin tuomioistuin esitti kuitenkin tälle periaatteelle lievennyksen 22.1.2013 antamassaan tuomiossa komissio v. Tomkins (C-286/11 P, EU:C:2013:29, 43–49 kohta), jossa se katsoi, että koska emoyhtiön vastuu perustui ainoastaan sen tytäryhtiön vastuuseen ja koska emoyhtiö ja sen tytäryhtiö olivat nostaneet samanaikaisesti kanteet, joiden kohde oli sama, unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut ultra petita, kun se otti huomioon tytäryhtiön nostaman kanteen lopputuloksen ja kumosi riidanalaisen päätöksen tarkastellulta ajanjaksolta emoyhtiön osalta, vaikka emoyhtiö ei ollut kiistänyt rikkomista koko siltä ajanjaksolta, jonka sen tytäryhtiö oli kiistänyt. Unionin tuomioistuimen mukaan tällaisen ratkaisun soveltaminen emoyhtiölle, jonka vastuu perustuu yksinomaan sen tytäryhtiön vastuuseen, määrättyyn sakkoon, edellyttää erityisiä olosuhteita ja etenkin sitä, että molemmat yhtiöt ovat esittäneet kanneperusteita, ”joiden kohde on sama”, ja että kantajana oleva emoyhtiö vetoaa tällaisiin olosuhteisiin (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, Team Relocation v. komissio, C-444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 66 kohta).

94

Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan määritellyt tätä ”saman kohteen” käsitettä ja kehitti kantaansa siitä, olivatko 22.1.2013 annetussa tuomiossa komissio v. Tomkins (C-286/11 P, EU:C:2013:29) kyseessä olleen kaltaiset erityiset olosuhteet viran puolesta huomioon otettavia seikkoja, jotka tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan. Se sovelsi aluksi tätä ratkaisua tilanteessa, jossa molemmat yhtiöt olivat riitauttaneet rikkomisen keston ja jossa ainakin osa riitautetusta ajanjaksosta oli sama (tuomio 22.1.2013, komissio v. Tomkins, C-286/11 P, EU:C:2013:29, 43 ja 44 kohta). Se kuitenkin vahvisti myös unionin yleisen tuomioistuimen tuomion, jossa oli menetelty tällä tavoin, kun tytäryhtiölle määrätyn sakon määrää oli alennettu sillä perusteella, että sen yhteistyötä sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla ei ollut otettu asianmukaisesti huomioon, ja katsoi, että tässä tapauksessa emoyhtiö oli toissijaisesti vaatinut tytäryhtiölleen ja itselleen yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrän alentamista ja että joidenkin sen kanneperusteiden ”tarkoituksena oli perustella tällaisen alennuksen myöntämistä” (tuomio 26.9.2013, Alliance One International v. komissio, C-679/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:606, 103–107 kohta). Unionin tuomioistuin kumosi 17.9.2015 antamassaan tuomiossa Total v. komissio (C-597/13 P, EU:C:2015:613, 31–42 kohta) unionin yleisen tuomioistuimen tuomion, jossa ei ollut otettu huomioon emoyhtiötä koskevassa tuomiossa sen tytäryhtiölle toisessa samana päivänä annetussa tuomiossa myönnettyä sakon määrän alennusta sen menetelmän vuoksi, jota komissio oli käyttänyt laskiessaan sakon määrää rikkomisen kestoa vastaavan kertoimen määrittämiseksi. Emoyhtiö ei kuitenkaan ollut esittänyt tällaista kanneperustetta (se oli sitä vastoin riitauttanut rikkomisen keston) eikä vaatinut unionin yleiseltä tuomioistuimelta, että sille määrätyn sakon määrää alennettaisiin, jos sen tytäryhtiö saisi tällaisen alennuksen.

95

Esillä olevassa asiassa Servierin tytäryhtiö Biogaran on niin ikään nostanut kanteen (asia, jossa annetaan tänään tuomio Biogaran v. komissio (T-677/14)) riidanalaisen päätöksen 1, 7 ja 8 artiklasta. Kuten komissio totesi istunnossa, esillä olevan asian olosuhteet eroavat kuitenkin 22.1.2013 annetun tuomion komissio v. Tomkins (C-286/11 P, EU:C:2013:29) ja sen jälkeen annetun oikeuskäytännön taustalla olleista olosuhteista erityisesti siltä osin kuin kantajien vastuu ei perustu yksinomaan niiden tytäryhtiön Biogaranin vastuuseen (riidanalaisen päätöksen 3006–3013 perustelukappale). Lisäksi koska tänään annettavan tuomion Biogaran v. komissio (T-677/14) taustalla olevassa asiassa nostettu Biogaranin kanne hylätään kyseisellä tuomiolla, kantajien vaatimus Biogaranin osalta hyväksyttävän kumoamisvaatimuksen ulottamisesta koskemaan kantajia ei voi mitenkään menestyä.

96

Kantajat väittävät myös, että riidanalaisen päätöksen toisen adressaatin osalta mahdollisesti hyväksyttävä kumoamisvaatimus pitäisi ulottaa koskemaan kantajia ”oikeudellisesti ja tosiasiallisesti samanlaisten tilanteiden erilaisen kohtelun välttämiseksi”. Sekä yhdenvertaisen kohtelun periaate että ”yleinen johdonmukaisuuden vaatimus” edellyttävät niiden mukaan tällaista lähestymistapaa.

97

On muistettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa ja joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ym., C-550/07 P, EU:C:2010:512, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka kilpailualalla useita yrityksiä koskeva päätös on laadittu ja julkaistu yhden ainoan päätöksen muodossa, sen on katsottava muodostuvan useista yksittäispäätöksistä, joissa todetaan kunkin adressaattina olevan yrityksen osalta se kilpailusääntöjen rikkominen tai rikkomiset, johon tai joihin sen on katsottu syyllistyneen, ja joissa tarvittaessa määrätään sakko (ks. edellä 92 kohta). Nämä yritykset ovat siis lähtökohtaisesti poikkeustapauksia lukuun ottamatta erilaisissa tilanteissa. Unionin tuomioistuimet eivät näin ollen voi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen nojalla poiketa menettelysäännöistä, jotka koskevat vaatimusten tutkittavaksi ottamista, siten, että kilpailuoikeutta koskevan päätöksen adressaattina olevan yrityksen osalta hyväksytty kumoamisvaatimus ulotettaisiin koskemaan kyseisen päätöksen toista adressaattia pelkästään ensin mainitun esittämien kanneperusteiden perusteella.

98

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus perustella päätöksensä ei ulotu niin pitkälle, että sen pitäisi perustella asiassa annettu ratkaisu suhteessa jossakin toisessa sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa annettuun ratkaisuun, vaikka se koskisi samaa päätöstä (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, Team Relocation v. komissio, C-444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 66 kohta).

99

Edellä esitetystä seuraa, että kantajien kolmas vaatimus, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen muiden adressaattien osalta näiden esittämien kanneperusteiden perusteella mahdollisesti hyväksyttävä kumoamisvaatimus on ulotettava koskemaan kantajia, on jätettävä tutkimatta. Vaikka oletettaisiin, että tämä vaatimus voitaisiin ottaa tutkittavaksi, se olisi kuitenkin hylättävä perusteettomana, koska kantajat eivät voi pätevästi vedota riidanalaisen päätöksen muiden adressaattien hyväksi annettuun ratkaisuun, kuten edellä 92–98 kohdasta ilmenee.

102

Komissio vetoaa ensisijaisesti siihen, että kannekirjelmän liitteet A 2 ja A 3 on jätettävä tutkimatta sen periaatteen nojalla, jonka mukaan tuomioistuimen on viran puolesta tunnettava lain sisältö (iura novit curia). Liitteitä, joilla on vain todistuksellinen ja täydentävä tehtävä, ei voida käyttää unionin oikeutta koskevaan oikeuskysymykseen vetoamiseen tai sen syventämiseen, sillä se kuuluu yksinomaan unionin yleiselle tuomioistuimelle. Komissio vetoaa 5.7.2011 annettuun tuomioon Edwin v. SMHV (C-263/09 P, EU:C:2011:452, 53 kohta) ja 20.3.2013 annettuun tuomioon El Corte Inglés v. SMHV – Chez Gerard (CLUB GOURMET) (T-571/11, EU:T:2013:145, 35 kohta), joiden mukaan iura novit curia -periaatetta sovelletaan ainoastaan unionin oikeuteen eikä kansalliseen oikeuteen. On muistettava, että tämä periaate tarkoittaa sitä, että lain merkityksen määrittäminen kuuluu yksinomaan tuomioistuimelle eikä asianosaisille. Oikeuskäytännössä tätä periaatetta on sovellettu korostettaessa, että vaikka tuomioistuimen tarvitsee ottaa kantaa vain asianosaisten vaatimuksiin, koska asianosaisten asiana on määrittää oikeusriidan laajuus, se ei ole sidottu pelkästään asianosaisten vaatimustensa tueksi esittämiin väitteisiin, sillä muuten se saattaisi joutua perustamaan ratkaisunsa virheellisiin oikeudellisiin näkökohtiin (määräys 27.9.2004, UER v. M6 ym., C-470/02 P, ei julkaistu, EU:C:2004:565, 69 kohta; määräys 13.6.2006, Mancini v. komissio, C-172/05 P, EU:C:2006:393, 41 kohta; tuomio 21.9.2010, Ruotsi ym. v. API ja komissio, C-514/07 P, C-528/07 P ja C-532/07 P, EU:C:2010:541, 65 kohta ja tuomio 8.7.2010, komissio v. Putterie-De-Beukelaer, T-160/08 P, EU:T:2010:294, 65 kohta). Lisäksi tämän periaatteen mukaisesti lain merkityksen määrittäminen ei kuulu sen periaatteen soveltamisalaan, että asianosaiset voivat vapaasti määrätä riidan kohteen, eikä unionin tuomioistuimilla ole siis velvollisuutta ilmoittaa asianosaisille siitä, minkälaiseen tulkintaan ne aikovat päätyä, jotta asianosaiset voisivat lausua kantansa tältä osin (ks. tuomio 5.10.2009, komissio v. Roodhuijzen, T-58/08 P, EU:T:2009:385, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuimen velvollisuutta antaa asianosaisille tieto sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat oikeudenkäyntimenettelyn tuloksen kannalta ratkaisevia, ja tilaisuus käsitellä näitä kontradiktorisesti (tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym., C-89/08 P, EU:C:2009:742, 56 kohta). Tämä periaate ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että kannekirjelmän liitteet, jotka koskevat unionin oikeuden tulkintaa, olisi jätettävä tutkimatta.

103

Komissio näyttää perustelevan väitettään tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta lisäksi sillä, että kyseiset kaksi liitettä sisältävät sir Jacobsin ja Mackenin, jotka ovat tunnetusti Euroopan unionin tuomioistuimen entisiä jäseniä, asianajajan ominaisuudessa kantajien hyväksi antamat lausunnot ja että kantajat vetoavat heidän ensin mainittuun ominaisuuteensa. Komissio, jolta kysyttiin istunnossa, aikoiko se näiden oikeudellisten lausuntojen tutkittavaksi ottamisen edellytykset riitauttamalla vedota siihen, että nämä unionin tuomioistuimen entiset jäsenet eivät ole noudattaneet velvollisuuksiaan, jotka perustuvat Euroopan unionin tuomioistuimen jäsenten ammattieettisiin sääntöihin (EUVL 2007, C 223, s. 1), erityisesti näiden sääntöjen 6 artiklaan, joka koskee jäsenten sitoumuksia sen jälkeen, kun heidän tehtävänsä on päättynyt, vastasi, ettei tämä ollut sen aikomuksena. Unionin yleinen tuomioistuin merkitsi tämän istunnon pöytäkirjaan.

104

Toissijaisesti komissio väittää, että oikeuskäytännön mukaan kannekirjelmään liitetty oikeudellinen lausunto voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos sillä tuetaan ja täydennetään niitä olennaisia seikkoja, joiden on ilmettävä kannekirjelmästä, edellyttäen, että liitettyjen asiakirjojen asian kannalta merkitykselliset kohdat on yksilöity ja niihin on viitattu kannekirjelmässä. Esillä olevassa asiassa tiettyjen kanneperusteiden osalta kannekirjelmän liitteissä A 2 ja A 3 olevat tekstit ja argumentit sisältävät komission mukaan kuitenkin olennaisen osan kantajien perusteluista tai jopa perustelut kokonaisuudessaan.

105

Tältä osin on todettava, että edellä 90 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan ja 2.5.1991 tehdyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen, jota sovelletaan kanteen nostamisen ajankohtana, 44 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on esitettävä oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista ja että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmästä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi.

106

Vaikka kannekirjelmän tekstiosaa voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla kannekirjelmän liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, sillä, että viitataan yleisluonteisesti muihin asiakirjoihin, vaikka ne olisivat kannekirjelmän liitteinä, ei voida korjata sitä, että itse kannekirjelmässä ei ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on edellä mainittujen määräysten mukaan mainittava. Unionin yleisen tuomioistuimen asiana ei myöskään ole etsiä ja tunnistaa liitteistä oikeudellisia perusteita ja perusteluja, joihin kanteen voitaisiin katsoa perustuvan, koska liitteillä on puhtaasti todistuksellinen ja täydentävä tehtävä (ks. tuomio 17.9.2007, Microsoft v. komissio, T-201/04, EU:T:2007:289, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että esillä olevassa asiassa kannekirjelmän liitteet A 2 ja A 3 otetaan huomioon ainoastaan siltä osin kuin niillä tuetaan tai täydennetään oikeudellisia perusteita tai perusteluja, joihin kantajat ovat nimenomaisesti vedonneet kannekirjelmän varsinaisessa osassa, ja siltä osin kuin unionin yleisen tuomioistuimen on mahdollista täsmällisesti määrittää, mitkä niiden sisältämistä seikoista tukevat tai täydentävät kyseisiä oikeudellisia perusteita tai perusteluja (tuomio 17.9.2007, Microsoft v. komissio, T-201/04, EU:T:2007:289, 99 kohta).

107

Erityisesti kannekirjelmän liitteestä A 2 on todettava, toisin kuin komissio väittää, että kantajien olennaiset perustelut ilmenevät varsinaisesta kannekirjelmästä ja että tässä liitteessä esitetyt seikat ainoastaan tukevat ja täydentävät tiettyjen nimenomaisten kysymysten osalta varsinaisessa kannekirjelmässä esitettyjä oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on helppo tunnistaa.

108

Kannekirjelmän 103 kohdassa kantajat toteavat, että riidanalaisessa päätöksessä myönnetään, että kilpailijoiden välisiä patenttiriitoja koskevilla sovinnoilla on yleensä oikeutettu tavoite ja että tietyt jäsenvaltiot kannustavat turvautumaan sovintomenettelyyn. Kannekirjelmän liitteessä A 2 olevassa 24 kohdassa, johon kannekirjelmän 103 kohdassa viitataan, todetaan myös, että riitojen sovintoratkaisun aikaansaaminen on merkittävän yleisen edun mukaista, että useissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä kannustetaan tai jopa velvoitetaan pyrkimään sovintoratkaisuun ennen kanteen nostamista ja että siltä osin kuin riidanalaisessa päätöksessä rajoitetaan oikeutta ratkaista riita sovinnolla, se on ristiriidassa tämän politiikan kanssa ja sen seurauksena asianosaisille ja tuomioistuimille aiheutuu tarpeettomia kustannuksia. Koska kantajat esittävät kannekirjelmän liitteessä A 2 olevassa 24 kohdassa perusteluja, joilla ainoastaan tuetaan ja täydennetään varsinaisessa kannekirjelmässä nimenomaisesti esitettyjä seikkoja, ne on otettava tutkittavaksi.

109

Kannekirjelmän 29 ja 818 kohdasta, joissa komissio väittää kantajien ainoastaan viitanneen sir Jacobsin lausuntoon, riittää kun todetaan, että kantajat ovat esittäneet kannekirjelmän 816–822 kohdassa yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi komissio ei voinut kantajien mukaan määrätä niille sakkoa komission uuden ja ennakoimattoman kannan vuoksi, ja että kannekirjelmän liitteessä A 2 olevat 70 ja 76 kohta eivät sisällä tältä osin uusia väitteitä tai perusteluja.

110

Kannekirjelmän 147 kohdasta, jossa kantajat toteavat, että niiden esittämä lähestymistapa SEUT 101 artiklan määräysten vastaisten sovintosopimusten yksilöimiseksi olisi yhdenmukainen Supreme Court of the United Statesin 17.6.2013 antamassa tuomiossa Federal Trade Commission v. Actavis (570 U. S. (2013), jäljempänä tuomio Actavis) omaksuman kannan kanssa, on todettava, että kyseisessä kohdassa viitataan alaviitteen 153 avulla liitteessä A 2 oleviin 32 ja 33 kohtaan. Tämän liitteen 32 kohdassa kantajat kuitenkin ainoastaan tukevat tätä väitettä, ja tämän liitteen 33 kohdassa ne tyytyvät väittämään, että tuomion Actavis sisältö ei voi rajoittua unionin oikeudelle vieraaseen kansalliseen yhteyteen ja että Supreme Court of the United Statesin (Yhdysvaltain ylin tuomioistuin, Yhdysvallat) näkemykselle on annettava erityinen painoarvo, kun otetaan huomioon sen maine ja kokemus kilpailuoikeuden alalla. Nämä väitteet on näin ollen otettava tutkittaviksi.

111

Kannekirjelmän liitteestä A 3 on todettava komission tavoin, että vaikka kannekirjelmän 11 kohdassa kantajat väittävät, että komission suhtautumistapa ei ole neutraali immateriaalioikeuksiin nähden, ne tyytyvät kuitenkin viittaamaan kannekirjelmän liitteessä A 3 oleviin 8, 15, 31, 34 ja 41 kohtaan, joissa Macken esittää perusteluja, jotka koskevat tarvetta tehdä ero eri immateriaalioikeuden alojen välillä, sitä, että yksinoikeus patentteihin on vastike keksinnön luovuttamisesta yleisölle, komission riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti käyttämää ”kaupallisen yksinoikeuden” käsitettä ja komission Euroopan patenttisopimuksesta tekemää virheellistä tulkintaa. Näitä väitteitä ei siten voida ottaa tutkittavaksi, lukuun ottamatta väitettä, jonka mukaan yksinoikeus patentteihin on vastike keksinnön luovuttamisesta yleisölle. Kantajat viittaavat kannekirjelmän 67 kohdassa siihen, että komissio on ”sivuuttanut täysin tämän patenttien olennaisen piirteen, joka liittyy niiden julkaisemiseen keksintöjen levittämiseksi”.

112

Lisäksi kannekirjelmän 68 kohdassa kantajat väittävät, että komissio on viitannut vääristyneellä tavalla Court of Appealin (England & Wales) (Civil division) tuomarin toteamuksiin, jotka ilmenevät 9.5.2008 annetusta tuomiosta, jolla hylättiin Servierin nostama kanne High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionin (patents court) tuomiosta, ja katsovat, että komissio ei ole ottanut huomioon niiden väitetiedoksiantoon antamaansa vastaukseen liittämää professori S:n kertomusta. Kantajat viittaavat lisäksi kannekirjelmän liitteessä A 3 oleviin 113–117 kohtaan. Näissä kohdissa Macken ei kuitenkaan tyydy täydentämään tai kehittämään näitä perusteluja vaan esittää perusteluja, joiden mukaan komissio ei ole käyttänyt asianmukaisesti todisteita, joiden perusteella se olisi voinut katsoa patentin 947 olleen mitätön. Hän esittää siten perusteluja, joilla pyritään kyseenalaistamaan komission tekemä tulkinta riidanalaisen päätöksen 127 ja 185 perustelukappaleessa mainitusta kantajan patenttijohtajan lausumasta, tämän päätöksen 883 perustelukappaleessa tarkoitetusta Krkan oikeudellisen neuvonantajan lausumasta ja saman päätöksen 895 perustelukappaleessa mainitusta Krkan Länsi-Euroopan myyntijohtajan lausumasta. Nämä väitteet on näin ollen jätettävä tutkimatta.

113

Kannekirjelmän 76 kohdasta on myös todettava komission korostamalla tavalla, että vaikka kantajat ovat maininneet kannekirjelmän alaviitteessä 79, että virallisten huomautusten lähettäminen oli perusteltua, ne ovat kuitenkin tyytyneet viittaamaan kannekirjelmän liitteessä A 3 oleviin 58–67 kohtaan selittääkseen syyt, joiden vuoksi niiden lähettämisen voitiin todeta olevan perusteltua. Kannekirjelmän liitteessä A 3 tältä osin esitetyt perustelut on jätettävä tutkimatta.

114

Kantajat tyytyvät kannekirjelmän 103 kohdassa toteamaan, että riidanalaisessa päätöksessä myönnetään, että kilpailijoiden välisiä patenttiriitoja koskevilla sovinnoilla on yleensä oikeutettu tavoite ja että tietyt jäsenvaltiot kannustavat turvautumaan sovintomenettelyyn. Sitä vastoin kannekirjelmän liitteessä A 3 olevissa 50–54 kohdassa, joihin kannekirjelmän 103 kohdassa (alaviite 113) viitataan, väitetään, että komissio ei ole arvioinut riittävästi maailmassa käytettyjä sovintomenettelyjä, jotka on selostettu yksityiskohtaisesti.

115

Vastauskirjelmän 46 kohdassa kantajat väittävät, että ajatus, jonka mukaan olisi suotavaa, että kaikki riidat ratkaistaan tuomiolla, on ”ristiriidassa oikeudenkäyntimenettelyä koskevien nykyisten ajatusten kanssa”, ja viittaavat kannekirjelmän liitteessä A 3 olevaan 112 kohtaan, jonka mukaan komission lähestymistapa on vastoin tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla 21.5.2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2008/52/EY (EUVL 2008, L 136, s. 3). Koska näillä perusteluilla ei tyydytä tukemaan tai täydentämään nimenomaisesti varsinaisessa kannekirjelmässä esitettyjä seikkoja, niitä ei voida ottaa tutkittavaksi.

116

Kannekirjelmän 262 kohdassa kantajat toteavat, että Tevan oli ensiarvoisen tärkeää olla ensimmäisten Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille tulevien rinnakkaisvalmisteiden tuottajien joukossa, ja viittaavat kannekirjelmän liitteessä A 3 olevaan 90 kohtaan. Toisin kuin komissio väittää, tässä kannekirjelmän liitteen A 3 kohdassa kantajat ainoastaan tukevat ja täydentävät tätä väitettä esittämällä syyt, joiden vuoksi rinnakkaisvalmisteiden tuottajalla on intressi tulla tietyille markkinoille ainoastaan, jos se on ensimmäisten markkinoille tulijoiden joukossa. Kannekirjelmän liitteessä A 3 tältä osin esitetyt perustelut on näin ollen otettava tutkittaviksi.

119

Aluksi on huomattava, että unionin oikeudessa annettuihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (tuomio 30.9.2003, Atlantic Container Line ym. v. komissio, T-191/98 ja T-212/98–T-214/98, EU:T:2003:245, 404 kohta ja tuomio 27.9.2012, Shell Petroleum ym. v. komissio, T-343/06, EU:T:2012:478, 170 kohta). Tämä puolueettomuusvaatimus kattaa yhtäältä subjektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, ettei yhdelläkään kyseessä olevan toimielimen jäsenistä, jonka hoidettavana asia on, saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, ja toisaalta objektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, että toimielimen on annettava riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset voidaan tältä osin sulkea pois (ks. tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C-439/11 P, EU:C:2013:513, 155 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On myös huomattava, että komissiota ei voida luonnehtia Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn sopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa tarkoitetuksi ”tuomioistuimeksi” ja että perusoikeuskirjan 41 artiklassa, ei sen 47 artiklassa, säännellään yhteistoimintajärjestelyjä koskevaa hallinnollista menettelyä komissiossa (ks. tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C-439/11 P, EU:C:2013:513, 154 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

120

Kantajat vetoavat kahteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon. Ensinnäkin kantajat vetoavat 25.3.2008 annettuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon Vitan v. Romania (CE:ECHR:2008:0325JUD004208402), joka koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa vahvistettua syyttömyysolettamaa ja jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tätä määräystä rikotun, koska kantajaa vastaan suoritetusta rikostutkinnasta vastaava syyttäjä oli todennut lehdistötilaisuudessa, että kantaja oli syyllistynyt vaikutusvallan väärinkäyttöön, vaikka hänen syyllisyyttään ei ollut vielä laillisesti näytetty toteen, ja koska syyttäjä ei ollut ”tarkentanut lausumiaan tai huolehtinut niiden esittämisestä kantajaa vastaan käydyn vireillä olleen oikeudenkäynnin yhteydessä” (70 ja 71 kohta). Tältä osin on huomattava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan syyttömyysolettamaa voivat loukata paitsi tuomioistuimet, myös muut viranomaiset, että on tärkeää, miten valtion edustajat valitsevat sanansa lausumissa, jotka he esittävät ennen kuin henkilö on tuomittu ja todettu syylliseksi rikokseen, ja että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen soveltamisen kannalta merkitystä on sillä, minkä vaikutelmat nämä lausumat tosiasiallisesti synnyttävät, eikä niiden sanamuodolla (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 15.3.2011, Begu v. Romania, CE:ECHR:2011:0315JUD002044802, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tunnustaa kuitenkin, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappale ei voi estää sen sananvapautta suojaavaan 10 artiklaan nähden sitä, että viranomaiset tiedottavat yleisölle meneillään olevista rikostutkimuksista, mutta se edellyttää, että ne näin tehdessään noudattavat syyttömyysolettaman kunnioittamisen edellyttämää hienovaraisuutta ja varovaisuutta (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.2.1995, Allenet de Ribemont v. Ranska, CE:ECHR:1995:0210JUD001517589, 38 kohta).

121

Toiseksi kantajat vetoavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 16.9.1999 antamaan tuomioon Buscemi v. Italia (CE:ECHR:1999:0916JUD002956995), jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta rikotun ja jokaisen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa loukatun, kun oikeuden puheenjohtaja oli käyttänyt julkisesti ilmaisuja, jotka viittasivat kielteiseen arvioon kantajan asiasta, ennen tämän asian käsiteltäväkseen saaneen tuomioistuimen puheenjohtajana toimimista (68 ja 69 kohta). Tässä tuomiossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että oikeusviranomaisilta vaaditaan suurta hienovaraisuutta, kun asia on saatettu niiden käsiteltäväksi, jotta voidaan taata niiden puolueettomia tuomareita koskeva julkisuuskuva, ja että tämän hienovaraisuuden on johdettava siihen, että ne eivät käytä lehdistöä edes provokaatioihin vastatakseen (67 kohta). On kuitenkin huomattava, että unionin oikeuskäytännön mukaan komissiota ei voida luonnehtia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetuksi ”tuomioistuimeksi” (ks. edellä 119 kohta).

122

Kantajat vetoavat lisäksi 8.7.2008 annettuun tuomioon Franchet ja Byk v. komissio (T-48/05, EU:T:2008:257, 210–219 kohta), jossa todettiin vahingonkorvauskanteen yhteydessä, että Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) oli loukannut syyttömyysolettaman ja hyvän hallinnon periaatteita sekä luottamuksellisuusvelvollisuutta, koska se oli aiheuttanut sen, että lehdissä julkaistiin meneillään olleisiin tutkimuksiin liittyviä arkaluonteisia seikkoja, ja ilmoittanut kantajien toteuttaneen ”valtavaa [unionin] varojen anastushanketta” (216 kohta).

123

Unionin yleinen tuomioistuin on jo täsmentänyt puolueettomuusvelvollisuutta ja hyvän hallinnon periaatetta, jotka velvoittavat komissiota kilpailuoikeutta koskevissa asioissa. Se hylkäsi 20.3.2002 annetussa tuomiossa ABB Asea Brown Boveri v. komissio (T-31/99, EU:T:2002:77, 99–107 kohta) kanneperusteen, jonka mukaan hyvän hallinnon periaatetta oli loukattu tilanteessa, jossa kantajaa oli komission kuulemistilaisuudessa kommentoitu pejoratiivisin ilmaisuin, jotka olivat koskeneet kantajan mainetta, ja kantajalle oli tehty tahallaan kysymyksiä sellaisista tosiseikoista, joita tämä ei ollut enää kiistänyt, ja tämän kaiken oli tehnyt kanteen kohteena olevan päätöksen hyväksymistä edeltävästä asian käsittelystä vastaava komission virkamies, ja jossa tämä sama virkamies oli ennen komission päätöksen antamista pidetyssä konferenssissa vastannut kilpailuoikeudellisiin kysymyksiin käyttämällä lainausta, joka oli saattanut kantajan toiminnan huonoon valoon. Tuomiossa katsottiin, että tällaiset huomiot olivat osoitus asian käsitelleen ryhmän jäsenen vähemmän huolitellusta käyttäytymisestä ja kielenkäytöstä, ja muistutettiin, että komission kilpailuasioista vastaavan pääosaston pääjohtaja oli esittänyt pahoittelunsa kantajalle konferenssissa tehdyn huomautuksen vuoksi, mutta todettiin kuitenkin, että nämä huomiot eivät kyseenalaistaneet sitä, kuinka huolellisesti ja puolueettomasti komissio oli tutkinut kyseistä rikkomista, ja että asian käsittelystä vastaavan ryhmän jäsenen huono käytös ei yksinään vaikuttanut komission jäsenten kollegion antaman päätöksen laillisuuteen.

124

Se, että komission tehtävänä on samalla sekä tutkia kilpailusääntöjen rikkomista että määrätä siitä seuraamuksia, ei sellaisenaan ole vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa siten kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, Schindler Holding ym. v. komissio, C-501/11 P, EU:C:2013:522, 33 ja 34 kohta), eikä se unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ole puolueettomuusvaatimuksen vastaista (ks. vastaavasti tuomio 27.6.2012, Bolloré v. komissio, T-372/10, EU:T:2012:325, 65–67 kohta). Se, että tutkintaa ja seuraamusten määräämistä koskevia tehtäviä ei ole erotettu komission yksiköissä, merkitsee kuitenkin erityistä vastuuta tämän toimielimen jäsenille, etenkin kilpailuasioista vastaavalle komission jäsenelle, eikä heillä saa olla ennakolta määritettyä kantaa tutkinnan ja rikkomismenettelyjen aikana, koska heillä on valta määrätä seuraamuksia kyseisille yrityksille näiden menettelyjen seurauksena.

125

Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan se, että komissio osoittaa päättäväisyyttä sen suhteen, etteivät kilpailun vastaisiin kartelleihin osallistujat voi menettelyyn liittyvistä syistä välttyä unionin oikeuden mukaisilta seuraamuksilta, ei merkitse puolueettomuuden periaatteen loukkaamista, vaan se on osoitus ainoastaan selkeästä tahdosta, joka on täysin sopusoinnussa sen kanssa, että komission tehtävänä on korjata todetut menettelyvirheet kussakin yksittäistapauksessa, jotta unionin kilpailuoikeuden tehokkuus ei heikenny (tuomio 27.6.2012, Bolloré v. komissio, T-372/10, EU:T:2012:325, 73 ja 74 kohta).

126

Lisäksi on muistettava, että unionin tuomioistuimet ovat hylätessään kanneperusteen, joka koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden tai hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista komission tai sen virkamiehen hallinnollisen menettelyn kuluessa esittämien julkisten kannanottojen vuoksi, jo tukeutuneet siihen, ettei yhdenkään asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan perusteella voida olettaa, että riidanalaista päätöstä ei olisi annettu tai että sillä olisi ollut toisenlainen sisältö ilman riidanalaisia ilmauksia (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1975, Suiker Unie ym. v. komissio, 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, EU:C:1975:174, 91 kohta ja tuomio 7.7.1994, Dunlop Slazenger v. komissio, T-43/92, EU:T:1994:79, 29 kohta). Oikeuskäytännön mukaan kantajan on siten esitettävä ainakin viitteitä, jotka tukevat mainitun kaltaista johtopäätöstä (tuomio 15.3.2006, BASF v. komissio, T-15/02, EU:T:2006:74, 606 kohta).

127

On myös huomattava, että komission toimintaa ohjaa SEUT 250 artiklasta seuraava kollegisen päätöksenteon periaate, joka perustuu komission jäsenten yhdenvertaisuuteen päätöksentekoon osallistumisessa ja merkitsee sitä, että päätökset tehdään yhdessä ja että kaikki kollegion jäsenet ovat poliittisesti yhteisvastuussa kaikista annetuista päätöksistä. Näin on erityisesti sellaisten nimenomaisesti päätöksiksi luonnehdittujen toimien osalta, jotka komissio toteuttaa sen varmistamiseksi, että yritykset noudattavat kilpailusääntöjä, ja joiden tarkoituksena on kyseisten sääntöjen rikkomisen toteaminen, velvoitteiden asettaminen kyseisille yrityksille sekä taloudellisten seuraamusten määrääminen niille. Koska päätöksen päätösosa ja perustelut muodostavat jakamattoman kokonaisuuden, ainoastaan komission jäsenten kollegion tehtävänä on kollegisen päätöksenteon periaatteen mukaisesti antaa samalla molemmat (tuomio 27.9.2012, Heijmans Infrastructuur v. komissio, T-359/06, ei julkaistu, EU:T:2012:489, 126 ja 127 kohta). Valtiontukea koskevassa oikeuskäytännössä on myös katsottu, että kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen menettelyn kuluessa ilmaisema mielipide voidaan – varsinkin kun se on ehdottoman henkilökohtainen ja siihen sisältyy varaus – katsoa ainoastaan tuon jäsenen mielipiteeksi eikä se vaikuta siihen, minkälaisen kannan komission jäsenten kollegio ottaa menettelyn päätteeksi (tuomio 8.7.1999, Vlaamse Televisie Maatschappij v. komissio, T-266/97, EU:T:1999:144, 49 ja 54 kohta). Ei voida myöskään olettaa, että komission jäsenten harkintavapautta rajoittaa sopimaton solidaarisuudentunne kilpailuasioista vastaavaa komission jäsentä kohtaan (tuomio 15.3.2006, BASF v. komissio, T-15/02, EU:T:2006:74, 610 kohta).

128

Objektiivisesta puolueettomuudesta, joka koskee sitä, että toimielinten on annettava riittävät takeet kaiken perustellun epäilyn poistamiseksi, on todettava, että komissio on, kuten se täsmensi istunnossa vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen, antanut useita sisäisiä ohjeita, jotka velvoittavat sen noudattamaan tiettyjä sääntöjä, kun se tiedottaa asioista julkisuudessa. Erityisesti vuonna 2011 annettujen komission jäsenten toimintasääntöjen (C(2011) 2904) 1.7 artiklassa määrätään, että kollegisen päätöksenteon periaatteen nojalla komission jäsenet pidättäytyvät huomautuksista, jotka asettaisivat kyseenalaiseksi komission tekemän päätöksen, ja pidättäytyvät myös ilmaisemasta komission keskustelujen sisältöä. Lisäksi komission työjärjestyksensä muuttamisesta 17.10.2000 tekemän päätöksen 2000/633/EY, EHTY, Euratom (EYVL 2000, L 267, s. 63) liitteessä, jonka otsikkona on ”Toimintasäännöt hyvästä hallintotavasta komission henkilöstölle suhteissa yleisöön”, todetaan alussa, että ”korkealaatuinen palvelu edellyttää komissiolta ja sen henkilöstöltä kohteliaisuutta, objektiivisuutta ja tasapuolisuutta”, ja objektiivisuutta ja tasapuolisuutta koskevassa 2 kohdassa, että ”henkilöstö toimii kaikissa tilanteissa objektiivisesti ja tasapuolisesti [unionin] ja yleisen edun hyväksi. Henkilöstön jäsenet toimivat itsenäisesti komission määrittelemän politiikan rajoissa eivätkä saa koskaan antaa henkilökohtaisten tai kansallisten etujen tai poliittisen painostuksen vaikuttaa toimintaansa”. Vastaavasti 28.6.2010 annetuissa kilpailun pääosaston eettisissä säännöissä suositellaan sananvapauden osalta, että sen henkilöstö välttää kaikkea keskustelua asiasta, jonka osalta komissio ei ole vielä ottanut virallista kantaa, ja yhteydenpidon tiedotusvälineisiin osalta, että se välttää puhumasta asiasta, joka on vielä tutkittavana ja jonka osalta komissio ei ole ottanut virallista kantaa.

129

Kantajat väittävät, että Euroopan oikeusasiamies on jo todennut hallinnollista epäkohtaa merkinneen tapauksen, joka koski samaa kilpailuasioista vastaavaa komission jäsentä, joka oli tässä tehtävässä riidanalaista päätöstä annettaessa, kun tämä oli – kuten esillä olevassa tapauksessa – esittänyt julkisesti näkemyksiä, jotka antoivat ymmärtää hänen tehneen jo johtopäätöksensä ennen tutkimuksen päättymistä.

130

Oikeusasiamiehen päätelmät, joissa todetaan ”hallinnollinen epäkohta”, eivät sido unionin tuomioistuimia, ja ne voivat olla vain pelkkä indisio siitä, että kyseessä oleva toimielin on loukannut hyvän hallinnon periaatetta. Oikeusasiamiehen, jolla ei ole oikeutta tehdä sitovia päätöksiä, menettely on unionin kansalaisille unionin tuomioistuimissa nostettavalle kanteelle vaihtoehtoinen tuomioistuinten ulkopuolinen oikeussuojakeino, johon sovelletaan erityisiä kriteerejä ja jolla ei välttämättä ole samaa tavoitetta kuin tuomioistuimessa nostettavalla kanteella (tuomio 25.10.2007, Komninou ym. v. komissio, C-167/06 P, ei julkaistu, EU:C:2007:633, 44 kohta). Sitä suuremmalla syyllä oikeusasiamiehen antamat tulkinnat unionin oikeudesta eivät voi sitoa unionin tuomioistuimia (tuomio 13.11.2015, ClientEarth v. komissio, T-424/14 ja T-425/14, valitus vireillä, EU:T:2015:848, 123 kohta).

131

Siltä osin kuin esillä olevassa asiassa on kyse subjektiivisesta puolueettomuudesta siinä mielessä, ettei yhdelläkään kyseessä olevan toimielimen, jonka hoidettavana asia on, jäsenistä saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, kantajat väittävät kahden komission jäsenen, jotka ovat olleet peräkkäin vastuussa kilpailuasioista, N. Kroesin ja J. Almunian, esittäneen julkisesti kolmeen otteeseen lausumia niitä koskevan tutkimuksen lopputuloksesta hallinnollisen menettelyn aikana. Kuten kantajat korostivat istunnossa, nämä kaksi komission jäsentä olivat vielä komission tehtävissä, kun riidanalainen päätös annettiin, osallistuivat sen antamiseen ja olivat suoraan vastuussa asian tutkinnasta eri ajanjaksoina. Almunia on myös allekirjoittanut riidanalaisen päätöksen.

132

Ensinnäkin asiakirja-aineistosta ilmenee, että Kroes on lääkealan tutkimusraportin johtopäätöksiä esittelevässä lehdistötilaisuudessa todennut, että ”valitettavasti raportti vahvistaa lääkealalla olevan kilpailuongelmia”, että ”yritysten menettelytavat ovat tältä osin merkittävä tekijä” ja että ”raportissa päätellään erityisesti, että alkuperäislääkkeiden valmistajat pyrkivät aktiivisesti viivästyttämään rinnakkaislääkkeiden tuloa markkinoille” (kilpailun pääosaston verkkosivulla julkaistu puhe). Kantajien mukaan Kroes oli vielä lisännyt, että ”kaiken kaikkiaan voidaan päätellä, että kuningaskunnassa on jotakin mätää” (ote EU Observer -verkkojulkaisun sivulta). Komissio väittää vastauskirjelmässään, että journalisti on vain raportoinut näistä puheista ja että artikkeli vahvistaa, että sana ”mätä” viittasi toimialaselvitykseen eikä kantajiin. Samassa lehdistötilaisuudessa sama kilpailuasioista vastaava komission jäsen viittasi erillisessä osassa, jonka otsikkona oli ”Kilpailuasiat ja valvonta”, menettelyn aloittamiseen kantajia ja joitakin rinnakkaisvalmisteiden tuottajia vastaan täsmentämällä, että ”kyse on oletetuista rikkomisista, jotka kohdistuvat [EUT-]sopimuksen sääntöihin kilpailua rajoittavista menettelytavoista [[SEUT 101] artikla) ja määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä [[SEUT 102] artikla)”, että ”tässä asiassa tutkitaan Servierin ja tiettyjen rinnakkaisvalmisteiden tuottajien väliset sopimukset” ja että ”nämä sopimukset ovat vaikuttaneet perindopriilin – joka on sydänsairauksien ja verenpainetaudin hoitoon käytetty merkittävä lääke – rinnakkaisvalmisteita tuottavien kilpailijoiden markkinoille pääsyyn”. Kilpailuasioista vastaava komission jäsen on siten pitänyt selvästi erillään toimialaselvityksen tulokset ja menettelyn aloittamisesta kantajia vastaan tehdyn päätöksen. Tämän viimeksi mainitun osalta kilpailuasioista vastaava komission jäsen on täsmentänyt, että kyse oli mahdollisista kilpailusääntöjen rikkomisista. Pelkästään se, että hän on seuraavassa lauseessa maininnut kyseisten sopimusten vaikuttaneen rinnakkaisvalmisteiden markkinoille pääsyyn, ei yksinään anna ymmärtää hänen katsovan kyseessä olleen kilpailusääntöjen rikkominen, kun otetaan huomioon edellisessä lauseessa todettu asiayhteys. Kilpailuasioista vastaava komission jäsen on siten tässä lehdistötilaisuudessa tyytynyt ilmoittamaan yleisölle meneillään olevasta tutkimuksesta syyttömyysolettaman kunnioittamisen edellyttämää hienovaraisuutta ja varovaisuutta noudattaen.

133

Toiseksi Almunia on 8.10.2012 komission kilpailualan toimintaohjelmaa ajanjaksona 2013–2014 koskevassa esittelypuheessaan Euroopan parlamentissa maininnut muun muassa riidanalaisia sopimuksia koskevan menettelyn todetessaan, että ”lääkealalla – – ja Servierille oli annettu tiedoksi [komission] väitteet ennen kesää”, että hän pelkäsi ”näiden yhtiöiden käyttäneen väärin patenttejaan estääkseen halvempien rinnakkaislääkkeiden markkinoille pääsyn” ja että hän toivoi ”tehtävien päätösten – ideaalitapauksessa vuonna 2013 – muuttavan tiettyjen alan toimijoiden nykyisiä menettelytapoja, jotka jättävät huomattavasti toivomisen varaa” (kilpailun pääosaston verkkosivulla julkaistu puhe). Ilmoittaessaan, että komissio oli lähettänyt kantajille ja muille yrityksille väitetiedoksiannon esillä olevassa asiassa sekä eräässä toisessa asiassa ja että päätöksiä oli määrä tehdä vuonna 2013, komission jäsen ei kuitenkaan ole laiminlyönyt puolueettomuusvelvollisuuttaan ja on vain ilmoittanut parlamentille meneillään olevasta tutkimuksesta syyttömyysolettaman kunnioittamisen edellyttämää hienovaraisuutta ja varovaisuutta noudattaen. On muistutettava väitetiedoksiannon alustavasta luonteesta, sillä kyseisen asiakirjan tehtävä, sellaisena kuin se on määritelty unionin asetuksissa, on antaa yrityksille kaikki sellaiset tiedot, joita ne tarvitsevat pystyäkseen tehokkaasti puolustautumaan ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen (ks. tuomio 27.9.2012, Koninklijke Wegenbouw Stevin v. komissio, T-357/06, EU:T:2012:488, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka komissio siis joutuu asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan nojalla tekemään lopullisen päätöksen ainoastaan niistä väitteistä, joista asianosaiset ovat voineet esittää huomautuksensa, sen ei kuitenkaan ole pakko toistaa kaikkia väitetiedoksiannossa mainittuja seikkoja, etenkään, jos kyseiset seikat vaikuttavat riittämättömiltä. Väitetiedoksiannon luonteelle on siis tyypillistä, että se on väliaikainen ja että komissio voi muuttaa sitä myöhemmässä arvioinnissaan osapuolten sille esittämien huomautusten ja muiden tosiseikkoja koskevien toteamusten perusteella (tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C-413/06 P, EU:C:2008:392, 63 kohta). Lisäksi sen jälkeen, kun on annettu väitetiedoksianto, jolla komissio katsoo ensimmäisenä arviointinaan kilpailusääntöjä rikotun, kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen salassapitovelvollisuuden ei välttämättä täydy olla enää yhtä laaja, sillä tämä voi julkisissa lausumissa viitata vaadittua varovaisuutta noudattaen, sillä kyse on väliaikaisesta arvioinnista, siihen, mihin tietyn yrityksen katsotaan tässä menettelyn vaiheessa syyllistyneen.

134

Kolmanneksi asiakirja-aineistosta ilmenee, että Almunia oli 12.4.2013 ilmoittanut yhdysvaltalaiselle asianajajayhdistykselle Washingtonissa pitämässään puheessa, joka on toistettu lehdistössä, että ”komissio – – ottaa lähikuukausina kantaa lääkeyhtiöiden tekemien sopimusten, joilla on tarkoitus viivästyttää halvempien rinnakkaislääkkeiden markkinoille pääsyä, laillisuuteen” ja että ”toimialaselvityksen tulokset muuttuvat päätöksiksi asioissa – – ja Servier” (ote Mlexin verkkosivulta). On korostettava, että tässä artikkelissa toistetaan ainoastaan epäsuorasti komission jäsenen lausuma. Vaikka oletettaisiin, että kilpailuasioista vastaava komission jäsen olisi todella lausunut näin, tämän voidaan tulkita tarkoittavan ainoastaan sitä, että kyseessä olevassa asiassa mahdollisesti annetaan päätös (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 8.7.1999, Vlaamse Televisie Maatschappij v. komissio, T-266/97, EU:T:1999:144, 53 kohta). Kilpailuasioista vastaava komission jäsen on siten ainoastaan ilmoittanut yleisölle meneillään olevasta tutkimuksesta syyttömyysolettaman kunnioittamisen edellyttämää hienovaraisuutta ja varovaisuutta noudattaen. Joka tapauksessa on muistettava, että kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen menettelyn kuluessa ilmaisema mielipide voidaan katsoa ainoastaan tuon jäsenen mielipiteeksi eikä se vaikuta siihen, minkälaisen kannan komission jäsenten kollegio ottaa menettelyn päätteeksi (ks. edellä 127 kohta).

135

Näin ollen kantajien väitettä, jonka mukaan riidanalainen päätös olisi ollut toisenlainen ilman näitä komission jäsenten lausumia, ei ole syytä tutkia.

136

Kantajat väittävät tämän kanneperusteen tueksi lisäksi, että kilpailuasioista vastaava komission jäsen ja hänen kabinettinsa eivät ole olleet läsnä suurimmassa osassa kuulemistilaisuutta. Se kantajien istunnossa korostama seikka, että Almunia ei osallistunut kantajien kuulemiseen komissiossa ja että häntä edusti hänen kabinettinsa jäsen, ei osoita, että seuraamuksia koskeva päätös olisi jo tehty pääpiirteittäin jopa ennen tätä kuulemista. Missään ei myöskään määrätä, että komission jäsenen tai tämän kabinetin jäsenen osallistuminen kuulemiseen olisi pakollista. Unionin tuomioistuimet ovat todenneet, ettei hyvän hallinnon periaate voi muuttaa velvollisuudeksi sellaista, mitä lainsäätäjä ei ole velvollisuudeksi katsonut (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2012, Koninklijke Wegenbouw Stevin v. komissio, T-357/06, EU:T:2012:488, 242 kohta).

137

Kantajat myös väittävät komission jättäneen noudattamatta sovellettavia todistelua koskevia sääntöjä ja vaatimuksia ja viittaavat useisiin riidanalaisen päätöksen perustelukappaleisiin, jotka ne riitauttavat kannekirjelmän muissa perusteissa (tosiseikkojen vääristäminen, tarkoitukseen perustuvan kilpailusääntöjen rikkomisen luonnehdintaan sovellettavaa oikeudellista arviointiperustetta koskeva virhe, potentiaalisen kilpailun käsitteen liian laaja tulkinta jne.). Vastauskirjelmässä ne väittävät, että näillä esimerkeillä pyritään osoittamaan tutkimukseen vaikuttava vääristymä. Kuten komissio väittää, nämä kantajien perustelut sekoittuvat kuitenkin kysymykseen siitä, onko riidanalaisessa päätöksessä tehtyjä tosiseikkoja koskevia toteamuksia tuettu asianmukaisesti toimielimen esittämillä todisteilla ja onko komissio tehnyt arvioinnissaan oikeudellisia virheitä (ks. vastaavasti tuomio 24.10.1991, Atochem v. komissio, T-3/89, EU:T:1991:58, 39 kohta). Nämä perustelut tutkitaan näin ollen myöhemmin aineellisten perusteiden yhteydessä. Joka tapauksessa on todettava, että nämä perustelut ovat pelkkiä väitteitä eikä niillä voida osoittaa, että komissio olisi todellisuudessa ennakoinut hallinnollisen menettelyn lopputulosta tai tutkinut asiaa puolueellisesti (ks. vastaavasti tuomio 6.7.2000, Volkswagen v. komissio, T-62/98, EU:T:2000:180, 272 kohta).

138

Kantajat väittävät vielä, että se, että kilpailun pääosaston sisäinen paneeli ei ole suorittanut asian vertaistarkistusta, osoittaa riidanalaisen päätöksen puolueellisuuden ja oikeuttaa sen kumoamisen syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamisen ja perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomisen vuoksi. On kuitenkin todettava, ettei yhdessäkään säännöksessä tai komission sisäisessä säännössä velvoiteta komissiota järjestämään kaikista asioista sisäisen paneelin suorittamaa vertaistarkistusta ja ettei hyvän hallinnon periaate voi muuttaa velvollisuudeksi sellaista, mitä lainsäätäjä ei ole velvollisuudeksi katsonut (ks. edellä 136 kohta). Kilpailun pääosastossa on tosin vuonna 2004 otettu käyttöön vertaisvalvonta. Komission vuonna 2011 julkaisemasta asiakirjasta, jonka otsikkona on ”SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan soveltamismenettely: keskeiset toimijat ja vallan tasapaino”, kuitenkin ilmenee, että kilpailun pääosaston pääjohtaja päättää yhteistyössä kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen kanssa asioista, joissa tämä sisäinen paneeli järjestetään, että tämän paneelin järjestämistä koskevaa päätöstä ja paneelin kokoonpanoa ei julkaista ja että menettelyn kohteena olevat osapuolet tai kolmannet osapuolet eivät missään tapauksessa osallistu asian vertaisarviointiin. Tällaista kilpailun pääosaston järjestämää vertaistarkistusta ei siis edellytetä kaikissa asioissa, minkä vuoksi komissiota ei voida kritisoida siitä, ettei se ole järjestänyt tällaista vertaistarkistusta esillä olevassa asiassa.

139

Kanneperuste on näin ollen hylättävä.

142

Asetuksen N:o 1/2003 IV lukuun, joka koskee yhtäältä komission ja toisaalta jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten ja tuomioistuinten välistä yhteistyötä, kuuluvan 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”komissio kuulee kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa ennen [saman] asetuksen 7, 8, 9, 10 ja 23 artiklan, 24 artiklan 2 kohdan ja 29 artiklan 1 kohdan nojalla tehtävää päätöstä”. Asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”neuvoa-antava komitea kootaan yksittäisten tapausten käsittelemiseksi jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten edustajista”. Asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että neuvoa-antava komitea antaa kirjallisen lausunnon komission alustavasta päätösluonnoksesta, ja saman asetuksen 14 artiklan 5 kohdassa, että ”komission on otettava mahdollisimman pitkälti huomioon neuvoa-antavan komitean lausunto””ilmoitta[malla] komitealle, millä tavoin lausunto on otettu huomioon”. Lisäksi ”lausunnossa ilmaistut kannat on perusteltava yhden tai useamman jäsenen pyynnöstä” (asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohta). Yhteistyöstä kilpailuviranomaisten verkostossa annetun komission tiedonannon (EUVL 2004, C 101, s. 43; jäljempänä tiedonanto yhteistyöstä kilpailuviranomaisten verkostossa) 58 kohdassa todetaan lisäksi, että ”neuvoa-antava komitea on foorumi, jossa eri kilpailuviranomaisten asiantuntijat keskustelevat yksittäisistä asioista ja yleisistä [unionin] kilpailuoikeuteen liittyvistä kysymyksistä”.

143

Menettelystä asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että neuvoa-antavan komitean kuuleminen ”voi tapahtua komission koolle kutsumassa ja johtamassa kokouksessa, joka järjestetään aikaisintaan 14 päivän kuluttua kokouskutsun lähettämisestä. Kutsuun liitetään tutkittavana olevan asian tiivistelmä, maininta tärkeimmistä asiakirjoista sekä alustava päätösluonnos”. Kuitenkin ”mikäli komissio lähettää kokouskutsun edellä määrättyä lyhyemmällä varoitusajalla, kokous voidaan järjestää ehdotettuna päivänä, jos yksikään jäsenvaltio ei vastusta sitä”. Myös yhteistyöstä kilpailuviranomaisten verkostossa annetun tiedonannon 66 kohdassa täsmennetään, että ”neuvoston asetuksessa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus sopia, että kokous järjestetään lyhyemmässä ajassa kutsun lähettämisestä”. Asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että neuvoa-antava komitea ”voi antaa lausuntonsa, vaikka jotkut sen jäsenistä tai heidän sijaisensa eivät olisi läsnä”. Asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 4 kohdassa säädetään vielä, että ”kuuleminen voi tapahtua myös kirjallisena menettelynä”, mutta ”komissio kutsuu – – kokouksen koolle jonkin jäsenvaltion sitä pyytäessä”. Tämän säännöksen mukaan ”kirjallista menettelyä noudatettaessa komissio asettaa vähintään 14 päivän pituisen määräajan, jonka kuluessa jäsenvaltioiden on esitettävä huomautuksensa, jotka toimitetaan kaikille muille jäsenvaltioille”.

144

Komission 6.11.2015 prosessinjohtotoimen seurauksena toimittamassa, 19.12.2008 päivätyssä asiakirjassa, jonka otsikkona on ”Neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevat määräykset”, täsmennetään neuvoa-antavan komitean kuulemista edeltävät eri vaiheet ja erityisesti vaiheet, joiden avulla kansalliset kilpailuviranomaiset voivat saada tutustua asiakirja-aineistoon sitä mukaa, kun asiaa tutkitaan.

145

Ensinnäkin on huomattava, että asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 2 kohdan säännösten mukaan ”komissio toimittaa jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille jäljennökset tärkeimmistä asiakirjoista, jotka se on hankkinut [kyseisen asetuksen] 7, 8, 9, 10 artiklaa ja 29 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi”, ja ”komissio toimittaa jäsenvaltion kilpailuviranomaisen pyynnöstä jäljennöksiä muista olemassa olevista asiakirjoista, jotka ovat tarpeen tapauksen arvioimiseksi”. Asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdassa säädetään lisäksi, että ”kun komissio aloittaa III luvun nojalla tehtävään päätökseen tähtäävän menettelyn, jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset menettävät toimivaltansa [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan määräysten soveltamiseen” ja että ”jos jäsenvaltion kilpailuviranomainen käsittelee jo asiaa, komissio aloittaa menettelyn vasta neuvoteltuaan kyseisen kansallisen kilpailuviranomaisen kanssa”. Näiden säännösten perusteella komissio toimittaa kansallisille kilpailuviranomaisille menettelyn aloittamisesta tehdyn alkuperäisen päätöksen, kyseessä olevalle yritykselle osoitetun väitetiedoksiannon, tämän yrityksen vastauksen tähän tiedoksiantoon ja muut asian kannalta tärkeimmät asiakirjat välittömästi sen jälkeen, kun ne on annettu tiedoksi asianomaiselle yritykselle tai kun se on vastaanottanut ne (ks. neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 6 ja 7 kohta).

146

Toiseksi neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 33–36 kohdan mukaan kussakin asiassa, jossa komissio osoittaa yritykselle väitetiedoksiannon, komissio nimeää 45 päivän kuluessa väitetiedoksiannon lähettämisestä asianomaisille osapuolille asian esittelijänä toimivan kansallisen kilpailuviranomaisen (jäljempänä esittelevä kilpailuviranomainen) Euroopan unionin neuvoston vaihtuvia puheenjohtajia vastaavan järjestyksen mukaan, jollei ole tarpeen valita toista kansallista kilpailuviranomaista objektiivisuuden varmistamiseksi, jolloin komissio voi valita vaihtuvien puheenjohtajien luettelosta seuraavan viranomaisen ensimmäisen kansallisen kilpailuviranomaisen tähän suostuessa (28, 33 ja 34 kohta). Esittelevä kilpailuviranomainen, jonka tehtävänä on auttaa muita kansallisia kilpailuviranomaisia ymmärtämään asia ja tiedottaa niille asian tutkinnan keskeisistä vaiheista, työskentelee tässä tarkoituksessa tiiviissä yhteistyössä komission kanssa (40 ja 42 kohta). Neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevissa määräyksissä suositellaan myös, että esittelevä kilpailuviranomainen toimittaa luettelon asian tärkeimmistä kysymyksistä vähintään viisi päivää ennen neuvoa-antavan komitean kokousta (44 kohdan i alakohta) ja esittelee asian ja siihen liittyvät haasteet neuvoa-antavan komitean kokouksen alussa (44 kohdan ii alakohta).

147

Kolmanneksi [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 11 artiklan 1 kohdan mukaan ”komissio antaa osapuolille, joille se on osoittanut väitetiedoksiannon, tilaisuuden tulla kuulluksi, ennen kuin se kuulee asetuksen – – N:o 1/2003 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa komiteaa”. Asetuksen N:o 773/2004 14 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että”komissio kutsuu jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset suulliseen kuulemiseen” ja että ”se voi kutsua myös jäsenvaltioiden muiden viranomaisten virkamiehiä ja toimihenkilöitä”. Neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 12 kohdassa täsmennetään, että kansallisten kilpailuviranomaisten osallistuminen kuulemistilaisuuteen on hyödyllistä neuvoa-antavan komitean tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Yhdessäkään säännöksessä ei sitä vastoin säädetä, että esittelevällä kilpailuviranomaisella olisi kuulemisessa erityinen asema.

148

Asetusta N:o 1/2003 edeltänyttä, 6.2.1962 annettua neuvoston asetusta N:o 17 ([SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) koskevan oikeuskäytännön mukaan neuvoa-antavan komitean kuuleminen on olennainen menettelymääräys, jonka rikkominen merkitsee komission lopullisen päätöksen lainvastaisuutta, jos näytetään toteen, että neuvoa-antava komitea ei ole kuulemista koskevien sääntöjen noudattamatta jättämisen vuoksi kyennyt antamaan lausuntoaan täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä. Neuvoa-antavan komitean kuulemista koskevista säännöksistä seuraavien velvoitteiden sisältöä ja merkityksellisyyttä on siten arvioitava kussakin yksittäistapauksessa tämän päämäärän perusteella, jona on antaa komitealle mahdollisuus hoitaa neuvoa-antavia tehtäviään täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä (ks. vastaavasti tuomio 10.7.1991, RTE v. komissio, T-69/89, EU:T:1991:39, 21 ja 23 kohta ja tuomio 15.3.2000, Cimenteries CBR ym. v. komissio, T-25/95, T-26/95, T-30/95–T-32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T-65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, EU:T:2000:77, 742 kohta).

149

Siltä osin kuin kyse on neuvoa-antavalle komitealle toimitettavista asiakirjoista on katsottu, että vaikka kuuleminen liittyy komission ja jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, eikä sen tarkoituksena ole järjestää kontradiktorista menettelyä asianomaisten yritysten osalta, neuvoa-antavalle komitealle on erityisesti ilmoitettava objektiivisesti kyseisten yritysten huomautuksissaan esittämät kannat ja olennaiset perustelut kaikista komission niitä vastaan tutkinnan päätteeksi hyväksymistä väitteistä. Kuulemistilaisuudesta laadittu pöytäkirja kuuluu siten lähtökohtaisesti asetuksen N:o 17 10 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuihin tärkeimpiin asiakirjoihin, ja se on siten toimitettava neuvoa-antavalle komitealle kokouskutsun yhteydessä. Kuulemistilaisuuden pöytäkirjan toimittaminen on kuitenkin olennainen menettelymääräys ainoastaan, jos tietyssä yksittäistapauksessa se osoittautuu tarpeelliseksi, jotta neuvoa-antava komitea voi antaa lausuntonsa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä, eli ilman, että sitä on johdettu harhaan olennaisen kysymyksen osalta virheellisillä tiedoilla tai laiminlyönneillä. Tästä ei ole kyse silloin, jos kuulemistilaisuuden pöytäkirja ei sisällä tärkeitä arviointiin vaikuttavia, kyseisen yrityksen väitetiedoksiantoon antamiin kirjallisiin vastauksiin, jotka on liitetty neuvoa-antavan komitean kokouskutsuun, nähden uusia seikkoja. Tämänkaltaisessa tilanteessa se, että komissio ei toimita kuulemistilaisuuden pöytäkirjaa neuvoa-antavalle komitealle, ei merkitse asianomaisen yrityksen puolustautumisoikeuksien loukkaamista eikä sillä ole mitään vaikutusta kuulemismenettelyn lopputulokseen. Näin ollen laiminlyönti ei tee koko hallinnollisesta menettelystä virheellistä eikä voi siten kyseenalaistaa lopullisen päätöksen laillisuutta (tuomio 10.7.1991, RTE v. komissio, T-69/89, EU:T:1991:39, 21–23 kohta).

150

Lisäksi on katsottu, että se, että komissio ei ole ilmoittanut neuvoa-antavalle komitealle ehdotetun sakon täsmällistä määrää, ei merkitse tämän komitean kuulemista koskevan olennaisen menettelymääräyksen rikkomista, jos komissio on toimittanut sille kaikki sellaiset olennaiset tiedot, jotka olivat tarpeen sakkoja koskevan lausunnon laatimiseksi. Neuvoa-antavalle komitealle on ilmoitettava ainoastaan sakon määräämiseksi suunnitelluista kriteereistä (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2000, Cimenteries CBR ym. v. komissio, T-25/95, T-26/95, T-30/95–T-32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T-65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, EU:T:2000:77, 747 ja 748 kohta). Neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 23 kohdassa muistutetaan siten tarpeesta varmistaa komitean sisäisen yhteydenpidon luottamuksellisuus erityisesti sakon määrän osalta. Samojen määräysten 24 kohdassa todetaan sakon määrän vahvistamisen osalta, että komissio jakaa neuvoa-antavan komitean kokouksessa asiakirjan, jossa selitetään hyväksytty laskentatapa, ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuihin suuntaviivoihin (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä suuntaviivat sakkojen laskennasta) viitaten, että neuvoa-antavan komitean jäsenet voivat pyytää lisäaikaa tämän asiakirjan tutkimiseen ja että kokouksen päättyessä se palautetaan komissiolle.

151

Esillä olevassa asiassa kantajat väittävät ensinnäkin, että komissio ei ole tosiasiallisesti kuullut neuvoa-antavaa komiteaa, koska sakkoja koskevaa osaa alustavasta päätösluonnoksesta ja yritysten vastauksia väitetiedoksiantoon ei ollut toimitettu, koska riidanalaisen päätöksen alustavan päätösluonnoksen toimitusaika sen jäsenille oli lyhyt, koska kansallisille kilpailuviranomaisille toimitettu yhteenveto alustavasta päätösluonnoksesta sisälsi puutteellisuuksia ja koska neuvoa-antavan komitean lausunnon perustelut olivat riittämättömät. Nämä eri väitteet on tutkittava suhteessa asiakirja-aineiston asiakirjoihin, erityisesti suhteessa komission 6.11.2015 vastauksena edellä mainitun menettelyn prosessinjohtotoimeen ja istunnossa esittämiin tosiseikkoja koskeviin täsmennyksiin.

152

Kantajat ovat istunnossa luopuneet väitteestä, jonka mukaan sakkoja koskevaa osaa alustavasta päätösluonnoksesta ei ollut toimitettu, mikä merkittiin istunnon pöytäkirjaan. Vaikka istunnossa kantajat ovat kuitenkin väittäneet, että kansalliset kilpailuviranomaiset eivät olleet saaneet tietoa sakon määrän laskentatavasta neuvoa-antavan komitean kokouksissa, tämä kritiikki ei perustu tosiseikkoihin, sillä asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio on lähettänyt 3.7.2014 kansallisille kilpailuviranomaisille sakkoja koskevan 10 luvun, joka sisältää selityksen tämän laskentatavan keskeisistä seikoista, ja muistutuksen 7.7.2014 pidettävän neuvoa-antavan komitean toisen kokouksen kutsusta. Tältä osin on korostettava, että kansalliset kilpailuviranomaiset olivat aikaisemmin vastaanottaneet yritysten vastaukset väitetiedoksiantoon 23.7.2013 sekä yhteenvedon tosiseikoista 19.12.2013 ja yritysten vastaukset tähän yhteenvetoon 13.2.2014. Komissio oli 20.5.2014 toimittanut niille vastuuta kilpailusääntöjen rikkomisesta koskevan yhteenvedon tosiseikoista sekä Mylanin, Nichen ja Unichemin siihen antamat vastaukset.

153

Alustavan päätösluonnoksen toimitusajasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio on lähettänyt sen jäsenvaltioiden kansallisille kilpailuviranomaisille kolmessa vaiheessa: 1–4 luvut on lähetetty niille 12.6.2014 yhdessä neuvoa-antavan komitean 30.6.2014 pidetyn ensimmäisen kokouksen kutsun kanssa, 5–9 luvut on lähetetty niille 20.6.2014 yhdessä alustavan päätösluonnoksen yhteenvedon kanssa ja 10 luku, joka koskee sakkoja (lukuun ottamatta niiden täsmällistä määrää), on lähetetty niille 3.7.2014 yhdessä neuvoa-antavan komitean toisen kokouksen, jossa oli määrä käsitellä koko alustavaa päätösluonnosta, 30.6.2014 lähetetyn kokouskutsun muistutuksen kanssa. Tältä osin on korostettava, että vaikka – kuten kantajat väittävät – kilpailun pääosaston kilpailupolitiikan alan menettelyjä koskevan käsikirjan sivulla 109 olevassa 10 kohdassa todetaan, että yleensä järjestetään kaksi tämän komitean kokousta, joista toinen koskee asian aineellista sisältöä ja toinen sakkojen määrää, tässä käsikirjassa ei kuitenkaan velvoiteta noudattamaan systemaattisesti tätä järjestelyä. Lisäksi asiakirja-aineistosta ilmenee, että esillä olevassa asiassa komissio on nimenomaisesti ilmoittanut toisen kokouksen kutsussa, joka oli lähetetty 30.6.2014, sekä 3.7.2014 lähetetyssä sähköpostiviestissä, että 7.7.2014 pidetyn kokouksen esityslistalla oli keskustelua asiasta kokonaisuudessaan.

154

On totta, että tällainen asiakirjojen lähettäminen portaittain, joissakin tapauksissa 14 päivän määräajan ylittäen, on osoittanut tietynlaista kiirehtimistä, joka todennäköisesti liittyy siihen, että komissio oli jo 30.6.2014 pidetyn kokouksen kutsun lähettäessään ilmoittanut kansallisille kilpailuviranomaisille aikovansa antaa päätöksensä 9.7.2014, eikä komitean jäsenillä ole sen vuoksi ollut parhaita edellytyksiä ottaa asiaan kantaa. On kuitenkin todettava, ettei yksikään kansallinen kilpailuviranomainen ole vastustanut näiden kokousten ajankohtia, vaikka asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdan nojalla tällainen vastustaminen olisi estänyt kyseisten kokousten pitämisen. Lisäksi asiakirja-aineistosta ilmenee, että komissio on toimittanut kansallisille kilpailuviranomaisille 6.7.2009 menettelyn aloittamista koskevan alkuperäisen päätöksen, 31.7.2012 kyseisille yrityksille osoitetun väitetiedoksiannon, 23.7.2013 yritysten vastaukset väitetiedoksiantoon, 19.12.2013 yhteenvedon tosiseikoista, 13.2.2014 yritysten vastaukset tähän yhteenvetoon ja 20.5.2015 vastuuta kilpailusääntöjen rikkomisesta koskevan yhteenvedon tosiseikoista sekä Mylanin, Nichen ja Unichemin siihen antamat vastaukset. Lisäksi komissio on 25.6.2014 osoittanut niille kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan laatiman alustavan luonnoksen kuulemistilaisuuden pöytäkirjasta.

155

Vaikka voidaan pitää valitettavana etenkin sitä, että komissio lähetti jäsenvaltioiden kansallisille kilpailuviranomaisille alustavan päätösluonnoksen 5–9 luvut, kun otetaan huomioon niiden pituus (lähes 600 sivua) ja monimutkaisuus, vasta kymmenen päivää ennen neuvoa-antavan komitean ensimmäistä kokousta, on siten todettava, kun otetaan huomioon kaikki edellä 153 ja 154 kohdassa esitetyt tiedot, että neuvoa-antavan komitean jäsenillä oli riittävästi tietoa asian aineellisista perusteista ja alustavan päätösluonnoksen sisällöstä ja että komitea saattoi tämän jälkeen antaa lausuntonsa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä.

156

Lisäksi on täsmennettävä, että toisin kuin kantajat väittävät, asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdan säännöksissä tai yhteistyöstä kilpailuviranomaisten verkostossa annetun tiedonannon 66 kohdassa ei velvoiteta komissiota hankkimaan etukäteen kansallisten viranomaisten nimenomaista suostumusta voidakseen poiketa säädetystä 14 päivän määräajasta, joka lasketaan kokouskutsun lähettämisestä neuvoa-antavan komitean jäsenille tämän kokouksen pitämiseen. Asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että jos komissio lähettää kokouskutsun edellä todettua lyhyemmällä varoitusajalla, jäsenvaltioiden on tarvittaessa vastustettava sitä tai muuten kokous pidetään komission vahvistamana päivänä. Lisäksi väitetystä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta on todettava, ettei tämä periaate voi muuttaa velvollisuudeksi sellaista, mitä lainsäätäjä ei ole velvollisuudeksi katsonut (ks. edellä 136 kohta).

157

Neuvoa-antavan komitean lausunnosta on todettava yhtäältä, että asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 6 kohdan mukaan sitä ei julkaista systemaattisesti, ja oikeuskäytännössä katsotaan jopa, että sen asianomaisille yrityksille toimittamatta jättäminen ei ole sen periaatteen vastaista, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia on kunnioitettava (ks. vastaavasti tuomio 7.6.1983, Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 35 ja 36 kohta), ja toisaalta, että asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että lausunnossa ilmaistut kannat on perusteltava ainoastaan, jos vähintään yksi kyseisen komitean jäsen sitä pyytää, mitä ei ole tapahtunut esillä olevassa asiassa. Lisäksi asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdassa säädetään, että komission SEUT 101 artiklan nojalla toteuttaman menettelyn kohteena olevilla osapuolilla ei ole oikeutta tutustua komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten väliseen tai eri jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten väliseen kirjeenvaihtoon, mukaan lukien kyseisen asetuksen 11 ja 14 artiklan mukaisesti laaditut asiakirjat. Lisäksi asetuksen N:o 1/2003 28 artiklan 2 kohdan mukaan komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten virkamiehet ja toimihenkilöt eivät saa ilmaista tietoja, jotka ne ovat saaneet tai joita ne ovat vaihtaneet kyseistä asetusta sovellettaessa ja jotka luonteensa perusteella ovat salassa pidettäviä, ja tätä velvoitetta sovelletaan myös kaikkiin jäsenvaltioiden edustajiin ja asiantuntijoihin, jotka osallistuvat neuvoa-antavan komitean kokouksiin asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan mukaisesti. Näin ollen kantajat eivät voi tehokkaasti väittää, että neuvoa-antavan komitean lausuntoa ei olisi perusteltu riittävästi. Kun otetaan huomioon sovellettavat säännökset, se, että lausunto on lyhyt eikä kovin yksityiskohtainen, ei merkitse sitä, että neuvoa-antavalla komitealla ei olisi ollut käytettävissään kaikkia seikkoja, joiden avulla se voi ottaa kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä, eikä se liioin merkitse sitä, että kyseinen komitea ei olisi ottanut kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä, vaikka se onkin lausunut asiasta yhteenvedonomaisesti.

158

Kantajat väittävät vielä, että koska komission neuvoa-antavan komitean jäsenille lähettämä alustavan päätösluonnoksen tiivistelmä oli puolueellinen ja puutteellinen, komitea ei voinut ottaa kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä. On kuitenkin huomattava, kuten komissio toteaa, että tämän tiivistelmän tarkoituksena ei ole kuvata asianomaisen yrityksen puolustuksekseen esittämiä väitteitä vaan helpottaa alustavan päätösluonnoksen tekstistä käytävää keskustelua neuvoa-antavassa komiteassa. Esillä olevassa asiassa komission vastauksesta prosessinjohtotoimeen ilmenee joka tapauksessa, että komissio on alustavaan päätösluonnokseen liitetyssä tiivistelmässään esittänyt sen tärkeimmät kohdat ja korostanut arviointinsa haastavimpia näkökohtia (arviointiperusteet, joiden nojalla voidaan todeta tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, markkinoiden määrittäminen, SEUT 102 artiklan soveltaminen). Pelkästään sillä perusteella, että se ei ole maininnut tässä tiivistelmässä kaikkien patenttia 947 koskevien oikeudenkäyntien vaihetta, sovintosopimusten tiettyjen määräysten sisällön tulkintaa, EPO:n mitätöityä patentin 947 tapahtuneita tosiseikkoja tai Rolabon teknologian hankinnan ja toisen yhtiön teknologian hankinnan välisiä eroja, ei voida katsoa, että neuvoa-antava komitea, jolla oli käytettävissään huomattava määrä asiaa koskevia asiakirjoja ja erityisesti kantajien väitetiedoksiantoon ja tosiseikkoja koskevaan yhteenvetoon antamissaan huomautuksissa esittämät perustelut (ks. edellä 152 ja 154 kohta), ei olisi voinut antaa lausuntoa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä.

159

Toiseksi kantajat väittävät, että neuvoa-antavaa komiteaa ei ole kuultu säännönmukaisesti, koska ainoastaan pieni osa sen jäsenistä oli läsnä sen kokouksissa ja koska esittelevä kilpailuviranomainen, joka nimettiin myöhässä, ei ollut paikalla osapuolten kuulemistilaisuudessa ja neuvoa-antavan komitean jälkimmäisessä kokouksessa.

160

Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se ei ole nimennyt esittelevää kilpailuviranomaista 45 päivän kuluessa väitetiedoksiannon lähettämisestä ja että se on tarkoituksella valinnut kansallisen kilpailuviranomaisen, joka ei ollut paikalla kuulemistilaisuudessa.

161

On selvää, että neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten mukaan esittelevän kilpailuviranomaisen nimeämisen on lähtökohtaisesti tapahduttava 45 päivän kuluessa väitetiedoksiannon lähettämisestä objektiivisen kriteerin mukaisesti eli neuvoston vaihtuvia puheenjohtajia vastaavan järjestyksen mukaan (ks. edellä 146 kohta). Esillä olevassa asiassa asiakirja-aineistosta ilmenee, että esittelevän kilpailuviranomaisen nimeämismenettely alkoi 7.5.2014 ja että Bundeswettbewerbsbehörden (liittovaltion kilpailuviranomainen, Itävalta, jäljempänä BWB) nimeäminen esitteleväksi kilpailuviranomaiseksi tapahtui 3.6.2014 eli kuulemistilaisuuden jälkeen mutta selvästi ennen neuvoa-antavan komitean kokouksia ja että tämä nimeäminen toteutettiin objektiivisen kriteerin mukaisesti eli neuvoston vaihtuvia puheenjohtajia vastaavan järjestyksen mukaan. Pelkästään sen, että 45 päivän määräaikaa esittelevän kilpailuviranomaisen nimeämiseksi ei noudatettu, minkä laiminlyönnin komissio myönsi istunnossa, ei voida esillä olevassa asiassa katsoa estäneen neuvoa-antavaa komiteaa hoitamasta tehtäviään täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä. Esittelevän kilpailuviranomaisen tehtävä auttaa kansallisia kilpailuviranomaisia ymmärtämään asia ja tiedottaa siitä niille on erityisen merkityksellinen ainoastaan neuvoa-antavan komitean kokousten valmisteluvaiheessa (ks. jäljempänä 164 kohta), ja esillä olevassa asiassa tässä menettelyn vaiheessa esittelevä kilpailuviranomainen oli nimetty. BWB:n nimeämisestä esitteleväksi kilpailuviranomaiseksi on korostettava, että kantajat eivät ole esittäneet mitään sellaista, jonka perusteella tämän nimeämisen voitaisiin katsoa liittyneen kyseisen kilpailuviranomaisen poissaoloon 15., 16., 17. ja 18.4.2013 pidetystä kuulemistilaisuudesta, ja että joka tapauksessa se on toteutettu puhtaasti objektiivisen kriteerin mukaisesti eli neuvoston vaihtuvia puheenjohtajia vastaavan järjestyksen mukaan.

162

Kantajat väittävät myös, että neuvoa-antava komitea ei olisi voinut ottaa kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä, koska esittelevä kilpailuviranomainen ei ollut osallistunut osapuolten kuulemiseen 15., 16., 17. ja 18.4.2013 eikä myöskään neuvoa-antavan komitean kokoukseen 7.7.2014. Komissio väittää, ettei yhdessäkään säännöksessä säädetä, että esittelevän kilpailuviranomaisen olisi pakko osallistua kuulemistilaisuuteen, ja muistuttaa, että kuulemistilaisuudessa oli edustettuina kahdeksan jäsenvaltiota.

163

Vaikka neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 12 kohdassa täsmennetään, että kansallisten kilpailuviranomaisten osallistuminen kuulemistilaisuuteen on hyödyllistä neuvoa-antavan komitean tehokkaan toiminnan varmistamiseksi, yhdessäkään säännöksessä ei sitä vastoin velvoiteta esittelevää kilpailuviranomaista osallistumaan kuulemistilaisuuteen, sillä asetuksen N:o 773/2004 14 artiklan 3 kohdassa säädetään ainoastaan, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset kutsutaan suulliseen kuulemiseen, varsinkin kun kaikki kansalliset kilpailuviranomaiset saavat kappaleen kuulemistilaisuuden pöytäkirjasta. Voidaan myös todeta, että kuten komissio on tuonut esille, kansalliset kilpailuviranomaiset on asianmukaisesti kutsuttu osallistumaan kuulemiseen, ja kahdeksan niistä on tosiasiallisesti ollut edustettuina (ks. tapauksesta, jossa kansallisia kilpailuviranomaisia ei ollut kutsuttu kuulemiseen, tuomio 21.9.2017, Feralpi v. komissio, C-85/15 P, EU:C:2017:709, 38–44 kohta). Lisäksi on huomattava, että esittelevän kilpailuviranomaisen tehtävä auttaa kansallisia kilpailuviranomaisia ymmärtämään asia ja tiedottaa siitä niille on erityisen merkityksellinen neuvoa-antavassa komiteassa eikä kuulemisen vaiheessa. Neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevissa määräyksissä suositellaan siten, että esittelevä kilpailuviranomainen jakaa vähintään viisi päivää ennen neuvoa-antavan komitean ensimmäistä kokousta luettelon asian keskeisistä kysymyksistä, millä pyritään selvittämään, voivatko kansalliset kilpailuviranomaiset päästä sopimukseen alustavasta päätösluonnoksesta, onko niillä huomautettavaa joistakin näkökohdista ja haluavatko ne, että lausunto julkaistaan (44 kohdan i alakohta), ja että se esittelee asian ja sen haasteet neuvoa-antavan komitean ensimmäisen kokouksen alussa (44 kohdan ii alakohta). Asiakirja-aineistosta ilmenee, että BWB on käynyt komission kanssa keskusteluja, jotta komission lähettämä kysymysluettelo on voitu antaa neuvoa-antavan komitean jäsenten tutkittavaksi, ja että se on osallistunut neuvoa-antavan komitean ensimmäiseen kokoukseen, jossa se on esitellyt kertomuksensa, eivätkä kantajat ole riitauttaneet sitä, että se on tässä yhteydessä hoitanut täysin tehtävänsä esittelevänä kilpailuviranomaisena. Pelkästään se, että komissio on toimittanut kansallisille kilpailuviranomaisille luettelon asian keskeisistä kysymyksistä 26.6.2014 aamupäivällä eli neljä päivää ennen neuvoa-antavan komitean ensimmäistä kokousta, vaikka neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevissa määräyksissä suositellaan, että tämä aika on viisi päivää, ei riitä perusteeksi katsoa, että neuvoa-antava komitea ei olisi kyennyt ottamaan kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä. Toisin kuin kantajat väittävät, komissio ei myöskään ollut velvollinen nimeämään toista esittelevää kilpailuviranomaista, sillä neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 38 kohdassa viitataan vain mahdollisuuteen tarvittaessa korvata kansallista kilpailuviranomaista edustava luonnollinen henkilö toisella tämän viranomaisen luonnollisella henkilöllä. Näin ollen se, että BWB ei ole esillä olevassa asiassa osallistunut osapuolten kuulemiseen 15., 16., 17. ja 18.4.2013 ja – mikä on valitettavaa – neuvoa-antavan komitean toiseen kokoukseen 7.7.2015, ei ole estänyt neuvoa-antavaa komiteaa ottamasta kantaa täysin tietoisena asiaan vaikuttavista tekijöistä.

164

Siltä osin kuin kyse on väitteestä, joka koskee pienen määrän jäsenvaltioita osallistumista neuvoa-antavan komitean kokouksiin, asiakirja-aineistosta ilmenee, että 30.6.2014 pidetyssä kokouksessa oli edustettuina ainoastaan viisi kansallista kilpailuviranomaista (Espanjan kuningaskunnan, Italian tasavallan, Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan kilpailuviranomaiset) ja että 7.7.2014 pidetyssä kokouksessa oli edustettuina vain kaksi kansallista kilpailuviranomaista (Saksan liittotasavallan ja Suomen tasavallan kilpailuviranomaiset). Tästä seuraa, että esillä olevassa asiassa pieni määrä jäsenvaltioiden edustajia on osallistunut neuvoa-antavan komitean antamaan lausuntoon, sillä neuvoa-antavan komitean työskentelymenetelmiä koskevien määräysten 20 ja 21 kohdan mukaan ainoastaan kokouksessa edustettujen jäsenten esittämät kommentit ja huomautukset otetaan huomioon neuvoa-antavan komitean lausunnossa. Komissio, jolta kysyttiin istunnossa syitä näin pienelle osallistujamäärälle ja neuvoa-antavan komitean kokousten mahdollisesta lykkäämisestä, totesi olleensa tietoinen meneillään olleista lakoista ja ottaneensa yhteyttä komitean jäseniin selvittääkseen, oliko näillä erityisiä kommentteja, mutta se ei ollut suunnitellut kokousten lykkäämistä.

165

Vaikka on totta, että tällaisissa olosuhteissa olisi ollut asianmukaista, että komissio lykkää neuvoa-antavan komitean kokouksia, jäsenvaltioiden edustajien vähäisestä lukumäärästä ei voida kuitenkaan päätellä, että komissio olisi esillä olevassa asiassa sivuuttanut neuvoa-antavan komitean kuulemista koskevan olennaisen menettelymääräyksen.

166

Aluksi on todettava, että vaikka tämä voi vaikuttaa epätavalliselta ja sopivan huonosti yhteen hyvää hallintoa koskevan tietyn käsityksen kanssa, yhdessäkään säännöksessä ei säädetä neuvoa-antavan komitean lausuntojen antamista koskevasta päätösvaltaisesta jäsenmäärästä. Lisäksi asetuksen N:o 1/2003 14 artiklan 3 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että neuvoa-antava komitea ”voi antaa lausuntonsa, vaikka jotkut sen jäsenistä tai heidän sijaisensa eivät olisi läsnä”. On myös huomattava, että komission on annettava jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille mahdollisuus osallistua neuvoa-antavaan komiteaan ja että se on esillä olevassa asiassa ryhtynyt tässä tarkoituksessa kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, koska se on lähettänyt niille kutsut neuvoa-antavan komitean 30.6. ja 7.7.2014 pidettyihin kokouksiin sekä kaikki tarvittavat asiakirjat menettelyn aloittamisesta lähtien (ks. edellä 153 ja 154 kohta) ja koska näiden kokousten ajankohtaa ei ole vastustettu (ks. edellä 154 kohta). Lisäksi on korostettava, että neuvoa-antava komitea voi toimia keskustelufoorumina ja edistää osaltaan unionin kilpailusääntöjen johdonmukaista soveltamista asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa tarkoitetulla tavalla ainoastaan sillä edellytyksellä, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset ovat valmiita toimimaan siinä tehokkaasti yhteistyössä, sillä komissiolla ei ole minkäänlaista valtaa käyttää tältä osin pakkokeinoja.

167

Kanneperuste on siis hylättävä.

170

Tehokkaan oikeussuojan periaate on eräs unionin oikeuden yleisperiaatteista, ja se on nykyisin ilmaistu perusoikeuskirjan 47 artiklassa (tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C-386/10 P, EU:C:2011:815, 52 kohta). Tämä periaate muodostuu eri osatekijöistä, joihin kuuluvat muun muassa puolustautumisoikeudet, asianosaisten prosessuaalinen yhdenvertaisuus, oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimissa sekä oikeus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään (tuomio 6.11.2012, Otis ym., C-199/11, EU:C:2012:684, 48 kohta). Asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen välitön seuraus, merkitsee velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa, myös todisteensa, sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata tätä vastapuoltaan selvästi epäedullisempaan asemaan (tuomio 6.11.2012, Otis ym., C-199/11, EU:C:2012:684, 71 kohta ja tuomio 12.11.2014, Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 31 kohta).

171

Kantajat väittävät, että niille kanteen nostamisen osalta asetetut rajoitukset ovat saattaneet ne komissiota selvästi epäedullisempaan asemaan, sillä komissiolle ei ole asetettu riidanalaisen päätöksen laatimisen osalta aikaan tai pituuteen liittyviä rajoituksia. On kuitenkin muistettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen tulkintaa koskevasta oikeuskäytännöstä, johon perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan on tukeuduttava, seuraa, että oikeus tuomioistuimeen ei ole ehdoton. Tämän oikeuden käyttämiseen liittyy rajoituksia muun muassa kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta (tuomio 28.2.2013, uudelleenkäsittely Arango Jaramillo ym. v. EIP, C-334/12 RX-II, EU:C:2013:134, 43 kohta). Vaikka asianomaisten on varauduttava siihen, että kanteen tutkittavaksi ottamista koskevia sääntöjä sovelletaan, niiden soveltamisen ei kuitenkaan pidä estää yksityisiä turvautumasta käytettävissä olevaan oikeussuojakeinoon (tuomio 28.2.2013, uudelleenkäsittely Arango Jaramillo ym. v. EIP, C-334/12 RX-II, EU:C:2013:134, 43 kohta). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että nämä rajoitukset eivät voi johtaa siihen, että oikeussubjektin oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa rajoitetaan sellaisella tavalla tai siinä määrin, että hänen oikeuttaan tuomioistuimeen loukataan keskeiseltä sisällöltään, ja että nämä rajoitukset ovat yhdenmukaisia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen kanssa vain, jos niillä on legitiimi tavoite ja jos käytettyjen keinojen ja tavoitteen välillä on järkevä suhde (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.12.2011, Anastasakis v. Kreikka, CE:ECHR:2011:1206JUD004195908, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

172

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan prosessuaalisia määräaikoja koskevien unionin säännösten tiukka noudattaminen vastaa oikeusvarmuuden vaatimuksia sekä tarvetta välttää oikeudenhoidossa kaikkea syrjintää ja mielivaltaista kohtelua (ks. tuomio 15.1.1987, Misset v. neuvosto, 152/85, EU:C:1987:10, 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 8.11.2007, Belgia v. komissio, C-242/07 P, EU:C:2007:672, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) eikä vaikuta lainkaan tehokasta oikeussuojaa koskevaan oikeuteen (ks. vastaavasti määräys 17.5.2002, Saksa v. parlamentti ja neuvosto, C-406/01, EU:C:2002:304, 20 kohta). Kuten komissio väittää, prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate ei edellytä, että hallinnollisen menettelyn kesto ja kumoamiskanteen nostamisen määräaika ovat samat. Hallinnollisen menettelyn tarkoituksena on se, että komissio voi tutkia asian voidakseen ratkaista, onko asiassa annettava SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisen toteamista koskeva päätös, ja että yritykset voivat varmistaa puolustuksensa. Tältä osin on huomattava, että puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että asianomainen yritys saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt perussopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tukena (tuomio 7.6.1983, Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 10 kohta ja tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, EU:C:2004:6, 66 kohta). Vastaavasti asetuksessa N:o 17 säädetään siitä, että osapuolille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on esitettävä selkeästi kaikki ne olennaiset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa perustaa näkemyksensä. Tämä voidaan kuitenkin tehdä tiivistelmänomaisesti, eikä päätöksen tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa, sillä väitetiedoksianto on valmisteleva asiakirja, jossa tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista tehdyt arviot ovat täysin väliaikaisia. Tästä syystä komissio voi ja sen jopa täytyy ottaa huomioon hallinnollisessa menettelyssä esille tulleet seikat muun muassa luopuakseen sellaisista väitteistä, jotka ovat osoittautuneet perusteettomiksi (tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, EU:C:2004:6, 67 kohta).

173

Esillä olevassa asiassa on todettava, että vaikka SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan ja 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan mukaisesti kantajilla on ollut kaksi kuukautta ja kymmenen päivää aikaa nostaa kanne riidanalaisesta päätöksestä sen tiedoksiannosta laskettuna ja vaikka tämä määräaika on tehnyt kannekirjelmän laatimisesta erityisen hankalan tehtävän, kun otetaan huomioon riidanalaisen päätöksen poikkeuksellinen pituus ja se, että se on vielä annettu tiedoksi kesäaikaan, kantajilla on kuitenkin ollut tilaisuus olla asiasta useita kertoja yhteydessä komission kanssa hallinnollisen menettelyn kuluessa. Komissio osoitti tietojensaantipyynnöt kantajille tammikuussa 2009, elokuussa 2009 ja sitten joulukuusta 2009 toukokuuhun 2012. Kantajia kehotettiin lisäksi osallistumaan useisiin kokouksiin vuodesta 2009 vuoteen 2012. Komissio antoi 27.7.2012 väitetiedoksiannon, johon kantajat vastasivat 14.1.2013. Kantajia kuultiin tämän jälkeen 15., 16., 17. ja 18.4.2013, uusia tilannekatsauskokouksia järjestettiin ja kantajille lähetettiin uusia tietojensaantipyyntöjä. Komissio antoi 18.12.2013 kantajille oikeuden tutustua todisteisiin, jotka oli kerätty tai joita oli täydennetty väitetiedoksiannon antamisen jälkeen, ja lähetti tosiseikkoja koskevan yhteenvedon, johon kantajat vastasivat 31.1.2014. Lisäksi on huomattava, että kantajille on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn kirjallisen vaiheen kuluessa myönnetty kaikki määräajan pidennykset, joita ne ovat pyytäneet, eikä niitä siten ole saatettu esillä olevassa asiassa komissiota selvästi epäedullisempaan asemaan huolimatta niille asetetuista erityisistä rajoituksista kanteen nostamisen osalta.

174

Kannekirjelmän pituuden osalta on todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kanteen nostamisen osalta noudatettavilla menettelymääräyksillä pyritään turvaamaan hyvä oikeudenhoito ja että asianosaisten on voitava odottaa, että näitä sääntöjä sovelletaan (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.12.2011, Anastasakis v. Kreikka, CE:ECHR:2011:1206JUD004195908, 24 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen menettelystä on todettava, että kanteen nostamispäivänä voimassa olleiden, 24.1.2012 annettujen käytännön ohjeiden asianosaisille unionin yleisessä tuomioistuimessa (EUVL 2012, L 68, s. 23) 15 kohdan mukaan kannekirjelmän pituus on lähtökohtaisesti rajattu 50 sivuun mutta määritetään aina kyseessä olevan asian oikeuskysymysten tai tosiseikkojen monitahoisuuden perusteella (ks. vastaavasti määräys 10.4.2014, Langguth Erben v. SMHV, C-412/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:269, 63 kohta). Esillä olevassa asiassa kantajat ovat vedonneet asian oikeuskysymysten monitahoisuuteen ja unionin yleinen tuomioistuin on antanut luvan jättää pienellä rivivälillä laaditun 186 sivun pituisen kannekirjelmän, johon on liitetty 10158 sivua liitteitä. Vaikka on totta, että riidanalainen päätös on tietyltä osin erityisen pitkä ja sisältää toistoja, tämä selittyy kuitenkin, kuten komissio väittää, niiden rikkomisten lukumäärällä, joihin kantajien väitetään syyllistyneen ja joilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, sekä SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomista koskevassa unionin oikeuskäytännössä asetetuilla todistelua koskevilla vaatimuksilla. Lisäksi, kuten komissio muistuttaa, kantajilla on ollut tilaisuus vastata 755 sivun pituiseen väitetiedoksiantoon toimittamalla yli 600 sivun pituinen asiakirja. Kannekirjelmän pituus ja esitettyjen kanneperusteiden lukumäärä osoittavat, että kantajilla on ollut aikaa valmistella perustelujaan, joskin epäilemättä huomattavin ponnistuksin. Näin ollen ei voida väittää, että niillä olisi ollut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia saada asia käsitellyksi unionin yleisessä tuomioistuimessa ja että ne olisi saatettu komissiota selvästi epäedullisempaan asemaan.

175

Tarkasteltaessa väitettä, joka koskee komission riidanalaisessa päätöksessä tekemiä toistoja ja viittauksia, on huomattava, että komission on SEUT 296 artiklan määräysten mukaisesti esitettävä päättelynsä selkeästi ja yksiselitteisesti siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Tätä vaatimusta perusteluvelvollisuuden täyttymisestä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat erityisesti toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei kuitenkaan tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 27.9.2012, Heijmans Infrastructuur v. komissio, T-359/06, ei julkaistu, EU:T:2012:489, 133 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toisin kuin kantajat väittävät, pelkästään se, että komissio on maininnut samat sisäiset asiakirjat useaan kertaan riidanalaisessa päätöksessä ja että se on viitannut hyvin monia kertoja muihin riidanalaisen päätöksen osiin, ei riitä osoittamaan, että riidanalaisen päätöksen perusteella niille ei olisi selvinnyt toimenpiteen syitä tai että unionin tuomioistuin ei voisi tutkia sen laillisuutta.

176

Kantajat ovat ilmoittaneet väitteen, joka koskee selvän oikeudellisen arviointiperusteen puuttumista, vastaavan kannekirjelmän muita kanneperusteita. Siihen vastataan näin ollen kyseisten kanneperusteiden yhteydessä.

177

Väitteet, jotka kantajat perustavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 27.10.1993 antamaan tuomioon Dombo Beheer B. V. v. Alankomaat (CE:ECHR:1993:1027JUD001444888), 15.7.2003 antamaan tuomioon Ernst ym. v. Belgia (CE:ECHR:2003:0715JUD003340096) ja 18.4.2006 antamaan tuomioon Vezon v. Ranska (CE:ECHR:2006:0418JUD006601801), eivät voi menestyä. Näiden asioiden tosiseikat ja oikeudelliset seikat olivat hyvin erilaiset kuin esillä olevassa asiassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 27.10.1993 antamassa tuomiossa Dombo Beheer B. V. v. Alankomaat (CE:ECHR:1993:1027JUD001444888), jossa se totesi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa rikotun, oli kyse kahden yksityishenkilön välisestä riita-asiasta, jossa toinen osapuoli oli saatettu selvästi epäedullisempaan asemaan kuin toinen osapuoli, joka saattoi yksin turvautua todistajanlausuntoon. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 15.7.2003 antamassa tuomiossa Ernst ym. v. Belgia (CE:ECHR:2003:0715JUD003340096), jossa se totesi, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa ollut rikottu, oli kyse siitä, saattoiko valtio antaa kantajalle tutkittavaksi ottamista koskevaan alustavaan kysymykseen rajatun oikeuden saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa sillä perusteella, että tämän kanne kohdistui tuomariin, johon sovellettiin toimivaltaista tuomioistuinta koskevaa poikkeusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 18.4.2006 antamassa tuomiossa Vezon v. Ranska (CE:ECHR:2006:0418JUD006601801) oli kyse oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamisesta, kun lainsäädännöllä ratkaistiin lopullisesti ja taannehtivasti kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olleet riita-asiat aineelliselta kannalta ilman, että siihen olisi ollut riittävää yleisen edun mukaista perustetta.

178

Edellä esitetystä seuraa, että tämä kanneperuste ei ole missään tapauksessa perusteltu, vaikka oletettaisiinkin, että se olisi tehokas riidanalaisen päätöksen laillisuuteen kohdistuvan kritiikin tueksi.

184

Komission mukaan tätä kanneperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi esillä olevassa asiassa sovellettavan, 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella, jonka mukaan kannekirjelmässä on esitettävä oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Jotta oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön vaatimusten toteutuminen taattaisiin, kanne voidaan ottaa tutkittavaksi edellä mainittujen määräysten kannalta vain, jos olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmästä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi (määräys 28.4.1993, De Hoe v. komissio, T-85/92, EU:T:1993:39, 20 kohta). Oikeuskäytännössä on erityisesti katsottu, että vaikka on myönnettävä, ettei kanneperusteiden esittäminen ole sidottu SEUT 263 artiklan toisen kohdan terminologiaan ja luetteloihin, näiden kanneperusteiden esittäminen pikemmin sisältönsä kuin oikeudellisen luonnehdintansa mukaisesti voi olla riittävää, kunhan kannekirjelmästä ilmenee riittävästi, mihin perussopimuksessa tarkoitetuista perusteista vedotaan (tuomio 15.12.1961, Fives Lille Cail ym. v. korkea viranomainen, 19/60, 21/60, 2/61 ja 3/61, EU:C:1961:30, s. 588).

185

Esillä olevassa asiassa kantajat väittävät, että komissio ei ole esittänyt tiettyjä tosiseikkoja objektiivisesti ja että se on viitannut tosiseikkoihin, joilla ei ole merkitystä, kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi. Vaikka kantajat luonnehtivat tätä kanneperustetta ”päätöksen kohteena olevien menettelytapojen taustalla olevan tosiseikkoja koskevan asiayhteyden vääristämistä” koskevaksi kanneperusteeksi, ne eivät ole täsmentäneet, minkä oikeussäännön rikkomiseen komission taholta kanne voisi perustua, eivätkä niiden kannekirjelmässä esittämät seikat ole riittävät selkeitä ja täsmällisiä, jotta komissio voisi vastata esille tuotuihin perusteluihin ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa. Kantajien kehittämät perustelut voisivat liittyä kanneperusteeseen, joka koskee oikeudellista virhettä, tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa koskevaa virhettä, puolueettomuuden tai huolellisuusvelvollisuuden periaatteen loukkaamista, harkintavallan väärinkäyttöä taikka maineelle aiheutunutta vahinkoa, joka voi olla perusteena vahingonkorvauskanteen nostamiselle.

186

Tämä kanneperuste on tästä syystä jätettävä tutkimatta.

187

Toissijaisesti komissio väittää, että tämä kanneperuste on jätettävä tutkimatta myös sen vuoksi, että ainoastaan kantajien toimet, joiden on katsottu merkitsevän SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomista riidanalaisen päätöksen päätösosassa, on todettu niille vastaisiksi, mikä voidaan riitauttaa tuomioistuimessa nostettavalla kanteella.

188

Oikeuskäytännön mukaan vain päätöksen päätösosalla on oikeusvaikutuksia ja vain sitä voidaan pitää asianomaiselle vastaisena, eikä perusteluissa esitetyistä arvioinneista sinänsä voida nostaa kumoamiskannetta. Unionin tuomioistuimet voivat valvoa näiden arviointien laillisuutta vain, jos ne ovat asianomaiselle vastaisen päätöksen perusteluina välttämätön tuki päätösosalle (määräys 28.1.2004, Alankomaat v. komissio, C-164/02, EU:C:2004:54, 21 kohta ja tuomio 17.9.1992, NBV ja NVB v. komissio, T-138/89, EU:T:1992:95, 31 kohta), ja erityisesti, jos nämä perustelut voivat muuttaa kyseessä olevan päätöksen päätösosan aineellista sisältöä (ks. tuomio 12.10.2007, Pergan Hilfsstoffe für industrielle Prozesse v. komissio, T-474/04, EU:T:2007:306, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tältä osin on huomattava, ettei päätöksen perustelujen sisältöä voi jättää huomiotta päätösosan sisältöä määritettäessä (tuomio 15.5.1997, TWD v. komissio, C-355/95 P, EU:C:1997:241, 21 kohta ja tuomio 20.11.2002, Lagardère ja Canal+ v. komissio, T-251/00, EU:T:2002:278, 67 kohta).

189

Esillä olevassa asiassa on siis ratkaistava, ovatko kantajien kritisoimat seikat, jotka ilmenevät riidanalaisen päätöksen 4 kohdasta, välttämätön tuki tämän päätöksen päätösosalle, ja voivatko nämä arvioinnit muuttaa kyseisen päätösosan aineellista sisältöä.

190

Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 85 ja 110 perustelukappaleessa, jotka koskevat kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaisen strategian eri osatekijöitä (erityisesti patenttien ”kehän” muodostamista paperilla olevilla patenteilla ja asteittaista siirtymistä arginiinisuolaan), että niiden menettelytapojen kuvauksella, joita ei ole tutkittu riidanalaisen päätöksen 5 kohdassa (sovintosopimusten tarkastelu SEUT 101 artiklan kannalta) ja 8 kohdassa (teknologiahankinnan ja sovintosopimusten tarkastelu SEUT 102 artiklan kannalta), ei ole vaikutusta niiden laillisuuteen kilpailuoikeuden kannalta. Vastaavasti riidanalaisen päätöksen 2764 perustelukappaleessa komissio täsmentää, että kantajien yleisen strategian mitään osatekijää ”ei voida sellaisenaan luonnehtia ongelmalliseksi unionin kilpailuoikeuden kannalta”. Komissio muistuttaa lisäksi riidanalaisen päätöksen 2917 ja 2960 perustelukappaleessa, että ”määräävän aseman väärinkäytön osalta tämän päätöksen kohteena on SEUT 102 artiklan rikkomisen kokonaisuus, joka muodostuu patentteja koskevista peräkkäisistä sovintosopimuksista sekä Azadin teknologian hankinnasta”. Kantajat ovat itse pyytäneet unionin yleistä tuomioistuinta käsittelemään väliintulijaan nähden luottamuksellisena useita riidanalaisen päätöksen kohtia, jotka koskevat niiden rinnakkaisvalmisteiden vastaista strategiaa, sillä perusteella, että nämä tosiseikat ja niiden tulkinta eivät kuulu komission niitä vastaan hyväksymien väitteiden piiriin ja että jos ne paljastettaisiin yleisölle, ne vahingoittaisivat niitä vakavasti loukkaamalla syyttömyysolettamaa ja aiheuttamalla vahinkoa niiden maineelle. Kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaisen strategian osatekijöitä, joita komissio ei ole luonnehtinut kilpailusääntöjen rikkomiseksi, ei näin ollen ole otettu huomioon riidanalaisen päätöksen päätösosassa tarkoitettujen kilpailusääntöjen rikkomisten toteamisessa ja niistä määrättävissä seuraamuksissa.

191

Kantajat väittävät kuitenkin, että komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 8 kohdassa olevassa 2766 perustelukappaleessa, että SEUT 102 artiklan tapauksessa menettelytapojen, joista on määrätty seuraamuksia, tutkinnassa ”otetaan huomioon tosiseikkojen asiayhteys kokonaisuudessaan, mukaan lukien muut tähän strategiaan perustuvat menettelytavat, joiden osuutta markkinoilta syrjäyttävään vaikutukseen ei ole osoitettu tässä päätöksessä”. Lisäksi komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 2772 perustelukappaleessa, että kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastainen strategia, joka on kuvattu kyseisen päätöksen 4 kohdassa, ja erityisesti patenttien kehän muodostaminen, perustui ”merkittäviin tosiseikkoihin, joiden avulla voidaan selittää esimerkiksi Servierin kilpailunvastaisen toiminnan markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta tutkittaessa, miksi (potentiaalisen) kilpailun aste geneerisen perindopriilin hankkimiseksi oli erityisen rajoittunutta”.

192

Komissio väittää vastineessaan, että sen oli esitettävä riidanalaisessa päätöksessä menettelytavat, jotka kuuluvat kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaiseen strategiaan mutta joita ei ole luonnehdittu SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomiseksi, voidakseen tutkia rikkomiset niiden oikeudellisessa, taloudellisessa ja tosiseikkoja koskevassa asiayhteydessä. Istunnossa komissio painotti tämän riidanalaisen päätöksen 4 kohdan merkitystä Servierin rinnakkaisvalmisteiden tuottajiin nähden noudattaman kokonaisstrategian ja sen markkinoilla noudattamien menettelytapojen sisällön ymmärtämiseksi, pitämällä erillään näiden menettelytapojen tosiseikkoja koskevan asiayhteyden, jota erityisesti kyseinen 4 kohta valaisee, ja niiden rikkomista koskevan luonteen. Tämä erottelu on komission mukaan tehty selvästi riidanalaisen päätöksen 2766 perustelukappaleessa.

193

On totta, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen arvioimiseksi, onko yritysten välinen sopimus riittävän vahingollinen, jotta sitä voidaan pitää SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, on tarkasteltava muun muassa sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä (ks. tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:484, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kyseessä olevan sopimuksen arvioimiseksi on tarpeen sijoittaa kyseinen sopimus siihen taloudelliseen ja oikeudelliseen asiayhteyteen, jonka perusteella sopimuspuolet ovat sopimuksen tehneet, ilman että voitaisiin katsoa, että tässä sekaannuttaisiin komissiossa vireillä olevan menettelyn alaan kuulumattomiin toimenpiteisiin tai oikeudellisiin tilanteisiin (tuomio 13.7.1966, Consten ja Grundig v. komissio, 56/64 ja 58/64, EU:C:1966:41, s. 497). Oikeudellista ja taloudellista asiayhteyttä arvioitaessa on otettava huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä kyseisten markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvät tosiasialliset olosuhteet (ks. tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C-286/13 P, EU:C:2015:184, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

194

Komission on määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa tutkiessaan ja määräävän aseman mahdollisen väärinkäytön tunnistamiseksi arvioitava tällaista toimintaa koskevia olosuhteita kokonaisuudessaan (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2007, British Airways v. komissio, C-95/04 P, EU:C:2007:166, 67 kohta ja tuomio 27.3.2012, Post Danmark, C-209/10, EU:C:2012:172, 26 kohta). Tästä on todettava, että kun komissio arvioi määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa, jota sen on välttämättä tutkittava tällaisen aseman väärinkäyttöä koskevan päätelmän tekemiseksi, komission on väistämättä arvioitava kyseisen yrityksen kaupallinen strategia. Tässä yhteydessä on normaalia, että komissio ottaa esille subjektiiviset tekijät, kuten kyseisen kaupallisen strategian syyt (tuomio 19.4.2012, Tomra Systems ym. v. komissio, C-549/10 P, EU:C:2012:221, 19 kohta).

195

Edellä 193 ja 194 kohdassa esitetystä seuraa, että vaikka komission on otettava huomioon yrityksen toimintaa koskeva asiayhteys voidakseen tutkia sen yhteensopivuuden SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan kanssa, se ei voi kuitenkaan tämän asiayhteyden huomioon ottamisen perusteella päätellä kilpailusääntöjen rikkomista tai tukea sitä koskevaa toteamusta kilpailusääntöjen vastaiseksi tai niiden kanssa huonosti yhteensopivaksi katsotun erillisen toiminnan perusteella, ilman että tätä toimintaa olisi itsessään luonnehdittu kilpailusääntöjen rikkomiseksi.

196

Esillä olevassa asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee (ks. edellä 190 kohta), että komissio ei ole luonnehtinut kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaisen strategian osatekijöitä, jotka on mainittu riidanalaisen päätöksen 4 kohdassa ja jotka esittävät Servierin toiminnan kielteisessä valossa, kilpailusääntöjen rikkomiseksi, eikä niitä ole otettu huomioon menettelytapojen, joista komissio on määrännyt sakon, luonnehtimiseksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi. Jos komissio olisi todella ottanut ne huomioon luonnehtiakseen menettelytavat, joista on määrätty seuraamuksia, kilpailusääntöjen rikkomiseksi, se olisi asettunut alttiiksi kritiikille siitä, että se olisi todennut kilpailusääntöjen rikkomiset osittain sellaisten epäilysten tai vakuuttelujen perusteella, joihin muut menettelytavat kuin pelkästään menettelytavat, joista se on päättänyt määrätä seuraamuksia, ovat johtaneet. Tällainen lähestymistapa voisi johtaa siihen, että yrityksen oletettua huonoa mainetta, joka on päätelty pelkkien väitteiden tai sellaisten tosiseikkojen perusteella, joita ei ole selvästi näytetty toteen, arvioitaisiin sen tekemiksi väitettyjen kilpailunvastaisten menettelytapojen tarkastelun perusteena. Puolueettomuus ja objektiivisuus, joiden on ohjattava komissiota sen luonnehtiessa kilpailusääntöjen rikkomisia ja määrätessä niistä seuraamuksia, samoin kuin oikeus syyttömyysolettaman kunnioittamiseen sulkevat lähtökohtaisesti pois tämänkaltaiset ennakko-oletukset. Komission moniselitteisyys näiden riidanalaisen päätöksen 4 kohdassa esitettyjen, niiden Servierin asennetta koskevien hyvin kriittisten seikkojen sisällön suhteen, joiden se väittää olevan samalla hyvin tärkeitä sen arvioinnissa ja joita ei sen mukaan voida riitauttaa tuomioistuimessa, ilmentää epäilyjä, joita nämä riidanalaisen päätöksen perustelut voivat herättää.

197

On vielä täsmennettävä, että vaikka oletettaisiinkin, että kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaisen kokonaisstrategian eri näkökohdat olisivat riidanalaisessa päätöksessä todettujen kilpailusääntöjen rikkomisten asiayhteyden muodostavia seikkoja, nämä arvioinnit eivät kuitenkaan olisi voineet muuttaa riidanalaisen päätöksen päätösosan aineellista sisältöä. On huomattava, että asiayhteyden huomioon ottaminen kilpailunvastaista tarkoitusta määritettäessä ei voi paikata kilpailunvastaisen tarkoituksen tosiasiallisen määrittämisen puuttumista (julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotus CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:1958, 44 kohta). Samoin siltä osin kuin kyse on SEUT 102 artiklasta, vaikka komission on määräävän aseman mahdollisen väärinkäytön tunnistamiseksi arvioitava tällaista toimintaa koskevat olosuhteet kokonaisuudessaan, mahdollisen kilpailunvastaisen aikomuksen olemassaolo on vain yksi tosiseikoista, jotka voidaan ottaa huomioon ratkaistaessa, onko määräävää asemaa käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 19.4.2012, Tomra Systems ym. v. komissio, C-549/10 P, EU:C:2012:221, 18–20 kohta).

198

Tämä kanneperuste on näin ollen joka tapauksessa hylättävä tehottomana, koska se kohdistuu riidanalaisen päätöksen perusteluihin, jotka eivät koske kantajien toimintaa ja menettelytapoja, jotka merkitsevät kilpailusääntöjen rikkomista ja joista on kyseisessä päätöksessä määrätty seuraamuksia. On kuitenkin todettava, että useat tosiseikat, joita kantajat ovat kritisoineet tässä kanneperusteessa (kuten vaihtoehtoisen teknologian hankinta ja patenttiriitojen sovinnot), liittyvät suoraan komission kilpailusääntöjen rikkomiseksi luonnehtimiin menettelytapoihin, ja ne toistetaan myös muiden kanneperusteiden yhteydessä, kuten komissio väittää vastineessaan. Nämä seikat, joilla voi siis olla merkitystä, tutkitaan kyseisiä kanneperusteita arvioitaessa.

211

Tällä kanneperusteella kantajat ja väliintulija väittävät, että komissio on tehnyt oikeudellisia virheitä luonnehtiessaan patenttiriitojen sovintosopimukset tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi ja että se on sivuuttanut patenttien muodostamien immateriaalioikeuksien sisällön. Unionin yleisen tuomioistuimen on siten määritettävä, voivatko tällaiset sovintosopimukset olla tarkoitukseen perustuvia kilpailunrajoituksia ja millä edellytyksillä, ja samalla tutkittava, onko komissio arvioinnissaan sivuuttanut patenttien sisällön.

212

Tältä osin on todettava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä tarkastellut tapaa, jolla sen mukaan patenttiriitoja koskevia sovintosopimuksia on arvioitava SEUT 101 artiklan 1 kohdan määräysten kannalta, ja erityisesti mahdollisuutta luonnehtia tällaisia sopimuksia tarkoitukseen perustuviksi rajoituksiksi (riidanalaisen päätöksen 1102–1155 perustelukappale).

213

Komissio myöntää yleisellä tasolla, että yrityksillä on oikeus ratkaista riita sovinnolla, myös silloin kun se koskee patentteja (riidanalaisen päätöksen 1118 perustelukappale), ja katsoo, että patentteja koskevissa sovintosopimuksissa on noudatettava unionin kilpailuoikeutta ja etenkin SEUT 101 artiklan 1 kohdan määräyksiä (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 1119, 1122 ja 1123 perustelukappale).

214

Komissio ottaa huomioon myös erityisen asiayhteyden, jossa kilpailua käydään lääkealalla alkuperäis- ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajien välillä. Se tuo erityisesti esille patenttien riitauttamisen merkityksen tällä alalla (riidanalaisen päätöksen 1125–1132 perustelukappale).

215

Näiden seikkojen perusteella komissio katsoo, että lähtökohtaisesti saattaa olla perusteltua, että osapuolet tekevät sovintosopimuksen riidan päättämiseksi ja jopa sisällyttävät tähän sopimukseen kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja (riidanalaisen päätöksen 1133 ja 1136 perustelukappale).

216

Komissio katsoo kuitenkin, että asian erityisten olosuhteiden perusteella patentteja koskeva sovintosopimus, jolla rinnakkaisvalmisteiden tuottaja hyväksyy rajoituksia kykyynsä ja kannustimiinsa kilpailla kilpailijoidensa kanssa merkittävän rahasumman maksamisen tai muun merkittävän kannustimen muodossa tapahtuvaa arvonsiirtoa vastaan, saattaa merkitä SEUT 101 artiklan vastaista tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta (riidanalaisen päätöksen 1134 perustelukappale). Tällaisessa tilanteessa se, että rinnakkaisvalmisteiden tuottaja luopuu itsenäisistä yrityksistään tulla markkinoille, ei ole seurausta osapuolten arvioinnista, joka koskee patentin perusteltavuutta, vaan arvonsiirtoa alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle (riidanalaisen päätöksen 1137 perustelukappale) ja siten kilpailuaseman ostamista merkitsevää maksua markkinoilta sulkemisesta (riidanalaisen päätöksen 1140 perustelukappale).

217

Näin ollen komissio ilmoittaa, että arvioidakseen, ovatko kyseiset sovintosopimukset tarkoitukseen perustuvia kilpailunrajoituksia vai eivät, se arvioi tapauskohtaisesti kutakin näistä sopimuksista koskevia tosiseikkoja. Tässä tarkoituksessa se täsmentää, että se pyrkii erityisesti määrittämään ensinnäkin, ”olivatko alkuperäis- ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajat vähintäänkin potentiaalisia kilpailijoita”, toiseksi, ”oliko rinnakkaisvalmisteiden tuottaja sitoutunut sopimuksella rajoittamaan sopimuksen voimassaoloajaksi itsenäisiä yrityksiään tulla joillekin tai useille [unionin] markkinoille rinnakkaisvalmisteella”, ja kolmanneksi, ”liittyikö sopimus alkuperäisvalmisteen tuottajan suorittamaan arvonsiirtoon, joka oli merkittävä kannustin ja vähensi huomattavasti rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kannustimia jatkaa itsenäisiä yrityksiään tulla joillekin tai useille [unionin] markkinoille rinnakkaisvalmisteella” (riidanalaisen päätöksen 1154 perustelukappale).

218

Komissio soveltaa tämän jälkeen edellä 217 kohdassa lueteltua kolmea arviointiperustetta kuhunkin kyseessä olevaan sovintosopimukseen ja toteaa kunkin näistä sopimuksista osalta, että nämä kolme arviointiperustetta täyttyvät ja että näin ollen kyseisiä sopimuksia on pidettävä muun muassa tarkoitukseen perustuvina kilpailunrajoituksina.

219

SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sisämarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden ”tarkoituksena” on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla ”tai joista seuraa”, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu 30.6.1966 annetusta tuomiosta LTM (56/65, EU:C:1966:38, s. 359) lähtien, että näiden edellytysten vaihtoehtoisuus, joka osoitetaan konjunktiolla ”tai”, johtaa siihen, että on tarkasteltava ensiksi sopimuksen tarkoitusta ottaen huomioon se taloudellinen asiayhteys, jossa sitä on sovellettava. Jos kuitenkaan tämän sopimuksen sisällön tarkastelusta ei ilmene riittävää vahingollisuutta kilpailulle, on tutkittava sopimuksen vaikutuksia, ja jotta kielto koskisi sopimusta, on edellytettävä niiden eri seikkojen olemassaoloa, jotka osoittavat, että kilpailu on tosiasiallisesti estynyt, rajoittunut tai vääristynyt tuntuvasti (ks. tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C-286/13 P, EU:C:2015:184, 116 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:484, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sopimuksen vaikutuksia kilpailuun ei sitä vastoin ole tarpeen tarkastella, jos sen kilpailunvastainen tarkoitus on osoitettu (ks. tuomio 20.1.2016, Toshiba Corporation v. komissio, C-373/14 P, EU:C:2016:26, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Riidanalaisessa päätöksessä komissio toteaa aivan oikein, että sopimuksen kilpailuvastainen tarkoitus ja vaikutus ovat vaihtoehtoisia eivätkä kumulatiivisia edellytyksiä arvioitaessa, kuuluuko sopimus SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon soveltamisalaan (1109 perustelukappale), ja ettei menettelytavan konkreettisia kilpailunvastaisia vaikutuksia ollut tarpeen osoittaa, kun sen kilpailunvastainen tarkoitus oli näytetty toteen (1112 perustelukappale).

220

Tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä voidaan soveltaa vain tietyntyyppisiin yritysten toiminnan yhteensovittamisiin, jotka ovat jo luonteensa puolesta riittävän vahingollisia normaalin kilpailun asianmukaiselle toiminnalle, jotta voidaan katsoa, ettei niiden vaikutusten tutkiminen ole tarpeen (ks. vastaavasti tuomio 30.6.1966, LTM, 56/65, EU:C:1966:38, s. 359; tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 49, 50 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:484, 31 kohta ja tuomio 26.11.2015, Maxima Latvija, C-345/14, EU:C:2015:784, 20 kohta).

221

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sen arvioimiseksi, onko yritysten välinen sopimus riittävän vahingollinen, jotta sitä voidaan pitää SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, on tarkasteltava sen lausekkeiden sisältöä, sen tavoitteita sekä sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä (ks. tuomio 16.7.2015, ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:484, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Oikeudellista ja taloudellista asiayhteyttä arvioitaessa on myös otettava huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä asianomaisten markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvät tosiasialliset olosuhteet (ks. tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C-286/13 P, EU:C:2015:184, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On kuitenkin huomattava, että kyseisten markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvien tosiasiallisten olosuhteiden tutkiminen ei saa johtaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi kyseisen yhteensovittamisen vaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 72–82 kohta), sillä muuten SEUT 101 artiklan 1 kohdan määräyksissä tarkoitettu erottelu menettäisi tehokkaan vaikutuksensa.

222

Lisäksi on huomattava, että vaikka osapuolten aikomuksia ei ole tarpeen ottaa huomioon sen määrittämisessä, onko kyseinen yritysten toiminnan yhteensovittamisen tyyppi kilpailua rajoittava vai ei, mikään ei estä kilpailuviranomaisia tai kansallisia ja unionin tuomioistuimia ottamasta niitä huomioon (ks. tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C-286/13 P, EU:C:2015:184, 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Pelkästään se, että sopimuksella on myös hyväksyttäviä päämääriä, ei kuitenkaan riitä estämään sen luonnehtimista tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi (tuomio 20.11.2008, Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:643, 21 kohta; ks. vastaavasti tuomio 8.11.1983, IAZ International Belgium ym. v. komissio, 96/82–102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, EU:C:1983:310, 25 kohta ja tuomio 6.4.2006, General Motors v. komissio, C-551/03 P, EU:C:2006:229, 64 kohta).

223

Kantajat väittävät komission tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan, että pelkästään se, että sopimuksella voi olla kielteinen vaikutus kilpailuun, oli riittävä peruste pitää sitä tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena. On totta, että riidanalaisen päätöksen 1111 perustelukappaleessa komissio toteaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön viitaten (tuomio 4.6.2009, T-Mobile Netherlands ym., C-8/08, EU:C:2009:343, 31 kohta ja tuomio 14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító ym., C-32/11, EU:C:2013:160, 35–38 kohta), että ”siihen, että sopimuksen tarkoitus on kilpailunvastainen, riittää se, että sopimus on omiaan vaikuttamaan kielteisesti kilpailuun” ja että ”sopimuksen on toisin sanoen oltava konkreettisesti omiaan estämään kilpailu sisämarkkinoilla tai rajoittamaan tai vääristämään sitä, kun otetaan huomioon sen oikeudellinen ja taloudellinen asiayhteys”.

224

Tältä osin on aluksi todettava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä tuonut asianmukaisesti esille oikeuskäytännön, joka koskee tarkoitukseen perustuvien kilpailunrajoitusten määritelmää ja joka on mainittu edellä 219–222 kohdassa. Riidanalaisen päätöksen 1109 ja 1110, 1112–1117 ja 1211 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on tuonut esille tämän oikeuskäytännön oikeudellista virhettä tekemättä ja että se on soveltanut sitä kutakin sopimusta arvioidessaan (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 1369–1375, 1475–1481, 1622–1627, 1763, 1804–1810 ja 1994–2000 perustelukappale). Sillä, että komissio ei ole käyttänyt riidanalaisessa päätöksessä ilmaisua ”riittävä vahingollisuus kilpailulle”, ei ole merkitystä, koska kyseisestä päätöksestä ilmenee, että se on ymmärtänyt oikein tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitteen. Se toteaa kyseisen päätöksen 1110 ja 1113 perustelukappaleessa, että nämä rajoitukset olivat rajoituksia, jotka ”voivat jo luonteensa puolesta haitata normaalin kilpailun asianmukaista toimintaa”, että ”arvioitaessa, onko sopimus tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, on tarkasteltava muun muassa sen lausekkeiden sisältöä, sen tavoitteita sekä sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä” ja että ”tämän asiayhteyden määrittämiseksi on paikallaan ottaa huomioon myös sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä asianomaisten markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvät tosiasialliset olosuhteet”. Lisäksi se muistuttaa perustellusti, että ”vaikka osapuolten aikomuksia ei ole tarpeen ottaa huomioon sen määrittämisessä, rajoittaako sopimus tarkoituksensa perusteella kilpailua, mikään ei estä komissiota tai unionin tuomioistuimia ottamasta niitä huomioon” (riidanalaisen päätöksen 1113 perustelukappale).

225

On myös korostettava, että 4.6.2009 annetun tuomion T-Mobile Netherlands ym. (C-8/08, EU:C:2009:343) 31 kohdassa, joka on toistettu 14.3.2013 annetun tuomion Allianz Hungária Biztosító ym. (C-32/11, EU:C:2013:160) 38 kohdassa, ei ole ollut tarkoitus todeta, että kilpailun kannalta vähemmän vahingollinen sopimus, jolla voi siis mahdollisesti olla kielteinen vaikutus kilpailuun, voi olla tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, vaan ainoastaan, että sopimuksen kilpailuun kohdistuvien konkreettisten vaikutusten tunnistaminen ei ole merkityksellistä arvioitaessa tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta ja että pelkästään se, että sopimusta ei ole pantu täytäntöön, ei estä luonnehtimasta sitä tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi. Kun 4.6.2009 annetun tuomion T-Mobile Netherlands ym. (C-8/08, EU:C:2009:343) 31 kohtaa luetaan erityisesti sen 29 ja 30 kohdan ja julkisasiamies Kokottin tässä asiassa esittämän ratkaisuehdotuksen 47 kohdan valossa, se voidaan nähdä asiayhteydessä, jossa vaikutukseen perustuvien kilpailunrajoitusten ja tarkoitukseen perustuvien kilpailunrajoitusten välillä on tehty ero.

226

Näin ollen kantajien väitteet, joiden mukaan komissio olisi tehnyt riidanalaisen päätöksen 1111 perustelukappaleessa oikeudellisen virheen, on hylättävä.

227

Kantajat ja väliintulija väittävät lisäksi 11.9.2014 annettuun tuomioon CB v. komissio (C-67/13 P, EU:C:2014:2204) vedoten, että tarkoitukseen perustuvan kilpailusääntöjen rikkomisen käsitettä pitäisi vastoin komission riidanalaisessa päätöksessä omaksumaa lähestymistapaa tulkita suppeasti.

228

Tältä osin on todettava, että unionin tuomioistuin katsoi 11.9.2014 antamassaan tuomiossa CB v. komissio (C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 58 kohta), että tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä voidaan soveltaa vain tietyntyyppiseen yritysten toiminnan yhteensovittamiseen, joka on riittävän vahingollista kilpailulle, jolloin voidaan katsoa, ettei sen vaikutusten tutkiminen ole tarpeen, eikä sopimuksiin, joista ei ole lainkaan osoitettu, että ne ovat jo luonteeltaan kilpailun normaalia toimintaa haittaavia. Unionin tuomioistuin totesi siten oikeudellisen virheen vuoksi virheelliseksi unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan tarkoitukseen perustuvan kilpailusääntöjen rikkomisen käsitettä ei pidä tulkita suppeasti. Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan kyseenalaistanut oikeuskäytäntöä, jonka mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa mainitut sopimustyypit eivät muodosta kiellettyjen yhteistoimintamuotojen tyhjentävää luetteloa (tuomio 20.11.2008, Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:643, 23 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204,58 kohta), ja tämä käy ilmi SEUT 101 artiklan 1 kohtaan sisältyvästä sanasta ”erityisesti” (julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:467, 46 kohta).

229

Tämän jälkeen on huomattava, että komissio on esillä olevassa asiassa omaksunut 11.9.2014 annetun tuomion CB v. komissio (C-67/13 P, EU:C:2014:2204) mukaisen lähestymistavan arvioidessaan riidanalaisia sopimuksia soveltamalla edellä 219–222 kohdassa mainittuja arviointiperusteita (ks. edellä 224 kohta), jotka ovat sellaisinaan rajoittavia, koska ne edellyttävät riittävän vahingollisuuden tunnistamista. Toisin kuin kantajat ja väliintulija väittävät, komission arvioinnin edellytykseksi ei lähtökohtaisesti pidä asettaa rajoittavampaa lähestymistapaa kuin tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitteen arviointiperusteet edellyttävät, vaan se edellyttää riittävän vahingollisen kilpailunrajoituksen tunnistamista tai sen puuttuessa riidanalaisten sopimusten konkreettisten kilpailunvastaisten vaikutusten arviointia.

230

Kantajat väittävät myös, että ennakkotapauksen puuttumisen vuoksi luonnehdintaa tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi ei voida tehdä ja että asian käsittelystä vastannut entinen yksikönpäällikkö oli julkisesti myöntänyt asian olevan uusi, aivan kuten komissiokin on myöntänyt riidanalaisessa päätöksessä itsessään. On kuitenkin todettava, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa mainitut menettelytavat eivät muodosta kiellettyjen yhteistoimintamuotojen tyhjentävää luetteloa (tuomio 20.11.2008, Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:643, 23 kohta) ja että vaikka saatu kokemus voi kiistatta tukea tietyntyyppisen yhteistyön sellaisenaan kilpailua vahingoittavaa luonnetta (tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 51 kohta), se, ettei komissio ole aiemmin katsonut, että tietyntyyppinen sopimus on jo tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittava, ei sinänsä estä komissiota toteamasta näin myöhemmin riidanalaisten toimenpiteiden yksilöllisen ja seikkaperäisen tutkimisen perusteella (ks. tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 438 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

231

Toisin kuin kantajat väittävät, pelkästään se, että tapauskohtainen lähestymistapa on tarpeen tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen toteamiseksi, ei estä tekemästä tällaista luonnehdintaa. Oikeuskäytännössä ei edellytetä, että sopimuksen olisi oltava kilpailun kannalta riittävän vahingollinen ensi arviolta tai ilman mitään epäilystä taikka ilman komission tai unionin tuomioistuinten suorittamaa sen lausekkeiden sisällön, sen tavoitteiden sekä sen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden yksilöllistä ja konkreettista tarkastelua, jotta sitä voitaisiin pitää SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena (ks. vastaavasti tuomio 14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító ym., C-32/11, EU:C:2013:160, 51 kohta ja tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 775 kohta).

232

Kantajat ja väliintulija väittävät, että riidanalaisen päätöksen perusteluissa on ristiriita, koska sen 2764 perustelukappaleessa todetaan, että patentteja koskevat sovinnot eivät itsessään ole kilpailunvastaisia SEUT 102 artiklan kannalta. Riidanalaisen päätöksen 2764 perustelukappaleen riidanalaisesta virkkeestä ilmenee kuitenkin selvästi, että komissio viittaa ainoastaan riidanalaisessa päätöksessä kuvattuihin menettelytapoihin kantajien rinnakkaisvalmisteiden vastaisen yleisen strategian osana, mutta niitä ei ole luonnehdittu kilpailuoikeuden rikkomiseksi riidanalaisessa päätöksessä. Näin ollen tämä virke ei koske kantajien tekemiä sovintoja. Riidanalaisesta päätöksestä ja erityisesti sen 8.3 kohdasta ilmenee, että komissio katsoo kantajien tekemien sovintojen merkitsevän väärinkäyttöä, joka osaltaan edistää yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkuvaa markkinoilta sulkevaa strategiaa ja jota on pidettävä SEUT 102 artiklan määräysten rikkomisena. Riidanalaisessa päätöksessä ei siis ole väitettyä perustelujen ristiriitaa.

233

Tämän tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitteen soveltamisedellytysten mieleen palauttamisen ja kantajien tämän käsitteen tulkinnasta esittämien väitteiden tutkimisen jälkeen on todettava, että esillä olevassa asiassa riidanalaisilla sopimuksilla pyrittiin kantajien mukaan ratkaisemaan sopimuspuolten väliset riidat sovinnolla ja että ne tehtiin patenttioikeuden erityisessä asiayhteydessä, sillä kyseiset riidat koskivat kantajien patentteja. Koska tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon määrittäminen edellyttää kyseessä olevan sopimuksen sisällön, sen tavoitteiden sekä sen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tarkastelua (ks. edellä 221 kohta), esillä olevassa asiassa on arvioitava yleensä sovintojen ja erityisesti riidanalaisten sopimusten sisältämiä patenttien riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja ja näitä patentteja loukkaavien tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja suhteessa niiden tarkoitukseen ratkaista patentteja koskevat riidat sovinnolla ja suhteessa patenttien erityiseen asiayhteyteen sen tarkistamiseksi, onko komissio perustellusti ja oikeudellisesti asianmukaisten arviointiperusteiden mukaisesti katsonut näiden sopimusten rajoittavan kilpailua tarkoituksensa perusteella.

234

Patentin myöntämisen ydinsisällölle on tunnusomaista sen varmistaminen, että patentinhaltija saa korvauksena luovasta keksijän työstä yksinoikeuden käyttää keksintöä teollisuustuotteiden valmistuksessa ja niiden saattamisessa ensimmäisen kerran vaihdantaan joko itse tai myöntämällä lisenssejä kolmansille sekä oikeuden torjua patentinloukkaukset (tuomio 31.10.1974, Centrafarm ja de Peijper, 15/74, EU:C:1974:114, 9 kohta). Kun patentin on myöntänyt viranomainen, tavallisesti sen oletetaan olevan pätevä ja yrityksen hallinnan oletetaan olevan laillista. Pelkän yrityksellä olevan tällaisen yksinoikeuden seurauksena on tavallisesti kilpailijoiden pitäminen poissa, sillä niiden on lainsäädännön nojalla kunnioitettava tätä yksinoikeutta (tuomio 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio, T-321/05, EU:T:2010:266, 362 kohta).

235

Jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti myönnettyyn patenttiin liittyvien oikeuksien käyttö ei sinänsä ole ristiriidassa perussopimuksen kilpailusääntöjen kanssa (tuomio 29.2.1968, Parke, Davis and Co., 24/67, EU:C:1968:11, s. 109). Immateriaalioikeuksia koskevat säännöt ovat jopa olennaisia vääristymättömän kilpailun pysyttämiselle sisämarkkinoilla (tuomio 16.4.2013, Espanja ja Italia v. neuvosto, C-274/11 ja C-295/11, EU:C:2013:240, 22 kohta). Korvauksena luovasta keksijän työstä patenttioikeudella edistetään osaltaan innovointia ja investointeja suosivaa ympäristöä sekä pyritään julkistamaan keksintöjen toimintaa koskevat ehdot ja antamaan siten muille edistysaskeleille mahdollisuus toteutua. Vuonna 2004 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 7 kohdassa, joka on toistettu kokonaan vuoden 2014 teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 7 kohdassa, todetaan siten seuraavaa:

”– – immateriaalioikeudet [eivät ole] ristiriidassa yhteisön kilpailusääntöjen kanssa. Molemmilla säännöstöillä on nimittäin samat perustavoitteet eli kuluttajien hyvinvoinnin edistäminen ja voimavarojen kohdentaminen tehokkaasti. Innovaatiotoiminta on olennainen ja dynaaminen osa avointa ja kilpailuhenkistä markkinataloutta. Immateriaalioikeudet edistävät dynaamista kilpailua kannustamalla yrityksiä investoimaan uusien tai parannettujen tuotteiden ja prosessien kehittelyyn. Niin tekee myös kilpailu, jonka aikaansaamat paineet kannustavat yrityksiä innovointiin. Näin ollen sekä immateriaalioikeuksia että kilpailua tarvitaan innovaatiotoiminnan edistämiseksi ja sen kilpailuhenkisen hyödyntämisen varmistamiseksi.”

236

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan omaisuudensuoja, joka kattaa immateriaalioikeudet, on unionin oikeuden yleinen periaate (tuomio 29.1.2008, Promusicae, C-275/06, EU:C:2008:54, 62 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 12.7.2005, Alliance for Natural Health ym., C-154/04 ja C-155/04, EU:C:2005:449, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

237

Immateriaalioikeus, kuten patenttioikeus, ei kuitenkaan takaa ehdotonta oikeutta, vaan sitä on arvioitava sen tehtävän perusteella, joka sillä on yhteiskunnassa, ja se on sovitettava yhteen muiden perusoikeuksien kanssa, ja sitä voidaan rajoittaa yleisen edun mukaisten unionin tavoitteiden perusteella, kunhan näillä rajoituksilla ei puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä (ks. tuomio 12.7.2005, Alliance for Natural Health ym., C-154/04 ja C-155/04, EU:C:2005:449,126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on esimerkiksi katsonut lääkkeiden lisäsuojatodistuksesta 6.5.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 469/2009 (EUVL 2009, L 152, s. 1) tulkintaa koskevassa asiassa, että lääketeollisuuden intressit ja kansanterveyden intressit on saatettava tasapainoon (ks. vastaavasti tuomio 12.3.2015, Actavis Group PTC ja Actavis UK, C-577/13, EU:C:2015:165, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

238

On myös muistettava, että SEU 3 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että unioni toteuttaa sisämarkkinat, jotka käsittävät Lissabonin sopimukseen liitetyn sisämarkkinoista ja kilpailusta tehdyn pöytäkirjan N:o 27 (EUVL 2010, C 83, s. 309) – jolla on SEU 51 artiklan nojalla sama arvo kuin perussopimuksilla – mukaan järjestelmän, jolla taataan, ettei kilpailu vääristy. SEUT 101 ja SEUT 102 artikla kuuluvat niihin SEUT 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun kaltaisiin kilpailusääntöihin, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden toimintaa varten. Tällaisten sääntöjen nimenomaisena tarkoituksena on näet estää kilpailun vääristyminen yleisen edun, yksittäisten yritysten ja kuluttajien kustannuksella, ja niillä edistetään näin ollen hyvinvointia unionissa (tuomio 17.2.2011, TeliaSonera Sverige, C-52/09, EU:C:2011:83, 20–22 kohta).

239

Vaikka perussopimuksissa ei ole koskaan nimenomaisesti määrätty immateriaalioikeuksien ja kilpailuoikeuden yhteensovittamisesta, EY:n perustamissopimuksen 36 artiklassa, jonka määräykset on otettu SEUT 36 artiklaan, määrättiin kuitenkin immateriaalioikeuksien yhteensovittamisesta tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa toteamalla, että jäsenvaltioiden välisten määrällisten rajoitusten kieltoa koskevat perustamissopimuksen määräykset eivät estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia rajoituksia, jotka ovat perusteltuja muun muassa teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi, ja täsmennettiin, että nämä rajoitukset eivät saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen. Oikeuskäytännön mukaan EY:n perustamissopimuksen 36 artiklassa on siten ollut tarkoitus vahvistaa kahtiajaottelu, jossa erotetaan yhtäältä jäsenvaltioiden lainsäädännössä annetun immateriaalioikeuden olemassaolo, johon perustamissopimuksen määräyksillä ei voida vaikuttaa, ja toisaalta tällaisen oikeuden käyttäminen, joka voi johtaa jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 6.10.1982, Coditel ym., 262/81, EU:C:1982:334, 13 kohta).

240

Unionin lainsäätäjällä on ollut tilaisuus todeta tällaisen yhteensovittamisen tarpeellisuus. Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45), jonka tavoitteena on lähentää kansallisia lainsäädäntöjä, jotta voidaan varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla (johdanto-osan 10 perustelukappale) ja jolla on ”tarkoitus – – varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien kunnioittaminen – – perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdan mukaisesti” (johdanto-osan 32 perustelukappale), täsmennetään, että se ”ei saisi vaikuttaa kilpailusääntöjen, erityisesti [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan, soveltamiseen” ja että ”tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä ei saisi käyttää kilpailun rajoittamiseen aiheettomasti tavalla, joka on vastoin perustamissopimusta” (johdanto-osan 12 perustelukappale).

241

Oikeuskäytännössä, joka koskee erityyppisiä immateriaalioikeuksia, on pyritty sovittamaan yhteen kilpailusäännöt ja näiden oikeuksien käyttö loukkaamatta niiden sisältöä, saman päättelyn avulla kuin näiden oikeuksien ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden yhteensovittamiseksi. Oikeuskäytännön mukaan kyse on seuraamuksista, jotka määrätään immateriaalioikeuksien epänormaalista käytöstä eikä niiden oikeutetusta käytöstä, joka määritellään niiden ydinsisällön perusteella ja jota on oikeuskäytännössä käytetty näiden oikeuksien keskeisen sisällön ja näiden oikeuksien haltijan olennaisten oikeuksien käsitteiden synonyyminä. Oikeuskäytännön mukaan immateriaalioikeuksien ydinsisältöön kuuluvien oikeuksien käyttö koskee siten tämän oikeuden olemassaoloa (ks. vastaavasti julkisasiamies Gulmannin ratkaisuehdotus RTE ja ITP v. komissio, C-241/91 P, EU:C:1994:210, 31 ja 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sitä, että yksinoikeuden haltija käyttää yksinoikeuttaan hyväksi, voidaan oikeuskäytännön mukaan kuitenkin poikkeuksellisissa olosuhteissa pitää myös kilpailusääntöjen vastaisena toimintana (tuomio 6.4.1995, RTE ja ITP v. komissio, C-241/91 P ja C-242/91 P, EU:C:1995:98, 50 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 17.9.2007, Microsoft v. komissio, T-201/04, EU:T:2007:289, 691 kohta).

242

Patenttien osalta oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ole mahdotonta, että SEUT 101 artiklan määräyksiä voidaan soveltaa immateriaalioikeudessa, jos yritykset menettelevät yhdessä siten, että yhden tai usean patentin käyttö johtaa sellaiseen tilanteeseen, joka saattaa sisältyä SEUT 101 artiklan 1 kohdan mukaisiin yritysten välisten sopimusten, yritysten yhteenliittymien päätösten tai yritysten yhdenmukaistettujen menettelytapojen käsitteisiin (tuomio 29.2.1968, Parke, Davis and Co., 24/67, EU:C:1968:11, s. 110). Vuonna 1974 oikeuskäytännössä todettiin jälleen, että vaikka SEUT 101 artikla ei vaikuta jäsenvaltion lainsäädännössä tunnustettujen teollisoikeuksien olemassaoloon, näiden oikeuksien käyttämisen edellytykset voivat kuitenkin kuulua tähän artiklaan sisältyvien kieltojen soveltamisalaan ja että näin voi olla aina, kun ilmenee, että tällaisen oikeuden käyttö on yritysten välisen järjestelyn tavoite, keino tai seuraus (tuomio 31.10.1974, Centrafarm ja de Peijper, 15/74, EU:C:1974:114, 39 ja 40 kohta).

243

On huomattava, että koska esillä olevassa asiassa sovellettavaa patenttioikeutta ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla, kansallisen patenttiviraston tai EPO:n myöntämän patenttisuojan laajuus voidaan määritellä vain muiden kuin unionin oikeuteen kuuluvien sääntöjen eli kansalliseen oikeuteen tai Euroopan patenttisopimukseen kuuluvien sääntöjen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 16.9.1999, Farmitalia, C-392/97, EU:C:1999:416, 26 kohta ja tuomio 24.11.2011, Medeva, C-322/10, EU:C:2011:773, 22 ja 23 kohta). Näin ollen silloin, kun unionin tuomioistuinten on komission päätöksestä nostetun kumoamiskanteen yhteydessä tutkittava patenttiriitaa koskevaa sovintosopimusta, johon sovelletaan muita kuin unionin oikeuden sääntöjä, niiden ei ole määritettävä kyseisen patentin sisältöä tai otettava kantaa sen pätevyyteen. On myös todettava, että vaikka esillä olevassa asiassa komissio on riidanalaisen päätöksen 113–123 perustelukappaleessa vedonnut kantajien strategiaan, joka koskee patenttien kehän muodostamista ja paperilla olevia patentteja, se ei kuitenkaan ole ottanut kantaa riidanalaisten päätösten pätevyyteen sopimusten tekoajankohtana.

244

Vaikka komission tai unionin yleisen tuomioistuimen asiana ei ole ottaa kantaa patentin pätevyyteen, patentin olemassaolo on kuitenkin otettava huomioon unionin kilpailusääntöjen perusteella suoritettavassa tutkinnassa. Oikeuskäytännössä on jo todettu, että vaikka komission tehtävänä ei ole määrittää patentin sisältöä, tämä toimielin ei voi kuitenkaan pidättyä kaikista toimenpiteistä, jos patentin sisällöllä on merkitystä SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomista arvioitaessa, koska siinäkin tapauksessa, että patentin todellinen sisältö on kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan riidan kohteena, komission on voitava käyttää toimivaltuuksiaan asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti, koska toteamukset, jotka komissio voi tehdä, eivät vaikuta kansallisten tuomioistuinten arviointiin niiden käsiteltäväksi saatetuissa patenttioikeutta koskevissa riidoissa ja koska komission päätös voidaan saattaa unionin tuomioistuinten tutkittavaksi (tuomio 25.2.1986, Windsurfing International v. komissio, 193/83, EU:C:1986:75, 26 ja 27 kohta).

245

On vielä korostettava, että teollis- ja tekijänoikeudet on turvattu perusoikeuskirjalla. Perusoikeuskirjan, jolla on Lissabonin sopimuksen mukaan sama arvo kuin perussopimuksilla (SEU 6 artiklan 1 kohta), 17 artiklan 1 kohdan mukaan ”jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä”, ”keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan muutoin kuin yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä”, ja ”omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä”. Perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdassa täsmennetään lisäksi, että ”teollis- ja tekijänoikeudet turvataan”. Näin ollen perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja takeita sovelletaan myös teollis- ja tekijänoikeuksiin. Unionin tuomioistuin katsoo, että teollis- ja tekijänoikeuksien tunnustaminen perusoikeuskirjassa merkitsee vaatimusta teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkeasta tasosta ja että on etsittävä tasapaino yhtäältä vapaan kilpailun säilyttämisen – minkä perusteella primaarioikeuden määräyksissä ja erityisesti SEUT 101 ja SEUT 102 artiklassa kielletään kartellit ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – ja toisaalta perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdassa teollis- ja tekijänoikeuksien osalta vahvistettujen välttämättömien takeiden välillä (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2015, Huawei Technologies, C-170/13, EU:C:2015:477, 42 ja 58 kohta).

246

Aluksi on täsmennettävä, että seuraavaksi esitettävät perustelut eivät koske petoksella hankittuja patentteja, fiktiivisiä riita-asioita tai erimielisyyksiä, joita ei ole saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi. Komissio myöntää riidanalaisen päätöksen 1170 perustelukappaleessa, että sovintosopimusten tekoajankohtana kantajat ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajat olivat kaikki asianosaisina tai osallisia kansallisessa tuomioistuimessa tai EPO:ssa vireillä olevassa riita-asiassa, joka koski kantajien tiettyjen patenttien pätevyyttä tai sitä, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kehittämä tuote merkitsi patentinloukkausta.

247

Ensi arviolta on perusteltua, että patenttiriidan asianosaiset tekevät sovintosopimuksen sen sijaan, että ne jatkaisivat oikeudenkäyntiä tuomioistuimessa. Kuten komissio toteaa perustellusti riidanalaisen päätöksen 1102 perustelukappaleessa, yrityksillä on yleensä oikeus ratkaista riidat sovinnolla, myös patenttiasioissa, sillä nämä sovinnot hyödyttävät usein molempia riidan osapuolia ja mahdollistavat tehokkaamman resurssien kohdentamisen kuin tilanteessa, jossa oikeudenkäyntiä jatkettaisiin tuomion antamiseen saakka. Kantajan ei nimittäin täydy jatkaa oikeudenkäyntiä, jonka se on saattanut vireille tuomioistuimessa. Sen lisäksi, että riitojen ratkaisu tuomioistuimessa aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle, sitä ei voida pitää ensisijaisena ja ihanteellisena tapana ratkaista ristiriidat. Riita-asioiden lisääntyminen tuomioistuimissa voi heijastaa toimintahäiriöitä tai puutteellisuuksia, jotka voidaan korjata muilla tavoin tai joihin voidaan kohdistaa mukautettuja ennalta ehkäiseviä toimia. Oletettaessa, että patenttien myöntämistä koskevissa kansallisissa järjestelmissä tai EPO:n järjestelmässä tunnetaan tällaisia vaikeuksia, esimerkiksi antamalla liian joustavasti suojaa menetelmille, jotka eivät ole keksinnöllisiä, näillä ongelmilla ei voida perustella yritysten velvollisuutta jatkaa patenttioikeudenkäyntejä tuomioistuinmenettelyn päättymiseen saakka tai edes niiden kannustamista siihen.

248

Vuonna 2004 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen, joita sovelletaan ainakin teknologian lisensointisopimuksiin, 204 ja 209 kohdassa tunnustetaan mahdollisuus tehdä sovintosopimuksia ja vaatimuksista luopumista koskevia sopimuksia, jotka käsittävät lisensointia, ja todetaan, että tällaisten sovintosopimusten ja vaatimuksista luopumista koskevien sopimusten osalta riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen katsotaan yleensä jäävän SEUT 101 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle. Vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen, joilla korvattiin vuonna 2004 annetut suuntaviivat, 235 kohdassa todetaan niin ikään, että ”kuten monissa muissa kauppaoikeudellisissa riita-asioissa, [sovinto]sopimukset ovat teknologiaan liittyvien riitojen yhteydessä periaatteessa perusteltu tapa päästä molemminpuolisesti hyväksyttävään kompromissiin aidoissa oikeudellisissa kiistoissa”. Tässä kohdassa täsmennetään lisäksi, että ”sopimuspuolet voivat haluta lopettaa kiistan tai oikeusriidan, koska se osoittautuu liian kalliiksi, vie liikaa aikaa ja/tai sen tulos on epävarma”, ja että ”sovittelun ansiosta tuomioistuinten ja/tai toimivaltaisten hallintoelinten ei lisäksi tarvitse tehdä päätöstä asiassa, mikä voi johtaa hyvinvoinnin parantumiseen”.

249

Myös komissio itse käyttää kartelliasioissa hallinnollista menettelyä, joka muistuttaa tietyiltä osin sovittelua. Sovintomenettelyllä, joka otettiin käyttöön asetuksen N:o 773/2004 muuttamisesta kartelliasioissa toteutettavien sovintomenettelyjen osalta 30.6.2008 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 622/2008 (EUVL 2008, L 171, s. 3), on tarkoitus yksinkertaistaa ja nopeuttaa hallinnollisia menettelyjä sekä vähentää unionin tuomioistuimissa nostettavien kanteiden määrää, jolloin komissio voisi käsitellä enemmän asioita samoilla voimavaroilla (tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T-456/10, EU:T:2015:296, 59 ja 60 kohta).

250

Lisäksi oikeuskäytännön mukaan mahdollisuus turvata oikeutensa tuomioistuinteitse ja siihen liittyvä tuomioistuinten harjoittama valvonta ovat ilmausta kaikille jäsenvaltioille yhteisten valtiosääntöperinteiden taustalla olevasta yleisestä oikeusperiaatteesta, joka vahvistetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa. Koska oikeus tuomioistuinkäsittelyyn on perusoikeus ja lainalaisuuden takaava yleinen periaate, voi kanteen nostaminen vain täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa merkitä kilpailusääntöjen rikkomista (tuomio 17.7.1998, ITT Promedia v. komissio, T-111/96, EU:T:1998:183, 60 kohta). Kuten unionin tuomioistuin on todennut, vaatimus teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkeasta tasosta merkitsee sitä, ettei oikeudenhaltijalta lähtökohtaisesti voida evätä oikeutta nostaa tuomioistuimessa kanteita, joilla voidaan taata sille kuuluvien yksinoikeuksien tehokas kunnioittaminen (tuomio 16.7.2015, Huawei Technologies, C-170/13, EU:C:2015:477, 58 kohta). Vastaavasti se, että yritys päättää luopua asian ajamisesta tuomioistuinteitse ja pyrkii ratkaisemaan riidan tuomioistuimen ulkopuolella, on vain ilmaus samasta vapaudesta valita keinot oikeuksiensa turvaamiseksi, eikä se voi lähtökohtaisesti merkitä kilpailusääntöjen rikkomista.

251

Vaikka oikeus tuomioistuinkäsittelyyn on perusoikeus, sitä ei kuitenkaan voida pitää velvollisuutena, vaikka se osaltaan vilkastuttaisi talouden toimijoiden välistä kilpailua. On todettava, että huolimatta erilaisista menettelyistä ja patentin myöntämistä koskevista järjestelmistä unionin eri jäsenvaltioissa ja EPO:ssa esillä olevan asian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, immateriaalioikeuden, jonka on myöntänyt viranomainen, tavallisesti oletetaan olevan pätevä ja yrityksen hallinnan oletetaan olevan laillista (tuomio 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio, T-321/05, EU:T:2010:266, 362 kohta). Vaikka on varmasti yleisen edun mukaista poistaa kaikki virheellisesti myönnetystä patentista mahdollisesti aiheutuvat taloudellisen toiminnan esteet (ks. vastaavasti tuomio 25.2.1986, Windsurfing International v. komissio, 193/83, EU:C:1986:75, 92 ja 93 kohta) ja vaikka yleisesti katsotaan, että julkisen talouden talousarvioihin, muun muassa terveydenhoitomenojen kattamiseksi, kohdistuu merkittäviä rajoituksia ja että kilpailu, erityisesti rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kehittämien rinnakkaislääkkeiden aiheuttama kilpailu, voi osaltaan auttaa tehokkaasti näiden talousarvioiden hallintaa, on myös todettava, kuten komissio esittää perustellusti riidanalaisen päätöksen 1201 perustelukappaleessa, että kaikilla yrityksillä on vapaus päättää nostaa tai olla nostamatta kanne alkuperäisvalmisteiden tuottajilla olevia alkuperäislääkkeiden patentteja vastaan. Lisäksi tällainen päätös nostaa tai olla nostamatta kanne tai päättää riita sovintoratkaisulla ei lähtökohtaisesti estä muita yrityksiä riitauttamasta kyseisiä patentteja.

252

Edellä esitetystä seuraa, että patenttioikeuden ja kilpailuoikeuden yhteensovittamiseksi osapuolten välistä patenttiriitaa koskevien sovintosopimusten erityisessä asiayhteydessä on saatettava tasapainoon yhtäältä tarve antaa yrityksille mahdollisuus pyrkiä yhteiskunnan kannalta myönteisiin sovintoratkaisuihin ja toisaalta tarve välttää riski kilpailuoikeuden vastaisesta sovintosopimusten väärinkäytöstä, joka johtaa patenttien, jotka eivät ole päteviä, voimassa pitämiseen ja erityisesti lääkealalla julkisen talouden talousarvioihin kohdistuvaan perusteettomaan rasitukseen.

253

On syytä muistaa, että patenttiriidan ratkaiseminen sovinnolla ei vapauta asianosaisia kilpailuoikeuden soveltamisesta (ks. vastaavasti tuomio 27.9.1988, Bayer ja Maschinenfabrik Hennecke, 65/86, EU:C:1988:448, 15 kohta ja tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 118 kohta; ks. analogisesti tuomio 30.1.1985, BAT Cigaretten-Fabriken v. komissio, 35/83, EU:C:1985:32, 33 kohta; ks. myös vuonna 2004 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 204 kohta sekä vuonna 2014 annettujen teknologiasiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 237 kohta).

254

Oikeuskäytännössä on katsottu erityisesti, että patentin riitauttamatta jättämistä koskeva ehto, myös silloin kun se on sisällytetty sopimukseen, jolla on tarkoitus lopettaa tuomioistuimessa vireillä oleva riita-asia, voi olla oikeudellisen ja taloudellisen asiayhteyden perusteella SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kilpailua rajoittava (tuomio 27.9.1988, Bayer ja Maschinenfabrik Hennecke, 65/86, EU:C:1988:448, 14–16 kohta).

255

Näin ollen on yksilöitävä merkitykselliset seikat, joiden avulla voidaan katsoa patentin riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon ja laajemmin patentteja koskevan sovintosopimuksen rajoittavan kilpailua tarkoituksensa perusteella, sillä tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen toteaminen edellyttää kyseisen sopimuksen lausekkeiden sisällön, sen tavoitteiden sekä sen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tarkastelua (ks. edellä 221 kohta).

256

Aluksi on todettava, että on mahdollista, että patenttien alan riita-asian sovintosopimuksella ei ole kielteisiä vaikutuksia kilpailuun. Tilanne on tämä esimerkiksi siinä tapauksessa, että sopimuspuolet ovat yhtä mieltä siitä, että riidanalainen patentti ei ole pätevä, ja suunnittelevat tämän vuoksi, että rinnakkaisvalmisteiden tuottaja tulee välittömästi markkinoille.

257

Esillä olevassa asiassa kyseessä olevat sopimukset eivät kuulu tähän luokkaan, koska ne sisältävät patenttien riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja, jotka itsessään rajoittavat kilpailua. Patenttien riitauttamatta jättämistä koskeva ehto on nimittäin vastoin yleistä etua poistaa kaikki virheellisesti myönnetystä patentista mahdollisesti aiheutuvat taloudellisen toiminnan esteet (ks. vastaavasti tuomio 25.2.1986, Windsurfing International v. komissio, 193/83, EU:C:1986:75, 92 kohta), ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskeva ehto merkitsee patentin haltijan kilpailijoiden sulkemista markkinoilta.

258

Tällaisten ehtojen ottaminen sopimukseen voi kuitenkin olla perusteltua, mutta vain siltä osin kuin tämä perustuu siihen, että sopimuspuolet myöntävät, että asianomainen patentti on pätevä (ja että ne myöntävät tähän liittyen asianomaisten rinnakkaisvalmisteiden patenttia loukkaavan luonteen).

259

Kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevat ehdot ovat välttämättömiä joidenkin patenttiriitojen sovintoratkaisun aikaansaamiseksi. Jos osapuolten olisi mahdotonta vedota tällaisiin ehtoihin, sovintoratkaisuun ei olisi intressiä riidoissa, joissa molemmat osapuolet ovat yhtä mieltä patentin pätevyydestä. On myös huomattava komission todenneen vuonna 2004 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 209 kohdassa, että ”[sovintosopimuksissa] edellytetään, että sopimuspuolet eivät jälkikäteen kiistä sopimuksen kattamia immateriaalioikeuksia, [sillä] koko sopimuksen tarkoitushan on ratkaista nykyiset ja/tai välttää tulevat riidat”. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin yhtä lailla tarpeen, että osapuolet sopivat, ettei yhtään patenttia loukkaavaa tuotetta voida saattaa markkinoille.

260

Kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen ottamisella sopimukseen on tarkoitus vain vahvistaa sopimuspuolten nimenomaisesti tai implisiittisesti päteväksi myöntämän patentin jo olemassa olevat oikeusvaikutukset. Patentin vaikutuksena on tavallisesti se, että sen haltija voi estää kilpailijoita myymästä patentin kohteena olevaa tuotetta tai patentin menetelmällä saatua tuotetta (ks. edellä 234 kohta). Suostuessaan kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon soveltamiseen rinnakkaisvalmisteiden tuottaja sitoutuu olemaan myymättä tuotteita, jotka voisivat loukata kyseessä olevaa patenttia. Jos tämä ehto rajoittuu riidanalaisen patentin soveltamisalaan, sillä voidaan katsoa toistettavan asiallisesti tämän patentin vaikutukset siltä osin kuin ehto perustuu sen pätevyyden myöntämiseen. Siltä osin kuin kyse on riitauttamatta jättämistä koskevista ehdoista, patenttia ei voida tulkita siten, että sillä taataan suoja patentin pätevyyden riitauttamiseksi nostettavilta kanteilta (tuomio 25.2.1986, Windsurfing International v. komissio, 193/83, EU:C:1986:75, 92 kohta). Näiden ehtojen vaikutukset eivät siis ole päällekkäisiä patentin vaikutusten kanssa. Kuitenkin silloin, jos riitauttamatta jättämistä koskeva ehto vahvistetaan sellaisen todellisen riita-asian sovinnon yhteydessä, jossa kilpailija on jo voinut riitauttaa kyseisen patentin pätevyyden ja lopulta myöntää tämän pätevyyden, tällaisen ehdon ei voida tällaisessa asiayhteydessä katsoa olevan vastoin yleistä etua poistaa kaikki virheellisesti myönnetystä patentista mahdollisesti aiheutuvat taloudellisen toiminnan esteet (ks. edellä 257 kohta).

261

Komissio toteaa itse riidanalaisessa päätöksessä, että riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ovat yleensä erottamaton osa kaikkia sovintoja. Se katsoo siten, että on ”epätodennäköistä, että patenttiriidan tai patenttia koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä tehty sovinto, joka perustuu oikeudenkäynnin kunkin asianosaisen tekemään arviointiin, olisi ristiriidassa kilpailuoikeuden kanssa, vaikka sopimuksessa määrättäisiin rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle velvollisuus pidättyä käyttämästä patentin suojaamaa keksintöä sen koko suoja-ajan (esimerkiksi kaupan pitämisestä luopumista koskevalla ehdolla) ja/tai olla riitauttamatta kyseistä patenttia tuomioistuimissa (esimerkiksi riitauttamatta jättämistä koskevalla ehdolla)” (riidanalaisen päätöksen 1136 perustelukappale).

262

Näin ollen pelkästään sillä perusteella, että sovintosopimuksissa on kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, joiden sisältö rajoittuu kyseiseen patenttiin, ei voida siitä huolimatta, että nämä ehdot ovat itsessään kilpailua rajoittavia (ks. edellä 257 kohta), katsoa, että kyse olisi kilpailunrajoituksesta, joka on riittävän vahingollinen kilpailulle, jotta sitä voidaan pitää tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, kun nämä sopimukset perustuvat siihen, että sopimuspuolet myöntävät, että patentti on pätevä (ja että ne myöntävät tähän liittyen asianomaisten rinnakkaisvalmisteiden patenttia loukkaavan luonteen).

263

Patenttien riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen, joiden soveltamisala rajoittuu patentin soveltamisalaan, olemassaolo on puolestaan ongelmallista, kun on ilmeistä, että se, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajan edellytetään noudattavan kyseisiä ehtoja, ei perustu siihen, että tämä myöntää, että patentti on pätevä. Kuten komissio perustellusti toteaa, ”vaikka sopimuksessa olevat rajoitukset rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kaupalliseen itsemääräämisoikeuteen eivät mene patentin aineellista soveltamisalaa pidemmälle, ne merkitsevät [SEUT] 101 artiklan rikkomista, kun kyseisiä rajoituksia ei voida perustella ja kun ne eivät perustu siihen, että osapuolet ovat arvioineet, onko yksinoikeus itsessään perusteltu” (riidanalaisen päätöksen 1137 perustelukappale).

264

Tästä on todettava, että ”käänteisen maksun” eli alkuperäisvalmisteiden tuottajien rinnakkaisvalmisteiden tuottajille maksaman maksun olemassaolo on kaksin verroin epäilyttävää, kun on kyse sovintosopimuksesta. Ensimmäiseksi on nimittäin palautettava mieleen, että patentilla pyritään antamaan keksijälle korvaus tämän luomistyöstä mahdollistamalla se, että tämä saa oikeudenmukaisen korvauksen investoinnistaan (ks. edellä 234 kohta), ja että pätevä patentti voi siis lähtökohtaisesti mahdollistaa arvonsiirron haltijalleen – esimerkiksi lisenssisopimuksella – eikä päinvastoin. Toiseksi on todettava, että käänteisen maksun olemassaolo herättää epäilyn siitä, että sovinto perustuu siihen, että sopimuspuolet myöntävät asianomaisen patentin pätevyyden.

265

Yksinomaan käänteisen maksun olemassaolon perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus on olemassa. Ei nimittäin ole poissuljettua, että tietyt käänteiset maksut voivat olla perusteltuja, kun ne ovat erottamaton osa asianomaisen riidan sovintoa (ks. jäljempänä 277–280 kohta). Sen sijaan siinä tapauksessa, että perusteeton käänteinen maksu on osa sovinnon tekemistä, on katsottava, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa on kannustettu kyseisellä maksulla noudattamaan patenttien riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja, ja on katsottava, että tällainen rajoitus on olemassa. Tässä tilanteessa kilpailunrajoitukset, jotka perustuvat patenttien riitauttamatta jättämistä koskeviin ehtoihin ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskeviin ehtoihin, eivät enää liity patenttiin ja sovintoon vaan selittyvät sellaisen edun antamisella, jolla rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa kannustetaan luopumaan kilpailuponnisteluistaan.

266

On todettava, että vaikka komissio ja unionin tuomioistuimet eivät ole toimivaltaisia lausumaan patentin pätevyydestä (ks. edellä 243 ja 244 kohta), on kuitenkin niin, että kyseiset toimielimet voivat oman toimivaltansa puitteissa ja lausumatta patentin varsinaisesta pätevyydestä todeta, että sitä on käytetty epänormaalilla tavalla, joka ei liity sen nimenomaiseen tarkoitukseen (ks. vastaavasti tuomio 29.2.1968, Parke, Davis and Co., 24/67, EU:C:1968:11, s. 109 ja 110 ja tuomio 31.10.1974, Centrafarm ja de Peijper, 15/74, EU:C:1974:114, 7 ja 8 kohta; ks. analogisesti myös tuomio 6.4.1995, RTE ja ITP v. komissio, C-241/91 P ja C-242/91 P, EU:C:1995:98, 50 kohta ja tuomio 4.10.2011, Football Association Premier League ym., C-403/08 ja C-429/08, EU:C:2011:631, 104–106 kohta).

267

Se, että kilpailijaa kannustetaan hyväksymään edellä 265 kohdassa tarkoitettuja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja ja patenttien riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja tai näihin välittömästi liittyviä ehtoja ja että se suostuu noudattamaan tällaisia ehtoja, koska sitä tähän kannustetaan, merkitsee patentin epänormaalia käyttöä.

268

Kuten komissio perustellusti totesi riidanalaisen päätöksen 1137 perustelukappaleessa, ”patenttioikeudessa ei säädetä oikeudesta maksaa todellisille tai potentiaalisille kilpailijoille, jotta nämä pysyisivät poissa markkinoilta tai jotta nämä pidättyisivät riitauttamasta patenttia ennen markkinoille tuloa”. Edelleen komission mukaan on myös niin, että ”patenttien haltijoilla ei ole oikeutta maksaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajille näiden pitämiseksi markkinoiden ulkopuolella ja kilpailuun liittyvien riskien vähentämiseksi patenttien alan sovintosopimuksessa tai muulla keinoin” (riidanalaisen päätöksen 1141 perustelukappale). Komissio lisäsi lopuksi perustellusti, että ”se, että potentiaalisille kilpailijoille maksetaan tai näitä kannustetaan muuten pysymään markkinoiden ulkopuolella, ei kuulu mihinkään patentteihin liittyvään oikeuteen eikä vastaa mitään patenttioikeudessa säädettyjä keinoja patenttien kunnioittamisen varmistamiseksi” (riidanalaisen päätöksen 1194 perustelukappale).

269

Kun kannustimen olemassaolo on todettu, osapuolet eivät voi enää vedota siihen, että ne myönsivät sovinnon yhteydessä patentin pätevyyden. Sillä, että tuomioistuin tai hallintoviranomainen on vahvistanut patentin pätevyyden, ei tämän osalta ole merkitystä.

270

Näin ollen juuri kannustinta eikä sitä, että sovinnon osapuolet ovat myöntäneet, että patentti on pätevä, on pidettävä niiden kilpailunrajoitusten todellisena syynä, joiden taustalla ovat kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ja patenttien riitauttamatta jättämistä koskevat ehdot (ks. edellä 257 kohta), jotka ovat siis siinä määrin vahingollisia tavanomaisen kilpailun normaalille toiminnalle, että luokittelu tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi voidaan hyväksyä, koska niillä ei tässä tapauksessa ole mitään oikeutusta.

271

Jos tällainen kannustin on olemassa, asianomaisia sopimuksia on pidettävä markkinoilta sulkemista koskevina sopimuksina, joissa markkinoille jäävät maksavat korvauksia niiltä lähtijöille. Tällaiset sopimukset merkitsevät tosiasiassa kilpailuaseman ostamista, minkä vuoksi ne on luokiteltava tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, kuten ilmenee 20.11.2008 annetusta tuomiosta Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:643, 8 ja 31–34 kohta) sekä julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotuksesta asiassa Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:467, 75 kohta), jotka mainitaan muun muassa riidanalaisen päätöksen 1139 ja 1140 kohdassa. Kilpailijoiden sulkeminen pois markkinoilta on lisäksi markkinoiden jakamisen ja tuotannon rajoittamisen äärimmäinen muoto (tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 435 kohta), mikä on riidanalaisten sopimusten kaltaisessa asiayhteydessä sitäkin vahingollisempaa, koska markkinoilta suljetut yhtiöt ovat rinnakkaisvalmisteiden tuottajia, joiden markkinoille tulo lähtökohtaisesti edistää kilpailua ja myötävaikuttaa lisäksi yleiseen etuun, joka on terveydenhuollon varmistaminen alhaisemmin kustannuksin. Tämä päätelmä saa riidanalaisissa sopimuksissa vahvistuksen siitä, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajat eivät voi riitauttaa riidanalaista patenttia.

272

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kun on kyse patentteja koskevien riita-asioiden sovintosopimuksista, luokittelu tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi edellyttää, että sovintosopimuksessa on samanaikaisesti rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa koskeva kannustin ja tähän läheisesti liittyvä rajoitus, joka koskee viimeksi mainitun pyrkimyksiä kilpailla alkuperäisvalmisteiden tuottajan kanssa. Kun nämä kaksi edellytystä täyttävät, on todettava, että kyseessä on tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, kun otetaan huomioon sen haitan määrä, mikä tällä tavalla tehdystä sopimuksesta normaalin kilpailun asianmukaiselle toiminnalle aiheutuu.

273

Kun patentteja koskevassa sovintosopimuksessa on kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, joiden sellaisenaan kilpailua rajoittavaa luonnetta (ks. edellä 257 kohta) ei ole pätevästi kyseenalaistettu, toteamus tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta voidaan perustaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kannustimeen sitoutua näihin ehtoihin, vaikka kyse olisi todellisesta riita-asiasta, vaikka sovintosopimukseen sisältyisi kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, joiden sisältö ei mene riidanalaisen patentin sisältöä pidemmälle, ja vaikka sopimuspuolet olisivat voineet katsoa tämän patentin perustellusti päteväksi sopimuksen tekoajankohtana erityisesti hallintoviranomaisten tai toimivaltaisten tuomioistuinten antamien ratkaisujen vuoksi.

274

Komissio tutki riidanalaisessa päätöksessä perustellusti, sisältyikö kyseisiin sopimuksiin ”merkittävää” kannustinta merkitsevä arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle, toisin sanoen kannustin, joka saisi viimeksi mainitun yhtiön suostumaan noudattamaan kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, ja päätteli tällaisen kannustimen olemassaolosta kyseessä olleen tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus.

275

Edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt päätöksessään oikeudellista virhettä, kun se on erotellakseen sovintosopimukset, jotka merkitsevät tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta, niistä, jotka eivät merkitse tällaisia rajoituksia, hyväksynyt kannustinta koskevan arviointiperusteen, johon viitataan jäljempänä kannustinta koskevana arviointiperusteena.

276

Tällaista oikeudellista virhettä ei voida johtaa myöskään riidanalaisten sopimusten asiayhteyden huomiotta jättämisestä (ks. asiayhteyden käsitteestä tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 53 kohta), koska edellä esitetystä päättelystä seuraa myös, että kannustinta koskeva arviointiperuste perustuu riidanalaisten sopimusten sisällön arviointiin paitsi suhteessa niiden ilmoitettuun tavoitteeseen ratkaista patenttiriidat sovinnolla, myös suhteessa niiden erityiseen asiayhteyteen, jolle on ominaista se, että lääkealalla yksinoikeuksia antavien patenttien oletetaan olevan päteviä ja tällaisen yksinoikeuden seurauksena on tavallisesti kilpailijoiden pitäminen poissa (ks. edellä 234 kohta). Asiayhteys, jossa riidanalaiset sopimukset on tehty, on otettu esillä olevassa asiassa huomioon varsinkin sen vuoksi, että komissio on kunkin näistä sopimuksista osalta pyrkinyt osoittamaan, että kyseessä oleva rinnakkaisvalmisteiden tuottaja oli Servierin potentiaalinen kilpailija, jolla siis oli tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä markkinoille (ks. jäljempänä 317 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Jotta voidaan täydentää vastausta kanneperusteeseen, jonka mukaan komissio on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan kyseessä olevan tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, ja jotta tämän jälkeen voidaan tutkia, onko komissio tehnyt arviointivirheen kunkin sopimuksen osalta, on vielä täsmennettävä, millä edellytyksillä kannustimen olemassaolo voidaan todeta.

277

Sen määrittämiseksi, onko käänteinen maksu eli arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustin hyväksyä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot, on tutkittava sen luonne ja perustelut huomioon ottaen, kattaako se riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset. Komissio on siten perustellusti tutkinut riidanalaisessa päätöksessä, vastasiko arvonsiirto rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle sovinnosta aiheutuneita erityisiä kustannuksia (riidanalaisen päätöksen 1333 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet, 1461 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet, 1592 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet ja 1969 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet).

278

Tilanteessa, jossa kilpailunrajoituksia sisältävässä sovintosopimuksessa määrätyllä käänteisellä maksulla on tarkoitus korvata rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuneet sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset, tätä maksua ei lähtökohtaisesti voida pitää kannustimena. Sovinnon erottamattomana osana tällaiset kustannukset merkitsevät sitä, että ne perustuvat sellaisenaan riidanalaisten patenttien pätevyyden myöntämiseen, joka tällä sovinnolla pyritään vahvistamaan lopettamalla tämän pätevyyden riitauttaminen ja kyseisten patenttien mahdollinen loukkaus. Näin ollen ei voida katsoa, että tällainen käänteinen maksu herättäisi epäilyn siitä, että sovinto perustuu siihen, että sopimuspuolet myöntävät asianomaisen patentin pätevyyden (ks. edellä 264 ja 265 kohta). Kannustimen ja tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon toteamista ei silti ole poissuljettu tässä tilanteessa. Se edellyttää kuitenkin, että komissio osoittaa, että sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia vastaavat summat, vaikka tämän sovinnon osapuolet olisivat vahvistaneet ne ja esittäneet niiden luvut täsmällisesti, ovat kohtuuttomat (ks. vastaavasti riidanalaisen päätöksen 1338, 1465, 1600 ja 1973 perustelukappale). Tällainen suhteettomuus katkaisisi kyseisten kustannusten ja sovinnon erottamattoman yhteyden ja estäisi siten päättelemästä näiden kustannusten korvaamisen perusteella, että kyseinen sovinto perustuu riidanalaisten patenttien pätevyyden myöntämiseen.

279

Voidaan katsoa, kuten kantajat ja komissio myönsivät istunnossa, että riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset kattavat muun muassa rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle riita-asiasta alkuperäisvalmisteiden tuottajaa vastaan aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Nämä kulut ovat aiheutuneet pelkästään kyseisten patenttien pätevyyttä tai loukkausta koskevista oikeudenkäyntiasioista, jotka sovinnolla on juuri tarkoitus päättää patenttien pätevyyden myöntämistä koskevan sopimuksen perusteella. Näistä kuluista vastaaminen liittyy siis suoraan tällaiseen sovintoon. Kun sovinnon osapuolet ovat vahvistaneet rinnakkaisvalmisteiden tuottajan oikeudenkäyntikulujen määrän, komissio voi todeta niiden merkitsevän kannustinta vain osoittamalla, että ne ovat suhteettomia. Suhteettomina on tältä osin pidettävä summia, jotka vastaavat oikeudenkäyntikuluja, joiden ei ole täsmällisten ja yksityiskohtaisten asiakirjojen perusteella näytetty olevan objektiivisesti välttämättömiä riita-asian menettelyn kannalta, kun otetaan huomioon erityisesti käsiteltyjen kysymysten oikeudellinen ja tosiasiallinen vaikeus sekä taloudellinen intressi rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle.

280

Sitä vastoin tietyt rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuvat kulut ovat ensi arviolta liian etäisiä riita-asiaan ja sen ratkaisuun nähden, jotta niiden voitaisiin katsoa liittyvän erottamattomasti patenttiriitaa koskevaan sovintoon. Kyse on esimerkiksi patenttia loukkaavien tuotteiden valmistuskustannuksista, jotka vastaavat kyseisten tuotteiden varastoarvoa, sekä näiden tuotteiden kehittämisestä aiheutuneista tutkimus- ja kehityskuluista. Tällaiset kustannukset ja kulut aiheutuvat ensi arviolta riita-asioiden ilmenemisestä ja niiden ratkaisusta riippumatta, eivätkä ne ilmene tästä ratkaisusta johtuvina tappioina, mistä on erityisesti osoituksena se, että huolimatta sovintosopimukseen otetusta kiellosta saattaa kyseiset tuotteet markkinoille ne myydään usein markkinoilla, joita kyseinen sopimus ei kata, ja että vastaavia tutkimuksia voidaan käyttää muiden tuotteiden kehittämiseen. Sama koskee summia, jotka rinnakkaisvalmisteiden tuottajan on maksettava kolmansille riidan ulkopuolella tehtyjen sopimusten (esimerkiksi toimitussopimusten) mukaisten sopimusvelvoitteiden perusteella. Tällaiset kolmansien kanssa tehtyjen sopimusten purkamisesta tai kolmansille maksettavista korvauksista aiheutuvat kulut perustuvat yleensä kyseessä oleviin sopimuksiin tai liittyvät niihin suoraan, ja rinnakkaisvalmisteiden tuottaja on lisäksi tehnyt ne riippumatta mistään riita-asiasta alkuperäisvalmisteiden tuottajan kanssa tai sen ratkaisusta. Näin ollen sopimuspuolten on halutessaan, ettei näiden kulujen maksamista katsota kannustimeksi ja osoitukseksi tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, osoitettava niiden liittyvän erottamattomasti riita-asiaan tai sen ratkaisuun ja perusteltava niiden määrä. Ne voisivat samassa tarkoituksessa myös vedota näiden ensi arviolta riidan sovintoon erottamattomasti liittymättömien kulujen korvauksen merkityksettömään määrään, joka on siten riittämätön ollakseen merkittävä kannustin hyväksyä sovintosopimuksessa määrätyt kilpailua rajoittavat ehdot (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 360 kohta).

281

Sen tarkastelun päätteeksi, joka koskee väitettä komission oikeudellisesta virheestä sen todetessa tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, on vielä tutkittava kantajien ja väliintulijan esittämät kolme toissijaista perustelua, jotka koskevat liitännäisrajoitusten teorian sovellettavuutta kyseessä oleviin sopimuksiin, Yhdysvaltojen oikeuden vaikutuksia riidan ratkaisuun ja patentteja koskevista sovintosopimuksista aiheutuvia kaksijakoisia vaikutuksia.

282

Kantajat ja väliintulija väittävät, että patentteja koskevien sovintosopimusten oikeutetun tavoitteen vuoksi komission olisi pitänyt soveltaa objektiivisen tarpeellisuuden arviointiperustetta, jonka avulla SEUT 101 artiklan 1 kohtaa voidaan olla soveltamatta sopimukseen, kun sillä on oikeutettu päämäärä ja kun siinä asetetut kilpailunrajoitukset ovat objektiivisesti tarpeellisia ja oikeasuhteisia.

283

Aluksi on todettava, että kantajat eivät olleet vedonneet liitännäisrajoitusten teorian soveltamiseen hallinnollisessa menettelyssä ja että riidanalaisessa päätöksessä ei mainita sitä.

284

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos tietty järjestely tai toiminta jää kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle, tähän järjestelyyn tai toimintaan osallistuvan toimijan tai toimijoiden kaupallisen itsemääräämisoikeuden rajoitus ei myöskään kuulu mainitun kieltoperiaatteen soveltamisalaan, jos kyseinen rajoitus on objektiivisesti tarpeellinen asianomaisen järjestelyn tai toiminnan toteuttamiseksi ja oikeassa suhteessa järjestelyn tai toiminnan tavoitteisiin (ks. tuomio 11.9.2014, MasterCard ym. v. komissio, C-382/12 P, EU:C:2014:2201, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Silloin, kun tällaista liitännäisrajoituksena pidettävää rajoitusta ei voida erottaa pääjärjestelystä tai päätoiminnasta järjestelyn tai toiminnan olemassaoloa tai sen tarkoitusta vaarantamatta, on tarkasteltava rajoituksen yhteensoveltuvuutta SEUT 101 artiklan kanssa yhdessä sen pääjärjestelyn tai päätoiminnan yhteensoveltuvuuden kanssa, jonka liitännäisrajoituksena tätä rajoitusta on pidettävä, siitä huolimatta, että erikseen tarkasteltuna samanlainen rajoitus voi ensi arviolta vaikuttaa kuuluvan SEUT 101 artiklan 1 kohdan kieltoperiaatteen soveltamisalaan (tuomio 11.9.2014, MasterCard ym. v. komissio, C-382/12 P, EU:C:2014:2201, 90 kohta).

285

Komissio väittää, että objektiivisen tarpeellisuuden arviointiperusteen soveltamisen ennakkoedellytys ei täyty siltä osin kuin patenttiriidan sovintosopimusta ei lähtökohtaisesti voida pitää järjestelynä, joka ei ole kilpailunvastainen kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi. On totta, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riidan ratkaiseminen sovinnolla ei vapauta asianosaisia kilpailusääntöjen soveltamisesta, sillä SEUT 101 artiklan 1 kohdassa ei eroteta toisistaan sopimuksia, joiden tarkoituksena on oikeusriidan päättäminen, ja sopimuksia, joilla tavoitellaan muita päämääriä (ks. edellä 253 kohta). Kuten kantajat ja väliintulija väittävät perustellusti, oikeuskäytännössä ei kuitenkaan suljeta pois mahdollisuutta, että sovintosopimus jää kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn kieltoperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle. Objektiivisen tarpeellisuuden arviointiperusteen soveltaminen tietyssä yksittäistapauksessa edellyttää, että pääjärjestely tai päätoiminta ei ole kilpailunvastainen kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi, mutta se ei edellytä, että pääjärjestely tai päätoiminta ei ole jo luonteensa puolesta ja kunkin yksittäistapauksen olosuhteista riippumatta kilpailunvastainen (ks. vastaavasti tuomio 28.1.1986, Pronuptia de Paris, 161/84, EU:C:1986:41, 14 kohta; tuomio 15.12.1994, DLG, C-250/92, EU:C:1994:413, 31 kohta ja tuomio 12.12.1995, Oude Luttikhuis ym., C-399/93, EU:C:1995:434, 12–14 kohta). Lisäksi on muistettava, että useissa unionin oikeussäännöissä kannustetaan ratkaisemaan riidat sovinnolla (ks. edellä 247–250 kohta).

286

Komissio ei voi vedota 27.9.1988 annettuun tuomioon Bayer ja Maschinenfabrik Hennecke (65/86, EU:C:1988:448) estääkseen lähtökohtaisesti kokonaan mahdollisuuden soveltaa liitännäisrajoitusten teoriaa sovintoihin. Vaikka tästä tuomiosta ilmenee, että siinä kieltäydyttiin noudattamasta komission ehdottamaa päättelyä, jossa lisenssisopimukseen sisällytettyä patentin riitauttamatta jättämistä koskevaa ehtoa pidettiin yhteensoveltuvana SEUT 101 artiklan 1 kohdan kanssa tiettyjen edellytysten täyttyessä, ja täsmennettiin, että SEUT 101 artiklan 1 kohdassa ei eroteta toisistaan sopimuksia, joiden tarkoituksena on oikeusriidan päättäminen, ja sopimuksia, joilla tavoitellaan muita päämääriä, siinä ei kuitenkaan suljettu pois mahdollisuutta, että riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja sisältävä sovintosopimus voi oikeudellisen ja taloudellisen asiayhteyden perustella olla rajoittamatta kilpailua (tuomio 27.9.1988, Bayer ja Maschinenfabrik Hennecke, 65/86, EU:C:1988:448, 21 kohta). Tätä tuomiota ei sitä paitsi annettu riita-asian sovinnon vaan lisenssisopimuksen asiayhteydessä.

287

Vaikka patenttiriitaa koskevaa sovintosopimusta, jonka kilpailuvaikutukset ovat neutraaleja tai myönteisiä, ei lähtökohtaisesti voida jättää liitännäisrajoitusten teorian soveltamisalan ulkopuolelle, on kuitenkin tarkasteltava liitännäisrajoituksen sisältöä, jota on arvioitava kahdelta kannalta. On tutkittava yhtäältä, onko rajoitus objektiivisesti arvioiden tarpeen pääjärjestelyn tai päätoiminnan toteuttamisen kannalta, ja toisaalta, onko se tähän nähden oikeassa suhteessa (tuomio 18.9.2001, M6 ym. v. komissio, T-112/99, EU:T:2001:215, 106 kohta ja tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 64 kohta).

288

Oikeuskäytännön mukaan ensimmäisen edellytyksen osalta on tutkittava, olisiko tämän järjestelyn tai tämän toiminnan toteuttaminen mahdotonta ilman kyseistä rajoitusta. Se seikka, että kyseinen järjestely tai kyseinen toiminta olisi ilman tätä rajoitusta hankalasti toteutettavissa tai kannattamattomampi, ei tee tästä rajoituksesta liitännäisrajoitukseksi luonnehtimisen edellyttämällä tavalla objektiivisesti tarpeellista. Tällainen tulkinta merkitsisi nimittäin kyseisen käsitteen ulottamista sellaisiin rajoituksiin, jotka eivät ole ehdottoman välttämättömiä pääjärjestelyn tai päätoiminnan toteuttamiseksi. Tällaisella lopputuloksella vaarannettaisiin SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon tehokas vaikutus (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, MasterCard ym. v. komissio, C-382/12 P, EU:C:2014:2201, 91 kohta).

289

Riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ovat erottamaton osa vain joitakin sovintoja, eli sovintoja, jotka perustuvat kyseessä olevan patentin tai kyseessä olevien patenttien pätevyyden myöntämiseen (ks. edellä 259 kohta). Koska tällaiset ehdot kuvastavat sitä, että kaikki osapuolet myöntävät patentin pätevyyden, ja koska niiden sisältö rajoittuu kyseessä olevaan patenttiin, niiden on katsottava voivan täyttää liitännäisrajoitusten teoriaa koskevan poikkeuksen ensimmäisen edellytyksen.

290

Toisen edellytyksen osalta on todettava, että kun rajoitus on objektiivisesti arvioiden välttämätön pääjärjestelyn tai päätoiminnan toteuttamisen kannalta, on vielä varmistettava, etteivät sen kesto sekä aineellinen, ajallinen ja maantieteellinen soveltamisala ylitä sitä, mikä on tarpeen kyseisen järjestelyn tai toiminnan toteuttamisen kannalta. Jos rajoituksen soveltamisala ylittää sen, mikä on välttämätöntä pääjärjestelyn tai päätoiminnan toteuttamisen kannalta, sitä on arvioitava erikseen SEUT 101 artiklan 3 kohdan mukaisesti (tuomio 18.9.2001, M6 ym. v. komissio, T-112/99, EU:T:2001:215, 113 kohta). Näin ollen sovintosopimukseen, jonka riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot eivät ylitä siinä päteväksi myönnetyn patentin kestoa ja soveltamisalaa, voitaisiin soveltaa liitännäisrajoitusten teoriaa.

291

Esillä olevassa asiassa komissio on kuitenkin perustellusti voinut olla tutkimatta, oliko liitännäisrajoitusten teoriaa sovellettava, koska se katsoi, että riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot eivät perustuneet patentin pätevyyden myöntämiseen vaan arvonsiirtoon alkuperäisvalmisteen kehittäjältä rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle, mikä merkitsi tälle yhtiölle kannustinta luopua harjoittamasta kilpailupainetta patentin haltijana olevaan yhtiöön nähden. Tällaisessa tapauksessa sovintosopimus on tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, jota ei voida pitää järjestelynä, joka ei ole kilpailunvastainen kilpailuvaikutustensa neutraaliuden tai myönteisyyden vuoksi. Riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot voivat olla liitännäisinä tarpeen vain sellaiselle sovinnolle, joka perustuu siihen, että tämän sopimuksen osapuolet myöntävät kyseisen patentin pätevyyden (ks. edellä 289 kohta). Kun kyse on kannustimesta, sovinto ei perustu tällaiseen myöntämiseen. Riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja ei siten voida pitää tällaisen sovinnon kannalta tarpeellisina.

292

Kantajat vetoavat tuomioon Actavis ja väittävät, että Supreme Court of the United States on hylännyt komission esillä olevassa asiassa omaksuman lähestymistavan. Komissio, joka mainitsee tämän tuomion riidanalaisessa päätöksessä (1199 perustelukappale), väittää kuitenkin omaksuneensa saman lähestymistavan kuin Supreme Court of the United States katsoessaan, ettei sovintosopimusten, jotka käsittävät arvonsiirron alkuperäisvalmisteen kehittäjältä rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle, oletettu olevan lainvastaisia.

293

Tuomio Actavis koskee sovintosopimuksia lääkealalla, jolla rinnakkaisvalmisteiden tuottajat olivat sitoutuneet olemaan tulematta markkinoille alkuperäisvalmisteen tuottajan patentin päättymispäivää aikaisempaan päivämäärään saakka (65 kuukautta ennen Actavisin patentin päättymispäivää) ja edistämään kyseisen lääkkeen myyntiä lääkäreiden keskuudessa merkittäviä summia vastaan (Actavisin osalta vuosittain 19–30 miljoonaa USD yhdeksän vuoden ajan).

294

On huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansalliset käytännöt, vaikka ne olisivatkin yhteiset kaikille jäsenvaltioille, eivät voi saada etusijaa perussopimuksen kilpailusääntöjen soveltamiseen nähden (ks. vastaavasti tuomio 17.1.1984, VBVB ja VBBB v. komissio, 43/82 ja 63/82, EU:C:1984:9, 40 kohta) ja että näin on sitä suuremmalla syyllä silloin, kun kyse on kolmansien maiden kansallisista käytännöistä (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2002, Compagnie générale maritime ym. v. komissio, T-86/95, EU:T:2002:50, 341 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin kilpailuoikeudessa omaksuttu lähestymistapa, joka koskee erottelua tarkoitukseen ja vaikutukseen perustuviin kilpailunrajoituksiin, poikkeaa Yhdysvaltojen antitrust-oikeudesta, jossa erotetaan itsessään kilpailunrajoitukset, jotka koskevat vain tapauksia, joissa kilpailunvastaiset vaikutukset ovat niin ilmeisiä, että ne edellyttävät nopeaa ja ensi arviolta noudatettavaa lähestymistapaa (quick look approach), jossa ei oteta huomioon asiayhteyttä, ja ovat välttämättä ja peruuttamattomasti kiellettyjä, rikkomisista, jotka on osoitettava rule of reason -periaatteen mukaisesti, eli sopimuksen kilpailua edistävien ja kilpailua rajoittavien vaikutusten vertailun seurauksena. Unionin oikeudessa ei pidetä mitään kilpailunrajoitusta välttämättä ja peruuttamattomasti lainvastaisena, sillä tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus voi lähtökohtaisesti kuulua SEUT 101 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamisalaan. Kuten oikeuskäytännössä on todettu, rule of reason -periaatteen kuulumista unionin kilpailuoikeuteen ei voida vahvistaa (tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 65 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 23.10.2003, Van den Bergh Foods v. komissio, T-65/98, EU:T:2003:281, 106 kohta). Lisäksi Yhdysvaltojen ja unionin erityisesti lääkepatentteja koskevien oikeussääntöjen väliset erot tekevät vielä vaikeammaksi tuomion Actavis sisällön ulottamisen koskemaan analogisesti esillä olevaa asiaa (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 513 kohta).

295

Näin ollen kantajien väite, joka koskee Supreme Court of the United Statesin kannan huomiotta jättämistä, on hylättävä tehottomana.

296

Kantajat katsovat, että sovintosopimusten vaikutukset ovat lähtökohtaisesti kaksijakoisia, eikä niitä näin ollen voida luokitella tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi.

297

Ne väittävät ensinnäkin, että tällaisilla sopimuksilla on kaksijakoisia mahdollisia vaikutuksia patenttien riitauttamiseen rinnakkaisten riita-asioiden tapauksessa ja että EPO:ssa käytävissä menettelyissä se, että osapuoli peruuttaa väitteensä, ei estä menettelyn jatkamista, vaan EPO:n väiteosasto tai valituslautakunta voi ottaa sen perustelut huomioon viran puolesta. Lisäksi ne väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole otettu huomioon sitä, että sovintosopimuksilla on vain kaksijakoisia vaikutuksia tuleviin riita-asioihin, sillä rinnakkaisvalmisteiden tuottajat voivat vapaasti aloittaa tai olla aloittamatta kalliita oikeudenkäyntimenettelyjä, jotka voivat joka tapauksessa osoittautua turhiksi joissakin jäsenvaltioissa, kun EPO:ssa on vireillä menettely.

298

Toiseksi kantajat katsovat, että näiden sopimusten mahdolliset vaikutukset rinnakkaisvalmisteiden markkinoille tuloon ovat myös kaksijakoisia sopimusten ehtojen ja niiden asiayhteyden perusteella. Näin ollen pitäisi ottaa huomioon riita-asian olemassaolo ja asianosaisten menestymisen mahdollisuudet, muiden riita-asioiden olemassaolo ja mahdollisuus kehittää tuotteen muita vaihtoehtoisia muotoja. Lisäksi näiden sopimusten perusteella rinnakkaisvalmisteet voivat tulla nopeammin markkinoille. Komission pitäisi kantajien mukaan ottaa huomioon rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kyky ja aikomus toteuttaa riskialtis tulo markkinoille.

299

Kolmanneksi kantajat katsovat, että komissio ei voi määrätä seuraamuksia patenttiriitoja koskevista sovintosopimuksista arvioimatta niiden konkreettisia vaikutuksia markkinoilla, Supreme Court of the United Statesin tuomiossa Actavis omaksuman kannan mukaisesti.

300

Komission mukaan tämä perustelu on tehoton, koska määritettäessä, merkitseekö sopimus tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta, ei ole otettava huomioon sen vaikutuksia ja koska tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus voi joissakin tapauksissa myöhempien olosuhteiden vuoksi olla jopa tuottamatta lainkaan vaikutuksia. Tarkoitukseen perustuvan rajoituksen arviointi ei siten edellytä sen osoittamista, mitä vaihtoehtoisia tilanteita ilman sopimuksia voisi olla.

301

Toissijaisesti komissio muistuttaa sovintosopimusten vaikutuksista patenttien riitauttamiseen, että esillä olevassa asiassa kantajat ovat pyrkineet tekemään sopimuksia kaikkien potentiaalisten kilpailijoidensa kanssa ja että ainoastaan kaksi niiden tekemistä viidestä sopimuksesta sisälsi ehdon, jonka perusteella rinnakkaisvalmisteiden tuottaja voi tulla markkinoille, mikäli riidanalainen patentti kumotaan.

302

Komissio katsoo lisäksi, että se on tutkinut riidanalaisessa päätöksessä kunkin rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kykyä ja aikomusta toteuttaa riskialtis tulo markkinoille.

303

Komissio katsoo vielä, että riidanalainen päätös ei ole epäjohdonmukainen suhteessa Supreme Court of the United Statesin tuomiossa Actavis omaksumaan lähestymistapaan, kun otetaan huomioon tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen eurooppalaisen käsitteen ja itsessään kilpailunrajoituksen amerikkalaisen käsitteen väliset erot. Se huomauttaa myös, että unionin oikeuskäytännössä ei vahvisteta rule of reason -periaatetta, vaan sopimuksen kilpailua edistäviä vaikutuksia on tutkittava SEUT 101 artiklan 3 kohdan yhteydessä.

304

Kantajien mukaisesti on katsottava, että komissio ja tuomioistuin eivät voi sopimuksen kilpailua rajoittavaa tarkoitusta ja erityisesti sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä tarkastellessaan sivuuttaa täysin tämän sopimuksen mahdollisia vaikutuksia (julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotus ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:272, 84 kohta). Tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittavat sopimukset ilmentävät siinä määrin riittävää vahingollisuutta kilpailulle, että niiden voidaan katsoa niin todennäköisesti tuottavan kilpailua rajoittavia vaikutuksia, että voidaan katsoa, ettei ole tarpeen osoittaa, että niillä on konkreettisia vaikutuksia markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 49 ja 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittavaksi ei voida katsoa sopimuksia, jotka asiayhteydessään tarkasteltuina aiheuttavat mahdollisia kaksijakoisia vaikutuksia markkinoihin (julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotus CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:1958, 56 kohta).

305

Esillä olevassa asiassa siltä osin kuin kantajat esittävät ensisijaisesti riidanalaisten sopimusten mahdollisia kaksijakoisia vaikutuksia koskevien väitteidensä tueksi perusteluja, jotka koskevat kutakin näistä sopimuksista ja niiden asiayhteyttä, kyseisiin väitteisiin on kuitenkin vastattava samassa yhteydessä, jossa vastataan kritiikkiin, joka kohdistuu kunkin sopimuksen luokitteluun tarkoitukseen perustuvaksi rajoitukseksi, varsinkin kun – kuten komissio perustellusti korostaa – tarkoitukseen perustuvan rajoituksen olemassaoloa on arvioitava kunkin sopimuksen osalta kokonaisuutena, erottamatta riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen rajoittavan luonteen arviointia kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen rajoittavan luonteen arvioinnista.

306

Näin ollen vastattaessa kanneperusteisiin, jotka kohdistuvat kunkin riidanalaisen sopimuksen arviointiin, tutkitaan kysymystä siitä, onko komissio pätevästi todennut tällaisen rajoituksen olemassaolon huolimatta väitetyistä kilpailua edistävistä mahdollisista vaikutuksista, jotka seuraavat erityisesti kyseisten sopimusten tekemisen asiayhteydestä, jolloin huomioon otetaan ainoastaan ne, jotka liittyvät tarkoitukseen perustuvien kilpailunrajoitusten arviointiin (ks. jäljempänä 525, 644 ja 989 kohta).

307

Kuten edellä 293–295 kohdasta ilmenee, kantajat eivät myöskään voi tehokkaasti vedota tuomioon Actavis.

308

Edellä esitetyn perusteella on tutkittava kantajien väitteet, jotka koskevat erityisesti kutakin komission hyväksymistä kolmesta pääasiallisesta arviointiperusteesta kyseessä olevien sovintosopimusten luokittelemiseksi tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi, eli ensinnäkin rinnakkaisvalmisteiden tuottajien potentiaalisen kilpailijan asemaa, toiseksi näiden yhtiöiden sitoumusta rajoittaa ponnistelujaan tulla markkinoille rinnakkaisvalmisteella ja kolmanneksi arvonsiirtoa alkuperäisvalmisteen tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle siten, että viimeksi mainittua kannustetaan merkittävästi rajoittamaan ponnistelujaan tulla markkinoille (riidanalaisen päätöksen 1154 perustelukappale).

316

Kantajat väittävät komission tehneen oikeudellisen virheen hyväksyessään virheellisiä arviointiperusteita luokitellakseen niiden kanssa riidanalaiset sopimukset tehneet rinnakkaisvalmisteiden tuottajat potentiaalisiksi kilpailijoiksi. Ne arvostelevat myös komission arviointia tämän potentiaalisen kilpailun esteistä, jotka seuraavat niiden patenteista.

317

Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se on todetakseen potentiaalisen kilpailun riidanalaisten sopimusten osapuolten välillä tyytynyt tarkistamaan, ettei rinnakkaisvalmisteiden tuottajien markkinoille pääsylle ole ylitsepääsemättömiä esteitä, ja siitä, ettei se ole tutkinut, oliko kyseisillä yhtiöillä tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä markkinoille (ks. edellä 309 kohta).

318

Kantajien mainitseman oikeuskäytännön mukaan yritys on potentiaalinen kilpailija, jos sillä on tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä kyseisille markkinoille ja kilpailla sinne jo sijoittautuneiden yritysten kanssa. Tällainen toteennäyttäminen ei voi perustua pelkkään olettamukseen, vaan sen tueksi on esitettävä tosiseikkoja tai relevanttien markkinoiden rakennetta koskeva selvitys. Yritystä ei näin ollen voida luokitella potentiaaliseksi kilpailijaksi, jos sen markkinoille tulo ei ole taloudellisesti elinkelpoisen strategian mukaista (tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 86 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 166 ja 167 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa väistämättä, että yrityksen aikomuksella tulla markkinoille voi olla merkitystä tutkittaessa, voidaanko sitä pitää mahdollisena kilpailijana kyseisillä markkinoilla, mutta yrityksen kyky päästä niille on oleellinen seikka, johon tällaisen luokittelun on perustuttava (tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 168 kohta ja tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 87 kohta).

319

Muissa asiayhteyksissä on myös katsottu, että yritys on potentiaalinen kilpailija, jos sen markkinoille pääsylle ei ole ylitsepääsemättömiä esteitä (ks. vastaavasti tuomio 21.5.2014, Toshiba v. komissio, T-519/09, ei julkaistu, EU:T:2014:263, 230 kohta, pysytetty tuomiolla 20.1.2016, Toshiba Corporation v. komissio, C-373/14 P, EU:C:2016:26, 28, 29, 32 ja 34 kohta, ja tuomio 28.6.2016, Portugal Telecom v. komissio, T-208/13, EU:T:2016:368, 181 kohta).

320

Oikeuskäytännöstä seuraa siis, että kyseessä olevan asiayhteyden ja kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän toiminnan perusteella raja, josta lähtien potentiaalisen kilpailun olemassaolo hyväksytään, voi vaihdella. Pelkkien ylitsepääsemättömien markkinoille pääsyn esteiden tutkiminen merkitsee sitä, että kaikki teoreettisetkin mahdollisuudet päästä markkinoille riittävät osoittamaan potentiaalisen kilpailun, kun taas tosiasiallisten ja konkreettisten markkinoille pääsyn mahdollisuuksien arviointi johtaa siihen, että potentiaalisen kilpailun olemassaolo todetaan vain tapauksessa, jossa markkinoille pääsyyn on realistisia mahdollisuuksia, jotka olisivat voineet ilmetä tosiasiallisesti ilman rajoittavaa toimenpidettä.

321

Tiettyjen markkinoille pääsyn esteiden, jotka muodostuvat esillä olevassa asiassa pääasiallisesti patenteista ja velvollisuudesta hankkia myyntilupa, ylitsepääsemättömyyden tarkistaminen ei kuitenkaan kyseenalaista rinnakkaisvalmisteiden tuottajien tosiasiallisten ja konkreettisten markkinoille pääsyn mahdollisuuksien tutkimista, joka perustuu tutkimukseen niiden kyvystä ja aikomuksesta tulla markkinoille, eikä se ole ristiriidassa tämän tutkimuksen kanssa. Kuten komissio tuo perustellusti esille riidanalaisessa päätöksessä (alaviite 1666) ja huomautti istunnossa, tällä ylitsepääsemättömien esteiden tarkistamisella ”on voitu tarkistaa, oliko huolimatta rinnakkaisvalmisteiden tuottajien yleisestä kyvystä ja osoitetusta aikomuksesta tulla markkinoille objektiivisia perusteita, jotka tekivät rinnakkaisvalmisteiden markkinoille pääsyn mahdottomaksi”, ja siten täydentää tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperusteeseen perustuvaa arviointia. Kun markkinoille pääsylle on ylitsepääsemättömiä esteitä, ei voida katsoa, että toimijalla on tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille. Kun markkinoille pääsyn esteet ovat ominaisia tietyille markkinoille, näiden esteiden ylitsepääsemättömyyden objektiivinen tarkastelu täydentää tehokkaasti tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien tarkastelua, joka perustuu kyseessä olevan yhtiön kykyä ja aikomusta tulla markkinoille koskeviin yksilöllisiin arviointiperusteisiin.

322

Näin ollen siitä, että riidanalaisessa päätöksessä viitataan useita kertoja ylitsepääsemättömien esteiden arviointiperusteeseen (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 1125 ja 1181 perustelukappale), ei voida päätellä kantajien tavoin, että komissio olisi hyväksynyt pelkästään tähän arviointiperusteeseen perustuvan potentiaalisen kilpailun määritelmän.

323

Näin on sitä suuremmalla syyllä siksi, että komissio mainitsee 21.5.2014 annetun tuomion Toshiba v. komissio (T-519/09, ei julkaistu, EU:T:2014:263), jossa sovellettiin ylitsepääsemättömien esteiden arviointiperustetta (ks. edellä 319 kohta), ohella 15.9.1998 annetun tuomion European Night Services ym. v. komissio (T-374/94, T-375/94, T-384/94 ja T-388/94, EU:T:1998:198) ja 14.4.2011 annetun tuomion Visa Europe ja Visa International Service v. komissio (T-461/07, EU:T:2011:181), joissa vahvistettiin tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperuste mainitsemalla lisäksi nämä mahdollisuudet potentiaalisten kilpailijoiden määrittämistä koskevien sääntöjen esittelyn johdantona (riidanalaisen päätöksen 1156 ja 1157 perustelukappale), sekä useita muita tuomioita, joissa on muistutettu tästä potentiaalisen kilpailun määritelmästä ja sovellettu sitä, kuten 29.6.2012 annetun tuomion E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio (T-360/09, EU:T:2012:332) (ks. edellä 318 kohta). Komissio toteaa myös selvästi, että kyky päästä markkinoille, joka on tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperusteen ominaispiirre (ks. edellä 318 kohta), ”on ratkaiseva seikka potentiaalisen kilpailun toteennäyttämiseksi” (riidanalaisen päätöksen 1163 perustelukappale). Komissio päättelee lopuksi ennen kaikkea kunkin rinnakkaisvalmisteiden tuottajan potentiaalisen kilpailijan asemaa arvioidessaan sellaisten useiden konkreettisten ja kullekin niistä ominaisten tietojen perusteella, jotka koskevat muun muassa niiden tuotantokapasiteettia ja tavaravarastoja, kaupallisia sopimuksia, toimenpiteitä myyntiluvan saamiseksi ja Servieriä vastaan nostamia kanteita, että niillä oli kaikki tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä markkinoille (ks. jäljempänä 432–438, 579–585 ja 718–722 kohta). Tällainen yksityiskohtainen analyysi sellaisten tietojen perusteella, jotka ovat ominaisia kullekin väitetylle potentiaaliselle kilpailijalle, on tyypillinen tutkittaessa sen tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille ja poikkeaa pelkkien tietyille markkinoille pääsyn ylitsepääsemättömien esteiden tarkistamisesta, joka voi johtaa toteamukseen potentiaalisesta kilpailusta pelkästään sillä perusteella, että mikä tahansa toimija on tullut kyseisille markkinoille.

324

Näitä toteamuksia ei voida kyseenalaistaa kantajien väitteillä, joiden mukaan komissio on olennaisesti tukeutunut rinnakkaisvalmisteiden tuottajien aikomukseen tulla markkinoille ja useisiin epärealistisiin hypoteeseihin (ks. edellä 309 kohta), koska vastauskirjelmän sanamuodosta ilmenee, että kantajat eivät riitauta näillä väitteillään hyväksyttyä arviointiperustetta vaan tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperusteen soveltamisen esillä olevassa asiassa, mitä tutkitaan jäljempänä tarkasteltaessa vastausta väitteisiin, jotka kohdistuvat kunkin riidanalaisen sopimuksen arviointiin.

325

Tästä seuraa, että toisin kuin kantajat väittävät, komissio on arvioinut potentiaalista kilpailua kyseisillä markkinoilla tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperusteen nojalla.

326

Voidaan korkeintaan todeta, että toisin kuin komissio väittää vastauskirjelmässään 20.1.2016 annettuun tuomioon Toshiba Corporation v. komissio (C-373/14 P, EU:C:2016:26) viitaten (ks. edellä 312 kohta), se ei voinut esillä olevassa asiassa rajoittua tarkistamaan, ettei markkinoille pääsylle ole ylitsepääsemättömiä esteitä, päätelläkseen siitä potentiaalisen kilpailun olemassaolon kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 99–101 kohta).

327

On selvää, että 20.1.2016 annetun tuomion Toshiba Corporation v. komissio (C-373/14 P, EU:C:2016:26) 28, 29, 32 ja 34 kohdasta ilmenee, että markkinoiden jakosopimusten osalta menettelyn taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tarkastelu voidaan rajoittaa siihen, mikä osoittautuu ehdottoman tarpeelliseksi tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon toteamiseksi ja erityisesti sen tarkistamiseksi, ettei markkinoille pääsyn esteitä voitu luokitella ylitsepääsemättömiksi (ks. vastaavasti myös tuomio 28.6.2016, Portugal Telecom v. komissio, T-208/13, EU:T:2016:368, 177 ja 181 kohta).

328

On kuitenkin todettava, että 20.1.2016 annetusta tuomiosta Toshiba Corporation v. komissio (C-373/14 P, EU:C:2016:26), luettuna julkisasiamies Wathelet’n ratkaisuehdotuksen Toshiba Corporation v. komissio (C-373/14 P, EU:C:2015:427, 69, 70, 89 ja 90 kohta) valossa, ilmenee, että siinä vahvistettu taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tarkastelun rajoittaminen johtuu poikkeuksellisesta ilmeisyydestä, joka liittyy tiettyihin tarkoitukseen perustuviin rajoituksiin, jotka sen vuoksi, että kyseiset sopimukset eivät ole epätyypillisiä tai monimutkaisia, eivät edellytä taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden perusteellista tarkastelua niiden riittävän vahingollisuuden osoittamiseksi.

329

Esillä olevassa asiassa sen vuoksi, että riidanalaiset sopimukset on tehty patentteja koskevien sovintosopimusten muodossa, kyseisten sopimusten kilpailusääntöjen vastaisuus ja erityisesti tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittava luonne voi jäädä ulkopuoliselle tarkkailijalle selvästi ilmenemättä. Tässä suhteessa on merkille pantavaa, että komissio on arvioinut samalla niiden kilpailunvastaista tarkoitusta ja vaikutusta. Tämän vahvistaa myös se, että komissio luokittelee riidanalaiset sopimukset tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi 20.11.2008 annetussa tuomiossa Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:643) tarkoitetulla tavalla, ilman että tässä vaiheessa olisi tarpeen ottaa kantaa tähän luokitteluun. Vaikka kyseisen tuomion 34 kohdasta ilmenee, että markkinoilta sulkemista koskevat sopimukset ovat ”selvästi” perussopimuksen kilpailua koskeviin määräyksiin sisältyvän ajatuksen vastaisia, tuomiossa ei katsota, että ulkopuolisen tarkkailijan kannalta tuossa asiassa kyseessä olleet sopimukset olisivat selvästi tai ilmeisesti markkinoilta sulkemista koskevia sopimuksia ja siten tarkoitukseen perustuvia kilpailunrajoituksia, jotka eivät edellytä taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteytensä yksityiskohtaista tarkastelua. Tuomiossa sen sijaan arvioidaan tätä asiayhteyttä sekä kyseessä olleiden sopimusten ehtoja ja tavoitteita ja päätellään, että ne olivat markkinoilta sulkemista koskevia sopimuksia ja sen seurauksena ”selvästi” tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittavia sopimuksia (tuomio 20.11.2008, Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:643, 31–40 kohta).

330

Tämän jälkeen on korostettava, että asiassa, jossa annettiin 20.1.2016 tuomio Toshiba Corporation v. komissio (C-373/14 P, EU:C:2016:26), riidanalaisiin menettelytapoihin osallistuneiden tuottajien tuotanto- ja markkinointikapasiteettia ei ollut kyseenalaistettu eikä relevanteilla markkinoilla ollut minkäänlaista monopoliasemaa. Esillä olevassa asiassa on kyseenalaistettu juuri rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kapasiteetti tuottaa ja markkinoida riidanalaista tuotetta, kun otetaan huomioon erityisesti kantajien patenttien muodostamat yksinoikeudet (ks. edellä 234 kohta ja jäljempänä 357 kohta). Tästä tuomiosta ei siten voida päätellä, että sopimuksen tarkoituksensa perusteella kilpailua rajoittavan luonteen määrittely ei edellytä yleisesti ja erityisesti esillä olevan kaltaisissa olosuhteissa sopimuspuolten tosiasiallisten ja konkreettisten kyseisille markkinoille pääsyä koskevien mahdollisuuksien tarkistamista.

331

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että väite potentiaalisen kilpailun virheellisen määritelmän soveltamisesta on hylättävä.

Riittävän nopeaa markkinoille pääsyä koskeva arviointiperuste

332

Komissio katsoo riidanalaisessa päätöksessä 3.4.2003 annettuun tuomioon BaByliss v. komissio (T-114/02, EU:T:2003:100) ja 14.4.2011 annettuun tuomioon Visa Europe ja Visa International Service v. komissio (T-461/07, EU:T:2011:181) tukeutuen, että keskeinen seikka, jonka perusteella yritystä voidaan pitää potentiaalisena kilpailijana, on se, että se voi tulla markkinoille riittävän nopeasti, jotta se vaikuttaa kyseisiin markkinoihin osallistujiin. Komissio korostaa, että vaikka viivästykset voivat heijastaa markkinoille pääsyn vaikeuksia, jotka liittyvät kustannuksiin ja aikaan, ja vaikka markkinoille tulo voi kaupallisesti olla näiden viivästysten vuoksi vähemmän houkuttelevaa, ne eivät itsessään kyseenalaista kykyä tulla markkinoille tai Servieriin tai muihin rinnakkaisvalmisteiden tuottajiin kohdistuvaa kilpailupainetta. Komissio päättelee tästä esillä olevassa asiassa, viitaten aikamääreisiin ryhmäpoikkeusasetuksissa ja antamissaan suuntaviivoissa – erityisesti [SEUT] 101 artiklan soveltamisesta horisontaalista yhteistyötä koskeviin sopimuksiin annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2011, C 11, s. 1; jäljempänä vuonna 2011 annetut horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevat suuntaviivat) – joissa viitataan enintään kolmen vuoden pituiseen ajanjaksoon, sekä oikeudenkäyntien, myyntilupien saamisen ja vaikuttavan aineen kehittämisen ohjeellisiin ja todellisiin kestoihin, että kantajien ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajien väittämät viivästykset eivät vaikuta riittävän pitkiltä, jotta rinnakkaisvalmisteella haastaja ei aiheuttaisi kilpailupainetta (riidanalaisen päätöksen 1158, 1159 ja 1182 perustelukappale ja alaviite 1669; ks. myös saman päätöksen 1125, 1126 ja 1296 perustelukappale).

333

Toisin kuin kantajat väittävät, ajalliselta kannalta tämä komission analyysi potentiaalisesta kilpailusta on sovellettavien periaatteiden mukainen.

334

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimijan luokittelu potentiaaliseksi kilpailijaksi edellyttää, että sen mahdollinen markkinoille tulo voi tapahtua riittävän nopeasti, jotta se vaikuttaa markkinoihin osallistujiin ja aiheuttaa niille kilpailupainetta (tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 189 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 114 kohta).

335

Tässä oikeuskäytännössä on otettu huomioon [SEUT 101] artiklan soveltamisesta horisontaalista yhteistyötä koskeviin sopimuksiin annetut suuntaviivat (EYVL 2001, C 3, s. 2; jäljempänä vuonna 2001 annetut horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevat suuntaviivat) (ks. myös vuonna 2011 annetut horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevat suuntaviivat), joissa paitsi vahvistetaan vaatimus riittävän nopeasta markkinoille tulosta, myös esitetään muihin suuntaviivoihin sekä ryhmäpoikkeusasetuksiin tukeutuen ohjeellisia aikoja sen osalta, mitä voidaan pitää riittävän nopeana markkinoille tulona, joka tapauksesta riippuen ei ylitä yhtä tai kahta vuotta.

336

Kuten sekä näissä suuntaviivoissa (vuonna 2001 annettujen horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevien suuntaviivojen alaviite 9 ja vuonna 2011 annettujen horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevien suuntaviivojen alaviite 3) että oikeuskäytännössä (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 171 ja 189 kohta) täsmennetään, nämä ajat ovat vain ohjeellisia, ja ”riittävän nopean” markkinoille tulon käsite riippuu käsiteltävän asian tosiseikoista sekä sen oikeudellisesta ja taloudellisesta asiayhteydestä, jotka on otettava huomioon määritettäessä, aiheuttaako ulkopuolinen yritys kilpailupainetta näillä markkinoilla tosiasiallisesti toimiville yrityksille (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 169 kohta).

337

Esillä olevassa asiassa komissio on ottanut huomioon taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden erityispiirteet arvioimalla kunkin markkinoille tulon vaiheen kestoa. Juuri lääkealan erityispiirteiden ja etenkin saavutettavien eri vaiheiden sekä patenttien olemassaolon vuoksi rinnakkaisvalmisteiden tuottajat ryhtyvät usein toimenpiteisiin markkinoille pääsemiseksi jo ennen patenttien voimassaoloajan päättymistä, jotta ne olisivat saavuttaneet vaaditut vaiheet viimeistään tämän voimassaoloajan päättyessä. Nämä toimenpiteet voivat aiheuttaa kilpailupainetta alkuperäisvalmisteiden tuottajille jo ennen tai selvästi ennen patenttien voimassaoloajan päättymistä ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajien tosiasiallista tuloa markkinoille (ks. jäljempänä 356 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 6.12.2012, AstraZeneca v. komissio, C-457/10 P, EU:C:2012:770, 108 kohta; tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 163 kohta ja tuomio 8.9.2016, Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio, T-460/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:453, 77–79 kohta).

338

Kuten kantajat väittävät perustellusti (ks. edellä 311 kohta), tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa voidaan pitää yhtenä niiden potentiaalisena kilpailijana heti kun se alkaa kehittää perindopriiliä ja pelkästään sillä perusteella. Komissio toteaa tosin riidanalaisen päätöksen 1125 perustelukappaleessa, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajien potentiaalinen kilpailu alkoi, kun ne, jotka haluavat tuoda markkinoille rinnakkaisvalmisteen, ryhtyivät kehittämään vaikuttavan aiheen ja lopputuotteen tuotantoa varten kaupallisesti elinkelpoisia teknologioita. Tämän perustelukappaleen seuraavista maininnoista, joissa viitataan myöhempään arviointiin kunkin kyseessä olevan rinnakkaisvalmisteiden tuottajan asemasta potentiaalisena kilpailijana, sekä erityisesti tästä arvioinnista ja riidanalaisen päätöksen yleisistä perusteluista, jotka koskevat riittävän nopeaa markkinoille tuloa koskevaa arviointiperustetta (ks. edellä 332 kohta), ilmenee kuitenkin, että komissio ei ole tarkoittanut kilpailupaineen aiheuttamisen alkavan päivästä, jona ryhdytään kehittämään rinnakkaisvalmistetta, vaan se on halunnut tuoda esille mahdollisuuden aiheuttaa kilpailupainetta kyseisestä päivästä lähtien, mikäli edellytykset tällaisen paineen aiheuttamiselle täyttyvät. Vaikka riidanalaisen päätöksen 1125 perustelukappaletta tulkittaisiin siten, että siinä vahvistetaan potentiaalisen kilpailun alkaminen päivänä, jona rinnakkaisvalmistetta ryhdytään kehittämään, tähän arviointiin kohdistuva kritiikki pitäisi hylätä tehottomana, koska komissio ei ole tukeutunut tähän perustelukappaleeseen päätelläkseen, että kyseiset rinnakkaisvalmisteiden tuottajat ovat potentiaalisia kilpailijoita. Kuten komissio korostaa perustellusti, päivänä, jona rinnakkaisvalmisteiden tuottajien asemaa potentiaalisina kilpailijoina arvioidaan, eli riidanalaisten sopimusten tekopäivänä, se oli katsonut, että kaikki nämä yhtiöt olivat saavuttaneet perindopriilinsä kehittämisessä edistyneen vaiheen, eikä se ollut ottanut kantaa niiden aikaisempaan asemaan potentiaalisina kilpailijoina ajankohtana, jona ne ryhtyivät tähän kehittämiseen (ks. edellä 315 kohta).

339

Komissio tuo tosin esille riidanalaisen päätöksen 1296 perustelukappaleen alla olevassa alaviitteessä 1840 vuonna 2011 annetuissa horisontaalista yhteistyötä koskevia sopimuksia koskevissa suuntaviivoissa mainitun kolmen vuoden ajan, mutta se ei tee siitä minkäänlaista ratkaisevaa johtopäätöstä esillä olevassa asiassa, minkä vuoksi väitteet, joissa sitä arvostellaan tämän ajan huomioon ottamisesta, kun otetaan huomioon erityisesti perindopriilin kehittämiseen vaadittava aika (riidanalaisen päätöksen 3137 perustelukappale), on hylättävä tehottomina.

340

Komissio tukeutuu toisaalta potentiaaliseen kilpailuun erottamattomasti kuuluvan kilpailupaineen ajatukseen katsoessaan, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajien mahdolliset viivästykset markkinoille tulossa eivät yksinään riitä sulkemaan pois sitä, että ne ovat potentiaalisia kilpailijoita, kun ne jatkavat tällaisen paineen aiheuttamista sillä, että ne kykenevät tulemaan markkinoille, ja tältä osin komissio viittaa 3.4.2003 annettuun tuomioon BaByliss v. komissio (T-114/02, EU:T:2003:100). Toisin kuin kantajat väittävät, komissio tukeutuu perustellusti edellä mainittuun tuomioon, sillä vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi kyseisen tuomion esillä olevaan asiaan nähden hyvin erilaisessa asiayhteydessä, se otti kuitenkin kantaa BaBylissin markkinoille tulon useiden lykkäysten vaikutukseen sen asemaan potentiaalisena kilpailijana, ja juuri tätä vaikutusta on arvioitu riidanalaisessa päätöksessä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi tältä osin kantajien asiaa kiistämättä, että markkinoille tulon lykkäykset eivät kyseenalaistaneet BaBylissin asemaa potentiaalisena kilpailijana, ja tukeutui useisiin seikkoihin, jotka osoittivat kilpailupaineen aiheuttamisen sen seurauksena, että se kykeni tulemaan markkinoille (tuomio 3.4.2003, BaByliss v. komissio, T-114/02, EU:T:2003:100, 102–106 kohta). Tästä seuraa niin ikään, että siltä osin kuin rinnakkaisvalmisteiden tuottajien intressi olla ensimmäisinä markkinoilla voi korkeintaan vaikuttaa niiden aikomukseen tulla markkinoille, kun otetaan huomioon odotettujen voittojen merkittävä määrä, mutta ei sellaisenaan niiden kykyyn tulla markkinoille, komissio katsoo perustellusti riidanalaisen päätöksen 1182 perustelukappaleessa, toisin kuin kantajat väittävät, että tällä rinnakkaisvalmisteiden tuottajien intressillä ei ole merkitystä väitettyjä viivästyksiä arvioitaessa. Kykyä tulla markkinoille on tarkasteltava taloudellisesti elinkelpoista strategiaa koskevan arviointiperusteen kannalta (ks. edellä 318 kohta), toisin sanoen sen on vastattava yksinkertaisesti kannattavaa markkinoille tuloa, eikä kaikista mahdollisista markkinoille tuloista kaikkein kannattavinta, jolloin kyseinen rinnakkaisvalmisteiden tuottaja tulisi ensimmäisenä markkinoille ja kilpailisi siis yksin alkuperäisvalmisteiden tuottajan kanssa tietyn ajan (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Xellia Pharmaceuticals ja Alpharma v. komissio, T-471/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:460, 124 kohta).

341

Tästä seuraa, että kaikki väitteet, jotka kohdistuvat komission ajalliseen arviointiin potentiaalisesta kilpailusta, on hylättävä.

Markkinoilla olevien toimijoiden käsitystä koskeva arviointiperuste

342

Riidanalaisessa päätöksessä komissio katsoo 12.7.2011 annettuun tuomioon Hitachi ym. v. komissio (T-112/07, EU:T:2011:342) ja 21.5.2014 annettuun tuomioon Toshiba v. komissio (T-519/09, ei julkaistu, EU:T:2014:263) tukeutuen, että jo markkinoilla olevan toimijan käsityksellä on merkitystä potentiaalista kilpailua arvioitaessa. Komission mukaan on katsottava, että jos tällainen kokenut toimija kokee rinnakkaisvalmisteiden tuottajan taholta kilpailun uhkaa, tällainen uhka voi aiheuttaa kilpailupainetta sen markkinakäyttäytymiseen ja on merkityksellinen potentiaalista kilpailua arvioitaessa. Komissio täsmentää 14.4.2011 annettuun tuomioon Visa Europe ja Visa International Service v. komissio (T-461/07, EU:T:2011:181) viitaten, että potentiaalinen kilpailu voi muodostua vain markkinoiden ulkopuolisen toimijan olemassaolosta ja että tämä pelkkä olemassaolo voi johtaa kilpailupaineeseen, jota edustaa markkinoille tulon todennäköisyys (riidanalaisen päätöksen 1160–1162 perustelukappale). Komissio päättelee tästä, että vastattaessa kysymykseen siitä, aiheuttivatko rinnakkaisvalmisteiden tuottajat kilpailupainetta Servierille, markkinoilla olevan toimijan, Servierin, käsitys ja kilpailevien rinnakkaisvalmisteiden tuottajien käsitys otetaan myös huomioon (riidanalaisen päätöksen 1163 perustelukappale). Esillä olevassa asiassa komissio katsoo, että sekä Servier että rinnakkaisvalmisteiden tuottajien omat kilpailijat käsittivät rinnakkaisvalmisteiden tuottajat potentiaalisiksi kilpailijoiksi (riidanalaisen päätöksen 1183 perustelukappale).

343

Heti alkuun voidaan todeta, että komissio käyttää riidanalaisessa päätöksessä markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskevaa arviointiperustetta yhtenä arviointiperusteena muiden joukossa määrittääkseen, ovatko rinnakkaisvalmisteiden tuottajat potentiaalisia kilpailijoita, mistä ovat osoituksena edellä 342 kohdassa todettu ilmaisu ”myös” sekä potentiaalisen kilpailun muiden arviointiperusteiden tarkastelu kunkin kyseessä olevan yhtiön osalta (ks. jäljempänä 432–438, 579–585 ja 718–722 kohta).

344

Toisin kuin kantajat väittävät, markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskevan arviointiperusteen käyttö yhtenä potentiaalisen kilpailun arviointiperusteena muiden joukossa on yhdenmukainen esillä olevassa asiassa sovellettavan oikeuskäytännön kanssa, sellaisena kuin kantajat ovat siihen vedonneet.

345

Toisin kuin kantajat väittävät, unionin tuomioistuin on ottanut selvästi huomioon markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskevan arviointiperusteen 12.7.2011 annetussa tuomiossa Hitachi ym. v. komissio (T-112/07, EU:T:2011:342) todetakseen potentiaalisen kilpailun olemassaolon. Tämän tuomion 90, 226 ja 319 kohdasta, jotka mainitaan riidanalaisen päätöksen 1160 perustelukappaleessa, ilmenee, että kyseessä olleet eurooppalaisten ja japanilaisten tuottajien väliset sopimukset paitsi olivat vakavasti otettava osoitus siitä, että eurooppalaiset tuottajat pitivät japanilaisia tuottajia varteenotettavina kilpailijoina, ne myös osoittivat japanilaisten tuottajien mahdollisuudet päästä Euroopan markkinoille (ks. vastaavasti myös tuomio 21.5.2014, Toshiba v. komissio, T-519/09, ei julkaistu, EU:T:2014:263, 231 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin on myös arvioinut objektiivisesti potentiaalista kilpailua, kun se on tutkinut erityisesti japanilaisten tuottajien kykyä tulla Euroopan markkinoille (tuomio 12.7.2011, Hitachi ym. v. komissio, T-112/07, EU:T:2011:342, 157 ja 160 kohta), kuten myös komissio toi esille riidanalaisen päätöksen 1160 perustelukappaleessa. Tämä objektiivinen arviointi kuitenkin osoittaa ainoastaan, että markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskeva subjektiivinen arviointiperuste on vain yksi arviointiperuste muiden joukossa potentiaalisen kilpailun olemassaoloa arvioitaessa.

346

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi 29.6.2012 annetussa tuomiossa E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio (T-360/09, EU:T:2012:332, 115 kohta), johon kantajat ovat vedonneet, että sopimuksen olemassaolo ja siten sopimuspuolten käsitys tästä sopimuksesta ei yksinään riittänyt osoittamaan tai välttämättä merkinnyt sitä, että potentiaalista kilpailua oli olemassa sopimuksen allekirjoittamisen ajankohtana. Toisin kuin kantajat väittävät, tässä tuomiossa ei siten ole päätelty, että markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskevalla arviointiperusteella ei ole merkitystä, vaan ainoastaan, että pelkkä tämän toimijan käsitys ei riitä osoittamaan potentiaalista kilpailua ilman mitään muuta seikkaa, jonka perusteella se voitaisiin näyttää toteen.

347

Tästä seuraa, että oikeuskäytännön mukaan markkinoilla olevan toimijan käsitystä koskeva arviointiperuste on merkityksellinen mutta ei riittävä arviointiperuste potentiaalisen kilpailun olemassaolon arvioimiseksi. Kuten kantajat perustellusti korostavat, kun otetaan huomioon näiden toimijoiden käsityksen subjektiivisuus ja siten vaihtelevuus kyseessä olevien toimijoiden mukaan, niiden markkinatuntemus sekä suhteet hypoteettisiin kilpailijoihin, kokeneidenkaan toimijoiden käsityksen perusteella ei voida yksin katsoa, että jokin toinen toimija on yksi niiden potentiaalisista kilpailijoista. Sitä vastoin tämä käsitys voi vahvistaa toimijan kykyä tulla tietyille markkinoille ja siten osaltaan myötävaikuttaa sen luokittelua potentiaaliseksi kilpailijaksi (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016,Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 103 ja 104 kohta ja tuomio 8.9.2016, Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio, T-460/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:453, 88 kohta).

348

Kantajien väitteet, jotka kohdistuvat siihen, että komissio on ottanut huomioon markkinoilla olevien toimijoiden käsityksen potentiaalisen kilpailun osoittamiseksi, on näin ollen hylättävä.

349

Kantajat ja väliintulija arvostelevat komissiota siitä, että se on luokitellut rinnakkaisvalmisteiden tuottajat Servierin potentiaalisiksi kilpailijoiksi huolimatta niiden markkinoille tulon esteistä, jotka Servierin hallussa olevat patentit muodostivat.

350

Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, että osapuolet olivat väärässä väittäessään muun muassa 1.7.2010 annetun tuomion AstraZeneca v. komissio (T-321/05, EU:T:2010:266, 362 kohta) perusteella, että markkinoille oli mahdotonta päästä sen vuoksi, että patentin olemassaolo esti täysin kilpailun mahdollisuuden, ja päätellessään siitä, että Servierin patentit merkitsivät vuonna 2004 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa, joita ei sitä paitsi voida soveltaa esillä olevassa asiassa, tarkoitettua ”yksipuolista estettä” (riidanalaisen päätöksen 1167 ja 1168 perustelukappale ja alaviite 1638).

351

Komissio toteaa lisäksi, että joka tapauksessa rinnakkaisvalmisteiden tuottajilla oli mahdollisuus riitauttaa Servierin patenttien pätevyys. Se viittaa tältä osin 25.2.1986 annettuun tuomioon Windsurfing International v. komissio (193/83, EU:C:1986:75, 92 kohta), jonka mukaan on yleisen edun mukaista poistaa muun muassa patenttien pätevyyden riitauttamiseksi nostetuilla kanteilla kaikki virheellisesti myönnetystä patentista mahdollisesti aiheutuvat taloudellisen toiminnan esteet, sekä 6.12.2012 annettuun tuomioon AstraZeneca v. komissio (C-457/10 P, EU:C:2012:770, 108 kohta), jossa todettiin, että potentiaalista kilpailua saattoi olla jo ennen yhdistettä koskevan patentin voimassaoloajan päättymistä (riidanalaisen päätöksen 1132, 1165 ja 1169 perustelukappale ja alaviite 1640). Komissio toteaa lisäksi, että se, että Servier oli vedonnut tai aikoi vedota patenttiensa loukkaukseen, oli merkityksetöntä määritettäessä, saattoivatko nämä patentit estää rinnakkaislääkkeiden markkinoille tulon, ja korostaa, ettei ole patentinloukkausta koskevaa olettamaa eikä sellaista tuomioistuimen päätöstä, jossa olisi todettu tällainen loukkaus asian kannalta merkityksellisenä ajanjaksona (riidanalaisen päätöksen 1169–1171 perustelukappale). Siltä osin kuin kyse on Servierin patenttien mitättömyyden tai loukkauksen todetusta mahdollisuudesta komissio täsmentää tukeutuvansa osapuolten itsensä sekä kolmansien tekemiin arviointeihin, sellaisina kuin ne on esitetty riidanalaisten sopimusten tekemistä edeltävissä tai niiden ajalta olevissa asiakirjoissa (riidanalaisen päätöksen 1172 perustelukappale).

352

Komission mukaan rinnakkaisvalmisteiden tuottajilla oli myös mahdollisuus turvautua vaihtoehtoisiin keinoihin päästäkseen markkinoille, joita riidat koskivat (riidanalaisen päätöksen 1175 perustelukappale). Rinnakkaisvalmisteiden tuottajat saattoivat vapaasti tuoda markkinoille perindopriiliä sillä riskillä, että alkuperäisvalmisteen tuottaja nostaa loukkauskanteen. Komissio korostaa tältä osin, että kun otetaan huomioon menetelmäpatenttien jättämistä koskeva käytäntö yhdistettä koskevan patentin voimassaoloajan päätyttyä, lähes kaikki myynti tämän voimassaoloajan päättymisen jälkeen oli riskialtista ja että Apotexin vuonna 2006 toteutetun riskialttiin markkinoille tulon seurauksena oli patentin 947 mitättömyyttä koskeva tuomio ja vahingonkorvauksen määrääminen Servierille (riidanalaisen päätöksen 1176 ja 1177 perustelukappale). Toisaalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajat saattoivat mukauttaa menetelmiään joko suoraan tai vaihtamalla vaikuttavan aineen toimittajaa välttääkseen loukkausväitteet. Vaikka komission mukaan nämä muutokset mahdollisesti johtivat lainsäädännön viivästyksiin, ne olivat toteuttamiskelpoinen vaihtoehtoinen keino päästä markkinoille (riidanalaisen päätöksen 1178 perustelukappale).

353

Komissio päättelee riidanalaisen päätöksen 1179 perustelukappaleessa seuraavaa:

”– – sovintosopimukset on tehty asiayhteydessä, jossa yhdistettä koskevan patentin voimassaoloaika oli päättynyt ja jossa kaikki rinnakkaisvalmisteiden tuottajat olivat suoraan tai välillisesti osallisia tuomioistuinmenettelyissä tai riidoissa, jotka koskivat yhtä tai useampaa Servierin jäljellä olevista patenteista, joko puolustautumalla loukkauskanteita vastaan tai kyseisten patenttien mitätöimiseksi nostetuilla kanteilla tai vastakanteilla. Rinnakkaisvalmisteiden tuottajat saattoivat myös valita muita patentteja koskevia toimenpiteitä mahdollisina markkinoille pääsyn keinoina. Komissio tutkii yksityiskohtaisesti, aiheuttivatko rinnakkaisvalmisteiden tuottajat pyrkiessään ylittämään patentteja koskevat esteet ja tuomaan markkinoille geneeristä perindopriiliä, kilpailupainetta Servierille tämän patenteista huolimatta. On huomattava, että kaikki tässä päätöksessä tarkoitetut sopimukset oli tehty ajankohtana, jona oli epävarmaa, oliko mitään patenteista loukattu ja erityisesti, voitiinko patentti 947 mitätöidä. Pelkästään Servierin patenttien olemassaolo ja niihin vetoaminen ei siis ole estänyt kokonaan potentiaalisen tai todellisen kilpailun mahdollisuutta.”

354

Kantajat ja väliintulija väittävät, että tässä komission arvioinnissa ei oteta huomioon päteväksi todettuun tai oletettuun patenttiin liittyviä vaikutuksia, sellaisina kuin niistä säädetään lainsäädännössä tai sellaisina kuin ne tunnustetaan oikeuskäytännössä. Ne väittävät, että komissio ei ole ottanut huomioon vuonna 2004 ja 2014 annettuja teknologiansiirtosopimuksia koskevia suuntaviivoja sekä tiettyjä perusteluja, jotka se on esittänyt arvioidessaan Servierin määräävän aseman väärinkäyttöä riidanalaisessa päätöksessä ja muissa päätöksissä.

Päteviksi todettujen tai oletettujen Servierin patenttien vaikutusten huomiotta jättäminen

355

Kantajien ja väliintulijan mukaan päteväksi oletettu patentti merkitsee ainakin päteväksi toteamisesta lukien ja sen voimassaoloajan päättymiseen saakka laillista markkinoille tuloa koskevaa kieltoa, joka estää kaiken potentiaalisen kilpailun.

356

Komission riidanalaisessa päätöksessä mainitseman 6.12.2012 annetun tuomion AstraZeneca v. komissio (C-457/10 P, EU:C:2012:770) 108 kohdasta kuitenkin ilmenee (ks. edellä 351 kohta), että markkinoilla voi olla potentiaalista kilpailua jo ennen patentin voimassaoloajan päättymistä. Unionin tuomioistuin totesi tarkemmin ottaen, että lisäsuojatodistukset, joilla on tarkoitus pidentää patentin vaikutuksia, johtavat huomattavaan poissulkevaan vaikutukseen patenttien voimassaoloajan päättymisen jälkeen, minkä lisäksi ne ovat myös omiaan muuttamaan markkinoiden rakennetta rajoittamalla potentiaalista kilpailua jo ennen tätä voimassaoloajan päättymistä, ja tämä toteamus siitä, että potentiaalista kilpailua voidaan harjoittaa jo ennen patenttien voimassaoloajan päättymistä, oli siitä seikasta riippumaton, että kyseessä olleet lisäsuojatodistukset oli hankittu petoksella ja sääntöjenvastaisesti (tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 164 kohta). Patentin muodostama yksinoikeus ei siten sellaisenaan estä potentiaalisen kilpailun ilmenemistä kyseessä olevana yksinoikeusjaksona.

357

Vaikka on niin, kuten kantajat ja väliintulija korostavat, että tällaisen yksinoikeuden seurauksena on tavallisesti kilpailijoiden pitäminen poissa, sillä niiden on lainsäädännön nojalla kunnioitettava tätä yksinoikeutta (tuomio 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio, T-321/05, EU:T:2010:266, 362 kohta; ks. myös edellä 234 kohta), tämä kilpailun poissulkeva vaikutus koskee todellisia kilpailijoita, jotka myyvät patenttia loukkaavia tuotteita. Patentti antaa haltijalleen yksinoikeuden käyttää keksintöä teollisuustuotteiden valmistuksessa ja niiden saattamisessa ensimmäisen kerran vaihdantaan sekä oikeuden torjua patentinloukkaukset (tuomio 31.10.1974, Centrafarm ja de Peijper, 15/74, EU:C:1974:114, 9 kohta ja tuomio 16.7.2015, Huawei Technologies, C-170/13, EU:C:2015:477, 46 kohta; ks. myös edellä 234 kohta), mutta se ei itsessään estä sitä, että toimijat ryhtyvät vaadittuihin toimiin voidakseen päästä kyseisille markkinoille patentin voimassaoloajan päättyessä ja aiheuttavat siten patentinhaltijalle potentiaaliselle kilpailulle ominaista kilpailupainetta ennen tätä voimassaoloajan päättymistä. Se ei liioin estä sitä, että toimijat ryhtyvät tarvittaviin järjestelyihin tuotteiden, joilla ei loukata patentteja, valmistamiseksi ja myymiseksi, jolloin niitä voidaan pitää patentinhaltijan todellisina kilpailijoina markkinoille tulostaan lähtien ja mahdollisesti potentiaalisina kilpailijoina tähän markkinoille tuloon saakka (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 164 kohta).

358

Näin on etenkin lääkealalla, jolla lääkkeen myymiseksi markkinoilla tarvittavien myyntilupien myöntämistä koskevassa lainsäädännössä annetaan toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuus myöntää myyntilupa rinnakkaislääkkeelle, vaikka vertailulääkettä suojaisi patentti. Ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6.11.2001 annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä 2001/83/EY (EYVL 2001, L 311, s. 67), sellaisena kuin se on muutettuna, ilmenee, että rinnakkaislääkkeiden myyntilupahakemukset voidaan käsitellä nopeutetussa menettelyssä alkuperäislääkkeen myyntilupahakemuksessa ilmoitettujen testien ja tutkimusten tulosten perusteella ja että näitä tuloksia koskevia tietoja voidaan käyttää ja niiden perusteella voidaan siten myöntää myyntilupa ennen alkuperäislääkettä koskevan patentin voimassaoloajan päättymistä (direktiivin 2001/83 10 artikla; ks. myös riidanalaisen päätöksen 74 ja 75 perustelukappale). Näin ollen farmaseuttisten tuotteiden myyntiä koskevassa lainsäädännössä itsessään säädetään, että rinnakkaisvalmisteiden tuottaja voi tulla markkinoille laillisesti myönnetyn myyntiluvan vuoksi tai ainakin aloittaa myyntiluvan hankkimista koskevan menettelyn alkuperäisvalmisteen tuottajan patentin suoja-aikana. Toisin kuin kantajat väittävät, sama koskee direktiivin 2001/83 kansallisia täytäntöönpanosäädöksiä, sillä komission 8.7.2009 antamasta lääkealan toimialaselvityksen loppuraportista, johon ne tukeutuvat, ilmenee, että Slovakian viranomaiset ovat muuttaneet lainsäädäntöään tällä tavoin ja että Unkarin viranomaiset edellyttävät ainoastaan ”patentti-ilmoitusta”, jolla rinnakkaisvalmisteiden tuottaja sitoutuu olemaan myymättä patenttia loukkaavaa tuotetta ennen kyseisen patentin voimassaoloajan päättymistä. Se kantajien korostama seikka, että Servierin sisäisen sähköpostin mukaan ”vaikuttaa siltä, että [Slovakian sääntelyviranomainen] on pysäyttänyt [tiettyjen rinnakkaisvalmisteiden tuottajien] perindopriiliasiakirjojen käsittelyn niin pitkäksi aikaa kuin patentti 947 on voimassa”, ei kyseenalaista tätä toteamusta.

359

Lisäksi patenttien suojajärjestelmä on suunniteltu siten, että vaikka patenttien oletetaan olevan päteviä niiden rekisteröinnistä lukien (tuomio 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio, T-321/05, EU:T:2010:266, 362 kohta), tämä pätevyysolettama ei merkitse ipso facto sitä, että kaikki markkinoille tuodut tuotteet loukkaisivat patenttia (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 121 ja 122 kohta). Kuten komissio korostaa perustellusti riidanalaisessa päätöksessä (ks. edellä 351 kohta) ja ilman, että kantajat olisivat nimenomaisesti kiistäneet sitä, ei ole olemassa patentinloukkausta koskevaa olettamaa, vaan tuomioistuimen on todettava tällainen loukkaus. Kuten 25.2.1986 annetusta tuomiosta Windsurfing International v. komissio (193/83, EU:C:1986:75, 52 kohta) ilmenee, jos patentinhaltijana oleva yksityinen toimija voisi korvata toimivaltaisen viranomaisen arvioinnin siitä, onko se loukannut patenttia, omalla arvioinnillaan, se voisi käyttää tätä arviointia laajentaakseen patenttinsa suoja-alaa (ks. myös riidanalaisen päätöksen 1171 perustelukappale ja alaviite 1642). On siksi mahdollista, että toimija ottaa riskin ja tulee markkinoille tuomalla niille tuotteen, silloinkin kun se mahdollisesti loukkaa voimassa olevaa patenttia, sillä tämä riskialtis markkinoille tulo tai markkinoille tuominen (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 75 ja 1176 perustelukappale) voi olla onnistunut, jos patentinhaltija luopuu loukkauskanteen nostamisesta tai jos tämä loukkauskanne hylätään tilanteessa, jossa se on nostettu (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 128 ja 165 kohta). Tältä osin on täsmennettävä, että tämä mahdollisuus toteuttaa riskialtis markkinoille tulo on osaltaan omiaan osoittamaan, että patentit eivät ole ylitsepääsemättömiä esteitä rinnakkaisvalmisteiden tuottajien markkinoille pääsylle, mutta se ei itsessään merkitse sitä, että niillä olisi tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä markkinoille, sillä nämä mahdollisuudet riippuvat niiden kyvystä ja aikomuksesta toteuttaa tällainen riskialtis markkinoille tulo.

360

Toisin kuin väliintulija väittää, tämä komission lähestymistapa ei kumoa patentteihin liittyvää pätevyysolettamaa, kun potentiaalisen kilpailun olemassaolo myönnetään, paitsi jos tuomioistuin on vahvistanut patentin pätevyyden ja tuomioistuin todennut pätevän patentin loukkauksen. Väliintulijan kanta perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen lukemiseen, sillä se, mitä komissio on siinä asiallisesti ja perustellusti katsonut (ks. edellä 357–359 kohta), ei koske sitä, että patentin pätevyyttä ja sen loukkausta koskevan tuomioistuimen päätöksen antamiseen asti patentin oletettaisiin olevan pätemätön, vaan sitä, että patenttia koskeva pätevyysolettama ei estänyt riskialtista markkinoille tuloa (riidanalaisen päätöksen 1171 ja 1176 perustelukappale).

361

On korostettava, että sama patentinloukkausta koskevan olettaman puuttuminen pätee tapauksessa, jossa toimivaltainen viranomainen toteaa kyseessä olevan patentin päteväksi. Koska patentti ei sellaisenaan estä kilpailijoiden tosiasiallista tai potentiaalista markkinoille tuloa, kyseisen patentin pätevyyden toteaminen, jos siihen ei liity sen loukkauksen toteamista, ei estä tällaista kilpailua. Toisin kuin kantajat toteavat, se, että EPO:n 27.7.2006 tekemällä päätöksellä on todettu patentti 947 päteväksi, ei yksinään riitä estämään potentiaalisen kilpailun ilmenemistä.

362

Väliintulijan mainitsema oikeuskäytäntö ei kyseenalaista näitä perusteluja.

363

Nimittäin 15.9.1998 annettu tuomio European Night Services ym. v. komissio (T-374/94, T-375/94, T-384/94 ja T-388/94, EU:T:1998:198) ja 29.6.2012 annettu tuomio E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio (T-360/09, EU:T:2012:332) eivät koskeneet immateriaalioikeuksia, vaan yksinoikeuksia, jotka oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estivät kyseisten palvelujen tarjoamisen ja infrastruktuurin käytön. Vaikka katsottaisiinkin, että 29.6.2012 annetussa tuomiossa E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio (T-360/09, EU:T:2012:332, 102 kohta) mainitut ”tosiasialliset alueelliset monopolit” muistuttavat patenttien muodostamia yksinoikeuksia (ks. edellä 234 kohta), tästä tuomiosta ilmenee lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei päätellyt potentiaalisen kilpailun puuttumista pelkästään näiden monopolien olemassaolosta, vaan siitä, että komissio ei ollut esittänyt oikeudellisesti riittävää näyttöä siitä, että jollakin toisella maakaasun tuottajalla olisi kyseisistä monopoleista huolimatta tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä Saksan kaasumarkkinoille, ja se myönsi siten, että tällaiset monopolit eivät itsessään riitä sulkemaan pois potentiaalisen kilpailun olemassaoloa (ks. vastaavasti tuomio 29.6.2012, E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio, T-360/09, EU:T:2012:332, 103–107 kohta).

364

Vaikka 31.5.1979 annettu tuomio Hugin Kassaregister ja Hugin Cash Registers v. komissio (22/78, EU:C:1979:138) ja 6.10.1994 annettu tuomio Tetra Pak v. komissio (T-83/91, EU:T:1994:246) koskevat immateriaalioikeuksia ja jälkimmäinen erityisesti patentteja, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että patentit ja muut kyseessä olevat immateriaalioikeudet olisivat markkinoille pääsyn ylitsepääsemättömiä esteitä, jotka sulkevat pois potentiaalisen kilpailun olemassaolon. Yhteisöjen tuomioistuin päätteli 31.5.1979 antamassaan tuomiossa Hugin Kassaregister ja Hugin Cash Registers v. komissio (22/78, EU:C:1979:138, 9 kohta) monopolin olemassaolon, sellaisena kuin kantaja oli sen myöntänyt, ja siten toimivan kilpailun puuttumisen kyseisen osapuolen valmistamien rekisteröivien kassakoneiden varaosien markkinoilla useiden ”kaupallisten syiden” perusteella, ja niihin lukeutuivat, mutta eivät yksinään – kuten kyseisen asian suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta (s. 1885) nimenomaisesti ilmenee – Yhdistyneen kuningaskunnan malli- ja tekijänoikeussäännökset. Samoin 6.10.1994 annetussa tuomiossa Tetra Pak v. komissio (T-83/91, EU:T:1994:246, 110 kohta) todettiin, että useat kyseessä olleet patentit estivät uusien kilpailijoiden pääsyn aseptisten koneiden markkinoille. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että patentteja olisi sellaisinaan pidetty kyseisille markkinoille pääsyn esteinä, kun otetaan huomioon tuomiossa korostettu kyseessä olleiden patenttien suuri lukumäärä, tekniset esteet, jotka on niin ikään otettu huomioon esteiden olemassaolon toteamiseksi, sekä ennen kaikkea sellaisen kilpailijan läsnäolo, jolla oli 10 prosenttia kyseisistä markkinoista.

365

Edellä olevia perusteluja ei kyseenalaista myöskään direktiivin 2004/48 9 artiklan 1 kohta, jonka väliintulija on niin ikään maininnut ja jossa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeusviranomaiset voivat määrätä väitetylle oikeudenloukkaajalle osoitetun väliaikaisen kiellon, jonka tarkoituksena on estää teollis- tai tekijänoikeuden välittömät loukkaukset tai kieltää väliaikaisesti kyseisen oikeuden väitettyjen loukkausten jatkaminen.

366

Tällaiset väliaikaiset kieltomääräykset tai kieltotuomiot estävät toki oletetun oikeudenloukkaajan pääsyn markkinoille ja siten todellisen kilpailun harjoittamisen näillä markkinoilla näissä kielloissa määrätyn ajan. Kun otetaan huomioon tämä väliaikaisuus ja se, ettei tällaisen loukkauksen olemassaolosta ole annettu lopullista tuomiota tällaisen loukkauksen toteamiseksi ja korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi, nämä väliaikaiset kieltomääräykset tai kieltotuomiot ovat ainoastaan tilapäisiä eivätkä ylitsepääsemättömiä esteitä, jotka estävät patenttia loukkaavaksi väitetyn tuotteen myyntiin tähtäävät toimet ja siten potentiaalisen kilpailun ilmenemisen.

367

Kun otetaan huomioon toimivaltaisen viranomaisen käytettävissä oleva rajallinen aika päätöksensä tekemiseksi ja direktiivin 2004/48 9 artiklan 3 kohdassa vaaditut edellytykset turvaamistoimenpiteen määräämiselle ja erityisesti edellytys, jonka mukaan on voitava riittävän varmasti vakuuttua siitä, että immateriaalioikeutta on loukattu, tällaisten väliaikaisten päätösten antaminen perustuu vain ensi arviolta tehtävään arviointiin, joka on väistämättä suppea, oikeudenloukkausta koskevasta väitteestä, joka on määrä vahvistaa tai mahdollisesti kumota oikeudenloukkauksen toteamiseksi vaadittujen edellytysten perusteellisemman arvioinnin seurauksena. Rinnakkaisvalmisteiden tuottajilla on mahdollisuus estää epäedullisen päätöksen antaminen paitsi esittämällä vastakkaisia perusteluja aineellisen menettelyn yhteydessä, myös riitauttamalla samaan aikaan kyseisen patentin pätevyys tämän patentin pätemättömyyttä koskevalla vastakanteella. Näin ollen väliaikaisen kieltomääräyksen tai kieltotuomion antaminen ja sitä suuremmalla syyllä pelkkä riski tällaisen kieltomääräyksen tai kieltotuomion antamisesta, kun otetaan huomioon muun muassa tällaisten väliaikaisten ratkaisujen antaminen muiden rinnakkaisvalmisteiden tuottajien osalta, ei voi sellaisenaan sulkea pois sitä, että tämänkaltaisessa ratkaisussa tosiasiallisesti tai potentiaalisesti tarkoitettu rinnakkaisvalmisteiden tuottaja on potentiaalinen kilpailija.

368

Lisäksi aineellisesta kysymyksestä annettu tuomio, jossa todetaan oikeudenloukkaus, on itsessään väliaikainen niin kauan kuin mahdollisia oikeussuojakeinoja ei ole käytetty loppuun. Toisin kuin väliintulija väittää, komissio toteaa perustellusti riidanalaisen päätöksen 1132 ja 1169 perustelukappaleessa, että patenttien ja patentteja koskevien päätösten riitauttaminen oli ”ilmaus – – kilpailusta” patenttien alalla. Kun otetaan huomioon edellä esille tuodut oikeudenloukkausten riski, joka kohdistuu kaikkiin rinnakkaisvalmisteiden tuottajiin, ja se, ettei yksityisillä toimijoilla ole toimivaltaa todeta oikeudenloukkausta (ks. edellä 359 kohta), tuomioistuimessa nostettava kanne on yksi rinnakkaisvalmisteiden tuottajan käytettävissä olevista keinoista tämän riskin pienentämiseksi ja markkinoille pääsemiseksi, joko hakemalla sen vahvistamista, ettei patentinloukkausta ole tapahtunut, tai patentin, jota on mahdollisesti loukattu, julistamista mitättömäksi (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 122 kohta). Tästä seuraa myös, että niin kauan kuin rinnakkaisvalmisteiden tuottajan käytettävissä on oikeussuojakeinoja kyseisten patenttien ja niiden loukkauksen riitauttamiseksi ja siten markkinoille pääsemiseksi, voidaan katsoa, että kyseiset patentit eivät lähtökohtaisesti ole ylitsepääsemättömiä esteitä markkinoille pääsylle.

Vuonna 2004 ja vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen noudattamatta jättäminen

369

Vaikka vuonna 2004 ja vuonna 2014 annettuja teknologiansiirtosopimuksia koskevia suuntaviivoja oletettaisiin voitavan soveltaa esillä olevassa asiassa, komission ei voida katsoa sivuuttaneen niitä riidanalaisessa päätöksessä.

370

Toisin kuin kantajat ja väliintulija väittävät, kyseisten patenttien pätevyyden toteamista koskevat päätökset ja erityisesti EPO:n 27.7.2006 tekemä päätös eivät ensinnäkään ole osoitus patenteista seuraavasta ”estämisestä”, jonka katsotaan vuonna 2004 ja vuonna 2014 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa estävän potentiaalisen kilpailun ilmenemisen. Vuonna 2004 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa (32 kohta) ja vuonna 2014 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa (32 kohta) estäminen määritellään tilanteeksi, jossa toimija ei voi tulla markkinoille loukkaamatta toisen toimijan immateriaalioikeuksia. On kuitenkin huomattava, että patentin pätevyyden toteamista koskevat päätökset eivät yksinään estä riskialtista markkinoille tuloa ja että sen esteenä voisi olla ainoastaan päätös, jossa todetaan kyseessä olevan immateriaalioikeuden loukkaus, toisin sanoen kyseisen patentin loukkaus (ks. edellä 359 ja 361 kohta). Siten vuonna 2004 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa mainitut ”tuomioistuimen päätökset” (32 kohta) ja vuonna 2014 annetuissa suuntaviivoissa mainitut ”tuomioistuimen antamat lopulliset tuomiot” (33 kohta), joiden katsotaan osoittavan varmuudella estämisen, eivät viittaa patentin pätevyyden toteamista koskeviin päätöksiin vaan päätöksiin, joissa tätä patenttia todetaan loukatun.

371

Toisin kuin kantajat väittävät, komissio ei ole myöskään jättänyt huomiotta vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen suosituksia, jotka koskevat potentiaalisen kilpailun arviointia tilanteessa, jossa estämistä ei ole todettu tuomioistuimen antamalla tuomiolla. Tältä osin on todettava, että vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 31 kohdan mukaan toimijaa ”voidaan pitää mahdollisena kilpailijana tuotemarkkinoilla, jos on todennäköistä, että se tekisi sopimuksen puuttuessa tarvittavat lisäinvestoinnit tullakseen merkityksellisille markkinoille, jos tuotteen hinnoissa tapahtuisi pieni mutta pysyvä korotus”, ja ”todennäköistä markkinoille tuloa olisi arvioitava realistisista lähtökohdista, toisin sanoin käsiteltävänä olevaan tapaukseen liittyvien tosiseikkojen perusteella”. Samojen suuntaviivojen 33 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Jos estämisestä ei ole saatu varmuutta esimerkiksi tuomioistuimen antaman lopullisen tuomion muodossa, sopimuspuolten on ratkaistessaan sitä, ovatko ne mahdollisia kilpailijoita, käytettävä lähtökohtana kaikkia kyseisenä ajankohtana saatavilla olevia todisteita. Tällaisia ovat muun muassa mahdollisuus siihen, että immateriaalioikeuksia loukataan, ja siihen, että on tehokkaita keinoja kiertää olemassa olevat immateriaalioikeudet. Jo tehdyt tuntuvat investoinnit tai edistyneet suunnitelmat tulla tietyille markkinoille voivat tukea näkemystä siitä, että sopimuspuolet ovat mahdollisia kilpailijoita, vaikka estämistä ei voidakaan sulkea pois. – –”

372

Kuten edellä 323 ja 325 kohdasta ilmenee, komissio on soveltanut esillä olevassa asiassa tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien arviointiperustetta osoittaakseen, että kyseiset rinnakkaisvalmisteiden tuottajat olivat potentiaalisia kilpailijoita, ja vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen edellä mainittujen kohtien mukaisesti se ei ole tukeutunut siten siihen, että markkinoille tulo ei ole mahdotonta, vaan todennäköiseen markkinoille tuloon, jota on arvioitu realistisista lähtökohdista ja muun muassa osapuolten välisiä oikeudenkäyntejä, niiden tuotteiden kehitysvaihetta ja niiden toimenpiteitä myyntiluvan saamiseksi koskevien käytettävissä olleiden tietojen perusteella (ks. myös jäljempänä 432–438, 579–585 ja 718–722 kohta). Jos kantajien väitteitä pitäisi tulkita siten, että niillä kyseenalaistetaan komission toteamus rinnakkaisvalmisteiden tuottajien todennäköisestä markkinoille tulosta, niitä tarkastellaan jäljempänä arvioitaessa väitteitä, joilla kiistetään kunkin näistä yhtiöistä asema potentiaalisena kilpailijana.

373

On vielä lisättävä, että toisin kuin väliintulija väittää, juuri tästä rinnakkaisvalmisteiden tuottajien todennäköisyyttä tulla markkinoille koskevasta arvioinnista, sellaisena kuin sitä edellytetään vuonna 2004 ja vuonna 2014 annetuissa teknologiansiirtosopimuksia koskevissa suuntaviivoissa ja sellaisena kuin komissio on sen suorittanut, seuraa, että potentiaalisen kilpailun olemassaoloa ei voida päätellä ipso facto siitä, että estämistä ei ole osoitettu, vaan sen toteen näyttäminen edellyttää todellista arviointia, joka voi johtaa siihen, että yhtiötä ei pidetä potentiaalisena kilpailijana huolimatta siitä, että patenteista ei seuraa estämistä.

Riidanalaiseen päätökseen sisältyvä ristiriita

374

Kantajien mukaan komission kanta on ristiriidassa sen riidanalaisessa päätöksessä Servierin määräävästä asemasta esittämän arvioinnin kanssa. Ne väittävät erityisesti, että komissio on ristiriitaisesti katsonut Servierin määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa riidanalaisen päätöksen osassa, että Servierin patenteilla on markkinoilta sulkeva vaikutus (riidanalaisen päätöksen 2572, 2857 ja 2972 perustelukappale), ja SEUT 101 artiklaa koskevassa riidanalaisen päätöksen osassa, ettei näiden patenttien seurauksena ollut rinnakkaisvalmisteiden tuottajien markkinoilta sulkevaa riskiä.

375

Tämä ristiriitaa koskeva väite voidaan jo tässä vaiheessa hylätä ilman, että asiassa täytyisi ottaa kantaa komission esittämään määritelmään relevanteista markkinoista sen arvioidessa riidanalaisten sopimusten kilpailua rajoittavia vaikutuksia ja Servierin määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

376

Ensinnäkin on todettava, että vaikka komissio on todella katsonut riidanalaisessa päätöksessä (2857 ja 2972 perustelukappale), ettei markkinoilla ollut tosiasiallisesti elinkelpoista kilpailua, relevanttien markkinoiden eli perindopriilin vaikuttavan aineen tuotantoteknologian tuotantoketjun alkupään markkinoiden määrittämiseksi ja määräävän markkina-aseman määrittämiseksi SEUT 102 artiklan soveltamisen kannalta näissä perustelukappaleissa käytetty elinkelpoisuuden käsite poikkeaa käsitteestä, jota on käytetty SEUT 101 artiklan soveltamisen yhteydessä markkinoille tuloon liittyvän taloudellisen elinkelpoisuuden määrittämiseksi. Sillä on ymmärrettävä tarkoitettavan laajemmin ”taloudellista ja sääntelyyn liittyvää elinkelpoisuutta” (riidanalaisen päätöksen alaviite 3386; ks. myös riidanalaisen päätöksen 2748 ja 2754 perustelukappale). Sen osoittamiseksi, että komission riidanalaisen päätöksen 2857 ja 2972 perustelukappaleessa esittämillä arvioinneilla ei ole merkitystä esillä olevan asian kannalta, voidaan vielä todeta, että nämä arvioinnit koskevat todellisen ja toimivan kilpailun olemassaoloa relevanteilla markkinoilla eivätkä potentiaalisten kilpailijoiden markkinoille tuloon liittyviä näkymiä.

377

Toiseksi on vielä huomattava, että kantajien ja väliintulijoiden mainitsemissa muissa riidanalaisen päätöksen kohdissa (2571 ja 2572 perustelukappale), jotka koskevat lopputuotteen markkinoiden määrittämistä ja määräävän aseman toteamista näillä markkinoilla, komissio katsoo, että Servierin patentit olivat huomattavia mutta eivät ehdottomia markkinoille pääsyn esteitä, potentiaalista kilpailua näillä markkinoilla koskevan arviointinsa mukaisesti.

Riidanalaisen päätöksen ja komission muiden päätösten välinen ristiriita

378

Kantajien ja väliintulijan mukaan komission kanta on ristiriidassa joidenkin sen aikaisempien päätösten kanssa ([SEUT 101] artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 6.10.1994 tehty komission päätös 94/770/EY (asia IV/34.776 – Pasteur Merieux/Merck) ja asetuksen N:o 139/2004 6 artiklan mukaisesta menettelystä 26.11.2013 annettu komission päätös C(2013) 8535 final (asia COMP/M.6944 – Thermo Fisher Scientific/Life Technologies)). Vaikka näissä muissa päätöksissä komissio olisi päätellyt patenteista tai patenttiriidoista, etteivät rinnakkaisvalmisteiden tuottajat aiheuttaneet voimakasta kilpailupainetta, se katsoi riidanalaisessa päätöksessä, huolimatta näistä samoista oikeudenkäynneistä, jotka voivat johtaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajien sulkemiseen markkinoilta, että nämä viimeksi mainitut olivat Servierin potentiaalisia kilpailijoita, jotka kykenivät kohdistamaan Servierin perindopriiliin voimakkaan kilpailupaineen.

379

Tältä osin on katsottava, että riidanalainen päätös ei ole mitenkään ristiriidassa kantajien ja väliintulijan mainitsemien komission päätösten kanssa. Koska patentit eivät ole lähtökohtaisesti ylitsepääsemättömiä esteitä kilpailijan markkinoille tulolle, mutta voivat muodostaa tällaisia esteitä patenttioikeudenkäynnin lopputuloksen mukaan ja vaikuttaa tosiasiallisiin ja konkreettisiin mahdollisuuksiin päästä näille markkinoille (ks. edellä 359–368 kohta ja jäljempänä 442–453, 589–597 ja 726–735 kohta), ei ole poissuljettua, että komissio on voinut joissakin päätöksissään, kuten edellä mainituissa kahdessa päätöksessä, tukeutua patenttien olemassaoloon päätelläkseen siitä potentiaalisen kilpailun puuttumisen. Komissio on näissä kahdessa päätöksessä katsonut, että markkinoille pääsylle oli esteitä tai ettei potentiaalista kilpailua ollut, tukeutumalla paitsi patentteihin tai patenttiriitoihin, myös muihin tekijöihin, kuten myyntilupien saamisen vaikeuteen, vaadittujen investointien suuruuteen tai olemassa oleviin kaupallisiin suhteisiin, minkä vuoksi ei voida päätellä, että patentit tai patenttiriidat olisivat sellaisinaan esteenä potentiaalisen kilpailun ilmenemiselle.

380

Kaiken edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt virhettä katsoessaan, että Servierin patentit eivät olleet esillä olevassa asiassa ylitsepääsemättömiä esteitä rinnakkaisvalmisteiden tuottajien markkinoille pääsylle. Riidanalaisten sopimusten tekoajankohtana yhdessäkään loukkauskannetta koskevassa lopullisessa päätöksessä ei ollut todettu kyseisten yhtiöiden tuotteiden loukkaavan patentteja.

381

On vielä ratkaistava, onko komissio arvioinut oikein, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajilla oli kunkin niistä erityispiirteet huomioon ottaen tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä kyseisille markkinoille, ja tässä tarkoituksessa on vastattava kutakin riidanalaista sopimusta koskevien erityisten perustelujen yhteydessä esitettyihin väitteisiin, joilla kyseenalaistetaan tällaiset mahdollisuudet. Tässä vaiheessa on täsmennettävä, että näitä väitteitä, jotka kohdistuvat komission arviointiin rinnakkaisvalmisteiden tuottajien tosiasiallisista ja konkreettisista mahdollisuuksista päästä markkinoille, on tarkasteltava seuraavien neljän periaatteen ja perustelun valossa.

382

Ensinnäkin on huomattava, että tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee (ks. edellä 318 kohta), että potentiaaliseksi kilpailijaksi luokittelemisen täytyy perustua olennaisesti yrityksen kykyyn päästä kyseisille markkinoille ja että sen aikomus tulla näille markkinoille – jolla on merkitystä tutkittaessa, voidaanko sitä pitää potentiaalisena kilpailijana – on vain täydentävä seikka. Tarkemmin ottaen aikomus tulla markkinoille ei ole välttämätön potentiaalisen kilpailun toteamiseksi kyseisillä markkinoilla (tuomio 14.4.2011, Visa Europe ja Visa International Service v. komissio, T-461/07, EU:T:2011:181, 169 kohta), eikä se myöskään voi kyseenalaistaa tätä kilpailua, mutta kun tämä aikomus on näytetty toteen, se voi kuitenkin vahvistaa kykyä päästä markkinoille ja siten osaltaan myötävaikuttaa tietyn toimijan luokitteluun potentiaaliseksi kilpailijaksi.

383

Tästä seuraa myös, että oikeuskäytännössä edellytetty arviointiperuste, jonka mukaan markkinoille tulon on oltava taloudellisesti elinkelpoisen strategian mukaista, ei ole itsenäinen ja kykyä tulla markkinoille koskevasta pääasiallisesta arviointiperusteesta ja aikomusta tulla markkinoille koskevasta täydentävästä arviointiperusteesta erillinen arviointiperuste (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Xellia Pharmaceuticals ja Alpharma v. komissio, T-471/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:460, 81 kohta). Se mainitaan kyseisissä tuomioissa selityksenä markkinoille tulon tosiasiallisuudelle ja konkreettisuudelle ja edeltää ilmoitusta kykyä tulla markkinoille koskevasta pääasiallisesta arviointiperusteesta ja aikomusta tulla markkinoille koskevasta täydentävästä arviointiperusteesta, joiden esitetään ”väistämättä seuraavan” siitä. Näissä samoissa tuomioissa ei tarkastella sitä erikseen ja riippumatta markkinoille tuloa koskevan kyvyn ja aikomuksen tutkimisesta, sillä siitä, että yrityksellä on kyky tulla markkinoille tuotanto- ja markkinointikeinojensa vuoksi sekä taloudellisten resurssiensa vuoksi ja samalla aikomus tulla näille markkinoille tuotto- ja kannattavuusnäkymien vuoksi, voidaan kohtuudella päätellä, että tämä markkinoille tulo on kyseisen yrityksen taloudellisesti elinkelpoisen strategian mukaista.

384

Toiseksi on todettava, että kuten komissio katsoo perustellusti riidanalaisessa päätöksessä (1172 perustelukappale; ks. myös edellä 351 kohta), osapuolten itsensä tekemät arvioinnit kantajien patenttien mitättömyyden tai loukkauksen mahdollisuuksista voidaan ottaa huomioon määritettäessä, oliko rinnakkaisvalmisteiden tuottajilla tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 141 kohta). Kun Servierin patenttien loukkauksesta ja pätevyydestä ei ole viranomaisen päätöstä, osapuolten itsensä tekemät arvioinnit näiden patenttien mitätöimisen tai loukkauksen mahdollisuuksista voivat antaa viitteen näiden osapuolten aikomuksista, etenkin kanteiden nostamisen osalta. Erityisesti silloin, kun rinnakkaisvalmisteiden tuottajat ovat tehneet nämä arvioinnit, ne voivat osaltaan osoittaa niiden aikomuksen tulla markkinoille, kun otetaan huomioon niiden subjektiivinen käsitys kyseisistä patenteista, mutta eivät sellaisinaan niiden kykyä tulla markkinoille, kun otetaan huomioon, että ainoastaan kansallisilla tuomioistuimilla ja EPO:lla on toimivalta todeta patenttien loukkaus ja pätevyys (ks. edellä 243 ja 359 kohta). Siltä osin kuin aikomusta pidetään merkityksellisenä arviointiperusteena määritettäessä tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille (ks. edellä 382 kohta), tästä seuraa, että osapuolten subjektiiviset arvioinnit voidaan pätevästi ottaa huomioon tällaisia mahdollisuuksia määritettäessä. On kuitenkin täsmennettävä, että koska aikomus tulla markkinoille – jolla on merkitystä tutkittaessa, voidaanko yhtiötä pitää potentiaalisena kilpailijana – on vain täydentävä seikka, nämä arvioinnit ovat myös ainoastaan täydentäviä määritettäessä, onko kyseinen yhtiö potentiaalinen kilpailija. Niiden tueksi on esitettävä muita seikkoja, jotka voivat yhtä lailla osoittaa yhtiön markkinoille tuloa koskevat aikomukset.

385

Kolmanneksi tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia päästä markkinoille arvioidaan riidanalaisten sopimusten tekemispäivänä (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 138, 139 ja 203 kohta ja tuomio 8.9.2016, Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio, T-460/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:453, 94 ja 95 kohta). Määritettäessä, rajoittavatko tällaiset sopimukset kilpailua SEUT 101 artiklassa tarkoitetulla tavalla, on selvitettävä olemassa oleva tai potentiaalinen kilpailu markkinoilla ajankohtana, jona ne on tehty. Tästä seuraa, että huomioon ei voida ottaa perusteluja ja asiakirjoja, jotka koskevat tietoja riidanalaisten sopimusten tekemistä myöhemmältä ajalta, sillä tällaiset tiedot heijastavat näiden sopimusten täytäntöönpanoa eivätkä kilpailutilannetta markkinoilla niiden tekemisajankohtana.

386

Neljänneksi todistustaakka kilpailijan tosiasiallisista ja konkreettisista mahdollisuuksista päästä markkinoille sekä laajemmin kilpailusääntöjen rikkomisen osoittamisesta (asetuksen N:o 1/2003 2 artikla) kuuluu komissiolle (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 105 kohta). Siltä osin kuin olennainen osa tiedoista, joiden perusteella voidaan osoittaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajien kyky ja aikomus tulla markkinoille ja siten niiden tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä niille, ovat kuitenkin kyseisten yhtiöiden sisäisiä tietoja, joiden hankkimiseen viimeksi mainituilla on parhaat edellytykset, on katsottava, että komissio on teknisiä, lainsäädännöllisiä, kaupallisia tai rahoituksellisia vaikeuksia koskevien vastakkaisten todisteiden puuttuessa näyttänyt riittävästi toteen tällaisten mahdollisuuksien olemassaolon asian olosuhteissa, jos se on esittänyt useita yhtäpitäviä todisteita, jotka ovat osoitus vähintäänkin kyseisen tuotteen tuotantoon ja markkinointiin tähtäävistä järjestelyistä riittävän lyhyessä ajassa, jotta ne kohdistuisivat markkinoilla olevaan toimijaan. Tällaisista järjestelyistä voidaan päätellä, että kyseisellä yhtiöllä oli paitsi kyky myös aikomus ottaa riski markkinoille tulosta (ks. vastaavasti vuonna 2014 annettujen teknologiansiirtosopimuksia koskevien suuntaviivojen 33 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 8.9.2016, Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio, T-467/13, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2016:450, 81 kohta).

391

Heti alkuun on todettava, että komissio ei ole tutkinut irralleen riidanalaisessa päätöksessä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen laillisuutta. Riidanalaisen päätöksen 1154 perustelukappaleesta ilmenee, että määrittääkseen, olivatko kyseiset sopimukset tarkoitukseen perustuvia kilpailunrajoituksia, komissio ei ole tyytynyt tutkimaan, sisälsivätkö ne riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja, vaan se on myös arvioinut, olivatko sovinnon osapuolet potentiaalisia kilpailijoita ja perustuivatko riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot sellaiseen arvonsiirtoon alkuperäisvalmisteen kehittäjältä rinnakkaisvalmisteen tuottajalle, joka merkitsi tälle yhtiölle kannustinta luopua kilpailupaineen aiheuttamisesta patentinhaltijana olevalle yhtiölle. Kantajat ja väliintulija eivät näin ollen voi väittää, että komissio olisi katsonut, että pelkästään riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen sisällyttäminen sovintoon riittäisi osoittamaan sen kilpailunvastaisuuden.

392

Siltä osin kuin kyse on kantajien ja väliintulijan väitteistä, jotka koskevat riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen välttämätöntä sisällyttämistä kaikkiin sovintoihin, on viitattava edellä 258–275 kohdassa esitettyihin perusteluihin, joissa esitetään edellytykset, joiden täyttyessä komissio voi todeta tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen tällaisten ehtojen tapauksessa.

393

Kantajien ja väliintulijan väitteet, jotka koskevat liitännäisrajoitusten teorian soveltamista esillä olevassa asiassa, on hylättävä edellä 291 kohtaan viitaten.

394

Tarkasteltaessa kantajien väitettä, jonka mukaan komissio on jo pitänyt ongelmattomana sopimusta, jossa rinnakkaisvalmisteiden tuottaja sitoutuu vetäytymään markkinoilta rinnakkaisen oikeusriidan ratkaisua odotettaessa korvausta vastaan, mikäli tämä riita hävitään, on huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluva yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tilanteita ei kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 13.12.1984, Sermide, 106/83, EU:C:1984:394, 28 kohta ja tuomio 14.5.1998, BPB de Eendracht v. komissio, T-311/94, EU:T:1998:93, 309 kohta).

395

On kuitenkin korostettava, että kun yritys on toiminnallaan rikkonut SEUT 101 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttää seuraamuksia sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle ei ole määrätty sakkoa. Vaikka oletettaisiinkin, että komissio olisi tehnyt virheen katsoessaan, että Lundbeck-Neolab-sopimukset olivat SEUT 101 artiklan 1 kohdan mukaisia, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen pitäisi sovittaa yhteen laillisuusperiaatteen, jonka mukaan kukaan ei voi vedota omaksi edukseen jonkun muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen, noudattamisen kanssa (tuomio 31.3.1993, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120, 197 kohta ja tuomio 14.7.1994, Parker Pen v. komissio, T-77/92, EU:T:1994:85, 86 kohta).

396

Joka tapauksessa riidanalaiset sopimukset eroavat merkittävästi Lundbeck-Neolab-sopimuksista, jotka komissio on todennut kilpailuoikeuden kannalta ongelmattomiksi [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 19.6.2013 antamassaan päätöksessä C(2013) 3803 final (asia AT/39226 – Lundbeck). Tämän päätöksen 164 perustelukappaleesta ilmenee, että Neolab tuli lokakuussa 2002 Yhdistyneen kuningaskunnan sitalopraamimarkkinoille, että Lundbeck oli nostanut yhtä patenteistaan koskevan loukkauskanteen marraskuussa 2002 ja että Neolab oli tuolloin nostanut vastakanteen, jotta riidanalainen patentti julistettaisiin mitättömäksi. Neolab oli kansallisessa tuomioistuinmenettelyssä annetun vapaaehtoisen kieltomääräyksen (”voluntary injunction”) yhteydessä sitoutunut ensimmäisellä sopimuksella olemaan myymättä rinnakkaisvalmistettaan, kunnes Lundbeckin ja Lagap-nimisen yhtiön välisessä samaa patenttia koskevassa rinnakkaisessa asiassa olisi annettu tuomio, tai viimeistään 30.11.2003 asti. Vastikkeeksi Lundbeck oli sitoutunut maksamaan Neolabille vahingonkorvausta, jos kyseinen patentti julistetaan mitättömäksi. Koska Lundbeck oli kuitenkin tehnyt Lagapin kanssa sovinnon 13.10.2003, Lundbeck ja Neolab vapautuivat sitoumuksistaan ja Neolab ryhtyi myymään uudelleen rinnakkaisvalmistettaan 30.10.2003. Neolab ja Lundbeck tekivät 22.12.2003 toisella sopimuksella sovinnon, jossa määrättiin, että Lundbeck maksaa Neolabille vahingonkorvausta, jolla oli tarkoitus korvata se, ettei rinnakkaisvalmistetta ollut mahdollista myydä vapaaehtoisen kieltomääräyksen kattaman ajanjakson aikana, ja että molemmat sopimuspuolet luopuvat riidanalaisen patentin loukkausta ja sen mitättömyyttä koskevan oikeudenkäynnin jatkamisesta 31.3.2004 asti.

397

Ensimmäinen sopimus poikkesi esillä olevassa asiassa kyseessä olevista sopimuksista, koska se oli tehty rinnakkaisvalmisteiden tuottajan ensimmäisen markkinoille tulon jälkeen, koska kyseinen rajoitus näytti perustuvan tuomioistuimen antamaan kieltomääräykseen, koska sen tarkoituksena oli ainoastaan sitoumus olla pitämättä tuotetta kaupan rajatun ajanjakson aikana, eli kunnes samaa asiaa koskeva riita olisi ratkaistu, ja koska siinä määrättiin alkuperäisvalmisteen tuottajan maksamista korvauksista ainoastaan siinä tapauksessa, että sen patentti julistetaan mitättömäksi.

398

Vaikka toisessa sopimuksessa määrättiin alkuperäisvalmisteen tuottajan suorittamasta maksusta rinnakkaisvalmisteen tuottajalle, se kuitenkin poikkesi niin ikään riidanalaisista sopimuksista, koska rinnakkaisvalmisteiden tuottaja toimi jo markkinoilla sopimuksen tekemisajankohtana ja koska siinä ei kyseenalaistettu tätä markkinoilla toimimista. Lisäksi alkuperäisvalmisteen tuottajan suorittamalla maksulla rinnakkaisvalmisteen tuottajalle oli tarkoitus ainoastaan korvata se, ettei rinnakkaisvalmistetta ollut mahdollista myydä vapaaehtoisen kieltomääräyksen kattaman ajanjakson aikana, ja välttämään siten Neolabin tällä perusteella nostama vahingonkorvauskanne.

399

Tarkasteltaessa vielä kantajien väitettä, jonka mukaan komission on osoitettava, että oikeudenkäynnin jatkaminen on tarpeen ja riittävää kilpailun säilyttämiseksi, voidakseen todeta, että sen keskeyttäminen merkitsee kilpailunrajoitusta, on huomattava, että tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen määritelmä (ks. edellä 220 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ei velvoita komissiota mittaamaan kilpailun tasoa, johon riidanalainen sopimus voi vaikuttaa, eikä myöskään näyttämään, että oikeudenkäynnin jatkaminen olisi tarpeen kilpailun säilymiseksi.

406

Aluksi on todettava, että komissio ei ole katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että pelkkä arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle riittäisi yksinään osoittamaan riittävän vahingollisuuden kilpailulle. Riidanalaisen päätöksen 1154 perustelukappaleesta ilmenee, että määrittääkseen, olivatko kyseiset sopimukset tarkoitukseen perustuvia kilpailunrajoituksia, komissio on tutkinut, olivatko sovintojen osapuolet potentiaalisia kilpailijoita, sisälsivätkö ne riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja ja oliko alkuperäisvalmisteiden tuottaja saanut rinnakkaisvalmisteiden tuottajalta riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevan sitoumuksen arvonsiirtoa vastaan (ks. myös edellä 265–272 kohta).

407

Lisäksi edellä 265–273 kohdasta ilmenee, että kun kahden potentiaalisen kilpailijan välillä on tehty patentteja koskeva sovintosopimus, joka sisältää kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, toteamus tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta voidaan perustaa yksin rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kannustimeen sitoutua näihin ehtoihin.

408

Kantajien ja väliintulijan esittämillä väitteillä ei voida kyseenalaistaa tätä toteamusta.

409

Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan alkuperäisvalmisteiden tuottajien on tehtävä sovintosopimuksissa rinnakkaisvalmisteiden tuottajia suurempia myönnytyksiä, koska niihin kohdistuvat suuremmat oikeudenkäynteihin liittyvät riskit, on todettava, kuten komissio korostaa, että kantajat eivät ole esittäneet mitään näyttöä tämän väitteensä tueksi vaan ovat tyytyneet viittaamaan väitetiedoksiantoon antamaansa vastaukseen. Lisäksi vaikka oletettaisiinkin, että alkuperäisvalmisteiden tuottajan suurempi riski olisi näytetty toteen, tällaisella riskillä ei voitaisi perusteella käänteistä arvonsiirtoa, joka merkitsee rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustinta luopua markkinoille tuloa koskevista pyrkimyksistään.

410

Väliintulijan väitteistä, joiden mukaan lääkehintojen vahvistamista koskevat kansalliset järjestelmät ovat epäedullisia alkuperäisvalmisteiden tuottajille eikä kansallisten tuomioistuinmekanismien avulla voida korvata tehokkaasti rinnakkaisvalmisteiden riskialtista markkinoille tuomista, on todettava, että vaikka nämä olosuhteet oletettaisiin toteen näytetyiksi, ne eivät ole omiaan oikeuttamaan sopimusta, jolla on kilpailunvastainen tarkoitus. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ei nimittäin voida hyväksyä sitä, että yritykset yrittävät lievittää liian epäsuotuisina pitämiensä oikeussääntöjen vaikutuksia sopimalla yhteisjärjestelyistä, joiden tarkoituksena on korjata nämä haitat sillä verukkeella, että nämä säännöt aiheuttavat epätasapainon yritysten vahingoksi (tuomio 27.7.2005, Brasserie nationale ym. v. komissio, T-49/02–T-51/02, EU:T:2005:298, 81 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 15.10.2002, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582, 487 ja 488 kohta).

411

Siltä osin kuin kyse on kantajien väitteistä, joiden mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon kaupalliset perusteet ja sovintosopimusten osapuolten voittoja koskevat näkymät arvioidakseen, oliko arvonsiirtoa pidettävä kannustimena, edellä 277 kohdasta ilmenee, että sen määrittämiseksi, onko arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustin hyväksyä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot, komissio on perustellusti tutkinut, vastasiko arvonsiirto rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle sovinnosta aiheutuneita erityisiä kustannuksia. Merkityksellinen arviointiperuste liittyy siten rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuneiden sovintoon erottamattomasti liittyvien kustannusten yksilöimiseen eikä sovinnon osapuolten kaupallisten perusteiden huomioon ottamiseen.

412

Lisäksi on todettava kaikista edellä olevissa kolmessa kohdassa mainituista väitteistä, että se, että kilpailua rajoittavan menettelytavan käyttöön ottaminen voi osoittautua yrityksen kannalta kaikkein kannattavimmaksi tai vähiten riskipitoiseksi ratkaisuksi, ei ole esteenä SEUT 101 artiklan soveltamiselle (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2004, Corus UK v. komissio, T-48/00, EU:T:2004:219, 73 kohta ja tuomio 8.7.2004, Dalmine v. komissio, T-50/00, EU:T:2004:220, 211 kohta) erityisesti silloin, kun kyse on maksujen suorittamisesta tosiasiallisille tai potentiaalisille kilpailijoille, jotta ne pysyttelevät poissa markkinoilta (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 379 ja 380 kohta).

413

Toiseksi kantajat eivät voi kritisoida komissiota siitä, että se on poikennut riidanalaisen päätöksen 1154 perustelukappaleessa mainituista kolmesta arviointiperusteesta luokittelemalla rinnakkaisvalmisteiden tuottajien aikaistettua markkinoille tuloa koskevat sopimukset laillisiksi, vaikka nämä sopimukset sisältäisivätkin merkittävän kannustimen. Riidanalaisen päätöksen 1138, 1200 ja 1203 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on ainoastaan todennut, että sovintosopimus, jonka mukaan rinnakkaisvalmiste voidaan tuoda markkinoille ennen riidanalaisen patentin voimassaoloajan päättymistä, voi merkitä kilpailua edistävää ja siten laillista sopimusta. Jos osapuolet sopivat tällaisessa sopimuksessa rinnakkaisvalmisteen aikaistetusta markkinoille tulon päivämäärästä, ne eivät kuitenkaan määrää alkuperäisvalmisteen tuottajan myöntämästä kannustimesta rinnakkaisvalmisteen tuottajalle, jotta viimeksi mainittu viivyttäisi tuotteensa tuomista markkinoille.

414

Kantajat eivät voi kritisoida komissiota myöskään siitä, että se ei ole käynnistänyt tutkintaa 57 sovintosopimuksesta, jotka on luetteloitu sen vuosittain toteutettavassa seurannassa ja jotka käsittävän arvonsiirron. On huomattava, että kun yritys on toiminnallaan rikkonut SEUT 101 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttää seuraamuksia sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle ei ole määrätty sakkoa, sillä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen on sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen, jonka mukaan kukaan ei voi vedota omaksi edukseen jonkun muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen, noudattamisen kanssa (ks. edellä 395 kohta). Patenttiriitaa koskevaa sovintosopimusta ei voida pitää lainvastaisena pelkästään sillä perusteella, että se sisältää arvonsiirron alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle, eikä komissio ole hyväksynyt tällaista lähestymistapaa riidanalaisessa päätöksessä, jossa se on perustellusti tutkinut, olivatko sovintojen osapuolet potentiaalisia kilpailijoita, sisälsivätkö sopimukset riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja ja oliko alkuperäisvalmisteiden tuottaja saanut rinnakkaisvalmisteiden tuottajalta riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevan sitoumuksen arvonsiirtoa vastaan (ks. edellä 406 kohta).

415

Kolmanneksi kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se on hyväksynyt merkittävää arvonsiirtoa koskevan laajentavan tulkinnan ottaessaan huomioon markkinaehtojen mukaisesti tehdyt lisäsopimukset. Kuten komissio kuitenkin toteaa aivan oikein riidanalaisen päätöksen 1190 perustelukappaleessa, alkuperäisvalmisteiden tuottajan kannustin kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen hyväksymiseen voi toteutua sovintosopimuksen lisäsopimuksen muodossa. Vaikka lisäsopimukset ovat tavanomaisia kauppasopimuksia, jotka voisivat olla olemassa itsenäisesti, komissio on perustellusti tutkinut esillä olevassa asiassa, merkitsivätkö tietyt kyseisten riitojen sovintosopimusten olennaisen osan muodostavat lisäsopimukset arvonsiirtoja patentinhaltijalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle.

416

Neljänneksi kantajat kritisoivat komissiota siitä, että se on ottanut huomioon rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kannustimet jatkaa oikeudenkäyntiä pelkästään potentiaalisen kilpailun arvioimisen eikä arvonsiirron arvioimisen yhteydessä. Edellä 277 kohdasta ilmenee kuitenkin, että sen määrittämiseksi, onko arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustin hyväksyä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot, komissio on perustellusti tutkinut, vastasiko arvonsiirto rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle sovinnosta aiheutuneita erityisiä kustannuksia. Merkityksellinen arviointiperuste liittyy siten rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuneiden sovintoon erottamattomasti liittyvien kustannusten yksilöimiseen eikä mahdolliseen tietojen epäsymmetriaan osapuolten välillä tai niiden kaupallisiin intresseihin.

417

Kantajat väittävät vielä, että komissio on jättänyt huomiotta tietyt Tevan, Krkan ja Lupinin kanssa tehtyjen sopimusten ehdot, jotka saattoivat nopeuttaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajien markkinoille tuloa. Tätä väitettä tarkastellaan kyseisiä sopimuksia koskevien kanneperusteiden yhteydessä.

418

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että komissio on määritellyt asianmukaisesti omaksutut kolme arviointiperustetta luokitellakseen patenttiriitoja koskevat sovintosopimukset tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi, eikä se näin ollen ole tehnyt oikeudellista virhettä, joka koskisi tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä.

525

Siltä osin kuin kyse on oikeudellisista virheistä, jotka komission väitetään tehneen luokitellessaan Niche- ja Matrix-sopimukset tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi tutkimatta, olivatko ne ”niin omiaan” aiheuttamaan kielteisiä vaikutuksia, vaikka niiden myönteiset vaikutukset olivat kaksijakoisia (ks. edellä 503 kohta), on viitattava edellä 223–226, 304–306 ja 418 kohtaan. Kaksijakoisista mahdollisista vaikutuksista, joihin kantajat vetoavat tukeutuen patentteja koskeviin vaikeuksiin, sekä teknisistä, lainsäädännöllisistä, kaupallisista ja rahoituksellisista vaikeuksista, joita Niche ja Matrix olivat kohdanneet, on todettava, että komissio katsoi pätevästi, etteivät ne estäneet Nichen ja Matrixin tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia kilpailla kantajien kanssa (ks. edellä 501 kohta), eikä niistä siten voida päätellä, että Niche- ja Matrix-sopimuksilla olisi kaksijaksoisia mahdollisia vaikutuksia.

526

Siltä osin kuin kyse on arviointivirheistä, joihin asiassa on vedottu, on tutkittava kantajien väitteet, jotka koskevat Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvää Nicheä ja Matrixia koskevaa kannustinta sekä tähän läheisesti liittyvää rajoitusta, joka koskee niiden pyrkimyksiä kilpailla alkuperäisvalmisteen tuottajan kanssa, sillä näiden edellytysten täyttyessä on todettava, että kyseessä on tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus (ks. edellä 272 kohta). Tältä osin on täsmennettävä, että kantajat eivät kyseenalaista Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyviä kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, jotka itsessään rajoittavat kilpailua (ks. edellä 257 kohta), mutta väittävät, että nämä ehdot eivät ole riittävän vahingollisia esillä olevassa asiassa, ja kiistävät sen, että Niche- ja Matrix-sopimuksissa määrättyjä arvonsiirtoja voitaisiin pitää kannustinta merkitsevinä arvonsiirtoina.

527

Aluksi on muistettava, että yksinomaan alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle tapahtuvan arvonsiirron olemassaolon perusteella ei voida katsoa, että tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus on olemassa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että perusteeton käänteinen maksu on osa sovinnon tekemistä, toisin sanoen silloin, kun rinnakkaisvalmisteiden tuottajaa on kannustettu kyseisellä maksulla noudattamaan patenttien riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja, on katsottava, että tällainen rajoitus on olemassa. Tässä tilanteessa kilpailunrajoitukset, jotka perustuvat patenttien riitauttamatta jättämistä koskeviin ehtoihin ja tuotteiden kaupan pitämisestä luopumista koskeviin ehtoihin, eivät enää liity patenttiin ja sovintoon vaan selittyvät kannustimella (ks. edellä 265 kohta).

528

Sen määrittämiseksi, onko käänteinen maksu eli arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustin hyväksyä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot, on tutkittava sen luonne ja perustelut huomioon ottaen, kattaako se riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset (ks. edellä 277 kohta). Komissio on siten perustellusti tutkinut riidanalaisessa päätöksessä, vastasiko Niche- ja Matrix-sopimuksissa määrätty arvonsiirto rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle sovinnosta aiheutuneita erityisiä kustannuksia (riidanalaisen päätöksen 1333–1337 ja 1461–1464 perustelukappale).

529

Tilanteessa, jossa kilpailunrajoituksia sisältävässä sovintosopimuksessa määrätyllä käänteisellä maksulla on tarkoitus korvata rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuneet sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset, tätä maksua ei lähtökohtaisesti voida pitää kannustimena. Kannustimen ja tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon toteamista ei silti ole poissuljettu tässä tilanteessa. Se edellyttää kuitenkin, että komissio osoittaa, että sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia vastaavat summat, vaikka tämän sovinnon osapuolet olisivat vahvistaneet ne ja esittäneet niiden luvut täsmällisesti, ovat kohtuuttomat (ks. edellä 278 kohta).

530

Riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset kattavat muun muassa rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle riita-asiasta alkuperäisvalmisteiden tuottajaa vastaan aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Näistä kuluista vastaaminen liittyy suoraan tällaiseen sovintoon. Kun sovinnon osapuolet ovat vahvistaneet rinnakkaisvalmisteiden tuottajan oikeudenkäyntikulujen määrän, komissio voi todeta niiden merkitsevän kannustinta vain osoittamalla, että ne ovat suhteettomia (ks. edellä 279 kohta).

531

Sitä vastoin tietyt rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuvat kulut ovat ensi arviolta liian etäisiä riita-asiaan ja sen ratkaisuun nähden, jotta niiden voitaisiin katsoa liittyvän erottamattomasti patenttiriitaa koskevaan sovintoon. Kyse on esimerkiksi patenttia loukkaavien tuotteiden valmistuskustannuksista, jotka vastaavat kyseisten tuotteiden varastoarvoa, sekä näiden tuotteiden kehittämisestä aiheutuneista tutkimus- ja kehityskuluista. Sama koskee summia, jotka rinnakkaisvalmisteiden tuottajan on maksettava kolmansille riidan ulkopuolella tehtyjen sopimusten (esimerkiksi toimitussopimusten) mukaisten sopimusvelvoitteiden perusteella. Näin ollen sopimuspuolten on halutessaan, ettei näiden kulujen maksamista katsota kannustimeksi ja osoitukseksi tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, osoitettava niiden liittyvän erottamattomasti riita-asiaan tai sen ratkaisuun ja perusteltava niiden määrä. Ne voisivat samassa tarkoituksessa myös vedota näiden ensi arviolta riidan sovintoon erottamattomasti liittymättömien kulujen korvauksen merkityksettömään määrään, joka on siten riittämätön ollakseen merkittävä kannustin hyväksyä sovintosopimuksessa määrätyt kilpailua rajoittavat ehdot (ks. edellä 280 kohta).

532

Esillä olevassa asiassa siltä osin kuin kyse on Niche-sopimuksesta, kuten komissio toteaa perustellusti riidanalaisen päätöksen 1322 perustelukappaleessa, kannustimen olemassaolo ilmenee selvästi sopimuksen sanamuodosta, sillä sen 13 artiklassa määrätään, että ”vastikkeeksi [sopimuksessa määrätyistä] sitoumuksista ja huomattavista kustannuksista ja mahdollisista vastuista, jotka Nichelle ja Unichemille saattaisi aiheutua, koska niiden [riidanalaisen] prosessin mukaan valmistetun perindopriilin kehittämisohjelma lakkautettiin, Servier maksaa Nichelle ja Unichemille – –11,8 miljoonan punnan summan”. Kyseiset sitoumukset ovat riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja, joiden maksusta on siis nimenomaisesti määrätty tässä artiklassa.

533

Tätä Niche-sopimuksen sanamuodon tulkintaa ei voida myöskään kyseenalaistaa kantajien väitteellä, jonka mukaan ilmaisu ”vastikkeeksi” on Englannin oikeuden mukainen vakiolauseke, jolla on tarkoitus osoittaa kaikkien sopimusten pätevyyden edellyttämää vastavuoroisuutta. Vaikka tästä pitäisikin päätellä, että tämä ilmaisu on jonkinlainen tyyliseikka, jolle ei ole annettava merkitystä, tämä sanamuoto osoittaa kuitenkin kantajien itsensä mukaan vastavuoroisuutta ja siten sitä, että Niche-sopimuksen 13 artiklassa määrätty summa maksetaan korvauksena kyseisessä sopimuksessa asetetuista velvoitteista.

534

Tätä Niche-sopimuksen tulkintaa ei kumoa myöskään väitetty epäsymmetria alkuperäisvalmisteiden tuottajalle ja rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuvista riskeistä eivätkä liioin väitteet Nichen neuvottelutaidoista. Tällainen riskien epäsymmetria samoin kuin rinnakkaisvalmisteiden tuottajan neuvottelutaidot voivat osaltaan selittää syyt, joiden vuoksi alkuperäisvalmisteiden tuottaja voi päätyä myöntämään merkittäviä käänteisiä maksuja rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle. Merkittävän maksun myöntämisellä on kuitenkin tarkoitus juuri välttää kaikki vähäisetkin riskit siitä, että rinnakkaisvalmisteiden tuottajat voivat tulla markkinoille, ja se tukee siten sitä, että alkuperäisvalmisteiden tuottaja on ostanut näiden yhtiöiden markkinoilta pois pysymisen. Lisäksi on muistettava, että se, että kilpailua rajoittavan menettelytavan käyttöön ottaminen voi osoittautua yrityksen kannalta kaikkein kannattavimmaksi tai vähiten riskipitoiseksi ratkaisuksi, tai se, että sillä pyritään korjaamaan yritykselle epäedullinen epätasapaino, ei ole esteenä SEUT 101 artiklan soveltamiselle (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2004, Corus UK v. komissio, T-48/00, EU:T:2004:219, 73 kohta; tuomio 8.7.2004, Dalmine v. komissio, T-50/00, EU:T:2004:220, 211 kohta ja tuomio 27.7.2005, Brasserie nationale ym. v. komissio, T-49/02–T-51/02, EU:T:2005:298, 81 kohta) erityisesti silloin, kun kyse on maksujen suorittamisesta tosiasiallisille tai potentiaalisille kilpailijoille, jotta ne pysyttelevät poissa markkinoilta (tuomio 8.9.2016, Lundbeck v. komissio, T-472/13, valitus vireillä, EU:T:2016:449, 379 ja 380 kohta).

535

Esillä olevassa asiassa on merkityksetöntä, että Niche-sopimuksessa määrätään määrittämättömän suhdeluvun mukaan, että 11,8 miljoonan punnan suuruinen summa on vastike paitsi riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevista ehdoista, myös muista kuluista, koska tällä muulla korvauksella ei kyseenalaisteta toteamusta siitä, että kantajat ovat ostaneet kyseiset kilpailua rajoittavat ehdot ja että Nichellä on olemassa kannustin noudattaa näitä ehtoja.

536

Niche on esittänyt hallinnollisessa menettelyssä (riidanalaisen päätöksen 1326 perustelukappale) ja kantajat ovat itse esittäneet kirjelmissään näiden muiden kulujen, joita kuvataan Niche-sopimuksessa ”huomattaviksi kustannuksiksi ja mahdollisiksi vastuiksi, joita Nichelle ja Unichemille saattaisi aiheutua, koska niiden [riidanalaisen] prosessin mukaan valmistetun perindopriilin kehittämisohjelma lakkautettiin”, vastaavan Nichen perindopriilin kehittämiskuluja ja Nichen asiakkaille maksettavia korvauksia sen sopimusvelvoitteiden rikkomisesta. Tällaiset kulut eivät ensi arviolta liity erottamattomasti patenttiriidan sovintoon (ks. edellä 531 kohta), eivätkä kantajat ole osoittaneet, että ne olisivat erottamaton osa esillä olevassa asiassa tehtyä sovintosopimusta.

537

Kuten kantajat väittävät, vaikka Nichen asiakkaille ei olisi maksettu korvauksia, jos Niche olisi jatkanut oikeudenkäyntiä kantajia vastaan, tällaiset korvaukset ovat esillä olevassa asiassa liian etäisiä riita-asiaan ja sen ratkaisuun nähden, jotta niitä voitaisiin pitää tähän ratkaisuun erottamattomasti liittyvinä kuluina, koska tällaisia korvauksia oli kantajien mukaan maksettava ”hankkeen vapaaehtoisen keskeyttämisen” tapauksessa, mikä edellyttää asiakkaiden kanssa tehtyjen sopimusten purkamista, ja koska Niche-sopimuksen mukaan Niche saattoi olla päättämättä sopimussuhteita asiakkaisiin ja ainoastaan keskeyttää ne (Niche-sopimuksen 11 artikla). Kantajat myönsivät lisäksi itse istunnossa, että kyseiset korvaukset olisi voitu joutua maksamaan Nichen asiakkaille Niche-sopimuksesta riippumatta. Voidaan myös todeta, että seikoilla, jotka kantajat ovat esittäneet kiistääkseen näiden korvausten määrän, jonka komissio on arvioinut riidanalaisessa päätöksessä 1,3 miljoonaksi punnaksi (riidanalaisen päätöksen 1335 perustelukappale), ei ole todistusarvoa, sillä niissä viitataan joko tätä summaa pienempään määrään tai pelkkiin ilmoituksiin suuremmista summista.

538

Siltä osin kuin kyse on riidanalaisessa päätöksessä mainituista ”oikeudellista kuluista” (riidanalaisen päätöksen 1334 perustelukappale) on todettava, että Niche esitti hallinnollisessa menettelyssä niiden liittyvän kehityskustannuksiin sisältyviin oikeudellisen neuvonantajan kuluihin (riidanalaisen päätöksen 601 perustelukappale), jotka eivät liity erottamattomasti sovintoon (ks. edellä 531 kohta), vaikka kantajat kuvaavat niitä ”asianajo- ja patenttikuluiksi”, jotka voivat kuulua sovintoon erottamattomasti liittyviin oikeudenkäyntikuluihin (ks. edellä 530 kohta). Vaikka oletettaisiinkin, että ”asianajo- ja patenttikuluiksi” väitetty 1,1 miljoonan punnan suuruinen määrä vastaisi oikeudenkäyntikuluja, joiden korvaamisesta voidaan lähtökohtaisesti määrätä sovintosopimuksessa, tämä määrä ei voi kuulua esillä olevassa asiassa tehtyyn sovintosopimukseen erottamattomasti liittyviin kuluihin. Kantajien esittämistä perusteluista ja asiakirjoista ilmenee, että kyseiset kulut liittyivät ajanjaksoon, joka päättyi vuoden 2003 lopussa, eli ennen Nichen ja kantajien välisiä oikeudenkäyntejä (ks. edellä 11, 13 ja 16 kohta), jotka Niche-sopimuksella päätettiin.

539

Ylimääräisenä huomautuksena voidaan vielä todeta, että vaikka tämä 1,1 miljoonan punnan määrä pitäisi lisätä Nichen asiakkaiden kehitys- ja korvauskustannuksiin, joiden suuruudeksi komissio on riidanalaisessa päätöksessä arvioinut 1,2 ja 1,3 miljoonaa puntaa (riidanalaisen päätöksen 1336 perustelukappale) ilman, että kantajat olisivat pätevästi riitauttaneet näitä määriä (ks. muun muassa edellä 537 kohta), saatu kokonaismäärä (3,6 miljoonaa puntaa) olisi selvästi 11,8 miljoonaa puntaa pienempi.

540

Tästä seuraa, että komissio on pätevästi katsonut riidanalaisessa päätöksessä (1348 perustelukappale), että Niche-sopimukseen sisältyi Nichen kannustin noudattaa tässä sopimuksessa määrättyjä kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, ilman että sen olisi lisäksi täytynyt kantajien väittämällä tavalla (ks. edellä 513 kohta) tarkistaa, olisivatko nämä ehdot olleet vähemmän rajoittavia ilman tätä kannustinta merkitsevää maksua. Toteamus kannustimesta noudattaa kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja edellyttää pelkästään tällaisten ehtojen sisällyttämistä sopimukseen riippumatta siitä, ovatko ne enemmän vai vähemmän rajoittavia, ja arviointia kyseisen arvonsiirron kattamista kustannuksista (ks. edellä 528–531 kohta).

541

Tästä seuraa niin ikään, että väite, jonka mukaan komissio on tehnyt arviointivirheen todetessaan, että Nichelle Niche-sopimuksen nojalla maksettu määrä vastasi yli 10 vuoden myyntiennusteita ja yli 20 vuoden bruttovoittomarginaalia, on hylättävä tehottomana (ks. edellä 514 kohta). Vaikka komission oletettaisiin tehneen tällaisen virheen, sillä ei olisi vaikutusta kantajilta Nichelle toteutetun arvonsiirron luokitteluun kannustimeksi, koska edellä 536–538 kohdasta ilmenee, että tämä arvonsiirto ei kattanut sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia ja koska asiassa ei ole väitetty eikä varsinkaan osoitettu, että tämän siirron määrä olisi merkityksetön ja siten riittämätön sen luonnehtimiseksi kannustimeksi.

542

Lisäkannustimesta, joka perustuu Nichelle Biogaran-sopimuksen perusteella maksettuun määrään (riidanalaisen päätöksen 1349–1354 perustelukappale), on todettava, kuten jäljempänä 798–810 kohdassa esitetään yksityiskohtaisesti, että se, että kauppasopimus, jolla ei tavanomaisesti pyritä riidan sopimiseen ja jolla tapahtuu arvonsiirto alkuperäislääkkeiden valmistajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle, liitetään riidan sovintosopimukseen, joka sisältää kilpailua rajoittavia ehtoja, on vakava osoitus ”käänteisen maksun” olemassaolosta, toisin sanoen arvonsiirrosta, jota ei vastaa mikään tähän lisäkauppasopimukseen kuuluva todellinen vastike (ks. jäljempänä 804 kohta), ja että tämä maksu on myös kannustin, jos sillä ei pyritä korvaamaan riidan sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia. Kun on olemassa komission esittämiä seikkoja tai todisteita, jotka voivat tukea tällaista vahvaa osoitusta ja vahvistaa siten käänteisen maksun olemassaolon, sopimuspuolet voivat esittää oman näkemyksensä tosiseikoista tukemalla väitteitään todistein, jotka ne kykenevät toimittamaan ja joiden perusteella voidaan katsoa, että vaikka kauppasopimus liittyy sovintosopimukseen, se on oikeutettavissa muilla syillä kuin kilpailijan sulkemisella markkinoilta käänteisen maksun avulla.

543

Esillä olevassa asiassa komissio esitti useita todisteita, jotka osoittavat Niche-sopimuksen ja Biogaran-sopimuksen välisen yhteyden sekä sen, ettei Biogaran-sopimuksessa määrätyn arvonsiirron ja Nichelle kyseisessä sopimuksessa asetettujen velvoitteiden välillä ole vastaavuutta. Se otti huomioon sen, että sopimukset oli neuvoteltu saman ajanjakson aikana ja tehty samojen yritysten välillä samana päivänä, sekä sen, että molemmissa sopimuksissa oli määrätty maksusta kahdessa erässä, jotka oli määrä maksaa samoina päivinä. Vaikka kantajien mukaan näiden kahden sopimuksen välillä ei ollut yhteyttä, Niche oli ilmoittanut kantajien ehdottaneen Biogaran-sopimusta antaakseen Nichelle ”täysimääräisen korvauksen, josta oli sovittu korvaukseksi yleisen sovintosopimuksen tekemisestä”. Komissio tulkitsi Biogaranin neuvonantajan Nichelle 4.2.2005 osoittaman sähköpostin, jossa todetaan, että ”kun otetaan huomioon kyseessä oleva määrä, meidän on nähdäksemme syytä saada lisäoikeuksia muihin tuotteisiin ja tietty vapaus tuotteiden tarjonnan osalta”, merkitsevän sitä, että määrä, joka oli määrä siirtää Nichelle, oli vahvistettu ennen kuin osapuolet sopivat Biogaran-sopimuksessa kyseessä olevien tuotteiden soveltamisalasta. Komissio katsoi myös, että Biogaran-sopimuksen määräyksissä, erityisesti sen 14.4 ja 14.5 artiklassa, määrättiin sopimuksen automaattisesta purkautumisesta, jos myyntilupia ei saataisi 18 kuukauden kuluessa, jolloin Biogaran ei voisi vaatia Nicheltä vahingonkorvausta, toisin kuin muissa Biogaranin tekemien tuotteiden asiakirja-aineistojen hankkimista koskevien sopimusten määräyksissä. Komissio totesi vielä, että yhtä tuotetta lukuun ottamatta Biogaran ei ollut saanut myyntilupia Nichen luovuttamien asiakirja-aineistojen perusteella ja että sen Biogaran-sopimukseen liittyvä liikevaihto oli 100000 euron ja 200000 euron välillä.

544

Kantajat eivät ole esittäneet mitään väitteitä kyseenalaistaakseen tämän arvioinnin, lukuun ottamatta väitettä, jonka mukaan Biogaranin intressiä Biogaran-sopimuksen tekemiseen ei ollut otettu huomioon. Sen lisäksi, että tällaista intressiä ei voida pitää riittävänä perusteluna Biogaran-sopimuksessa määrätyn arvonsiirron määrälle, voidaan todeta, että riidanalaisen päätöksen 1351 perustelukappaleessa on esitetty useita toteamuksia, jotka kyseenalaistavat tällaisen Biogaranin intressin. Näiden toteamusten, joita kantajat eivät ole riitauttaneet, mukaan määrästä, joka Biogaranin oli määrä siirtää Nichelle, oli sovittu ennen kuin Niche ja Biogaran sopivat Biogaran-sopimuksessa kyseessä olevista tuotteista, ja osapuolet saattoivat irtisanoa tämän sopimuksen 18 kuukauden kuluessa ilman, että kummallakaan olisi oikeutta saada korvausta, eikä Biogaran-sopimuksessa määrätty korvauksesta tapauksessa, jossa luovutettuja myyntilupia ei saataisi tietyssä ajassa. Näin ollen komissio saattoi perustellusti katsoa, että Biogaran-sopimus oli Nichelle tarjottu lisäkannustin Niche-sopimuksen rajoittavien ehtojen hyväksymiseksi.

545

Lisäksi siltä osin kuin kyse on kantajien vaatimuksesta, joilla ne pyrkivät ulottamaan minkä tahansa Biogaranin osalta asiassa T-677/14 hyväksyttävän vaatimuksen riidanalaisen päätöksen kumoamisesta tai sakon määrän alentamisesta koskemaan itseään, on viitattava edellä 89–99 kohtaan.

546

Matrix-sopimuksesta on todettava, että sen 9 artikla on samankaltainen kuin Niche-sopimuksen 13 artikla ja että väitteet, joissa arvostellaan komission arviointia Matrix-sopimuksesta samoista syistä kuin sen arviointia Niche-sopimuksesta on näin ollen hylättävä samoilla perusteilla. Tarkasteltaessa väitettä, joka kohdistuu erityisesti komission Matrix-sopimuksesta esittämään arviointiin, jonka mukaan Nichen asiakkaille maksettava korvaus koskee myös Matrixia, koska se on yhteisvastuussa Nichen kanssa, on huomattava, että tällaisia kuluja ei voida pitää riidan sovintoon erottamattomasti liittyvinä kustannuksina (ks. edellä 531 kohta) eikä niillä siten voida perustella Matrix-sopimuksessa määrättyä arvonsiirtoa, varsinkaan kun kantajat tai Matrix eivät ole kyenneet osoittamaan, että 11,8 miljoonan punnan määrä vastasi tällaisia kuluja tai muita riidan sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia.

547

Tästä seuraa, että komissio katsoi myös pätevästi riidanalaisessa päätöksessä (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 1452, 1453, 1463, 1464 ja 1467 perustelukappale), että Matrix-sopimukseen sisältyi Matrixin kannustin noudattaa kyseisessä sopimuksessa määrättyjä kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja.

548

On huomattava, että kantajat eivät kiistä sitä, että Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyy riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja.

549

Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvien riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen mukaan näiden kahden yhtiön piti pidättyä patentteja 339, 340, 341, 689, 947 ja 948 koskevista mitättömyyskanteista ja vahvistuskanteista, jotka koskivat sitä, että loukkausta ei ollut tapahtunut, ja Nichen oli lisäksi peruutettava EPO:ssa esittämänsä väitteet, jotka koskivat patentteja 947 ja 948 (Niche-sopimuksen 7 ja 8 artikla ja Matrix-sopimuksen 5 artikla). Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvien kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen mukaan näiden kahden yhtiön oli pidätyttävä valmistamasta, pitämästä hallussa, tuomasta maahan, toimittamasta, tarjoamasta toimitettavaksi, luovuttamasta tai toteuttamasta toimia, joilla saatetaan loukata patentteja 339–341 perindopriilin osalta (Niche-sopimuksen 3 artikla ja Matrix-sopimuksen 1 artikla). Niiden oli myös pidätyttävä hakemasta perindopriiliä koskevia myyntilupia (Niche-sopimuksen 10 artikla ja Matrix-sopimuksen 6 artikla), ja niiden oli päätettävä kolmansien kanssa tekemänsä sopimukset, jotka koskivat perindopriiliä, tai keskeytettävä tällaisten sopimusvelvoitteiden täyttäminen (Niche-sopimuksen 11 artikla ja Matrix-sopimuksen 7 artikla).

550

Kantajat kuitenkin kiistävät sen, että Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvät riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot olisivat riittävän vahingollisia tai tuntuvia.

551

Ne vetoavat ensinnäkin siihen, että riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ovat erottamaton osa sovintosopimuksia.

552

Vaikka riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ovat tosiasiallisesti välttämättömiä joidenkin patenttiriitojen sovintoratkaisun aikaansaamiseksi (ks. edellä 259 kohta), on muistettava, että tällaiset ehdot menettävät oikeutuksensa ja ovat riittävän vahingollisia normaalille kilpailulle, kun juuri kannustin, sellaisena kuin se on todettu esillä olevassa asiassa, eikä se, että osapuolet ovat myöntäneet kyseisten patenttien pätevyyden, on niiden kilpailunrajoitusten todellinen syy, joiden taustalla kyseiset ehdot ovat (ks. edellä 270 kohta).

553

On myös korostettava vastauksena kantajien väitteeseen, jonka mukaan oikeusriidan voittamismahdollisuuden menettäminen, jota riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon sisällyttäminen sopimukseen merkitsee, ei riitä perusteeksi luokitella sopimus, jolla on tarkoitus sopia todellinen oikeusriita sovinnolla, tarkoitukseen perustuvaksi kilpailurajoitukseksi (ks. edellä 505 kohta), että vaikka riitauttamatta jättämistä koskeva ehto ei sellaisenaan estä tällaista markkinoille tuloa, se on esteenä muun muassa sellaisten kanteiden nostamiselle, joilla on tarkoitus ”raivata tietä” tuotteen riskialttiin markkinoille tuomisen yhteydessä, ja siten yhden niistä keinoista, joilla on tarkoitus mahdollistaa tällainen markkinoille tulo, käyttämiselle (ks. myös edellä 257 kohta). On myös huomattava, että komissio on esillä olevassa asiassa luokitellut tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi paitsi Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvät riitauttamatta jättämistä koskevat ehdot, myös kokonaisuudessaan nämä sopimukset, jotka sisältävät sekä riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja että kaupan pitämisestä luopumista koskevia ehtoja ja kannustimen noudattaa tällaisia ehtoja (riidanalaisen päätöksen 1375 ja 1481 perustelukappale).

554

Kantajat vetoavat toiseksi siihen, että Niche- ja Matrix-sopimuksiin sisältyvät riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot eivät ole riittävän vahingollisia, koska niiden vaikutukset perustuvat kyseisten patenttien olemassaoloon eivätkä näiden sopimusten ehtoihin.

555

Tältä osin on todettava, että toteamus tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta voidaan perustaa rinnakkaisvalmisteiden tuottajan kannustimeen sitoutua riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskeviin ehtoihin, vaikka sovintosopimukseen sisältyisi ehtoja, joiden sisältö ei mene riidanalaisen patentin sisältöä pidemmälle (ks. edellä 273 kohta). Vaikka – kuten kantajat väittävät – kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot eivät estäisi Nicheä ja Matrixia tuomasta markkinoille tuotetta, joka ei loukkaa patenttia, ja rajoittuisivat kyseisten patenttien loukkauksen vuoksi annetun kieltomääräyksen tuottamiin vaikutuksiin tai jopa mahdollistaisivat niille yhdessä arvonsiirron yhteydessä saadun summan vuoksi uuden perindopriilihankkeen, jolla ei loukata patentteja, kehittämisen niiden kumppanien kanssa (ks. edellä 506 kohta), Niche- ja Matrix-sopimukset merkitsisivät silti tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta.

556

Kantajat kiistävät kolmanneksi, että riitauttamatta jättämistä koskevat ehdot olisivat riittävän vahingollisia, ja väittävät, että ne koskivat vain yhtä väitteentekijää kaikista niistä, jotka tekivät patenttia 947 koskevan väitteen EPO:ssa, ja olivat vailla vaikutusta muihin rinnakkaisvalmisteiden tuottajiin sen vuoksi, että oikeusriita rajoittui patentinloukkaukseen.

557

Vaikka tällaiset väitteet, joiden mukaan Niche- ja Matrix-sopimuksilla oli vaikutuksia ainoastaan näiden sopimusten osapuolina oleviin rinnakkaisvalmisteiden tuottajiin, pitäisivät paikkansa, ne eivät kyseenalaistaisi kyseisten yhtiöiden sulkemista markkinoilta kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevilla ehdoilla vastikkeena kannustinta merkitsevästä arvonsiirrosta eivätkä siten kyseisten sopimusten riittävää vahingollisuutta, minkä vuoksi niiden konkreettisia vaikutuksia ei ole tarpeen tutkia.

558

Tästä seuraa, että komissio ei ole katsonut virheellisesti, että Niche- ja Matrix-sopimukset rajoittivat kilpailua tarkoituksensa perusteella.

559

Tätä johtopäätöstä ei voida kyseenalaistaa väitteillä komission arviointivirheistä, jotka liittyvät Niche- ja Matrix-sopimusten taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden esittämiseen ja osapuolten subjektiivisten aikomusten huomioon ottamiseen.

560

Kantajien väite, jonka mukaan Niche- ja Matrix-sopimusten osapuolilla ei ollut kilpailunvastaista aikomusta ja ne tavoittelivat hyväksyttäviä päämääriä, joiden seurauksena Niche muun muassa teki aloitteen ottaakseen yhteyttä kantajiin, ei voi kyseenalaistaa kannustimen olemassaoloa eikä liioin näihin sopimuksiin sisältyvien kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevien ehtojen kilpailua rajoittavaa luonnetta. Vaikka oletettaisiinkin, että kyseiset väitteet perustuisivat toteen näytettyihin tosiseikkoihin, ne eivät missään oloissa osoittaisi vääräksi komission hyväksymää Niche- ja Matrix-sopimusten luokittelua tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi.

561

Lisäksi on todettava, että osapuolten aikomuksia ei ole tarpeen ottaa huomioon sen määrittämisessä, onko kyseinen yritysten toiminnan yhteensovittamisen tyyppi kilpailua rajoittava vai ei (ks. edellä 222 kohta).

562

Koska Niche- ja Matrix-sopimuksissa on kaupan pitämisestä luopumista ja riitauttamatta jättämistä koskevia ehtoja, joiden sellaisenaan kilpailua rajoittavaa luonnetta ei ole pätevästi kyseenalaistettu, komissio on voinut pitää näitä sopimuksia perustellusti kannustimen olemassaolon toteamisen vuoksi markkinoilta sulkemista koskevina sopimuksina, joilla on tästä syystä kilpailunvastainen tavoite. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pelkästään se, että sopimuksella on myös hyväksyttäviä päämääriä, ei riitä estämään sen luonnehtimista tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi (ks. edellä 222 kohta).

563

Väitteistä, joiden mukaan komissio on tehnyt arviointivirheitä Niche- ja Matrix-sopimusten taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden huomioon ottamisessa, on todettava, että kantajat toistavat tältä osin väitteensä, joilla ne kritisoivat Nichen ja Matrixin kykyä ja aikomusta tulla markkinoille, kun otetaan huomioon muun muassa kantajien patentit ja kyseisiä patentteja koskevat oikeusriidat sekä Nichen rahoitukseen ja sääntelyyn liittyvät vaikeudet (ks. edellä 507 ja 519 kohta). Koska nämä väitteet on tutkittu ja hylätty tarkasteltaessa kanneperustetta, jonka mukaan Niche ja Matrix eivät ole potentiaalisia kilpailijoita (ks. edellä 432–501 kohta), niillä ei voida kyseenalaistaa toteamusta, jonka mukaan Niche- ja Matrix-sopimukset rajoittavat tarkoituksensa perusteella kilpailua.

564

Edellä esitetystä seuraa, että kanneperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä Niche- ja Matrix-sopimuksen luokittelussa tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi, on hylättävä kokonaisuudessaan.

565

Kantajat väittävät, että komissio on tehnyt erilaisia oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä, jotka koskevat Niche- ja Matrix-sopimusten luokittelua vaikutukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi.

566

On huomattava, että siltä osin kuin päätöksen tietyillä perusteluilla voidaan yksin perustella päätös oikeudellisesti riittävästi, virheet, jotka saattaisivat rasittaa päätöksen muita perusteluita, eivät missään tapauksessa vaikuta sen päätösosaan. Siltä osin kuin komission päätöksen päätösosa perustuu useisiin perusteluihin, joista kukin yksinäänkin riittäisi päätösosan perustaksi, unionin yleisen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti kumottava kyseinen päätös ainoastaan siinä tapauksessa, että jokainen näistä perusteluluista on lainvastainen. Siinä tapauksessa virhe tai muu lainvastaisuus, joka vaikuttaa vain yhteen päätöksen perusteluista, ei voi olla riittävä perustelu riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi, jos tällä virheellä ei ole voinut olla ratkaisevaa vaikutusta tämän päätöksen tehneen toimielimen hyväksymään päätöksen päätösosaan (ks. tuomio 14.12.2005, General Electric v. komissio, T-210/01, EU:T:2005:456, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

567

Kuten edellä 219 kohdassa on tuotu esille, arvioitaessa sitä, onko sopimus SEUT 101 artiklan 1 kohdan nojalla kielletty, sen konkreettisten vaikutusten huomioon ottaminen on tarpeetonta, kun on ilmeistä, että sen tarkoituksena on estää kilpailu sisämarkkinoilla tai rajoittaa tai vääristää sitä.

568

Näin ollen silloin, kun komissio perustaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevan toteamuksen sekä tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen että vaikutukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaoloon, vaikutukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaoloa koskevan perustelun lainvastaiseksi tekevällä virheellä ei ole missään tapauksessa ratkaisevaa vaikutusta komission hyväksymään päätöksen päätösosaan, koska tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaoloa koskeva perustelu, joka voi olla yksinäänkin perustana kilpailusääntöjen rikkomista koskevalle toteamukselle, ei ole lainvastainen.

569

Esillä olevassa asiassa Niche- ja Matrix-sopimusten luokittelua tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi koskevista oikeudellisista virheistä ja arviointivirheistä esitetyn kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, että kantajat eivät ole näyttäneet komission tehneen oikeudellista virhettä katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että kyseisten sopimusten tarkoituksena oli estää kilpailu sisämarkkinoilla tai rajoittaa tai vääristää sitä SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

570

Esillä oleva kanneperuste on siten hylättävä tehottomana.

643

Aluksi on tutkittava kantajien väitteet, jotka koskevat Teva-sopimukseen sisältyvää Tevaa koskevaa kannustinta sekä tähän läheisesti liittyvää rajoitusta, joka koskee sen pyrkimyksiä kilpailla alkuperäisvalmisteiden tuottajan kanssa, sillä näiden edellytysten täyttyessä on todettava, että kyseessä on tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus (ks. edellä 272 kohta). Siltä osin kuin esillä olevassa asiassa kannustimen määrittäminen riippuu osittain tiettyjen Teva-sopimuksen ehtojen kilpailua rajoittavan luonteen määrittämisestä, sopimuksen ehtojen arviointiin kohdistuvat väitteet tutkitaan ensiksi, ennen väitteitä, jotka kohdistuvat kyseisessä sopimuksessa määrätyn arvonsiirron arviointiin. Lopuksi tutkitaan toissijaisesti esitetty väite, joka koskee sen kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa, josta kantajien katsotaan olevan vastuussa Teva-sopimuksen nojalla.

644

Aluksi on hylättävä kantajien väitteet, jotka koskevat oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä, jotka ne väittävät komission tehneen, kun se luokitteli Teva-sopimuksen tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, vaikka sen mahdolliset vaikutukset olivat kilpailua edistäviä ja sen kilpailua rajoittavat vaikutukset täysin hypoteettisia (ks. edellä 634 kohta). On toki muistettava, että komissio ja tuomioistuin eivät voi sopimuksen kilpailua rajoittavaa tarkoitusta ja erityisesti sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä tarkastellessaan sivuuttaa täysin tämän sopimuksen mahdollisia vaikutuksia (ks. edellä 304 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). Oikeuskäytännöstä seuraa myös, että tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon vahvistaminen ei saa johtaa siihen, että kyseessä olevan sopimuksen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tutkimisen varjolla arvioidaan kyseisen sopimuksen vaikutuksia, sillä muuten SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erottelu tarkoitukseen ja vaikutukseen perustuvaan kilpailunrajoitukseen menettäisi tehokkaan vaikutuksensa (ks. edellä 221 kohta). Tarkistettaessa, pystytäänkö sopimuksella tuottamaan kilpailua rajoittavia vaikutuksia, jotka ovat ominaisia sopimuksille, joilla on kilpailunvastainen tarkoitus, sopimuksen mahdollisten vaikutusten analyysin on siten rajoituttava vaikutuksiin, jotka perustuvat kyseisen sopimuksen tekohetkellä objektiivisesti ennustettavissa olleisiin seikkoihin (ks. vastaavasti julkisasiamies Wahlin ratkaisuehdotus ING Pensii, C-172/14, EU:C:2015:272, 84 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P, EU:C:2014:2204, 80–82 kohta). Esillä olevassa asiassa väitetyt mahdolliset vaikutukset, olivatpa ne kilpailua rajoittamattomia tai kilpailua edistäviä, perustuvat hypoteettisiin olosuhteisiin, jotka eivät olleet ennustettavissa Teva-sopimuksen tekohetkellä, kuten patentin 947 pätevyydestä tehty EPO:n päätös tai muiden rinnakkaisvalmisteiden tuottajien tulo Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille, joita ei voida ottaa huomioon arvioitaessa kilpailua rajoittavaa vaikutusta (ks. myös jäljempänä 667 ja 668 kohta).

645

Tarkasteltaessa seuraavaksi väitteitä, joiden mukaan Teva-sopimuksen ehdot eivät ole sellaisenaan kilpailunvastaisia, on ensinnäkin huomattava, että riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevien ehtojen kuuluminen erottamattomasti sovintosopimuksiin ei estä pitämästä tällaisia ehtoja sisältäviä sovintosopimuksia tarkoitukseen perustuvina kilpailunrajoituksina (ks. edellä 273 kohta). Lisäksi voidaan todeta, että vaikka kantajat vetoavat siihen, että liitännäisrajoitusten teoria on sovellettavissa Teva-sopimukseen sillä perusteella, että sen riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot ovat tarpeellisia ja oikeasuhteisia riidan sovinnon kannalta, tämän tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevan yhteyden on jo todettu voivan katketa, jos asiassa todetaan tällaisten ehtojen noudattamista koskeva kannustin (ks. edellä 291 kohta). Tätä teoriaa voitaisiin siten soveltaa Teva-sopimukseen vain, jos kyseisessä sopimuksessa määrätty arvonsiirto ei osoittautuisi kannustimeksi (ks. jäljempänä 679–699 kohta).

646

Toiseksi on katsottava, että kantajien esittämillä väitteillä ei voida kyseenalaistaa Teva-sopimukseen sisältyvän riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon kilpailua rajoittavaa luonnetta.

647

Tämän ehdon mukaisesti Teva sitoutui olemaan riitauttamatta patentteja 947 ja 339–341 Yhdistyneessä kuningaskunnassa Teva-sopimuksen voimassaoloaikana, mutta sitä ei ollut kielletty jatkamasta EPO:ssa väitemenettelyä näitä patentteja vastaan (Teva-sopimuksen 2.4 artikla).

648

Komissio katsoo riidanalaisessa päätöksessä, että tällä riitauttamatta jättämistä koskevalla ehdolla oli kaksi pääasiallista seurausta, joista ensimmäisenä oli se, että Tevaa estettiin osoittamasta, että tuotteella, jota se suunnitteli pitävänsä kaupan, ei loukattu patentteja, ja toisena se, että kantajien patenttien pätevyyden objektiivinen oikeudellinen tutkinta estettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (1546 perustelukappale).

649

Aluksi on todettava, että kantajat eivät kiistä tätä Teva-sopimukseen sisältyvän riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon ensimmäistä seurausta mutta väittävät, että tällainen seuraus on ominainen kaikille sovintoon sisältyville riitauttamatta jättämistä koskeville ehdoille (ks. edellä 625 kohta). Tältä osin on huomattava, että tällaisen ehdon kuuluminen erottamattomasti sovintoon ei yksinään riitä sulkemaan pois toteamusta kilpailua rajoittavasta tarkoituksesta (ks. edellä 273 ja 645 kohta).

650

Esillä olevassa asiassa on merkityksetöntä, että riitauttamatta jättämistä koskeva ehto koskee ainoastaan oikeudenkäyntimenettelyjä Yhdistyneessä kuningaskunnassa eikä käsitä menettelyjä EPO:ssa, sillä Teva-sopimuksen alueellinen soveltamisala rajoittuu Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jossa patentin 947 ja menetelmäpatenttien riitauttaminen on kielletty. Tältä osin on huomattava, että sopimus voidaan luokitella tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, vaikka sen alueellinen soveltamisala rajoittuisi yhteen jäsenvaltioon (ks. vastaavasti tuomio 24.9.2009, Erste Group Bank ym. v. komissio, C-125/07 P, C-133/07 P ja C-137/07 P, EU:C:2009:576, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

651

Vaikka riitauttamatta jättämistä koskevalla ehdolla ei voisi kantajien väittämällä tavalla olla vaikutuksia Tevan tytäryhtiön Yhdistyneessä kuningaskunnassa aloittamaan patentin 947 kumoamismenettelyyn, joka on keskeytetty siihen asti, kunnes EPO:ssa käytävässä väitemenettelyssä – joka ei ole Teva-sopimuksen kohteena – tehdään lopullinen päätös, tämä ehto estää ainakin muiden tätä patenttia koskevien mitättömyyskanteiden nostamisen Teva-sopimuksen koko voimassaoloajan ajan, ja kyseisen sopimuksen 2.4 artiklan mukaan tämä kielto koskee sekä Teva UK Ltd:tä että sen tytäryhtiöitä ja sekä suoria kanteita että kaikkea kolmannelle annettavaa apua kantajien patenttien mitätöimiseksi. Kantajien esillä tuomalla Tevan aktiivisella osallistumisella EPO:ssa käytävään väitemenettelyyn, kun se on muun muassa ilmoittanut patentin 947 pätevyyttä koskevista Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuinten päätöksistä, ei siten ole merkitystä esillä olevan asian kannalta (ks. edellä 635 kohta).

652

Komissiota ei voida myöskään arvostella siitä, että se ei ole osoittanut, että kantajien menetelmäpatenttien pätevyyden kyseenalaistamiseksi oli olemassa vakavia perusteita (ks. edellä 635 kohta). Tällaista näyttöä ei nimittäin edellytetä riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon kilpailua rajoittavan luonteen osoittamiseksi, sillä se riippuu patentteihin liittyvien esteiden ylittämistä koskevien tosiasiallisten ja konkreettisten mahdollisuuksien, joiden osoittaminen ei välttämättä edellytä näyttöä kyseisiin patentteihin kohdistuvan mitättömyyskanteen todennäköisestä hyväksymisestä, poistamisesta (ks. edellä 368 kohta).

653

Kantajien väitteellä, jonka mukaan riitauttamatta jättämistä koskeva ehto ei millään tavoin estänyt kolmansia riitauttamasta niiden patentteja, ei myöskään ole merkitystä (ks. edellä 635 kohta). Tällainen Teva-sopimuksen ainoastaan tälle rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle tuottamia mahdollisia vaikutuksia koskeva väite ei sellaisenaan kyseenalaista Teva-sopimukseen sisältyvän riitauttamatta jättämistä koskevan ehdon kilpailua rajoittavaa luonnetta (ks. myös edellä 556 ja 557 kohta).

654

Kolmanneksi on katsottava, että komissio on perustellusti luokitellut yksinostoehdon kilpailua rajoittavaksi.

655

Tämä ehto, sellaisena kuin siitä määrätään Teva-sopimuksen 3 artiklassa, kuuluu seuraavasti:

”3. Yksinostovelvoite

3.1.   Tämän sopimuksen voimassaoloajan aikana Tevan on ostettava yksinomaan Servieriltä tai sen tytäryhtiöiltä kaikki perindopriili, jota se itse tai sen tytäryhtiöt tarvitsevat toimittaakseen tai saattaakseen sitä saataville Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

– –

3.3.   Teva ei saa myydä aktiivisesti tai edistää tuotteen myyntiä asiakkailleen Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, ja sen on huolehdittava siitä, että sen tytäryhtiöt toimivat samalla tavoin.

3.4.   Jollei Servierin tai sen tytäryhtiöiden vastaanottamista jäljempänä ilmoitettavia tuotteen määriä koskevista Tevan vahvistamista, viimeistään tilauspäivänä esitetyistä tilauksista muuta johdu, Servierin tai sen tytäryhtiöiden on toimitettava Tevalle seuraavat määrät tuotetta ennen jäljempänä esitettäviä päivämääriä:

3.4.1. 150000 (sataviisikymmentätuhatta) pakkausta, joissa on 30 kappaletta 2 mg:n tablettia, 1.8.2006 mennessä ja seuraavien kuukausien aikana 75000 (seitsemänkymmentäviisituhatta) tällaista pakkausta kuukaudessa

3.4.2. 240000 (kaksisataaneljäkymmentätuhatta) pakkausta, joissa on 30 kappaletta 4 mg:n tablettia, 1.8.2006 mennessä ja seuraavien kuukausien aikana 120000 (satakaksikymmentätuhatta) tällaista pakkausta kuukaudessa

3.4.3. 80000 (kahdeksankymmentätuhatta) pakkausta, joissa on 30 kappaletta 8 mg:n tablettia, 1.1.2007 mennessä (tai muuna osapuolten mahdollisesti sopimana ajankohtana) ja seuraavien kuukausien aikana 40000 (neljäkymmentätuhatta) tällaista pakkausta kuukaudessa.

– –

3.8.   Jos tämän sopimuksen voimassaoloaikana jonakin kuukautena

3.8.1. Servier on vastaanottanut Tevalta tuotetta koskevia vahvistettuja tilauksia sen toimittamiseksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tämän kuukauden aikana, ja nämä vahvistetut tilaukset on toimitettu viimeistään asian kannalta merkityksellisinä tilauspäivinä, ja

3.8.2. Servier tai sen tytäryhtiöt eivät ole kymmenen arkipäivän kuluessa toimituspäivästä toimittaneet Tevalle kokonaisuudessaan sen tilaamaa tuotetta 3.4 ja 3.8.1 ehdon mukaisesti sen toimittamiseksi tämän kuukauden aikana,

3.8.3. Servierin on 3.9 ehdon mukaisesti maksettava Tevalle kiinteämääräinen korvaus tältä kuukaudelta, eikä Tevalla ja sen tytäryhtiöillä ole muuta oikeutta tai oikeussuojakeinoa (mukaan lukien irtisanomisoikeus), joka perustuisi Servierin laiminlyöntiin tuotteen toimittamisessa Tevalle.

– –”

656

Lisäksi on huomattava, että Teva-sopimuksen 2.3 artiklassa määrätyn kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon mukaan Teva sitoutui olemaan valmistamatta, valmistuttamatta, pitämättä hallussa, tuomatta maahan, toimittamatta, tarjoamatta toimitettavaksi tai olemaan luovuttamatta Yhdistyneessä kuningaskunnassa geneeristä perindopriiliä, joka joko oli valmistettu sen kehittämän prosessin mukaisesti – ja jonka Servier katsoi loukkaavan patentteja 947 ja 339–341 – tai loukkasi näitä patentteja, Teva-sopimuksen irtisanomiseen tai päättymiseen tai kyseisten patenttien voimassaolon päättymiseen saakka.

657

Komissio katsoo riidanalaisen päätöksen 1552–1555 perustelukappaleessa, että siltä osin kuin Teva-sopimuksen kaupan pitämisestä luopumista koskeva ehto (2.3 artikla) ja yksinostoehto (3.1 artikla) vaikuttivat Tevan kilpailukykyyn tai sen vapauteen valita itsenäisesti Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille tarkoitetun perindopriilin lähteensä, näitä ehtoja tarkastellaan yhtenä ja samana kilpailukieltovelvoitteena. Komissio täsmentää, että perindopriilin mahdollisten vaihtoehtoisten lähteiden asemalla ei ollut patenttien (joita loukataan tai ei loukata) kannalta juurikaan merkitystä, sillä yksinostoehdon perusteella ainoat Tevan käytettävissä olevat vaihtoehdot olivat joko myydä yksinomaan Servierin tuotetta tai vastaanottaa rahasumma korvauksena hankinnan laiminlyönnistä (500000 punnan kiinteämääräinen korvaus kuukautta kohti).

658

Nämä kantajien väitteet, jotka kohdistuvat tähän komission arviointiin, perustuvat virheelliseen tulkintaan Teva-sopimuksen yksinostoehdosta.

659

Teva-sopimuksesta käy ilmi tarjottu vaihtoehto hankinnan ja hankinnan puuttuessa maksettavan korvauksen välillä, sillä Teva-sopimuksen 3.4 artiklassa mainitun hankintavelvoitteen rinnalla siinä määrätään nimenomaisesti mahdollisuudesta olla hankkimatta tuotteita, mitä ei voinut riitauttaa tuomioistuimessa ja mikä ei voinut johtaa Tevan suorittamaan irtisanomiseen taikka muiden kuin korvauksen maksamista koskevien edellytysten, kuten ajallisen rajoituksen, soveltamiseen (Teva-sopimuksen 3.8.2, 3.8.3 ja 8.3 artikla).

660

On täsmennettävä, että Teva-sopimuksen 3.8.3 artiklassa määrätyllä riitauttamisen ja irtisanomisen kiellolla hankintojen toteuttamatta jättämisen tapauksessa (jäljempänä irtisanomisen kieltävä ehto) on ratkaiseva merkitys tässä yksinostoehdon tulkinnassa, koska siinä ennalta vahvistettu taloudellinen korvaus tulee sopimusvelvoitteen rikkomisesta tuomioistuimen määräämän seuraamuksen tai sopimussuhteen päättymisen sijaan, ja sillä luodaan siten vaihtoehto hankinnan ja korvauksen välille. Tältä osin on merkityksetöntä, onko tämä korvaus seurausta hankintavelvoitteen noudattamatta jättämisestä vai Servierille tarjotusta mahdollisuudesta olla toimittamatta tuotetta Tevalle.

661

Tästä seuraa kaikissa tapauksessa, kuten komissio katsoo perustellusti riidanalaisessa päätöksessä (1559 perustelukappale), hankintojen toteuttamatta jättämistä koskeva mahdollisuus, joka on jätetty täysin Servierin harkintavaltaan ja joka estää Tevaa pääsemästä markkinoille ja estää myös kyseisten ehtojen rinnastamisen hankintasopimukselle tyypillisiin ehtoihin.

662

Sitä vastoin Tevalle oli asetettu yksinostovelvoite, jota komissio luonnehtii perustellusti ”ehdottomaksi” (riidanalaisen päätöksen 1588 perustelukappale), koska Teva ei voinut päästä tästä velvoitteesta eroon mahdollisesti hankkiakseen perindopriiliä sen muilta toimittajilta, loukattiinpa sillä patentteja tai ei, ja tuoda markkinoille tätä perindopriiliä edes siinä tapauksessa, että Servier olisi toimittamatta tuotetta, koska sopimuksen irtisanominen tällä perusteella oli mahdotonta irtisanomisen kieltävän ehdon nojalla. Kuten komissio tuo perustellusti esille riidanalaisen päätöksen 1557 perustelukappaleessa, irtisanomisen kieltävä ehto velvoitti Tevaa hankkimaan geneeristä perindopriiliä yksinomaan Servieriltä ja esti siten sitä hankkimasta tuotetta muilta toimittajilta, mukaan lukien niiltä, jotka eivät loukanneet Servierin patentteja.

663

Tästä seuraa, että yksinostoehto ja irtisanomisen kieltävä ehto ovat paitsi osittain päällekkäiset Teva-sopimuksen 2.3 artiklassa määrätyn kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon kanssa siltä osin kuin niissä kielletään kolmansien tuottaman perindopriilin, jolla loukataan riidanalaisia patentteja, hankinta ja siten myynti, ne myös ulottavat tämän velvoitteen riidanalaisia patentteja pidemmälle siltä osin kuin niissä kielletään kolmansien tuottaman perindopriilin, jolla ei loukata riidanalaisia patentteja, hankinta ja myynti.

664

Tämän seurauksena Teva-sopimuksen yksinostoehto ja irtisanomisen kieltävä ehto ovat sellaisinaan erityisesti omiaan estämään Tevan hankinnat ja siten estämään sitä tulemasta markkinoille tuomalla niille kolmannen tuottamaa tuotetta, kun tämä markkinoille pääsy on jo estetty sekä kantajien tuotteiden että kolmansilta peräisin olevien tuotteiden osalta sopimuksen 2.3 artiklassa määrätyllä kaupan pitämisestä luopumista koskevalla ehdolla, jonka kilpailua rajoittavaa luonnetta kantajat eivät kiistä.

665

Lisäksi on katsottava, että yksinostoehdon samoin kuin kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon rajoittaminen erbumiiniperindopriiliin ei kyseenalaista niiden kilpailua rajoittavaa luonnetta (ks. edellä 626 kohta).

666

Kantajat korostavat vielä, että nämä ehdot koskivat ainoastaan erbumiiniperindopriiliä, eivätkä ne kiistä sitä, että tuote, jota Teva suunnitteli pitävänsä kaupan Teva-sopimuksen tekemisajankohtana, oli erbumiiniperindopriili. Kaupan pitämisestä luopumista koskeva ehto ja yksinostoehto estivät siten Tevaa tuomasta markkinoille erbumiiniperindopriiliä, jota se suunnitteli pitävänsä kaupan Teva-sopimuksen voimassaoloaikana. Vaikka Teva olisi voinut Teva-sopimuksen kattaman ajanjakson aikana tuoda markkinoille perindopriiliä, joka muodostuu muusta suolasta kuin erbumiinistä, tämä sopimus kuitenkin esti Tevaa kilpailemasta kantajien kanssa erbumiiniperindopriilillä ja rajoitti kilpailua tältä osin. Lisäksi kantajien toimittamat todisteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan Tevan tuoneen Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille muuta suolaa kuin erbumiiniä, koskevat Teva-sopimuksen voimassaoloajan päättymisen jälkeen tapahtuneita seikkoja.

667

Esillä olevassa asiassa ei voida liioin antaa merkitystä kantajien väitteille, jotka koskevat yksinostoehdon mahdollisia kaksijakoisia vaikutuksia (ks. edellä 636 kohta). Tällaisia mahdollisia vaikutuksia, jotka perustuvat olosuhteisiin, jotka eivät olleet ennustettavissa Teva-sopimuksen tekohetkellä, ei voida ottaa huomioon arvioitaessa kilpailua rajoittavaa vaikutusta (ks. edellä 644 kohta). Toisin kuin kantajat väittävät, missään tapauksessa ei voida katsoa, että Teva-sopimuksen väitetyt mahdolliset vaikutukset olivat kilpailua rajoittamattomia tai jopa kilpailua edistäviä.

668

Tilanteessa, jossa EPO olisi julistanut patentin 947 mitättömäksi, Teva-sopimus olisi estänyt Tevaa tuomasta markkinoille tuotettaan tai Krkan tuotetta sen kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon mukaisesti, joka olisi pysynyt voimassa – mistä on osoituksena Teva-sopimuksen 2.3 artiklassa oleva viittaus patenttien ”voimassaolon päättymiseen”, verrattuna Teva-sopimuksen lisäsopimuksen II artiklassa käytettyyn ilmaisuun ”irtisanominen” – kun taas tämä mitättömäksi julistaminen olisi mahdollistanut tätä patenttia mahdollisesti loukkaavien rinnakkaisvalmisteiden tulon markkinoille. Vaikka oletettaisiinkin, että kantajat olisivat toimittaneet Tevalle geneeristä perindopriiliä tässä tilanteessa, kuten ne väittävät (ks. edellä 616 kohta), se, että Teva olisi tullut markkinoille tuomalle niille kantajien rinnakkaisvalmistetta, ei olisi luonut kilpailutilannetta kantajiin nähden, eikä Teva myöskään olisi tullut ainoana ja siten ensimmäisenä markkinoille, kun otetaan huomioon muiden rinnakkaisvalmisteiden tuottajien edellä mainittu markkinoille tulo. Samoin tilanteessa, jossa EPO olisi vahvistanut patentin 947 pätevyyden, Teva ei olisi voinut hankkia geneeristä perindopriiliä, myöskään sellaista, joka ei loukkaa patentteja, muilta yrityksiltä kuin kantajilta, ja kantajien toimitukset sille, jotka olisivat tässä tilanteessa vieläkin hypoteettisemmat, kuten kantajat itse myöntävät (ks. edellä 636 kohta), eivät olisi mahdollistaneet markkinoille tuloa kilpailutilanteessa kantajien kanssa. Lisäksi sitä, että komissio on vahvistanut kilpailusääntöjen rikkomisen päättymispäiväksi päivän, jona Teva tuli Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille tuomalla niille kantajien tuotteen, ei voida tulkita osoitukseksi siitä, että komissio katsoisi Tevan tulleen markkinoille heinäkuussa 2007 kilpailutilanteessa kantajien kanssa. Komissio itse toteaa riidanalaisessa päätöksessä (2125 ja 3133 perustelukappale), että kilpailusääntöjen rikkomisen päättymisen vahvistaminen päivämäärään 6.7.2007 selittyy varovaisuudella ja pyrkimyksellä vahvistaa sopimuspuolten kannalta edullinen päivämäärä.

669

Samoista syistä esillä olevan asian kannalta on pidettävä merkityksettöminä kantajien väitteitä, jotka koskevat niiden aikomusta toimittaa tuotetta Tevalle, mikäli EPO julistaa patentin 947 mitättömäksi, ja Tevan tavoitetta tulla Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille aikaistetusti tai jopa ensimmäisenä rinnakkaisvalmisteiden tuottajana.

670

Komissiota ei voida liioin arvostella siitä (ks. edellä 624 kohta), että se on pelkästään saadakseen vahvistuksen arvioinnilleen tukeutunut High Court of Justice (England & Wales), Chancery Divisionin (patents court) 9.10.2008 antamassaan tuomiossa esittämään Teva-sopimuksen tulkintaan (riidanalaisen päätöksen 1572 ja 1573 perustelukappale).

671

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että komissio ei ole arvioinut virheellisesti Teva-sopimuksen yksinostoehtoa ja irtisanomisen kieltävää ehtoa katsoessaan, että näitä molempia ehtoja, yhdessä Teva-sopimuksen 2.3 artiklan kaupan pitämisestä luopumista koskevan ehdon kanssa, on arvioitava kokonaisuutena ”kilpailukieltovelvoitteena” (riidanalaisen päätöksen 1552 perustelukappale) ja siten Tevalle asetettuna yleisenä kaupan pitämisestä luopumista koskevana velvoitteena.

672

Tästä seuraa, että toisin kuin kantajat väittävät, nämä ehdot eivät vastaa ehtoja, jotka tyypillisesti sisältyvät hankintasopimukseen, eivätkä myöskään yksinostosopimuksen ehtoja (ks. myös 661 ja 662 kohta), eikä niitä näin ollen voida arvioida samoin perustein kuin sovintosopimuksen lisäsopimukseen sisältyviä ehtoja, sillä tällaiset sopimukset vastaavat tavanomaisia kauppasopimuksia (ks. jäljempänä 798–808 kohta).

673

Tästä seuraa niin ikään, että kantajien väitteet, jotka perustuvat tavanomaisiin hankinta- tai yksinostosopimuksiin, on hylättävä.

674

Kantajien esille tuomalla seikalla, jonka mukaan tällaiset sopimukset kuuluvat lääkealan tavanomaiseen käytäntöön, ei ole merkitystä esillä olevassa asiassa, koska Teva-sopimuksen yksinostoehto ei vastaa tavanomaisia ehtoja, joihin kantajat ovat vedonneet. Lisäksi on todettava, että yksityisten yritysten käytännöt, vaikka jäsenvaltion viranomaiset sallisivat tai hyväksyisivät ne, eivät voi saada etusijaa perussopimuksen kilpailusääntöjen soveltamiseen nähden (tuomio 17.1.1984, VBVB ja VBBB v. komissio, 43/82 ja 63/82, EU:C:1984:9, 40 kohta).

675

Myöskään asetuksella N:o 2790/1999 ei ole merkitystä, varsinkaan kun sen 2 artiklan 4 kohdan mukaan sitä ei sovelleta kilpailevien yritysten välisiin yksinoikeussopimuksiin, kuten esillä olevassa asiassa kyseessä oleviin sopimuksiin, jotka molemmat tähtäävät perindopriilin markkinointiin sen omissa nimissä. Edellä on todettu, että Teva oli kantajien potentiaalinen kilpailija (ks. edellä 614 kohta), eikä tätä asemaa kyseenalaista sellaisen sopimuksen tekeminen, jonka tekeminen on tavanomaista tuotanto- tai jakeluketjun eri tasoilla toimivien yritysten välillä.

676

Siltä osin kuin kyse on komission arvioinnista, joka koskee alle vuoden kuluttua Teva-sopimuksen tekemisestä tehtyä Servier-Generics-sopimusta, on todettava, että komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 745 perustelukappaleessa kantajien sitä kiistämättä, että tähän toiseen sopimukseen sisältyvässä yksinostoehdossa ei määrätty minkäänlaisesta maksusta tai korvauksesta tilanteessa, jossa kantajat jättävät toimitukset suorittamatta. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että tätä ehtoa ei ollut yhdistetty myöskään irtisanomisen kieltävään ehtoon ja kaupan pitämisestä luopumista koskevaan ehtoon Genericsin kehittämän kilpailevan perindopriilin puuttuessa, minkä vuoksi tätä sopimusta koskevia arviointeja ei voida ulottaa koskemaan Teva-sopimusta.

677

Koska komissio on selvästi tuonut esille Teva-sopimuksen yksinostoehdon erityiset ja ongelmalliset näkökohdat (ks. muun muassa riidanalaisen päätöksen 1553–1574 perustelukappale), riidanalaisesta päätöksestä ei voida päätellä, että komissio olisi lähtökohtaisesti kieltänyt tekemästä samanaikaisesti yksinomaista jakelusopimusta ja sovintosopimusta.

678

Kaiken edellä esitetyn perusteella komissio on perustellusti katsonut, että Teva-sopimus rajoitti Tevan pyrkimyksiä kilpailla kantajien kanssa.

679

Komissio katsoo riidanalaisessa päätöksessä, että alkuperäinen 5 miljoonan punnan määrä (jäljempänä alkuperäinen määrä) ja 500000 punnan kiinteämääräinen korvaus kuukaudessa yhteensä 5,5 miljoonan punnan kokonaismäärästä, joka kattoi 11 kuukautta, jolloin Servier ei toimittanut tuotetta (jäljempänä lopullinen kiinteämääräinen korvaus), vastasivat huomattavaa rahamäärää, eli 10,5 miljoonaa puntaa, joka oli ollut merkittävänä kannustimena Tevalle pidättyä kilpailemasta kantajien kanssa (riidanalaisen päätöksen 1622 perustelukappale).

680

Sen määrittämiseksi, onko käänteinen maksu eli arvonsiirto alkuperäisvalmisteiden tuottajalta rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle kannustin hyväksyä riitauttamatta jättämistä ja kaupan pitämisestä luopumista koskevat ehdot, on tutkittava sen luonne ja perustelut huomioon ottaen, kattaako se riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset. Komissio on siten perustellusti tutkinut riidanalaisessa päätöksessä, vastasiko arvonsiirto rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle sovinnosta aiheutuneita erityisiä kustannuksia (riidanalaisen päätöksen 1592–1599 perustelukappale).

681

Tilanteessa, jossa kilpailunrajoituksia sisältävässä sovintosopimuksessa määrätyllä käänteisellä maksulla on tarkoitus korvata rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuneet sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset, tätä maksua ei lähtökohtaisesti voida pitää kannustimena. Kannustimen ja tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaolon toteamista ei silti ole poissuljettu tässä tilanteessa. Se edellyttää kuitenkin, että komissio osoittaa, että sovintoon erottamattomasti liittyviä kustannuksia vastaavat summat, vaikka tämän sovinnon osapuolet olisivat vahvistaneet ne ja esittäneet niiden luvut täsmällisesti, ovat kohtuuttomat (ks. edellä 278 kohta).

682

Riidan sovintoon erottamattomasti liittyvät kustannukset kattavat muun muassa rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle riita-asiasta alkuperäisvalmisteiden tuottajaa vastaan aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Näistä kuluista vastaaminen liittyy suoraan tällaiseen sovintoon. Kun sovinnon osapuolet ovat vahvistaneet rinnakkaisvalmisteiden tuottajan oikeudenkäyntikulujen määrän, komissio voi todeta niiden merkitsevän kannustinta vain osoittamalla, että ne ovat suhteettomia (ks. edellä 279 kohta).

683

Sitä vastoin tietyt rinnakkaisvalmisteiden tuottajalle aiheutuvat kulut ovat ensi arviolta liian etäisiä riita-asiaan ja sen ratkaisuun nähden, jotta niiden voitaisiin katsoa liittyvän erottamattomasti patenttiriitaa koskevaan sovintoon. Kyse on esimerkiksi patenttia loukkaavien tuotteiden valmistuskustannuksista, jotka vastaavat kyseisten tuotteiden varastoarvoa, sekä näiden tuotteiden kehittämisestä aiheutuneista tutkimus- ja kehityskuluista. Sama koskee summia, jotka rinnakkaisvalmisteiden tuottajan on maksettava kolmansille riidan ulkopuolella tehtyjen sopimusten (esimerkiksi toimitussopimusten) mukaisten sopimusvelvoitteiden perusteella. Näin ollen sopimuspuolten on halutessaan, ettei näiden kulujen maksamista katsota kannustimeksi ja osoitukseksi tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, osoitettava niiden liittyvän erottamattomasti riita-asiaan tai sen ratkaisuun ja perusteltava niiden määrä. Ne voisivat samassa tarkoituksessa myös vedota näiden ensi arviolta riidan sovintoon erottamattomasti liittymättömien kulujen korvauksen merkityksettömään määrään, joka on siten riittämätön ollakseen merkittävä kannustin hyväksyä sovintosopimuksessa määrätyt kilpailua rajoittavat ehdot (ks. edellä 280 kohta).

684

Toisin kuin kantajat väittävät, komissio on perustellusti katsonut, että lopullinen kiinteämääräinen korvaus vastasi sovittua maksua Tevalle vastikkeena sen sitoumuksesta olla kilpailematta Servierin kanssa (riidanalaisen päätöksen 1588 perustelukappale) ja siten kannustinta noudattaa kaupan pitämisestä luopumista koskevaa velvoitetta. Koska komissio on perustellusti katsonut, että Teva-sopimuksen yksinostoehto ja kaupan pitämisestä luopumista koskeva ehto vastasivat Tevan markkinoilta sulkemista merkitsevän kaupan pitämisestä luopumista koskevan velvoitteen asettamista (ks. edellä 671 kohta) ja koska Teva-sopimuksen 1.8 ja 3.8.3 artiklassa määrätään 500000 punnan suuruisen kiinteämääräisen korvauksen maksamisesta kuukausittain tuotteen toimittamatta jättämisen tapauksessa ja näin ollen tämän markkinoilta sulkemisen konkretisoinnista, kiinteämääräinen korvaus on selvästi vastike siitä, että Teva ei tule markkinoille.

685

Tältä osin on pidettävä merkityksettömänä kantajien väitettä, jonka mukaan kiinteämääräinen korvaus olisi Englannin oikeudessa käytetty perinteinen sopimusväline ja kuvastaisi sitä, mitä tuomioistuin olisi voinut määrätä toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Kannustimen olemassaolo voidaan esillä olevassa asiassa päätellä siitä, että maksua ei ole suoritettu korvauksena sovintoon erottamattomasti liittyvistä kustannuksista tai tavanomaisen hankintasopimuksen täytäntöönpanona vaan vastikkeena markkinoille tulematta jättämisestä, sellaisena kuin siitä määrätään edellä mainituissa ehdoissa, riippumatta tämän vastikkeen toteuttamiseksi käytetystä oikeudellisesta keinosta ja siitä, että tämä vastike vastaa korvausta, jonka tuomioistuin olisi määrännyt (ks. edellä 680 ja 681 kohta).

686

Lopullisen kiinteämääräisen korvauksen kannustimen luonnetta ei voida kyseenalaistaa myöskään kantajien suorittamalla vertailulla, joka koskee komission arviointia Lundbeck-Neolab-sopimuksista (ks. edellä 394–398 kohta).

687

Teva-sopimuksen 10.1 artiklassa määrätystä alkuperäisestä määrästä on todettava, että kantajien esittämillä perusteluilla ei voida kyseenalaistaa komission toteamusta kannustimen olemassaolosta.

688

Teva-sopimuksen 10.1 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Servierin on edellyttäen, että se on vastaanottanut Tevalta asianmukaisen laskun, maksettava tai huolehdittava siitä, että jokin sen tytäryhtiöistä maksaa Tevalle 5 miljoonaa [puntaa] kymmenen arkipäivän kuluessa Tevan laskun vastaanottamisesta. Tämä lasku voidaan toimittaa tätä sopimusta allekirjoitettaessa, ja se erääntyy välittömästi, kuitenkin siten, että Servierillä on kymmenen päivää aikaa suorittaa maksu. Tämä maksu suoritetaan osuutena Tevalle tämän sopimuksen valmistelemisesta aiheutuneista kustannuksista, mukaan lukien mutta niihin rajoittumatta kustannukset, jotka liittyvät sen voimassa olevien toimitussopimusten irtisanomiseen Yhdistyneessä kuningaskunnassa”.

689

Komissio toteaa aluksi riidanalaisessa päätöksessä, että Teva ei ollut ilmoittanut jälkikäteen yhtään täsmällistä rahamäärää eri kustannuksista, jotka olisi korvattu alkuperäisellä määrällä, lukuun ottamatta oikeudenkäyntikuluja, joiden suuruudeksi oli arvioitu alle 100000 euroa Ivaxin Servieriä vastaan nostamasta kanteesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa (riidanalaisen päätöksen 1594 ja 1597 perustelukappale). Komissio arvioi kuitenkin muita kuluja, jotka voivat sen mukaan kuulua Teva-sopimuksen 10.1 artiklan soveltamisalaan, kuten kulut, jotka vastaavat Tevan perindopriilin hävitettävän varaston arvoa ja perindopriilin kehittämiskustannuksia, ja päättelee niistä, että ne vastasivat yhteensä vähintään 40:ää prosenttia alkuperäisestä määrästä (riidanalaisen päätöksen 1596–1599 perustelukappale).

690

Tästä on pääteltävä, että komissio katsoo, että vaikka tiettyjen Teva-sopimuksen 10.1 artiklan kattamien kulujen voitiin katsoa liittyvän erottamattomasti kantajien ja Tevan välisen riidan sovintoon, Teva ei ollut ilmoittanut kyseisiä kuluja rahamääräisesti eikä varsinkaan näyttänyt niiden määrää toteen, lukuun ottamatta oikeudenkäyntikuluja, jotka oli ilmoitettu rahamääräisesti mutta summittaisesti ja näyttämättä niiden määrää toteen. Komissio vetoaa riidanalaisessa päätöksessä siihen, että Teva on ainoastaan ”viitannut” (797 perustelukappale) ”alle 100000 euron” määrään tai ”ilmoittanut” tällaisen määrän (1597 perustelukappale) oikeudenkäyntikuluina, ja se on vahvistanut vastauksena istunnossa esitettyyn kysymykseen, että Teva ei ollut esittänyt rahamääräiselle arvioinnilleen minkäänlaisia todisteita.

691

Kantajat eivät vetoa mihinkään perusteluun eivätkä varsinkaan esitä mitään näyttöä, kuten sopimuksen 10.1 artiklassa mainittua ”asianmukaista laskua”, joka voisi kyseenalaistaa tämän komission arvioinnin.