–

”Citadeles nekustamie īpašumi” SIA, edustajanaan S. Bokta-Strautmane, advokāte,

–

Valsts ieņēmumu dienests, edustajanaan I. Jaunzeme, ģenerāldirektore,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään G. Goddin, I. Rubene ja G. von Rintelen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20.5.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (EUVL 2015, L 141, s. 73), sellaisena kuin se on muutettuna 30.5.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/843 (EUVL 2018, L 156, s. 43) (jäljempänä direktiivi 2015/849), 3 artiklan 7 alakohdan c alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat ”Citadeles nekustamie īpašumi” SIA (jäljempänä Citadele) ja Valsts ieņēmumu dienests (kansallinen verohallinto, Latvia) (jäljempänä VID) ja joka koskee Citadelelle rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäisemistä koskevien kansallisten säännösten rikkomisesta määrättyä sakkoa.

3

Direktiivin 2015/849 johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Laittoman rahan virrat voivat vahingoittaa rahoitusalan eheyttä, vakautta ja mainetta sekä uhata [Euroopan] unionin sisämarkkinoita ja kansainvälistä kehitystä. Rahanpesu, terrorismin rahoitus ja järjestäytynyt rikollisuus ovat edelleen huomattavia ongelmia, joihin olisi puututtava unionin tasolla. Sen lisäksi, että rikosoikeudellista lähestymistapaa kehitetään unionin tasolla edelleen, rahoitusjärjestelmää käyttäen toteutettavan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen kohdennettu ja oikeasuhteinen ennaltaehkäisy on välttämätöntä ja voi tuottaa täydentäviä tuloksia.”

4

Saman direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä pyritään estämään unionin rahoitusjärjestelmän käyttö rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen.”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan seuraaviin ilmoitusvelvollisiin:

– –

– –

7.   Kun jäsenvaltiot arvioivat rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riskiä tätä artiklaa sovellettaessa, niiden on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkeen taloudelliseen toimintaan, joka on luonteeltaan sellaista, että sen käyttöä tai väärinkäyttöä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen pidetään erityisen todennäköisenä.

– –”

6

Direktiivin 2015/849 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –”

7

Kyseisen direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on riskiperusteisen lähestymistavan mukaisesti varmistettava, että tämä direktiivi ulotetaan kokonaan tai osittain koskemaan sellaisia ammatteja ja yrityksiä, joissa ei ole kyse 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista ilmoitusvelvollisista mutta joissa harjoitettava toiminta on erityisesti omiaan käytettäväksi rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen.

2.   Jos jäsenvaltio ulottaa tämän direktiivin koskemaan muita kuin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ammatteja tai yrityksiä, sen on ilmoitettava tästä [Euroopan] komissiolle.”

8

Mainitun direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämiseksi antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalalla tiukempia säännöksiä unionin oikeuden rajoissa.”

9

Tietyistä yhtiöoikeuden osa-alueista 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/1132 (EUVL 2017, L 169, s. 46) 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Joko yhtiöjärjestyksestä, perustamiskirjasta tai erillisestä asiakirjasta, joka julkaistaan noudattaen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyä 16 artiklan mukaista menettelyä, on käytävä ilmi ainakin seuraavat tiedot:

– –”

10

Rahanpesun sekä terrorismin ja proliferaation rahoittamisen estämisestä 17.7.2008 annettua lakia (Noziedzīgi iegūtu līdzekļu legalizācijas un terorisma un proliferācijas finansēšanas novēršanas likums) (Latvijas Vēstnesis, 2008, nro 116) muutettiin muun muassa direktiivin 2015/849 panemiseksi täytäntöön Latvian oikeusjärjestyksessä.

11

Tämän lain, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä rahanpesulaki), 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan:

– –

– –

– –”

12

Rahanpesulain 3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia ovat henkilöt, jotka harjoittavat seuraavaa liike- tai ammattitoimintaa:

– –

– –”

13

Citadele on kaupallinen yhtiö, jonka toiminta käsittää muun muassa omien kiinteistöjen oston ja myynnin sekä kyseisten kiinteistöjen vuokrauksen ja hallinnoinnin. VID:n toimivaltainen yksikkö teki Citadelessä rahanpesun estämiseen liittyvän tarkastuksen syyskuun 2021 ja helmikuun 2022 välisenä aikana.

14

Kyseinen yksikkö totesi tarkastuskertomuksessaan, että koska Citadeles oli antanut omistamassaan kiinteistössä sijaitsevia tiloja vuokralle tekemällä vuokrasopimuksia sellaisten oikeushenkilöiden ja oikeudellisten järjestelyjen kanssa, jotka olivat rekisteröineet tässä kiinteistössä sijaitsevat tilat kotipaikakseen, sen olisi katsottava harjoittavan rahanpesulain 1 §:n 1 momentin 10 kohdassa tarkoitettua ”oikeudellisten järjestelyjen tai oikeushenkilöiden perustamiseen ja toimintaan liittyvien palvelujen tarjoajan” toimintaa. Citadele ei kuitenkaan ollut ilmoittanut tästä toiminnasta VID:lle eikä näin ollen noudattanut kyseisestä laista johtuvia velvoitteita.

15

Näin ollen VID:n toimivaltainen yksikkö määräsi 28.3.2022 tekemällään päätöksellä Citadelelle 1000 euron suuruisen sakon.

16

Citadele valitti tästä päätöksestä VID:n pääjohtajalle, joka vahvisti sen 15.6.2022 tekemällään päätöksellä.

17

VID:n pääjohtajan päätös perustui siihen, että Citadelen liiketoiminta oli oikeudellisten järjestelyjen tai oikeushenkilön perustamiseen ja toimintaan liittyvien palvelujen tarjoamista, koska kyseinen yhtiö antoi kyseisissä vuokrasopimuksissa vuokralaisille luvan rekisteröidä sääntömääräisen kotipaikkansa vuokralle annettuihin tiloihin. Sitä oli näin ollen pidettävä rahanpesulain 3 §:ssä tarkoitettuna ilmoitusvelvollisena.

18

Citadele nosti 15.7.2022 päivätyllä kannekirjelmällä administratīvā rajona tiesassa (alueellinen hallintotuomioistuin, Latvia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen 15.6.2022 tehdyn päätöksen kumoamiseksi sillä perusteella, ettei se ole ilmoitusvelvollinen eikä sen näin ollen tarvitse noudattaa tähän luokitteluun liittyviä lakisääteisiä vaatimuksia.

19

Tarkemmin sanottuna kyseinen yhtiö väittää, että se vastaa toimintansa yhteydessä omistamiensa kiinteistöjen hallinnoinnista ja vuokrauksesta tarjoamatta vuokralaisille muita palveluja. Pääasiassa kyseessä olevissa vuokrasopimuksissa määrätään ainoastaan vuokralaisten oikeuksiin kuuluvasta mahdollisuudesta rekisteröidä sääntömääräinen kotipaikkansa vuokrattuihin kiinteistöihin, eikä sovittu vuokra riipu siitä, onko vuokralainen rekisteröinyt sinne sääntömääräisen kotipaikkansa vai ei.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että rahanpesulain 1 §:n 1 momentin 10 kohdassa olevan käsitteen ”oikeudellisten järjestelyjen tai oikeushenkilöiden perustamiseen ja toimintaan liittyvien palvelujen tarjoaja” määritelmä vastaa direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdassa olevaa käsitettä ”trusti- tai yrityspalvelujen tarjoaja”.

21

Tässä säännöksessä tai missään muussakaan direktiivin 2015/849 säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä, onko käsitettä ”trusti- tai yrityspalvelut” tulkittava siten, että kyse on erillisestä palvelusta, joka ei perustu liiketoimeen, joka muodostuu oman kiinteistön vuokraamisesta, tai joka ei liity tällaiseen liiketoimeen.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epäileväinen sen suhteen, voidaanko kiinteistön vuokranantajaa pitää direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdassa tarkoitettuna yrityspalvelujen tarjoajana.

23

Kyseinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että voidakseen tulla merkityksi kaupparekisteriin oikeushenkilön tai oikeudellisen järjestelyn on kansallisen oikeuden mukaan ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle sääntömääräinen kotipaikkansa, joka on useimmissa tapauksissa myös liiketoiminnan harjoittamispaikka. Se lisää, että vaikka 31.7.2021 saakka kotipaikan ilmoittaminen vuokrattuun tilaan edellytti omistajan suostumuksen osoittamista, tällaista suostumusta ei enää 1.8.2021 alkaen ole edellytetty. Koska pääasiassa kyseessä olevat vuokrasopimukset oli tehty ennen kyseistä päivämäärää, Citadelen näissä sopimuksissa antamaa suostumusta voidaan pitää pelkästään suostumuksena, joka on annettu kansallisessa oikeudessa säädettyjen vaatimusten täyttämiseksi, eikä erillisenä palveluna.

24

Lisäksi direktiiviä 2015/849 sovelletaan sen mukaan kiinteistöjä koskevien liiketoimien osalta notaareihin ja muihin itsenäisten lakimiesammattien harjoittajiin sekä kiinteistönvälittäjiin. Sitä vastoin yrityspalvelujen tarjoajia pidetään kyseisen direktiivin nojalla erillisinä yksikköinä, joilla ei ole yhteyttä näihin liiketoimiin.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa kuitenkin, että direktiivin 2015/849 2 artiklan 7 kohdassa säädetään, että kun jäsenvaltiot arvioivat rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riskiä tätä artiklaa sovellettaessa, niiden on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkeen taloudelliseen toimintaan, joka on luonteeltaan sellaista, että sen käyttöä tai väärinkäyttöä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen pidetään erityisen todennäköisenä.

26

Koska jäsenvaltio voi siten ymmärtää laajasti kyseisten henkilöiden harjoittaman toiminnan, joka voi johtaa laittoman tavoitteen toteuttamiseen, kyseinen tuomioistuin katsoo, että on myös mahdollista, että kiinteistön vuokranantajaa on pidettävä trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajana silloin, kun se vuokraa sille kuuluvaa kiinteistöä vuokralaiselle, joka rekisteröi sinne sääntömääräisen kotipaikkansa ja harjoittaa siellä liiketoimintaa, jotta voidaan vähentää viimeksi mainitun mahdollisuuksia osallistua rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen.

27

Lopuksi herää myös kysymys siitä, onko jokaista, joka vuokraa omaa kiinteistöään, pidettävä direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdassa tarkoitettuna trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajana, mukaan lukien luonnolliset henkilöt, mikä merkitsisi sitä, että heihin olisi sovellettava samoja vaatimuksia kuin oikeushenkilöön tai oikeudelliseen järjestelyyn.

28

Tässä tilanteessa administratīvā rajona tiesa on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”trusti- tai yrityspalvelujen tarjoaja” soveltamisalaan kuuluu sellaisen kiinteistön omistajana oleva vuokranantaja, johon vuokralainen rekisteröi tämän suostumuksella sääntömääräisen kotipaikkansa ja jossa se suorittaa liiketoimia.

30

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 17.11.2022, Rodl & Partner, C‑562/20, EU:C:2022:883, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Direktiivin 2015/849 pääkohteena on, kuten sen otsikosta ja 1 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, sen estäminen, että rahoitusjärjestelmää käytetään rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen (tuomio 17.11.2022, Rodl & Partner, C‑562/20, EU:C:2022:883, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Tarkemmin sanoen direktiivin 2015/849 säännöksillä, jotka ovat luonteeltaan ennaltaehkäiseviä, pyritään vahvistamaan riskiperusteisen lähestymistavan mukaisesti ennaltaehkäisevien ja varoittavien säännösten kokonaisuus rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen tehokkaaksi torjumiseksi, jotta vältetään – kuten kyseisen direktiivin johdanto‑osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee – se, että laittoman rahan virrat voisivat vahingoittaa unionin rahoitusalan eheyttä, vakautta ja mainetta sekä uhata sisämarkkinoita ja kansainvälistä kehitystä (tuomio 17.11.2022, Rodl & Partner, C‑562/20, EU:C:2022:883, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Tältä osin direktiivin 2015/849 2 artiklassa luetellaan yksiköt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan siksi, että ne osallistuvat tietyn luonteeltaan rahoitustoimintaan liittyvän liiketoimen suorittamiseen tai liiketoiminnan harjoittamiseen.

34

Kyseistä direktiiviä sovelletaan siten sen 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan c alakohdan mukaan muun muassa trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajiin, joihin ei jo sovelleta kyseisen 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan a tai b alakohtaa.

35

Direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohdan mukaan tässä direktiivissä tarkoitetaan ”trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajalla” kotipaikan, yritys- tai postiosoitteen taikka hallinnollisen osoitteen ja muiden tähän liittyvien palvelujen tarjoaminen yhtiölle, henkilöyhtiölle tai muulle oikeushenkilölle taikka oikeudelliselle järjestelylle tarjoavaa henkilöä, ja näitä palveluja on tarjottava liiketoimintana ja kolmansille osapuolille.

36

Tältä osin on todettava, että direktiiviin 2015/849 ei sisälly minkäänlaista määritelmää palvelusta, joka muodostuu tässä säännöksessä tarkoitetun kotipaikan, yritys- tai postiosoitteen tai hallinnollisen osoitteen tarjoamisesta.

37

Sääntömääräisen kotipaikan käsitteellä tarkoitetaan yleensä oikeushenkilön kotipaikkaa, sellaisena kuin se on määritelty sen yhtiöjärjestyksessä tai muussa vastaavassa asiakirjassa. Oikeushenkilön perustaminen edellyttää yleisesti tällaisen sääntömääräisen kotipaikan vahvistamista, kuten direktiivin 2017/1132 4 artiklan a alakohdassa mainitaan esimerkinomaisesti kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvien oikeushenkilöiden osalta. Kyseisen säännöksen mukaan yhtiön sääntömääräisen kotipaikan on käytävä ilmi joko sen yhtiöjärjestyksestä, perustamiskirjasta tai erillisestä asiakirjasta, joka julkaistaan.

38

Lisäksi siltä osin kuin sääntömääräisen kotipaikan vahvistaminen edellyttää paitsi paikkakunnan, myös täsmällisen osoitteen ilmoittamista, kuten nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavassa Latvian lainsäädännössä näyttää olevan, näin ilmoitettu sääntömääräinen kotipaikka on, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 36 kohdassa, yritys-, posti- tai hallinnollisen osoitteen kaltainen yhteystietopiste ammatillisia ja hallinnollisia tarkoituksia varten, ja sitä voidaan käyttää erityisesti kirjeiden toimittamiseksi.

39

Palvelu, joka muodostuu direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohdassa tarkoitetun kotipaikan, yritys- tai postiosoitteen taikka hallinnollisen osoitteen tarjoamisesta, merkitsee siis, kuten julkisasiamies on myös todennut ratkaisuehdotuksensa 37 ja 38 kohdassa, tällaisten yhteystietopisteen käyttöön antamista, joka eroaa palvelusta, joka muodostuu pelkästä kiinteistön vuokrauksesta.

40

Yhtäältä nimittäin kiinteistön vuokrauksen kohde rajoittuu lähtökohtaisesti sitoumukseen antaa kyseinen kiinteistö käyttöön vuokraa vastaan. Toisaalta sellaisen palvelun käyttäminen, joka muodostuu kotipaikan tai yritys- tai postiosoitteen taikka hallinnollisen osoitteen tarjoamisesta, ei millään tavoin edellytä kiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen tekemistä, vaan se edellyttää yleensä täydentävien palvelujen tarjoamista, kuten hallinnollisten asiakirjojen lähettämistä.

41

Rinnastuskonjunktion ”ja” käyttäminen direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohdan sanamuodossa, jossa viitataan muiden tähän liittyvien palvelujen tarjoamiseen, vahvistaa tulkinnan, jonka mukaan pelkkä kiinteistön käyttöön antaminen, vaikka sitä käytettäisiinkin kotipaikkana, yritys- tai postiosoitteena tai hallinnollisena osoitteena, ei riitä vuokranantajan luokittelemiseksi tässä säännöksessä tarkoitetuksi trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajaksi.

42

Lisäksi pelkästään sitä seikkaa, että vuokranantaja hyväksyy vuokrasopimuksessa sen, että vuokralainen voi rekisteröidä sääntömääräisen kotipaikkansa kyseiseen kiinteistöön, ei voida pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna tähän liittyvänä palveluna.

43

Kuten komissio on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, kiinteistön vuokrasopimuksen yhteydessä oikeus käyttää tämän kiinteistön osoitetta sääntömääräisenä kotipaikkana on vain pääsuoritukseen liittyvä liitännäisoikeus. Sama koskee oikeutta käyttää tätä osoitetta yritys- tai postiosoitteena taikka hallinnollisena osoitteena. Toisaalta se, että vuokrasopimukseen sisällytetään ehto, joka ilmaisee vuokranantajan suostumuksen siihen, että kyseistä omaisuutta käytetään tähän erityiseen tarkoitukseen, voi selittyä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – lakisääteisellä velvoitteella, jonka mukaan tällainen suostumus on osoitettava annetuksi.

44

Direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohdan asiayhteydestä on todettava, että – kuten tämän tuomion 34 kohdassa on todettu – kyseistä direktiiviä sovelletaan muun muassa sen 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan c alakohdan mukaan trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajiin ilmoitusvelvollisina.

45

Kuten direktiivin 2015/849 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan b alakohdan i alakohdasta ja d alakohdasta ilmenee, ilmoitusvelvollisiin kuuluvat myös notaarit ja muut itsenäiset lakimiesammattien harjoittajat, jos nämä toimivat asiakkaansa puolesta tai lukuun taloudelliseen toimintaan tai kiinteään omaisuuteen liittyvissä liiketoimissa taikka osallistuvat asiakkaansa puolesta kiinteän omaisuuden tai liiketoimintayksiköiden ostamista ja myymistä koskevien liiketoimien suunnitteluun tai suorittamiseen, sekä kiinteistönvälittäjät myös silloin, jos ne toimivat edustajina kiinteistön vuokrauksessa.

46

Erona viimeksi mainittuihin ilmoitusvelvollisiin direktiivissä 2015/849 ei yhdistetä kiinteää omaisuutta koskevia liiketoimia trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajiin. Unionin lainsäätäjä ei myöskään ole sisällyttänyt yleisesti tai edes tietyin edellytyksin kiinteistön vuokralleantajia kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin ilmoitusvelvollisiin.

47

Myöskään muut trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajien tarjoamat palvelut, jotka luetellaan kyseisen direktiivin 3 artiklan 7 alakohdan a–e alakohdassa, eivät liity kiinteistöjä koskeviin liiketoimiin.

48

On kuitenkin lisättävä, että direktiivillä 2015/849 toteutetaan ainoastaan vähimmäistason yhdenmukaistaminen, sillä sen 5 artiklassa annetaan jäsenvaltioille oikeus antaa tai pitää voimassa tiukempia säännöksiä, kun näillä säännöksillä pyritään vahvistamaan rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä, unionin oikeuden rajoissa (tuomio 17.11.2022, Rodl & Partner, C‑562/20, EU:C:2022:883, 46 kohta).

49

Lisäksi direktiivin 2015/849 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tehtävänä on riskiperusteisen lähestymistavan mukaisesti varmistaa, että kyseinen direktiivi ulotetaan kokonaan tai osittain koskemaan sellaisia ammatteja ja yrityksiä, joissa ei ole kyse 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista ilmoitusvelvollisista mutta joissa harjoitettava toiminta on erityisesti omiaan käytettäväksi rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen. Direktiivin 2015/849 4 artiklan 2 kohdassa säädetään tässä yhteydessä, että jos jäsenvaltio ulottaa kyseisen direktiivin koskemaan muita kuin sen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ammatteja tai yrityksiä, sen on ilmoitettava tästä komissiolle.

50

Kun nyt käsiteltävässä asiassa otetaan huomioon unionin tuomioistuimen käytettävissä olevat tiedot, vaikuttaa siltä, että kun kyse on sellaisten kiinteistöjen vuokralleantajista, joihin vuokralaiset rekisteröivät näiden suostumuksella sääntömääräisen kotipaikkansa ja joissa vuokralaiset suorittavat liiketoimia, Latvian lainsäätäjä ei ole antanut direktiivin 2015/849 5 artiklassa tarkoitettuja tiukempia säännöksiä eikä laajentanut kyseisen direktiivin soveltamisalaa sen 4 artiklan 1 kohdan perusteella. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on tarkistaa, pitääkö tämä todellakin paikkansa.

51

Edellä todettujen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2015/849 3 artiklan 7 alakohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että sellaisen kiinteistön omistajana oleva vuokralleantaja, johon vuokralainen rekisteröi vuokralleantajan suostumuksella sääntömääräisen kotipaikkansa ja jossa vuokralainen suorittaa liiketoimia, ei pelkästään tällä perusteella kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajan käsitteeseen.

52

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toista kysymystä ei ole tarpeen tutkia.

53

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta 20.5.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849, sellaisena kuin se on muutettuna 30.5.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/843, 3 artiklan 7 alakohdan c alakohtaa

on tulkittava siten, että

sellaisen kiinteistön omistajana oleva vuokralleantaja, johon vuokralainen rekisteröi vuokralleantajan suostumuksella sääntömääräisen kotipaikkansa ja jossa vuokralainen suorittaa liiketoimia, ei pelkästään tällä perusteella kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun trusti- tai yrityspalvelujen tarjoajan käsitteeseen.