–

OSTP Italy Srl, edustajinaan R. Dominici, A. Macchi, F. Munari ja S. Pedemonte, avvocati,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan F. Meloncelli, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Clotuche-Duvieusart ja F. Moro,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (EUVL 2013, L 269, s. 1; jäljempänä unionin tullikoodeksi) 43–45 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä OSTP Italy Srl (jäljempänä OSTP) ja toisaalta Agenzia delle Dogane e dei Monopoli, Ufficio delle Dogane di Genova 1 (tulli- ja monopolivirasto, Genovan tullitoimipaikka 1, Italia) ja Agenzia delle Dogane e dei Monopoli, Ufficio delle Dogane di Genova 2 (tulli- ja monopolivirasto, Genovan tullitoimipaikka 2, Italia) (jäljempänä yhdessä tulli- ja monopolivirasto) sekä Agenzia delle Entrate – Riscossione – Genova (veroviraston perintäosasto, Genova, Italia) (jäljempänä verovirasto) ja joka koskee Euroopan unionin perinteisiin omiin varoihin liittyvän sellaisen saatavan täytäntöönpanoa, joka on kumottu kansallisen tuomioistuimen tuomiolla, josta kuitenkin on valitettu.

3

Unionin tullikoodeksin 43 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeusviranomaisen päätökset”, säädetään seuraavaa:

”Mitä 44 ja 45 artiklassa säädetään, ei sovelleta, jos muutoksenhaun tarkoituksena on oikeusviranomaisen tai oikeusviranomaisena toimivan tulliviranomaisen tekemän, tullilainsäädännön soveltamista koskevan päätöksen peruuttaminen, kumoaminen tai muuttaminen.”

4

Kyseisen koodeksin 44 artiklassa, jonka otsikko on ”Muutoksenhakuoikeus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöllä on oikeus hakea muutosta itseään suoraan ja henkilökohtaisesti koskevaan tullilainsäädännön soveltamiseen liittyvään tulliviranomaisten päätökseen.

Oikeus hakea muutosta on myös henkilöllä, joka on hakenut tulliviranomaisilta päätöstä eikä ole saanut hakemaansa päätöstä 22 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa määräajassa.

2.   Muutosta voi hakea ainakin kahdessa vaiheessa:

3.   Muutosta on haettava siinä jäsenvaltiossa, jossa päätös on tehty tai jossa sitä on haettu.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että muutoksenhakumenettelyssä voidaan nopeasti vahvistaa tai oikaista tulliviranomaisten tekemät päätökset.”

5

Mainitun koodeksin 45 artiklassa, jonka otsikko on ”Täytäntöönpanon lykkääminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Muutoksenhaku ei estä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanoa.

2.   Tulliviranomaisten on kuitenkin lykättävä päätöksen täytäntöönpanoa kokonaan tai osittain, jos niillä on perusteltua syytä epäillä, että riidanalainen päätös ei ole tullilainsäädännön mukainen, tai jos on olemassa vaara, että asianomaiselle henkilölle aiheutuu siitä vahinkoa, joka ei ole korvattavissa.

3.   Jos 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa riidanalaisen päätöksen perusteella on maksettava tuonti- tai vientitulli, päätöksen täytäntöönpanon lykkääminen edellyttää vakuuden antamista, paitsi jos asiakirjoihin perustuvan arvion perusteella todetaan, että vakuuden vaatiminen todennäköisesti aiheuttaisi velalliselle vakavia taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia.”

6

Saman koodeksin 90 artiklan, jonka otsikko on ”Pakollinen vakuus”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos vakuuden antaminen on pakollista, tulliviranomaisten on vahvistettava vakuuden määrä tasolle, joka vastaa tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullin ja muiden maksujen täsmällistä määrää, jos tämä määrä on varmasti laskettavissa vakuuden vaatimisajankohtana.”

7

Unionin tullikoodeksin 98 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakuuden vapautus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten on vapautettava vakuus välittömästi, kun tullivelka tai muita maksuja koskeva velvoite on lakannut tai sitä ei voi enää syntyä.

2.   Jos tullivelka tai muita maksuja koskeva velvoite on lakannut osittain tai voi syntyä ainoastaan osalle siitä määrästä, jonka maksamisesta vakuus on annettu, vastaava osa vakuudesta on asianomaisen henkilön pyynnöstä vapautettava, paitsi jos se ei kyseisen määrän vuoksi ole perusteltua.”

8

Saman koodeksin 124 artiklan, jonka otsikko on ”Lakkaaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tuonti- tai vientitullivelka lakkaa jollakin jäljempänä luetelluista tavoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sellaisten voimassa olevien säännösten soveltamista, jotka koskevat tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullin määrän kantamatta jättämistä velallisen oikeusteitse todetun maksukyvyttömyyden vuoksi:

– –

– –

– –”

9

Perinteisten, ALV- ja BKTL-perusteisten omien varojen käyttöön asettamisessa sovellettavista menetelmistä ja menettelystä sekä käteisvarojen saamiseksi toteutettavista toimenpiteistä 26.5.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 609/2014 (EUVL 2014, L 168, s. 39), sellaisena kuin se on muutettuna 17.5.2016 annetulla neuvoston asetuksella (EU, Euratom) 2016/804 (EUVL 2016, L 132, s. 85; jäljempänä asetus N:o 609/2014), 2 artiklan, jonka otsikko on ”Perinteisten omien varojen vahvistamispäivämäärä”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovellettaessa unionille kuuluvaa saamista [Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä 26.5.2014 annetun neuvoston] päätöksen 2014/335/EU, Euratom [(EUVL 2014, L 168, s. 105)] 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista omista varoista pidetään vahvistettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset saamisen määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta velalliselle on täytetty.”

10

Asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan, jonka otsikko on ”Määrät, joita ei saada perittyä”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan [Euroopan] komission käyttöön tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia, joita ei ole voitu periä jommastakummasta seuraavassa esitetystä syystä:

Jäsenvaltiot voidaan vapauttaa velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia, jos vahvistettuja saamisia ei voida periä sen takia, että tullivelan tileihin kirjaamista tai tiedoksi antamista on lykätty, jottei aiheutuisi vahinkoa unionin taloudellisiin etuihin vaikuttavalle rikostutkinnalle.

Toimivaltaisen hallintoviranomaisen on annettava päätös, jossa vahvistettuja saamisia vastaavat määrät julistetaan sellaisiksi, että niitä ei voi periä, ja jossa todetaan perinnän mahdottomuus.

Vahvistettujen saamisten määrien katsotaan olevan sellaisia, että niitä ei voi periä, viimeistään viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona määrä on vahvistettu 2 artiklan mukaisesti, tai jos niiden osalta on haettu muutosta hallinto- tai oikeusteitse, siitä päivästä, jona lopullinen päätös annettiin tiedoksi tai julkaistiin.

– –”

11

Päätöksellä 2014/335 kumottiin ja korvattiin Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7.6.2007 tehty neuvoston päätös 2007/436/EY, Euratom (EUVL 2007, L 163, s. 17).

12

Päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jossa toistetaan päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a alakohta, säädetään seuraavaa:

”Unionin talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät:

– –”

13

30.12.1991 annetun lain nro 413 30 §:ssä hallitukselle annetun valtuutuksen nojalla annetuista verotusmenettelyä koskevista säännöksistä 31.12.1992 annetun asetuksen nro 546 (decreto legislativo n. 546 – Disposizioni sul processo tributario in attuazione della delega al Governo contenuta nell’art. 30 della legge 30 dicembre 1991, n. 413) (GURI nro 9, 13.1.1993, Supplemento ordinario nro 8; jäljempänä asetus nro 546/1992) säädetään, että jos kantaja riitauttaa veroviranomaisen päätöksen ja jos tästä toimesta voi aiheutua hänelle vakavaa vahinkoa, joka ei ole korjattavissa, kantaja voi hakea kyseisen päätöksen täytäntöönpanon väliaikaista lykkäämistä siihen saakka, kunnes kanteen asiakysymys on tutkittu.

14

Kyseisen asetuksen 67-bis §:ssä, joka koskee väliaikaista täytäntöönpanoa, säädetään, että verotuomioistuinten antamat tuomiot ovat täytäntöönpanokelpoisia.

15

Mainitun asetuksen 68 §:ssä, jonka otsikko on ”Veron maksaminen menettelyn ollessa vireillä”, säädetään seuraavaa:

”1.   Riippumatta siitä, mitä yksittäisissä verolaeissa säädetään, niissä tapauksissa, joissa on säädetty erinä kannettavasta verosta, joka on [vero]tuomioistuimessa käytävän menettelyn kohteena, vero ja siihen liittyvät verolaeissa säädetyt korot on maksettava seuraavasti:

Edellisissä kohdissa tarkoitetuissa tapauksissa jo maksetut määrät vähennetään joka tapauksessa maksettavista määristä.

2.   Jos kanne hyväksytään, vero, joka on maksettu sen lisäksi, mitä commissione tributaria provinciale on tuomiossaan vahvistanut, ja siihen liittyvät verolainsäädännön mukaiset korot on palautettava viran puolesta 90 päivän kuluessa tuomion tiedoksi antamisesta. Jos palautusta ei panna täytäntöön, verovelvollinen voi vaatia täytäntöönpanoa 70 §:n mukaisesti commissione tributaria provincialelta tai, jos tuomiosta on valitettu menettelyn myöhemmissä vaiheissa, commissione tributaria regionalelta.

3.   – –

3-bis. Päätöksen [2007/436] 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen perinteisten omien varojen ja maahantuonnista kannettavan arvonlisäveron maksamiseen sovelletaan [yhteisön tullikoodeksista] 12.10.1992 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 2913/92 [(EYVL 1992, L 302, s. 1)], sellaisena kuin se on muutettuna [unionin tullikoodeksilla] ja muilla asiaa koskevilla Euroopan unionin merkityksellisillä säännöksillä, kunnes tuomio on annettu.”

16

Asetuksen nro 546/1992 69 §:ssä, jonka otsikko on ”Verovelvollisen hyväksi annettujen tuomioiden täytäntöönpano”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tuomiot, joissa määrätään maksettavaksi maksuja verovelvolliselle, ja tuomiot, jotka on annettu 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuista kiinteistörekisteritoimista tehdyistä päätöksistä, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia. Tuomioistuin voi kuitenkin asettaa muun kuin oikeudenkäyntikuluja koskevan yli 10000 euron suuruisen määrän maksamisen edellytykseksi asianmukaisen vakuuden antamisen, ottaen huomioon myös hakijan vakavaraisuutta koskevat edellytykset.

– –

4.   Tuomion perusteella maksettavat määrät on maksettava 90 päivän kuluessa tuomion tiedoksi antamisesta tai 2 momentissa tarkoitetun vakuuden esittämisestä, jos vakuutta vaaditaan.

5.   Jos tuomiota ei panna täytäntöön, verovelvollinen voi 70 §:n nojalla hakea täytäntöönpanoa commissione tributaria provincialelta tai, jos tuomiosta valitetaan menettelyn myöhemmissä vaiheissa, commissione tributaria regionalelta.”

17

Tulli- ja monopoliviraston Genovan tullitoimipaikka 2 antoi 9.10.2019 OSTP:lle tiedoksi täydentäviä verotuspäätöksiä ja veronoikaisupäätöksiä, jotka koskivat kolmansista maista peräisin olevien teräsputkien tuonnista kannettavia polkumyyntitulleja muun muassa sillä perusteella, että nämä putket oli esitetty tuoduiksi Intiasta, vaikka ne olivat todellisuudessa peräisin Kiinasta. Näiden päätösten jälkeen annettiin seuraavana päivänä tiedoksi päätökset, joilla OSTP:lle määrättiin seuraamuksia.

18

Myös tulli- ja monopoliviraston Genovan tullitoimipaikka 1 antoi samasta syystä OSTP:lle tiedoksi veronoikaisupäätöksen, jonka jälkeen OSTP:lle määrättiin seuraamuksia.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumosi kaikki verotuspäätökset ja seuraamukset kokonaisuudessaan 17.5.2021 ja 19.5.2021 antamillaan tuomioilla.

20

Tulli- ja monopolivirasto valitti näistä tuomioista Corte di giustizia tributaria di secondo grado della Liguriaan (aiemmin Commissione tributaria regionale della Liguria) (toisen oikeusasteen verotuomioistuin, aiemmin Ligurian alueellinen verotuomioistuin, Italia), joka ei tehnyt muodollisesti päätöstä mainittujen tuomioiden täytäntöönpanon lykkäämisestä.

21

Verovirasto antoi 26.1.2022 OSTP:lle tiedoksi kiinnityksen rekisteröintiä koskevan ennakkoilmoituksen, jossa se totesi, että jos verotuspäätöksissä mainittuja määriä ei maksettaisi, rekisteröitäisiin OSTP:n kiinteään omaisuuteen kohdistuva kiinnitys, jonka arvo olisi kaksi kertaa velan määrä.

22

OSTP riitautti tämän ilmoituksen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ja väitti, että tullien ja verojen kantamista koskevan kansallisen lainsäädännön mukaan silloin, kun ensimmäisen oikeusaste on hyväksynyt verotuspäätöksestä nostetun kanteen kokonaan tai osittain, kyseisen päätöksen nojalla vaadittuja määriä ei tarvitse enää suorittaa.

23

Tulli- ja monopolivirasto osallistui tämän jälkimmäisen riita-asian käsittelyyn. Se väittää, että lausunnon antaminen asiassa ei enää ole tarpeen, koska OSTP on sittemmin maksanut kokonaisuudessaan kumotuissa verotuspäätöksissä mainitut määrät, mikä on johtanut oikeusriidan lakkaamiseen.

24

Tulli- ja monopolivirasto vetoaa toissijaisesti veroviraston puoltaman kannan tueksi Corte suprema di cassazionen 13.10.2020 antamaan päätökseen nro 22012.

25

Corte suprema di cassazione totesi kyseisessä päätöksessä, että unionin tullikoodeksin 45 artiklan mukaan hallinto- tai tuomioistuinkäsittely ei lykkää tullilainsäädännön soveltamista koskevan päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta ja että tullikoodeksin 98 artiklan mukaan tullivelkaa koskevaa vakuutta ei voida vapauttaa muun muassa silloin, kun kyseinen velka ei ole lakannut.

26

Kyseinen tuomioistuin päätteli tästä ensinnäkin, että tulliviranomaisten toteuttamia toimenpiteitä on pidettävä välittömästi täytäntöönpanokelpoisina, ja tämän jälkeen, että verovelvollisen suojaaminen verotuspäätöksen lainvastaisuudesta mahdollisesti aiheutuvan vahingon korjaamattomuudelta on katsottava varmistetuksi mahdollisuudella tehdä tullien peruuttamishakemus tai veronoikaisupäätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva hakemus tai oikeudenkäynnin aikana verotuspäätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva hakemus, ja lopuksi, että oikeusviranomaisen verovelvolliselle myönteinen päätös, joka ei ole lopullinen, ei merkitse sitä, että verovelvollisella olisi oikeus jo maksettujen tullien palautukseen, koska maksetut määrät säilyvät vakuutena tullivelan maksamisesta siihen saakka, kunnes velvoite lakkaa lopullisesti.

27

Kun otetaan huomioon nämä seikat sekä jäsenvaltioilla oleva velvollisuus – josta unionin tuomioistuin on muistuttanut 11.7.2019 antamassaan tuomiossa komissio v. Italia (Omat varat – Tullivelan kantaminen) (C‑304/18, EU:C:2019:601) – ryhtyä ajoissa toimenpiteisiin unionin omien varojen varmistamiseksi, kun hallintoviranomaisen toimenpidettä ei ole tullikoodeksien nojalla keskeytetty, kyseinen tuomioistuin totesi, että ”kun on kyse rajalla kannettavista tulleista, jotka ovat [unionin] omia varoja, tuomion, joka ei ole lainvoimainen ja jossa määrätään palautettavaksi verovelvolliselle tullimaksut, joita tämän ei olisi tarvinnut suorittaa, ei voida katsoa olevan välittömästi täytäntöönpanokelpoinen asetuksen nro 546/1992 69 §:n 1 momentin nojalla, koska [tämä] säännös [on] ristiriidassa [unionin] tullikoodeksin kanssa”.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä yksinomaan kysymystä siitä, voitiinko kyseisen koodeksin 45 artiklasta tai mahdollisesti myös sen 43 ja 44 artiklasta todella päätellä, että jäsenvaltiot eivät saa pitää välittömästi täytäntöönpanokelpoisina ensimmäisen oikeusasteen tuomioita, joilla on kumottu Euroopan unionin perinteisiä omia varoja koskevat verotuspäätökset. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, onko tällainen ratkaisu ristiriidassa sen muutoksenhakuoikeuden kanssa, josta muistutetaan saman koodeksin 44 artiklassa, luettuna SEU 19 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokkaan oikeussuojan periaatteen valossa; mainitun periaatteen takaamiseksi jäsenvaltioiden on säädettävä kaikkien asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelleen tuomioistuimen kumoamien hallintopäätösten täytäntöönpanon lykkäämisestä, jotta kansallisessa lainsäädännössä säädetyistä muutoksenhakukeinoista olisi todellista hyötyä yksityishenkilölle.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin, että vaikka OSTP on lopulta maksanut vaaditut määrät, kyseisen tuomioistuimen on tarpeen hälventää tällaiset epäilyt, koska yhtäältä ei ole poissuljettua, että kyseinen yhtiö on toiminut näin sen kiinnityksen rekisteröinnin pelossa, joka on kaksinkertainen vaadittuihin summiin nähden, ja koska toisaalta kysymys siitä, ovatko tulli- ja monopoliviraston väitteet perusteltuja, vaikuttaa oikeudenkäyntikulujen jakamiseen, josta sen on vielä lausuttava.

30

Tässä tilanteessa Corte di giustizia tributaria di primo grado di Genova (aiemmin Commissione tributaria provinciale di Genova) (Genovan ensimmäisen oikeusasteen verotuomioistuin, aiemmin Genovan maakunnallinen verotuomioistuin, Italia) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Voidaanko [unionin tullikoodeksin 43–45] artiklaa tulkita siten, että ne ovat esteenä sellaisen kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudelle unionin oikeuden kanssa, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten ensimmäisessä oikeusasteessa antamat tuomiot, joilla [unionin] omiin varoihin liittyvät maksutoimet kumotaan kokonaan tai osittain, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia?”

31

Italian hallitus väittää, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, koska pääasia on menettänyt kohteensa sen jälkeen, kun kantaja on maksanut vaaditut summat, ja koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ennakkoratkaisupyynnössään ilmoittanut esittävänsä kysymyksensä sen tilanteen perusteella, että verovelvollinen ei ole vielä maksanut vaadittuja summia.

32

Tästä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun riita-asian tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä. Samalla tavoin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa kyseinen asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, ovatko sen unionin tuomioistuimelle esittämät kysymykset tarpeellisia ja onko niillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 7.8.2018, Banco Santander ja Escobedo Cortés, C‑96/16 ja C‑94/17, EU:C:2018:643, 50 kohta ja tuomio 24.11.2022, Varhoven administrativen sad (Riidanalaisen säännöksen kumoaminen lainsäädäntöteitse),C‑289/21, EU:C:2022:920, 24 kohta).

33

Tästä seuraa, että olettamasta, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2005, Pupino,C‑105/03, EU:C:2005:386, 30 kohta). Näin ollen unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 24.7.2023, Lin,C‑107/23 PPU, EU:C:2023:606, 62 kohta).

34

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvistä tiedoista voidaan toki päätellä, että se, että pääasian kantaja on maksanut vaaditut määrät, on poistanut uhan sen kiinteään omaisuuteen kohdistuvasta kiinnityksen rekisteröinnistä. Esitetyllä kysymyksellä on kuitenkin edelleen merkitystä, koska jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä muuta johdu, pääasian kantaja voisi unionin tuomioistuimen vastauksesta riippuen vastustaa, kuten se tekee pääasiassa, toimenpiteitä, jotka koskevat erääntymättömien rahamäärien perimistä, ja vedota oikeuteensa saada jo maksetut summat palautetuiksi. Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi tarvitsevansa vastauksen esittämäänsä ennakkoratkaisukysymykseen, jotta se voi kansallisen oikeuden mukaisesti päättää oikeudenkäyntikulujen jakamisesta, koska viimeksi mainittu riippuu siitä, onko kanne perusteltu.

35

Erityisesti koska kyseinen tuomioistuin ei ole vielä lausunut pääasian oikeusriidan asiakysymyksestä, ei ole ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei olisi mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai että esiin tuodusta ongelmasta olisi tullut luonteeltaan hypoteettinen (ks. analogisesti tuomio 28.11.2018, Amt Azienda Trasporti e Mobilità ym.,C‑328/17, EU:C:2018:958, 35–38 kohta).

36

Tätä arviointia ei horjuta Italian hallituksen väite, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on ilmoittanut ennakkoratkaisupyynnössään, että se esittää kysymyksensä sen tilanteen perusteella, että verovelvollinen ei ole vielä maksanut vaadittuja määriä. Ennakkoratkaisupyynnössä ei nimittäin ole tällaista mainintaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kyllä viitannut ”tapaukseen, jossa verovelvollinen ei ole vielä maksanut veroa”, mutta se on viitannut siihen ainoastaan tuodakseen esiin tulli- ja monopoliviraston kannan Corte suprema di cassazionen antamasta päätöksestä; ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kanta ”laajentaa [kyseisen tuomioistuimen] ilmaiseman oikeusperiaatteen koskemaan myös tapauksia, joissa verovelvollinen ei ole vielä maksanut veroa”.

37

Koska unionin tuomioistuimella on lisäksi tiedossaan kaikki ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat tarpeen, jotta se voi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyyn kysymykseen, ennakkoratkaisupyyntö on näin ollen otettava tutkittavaksi.

38

Ensinnäkin on kiistatonta, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmaisemat epäilyt liittyvät Corte suprema di cassazionen 13.10.2020 antamassaan päätöksessä nro 22012 esittämään tulkintaan. Viimeksi mainittu tuomioistuin nimittäin jätti kyseisessä päätöksessä soveltamatta asetuksen nro 546/1992 69 §:n 1 momenttia, jossa säädetään, että tuomiot, joissa määrätään maksujen maksamisesta verovelvolliselle, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia, sillä perusteella, että unionin tullikoodeksin 45 artiklassa edellytetään, että kaikkien sellaisten ensimmäisessä oikeusasteessa annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa, joilla kumotaan unionin perinteisiä omia varoja koskevat verotuspäätökset, lykätään niin kauan kuin tuomio ei ole tullut lainvoimaiseksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko Corte suprema di cassazionen omaksuma tulkinta unionin tullikoodeksin 45 artiklan mukainen, luettuna yhdessä tämän koodeksin 43 artiklan kanssa.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee siis kysymyksellään, onko unionin tullikoodeksin 43–45 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että ensimmäisessä oikeusasteessa annetut tuomiot, joista ei ole vielä tullut lainvoimaisia, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia, kun on kyse unionin perinteisistä omista varoista.

40

Aluksi voidaan todeta, ettei unionin tullikoodeksin 44 eikä 45 artiklalla voi olla merkitystä arvioitaessa sitä, onko kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään ensimmäisessä oikeusasteessa annettujen tuomioiden välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta, yhteensopiva unionin oikeuden kanssa, myöskään silloin, kun näiden tuomioiden seurauksena unionin perinteisiin omiin varoihin liittyvät verotuspäätökset on kumottu kokonaan tai osittain.

41

Kyseisen koodeksin 43 artiklassa nimittäin todetaan nimenomaisesti, että tullikoodeksin 44 ja 45 artiklaa ei sovelleta muutoksenhakuun, jonka tarkoituksena on oikeusviranomaisen tekemän, tullilainsäädännön soveltamista koskevan päätöksen peruuttaminen, kumoaminen tai muuttaminen. Näin ollen on todettava, että vaikka tullikoodeksin 44 artiklan 2 kohta koskee tilannetta, jossa muutoksenhakuoikeutta, jota tämän säännöksen mukaan on voitava käyttää kahdessa vaiheessa, käytetään mahdollisesti peräkkäin kahdessa oikeusviranomaisessa, on kuitenkin niin, että unionin tullikoodeksin 45 artiklan 1 kohdassa säädetty sääntö, jonka mukaan muutoksenhaku ei estä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanoa, koskee ainoastaan muutoksenhakua, joka on tehty tulliviranomaisten tekemistä tullilainsäädännön soveltamiseen liittyvistä päätöksistä, mutta ei muutoksenhakua ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinratkaisuista.

42

Koska kysymys ensimmäisessä oikeusasteessa annettujen tuomioiden välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta ja niistä tehtyjä valituksia koskeva oikeudellinen järjestelmä eivät kuulu unionin tullikoodeksin 44 ja 45 artiklan soveltamisalaan, nämä säännökset eivät voi olla esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että ensimmäisessä oikeusasteessa annetut tuomiot, jotka eivät ole vielä lainvoimaisia, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia, eikä niissä toisaalta myöskään edellytetä, että kansallisessa lainsäädännössä säädettäisiin tällaisten tuomioiden välittömästä täytäntöönpanokelpoisuudesta.

43

Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa päätöksen 2014/335 valossa luettuun asetuksen N:o 609/2014 13 artiklaan perustuvalla jäsenvaltioiden velvollisuudella asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat unionille kuuluvaa saamista perinteisistä omista varoista, mihin Italian hallitus on kirjelmissään vedonnut.

44

On toki niin, että unionin tullikoodeksin 45 artiklan 1 kohdan mukaan muutoksenhaulla ei ole lykkäävää vaikutusta, joten periaatteessa silloin, kun verovelvollinen riitauttaa veronoikaisupäätöksen, verovelvollinen on lähtökohtaisesti jo maksanut vaaditut määrät, kun sen kanne ratkaistaan ensimmäisessä oikeusasteessa, tai se on ainakin antanut tullikoodeksin 45 artiklan 3 kohdan mukaisen tullivakuuden, jos tulliviranomainen on myöntänyt verovelvolliselle tullikoodeksin 45 artiklan 2 kohdan mukaisen lykkäyksen. Kun siis tulliviranomaisen tekemän valituksen johdosta ensimmäisessä oikeusasteessa annettu tuomio, jolla veronoikaisupäätökset todettiin pätemättömiksi, kumotaan, jäsenvaltiolla oletetaan jo olevan käytettävissään määrät, jotka vastaavat unionille kuuluvaa saamista perinteisistä omista varoista ja jotka sen on asetettava komission käyttöön asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan, luettuna päätöksen 2014/335 valossa, nojalla.

45

Toisin kuin Corte suprema di cassazione näyttää katsoneen 13.10.2020 antamassaan päätöksessä nro 22012, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että sen varmistamiseksi, että unioni voi periä asetuksen N:o 609/2014 2 artiklan nojalla vahvistetun saamisensa, unionin tullikoodeksin 45 artiklan 1 kohtaa olisi tulkittava siten, että siinä velvoitetaan jäsenvaltiot sallimaan se, että tulliviranomaiset, kun ne ovat viivytelleet tekemänsä veronoikaisupäätöksen täytäntöönpanossa, voivat jatkaa veronoikaisupäätöksen täytäntöönpanoa sen jälkeen, kun ensimmäisessä oikeusasteessa on annettu tuomio, jolla kyseinen verotuspäätös on kumottu, niin kauan kuin kyseinen tuomio ei ole tullut lainvoimaiseksi.

46

Toisin kuin kyseisen näkemyksen taustalla olevassa lähtökohdassa oletetaan, tällainen tulkinta ei ole tarpeen sen takaamiseksi, että unioni perii asetuksen N:o 609/2014 2 artiklan nojalla vahvistetut saamisensa. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo aiemmin korostanut, että jäsenvaltion tulliviranomaisten tekemät virheet eivät vapauta jäsenvaltiota sen velvollisuudesta asettaa unionin käyttöön saamiset, jotka sen olisi pitänyt vahvistaa, tarvittaessa viivästyskorkoineen (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2019, komissio v. Italia (Omat varat – Tullivelan kantaminen), C‑304/18, EU:C:2019:601, 61 kohta). Myöskään tulliviranomaisten huolimattomuus ei vapauta jäsenvaltiota tästä velvollisuudesta.

47

Etenkin on todettava, että koska unionin tullikoodeksin 43 artiklan sanamuoto on kuitenkin täysin selvä ja yksiselitteinen, kun siinä säädetään, ettei tullikoodeksin 44 ja 45 artiklaa voida soveltaa, kun kyse on muutoksenhausta oikeusviranomaisen päätöksiin, näitä säännöksiä ei voida tulkita muulla tavoin (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2019, komissio v. Espanja (Vesi – Kanariansaarten hoitosuunnitelmien ajantasaistaminen), C‑556/18, EU:C:2019:785, 34 kohta).

48

Näin ollen ilman, että olisi tarpeen tutkia SEU 19 artiklassa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen periaatteiden merkityksellisyys käsiteltävässä asiassa, esitettyyn kysymykseen on vastattava, että unionin tullikoodeksin 43–45 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa annetut tuomiot, joista ei ole vielä tullut lainvoimaisia, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia, kun kyse on unionin perinteisistä omista varoista.

49

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 43–45 artiklaa

on tulkittava siten, että

ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa annetut tuomiot, joista ei ole vielä tullut lainvoimaisia, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia, kun kyse on Euroopan unionin perinteisistä omista varoista.