92000E1426

KIRJALLINEN KYSYMYS E-1426/00

esittäjä(t): Charles Tannock (PPE-DE) komissiolle

(5. toukokuuta 2000)

Aihe: Konsolidoidun perustamissopimuksen rikkominen

Jos jäsenvaltio epää omalta tai jonkin muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaiselta oikeuden saapua vapaasti maahan, katsooko komissio, että tällainen menettely rikkoo suoralta kädeltä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen konsolidoidun toisinnon III osaston 39 ja 43 artiklaa, joissa käsitellään henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisoikeutta?

António Vitorinon komission puolesta antama yhteinen vastaus kirjallisiin kysymyksiin E-1425/00, E-1426/00 ja E-1427/00

(6. heinäkuuta 2000)

Henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi niistä perusoikeuksista, jotka taataan unionin kansalaisille yhteisön oikeudessa: perustamissopimuksen 18 artiklan (entinen 8 a artikla) 1 kohdan nojalla unionin kansalaisilla on yleinen oikeus vapaaseen liikkuvuuteen; tämä oikeus ei ole sidoksissa taloudellisen toiminnan harjoittamiseen. Kyseinen artikla muodostaa kuitenkin täydentävän oikeusperustan eikä korvaa varsinaisia oikeusperustoja, varsinkaan 39 ja 43 artiklaa (entiset 48 ja 52 artiklat). Tällä hetkellä oleskeluoikeudesta säädetään noin kymmenessä direktiivissä ja asetuksessa, jotka luetellaan toisessa kertomuksessa unionin kansalaisuuden toteutumisesta(1).

Oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ei ole absoluuttinen, vaan sitä sovelletaan niiden rajoitusten ja ehtojen perusteella, joista säädetään perustamissopimuksessa ja sen soveltamismääräyksissä. Näin ollen jäsenvaltiot voivat rajoittaa vapaan liikkuvuuden oikeutta, erityisesti yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden perusteella(2), direktiivin 64/221/ETY(3) säännösten mukaisesti. Arvoisia Euroopan parlamentin jäseniä pyydetään kiinnittämään huomiota komission tiedonantoon unionin kansalaisten liikkumista ja

oleskelua koskevista yleiseen järjestykseen, turvallisuuteen tai kansanterveyteen perustuvista erityistoimenpiteistä(4). Tässä tiedonannossa analysoidaan kyseisen direktiivin soveltamisesta kertyneitä kokemuksia etenkin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, ja määritellään suosituksia jäsenvaltioille. Lisäksi siinä todetaan, että kielto saapua jäsenvaltion alueelle ei välttämättä aina itsessään loukkaa kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen liittyvää yhteisön oikeutta.

Jokainen kansalainen, joka on mielestään kärsinyt vahinkoa jäsenvaltion toimien johdosta, voi kääntyä toimivaltaisen tuomioistuimen puoleen. Kansallinen tuomioistuin on yhteisön oikeuden ensisijainen vaalija. Tämä pätee myös tapauksiin, joissa henkilö katsoo, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvia oikeuksia on loukattu. Komissio haluaa kuitenkin muistuttaa, että se ei ole vastuussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisen valvonnasta.

Yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, ettei komission tarvitse aloittaa rikkomisesta johtuvaa menettelyä joka kerta, kun se katsoo, että yhteisön oikeutta on saatettu loukata; yhteisöjen tuomioistuin korostaakin, että komissiolla on harkinta- ja arviointivalta, joka sulkee pois yksityisten henkilöiden mahdollisuuden vaatia toimielintä ottamaan asiaan jonkin tietyn kannan(5).

(1) KOM(97) 230 lopullinen.

(2) Ks. perustamissopimuksen 39 artiklan 3 kohta, 46 artiklan 1 kohta ja 55 artikla.

(3) Neuvoston direktiivi 64/221/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta 1964, ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta, EYVL 56, 4.4.1964.

(4) KOM(1999) 372 lopullinen.

(5) Tuomio asiassa C-87/89, Kok. 1990, s. I-1981.