–

FTI Touristik GmbH, edustajanaan F. Simon, Rechtsanwalt,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään A. Edelmannová, M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Kienapfel ja S. Noë,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 18 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain JX ja matkanjärjestäjä FTI Touristik GmbH ja joka koskee vahingonkorvausta, jota JX vaatii, koska hänen mukaansa FTI Touristik ei tiedottanut hänelle riittävästi maahantulo- ja viisumiedellytyksistä, jotka koskivat hänen matkaansa asianomaiseen kolmanteen valtioon.

3

Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 3, 4, 15, 18 ja 26 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

4

Asetuksen 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

– –”

5

Asetuksen II luvun 4 jakso, jonka otsikko on ”Toimivalta kuluttajasopimusta koskevissa asioissa”, sisältää asetuksen 17–19 artiklan. Asetuksen 17 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 artiklan ja 7 artiklan 5 alakohdan soveltamista,

2.   Kun kuluttaja tekee sopimuksen sellaisen sopimuspuolen kanssa, jolla ei ole kotipaikkaa jäsenvaltiossa mutta jolla on jossakin jäsenvaltiossa sivuliike, agentuuri tai muu toimipaikka, sopimuspuolella katsotaan sivuliikkeen, agentuurin tai muun toimipaikan toimintaa koskevissa riita-asioissa olevan kotipaikka kyseisessä jäsenvaltiossa.

3.   Tämän jakson säännöksiä ei sovelleta kuljetussopimuksiin, yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä lukuun ottamatta.”

6

Asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan joko sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa tällä sopimuspuolella on kotipaikka, tai toisen sopimuspuolen kotipaikasta riippumatta sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa kuluttajalla on kotipaikka.

2.   Toinen sopimuspuoli voi nostaa kanteen kuluttajaa vastaan ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa kuluttajalla on kotipaikka.”

7

Asetuksen 19 artiklan 3 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän jakson säännöksistä voidaan poiketa ainoastaan sopimuksella,

– –

8

Asetuksen 24 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Seuraavilla jäsenvaltion tuomioistuimilla on asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta:

9

Asetuksen 25 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos asianosaiset, riippumatta heidän kotipaikastaan, ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten on ratkaistava tietystä oikeussuhteesta syntyneet tai mahdollisesti syntyvät riidat, kyseisellä tuomioistuimella tai kyseisillä tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista asia, paitsi jos sopimus sen aineellisen pätevyyden suhteen on tuon jäsenvaltion lain mukaan mitätön. – –”

10

Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 (EUVL 2006, L 399, s. 1) 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa valtion rajat ylittävällä asialla tarkoitetaan asiaa, jossa vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu.”

11

Siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung), joka on säädetty 5.12.2005 (BGBl. 2005 I, s. 3202), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 7.11.2022 annetulla lailla (BGBl. 2022 I, s. 1982) (jäljempänä ZPO), 12 §:ssä, jonka otsikko on ”Yleinen oikeuspaikka; käsite”, säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuin, joka on henkilön yleinen oikeuspaikka, on toimivaltainen ratkaisemaan kaikki häntä vastaan nostettavat kanteet, paitsi jos kanteen osalta on säädetty yksinomaisesta oikeuspaikasta.”

12

ZPO:n 17 §:n 1 momentin mukaan yhtiöiden yleinen oikeuspaikka määräytyy niiden kotipaikan perusteella.

13

ZPO:n 21 §:n, jonka otsikko on ”Toimipaikan erityinen oikeuspaikka”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilöllä on tehtaan, toimen tai muun kaupallisen toiminnan harjoittamista varten toimipaikka, jossa suoritetaan välittömästi liiketoimia, kaikki sellaiset kanteet häntä vastaan, jotka liittyvät toimipaikan liiketoimintaan, voidaan nostaa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa toimipaikka sijaitsee.”

14

ZPO:n 29 §:ssä, jonka otsikko on ”Täyttämispaikan erityinen oikeuspaikka”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimussuhdetta ja sen olemassaoloa koskevien riitojen tutkimiseen toimivaltainen tuomioistuin on sen paikkakunnan tuomioistuin, jossa riidanalainen velvoite on täytettävä.

– –”

15

JX, joka on yksityishenkilö ja jonka kotipaikka on Nürnberg (Saksa), teki 15.12.2021 matkapakettisopimuksen matkanjärjestäjä FTI Touristikin, jonka kotipaikka on München (Saksa), kanssa. Matka varattiin Nürnbergiin sijoittautuneen matkatoimiston, joka ei ole sopimuspuoli eikä FTI Touristikin toimipaikka, välityksellä.

16

JX katsoi, ettei hänelle ollut tiedotettu riittävästi maahantulo- ja viisumiedellytyksistä, jotka koskivat hänen matkaansa asianomaiseen kolmanteen valtioon, joten hän nosti 1499,86 euron suuruisen vahingonkorvauksen saamiseksi kanteen kotipaikkansa tuomioistuimessa eli Amtsgericht Nürnbergissä (Nürnbergin alioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. JX:n mielestä tämän tuomioistuimen alueellinen toimivalta perustuu asetuksen N:o 1215/2012 17 ja 18 artiklaan.

17

FTI Touristik väittää, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole alueellisesti toimivaltainen, ja vetoaa siihen, ettei asetusta N:o 1215/2012 sovelleta puhtaasti kansallisiin tilanteisiin, jollaisesta on kyse nyt käsiteltävässä asiassa, jossa matkustajan ja matkanjärjestäjän kotipaikka on samassa jäsenvaltiossa. Tällaisessa tilanteessa asetuksen sovellettavuuden edellytyksenä oleva kansainvälinen tekijä puuttuu.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa alueellisen toimivaltansa määrittämisestä, että ZPO:n 12 ja 17 §:ssä säädettyjen yleistä oikeuspaikkaa koskevien sääntöjen mukaan pääasian vastaajan kotipaikan tuomioistuin on alueellisesti toimivaltainen silloinkin, kun pääasian kantaja on kuluttaja ja pääasian vastaaja elinkeinonharjoittaja. ZPO:n 21 §:n 1 momenttiin ja 29 §:ään sisältyviä sääntöjä erityisestä oikeuspaikasta ei voida soveltaa, koska Nürnbergiin sijoittautunut matkatoimisto, jonka välityksellä pääasian kantaja varasi matkansa, ei ole pääasian vastaajan toimipaikka eikä mistään asiakirja-aineiston sisältämästä seikasta ilmene, että vastaajan kyseessä olevasta matkasopimuksesta johtuvat velvoitteet olisi pitänyt täyttää Amtsgericht Nürnbergin tuomiopiirissä.

19

Niinpä ainoa säännös, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo alueellisen toimivaltansa tässä tapauksessa voivan perustua, on asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 1 kohta. Koska pääasiassa on niin, että sekä kuluttajan että matkanjärjestäjän kotipaikka on samassa jäsenvaltiossa, kansainvälisenä tekijänä, jonka perusteella kyseistä säännöstä mahdollisesti voidaan soveltaa, voi olla vain se, että kyseessä oleva matkakohde sijaitsee ulkomailla.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin, että saksalaisessa oikeuskäytännössä vallitsevan käsityksen mukaan kansainvälinen tekijä, joka on asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisen edellytyksenä, puuttuu, jos ainoana yhteytenä ulkomaahan on järjestetyn matkan kohde. Tällainen lähestymistapa saa tukea muun muassa siitä, että kyseisen asetuksen säännöksiä on tulkittava suppeasti, sekä päätelmistä, jotka perustuvat 17.11.2011 annettuun tuomioon Hypoteční banka (C‑327/10, EU:C:2011:745) ja 19.12.2013 annettuun tuomioon Corman-Collins (C‑9/12, EU:C:2013:860). Sitä tukee myös asetuksen tavoite – joka on kansainvälisen toimivallan määrittäminen, jotta varmistetaan, että oikeusriidan asianosaisilla on käytettävissään varma oikeuspaikka ja että nämä eivät joudu hakemaan oikeussuojaa toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa, ja jottei puututa kansallisiin oikeuspaikkasääntöihin, mikäli niillä voidaan taata riittävä oikeussuoja asianosaisen valtiossa – ja tarve tukeutua kansainväliseen tekijään, joka on normatiivinen eikä pelkästään tosiasiallinen.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että oikeuskirjallisuudessa esitetyn painavan näkemyksen mukaan rajat ylittävä piirre ei välttämättä edellytä sitä, että kantajan ja vastaajan kotipaikka on kahdessa eri jäsenvaltiossa. Asetuksen N:o 1215/2012 18, 24 ja 25 artikla voivat tukea tällaista lähestymistapaa. Ei ole myöskään mahdollista tehdä eroa kansainvälisen tekijän normatiivisen luonteen ja tosiasiallisen luonteen välillä, sillä kansainvälinen tekijä voi johtua yksittäistapauksen olosuhteista, kuten tässä tapauksessa matkakohteesta.

22

Tässä tilanteessa Amtsgericht Nürnberg on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [asetuksen N:o 1215/2012] 18 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädetään, siltä osin kuin on kyse matkasopimusasioista, kansainvälisen toimivallan lisäksi kansallisten tuomioistuinten alueellisesta toimivallasta, joka pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen on otettava huomioon, mikäli kuluttajan, joka on matkustaja, ja hänen sopimuspuolensa, joka on matkanjärjestäjä, kotipaikka on samassa jäsenvaltiossa, mutta matkakohde ei sijaitse tässä jäsenvaltiossa vaan ulkomailla (niin kutsutut ’epäaidot kansalliset tilanteet’), mistä seuraa, että kuluttaja voi paitsi vedota kansallisiin toimivaltasääntöihin myös nostaa sopimukseen perustuvia vaatimuksia koskevan kanteen matkanjärjestäjää vastaan kotipaikkansa tuomioistuimessa?”

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklaa tulkittava siten, että sen perusteella silloin, kun kuluttaja nostaa matkanjärjestäjää vastaan matkapakettisopimuksen tekemisen jälkeen kanteen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jonka tuomiopiirissä kuluttajan kotipaikka on, ja kun kummankin sopimuspuolen kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa mutta matkakohde sijaitsee ulkomailla, tämä tuomioistuin on sekä kansainvälisesti että alueellisesti toimivaltainen.

24

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensiksi selvitettävä, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen oikeusriita, jossa kantajan ja vastaajan kotipaikka on samassa jäsenvaltiossa, kuulua kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

25

Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksen N:o 1215/2012 toimivaltasääntöjen soveltaminen edellyttää kansainvälistä tekijää. Vaikka tämän asetuksen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa käytetään käsitettä ”yksityisoikeudellis[et] asi[at], joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia,” ja sen 26 perustelukappaleessa käsitettä ”rajat ylittäv[ät] riita-asi[at]”, asetukseen ei sisälly kuitenkaan mitään tällaisen kansainvälisen tekijän määritelmää (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2024, Inkreal, C‑566/22, EU:C:2024:123, 18 ja 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että kansainvälinen tekijä on olemassa silloin, kun kyseessä olevan riidan tilanteen takia saattaa syntyä tuomioistuinten kansainvälisen toimivallan määrittelyä koskevia kysymyksiä (tuomio 8.2.2024, Inkreal, C‑566/22, EU:C:2024:123, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Kyseessä olevan oikeussuhteen kansainvälisen luonteen määrittämisen osalta unionin tuomioistuin on toistuvasti viitannut asianosaisten kotipaikkaan (ks. vastaavasti tuomio 7.5.2020, Parking ja Interplastics, C‑267/19 ja C‑323/19, EU:C:2020:351, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Kansainvälinen tekijä on selvästi läsnä, mikäli vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, mutta kansainvälinen luonne voi johtua myös muista seikoista, jotka liittyvät muun muassa oikeudenkäynnin kohteeseen, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 32 kohdassa.

29

Niinpä kyseessä olevaa oikeussuhdetta voidaan pitää luonteeltaan kansainvälisenä myös siksi, että se liittyy jäsenvaltioon ja kolmanteen valtioon esimerkiksi, koska kantajalla ja yhdellä vastaajalla on kotipaikka jäsenvaltiossa ja riidanalaiset tosiseikat ovat tapahtuneet kolmannessa valtiossa, koska tällaisen tilanteen takia jäsenvaltiossa saattaa syntyä tuomioistuinten kansainvälisen toimivallan määrittelyä koskevia kysymyksiä (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2022, IRnova, C‑399/21, EU:C:2022:648, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Edellä esitetystä seuraa, että oikeusriita, joka koskee sopimusvelvoitteita, jotka on tarkoitus täyttää joko kolmannessa valtiossa tai muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa molemmilla asianosaisilla on kotipaikka, on omiaan herättämään kysymyksiä tuomioistuinten kansainvälisen toimivallan määrittämisestä ja täyttää näin ollen kansainvälistä tekijää koskevan edellytyksen sille, että oikeusriita kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan.

31

Kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisten oikeusriitojen osalta tätä tulkintaa tukee lisäksi asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan 1 kohta, jonka mukaan tässä säännöksessä kuluttajan hyväksi säädettyä sääntöä sovelletaan ”toisen sopimuspuolen kotipaikasta riippumatta”, joten kuluttajat voivat vedota siihen sellaisia elinkeinonharjoittajia vastaan, joiden kotipaikka on paitsi muissa jäsenvaltioissa tai kolmansissa valtioissa myös samassa jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan kotipaikka on.

32

Lisäksi, kuten asetuksen N:o 1215/2012 19 artiklan 3 alakohdan sanamuodosta ilmenee, unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti viitannut tilanteeseen, jossa on kyseessä sopimus, ”jonka tekevät kuluttaja ja toinen sopimuspuoli, joista kummallakin on kotipaikka tai asuinpaikka sopimusta tehtäessä samassa jäsenvaltiossa”.

33

Tällainen tulkinta on myös asetuksen N:o 1215/2012 tarkoituksen mukainen, sillä unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että kyseisellä asetuksella pyritään yhtenäistämään tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt sellaisilla toimivaltasäännöillä, joiden ennustettavuus on hyvä, ja sillä tavoitellaan näin ollen oikeusvarmuutta vahvistamalla unioniin sijoittautuneiden henkilöiden oikeussuojaa siten, että kantaja kykenee vaivattomasti yksilöimään sen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi hän voi saattaa asiansa, ja vastaaja kykenee kohtuullisesti ennakoimaan, missä tuomioistuimessa häntä vastaan voidaan nostaa kanne. Tässä yhteydessä oikeusvarmuuden tavoite vaatii, että kansallinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, voi helposti ratkaista oman toimivaltansa ilman, että sen täytyisi tutkia pääasia (ks. vastaavasti tuomio 8.2.2024, Inkreal, C‑566/22, EU:C:2024:123, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, on niin, että tuomioistuimessa esitetyn vaatimuksen ja ulkomaan välinen yhteys voi olla enemmän tai vähemmän vahva kyseessä olevasta oikeusriidasta riippuen, mutta sen kysymyksen arvioinnin, sisältyykö oikeusriitaan kansainvälinen tekijä, olisi pysyttävä riittävän helppona asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on niin, että asialla, jossa on kyseessä matkustajan kanne sellaisten ongelmien osalta, joita on ilmennyt matkanjärjestäjän järjestämän ja myymän ulkomaanmatkan yhteydessä, on näiden ongelmien täsmällisestä luonteesta riippumatta katsottava olevan kansainvälinen luonne asetusta N:o 1215/2012 sovellettaessa; matkakohde näet on seikka, joka on helppo selvittää ja jonka vuoksi sovellettava tuomioistuimen toimivaltaa koskeva järjestelmä on asianosaisten ennakoitavissa.

35

Käsitteen kansainvälinen tekijä tulkintaa, sellaisena kuin se ilmenee tämän tuomion 30 kohdasta, ei myöskään voida kyseenalaistaa sillä, että unionin tuomioistuimen aikaisemmassa oikeuskäytännössä on ylimääräisenä huomautuksena viitattu valtion rajat ylittävän asian käsitteeseen, joka määritellään asetuksen N:o 1896/2006 3 artiklan 1 kohdassa asiaksi, jossa vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu (ks. vastaavasti tuomio 7.5.2020, Parking ja Interplastics, C‑267/19 ja C‑323/19, EU:C:2020:351, 34 kohta ja tuomio 3.6.2021, Generalno konsulstvo na Republika Bulgaria, C‑280/20, EU:C:2021:443, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 37 kohdassa, on niin, että vaikka sekä asetus N:o 1215/2012 että asetus N:o 1896/2006 kuuluvat oikeudellisen yhteistyön alaan yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, tästä ei silti seuraa, että asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiä olisi tulkittava asetuksen N:o 1896/2006 säännösten valossa, koska näiden kahden toimen kohde ja soveltamisala eivät vastaa toisiaan.

37

On nimittäin huomattava, että asetuksella N:o 1215/2012 pyritään yhtenäistämään toimivaltasäännöt siviili- ja kauppaoikeuden alalla ja vaikka näitä sääntöjä on lähtökohtaisesti sovellettava ja niiden on saatava etusija suhteessa kansallisiin toimivaltasääntöihin (ks. vastaavasti tuomio 25.2.2021, Markt24, C‑804/19, EU:C:2021:134, 30 ja 32 kohta), kun taas asetuksella N:o 1896/2006 otetaan käyttöön saatavien yhtenäinen ja vaihtoehtoinen perimiskeino kuitenkaan korvaamatta tai yhdenmukaistamatta kansallisessa oikeudessa säädettyjä saatavien perintämenettelyjä (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C‑618/10, EU:C:2012:349, 79 kohta ja tuomio 13.6.2013, Goldbet Sportwetten, C‑144/12, EU:C:2013:393, 28 kohta).

38

Kyseistä käsitteen kansainvälinen tekijä tulkintaa ei myöskään voida kyseenalaistaa sillä, että asetuksen N:o 1215/2012 18 artikla on poikkeus sekä kyseisen asetuksen 4 artiklassa säädetystä toimivaltaa koskevasta pääsäännöstä, jonka mukaan toimivaltaisia ovat sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajan kotipaikka on, että siitä saman asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan säännöstä, joka koskee erityistä toimivaltaa sopimusasioissa ja jonka mukaan toimivaltainen on sen paikkakunnan tuomioistuin, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai on täytettävä, ja että kyseistä 18 artiklaa on välttämättä tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 28.1.2015, Kolassa, C‑375/13, EU:C:2015:37, 28 kohta).

39

Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, käsitteen kansainvälinen tekijä avulla nimittäin on mahdollista rajata asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisala, ja sitä on arvioitava identtisesti antamatta merkitystä sille, onko kyseessä oleva toimivaltasääntö luonteeltaan pääsääntö vai poikkeus.

40

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että matkasopimusta koskeva oikeusriita kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, vaikka molemmilla sopimuspuolilla eli kuluttajalla ja hänen sopimuskumppanillaan olisikin kotipaikka samassa jäsenvaltiossa, silloin, kun matkakohde sijaitsee ulkomailla.

41

Toiseksi siitä kysymyksestä, määritetäänkö asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklassa asianomaisen tuomioistuimen niin kansainvälinen kuin alueellinenkin toimivalta, on todettava, että kyseisen artiklan 1 kohdan sanamuodostakin ilmenee, että tässä säännöksessä säädetyissä oikeuspaikkasäännöissä viitataan silloin, kun kuluttaja nostaa kanteen, yhtäältä sen jäsenvaltion tuomioistuimiin, ”jossa [toisella] sopimuspuolella on kotipaikka”, ja toisaalta sen paikkakunnan tuomioistuimeen, ”jossa kuluttajalla on kotipaikka”.

42

Kun näistä kahdesta mainitusta säännöstä ensimmäisellä annetaan ainoastaan kansainvälinen toimivalta määrätyn valtion tuomioistuinjärjestelmälle kokonaisuudessaan, jälkimmäisellä säännöllä annetaan suoraan alueellinen toimivalta kuluttajan kotipaikan tuomioistuimelle.

43

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 18 kohdassa, tällä jälkimmäisellä säännöllä määritetään paitsi asianomaisen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta myös sen alueellinen toimivalta nimeämällä suoraan tietty tuomioistuin toimivaltaiseksi jäsenvaltion sisällä ilman viittausta kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa oleviin alueellisen toimivallan jakoa koskeviin sääntöihin.

44

Tällainen tulkinta saa tukea asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklan säännöksillä tavoitelluista päämääristä. Kuten asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ilmenee, kuluttajasopimuksille nimittäin on ominaista tietty osapuolten välinen epätasapaino, jota asetuksen 18 artiklan säännöksillä pyritään korjaamaan siten, että heikompaan osapuoleen sovelletaan hänen etujensa kannalta suotuisampia tuomioistuimen toimivaltaa koskevia säännöksiä kuin yleiset säännökset (ks. analogisesti vakuutussopimuksista tuomio 30.6.2022, Allianz Elementar Versicherung, C‑652/20, EU:C:2022:514, 49 kohta).

45

Erityisesti on todettava, että asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklassa säädetyllä erityisellä toimivaltasäännöllä on tarkoituksena taata se, että heikompi osapuoli, joka haluaa nostaa kanteen vahvempaa osapuolta vastaan, voi tehdä niin helposti saatavilla olevassa jäsenvaltion tuomioistuimessa (ks. analogisesti vakuutussopimuksista tuomio 30.6.2022, Allianz Elementar Versicherung, C‑652/20, EU:C:2022:514, 50 kohta).

46

Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 59 ja 61 kohdassa, kyseisellä säännöllä suojataan kuluttajaa helpottamalla oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, ja se osoittaa unionin lainsäätäjän huolen siitä, että kuluttajat luopuisivat kanteiden nostamisesta silloin, kun toimivaltainen tuomioistuin ei olisi heidän kotipaikkansa tuomioistuin, vaikka se sijaitsisikin jäsenvaltiossa, jossa he asuvat.

47

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että esitettyyn kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 18 artiklaa on tulkittava siten, että sen perusteella silloin, kun kuluttaja nostaa matkanjärjestäjää vastaan matkapakettisopimuksen tekemisen jälkeen kanteen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jonka tuomiopiirissä kuluttajan kotipaikka on, ja kun kummankin sopimuspuolen kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa mutta matkakohde sijaitsee ulkomailla, tämä tuomioistuin on sekä kansainvälisesti että alueellisesti toimivaltainen.

48

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 18 artiklaa

on tulkittava siten, että

sen perusteella silloin, kun kuluttaja nostaa matkanjärjestäjää vastaan matkapakettisopimuksen tekemisen jälkeen kanteen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jonka tuomiopiirissä kuluttajan kotipaikka on, ja kun kummankin sopimuspuolen kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa mutta matkakohde sijaitsee ulkomailla, tämä tuomioistuin on sekä kansainvälisesti että alueellisesti toimivaltainen.