–

EEW Energy from Waste Großräschen GmbH, edustajinaan B. Rechner ja A. Vallone, Rechtsanwälte,

–

MNG Mitteldeutsche Netzgesellschaft Strom GmbH, edustajinaan B. Christ ja T. Höch, Rechtsanwälte,

–

50 Hertz Transmission GmbH, edustajinaan T. Burmeister ja L. Reichstein, Rechtsanwälte,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B. De Meester ja G. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY (EUVL 2009, L 140, s. 16) 16 artiklan 2 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 2 artiklan a ja e alakohdan kanssa, ja mainitun direktiivin 5 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat EEW Energy from Waste Großräschen GmbH (jäljempänä EEW) ja MNG Mitteldeutsche Netzgesellschaft Strom GmbH (jäljempänä MNG Strom) ja joka koskee vahinkoa, joka EEW:lle on väitetysti aiheutunut MNG Stromin toistuvista vaatimuksista, jotka koskevat EEW:n tuottaman sähkön pääsyä verkkoon.

3

Sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27.9.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/77/EY (EYVL 2001, L 283, s. 33) 2 artiklan c alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

4

Direktiivin 2009/28, ennen sen kumoamista uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 11.12.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/2001 (EUVL 2018, L 328, s. 82), johdanto‑osan 11, 60 ja 61 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

– –

5

Direktiivin 2009/28 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Aihe ja soveltamisala”, säädettiin seuraavaa:

”Tällä direktiivillä luodaan yhteiset puitteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämiselle. Siinä asetetaan sitovat kansalliset tavoitteet, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kokonaisosuutta energian kokonaisloppukulutuksesta ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta liikenteessä. Direktiivi sisältää säännöt jäsenvaltioiden välisistä tilastollisista siirroista, jäsenvaltioiden välisistä sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä yhteishankkeista, alkuperätakuista, hallinnollisista menettelyistä, tiedottamisesta ja koulutuksesta sekä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian pääsystä sähköverkkoon. – –”

6

Tämän direktiivin 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä sovelletaan direktiivin [2003/54] määritelmiä.

Lisäksi sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

– –

– –”

7

Mainitun direktiivin 5 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kokonaisloppukulutuksen määrä kussakin jäsenvaltiossa määritetään laskemalla yhteen seuraavat osatekijät:

– –

3.   Sovellettaessa 1 kohdan a alakohtaa uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kokonaisloppukulutus lasketaan jäsenvaltiossa uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön määränä, johon ei lasketa sähkön tuotantoa pumppuvoimalaitoksissa aiemmin ylämäkeen pumpatun veden avulla.

Sekä uusiutuvia että perinteisiä energialähteitä käyttävissä monipolttoainelaitoksissa otetaan huomioon ainoastaan uusiutuvista energialähteistä tuotettu sähkö. Tässä laskelmassa kunkin energialähteen osuus lasketaan sen energiasisällön perusteella.

Vesivoimalla ja tuulivoimalla tuotettu sähkö otetaan huomioon liitteessä II vahvistetun normalisointisäännön mukaisesti.”

8

Saman direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Todistaakseen loppukuluttajille uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden tai määrän energiantuottajan energiayhdistelmässä direktiivin [2003/54] 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on varmistettava, että uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön alkuperä voidaan taata sellaiseksi tässä direktiivissä säädetyssä merkityksessä objektiivisten, läpinäkyvien ja syrjimättömien kriteerien mukaisesti.”

9

Direktiivin 2009/28 16 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä kehittääkseen siirto‑ ja jakeluverkkoinfrastruktuuria, älykkäitä verkkoja, varastointilaitoksia ja sähköjärjestelmää sähköjärjestelmän turvallisen toiminnan varmistamiseksi samalla kun otetaan huomioon uusiutuvia energialähteitä käyttävän sähköntuotannon kehitys, jäsenvaltioiden välinen sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välinen verkkojen yhteenliittäminen mukaan lukien. Jäsenvaltioiden on toteutettava myös asianmukaiset toimenpiteet nopeuttaakseen verkkoinfrastruktuurin lupamenettelyjä ja koordinoidakseen verkkoinfrastruktuurin hyväksyntä hallinnollisten menettelyjen ja suunnittelumenettelyjen kanssa.

2.   Jollei muuta johdu verkon luotettavuuden ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevista vaatimuksista, jotka perustuvat toimivaltaisten kansallisten viranomaisten määrittelemiin läpinäkyviin ja syrjimättömiin kriteereihin:

10

Uusiutuvista energialähteistä 25.10.2008 annetun Saksan lain (Erneuerbare‑Energien‑Gesetz; BGBl. 2011 I, s. 1634; jäljempänä EEG), sellaisena kuin se oli voimassa 1.1.2012–31.7.2014 (jäljempänä vuoden 2012 EEG), 3 §:ssä, jonka otsikko oli ”Määritelmät”, säädettiin seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan

– –

– –”

11

Vuoden 2012 EEG:n 11 §:n, jonka otsikko on ”Toimitusten hallinnointi”, 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Verkko‑operaattoreilla on poikkeuksellisesti oikeus säännellä verkkoonsa – – suoraan tai välillisesti liitettyjä laitoksia – – siltä osin kuin

– –”

12

Vuoden 2012 EEG:n 12 §:n, jonka otsikko on ”Poikkeustilanteita koskeva sääntely”, 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Mikäli sähköntoimituksia uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta energiasta sähköä tuottavista laitoksista rajoitetaan – – 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun verkon ruuhkautumisen vuoksi, niille toiminnan harjoittajille, joita toimenpide koskee, on maksettava korvauksena – – 95 prosenttia saamatta jääneistä tuloista, joihin lisätään lisämenot ja joista vähennetään säästyneet menot. – –”

13

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että nämä vuoden 2012 EEG:n säännökset vastaavat olennaisilta osin pääasiassa peräjälkeen sovellettavien EEG:n kolmen version säännöksiä.

14

EEW käsittelee Großräschenissä (Saksa) termisen hyödyntämisen avulla jätteitä laitoksessa, jossa se tuottaa sähkö‑ ja lämmitysenergiaa. Näiden jätteiden biohajoavasta jätteestä koostuva osa käsitellään polttamalla se muiden jätelajien kanssa. Biohajoavan jätteen osuus vaihtelee, ja se voi olla enintään 50 prosenttia jätteen kokonaismäärästä. Osa kyseisessä laitoksessa tuotetusta sähköstä toimitetaan MNG Stromin sähkönjakeluverkkoon, johon EEW on liittynyt liittymis‑ ja toimitussopimuksella.

15

Vuosina 2011–2016 MNG Strom vaati useaan kertaan EEW:tä, verkon turvallisuuden hallinnoinnin yhteydessä ja tarvittaessa yhteistoiminnassa siirtoverkko‑operaattorin 50 Hertz Transmission GmbH:n kanssa, rajoittamaan väliaikaisesti sähköntoimituksia kyseisiin verkkoihin niiden ruuhkautumisen vuoksi. Tästä syystä EEW nosti MNG Stromia vastaan kanteen, jossa se vaati tätä maksamaan 2,24 miljoonaa euroa korvausta muun muassa vuoden 2012 EEG:n 12 §:n perusteella.

16

Toisen asteen tuomioistuin hylkäsi EEW:n kanteen sillä perusteella, että EEW:n laitoksessa tuotettua sähköä ei tuoteta yksinomaan uusiutuvista energialähteistä, joten kyseistä laitosta ei voida luokitella sovellettavissa kansallisissa säännöksissä tarkoitetuksi ”uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta energiasta sähköä tuottavaksi laitokseksi”.

17

EEW teki tästä ratkaisusta Revision‑valituksen Bundesgerichtshofiin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

18

Kyseisen tuomioistuimen mukaan valituksen ratkaisu riippuu vastauksesta siihen kysymykseen, onko EEW:n laitosta pidettävä vuoden 2012 EEG:n 12 §:ssä, luettuna direktiivin 2001/77 2 artiklan c alakohdan ja direktiivin 2009/28 säännösten ja erityisesti sen 16 artiklan 2 kohdan c alakohdan valossa, tarkoitettuna uusiutuvista lähteistä peräisin olevasta energiasta sähköä tuottavana laitoksena.

19

Näissä olosuhteissa Bundesgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että ensisijainen pääsy sähköverkkoon, joka annetaan sähköntuotantolaitoksille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä, on annettava paitsi laitoksille, jotka tuottavat sähköä yksinomaan uusiutuvista energialähteistä, myös laitoksille, jotka tuottavat sähköä biohajoavaa teollisuus‑ ja yhdyskuntajätettä sisältävien sekajätteiden termisen hyödyntämisen avulla.

21

Direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla jäsenvaltioiden on varmistettava, että siirtoverkko‑operaattorit asettavat sähköntuotantolaitosten toimituksissa etusijalle uusiutuvia energialähteitä käyttävät tuotantolaitokset läpinäkyviä ja syrjimättömiä perusteita käyttäen ja siinä määrin kuin kansallisen sähköjärjestelmän turvallinen käyttö sen sallii.

22

Vaikka ”uusiutuvista energialähteistä tuotetulla sähköllä” tarkoitetaan direktiivin 2009/28 2 artiklan a alakohdan mukaan muun muassa biomassaa, ja sen 2 artiklan e alakohdan mukaan käsite ”biomassa” kattaa muun muassa ”teollisuus‑ ja yhdyskuntajätteiden biohajoavan osan”, tässä direktiivissä ei sitä vastoin täsmennetä sen 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”uusiutuvia energialähteitä käyttävä sähköntuotantolaitos” ulottuvuutta.

23

Näin ollen unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, jossa ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio 2.6.2022, T. N. ja N. N. (Ilmoitus perinnöstä luopumisesta), C‑617/20, EU:C:2022:426, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

On ensinnäkin todettava, että direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdan sanamuoto, jossa viitataan yksinomaan laitoksiin, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä, ei sellaisenaan anna mahdollisuutta ratkaista, koskeeko tämä säännös ainoastaan laitoksia, jotka tuottavat sähköä yksinomaan uusiutuvista energialähteistä, vai sovelletaanko sitä myös laitoksiin, jotka käyttävät tähän tarkoitukseen vain osittain tällaisia energialähteitä.

25

Lisäksi saman säännöksen toisessa virkkeessä, jossa viitataan toimenpiteisiin, jotka on toteutettava, jotta minimoidaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuuden rajoittaminen, näytetään käyttämällä verbiä ”minimoida” otettavan lähtökohdaksi periaate, että ensisijainen pääsy sähköverkkoon pitäisi voida myöntää myös laitoksille, jotka käyttävät vain osittain uusiutuvia energialähteitä. Tällaisten laitosten poissulkeminen johtaisi nimittäin siihen, että ensisijaisen verkkoon pääsyn ulkopuolelle jäisi mahdollisesti merkittävä osa ”vihreästä” sähköstä.

26

Tämän jälkeen on todettava asiayhteydestä, johon kyseinen säännös kuuluu, että direktiivin 2001/77 2 artiklan c alakohdassa määriteltiin käsite ”uusiutuvista energialähteistä tuotettu sähkö” siten, että sillä tarkoitetaan ”sähköä, jota tuotetaan yksinomaan uusiutuvia energialähteitä käyttävissä voimaloissa, ja [sitä osuutta] myös perinteisiä energialähteitä käyttävissä hybridivoimaloissa tuotetusta sähköstä, joka tuotetaan uusiutuvista energialähteistä”.

27

Direktiivissä 2009/28, jolla korvattiin direktiivi 2001/77 ja joka oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtuma‑aikaan, ei kuitenkaan toisteta tätä määritelmää. Tämän direktiivin 2 artiklan a alakohdan mukaan ”uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla” tarkoitetaan ”uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa” ja siinä täsmennetään tämän jälkeen ne uusiutuvat lähteet, jotka tämä määritelmä sisältää. Kuten 50 Hertz Transmission huomauttaa, luokittelu uusiutuvista lähteistä peräisin olevaksi energiaksi ei näin ollen riipu enää siitä, minkä tyyppisessä laitoksessa sähköä on tuotettu, vaan ainoastaan energialähteistä, joita nämä laitokset käyttävät sähkön tuottamiseen.

28

Lopuksi on todettava direktiivin 2009/28 tavoitteista, että sen 1 artiklan mukaan sen tarkoituksena on luoda yhteiset puitteet uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämiselle asettamalla muun muassa sitovat kansalliset tavoitteet, jotka koskevat tällaisista lähteistä peräisin olevan energian kokonaisosuutta energian kokonaisloppukulutuksesta.

29

Lisäksi direktiivin johdanto‑osan 60 perustelukappaleesta ilmenee, että sen tavoitteena on uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisällyttämisellä spot‑markkinoihin edistää mahdollisimman paljon uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön käyttöä. Mainitun direktiivin johdanto‑osan 61 perustelukappaleessa todetaan, että direktiivin tavoitteena on uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön siirron ja jakelun jatkuva lisääminen ja että jäsenvaltioiden olisi toteutettava tätä varten asianmukaisia toimenpiteitä, jotta lisättäisiin uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuutta.

30

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyllä taatulla pääsyllä verkkoon pyrittävän integroimaan uusiutuvat energialähteet sähkön sisämarkkinoihin varmistamalla, että kaikella uusiutuvista energialähteistä tuotetulla sähköllä on pääsy verkkoon, minkä ansiosta uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä voidaan käyttää mahdollisimman paljon (ks. vastaavasti tuomio 27.1.2022, Fondul Proprietatea, C‑179/20, EU:C:2022:58, 62 kohta).

31

Uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön käytön maksimointia ja uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön siirron ja jakelun jatkuvaa lisäämistä koskevat tavoitteet voisivat kuitenkin vaarantua, jos sähköntuotantolaitos, joka ei käytä yksinomaan uusiutuvia energialähteitä, rinnastettaisiin tämän vuoksi laitokseen, joka käyttää ainoastaan perinteisiä energialähteitä, ja se jäisi näin ollen direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetyn ensisijaisen verkkoon pääsyn ulkopuolelle.

32

Näin ollen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että sähköntuotantolaitoksille, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä, annettavaa ensisijaista pääsyä sähköverkkoon ei pidä antaa ainoastaan laitoksille, jotka tuottavat sähköä yksinomaan uusiutuvista energialähteistä, vaan myös laitoksille, jotka tuottavat sähköä sekä uusiutuvista että perinteisistä energialähteistä.

33

Toisella, kolmannella, neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että sähköä sekä uusiutuvista että perinteisistä energialähteistä vaihtelevin osuuksin tuottavalla sähköntuotantolaitoksella on ensisijainen pääsy verkkoon yksinomaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuuden osalta, ja jos näin on, mitkä ovat tämän ensisijaisen pääsyn yksityiskohtaiset soveltamissäännöt.

34

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, onko EEW:n ylläpitämän laitoksen kaltaisella laitoksella, joka tuottaa sähköä jäteseoksesta, joka sisältää vaihtelevan osuuden biohajoavaa teollisuus‑ ja yhdyskuntajätettä, ensisijainen pääsy verkkoon ainoastaan tästä vaihtelevasta osuudesta tuotetun sähkön osalta.

35

Tältä osin on aluksi todettava, että direktiivin 2009/28 2 artiklan a ja e alakohtaan sisältyvistä määritelmistä ilmenee, että vaikka biomassan hyödyntämisellä saatu energia on uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa, yksinomaan muun muassa teollisuus‑ ja yhdyskuntajätteiden biohajoava osa kuuluu kyseisessä direktiivissä määritellyn biomassan käsitteen alaan. Teollisuus‑ ja yhdyskuntajätteiden termisen hyödyntämisen avulla tuotettua energiaa pidetään näin ollen näiden jätteiden biohajoavasta osasta tuotetun energian osalta, muttei niiden perinteisistä jätteistä koostuvan osan osalta, uusiutuvista lähteistä tuotettuna energiana.

36

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että vaikka kyseisen direktiivin 16 artiklan 2 kohdan b alakohdassa viitataan mahdollisuuteen ottaa käyttöön ”taattu pääsy” verkkoon uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osalta, tämä koskee ainoastaan ”vihreää” sähköä, ja ettei mainittua säännöstä siis voida käyttää oikeusperustana kansallisille säännöksille, jotka koskevat taatun pääsyn myöntämistä uusiutumattomasta lähteestä peräisin olevan energian tuotantolaitoksille (ks. vastaavasti tuomio 27.1.2022, Fondul Proprietatea, C‑179/20, EU:C:2022:58, 65 kohta). Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 46 kohdassa, direktiivin 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ensisijaisen verkkoonpääsyn periaatetta on tulkittava analogisesti.

37

Näin ollen sähköntuotantolaitokseen, joka käyttää jätteiden sekoitusta, josta vain vaihteleva osuus koostuu biohajoavasta teollisesta ja yhdyskuntajätteestä, tai joka yleisemmin käyttää vaihtelevassa määrin sekä uusiutuvia että perinteisiä energialähteitä, on voitava soveltaa direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädettyä ensisijaista pääsyä yksinomaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön vaihtelevaan osuuteen.

38

Direktiivissä 2009/28 ei kuitenkaan määritetä sitä, miten sekä uusiutuvia että perinteisiä energialähteitä käyttävän sähköntuotantolaitoksen uusiutuvista energialähteistä tuottaman sähkön osuus on laskettava, eikä varsinkaan sitä, onko tämän osuuden saavutettava vähimmäistaso, jotta tuotettuun sähköön voidaan soveltaa ensisijaista verkkoon pääsyä.

39

Kyseisen direktiivin 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa asetetaan vain kaksi vaatimusta.

40

Ensinnäkin tässä säännöksessä tehdään ensisijainen pääsy verkkoon riippuvaiseksi kansallisen sähköverkon turvallisuuteen liittyvistä tarpeista. Tältä osin direktiivin 2009/28 johdanto‑osan 60 perustelukappaleessa täsmennetään, että verkon luotettavuuden ja turvallisuuden ylläpitoa sekä ajojärjestystä koskevat vaatimukset voivat vaihdella kansallisen verkon ominaispiirteiden ja sen turvallisen käytön mukaan.

41

Toiseksi direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytetään, että ensisijaisen verkkoon pääsyn hallinnointi tapahtuu läpinäkyvin ja syrjimättömin perustein. Tältä osin kyseisen direktiivin johdanto‑osan 11 perustelukappaleessa korostetaan, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuuden laskemiseksi ja kyseisten lähteiden määrittelemiseksi on tarpeen määrittää läpinäkyvät ja yksiselitteiset säännöt. Lisäksi mainitun direktiivin johdanto‑osan 60 perustelukappaleessa muistutetaan yleisesti uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön ensisijaisen verkkoon pääsyn tärkeydestä pyrittäessä integroimaan uusiutuvat energialähteet sähkön sisämarkkinoille ja erityisesti siitä, että tämä ensisijainen verkkoon pääsy olisi sisällytettävä kansallisiin liittymissääntöihin taaten sen, että uusiutuvista energialähteistä sähköä tuottavat, verkkoon liittyneet tuottajat voivat myydä ja siirtää uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä milloin tahansa, kun lähde on käytettävissä.

42

Tästä seuraa, että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne vahvistavat uusiutuvia energialähteitä käyttäville sähköntuotantolaitoksille kuuluvan ensisijaisen pääsyn toteuttamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, kunhan ne noudattavat kyseisellä direktiivillä tavoiteltuja päämääriä.

43

Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että kun unionin lainsäätäjä antoi direktiivin 2009/28, sen tarkoituksena ei suinkaan ollut yhdenmukaistaa tyhjentävästi vihreän energian tuotantoa koskevia kansallisia tukijärjestelmiä, vaan se totesi yhtäältä ensin, että jäsenvaltiot soveltavat erilaisia tukijärjestelmiä, ja otti toisaalta lähtökohdakseen periaatteen, jonka mukaan on taattava tukijärjestelmien moitteeton toiminta, jotta investoijien luottamus säilyisi ja jäsenvaltiot voisivat laatia tehokkaita kansallisia toimenpiteitä kyseisessä direktiivissä niille asetettujen sitovien kansallisten kokonaistavoitteiden täyttämiseksi (tuomio 4.10.2018, L.E.G.O., C‑242/17, EU:C:2018:804, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen, jonka yksinomaiseen toimivaltaan tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluvat, on päätettävä, täyttyvätkö tässä tapauksessa unionin oikeudesta johtuvat vaatimukset, jotka koskevat uusiutuvia energialähteitä käyttävien laitosten ensisijaisen pääsyn toteuttamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen määrittämistä. Unionin tuomioistuin, jonka tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisiä vastauksia ennakkoratkaisumenettelyssä, on kuitenkin toimivaltainen antamaan pääasian asiakirja‑aineiston sekä sille esitettyjen kirjallisten ja suullisten huomautusten perusteella ohjeita seikoista, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon soveltaessaan ensisijaista verkkoon pääsyä ja joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi antaa ratkaisunsa (ks. analogisesti tuomio 22.9.2020, Cali Apartments, C‑724/18 ja C‑727/18, EU:C:2020:743, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Tältä osin direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohtaan sisältyvä vaatimus, jonka mukaan ensisijainen pääsy verkkoon on määritettävä läpinäkyviä ja syrjimättömiä perusteita käyttäen, edellyttää, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa, että perusteet ovat selviä, jäsenvaltiot ilmoittavat ne etukäteen ja niiden soveltaminen on kaikkien asianomaisten osapuolten ennakoitavissa.

46

Lisäksi unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa käydyistä keskusteluista ilmenee, että sähköntuotantolaitokset voidaan direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohdan soveltamiseksi jakaa kolmeen ryhmään eli laitoksiin, jotka käyttävät ainoastaan uusiutuvia energialähteitä, laitoksiin, jotka käyttävät yksinomaan perinteisiä energialähteitä, ja laitoksiin, jotka käyttävät uusiutuvien ja perinteisten energialähteiden sekoitusta.

47

Yhtäältä on selvää, että ensimmäiseen ryhmään kuuluville laitoksille on aina annettava ensisijainen pääsy verkkoon kaiken niiden tuottaman sähkön osalta, jollei verkon turvallisuuteen ja kapasiteettiin liittyvistä rajoituksista muuta johdu, ja että toiseen ryhmään kuuluvat laitokset eivät voi tämän säännöksen perusteella saada ensisijaista pääsyä verkkoon, ja toisaalta on selvää, että näihin kahteen ensimmäiseen ryhmään kuuluvia laitoksia on lähtökohtaisesti kohdeltava yhdenvertaisesti sen ryhmän sisällä, johon ne kuuluvat.

48

Kolmanteen ryhmään kuuluvista laitoksista on sen sijaan muistutettava ensinnäkin, että – kuten tämän tuomion 37 kohdasta ilmenee – niille kuuluu ensisijainen pääsy vain sähkön sen osuuden osalta, joka tuotetaan uusiutuvista energialähteistä. Toiseksi tässä kolmannessa ryhmässä laitoksia ei voida kohdella samalla tavalla, koska niiden käyttämien uusiutuvien energialähteiden osuudet eivät välttämättä ole samat.

49

Direktiivin 2009/28 tavoite, joka on uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian käytön edistäminen, vaarantuisi, jos laitokset, jotka käyttävät suurelta osin uusiutuvia energialähteitä, saisivat järjestelmällisesti ensisijaisen pääsyn verkkoon sellaisten muiden laitosten vahingoksi, jotka myös käyttävät uusiutuvia energialähteitä, mutta vähemmässä määrin. Kun otetaan huomioon tämä tavoite, ensin mainitut on voitava asettaa etusijalle jälkimmäisiin nähden ilman, että niille kuitenkaan olisi järjestelmällisesti annettava ensisijaisuutta.

50

Näin ollen on tärkeää, että perusteet, joilla määritetään järjestys, johon verkko‑operaattori laittaa uusiutuvien ja perinteisten energialähteiden sekoitusta käyttävät laitokset, ilmentävät niiden käyttämien uusiutuvien energialähteiden osuuden suuruutta.

51

Samoin on tärkeää, että näissä perusteissa otetaan huomioon laitosten sähköverkkoihin pääsyn hallinnointiin liittyvät erityispiirteet ja tekniset rajoitteet. MNG Strom on lisäksi esittänyt tästä, että sähkön toimituksesta vastaava verkko‑operaattori ei tiedä reaaliajassa sähköntuotantolaitoksen käyttämien biohajoavien jätteiden osuutta, kun se päättää järjestyksestä, jossa laitosten toiminta on keskeytettävä, koska näiden laitosten toiminnan harjoittajat eivät itsekään tiedä joka hetki, mikä osuus energiasta tuotetaan uusiutuvista lähteistä. 50 Hertz Transmission on puolestaan korostanut, että ensisijaisuutta koskeva päätös on kiireellinen toimenpide, joka toteutetaan lähes välittömästi, ja että sillä on seurannaisvaikutuksia toimitusketjun seuraaviin operaattoreihin, mikä merkitsee sitä, että ensisijaisuutta koskevien perusteiden on mahdollistettava konkreettisten ohjeiden antaminen verkko‑operaattorille.

52

On lisättävä, että sähkö on sen luonteista, että kun se kerran otetaan siirto‑ tai jakeluverkkoon, sen alkuperää ja erityisesti energialähdettä, jonka avulla se on tuotettu, on vaikea määrittää (tuomio 1.7.2014, Ålands Vindkraft, C‑573/12, EU:C:2014:2037, 87 kohta). Samalla tavoin silloin, kun siirtoverkko‑operaattori päättää sekä uusiutuvia että perinteisiä energialähteitä käyttävän sähköntuotantolaitoksen ajojärjestyksestä, on aivan yhtä vaikeaa yksilöidä konkreettisesti se osa sähköstä, joka kyseisessä laitoksessa tuotetaan uusiutuvista energialähteistä. Näihin teknisiin olosuhteisiin liittyy tietty epävarmuus, joten ei voida sulkea pois sitä, että sähkön osuus, joka on ilmoitettu tuotetuksi uusiutuvista energialähteistä, ei ole kokonaan sellaista tuona täsmällisenä ajankohtana.

53

Direktiivin 2009/28 tavoite edistää mahdollisimman paljon uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön pääsyä verkkoon ei kuitenkaan edellytä sitä, että verkko‑operaattorilla olisi sinä täsmällisenä ajankohtana, jolloin se päättää energiaseosta käyttävän sähköntuotantolaitoksen ajojärjestyksestä, tiedossaan tämän tyyppisen sähkön tarkka osuus kyseisen laitoksen toimittaman energian kokonaismäärästä.

54

Tältä osin on riittävää, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten valitsemien perusteiden täytäntöönpano mahdollistaa sen, että riittävän pitkällä ja edustavalla ajanjaksolla ja teknisten valmiuksien rajoissa annetaan ensisijainen pääsy verkkoon kullekin sekä uusiutuvista että perinteisistä energialähteistä sähköä tuottavalle laitokselle suhteessa tämän käyttämien uusiutuvien energialähteiden osuuteen.

55

Ei voida sulkea pois sitä, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ottavat tätä varten huomioon direktiivin 2009/28 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetun alkuperätakuun, joka mahdollisesti myönnetään sähköntuottajalle kyseisen direktiivin 15 artiklan nojalla, riippumatta siitä, että tällainen takuu annetaan – kuten muun muassa kyseisen säännöksen 1 kohdasta ilmenee –, jotta loppuasiakkaat voivat varmistua energiantuottajan energiayhdistelmän täsmällisestä koostumuksesta.

56

Lisäksi mikään ei ole esteenä sille, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset nojautuvat näiden perusteiden vahvistamista koskevaa harkintavaltaansa käyttäessään tiettyihin direktiivin 2009/28 5 artiklan 3 kohdan säännöksiin, erityisesti säännökseen, jonka mukaan sekä uusiutuvia että perinteisiä energialähteitä käyttävissä monipolttoainelaitoksissa uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuuden laskemiseksi kunkin energialähteen osuus lasketaan sen energiasisällön perusteella.

57

Edellä esitetyillä perusteilla toiseen, kolmanteen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2009/28 16 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että laitokselle, joka tuottaa sähköä sekä uusiutuvista että perinteisistä energialähteistä, annetaan ensisijainen verkkoon pääsy yksinomaan uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön osuuden osalta. Jäsenvaltioiden tehtävänä on vahvistaa tämän pääsyn ensisijaisuuden soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistamalla läpinäkyvät ja syrjimättömät perusteet, joiden avulla voidaan, ottaen huomioon verkon luotettavuuden ja turvallisuuden ylläpitoa koskevat vaatimukset, asettaa ensisijaisuusjärjestys kunkin sähköntuotantolaitoksen käyttämien uusiutuvien energialähteiden osuuden mukaan.

58

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: