91998E2993

KIRJALLINEN KYSYMYS E-2993/98

esittäjä(t): Ernesto Caccavale (UPE) komissiolle

(8. lokakuuta 1998)

Aihe: Tonnikalakiintiöiden epäoikeudenmukainen jakaminen yhteisössä

Saatuaan Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission suositukset Euroopan unionin kalastusministerien neuvosto päätti äskettäin asettaa huomattavia rajoituksia tonnikalan pyynnille Välimerellä. Kullekin Euroopan maan kalastuslaivastolle on vahvistettu enimmäispyyntimäärä (suurin sallittu saalis, TAC), joka on Italian osalta 4 145 tonnia. Tämä yhteisön lainsäädännössä asetettu uusi kiintiöjako merkitsee sitä, että vakavista kehitys- ja työttömyysongelmista kärsivälle Campanian alueelle jäisi ainoastaan 10 prosentin kiintiö. Kyseinen kiintiö ei lainkaan vastaa kalastusmahdollisuuksia ja on epäilemättä huolestuttava paikallisen kalastustuotteiden säilyke- ja jalostusteollisuuden kannalta. Viime vuonna yksin Salernitanon laivaston pyytämän tonnikalan määrä oli 4 000 tonnia eli 60 prosenttia kotimaisesta ja ulkomaisesta kysynnästä.

Voiko komissio näin ollen kertoa,

- minkä kriteerien perusteella tällainen suurimman sallitun tonnikalasaaliin jakaminen kiintiöihin Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä on tehty? Onko kyseisten kriteerien tarkistaminen vielä mahdollista?

- Mihin toimiin komissio aikoo ryhtyä sen estämiseksi, että eurooppalaisia kalastajia syrjitään, kun kalastusalalla suoranaisesti kilpailevat Euroopan unioniin kuulumattomat maat voivat jatkaa tonnikalan sääntelemätöntä pyyntiä Välimerellä?

- Mitä täydentäviä toimenpiteitä komissio aikoo ehdottaa helpottaakseen toiminnan suuntaamista muuhun kalastustoimintaan tai muille aloille tai jopa kalastustoiminnan lopettamista kokonaan?

Komission jäsenen Emma Boninonkomission puolesta antama vastaus

(24. marraskuuta 1998)

Välimeren tonnikaloja hallinnoi kansainvälisellä tasolla Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (ICCAT), jonka sopimuspuolena yhteisö on ollut vuoden 1997 marraskuusta.

Koska tonnikalan määrä on selvästi vähentynyt itäisellä Atlantilla ja Välimerellä, ICCAT piti vuonna 1995 välttämättömänä rajoittaa pyyntiä näillä alueilla. Tämän vuoksi sovittiin siitä, että kaikkien tämän kalalajin pyyntiä harjoittavien maiden olisi vuoden 1998 loppuun mennessä vähennettävä saalismääriään 25 prosentilla huippuvuoden 1993 tai 1994 saalismääristä.

Edellä mainitun perusteella neuvosto hyväksyi 15 päivänä joulukuuta 1997 asetuksen (EY) 65/98 laajasti vaeltavien kalakantojen suurimmista sallituista saaliista vuodelle 1998, niiden jakamisesta kiintiöinä jäsenvaltioille ja niiden kalastamista koskevista edellytyksistä(1). Jäsenvaltioille myönnetyt kiintiöt perustuvat kunkin jäsenvaltion vuosia 1993 ja 1994 koskeviin saalistietoihin, jotka puolestaan pohjautuvat ICCATin aikaisempien vuosien saalistietoja koskeviin taulukoihin; nämä taulukot ovat ainoa tonnikalan pyynnistä saatavilla oleva tietolähde. Italian hallitus totesi kalastusministerien neuvoston kokouksessa vuoden 1997 joulukuussa, että aiempia saalistietoja koskevissa luvuissa annetaan liian pieni arvio Italian todellisista saaliista ja tämän vuoksi asetukseen sisältyy säännös, jonka perusteella yhteisön on ryhdyttävä tarkistamaan ICCATin aikaisempia tietoja ja korjattava kiintiö asianmukaisesti. ICCATin tieteellinen ryhmä korjasi äskettäin Italiaa koskevia lukuja. Komissio pyrkii saamaan ICCATin äskettäin hyväksymät tarkistetut luvut kyseisen järjestön 16-23 päivänä marraskuuta järjestettävän kokouksen käyttöön, jotta niitä voitaisiin käyttää vuodelle 1998 vahvistettavien pyyntirajoitusten pohjana.

Muiden Välimerellä kalastavien maiden osalta on todettava, että suurin osa Välimerestä kuuluu kansainvälisiin aluevesiin, minkä vuoksi muiden maiden aluksilla on oikeus harjoittaa kalastusta siellä. Yhteisö on pannut ICCATin välityksellä täytäntöön suosituksen sellaisista maista peräisin olevan tonnikalan tuonnin kieltämiseksi, joissa on erittäin paljon mukavuuslippulaivoja; tällaisia maita ovat esimerkiksi Panama, Honduras ja Belize. Kiellon ansiosta näistä maista peräisin olevien alusten harjoittama pyynti on vähentynyt merkittävästi.

Pyyntirajoitusten vahvistaminen ei myöskään merkitse tiettyjen alusten harjoittaman pyyntitoiminnan ehdotonta lopettamista. Yhteisöllä ei ole korvausjärjestelmiä sellaisen aluskannan varalle, jota koskevia suurimpia sallittuja saaliita (TAC) ja kiintiöitä muutetaan. Kapasiteetin mukauttamista koskevaan yleiseen ongelmaan puututaan kuitenkin monivuotisten ohjausohjelmien ja muiden rakenteellisten toimenpiteiden avulla.

(1) EYVL L 12, 19.1.1998.