Yliopistojen rooli tietojen ja taitojen Euroopassa

Tämän tiedonannon tavoitteena on keskustelun aloittaminen yliopistojen roolista eurooppalaisessa osaamiseen perustuvassa yhteiskunnassa ja taloudessa.

ASIAKIRJA

Komission 5. helmikuuta 2003 antama tiedonanto - Yliopistojen rooli tietojen ja taitojen Euroopassa [KOM(2003) 58 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Taustaa

Yliopistojen keskeisen roolin ansiosta tietojen ja taitojen Euroopan luominen tarjoaa niille tilaisuuksia mutta myös merkittäviä haasteita. Yliopistot toimivat itse asiassa entistä kansainvälisemmässä maailmassa, joka kehittyy jatkuvasti ja jolle on ominaista yhä kasvava kilpailu pyrittäessä houkuttelemaan kaikkein lahjakkaimmat yksilöt yliopistoihin ja pysyttämään heidät niissä ja pyrittäessä vastaamaan yliopistoja velvoittaviin uusiin tarpeisiin. Eurooppalaisilla yliopistoilla on kuitenkin yleensä vähemmän vahvuuksia ja rahoitusvaroja eivätkä ne ole muutenkaan yhtä hyvässä asemassa kuin yliopistot muissa teollisuusmaissa, etenkin Yhdysvalloissa. Herää kysymys niiden edellytyksistä kilpailla maailman parhaiden yliopistojen kanssa ja vastata kestävästä huippuosaamisen tasosta. Tämä kysymys on erittäin ajankohtainen tulevan laajentumisen vuoksi, koska ehdokasmaiden yliopistojen tilanne on usein vaikea sekä henkilöstöresurssien että rahoitusvarojen niukkuuden vuoksi.

Eurooppalainen korkeakoulujärjestelmä

Eurooppalainen korkeakoulujärjestelmä on hyvin heterogeeninen, mikä on havaittavissa sekä organisaation, hallinnon että toimintaedellytysten tasolla samoin kuin opettajien ja tutkijoiden asemassa, palvelussuhteessa ja palvelukseen ottamisen ehdoissa.

EU:ssa on noin 3 300 korkea-asteen oppilaitosta. Koko Euroopassa muut Länsi-Euroopan maat ja ehdokasvaltiot mukaan luettuina korkea-asteen oppilaitoksia on noin 4 000. Niiden opiskelijamäärä kasvaa jatkuvasti - vuonna 2000 opiskelijoita oli yli 12,5 miljoonaa; kymmenen vuotta aikaisemmin vastaava luku oli alle 9 miljoonaa. Yliopistot työllistävät 34 prosenttia kaikista Euroopan tutkijoista. Osuus vaihtelee kuitenkin merkittävästi jäsenvaltioittain (26 prosenttia Saksassa, 55 prosenttia Espanjassa ja yli 70 prosenttia Kreikassa).

Euroopan unionin korkeakouluissa suoritetaan hieman enemmän luonnontieteellisen tai teknisen alan tutkintoja kuin Yhdysvaltojen korkeakouluissa, kun taas tutkijoiden määrä on unionissa pienempi kuin muissa korkean teknologian maissa. Selitys tähän paradoksiin on se, että korkeakoulututkinnon suorittaneille on tarjolla Euroopassa vähemmän tutkijanvirkoja etenkin yksityisellä sektorilla: eurooppalaistutkijoista ainoastaan 50 prosenttia työskentelee yrityksissä, kun taas amerikkalaistutkijoista 83 prosenttia ja japanilaistutkijoista 66 prosenttia on yritysten palveluksessa. Tästä huolimatta 80 prosenttia eurooppalaisesta perustutkimuksesta on yliopistojen vastuulla.

Yliopistojen eurooppalainen ulottuvuus

Koska eurooppalainen korkeakoulujärjestelmä muodostuu pääasiallisesti kansallisista ja alueellisista kokonaisuuksista, yliopistojen on vaikea löytää todellista eurooppalaista ulottuvuutta. Esimerkiksi opiskelijoiden liikkuvuus on Euroopassa hyvin vähäistä. Vuonna 2000 ainoastaan 2,3 prosenttia eurooppalaisista opiskelijoista suoritti opintojaan jossain muussa Euroopan valtiossa. Euroopan unioni rahoittaa kuitenkin lukuisia tutkimuksen ja koulutuksen hyväksi tehtäviä Euroopan laajuisia ja kansainvälisiä aloitteita.

Noin kolmasosa tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevista viidennen (1998-2002) ja kuudennen (2002-2006) puiteohjelman nojalla myönnettävästä rahoituksesta on kohdennettu yliopistojen tutkimus- ja kehitystoimintaan, ja yliopistot hyötyvät erityisesti myös tutkijoiden koulutusta ja liikkuvuutta edistävistä tukitoimista (Marie Curie -apurahat). Yliopistot osallistuvat koulutuksen alalla kaikkiin Sokrates-ohjelman mukaisiin toimiin, erityisesti sen Erasmus-toimeen. Leonardo-ohjelmasta puolestaan tuetaan erityisesti yliopistojen ja yritysten välistä liikkuvuutta edistäviä hankkeita, joihin on osallistunut 40 000 henkeä vuosina 1995-1999. Lisäksi yliopistot osallistuvat eEurope-aloitteeseen ja siihen kuuluvaan eEurope- toimintasuunnitelmaan, joka kannustaa kaikkia yliopistoja kehittämään verkkoyhteyksiä (virtuaaliyliopistoja) opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön.

Tämä yhteistyö ulottuu muihinkin maailman alueisiin. Yhteisön tutkimusta koskeva puiteohjelma on suurimmaksi osaksi avoin kaikille maailman maille, ja siitä tuetaan erityisesti Välimeren alueen maiden, Venäjän ja uusien itsenäisten valtioiden sekä kehitysmaiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Tempus-ohjelman avulla unioni tukee entisen Neuvostoliiton, Kaakkois-Euroopan ja - ohjelman laajentumisen jälkeen, vuodesta 2002 - myös Välimeren alueen maiden yliopistojen kanssa tehtävää yhteistyötä. Myös Euroopan unionin ja eräiden muiden maantieteellisten alueiden välisiä suhteita pyritään edistämään hyödyntämällä erilaisia aloitteita, muun muassa Alfa- ja Asia Link -ohjelmia.

Euroopan yliopistojen uudet haasteet

Yliopistojen on mukauduttava seuraaviin syvällisiin muutoksiin:

• Korkea-asteen koulutuksen kysynnän kasvu. Euroopassa on alhainen syntyvyys ja korkea-asteen koulutuksen kysyntä kasvaa lähivuosina toisaalta sen vuoksi, että joidenkin maiden tavoitteena on lisätä korkeakouluopiskelijoiden määrää, ja toisaalta koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen liittyvien uusien tarpeiden vuoksi.
• Koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistyminen. Euroopan yliopistot houkuttelevat vähemmän ulkomaisia opiskelijoita ja etenkin tutkijoita kuin amerikkalaiset yliopistot. Eurooppalaisissa yliopistoissa opiskeli vuonna 2000 noin 450 000 ulkomaista opiskelijaa. Amerikkalaisissa yliopistoissa vastaava luku oli yli 540 000; suurin osa ulkomaisista opiskelijoista oli lähtöisin Aasiasta. Yhdysvallat houkuttelee kuitenkin suhteellisesti paljon enemmän tekniikan, matematiikan ja tietotekniikan alojen ulkomaisia edistyneempiä opiskelijoita, ja tohtorintutkinnon suorittaneet jäävät maahan muita useammin: noin 50 prosenttia Yhdysvalloissa tutkinnon suorittaneista eurooppalaisista jää maahan useiksi vuosiksi tutkinnon valmistuttua, ja suuri osa jää sinne pysyvästi. Euroopan yliopistot tarjoavat tutkijoille ja opiskelijoille itse asiassa vähemmän houkuttelevan ympäristön, erityisesti sen vuoksi, että niille ei ole useinkaan riittäviä resursseja, joiden ansiosta ne voisivat lähentyä toisiaan esimerkiksi luomalla verkkoja tai yhteisiä koulutusohjelmia tai tutkintoja. Myös yliopistojen ulkopuoliset tekijät ovat merkittäviä, esimerkiksi työmarkkinoiden jäykkyys ja vähäisempi yrittäjyys, mikä vähentää työtilaisuuksia innovatiivisilla aloilla.
• Yliopistojen ja elinkeinoelämän välisen tehokkaan ja tiiviin yhteistyön kehittäminen. Yliopistojen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä on tiivistettävä ja suunnattava tehokkaammin innovaatioihin, uusien yritysten käynnistämiseen ja yleisemmin osaamisen levittämiseen.
• Tietämyksen tuotantopaikkojen määrän kasvu. Yritykset teettävät tutkimustyönsä yhä useammin alihankintana parhailla yliopistoilla, mikä lisää yliopistojen keskinäistä kilpailua.
• Tietämyksen uudelleenorganisointi. Se näkyy tietämyksen monipuolistumisena ja jakautumisena erikoisaloihin samoin kuin yhä eriytyneempien ja täsmällisempien tutkimuksen ja opetuksen erikoisalojen syntymisenä. Toisaalta se näkyy myös akateemisen maailman tarpeena mukautua pikaisesti muun muassa kestävää kehitystä, uusia lääketieteellisiä ongelmia ja riskinhallintaa koskevien monitieteellisten ja merkittävien yhteiskunnallisten ongelmien asettamiin haasteisiin. Yliopistojen toiminta erityisesti opetuksen alalla perustuu kuitenkin yleensä edelleen perinteiseen oppiainejakoon, ja lisäksi se on edelleen usein lokeroitunutta.
• Uusien odotusten syntyminen. Yliopistojen on vastattava osaamiseen perustuvan talouden ja yhteiskunnan myötä ilmaantuviin yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen uusiin tarpeisiin. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa yhä kasvava tieteellisen ja teknisen koulutuksen tarve ja samanaikaisesti useita aloja koskevien taitojen sekä elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien turvaaminen, ja ne edellyttävät koulutusjärjestelmien eri osien ja tasojen välisen joustavuuden lisäämistä.

Euroopan yliopistojen uudet haasteet

Huippuosaaminen riippuu suurelta osin käytettävissä olevista määrärahoista sekä työskentelyolosuhteista ja tarjolla olevista uranäkymistä. Eurooppalaisten yliopistojen työsopimusehdot ovat yleensä kirjavia, ja niiden uranäkymät ovat erittäin rajoitettuja ja epävarmoja. Vaikka edessä on monia haasteita, niihin vastaamalla voidaan saavuttaa merkittäviä asioita. Tässä tiedonannossa käsitellään kolmea haastetta:

• Riittävien ja kestävien voimavarojen takaaminen Euroopan yliopistoille.Eurooppalaiset yliopistot ovat perinteisesti saaneet tutkimukseen ja opetukseen tarkoitetut määrärahat julkisista varoista. Vaihtoehtoisesti tuloja voi saada seuraavilla tavoilla:
• Huippuosaamisen lisääminen eurooppalaisissa yliopistoissa opetuksen ja tutkimuksen aloilla. Tässä tiedonannossa kehotetaan eurooppalaisia yliopistoja määrittelemään alat, joilla eri yliopistot ovat saavuttaneet tai voivat kohtuudella uskoa saavuttavansa Euroopan tasolla tai kansainvälisellä tasolla edellytetyn huipputason, jotta korkeakoulututkimuksen tuki voidaan suunnata erityisesti niille. Tutkimusrahoituksen keskittäminen entistä harvemmille aloille ja korkeakouluille ilmenee siten, että yliopistot erikoistuvat entistä enemmän, minkä ansiosta yliopistot voisivat saavuttaa joillakin aloilla asianmukaisen kansallisen tason ja turvata johtoasemansa Euroopan tasolla.Vaikka eurooppalaisilla yliopistoilla nykyisin on taipumus palkata henkilökuntansa siitä maasta tai siltä alueelta, jonne ne ovat sijoittautuneet, tai oman opiskelijakuntansa joukosta, tiedonannossa kehotetaan lisäämään eurooppalaisten korkeakoulujen välisen liikkuvuuden lisäksi myös korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välistä liikkuvuutta. Tämä voisi tarjota nuorille tutkijoille uusia uranäkymiä.
• Yliopistojen ulospäinsuuntautuneisuuden ja kansainvälisen kiinnostavuuden lisääminen. Kansainvälisen avautumisen tehostaminen merkitsee sitä, että eurooppalaisten yliopistojen on kilpailtava muiden maanosien ja erityisesti amerikkalaisten yliopistojen kanssa houkutellakseen suojiinsa mahdollisesti pysyvästi huippulahjakkuuksia kaikkialta maailmasta. Vaikka eurooppalaisissa yliopistoissa on vain hieman vähemmän ulkomaisia opiskelijoita kuin amerikkalaisyliopistoissa, niihin hakeutuu suhteellisesti vähemmän korkeatasoisia opiskelijoita ja vielä vähemmän tutkijoita. Itse asiassa eurooppalaisten yliopistojen toimintaympäristö ei ylipäätään ole kovin houkutteleva etenkään taloudellisten ja aineellisten ja työskentelyyn liittyvien edellytysten vuoksi eikä myöskään opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita koskevien viisumi- ja oleskelulupakäytäntöjen jäykkyyden ja kirjavuuden vuoksi.EU:n eri alueita kehotetaan aktiivisesti osallistumaan unionin koheesiopolitiikan lujittamiseen kehittämällä teknopoleja ja tiedepuistoja, lisäämällä yritysten ja yliopistojen paikallisia yhteistyörakenteita, laatimalla aluekehitystä koskevia yliopistostrategioita sekä verkottamalla yliopistoja alueellisesti.

Taustaa

Jotta eurooppalaiset yliopistot pystyisivät suoriutumaan ratkaisevan tärkeästä tehtävästään Lissabonin Eurooppa-neuvoston asettaman strategisen tavoitteen saavuttamiseksi, jonka mukaan Euroopan unionista (EU) on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous. Yliopistojen asema on ratkaisevan tärkeä tässä prosessissa, koska osaamiseen perustuvan talouden ja yhteiskunnan aikaansaaminen ja kehittyminen ovat sidoksissa neljään toisiinsa liittyvään tekijään eli uuden tiedon tuottamiseen, tiedon siirtämiseen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen avulla, sen levittämiseen tieto- ja viestintätekniikan avulla ja käyttöön ottamiseen uusien teollisten prosessien tai palvelujen avulla.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus, annettu 15 helmikuuta 2006, eurooppalaisten maiden yhteistyöstä korkeakoulutuksen laadun takaamiseksi [EUVL L 64, 4.3.2006].

Komission tiedonanto, annettu 10. tammikuuta 2003, Tehokas investoiminen koulutukseen : tärkeää Euroopalle [KOM(2002) 779 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

Komission tiedonanto, annettu 20. huhtikuuta 2005, Euroopan aivokapasiteetti liikkeelle : miten yliopistot saadaan hyödyntämään koko potentiaaliaan Lissabonin strategian edistämiseksi [KOM(2005) 152 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

Neuvoston suositus (EY) N:o 561/98, annettu 24. syyskuuta 1998, eurooppalaisesta yhteistyöstä korkeakoulutuksen laadun takaamiseksi.

Viimeisin päivitys 19.04.2006