Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JEAN RICHARD DE LA TOUR

16 päivänä toukokuuta 2024 (1)

Yhdistetyt asiat C‑289/23 [Corván] ja C‑305/23 [Bacigán](i)

Agencia Estatal de Administración Tributaria

vastaan

A.

(Ennakkoratkaisupyyntö – Juzgado de lo Mercantil no 1 de Alicante (Alicanten kauppatuomioistuin nro 1, Espanja))

ja

S.E.I.

vastaan

Agencia Estatal de Administración Tributaria,

(Ennakkoratkaisupyyntö – Juzgado de lo Mercantil no 10 de Barcelona (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 10, Espanja))

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi (EU) 2019/1023 – Uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevat menettelyt – Veloista vapauttamista koskeva hakemus – Maksukykynsä menettänyt luonnollinen henkilö – Edellytykset mahdollisuudelle vapautua veloista – Julkisoikeudelliset saatavat – Veloista vapauttamisen enimmäismäärä

I       Johdanto

1.        Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, veloista vapauttamisesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamiskiellosta sekä toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi ja direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta 20.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1023 (direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä)(2) 23 artiklan 2 ja 4 kohdan tulkintaa.

2.        Nämä pyynnöt on esitetty riita-asioissa, joissa asianosaisina ovat maksukykynsä menettäneet luonnolliset henkilöt (jäljempänä velalliset) ja Agencia Estatal de Administración Tributaria (veroviranomainen, Espanja; jäljempänä AEAT) ja joissa on kyse veloista vapauttamista koskevista hakemuksista, jotka velalliset ovat jättäneet heitä koskevien maksukyvyttömyysmenettelyjen yhteydessä. AEAT nimittäin vastusti veloista vapauttamista koskevia hakemuksia velallisen vilpillisen mielen (asia C‑289/23) ja velallisen epärehellisyyden (asia C‑305/23) perusteella ja muistutti, että julkisoikeudelliset saatavat on jätetty veloista vapauttamisen ulkopuolelle.

3.        Käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää, kuinka paljon harkintavaltaa jäsenvaltioilla on saattaessaan direktiivin 2019/1023 23 artiklan 1, 2 ja 4 kohdan osaksi kansallista oikeusjärjestystä; kyseisissä kohdissa säädetään, että jäsenvaltioiden on annettava säännöksiä, joilla evätään mahdollisuus veloista vapauttamiseen tai rajoitetaan sitä velallisen epärehellisyyden tai vilpillisen mielen tapauksessa, ja että ne voivat evätä tällaisen mahdollisuuden tai rajoittaa sitä velallisen tietyn toiminnan perusteella ja jättää tiettyjä velkatyyppejä täysimittaisen veloista vapauttamisen mekanismin ulkopuolelle.

4.        Unionin tuomioistuimen pyynnöstä keskityn tarkastelussani asian C‑289/23 osalta toisen kysymyksen d alakohtaan, joka koskee pääasiallisesti harkintavaltaa, joka jäsenvaltioilla on saattaessaan direktiivin 2019/1023 osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja erityisesti mahdollisuutta asettaa julkisoikeudellisiin saataviin liittyvälle veloista vapauttamiselle rajoituksia, jotka eivät ole yhteydessä velan todelliseen määrään.

5.        Ehdotan tässä ratkaisuehdotuksessa tarkasteluni päätteeksi, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de lo Mercantil n^o 1 de Alicantelle (Alicanten kauppatuomioistuin nro 1, Espanja), joka on tässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, että jäsenvaltiot voivat säätää veloista vapauttamista koskevasta rajoituksesta tiettyjen velkatyyppien osalta asettamalla ylärajan, jonka ylittyessä veloista ei vapauteta, edellyttäen, että kyseinen rajoitus on asianmukaisesti perusteltu.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

6.        Direktiivin 2019/1023 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Poikkeukset”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on 20–22 artiklasta poiketen pidettävä voimassa tai otettava käyttöön säännöksiä, joilla evätään mahdollisuus veloista vapauttamiseen tai rajoitetaan sitä, peruutetaan myönnetty vapauttaminen tai pidennetään täysimittaiseen veloista vapauttamiseen kuluvaa aikaa tai elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltoa silloin, kun maksukyvytön yrittäjä toimi kansallisen lainsäädännön mukaan velkojia tai muita sidosryhmiä kohtaan epärehellisesti tai vilpillisessä mielessä velkaantumisen yhteydessä, maksukyvyttömyysmenettelyn aikana tai velkojen takaisinmaksun yhteydessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisia todistustaakkaa koskevia sääntöjä.

2.      Jäsenvaltiot voivat 20–22 artiklasta poiketen pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, joilla evätään mahdollisuus veloista vapauttamiseen tai rajoitetaan sitä, peruutetaan myönnetty vapauttaminen tai pidennetään täysimittaiseen veloista vapauttamiseen kuluvaa aikaa tai elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltoa tietyissä tarkkaan määritellyissä olosuhteissa ja silloin kun tällaiset poikkeukset ovat asianmukaisesti perusteltuja, esimerkiksi kun

a)      maksukyvytön yrittäjä on merkittävällä tavalla rikkonut takaisinmaksuohjelman mukaisia velvoitteitaan tai muuta velkojien etujen turvaamiseen tarkoitettua oikeudellista velvoitetta, kuten velvoitetta maksimoida velkojien saama tuotto;

b)      maksukyvytön yrittäjä ei ole noudattanut kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteitaan;

c)      on tehty veloista vapauttamista koskevia hakemuksia, joihin liittyy väärinkäyttöä;

d)      on tehty uusi veloista vapauttamista koskeva hakemus tietyn ajan kuluessa siitä, kun maksukyvyttömälle yrittäjälle myönnettiin täysimittainen veloista vapauttaminen tai kun häneltä evättiin täysimittainen veloista vapauttaminen ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteiden vakavan rikkomisen vuoksi;

e)      velasta vapauttamiseen johtavasta menettelystä aiheutuneita kustannuksia ei ole katettu; tai

f)      poikkeus on välttämätön velallisen ja yhden tai useamman velkojan oikeuksien välisen tasapainon takaamiseksi.

– –

4.      Jäsenvaltiot voivat jättää tiettyjä velkatyyppejä veloista vapauttamisen ulkopuolelle tai rajoittaa mahdollisuutta veloista vapauttamiseen taikka säätää niitä koskevasta pidemmästä vapauttamisajasta silloin, kun tällaiset poissulkemiset, rajoitukset tai pidemmät ajanjaksot ovat asianmukaisesti perusteltuja, kuten seuraavissa tapauksissa:

a)      vakuusvelat;

b)      rikosoikeudellisista seuraamuksista johtuvat tai niihin liittyvät velat;

c)      sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta johtuvat velat;

d)      elatusvelvoitteita, jotka johtuvat perhe-, sukulaisuus-, avio- tai lankoussuhteesta, koskevat velat;

e)      veloista vapauttamiseen johtavan menettelyn hakemisen tai aloittamisen jälkeen syntyneet velat; ja

f)      veloista vapauttamiseen johtavan menettelyn kustannusten maksamisvelvoitteesta johtuvat velat.

– –”

B       Espanjan oikeus

7.        Pääasioissa sovelletaan ajallisesti konkurssilain uudelleenlaaditun tekstin hyväksymisestä 5.5.2020 annettua kuninkaan asetusta 1/2020 (Real Decreto Legislativo 1/2020 por el que se aprueba el texto refundido de la Ley Concursal),(3) sellaisena kuin se on muutettuna konkurssilain uudelleenlaaditun tekstin muuttamisesta 5.9.2022 annetulla lailla 16/2022, joka hyväksyttiin [direktiivin 2019/1023] täytäntöön panemiseksi 5.5.2020 annetulla kuninkaan asetuksella 1/2020 (Ley 16/2022 de reforma del texto refundido de la Ley Concursal, aprobado por el Real Decreto Legislativo 1/2020, de 5 de mayo, para la transposición de la [Directiva 2019/1023]) (jäljempänä TRLC).(4)

8.        Kyseisen lain johdanto-osassa todetaan seuraavaa:

”– –

Kun maksukyvytön velallinen on luonnollinen henkilö, maksukyvyttömyysmenettelyn tarkoituksena on määrittää vilpittömässä mielessä olevat velalliset ja tarjota heille osittainen vapautus veloista ja näin antaa heille uusi mahdollisuus ja estää heitä ajautumasta harmaaseen talouteen tai syrjäytymästä.

– –

Yksi uuden lainsäädännön radikaaleimmista muutoksista on se, että sen sijaan, että vapauttamisen edellytyksenä olisi tietyn velkatyypin täyttäminen (kuten [näitä muutoksia edeltäneen TRLC:n] 487 §:n 2 momentissa säädettiin), otetaan käyttöön ansioperusteinen veloista vapauttamisen järjestelmä, jossa kuka tahansa velallinen, onpa hän yrittäjä tai ei, voi edellyttäen, että hän täyttää tämän järjestelmän perustana olevan vilpitöntä mieltä koskevan vaatimuksen, saada mahdollisuuden vapautua kaikista veloistaan lukuun ottamatta niitä, joiden poikkeuksellisesti ja erityisen luonteensa takia katsotaan olevan sellaisia, ettei niistä voida lainmukaisesti vapauttaa. Espanjan lainsäätäjän jo vuonna 2015 hyväksymä mahdollisuus myöntää veloista vapauttaminen kaikille vilpittömässä mielessä toimiville luonnollisille henkilöille, onpa hän yrittäjä tai ei, säilytetään.

– –

Velallisen vilpitön mieli on yhä veloista vapauttamisen kulmakivi. Kansainvälisten elinten suositusten mukaisesti vahvistetaan vilpittömän mielen normatiivinen määritelmä viittaamalla tiettyyn objektiiviseen toimintaan, joka on lueteltu tyhjentävästi (numerus clausus ‑luettelo), eikä viittaamalla sellaisiin toimintamalleihin, jotka ovat epämääräisiä tai täsmällisyydeltään puutteellisia taikka joiden toteen näyttäminen asettaa velalliselle mahdottoman taakan – –

– –

Veloista vapauttaminen koskee kaikkia konkurssipesän velkoja ja pesään kohdistuvia saatavia. Poikkeukset perustuvat tietyissä tapauksissa siihen, että velkojen takaisinmaksamisella on erityinen merkitys oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvan oikeudenmukaisen ja solidaarisen yhteiskunnan kannalta (esimerkiksi elatusvelvoitteita koskevat velat, julkisoikeudellisista saatavista johtuvat velat, rikoksista johtuvat velat tai sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta johtuvat velat). Julkisoikeudellisista veloista vapauttamista on siis rajoitettu, ja vapautus voidaankin myöntää vain ensimmäisen veloista vapauttamisen yhteydessä, mutta ei enää sen jälkeen – –

– –”

9.        TRLC:n 486 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Velallinen, joka on luonnollinen henkilö, onpa hän yrittäjä tai ei, voi tehdä hakemuksen maksamatta jääneistä veloista vapauttamisesta tämän lain mukaisesti ja tässä laissa vahvistetuin edellytyksin, kunhan velallinen toimii vilpittömässä mielessä:

1)      noudattamalla maksusuunnitelmaa ilman varojen etukäteistä likvidointia edellä 3 jakson 1 alajaksossa tarkoitetun veloista vapauttamista koskevan järjestelmän mukaisesti tai

2)      toteuttamalla varojen etukäteisen likvidoinnin, jolloin veloista vapauttamisessa noudatetaan edellä 3 jakson 2 alajaksossa säädettyä järjestelmää, jos maksukyvyttömyysmenettelyn päättämisen syynä on varojen likvidaatiovaiheen päättyminen tai se, etteivät varat riitä kattamaan konkurssipesän saatavia.”

10.      TRLC:n 489 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.      Veloista vapauttaminen koskee kaikkia maksamattomia velkoja, seuraavia lukuun ottamatta:

– –

5)      julkisoikeudellisista saatavista johtuvat velat. Veloista, joiden takaisinperinnän hallinnoinnista vastaa [AEAT], voidaan kuitenkin vapauttaa 10 000 euroon asti velallista kohden siten, että enintään 5 000 euron suuruisista veloista vapautetaan kokonaan ja tämän ylittävän määrän osalta vapautus koskee 50:tä prosenttia veloista mainittuun enimmäismäärään saakka. Myös sosiaaliturvaveloista voidaan vapauttaa samaan määrään asti samoin edellytyksin. Vapautettavaa määrää sovelletaan edellä mainittuun enimmäismäärään asti tässä laissa säädetyn etuoikeusjärjestyksen vastaisessa järjestyksessä sekä kussakin velkatyypissä velan iän mukaan.

– –

3.      Julkisoikeudellisesta velasta voidaan vapauttaa 1 kohdan 5 alakohdan toisessa virkkeessä mainittuun määrään asti, mutta ainoastaan ensimmäisen veloista vapauttamisen yhteydessä; mistään velan määrästä ei voida vapauttaa saman velallisen mahdollisten myöhempien veloista vapauttamisten yhteydessä.”

III  Pääasioiden tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset

A       Asia C‑289/23

11.      A. haki maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista 7.7.2022 ja ilmoitti 537 787,69 euron suuruiset velat. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin julisti kyseisen velallisen maksukyvyttömäksi ja päätti menettelyn varojen puuttumisen vuoksi 26.7.2022, joten velallinen haki täysimittaista veloista vapauttamista 28.9.2022. Kyseinen tuomioistuin otti tutkittavaksi 19.10.2022 AEAT:n esittämän veloista vapauttamista koskevan väitteen, joka perustui erilaisten julkisoikeudellisten saatavien olemassaoloon.

12.      AEAT esitti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa yhtäältä, että veloista vapauttamisen epäämisen perusteena oli alle kymmenen vuotta aiemmin annettu lopullinen ratkaisu, joka koski velallisen vastuuta hänen aiemmin johtamansa yhtiön maksettavana olevista 114 408,09 euron suuruisista veroveloista ja seuraamusmaksuista, minkä seurauksena velallinen ei toiminut vilpittömässä mielessä. Se lisäsi toisaalta, että tietyt näistä saatavista olivat julkisoikeudellisia ja näin ollen ne jätetään veloista vapauttamisen ulkopuolelle.

13.      Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä tavasta, jolla Espanjan lainsäätäjä on saattanut direktiivin 2019/1023 osaksi kansallista lainsäädäntöään, ensinnäkin veloista vapauttamisen mahdollisuuden edellytyksenä olevan ja objektiivisesti määritellyn (muun muassa se, ettei veloista vapauttamista koskevaa hakemusta edeltävinä kymmenenä vuotena ole annettu ratkaisua vastuusta) vilpittömän mielen käsitteen osalta ja toiseksi julkisoikeudellisten saatavien ulkopuolelle jättämisen osalta.

14.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa viimeksi mainitusta seikasta, että Espanjan oikeuden mukaan julkisoikeudellisten saatavien, joiden periminen kuuluu AEAT:n ja Tesoreria General de la Seguridad Socialin (yleinen sosiaaliturvakassa, Espanja) toimivaltaan, osalta voidaan toteuttaa osittainen veloista vapauttaminen. Näiden saatavien osalta veloista vapauttaminen on nimittäin rajattu 10 000 euroon velallista kohti; täsmennettäköön, että ensimmäisten 5 000 euron osalta vapautus on täysimääräinen ja tämän määrän ylittyessä vapautus on 50 prosenttia saatavasta 10 000 euron enimmäismäärään saakka. Vapautettavaa määrää sovelletaan laissa säädetyn etuoikeusjärjestyksen vastaisessa järjestyksessä sekä kussakin velkatyypissä velan iän mukaan.

15.      Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä erityisesti siitä, ettei laissa sallittu veloista vapauttaminen ole oikeassa suhteessa velkojen kokonaismäärään, mistä aiheutuu vaara siitä, että veloista vapauttamiselta viedään sen tosiasiallisen vaikutus.

16.      Tässä tilanteessa Juzgado de lo Mercantil n° 1 de Alicante on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      a)      Onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla evätään TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyin tavoin vapautus, koska kyseistä rajoitusta ei ollut vahvistettu lainsäädännössä, jolla vapautusta koskeva oikeus tunnustettiin, ennen kuin direktiivi pantiin täytäntöön ja lainsäätäjä on ottanut sen uutena rajoituksena käyttöön? Voiko kansallinen lainsäätäjä konkreettisesti ottaa direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä käyttöön vapautuksen saamiselle tiukempia rajoituksia kuin aikaisemmassa lainsäädännössä, erityisesti silloin, kun kyseinen rajoitus ei vastaa yhtäkään direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa säädetyistä tilanteista?

b)      Mikäli unionin tuomioistuin vastaa edelliseen kysymykseen kieltävästi, onko direktiivin 2019/1023 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla evätään vapautus, kun 10 vuoden aikana ennen vapautusta koskevan hakemuksen esittämistä on määrätty lopullisella hallintopäätöksellä seuraamus hyvin törkeästä veroja tai sosiaaliturvaa taikka yleistä järjestystä koskevista rikkomisista tai kun saman ajanjakson aikana on annettu lopullinen ratkaisu vastuusta, ellei asianomainen ole vapautusta koskevan hakemuksen esittämispäivään mennessä täyttänyt velvoitettaan täysimääräisesti (TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohta), koska kyseinen peruste merkitsee maksukyvyttömyyssaatavien luokittelujärjestelmän muuttamista?

c)      Mikäli unionin tuomioistuin vastaa edelliseen kysymykseen kieltävästi, onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla evätään TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn kaltainen vapautus, kun – – on annettu lopullinen ratkaisu vastuusta, ellei [velallinen] ole vapautusta koskevan hakemuksen esittämispäivään mennessä täyttänyt velvoitettaan täysimääräisesti, koska tällainen seikka ei ole omiaan osoittamaan velallisen vilpillistä mieltä? Onko tässä yhteydessä merkitystä sillä, ettei maksukyvyttömyys perustu tuottamukseen?

d)      Mikäli unionin tuomioistuin vastaa edelliseen kysymykseen kieltävästi, onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla evätään TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyin tavoin vapautus sellaisten rikkomisten tai vastuuta koskevien ratkaisujen vuoksi, jotka on tehty 10 vuoden aikana ennen vapautusta koskevan hakemuksen esittämistä, ilman että otettaisiin huomioon vastuun aiheuttaneen tapahtuman ajankohtaa tai mahdollista viivettä vastuuta koskevan ratkaisun antamisessa?

e)      Mikäli unionin tuomioistuin vastaa edellisiin kysymyksiin kieltävästi, onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla evätään TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyin tavoin vapautus, koska kansallinen lainsäätäjä ei ole perustellut kyseistä rajoitusta asianmukaisesti?

2)      a)      Onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä TRLC:n 487 §:n 1 momentin 2 kohtaan sisältyvän kaltaiselle säännökselle, jossa luetellaan perusteet, jotka estävät mahdollisuuden saada vapautus ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun 23 artiklan 4 kohdan luetteloon? Onko sitä konkreettisesti tulkittava siten, että 23 artiklan 4 kohtaan sisältyvä perusteiden luettelo on numerus clausus ‑luettelo, vai onko se päinvastoin numerus apertus ‑luettelo?

b)      Jos luettelo on numerus apertus ‑luettelo ja kansallinen lainsäätäjä voi vahvistaa muita poikkeuksia direktiivissä [2019/1023] säädettyjen lisäksi, onko direktiivin 23 artiklan 4 kohta esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa vahvistetaan yleissääntö, jonka mukaan vapautus ei voi koskea julkisoikeudellisia saatavia, lukuun ottamatta hyvin harvinaisia tilanteita ja vähäisiä määriä, konkreettisten julkisoikeudellisten saatavien luonteesta ja olosuhteista riippumatta? Onko erityisesti tässä tapauksessa merkityksellistä, että aikaisemmassa lainsäädännössä, sellaisena kuin sitä on tulkittu Tribunal Supremon [ylin yleinen tuomioistuin, Espanja] oikeuskäytännössä, olisi sallittu osittainen vapautus julkisoikeudellisen saatavan osalta ja että täytäntöönpanosäännöstä on käytetty vapautuksen soveltamisalan rajoittamiseen?

c)      Mikäli unionin tuomioistuin vastaa edelliseen kysymykseen kieltävästi, onko direktiivin [2019/1023] 23 artiklan 4 kohdan katsottava olevan esteenä TRLC:n 489 §:n 1 momentin 5 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa vahvistetaan yleinen sääntö, jolla vapautus suljetaan pois julkisoikeudellisten saatavien osalta (lukuun ottamatta tiettyjä seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevia poikkeuksia), koska siinä asetetaan julkiset velkojat etusijalle muihin velkojiin nähden?

d)      Onko erityisesti edellisen kysymyksen yhteydessä merkitystä sillä, että lainsäädännössä säädetään osittaisesta vapautuksesta, joka koskee julkisoikeudellisia saatavia, mutta vain tiettyjen saatavien osalta ja tietyissä konkreettisissa rajoissa, jotka eivät ole yhteydessä velan todelliseen määrään?

e)      Onko lopuksi direktiivin 2019/102 23 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä TRLC:n 489 §:n 1 momentin 5 kohdan kaltaiselle säännökselle, koska [julkisoikeudellisiin saataviin kohdistuvan vapautuksen poissulkeminen] perustellaan siten, että niiden täyttämisellä on erityinen merkitys oikeusvaltion periaatteita noudattavan oikeudenmukaisen ja yhteisvastuuseen perustuvan yhteiskunnan kannalta, ja siinä viitataan yleisesti julkisoikeudellisiin saataviin ottamatta huomioon saatavan konkreettista luonnetta? Onko tässä yhteydessä erityisesti merkitystä sillä, että yleisluontoista perustelua käytetään sekä sellaisten velkojen osalta, jotka mainitaan direktiivin 23 artiklan 4 kohdan luettelossa, että sellaisten olosuhteiden tai velkojen osalta, joita ei mainita näissä luetteloissa?”

B       Asia C‑305/23 (tiivistetty kuvaus)

17.      Luonnollinen henkilö S.E.I haki tuomioistuimessa likvidaatiomenettelyssä, joka oli johtanut muun muassa hänen asuntonsa myyntiin, veloista vapauttamista ja ehdotti maksusuunnitelmaa veloille, joiden osalta hän ei katsonut vapautuksen olevan mahdollinen. AEAT vastusti tätä hakemusta sillä perusteella, että S.E.I:lle oli vapautusta koskevaa hakemusta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana määrätty lopullisella hallintopäätöksellä seuraamus (504,99 euron suuruinen sakko) hyvin vakavista verorikkomuksista, eikä seuraamusta ollut pantu täytäntöön veloista vapauttamista koskevan hakemuksen ajankohtana.

18.      Näin ollen Juzgado de lo Mercantil n^o 10 de Barcelona (Barcelonan kauppatuomioistuin nro 10, Espanja) päätti esittää unionin tuomioistuimelle useita ennakkoratkaisukysymyksiä, joilla ei ole merkitystä nyt käsillä olevan ratkaisuehdotuksen kannalta.

19.      Asiat C‑289/23 ja C‑305/23 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 21.6.2023 antamalla määräyksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

20.      S.E.I., Espanjan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

IV     Asian tarkastelu

21.      Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tarkasteluni keskittyy asiassa C‑289/23 esitetyn toisen kysymyksen d alakohtaan, jolla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii pääasiallisesti selvittämään, antaako harkintavalta, joka jäsenvaltioilla on saattaessaan direktiivin 2019/1023 osaksi kansallista lainsäädäntöä, mahdollisuuden asettaa julkisoikeudellisista saatavista vapauttamiselle rajoituksia, jotka eivät ole yhteydessä velan todelliseen määrään.

22.      Unionin tuomioistuimen äskettäin ratkaiseman kysymyksen, joka koskee velkatyyppejä, joihin ei voida soveltaa veloista vapauttamista,(5) lisäksi tässä asiassa nousee esiin tämän vapauttamisen ulkopuolelle jättämisen määrälliseen ulottuvuuteen liittyvä kysymys.

23.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksestä käy ilmi, että kyseinen tuomioistuin pohtii 5 000 ja 10 000 euron suuruisten kahden kynnysarvon menetelmää, jonka Espanjan lainsäätäjä on vahvistanut vero- ja sosiaaliturvaveloista vapauttamisen osalta ottamatta huomioon asianomaisen vero- tai sosiaaliturvavelan kokonaismäärää.

24.      Komissio jakaa huomautuksissaan huolen ja toteaa, että vaikka rajoitus on oikeasuuntainen, ei ole varmaa, että se on riittävä direktiivin 2019/1023 23 artiklan 4 kohdan noudattamiseksi. Se hyväksyy ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen argumentin, jonka mukaan on noudatettava suhteellisuusperiaatetta ja otettava huomioon velan kokonaismäärä, kun veloista vapauttaminen evätään.

25.      Muistutettakoon, että kyseisen direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että maksukyvyttömillä yrittäjillä on mahdollisuus ainakin yhteen menettelyyn, joka voi johtaa täysimittaiseen veloista vapauttamiseen.(6) Tässä artiklassa ei edellytetä, että jäsenvaltiot takaavat maksukyvyttömille yrittäjille täysimittaisen veloista vapauttamisen.

26.      Lisäksi direktiivin 2019/1023 23 artiklassa todetaan tiettyjä tilanteita, joissa voidaan evätä mahdollisuus veloista vapauttamiseen tai rajoittaa sitä taikka pidentää veloista vapauttamiseen kuluvaa aikaa tai elinkeinotoiminnan harjoittamiskieltoa velallisen epärehellisyyden tai vilpillisen mielen (1 kohta), velallisen muun toiminnan (2 kohta), asianomaisen saatavan luonteen (4 kohta) tai yrittäjän ammattikunnan (5 kohta) perusteella.

27.      Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että direktiivin 2019/1023 23 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että siinä oleva tiettyjen velkatyyppien luettelo ei ole tyhjentävä ja että jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa jättää velasta vapauttamisen ulkopuolelle muita kuin kyseisessä säännöksessä lueteltuja tiettyjä velkatyyppejä.(7)

28.      Jäsenvaltiot voivat siis lisätä tiettyjä velkatyyppejä suhteessa 23 artiklan 4 kohdassa mainittuihin kuuteen tyyppiin.

29.      Samaa päättelyä voidaan soveltaa direktiivin 2019/1023 23 artiklan 2 kohtaan, jossa säädetään luettelo kuudesta toimintatavasta, joilla esimerkiksi voi olla vaikutusta veloista vapauttamiseen. Jäsenvaltiot voivat myös tehdä täydennyksiä suhteessa tähän luetteloon.

30.      Näin ollen veloista vapauttamista koskevien poikkeusten määrä voi olla runsas, sillä jäsenvaltioilla on asiassa laaja harkintavalta ottaa huomioon oikeusjärjestyksensä tällaisilla säännöillä mahdollisesti olevien vaikutusten vuoksi.

31.      Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti asettanut direktiivin 2019/1023 23 artiklan 4 kohdassa näin myönnetyn mahdollisuuden käyttämisen edellytykseksi sen, että tällaiset poikkeukset ovat ”asianmukaisesti perusteltuja”. Se on täydentänyt, että kun kansallinen lainsäätäjä myöntää tällaisia poikkeuksia, näiden poikkeusten syiden on perustuttava kansalliseen lainsäädäntöön tai poikkeuksiin johtaneeseen menettelyyn ja näiden syiden on oltava legitiimin yleisen edun mukaisia.(8)

32.      Näin ollen jäsenvaltioilla olevaa laajaa harkintavaltaa lisätä tiettyjä velkatyyppejä rajoittavat nämä kaksi edellytystä eli oikeuttamisperuste kansallisessa lainsäädännössä ja legitiimin yleisen edun tavoittelu.

33.      Lisäksi direktiivin 2019/1023 23 artiklan 4 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että näiden tiettyjen velkatyyppien osalta jäsenvaltiot voivat säätää veloista vapauttamisen ulkopuolelle jättämisestä tai veloista vapauttamista koskevan mahdollisuuden rajoittamisesta taikka niitä koskevasta pidemmästä vapauttamisajasta silloin, kun tällaiset poissulkemiset, rajoitukset tai pidemmät ajanjaksot ovat asianmukaisesti perusteltuja.

34.      Unionin lainsäätäjä siis paitsi sallii sen, että veloista vapauttamisen ulkopuolelle voidaan jättää kokonaan, ei myöskään viittaa ainoaankaan vapauttamismahdollisuuden rajoittamista koskevaan erityiseen menettelysääntöön (yläraja, oikeasuhteisuus, osuuksiltaan vaihtelevat kynnysarvot) osittaisen poissulkemisen tapauksessa, mikä vahvistaa jälleen kerran jäsenvaltiolle jätetyn laajan harkintavallan ja sen, ettei alaa ole yhdenmukaistettu.

35.      Olisi joka tapauksessa paradoksaalista, että jäsenvaltioiden harkintavaltaa rajoitettaisiin enemmän rajoitusten kuin ulkopuolelle jättämisen osalta.

36.      Jos siis veloista vapauttamiselle voidaan asettaa velkojen kokonaismäärään suhteutettu rajoitus, mikään ei estä käyttämästä veloista vapauttamista koskevaa ylärajaa, edellyttäen, että kumpikin menetelmä on asianmukaisesti perusteltu. Veloista vapauttamiselle asetettu yläraja voi kannustaa yrittäjää reagoimaan kasvavaan velkamäärään nopeammin. Kyseinen yrittäjä on tietoinen siitä, että jos hän ei reagoi, veloista ei vapauteta ylärajan ylittäviltä osin.

37.      Ainoa oikeasuhteisuutta koskeva viittaus on direktiivin 2019/1023 20 artiklan 2 kohdassa, jossa esitetään tapaus, jossa veloista vapauttaminen edellyttää, että yrittäjä maksaa takaisin osan veloista. Tällöin takaisinmaksuvelvoitteen on perustuttava yrittäjän henkilökohtaiseen tilanteeseen, ja erityisesti sen on oltava oikeasuhteinen yrittäjän veloista vapauttamiseen kuluvana aikana käytettävissä oleviin tuloihin ja omaisuuseriin nähden, ja siinä on otettava huomioon velkojien kohtuudenmukaiset intressit.

38.      En katso, että kyseinen viittaus, joka koskee velallisen toteuttaman osittaisen takaisinmaksun ja hänen käytettävissä olevien tulojensa ja omaisuuseriensä välistä suhdetta tässä hyvin täsmällisessä tilanteessa, riittäisi synnyttämään jäsenvaltioille tätä koskevan velvoitteen silloin, kun ne suunnittelevat veloista vapauttamista koskevia rajoituksia.

39.      Se, että jäsenvaltiot soveltavat suhteellisuusperiaatetta saattaessaan direktiivin 2019/1023 osaksi kansallista lainsäädäntöään, ei velvoita turvautumaan velkoihin suhteutettuun veloista vapauttamiseen esimerkiksi veloista vapauttamista koskevan ylärajan sijaan. Sitä vastoin jäsenvaltioiden on tämän periaatteen nojalla toteutettava oikeasuhtaisia keinoja, jotta saavutetaan direktiivillä tavoiteltu tulos eli sellainen menettely, joka voi johtaa maksukyvyttömän yrittäjän täysimittaiseen veloista vapauttamiseen. Jokaisen jäsenvaltion on siis arvioitava maksukyvyttömyyttä, vakuuksia ja aviovarallisuussuhteita koskevan oikeutensa sekä vero-oikeutensa perusteella, kuinka kyseinen menettely voidaan sisällyttää kokonaisjärjestelmään, kun muistetaan, että direktiivissä ei jätetä huomiotta velallisen ja yhden tai useamman velkojan oikeuksien välistä tasapainoa.(9)

40.      On kuitenkin niin, että koska direktiivissä 2019/1023 ei yhdenmukaisteta veloista vapauttamista koskevia poikkeuksia ja niihin liittyviä menettelysääntöjä, niiden vahvistaminen on kunkin jäsenvaltion tehtävänä, kuitenkin edellyttäen, etteivät niitä koskevat säännöt ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate) ja ettei niillä tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate).(10)

41.      Tämä direktiivi vaikuttaa olevan vähimmäistason yhdenmukaistamista koskeva direktiivi, jonka tavoite on ottaa käyttöön jokaisessa jäsenvaltiossa täysimittaista tai osittaista veloista vapauttamista koskeva menettely, jossa tätä vapauttamista koskeviin rajoituksiin liittyvät menettelysäännöt on laajalti jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan edellyttäen, että nämä rajoitukset ovat tehokkuusperiaatteen mukaisesti asianmukaisesti perusteltuja ja
perustuvat kansalliseen lainsäädäntöön tai poikkeuksiin johtaneeseen menettelyyn.

42.      Ehdotan näin ollen, että asiassa C‑289/23 esitetyn toisen ennakkoratkaisukysymyksen d alakohtaan vastataan, että direktiivin 2019/1023 23 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että on mahdollista rajoittaa veloista vapauttamista tiettyjen velkatyyppien osalta asettamalla yläraja, jonka ylittyessä veloista ei vapauteta lainkaan, edellyttäen, että kyseinen rajoitus on asianmukaisesti perusteltu kansallisen oikeuden tai poikkeukseen johtaneen menettelyn nojalla.

V       Ratkaisuehdotus

43.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Juzgado de lo Mercantil n^o 1 de Alicanten (Alicanten kauppatuomioistuin nro 1, Espanja) asiassa C‑289/23 esittämän toisen ennakkoratkaisukysymyksen d alakohtaan seuraavasti:

Ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, veloista vapauttamisesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamiskiellosta sekä toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi ja direktiivin (EU) 2017/1132 muuttamisesta 20.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1023 (direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä) 23 artiklan 4 kohtaa

on tulkittava siten, että

on mahdollista rajoittaa veloista vapauttamista tiettyjen velkatyyppien osalta asettamalla yläraja, jonka ylittyessä veloista ei vapauteta lainkaan, edellyttäen, että kyseinen rajoitus on asianmukaisesti perusteltu kansallisen oikeuden tai poikkeukseen johtaneen menettelyn nojalla.

1      Alkuperäinen kieli: ranska.

i      Näiden asioiden nimet ovat kuvitteellisia nimiä. Ne eivät vastaa oikeudenkäynnin minkään asianosaisen todellista nimeä.

2      EUVL 2019, L 172, s. 18.

3      BOE nro 127, 7.5.2020, s. 31518.

4      BOE nro 214, 6.9.2022, s. 123682.

5      Ks. tuomio 11.4.2024, Agencia Estatal de la Administración Tributaria (Julkisoikeudellisten velkojen jättäminen veloista vapauttamisen ulkopuolelle) (C‑687/22, EU:C:2024:287).

6      Ks. direktiivin 20 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta.

7      Ks. tuomio 11.4.2024, Agencia Estatal de la Administración Tributaria (Julkisoikeudellisten velkojen jättäminen veloista vapauttamisen ulkopuolelle) (C‑687/22, EU:C:2024:287, 39 kohta).

8      Ks. tuomio 11.4.2024, Agencia Estatal de la Administración Tributaria (Julkisoikeudellisten velkojen jättäminen veloista vapauttamisen ulkopuolelle) (C‑687/22, EU:C:2024:287, 42 kohta).

9      Ks. tämän direktiivin 23 artiklan 2 kohdan f alakohta.

10      Ks. tuomio 25.11.2021, ALPINE BAU (C‑25/20, EU:C:2021:963, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).