1.

Voiko jäsenvaltio evätä rajatyöntekijältä oikeuden saada kyseisessä jäsenvaltiossa harjoitettavaan palkkatyöhön liittyvää perheavustusta lapsesta, jolla ei ole häneen lapsi-vanhempisuhdetta, joka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu hänen kotiinsa ja jonka huoltaja hän on, kun taas lapsilla, jotka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu kyseiseen jäsenvaltioon, on oikeus kyseiseen avustukseen, joka maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu?

2.

Tämä on lähinnä kysymys, jonka Cour de cassation (ylin yleinen tuomioistuin, Luxemburg) esitti asiassa, jossa asianosaisina ovat Belgiassa asuva rajatyöntekijä FV ja Caisse pour l’avenir des enfants (lapsilisien maksamisesta vastaava elin, jäljempänä CAE) ja joka koski sitä, että CAE kieltäytyi myöntämästä perheavustusta lapselle, joka oli tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu FV:n kotiin ja jolla ei ollut lapsi-vanhempisuhdetta FV:hen.

3.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuinta pyydetään tulkitsemaan uudelleen SEUT 45 artiklaa ja asetuksen (EU) N:o 492/2011 ( 2 ) 7 artiklan 2 kohtaa, luettuina yhdessä asetuksen (EY) N:o 883/2004 ( 3 ) 67 artiklan ja asetuksen (EY) N:o 987/2009 ( 4 ) 60 artiklan kanssa, ja sen on ratkaistava, onko kyseessä työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua koskevassa periaatteessa kielletty välillinen syrjintä.

4.

Käsiteltävä asia on jatkoa tuomioon Caisse pour l’avenir des enfants (Rajatyöntekijän puolison lapsi) ( 5 ) johtaneelle asialle, joka koski samaa CAE:n perheavustusta; käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden täsmentää, missä määrin kyseisessä tuomiossa tehtyä ratkaisua voidaan soveltaa käsiteltävään asiaan, tarkastelemalla erityisesti sitä, onko perheenjäsenen käsitteeseen sisällytettävä kyseisen perheavustuksen myöntämistä varten myös rajatyöntekijän kotiin sijoitettu lapsi.

5.

Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.

2.   Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.

– –”

6.

Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –”

7.

Kyseisen asetuksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenvertainen kohtelu”, säädetään seuraavaa:

”Henkilöillä, joihin tätä asetusta sovelletaan, on samat jäsenvaltion lainsäädännön mukaiset etuudet ja velvollisuudet kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisilla, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä.”

8.

Asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Henkilöllä on oikeus perhe-etuuksiin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsentensä osalta, ikään kuin he asuisivat ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Eläkkeensaajalla on kuitenkin oikeus perhe-etuuksiin hänen eläkkeensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.”

9.

Asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan, jonka otsikko on ”Perusasetuksen 67 ja 68 artiklan soveltamismenettely”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Perhe-etuushakemus osoitetaan toimivaltaiselle laitokselle. Sovellettaessa perusasetuksen 67 ja 68 artiklaa on otettava huomioon koko perheen tilanne, ikään kuin kaikkiin kyseessä oleviin henkilöihin sovellettaisiin asianomaisen jäsenvaltion lainsäädäntöä ja ikään kuin he asuisivat siellä, erityisesti kun on kyse henkilön oikeudesta vaatia tällaisia etuuksia. Jos henkilö, jolla on oikeus vaatia etuuksia, ei käytä oikeuttaan, sen jäsenvaltion, jonka lainsäädäntöä sovelletaan, toimivaltainen laitos ottaa huomioon toisen vanhemman tai sellaiseksi katsotun henkilön taikka lapsen tai lasten holhoojana toimivan henkilön tai laitoksen toimittaman perhe-etuushakemuksen.”

10.

Direktiivin 2004/38/EY ( 6 ) 2 artiklan 2 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

2) ’perheenjäsenellä’:

– –

11.

Direktiivin 2014/54/EU ( 7 ) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä annetaan säännökset, joilla helpotetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 45 artiklalla ja asetuksen (EU) N:o 492/2011 1–10 artiklan säännöksillä myönnettyjen oikeuksien yhdenmukaista soveltamista ja täytäntöönpanoa käytännössä. Tätä direktiiviä sovelletaan kyseisiä oikeuksia käyttäviin unionin kansalaisiin ja heidän perheenjäseniinsä, jäljempänä ’unionin työntekijät ja heidän perheenjäsenensä’.”

12.

Tämän direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla seuraaviin asetuksen [N:o 492/2011] 1–10 artiklassa tarkoitettuihin seikkoihin:

– –

c) sosiaali- ja veroetuuksien saaminen;

– –

2.   Tällä direktiivillä on sama soveltamisala kuin asetuksella [N:o 492/2011].”

13.

Asian kannalta merkitykselliset säännökset ovat sosiaaliturvakoodeksin (code de la sécurité sociale) 269 ja 270 §. ( 8 )

14.

Koodeksin 269 §:n otsikko on ”Myöntämisedellytykset”, ja kyseisen pykälän 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Otetaan käyttöön lasten tulevaisuutta varten maksettava avustus, jäljempänä perheavustus.

Perheavustukseen oikeutettuja ovat:

15.

Kyseisen koodeksin 270 §:ssä säädetään seuraavaa:

”269 §:n 1 momentin b kohtaa sovellettaessa henkilön perheenjäseninä, jotka oikeuttavat saamaan perheavustusta, pidetään kyseisen henkilön avioliitossa syntyneitä lapsia, avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ja adoptiolapsia.”

16.

Kyseisen koodeksin 273 §:n 4 momentissa säädetään maassa asuvien lasten osalta seuraavaa:

”Siinä tapauksessa, että lapsi sijoitetaan tuomioistuimen päätöksellä, perheavustus maksetaan luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu ja jonka luona lapsen laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka ovat.”

17.

FV, joka työskentelee Luxemburgissa ja asuu Belgiassa, on rajatyöntekijä, joten häneen sovelletaan Luxemburgin perheavustusjärjestelmää. Lapsi FW sijoitettiin 26.12.2005 FV:n kotiin belgialaisen tuomioistuimen päätöksellä. FV sai Luxemburgissa perheavustusta lapsesta FW useiden vuosien ajan sillä perusteella, että hän oli rajatyöntekijä.

18.

Kun 23.7.2016 annettu laki, jolla koodeksia muutettiin, tuli voimaan, FV lakkasi saamasta perheavustusta kotiinsa sijoitetusta lapsesta. CAE:n johtokunta lakkautti 7.2.2017 tekemällään päätöksellä takautuvasti 1.8.2016 alkaen perheavustukset, joita FV:lle oli maksettu lapsesta FW, koska kyseisen lapsen ja FV:n välillä ei ollut lapsi-vanhempisuhdetta eikä lapsi ollut kyseisen koodeksin 270 §:ssä tarkoitettu perheenjäsen.

19.

Conseil supérieur de la sécurité sociale (ylin sosiaaliasioiden tuomioistuin) pysytti 27.1.2022 CAE:n 7.2.2017 tekemän päätöksen ja muutti alemman tuomioistuimen ratkaisun. FV saattoi asian Cour de cassationin käsiteltäväksi.

20.

Cour de cassation on tässä tilanteessa päättänyt 19.1.2023 tekemällään ja unionin tuomioistuimeen 23.1.2023 saapuneella ratkaisullaan lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko SEUT 45 artiklassa ja asetuksen [N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohdassa vahvistettu yhdenvertaisen kohtelun periaate ja [asetuksen N:o 883/2004] 67 artikla ja [asetuksen N:o 987/2009] 60 artikla esteenä sellaisille jäsenvaltion säännöksille, joiden mukaan rajatyöntekijä ei voi saada tuomioistuimen päätöksellä kotiinsa sijoitetuista lapsista perheavustusta, joka liittyy siihen, että hän tekee palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, vaikka kaikilla tuomioistuimen päätöksellä sijoitetuilla lapsilla, jotka asuvat kyseisessä jäsenvaltiossa, on oikeus tähän avustukseen, joka maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu ja jonka luona lapsen laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka ovat? Voiko tähän kysymykseen annettavaan vastaukseen vaikuttaa se, että rajatyöntekijä huolehtii tämän lapsen elatuksesta?”

21.

Kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle ovat esittäneet FV, CAE ja Euroopan komissio. Unionin tuomioistuin on päättänyt olla järjestämättä käsiteltävässä asiassa istuntoa asianosaisten kuulemiseksi.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa, luettuina yhdessä asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan ja asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan rajatyöntekijät eivät voi saada kotiinsa sijoitetuista lapsista, joiden huoltajia he ovat, perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, vaikka kyseisessä jäsenvaltiossa tuomioistuimen päätöksellä sijoitetuilla lapsilla on oikeus tähän avustukseen, joka maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu, ja vaikuttaako tähän kysymykseen annettavaan vastaukseen se, että rajatyöntekijä huolehtii tämän lapsen elatuksesta.

23.

Pääasian tilanteesta on todettava, että CAE katsoi 7.2.2017 tekemässään päätöksessä ottaen huomioon koodeksin 269 ja 270 §:n, että FV:llä ei ollut enää takautuvasti 1.8.2016 alkaen oikeutta perheavustukseen lapsesta FW sillä perusteella, että kyseisen lapsen ja FV:n välillä ei ollut sukulaisuussuhdetta eikä lasta siten voitu pitää kyseisen koodeksin 270 §:ssä ( 9 ) tarkoitettuna FV:n perheenjäsenenä. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, kyseisessä koodeksissa ei säädetä tilanteesta, jossa lapsi on sijoitettu tuomioistuimen päätöksellä rajatyöntekijän kotiin, eikä siitä siten synny oikeutta kyseiseen perhe-etuuteen. ( 10 )

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön osalta, että Luxemburgissa asuvalla lapsella on kaikissa tapauksissa suora oikeus perhe-etuuksiin. ( 11 ) Ulkomailla asuvien lasten osalta tällainen oikeus sen sijaan myönnetään ainoastaan rajatyöntekijän perheenjäsenille johdettuna oikeutena, eikä perheenjäseniin kuulu lapset, jotka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu kyseisen työntekijän kotiin. ( 12 ) Kyseinen tuomioistuin viittaa erityisesti tuomioon Caisse pour l’avenir des enfants ja haluaa näin ollen selvittää, onko kyseinen erilainen kohtelu unionin oikeuden mukaista. Kyseisestä tuomiosta käy nimittäin ilmi, että rajatyöntekijän lapsella, joka voi välillisesti saada sosiaalisia etuja, on ymmärrettävä tarkoitettavan myös lasta, jolla on sukulaisuussuhde mainitun työntekijän aviopuolisoon tai rekisteröityyn kumppaniin.

25.

FV ja komissio katsovat, että pääasiassa kyseessä olevat säännökset merkitsevät kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää. CAE kuitenkin väittää, että käsiteltävässä tapauksessa lapsella FW ei ole sukulaisuussuhdetta rajatyöntekijään tai hänen puolisoonsa. Näin ollen se väittää, että FV ei voi vedota yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen suoraan ja henkilökohtaisesti eikä perheenjäsentensä nojalla.

26.

Vastatakseni ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen tarkastelen ensin lyhyesti asetusten N:o 883/2004 ja N:o 492/2011 sovellettavuutta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin tosiseikkoihin (A jakso); toiseksi esitän unionin tuomioistuimen merkityksellisen oikeuskäytännön, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatetta työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä, ja viittaan erityisesti tuomioon Caisse pour l’avenir des enfants (B jakso); kolmanneksi käsittelen perheenjäsenen käsitettä perheavustuksen myöntämisen kannalta (C jakso); neljänneksi tarkastelen oikeuskäytännön valossa SEUT 45 artiklan tulkintaa, luettuna yhdessä erityisesti asetusten N:o 883/2004 ja N:o 492/2011 kanssa, sen määrittämiseksi, merkitseekö pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö SEUT 45 artiklassa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua välillistä syrjintää, ja tarkastelen erityisesti CAE:n esittämiä väitteitä (D jakso) ja viidenneksi ja viimeiseksi täsmennän, miten ehdotettavaan vastaukseen vaikuttaa se, että rajatyöntekijä huolehtii lapsen elatuksesta (E jakso).

27.

Ottaen huomioon unionin tuomioistuimen laaja oikeuskäytäntö, joka koskee siirtotyöläisille ja rajatyöntekijöille heidän lastensa osalta myönnettäviä sosiaaliturvaetuuksia ja sosiaalisia etuja, ( 13 ) ja erityisesti se, että unionin tuomioistuin on jo tuomiossa Caisse pour l’avenir des enfants käsitellyt asetusten N:o 883/2004 ja N:o 492/2011 sovellettavuutta pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen perheavustukseen, tarkastelen tätä kysymystä vain lyhyesti. ( 14 )

28.

Totean ensinnäkin, että FV:n kaltainen työntekijä, joka työskentelee Luxemburgissa ja johon näin ollen sovelletaan Luxemburgin sosiaaliturvalainsäädäntöä mutta joka asuu Belgiassa, ( 15 ) kuuluu asetuksen N:o 883/2004 2 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisen asetuksen henkilölliseen soveltamisalaan. ( 16 )

29.

Seuraavaksi huomautan, että asetuksen N:o 883/2004 asiallisesta soveltamisalasta unionin tuomioistuin on jo todennut tuomiossa Caisse pour l’avenir des enfants, että koodeksin 269 §:n 1 momentin a kohdassa säädetyn kaltainen perheavustus on kyseisen asetuksen 1 artiklan z alakohdassa tarkoitettujen perhe-etuuksien piiriin kuuluva sosiaaliturvaetuus. ( 17 ) Unionin tuomioistuin täsmensi toisaalta, että tällaista perheavustusta maksetaan kaikista Luxemburgissa asuvista lapsista sekä kaikista ulkomailla asuvien työntekijöiden lapsista, joilla on lapsi-vanhempisuhde näihin työntekijöihin. Tämä etuus myönnetään näin ollen ilman yksilöllistä tarveharkintaa laissa määritellyn aseman perusteella. ( 18 ) Toisaalta unionin tuomioistuin korosti, että on ilmeistä, että kyseinen etuus on avustus, joka annetaan julkisista varoista perheen menoihin lasten elatuksesta aiheutuvien kustannusten keventämiseksi. ( 19 )

30.

Asetuksen N:o 492/2011 ( 20 ) osalta unionin tuomioistuin on toistuvasti muistuttanut, että kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdalla tavoitellun yhdenvertaisen kohtelun päämäärästä seuraa, että tällä säännöksellä työntekijän asemassa oleviin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin ulotettu sosiaalisen edun käsite kattaa kaikki työsopimukseen liittyvät tai siihen liittymättömät edut, jotka tunnustetaan yleensä kotimaisille työntekijöille pääasiallisesti näiden objektiivisen työntekijäaseman perusteella tai pelkästään sillä perusteella, että näiden vakinainen asuinpaikka on valtion alueella, ja käsitteen laajentamisella niin, että se ulottuu työntekijän asemassa oleviin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, voidaan näin ollen katsoa helpotettavan heidän liikkumistaan unionin alueella ja näin heidän kotoutumistaan vastaanottavaan jäsenvaltioon. ( 21 )

31.

Kyseisen käsitteen valossa unionin tuomioistuin on myös katsonut, että perheavustus, joka liittyy rajatyöntekijän, kuten käsiteltävässä asiassa FV:n, osalta palkkatyön tekemiseen, on asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu. ( 22 )

32.

Näin ollen koodeksin 269 §:n 1 momentin a kohdassa tarkoitetun kaltainen perheavustus kuuluu epäilemättä unionin oikeuden asialliseen soveltamisalaan asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitettuna perhe-etuutena ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna sosiaalisena etuna. ( 23 )

33.

Kuten tiedetään, SEUT 45 artiklalla taataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus unionissa. Kyseinen vapaus on yksi Euroopan unionin peruskivistä. Erityisesti on todettava, että kyseisen artiklan 2 kohdan mukaan työntekijöiden vapaa liikkuvuus merkitsee, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan.

34.

Tuomiossa Kempf ( 24 ) viitattiin ensimmäistä kertaa periaatteeseen, jonka mukaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden vahvistavia säännöksiä on tulkittava laajasti. ( 25 ) Tällainen laaja tulkinta perustuu siihen, että työntekijän käsitteellä – samoin kuin palkkatyön käsitteellä – määritellään yhden perussopimuksessa taatun perusvapauden soveltamisala. ( 26 )

35.

Tässä yhteydessä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa ilmaistaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 45 artiklan 2 kohdassa vahvistettu yhdenvertaisen kohtelun periaate sosiaalisten etujen osalta, ja sitä on tulkittava samalla tavoin kuin viimeksi mainittua määräystä. ( 27 ) Näin ollen työntekijät, jotka ovat jo päässeet työmarkkinoille, kuten FV:n tapauksessa, voivat vaatia ensin mainitun säännöksen nojalla samoja sosiaalisia etuja kuin kotimaiset työntekijät. ( 28 ) Unionin tuomioistuin on nimittäin toistuvasti todennut, että kyseistä säännöstä sovelletaan erotuksetta sekä siirtotyöläisiin että rajatyöntekijöihin. ( 29 )

36.

Kuten unionin tuomioistuin on lisäksi toistanut useaan otteeseen, SEUT 45 artiklan 2 kohtaan ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaan kirjatulla yhdenvertaisen kohtelun periaatteella ei kielletä ainoastaan kansalaisuuteen perustuvaa välitöntä syrjintää vaan myös kaikki sellaiset välillisen syrjinnän muodot, joissa tosiasiallisesti päädytään samaan lopputulokseen muita erotteluperusteita soveltamalla. ( 30 )

37.

Unionin tuomioistuin katsoi erityisesti tuomiossa Caisse pour l’avenir des enfants, joka on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten ytimessä, että unionin oikeus on esteenä jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla rajatyöntekijät voivat saada perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, ainoastaan omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi‑lapsisuhdetta mutta joiden elatuksesta he huolehtivat, vaikka kaikilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus. ( 31 )

38.

Kuten jo johdannossa totesin, nousee esiin kysymys, voidaanko tällaista unionin tuomioistuimen vastausta soveltaa pääasiassa kyseessä olevaan FV:n tilanteeseen eli rajatyöntekijän kotiin tuomioistuimen päätöksellä sijoitetun lapsen tilanteeseen. On siis tutkittava, voiko kyseessä oleva lainsäädäntö edellä mainitussa oikeuskäytännössä muotoiltujen perusperiaatteiden perusteella johtaa rajatyöntekijöihin kohdistuvaan erilaiseen kohteluun, joka voisi olla kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää.

39.

Näin ollen on niin, että kun otetaan huomioon erot tuomioistuimen päätöksellä sijoitetun lapsen ja sellaisen lapsen oikeudellisten tilanteiden välillä, jolla on lapsi-vanhempisuhde, mukaan lukien adoptioon perustuva lapsi-vanhempisuhde, yhteen vanhempaansa tai molempiin vanhempiinsa, joiden kanssa lapsi asuu, on kysyttävä ensin, onko perheenjäsenen käsitteeseen sisällytettävä kyseessä olevan perheavustuksen myöntämistä varten myös rajatyöntekijän kotiin sijoitettu lapsi.

40.

Jäljempänä esitettävistä syistä olen vakuuttunut siitä, että tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi.

41.

Kysymys siitä, onko perheenjäsenen käsitteeseen sisällytettävä perheavustuksen myöntämistä varten myös rajatyöntekijän kotiin sijoitettu lapsi, on merkittävä siltä osin kuin unionin tuomioistuin nojautui tuomiossa Caisse pour l’avenir des enfants direktiivin 2004/38 ( 32 ) 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuun perheenjäsenen käsitteeseen.

42.

Tuomioon Caisse pour l’avenir des enfants johtaneessa asiassa, toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa, ( 33 ) ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrki toisella kysymyksellään selvittämään, onko direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa säädetty perheenjäsenen käsitteen määritelmä sovellettavissa koodeksin 269 §:n 1 momentin a kohdassa tarkoitettuun perheavustukseen, ja jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, kolmannella kysymyksellään tuomioistuin pyrki selvittämään, onko se, että puolison lapsi jätetään koodeksin 270 §:ssä määritellyn perheenjäsenen käsitteen ulkopuolelle, välillistä syrjintää.

43.

Vastatakseen näihin kahteen kysymykseen unionin tuomioistuin tukeutui erityisesti tuomion Depesme ym. 40 ja 64 kohtaan ja muistutti yhtäältä, että siirtotyöläisen perheenjäsenet hyötyvät välillisesti asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa kyseiselle työntekijälle taatusta yhdenvertaisesta kohtelusta, ja toisaalta, että SEUT 45 artiklaa ja kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että rajatyöntekijän lapsella, joka voi saada välillisesti viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettuja sosiaalisia etuja, on ymmärrettävä tarkoitettavan paitsi lasta, jolla on lapsi-vanhempisuhde kyseiseen työntekijään, myös mainitun työntekijän aviopuolison tai rekisteröidyn kumppanin lasta, kun mainittu työntekijä huolehtii kyseisen lapsen elatuksesta. ( 34 ) Unionin tuomioistuin katsoi sen vuoksi, että rajatyöntekijän perheenjäsenen, joka voi välillisesti hyötyä yhdenvertaisesta kohtelusta asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan nojalla, käsite vastaa direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun perheenjäsenen käsitettä, johon kuuluvat etenkin aviopuoliso tai kumppani, jonka kanssa unionin kansalainen on rekisteröinyt parisuhteen. ( 35 )

44.

Olen samaa mieltä. Muistutan, että unionin tuomioistuin otti tältä osin huomioon erityisesti yhtäältä unionin lainsäädännön kehityksen ( 36 ) ja sen, että asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa vain toistetaan – sitä kuitenkaan muuttamatta – asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohta, ja toisaalta direktiivin 2014/54 johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen, 1 artiklan ja 2 artiklan 2 kohdan. Viimeksi mainituissa säännöksissä vahvistetaan unionin lainsäätäjän tahto toistaa direktiivin 2004/38 2 artiklassa perheenjäsenen käsite sellaisena kuin se on määritelty kumottua ja asetuksella N:o 492/2011 korvattua asetusta N:o 1612/68 koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. ( 37 )

45.

Siitä, että unionin tuomioistuin tukeutui kyseisessä tuomiossa direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuun perheenjäsenen käsitteeseen, voitaisiin tosin päätellä, että kyseinen seikka estää katsomasta, että perheenjäsenen käsite voi perheavustuksen myöntämistä varten työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä käsittää erityisesti lapsen, joka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu rajatyöntekijän kotiin.

46.

Jäljempänä esitettävistä syistä olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että tämä ei pidä paikkaansa.

47.

Ensinnäkin, kuten olen jo todennut, ( 38 ) toisin kuin tuomioon Caisse pour l’avenir des enfants johtaneessa asiassa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei tiedustele unionin tuomioistuimelta, onko koodeksin 270 §:n soveltamisalaa laajennettava direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdan nojalla koskemaan tuomioistuimen päätöksellä sijoitettuja lapsia. Kyseinen tuomioistuin tyytyy tiedustelemaan, onko kyseessä olevien perheavustusten saantioikeuden osalta unionin oikeuden mukaista, että tuomioistuimen päätöksellä rajatyöntekijän kotiin sijoitettua ulkomailla asuvaa lasta kohdellaan eri tavoin kuin tuomioistuimen päätöksellä sijoitettua maassa asuvaa lasta.

48.

Pääasian keskeinen oikeudellinen ongelma ei siis ole se, voidaanko tuomioistuimen päätöksellä sijoitettuja lapsia pitää perheenjäseninä jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestelmissä, vaan rajatyöntekijän oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, vaikka perhe-etuuksiin oikeutetut henkilöt määritellään kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ( 39 ) jäsenvaltioiden on tätä toimivaltaa käyttäessään kuitenkin noudatettava unionin oikeutta, nyt käsiteltävässä asiassa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia säännöksiä. ( 40 )

49.

Kuten olen jo todennut, ( 41 ) tässä yhteydessä työntekijän perheenjäsenten määrittelystä on huomautettava, että työntekijöiden vapaa liikkuvuus unionissa perustuu useisiin periaatteisiin, erityisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen. Kyseisen periaatteen soveltaminen sosiaaliturvan alalla on lisäksi varmistettu unionin säännöstöllä, joka perustuu muun muassa yhden ainoan tällä alalla sovellettavan lainsäädännön periaatteeseen. ( 42 ) Kaikkien jäsenvaltion alueella toimivien henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan, luettuna kyseisen asetuksen johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen ( 43 ) valossa, mukaan on siis niin, että henkilö, joka on erityisesti palkkatyössä jossakin jäsenvaltiossa, on pääsääntöisesti tämän jäsenvaltion lainsäädännön alainen, ja hänellä on kyseisen artiklan mukaan oltava siellä samat etuudet kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisilla. Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että niillä veroilla ja sosiaalimaksuilla, joita työntekijät maksavat vastaanottavassa jäsenvaltiossa tekemänsä palkkatyön perusteella, he osallistuvat kyseisen valtion sosiaalipolitiikan rahoitukseen. Heidän on siten hyödyttävä siitä samoilla edellytyksillä kuin kotimaisten työntekijöiden. ( 44 )

50.

Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa säädetään samalla tavoin, että toisen jäsenvaltion kansalaisen on työntekijänä saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden. Kuten olen jo muistuttanut, kyseisellä kahdella säännöksellä konkretisoidaan niiden soveltamisalalla SEUT 45 artiklan 2 kohdassa määrätty yhdenvertaisen kohtelun periaate, jolla suojataan asianomaisia työntekijöitä kaikelta jäsenvaltioiden kansallisesta lainsäädännöstä johtuvalta kansalaisuuteen perustuvalta välittömältä ja välilliseltä syrjinnältä, ja niitä on tulkittava samalla tavalla kuin viimeksi mainittua määräystä. ( 45 )

51.

Toiseksi olisi otettava huomioon periaate, jonka mukaan säännöksiä, joilla vahvistetaan työntekijöiden vapaa liikkuvuus, joka muodostaa yhden Euroopan unionin peruskivistä, on tulkittava laajasti. ( 46 ) Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun asiayhteydessä perheenjäsenen käsitettä on tulkittava laajasti siten, että se kattaa tarvittaessa myös muut kuin direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa luetellut henkilöt, erityisesti lapsen, jolle on määrätty tuomioistuimen päätöksellä pysyvä laillinen huoltajuus, jos heidän tilanteensa on rinnastettavissa kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun lapseen. ( 47 )

52.

Tältä osin muistutan, että direktiivin 2004/38 johdanto-osan 31 perustelukappaleessa säädetään, että kyseisessä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja ‑vapauksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja) tunnustetut periaatteet.

53.

Lapsen edun ensisijaisuutta koskeva periaate, joka tunnustetaan perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa, on yksi unionin oikeusjärjestykselle ominaisista periaatteista. ( 48 ) Unionin tuomioistuin on katsonut, että kyseistä periaatetta on pidettävä lähtökohtana kaikkia unionin oikeussääntöjä tulkittaessa. ( 49 ) Unionin tuomioistuin ottaa oikeuskäytännössään huomioon myös lasten oikeuden perhe-elämään, jota suojellaan perusoikeuskirjan 7 artiklassa, ( 50 ) joka vastaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) ( 51 ) 8 artiklaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kasvattivanhempien ja heidän kotiinsa sijoitetun lapsen välisen tosiasiallisen perhe-elämän olemassaolon osalta on otettava huomioon useita seikkoja, kuten heidän yhdessä asumansa aika, suhteen laatu ja rooli, joka aikuisella on lapseen nähden. ( 52 )

54.

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ja unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käyvät ilmi seuraavat seikat. Ensinnäkin lapsi FW on sijoitettu jäsenvaltion eli Belgian tuomioistuimen päätöksellä FV:n ja hänen vaimonsa kotiin, ja pariskunnalla on kaksi yhteistä biologista lasta; toiseksi kyseinen sijoittaminen tuomioistuimen päätöksellä on luonteeltaan pysyvä, koska lapsi FW on asunut FV:n kodissa vuodesta 2005 eli aivan varhaisesta lapsuudestaan lähtien; ( 53 ) kolmanneksi FV:llä on lapsen FW huoltajuus, ja hän huolehtii suoraan hänen elatuksestaan, ja neljänneksi lapsen FW laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka on FV:n luona.

55.

Toimivaltaisten viranomaisten on asianomaisen työntekijän tosiasiallista perhetilannetta tarkasteltuaan otettava kyseiset seikat huomioon määrittääkseen perheavustusten myöntämistä varten, onko rajatyöntekijän kotiin sijoitettu lapsi tosiasiassa kyseisen työntekijän perheenjäsen.

56.

Kolmanneksi ja viimeiseksi totean, että asetuksen (EU) N:o 2019/1111 ( 54 ) 1 artiklan 2 kohdan d alakohdasta seuraa, että lapsen sijoittaminen sijaisperheeseen kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan, ja että kyseisen asetuksen 30 artiklan 1 kohdasta seuraa, että jäsenvaltiossa annettu päätös on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista. Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa Luxemburgin toimivaltaisten viranomaisten on tunnustettava tuomioistuimen sijoituspäätös kyseessä olevan perheavustuksen myöntämistä varten.

57.

Edellä esitetyn perusteella katson, että lapsen, joka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu rajatyöntekijän kotiin, on perheavustuksen myöntämistä varten kuuluttava perheenjäsenen käsitteen piiriin, joka kattaa myös muita kuin direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa lueteltuja henkilöitä.

58.

On siis vielä tutkittava, voiko kyseessä oleva lainsäädäntö mainitsemieni unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä muotoiltujen perusperiaatteiden ( 55 ) perusteella johtaa rajatyöntekijöihin kohdistuvaan erilaiseen kohteluun, joka voisi olla kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää.

59.

CAE väittää tuomion Caisse pour l’avenir des enfants 51 kohdan perusteella, että siltä osin kuin tuomioistuimen päätöksellä rajatyöntekijän kotiin sijoitetulla lapsella ei ole lapsi-vanhempisuhdetta kyseiseen työntekijään tai tämän puolisoon, kyseinen työntekijä ei voi vedota yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen kyseisen lapsen osalta. CAE väittää, että nyt käsiteltävä asia on näin ollen erotettava kyseiseen tuomioon johtaneesta asiasta.

60.

Olen tästä eri mieltä. Vaikka nämä kaksi asiaa voidaan jossain määrin erottaa toisistaan, katson, että kyseinen ero ei kuitenkaan koske asianomaisten lasten tilanteen rinnastettavuutta kyseessä olevan perheavustuksen myöntämisen osalta.

61.

Ensinnäkin on kiistatta totta, että sellaisten lasten tilanne, jotka on tuomioistuimen päätöksellä sijoitettu rajatyöntekijän kotiin, eroaa oikeudellisesti niiden lasten tilanteesta, joilla on lapsi-vanhempisuhde, mukaan lukien adoptioon perustuva lapsi-vanhempisuhde, yhteen vanhempaansa tai molempiin vanhempiinsa, joiden kanssa he asuvat. Oikeuskäytännön mukaisesti syrjintää on kuitenkin erilaisten sääntöjen soveltaminen toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa tai saman säännön soveltaminen erilaisissa tilanteissa. ( 56 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilanteiden objektiivista rinnastettavuutta on tutkittava siten, että otetaan huomioon kyseessä olevalla lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä. ( 57 ) Kuten olen jo todennut, pääasiassa kyseessä oleva perheavustus on asetuksen N:o 492/2011 ( 58 ) 7 artiklan 2 kohdan, jossa kielletään kaikki välillisen syrjinnän muodot, soveltamisalaan kuuluva sosiaalinen etu.

62.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asuinpaikkaan perustuva erottelu, joka saattaa koitua pikemminkin muiden jäsenvaltioiden kansalaisten vahingoksi, koska ulkomailla asuvat henkilöt ovat useimmiten muiden valtioiden kansalaisia, on sellaista kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, joka voitaisiin hyväksyä ainoastaan, jos se on objektiivisesti oikeutettua. ( 59 )

63.

Nyt käsiteltävän asian osalta muistutan, että ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että koodeksin 269 §:n 1 momentin a kohdan mukaan kaikki lapset, jotka asuvat tosiasiallisesti ja jatkuvasti Luxemburgissa ja joilla on siellä laillinen kotipaikka, ovat oikeutettuja perheavustukseen. Kyseisen maassa asuvien lasten ryhmässä mainitun koodeksin 273 §:n 4 momentissa säädetään, että tuomioistuimen päätöksellä sijoitettujen lasten osalta kyseinen avustus maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu ja jonka luona lapsen laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka ovat. Tuomioistuimen päätöksellä ulkomailla asuvan lapsen huoltajana toimivan rajatyöntekijän kotiin sijoitetulla lapsella ei sen sijaan ole oikeutta kyseiseen avustukseen. Koodeksin 269 §:n 1 momentin b kohdan ja 270 §:n mukaan ainoastaan rajatyöntekijän avioliitossa syntyneet lapset, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset ja adoptiolapset oikeuttavat perheavustukseen.

64.

Pääasiassa kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä ilmenee, että kaikki Luxemburgissa asuvat lapset voivat hakea kyseistä perheavustusta, mikä merkitsee sitä, että kaikki Luxemburgissa asuvan työntekijän kanssa samassa taloudessa asuvat lapset – mukaan lukien tuomioistuimen päätöksellä kyseisen työntekijän kotiin sijoitetut lapset – voivat hakea kyseistä avustusta. Ulkomailla asuvat työntekijät eivät sitä vastoin voi hakea avustusta tuomioistuimen päätöksellä kotiinsa sijoitetuista lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi‑lapsisuhdetta.

65.

Näin ollen katson, että kyseisellä lainsäädännöllä otetaan käyttöön kaksi erilaista järjestelmää, jotka koskevat oikeutta perheavustukseen sen mukaan, asuvatko lapset Luxemburgissa vai eivät, ja näin ollen otetaan käyttöön asuinpaikkaa koskevaan kriteeriin perustuva erilainen kohtelu, joka on kielletty SEUT 45 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa. Tällainen asuinpaikkaan perustuva erottelu sosiaalisen edun myöntämisen osalta saattaa mielestäni koitua pikemminkin rajatyöntekijöiden vahingoksi ja on näin ollen kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, joka voitaisiin hyväksyä vain, jos se on objektiivisesti oikeutettua. ( 60 )

66.

Lopuksi on todettava unionin tuomioistuimen todenneen, että tältä osin ei ole merkitystä sillä, että oikeus pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen perheavustukseen myönnetään suoraan pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä Luxemburgissa asuvalle lapselle, tuomioistuimen päätöksellä sijoitetut lapset mukaan lukien, kun taas ulkomailla asuvien työntekijöiden osalta kyseinen oikeus myönnetään rajatyöntekijälle hänen tässä lainsäädännössä määritellyistä perheenjäsenistään. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että perhe-etuuksia ei luonteensa puolesta voida pitää sellaisina, että henkilöllä olisi niihin oikeus perheolosuhteistaan riippumatta. ( 61 )

67.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että jotta välillinen syrjintä olisi oikeutettua, sen on oltava omiaan takaamaan hyväksyttävän tavoitteen toteuttaminen eikä se saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. ( 62 )

68.

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan esitä mitään oikeuttamisperustetta, ja jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen selvityksistä muuta johdu, en näe mitään sellaista hyväksyttävää tavoitetta, jolla voitaisiin oikeuttaa Luxemburgin alueella tuomioistuimen päätöksellä sijoitetun lapsen ja tuomioistuimen päätöksellä rajatyöntekijän kotiin sijoitetun lapsen välinen syrjintä.

69.

Näin ollen katson, että SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa, luettuina yhdessä asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan ja asetuksen N:o 987/2009 60 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan rajatyöntekijät eivät voi saada kotiinsa sijoitetuista lapsista, joiden huoltajia he ovat, perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, vaikka kyseisessä jäsenvaltiossa tuomioistuimen päätöksellä sijoitetuilla lapsilla on oikeus tähän avustukseen, joka maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu.

70.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa myös vastauksen siihen, onko sillä, että rajatyöntekijä huolehtii lapsen elatuksesta, vaikutusta ennakkoratkaisukysymykseen annettavaan vastaukseen.

71.

Minun on muistutettava, että tuomion Caisse pour l’avenir des enfants 50 kohdasta ilmenee, että sen vaatimuksen osalta, jonka mukaan rajatyöntekijän on huolehdittava lapsen elatuksesta, unionin tuomioistuimen mukaan viimeksi mainittu vaatimus johtuu tosiasiallisesta tilanteesta, jota hallinnon ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuimien on arvioitava asianomaisen henkilön esittämän näytön perusteella ilman, että niiden on tarpeen määrittää syyt tälle elatukselle tai esittää numeroin elatukseen osallistumisen täsmällistä laajuutta.

72.

Tältä osin olisi nähdäkseni aiheellista täsmentää, että – kuten komissio on perustellusti todennut – kyseistä edellytystä on sovellettava perheavustuksen myöntämiseen ulkomailla asuvalle työntekijälle vain, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään tällaisesta edellytyksestä kyseisen avustuksen myöntämiseksi sellaiselle maassa asuvalle henkilölle, jolle on uskottu kotiinsa sijoitetun lapsen huolto ja jonka luona kyseisen lapsen laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka ovat. Muunlainen tulos olisi ristiriidassa ulkomailla asuvien ja maassa asuvien työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Katson vastaavasti, että perheavustuksen myöntämisen edellytyksenä mahdollisesti olevaa vaatimusta, jonka mukaan rajatyöntekijän on elätettävä sijoitettu lapsi täysimääräisesti, ei voida hyväksyä, jos kyseinen vaatimus ei koske sitä maassa asuvaa henkilöä, jolle on uskottu sijoitetun lapsen huolto, koska biologisten vanhempien, jos he ovat tiedossa, elatusvelvollisuus tai mahdollinen osallistuminen lapsen elatukseen ei tosiasiallisesti merkitse sitä, että rajatyöntekijä, jonka luo lapsi on sijoitettu, ei osallistu elatukseen. Joka tapauksessa biologisten vanhempien osallistuminen lapsen elatukseen voi olla joko hyvin vähäistä tai olematonta, koska heidän tilanteensa on usein hyvin epävakaa. ( 63 )

73.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Cour de cassationin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

SEUT 45 artiklaa ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa, luettuina yhdessä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 67 artiklan ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 60 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että

ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan rajatyöntekijät eivät voi saada kotiinsa sijoitetuista lapsista, joiden huoltajia he ovat, perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, vaikka kyseisessä jäsenvaltiossa tuomioistuimen päätöksellä sijoitetuilla lapsilla on oikeus tähän avustukseen, joka maksetaan sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jolle lapsen huolto on uskottu. Perheavustuksen myöntämiseksi ulkomailla asuvalle työntekijälle voidaan edellyttää, että kyseinen työntekijä huolehtii lapsen elatuksesta, vain, jos kansallisessa lainsäädännössä säädetään tällaisesta edellytyksestä kyseisen avustuksen myöntämiseksi sellaiselle maassa asuvalle henkilölle, jolle on uskottu kotiinsa sijoitetun lapsen huolto ja jonka luona kyseisen lapsen laillinen kotipaikka ja tosiasiallinen ja pysyvä asuinpaikka ovat.