KOMISSION TIEDONANTO —

Tekniset ohjeet infrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistamisesta vuosina 2021–2027

(2021/C 373/01)

ILMOITUS Tämän tiedonannon tarkoituksena on antaa teknisiä ohjeita ohjelmakaudella 2021–2027 infrastruktuuriin tehtävien investointien ilmastokestävyyden varmistamisesta. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2021/523, jäljempänä ’InvestEU-asetus’ (1), 8 artiklan 6 kohdassa edellytetään, että komissio laatii kestävyysohjeistuksen. InvestEU-asetuksen 8 artiklan 6 kohdan a alakohdassa vahvistetaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista koskevat vaatimukset. Asetuksen 8 artiklan 6 kohdan e alakohdan mukaan kestävyysohjeistuksessa on annettava ohjeita toteutuskumppaneille rahoitus- ja investointitoimien ympäristö-, ilmasto- tai sosiaalisten vaikutusten arviointia varten. Asetuksen 8 artiklan 6 kohdan d alakohdassa säädetään, että kestävyysohjeistuksen avulla on voitava tunnistaa hankkeet, jotka ovat ristiriidassa ilmastotavoitteiden saavuttamisen kanssa. Nämä infrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistamista koskevat ohjeet ovat osa kestävyysohjeistusta. Infrastruktuurihankkeiden ilmastokestävyyden varmistamista koskevaa komission ohjeistusta, joka on soveltuvin osin johdonmukainen unionin muille ohjelmille laadittuihin ohjeisiin nähden, kaavaillaan myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2021/1153, jäljempänä ’Verkkojen Eurooppa -välinettä koskeva asetus’ (2). Ohjeita pidetään myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2021/1060, jäljempänä ’yhteisiä säännöksiä koskeva asetus  (3), 2 artiklan 37 kohdan ja 67 artiklan 3 kohdan j alakohdan sekä elpymis- ja palautumistukivälineen (4) mukaisen infrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistamisen kannalta merkityksellisenä viitteenä. Komissio on laatinut ohjeet tiiviissä yhteistyössä InvestEU-ohjelman mahdollisten toteutuskumppaneiden ja EIP-ryhmän kanssa. Näitä ohjeita voidaan täydentää kansallisilla ja alakohtaisilla lisähuomioilla ja -ohjeilla.

LYHENTEET

C3S	Copernicuksen ilmastonmuutosta koskevat palvelut
CMIP	(Coupled Model Intercomparison Projects) CMIP-ilmastomallihankkeet
CO2	Hiilidioksidi
CO2e	Hiilidioksidiekvivalentti
DWL	(Design Working Life) Suunniteltu käyttöikä
EAKR	Euroopan aluekehitysrahasto
EEA	Euroopan ympäristökeskus
EPCM	(Engineering, Procurement and Construction Management) Suunnittelu, hankinta ja rakentamisen johtaminen
ESIA	(Environmental and Social Impact Assessment) Ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia koskeva arviointi
EUT	Euroopan unionin tuomioistuin
FEED	(Front End Engineering Design) Alkuvaiheen tekniset ja konseptiselvitykset
GIS	Paikkatietojärjestelmät
GWP	Lämmitysvaikutus
IPCC	Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli
JRC	Yhteinen tutkimuskeskus (Euroopan komissio)
JTF-rahasto	Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto
RCP	Kasvihuonekaasujen pitoisuuksien mahdolliset kehityskulut
	Yhteisiä säännöksiä koskeva asetus (EU) 2021/1060
YVA	Ympäristövaikutusten arviointi

SISÄLLYSLUETTELO

1.

TIIVISTELMÄ

7

2.

OHJEIDEN SOVELTAMISALA

8

3.

INFRASTRUKTUURIN ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN

11

3.1

Valmistautuminen ilmastokestävyyden varmistamiseen

13

3.2

Ilmastonmuutoksen hillitseminen (ilmastoneutraalius)

18

3.2.1

Arviointi – vaihe 1 (hillitseminen)

20

3.2.2

Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (hillitseminen)

21

3.2.2.1

Infrastruktuurihankkeiden hiilijalanjälkeä koskeva menetelmä

21

3.2.2.2

Kasvihuonekaasupäästöjen arviointi

25

3.2.2.3

Perustasot (hiilijalanjälki, kustannus-hyötyanalyysi)

26

3.2.2.4

Hiilipäästöjen varjohinta

26

3.2.2.5

Tarkistetaan yhteensopivuus vuosien 2030 ja 2050 tavoitteisiin johtavan uskottavan kasvihuonekaasujen vähennyspolun kanssa

28

3.3

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen (ilmastokestävyys)

28

3.3.1

Arviointi – vaihe 1 (sopeutuminen)

31

3.3.1.1

Herkkyys

32

3.3.1.2

Altistus

32

3.3.1.3

Haavoittuvuus

34

3.3.2

Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (sopeutuminen)

34

3.3.2.1

Vaikutukset, todennäköisyys ja ilmastoriskit

34

3.3.2.2

Todennäköisyys

35

3.3.2.3

Vaikutukset

36

3.3.2.4

Riskit

39

3.3.2.5

Sopeutumistoimenpiteet

39

4.

ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN JA HANKESYKLIN HALLINTA

41

5.

ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA)

43

Liite A.

Infrastruktuuriin myönnettävä EU:n rahoitus 2021–2027

46

Liite B.

Ilmastokestävyyden varmistamisen dokumentointi ja todentaminen

49

Liite C.

Ilmastokestävyyden varmistaminen ja hankesyklin hallinta

52

Liite D.

Ilmastokestävyyden varmistaminen ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

64

Liite E.

Ilmastokestävyyden varmistaminen ja strateginen ympäristöarviointi

77

Liite F.

Suosituksia ilmastokestävyyden varmistamisen tukemiseksi

87

Liite G.

Sanasto

89

Luettelo kaavioista

Kaavio 1:

Ilmastokestävyyden varmistaminen sekä ”ilmastoneutraaliuden” ja ”ilmastokestävyyden” pilarit

10

Kaavio 2:

Yleisesitys Taulukko 1 esitetystä ilmastokestävyyden varmistamisprosessista

12

Kaavio 3:

Ennusteet ilmaston lämpenemisestä vuoteen 2100 asti

16

Kaavio 4:

Yleisesitys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvästä prosessista ilmastokestävyyden varmistamisen osalta

20

Kaavio 5:

Hiilijalanjälkimenetelmässä käytetty ”soveltamisalan” käsite

23

Kaavio 6:

Hiilipäästöjen varjohinta kasvihuonekaasujen päästöjen ja päästövähennysten osalta euroina hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) kohti vuoden 2016 hintoina

27

Kaavio 7:

Yleisesitys ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvästä prosessista ilmastokestävyyden varmistamisen osalta

29

Kaavio 8:

Ohjeellinen yleisesitys ilmastohaavoittuvuudesta ja riskinarvioinnista sekä asiaankuuluvien sopeutumistoimenpiteiden tunnistamisesta, arvioinnista ja suunnittelusta/integroinnista

30

Kaavio 9:

Yleisesitys arviointivaiheesta ja haavoittuvuusanalyysistä

31

Kaavio 10:

Yleisesitys herkkyysanalyysistä

32

Kaavio 11:

Yleisesitys altistumisanalyysistä

33

Kaavio 12:

Yleisesitys haavoittuvuusanalyysistä

34

Kaavio 13:

Yleisesitys ilmastoriskien arvioinnista vaiheessa 2

35

Kaavio 14:

Yleisesitys todennäköisyysanalyysistä

36

Kaavio 15:

Yleisesitys vaikutusanalyysistä

37

Kaavio 16:

Yleisesitys riskinarvioinnista

39

Kaavio 17:

Yleisesitys prosessista, jolla tunnistetaan, arvioidaan ja suunnitellaan/integroidaan sopeutumisvaihtoehdot

40

Kaavio 18:

Yleisesitys ilmastokestävyyden varmistamisesta ja hankesyklin hallinnasta

42

Kaavio 19:

Hankekehityksen eri vaiheita johtavat toimijat

43

Kaavio 20:

Ympäristöarvioinnit ja hankesyklin hallinta

44

Kaavio 21:

Yleisesitys ilmastokestävyyden varmistamista koskevan dokumentoinnin osatekijöistä

49

Kaavio 22:

Yleisesitys hankesyklin vaiheista ja hankkeen kehittämistoimista

52

Kaavio 23:

Hankkeen toteuttajan osallistuminen hankesyklin eri vaiheisiin

54

Kaavio 24:

Yleisesitys hankesyklin hallinnan ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen välisistä yhteyksistä

57

Kaavio 25:

Yleisesitys hankesyklin hallinnan ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen välisistä yhteyksistä

59

Luettelo taulukoista

Taulukko 1:

Tiivistelmä infrastruktuurihankkeiden ilmastokestävyyden varmistamisesta

8

Taulukko 2:

Arviointiluettelo – hiilijalanjälki – esimerkkejä hankeluokista

20

Taulukko 3:

Yleisesitys hiilijalanjälkimenetelmään kuuluvista kolmesta soveltamisalasta sekä maantieliikenteen, rautatieliikenteen ja kaupunkien julkisen liikenteen infrastruktuurin epäsuorien päästöjen arvioinnista

23

Taulukko 4:

EIP:n hiilijalanjälkimenetelmän raja-arvot

25

Taulukko 5:

Hiilipäästöjen varjohinta kasvihuonekaasujen päästöjen ja päästövähennysten osalta euroina hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) kohti vuoden 2016 hintoina

26

Taulukko 6:

Hiilipäästöjen vuosittainen varjohinta (euroa/tCO2e, vuoden 2016 hintoina)

27

Taulukko 7:

Seurausten voimakkuus eri riskialueilla

37

Taulukko 8:

Vaiheet, toteuttajan tavoitteet sekä tyypilliset hankesyklin prosessit ja analyysit

52

Taulukko 9:

Yleisesitys hankesyklin hallinnasta ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä

57

Taulukko 10:

Yleisesitys hankesyklin hallinnasta ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta

59

Taulukko 11:

Yleisesitys hankesyklin hallinnasta ja ympäristöarvioinneista (YVA, strateginen ympäristöarviointi)

62

Taulukko 12:

Yleisesitys ilmastonmuutoksen sisällyttämisestä YVA-prosessin päävaiheisiin

65

Taulukko 13:

Esimerkkejä ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevista keskeisistä kysymyksistä ympäristövaikutusten arviointia varten

73

Taulukko 14:

Esimerkkejä ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevista keskeisistä kysymyksistä ympäristövaikutusten arviointia varten

74

Taulukko 15:

Esimerkkejä ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä, jotka on otettava huomioon strategisessa ympäristöarvioinnissa

79

Taulukko 16:

Strategisen ympäristöarvioinnin kannalta keskeisiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyviä kysymyksiä

82

Taulukko 17:

Strategisen ympäristöarvioinnin kannalta keskeisiä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä kysymyksiä

84

1.   TIIVISTELMÄ

Tässä tiedonannossa annetaan teknisiä ohjeita infrastruktuuri-investointien ilmastokestävyyden varmistamisesta ohjelmakaudella 2021–2027.

Ilmastokestävyyden varmistaminen on prosessi, jolla ilmastonmuutoksen hillitsemis- ja sopeutumistoimet integroidaan infrastruktuurihankkeiden kehittämiseen. Sen avulla eurooppalaiset institutionaaliset ja yksityiset sijoittajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä Pariisin sopimuksen mukaisista hankkeista. Prosessi jakautuu kahteen pilariin (hillitseminen ja sopeutuminen) ja kahteen vaiheeseen (arviointi ja yksityiskohtainen analyysi). Ennen yksityiskohtaista analyysiä suoritetaan arviointivaihe, joka auttaa vähentämään hallinnollista taakkaa.

Infrastruktuuri on laaja käsite, joka kattaa rakennukset, verkkoinfrastruktuurin sekä erilaiset rakennetut järjestelmät ja infrastruktuuriomaisuuden. Esimerkiksi InvestEU-asetuksessa on kattava luettelo kestävän infrastruktuurin politiikkaikkunaan kuuluvista tukikelpoisista investoinneista.

Tähän asiakirjaan sisältyvät ohjeet täyttävät seuraavat, useita EU:n rahastoja – kuten InvestEU-rahastoa, Verkkojen Eurooppa -välinettä, Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR), koheesiorahastoa ja oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa (JTF) – koskevassa lainsäädännössä vahvistetut vaatimukset:

—

Ne ovat sopusoinnussa Pariisin sopimuksen ja EU:n ilmastotavoitteiden kanssa, mikä tarkoittaa, että ne ovat yhdenmukaiset uskottavan kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspolun kanssa vuodeksi 2030 asetettujen EU:n uusien ilmastotavoitteiden mukaisesti ja ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä sekä ilmastokestävän kehityksen kanssa. Infrastruktuurissa, jonka elinkaari ulottuu vuotta 2050 kauemmas, olisi myös otettava huomioon käyttö, kunnossapito ja lopullinen käytöstäpoisto ilmastoneutraaliuden edellyttämissä olosuhteissa, joihin voi sisältyä kiertotaloutta koskevia näkökohtia.

—	Niissä noudatetaan ”energiatehokkuus etusijalle” -periaatetta, joka määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 (5) 2 artiklan 18 kohdassa.

—

Niissä noudatetaan ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta, joka on johdettu EU:n lähestymistavasta kestävään rahoitukseen ja vahvistettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2020/852 (6), jäljempänä ’luokitusjärjestelmäasetus’. Näissä ohjeissa käsitellään kahta luokitusjärjestelmäasetuksen 9 artiklassa tarkoitettua ympäristötavoitetta eli ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista.

Kustannus-hyötyanalyysin ja vaihtoehtojen analyysin perustana on edelleen kasvihuonekaasupäästöjen määrällinen ja rahallinen määrittäminen. Ohjeisiin sisältyvät päivitetty hiilijalanjälkimenetelmä ja arvio hiilipäästöjen varjohinnasta.

Ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien toimenpiteiden yksilöimisen, arvioinnin ja täytäntöönpanon perustana on edelleen ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointi.

Ilmastokestävyyden varmistamisen käytännöt ja prosessit on tärkeää dokumentoida nimenomaisesti ja uskottavasti varsinkin siitä syystä, että ilmastokestävyyden varmistamisen todentaminen ja dokumentointi ovat olennainen osa sijoituspäätösten perusteluja.

Nämä ohjeet perustuvat vuosina 2014–2020 suurhankkeiden ilmastokestävyyden varmistamisesta saatuihin kokemuksiin. Niissä ilmastokestävyyden varmistamiseen liitetään hankesyklin hallinnan, ympäristövaikutusten arviointien ja strategisen ympäristöarvioinnin prosessit, ja ne sisältävät suosituksia, joilla tuetaan jäsenvaltioiden kansallisia ilmastokestävyyden varmistamisprosesseja.

Taulukko 1

Tiivistelmä infrastruktuurihankkeiden ilmastokestävyyden varmistamisesta

Ilmastoneutraalius Ilmastonmuutoksen hillitseminen	Ilmastokestävyys Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Arviointi – vaihe 1 (hillitseminen): Verrataan hanketta näiden ohjeiden Taulukko 2 olevaan arviointiluetteloon: — Jos hanke ei edellytä hiilijalanjäljen arviointia, tehdään yhteenveto analyysistä ilmastoneutraaliutta koskevassa arviointilausunnossa, jossa periaatteessa (7) esitetään päätelmä ilmastokestävyydestä ilmastoneutraaliuden osalta. — Jos hanke edellyttää hiilijalanjäljen arviointia, siirrytään jäljempänä esitettyyn vaiheeseen 2.	Arviointi – vaihe 1 (sopeutuminen): Suoritetaan ilmastoherkkyyttä, ilmastovaikutuksille altistumista ja haavoittuvuutta koskeva analyysi näiden ohjeiden mukaisesti: — Jos merkittäviä, lisäanalyysiä edellyttäviä ilmastoriskejä ei ole, kootaan dokumentointi ja esitetään tiivistelmä analyysistä ilmastokestävyyttä koskevassa arviointilausunnossa, jossa periaatteessa esitetään päätelmä ilmastokestävyyden varmistamisesta itse ilmastokestävyyden osalta. — Jos merkittäviä, lisäanalyysiä edellyttäviä ilmastoriskejä on, siirrytään jäljempänä esitettyyn vaiheeseen 2.
Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (hillitseminen): — Määritetään kasvihuonekaasupäästöjen määrät tyypillisenä toimintavuonna hiilijalanjälkimenetelmän avulla. Verrataan näitä määriä absoluuttisten ja suhteellisten kasvihuonekaasupäästöjen raja-arvoihin (ks. Taulukko 4). Jos kasvihuonekaasupäästöt ylittävät jonkin raja-arvoista, suoritetaan seuraava analyysi: — Määritetään kasvihuonekaasupäästöjen rahallinen arvo käyttämällä hiilipäästöjen varjohintaa (ks. Taulukko 6) ja sisällytetään ”energiatehokkuus etusijalle” -periaate tiukasti hankkeen suunnitteluun, vaihtoehtojen analyysiin ja kustannus-hyötyanalyysiin. — Tarkistetaan hankkeen yhteensopivuus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevien vuosien 2030 ja 2050 kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan uskottavan päästövähennyspolun kanssa. Tässä yhteydessä tarkistetaan, että infrastruktuuri, jonka elinkaari ulottuu vuotta 2050 kauemmas, on yhteensopiva ilmastoneutraaliuden edellyttämissä olosuhteissa tapahtuvan käytön, kunnossapidon ja lopullisen käytöstäpoiston kanssa.	Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (sopeutuminen): — Suoritetaan ilmastoriskien arviointi, mukaan lukien todennäköisyys- ja vaikutusanalyysit, näiden ohjeiden mukaisesti. — Puututaan merkittäviin ilmastoriskeihin yksilöimällä, arvioimalla, suunnittelemalla ja toteuttamalla asianmukaisia ja soveltuvia sopeutumistoimenpiteitä. — Arvioidaan säännöllisen seurannan ja jatkotoimien laajuutta ja tarvetta, esimerkiksi tulevaa ilmastonmuutosta koskevia olennaisia kriteereitä. — Varmistetaan johdonmukaisuus EU:n ja soveltuvin osin kansallisten, alueellisten ja paikallisten ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien strategioiden ja suunnitelmien sekä muiden asiaankuuluvien strategia- ja suunnitteluasiakirjojen kanssa.
Kootaan dokumentaatio ja tehdään yhteenveto analyysistä ilmastoneutraaliuden varmistamista koskevassa lausunnossa, jossa periaatteessa esitetään päätelmä ilmastokestävyyden varmistamisesta ilmastoneutraaliuden osalta.	Kootaan dokumentaatio ja esitetään tiivistelmä analyysistä ilmastonmuutokseen sopeutumisen varmistamista koskevassa lausunnossa, jossa periaatteessa esitetään päätelmä ilmastokestävyyden varmistamisesta ilmastonmuutokseen sopeutumisen osalta.
Kootaan edellä mainitut asiakirjat ja tiivistelmät yhdistetyksi ilmastokestävyyden arviointia/varmistamista koskevaksi dokumentaatioksi, joka on useimmiten tärkeä osa sijoituspäätösten perusteluja. Liitetään mukaan tiedot ilmastokestävyyden varmistamisprosessin suunnittelusta ja toteuttamisesta.

2.   OHJEIDEN SOVELTAMISALA

Infrastruktuuri – rakennettu ympäristö – on olennaisen tärkeä nykyaikaisen yhteiskunnan ja talouden toiminnalle. Se tarjoaa fyysiset ja organisatoriset perusrakenteet ja -tilat, joihin monet toiminnot perustuvat.

Useimmilla infrastruktuureilla on pitkä elinkaari tai käyttöikä. Monet EU:ssa nykyisin käytössä olevat infrastruktuurit on suunniteltu ja rakennettu monia vuosia sitten. Lisäksi suurin osa vuosina 2021–2027 rahoitetusta infrastruktuurista on käytössä vielä tämän vuosisadan jälkipuoliskolla ja myöhemminkin. Samaan aikaan taloudessa tapahtuu vuoteen 2050 mennessä siirtymä kasvihuonekaasujen nollanettopäästöihin (ilmastoneutraalius) Pariisin sopimuksen ja eurooppalaisen ilmastolain mukaisesti. Tähän sisältyy uusien kasvihuonekaasupäästötavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä. Ilmastonmuutos kuitenkin lisää edelleen erilaisten äärimmäisten ilmasto- ja sääilmiöiden esiintymistiheyttä ja vakavuutta, joten EU:n tavoitteena on tulla ilmastokestäväksi yhteiskunnaksi, joka on täysin sopeutunut ilmastonmuutoksen väistämättömiin vaikutuksiin ja joka parantaa sopeutumiskykyään ja minimoi haavoittuvuutensa Pariisin sopimuksen, eurooppalaisen ilmastolain ja ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevan EU:n strategian (8) mukaisesti. Tästä syystä on olennaisen tärkeää määritellä selkeästi infrastruktuuri (9), joka on valmis ilmastoneutraaliin ja ilmastokestävään tulevaisuuteen – ja myös investoida siihen. Kaaviossa 1 havainnollistetaan ilmastokestävyyden varmistamisen kaksi pilaria.

Infrastruktuuri on laaja käsite, joka kattaa muun muassa seuraavaa:

—	rakennukset yksityisasunnoista kouluihin tai teollisuuslaitoksiin, jotka ovat yleisin infrastruktuurityyppi ja ihmisasutuksen perusta

—	luontoon perustuvat infrastruktuurit, kuten viherkatot, -seinät ja -alueet sekä kuivatusjärjestelmät tämän päivän talouden ja yhteiskunnan toiminnan kannalta ratkaisevan tärkeä

—

verkkoinfrastruktuuri, erityisesti energiainfrastruktuuri (esimerkiksi verkot, voimalaitokset, putket), liikenneinfrastruktuuri (10) (maanteiden, rautateiden, satamien, lentoasemien tai sisävesiliikenteen infrastruktuurin kaltainen käyttöomaisuus), tieto- ja viestintäteknologia (esimerkiksi matkapuhelinverkot, datakaapelit, datakeskukset) ja vesihuolto (esimerkiksi vesiputket, säiliöt, jätevedenkäsittelylaitokset)

—	yritysten ja kotitalouksien tuottamien jätteiden jätehuoltojärjestelmät (keräyspisteet, lajittelu- ja kierrätyslaitokset, polttolaitokset ja kaatopaikat)

—	muut fyysiset hyödykkeet useilla politiikanaloilla, mukaan lukien viestintä, hätäpalvelut, energia, rahoitus, elintarvikkeet, hallinto, terveydenhuolto, koulutus, tutkimus, pelastuspalvelu, liikenne sekä jäte- ja vesihuolto

—	muun tyyppiset tukikelpoiset infrastruktuurit, joista voidaan säätää rahastokohtaisessa lainsäädännössä; esimerkiksi InvestEU-asetuksessa on kattava luettelo kestävän infrastruktuurin politiikkaikkunaan kuuluvista tukikelpoisista investoinneista.

Asianomaisten viranomaisten toimivalta huomioon ottaen nämä ohjeet on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeiden toteuttajille ja infrastruktuurihankkeiden valmisteluun osallistuville asiantuntijoille. Ne voivat myös toimia hyödyllisenä viiteasiakirjana viranomaisille, toteutuskumppaneille, sijoittajille, sidosryhmille ja muille tahoille. Ne sisältävät esimerkiksi ohjeita siitä, miten ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset sisällytetään ympäristövaikutusten arviointiin (YVA) ja strategisiin ympäristöarviointeihin.

Kaavio 1

Ilmastokestävyyden varmistaminen sekä ”ilmastoneutraaliuden” ja ”ilmastokestävyyden” pilarit

Hankkeen toteuttaja sisällyttää yleensä hankkeen organisaatioon ilmastokestävyyden varmistamiseen tarvittavan osaamisen ja koordinoi sitä muun hankkeen toteutuksessa tehtävän työn, esimerkiksi ympäristöarviointien, kanssa. Hankkeen erityisluonteen mukaan tähän voi sisältyä ilmastokestävyyden varmistamisesta vastaavan johtajan sekä ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista käsittelevän asiantuntijaryhmän käyttäminen.

Nämä ohjeet olisi sisällytettävä vuosien 2021–2027 infrastruktuurihankkeiden valmisteluun ja ilmastokestävyyden varmistamiseen siitä päivästä alkaen, jona Euroopan komissio julkaisee ne ensimmäisen kerran. Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) loppuun saattaneita ja viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä luvan saaneita infrastruktuurihankkeita, jotka ovat tehneet tarvittavat rahoitussopimukset (myös EU-rahoituksen osalta) ja joiden rakennustyöt alkavat viimeistään vuonna 2022, kehotetaan painokkaasti varmistamaan hankkeen ilmastokestävyys näiden ohjeiden mukaisesti.

Infrastruktuurin käytön ja kunnossapidon aikana voi usein olla aiheellista tarkastella uudelleen ilmastokestävyyden varmistamista ja mahdollisia olennaisia kriteereitä. Tämä voidaan tehdä säännöllisin väliajoin (esimerkiksi 5–10 vuoden välein) osana omaisuuden hoitoa. Täydentäviä toimenpiteitä voidaan toteuttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi edelleen ja muuttuvien ilmastoriskien torjumiseksi.

Ilmastokestävyyden varmistamiseen käytettävän ajan, kustannusten ja työn olisi oltava oikeassa suhteessa hyötyihin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että ilmastokestävyyden varmistamisprosessi on jaettu kahteen vaiheeseen: arviointi tehdään vaiheessa 1 ja yksityiskohtainen analyysi vasta vaiheessa 2, jos se on perusteltua. Suunnittelu ja sisällyttäminen hankkeen kehityssykliin auttanevat välttämään päällekkäistä työtä esimerkiksi ilmastokestävyyden varmistamisen ja ympäristöarvioinnin välillä sekä vähentämään kustannuksia ja hallinnollista taakkaa.

3.   INFRASTRUKTUURIN ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN

Kaaviossa 2 kuvataan ilmastokestävyyden varmistamisen molemmat pilarit ja päävaiheet. Kumpikin pilari jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on arviointi, jonka tulos määrää sen, onko myös toinen vaihe suoritettava.

Kaavio 2

Yleisesitys taulukossa 1 esitetystä ilmastokestävyyden varmistamisprosessista

Kuten kaaviossa 2 esitetään, ilmastokestävyyden varmistamisprosessi olisi dokumentoitava yhdistetyssä ilmastokestävyyden arviointia/varmistamista koskevassa dokumentaatiossa, joka vaihtelee toteutettujen vaiheiden mukaan (ks. liite B).

3.1   Valmistautuminen ilmastokestävyyden varmistamiseen

Haettaessa tukea tietyistä välineistä hankkeen toteuttaja valmistelee, suunnittelee ja dokumentoi ilmastokestävyyden varmistamisprosessin, joka kattaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen. Tähän sisältyy seuraavaa:

—	hankkeen kontekstin sekä hankkeen rajojen ja vuorovaikutusten arviointi ja määrittely

—	arviointimenetelmän valinta, mukaan lukien haavoittuvuus- ja riskinarvioinnin keskeiset muuttujat

—	osallistujien yksilöinti sekä resurssien, ajan ja määrärahojen kohdentaminen

—	keskeisten viiteasiakirjojen, kuten sovellettavan kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman ja asiaankuuluvien sopeutumisstrategioiden ja -suunnitelmien kokoaminen, mukaan lukien esimerkiksi kansalliset ja paikalliset katastrofiriskien vähentämisstrategiat

—	sovellettavan lainsäädännön, sääntöjen ja määräysten noudattamisen varmistaminen esimerkiksi rakennesuunnittelun ja ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) osalta sekä tarvittaessa strategisen ympäristöarvioinnin osalta.

Näissä ohjeissa ilmastokestävyyden varmistaminen kuvataan lineaarisena lähestymistapana, jossa noudatetaan tiettyjä vaiheita. Usein on kuitenkin tarpeen palata johonkin hankkeen kehityssyklin aikaisempaan vaiheeseen, jos hankkeeseen sisältyy esimerkiksi sopeutumistoimenpide, jolloin on aiheellista tarkastella herkkyysanalyysiä uudelleen. Palaaminen edelliseen vaiheeseen saattaa olla tarpeen myös sen varmistamiseksi, että kaikki muutokset (esimerkiksi uudet vaatimukset) sisällytetään asianmukaisesti hankkeeseen.

On tärkeää ymmärtää hyvin hankkeen konteksti eli ehdotettu hanke ja sen tavoitteet, mukaan lukien kaikki hankkeen kehittämisen ja toiminnan tueksi tarvittavat liitännäistoimet. Ilmastonmuutoksen vaikutus mihin tahansa hankkeen toimintoon tai osaan voi vaarantaa hankkeen onnistumisen. Olennaista on ymmärtää hankkeen yleinen merkitys, tehtävä ja osuus yleisessä kontekstissa/järjestelmässä sekä arvioida, kuinka merkittävä tämä infrastruktuuri on (11).

Ilmastokestävyyden varmistamisen menetelmät ja sitä koskeva lähestymistapa olisi suunniteltava ja selitettävä loogisesti ja selkeästi, niiden tärkeimmät rajoitukset mukaan luettuna. Tässä yhteydessä olisi yksilöitävä tietolähteet. Menetelmissä olisi myös selitettävä niiden taustalla olevien tietojen ja analyysien tarkkuus, toteutettavat toimet ja epävarmuustaso. Tavoitteena on tarjota helposti saatavilla oleva, avoin ja vertailukelpoinen ilmastokestävyyden varmistamisprosessin validointi, jota voidaan käyttää päätöksentekoprosessissa.

Ilmastokestävyyden varmistamisen valmisteluun sisältyy uskottavan vähennyspolun valitseminen EU:n vuosiksi 2030 ja 2050 asettamien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi Pariisin sopimuksen ja eurooppalaisen ilmastolain tavoitteiden mukaisesti. Tämä edellyttää yleensä asiantuntija-arviointia (12), jossa otetaan huomioon tavoitteet ja vaatimukset. Tavoitteena on varmistaa, että kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet ja ”energiatehokkuus etusijalle” -periaate sisällytetään hankkeen kehityssykliin.

On huomattava, että ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarvioinnin aikajanan olisi vastattava hankkeessa rahoitettavan investoinnin suunniteltua elinkaarta. Elinkaari on usein (huomattavasti) pidempi kuin esimerkiksi kustannus-hyötyanalyysissä käytetty viiteajanjakso.

Esimerkiksi yksi eurokoodien (13) pääkäsitteistä on suunniteltu käyttöikä (Design Working Life, DWL), joka määritellään ajaksi, jona rakennetta käytetään ennakoidulla kunnossapidolla mutta ilman olennaisia korjauksia. Sellaisten rakennusten ja muiden tavallisten rakenteiden, joiden suunnittelussa on käytetty eurokoodeja, suunniteltu käyttöikä on 50 vuotta, ja suurten rakennusten ja siltojen suunniteltu käyttöikä on 100 vuotta. Näin ollen vuonna 2020 suunnitellut rakenteet kestävät ilmastosta johtuvia kuormia (esimerkiksi lumi, tuuli, lämpö) ja odotettavissa olevia äärimmäisiä sääilmiöitä vuoteen 2070 asti (rakennusten osalta), siltojen ja suurten rakennusten osalta jopa vuoteen 2120 asti.

Ilmastotiedot, joihin nykyinen eurokoodien sukupolvi perustuu, ovat enimmäkseen 10–15 vuotta vanhoja, lukuun ottamatta joitakin kansallisten tietojen viimeaikaisten päivitysten muodostamia poikkeuksia. Eurokoodien kansallista käyttöönottoa – ilmastokuormien valintaan liittyvien kansallisesti määriteltyjen parametrien valinnan osalta – analysoidaan hiljattain julkaistussa JRC:n raportissa (14) eurokoodien yhdenmukaistetun käytön tilanteesta. JRC antaa myös ohjeita eurokoodeja käyttöön ottaville maille siitä, miten rakenteiden suunnitteluun vaikuttavia maanjäristys- ja ilmastokuormia kartoitetaan (15).

Työ eurokoodien toisen sukupolven laatimiseksi aloitettiin vuonna 2016 (sen odotetaan valmistuvan vuoteen 2023 mennessä). Siihen on määrä kuulua lumen, tuulen ja lämmön aiheuttamiin kuormiin liittyvien toimenpiteiden tarkistaminen ja päivittäminen sekä aaltojen ja virtausten vaikutuksia ja jäätämistä koskevien ISO-standardien muuntaminen. Lisäksi laaditaan asiakirja, jossa esitetään osavarmuuslukujen ja ominaisyhdistelmän muuttuvien kuormien yhdistelykertoimien laskennan todennäköisyysteoreettinen perusta ottaen huomioon ilmastokuormien vaihtelevuus ja keskinäinen riippuvuus.

Infrastruktuurihankkeen suunnitellun elinkaaren aikana ilmastonmuutoksesta johtuvien äärimmäisten sääilmiöiden taajuus ja voimakkuus voivat muuttua merkittävästi, mikä olisi otettava huomioon. Hankkeissa olisi otettava huomioon myös mahdollinen merenpinnan nousu, jonka ennustetaan jatkuvan tulevaisuudessa, vaikka ilmaston lämpeneminen tasaantuisi Pariisin sopimuksen lämpötilatavoitteiden mukaisesti.

Hankkeen toteuttajan ja asiantuntijaryhmän ensimmäisiin tehtäviin kuuluu päättää ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointiin käytettävistä ilmastoennustedata-aineistoista. Tämä tulisi myös dokumentoida.

Useimmissa tapauksissa vaaditut data-aineistot saattavat olla saatavilla asianomaisessa jäsenvaltiossa (16). Jos tällaisia kansallisia/alueellisia data-aineistoja ei ole saatavilla, analyysin perustana voidaan vaihtoehtoisesti käyttää seuraavia ilmastonmuutosta koskevien tietojen lähteitä:

—	Copernicuksen ilmastonmuutosta koskevat palvelut (17) (C3S), joissa tarjotaan muun muassa ilmastoennusteita Copernicuksen ilmastodatavarastossa (18) (CDS)

—	muut luotettavat kansalliset/alueelliset lähteet (19), jotka tarjoavat ilmastonmuutosta koskevia tietoja, dataa ja ennusteita (20), esimerkiksi syrjäisimpien alueiden osalta kyseisten alueellisten ilmastomallien dataa (21)

—

Copernicuksen ilmastonmuutosta koskevan palvelun (22) lisäksi Copernicus-ohjelmaan (23) kuuluvat Copernicuksen ilmakehän seurantapalvelu (24), Copernicuksen meriympäristön seurantapalvelu (25), Copernicuksen maakartoituspalvelu (26), Copernicuksen turvallisuuspalvelut (27) ja Copernicuksen hätätilanteiden hallintapalvelu (28); nämä palvelut voivat tarjota hyödyllisiä C3S-palveluja täydentäviä tietoja

—	tarvittaessa kansalliset riskinarvioinnit (29), jos niitä on saatavilla

—	yleiskatsaus (30) Euroopan unioniin mahdollisesti kohdistuvista katastrofiriskeistä

—	Euroopan ilmastonmuutosportaali (Climate-ADAPT (31))

—	Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus (32) (JRC)

—	katastrofiriskien hallinnan asiantuntijakeskus (DRMKC), esimerkiksi Risk Data Hub -tietokeskus (33) ja sieltä ladattavissa olevat PESETA IV -data-aineistot, jotka sisältävät ennusteita mahdollisista vaikutuksista ja menetelmistä (34), sekä katastrofien aiheuttamia menetyksiä koskevat tiedot (35)

—	Euroopan ympäristökeskus (36) (EEA)

—	IPCC:n datajakelukeskus (37) ja IPCC:n (38) viides arviointiraportti (39), ilmaston 1,5 °C:n lämpenemistä koskeva IPCC:n erityisraportti (40), IPCC:n ilmastonmuutosta ja maankäyttöä koskeva erityisraportti (41), kuudennen arviointiraportin valmistelu (42)

—	Maailmanpankin ilmastonmuutosta koskeva tietoportaali (43).

Pariisin sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tavoitteena on ”[pitää] maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle 2 °C:ssa suhteessa esiteolliseen aikaan ja [pyrkiä] toimiin, joilla lämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 °C:[s]een suhteessa esiteolliseen aikaan”.

Infrastruktuurihanke, joka on mukautettu ilmaston lämpenemiseen 2 °C:lla, olisi periaatteessa sopusoinnussa sovitun lämpötilatavoitteen kanssa. Jokaisen Pariisin sopimuksen yksittäisen sopimuspuolen (maan) on kuitenkin laskettava, miten se edistää maailmanlaajuista lämpötilatavoitetta. Nykyiset sitoumukset, jotka perustuvat nykyisiin ja toimitettuihin kansallisesti määriteltyihin panoksiin, voivat edelleen johtaa noin 3 °C:n lämpenemiseen, jos tavoitetasoa ei nosteta (44), mikä ylittäisi huomattavasti Pariisin sopimuksen tavoitteet pitää ilmaston lämpeneminen selvästi alle 2 °C:ssa ja pyrkiä rajoittamaan se 1,5 °C:seen. Sen vuoksi saattaa olla tarpeen harkita infrastruktuurihankkeiden stressitestausta – ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarvioinnin avulla – ilmaston suuremman lämpenemisen varalta. Nykyisiä kansallisesti määriteltyjä panoksia tarkastellaan uudelleen ennen Glasgow’ssa marraskuussa 2021 järjestettävää COP26-kokousta, ja EU on jo virallisesti esittänyt (45) YK:lle kunnianhimoisemman tavoitteensa saavuttaa vuoteen 2030 mennessä vähintään 55 prosentin vähennys vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Maapallon keskilämpötilan odotettu nousu on usein olennaisen tärkeä seikka globaalien ja alueellisten ilmastotietoaineistojen valitsemiseksi. Paikalliset ilmastomuuttujat voivat kuitenkin muuttua tietyssä hankkeen sijaintipaikassa eri tavoin kuin globaali keskiarvo. Esimerkiksi lämpötilan nousu on yleensä suurempaa maalla (jossa suurin osa infrastruktuurihankkeista sijaitsee) kuin merellä. Esimerkiksi Euroopassa keskilämpötilan nousu maalla on yleensä suurempi kuin maapallon keskilämpötilan nousu. Näin ollen on valittava asianmukaisimmat ilmastotietoaineistot, olipa kyse sitten tietystä alueesta tai alueellisesti tarkennetuista malleista johdetuista ennusteista.

Viimeaikaisissa ilmastoennustetietoaineistoissa viitataan perustana olevaan kasvihuonekaasujen pitoisuuksien mahdolliseen kehityskulkuun (RCP). Ilmaston mallintamista ja IPCC:n (46) viidennessä arviointikertomuksessa (47) käyttämiä kasvihuonekaasupäästöjen kehityskulkuja varten on valittu neljä mahdollista kehityskulkua. Käytännössä kaikki tällä hetkellä saatavilla olevat ilmastoennusteet perustuvat näihin neljään kehityskulkuun. Viides kasvihuonekaasujen pitoisuuksien mahdollinen kehityskulku, RCP 1,9 (48), julkaistiin ilmaston 1,5 °C:n lämpenemistä koskevan IPCC:n erityisraportin (SR15 (49)) yhteydessä.

Kehityskulkujen nimitykset ovat RCP 2,6, RCP 4,5, RCP 6,0 ja RCP 8,5. Kaaviossa 3 esitetään ennuste ilmaston lämpenemisestä vuoteen 2100 asti (suhteessa ajanjaksoon 1986–2005, jolloin ilmaston keskimääräinen lämpeneminen oli noin 0,6 °C enemmän kuin esiteollisena aikana (50)).

Useimmat simulaatiot viidettä arviointiraporttia varten tehtiin siten, että ennalta määrätyt hiilidioksidipitoisuudet nousivat 421 ppm:ään (RCP 2,6), 538 ppm:ään (RCP 4,5), 670 ppm:ään (RCP 6,0) ja 936 ppm:ään (RCP 8,5) vuoteen 2100 mennessä.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa edelleen nopeasti, sillä Mauna Loan observatorion havaintojen mukaan keskiarvo toukokuussa 2019 oli 414,7 miljoonasosaa (ppm) (51).

Ilmastokestävyyden varmistamista koskevien käytännön sovellusten kannalta RCP 4,5 saattaa olla käyttökelpoinen noin vuoteen 2060 saakka ulottuviin ilmastoennusteisiin. Sen jälkeisinä vuosina RCP 4,5 voi kuitenkin aiheuttaa muutosten aliarvioimista – etenkin, jos kasvihuonekaasupäästöt osoittautuvat ennakoitua suuremmiksi. Tästä syystä voisi olla tarkoituksenmukaisempaa käyttää RCP 6,0:aa ja RCP 8,5:tä vuoteen 2100 ulottuvissa nykyisissä ennusteissa. RCP 8,5:n mukaista lämpenemistä pidetään kuitenkin laajalti nykykehitysskenaarioita suurempana (52).

Kaavio 3

Ennusteet ilmaston lämpenemisestä vuoteen 2100 asti

Lähde:

IPCC:n viidennen arviointiraportin päätöksentekijöille tarkoitetussa yhteenvedossa oleva kaavio SPM.6.

Alustavissa arviointityyppisissä analyyseissä suositellaan käytettäväksi ilmastoennusteita, jotka perustuvat RCP 6,0:aan tai RCP 8,5:een. Jos RCP 8,5:tä käytetään yksityiskohtaiseen ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointiin, muuta stressitestausta ei välttämättä tarvita (53). RCP 4,5 voi olla asianmukaisempi hankkeissa, joissa se on käytännöllinen vaihtoehto lisätä tarvittaessa ilmastokestävyyttä hankkeen elinkaaren aikana. Tämä edellyttää yleensä, että omaisuuden omistaja seuraa säännöllisesti ilmastonmuutosta, vaikutuksia ja ilmastokestävyyden tasoa. Esimerkiksi joidenkin tulvantorjuntajärjestelmien korkeutta saattaa olla mahdollista lisätä asteittain.

Ilmastoennusteiden valinnasta vastaa hankkeen toteuttaja yhdessä ilmastokestävyyden varmistamisesta vastaavan johtajan ja teknisten asiantuntijoiden kanssa. Sitä olisi pidettävä kiinteänä osana hankkeen riskinhallintaa. Myös kansallisia ohjeita ja sääntöjä on noudatettava.

IPCC:n kuudennessa arviointiraportissa käytetään viidenteen arviointikertomukseen (joka perustui CMIP5-malleihin) verrattuna päivitettyjä ilmastoennusteita (jotka perustuvat CMIP6-ilmastomalleihin (54)) sekä uusia RCP-kehityskulkuja. Kun arviointiraportti on saatavilla, ilmastokestävyyden varmistamisprosessiin on tärkeää sisällyttää uusimmat ilmastoennusteet. CMIP6-malleissa esimerkiksi otettiin käyttöön uusi skenaario (SSP3-7,0), joka sijoittuu energiajärjestelmämallien tuottamien perustason tulosten vaihteluvälin keskivaiheille ja joka voisi mahdollisesti korvata RCP 8,5:n ilmastokestävyyden varmistamisessa.

Ilmastoennusteiden olisi yleensä katettava edellä mainittu aikajana eli hankkeen ennakoitu elinkaari. Lyhytkestoisissa eli yleensä enintään kymmenen seuraavaa vuotta kestävissä hankkeissa voidaan käyttää kymmenvuotisia ilmastoennusteita (55). Kymmenvuotiset ennusteet perustuvat nykyisiin ilmasto-olosuhteisiin (esimerkiksi valtamerten lämpötiloihin) ja viimeaikaisiin muutoksiin, jotka antavat kohtuullisen varmuuden tällä aikajanalla. Keskipitkän ja pitkän aikavälin eli vuoteen 2030 asti sekä vuosisadan loppuun ulottuvissa hankkeissa ja sen jälkeen on käytettävä skenaarioihin perustuvia ilmastoennusteita.

Jäsenvaltioissa käytettävissä olevat resurssit ilmastokestävän infrastruktuurin kehittämiseksi on kartoitettu vuonna 2018 julkaistussa komission teettämässä tutkimuksessa (56). Tutkimuksessa käytetään seitsemää kriteeriä (datan saatavuus, ohjeet, menetelmät, välineet, suunnittelustandardit, järjestelmää koskeva ja oikeudellinen kehys, institutionaaliset valmiudet), ja se kattaa liikenteen, laajakaistayhteydet, kaupunkikehityksen, energian sekä vesi- ja jätehuollon.

Ensimmäiset kokemukset suurhankkeista kaudella 2014–2020, jonka alussa ilmastonmuutokseen liittyvät vaatimukset olivat uusia ja jäsenvaltioilla oli vain vähän aikaisempia kokemuksia, osoittavat, että ilmastokestävyyden varmistamisen laadun suhteen on saavutettu osoitettavissa olevaa ja merkittävää edistystä, joskin joitakin ongelmia on vielä jäljellä:

—	Edunsaajien mielestä on usein haastavaa osoittaa, miten hankkeet edistävät EU:n ja kansallisten ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamista.

—	Edunsaajien tietämys kansallisista ja alueellisista strategioista ja suunnitelmista on usein heikkoa.

—

Liikennehankkeissa tarvitaan yleensä riittävän tarkka liikennemalli absoluuttisten ja suhteellisten kasvihuonekaasupäästöjen laskemiseksi. Sitä tulee käyttää aluksi hankesyklin strategia- ja suunnitteluvaiheessa, jossa tärkeimmät kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttavat valinnat tehdään, ja myöhemmin osana kustannus-hyötyanalyysiä. Liikennemalleja on laadittu useimmissa maissa ja useimmilla alueilla / useimmissa kaupungeissa. Liikennemallien puute voi haitata esimerkiksi vaihtoehtojen, liikennemuotojen välisten siirtymien ja suhteellisten kasvihuonekaasupäästöjen analysointia.

—	Vesialan hankkeilla oli vähiten ilmastonmuutoksen hillitsemisen raportointiin liittyviä ongelmia, mutta muilla aloilla, kuten energia-alalla, oli enemmän vaikeuksia sisällyttää kasvihuonekaasupäästöjä koskevat laskelmat kustannus-hyötyanalyysiin.

—	Ilmastonmuutosta ei havaintojen mukaan käytetty vaihtoehtojen analysoinnin kriteerinä lähes missään tarkistetuista hankkeista, koska useimmat hankkeet perustuivat aikaisempien vaihtoehtojen analyysiin. Poikkeuksen tästä muodostivat nimenomaan ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevat hankkeet.

—

Merkittävämpää edistystä havaittiin maissa, joissa suurimmat edunsaajat (esimerkiksi liikenneviranomaiset) alkoivat kerätä omia ilmastonmuutostietojaan sekä laatia skenaarioita ja kartoittaa sopeutumistarpeita. Joissakin jäsenvaltioissa suunnittelujärjestelmä on taannehtiva (sillä vastataan kehittämisehdotuksiin) eikä ennakoiva (jolla ohjattaisiin kehitystä kohti vähähiilisiä ja ilmastokestäviä muotoja).

Tietoa kaupunkialueiden sopeutumisesta Euroopassa on esimerkiksi EEA:n raportissa nro 12/2020 (57). Raportissa tehdään yksityiskohtaisesti selkoa Euroopan kaupunkeihin kohdistuvista ilmastoon liittyvistä vaikutuksista sekä sopeutumistoimien vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta.

Komission tiedonannossa 2021/C 58/01 (58) annetaan tekniset ohjeet ”ei merkittävää haittaa” -periaatteen soveltamiseksi elpymis- ja palautumistukivälinettä (59) koskevan asetuksen mukaisesti, ja siinä viitataan näihin ohjeisiin infrastruktuurihankkeiden ilmastokestävyyden varmistamisesta vuosina 2021–2027. Komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa ”Guidance to Member States – Recovery and resilience plans”, SWD(2021) 12 final (60), kannustetaan soveltamaan infrastruktuuri-investointien osalta InvestEU-asetuksen nojalla laadittuja ohjeita ilmastokestävyyden varmistamisesta.

3.2   Ilmastonmuutoksen hillitseminen (ilmastoneutraalius)

Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää hiilestä irtautumista, energiatehokkuutta, energiansäästöjä ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa. Siihen kuuluu toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi tai kasvihuonekaasujen sitomisen lisäämiseksi, ja sitä ohjaa vuosiksi 2030 ja 2050 asetettuja päästövähennystavoitteita koskeva EU:n politiikka.

Jäsenvaltioiden viranomaisilla on tärkeä rooli vähennystavoitteita koskevan EU:n politiikan täytäntöönpanossa, ja ne voivat asettaa erityisvaatimuksia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän jakson sisältämät ohjeet eivät rajoita jäsenvaltioissa vahvistettujen vaatimusten soveltamista eivätkä viranomaisten tällaisia vaatimuksia koskevia valvontatehtäviä.

” Energiatehokkuus etusijalle ” -periaatteessa (61) korostetaan, että investointipäätöksiä tehtäessä on asetettava etusijalle vaihtoehtoiset kustannustehokkaat energiatehokkuustoimenpiteet, erityisesti kustannustehokkaat energian loppukäyttöä koskevat säästöt.

Määrittämällä kasvihuonekaasupäästöt määrällisesti ja rahallisesti voidaan tukea investointipäätöksiä.

Lisäksi huomattava osa vuosina 2021–2027 tuettavista infrastruktuurihankkeista on sellaisia, joiden elinkaari jatkuu vuotta 2050 pidemmälle. Sen vuoksi tarvitaan asiantuntija-analyysi sen todentamiseksi, onko hanke yhteensopiva esimerkiksi käytön, kunnossapidon ja lopullisen käytöstäpoiston vaatimusten kanssa yleisessä kasvihuonekaasujen nollanettopäästöjen ja ilmastoneutraaliuden kontekstissa.

Näissä ohjeissa suositellaan käyttämään soveltuvin osin EIP:n hiilijalanjälkimenetelmää (kasvihuonekaasupäästöjen kvantifioimiseksi) ja EIP:n hiilipäästöjen varjohintaa koskevaa menetelmää (kasvihuonekaasupäästöjen rahalliseksi määrittämiseksi).

Näissä ohjeissa hiilijalanjäljen avulla arvioidaan hankkeen kasvihuonekaasupäästöjä, kun se on valmis toteutettavaksi, mutta ennen kaikkea sillä tuetaan vähähiilisten ratkaisujen analysointia ja niiden sisällyttämistä hankkeeseen suunnitteluvaiheessa. Siksi on olennaisen tärkeää sisällyttää ilmastokestävyyden varmistaminen hankesyklin hallintaan alusta alkaen. Perusteellisen ilmastokestävyyden varmistamisprosessin suorittaminen voi olla määräävä tekijä sen kannalta, onko hanke rahoituskelpoinen.

Näissä ohjeissa ei kuitenkaan määrätä, että olisi noudatettava jotakin tiettyä kustannus-hyötyanalyysimenetelmää, koska tämä voi olla riippuvaista rahastokohtaisista luotonantovaatimuksista ja muista tekijöistä. Esimerkiksi Verkkojen Eurooppa -välineen hankkeissa tärkeimpiä viitteitä ovat Sähkö-ENTSOn ja Kaasu-ENTSOn kustannus-hyötyanalyysimenetelmät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 (62) mukaisesti. Investointihankkeiden kustannus-hyötyanalyysiä koskevaa Euroopan komission opasta (Guide to Cost-Benefit Analysis of Investment Projects (63)) käytetään kauden 2014–2020 suurhankkeissa, ja se on edelleen merkityksellinen viite (sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisen että siihen sopeutumisen osalta).

Monissa jäsenvaltioissa kustannus-hyötyanalyysiä käytetään myös pienemmissä hankkeissa, jotta voidaan ottaa huomioon ja arvioida kaikki hankkeesta syntyvät ulkoisvaikutukset ja niiden kokonaisvaltainen vaikutus sekä rahalle saatava vastine kansalaisten näkökulmasta. Euroopan komissio julkaisee vuonna 2021 taloudellisia arviointeja koskevan oppaan, joka sisältää yksinkertaistetun välineistön ja jota rahoituslaitokset voivat halutessaan käyttää vuosina 2021–2027.

Varhaisessa vaiheessa tehtävä ja johdonmukainen arviointi siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasupäästöjä hankkeen odotetaan aiheuttavan useiden kehitysvaiheidensa aikana, auttaa lieventämään hankkeen ilmastonmuutosta edistävää vaikutusta. Erilaiset valinnat erityisesti suunnitteluvaiheessa voivat vaikuttaa hankkeen elinkaaren aikaisiin kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin rakentamisesta ja toiminnasta käytöstäpoistoon asti.

Tietyillä aloilla, kuten liikenteessä, energia-alalla ja kaupunkikehityksessä, tehokkaita toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on toteutettava ensisijaisesti suunnittelutasolla. Juuri tässä vaiheessa valitaan liikennemuodot, joilla tiettyjä kohteita tai käytäviä liikennöidään (esimerkiksi valinta joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen välillä), mikä on usein tärkeä sekä energiankulutukseen että kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttava tekijä. Samoin toimintapolitiikan ja ”pehmeämpien” toimenpiteiden, kuten julkisen liikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kannustimien, merkitys on tärkeä.

Hiilijalanjälkimenetelmät voidaan laajentaa kattamaan esimerkiksi liikenneverkon suunnittelun, jotta voidaan välittömästi arvioida, missä määrin suunnitelma tuottaa odotetut kasvihuonekaasupäästöihin kohdistuvat myönteiset vaikutukset. Tämä voisi olla yksi tällaisten suunnitelmien tärkeimmistä keskeisistä suorituskykyindikaattoreista. Laskelmat perustuvat tavallisesti liikennemalliin, jolla kuvataan liikenteen tilaa verkossa (esimerkiksi liikennevirrat, kapasiteetti ja ruuhkautumisaste).

Samanlaista lähestymistapaa voidaan soveltaa kaupunkikehitykseen, erityisesti kun otetaan huomioon tiettyjen toimintojen sijaintipaikkaa koskevan päätöksen vaikutus liikkuvuuteen ja energiankäyttöön, esimerkiksi kaupunkisuunnittelun vaihtoehtojen vaikutus kehityksen muotoon (muun muassa rakentamistiiviyden, sijainnin, maankäytön yhdistelmän, yhteyksien ja läpäisevyyden sekä saavutettavuuden suhteen). Näyttö osoittaa, että erilaiset kaupunkimuodot ja asumismallit vaikuttavat muun muassa kasvihuonekaasupäästöihin, energian kysyntään ja luonnonvarojen ehtymiseen.

Erityistä varovaisuutta tarvitaan kaikissa infrastruktuurihankkeissa, joissa käytetään tai kuljetetaan fossiilista polttoainetta, vaikka ne sisältäisivätkin energiatehokkuustoimenpiteitä. Kaikissa tapauksissa olisi tehtävä erityinen arviointi hankkeen ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevien tavoitteiden yhteensopivuuden arvioimiseksi ja niihin kohdistuvan merkittävän haitan välttämiseksi.

Esimerkiksi kaupungeissa suurin osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy liikenteestä, rakennusten energiankäytöstä, sähköntuotannosta ja jätteistä. Tämän vuoksi näiden alojen hankkeilla olisi pyrittävä saavuttamaan ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä, mikä käytännössä merkitsee kasvihuonekaasujen nollanettopäästöjä. Toisin sanoen hiilineutraaliuden saavuttamiseksi tarvitaan hiilettömiä teknologioita.

Kaikkien EU:ssa toteutettavien rakennushankkeiden – olivatpa ne sitten perusparannuksia tai uudisrakennushankkeita – on täytettävä jäsenvaltioiden osaksi rakennusmääräyksiään saattaman EU:n rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin (64) vaatimukset. Perusparannuksissa tämä edellyttää kustannusoptimaalista kunnostustasoa. Uusien rakennusten osalta tämä tarkoittaa lähes nollaenergiarakennuksia.

Kaavio 4

Yleisesitys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvästä prosessista ilmastokestävyyden varmistamisen osalta

3.2.1   Arviointi – vaihe 1 (hillitseminen)

Taulukko 2 esitetään infrastruktuurihankkeiden arviointiprosessi kasvihuonekaasupäästöjen osalta. Prosessissa hankkeet jaetaan kahteen ryhmään hankeluokan perusteella.

Taulukko 2

Arviointiluettelo – hiilijalanjälki – esimerkkejä hankeluokista  (65)

Arviointi	Infrastruktuurihankkeiden luokat
Hankkeen laajuudesta riippuen näissä hankeluokissa EI yleensä edellytetä hiilijalanjäljen arviointia. Kaavio 7 esitetyn, ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevan ilmastokestävyyden varmistamisprosessin osalta prosessi päättyy vaiheeseen 1 (arviointi).	— Televiestintäpalvelut — Juomaveden jakeluverkostot — Hule- ja jätevesiverkostot — Pienimuotoinen teollisuuden jätevesien käsittely ja yhdyskuntajätevesien käsittely — Rakentamistoiminta (66) — Mekaaniset/biologiset jätteenkäsittelylaitokset — Tutkimus- ja kehitystoiminta — Lääkeala ja biotekniikka
Näiden hankeluokkien osalta yleensä EDELLYTETÄÄN (67) hiilijalanjäljen arviointia. Kaavio 7 esitetyn ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevan ilmastokestävyyden varmistamisprosessin osalta tämäntyyppisten hankeluokkien prosessiin sisältyvät vaihe 1 (arviointi) ja vaihe 2, jossa tehdään yksityiskohtainen analyysi.	— Yhdyskuntajätteen kaatopaikat — Yhdyskuntajätteen polttolaitokset — Suuret jätevedenpuhdistamot — Valmistusteollisuus — Kemikaali- ja öljynjalostus — Kaivostoiminta ja perusmetallit — Sellu ja paperi — Liikkuvan kaluston, alusten ja tieliikennekaluston hankinnat — Tie- ja raideliikenneinfrastruktuuri (68), kaupunkiliikenne — Satamat ja logistiset alustat — Voimansiirtolinjat — Uusiutuvat energianlähteet — Polttoaineiden tuotanto, käsittely, varastointi ja kuljetus — Sementin ja kalkin tuotanto — Lasinvalmistus — Lämpö- ja voimalaitokset — Kaukolämpöverkot — Maakaasun nesteytys- ja uudelleenkaasutuslaitokset — Kaasunsiirtoinfrastruktuuri — Muut infrastruktuurihankkeiden luokat tai laajuudeltaan muut hankkeet, joiden absoluuttiset ja/tai suhteelliset päästöt voivat ylittää 20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa (positiivinen tai negatiivinen) (ks. Taulukko 7)

3.2.2   Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (hillitseminen)

Yksityiskohtaiseen analyysiin sisältyvät kasvihuonekaasupäästöjen (ja niiden vähennysten) määrällinen ja rahallinen määrittäminen sekä niiden ja vuosien 2030 ja 2050 ilmastotavoitteiden yhdenmukaisuuden arviointi.

3.2.2.1   Infrastruktuurihankkeiden hiilijalanjälkeä koskeva menetelmä

Näissä ohjeissa suositellaan, että infrastruktuurihankkeiden hiilijalanjälkien laskennassa käytetään Euroopan investointipankin (EIP) hiilijalanjälkimenetelmiä (69). Näihin menetelmiin sisältyy oletuspäästöjen laskentamenetelmä esimerkiksi seuraavien osalta:

—	jäteveden- ja lietteenkäsittely

—	jätteenkäsittelylaitokset

—	kiinteän yhdyskuntajätteen kaatopaikat

—	maantiekuljetukset

—	rautatiekuljetukset

—	kaupunkiliikenne

—	rakennusten korjaus

—

satamat

—	lentokentät.

Kasvihuonekaasupäästöjen rahalliseksi määrittämiseksi voidaan käyttää EIP:n hiilijalanjälkimenetelmää, jota voidaan täydentää investointihankkeiden taloudellista arviointia EIP:ssä sekä hiilipäästöjen varjohintaa koskevien erillisten julkaisujen ”The Economic Appraisal of Investment Projects at the EIB” (70) (2013) ja ”Shadow Cost of Carbon” (ks. kohta 3.2.2.4) avulla.

EIP:n menetelmä on yhdenmukainen marraskuussa 2015 julkaistun kansainvälisten rahoituslaitosten kasvihuonekaasuja koskevien tietojen kirjaamista koskevan yhdenmukaistetun lähestymistavan (International Financial Institution Framework for a Harmonised Approach to Greenhouse Gas Accounting) kanssa.

Monissa infrastruktuurihankkeissa päästöt vähenevät tai lisääntyvät verrattuna skenaarioon, jossa hanketta ei toteuteta, eli perustason päästöihin. Lisäksi monissa hankkeissa kasvihuonekaasuja pääsee ilmakehään joko suoraan (esimerkiksi polttoaineen palamis- tai tuotantoprosessin päästöt) tai epäsuorasti ostetun sähkön ja/tai lämmön kautta.

EIP:n hiilijalanjälkimenetelmän piiriin kuuluviin kasvihuonekaasuihin sisältyvät UNFCCC:n Kioton pöytäkirjassa (71) luetellut seitsemän kaasua: hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), typpioksiduuli (N2O), fluorihiilivedyt (HFC:t), perfluorihiilivedyt (PFC:t), rikkiheksafluoridi (SF6) ja typpitrifluoridi (NF3). Kasvihuonekaasupäästöjen kvantifiointiprosessissa kaikki päästöt muunnetaan hiilidioksidia vastaaviksi tonneiksi (hiilidioksidiekvivalentti, CO2e) lämmitysvaikutusten (GWP) (72) avulla.

Hiilidioksidipäästöjen arviointi olisi sisällytettävä koko hankkeen kehityssykliin vähähiilisten valintojen ja vaihtoehtojen edistämiseksi, ja sitä olisi käytettävä vaihtoehtojen paremmuusjärjestykseen asettamisen ja valinnan välineenä (myös YVA:ssa ja strategisessa ympäristöarvioinnissa).

Samaa lähestymistapaa on suositeltavaa käyttää suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi kuljetusalalla, jolla tärkeimmät vaihtoehdot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi liittyvät verkoston toiminnalliseen rakenteeseen sekä liikennemuotojen ja -käytäntöjen valintaan.

Hiilijalanjälkimenetelmässä käytetään käsitettä ”soveltamisala”, joka määritellään kasvihuonekaasupöytäkirjassa (73).

Kaavio 5

Hiilijalanjälkimenetelmässä käytetty ”soveltamisalan” käsite (74)

Lähde:

Kaavio 1 julkaisussa ”EIB Project Carbon Footprint Methodologies”.

Taulukko 3

Yleisesitys hiilijalanjälkimenetelmään kuuluvista kolmesta soveltamisalasta sekä maantieliikenteen, rautatieliikenteen ja kaupunkien julkisen liikenteen infrastruktuurin epäsuorien päästöjen arvioinnista

Soveltamisala	Maantieliikenteen, rautatieliikenteen ja kaupunkien julkisen liikenteen infrastruktuuri	Kaikki muut hankkeet
Soveltamisala 1: Suorat kasvihuonekaasupäästöt, jotka syntyvät fyysisesti hankkeessa käytetyistä lähteistä. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden poltosta, teollisuusprosesseista ja hajapäästöistä, kuten kylmäaineiden tai metaanin vuodoista, aiheutuvat päästöt.	Tapauksen mukaan: Polttoaineen polttaminen, teollisuuden prosessit/toiminnot, hajapäästöt	Kyllä: Polttoaineen polttaminen, teollisuuden prosessit/toiminnot, hajapäästöt
Soveltamisala 2: Epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt, jotka liittyvät hankkeessa kulutettuun energiaan (sähkö, lämmitys, jäähdytys ja höyry), jota ei ole tuotettu hankkeessa. Nämä otetaan huomioon, koska hankkeessa voidaan hallita suorasti energiankulutusta esimerkiksi vähentämällä sitä energiatehokkuustoimenpiteillä tai siirtymällä käyttämään uusiutuvista lähteistä peräisin olevaa sähköä.	Tapauksen mukaan: Liikenteen (pääosin sähköistetyn raideliikenteen) infrastruktuurihankkeet, joita infrastruktuurin omistaja käyttää.	Kyllä: Sähkö, lämmitys, jäähdytys
Soveltamisala 3: Muut epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt, joita voidaan pitää hankkeen toimintojen seurauksena (esimerkiksi raaka-aineiden tai syöttöaineen tuotannosta tai louhinnasta aiheutuvat päästöt ja tieinfrastruktuurin käytöstä aiheutuvat ajoneuvojen päästöt, mukaan lukien junien ja sähköajoneuvojen sähkönkulutuksesta aiheutuvat päästöt).	Kyllä: Liikenneinfrastruktuuria käyttävien ajoneuvojen epäsuorat kasvihuonekaasupäästöt, mukaan lukien liikennemuotosiirtymän vaikutukset	Tapauksen mukaan: Suorat ja yksinomaiset tuotantoketjun alku- tai loppupään päästöt, jotka kuuluvat soveltamisalaan 1 tai 2

Hiilijalanjälkimenetelmä sisältää seuraavat päävaiheet:

1)	hankkeen rajaaminen

2)	arviointijakson määrittäminen

3)	huomioon otettavat päästöjen soveltamisalueet

4)	hankkeen absoluuttisten päästöjen määrän (Ab) määrittäminen

5)	perustason päästöjen (Be) yksilöinti ja määrällinen määrittäminen

6)	suhteellisten päästöjen laskenta (Re = Ab – Be).

Hankkeen rajaamisella määritellään, mitä absoluuttisten ja suhteellisten päästöjen laskentaan on sisällytettävä:

—

Absoluuttiset päästöt perustuvat hankkeen rajaukseen, joka sisältää kaikki hankkeessa syntyvät merkittävät soveltamisalojen 1, 2 ja 3 päästöt (soveltuvin osin). Esimerkiksi moottoritieosuutta koskeva hanke rajattaisiin rahoitussopimuksen mukaiseen moottoritien pituuteen, ja absoluuttisten päästöjen laskennassa otettaisiin huomioon kyseistä moottoritieosuutta käyttävien ajoneuvojen kasvihuonekaasupäästöt tyypillisenä vuonna.

—

Suhteelliset päästöt perustuvat hankkeen rajaukseen, joka kattaa asianmukaisesti ”hankkeen toteutuessa”- ja ”ilman hanketta” -skenaariot. Se sisältää kaikki merkittävät soveltamisalueiden 1, 2 ja 3 päästöt (soveltuvin osin), mutta se voi myös edellyttää hankkeen fyysisiä rajoja laajempaa rajausta perustason huomioon ottamiseksi. Esimerkiksi ilman moottoriteitä liikenne lisääntyisi pienemmillä teillä hankkeen fyysisten rajojen ulkopuolella. Suhteellisten päästöjen laskennassa käytetään rajausta, joka kattaa hankkeen koko vaikutusalueen.

Absoluuttiset kasvihuonekaasupäästöt (Ab) ovat hankkeen keskimääräisen toimintavuoden vuosipäästöt.

Perustason kasvihuonekaasupäästöt (Be) ovat päästöt, jotka syntyisivät odotettavissa olevassa vaihtoehtoisessa skenaariossa, joka edustaa kohtuullisesti niitä päästöjä, jotka syntyisivät, jos hanketta ei toteutettaisi.

Suhteelliset kasvihuonekaasupäästöt (Re) ovat absoluuttisten päästöjen ja perustason päästöjen välinen erotus.

Absoluuttisten ja suhteellisten päästöjen määrä olisi määritettävä tyypilliseltä toimintavuodelta.

Hiilidioksidipäästöjen arviointi olisi sisällytettävä koko hankkeen kehityssykliin. Sitä olisi käytettävä vaihtoehtojen paremmuusjärjestykseen asettamisen ja valinnan välineenä vähähiilisten valintojen ja vaihtoehtojen sekä ”energiatehokkuus etusijalle” -periaatteen edistämiseksi.

Näissä ohjeissa esitetty hiilidioksidipäästöjen arviointi on näin ollen kehittyneempi väline vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukemiseksi, ja se menee selvästi rahoituslaitoksille jätettäviin rahoitushakemuksiin yleensä liitettävää kertaluonteista arviointia pidemmälle.

Hankkeen rajaamisella määritellään, mitä absoluuttisten päästöjen, perustason päästöjen ja suhteellisten päästöjen laskentaan on sisällytettävä.

Kaikki merkitykselliset tiedot olisi otettava huomioon määritettäessä hankkeen kasvihuonekaasupäästöjen määrää.

Hiilijalanjäljen arviointiin liittyy monenlaisia epävarmuustekijöitä, kuten epävarmuus toissijaisten vaikutusten tunnistamisesta, perusskenaarioista ja perustason päästöjä koskevista arvioista. Tästä syystä kasvihuonekaasuja koskevat arviot ovat lähtökohtaisesti likimääräisiä.

Kasvihuonekaasuja koskeviin arvioihin tai laskelmiin liittyviä epävarmuustekijöitä olisi vähennettävä niin paljon kuin käytännössä on mahdollista, ja arviointimenetelmissä olisi vältettävä vinoumia. Jos tarkkuus on alhainen, kasvihuonekaasupäästöjen kvantifioinnissa olisi käytettävä varovaisia tietoja ja oletuksia.

Sen vuoksi hiilijalanjälkimenetelmän olisi perustuttava varovaisiin oletuksiin, arvoihin ja menettelyihin. Varovaisilla arvoilla ja oletuksilla tarkoitetaan sellaisia arvoja ja oletuksia, joilla todennäköisemmin yliarvioidaan absoluuttiset päästöt ja ”positiiviset” suhteelliset päästöt (nettolisäykset) sekä aliarvioidaan ”negatiiviset” suhteelliset päästöt (nettovähennykset). Jos ”hankkeen toteutuessa”- ja ”ilman hanketta” -skenaarioiden välillä on eroja epävarmuuden tai vinoumien tasossa, saattaa olla tarpeen noudattaa erityistä varovaisuutta.

3.2.2.2   Kasvihuonekaasupäästöjen arviointi

Kasvihuonekaasupäästöt olisi arvioitava näiden ohjeiden perusteella yksittäisissä investointihankkeissa, jotka aiheuttavat merkittäviä päästöjä (75). Lisäksi käyttäjiä kehotetaan tutustumaan heidän investointiinsa sovellettavaan lainsäädäntöön.

Seuraavassa taulukossa esitetään EIP:n hiilijalanjälkimenetelmässä vahvistetut raja-arvot.

Taulukko 4

EIP:n hiilijalanjälkimenetelmän raja-arvot  (76)

— Absoluuttiset päästöt (positiiviset tai negatiiviset), jotka ylittävät 20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia/vuosi

— Suhteelliset päästöt (positiiviset tai negatiiviset), jotka ylittävät 20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia/vuosi

Infrastruktuurihankkeisiin (77), joiden absoluuttiset ja/tai suhteelliset päästöt (positiiviset tai negatiiviset) ylittävät 20 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa, on sovellettava sekä ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevan ilmastokestävyyden varmistamisprosessin vaihetta 1 (arviointi) että sen vaihetta 2 (yksityiskohtainen analyysi), kuten kaaviossa 7 esitetään.

EIP:n hankesalkusta tehty tutkimus (78) osoittaa, että taulukon 4 raja-arvot ovat noin 95 prosenttia hankkeiden absoluuttisista ja suhteellisista kasvihuonekaasupäästöistä.

3.2.2.3   Perustasot (hiilijalanjälki, kustannus-hyötyanalyysi)

Hiilijalanjälkimenetelmän perustasosta käytetään usein nimitystä suunnitelman/hankkeen ”todennäköinen vaihtoehto” ja kustannus-hyötyanalyysin perustasosta nimitystä ”vaihtoehtoinen perusskenaario”. Tietyissä hankkeissa näiden perustasojen välillä saattaa olla ero. Tällaisissa tapauksissa on tärkeää varmistaa kasvihuonekaasupäästöjen kvantifioinnin ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaisuus. Tämä olisi kuvattava asianmukaisesti kustannus-hyötyanalyysissä (tarvittaessa), ja siitä olisi tehtävä yhteenveto ilmastokestävyyden varmistamista koskevissa asiakirjoissa.

Kustannus-hyötyanalyysi on tavallisesti vertailu ”hankkeen toteutuessa”- ja ”ilman hanketta” -skenaarioiden välillä. Ilmastokestävyyden varmistamisen (hillitseminen) näkökulmasta on tärkeää, että hankkeen perusskenaario edustaa uskottavasti EU:n ilmastopolitiikkaa. Tämä sulkisi pois esimerkiksi sellaisen perustason, jossa erittäin hiili-intensiivisiä polttoaineita käytetään vielä vuonna 2050. Sitä vastoin perustason olisi oltava yhteensopiva vuodeksi 2030 asetettujen EU:n uusien ilmastotavoitteiden ja vuoteen 2050 mennessä saavutettavan ilmastoneutraaliuden mukaisen uskottavan kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspolun kanssa.

3.2.2.4   Hiilipäästöjen varjohinta

Näissä ohjeissa käytetään EIP:n julkaisemaa hiilipäästöjen varjohintaa parhaana saatavilla olevana näyttönä (79) Pariisin sopimuksen lämpötilatavoitteen (eli 1,5 °C:n tavoitteen) saavuttamisen kustannuksista. Hiilipäästöjen varjohinta mitataan reaaliarvona ja ilmaistaan vuoden 2016 hintoina.

Infrastruktuurihankkeiden osalta vuosina 2021–2027 käytettävät hiilipäästöjen varjohinnat esitetään seuraavassa taulukossa (ks. lisäksi Taulukko 6, jossa esitetään myös hiilipäästöjen varjohinnan vuotuiset arvot).

Taulukko 5

Hiilipäästöjen varjohinta kasvihuonekaasujen päästöjen ja päästövähennysten osalta euroina hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) kohti vuoden 2016 hintoina

Vuosi	2020	2025	2030	2035	2040	2045	2050
euroa/tCO2e	80	165	250	390	525	660	800

Lähde:

EIP-ryhmän ilmastopankin etenemissuunnitelma 2021–2025.

Esimerkkinä voidaan mainita hanke, jota arvioidaan nyt mahdollista rahoittamista varten. Rakentaminen kestää neljä vuotta ja toiminta sen jälkeen 20 vuotta: vuodesta 2025 vuoteen 2045. Hankesuunnitelmassa ennustetaan kunkin toimintavuoden päästöt. Ensimmäisen toimintavuoden päästöjen arvoksi määritetään 165 euroa tonnilta. Vuonna 2030 aiheutuvien arvioitujen päästöjen arvo on 250 euroa tonnilta. Jos hankkeen arvioidaan tuottavan päästöjä vuonna 2045, päästöjen arvo on tuolloin 660 euroa tonnilta.

Epäselvyyksien välttämiseksi on syytä todeta, että näitä lukuja käytetään vain nettohiilisäästöjen tai -päästöjen arvon arvioimiseksi yhteiskunnan näkökulmasta tehtävissä kustannus-hyötyanalyyseissä. Kysyntäennusteita ja muita niihin liittyviä taloudellisen analyysin tai hankkeiden taloudellisen kannattavuuden näkökohtia ohjaavat nykyisen markkinahinnan antamat signaalit, joihin vaikuttavat kaikki tukitoimet.

Seuraava kaavio havainnollistaa hiilipäästöjen varjohintaa vuosina 2020–2050:

Kaavio 6

Hiilipäästöjen varjohinta kasvihuonekaasujen päästöjen ja päästövähennysten osalta euroina hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) kohti vuoden 2016 hintoina

Lähde:

EIP-ryhmän ilmastopankin etenemissuunnitelma 2021–2025.

Taulukossa 6 esitetään hiilipäästöjen varjohinta kunakin vuonna kaudella 2020–2050. Taulukon 6 arvot on laskettu Taulukko taulukossa 5 esitettyjen arvojen perusteella.

Taulukko 6

Hiilipäästöjen vuosittainen varjohinta (euroa/tCO2e, vuoden 2016 hintoina)

Vuosi	euroa/tCO2e	Vuosi	euroa/tCO2e	Vuosi	euroa/tCO2e	Vuosi	euroa/tCO2e
2020	80	2030	250	2040	525	2050	800
2021	97	2031	278	2041	552
2022	114	2032	306	2042	579
2023	131	2033	334	2043	606
2024	148	2034	362	2044	633
2025	165	2035	390	2045	660
2026	182	2036	417	2046	688
2027	199	2037	444	2047	716
2028	216	2038	471	2048	744
2029	233	2039	498	2049	772

Hiilipäästöjen varjohinta on vähimmäisarvo, jota käytetään kasvihuonekaasupäästöjen ja -päästövähennysten rahalliseen määrittämiseen. Hiilipäästöjen varjohinnan korkeampia arvoja voidaan käyttää ilmastokestävyyden varmistamiseen ja kustannus-hyötyanalyysiin esimerkiksi silloin, kun jäsenvaltio tai asianomainen luottoa myöntävä laitos käyttää korkeampia arvoja tai kun ilmenee muita vaatimuksia. Hiilipäästöjen varjohintaa voidaan myös oikaista, kun saadaan lisätietoja.

Kustannus-hyötyanalyysi sisältää yleensä rahallisesti määritettyjen kasvihuonekaasupäästöjen nykyarvoon muuttamisen. Tässä yhteydessä viitataan komission oppaaseen (80), jossa selitetään sosiaalinen diskonttokorko. Oppaassa suositellaan, että koheesiomaiden suurhankkeiden osalta käytetään viiden prosentin ja muiden jäsenvaltioiden hankkeiden osalta kolmen prosentin sosiaalista diskonttokorkoa (81). Vaikka oppaan viiteajanjakso on 2014–2020, se on hyödyllinen viiteasiakirja vielä kaudeksi 2021–2027. Ilmastokestävyyden varmistamista koskevassa dokumentaatiossa olisi ilmoitettava käytetty sosiaalinen diskonttokorko.

3.2.2.5   Tarkistetaan yhteensopivuus vuosien 2030 ja 2050 tavoitteisiin johtavan uskottavan kasvihuonekaasujen vähennyspolun kanssa

Hankkeen toteuttajan olisi tarkistettava hankkeen yhteensopivuus vuosiksi 2030 ja 2050 asetettuihin EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteisiin sekä Pariisin sopimuksen ja eurooppalaisen ilmastolain tavoitteisiin johtavan uskottavan vähennyspolun (82) kanssa (ks. 3.1 jakso). Jos infrastruktuurin elinkaari ulottuu vuotta 2050 kauemmas, hankkeen toteuttajan olisi tämän prosessin yhteydessä tarkistettava myös, että hanke on yhteensopiva esimerkiksi ilmastoneutraaliuden edellyttämissä olosuhteissa tapahtuvan käytön, kunnossapidon ja lopullisen käytöstäpoiston kanssa. Tähän voi sisältyä kiertotalousnäkökohtien huomioon ottaminen varhaisessa vaiheessa hankkeen kehityssyklissä ja siirtyminen uusiutuvien energialähteiden käyttöön.

Lisäksi energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnoinnista annetussa asetuksessa (EU) 2018/1999 (hallintoasetus) säädetään hallintojärjestelmästä, joka perustuu pitkän aikavälin strategioihin, kymmenen vuoden ajanjaksot kaudesta 2021–2030 alkaen kattaviin yhdennettyihin kansallisiin energia- ja ilmastosuunnitelmiin, vastaaviin jäsenvaltioiden yhdennettyihin kansallisiin energia- ja ilmastosuunnitelmia koskeviin edistymisraportteihin ja komission yhdennettyihin seurantajärjestelyihin.

Yhdennetyissä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissa vahvistetaan kansalliset tavoitteet, päämäärät ja panokset energiaunionin viidelle ulottuvuudelle, mukaan lukien ”hiilestä irtautumisen” ulottuvuus, jolla tarkoitetaan ”Pariisin sopimuksen mukaisten, kasvihuonekaasupäästöjä koskevien unionin pitkän aikavälin sitoumusten saavuttamiseksi asetettuja muita tavoitteita ja päämääriä, mukaan lukien alakohtaiset päämäärät ja mukauttamistavoitteet”.

Yhdennetyt kansalliset energia- ja ilmastosuunnitelmat muodostavat täydentävän ja merkityksellisen vertailukohdan, jonka avulla voidaan tarkistaa yhteensopivuus uskottavan kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspolun kanssa (yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia muutetaan ja arvioidaan vuonna 2023 siten, että niihin sisällytetään EU:n uudet tavoitteet vuodeksi 2030 ja ilmastoneutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2050 mennessä eurooppalaisen ilmastolainsäädännön mukaisesti).

Hankkeen toteuttajan olisi osoitettava, että hankkeen kasvihuonekaasupäästöt rajoitetaan siten, että ne ovat yhdenmukaiset EU:n vuosiksi 2030 ja 2050 asetettujen yleisten tavoitteiden ja hankkeen alalla mahdollisesti asetettujen kunnianhimoisempien tavoitteiden kanssa.

3.3   Ilmastonmuutokseen sopeutuminen (ilmastokestävyys)

Infrastruktuuri (83) on yleensä pitkäaikaista, ja se voi altistua monien vuosien ajan muuttuvalle ilmastolle ja yhä haitallisempien ja tiheämmin esiintyvien äärimmäisten sää- ja ilmastoilmiöiden vaikutuksille.

Merkittävät ilmastoriskit voidaan tunnistaa asianomaisten viranomaisten valvonnassa ja hallinnassa ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarvioinnin avulla. Se on kohdennettujen sopeutumistoimenpiteiden yksilöinnin, arvioinnin ja toteuttamisen perusta. Tämä auttaa pienentämään jäännösriskin hyväksyttävälle tasolle.

Hankkeen toteuttajan olisi toimitettava viranomaisille kaikki tarvittavat tiedot, jotta nämä voivat todentaa, että jäljellä olevien ilmastoriskien taso on hyväksyttävä, ottaen asianmukaisesti huomioon kaikki oikeudelliset, tekniset tai muut vaatimukset.

Kuten 4 luvussa ja liitteessä C selitetään, hankkeen kehittämisprosessiin on suositeltavaa sisällyttää ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointi, ympäristövaikutusten arviointi mukaan luettuna, alusta alkaen (84), koska tämä tarjoaa yleensä eniten mahdollisuuksia parhaiden mahdollisten sopeutumisvaihtoehtojen valitsemiseksi.

Esimerkiksi hankkeen sijaintipaikka, josta usein päätetään varhaisessa vaiheessa, voi olla ratkaiseva ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarvioinnin kannalta. Jos ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointi aloitetaan hankkeen myöhemmässä kehittämisvaiheessa, rajoitteita on yleensä enemmän, mikä voi johtaa siihen, että valitut ratkaisut eivät ole parhaita mahdollisia.

Kaavio 7

Yleisesitys ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvästä prosessista ilmastokestävyyden varmistamisen osalta

Infrastruktuurihankkeiden ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevissa toimenpiteissä keskitytään varmistamaan sopiva sietokyvyn taso ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan. Tällaisia vaikutuksia ovat muun muassa akuutit tapahtumat, kuten voimakkaammat tulvat, rankkasateet, kuivuudet, lämpöaallot, metsäpalot, myrskyt ja maanvyörymät, sekä pitkäaikaiset tapahtumat, kuten arvioitu merenpinnan nousu sekä keskimääräisen sademäärän, maaperän kosteuden ja ilmankosteuden muutokset.

Hankkeen ilmastokestävyyden huomioon ottamisen lisäksi on toteutettava toimenpiteitä, joilla varmistetaan, ettei hanke lisää naapurialueiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden haavoittuvuutta. Näin voi tapahtua esimerkiksi siinä tapauksessa, että hankkeeseen sisältyy tulvapenger, joka voi lisätä tulvariskiä lähialueilla.

Kaavio 8

Ohjeellinen yleisesitys ilmastohaavoittuvuudesta ja riskinarvioinnista sekä asiaankuuluvien sopeutumistoimenpiteiden tunnistamisesta, arvioinnista ja suunnittelusta/integroinnista

Näiden ohjeiden mukaan kuvailtuun ilmastohaavoittuvuus- ja riskiarviointiin voidaan käyttää vaihtoehtoisia lähestymistapoja, jotka ovat viimeaikaisia ja kansainvälisesti tunnustettuja lähestymistapoja ja menetelmäkehyksiä, kuten IPCC:n kuudennen arviointiraportin (85) yhteydessä sovellettu lähestymistapa. Tavoitteena on tunnistaa merkittävät ilmastoriskit kohdennettujen sopeutumistoimenpiteiden yksilöinnin, arvioinnin ja toteuttamisen perustaksi.

3.3.1   Arviointi – vaihe 1 (sopeutuminen)

Hankkeen ilmastohaavoittuvuuden analysointi on tärkeä vaihe oikeiden sopeutumistoimien yksilöimiseksi. Analyysi jakautuu kolmeen vaiheeseen, jotka ovat herkkyysanalyysi, nykyisen ja tulevan altistumisen arviointi sekä niiden yhdistelmä haavoittuvuuden arviointia varten.

Tekniset asiantuntijat määrittelevät tavallisesti selkeästi asiaan liittyvien seikkojen riittävän analysoinnin edellyttämän tietojen tason ja tarkkuuden.

Haavoittuvuusanalyysin (86) tavoitteena on tunnistaa tietyn hanketyypin kannalta merkitykselliset ilmastouhat (87) hankkeen suunnitellussa sijaintipaikassa. Hankkeen haavoittuvuus on yhdistelmä siitä, miten herkkiä hankkeen osat ovat ilmastouhille yleensä (herkkyys) ja mikä näiden uhkien toteutumisen todennäköisyys on hankkeen sijaintipaikassa nyt ja tulevaisuudessa (altistuminen). Nämä kaksi näkökohtaa voidaan arvioida erikseen (jäljempänä kuvatulla tavalla) tai yhdessä.

Kaavio 9

Yleisesitys arviointivaiheesta ja haavoittuvuusanalyysistä

Kaavio Kaaviossa 9 esitetään yleisesitys herkkyys-, altistumis- ja haavoittuvuusanalyysistä, joka muodostaa kaaviossa 8 esitetyn koko prosessin vaiheen 1 (arviointi).

Alustavassa arvioinnissa voidaan keskittyä herkkyysanalyysissä ja/tai altistumisanalyysissä ”suuriksi” luokiteltuihin ilmastouhkiin haavoittuvuusarvioinnissa käytettävinä syötetietoina.

3.3.1.1   Herkkyys

Herkkyysanalyysin tavoitteena on tunnistaa, mitkä ilmastouhat ovat tietyntyyppisen hankkeen kannalta merkityksellisiä sen sijaintipaikkaan katsomatta. Esimerkiksi merenpinnan nousu on todennäköisesti merkittävä uhka useimmille merisatamahankkeille niiden sijainnista riippumatta.

Herkkyysanalyysin olisi katettava koko hanke, ja siinä olisi tarkasteltava hankkeen eri osia ja sitä, miten hanke toimii laajemmassa verkostossa tai järjestelmässä, esimerkiksi erottamalla toisistaan neljä aihealuetta:

—	sijaintipaikalla oleva omaisuus ja sillä tapahtuvat prosessit

—	veden ja energian kaltaiset tuotantopanokset

—	tuotteiden ja palvelujen kaltaiset tuotokset

—	kulku- ja liikenneyhteydet, vaikka ne eivät olisi suoraan hankkeen hallittavissa.

Hanketyyppien herkkyyttä koskevan pisteyttämisen olisi mieluiten oltava teknisten asiantuntijoiden eli insinöörien ja muiden hankkeen hyvin tuntevien asiantuntijoiden vastuulla.

Lisäksi hankkeen suunnittelu voi olla kriittisessä määrin riippuvainen tietyistä (teknisistä tai muista) muuttujista. Esimerkiksi sillan suunnittelu voi olla ratkaisevalla tavalla riippuvainen sen joen vedenkorkeudesta, jonka yli silta kulkee. Vastaavasti lämpövoimalan keskeytymätön toiminta voi olla ratkaisevalla tavalla riippuvaista riittävästä jäähdytysveden saannista sekä voimalan vieressä kulkevan joen veden vähimmäiskorkeudesta ja korkeimmasta lämpötilasta. Tällaisten olennaisten suunnitteluparametrien sisällyttäminen ilmastoherkkyysanalyysiin voi olla tärkeää.

Kaavio 10 esitetään yleisesitys herkkyysanalyysistä, joka on osa vaihetta 1 (arviointi) Kaavio mukaisesti.

Kaavio 10

Yleisesitys herkkyysanalyysistä

Kullekin aihealueelle ja ilmastouhalle annetaan arvosanaksi ”suuri”, ”kohtalainen” tai ”pieni”:

—	Suuri herkkyys: ilmastouhalla voi olla merkittävä vaikutus omaisuuteen ja prosesseihin, panoksiin, tuotoksiin ja liikenneyhteyksiin.

—	Kohtalainen herkkyys: ilmastouhalla voi olla jonkinasteinen vaikutus omaisuuteen ja prosesseihin, panoksiin, tuotoksiin ja liikenneyhteyksiin.

—	Pieni herkkyys: Ilmastouhalla ei ole vaikutusta (tai vaikutus on merkityksetön).

3.3.1.2   Altistus

Altistumisanalyysin tarkoituksena on tunnistaa, mitkä uhkatekijät ovat olennaisia hankkeen ennakoidussa sijaintipaikassa hankkeen tyypistä riippumatta. Esimerkiksi tulvat voivat olla merkittävä ilmastouhka, jos sijaintipaikka on tulva-alueella joen rannalla.

Tästä syystä altistumisanalyysissä keskitytään sijaintiin, kun taas herkkyysanalyysissä keskitytään hankkeen tyyppiin.

Altistumisanalyysi voidaan jakaa kahteen osaan: altistumiseen nykyiselle ilmastolle ja altistumiseen tulevalle ilmastolle. Nykyisen ja aiemman ilmastouhille altistumisen arviointiin olisi hyödynnettävä käytettävissä olevia historiallisia ja ajankohtaisia tietoja hankkeen sijaintipaikasta (tai vaihtoehtoisista sijaintipaikoista). Ilmastomalliennusteiden avulla voidaan saada käsitys siitä, miten altistumisen taso voi tulevaisuudessa muuttua. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä äärimmäisten säätapahtumien tiheyden ja voimakkuuden muutoksiin.

Kaavio Kaaviossa 11 esitetään yleisesitys altistumisanalyysistä, joka on osa vaihetta 1 (arviointi) Kaavio mukaisesti.

Kaavio 11

Yleisesitys altistumisanalyysistä

Erilaiset maantieteelliset paikat voivat olla alttiita erilaisille ilmastouhille. On hyödyllistä ymmärtää, miten eri maantieteellisten alueiden altistuminen Euroopassa muuttuu ilmastouhkien muuttuessa, kuten jäljempänä olevasta luettelosta käy ilmi.

Tällaisia alueita ovat esimerkiksi

—	alueet, joilla ihmisten tulot/toimeentulo ovat riippuvaisia luonnonvaroista

—	rannikkoalueet, saaret ja merellä sijaitsevat paikat, jotka ovat erityisen alttiita myrskyhyökyaaltojen korkeuden, aallonkorkeuden, rannikkotulvien ja eroosion lisääntymiselle

—	alueet, joiden kausisadanta on vähäistä ja vähenemässä ja jotka ovat usein alttiimpia lisääntyville kuivuuden, maansortumien ja metsäpalojen riskeille

—	alueet, joilla lämpötilat ovat korkeita ja kohoamassa ja jotka usein ovat alttiimpia lämpöaalloille

—	alueet, joilla kausisadanta lisääntyy (mahdollisesti yhdessä lumen nopeamman sulamisen ja rankkasateiden kanssa) ja jotka ovat usein alttiimpia äkkitulville ja eroosiolle

—	alueet, joilla on sekä aineellista että aineetonta kulttuuriperintöä.

On tärkeää ymmärtää, mitkä alttiit alueet ovat ja miten ilmastouhat vaikuttavat niihin ja niillä asuviin ihmisiin, sillä usein nämä alueet hyötyvät eniten ennakoivasta sopeutumisesta.

Mitä paikallisempia ja tarkempia tiedot ovat, sitä tarkempi ja merkittävämpi arvioinnista tulee (ks. esimerkiksi luettelo tulevaa ilmastoa koskevista tietolähteistä 3.1 jaksossa).

Jotkin uhat, kuten äkkitulvat, saattavat edellyttää paikkakohtaisia tietoja ja tutkimuksia.

3.3.1.3   Haavoittuvuus

Haavoittuvuusanalyysissä yhdistetään herkkyysanalyysin ja altistumisanalyysin tulokset (jos ne on toteutettu erikseen).

Kaaviossa 12 esitetään yleisesitys haavoittuvuusanalyysistä, jossa kootaan yhteen herkkyys- ja altistumisanalyysien tulokset (ks. Kaavio 7).

Kaavio 12

Yleisesitys haavoittuvuusanalyysistä

Haavoittuvuuden arvioinnin tarkoituksena on tunnistaa mahdolliset merkittävät uhat ja niihin liittyvät riskit, ja se muodostaa perustan päätökselle siirtyä riskinarviointivaiheeseen. Yleensä se paljastaa riskinarvioinnin kannalta merkittävimmät uhat (joita voidaan pitää ”suuriksi” ja mahdollisesti ”kohtalaisiksi” luokiteltuina haavoittuvuuksina asteikosta riippuen). Jos haavoittuvuuden arvioinnissa todetaan, että kaikki haavoittuvuudet luokitellaan perustellusti vähäisiksi tai merkityksettömiksi, ei tarvita muuta (ilmasto)riskien arviointia (tämä päättää arvioinnin ja vaiheen 1). Päätös siitä, tehdäänkö haavoittuvuuksista yksityiskohtainen riskianalyysi, riippuu kuitenkin hankkeen toteuttajan ja ilmastoarviointiryhmän perustellusta arviosta.

Infrastruktuurin sijainti sekä paikallisten yritysten, julkishallintojen ja yhteisöjen sopeutumiskyky voivat vaikuttaa omaisuuden ilmastoherkkyyteen ja -haavoittuvuuteen. Haavoittuvuus useille ilmastouhille voi myös olla vahvasti alakohtaista ja tiiviisti sidoksissa rakentamisessa ja toiminnassa käytettävään teknologiaan.

3.3.2   Yksityiskohtainen analyysi – vaihe 2 (sopeutuminen)

3.3.2.1   Vaikutukset, todennäköisyys ja ilmastoriskit

Riskinarviointi tarjoaa jäsennellyn menetelmän analysoida ilmastouhkia ja niiden vaikutuksia sekä tuottaa tietoa päätöksentekoa varten.

Tässä prosessissa arvioidaan haavoittuvuuden arvioinnissa (tai merkityksellisten uhkien alustavassa arvioinnissa) havaittuihin uhkiin liittyvien vaikutusten todennäköisyyttä ja vakavuutta sekä riskin merkitystä hankkeen onnistumisen kannalta.

Tämän tulisi olla osa hankkeen yleistä riskinarvioinnin logiikkaa, joka kattaa koko hankkeen kehitysprosessin, jotta riskejä voidaan käsitellä kokonaisvaltaisesti eikä erillisenä arviointina.

Riskinarviointiprosessi on suositeltavaa aloittaa mahdollisimman varhain hanketta suunniteltaessa, koska varhaisessa vaiheessa havaittuja riskejä voidaan yleensä hallita ja/tai välttää helpommin ja kustannustehokkaammin.

Tavoitteena on kvantifioida riskien merkitys hankkeelle nykyisissä ja tulevissa ilmasto-olosuhteissa.

Kaaviossa 13 esitetään yleisesitys todennäköisyysanalyysistä, vaikutustenarvioinnista ja riskinarvioinnista, jotka muodostavat sopeutumistoimenpiteiden yksilöinnin, arvioinnin, valinnan ja toteuttamisen perustan. Koko prosessi esitetään kaaviossa 8.

Kaavio 13

Yleisesitys ilmastoriskien arvioinnista vaiheessa 2

Haavoittuvuusanalyysiin verrattuna riskinarvioinnilla on helpompi tunnistaa pidemmät syy-seurausketjut, jotka yhdistävät ilmastoriskit siihen, millaisia tuloksia hanke tuottaa eri ulottuvuuksissa (muun muassa tekninen, ympäristöä koskeva, sosiaalinen, osallisuutta edistävä, saavutettavuutta koskeva sekä rahoitusta koskeva ulottuvuus), ja siinä tarkastellaan eri tekijöiden välistä vuorovaikutusta. Näin ollen riskinarvioinnissa voidaan havaita ongelmia, jotka ovat haavoittuvuusarvioinnissa jääneet huomaamatta.

ISO 14091 -standardissa (88) käytetään ”vaikutusketjujen” (impact chains) käsitettä. Kyseessä on tehokas työkalu, joka auttaa ymmärtämään, visualisoimaan ja priorisoimaan järjestelmän riskejä lisääviä tekijöitä ja kokoamaan ne järjestelmällisesti. Vaikutusketjut toimivat kokonaisriskinarvioinnin analyyttisenä lähtökohtana. Niillä täsmennetään, mitkä uhat voivat aiheuttaa suoria ja epäsuoria ilmastonmuutosvaikutuksia, ja tästä syystä ne muodostavat riskinarvioinnin perusrakenteen. Ne myös toimivat tärkeinä viestinnän välineinä keskusteltaessa siitä, mitä olisi analysoitava ja mitä ilmastoon liittyviä ja sosioekonomisia, biofyysisiä tai muita muuttujia olisi otettava huomioon. Tällä tavoin niistä on hyötyä kohdennettujen sopeutumistoimien yksilöimisessä.

Riskinarviointiin voi sisältyä arviointiryhmän tekemä asiantuntija-arvio ja asiaan liittyvien kirjallisuustietojen tai historiallisten tietojen tarkastelu. Siihen kuuluu usein riskien tunnistamista koskevan työpajan (89) järjestäminen, jotta voidaan tunnistaa uhat, seuraukset ja keskeiset ilmastoon liittyvät riskit sekä sopia riskien merkityksen arvioimiseksi tarvittavasta lisäanalyysistä.

Yksityiskohtainen riskinarviointi tehdään tavallisesti kvantitatiivisten tai semikvantitatiivisten arviointien avulla, joihin liittyy usein numeerinen mallinnus. Ne on parasta tehdä pienemmissä kokouksissa tai asiantuntija-analyyseillä.

3.3.2.2   Todennäköisyys

Tässä riskinarvioinnin osassa tarkastellaan, kuinka todennäköisesti tunnistetut ilmastouhat toteutuvat tietyn ajan kuluessa, esimerkiksi hankkeen elinkaaren aikana.

Kaaviossa 14 esitetään havainnollistava yleisesitys todennäköisyyttä koskevasta analyysistä, joka on osa vaihetta 2, kuten kaaviosta 13 voidaan nähdä. Todennäköisyyden arviointiin voidaan käyttää myös vaihtoehtoisia asteikkoja, esimerkiksi IPCC:n käyttämää asteikkoa (90).

Kaavio 14

Yleisesitys todennäköisyysanalyysistä

Joidenkin ilmastouhkien toteutumisen todennäköisyydestä saattaa olla huomattavaa epävarmuutta. Se voi edellyttää asiantuntija-arviota, joka perustuu sillä hetkellä parhaisiin saatavilla oleviin rekistereistä, tilastoista, simulaatioista ja sidosryhmien kuulemisista peräisin oleviin tietoihin. Tässä olisi käytettävä myös viittauksia kansallisiin, alueellisiin ja/tai paikallisiin ilmastotietoihin ja -ennusteisiin. Lisäksi on syytä pohtia, miten ilmastouhkien toteutumisen todennäköisyys voi kehittyä ajan mittaan. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen perustuva keskilämpötilan nousu voi lisätä merkittävästi tiettyjen ilmastouhkien toteutumisen todennäköisyyttä hankkeen elinkaaren aikana.

3.3.2.3   Vaikutukset

Tässä riskinarvioinnin osassa tarkastellaan sitä, mitä seurauksia tunnistetulla ilmastoriskillä on toteutuessaan. Tätä on arvioitava uhkatekijäkohtaisella vaikutusasteikolla. Tätä kutsutaan myös vaikutusten vakavuudeksi tai voimakkuudeksi.

Seuraukset liittyvät yleensä fyysiseen omaisuuteen ja toimintaan, turvallisuuteen ja terveyteen, ympäristövaikutuksiin, sosiaalisiin vaikutuksiin, vammaisten henkilöiden esteettömyyteen kohdistuviin vaikutuksiin, taloudellisiin vaikutuksiin ja maineriskiin. Arvioinnissa voi olla tarpeen ottaa huomioon sen järjestelmän sopeutumiskyky, jossa hanke toimii. Saattaa myös olla aiheellista tarkastella, miten tärkeä infrastruktuuri on laajemman verkoston tai järjestelmän kannalta (eli sen kriittisyyttä) ja voiko se aiheuttaa muita laajempia vaikutuksia ja kerrannaisvaikutuksia.

Kaaviossa 15 esitetään yleisesitys todennäköisyysanalyysistä, joka on osa kaaviossa 13 esitettyä vaihetta 2.k

Kaavio 15

Yleisesitys vaikutusanalyysistä

Infrastruktuurihankkeiden elinkaari on tyypillisesti pitkä, usein 30–80 vuotta. Esimerkiksi tilapäisissä ja hätätöissä elinkaari voi kuitenkin olla lyhyempi. Kaikkia infrastruktuurihankkeen osia ei tarvitse arvioida saman (pitkän) elinkaaren perusteella. Esimerkiksi rautateiden raiteet vaihdetaan (osana säännöllistä kunnossapitoa) useammin kuin ratapenger. Infrastruktuurihankkeet, joiden elinkaari on alle viisi vuotta, edellyttävät harvemmin ilmastoennusteiden käyttöä, mutta niiden pitäisi silti kestää nykyistä ilmastoa.

Erilaisten ilmastouhkien osalta voidaan olettaa (91), että toteutumisen todennäköisyys ja vaikutukset muuttuvat hankkeen elinkaaren aikana ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen myötä. Ennustetut todennäköisyyden ja vaikutusten muutokset olisi sisällytettävä riskinarviointiin. Tätä varten voi olla hyödyllistä jakaa elinkaari lyhyempiin (esimerkiksi 10–20 vuoden) jaksoihin. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä äärimmäisiin sääilmiöihin ja kerrannaisvaikutuksiin.

Kuten jäljempänä esitetään, riskinarvioinnin olisi katettava kunkin ilmastonmuutosskenaarion kannalta merkitykselliset riskialueet ja useita seurauksien vakavuustasoja:

Taulukko 7

Seurausten voimakkuus eri riskialueilla  (*1)  (92)

Riskialueet	Seurauksen voimakkuus
	1 Merkityksetön	2 Vähäinen	3 Kohtalainen	4 Suuri	5 Katastrofaalinen
Omaisuusva hingot /tekniikka / toiminta	Vaikutus voidaan absorboida normaalin toiminnan avulla	Haitallinen tapahtuma, joka voidaan absorboida toteuttamalla liiketoiminnan jatkuvuutta koskevia toimia	Vakava tapahtuma, joka edellyttää ylimääräisiä liiketoiminnan jatkuvuutta koskevia hätätoimia	Kriittinen tapahtuma, joka edellyttää liiketoiminnan jatkuvuutta koskevia poikkeuksellisia tai hätätoimenpiteitä	Katastrofi, joka voi johtaa omaisuuden/ verkon toimintakatkokseen, romahtamiseen tai menettämiseen
Turvallisuus ja terveys	Ensiapua edellyttävä tapahtuma	Vähäinen vamma, lääketieteellinen hoito	Vakava vamma tai menetetty työ	Suuria tai monia vammoja, pysyvä vamma tai toimintarajoite	Yksi tai useampi kuolemantapaus
Ympäristö	Ei vaikutusta ympäristön perustilaan; rajoittuu lähteen alueelle; ei edellytä palauttamista	Rajoittuu sijaintipaikkaan; mitattavissa oleva palautuminen kuukauden kuluessa vaikutuksesta	Kohtalainen haitta, jolla voi olla laajempi vaikutus; palautuminen vuoden kuluessa	Merkittävä haitta, jolla on paikallinen vaikutus; palautuminen kestää yli vuoden; ympäristömääräysten/-luvan noudattamatta jättäminen	Merkittävä haitta, jolla on laaja vaikutus: palautuminen kestää yli vuoden; täydellisen palautumisen mahdollisuudet ovat rajalliset
Sosiaaliset vaikutukset	Ei kielteisiä sosiaalisia vaikutuksia	Paikallisia, tilapäisiä sosiaalisia vaikutuksia	Paikallisia, pitkäaikaisia sosiaalisia vaikutuksia	Köyhien tai haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien (93) suojelematta jättäminen; kansallisen tason pitkäaikaisia sosiaalisia vaikutuksia	Toiminnan edellyttämän sosiaalisen hyväksynnän menettäminen; yhteisön protestointi
Taloudellinen vaikutus (yksittäinen äärimmäinen tapahtuma tai vuosittainen keskimääräinen vaikutus) (*2)	x % IRR:stä (*3) < 2 % liikevaihdosta	x % IRR:stä 2–10 % liikevaihdosta	x % IRR:stä 10–25 % liikevaihdosta	x % IRR:stä 25–50 % liikevaihdosta	x % IRR:stä > 50 % liikevaihdosta
Maine	Paikallinen, tilapäinen vaikutus yleiseen mielipiteeseen	Paikallinen, lyhytaikainen vaikutus yleiseen mielipiteeseen	Paikallinen, pitkäaikainen vaikutus yleiseen mielipiteeseen sekä kielteinen raportointi paikallisissa tiedotusvälineissä	Kansallisen tason lyhytaikainen vaikutus yleiseen mielipiteeseen; kielteinen raportointi valtakunnallisissa tiedotusvälineissä	Kansallisen tason pitkäaikainen vaikutus, joka saattaa horjuttaa hallintoa
Kulttuuri Kulttuuriperintö ja kulttuuritilat	Merkityksetön vaikutus	Lyhytaikainen vaikutus; palauttaminen tai korjaaminen mahdollista	Vakava vahinko, jolla on laajempi vaikutus matkailualaan	Merkittävä vahinko, jolla on kansallinen ja kansainvälinen vaikutus	Pysyvä menetys ja siitä aiheutuva vaikutus yhteiskuntaan

3.3.2.4   Riskit

Kun kunkin uhan todennäköisyys ja vaikutukset on arvioitu, kunkin mahdollisen riskin merkittävyyttä voidaan arvioida yhdistämällä nämä kaksi tekijää. Riskit voidaan sijoittaa riskimatriisiin (osana hankkeen yleistä riskinarviointia) merkittävimpien mahdollisten riskien sekä sopeutumistoimenpiteitä edellyttävien riskien tunnistamiseksi.

Kaavio 16

Yleisesitys riskinarvioinnista

Kaaviossa 16 esitetään yleisesitys riskinarvioinnista, jossa kootaan yhteen todennäköisyys- ja vaikutusanalyysin tulokset (ks. kaavio 13).

Hankkeen toteuttaja ja arvioinnin suorittava asiantuntijaryhmä arvioivat, mikä on hyväksyttävä riskitaso ja mikä on merkittävää ja mikä ei, hankkeen olosuhteiden mukaan.

Riippumatta siitä, mitä luokittelua käytetään, sen on oltava puolustettavissa ja selkeästi ja loogisesti määritelty ja kuvattu, ja se on sisällytettävä johdonmukaisesti hankkeen kokonaisriskinarviointiin. Voidaan esimerkiksi katsoa, että katastrofi, vaikka se on harvinainen tai epätodennäköinen, muodostaa edelleen äärimmäisen suuren riskin hankkeelle, koska sen seuraukset ovat niin vakavia.

3.3.2.5   Sopeutumistoimenpiteet

Jos riskinarvioinnissa todetaan, että hankkeeseen liittyy merkittäviä ilmastoriskejä, riskejä on hallittava ja ne on vähennettävä hyväksyttävälle tasolle.

Kunkin havaitun merkittävän riskin osalta olisi arvioitava kohdennettuja sopeutumistoimenpiteitä. Suositellut toimet on tämän jälkeen yhdistettävä hankkeen suunnitelmaan ja/tai toimintaan hankkeen ilmastokestävyyden vahvistamiseksi (94).

Kaavio 17 sisältää yleiskatsauksen prosessista, jolla yksilöidään, arvioidaan/valitaan ja toteutetaan/integroidaan/suunnitellaan sopeutumisvaihtoehtoja kaaviossa 8 esitettyjen edeltävien vaiheiden pohjalta.

Kaavio 17

Yleisesitys prosessista, jolla tunnistetaan, arvioidaan ja suunnitellaan/integroidaan sopeutumisvaihtoehdot

Saatavilla on yhä enemmän kirjallisuutta ja kokemuksia sopeutumisvaihtoehdoista, arvioinnista ja suunnittelusta (95) sekä asiaan liittyviä jäsenvaltiokohtaisia resursseja (96).

Lisätietoja sopeutumisen suunnittelusta jäsenvaltioissa on saatavilla Climate-ADAPT-alustalla (97).

Sopeutuminen edellyttää usein rakenteellisten ja muiden kuin rakenteellisten toimenpiteiden yhdistelmää. Rakenteellisia toimenpiteitä ovat muun muassa fyysisen omaisuuden ja infrastruktuurin suunnittelun tai rakenteen muuttaminen ja vaihtoehtoisten tai parannettujen ratkaisujen käyttöönotto. Muita kuin rakenteellisia toimenpiteitä ovat muun muassa maankäytön suunnittelu, parannetut seuranta- tai valmiustoimintaohjelmat, henkilöstön koulutus ja osaamisen siirto, strategisten tai yritystason ilmastoriskien arviointikehysten kehittäminen, rahoitusratkaisut, kuten vakuuttaminen toimitusketjun toimintahäiriöitä vastaan, ja vaihtoehtoiset palvelut.

Oikean toimenpiteen tai toimenpideyhdistelmän löytämiseksi olisi arvioitava eri sopeutumisvaihtoehtoja, jotta riski voidaan pienentää hyväksyttävälle tasolle.

Riskin ”hyväksyttävän tason” määrittely riippuu arvioinnin tekevästä asiantuntijaryhmästä ja riskistä, jonka hankkeen toteuttaja on valmis hyväksymään. Hankkeessa voi olla esimerkiksi vähemmän tärkeäksi infrastruktuuriksi katsottavia elementtejä, joissa sopeutumistoimien kustannukset ovat suuremmat kuin riskien välttämisestä saatavat hyödyt, ja tällöin paras vaihtoehto olisi antaa vähemmän tärkeän infrastruktuurin pettää tietyissä olosuhteissa.

Koska ilmastonmuutosuhkia koskevissa tulevissa ennusteissa on huomattavaa epävarmuutta, on usein keskeisen tärkeää yksilöidä (mahdollisuuksien mukaan) sopeutumisratkaisut, jotka toimivat hyvin nykytilanteessa ja kaikissa tulevissa skenaarioissa. Tällaisia toimenpiteitä kutsutaan usein todennäköisesti tai joka tapauksessa toteuttamisen arvoisiksi vaihtoehdoiksi (niin kutsutut ”low-regret”- ja ”no-regret”-vaihtoehdot).

Saattaa myös olla aiheellista harkita joustavia/mukautuvia toimenpiteitä, kuten tilanteen seurantaa ja fyysisten toimenpiteiden toteuttamista vain silloin, kun tilanne ylittää kriittisen kynnyksen (tai ottaen huomioon sopeutumista koskevat etenemissuunnitelmat (98)). Tämä vaihtoehto voi olla erityisen hyödyllinen, jos ilmastoennusteissa on paljon epävarmuutta. Se on tarkoituksenmukainen, mikäli on asetettu selkeät raja-arvot tai kynnyspisteet ja ehdotettujen tulevien toimenpiteiden voidaan osoittaa puuttuvan riskeihin riittävällä tavalla. Seuranta olisi sisällytettävä infrastruktuurin hallintaprosesseihin.

Sopeutumisvaihtoehdot voidaan arvioida määrällisesti tai laadullisesti tietojen saatavuuden ja muiden tekijöiden mukaan. Joissakin tilanteissa, esimerkiksi jos kyse on suhteellisen vähäarvoisesta infrastruktuurista, jonka ilmastoriskit ovat vähäiset, nopea asiantuntija-arviointi saattaa riittää. Toisissa tilanteissa, erityisesti sellaisten vaihtoehtojen osalta, joiden sosioekonominen vaikutus on merkittävä, on tärkeää käyttää kattavampia tietoja esimerkiksi ilmastouhan todennäköisyysjakaumasta, siihen liittyvien (vältettyjen) vahinkojen taloudellisesta arvosta ja jäännösriskeistä.

Seuraava vaihe on integroida arvioidut sopeutumisvaihtoehdot hankkeeseen sen oikeassa kehitysvaiheessa, joita ovat muun muassa investointien ja rahoituksen suunnittelu, seuranta ja valmiussuunnitelmat, roolien ja vastuiden määrittely, organisatoriset järjestelyt, koulutus ja tekninen suunnittelu, sekä varmistaa, että vaihtoehdot ovat kansallisten suuntaviivojen ja sovellettavan lainsäädännön mukaisia.

Lisäksi hyvän toimintatavan mukaisesti koko hankkeen elinkaaren ajan olisi toteutettava jatkuvaa seurantaa, jotta voidaan i) tarkistaa arvioinnin oikeellisuus ja ottaa se huomioon tulevissa arvioinneissa ja hankkeissa sekä ii) arvioida, onko todennäköistä, että tietyt kriittiset pisteet tai raja-arvot saavutetaan, jolloin on toteutettava ylimääräisiä sopeutumistoimenpiteitä (vaiheittainen sopeutuminen).

Ilmastokestävyyden varmistamisen sopeutumista koskevaan pilariin olisi sisällyttävä seuraavat toimet:

—	Varmistetaan infrastruktuurihankkeen johdonmukaisuus EU:n ja soveltuvin osin kansallisten, alueellisten ja paikallisten ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien strategioiden ja suunnitelmien sekä muiden asiaankuuluvien strategia- ja suunnitteluasiakirjojen kanssa.

—	Arvioidaan säännöllisen seurannan ja jatkotoimien, esimerkiksi tulevaa ilmastonmuutosta koskevien olennaisten kriteerien, laajuutta ja tarvetta.

Molemmat näkökohdat olisi sisällytettävä asianmukaisesti hankkeen kehityssykliin.

4.   ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN JA HANKESYKLIN HALLINTA

Hankesyklin hallinnalla tarkoitetaan hankkeen tuloksellista ja tehokasta suunnittelua, organisointia, koordinointia ja tarkastamista sen kaikissa vaiheissa suunnittelusta toteutukseen, toimintaan ja käytöstäpoistoon.

Ilmastokestävyyden varmistaminen olisi sisällytettävä alusta alkaen hankesyklin hallintaan, joka kuvaillaan kaaviossa 18 ja selitetään yksityiskohtaisesti liitteessä C.

Kaavio 18

Yleisesitys ilmastokestävyyden varmistamisesta ja hankesyklin hallinnasta

Ilmastokestävyyden varmistamisprosessissa voi olla mukana eri toimijoita, jotka johtavat hankkeen kehityssyklin eri vaiheita. Viranomaiset voivat esimerkiksi johtaa strategia-/suunnitteluvaihetta, hankkeen toteuttaja toteutettavuustutkimus-/suunnitteluvaihetta sekä omaisuuden omistajat ja johtajat hankkeen myöhempiä vaiheita.

Usein ilmastokestävyyden varmistamista koskeva dokumentaatio todennetaan ennen kuin hankkeen toteuttaja jättää hankehakemuksen rahoittajalle hyväksyttäväksi, kuten kaaviossa 19 esitetään. Tässä tapauksessa todentamisen suorittaa riippumaton todentaja. Rahoittaja voisi kuitenkin todentaa dokumentaation myös investointipäätökseen johtavan prosessin ensimmäisenä vaiheena.

Kaavio 19

Hankekehityksen eri vaiheita johtavat toimijat

5.   ILMASTOKESTÄVYYDEN VARMISTAMINEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI (YVA)

Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat voivat olla tärkeä osa hankkeen ympäristövaikutusten arviointia. Tämä koskee molempia ilmastokestävyyden varmistamisen pilareita eli ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista.

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/92/EU (99), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/52/EU (100), jäljempänä ’YVA-direktiivi’.

Direktiiviä 2014/52/EU, jäljempänä ’vuoden 2014 YVA-direktiivi’, sovelletaan 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti hankkeisiin, joiden arviointimenettelyn tarpeellisuusselvitys on aloitettu (liitteen II hankkeiden osalta), joiden sisällön rajaaminen on aloitettu tai joiden toteuttaja on toimittanut YVA-selostuksen (liitteiden I ja II YVA-menettelyn piiriin kuuluvien hankkeiden osalta) 16. toukokuuta 2017 tai sen jälkeen.

Direktiiviä 2011/92/EU, jäljempänä ’vuoden 2011 YVA-direktiivi’, sovelletaan hankkeisiin, joiden arviointimenettelyn tarpeellisuusselvitys on aloitettu (liitteen II hankkeiden osalta), joiden sisällön rajaaminen on aloitettu tai joiden toteuttaja on toimittanut YVA-selostuksen (liitteiden I ja II YVA-menettelyn piiriin kuuluvien hankkeiden osalta) ennen 16. toukokuuta 2017.

Muutettu YVA-direktiivi sisältää ilmastonmuutosta koskevia säännöksiä. Vuoden 2014 YVA-direktiivin piiriin kuuluvien hankkeiden osalta YVA-prosessi ja ilmastokestävyyden varmistamisprosessi ovat päällekkäisiä. Nämä kaksi prosessia olisi suunniteltava yhdessä päällekkäisyyden hyödyntämiseksi.

Ympäristövaikutusten arviointia sovelletaan YVA-direktiivin liitteissä I ja II lueteltuihin julkisiin ja yksityisiin hankkeisiin. Kaikilla liitteessä I luetelluilla hankkeilla katsotaan olevan merkittäviä vaikutuksia ympäristöön, ja tästä syystä niiden osalta on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Liitteessä II lueteltujen hankkeiden osalta kansallisten viranomaisten on päätettävä, onko ympäristövaikutusten arviointi tarpeen. Tämä toteutetaan arviointitarpeen tarpeellisuusselvityksellä, jossa toimivaltainen viranomainen arvioi raja-arvojen tai arviointiperusteiden perusteella tai tapauskohtaisesti, olisiko hankkeella merkittäviä vaikutuksia, ottaen huomioon YVA-direktiivin liitteessä III vahvistetut arviointiperusteet.

Tässä jaksossa keskitytään hankkeisiin, joista on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi, eli liitteen I hankkeisiin sekä sellaisiin liitteen II hankkeisiin, joiden osalta toimivaltaiset viranomaiset ovat katsoneet arviointimenettelyn olevan tarpeen.

YVA-direktiivin liitteissä I ja II luetellut hankkeet (mukaan lukien hankkeiden muutokset tai laajennukset, jotka muun muassa luonteensa tai laajuutensa vuoksi aiheuttavat ympäristövaikutusten kannalta samanlaisia riskejä kuin itse hankkeen aiheuttamat riskit) edellyttävät yleensä mainittujen hanketyyppien perusteella ilmastokestävyyden varmistamista (hillitseminen ja/tai sopeutuminen).

Sellaisten liitteen II hankkeiden osalta, joiden osalta toimivaltaiset viranomaiset ovat vuoden 2011 YVA-direktiivin mukaisesti katsoneet, ettei arviointimenettely ole tarpeen, eli kun ympäristövaikutusten arviointia ei vaadita, saattaa kuitenkin olla aiheellista suorittaa ilmastokestävyyden varmistaminen näiden ohjeiden mukaisesti esimerkiksi kohdennetun EU:n rahoituksen oikeusperustan noudattamiseksi.

Kaavio 20

Ympäristöarvioinnit ja hankesyklin hallinta

Lisäohjeita ilmastonmuutosta koskevista näkökohdista ympäristövaikutusten arvioinnissa on liitteessä D.

Ilmastonmuutokseen liittyvät näkökohdat voivat lisäksi olla tärkeä osa suunnitelman tai ohjelman strategista ympäristöarviointia, jolla luodaan kehys tiettyjen hankkeiden kehittämiselle. Tämä koskee molempia ilmastokestävyyden varmistamisen pilareita eli ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista. Liitteessä E on ohjeita ilmastokestävyyden varmistamisesta ja strategisesta ympäristöarvioinnista. Kaavion 23 mukaan tämä saattaa kuitenkin jäädä hankkeen toteuttajan toiminta-alan ulkopuolelle.

---

(1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/523, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, InvestEU-ohjelman perustamisesta ja asetuksen (EU) 2015/1017 muuttamisesta (EUVL L 107, 26.3.2021, s. 30).

(2)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/1153, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2021, Verkkojen Eurooppa -välineen perustamisesta ja asetusten (EU) N:o 1316/2013 ja (EU) N:o 283/2014 kumoamisesta (EUVL L 249, 14.7.2021, s. 38).

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/1060, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2021, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahasto plussaa, koheesiorahastoa, oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa ja Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä ja varainhoitosäännöistä sekä turvapaikka- ja maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoa, sisäisen turvallisuuden rahastoa ja rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitusvälinettä koskevista varainhoitosäännöistä (EUVL L 231, 30.6.2021, s. 159).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2021/241, annettu 12 päivänä helmikuuta 2021, elpymis- ja palautumistukivälineen perustamisesta (EUVL L 57, 18.2.2021, s. 17).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1999, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 663/2009 ja (EY) N:o 715/2009, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/22/EY, 98/70/EY, 2009/31/EY, 2009/73/EY, 2010/31/EU, 2012/27/EU ja 2013/30/EU, neuvoston direktiivien 2009/119/EY ja (EU) 2015/652 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 525/2013 kumoamisesta (EUVL L 328, 21.12.2018, s. 1), https://eur-lex.europa.eu/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32018R1999

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/852, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2020, kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta (EUVL L 198, 22.6.2020, s. 13), https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32020R0852

(7)  Esimerkiksi kustannus-hyötyanalyysiä koskevat rahastokohtaiset vaatimukset voivat kattaa kasvihuonekaasupäästöt.

(8)  EU:n strategia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=COM:2021:82:FIN

(9)  Uusi infrastruktuuri sekä esimerkiksi olemassa olevan infrastruktuurin uudistaminen, parantaminen ja laajentaminen.

(10)  Kestävien yhteyksien osalta ks. esimerkiksi yhteinen tiedonanto ”Euroopan ja Aasian yhteydet – EU:n strategian perusta”, JOIN(2018) 31 final, 19.9.2019.

(11)  Tietyt infrastruktuurit on nimetty ”elintärkeiksi infrastruktuureiksi” Euroopan elintärkeän infrastruktuurin määrittämisestä ja nimeämisestä sekä arvioinnista, joka koskee tarvetta parantaa sen suojaamista, 8 päivänä joulukuuta 2008 annetun neuvoston direktiivin 2008/114/EY (EUVL L 345, 23.12.2008, s. 7) mukaisesti. Näitä ilmastokestävyyden varmistamista koskevia ohjeita voidaan soveltaa infrastruktuuriin riippumatta siitä, onko se ”elintärkeä infrastruktuuri” vai ei.

(12)  Ottaen huomioon esimerkiksi EIP:n ilmastopankkia koskevassa etenemissuunnitelmassa (Climate Bank Roadmap) annetut ohjeet, jotka koskevat uusien hankkeiden yhdenmukaistamista pieniin kasvihuonekaasupäästöihin tähtäävien vähennyspolkujen kanssa: https://www.eib.org/en/publications/the-eib-group-climate-bank-roadmap

(13)  Eurokoodit ovat uusinta tekniikkaa edustavia rakennusten, infrastruktuurien sekä maa- ja vesirakennuskohteiden suunnittelustandardeja. Niitä suositellaan käytettäviksi viitestandardeina julkisten hankintojen teknisissä eritelmissä, ja niiden tarkoituksena on yhdenmukaistaa rakennusturvallisuuden tasoa kaikkialla Euroopassa.

(14)  JRC:n raportti: Sousa, M.L., Dimova, S., Athanasopoulou, A., Iannaccone, S., Markova, J. (2019); State of harmonised use of the Eurocodes; EUR 29732; doi:10.2760/22104; https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC115181

(15)  JRC:n raportti: Formichi, P., Danciu, L., Akkar, S., Kale, Ö., Malakatas, N., Croce, P., Nikolov, D., Gocheva, A., Luechinger, P., Fardis, M., Yakut, A., Apostolska, R., Sousa, M.L., Dimova, S., Pinto Vieira, A.; Eurocodes: background and applications. Elaboration of maps for climatic and seismic actions for structural design with the Eurocodes; EUR 28217; doi:10.2788/534912; JRC103917; https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC103917

(16)  2018 Study on ”Climate change adaptation of major infrastructure projects” undertaken for DG REGIO: https://ec.europa.eu/regional_policy/en/information/publications/studies/2018/climate-change-adaptation-of-major-infrastructure-projects

(17)  Copernicuksen ilmastonmuutosta koskevat palvelut (C3S): https://climate.copernicus.eu/

(18)  Copernicuksen ilmastodatavarasto (CDS): https://cds.climate.copernicus.eu/#!/home

(19)  Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosaston vuonna 2018 teettämä tutkimus suurten infrastruktuurihankkeiden sopeuttamisesta ilmastonmuutokseen ”Climate change adaptation of major infrastructure projects”, saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/regional_policy/fi/information/publications/studies/2018/climate-change-adaptation-of-major-infrastructure-projects

(20)  Horisontti 2020 -puiteohjelman ilmastokestävyyttä ja vesihuollon muutosjoustavuutta koskevat hankkeet, kuten ClairCity, ICARUS, Nature4Cities, GrowGreen, Clarity, Climate-fit.city.

(21)  https://cordex.org/

(22)  Copernicuksen ilmastonmuutosta koskeva palvelu: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/ilmastonmuutos

(23)  Copernicus: https://www.copernicus.eu/fi

(24)  Copernicuksen ilmakehän seurantapalvelu: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/ilmakeha

(25)  Copernicuksen meriympäristön seurantapalvelu: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/meriymparisto

(26)  Copernicuksen maakartoituspalvelu: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/maakartoitus

(27)  Copernicuksen turvallisuuspalvelut: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/turvallisuus

(28)  Copernicuksen hätätilanteiden hallintapalvelu: https://www.copernicus.eu/fi/palvelut/hatatilanteet

(29)  Unionin pelastuspalvelumekanismista annetun päätöksen 1313/2013/EU mukaisesti: http://ec.europa.eu/echo/what/civil-protection/mechanism_en ja http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=celex:32013D1313

(30)  SWD(2020) 330 final, https://ec.europa.eu/echo/sites/echo-site/files/overview_of_natural_and_man-made_disaster_risks_the_european_union_may_face.pdf

(31)  Climate-ADAPT: https://climate-adapt.eea.europa.eu/

(32)  Yhteinen tutkimuskeskus: https://ec.europa.eu/jrc/en/research-topic/climate-change ja https://data.jrc.ec.europa.eu/collection?q=climate sekä JRC:n raportti https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/bitstream/JRC109146/mapping_of_risk_web-platforms_and_risk_data_online_final.pdf (raportti sisältää luettelon altistumista/haavoittuvuutta koskevista EU:n tason data-aineistoista, joita myös jäsenvaltiot käyttävät).

(33)  Risk Data Hub -tietokeskus: https://drmkc.jrc.ec.europa.eu/risk-data-hub/#/

(34)  PESETA IV: https:// ec.europa.eu/jrc/en/peseta-iv

(35)  Katastrofien aiheuttamia menetyksiä koskevat tiedot: https://drmkc.jrc.ec.europa.eu/risk-data-hub#/damages

(36)  EEA: https://www.eea.europa.eu/

(37)  IPCC:n datajakelukeskus: http://www.ipcc-data.org/ ja https://www.ipcc.ch/data/

(38)  IPCC: hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli, https://www.ipcc.ch/

(39)  IPCC:n viides arviointiraportti: https://www.ipcc.ch/report/ar5/syr/

(40)  IPCC Special Report on Global Warming of 1,5 °C: https://www.ipcc.ch/sr15/

(41)  IPCC Special Report on Climate Change and Land: https://www.ipcc.ch/report/srccl/

(42)  IPCC:n kuudes arviointiraportti (suunniteltu vuosiksi 2021 ja 2022): https://www.ipcc.ch/reports/

(43)  World Bank Climate Change Knowledge Portal: https://climateknowledgeportal.worldbank.org/

(44)  YK:n ympäristöohjelman (UNEP, UNEP DTU) raportti ”The Emissions Gap Report 2020”: https://www.unep.org/emissions-gap-report-2020

(45)  https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2020/12/18/paris-agreement-council-transmits-ndc-submission-on-behalf-of-eu-and-member-states/ ja https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-14222-2020-REV-1/en/pdf

(46)  IPCC: Yhdistyneiden kansakuntien hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli: https://www.ipcc.ch/

(47)  IPCC:n viides arviointiraportti: https://www.ipcc.ch/report/ar5/syr/

(48)  https://www.carbonbrief.org/new-scenarios-world-limit-warming-one-point-five-celsius-2100

(49)  IPCC:n SR15-raportti: Special report on the impacts of global warming of 1,5 °C above pre-industrial levels and related global GHG emission pathways, https://www.ipcc.ch/sr15/

(50)  Ajanjakso 1986–2005 oli noin 0,6 °C astetta lämpimämpi kuin esiteollinen aika. Tämä perustuu IPCC:n viidennen arviointiraportin päätöksentekijöille tarkoitetussa yhteenvedossa olevien kaavioiden SPM.1 ja SPM.6 väliseen yksinkertaiseen vertailuun:

—	SPM.1: https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/2018/02/SPM.1_rev1-01.png

—	SPM.6: https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/2018/02/SPM.06-01.png

Ks. myös https://journals.ametsoc.org/doi/full/10.1175/BAMS-D-16-0007.1 (jossa eroksi arvioidaan 0,55–0,80 °C).

(51)  https://www.esrl.noaa.gov/gmd/obop/mlo/

(52)  https://www.carbonbrief.org/explainer-the-high-emissions-rcp8-5-global-warming-scenario

(53)  Erityisesti suuremmissa tai pitempiaikaisissa hankkeissa ilmastokestävyyden varmistamisesta vastaava johtaja ja asiantuntija(t) voivat harkita vankempaa lähestymistapaa, johon liittyy uusia uusiutuvia energialähteitä käyttäviä yrityksiä ja ilmastomalleja.

(54)  CMIP6: https://www.carbonbrief.org/cmip6-the-next-generation-of-climate-models-explained

(55)  https://www.wcrp-climate.org/dcp-overview

https://www.dwd.de/EN/research/climateenvironment/climateprediction/climateprediction_node.html;jsessionid=1994BFE322D4CE5BA377CE5F57A2FE48.live21061

https://www.dwd.de/EN/climate_environment/climateresearch/climateprediction/decadalprediction/decadalprediction_node.html;jsessionid=3165E97F071FC5301708ED4EB6F7E9E5.live21061

(56)  Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosaston vuonna 2018 teettämä tutkimus suurten infrastruktuurihankkeiden sopeuttamisesta ilmastonmuutokseen ”Climate change adaptation of major infrastructure projects”, saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/regional_policy/fi/information/publications/studies/2018/climate-change-adaptation-of-major-infrastructure-projects

(57)  EEA Report No 12/2020, Urban adaptation in Europe: how cities and towns respond to climate change, European Environment Agency, https://www.eea.europa.eu/publications/urban-adaptation-in-europe

(58)  Tekniset ohjeet ”ei merkittävää haittaa” -periaatteen soveltamiseksi: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.C_.2021.058.01.0001.01.ENG

(59)  Elpymis- ja palautumistukiväline: https://ec.europa.eu/info/business-economy-euro/recovery-coronavirus/recovery-and-resilience-facility_en

(60)  https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/document_travail_service_part1_v2_en.pdf ja https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/document_travail_service_part2_v3_en.pdf

(61)  ”Energiatehokkuus etusijalle” -periaate määritellään energiaunionin ja ilmastotoimien hallinnosta asetuksen (EU) 2018/1999 2 artiklan 18 kohdassa. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv:OJ.L_.2018.328.01.0001.01.ENG

(62)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 347/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti), https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32013R0347

(63)  Guide to Cost-Benefit Analysis of Investment Projects – Economic appraisal tool for Cohesion Policy 2014-2020, ISBN 978-92-79-34796-2, Euroopan komissio, https://ec.europa.eu/regional_policy/sources/docgener/studies/pdf/cba_guide.pdf

(64)  https://ec.europa.eu/energy/topics/energy-efficiency/energy-efficient-buildings/energy-performance-buildings-directive_en

(65)  Tämä taulukko on muokattu heinäkuussa 2020 julkaistujen EIP:n hankkeen hiilijalanjälkeä koskevien menetelmien (EIB Project Carbon Footprint Methodologies) taulukosta 1, jossa on havainnollistavia esimerkkejä hankeluokista, joiden osalta on tehtävä kasvihuonekaasuja koskeva arviointi. Asiakirja on saatavilla osoitteessa https://www.eib.org/attachments/strategies/eib_project_carbon_footprint_methodologies_en.pdf

(66)  Muun muassa turvallinen pysäköinti ja ulkorajatarkastukset.

(67)  Kaikki tukikelvottomat infrastruktuurit olisi suljettava pois.

(68)  Liikenneturvallisuutta ja rautateiden tavaraliikenteen melun vähentämistä koskeviin toimenpiteisiin voidaan myöntää poikkeus.

(69)  EIB Project Carbon Footprint Methodologies for the Assessment of Project GHG Emissions and Emission Variations, heinäkuu 2020, https://www.eib.org/en/about/cr/footprint-methodologies.htm ja https://www.eib.org/attachments/strategies/eib_project_carbon_footprint_methodologies_en.pdf ja https://www.eib.org/en/about/documents/footprint-methodologies.htm

(70)  The Economic Appraisal of Investment Projects at the EIB: https://www.eib.org/en/publications/economic-appraisal-of-investment-projects

(71)  UNFCCC:n Kioton pöytäkirja: https://unfccc.int/kyoto_protocol

(72)  Lämmitysvaikutukset/lämmitysvaikutuskertoimet/lämmitysvaikutusarvot (käytetään hiilijalanjäljen määrittämisessä):

—	EIP:n hiilijalanjälkimenetelmän taulukko A1.9

—	Kasvihuonekaasupöytäkirja (Greenhouse Gas Protocol): http://www.ghgprotocol.org/sites/default/files/ghgp/Global-Warming-Potential-Values%20%28Feb%2016%202016%29_1.pdf

—	”GWP 100-year” IPCC:n viidennen arviointikertomuksen lisäyksessä 8.A: Lifetimes, Radiative Efficiencies and Metric Values of the IPCC fifth Assessment Report, WG I, the Physical Science Basis, https://www.ipcc.ch/assessment-report/ar5/

(73)  Kasvihuonekaasupöytäkirja (Greenhouse Gas Protocol): https://ghgprotocol.org/

(74)  Kaavio 1 julkaisussa ”EIB Project Carbon Footprint Methodologies”, https://www.eib.org/en/about/documents/footprint-methodologies.htm

(75)  Kumulatiivisten vaikutusten vuoksi jotkin pienet kasvihuonekaasupäästöt saattavat ylittää kriittisen pisteen, jossa ei-merkittävä vaikutus muuttuu merkittäväksi, ja tällöin myös ne täytyy ottaa huomioon.

(76)  EIB Project Carbon Footprint Methodologies for the Assessment of Project GHG Emissions and Emission Variations, heinäkuu 2020, https://www.eib.org/en/about/cr/footprint-methodologies.htm, https://www.eib.org/attachments/strategies/eib_project_carbon_footprint_methodologies_en.pdf ja https://www.eib.org/en/about/documents/footprint-methodologies.htm

(77)  Tiettyjen toimialojen – kuten kaupunkiliikenteen – hankkeet sisältyvät usein yhdistettyyn suunnitteluasiakirjaan (esimerkiksi kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmaan), jonka tavoitteena on määritellä yhtenäinen investointiohjelma. Vaikka jokainen tällaiseen investointiohjelmaan sisältyvä yksittäinen investointi/hanke ei ehkä ylitäkään raja-arvoja, kasvihuonekaasupäästöt voidaan joutua arvioimaan koko ohjelman osalta, jotta voidaan selvittää sen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä edistävä kokonaisvaikutus.

(78)  EIB Project Carbon Footprint Methodologies – Methodologies for the Assessment of Project GHG Emissions and Emission Variations, 8. heinäkuuta 2020: https://www.eib.org/en/about/documents/footprint-methodologies.htm

(79)  Lisätietoja on EIP-ryhmän ilmastopankin etenemissuunnitelmassa 2021–2025 (EIB Group Climate Bank Roadmap 2021-2025), 14. joulukuuta 2020, https://www.eib.org/en/publications/the-eib-group-climate-bank-roadmap.htm

(80)  Guide to Cost-Benefit Analysis of Investment Projects – Economic appraisal tool for Cohesion Policy 2014-2020, ISBN 978-92-79-34796-2, Euroopan komissio, https://ec.europa.eu/regional_policy/sources/docgener/studies/pdf/cba_guide.pdf

(81)  Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/207 säädetään kaudella 2014–2020 sovellettavista sosiaalisista diskonttokoroista, jotka muodostavat edelleen hyödylliseen viitteen kaudeksi 2021–2027.

(82)  Ks. esimerkiksi EIP-ryhmän ilmastopankin etenemissuunnitelma ja Louis Bachelier -instituutin julkaisu ”The Alignment Cookbook – A technical review of methodologies assessing a portfolio’s alignment with low-carbon trajectories or temperature goal”.

(83)  Infrastruktuuriin kuuluvat perinteisen ”harmaan” infrastruktuurin lisäksi ”vihreä” infrastruktuuri sekä ”harmaan” ja ”vihreän” infrastruktuurin sekamuodot. Komission tiedonannon COM(2013) 249 mukaan vihreä infrastruktuuri on ”strategisesti suunniteltu verkosto, jossa on luonnontilassa olevia alueita, osaksi luonnontilassa olevia alueita ja muita ympäristöön liittyviä tekijöitä, joka on suunniteltu tuottamaan useita erilaisia ekosysteemipalveluja ja jota hoidetaan tässä tarkoituksessa. Siihen sisältyy viheralueita (tai sinisiä alueita, jos kyseessä ovat vesiekosysteemit) sekä muita fyysisiä elementtejä maa-alueilla (myös rannikkoalueilla) ja merialueilla. Maa-alueilla vihreää infrastruktuuria on maaseudulla ja kaupunkiympäristössä”.

(84)  Ks. esimerkiksi EUFIWACC:n asiakirja ”Integrating Climate Change Information and Adaptation in Project Development”, joka sisältää ohjeita hankevastaaville infrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistamiseksi: https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/docs/integrating_climate_change_en.pdf

(85)  IPCC:n kuudes arviointiraportti: https://www.ipcc.ch/assessment-report/ar6/

(86)  Haavoittuvuudelle ja riskille on useita määritelmiä. Ks. esimerkiksi IPCC:n neljäs arviointiraportti (2007) haavoittuvuuden osalta sekä IPCC:n SREX-raportti (Managing the Risks of Extreme Events and Disasters to Advance Climate Change Adaptation, 2012) ja IPCC:n viides arviointiraportti (2014) riskin osalta (todennäköisyyden ja uhan seurausten funktiona), http://ipcc.ch/

(87)  Jäsennelty yleiskatsaus ilmastonmuutoksen indikaattoreista ja ilmastonmuutoksen vaikutusten indikaattoreista (uhista) on esimerkiksi EEA:n raportissa ”Climate change, impacts and vulnerability in Europe 2016” (https://www.eea.europa.eu/publications/climate-change-impacts-and-vulnerability-2016), EEA:n raportissa ”Climate change adaptation and disaster risk reduction in Europe” (https://www.eea.europa.eu/publications/climate-change-adaptation-and-disaster), ilmastonmuutoksen vaikutuksia, haavoittuvuutta ja sopeutumista käsittelevän eurooppalaisen teemakeskuksen (ETC/CCA) teknisessä asiakirjassa ”Extreme weather and climate in Europe” (2015) (https://www.eionet.europa.eu/etcs/etc-cca/products/etc-cca-reports/extreme-20weather-20and-20climate-20in-20europe) sekä EEA:n raportissa ”Euroopan ympäristö – Tila ja näkymät” (2020) (https://www.eea.europa.eu/soer).

(88)  ISO 14091 Adaptation to climate change – Guidelines on vulnerability, impacts and risk assessment, https://www.iso.org/standard/68508.html

(89)  Riskien tunnistamista käsittelevä työpaja: ks. lähemmin esimerkiksi asiakirja ”Non-paper – Guidelines for Project Managers: Making vulnerable investments climate resilient”, 2.3.4 kohta (https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/adaptation/what/docs/non_paper_guidelines_project_managers_en.pdf).

(90)  IPCC Special Report on the Ocean and Cryosphere in a Changing Climate, 1 luku, s. 75, https://www.ipcc.ch/site/assets/uploads/sites/3/2019/11/05_SROCC_Ch01_FINAL.pdf

(91)  IPCC:n viides arviointiraportti, työryhmä I, työryhmä II: https://www.ipcc.ch/report/ar5/

(92)  Taulukko 10 asiakirjassa ”Non-paper: Guidelines for Project Managers – Making vulnerable investments climate resilient” (https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/adaptation/what/docs/non_paper_guidelines_project_managers_en.pdf).

(93)  Mukaan lukien ryhmät, jotka ovat riippuvaisia luonnonvaroista tulojensa/toimeentulonsa ja kulttuuriperintönsä (vaikka ryhmää ei pidettäisi köyhänä) osalta, ryhmät, joita pidetään köyhinä ja haavoittuvina (ja joiden sopeutumiskyky on usein heikompi), sekä vammaiset ja ikääntyneet henkilöt.

(*1)  Tässä esitetyt luokitukset ja arvot ovat esimerkinomaisia. Hankkeen toteuttaja ja ilmastokestävyyden varmistamisesta vastaava johtaja voivat halutessaan muokata niitä.

(*2)  Esimerkki-indikaattoreita ja muita indikaattoreita, joita voidaan käyttää, ovat muun muassa välittömistä/pitkäaikaisista hätätoimenpiteistä, omaisuuserien entistämisestä tai ympäristön ennallistamisesta aiheutuvat kustannukset sekä välilliset kustannukset taloudelle ja välilliset yhteiskunnalliset kustannukset.

(*3)  Sisäinen korkokanta (IRR).

(94)  Lisätietoja sopeutumisvaihtoehtoja, sopeutumistoimenpiteiden arviointia ja niiden sisällyttämistä hankkeeseen koskevasta lähestymistavasta on muun muassa asiakirjan Non-paper – Guidelines for Project Managers: Making vulnerable investments climate resilient 2.3.5–2.3.7 kohdassa (https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/adaptation/what/docs/non_paper_guidelines_project_managers_en.pdf).

(95)  Ks. esimerkiksi Climate-ADAPT-alusta (http://climate-adapt.eea.europa.eu/) sopeutumisen osalta:

—	vaihtoehdot: http://climate-adapt.eea.europa.eu/adaptation-measures

—	tapaustutkimusten hakutyökalu: https://climate-adapt.eea.europa.eu/knowledge/tools/case-studies-climate-adapt

—	Euroopan ympäristökeskuksen raportti 8/2014 ”Adaptation of transport to climate change in Europe” (http://www.eea.europa.eu/publications/adaptation-of-transport-to-climate)

—	Euroopan ympäristökeskuksen raportti 1/2019 ”Adaptation challenges and opportunities for the European energy system – Building a climate-resilient low-carbon energy system”: (https://www.eea.europa.eu/publications/adaptation-in-energy-system).

(96)  Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosaston vuonna 2018 teettämä tutkimus suurten infrastruktuurihankkeiden sopeuttamisesta ilmastonmuutokseen ”Climate change adaptation of major infrastructure projects”, saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/regional_policy/fi/information/publications/studies/2018/climate-change-adaptation-of-major-infrastructure-projects

(97)  Climate-ADAPT, maaprofiilit: https://climate-adapt.eea.europa.eu/countries-regions/countries

(98)  Sopeutumista koskevan päätöksenteon ajoittamista varten suunniteltu lähestymistapa, jossa yksilöidään toisaalta nyt tehtävät päätökset ja toisaalta tulevaisuudessa mahdollisesti tehtävät päätökset ja jolla vältetään mahdollinen haittasopeutuminen.

(99)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EUVL L 26, 28.1.2012, s. 1), https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32011L0092

(100)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/52/EU, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2011/92/EU muuttamisesta (EUVL L 124, 25.4.2014, s. 1), https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=celex%3A32014L0052