Turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelma

Tämä toimintasuunnitelma tarjoaa tiekartan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toisen vaiheen viimeistelyyn. Se perustuu kolmiteräiseen strategiaan, joka keskittyy suojelun vähimmäisvaatimusten yhtenäistämiseen, käytännön yhteistyöhön ja yhteenkuuluvuuteen.

ASIAKIRJA

Komission 17. kesäkuuta 2008 antama tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle – Turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelma: EU:n yhdennetty lähestymistapa suojeluun [KOM(2008) 360 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Tässä tiedonannossa esitellään toimintasuunnitelma yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toisen vaiheen luomiseksi. Suunnitelma perustuu kolmikärkiseen strategiaan, jonka avulla saavutetaan turvapaikkajärjestelmän tavoitteet eli

• taataan turvapaikan saanti sitä tarvitseville
• tarjotaan yhteinen turvapaikkamenettely
• luodaan yhtenäinen turvapaikka-asema sekä toissijainen suojelumenettely
• otetaan huomioon sukupuolikysymykset ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tilanne
• vahvistetaan jäsenmaiden välistä yhteistyötä käytännön asioissa
• laaditaan säännöt jäsenvaltioiden velvoitteiden määrittelemistä ja yhteenkuuluvuutta tukevia mekanismeja varten
• varmistetaan yhdenmukaisuus turvapaikkapolitiikan ja muiden kansainväliseen suojeluun liittyvien periaatteiden välillä.

Kansainvälisen suojelun vähimmäisvaatimusten parantaminen ja yhtenäistäminen

Kun yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamisen ensimmäisessä vaiheessa edistettiin merkittävästi säädöksiä, toivotun tasoista pelikenttää ei ole vielä saavutettu, ja jäsenvaltioiden turvapaikkapolitiikan täytäntöönpanossa on vielä suuria eroja. Siksi komissio aikoo muuttaa nykyistä lainsäädäntöä, erityisesti seuraavia:

• Vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi (RCD), puuttuen jäsenvaltioiden suureen päätösvaltaan. Muutetun direktiivin pitäisi edelleen yhtenäistää ja parantaa vastaanoton vähimmäisvaatimuksia, myös säilöönottoa koskevia menettelyllisiä takeita.
• Turvapaikkamenettelyjä koskeva direktiivi, puuttuen jäsenmaiden erilaisiin oikeudellisiin järjestelyihin. Näiden menettelyiden yhtenäistäminen takaa samanarvoiset ehdot suojelun saamiselle Euroopan unionissa (EU).
• Vähimmäisvaatimusdirektiivi, puuttuen tiettyjen ehtojen sanamuodosta johtuviin jäsenmaiden erilaisiin direktiivitulkintoihin. Direktiivin muutettu versio edistää myös aseman yhdenmukaistamiseen siirtymistä.

Nykyisen lainsäädännön muuttamisen lisäksi komissio pohtii myös uusien välineiden luomista. Niihin kuuluvat suojelun siirtämisen mekanismit. Lisäksi tutkitaan EU:n nykyisiin puitteisiin kuulumattomien kansallisten suojeluasemien yhdenmukaistamista.

Käytännön yhteistyön tehostaminen ja tukeminen

Koska vähimmäisvaatimusten yhdenmukaisuus on vähäistä ja kansalliset käytännöt vaihtelevat, turvapaikkapäätöksiä tehdään EU:ssa epäjohdonmukaisesti, ja mahdollisuudet saada suojelua vaihtelevat valtavasti jäsenmaittain. Siksi jäsenvaltioiden välistä käytännön yhteistyötä on lisättävä samalla, kun lainsäädäntöä yhtenäistetään. Laajalti tukea onkin saanut uuden EASO-viraston (Euroopan turvapaikanhakijoiden tukivirasto) perustaminen Haagin ohjelman ja yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tulevaisuutta käsittelevän vihreän kirjan (6. kesäkuuta 2007) mukaisesti, jonka avulla tuetaan ja koordinoidaan käytännön yhteistyötä. Siksi komissio on käynnistänyt toteuttamiskelpoisuudesta tutkimuksen, jonka perusteella tehdään säädösehdotus tukiviraston luomisesta.

Yhteenkuuluvuus ja vastuu EU:n sisällä sekä suhteissa kolmansiin maihin

Yhteenkuuluvuuden nimissä on keksittävä yhteinen ratkaisu ongelmaan, joka syntyy siitä, että tietyt jäsenvaltiot vastaanottavat merkittävän määrän turvapaikkahakemuksia maantieteellisen asemansa tai muiden syiden vuoksi. Toimintaohjelmassa aiemmin mainittujen toimien pitäisi jo yhtenäistää soveltamissääntöjä siinä määrin, että turvapaikanhakijoiden siirtyminen toisiin maihin vähenee. Näin hakemukset jakautuisivat tasapuolisemmin eri jäsenmaiden kesken.

Komissio aikoo lisäksi tehdä Dublin- ja Eurodac-asetuksiin muutoksia, joihin kuuluu jäsenvaltioiden viranomaisten ja Euroopan poliisiviraston (Europol) päästäminen Eurodaciin lain täytäntöön panemiseksi.

Komission tarkoituksena on lisäksi perustaa sarja yhteenkuuluvuutta lujittavia mekanismeja sen sijaan, että se ottaisi käyttöön kattavan uuden välineen yhteenkuuluvuuden edistämiseksi jäsenvaltioiden kesken. Tämän saavuttamiseksi ehdotetaan seuraavaa:

• käynnistetään tutkimus, jossa arvioidaan mahdollisuuksia käsitellä turvapaikkahakemukset yhteisesti EU:n maaperällä
• määritellään keino keskeyttää väliaikaisesti Dublin-asetuksen säännösten soveltaminen turvapaikanhakijoiden siirtämistä varten
• perustetaan tukiviraston alaisia, turvapaikanhakuun erikoistuneita ryhmiä, jotka auttavat jäsenvaltioita hakemusten käsittelyssä
• tarjotaan rahoitusta, jonka avulla kansainvälisessä suojelussa olevat henkilöt voidaan tarvittaessa ohjata uuteen maahan EU:n sisällä.

Koska EU:n alueen ulkopuoliset maat ja ensimmäiset turvapaikkamaat vastaanottavat hyvin suuren määrän pakolaisia, EU tarjoaa näille maille yhteisvastuun nimissä lisää taloudellista tukea vahvistaakseen niiden kykyä tarjota suojelua. Turvapaikkapolitiikan kehittäminen sisällytetään jatkossakin kehitysyhteistyöhön.

Sitoutuakseen perin pohjin yhteenkuuluvuuteen ulkosuhteissaan komissio ehdottaa, että EU keskittyy seuraaviin asioihin vahvistaakseen pakolaisten suojelua:

• Alueelliset suojeluohjelmat (RPPs), jotka vuonna 2008 tehtävän arvioinnin perusteella muunnetaan monivuotisiksi alueellisiksi toimintasuunnitelmiksi.
• Asuttaminen, josta komissio tekee vuonna 2009 ohjelmaehdotuksen kehittääkseen siitä EU:n laajuisen tehokkaan suojeluvälineen.
• Turvapaikan hakijoiden tulon hallinnan tehostaminen, jota varten komissio perehtyy suojattua maahantuloa koskevien menettelyiden käyttöön voidakseen erotella suojelun tarpeessa olevat henkilöt ja muut siirtolaistyypit ennen kuin nämä saapuvat mahdollisten tulovaltioiden rajalle. Komissio käynnistää lisäksi vuonna 2009 Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisjärjestön (UNHCR) kanssa tutkimuksen, jossa arvioidaan mahdollisuutta käsitellä turvapaikkahakemuksia yhteisesti EU:n alueen ulkopuolella.

Taustaa

Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustaminen aloitettiin Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan vuonna 1999 ja Tampereella 15.–16.10.1999 järjestetyn Eurooppa-neuvoston päätelmien pohjalta. Sen ensimmäisen vaiheen (1999–2005) tarkoituksena oli yhtenäistää jäsenvaltioiden turvapaikka-asioita koskevat lainsäädäntöpuitteet yhteisten vähimmäisvaatimusten mukaisesti. Turvapaikkapolitiikan toisen vaiheen tavoitteet määriteltiin Haagin ohjelmassa.

Viimeisin päivitys 17.05.2011