1.

Tämä Supreme Courtin (ylin tuomioistuin, Irlanti) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee ensinnäkin Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen (jäljempänä kauppa- ja yhteistyösopimus) ( 2 ) tulkintaa ja toiseksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 49 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2.

Pyyntö liittyy Yhdistyneen kuningaskunnan oikeusviranomaisten antamaan MA:ta koskevaan pidätysmääräykseen syytetoimenpiteitä varten. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toivoo, että pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen velvollisuudet määritetään tilanteessa, jossa etsitty henkilö väittää, että pidätysmääräyksen antanut valtio loukkaa hänen perusoikeuksiaan.

3.

Aion tässä ratkaisuehdotuksessa esittää perusteet sille, että tässä asiassa ei ole mitään syytä olla panematta pidätysmääräystä täytäntöön, kun luovuttamismenettelyä koskevat kauppa- ja yhteistyösopimuksen määräykset osoittavat Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan luottavan suuresti toistensa oikeusjärjestyksiin ja kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tietyissä olosuhteissa kieltäytyä panemasta pidätysmääräystä täytäntöön.

4.

Kauppa- ja yhteistyösopimus on SEUT 217 artiklaan ( 3 ) ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 101 artiklaan ( 4 ) perustuva assosiaatiosopimus. Sopimusta sovellettiin aluksi väliaikaisesti 1.1.2021 alkaen, ( 5 ) minkä jälkeen se tuli voimaan 1.5.2021, kun Euroopan unioni ja Yhdistynyt kuningaskunta olivat ratifioineet sopimuksen. ( 6 ) Sopimuksessa on seitsemän osaa. ( 7 )

5.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen ensimmäisen osan ( 8 ) II osastoon ( 9 ) sisältyvä 5 artikla, jonka otsikko on ”Yksityisten oikeudet”, kuuluu seuraavasti:

6.

Kolmas osa koskee lainvalvonta- ja oikeusyhteistyötä rikosasioissa.

7.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan I osastoon ( 10 ) sisältyvän 524 artiklan otsikko on ”Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelu”, ja se kuuluu seuraavasti:

8.

Kolmannen osan VII osastossa (596–632 artikla), jonka otsikko on ”Luovuttaminen”, vahvistetaan jäsenvaltioiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen luovuttamisjärjestelmä. Näitä määräyksiä on täydennetty liitteessä 43, jossa esitetään pidätysmääräykseen sisällytettävät tiedot. ( 11 )

9.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 599 artiklan ( 12 ) 3 kohta kuuluu seuraavasti:

”Jollei 600 artiklasta, 601 artiklan 1 kohdan b–h alakohdasta sekä 602, 603 ja 604 artiklasta muuta johdu, valtio ei saa kieltäytyä sellaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, kun kyseessä on seuraavanlainen käyttäytyminen, josta voi seurata enimmillään vähintään 12 kuukauden pituinen vapausrangaistus tai turvaamistoimenpide:

10.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 604 artiklan c alakohdassa ( 13 ) määrätään, että ”jos on painavia syitä uskoa, että etsityn henkilön perusoikeuksien suojelua saattaa kohdata todellinen uhka, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tarvittaessa vaatia lisätakeita etsityn henkilön kohtelusta hänen luovuttamisensa jälkeen ennen kuin se päättää pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta”.

11.

Magistrates’ Courts of Northern Irelandin (Pohjois-Irlannin vähäisten asioiden piirituomioistuin, Yhdistynyt kuningaskunta) piirituomari (District Judge) antoi MA:sta 26.11.2021 neljä pidätysmääräystä. Ne koskevat neljää terrorismirikosta, ( 14 ) jotka väitetään tehdyn 18.-20.7.2020.

12.

High Court (ylempi piirituomioistuin, Irlanti) määräsi 24.10.2022 antamallaan ratkaisulla sekä 24.10. ja 7.11.2022 antamillaan määräyksillä MA:n luovutettavaksi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja eväsi häneltä luvan valittaa Court of Appealiin (ylioikeus, Irlanti).

13.

Supreme Court myönsi 17.1.2023 MA:lle luvan valittaa edellä mainituista High Courtin ratkaisusta ja määräyksistä.

14.

MA väittää, että hänen luovuttamisensa on ristiriidassa nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteen kanssa.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että kauppa- ja yhteistyösopimuksen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja jäsenvaltioiden välillä sovelletaan luovutusmekanismia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sovellettavan Irlannin lainsäädännön ja neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS ( 15 ) nojalla Yhdistynyttä kuningaskuntaa on kohdeltava ikään kuin se olisi jäsenvaltio.

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että jos MA luovutetaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja tuomitaan siellä vankeusrangaistukseen, hänen oikeuttaan päästä ehdonalaiseen vapauteen säännellään Yhdistynyt kuningaskunnan lainsäädännöllä, joka on annettu sen jälkeen, kun ne rikokset väitetään tehdyn, joiden takia häneen kohdistetaan rikosoikeudellinen menettely.

17.

Ehdonalaista vapauttamista koskevan järjestelmän muutos tuli Pohjois-Irlannissa voimaan 30.4.2021. Ennen muutosta tietyistä terrorismirikoksista tuomittu henkilö saattoi automaattisesti päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan puolet hänelle tuomitusta vapausrangaistuksesta. Edellä mainitusta päivämäärästä alkaen erityisen viranomaisen on hyväksyttävä tällaisen henkilön ehdonalainen vapauttaminen, ja se voi toteutua vasta, kun henkilö on suorittanut tuomitusta vapausrangaistuksesta kaksi kolmasosaa.

18.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hylännyt väitteen, jonka mukaan takautuvat muutokset rangaistuksen lieventämistä tai varhaista vapauttamista koskeviin järjestelmiin rikkoisivat yleissopimusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus). Tuomiossa Del Río Prada v. Espanja ( 16 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi kuitenkin, että tuomion täytäntöönpanon aikana toteutetut toimenpiteet saattavat vaikuttaa rangaistuksen laajuuteen. Siitä syystä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä olennaisen tärkeää määrittää tarkasti, mitä vaikutuksia mainitulla tuomiolla on, jotta se voisi ratkaista pääasian.

19.

Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimet ovat tarkistaneet, että kyseinen Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädäntö on Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista. Supreme Court of the United Kingdom (Yhdistyneen kuningaskunnan ylin tuomioistuin) katsoi 19.4.2023 antamassaan tuomiossa, että järjestelmän soveltaminen ennen sen voimaantuloa tehtyihin rikoksiin ei ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan kanssa sikäli, että järjestelmällä muutettiin ainoastaan tapaa, jolla asianomaisten henkilöiden rangaistus suoritetaan. Rangaistusten pituutta ei sitä vastoin lisätty.

20.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hylkäsi tässä yhteydessä MA:n väitteen, jonka mukaan oli olemassa vaara, että kyseisiä oikeuksia voitaisiin loukata, ottaen erityisesti huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuslaitoksen antamat takeet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamista, sen, ettei ole osoitettu, että kyseessä olisi systeeminen puute niin, että luovuttamisen toteutuessa voitaisiin odottaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamien oikeuksien todennäköistä ja räikeää loukkausta, sekä sen, että MA:lla on mahdollisuus valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

21.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma sen suhteen, voidaanko sama päätelmä tehdä perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan loukkaamista koskevan uhan osalta.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa tässä yhteydessä, että siltä osin kuin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohta vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa, näille kahdelle määräykselle on lähtökohtaisesti annettava sama ulottuvuus perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Saattaisi siis olla mahdollista nojautua Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan yhteydessä käytettyyn perusteluun tekemättä lisätarkastuksia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, ettei unionin tuomioistuin ole vielä antanut tuomiota perusoikeuskirjan 49 artiklan vaikutuksista tilanteessa, jossa ehdonalaista vapauttamista koskevia säännöksiä on muutettu.

23.

Lisäksi koska täytäntöönpanovaltio on velvollinen luovuttamaan etsityn henkilön, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo olevan tarpeen arvioida, onko kyseisellä valtiolla toimivalta antaa tuomio väitteestä, joka perustuu siihen, että säännökset, jotka koskevat pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa todennäköisesti sovellettavia rangaistuksia, ovat ristiriidassa perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan kanssa, kun viimeksi mainitulla valtiolla ei ole velvollisuutta noudattaa perusoikeuskirjaa ja kun unionin tuomioistuin on tiukasti vaatinut ottamaan huomioon sen vaaran, että perusoikeuksia loukataan pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.

24.

Siksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo olevansa velvollinen tiedustelemaan unionin tuomioistuimelta, mitä kriteerejä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen olisi sovellettava arvioidessaan nulla poena sine lege ‑periaatteen noudattamista pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa ja mahdollista vaaraa, että periaatetta loukataan tilanteessa, jossa luovuttamista ei estä kansallinen perustuslaki eikä Euroopan ihmisoikeussopimus.

25.

Tässä tilanteessa Supreme Court (Irlanti) on 7.3.2024 antamallaan määräyksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 14.3.2024, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Jos luovuttamista pyydetään [kauppa- ja yhteistyösopimuksen] (joka sisältää [puitepäätöksen 2002/584] säännökset) nojalla terroritekoja koskevia syytetoimenpiteitä varten ja jos asianomainen henkilö vastustaa luovuttamista sen perusteella, että tällöin rikottaisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa ja perusoikeuskirjan 49 artiklan 2 kohtaa, koska väitetyn rikoksen, jonka vuoksi luovuttamista on pyydetty, tekoajankohdan jälkeen on annettu säädös, jolla muutetaan vapausrangaistuksen osaa, joka on suoritettava vankilassa, ja ehdonalaiseen vapauteen pääsyä koskevia järjestelyjä, ja jos seuraavat ehdot täyttyvät:

onko tuomioistuimella, jonka ratkaisuihin ei voida hakea muutosta SEUT 267 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohta ja keskinäiseen luottamukseen velvoittava periaate jäsenvaltioiden ja niiden valtioiden välillä, jotka ovat velvollisia soveltamaan kauppa- ja yhteistyösopimuksen nojalla eurooppalaista pidätysmääräystä koskevia säännöksiä henkilön luovuttamiseksi, toimivaltaa päätellä, että etsitty henkilö ei ole osoittanut, että on olemassa todellinen vaara siitä, että hänen luovuttamisellaan rikottaisiin perusoikeuskirjan 49 artiklan 2 kohtaa, vai onko tällainen tuomioistuin velvollinen suorittamaan lisätutkimuksen, ja jos on, mikä on tällaisen tutkimuksen luonne ja laajuus?”

26.

Supreme Court on pyytänyt erillisessä 25.3.2024 päivätyssä asiakirjassa, että nyt käsiteltävä asia ratkaistaisiin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.

27.

Työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin tuomioistuimen presidentti voi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä tai poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan päättää esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä, jos asian laatu edellyttää, että asia käsitellään ensi tilassa. ( 17 )

28.

Unionin tuomioistuimen presidentti päätti 22.4.2024 esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön siitä, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä. Unionin tuomioistuimen presidentti perusteli päätöstään sillä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys on esitetty SEUT 267 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetussa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä. Sitä paitsi kysymyksen luonteen ja sen esittämisolosuhteiden perusteella vastaus voi vaikuttaa asianomaisen henkilön pysyttämiseen säilössä. ( 18 )

29.

Unionin tuomioistuimen presidentti asetti kirjallisten huomautusten esittämisen määräajaksi 7.5.2024. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 2 kohdan mukaisesti istuntopäiväksi määrättiin 4.6.2024.

30.

Pääasian asianosaiset, Unkarin hallitus, Euroopan komissio ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. ( 19 ) Kaikki mainitut osapuolet osallistuivat 4.6.2024 pidettyyn istuntoon Unkarin hallitusta lukuun ottamatta.

31.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii kysymyksellään lähinnä varmistamaan, voiko jäsenvaltion oikeusviranomainen kieltäytyä syytetoimenpiteitä varten Yhdistyneessä kuningaskunnassa kauppa- ja yhteistyösopimuksen mukaisesti annetun pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta sillä perusteella, että perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa ehkä rikotaan, koska jos etsitty henkilö tuomitaan, häntä koskee tiukempi ehdonalaisjärjestelmä kuin oli voimassa väitetyn rikoksen tekoajankohtana. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toivoo saavansa ohjausta siitä, millainen ja kuinka laaja tarkastelu on ennen ratkaisun antamista sillä perusteella tehtävä, jotta kyseisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä.

32.

Jotta kysymykseen voidaan vastata, määritän aluksi, mitä oikeussääntöjä nyt käsiteltävänä olevaan asiaan sovelletaan, ja varsinkin, millaiset tulkintaan ja oikeuskäytäntöön liittyvät ohjenuorat sitä koskevat, ennen kuin käsittelen sisältökysymystä eli sitä, mitä täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta näissä säännöissä edellytetään. ( 20 )

33.

Koska kyseessä olevat neljä pidätysmääräystä ( 21 ) annettiin sen jälkeen, kun kauppa- ja yhteistyösopimus tuli voimaan, nyt käsiteltävänä olevaan asiaan sovelletaan mainittua sopimusta. Huomautan tässä yhteydessä, että päinvastoin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin väittää, puitepäätöstä 2002/584 ei ole sovellettava. Kyseistä puitepäätöstä i) sovellettiin, ennen kuin Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista, ( 22 ) ii) sovellettiin edelleen siirtymäkaudella ( 23 ) mutta iii) ei enää sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan siirtymäkauden päätyttyä.

34.

Myös perusoikeuskirjaa on sovellettava. Tämä asia kuuluu perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla unionin oikeuden soveltamisalaan, koska asia koskee kauppa- ja yhteistyösopimuksen tulkintaa. Siltä osin kuin kansallisen tuomioistuimen esittämässä ennakkoratkaisukysymyksessä viitataan Euroopan unionin jäsenvaltion (täytäntöönpanosta vastaavan) oikeusviranomaisen velvollisuuksiin, kyseisen viranomaisen on täytettävä perusoikeuskirjan vaatimukset toimiessaan unionin oikeuden soveltamisalalla.

35.

Järjestelmässä, jossa käsitellään luovuttamista valtion rajojen yli ja pidätysmääräysten täytäntöönpanoa, tulee aina esiin näennäisesti ristiriitaisia etuja, jotka on saatava sovitettua yhteen, jotta järjestelmä toimisi. Toisaalta on otettava huomioon järjestelmän tuloksellisuus sinänsä. Jotta luovuttamismenettely toimisi, pidätysmääräykset on pantava täytäntöön. Tämä edellyttää vankkaa vastavuoroista luottamusta, mikä oikeudellisesti toteutuu niin sanottuna vastavuoroisen tunnustamisen periaatteena. Periaate merkitsee, että osallistuvien valtioiden oikeusjärjestykset vastaavat yleisellä tasolla laajasti toisiaan toiminnallisesti ja että niissä turvataan erityisesti asianomaisten henkilöiden perusoikeudet. Toisaalta kyseessä olevia erittäin perustavaa laatua olevia oikeuksia on kunnioitettava. Tämä velvoite koskee sekä pidätysmääräyksen antanutta että sen täytäntöönpanosta vastaavaa oikeusviranomaista.

36.

Tavallisesti etsityn henkilön perusoikeudet ovat ensisijaisesti vaakalaudalla, ja valtioilla on velvollisuus suojella kyseisiä oikeuksia. Asia voi kuitenkin olla monimutkaisempi. Joissakin tilanteissa kummankin valtion (sekä pidätysmääräyksen antaneen että sen täytäntöönpanosta vastaavan) on turvattava useita perusoikeuksia, jotka eivät välttämättä ole mutta jotka voivat olla ristiriitaisia, jolloin on välttämätöntä hienovaraisesti asettaa kyseiset perusoikeudet tasapainoon. Täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on luonnollisesti muun muassa velvollisuus valvoa, että etsityn henkilön perusoikeuksia kunnioitetaan pidätysmääräyksen antaneessa valtiossa. Tapauksen mukaan samalla täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella saattaa samaan aikaan olla velvollisuus huolehtia niin sanotusta prosessuaalisesta puolesta, kun kyseessä on perusoikeuskirjan 2 artiklassa ( 24 ) vahvistettu oikeus elämään, jolloin oikeusviranomaisen on osaltaan edistettävä tuloksellista tutkintaa, jos yksilön oikeutta elämään on loukattu tai se on vaarassa, minkä takia puolestaan nopea luovutus pidätysmääräyksen antaneeseen valtioon on perusteltua. ( 25 )

37.

Järjestelmä edellyttää, että pidätysmääräykset pannaan täytäntöön, eikä voida ajatella, että se tehtäisiin perusoikeuksia loukkaamalla tai unionin oikeuden osalta perusoikeuskirjan vastaisesti.

38.

Vastavuoroinen luottamus ei ole absoluuttinen eikä binäärinen käsite. Sen sijaan se muodostaa liukuvan asteikon, kuten komissio kuvaannollisesti asian istunnossa ilmaisi. Vastavuoroinen luottamus vaihtelee ja esiintyy eri muodoissa. Yksinkertaisesti sanottuna mitä vahvempi vastavuoroinen luottamus osapuolten välillä vallitsee, sitä kevyemmin täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tarkastella sitä, onko luovutettavalla henkilöllä yksittäisissä tapauksissa ongelmia perusoikeuksien suhteen. Sellaisessakaan tilanteessa vastavuoroinen luottamus ei merkitse sitä, että luottamus olisi sokeaa. ( 26 ) Tämä johtaa käsittelemään puitepäätöstä 2002/584.

39.

Euroopan unionin sisäisissä tilanteissa eli jäsenvaltioiden välillä olisi muistettava, että näitä tilanteita säännellään ”unionin oikeuden [keskeisillä ominaispiirteillä, jotka] ovat olleet pohjana sellaisen keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevien periaatteiden, sääntöjen ja oikeussuhteiden jäsennellyn verkoston luomiselle, joka sitoo vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita – jotka ovat vastedes mukana, kuten SEU 1 artiklan toisessa kohdassa huomautetaan, ’kehityksessä – – yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi’ – keskenään”, ( 27 ) kuten unionin tuomioistuin vertauskuvallisesti asian esittää lausunnossa 2/13. ( 28 ) Tällainen oikeudellinen rakennelma nojautuu siihen perustavanlaatuiseen lähtökohtaan, jonka mukaan kukin jäsenvaltio jakaa kaikkien muiden jäsenvaltioiden kanssa – ja tunnustaa sen, että nuo muut jäsenvaltiot jakavat sen kanssa – lukuisia yhteisiä arvoja, joihin unioni perustuu, kuten SEU 2 artiklassa täsmennetään. ( 29 ) Tämä lähtökohta merkitsee sitä - ja perustelee sen -, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee keskinäinen luottamus siihen, että kyseiset arvot tunnustetaan ja että siis ne täytäntöön panevaa unionin oikeutta noudatetaan. ( 30 )

40.

Vastavuoroisen luottamuksen taso on luovuttamistilanteissa korkein eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä annetussa puitepäätöksessä 2002/584. Kuten unionin tuomioistuin on useasti muistuttanut, ( 31 ) puitepäätöksen 2002/584 johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan, että eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ( 32 ) ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.

41.

Tämä merkitsee, että täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on äärimmäisen korkea kynnys kieltäytyä pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta perusoikeuksien perusteella. Tästä syystä unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain syistä, jotka perustuvat puitepäätökseen 2002/584, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on pääsääntö, ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti. ( 33 )

42.

Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 3 kohdan perusteella on kuitenkin selvää, että puitepäätöksellä ei ole tarkoitus muuttaa velvoitetta kunnioittaa perusoikeuskirjan takaamia perusoikeuksia, joten unionin tuomioistuin katsoo, että kyseisten oikeuksien loukkaamisen vaara saattaa antaa täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle mahdollisuuden poikkeuksellisesti ja asianmukaisen tutkinnan perusteella kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön. Unionin tuomioistuin on tähän mennessä katsonut, että tätä sovelletaan perusoikeuskirjan 4 artiklassa vahvistettuun oikeuteen olla joutumatta epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi, ( 34 ) 47 artiklan mukaiseen oikeuteen saada käyttöön tehokkaat oikeussuojakeinot, ( 35 ) 7 artiklassa taattuun yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskevaan oikeuteen ja 24 artiklassa taattuun lapsen edun suojeluun. ( 36 )

43.

Unionin tuomioistuin on tavallisesti edellyttänyt, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen arvioi tällaisen vaaran käyttämällä menetelmänä kaksivaiheista tutkintaa. Se edellyttää eri perusteiden nojalla tehtävää arviointia, joten näitä vaiheita ei voida sekoittaa toisiinsa ja ne on suoritettava peräkkäin. ( 37 ) Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tässä tarkoituksessa selvitettävä ensimmäisessä vaiheessa, onko olemassa sellaisia objektiivisia, luotettavia, tarkkoja ja asianmukaisesti päivitettyjä tietoja, jotka osoittavat, että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa on olemassa todellinen vaara siitä, että perusoikeuksia loukataan. Nämä tiedot voivat perustua muun muassa kansainvälisiin tuomioistuinratkaisuihin, Euroopan neuvoston elinten laatimiin tai Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmään kuuluviin päätöksiin, kertomuksiin ja muihin asiakirjoihin taikka tietoihin, jotka saadaan Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) asiaa koskevista tietokannoista. ( 38 ) Käyttäkäämme esimerkkinä perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklan väitettyä loukkaamista: tutkinnan toisessa vaiheessa täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on arvioitava konkreettisesti ja tarkasti, missä määrin tutkinnan ensimmäisessä vaiheessa havaituilla puutteilla voi olla vaikutusta eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön vankeusolosuhteisiin tai hänen lapsistaan huolehtimiseen liittyviin olosuhteisiin ja onko, kun otetaan huomioon heidän henkilökohtainen tilanteensa, painavia perusteita uskoa, että kyseinen henkilö tai hänen lapsensa altistuvat todelliselle vaaralle siitä, että mainittuja perusoikeuksia loukataan. ( 39 )

44.

Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt perusoikeuskirjan 47 artiklan ( 40 ) sekä 7 ja 24 artiklan osalta, että kaksivaiheinen tutkinta on tehtävä, vaikka kyseinen henkilö ei vetoaisikaan järjestelmällisiin tai yleisiin puutteisiin. ( 41 ) Unionin tuomioistuin on sitä vastoin katsonut, että täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen voidaan perusoikeuskirjan 4 artiklan perusteella edellyttää kieltäytyvän vakavasti sairasta henkilöä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, jollei viranomainen ole kyennyt sulkemaan pois kyseisen artiklan rikkomisen vaaraa, ilman, että viranomaisen on toteutettava kaksivaiheisen tutkinnan ensimmäistä vaihetta. ( 42 )

45.

Kun tarkastellaan unionin jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välisiä suhteita, lähtökohtana on itsestään selvästi, että suhde ei perustu eikä voikaan perustua yhtä vahvaan luottamukseen. Tämä johtuu siitä, että yleinen oikeudellinen suhde osapuolten välillä on määritelmän mukaan vähemmän tiivis.

46.

Kaksi kolmesta Euroopan talousalueen jäsenestä, Islanti ja Norja, ovat tehneet luovuttamismenettelyä koskevan sopimuksen Euroopan unionin kanssa. ( 43 ) Kuten sopimuksen johdanto-osassa todetaan ja kuten unionin tuomioistuin on korostanut, sopimuksen sopimuspuolet ovat ilmaisseet luottavansa vastavuoroisesti toistensa oikeusjärjestysten rakenteeseen ja toimintaan sekä niiden kykyyn taata oikeudenmukainen oikeudenkäynti. ( 44 )

47.

Termistöön mahdollisesti liittyvien epäilysten poistamiseksi korostan, että tietämäni mukaan englannissa käytetään ilmauksia ”mutual trust” ja ”mutual confidence” samassa merkityksessä. Selkeästi suurimmassa osassa unionin virallisista kielistä käytetään vain yhtä ilmaisua. Näin ollen, koska i) kaikki Euroopan unionin viralliset kielet ovat niillä laadittujen unionin säädösten todistusvoimaisia kieliä, ii) edellä todetun vuoksi kaikille unionin säädöksen kieliversioille on lähtökohtaisesti annettava sama arvo, ( 45 ) iii) unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinta edellyttää näin ollen kieliversioiden vertailua ( 46 ) ja iv) unionin säädöksen erikielisiä versioita on tulkittava yhtenäisesti, ( 47 ) ehdotan, ettei unionin tuomioistuin etsi eroja siitä, milloin englanninkielisessä toisinnossa on käytetty ilmausta ”mutual trust”, milloin ilmausta ”mutual confidence”.

48.

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut Islannin ja Norjan kanssa tehdyn luovutusmenettelyä koskevan sopimuksen määräysten muistuttavan ”hyvin paljon puitepäätöksen 2002/584 vastaavia säännöksiä”. ( 48 )

49.

Huomautan tässä yhteydessä, että kyseisen sopimuksen tulkinnassa unionin tuomioistuin tukeutuu tulkintaansa, jonka se on tehnyt puitepäätöksen 2002/584 vastaavista säännöksistä. ( 49 ) Siinäkin tapauksessa, että sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka vastaavat puitepäätöksen 2002/584 keskeisiä säännöksiä, ( 50 ) unionin tuomioistuin on todennut, että ”vaikka luovutusmenettelyä koskevassa sopimuksessa ei ole tätä koskevaa nimenomaista määräystä, kyseisen sopimuksen sopimuspuolina olevat valtiot ovat lähtökohtaisesti velvollisia panemaan täytäntöön pidätysmääräyksen, jonka on antanut kyseisen sopimuksen sopimuspuolena oleva toinen valtio, ja ne voivat kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain samaan sopimukseen perustuvista syistä”. ( 51 )

50.

Lisäksi unionin tuomioistuin on sellaisen unionin sisäisen luovuttamismenettelyn yhteydessä, joka liittyi Norjaan, kuvannut Euroopan unionin ja Norjan välistä suhdetta seuraavasti: Norjalla on ”unioniin sellaiset erityissuhteet, jotka ylittävät taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön rajat”. ( 52 ) Tämä johtuu siitä, että Norja ”on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuoli, osallistuu yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään, panee täytäntöön Schengenin säännöstön ja soveltaa sitä ja on tehnyt unionin kanssa Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan välisestä luovutusmenettelystä sopimuksen”. ( 53 )

51.

On merkillepantavaa, että unionin tuomioistuin tukee väitettään sillä, että Norja soveltaa Schengenin säännöstöä. Käsittääkseni se johtui kyseisten asioiden erityispiirteistä. Asioiden tosiseikastoon liittyivät kummassakin tapauksessa sekä Euroopan talousalueen jäsenvaltio että unionin sisäinen tilanne. ( 54 ) Nyt käsiteltävänä oleva asia on sitä vastoin selkeämpi, koska se koskee ainoastaan unionin jäsenvaltiota (Irlanti) ja kolmatta valtiota (Yhdistynyt kuningaskunta).

52.

Asiassa, jossa annettiin tuomio Petruhhin, ( 55 ) yksi kysymyksistä koski tilannetta, joka kuului perusoikeuskirjan soveltamisalaan sen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti. ( 56 ) Kysymyksessä tiedusteltiin, mitä arviointiperusteita täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voisi soveltaa sellaisen kolmannen valtion luovutuspyyntöön, jonka kanssa Euroopan unioni ei ole tehnyt luovuttamista koskevaa sopimusta. ( 57 )

53.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaankuuluvaan oikeuskäytäntöön ( 58 ) tukeutuva unionin tuomioistuin katsoi, että vakuuttelujen olemassaolo ja sellaisten kansainvälisten sopimusten hyväksyminen, joissa taataan periaatteessa perusoikeuksien kunnioittaminen, ei yksistään riitä varmistamaan asianmukaista suojaa huonoa kohtelua vastaan silloin, kun luotettavista lähteistä ilmenee, että viranomaisten noudattama – tai suvaitsema – käytäntö on ilmiselvästi Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteiden vastainen. ( 59 ) Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että siltä osin kuin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisella viranomaisella on tiedossaan seikkoja, jotka osoittavat todellisen vaaran henkilöiden epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta luovuttamispyynnön esittäneessä kolmannessa valtiossa, sen on arvioitava tämän vaaran olemassaoloa, kun se päättää henkilön luovuttamisesta tähän valtioon. ( 60 ) Tämän vuoksi pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitää ensinnäkin nojautua objektiivisiin, luotettaviin, tarkkoihin ja asianmukaisesti päivitettyihin tietoihin. Nämä tiedot voivat käydä ilmi muun muassa kansainvälisistä tuomioistuinratkaisuista, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, luovuttamispyynnön esittäneen kolmannen valtion tuomioistuinratkaisuista ja Euroopan neuvoston elinten laatimista tai Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmän puitteissa laadituista päätöksistä, kertomuksista ja muista asiakirjoista. ( 61 )

54.

Käsittääkseni unionin tuomioistuimen tuomiossa Petruhhin vaatima tutkinta ei ollut yhtä tiukka ja vaativa kuin puitepäätöksen 2002/584 mukainen kaksivaiheinen tutkinta. Ratkaisevia ovat tapauksen erityisolosuhteet, eivät niinkään pidätysmääräyksen antaneen valtion oikeusjärjestyksen mahdolliset puutteet yleisesti.

55.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen oikeussääntöjä koskevassa jaksossa lyhyesti kerrotaan, kauppa- ja yhteistyösopimus on SEUT 217 artiklaan ( 62 ) perustuva assosiaatiosopimus. Se on tehty pelkästään unionin nimissä, ei sekasopimuksena, eli jäsenvaltiot eivät ole sopimuspuolia.

56.

Todennäköisesti minkä tahansa kansainvälisen sopimuksen määräyksiä koskeva peruskysymys on, onko (joillakin) sen määräyksillä välitön oikeusvaikutus, mikä tarkoittaa, että yksityiset voivat vedota määräyksiin kansallisissa (unionin) tuomioistuimissa. Unionin tuomioistuin on tavallisesti ratkaissut tämän kysymyksen tutkimalla kyseisen kansainvälisen sopimuksen tarkoitusta, rakennetta ja sanamuotoa. ( 63 ) Kauppa- ja yhteistyösopimuksen luovutusta koskevien kolmannen osan VII osastossa olevien määräysten osalta tämä kysymys voidaan nähdäkseni ratkaista tutkimalla kauppa- ja yhteistyösopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa ja soveltamalla a contrario ‑päättelyä. Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 5 artiklan 1 kohdan nojalla – unionin osalta kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmatta osaa ( 64 ) lukuun ottamatta – minkään kauppa- ja yhteistyösopimuksessa tai mahdollisissa täydentävissä sopimuksissa ei voida tulkita luovan henkilöille muita oikeuksia tai velvollisuuksia kuin osapuolten välillä kansainvälisen oikeuden mukaisesti luodut oikeudet ja velvollisuudet eikä sallivan sitä, että kauppa- ja yhteistyösopimukseen tai mahdollisiin täydentäviin sopimuksiin vedotaan suoraan osapuolten kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Koska kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmas osa on nimenomaan suljettu pois, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö sen määräyksillä olisi unionin oikeusjärjestyksessä välitöntä oikeusvaikutusta, siltä osin kuin määräykset täyttävät välittömän oikeusvaikutuksen tavanomaiset perusteet.

57.

Kuten SEUT 216 artiklan 2 kohdasta ja unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä selviää, kauppa- ja yhteistyösopimus sitoo Euroopan unionin tekemänä kansainvälisenä sopimuksena unionia ja muodostaa erottamattoman osan sen oikeusjärjestystä sopimuksen tultua voimaan. ( 65 ) Unionin tuomioistuin korostaa kansainvälisiä sopimuksia tulkitessaan erityisesti sopimuksen tavoitteita. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansainvälistä sopimusta ei näin ollen pidä tulkita ainoastaan sopimuksen sanamuodon perusteella vaan myös sen tavoitteiden valossa. ( 66 ) Ratkaisevaa onkin, että sopimuksen määräysten ja unionin oikeuden vastaavien säännösten ja määräysten sanamuodon yhtenevyys ei tarkoita, että niitä olisi välttämättä tulkittava samoin. ( 67 )

58.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen tarkoitus on määritelty sopimuksen 1 artiklassa: sopimuksen tarkoituksena on luoda perusta Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliselle laaja-alaiselle suhteelle vaurauden ja hyvän naapuruuden alueella, jolle ovat ominaisia läheiset ja rauhanomaiset suhteet, joka perustuu yhteistyöhön ja jolla kunnioitetaan osapuolten itsemääräämisoikeutta ja suvereniteettia. Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 3 artiklassa täsmennetään edelleen, että osapuolet auttavat täydellisen molemminpuolisen kunnioituksen ja vilpittömän mielen hengessä toisiaan hoitamaan sopimuksesta aiheutuvat tehtävät. Sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla sopimuksen määräyksiä on tulkittava vilpittömin mielin siinä tavanomaisessa merkityksessä, jossa niitä käytetään asiayhteydessään, ja sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän mukaan kansainvälisen oikeuden tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaisesti, mukaan lukien valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen ( 68 ) kodifioidut tulkintasäännöt. Selkeyden vuoksi todetaan, että kauppa- ja yhteistyösopimuksella tai mahdollisilla täydentävillä sopimuksilla ei luoda velvoitteita tulkita sopimusten määräyksiä kummankaan osapuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. ( 69 ) Vastaavasti kauppa- ja yhteistyösopimuksen tai mahdollisten täydentävien sopimusten tulkinta jommankumman osapuolen tuomioistuimissa ei sido toisen osapuolen tuomioistuimia. ( 70 )

59.

EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen vastaavia määräyksiä ei ole tarpeen käsitellä yksityiskohtaisesti, sillä heti käy ilmeiseksi, että kauppa- ja yhteistyösopimuksen tarkoitus on kunnianhimon ja tavoitteiden osalta kaukana siitä, mitä esitetään EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen johdanto-osissa ja ensimmäisissä artikloissa.

60.

Luettaessa kauppa- ja yhteistyösopimusta edelleen ja tarkasteltaessa sen aineellisia määräyksiä ilmi tulee kuitenkin merkittävästi kunnianhimoisempia tavoitteita kuin avausartikloissa annetaan ymmärtää. Niinpä lainvalvonta- ja oikeusyhteistyötä rikosasioissa käsittelevä kolmas osa ( 71 ) ja erityisesti sen luovuttamista koskeva VII osasto sisältää lukuisia yksityiskohtaisia sääntöjä, joihin liittyy Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia.

61.

Ensinnäkin kauppa- ja yhteistyösopimuksen 524 artiklassa, ( 72 ) joka koskee sopimuksen koko kolmatta osaa, määrätään, että i) kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannessa osassa määrätty yhteistyö perustuu osapuolten ja jäsenvaltioiden pitkäaikaiseen demokratian kunnioittamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen sekä muun muassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa esitettyjen yksilön perusoikeuksien ja ‑vapauksien suojeluun ja siihen, että kyseisen yleissopimuksen mukaisten oikeuksien ja vapauksien toteutuminen osapuolten sisäisesti on tärkeää, ja että ii) mikään kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannessa osassa ei muuta velvollisuutta kunnioittaa perusoikeuksia ja oikeudellisia periaatteita, sellaisina kuin ne ilmenevät erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja unionin ja sen jäsenvaltioiden osalta perusoikeuskirjassa.

62.

Sikäli kuin tällainen ilmaus sallitaan, kun on kyse Euroopan unionin ja kolmannen valtion tekemästä kansainvälisestä sopimuksesta, kauppa- ja yhteistyösopimuksen 524 artikla on merkitykseltään perustuslaillinen. Lainvalvonta- ja oikeusyhteistyö rikosasioissa on määritelmän mukaan oikeuden ala, johon perusoikeudet luontaisesti liittyvät. Kun Euroopan unioni ja Yhdistynyt kuningaskunta vahvistavat vastavuoroisesti sitoutuvansa demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen, kyseessä on vahva merkki tiiviistä yhteistyöstä kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan alalla. Sitä voidaan siis käyttää apuvälineenä koko tämän osan tulkinnassa.

63.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osa VII osaston tavoitteena kuvataan kyseisen sopimuksen 596 artiklassa olevan varmistaa, että jäsenvaltioiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen luovuttamisjärjestelmä perustuu luovutusmekanismiin.

64.

Pieni sivuhuomautus termistöstä englanninkielisessä toisinnossa on tarpeen, sillä siinä käytetään termejä ”extradition” ja ”surrender”. Unionin oikeudessa termillä ”surrender” tarkoitetaan puitepäätöksen 2002/584 mukaisesti tilannetta kahden jäsenvaltion välillä, kun taas ”extradition” viittaa yleensä tilanteeseen jäsenvaltion ja kolmannen valtion välillä. ( 73 ) Jos kuitenkin kyseisten kolmansien valtioiden yhteys Euroopan unioniin on läheinen, kuten valtioilla, jotka ovat Euroopan talousalueen jäseniä, käytetään ilmausta ”surrender procedures”. ( 74 ) Sama koskee kauppa- ja yhteistyösopimusta. VII osastossa käytetään rutiininomaisesti termiä ”surrender”, kun kuvataan jäsenvaltioiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan välistä tilannetta, ja termiä ”extradition”, kun viitataan tilanteeseen jäsenvaltioiden tai Yhdistyneen kuningaskunnan ja kolmannen valtion välillä. ( 75 ) Miksi kauppa- ja yhteistyösopimuksen 596 artiklassa siis käytetään molempia termejä? Selitän asian niin, että termiä ”extradition” pidetään vakioterminä kansainvälisessä oikeudessa, kun taas termi ”surrender” viittaa tilanteisiin, joissa on mukana Euroopan unioni ja jokin sen lähimmistä kumppaneista, kuten edellä on kuvattu. ( 76 )

65.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 599 artikla koskee luovutusmenettelyn soveltamisalaa. Siinä täsmennetään, milloin pidätysmääräys voidaan antaa. Pidätysmääräys voidaan kauppa- ja yhteistyösopimuksen 599 artiklan 1 kohdan nojalla antaa sellaisista teoista, joista määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan voi seurata vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide, jonka enimmäispituus on vähintään 12 kuukautta, tai jos rangaistustuomio on annettu tai turvaamistoimenpiteestä on tehty päätös, sellaisista rangaistustuomioista tai turvaamistoimenpiteistä, joiden pituus on vähintään neljä kuukautta. Lisäksi kauppa- ja yhteistyösopimuksen 599 artiklan 3 kohdasta seuraa, että valtio ei saa kieltäytyä muun muassa sellaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, joka liittyy terrorismirikoksiin, jos kyseisistä rikoksista voi seurata vähintään 12 kuukauden pituinen vapausrangaistus, jollei kauppa- ja yhteistyösopimuksen 600 artiklasta, 601 artiklan 1 kohdan b–h alakohdasta sekä 604 artiklasta muuta johdu.

66.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 600 ja 601 artiklassa esitetään useita ehdottomia ( 77 ) ja valinnaisia ( 78 ) perusteita olla panematta pidätysmääräystä täytäntöön. Samoin kuin puitepäätöksen 2002/584 vastaavissa säännöksissä, ( 79 ) yksikään perusteista ei liity suoraan perusoikeuksiin yleisesti eikä tietenkään erityisesti perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaan.

67.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen 604 artiklan c alakohdan nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tarvittaessa vaatia lisätakeita etsityn henkilön kohtelusta hänen luovuttamisensa jälkeen, ennen kuin se päättää pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, jos on painavia syitä uskoa, että etsityn henkilön perusoikeuksien suojelua saattaa kohdata todellinen uhka.

68.

Luovuttamispäätöksiä koskevat määräykset annetaan kauppa- ja yhteistyösopimuksen 613 artiklassa. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on 613 artiklan 1 kohdan mukaan tehtävä päätös henkilön luovuttamisesta VII osastossa määritetyissä aikarajoissa ja siinä määritetyin edellytyksin ja erityisesti 597 artiklan oikeasuhteisuuden periaatetta noudattaen. ( 80 ) Jos täytäntöönpaneva oikeusviranomainen toteaa, että määräyksen antaneen valtion antamat tiedot ovat riittämättömiä luovuttamisesta päättämiseksi, sen on kauppa- ja yhteistyösopimuksen 613 artiklan 2 kohdan nojalla pyydettävä, että tarvittavat lisätiedot erityisesti 597 artiklan, 600–602 artiklan, 604 artiklan ja 606 artiklan osalta toimitetaan viipymättä, ja se voi määrätä tietojen vastaanottamiselle aikarajan ottaen huomioon tarpeen noudattaa 615 artiklassa määrättyjä aikarajoja.

69.

On merkillepantavaa, että yksikään määräys ei suoraan vastaa puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohtaa. ( 81 ) Tämä ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että viranomaisilla on implisiittisesti yleinen velvollisuus panna täytäntöön kauppa- ja yhteistyösopimuksen perusteella annettu pidätysmääräys. Käsittääkseni kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osaston kaikki määräykset perustuvat tähän premissiin.

70.

Kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osaston määräyksiä leimaa se, että Euroopan unioni ja Yhdistynyt kuningaskunta luottavat kumpikin suuresti toistensa sitoutumiseen perusoikeuksien kunnioittamiseen. Koko tekstin läpäisee vastavuoroinen luottamus siihen, että perusoikeuksia on suojeltu aiemmin ja niitä suojellaan nyt ja tulevaisuudessa. ( 82 )

71.

Tämä joistakin kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osaston keskeisistä määräyksistä esitetty tiivis eikä millään muotoa kattava esitys tuo ilmi sen, että Euroopan unioni ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat perustaneet luovuttamisjärjestelmän, jota leimaa merkittävä läheisyys ja erittäin vahva vastavuoroinen luottamus. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsookin, että kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osaston määräykset ovat ”samat kuin luovutusjärjestelyjä koskevat puitepäätöksen [2002/584] säännökset”. ( 83 )

72.

Tämä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen lausunto osuu nyt käsiteltävän asian ytimeen, ja siitä on tässä vaiheessa esitettävä varoituksen sana. Vaikka suurehko osa kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osastoon sisältyvistä määräyksistä muistuttaa puitepäätöksen 2002/584 säännöksiä jopa niin, että niiden sanamuoto on sama, joiltakin kohdin nämä kaksi tekstiä poikkeavat toisistaan. ( 84 ) Silmäänpistävin esimerkki tästä on poliittisia rikoksia koskeva poikkeus. ( 85 )

73.

Näin pääsemme nyt käsiteltävän asian ytimeen eli kysymykseen täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen velvollisuuksista sen osalta, kunnioittavatko pidätysmääräyksen antaneen valtion viranomaiset perusoikeuksia. Esitän siitä seuraavat huomautukset.

74.

Ensinnäkin koska kyseessä oleva tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan nojalla, perusoikeuskirja sitoo täytäntöönpanosta vastaavaa oikeusviranomaista, joka tekee pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta päätöksen. Kyseisen viranomaisen on siis varmistettava, ettei etsityn henkilön luovuttaminen johda tämän perusoikeuskirjan mukaisten oikeuksien loukkaamiseen.

75.

Toiseksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä tällainen tutkinta ainoastaan, jos henkilö, jota pidätysmääräys koskee, väittää, että häntä uhkaa tällainen poikkeuksellinen perusoikeuksien loukkaus.

76.

Kolmanneksi on minun nähdäkseni turhaa yrittää soveltaa kirjaimellisesti kaksivaiheista tutkintaa, jota on tuomiosta Aranyosi ja Căldăraru ( 86 ) lähtien käytetty unionin sisäisissä tilanteissa, kauppa- ja yhteistyösopimuksella perustettuun järjestelmään. Kuten edellä tarkemmin selitettiin, tämä oikeuskäytännössä esitetty testi perustuu suurimpaan mahdolliseen vastavuoroiseen luottamukseen unionin oikeusjärjestyksessä eli unionin jäsenvaltioiden keskinäiseen luottamukseen. Euroopan unionin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä vallitsee suuri luottamus, mutta se ei ole yhtä suurta kuin luottamus, johon puitepäätös 2002/584 perustuu.

77.

Neljänneksi vastavuoroinen luottamus ei ole binäärinen käsite vaan pikemminkin liukuva asteikko, ja kuten edellä todettiin, kauppa- ja yhteistyösopimuksen asiaan kuuluvia määräyksiä tukee huomattavan vahva vastavuoroinen luottamus – vahvempi kuin jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden erittäin suuren enemmistön välillä voidaan havaita. Lähtökohtaisesti täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen odotetaan siis panevan pidätysmääräyksen täytäntöön. Viranomainen voi jättää sen tekemättä ainoastaan, jos perusoikeuksien loukkausta koskevasta todellisesta vaarasta on konkreettista näyttöä. Euroopan unioni ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat kauppa- ja yhteistyösopimuksen asiaa koskevien määräysten kautta ilmaisseet luottavansa siihen, että sekä Euroopan unioni että Yhdistynyt kuningaskunta noudattavat kumpikin perusoikeuksia koskevia omia velvoitteitaan. On siis olettama, jonka mukaan sopimuspuolet ovat tähän saakka suojelleet perusoikeuksia ja suojelevat niitä paraikaa samoin kuin tulevaisuudessa, jollei muuta näytetä.

78.

Ehdotan tässä yhteydessä, että unionin tuomioistuin i) pitää lähtökohtana sellaisten perusteiden soveltamista, jotka ovat rinnastettavissa tuomiossa Petruhhin kehiteltyihin, ( 87 ) mutta ii) tämä sillä edellytyksellä, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tekee oman arvionsa niistä perusoikeuksista, joihin on vedottu.

79.

Jos Irlannin viranomaisilla olisi nyt käsiteltävässä asiassa tiedossaan seikkoja, jotka osoittavat todellisen vaaran perusoikeuksien loukkaamisesta luovuttamispyynnön esittäneessä kolmannessa valtiossa, viranomaisten on arvioitava tätä vaaraa, kun niiden on tehtävä päätös henkilön luovuttamisesta tähän valtioon. Tämän vuoksi täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen pitää nojautua objektiivisiin, luotettaviin, tarkkoihin ja asianmukaisesti päivitettyihin tietoihin. Nämä tiedot voivat käydä ilmi muun muassa kansainvälisistä tuomioistuinratkaisuista, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, luovuttamispyynnön esittäneen kolmannen valtion tuomioistuinratkaisuista ja Euroopan neuvoston elinten laatimista tai Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmän puitteissa laadituista päätöksistä, kertomuksista ja muista asiakirjoista. Pelkästään vakuuttelujen olemassaolo ja sellaisiin kansainvälisiin sopimuksiin liittyminen, joissa taataan perusoikeuksien kunnioittaminen, ei lähtökohtaisesti riitä.

80.

On syytä korostaa sitä ratkaisevan tärkeää seikkaa, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ei saa luottaa pelkästään siihen, että vaikka Yhdistynyt kuningaskunta on eronnut Euroopan unionista, se on edelleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuoli. Samaten ei myöskään riitä viitata virallisesti pelkästään Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuinten oikeuskäytäntöön sen osoittamiseksi, ettei luovuttamismenettelyllä loukata kyseessä olevaa perusoikeutta. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on tehtävä oma tutkintansa, jotta se voi ratkaista, loukkaako luovuttaminen perusoikeuksia. Tämä merkitsee, ettei täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi vain panna merkille Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimissa annettuja asiaa koskevia tuomioita. Vaikka tällaiset tuomiot saattavat olla merkki siitä, että perusoikeuksia kunnioitetaan, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on silti tehtävä asiasta oma arviointinsa ja oma luokituksensa.

81.

Olen luonnollisesti tietoinen siitä, että viime kädessä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia määrittää, onko nyt käsiteltävässä asiassa olemassa perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan rikkomisen uhka, mutta katson, että unionin tuomioistuin voi käytettävissään olevien tietojen perusteella antaa tässä vaiheessa ohjeita ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

82.

On syytä muistaa, että ehdonalaista vapauttamista koskevan järjestelmän muutos tuli Pohjois-Irlannissa voimaan 30.4.2021. Ennen muutosta tietyistä terrorismirikoksista tuomittu henkilö saattoi automaattisesti päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan puolet hänelle tuomitusta vapausrangaistuksesta. Edellä mainitusta päivämäärästä alkaen erityisen viranomaisen on hyväksyttävä tällaisen henkilön ehdonalainen vapauttaminen, ja se voi toteutua vasta, kun henkilö on suorittanut tuomitusta vapausrangaistuksesta kaksi kolmasosaa.

83.

On siis kyseenalaista, onko tämä ehdonalaisjärjestelmän muutos perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä vahvistetun taannehtivuuskiellon periaatteen vastainen.

84.

Perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan nojalla ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteella, joka ei ollut tekohetkellä rikos kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan. Rikoksesta ei myöskään saa määrätä sen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta. Jos rikoksenteon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta, sitä on sovellettava.

85.

Perusoikeuskirjan 49 artikla sisältää siis rangaistusten määräämistä koskevia vaatimuksia. Se ei sisällä (pelkkiä) perusoikeuskirjan 52 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja periaatteita, vaan siinä vahvistetaan täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia. ( 88 )

86.

Unionin tuomioistuin on jo katsonut, että perusoikeuskirjan 49 artiklan on tulkittava sisältävän samat vaatimukset kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklasta johtuu. ( 89 ) Unionin tuomioistuin vahvisti siis perusoikeuskirjan selityksissä annetut ei-sitovat mutta kuitenkin hyödylliset ( 90 ) selitykset. ( 91 ) Perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan kahden ensimmäisen virkkeen sanamuoto on sivumennen sanottuna sama kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaankuuluvaan oikeuskäytäntöön voidaan näin ollen tukeutua. ( 92 )

87.

Korostan tässä yhteydessä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa vahvistettu tae, joka on oikeusvaltion olennainen osa, on Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojajärjestelmässä keskeisellä sijalla. Tästä todistaa sekin, ettei 7 artiklasta 15 artiklan mukaan sallita poikkeuksia. ( 93 )

88.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin itse huomauttaa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hylännyt väitteen, jonka mukaan vapauttamista osasta rangaistusta tai ennenaikaista vapauttamista koskeviin järjestelmiin tehtävillä taannehtivilla muutoksilla rikotaan 7 artiklaa, koska tällaiset toimenpiteet eivät ole kyseisessä artiklassa tarkoitetun rangaistuksen osa.

89.

Vaikka käsite rangaistus on ulottuvuudeltaan autonominen, ( 94 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ( 95 ) erottaa oikeuskäytännössään toimenpiteen, joka on sinänsä rangaistus, toimenpiteestä, joka koskee rangaistuksen täytäntöönpanoa tai toimeenpanoa. Näin ollen siltä osin kuin toimenpiteen luonne ja tarkoitus liittyvät vapauttamiseen osasta rangaistusta tai ennenaikaista vapauttamista koskevan järjestelmän muuttamiseen, toimenpide ei ole osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa tarkoitettua rangaistusta. ( 96 )

90.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen katsoneen, että ’rangaistuksen’ muodostavan toimenpiteen ja sen ’täytäntöönpanoa’ (execution) ja ’toimeenpanoa’ (enforcement) koskevan toimenpiteen välinen ero ei välttämättä ole aina selvä ja että rangaistuksen täytäntöönpanon aikana toteutetut toimenpiteet voivat sen sijaan, että ne koskisivat pelkästään rangaistuksen täytäntöönpanotapaan, päinvastoin vaikuttaa sen laajuuteen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tässä tuomioon Del Río Prada v. Espanja. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, poikkeaako tämä tuomio Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen aiemmasta oikeuskäytännöstä, ja jos poikkeaa, niin missä määrin.

91.

Näkemykseni mukaan kansallisen tuomioistuimen tarkoittama Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu ei poikkea Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaletta koskevasta ihmisoikeustuomioistuimen pitkäaikaisesta oikeuskäytännöstä.

92.

Lainatussa tuomion Del Río Prada v. Espanja kohdassa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen johdonmukaiseen aiempaan oikeuskäytäntöön. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo ennen kyseisen tuomion antamista tutkinut erittäin tarkasti sitä, vaikuttaako toimenpide, joka näennäisesti koskee rangaistuksen täytäntöön- tai toimeenpanoa, itse asiassa rangaistuksen laajuuteen. Toisin sanoen ei nähdäkseni voida väittää, kuten MA tekee, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ”omaksui tuomiossa Del Río Prada v. Espanja [Euroopan ihmisoikeussopimuksen] 7 artiklan osalta joustavamman lähestymistavan kuin aiemmassa oikeuskäytännössään”. ( 97 )

93.

Tuomiossa Del Río Prada v. Espanja valittaja Inés del Río Prada oli tuomittu vuosina 1982–1987 tehdyistä rikoksista yhteensä yli 3000 vuoden vankeusrangaistukseen. ( 98 ) Myöhemmin rangaistus lyheni huomattavasti vuoden 1973 Espanjan rikoslain mukaisesti, sillä siinä sallittiin enintään 30 vuoden tosiasiallinen vankeus. Valittajalla oli siinä yhteydessä oikeus saada tiettyjä vähennyksiä rangaistukseensa vankilassa suorittamiensa töiden ja opintojen vuoksi. Myöhemmin eli sen jälkeen, kun valittaja oli tuomittu ja hänet oli vapautettu vankilasta, Tribunal Supremo (ylin tuomioistuin, Espanja) otti käyttöön uuden oikeudellisen doktriinin, ( 99 ) jonka mukaan vapauttamista osasta rangaistusta on sovellettava jokaiseen yksittäiseen tuomioon 30 vuoden enimmäisehdon sijasta. Tämä johti monen vangin kohdalla vankilassa vietettävän ajan pitenemiseen, Inés del Río Prada mukaan luettuna, minkä takia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa oli rikottu.

94.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti tämän ratkaisun kannalta ratkaisevana sitä, että ajankohtana, jona valittaja sai langettavan tuomion, ja ajankohtana, jona hänelle ilmoitettiin päätöksestä yhdistää tuomiot ja asettaa enimmäisvankeusaika, mikään ei viitannut siihen, että oikeuskäytäntö olisi kehittymässä Tribunal Supremon kyseisen tuomion suuntaan. ( 100 )

95.

Tuomion Del Río Prada v. Espanja poikkeuksellinen luonne vahvistetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Devriendt-tapausta koskevassa myöhemmässä ratkaisussa. ( 101 ) Asiassa oli kyse siitä, että Belgian oikeudessa nostettiin elinkautistuomioita koskevan ehdonalaisen vapauttamisen alarajaksi kymmenen vuoden sijasta 15 vuotta. ( 102 ) Vankeusajan pidentäminen tapahtui sen jälkeen, kun kyseinen henkilö oli tehnyt kyseiset rikokset, mutta ennen kuin hänelle oli annettu (lopullinen) tuomio. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin erotti nimenomaisesti tämän asian tuomiosta Del Río Prada v. Espanja ja totesi, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 7 artiklaa ollut rikottu. Se totesi erityisesti, että kyseessä oleva ehdonalainen vapauttaminen oli yksi tapa panna toimeen vapausrangaistus, ja siinä henkilö suorittaa rangaistustaan vankilan ulkopuolella ja hänen on noudatettava määrättyjä ehtoja tietyn ehdonalaiskauden ajan. Tässä suhteessa se Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan erosi tuomiosta Del Río Prada v. Espanja, jossa kyseessä oli suoritettavan rangaistuksen lyhentäminen eikä pelkästään toimeenpanoehtojen lieventäminen tai mukauttaminen. ( 103 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi myös, että vaikka uuden järjestelmän vaikutuksesta vankeusaika ennen ehdonalaisen vapauttamisen mahdollisuutta piteni, mikä epäilyksettä johti valittajan vankeuden kannalta ankarampaan tilanteeseen, se ei tehnyt ehdonalaista vapauttamista mahdottomaksi, päinvastoin kuin Del Río Pradan tapauksessa. ( 104 )

96.

Jotta voidaan ratkaista, koskeeko rangaistuksen täytäntöönpanon aikana toteutettu toimenpide ainoastaan rangaistuksen täytäntöönpanotapaa vai vaikuttaako se päinvastoin rangaistukseen laajuuteen, on kussakin tapauksessa tutkittava, mitä rangaistus kyseisenä ajankohtana voimassa olleen kansallisen oikeuden mukaan varsinaisesti pitää sisällään, tai toisin sanoen, mikä on sen olennainen luonne. Tutkinnassa on otettava huomioon kansallinen oikeus kokonaisuutena sekä tapa, jolla sitä on kyseisenä ajankohtana sovellettu. ( 105 )

97.

Huomautan tässä yhteydessä, että mikään ei viittaa siihen, että väitettyihin tekoihin sovellettava rangaistus eli elinkautinen vankeus olisi muuttunut tekojen väitetystä tekopäivästä nykypäivään.

98.

Sitä paitsi se tosiseikka, että Pohjois-Irlannissa ehdonalaisen vapauttamisen mahdollistavan muutetun järjestelmän mukaisesti tietyistä terrorismirikoksista tuomittu henkilö ei enää voi automaattisesti päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan puolet hänelle tuomitusta vapausrangaistuksesta, vaan erityisen viranomaisen on hyväksyttävä tällaisen henkilön ehdonalainen vapauttaminen, ja se voi toteutua vasta, kun henkilö on suorittanut tuomitusta rangaistuksesta kaksi kolmasosaa, ei muuta sitä tosiseikkaa, että vaikka henkilö olisikin päässyt ehdonalaiseen vapauteen, hän suorittaa silti rangaistustaan.

99.

Päättelen näin ollen, että ehdonalaisen vapauttamisen mahdollistavan järjestelmä ei sisälly perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun rangaistuksen määritelmään eikä kyseinen määräys siis koske sitä.

100.

Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa määrätään, että siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Tämä määräys ei estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa.

101.

Siltä osin kuin tästä herää kysymys, onko perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohta ulottuvuudeltaan laajempi kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappale tai asetetaanko siinä tiukempia vaatimuksia kuin viimeksi mainitussa määräyksessä, en näe mitään mahdollisuutta tai syytä siihen, että näin voisi olla. Kuten komissio on korostanut, ei varsinkaan ole havaittavissa mitään jäsenvaltioille yhteistä perustuslaillista perinnettä, jonka vaikutuksesta perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohta olisi tai sen pitäisi olla ulottuvuudeltaan laajempi kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappale.

102.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Supreme Courtin (ylin tuomioistuin, Irlanti) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Jos jäsenvaltio saa Yhdistyneeltä kuningaskunnalta Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisen kauppa- ja yhteistyösopimuksen kolmannen osan VII osaston määräysten mukaisen pyynnön luovuttaa etsitty henkilö ja esitetään väite ja näyttöä, joiden mukaan etsityn henkilön luovuttaminen loukkaisi hänen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan mukaisia oikeuksiaan, jäsenvaltion oikeusviranomaisen

Perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa ei sinällään riko se seikka, että jos etsitty henkilö saa langettavan tuomion, häneen sovellettava ehdonalaisjärjestelmä on ankarampi kuin oli voimassa väitetyn rikoksen tekoajankohtana.