–

XXX, edustajanaan D. Andrien, avocat,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs, C. Pochet ja M. Van Regemorter, avustajinaan E. Derriks ja K. de Haes, avocats,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Očková ja J. Vláčil,

–

Liettuan hallitus, asiamiehenään E. Kurelaitytė,

–

Luxemburgin hallitus, asiamiehinään A. Germeaux ja T. Schell,

–

Unkarin hallitus, asiamiehenään M. Z. Fehér,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehenään E. M. M. Besselink,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja A. Katsimerou,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tutkimusta, opiskelua, harjoittelua, vapaaehtoistyötä, oppilasvaihto-ohjelmaa tai koulutushanketta ja au pairina työskentelyä varten tapahtuvan kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä 11.5.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/801 (EUVL 2016, L 132, s. 21), erityisesti sen 3 artiklan 3 alakohdan, 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan ja 34 artiklan 5 kohdan, sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain XXX ja Belgian valtio, jota edustaa turvapaikka- ja maahanmuuttoasioista vastaava valtiosihteeri, ja jossa on kyse siitä, että Belgian valtio on evännyt kyseiseltä henkilöltä oleskeluluvan, jota tämä on hakenut opintoja varten Belgiassa.

3

Direktiivin 2016/801 johdanto-osan 2, 3, 14, 41 ja 60 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

4

Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –”

5

Direktiivin 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Periaatteet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kolmannen maan kansalaisen maahanpääsyn salliminen tämän direktiivin mukaisesti edellyttää sellaisten asiakirjatodisteiden tarkistamista, joilla osoitetaan, että kolmannen maan kansalainen täyttää:

2.   Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija esittää 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjatodisteet kyseisen jäsenvaltion virallisella kielellä tai millä tahansa kyseisen jäsenvaltion määrittämällä unionin virallisella kielellä.

3.   Kun kaikki yleiset ja asiaan kuuluvat erityiset maahanpääsyn edellytykset täyttyvät, kolmannen maan kansalaiset ovat oikeutettuja lupaan.

Jos jäsenvaltio myöntää oleskelulupia ainoastaan alueellaan ja kaikki tässä direktiivissä säädetyt maahanpääsyn edellytykset täyttyvät, kyseisen jäsenvaltion on myönnettävä kolmannen maan kansalaiselle vaadittu viisumi.”

6

Direktiivin 2016/801 7 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset edellytykset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kolmannen maan kansalaisen tämän direktiivin mukaisen maahanpääsyn osalta hakijan on:

7

Kyseisen direktiivin 11 artiklan, jonka otsikko on ”Opiskelijoita koskevat erityisedellytykset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun kolmannen maan kansalainen hakee maahanpääsyä opiskelua varten, sovelletaan 7 artiklassa säädettyjä yleisiä edellytyksiä, minkä lisäksi hakijan on osoitettava, että

8

Direktiivin 20 artiklan, jonka otsikko on ”Hylkäysperusteet”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on hylättävä hakemus, jos:

2.   Jäsenvaltiot voivat hylätä hakemuksen, jos:

– –

9

Direktiivin 2016/801 21 artiklan, jonka otsikko on ”Luvan peruuttamisen tai uusimatta jättämisen perusteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on peruutettava lupa tai tarvittaessa jätettävä se uusimatta, jos:

– –

10

Direktiivin 24 artiklassa, jonka otsikko on ”Opiskelijoiden taloudellinen toiminta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Opiskelijoille on annettava opiskeluun käyttämänsä ajan ulkopuolella oikeus toimia palkattuina työntekijöinä ja heille voidaan antaa oikeus harjoittaa taloudellista toimintaa itsenäisinä ammatinharjoittajina noudattaen asianomaiseen toimintaan asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettavia sääntöjä ja edellytyksiä, ottaen huomioon 3 kohdassa säädetyt rajoitukset.

2.   Jäsenvaltiot myöntävät tarvittaessa opiskelijoille ja/tai työnantajille edeltäkäsin luvan kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

3.   Kukin jäsenvaltio vahvistaa tällaisen toiminnan harjoittamiseen sallitun enimmäisajan joko tunteina viikossa taikka päivinä tai kuukausina vuodessa. Enimmäisajan on oltava vähintään 15 tuntia viikossa tai vastaava määrä päiviä tai kuukausia vuodessa. Asianomaisen jäsenvaltion työmarkkinoilla vallitseva tilanne voidaan ottaa huomioon.”

11

Direktiivin 34 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettelylliset takeet ja avoimuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä päätös lupaa koskevasta hakemuksesta tai sen uusimisesta ja annettava päätös kirjallisena tiedoksi hakijalle kansallisen lainsäädännön mukaisten tiedoksiantomenettelyjen mukaisesti mahdollisimman pian ja viimeistään 90 päivän kuluttua päivästä, jona täydellinen hakemus tehtiin.

2.   Poiketen siitä, mitä tämän artiklan 1 kohdassa säädetään, jos maahanpääsymenettely liittyy 9 artiklassa ja 15 artiklassa tarkoitettuun hyväksyttyyn vastaanottavaan yksikköön, päätös täydellisestä hakemuksesta on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja viimeistään 60 päivän kuluessa.

3.   Jos hakemuksen tueksi toimitetut tiedot tai asiakirjat ovat puutteelliset, toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava hakijalle kohtuullisen ajan kuluessa, mitä lisätietoja vaaditaan, ja asetettava niiden toimittamista varten kohtuullinen määräaika. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluminen keskeytyy, kunnes viranomaiset ovat saaneet vaaditut lisätiedot. Jos lisätietoja tai asiakirjoja ei ole toimitettu määräajassa, hakemus voidaan hylätä.

4.   Hakemuksen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä tai luvan uusimatta jättämistä koskevan päätöksen perustelut on annettava kirjallisesti hakijalle. Luvan peruuttamista koskevan päätöksen perustelut on annettava kirjallisesti kolmannen maan kansalaiselle. Luvan peruuttamista koskevan päätöksen perustelut voidaan antaa kirjallisesti myös vastaanottavalle yksikölle.

5.   Päätöksiin jättää tutkimatta tai hylätä lupaa koskeva hakemus, olla uusimatta lupaa tai peruuttaa lupa on voitava hakea muutosta oikeusteitse asianomaisessa jäsenvaltiossa kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Tiedoksiannon yhteydessä on ilmoitettava tuomioistuin tai hallintoviranomainen, jolta päätökseen voi hakea muutosta, ja ilmoitettava muutoksenhakua koskeva määräaika.”

12

Direktiivin 2016/801 35 artiklassa, jonka otsikko on ”Avoimuus ja tiedonsaanti”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on asetettava hakijoiden helposti saataville tiedot kaikista hakemusta varten tarvittavista asiakirjatodisteista sekä maahantulon ja oleskelun edellytyksistä, mukaan lukien tiedot tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kolmansien maiden kansalaisten ja tapauksen mukaan heidän perheenjäsentensä oikeuksista, velvollisuuksista ja menettelyllisistä takeista. Tähän on sisällytettävä tarpeen mukaan tiedot riittävistä kuukausittaisista varoista, mukaan lukien opiskelu- tai harjoittelukustannusten kattamiseen tarvittavat riittävät varat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kunkin tapauksen yksilöllistä tutkimista, sekä tiedot sovellettavista maksuista.

Kunkin jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on julkaistava luetteloita tämän direktiivin tarkoituksia varten hyväksytyistä vastaanottavista yksiköistä. Päivitetyt toisinnot näistä luetteloista on julkaistava mahdollisimman pian niihin tehtyjen mahdollisten muutosten jälkeen.”

13

Direktiivin 40 artiklassa, jonka otsikko on ”Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 23 päivänä toukokuuta 2018. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Niissä on myös mainittava, että voimassa olevissa laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä olevat viittaukset tällä direktiivillä kumottuihin direktiiveihin on katsottava viittauksiksi tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset ja maininnat tehdään.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.”

14

Ulkomaalaisten maahantulosta, oleskelusta, asettautumisesta ja maasta poistamisesta 15.12.1980 annetun lain (loi du 15 décembre 1980 sur l’accès au territoire, le séjour, l’établissement et l’éloignement des étrangers; Moniteur belge 31.12.1980, s. 14584), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä 15.12.1980 annettu laki), 58 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kun ulkomaalainen, joka haluaa suorittaa Belgiassa korkeakouluopintoja tai vuoden kestäviä korkea-asteen opintoihin valmentavia opintoja, esittää Belgian diplomaatti- tai konsuliedustustolle yli kolmen kuukauden oleskelulupaa Belgian kuningaskunnassa koskevan hakemuksen, lupa on myönnettävä, jos asianomaista henkilöä ei koske jokin 3 §:n 1 momentin 5–8 kohdassa tarkoitetuista tapauksista ja jos tämä toimittaa seuraavat asiakirjat:

– –”

15

Kyseisen lain 39/2 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Conseil [du contentieux des étrangers (ulkomaalaisasioita käsittelevä hallintotuomioistuin, Belgia)] ratkaisee tuomioilla muut kanteet, joissa vaaditaan toimen kumoamista joko olennaisten menettelymääräysten tai sellaisten menettelymääräysten rikkomisen perusteella, joiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa toimen pätemättömyyden, taikka lainvastaisuuden tai harkintavallan väärinkäytön perusteella.”

16

Pääasian valittaja, joka on kolmannen maan kansalainen, haki 6.8.2020 viisumia 15.12.1980 annetun lain 58 §:n nojalla opiskellakseen Belgiassa.

17

Koska tämä viisumi evättiin häneltä 18.9.2020 tehdyllä päätöksellä sillä perusteella, että hänen opintosuunnitelmansa epäjohdonmukaisuuksista ilmeni, ettei hänellä ollut todellista aikomusta opiskella Belgiassa, hän haki 28.9.2020 päätöksen kumoamista Conseil du contentieux des étrangers’lta, joka hylkäsi hänen vaatimuksensa 23.12.2020 antamallaan tuomiolla.

18

Conseil du contentieux des étrangers totesi tuomiossaan, että 15.12.1980 annetun lain 58 §:n mukaan oleskelulupahakemuksen esittää sellainen kolmannen maan kansalainen, joka ”haluaa suorittaa Belgiassa korkeakouluopintoja tai vuoden kestäviä korkea-asteen opintoihin valmentavia opintoja”. Se päätteli tästä, että mainitussa säännöksessä toimivaltaiset viranomaiset velvoitetaan selvittämään hakijan todellinen halu opiskella Belgiassa.

19

Conseil du contentieux des étrangers katsoi myös, että jos hakija ei aio opiskella, haetun viisumin epääminen oli mahdollista mainitun 58 §:n nojalla, vaikka direktiivin 2016/801 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa ei vielä ollut saatettu osaksi Belgian oikeusjärjestystä huolimatta direktiivin 40 artiklan 1 kohdassa säädetyn täytäntöönpanoajan päättymisestä, koska mainitussa 20 artiklan 2 kohdan f alakohdassa säädetty epäämismahdollisuus ilmeni myös kyseisestä 58 §:stä. Niinpä sen mielestä 58 §:n soveltaminen oli 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaista.

20

Pääasian valittaja teki 19.1.2021 jättämällään kirjelmällä kyseisestä tuomiosta kassaatiovalituksen Conseil d’État’han (ylin hallintotuomioistuin, Belgia) eli ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

21

Valituksessaan hän vetoaa ensinnäkin siihen, että Conseil du contentieux des étrangers katsoi virheellisesti, että 15.12.1980 annetun lain 58 §:n soveltaminen oli pääasiassa kyseessä olevissa olosuhteissa direktiivin 2016/801 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaista, vaikka tätä viimeksi mainittua säännöstä ei ollut saatettu osaksi Belgian oikeutta ja vaikka kansallisessa oikeudessa ei täsmennetä niitä vakavia ja objektiivisia perusteita, joilla voidaan osoittaa, että kolmannen maan kansalainen tulee maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee pääsyä Belgian alueelle.

22

Pääasian valittaja väittää myös, että direktiivin 3 artiklan 3 alakohdassa mainitun käsitteen ”opiskelija” määritelmän kannalta on ainoastaan sallittua varmistua siitä, että kolmannen maan kansalainen, joka on hakenut viisumia opiskelua varten, on hyväksytty korkeakouluun, mutta sen selvittäminen ei ole sallittua, haluaako hakija opiskella.

23

Belgian valtio sitä vastoin väittää, että kyseisessä 58 §:ssä annetaan toimivaltaisille viranomaisille oikeus selvittää hakijan opiskeluaikomus direktiivin johdanto-osan 41 perustelukappaleen mukaisesti ja tämän riippumatta direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan saattamisesta osaksi Belgian oikeutta, joten on mahdollista vaatia kaikki todisteet, jotka ovat tarpeen maahanpääsyhakemuksen johdonmukaisuuden arvioimiseksi.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että koska direktiivin 2016/801 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan nojalla on mahdollista hylätä tähän direktiiviin perustuva hakemus, jos osoittautuu, että kolmannen maan kansalainen haluaa tulla maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä, jäsenvaltioilla on välttämättä oikeus selvittää, aikooko kyseinen kansalainen todella opiskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Sen mielestä tätä on kuitenkin syytä tiedustella unionin tuomioistuimelta, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on asiasta epävarma ja koska se lausuu siitä viimeisenä oikeusasteena.

25

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä unionin tuomioistuimelta on kysyttävä myös sitä, edellyttääkö – kuten pääasian valittaja väittää – direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohdan soveltaminen oleskelulupahakemuksen hylkäämisen perustelemiseksi yhtäältä sitä, että kansallisessa säännöstössä säädetään nimenomaisesti, että hakemus voidaan hylätä, jos vastaanottavalla jäsenvaltiolla on todisteita tai vakavia ja objektiivisia perusteita, joilla se voi osoittaa kolmannen maan kansalaisen aikovan tulla maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä, ja toisaalta sitä, että kansallisessa säännöstössä täsmennetään, millaisilla todisteilla tai vakavilla ja objektiivisilla perusteilla voidaan todeta, että oleskeluaikomukseen on tällaisia muita syitä.

26

Pääasian valittaja väittää toiseksi, että Conseil du contentieux des étrangers’n harjoittamaa valvontaa, joka rajoittuu laillisuusvalvontaan, koskevissa menettelysäännöissä sivuutetaan unionin oikeuteen perustuvat vaatimukset. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa tämän osalta, että direktiivin 2016/801 34 artiklan 5 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus säätää, että oleskelulupahakemusten hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin on voitava hakea muutosta, ja katsoo, että tällaista muutoksenhakua koskevien menettelysääntöjen on oltava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia.

27

Se täsmentää, että Belgian oikeudessa, 15.12.1980 annetun lain 39/2 §:n 2 momentissa säädetty muutoksenhakukeino on kumoamiskanne ja että kyseessä on laillisuusvalvonta, jossa toimivaltaiselle tuomioistuimelle eli Conseil du contentieux des étrangers’lle ei anneta toimivaltaa päätösten muuttamiseen, minkä johdosta se ei voi korvata toimivaltaisten hallintoviranomaisten arviointia omalla arvionnillaan eikä myöskään tehdä uutta päätöstä hallintoviranomaisten tekemän päätöksen sijaan. On kuitenkin niin, että jos kyseinen päätös kumotaan, tuomion tuomiolauselmaan ja sen välttämättömänä tukena oleviin perusteisiin liittyvä oikeusvoima sitoo kyseisiä viranomaisia.

28

Pääasian valittajan mielestä päätösten muuttamista koskevan toimivallan puuttuminen Conseil du contentieux des étrangers’lta on vastoin direktiivin 2016/801 34 artiklan 5 kohdasta, tehokkuusperiaatteesta ja perusoikeuskirjan 47 artiklasta johtuvia vaatimuksia, joten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi tiedustella asiaa unionin tuomioistuimelta.

29

Tässä tilanteessa Conseil d’État on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

30

Aluksi on todettava, että niin ennakkoratkaisupyynnöstä kuin unionin tuomioistuimelle esitetyistä huomautuksistakin ilmenee, että direktiivin 2016/801 20 artiklan 2 kohdan f alakohta, jonka mukaan asianomainen jäsenvaltio voi hylätä hakemuksen, jos sillä on todisteita tai vakavia ja objektiivisia perusteita, joilla se voi osoittaa, että kolmannen maan kansalainen tulee maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä, on saatettu nimenomaisesti osaksi Belgian oikeutta vasta pääasiassa kyseessä olevien tosiseikkojen jälkeen.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin toteaa, että Conseil du contentieux des étrangers katsoi 23.12.2020 antamassaan tuomiossa, että toimivaltaisilla viranomaisilla on mainitun säännöksen täytäntöönpanon puuttuessakin mahdollisuus unionin oikeuden mukaisesti hylätä hakemus viisumista opintoihin Belgiassa, jos hakijan todellisena aikomuksena ei ole opiskella.

32

Lisäksi Belgian hallitus vahvisti unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa, että kyseisen direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa ei ollut vielä nimenomaisesti saatettu osaksi kansallista oikeutta pääasiassa kyseessä olevan oikeusriidan kannalta merkityksellisenä ajanjaksona, mutta täsmensi jatkona kirjallisille huomautuksilleen, joissa se väittää, että toimivaltaisilla viranomaisilla on kyseisen säännöksen täytäntöönpanosta riippumatta oikeus selvittää viisumia hakeneen kolmannen maan kansalaisen aikomus opiskella, että pääasiassa kyseessä oleva oikeusriita ei koske tällaista täytäntöönpanoa vaan opiskelijan käsitettä, sellaisena kuin se määritellään mainitun direktiivin 3 artiklan 3 alakohdassa.

33

Niinpä on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella ensimmäisellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiiviä 2016/801 erityisesti sen 3 artiklan 3 alakohta huomioon ottaen tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio, joka ei ole pannut täytäntöön kyseisen direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa, hylkää alueelleen pääsystä opiskelua varten tehdyn hakemuksen sillä perusteella, että kolmannen maan kansalainen on tehnyt tämän hakemuksen ilman todellista aikomusta opiskella kyseisen jäsenvaltion alueella.

34

Mainitun direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan kolmannen maan kansalaisella, joka on tehnyt tällaisen hakemuksen, on oikeus lupaan oleskella asianomaisen jäsenvaltion alueella, jos hän täyttää direktiivin 2016/801 7 artiklassa vahvistetut yleiset edellytykset ja tehdyn hakemuksen lajin mukaan sovellettavat erityisedellytykset, tässä tapauksessa ne, joista säädetään kyseisen direktiivin 11 artiklassa opiskelua varten tehtäviä maahanpääsyhakemuksia varten.

35

Tästä seuraa, että kyseisen 5 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä oleskelulupa opiskelua varten hakijalle, joka on täyttänyt mainitun direktiivin 7 ja 11 artiklassa asetetut vaatimukset (ks. analogisesti tuomio 10.9.2014, Ben Alaya,C‑491/13, EU:C:2014:2187, 31 kohta).

36

Yhdessäkään näistä vaatimuksista ei kuitenkaan viitata nimenomaisesti todelliseen aikomukseen opiskella asianomaisen jäsenvaltion alueella.

37

Unionin oikeuden yleisen periaatteen mukaan yksityiset eivät kuitenkaan saa vedota unionin oikeuteen vilpillisesti tai käyttää sitä väärin (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Tästä seuraa, että jäsenvaltion on evättävä unionin oikeuden säännöksiin perustuva etu silloin, kun näihin säännöksiin ei vedota niiden tavoitteiden toteuttamiseksi vaan unionin oikeuden mukaisen edun saamiseksi silloin, kun tämän edun saamisen edellytykset täyttyvät vain muodollisesti (tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 98 kohta).

39

Väärinkäytön kieltoa koskevaa yleistä periaatetta on siis sovellettava henkilöön, joka vetoaa unionin oikeuden sääntöjen tarkoituksen kanssa ristiriidassa olevalla tavalla tiettyihin sen sääntöihin, joissa säädetään jostakin edusta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 102 kohta).

40

On vielä täsmennettävä, että koska väärinkäyttö tai petos ei voi olla unionin oikeusjärjestyksessä säädetyn oikeuden perustana, direktiiviin – tässä tapauksessa direktiiviin 2016/801 – perustuvan etuuden epääminen ei merkitse velvollisuuden asettamista asianomaiselle yksityiselle kyseisen direktiivin perusteella vaan se on ainoastaan seuraus toteamuksesta, jonka mukaan haetun etuuden saamiselle mainitussa direktiivissä kyseisen oikeuden osalta asetetut objektiiviset edellytykset täyttyvät vain muodollisesti (ks. analogisesti tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 119 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

On siis niin, että vaikka direktiivin 2016/801 20 artiklan 2 kohdan f alakohdassa säädetään, että asianomainen jäsenvaltio voi hylätä mainittuun direktiiviin perustuvan maahanpääsyhakemuksen, jos sillä on todisteita tai vakavia ja objektiivisia perusteita, joilla se voi osoittaa, että kolmannen maan kansalainen tulee maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä, kyseistä säännöstä ei voida tulkita siten, että siinä estettäisiin väärinkäytön kieltoa koskevan unionin oikeuden yleisen periaatteen soveltaminen, koska mainitun periaatteen soveltaminen ei edellytä kansallisen oikeusjärjestyksen osaksi saattamista siten kuin kyseisen direktiivin säännösten soveltaminen edellyttää (ks. analogisesti tuomio 26.2.2019, N Luxembourg 1 ym., C‑115/16, C‑118/16, C‑119/16 ja C‑299/16, EU:C:2019:134, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Direktiivin 2016/801 johdanto-osan 41 perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että jos maahanpääsyä koskevan hakemuksen perusteista on epäilyksiä, jäsenvaltioiden olisi voitava tehdä asiankuuluvia tarkastuksia tai vaatia todisteita, jotta voidaan muun muassa torjua tässä direktiivissä säädetyn menettelyn väärinkäyttöä.

43

Näistä seikoista seuraa, että kansallisten viranomaisten ja tuomioistuinten asiana on evätä kyseisessä direktiivissä säädetyt oikeudet silloin, kun niihin vedotaan vilpillisesti tai niitä käytetään väärin, ja asia on näin, vaikka asianomainen jäsenvaltio ei olisikaan pannut kyseistä 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa täytäntöön.

44

Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että väärinkäytön näyttäminen toteen edellyttää yhtäältä sellaista objektiivisten olosuhteiden kokonaisuutta, josta ilmenee, että vaikka unionin säännöstössä vahvistettuja edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, säännöstöllä tavoiteltua päämäärää ei ole saavutettu, ja toisaalta sellaista subjektiivista osatekijää, joka koskee tahtoa saada unionin säännöstöstä johtuva etu toteuttamalla keinotekoisesti edellytykset tämän edun saamiseksi (tuomio 14.1.2021, The International Protection Appeals Tribunal ym., C‑322/19 ja C‑385/19, EU:C:2021:11, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Nyt käsiteltävässä asiassa on huomattava direktiivin 2016/801 tavoitteesta, että direktiivin johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan, että unionin ulkopuolelta saadaan maahanmuuton kautta erittäin osaavia ihmisiä, ja erityisesti opiskelijoiden ja tutkijoiden kysyntä on kasvussa, ja sen 14 perustelukappalessa puolestaan todetaan, että jotta koko Euroopan asemaa opintojen ja harjoittelun maailmanluokan osaamiskeskuksena voitaisiin edistää, kyseisellä direktiivillä pyritään parantamaan ja yksinkertaistamaan niiden henkilöiden maahantulon ja oleskelun edellytyksiä, jotka haluavat tulla unioniin näitä tarkoituksia varten.

46

Tässä mielessä kyseisellä direktiivillä on erityisesti tarkoitus – kuten sen 3 artiklan 3 alakohdasta ja 11 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenee – antaa kolmansien maiden kansalaisille lupa oleskella jäsenvaltion alueella silloin, kun heidät on hyväksytty asianomaisen jäsenvaltion korkeakouluun, osallistuakseen siellä päätoimisesti kokopäiväiseen opinto-ohjelmaan, joka johtaa kyseisen jäsenvaltion tunnustamaan korkeakoulututkintoon.

47

On siis niin, että kun kyseessä on maahanpääsyhakemus opiskelua varten, väärinkäytön toteaminen edellyttää kaikkien käsiteltävään asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden valossa sen osoittamista, että huolimatta direktiivin 2016/801 7 artiklassa säädettyjen yleisten edellytysten ja 11 artiklassa säädettyjen erityisedellytysten muodollisesta noudattamisesta, joka oikeuttaa oleskelulupaan opiskelua varten, asianomainen kolmannen maan kansalainen on hakenut maahanpääsyä aikomatta todella osallistua päätoimisesti kokopäiväiseen opinto-ohjelmaan, joka johtaa kyseisen jäsenvaltion tunnustamaan korkeakoulututkintoon.

48

Olosuhteista, joiden perusteella voidaan osoittaa, että maahanpääsyhakemuksessa on kyseessä väärinkäyttö, on korostettava, että koska oleskelulupahakemuksen jättämispäivänä kolmannen maan kansalainen ei lähtökohtaisesti vielä ole aloittanut kyseisessä hakemuksessa yksilöityä opinto-ohjelmaa eikä hänellä siis ole voinut olla mahdollisuutta konkretisoida aikomustaan osallistua päätoimisesti kokopäiväiseen opinto-ohjelmaan, joka johtaa kyseisen jäsenvaltion tunnustamaan korkeakoulututkintoon, maahanpääsyhakemus voidaan hylätä vain, jos kyseinen väärinkäyttö ilmenee riittävän selvästi kaikista merkityksellisistä seikoista, jotka toimivaltaisilla viranomaisilla on käytettävissään kyseisen hakemuksen arvioimiseksi.

49

Unionin tuomioistuimella ei ole SEUT 267 artiklan yhteydessä toimivaltaa arvioida tosiseikkoja eikä soveltaa unionin oikeussääntöjä tiettyyn yksittäistapaukseen. Niinpä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava pääasian ratkaisemisen edellyttämät oikeudelliset luonnehdinnat. Unionin tuomioistuimen tehtävänä on sitä vastoin esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset tarpeelliset seikat, joilla sitä voidaan tässä arvioinnissa ohjata (tuomio 19.10.2023, Lufthansa CityLine, C‑660/20, EU:C:2023:789, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Tältä osin voidaan todeta yhtäältä, että direktiivin 2016/801 24 artiklasta ilmenee, ettei tämä direktiivi ole esteenä sille, että kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat hakeneet oleskelulupaa opiskelua varten, voisivat opiskeluun käyttämänsä ajan ulkopuolella ja kyseisessä säännöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä toimia palkattuina työntekijöinä tai harjoittaa taloudellista toimintaa itsenäisinä ammatinharjoittajina kyseisessä jäsenvaltiossa. Merkkinä väärinkäytöstä ei siis voida välttämättä pitää sitä, että kolmannen maan kansalainen, joka on hakenut maahanpääsyä opiskelua varten, aikoisi harjoittaa myös muuta toimintaa asianomaisen jäsenvaltion alueella, varsinkaan, jos tämä viimeksi mainittu toiminta ei haittaa kyseisen hakemuksen perusteena olevaa päätoimista opiskelua.

51

Sitä vastoin siinä tapauksessa, että hakija on sitoutunut harjoittamaan sellaista muun muassa ammatillista toimintaa, jonka suorittaminen näyttää olevan selvästi ristiriidassa sen kanssa, että hän osallistuu päätoimisesti kokopäiväiseen opinto-ohjelmaan, joka johtaa kyseisen jäsenvaltion tunnustamaan korkeakoulututkintoon, tällainen sitoumus voisi olla seikka, joka on omiaan herättämään epäilyksen maahanpääsyhakemuksen todellisista perusteista ja mahdollisesti kaikkien käsiteltävän asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden valossa merkki siitä, että kolmannen maan kansalainen aikoo tulla maahan muista kuin niistä syistä, joiden vuoksi hän hakee maahanpääsyä.

52

Toisaalta on niin, kuten tämän tuomion 42 kohdassa muistutettiin, että direktiivin 2016/801 johdanto-osan 41 perustelukappaleessa täsmennetään, että jos maahanpääsyä koskevan hakemuksen perusteista on epäilyksiä, jäsenvaltioiden on voitava tehdä asiaankuuluvia tarkastuksia tai vaatia todisteita, jotta voidaan arvioida tapauskohtaisesti muun muassa opintoja, joita kolmannen maan kansalainen aikoo suorittaa.

53

Hakijan opintosuunnitelman epäjohdonmukaisuudet voivat siis myös olla yksi väärinkäytön toteamiseen vaikuttavista objektiivisista olosuhteista sillä perusteella, että hakijan hakemuksella on todellisuudessa muita tarkoituksia kuin opiskelu, kunhan kyseiset epäjohdonmukaisuudet ovat luonteeltaan riittävän ilmeisiä ja niitä arvioidaan kaikkien käsiteltävään asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden valossa. Näin ollen uudelleensuuntautumisen kaltainen seikka, jota voidaan pitää tavanomaisena korkeakouluopintojen aikana, ei voi yksinään riittää osoittamaan, että opiskelua varten maahanpääsyä hakeneella kolmannen maan kansalaisella ei ole todellista aikomusta opiskella kyseisen jäsenvaltion alueella. Myöskään pelkästään se seikka, että suunnitellut opinnot eivät ole suoraan yhteydessä tavoiteltuihin ammatillisiin päämääriin, ei välttämättä ole merkki siitä, ettei henkilö halua tosiasiallisesti suorittaa maahanpääsyhakemuksen perusteena olevia opintoja.

54

On kuitenkin tärkeää korostaa, että koska olosuhteet, joiden perusteella opiskelua varten tehtyä maahanpääsyhakemusta voidaan pitää väärinkäyttönä, liittyvät välttämättä vain kuhunkin yksittäistapaukseen, kuten tämän tuomion 47 kohdassa todettiin, tältä osin merkityksellisistä seikoista ei voida laatia tyhjentävää luetteloa. Niinpä sitä, että opiskelua varten tehdyssä maahanpääsyhakemuksessa on mahdollisesti kyseessä väärinkäyttö, ei voida olettaa tiettyjen seikkojen perusteella, vaan sitä on arvioitava tapauskohtaisesti kaikkien kuhunkin hakemukseen liittyvien olosuhteiden yksittäisen arvioinnin perusteella.

55

Tältä osin – myös tämän tuomion 50–53 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa – on toimivaltaisten viranomaisten asiana suorittaa kaikki asiaankuuluvat tarkastukset ja vaatia kyseisen hakemuksen tapauskohtaiseen arviointiin tarvittavat todisteet, tarvittaessa pyytämällä hakijaa toimittamaan tätä koskevia täsmennyksiä ja selityksiä.

56

Tässä yhteydessä on vielä täsmennettävä yhtäältä, että vaikka merkityksellisten hylkäysperusteiden on oltava yhteydessä kyseessä olevaan hakemukseen liittyviin olosuhteisiin, tämä ei kuitenkaan vapauta toimivaltaisia viranomaisia velvollisuudesta ilmoittaa kyseiset perusteet kirjallisesti hakijalle, kuten direktiivin 2016/801 34 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään.

57

Toisaalta edellä esitetyt näkökohdat eivät vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen todeta mahdollinen väärinkäyttö ja määrätä siitä seuraamuksia sen jälkeen, kun oleskelulle on myönnetty lupa, peruuttamalla lupa tai kieltäytymällä uusimasta sitä, kuten saman direktiivin 21 artiklassa säädetään.

58

Kaiken edellä esitetyn perusteella kahteen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiiviä 2016/801 on erityisesti sen 3 artiklan 3 alakohta huomioon ottaen tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltio, joka ei ole pannut täytäntöön kyseisen direktiivin 20 artiklan 2 kohdan f alakohtaa, hylkää alueelleen pääsystä opiskelua varten tehdyn hakemuksen sillä perusteella, että kolmannen maan kansalainen on tehnyt tämän hakemuksen ilman todellista aikomusta opiskella kyseisen jäsenvaltion alueella, väärinkäytön kieltoa koskevan unionin oikeuden yleisen periaatteen mukaisesti.

59

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2016/801 34 artiklan 5 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että muutoksenhakuna toimivaltaisten viranomaisten päätökseen, jolla hylätään hakemus pääsystä jäsenvaltion alueelle opiskelua varten, on yksinomaan kumoamiskanne ilman, että tätä kannetta käsittelevällä tuomioistuimella on toimivaltaa tarvittaessa korvata toimivaltaisten viranomaisten arviointi omalla arvioinnillaan tai tehdä uusi päätös.

60

Direktiivin 34 artiklan 5 kohdan mukaan päätöksiin jättää tutkimatta tai hylätä lupaa koskeva hakemus, olla uusimatta lupaa tai peruuttaa lupa on voitava hakea muutosta oikeusteitse asianomaisessa jäsenvaltiossa kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

61

Tästä seuraa, että jos kyse on päätöksestä, jolla hylätään hakemus pääsystä jäsenvaltion alueelle opiskelua varten, 34 artiklan 5 kohdassa annetaan tällaisen hakemuksen tehneelle kolmannen maan kansalaiselle nimenomaisesti mahdollisuus muutoksenhakuun kyseisen päätöksen tehneen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti (ks. analogisesti tuomio 10.3.2021, Konsul Rzeczypospolitej Polskiej w N., C‑949/19, EU:C:2021:186, 41 kohta).

62

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2016/801 34 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun muutoksenhakumenettelyn piirteet on määritettävä perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti (tuomio 10.3.2021, Konsul Rzeczypospolitej Polskiej w N., C‑949/19, EU:C:2021:186, 44 kohta).

63

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin olisi kuitenkin pelkkä illuusio, jos jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä sallittaisiin, että lopullinen ja sitova tuomioistuinratkaisu jää tehottomaksi jonkin asianosaisen vahingoksi (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Deutsche Umwelthilfe, C‑752/18, EU:C:2019:1114, 35 ja 36 kohta). Näin on aivan erityisesti silloin, kun unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien, sellaisina kuin ne on tuomioistuinratkaisussa tunnustettu, tosiasiallinen saaminen edellyttää ajallisten vaatimusten noudattamista.

64

On siis niin, että jos kyse on kansallisesta hallintopäätöksestä, joka on välttämättä tehtävä nopeasti, jotta unionin oikeuteen perustuvien asianomaisen henkilön oikeuksien tosiasiallinen saaminen voidaan varmistaa, perusoikeuskirjan 47 artiklasta johtuvasta vaatimuksesta taata sen muutoksenhaun tehokkuus, joka on kohdistettu alkuperäiseen hallintopäätökseen asianomaisen henkilön hakemuksen hylkäämisestä, ilmenee, että kunkin jäsenvaltion on mukautettava kansallista oikeuttaan siten, että jos kyseinen päätös kumotaan, uusi päätös tehdään pikaisesti, ja se on kyseisessä kumoamistuomiossa tehdyn arvioinnin mukainen (ks. analogisesti tuomio 29.7.2019, Torubarov, C‑556/17, EU:C:2019:626, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Tästä seuraa, että siltä osin kuin kyse on hakemuksista päästä jäsenvaltion alueelle opiskelua varten, se, että asiaa käsittelevä tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ainoastaan kumoamiskanteen, joka on nostettu toimivaltaisten viranomaisten päätöksestä hylätä kyseinen hakemus, voimatta korvata kyseisten viranomaisten arviointia omalla arvioinnillaan tai tehdä uutta päätöstä, riittää lähtökohtaisesti täyttämään perusoikeuskirjan 47 artiklan vaatimukset sillä edellytyksellä, että tuomioon, jolla kyseinen päätös kumotaan, sisältyvä arviointi tarvittaessa sitoo kyseisiä viranomaisia.

66

Lisäksi on niin, että jos asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on tällaisen muutoksenhaun yhteydessä ainoastaan toimivalta kumota toimivaltaisten viranomaisten päätös, jolla kyseinen maahanpääsyhakemus on hylätty, on huolehdittava siitä, että kyseisen muutoksenhaun vireillepanoedellytykset ja tämän muutoksenhaun päätteeksi mahdollisesti annetun tuomion täytäntöönpanoedellytykset ovat sellaiset, että ne mahdollistavat lähtökohtaisesti uuden päätöksen tekemisen pikaisesti siten, että riittävän huolellinen kolmannen maan kansalainen voi saada direktiiviin 2016/801 perustuvat oikeutensa täysin tehokkaasti.

67

Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että kyseisen direktiivin 34 artiklan 5 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että muutoksenhakuna toimivaltaisten viranomaisten päätökseen, jolla hylätään hakemus pääsystä jäsenvaltion alueelle opiskelua varten, on yksinomaan kumoamiskanne ilman, että tätä kannetta käsittelevällä tuomioistuimella on toimivaltaa tarvittaessa korvata toimivaltaisten viranomaisten arviointi omalla arvioinnillaan tai tehdä uusi päätös, kunhan kyseisen muutoksenhaun vireillepanoedellytykset ja tämän muutoksenhaun päätteeksi mahdollisesti annetun tuomion täytäntöönpanoedellytykset ovat omiaan mahdollistamaan uuden kyseiseen kumoamistuomioon sisältyvän arvioinnin mukaisen päätöksen tekemisen pikaisesti siten, että riittävän huolellinen kolmannen maan kansalainen voi saada direktiiviin 2016/801 perustuvat oikeutensa täysin tehokkaasti.

68

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: