—

kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan ja hyväksyy valittajien kanteessaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät vaatimukset

—

toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan ja palauttaa asian unionin yleiselle tuomioistuimelle

—

velvoittaa komission korvaamaan valitusmenettelystä ja menettelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

—

Unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 88 artiklan 1 ja 2 kohtaa, luettuna yhdessä tämän työjärjestyksen 91 artiklan e kohdan kanssa, SEU 19 artiklan 1 kohtaa ja 3 kohdan a alakohtaa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa, kun se ei ole hyväksynyt valittajan vaatimusta todisteen hyväksymisestä ja esittämisestä asiantuntijalausunnon muodossa ja kun se on tehnyt useita menettelyvirheitä todisteiden arvioinnissa ja virheitä toteamuksissa, joita se on tehnyt tuomiossaan.

—

Unionin yleinen tuomioistuin on kanteen yhteydessä arvioinut esitettyjä todisteita virheellisesti ja olettanut tämän vuoksi virheellisesti, että valittajat eivät onnistuneet kyseenalaistamaan analyysejä ja toteamuksia, jotka muodostivat perustan kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1907/2006 (REACH) liitteen XVII muuttamisesta koskien lyijyhaulien käyttöä kosteikkoalueilla ja niiden läheisyydessä 25.1.2021 annetulle komission asetukselle (EU) 2021/57 (1).

—

unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa todennut virheellisesti, että asetuksessa (EU) 2021/57 tehty olettama on kumottavissa oleva olettama. Valittajat painottavat, että jokaisessa oikeusjärjestelmässä, joka perustuu oikeusvaltiollisuuteen, olettaman, jolla voi olla vahingollisia seurauksia kansalaiselle, on oltava kumottavissa. Pelkästään se seikka, että olettama on kumottavissa, ei sen vuoksi poista sen säännöstenvastaisuutta. Sitä paitsi olettaman käytön on aina oltava selvin perustein oikeutettu. Valituksenalaisessa tuomiossa jätetään kuitenkin huomiotta, että asetuksessa (EU) 2021/57 ei panna täytäntöön tätä periaatetta eikä esitetä argumentteja, jotka voisivat olla laillisia perusteita olettamalle, jolla kansalaiselle asetetaan lisää menettelyllisiä velvoitteita. Olettamien käyttö tavalla, joka ei takaa kansalaisten menettelyllisten oikeuksien noudattamista, voi puolestaan johtaa syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

—

Unionin yleinen tuomioistuin on, kun se on hylännyt asetusta (EU) 2021/57 vastaan nostetun kanteen ja tällä tavoin säilyttänyt tämän asetuksen EU:n oikeusjärjestelmässä, rikkonut Euroopan unionin perusoikeuskirjan määräyksiä, nimittäin 16 artiklaa, 17 artiklan 1 kohtaa, 21 artiklan 1 kohtaa, 45 artiklan 1 kohtaa, 48 artiklan 1 kohtaa ja 52 artiklan 1 kohtaa, sekä EU-sopimuksen määräyksiä, nimittäin 2 artiklaa, 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa ja 5 artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa.

—

Unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt väärin harkintavaltaansa, kun se on hylännyt kanteen ja tällä tavoin pysyttänyt voimassa asetuksen säännökset, jotka johtavat käytännössä siviiliammunnan huomattavaan rajoittamiseen Euroopan unionin alueella, vaikka komissio ei ole aikaisemmin voinut kieltää aseiden yksityisomistusta. Tältä osin asetus (EU) N:o 2021/57 ei ole lyijyhaulien käytön yleinen rajoitus eikä sillä tämän vuoksi saavuteta niitä tavoitteita, joiden vuoksi se annettiin, vaan sillä ainoastaan rajoitetaan siviiliammuntaa tavalla, joka on suhteeton asetuksen tosiasiallisiin hyötyihin nähden.