91997E4212

KIRJALLINEN KYSYMYS E-4212/97 komissiolle esittäjä(t): Bryan Cassidy (PPE) (21. tammikuuta 1998)

Aihe: Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 26. lokakuuta 1996 antama tuomio asiassa Elida Gibbs Limited (asia C317/94)

Edellä mainitun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion merkitystä näyttää vähentävän se, että sitä ei sovelleta Saksassa lainkaan ja että Ranskassa ja Kreikassa sitä sovelletaan vain osittain.

Onko Saksassa voimassa sääntöä, jonka avulla voidaan kieltää tietynlaiset myynninedistämistoimenpiteet, kuten valmistajan tuotteeseen liittämät alennuskupongit tai järjestelmä, jossa valmistaja palauttaa osan hinnasta käteisenä kuponkeja vastaan? Jos on, millaiseen logiikkaan kielto perustuu? Onko tällainen kielto yhtenäismarkkinoiden mukainen?

Jos tällainen sääntö on olemassa ja jos sitä ei voida hyväksyä, mitä toimenpiteitä Euroopan komissio on toteuttanut ja mihin perustamissopimuksen määräyksiin toimenpiteet perustuvat?

Komission jäsenen Mario Montin komission puolesta antama vastaus (10. maaliskuuta 1998)

Saksassa on todellakin erittäin tiukat säännöt alennuksien ja mainoslahjojen myöntämiselle.

Ilmaisia lahjoja koskevassa asetuksessa (Zugabeverordnung), joka on annettu maaliskuussa 1932, kielletään harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikenlaisten lahjojen antaminen tavaran tai palvelun myynnin yhteydessä. Poikkeukset koskevat ainoastaan esimerkiksi pakkausta tai arvoltaan vähäisiä lahjoja (keskimäärin alle 0,50 DEM). Alennuksia koskevassa laissa (Rabattgesetz), joka on säädetty marraskuussa 1933, kielletään yli 3 %:n alennukset.

Komission käytettävissä olevien tietojen perusteella silloisella lainsäätäjällä oli kaksi tavoitetta: suojata kuluttajaa ohjaamalla hänen valintakriteereitään tuotteen tai palvelun olennaisiin ominaisuuksiin ja hintaan ja varmistaa kaupankäynnin vilpittömyys välttämällä kilpailua mahdollisesti vääristävät käytännöt. Mainoslahjoja käyttivät 1920-luvulla erityisesti saksalaiset tavaratalot, ja taloudellisen laman jälkeen katsottiin sopivaksi suojata pieniä ja keskisuuria yrityksiä silloin väliaikaiseksi aiotulla toimenpiteellä.

Saksan hallitus yritti ehdottaa näiden kahden säädöksen kumoamista vuosina 1993*1994. Bundesratin vastustuksen takia ehdotusta ei hyväksytty, eikä sitä ole käsitelty myöhemmin uudestaan.

On kiistatonta, että tällainen lainsäädäntö * yhteisössä ei ole toista yhtä merkittävää * ei voi olla sisämarkkinoille soveltuva. Yritykset eivät voi ottaa käyttöön yleiseurooppalaista mainos- ja markkinointistrategiaa, jos niiden täytyy muuttaa olennaisesti kaupallisten tiedotteidensa sisältöä ja laatua voidakseen noudattaa lainsäädäntöä, joka koskee yhtä yhteisön suurimmista markkinoista. Komissio on vastaanottanut useita tätä asiaa koskevia valituksia (ks. esimerkiksi vastausta parlamentin jäsenen de Vriesin esittämään kirjalliseen kysymykseen N:o 64/98 ((Katso sivu 26. )).

Koska tätä asiaa ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla, komissio tutkii parhaillaan, edellä mainittujen valitusten tutkinnan yhteydessä ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, tämän lainsäädännön mahdollisia rajoittavia vaikutuksia ja suhteellisuutta.