Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

30 päivänä toukokuuta 2024(*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajat – Velvollisuus antaa tietoja verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajan taloudellisesta tilanteesta – Direktiivi 2000/31/EY – Yhteensovitettu ala – Alkuperäjäsenvaltiossa suoritettavan valvonnan periaate – Poikkeukset – Tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun kohdistuvien toimenpiteiden käsite – Asetus (EU) 2019/1150 – Tavoite

Asiassa C‑665/22,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunale amministrativo regionale per il Lazio (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia) on esittänyt 10.10.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 21.10.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Amazon Services Europe Sàrl

vastaan

Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Prechal sekä tuomarit F. Biltgen, N. Wahl (esittelevä tuomari), J. Passer ja M. L. Arastey Sahún,

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Amazon Services Europe Sàrl, edustajinaan F. Angeloni, M. Berliri, S. Borocci, G. Gelera ja F. Moretti, avvocati,

–        Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan L. Delbono ja R. Guizzi, avvocati dello Stato,

–        Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, T. Suchá ja J. Vláčil,

–        Irlanti, asiamiehinään M. Browne, Chief State Solicitor, sekä A. Joyce ja M. Tierney, avustajanaan D. Fennelly, BL,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, M. Escobar Gómez, S. L. Kalėda ja L. Malferrari,

kuultuaan julkisasiamiehen 11.1.2024 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden edistämisestä verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjiä varten 20.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/1150 (EUVL 2019, L 186, s. 57), tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) (EUVL 2000, L 178, s. 1), teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 9.9.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (EUVL 2015, L 241, s. 1), palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) ja SEUT 56 artiklan tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Amazon Services Europe Sàrl (jäljempänä Amazon), joka on Luxemburgin oikeuden mukaan perustettu yhtiö, ja Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (viestintäalan sääntelyviranomainen, Italia; jäljempänä AGCOM) ja jossa on kyse toimenpiteistä, jotka AGCOM on toteuttanut verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajiin nähden.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Asetus 2019/1150

3        Asetuksen 2019/1150 johdanto-osan 3, 7 ja 51 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(3)      Kuluttajat ovat ottaneet verkossa toimivat välityspalvelut omakseen. Kilpailuun perustuva, oikeudenmukainen ja avoin verkkoekosysteemi, jossa yritykset toimivat vastuullisesti, on olennaisen tärkeä myös kuluttajien hyvinvoinnin kannalta. Varmistamalla verkkopohjaisen alustatalouden avoimuus ja siihen kohdistuva luottamus yritysten välisissä suhteissa voitaisiin myös epäsuorasti parantaa kuluttajien luottamusta verkkotalouteen. Verkkopohjaisen alustatalouden kehittämisen suoria vaikutuksia kuluttajiin käsitellään kuitenkin muualla unionin lainsäädännössä, erityisesti kuluttajansuojaa koskevassa säännöstössä.

– –

(7)      [Euroopan u]nionin tasolla olisi säädettävä kohdennetuista ja pakottavista säännöistä, jotta sisämarkkinoilla turvataan oikeudenmukainen, ennakoitavissa oleva, kestävä ja luottamusta nauttiva verkkopohjainen liiketoimintaympäristö. Erityisesti verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjille olisi turvattava asianmukainen avoimuus sekä tehokkaat oikeussuojamahdollisuudet koko unionissa, jotta voitaisiin helpottaa rajat ylittävää liiketoimintaa unionissa ja siten parantaa sisämarkkinoiden asianmukaista toimintaa ja puuttua mahdolliseen lisääntyvään hajanaisuuteen tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla erityisillä aloilla.

– –

(51)      Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli turvata sisämarkkinoilla oikeudenmukainen, ennakoitavissa oleva, kestävä ja luottamusta nauttiva sähköinen liiketoimintaympäristö, vaan tavoite voidaan sen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä [SEU] 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.”

4        Kyseisen asetuksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tämän asetuksen tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa vahvistamalla säännöt sen varmistamiseksi, että verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjille sekä verkossa toimivien hakukoneiden osalta yritysverkkosivustokäyttäjille turvataan asianmukainen avoimuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkaat oikeussuojamahdollisuudet.

2.      Tätä asetusta sovelletaan verkossa toimiviin välityspalveluihin, jotka ovat yrityskäyttäjien käytettävissä tai joita tarjotaan niille käytettäviksi, ja verkossa toimiviin hakukoneisiin, jotka ovat yritysverkkosivustokäyttäjien käytettävissä tai joita tarjotaan niille käytettäviksi, kun niillä on sijoittautumis- tai asuinpaikka unionissa ja ne tarjoavat näiden verkossa toimivien välityspalvelujen tai hakukoneiden kautta tavaroita tai palveluja unionissa oleville kuluttajille riippumatta kyseisten palvelujen tarjoajien sijoittautumis- tai asuinpaikasta ja muutoin sovellettavasta lainsäädännöstä.

– –

5.      Tämä asetus ei vaikuta unionin oikeuteen, etenkään unionin oikeuteen, jota sovelletaan yksityisoikeuden alan oikeudellisessa yhteistyössä sekä kilpailun, tietosuojan, liikesalaisuuksien suojan, kuluttajansuojan, sähköisen kaupankäynnin ja rahoituspalvelujen alalla.”

5        Kyseisen asetuksen 2 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)      ’yrityskäyttäjällä’ yksityishenkilöä elinkeino- tai ammattitoiminnassa tai oikeushenkilöä, joka verkossa toimivien välityspalvelujen kautta tarjoaa tavaroita tai palveluja kuluttajille tarkoituksessa, joka liittyy yrityskäyttäjän elinkeino- tai ammattitoimintaan”.

 Direktiivi 2000/31

6        Direktiivin 2000/31 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tämän direktiivin tavoitteena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.

– –

5.      Tätä direktiiviä ei sovelleta:

a)      verotuksen alalla;

– –”

7        Kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

h)      ’yhteensovitetulla alalla’ jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä asetettuja, tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin tai tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavia vaatimuksia riippumatta siitä, ovatko vaatimukset yleisluonteisia vai erityisesti tähän tarkoitukseen suunnattuja.

i)      Yhteensovitettu ala kattaa vaatimukset, joita palvelujen tarjoajan on noudatettava:

–      aloittaessaan tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen, kuten pätevyyttä, lupaa tai ilmoituksen tekoa koskevat vaatimukset,

–      jatkaessaan toimintaa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajana, kuten palvelun tarjoajan käyttäytymistä koskevat taikka palvelun laatuun tai sisältöön liittyvät vaatimukset, joihin kuuluvat myös mainontaa ja sopimuksia koskevat vaatimukset, tai palvelun tarjoajan vastuuta koskevat vaatimukset.

– –”

8        Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteen sovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä.

2.      Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

– –

4.      Jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla poiketaan 2 kohdan säännöksistä tietyn tietoyhteiskunnan palvelun osalta, jos:

a)      toimenpiteet

i)      ovat tarpeellisia jollakin seuraavalla perusteella:

–        yleinen järjestys, erityisesti rikosten ehkäisy, tutkinta, selville saaminen ja syytteeseenpano mukaan lukien alaikäisten suojelu ja erityisesti rotuun, sukupuoleen, uskontoon tai kansallisuuteen perustuvaan vihaan yllyttämisen torjunta ja yksittäisiin ihmisiin kohdistuvat ihmisarvon loukkaukset,

–        kansanterveyden suojelu,

–        yleinen turvallisuus, mukaan lukien kansallisen turvallisuuden ja puolustuksen turvaaminen,

–        kuluttajansuoja, mukaan lukien sijoittajien suoja;

ii)      kohdistuvat tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun, joka vahingoittaa i alakohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamista tai joka vakavalla tavalla saattaa vaarantaa kyseisten tavoitteiden saavuttamisen;

iii)      ovat oikeassa suhteessa näihin tavoitteisiin.

b)      jäsenvaltio on ennen kyseisten toimenpiteiden toteuttamista:

–        pyytänyt 1 kohdassa tarkoitettua jäsenvaltiota toteuttamaan toimenpiteitä, eikä viimeksi mainittu ole niitä toteuttanut tai ne eivät ole olleet riittäviä, ja

–        ilmoittanut [Euroopan] komissiolle ja 1 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle aikomuksestaan toteuttaa tällaisia toimenpiteitä, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta tuomioistuimessa tapahtuvaan käsittelyyn eikä rikostutkintaan liittyviin toimenpiteisiin.

– –”

 Direktiivi 2006/123

9        Direktiivin 2006/123 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu.”

10      Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden yhteisön säädösten kanssa, muiden yhteisön säädösten säännöksillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin aloihin ja ammatteihin. – –”

11      Kyseisen direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon he ovat sijoittautuneet.

Jäsenvaltion, jossa palvelu tarjotaan, on varmistettava, että palvelutoiminta voidaan aloittaa ja sitä voidaan harjoittaa jäsenvaltion alueella vapaasti.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole seuraavien periaatteiden mukaisia:

a)      syrjimättömyys: vaatimus ei saa olla suoraan tai välillisesti syrjivä kansalaisuuden taikka oikeushenkilöiden tapauksessa sijoittautumisjäsenvaltion suhteen;

b)      välttämättömyys: vaatimus on perusteltava yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyden tai ympäristön suojeluun liittyvin syin;

c)      oikeasuhteisuus: vaatimuksen on oltava omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttaminen, eikä se saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi.”

 Direktiivi 2015/1535

12      Direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

b)      ’palvelulla’ kaikkia tietoyhteiskunnan palveluja, toisin sanoen kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus.

– –

e)      ’palveluja koskevalla määräyksellä’ yleisluontoista vaatimusta, joka koskee b alakohdassa tarkoitettujen palvelujen saatavuutta ja palvelutoiminnan harjoittamista, erityisesti palvelun tarjoajaa, palveluja ja palvelujen vastaanottajaa koskevia määräyksiä, lukuun ottamatta määräyksiä, jotka eivät erityisesti koske kyseisessä alakohdassa määriteltyjä palveluja.

– –

f)      ’teknisellä määräyksellä’ teknistä eritelmää tai muuta vaatimusta taikka palveluja koskevaa määräystä, mukaan lukien sovellettavat hallinnolliset määräykset, jonka noudattaminen on oikeudellisesti tai tosiasiallisesti pakollista ja joka koskee kaupan pitämistä, palvelujen tarjoamista, palvelujen tarjoajien sijoittautumista tai käyttöä jäsenvaltiossa tai suuressa osassa sen aluetta sekä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joissa kielletään tuotteen valmistus, tuonti, kaupan pitäminen tai käyttö taikka joissa kielletään palvelujen tarjoaminen, palvelujen käyttö tai sijoittautuminen palvelujen tarjoajana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan säännösten soveltamista.

– –”

13      Kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle välittömästi teknisiä määräyksiä koskevat ehdotukset, paitsi kun on kyse kansainvälisen tai eurooppalaisen standardin käyttöönotosta sellaisenaan, jolloin pelkkä tiedonanto riittää, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan säännösten soveltamista. Niiden on toimitettava komissiolle myös ilmoitus niistä syistä, joiden vuoksi tällaisen teknisen määräyksen laatiminen on tarpeen, jollei näitä syitä selvitetä jo ehdotuksessa.”

 Italian oikeus

 Laki nro 249, joka on annettu 31.7.1997

14      Viestintäalan sääntelyviranomaisen perustamisesta ja televiestintä- ja radiotelevisiojärjestelmien säännöksistä 31.7.1997 annetun lain nro 249 (legge n. 249 – Istituzione dell’Autorità per le garanzie nelle comunicazioni e norme sui sistemi delle telecomunicazioni e radiotelevisivo) (GURI nro 177, Supplemento ordinario, 31.7.1997), 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”– –

29.      Toimijoille, jotka toimittavat [AGCOMin] pyytämissä tiedonannoissa kirjanpitotietoja tai niiden toiminnan harjoittamista koskevia tietoja, jotka eivät vastaa todellisuutta, määrätään siviililain 2621 §:ssä säädettyjä seuraamuksia.

30.      [AGCOM] määrää toimijoille, jotka eivät toimita sen pyytämiä asiakirjoja, tietoja ja ilmoituksia säädetyssä määräajassa ja säädetyllä tavalla, hallinnollisen seuraamusmaksun, jonka suuruus on vähintään miljoona Italian liiraa (ITL) (n. 516 euroa) ja enintään 200 miljoonaa ITL (n. 103000 euroa).

– –”

15      Lain nro 249, joka on annettu 31.7.1997, sellaisena kuin se on muutettuna valtion talousarviosta varainhoitovuodelle 2021 ja monivuotisesta talousarviosta kolmivuotiskaudelle 2021–2013 30.12.2020 annetulla lailla nro 178 (legge n. 178 – Bilancio di previsione dello Stato per l’anno finanziario 2021 e bilancio pluriennale per il triennio 2021-2023) (GURI nro 322, Supplemento ordinario, 30.12.2020), 1 §:n 6 momentin c kohdan 14-bis alakohdassa säädetään seuraavaa:

”[AGCOMin] vastuualueet ovat seuraavat:

– –

c)      johtokunta:

– –

14-bis)      varmistaa asetuksen [2019/1150] riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon muun muassa antamalla ohjeita, edistämällä toimintasääntöjen laatimista ja keräämällä merkityksellisiä tietoja”.

 Päätös nro 397/13

16      AGCOM teki 25.6.2013 päätöksen nro 397/13/CONS – järjestelmään liittyviä taloudellisia tietoja koskeva ilmoitus (delibera n. 397/13/CONS – Informativa Economica di Sistema) (jäljempänä päätös nro 397/13).

17      Päätöksen nro 397/13 2 §:n 1 momentissa luetellaan niiden toimijoiden ryhmät, jotka ovat velvollisia lähettämään AGCOMille asiakirjan, jonka otsikko on ”Informativa economica di sistema” (järjestelmään liittyviä taloudellisia tietoja koskeva ilmoitus, jäljempänä IES).

18      Kyseisen päätöksen 6 §:n sanamuoto on seuraava:

”1.      Toimijoille, jotka tämän päätöksen 2 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden täyttääkseen toimittavat tietoja, jotka eivät vastaa todellisuutta, määrätään [31.7.1997 annetun lain nro 249] 1 §:n 29 momentin mukainen seuraamus.

2.      Toimijoille, jotka eivät täytä säädetyssä määräajassa ja säädetyllä tavalla 2 §:ssä tarkoitettua velvollisuutta, määrätään [31.7.1997 annetun lain nro 249] 1 §:n 30 momentin mukainen seuraamus.”

 Päätös nro 161/21

19      AGCOM teki 12.5.2021 järjestelmään liittyviä taloudellisia tietoja koskevasta ilmoituksesta 25.6.2013 tehdyn päätöksen nro 397/13 muuttamisesta tehdyn päätöksen nro 161/21/CONS – (delibera n. 161/21/CONS – Modifiche alla delibera n. 397/13 del 25 giugno 2013 ”Informativa Economica di Sistema” (jäljempänä päätös nro 161/21).

20      Päätöksen nro 161/21 johdanto-osan sanamuoto on seuraava:

”– –

ottaen huomioon – – asetus (EU) 2019/1150 – –

ottaen huomioon 30.12.2020 annettu laki nro 178, – –

– –

[IES] on vuosittainen ilmoitus, joka viestintäalan toimijoiden on annettava ja joka koskee asianomaisten toimijoiden harjoittamaan toimintaan liittyviä perustietoja ja taloudellisia tietoja ja jonka tarkoituksena on kerätä tiedot, joita tarvitaan tiettyjen lakisääteisten velvoitteiden, joita ovat muun muassa integroidun viestintäjärjestelmän [(Sistema integrato delle comunicazioni] (SIC) arviointi ja keskittymisen vastaisten kyseisen järjestelmän kynnysarvojen tarkistaminen, markkina-analyysit ja mahdollisia määrääviä asemia tai asemia, jotka joka tapauksessa vahingoittavat järjestelmän moniarvoisuutta, koskevat analyysit, vuosikertomuksen laadinta ja tutkimusten tekeminen, täyttämiseen, sekä mahdollistaa viestintäalan toimijoista kootun tilastotietokannan päivittäminen;

[AGCOMille] on annettu 30.12.2020 annetulla lailla nro 178 uusia toimivaltuuksia, kun sille on annettu tehtäväksi ’asetuksen [2019/1150] riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistaminen muun muassa antamalla ohjeita, edistämällä toimintasääntöjen laatimista ja keräämällä merkityksellisiä tietoja;

On näin ollen tarpeen ulottaa [tietyt] IES:n esittämistä koskevat velvollisuudet verkossa toimivien välityspalvelujen ja verkossa toimivien hakukoneiden tarjoajiin, jotta merkityksellisiä tietoja voidaan kerätä vuosittain ja jotta voidaan suorittaa tehtävät, joilla pyritään varmistamaan asetuksen 2019/1150 riittävä ja tehokas täytäntöönpano sekä [AGCOMille] 30.12.2020 annetulla lailla nro 178 annettujen tehtävien hoitaminen;

– –”

21      Kyseisen päätöksen 1 §:n 1 momentilla muutettiin päätöksen nro 397/13 2 §:ssä olevaa luetteloa siten, että velvollisuus lähettää IES AGCOMille ulotetaan koskemaan seuraavia kahta toimijoiden ryhmää:

”– –

h)      Verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajat: luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka siitä huolimatta, että ne eivät ole sijoittautuneet Italian valtion alueelle tai asu siellä, tarjoavat tai suunnittelevat tarjoavansa verkossa toimivia välityspalveluja, sellaisena kuin ne on määritelty asetuksessa 2019/1150, yrityskäyttäjille, jotka ovat sijoittautuneet Italiaan tai asuvat siellä;

i)      Verkossa toimivien hakukoneiden tarjoajat: luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka siitä huolimatta, että ne eivät ole sijoittautuneet Italian alueelle tai asu siellä, tarjoavat tai suunnittelevat tarjoavansa verkossa toimivaa hakukonetta, sellaisena kuin se on määritelty asetuksessa 2019/1150, italian kielellä taikka Italiaan sijoittautuneille tai siellä asuville käyttäjille.

– –”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

22      Amazon, jonka kotipaikka on Luxemburgissa, hallinnoi verkkoalustaa, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen myyjiä ja kuluttajia, jotta nämä voivat toteuttaa keskenään tavaroiden myyntiin tähtääviä liiketoimia.

23      Kansalliseen oikeudelliseen kehykseen tehtyjen muutosten, jotka johtuvat 30.12.2020 annetusta laista nro 178 ja päätöksestä nro 161/21, jotka Italian viranomaiset antoivat muun muassa varmistaakseen asetuksen 2019/1150 täytäntöönpanon, seurauksena Amazon on vastedes velvollinen verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajana lähettämään AGCOMille IES:n, joka on asiakirja, johon on sisällytettävä tietoja tarjoajan taloudellisesta tilanteesta.

24      Amazon nosti Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen, jossa se vaati muun muassa päätöksen nro 161/21 kumoamista.

25      Amazon väittää kyseisessä tuomioistuimessa, että kyseinen päätös on ristiriidassa palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen, asetuksen 2019/1150 ja useiden direktiivien kanssa siltä osin kuin siinä asetetaan sille velvollisuus lähettää AGCOMille IES.

26      Kyseinen tuomioistuin muistuttaa tältä osin ensinnäkin, että asetuksen 2019/1150 antamisen seurauksena Italian lainsäätäjä muutti 30.12.2020 annetulla lailla nro 178 31.7.1997 annettua lakia nro 249.

27      AGCOMin tehtäväksi annettiin näin ollen asetuksen 2019/1150 täytäntöönpanon valvominen muun muassa keräämällä tietoja (31.7.1997 annetun lain nro 249, sellaisena kuin se on muutettuna 30.12.2020 annetulla lailla nro 178, 1 §:n 6 momentin c kohdan 14-bis alakohta).

28      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että AGCOM muutti päätöksellä nro 161/21 päätöstä nro 397/13 ottaakseen huomioon Italian lainsäätäjän asetuksen 2019/1150 täytäntöönpanoa varten toteuttamat toimenpiteet. Näin ollen velvollisuus lähettää AGCOMille IES ulotettiin koskemaan verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajia ja verkossa toimivien hakukoneiden tarjoajia (jäljempänä asianomaiset palvelujen tarjoajat), jotka tarjoavat palveluja Italiassa.

29      Kyseinen tuomioistuin täsmentää, että IES:n lähettäminen oli alun perin suunniteltu Garante per la radiodiffusione e l’editorian (yleisradio- ja kustannustoiminnan valvontaviranomainen, Italia) tarpeisiin sellaisen lainsäädännön nojalla, jossa sille annettiin toimivalta toteuttaa toimenpiteitä niiden kirjanpitotietojen ja muiden tietojen määrittämiseksi, jotka tiettyjen yksiköiden oli toimitettava sille, ja että tämän viranomaisen toimivalta on siirretty AGCOMille.

30      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että AGCOM on päätöksellä nro 161/21 asettanut asianomaisille palvelujen tarjoajille velvollisuuden toimittaa sille tiettyjä tärkeitä tietoja taloudellisesta tilanteestaan. Näillä palvelujen tarjoajilla on siten esimerkiksi velvollisuus ilmoittaa verkkomyyntisivustoilta saatavat kokonaistulot, summat, jotka Italiaan sijoittautuneilta käyttäjiltä peritään tilaajamaksuina sekä rekisteröitymis-, liittymis- tai tilausmaksuina, kun ne käyttävät näiden palveluntarjoajien verkkomyyntialustaa tarjotakseen kuluttajille tavaroita tai palveluja, kiinteät ja vaihtelevat palkkiot, jotka peritään verkkomyyntialustan kautta tapahtuvasta, verkossa toimivia välityspalveluita käyttävien, Italiaan sijoittautuneiden yritysten – sellaisena kuin niitä tarkoitetaan asetuksen 2019/1150 2 artiklan 1 kohdassa (jäljempänä yrityskäyttäjät) – kuluttajille tarjoamien tavaroiden tai palveluiden myynnistä, Italiaan sijoittautuneiden yrityskäyttäjien maksamat kiinteät ja muuttuvat palkkiot kuluttajille verkkomyyntialustan kautta tarjottavien tavaroiden tai palveluiden myynnistä sekä muut tulot, jotka saadaan muista välityspalveluista kuin mainonnasta, joita tarjotaan Italiaan sijoittautuneille yrityskäyttäjille tai muille käyttäjille kuin näille yrityksille, jotka tarjoavat tavaroita tai palveluita kuluttajille verkkomyyntialustan kautta.

31      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että siitä, ettei AGCOMille lähetetä IES:aa, tai siitä, että ilmoitetaan virheellisiä tietoja, voidaan määrätä 31.7.1997 annetun lain nro 249 1 §:n 29 ja 30 momentissa säädettyjä seuraamuksia.

32      Näiden seikkojen perusteella kyseinen tuomioistuin katsoo, että velvollisuus lähettää IES AGCOMille voisi monelta osin olla ristiriidassa unionin oikeuden ja erityisesti palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen, asetuksen 2019/1150 ja useiden direktiivien kanssa.

33      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo asetuksesta 2019/1150, ettei siinä säädettyjen velvollisuuksien noudattamisen ja IES:ssa vaadittujen tietojen, jotka koskevat pääasiallisesti asianomaisten palvelujen tarjoajien tuloja ja jotka eivät ole merkityksellisiä avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi näiden palvelujen tarjoajien ja yrityskäyttäjien välisissä suhteissa, välillä ole mitään yhteyttä. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että kansallisilla toimenpiteillä, joiden nojalla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajien on vastedes lähetettävä AGCOMille IES (jäljempänä riidanalaiset kansalliset toimenpiteet), Italian viranomaiset ovat ottaneet oikeusjärjestyksessään käyttöön säännöksiä, joissa säädetään näihin palveluntarjoajiin liittyviin tekijöihin kohdistuvasta valvonnasta, joka poikkeaa sen mukaan täysin kyseisessä asetuksessa säädetystä valvonnasta, joka koskee sitä, noudattavatko palveluntarjoajat kyseisessä asetuksessa säädettyjä velvollisuuksia.

34      Sama tuomioistuin täsmentää muun muassa, että siinä tapauksessa, että tietojen, jotka IES:iin on sisällettävä, ei katsota olevan merkityksellisiä tai hyödyllisiä asetuksen 2019/1150 asianmukaista täytäntöönpanoa varten, päätös nro 161/21 olisi pätemätön, koska 30.12.2020 annetussa laissa nro 178/97 annetaan AGCOMin tehtäväksi tämän asetuksen riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon valvominen eikä toimivaltaa antaa muita sääntelytoimia kyseisellä alalla.

35      Direktiivin 2015/1535 osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa sen 1 ja 5 artiklaan ja katsoo, että kansallisilla säännöksillä, joissa asianomaisten palvelujen tarjoajat velvoitetaan esittämään AGCOMille IES, otetaan nimenomaisesti käyttöön tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamista koskeva yleinen vaatimus, joten niihin ei voida vedota yksityisiä vastaan, koska niistä ei ole ilmoitettu etukäteen komissiolle.

36      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa SEUT 56 artiklassa tarkoitetusta palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteesta, jota on täsmennetty direktiiveissä 2000/31 ja 2006/123, yhtäältä, että direktiivin 2000/31 3 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan direktiivin 2 artiklan h alakohdassa tarkoitetulla yhteensovitetulla alalla tietoyhteiskunnan palveluihin on sovellettava sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, johon palvelun tarjoaja on sijoittautunut, ja että jäsenvaltiot voivat toteuttaa tästä periaatteesta poikkeavia toimenpiteitä ainoastaan, jos tietyt, kyseisen 3 artiklan 4 kohdassa määritellyt aineelliset ja menettelylliset edellytykset täyttyvät. Kyseisen tuomioistuimen mukaan riidanalaiset kansalliset toimenpiteet eivät kuitenkaan täytä näitä edellytyksiä.

37      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa toisaalta, että direktiivin 2006/123 16 artiklan mukaan jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole syrjimättömyyden, välttämättömyyden ja oikeasuhteisuuden periaatteiden mukaisia. Kyseisen tuomioistuimen mukaan riidanalaiset kansalliset toimenpiteet ovat kuitenkin suhteettomia.

38      Näissä olosuhteissa Tribunale amministrativo per il Lazio on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko asetus [2019/1150] esteenä sellaiselle kansalliselle säännökselle, jolla nimenomaisesti tämän saman asetuksen riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi, myös keräämällä merkityksellisiä tietoja, verkossa toimivien välityspalvelujen ja hakukoneiden tarjoajat velvoitetaan antamaan säännöllisin väliajoin relevantteja tietoja omista tuloistaan?

2)      Voidaanko asetuksen [2019/1150] perusteella katsoa, että [IES:n] kautta annettavat lähinnä yrityksen tuloja koskevat tiedot ovat saman direktiivin tavoitteen saavuttamisen kannalta merkityksellisiä ja olennaisia?

3)      Velvoitetaanko direktiivillä [2015/1535] jäsenvaltiot ilmoittamaan komissiolle toimenpiteistä, joilla verkossa toimivien välityspalvelujen ja hakukoneiden tarjoajille asetetaan omia tuloja koskevia relevantteja tietoja sisältävän ilmoituksen toimittamisvelvollisuus, jonka täyttämättä jättämisestä määrätään rahamääräisiä seuraamuksia? Jos tähän vastataan myöntävästi, voiko yksityinen vastustaa tämän direktiivin nojalla sitä, että siihen sovelletaan komissiolle ilmoittamatta jätettyjä toimenpiteitä?

4)      Onko direktiivin [2000/31] 3 artikla esteenä sille, että kansalliset viranomaiset antavat säännöksiä, joilla nimenomaisesti asetuksen [2019/1150] täytäntöönpanon varmistamiseksi asetetaan Italiassa toimiville mutta toiseen [jäsenvaltioon] sijoittautuneille toimijoille omia tulojaan koskevia relevantteja tietoja sisältävän ilmoituksen toimittamisen kaltaisia hallinnollisia ja taloudellisia lisärasitteita, joiden täyttämättä jättämisestä määrätään rahamääräisiä seuraamuksia?

5)      Ovatko SEUT 56 artiklassa ja direktiivin [2006/123] 16 artiklassa tarkoitettu palvelujen vapaan tarjoamisen periaate ja direktiivi [2000/31] esteenä sille, että kansalliset viranomaiset antavat säännöksiä, joilla nimenomaisesti asetuksen [2019/1150] täytäntöönpanon varmistamiseksi asetetaan toiseen [jäsenvaltioon] sijoittautuneille toimijoille omia tulojaan koskevia relevantteja tietoja sisältävän ilmoituksen toimittamisen kaltaisia hallinnollisia ja taloudellisia lisärasitteita, joiden täyttämättä jättämisestä määrätään rahamääräisiä seuraamuksia?

6)      Ovatko jäsenvaltiot direktiivin [2000/31] 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla velvollisia ilmoittamaan komissiolle toimenpiteistä, joilla verkossa toimivien välityspalvelujen ja hakukoneiden tarjoajille asetetaan omia tulojaan koskevia relevantteja tietoja sisältävän ilmoituksen toimittamisvelvollisuus, jonka täyttämättä jättämisestä määrätään rahamääräisiä seuraamuksia? Jos tähän vastataan myöntävästi, voiko yksityinen vastustaa tämän direktiivin nojalla sitä, että siihen sovelletaan komissiolle ilmoittamatta jätettyjä toimenpiteitä?”

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Toisen kysymyksen tutkittavaksi ottaminen

39      Italian hallitus kiistää toisen kysymyksen tutkittavaksi ottamisen siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tutkimaan IES:aan sisällytettävien tietojen merkityksellisyyttä ja hyödyllisyyttä asetuksen 2019/1150 tavoitteen kannalta, mikä johtaa sen mukaan siihen, että unionin tuomioistuimen on tehtävä tosiseikkoja koskevia arviointeja, jotka kuuluvat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivaltaan; tämä viimeksi mainittu on lisäksi jättänyt selittämättä, miltä osin mainitut tiedot ovat merkityksettömiä tai tarpeettomia.

40      On muistettava, että SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuimien ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, oikeusriidan tosiseikaston arvioiminen kuuluu kaikilta osin kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan. Antaakseen kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisen vastauksen unionin tuomioistuin voi kuitenkin kansallisten tuomioistuinten kanssa harjoittamansa yhteistyön nimissä esittää ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki tarpeellisiksi katsomansa ohjeet (tuomio 1.7.2008, MOTOE, C‑49/07, EU:C:2008:376, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Lisäksi on niin, että vaikka unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tulkita jäsenvaltion kansallisen oikeuden sääntöjä, se voi kuitenkin antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tarvittavia selvennyksiä niistä unionin oikeuden säännöksistä ja määräyksistä, jotka voivat olla esteenä kyseisille säännöille (ks. vastaavasti tuomio 8.11.2016, Lesoochranárske zoskupenie VLK, C‑243/15, EU:C:2016:838, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 8.5.2019, Rossato ja Conservatorio di Musica F. A. Bonporti, C‑494/17, EU:C:2019:387, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Käsiteltävässä tapauksessa on katsottava, että toinen kysymys muodostaa kokonaisuuden ensimmäisen kysymyksen kanssa ja että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää näillä kysymyksillä unionin tuomioistuinta tulkitsemaan asetusta 2019/1150 siinä tosiasiallisessa ja oikeudellisessa asiayhteydessä, jonka se on ennakkoratkaisupyynnössään esittänyt.

43      Tästä seuraa, että toinen kysymys voidaan ottaa tutkittavaksi.

 Asiakysymys

 Ensimmäinen, toinen, neljäs ja viides kysymys

44      Ensimmäisellä, toisella, neljännellä ja viidennellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä ja ensimmäiseksi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 56 artiklaa, direktiivin 2006/123 16 artiklaa tai direktiivin 2000/31 3 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä toimenpiteille, joita jäsenvaltio on toteuttanut nimenomaisesti asetuksen 2019/1150 riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi ja joiden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajilla on, jotta ne voivat tarjota palvelujaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, seuraamusten uhalla velvollisuus lähettää säännöllisin väliajoin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle taloudellista tilannettaan koskeva asiakirja, johon on merkittävä yksityiskohtaisesti lukuisia tietoja muun muassa palveluntarjoajan tuloista.

45      Alustavana huomautuksena on todettava, että direktiivin 2006/123 – kuten kyseisen direktiivin, joka on annettu EY 47 artiklan 2 kohdan ja EY 55 artiklan, joiden sanamuoto on pääasiallisesti toistettu SEUT 53 artiklan 1 kohdassa ja SEUT 62 artiklassa, nojalla, 1 artiklan 1 kohdasta ilmenee – tarkoituksena on muun muassa helpottaa palvelujen vapaata liikkuvuutta. Direktiivin 2000/31, jonka antaminen perustui EY 47 artiklan 2 kohtaan, EY 55 artiklaan ja EY 95 artiklaan, joiden sanamuoto on pääasiallisesti toistettu SEUT 53 artiklan 1 kohdassa, SEUT 62 artiklassa ja SEUT 114 artiklassa, tavoitteena puolestaan on sen 1 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa varmistamalla tietoyhteiskunnan palvelujen vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä.

46      Koska näissä kahdessa direktiivissä konkretisoidaan SEUT 56 artiklassa vahvistettu palvelujen tarjoamisen vapaus, on niin, että jos osoitettaisiin, että jompikumpi direktiivi on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisille kansallisille toimenpiteille, ensimmäistä, toista, neljättä ja viidettä kysymystä ei ole tarpeen arvioida kyseisen 56 artiklan kannalta.

47      SEUT 56 artiklasta on todettava, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 6 kohdassa – oikeuskäytännön mukaan sitä tosin sovelletaan toimenpiteisiin verotuksen alalla, joka on jätetty pois direktiivin 2000/31 soveltamisalasta sen 1 artiklan 5 kohdan a alakohdassa (ks. tuomio 22.12.2022, Airbnb Ireland ja Airbnb Payments UK, C‑83/21, EU:C:2022:1018, 38 kohta). Käsiteltävässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Italian hallitus eivät kuitenkaan ole väittäneet, että riidanalaiset kansalliset toimenpiteet liittyvät tarpeeseen varmistaa verovelvoitteiden täyttäminen.

48      Lisäksi on todettava, että direktiivin 2006/123 3 artiklan 1 kohdassa säädetään muun muassa, että jos kyseisen direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla säätelevän muun unionin säädöksen säännöksen kanssa, kyseisen muun säädöksen säännöksellä on etusija ja sitä sovelletaan kyseisiin aloihin.

49      Kun otetaan huomioon se, että direktiivin 2000/31 3 artikla koskee tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamista koskevan toiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 204–207 kohdassa, on niin, että jos osoitetaan yhtäältä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset kansalliset toimenpiteet kuuluvat kyseisen säännöksen soveltamisalaan, ja toisaalta, että kyseinen säännös on esteenä mainituille toimenpiteille, ensimmäistä, kolmatta ja neljättä kysymystä ei ole tarpeen arvioida direktiivin 2006/123 kannalta.

50      Näin ollen on tulkittava ensimmäiseksi direktiivin 2000/31 3 artiklaa.

51      Tältä osin on muistutettava, että kyseisen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on huolehdittava siitä, että sen alueelle sijoittautuneen palvelun tarjoajan tarjoamien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta noudatetaan kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavia, yhteensovitettuun alaan kuuluvia kysymyksiä koskevia kansallisia säännöksiä. Mainitun 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

52      Lisäksi direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tietyillä kumulatiivisilla edellytyksillä toteuttaa yhteensovitettuun alaan kuuluvan tietyn tietoyhteiskunnan palvelun osalta toimenpiteitä, joilla poiketaan tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteesta (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Airbnb Ireland, C‑390/18, EU:C:2019:1112, 83 kohta).

53      Direktiivin 2000/31 3 artiklassa tarkoitetusta yhteensovitetusta alasta on täsmennettävä, että tämän direktiivin 2 artiklan h alakohdassa määritellään tämä ala siten, että se kattaa jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä asetetut, tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin tai tietoyhteiskunnan palveluihin sovellettavat vaatimukset riippumatta siitä, ovatko vaatimukset yleisluonteisia vai erityisesti tähän tarkoitukseen suunnattuja. Tämä ala kattaa vaatimukset, joita palvelujen tarjoajan on noudatettava aloittaessaan tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen, kuten pätevyyttä, lupaa tai ilmoituksen tekoa koskevat vaatimukset, ja jatkaessaan toimintaa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajana, kuten palvelun tarjoajan käyttäytymistä koskevat taikka palvelun laatuun tai sisältöön liittyvät vaatimukset.

54      Direktiivi 2000/31 perustuu siten alkuperäjäsenvaltiossa suoritettavaa valvontaa ja vastavuoroista tunnustamista koskevien periaatteiden soveltamiselle, joten kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdassa määritellyllä yhteensovitetulla alalla tietoyhteiskunnan palveluja säännellään ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, johon kyseisten palvelujen tarjoajat ovat sijoittautuneet (ks. vastaavasti tuomio 9.11.2023, Google Ireland ym., C‑376/22, EU:C:2023:835, 42 kohta).

55      Niinpä yhtäältä kunkin jäsenvaltion on tietoyhteiskunnan palvelujen alkuperäjäsenvaltiona säänneltävä kyseisiä palveluja ja turvattava näin direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa mainitut yleisen edun mukaiset tavoitteet (tuomio 9.11.2023, Google Ireland ym., C‑376/22, EU:C:2023:835, 43 kohta).

56      Toisaalta kunkin jäsenvaltion on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti tietoyhteiskunnan palvelujen vastaanottajajäsenvaltiona pidättäydyttävä rajoittamasta kyseisten palvelujen vapaata liikkuvuutta edellyttämällä säätämiensä, yhteensovitettuun alaan kuuluvien lisävelvoitteiden noudattamista (tuomio 9.11.2023, Google Ireland ym., C‑376/22, EU:C:2023:835, 44 kohta).

57      Tästä seuraa, että direktiivin 2000/31 3 artiklan kanssa on ristiriidassa se, että – jollei kyseisen artiklan 4 kohdassa säädetyin edellytyksin sallituista poikkeuksista muuta johdu – tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajaan, joka haluaa tarjota tätä palvelua muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka alueelle se on sijoittautunut, sovelletaan tämän toisen jäsenvaltion asettamia yhteensovitettuun alaan kuuluvia vaatimuksia.

58      Käsiteltävässä tapauksessa on selvää, että siltä osin kuin riidanalaisissa kansallisissa toimenpiteissä vaaditaan seuraamusten uhalla, että muihin jäsenvaltioihin kuin Italian tasavaltaan sijoittautuneet verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajat lähettävät IES:n AGCOMille, kyseisissä toimenpiteissä asetetaan näille toimijoille velvollisuus täyttää edellytykset, joita niiden sijoittautumisjäsenvaltiossa ei ole asetettu.

59      Samoin on kiistatonta, että nämä palvelut kuuluvat direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettuihin tietoyhteiskunnan palveluihin.

60      Italian hallitus sitä vastoin väittää, että velvollisuus lähettää IES AGCOMille ei kuulu kyseisen direktiivin 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan, koska sillä pyritään mahdollistamaan AGCOMille, että se saa asianomaisilta palvelujen tarjoajilta tietoja, jotka mahdollistavat sille valvontaa koskevien tehtäviensä hoitamisen. Tällä velvollisuudella ei siten pyritä Italian hallituksen mukaan siihen, että kyseisten palvelujen tarjoajat saisivat toimiluvan voidakseen aloittaa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen tai jatkaakseen tällaista toimintaa.

61      Tältä osin se, että velvollisuus toimittaa jäsenvaltion viranomaiselle säännöllisin väliajoin tietoja asianomaisen yrityksen taloudellisesta tilanteesta tämän velvollisuuden noudattamatta jättämisestä määrättävien seuraamusten uhalla on asetettu, jotta kyseinen viranomainen voi valvoa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen sääntöjenmukaisuutta, ei vaikuta mitenkään kyseisen velvollisuuden ulottuvuuteen; tällaisten palvelujen tarjoajien, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon ja jotka haluavat tarjota näitä palveluita ensimmäisessä jäsenvaltiossa, on noudatettava kyseistä velvollisuutta. Lisäksi sillä seikalla, että palvelun tarjoaja voi tosiasiallisesti aloittaa tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisen ja jatkaa sitä tätä samaa velvollisuutta täyttämättä, ei ole vaikutusta siihen, että kyseinen velvollisuus on täytettävä, jotta kyseistä toimintaa voidaan harjoittaa laillisesti.

62      Toisin kuin Italian hallitus väittää, IES:n toimittamista AGCOMille säännöllisin väliajoin koskevan velvollisuuden kaltainen velvollisuus on näin ollen tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamista koskevan toiminnan harjoittamista koskeva vaatimus, joten tämä velvollisuus kuuluu direktiivin 2000/31 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettuun ”yhteensovitettuun alaan”.

63      Näin ollen direktiivin 2000/31 3 artikla on esteenä jäsenvaltion toteuttamille toimenpiteille, joiden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajilla on, jotta ne voivat tarjota palvelujaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, seuraamusten uhalla velvollisuus toimittaa säännöllisin väliajoin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle taloudellista tilannettaan koskeva asiakirja, johon on merkittävä yksityiskohtaisesti lukuisia tietoja muun muassa palveluntarjoajan tuloista, paitsi jos mainitut toimenpiteet täyttävät kyseisen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset.

64      Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa Tšekin hallituksen väitteellä, jonka mukaan kyseinen 3 artikla ei välttämättä ole esteenä tällaisille toimenpiteille, kun otetaan huomioon SEUT 56 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö, jota sen mukaan voidaan soveltaa analogisesti ja jonka mukaan kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella toimiviin toimijoihin ja jolla ei pyritä sääntelemään edellytyksiä, joilla asianomaiset yritykset tarjoavat palveluja, ja jonka rajoittavat vaikutukset, joita sillä saattaa olla palvelujen tarjoamisen vapauteen, ovat liian sattumanvaraisia ja välillisiä sen kannalta, että siinä säädetyn velvollisuuden voitaisiin katsoa voivan rajoittaa tätä vapautta, ei ole kyseisessä artiklassa määrätyn kiellon vastainen (tuomio 22.12.2022, Airbnb Ireland ja Airbnb Payments UK, C‑83/21, EU:C:2022:1018, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65      Kuten julkisasiamies on lähinnä todennut ratkaisuehdotuksensa 166 ja 167 kohdassa, yhtäältä yhteensovitettuun alaan kuuluvat vaatimukset eivät nimittäin voi täyttää tästä oikeuskäytännöstä johtuvia edellytyksiä, koska niiden tarkoituksena on määritelmän mukaan säännellä sellaisen toiminnan aloittamista ja jatkamista, jossa on kysymys tietoyhteiskunnan palvelun tarjoamisesta. Toisaalta unionin lainsäätäjä voi johdetun oikeuden säädöksellä konkretisoida EUT-sopimuksessa vahvistetun perusvapauden luomalla sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle vielä primaarioikeudessa säädettyjä edellytyksiä suotuisampia edellytyksiä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 16.6.2015, Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 40 kohta).

66      Näin ollen on tutkittava, täyttävätkö tämän tuomion 63 kohdassa mainitun kaltaiset kansalliset toimenpiteet direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset.

67      Tätä varten on ensinnäkin korostettava, että – kuten tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee – kyseisen säännöksen soveltamisalaan voivat kuulua vain toimenpiteet, jotka ”kohdistuvat tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun ”.

68      Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuin totesi 9.11.2023 antamassaan tuomiossa Google Ireland ym. (C‑376/22, EU:C:2023:835), että direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, että tiettyä yleisesti kuvattua tietoyhteiskunnan palvelujen ryhmää koskevat yleiset ja abstraktit toimenpiteet, joita sovelletaan erotuksetta kaikkiin kyseisen ryhmän palvelujen tarjoajiin, eivät kuulu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun kohdistuvien toimenpiteiden käsitteen alaan.

69      Käsiteltävässä tapauksessa on niin, että jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta selvityksestä muuta johdu, vaikuttaa siltä, että riidanalaiset kansalliset toimenpiteet ovat yleisesti ja abstraktisti sovellettavia, joten niiden ei voida katsoa olevan direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja ”tiettyyn tietoyhteiskunnan palveluun kohdistuvia toimenpiteitä”.

70      Tämän säännöksen mukaan on myös niin, että jotta kansallisten toimenpiteiden katsotaan olevan tämän säännöksen mukaisia, niiden on oltava tarpeellisia yleisen järjestyksen, kansanterveyden suojelun, yleisen turvallisuuden tai kuluttajansuojan varmistamiseksi.

71      Näin ollen on selvitettävä, onko asian laita näin sellaisten kansallisten toimenpiteiden osalta, jotka on toteutettu nimenomaisesti asetuksen 2019/1150 täytäntöönpanon varmistamiseksi.

72      Tältä osin on muistutettava, että asetuksen 2019/1150 1 artiklan 5 kohdan mukaan tämä asetus ei vaikuta unionin oikeuteen muun muassa sähköisen kaupankäynnin alalla.

73      Koska on ilmeistä, että direktiivi 2000/31 kuuluu tähän alaan, riidanalaisten kansallisten toimenpiteiden kaltaisten toimenpiteiden voidaan katsoa olevan yhteensopivia kyseisen direktiivin 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan kanssa sillä perusteella, että niillä pyritään varmistamaan asetuksen 2019/1150 täytäntöönpano, vain, jos osoitetaan, että tämän asetuksen tavoite vastaa jotakin kyseisessä säännöksessä luetelluista tavoitteista.

74      Asetuksen 2019/1150 johdanto-osan 7 ja 51 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin, että tällä asetuksella pyritään säätämään unionin tasolla kohdennetuista ja pakottavista säännöistä, jotta sisämarkkinoilla luodaan oikeudenmukainen, ennakoitavissa oleva, kestävä ja luottamusta nauttiva verkkopohjainen liiketoimintaympäristö. Erityisesti yrityskäyttäjille olisi turvattava asianmukainen avoimuus ja tehokkaat oikeussuojamahdollisuudet koko unionissa, jotta voitaisiin helpottaa rajat ylittävää liiketoimintaa unionissa ja siten parantaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa.

75      Kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että asetuksella edistetään kyseisten markkinoiden moitteetonta toimintaa vahvistamalla säännöt sen varmistamiseksi, että yrityskäyttäjille ja verkossa toimivien hakukoneiden osalta yritysverkkosivustokäyttäjille turvataan asianmukainen avoimuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkaat oikeussuojamahdollisuudet.

76      Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 186–190 kohdassa, on niin, että vaikka oletetaan, että riidanalaisten kansallisten toimenpiteiden kaltaisilla kansallisilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan asetuksen 2019/1150 tavoite, yhtäältä tämän tavoitteen ja toisaalta direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa lueteltujen tavoitteiden, jotka on palautettu mieliin tämän tuomion 70 kohdassa, välillä ei ole suoraa yhteyttä.

77      On nimittäin selvää, että asetuksen 2019/1150 tavoite ei koske yleistä järjestystä, kansanterveyden suojelua eikä yleistä turvallisuutta.

78      Kuluttajansuojan osalta on aluksi todettava, että sen piiriin ei kuulu yritysten suojeleminen. Asetuksessa 2019/1150 vahvistetaan kuitenkin verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajien ja yrityskäyttäjien välisiä suhteita koskevia sääntöjä.

79      Seuraavaksi on todettava, että asetuksen 2019/1150 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että ”verkkopohjaisen alustatalouden avoimuu[della] ja siihen kohdistuva[lla] luottamu[ksella] yritysten välisissä suhteissa” on vain välillinen yhteys ”kuluttajien luottamu[kseen] verkkotalouteen”.

80      Lopuksi kyseisessä johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa täsmennetään, että ”verkkopohjaisen alustatalouden kehittämisen suoria vaikutuksia kuluttajiin käsitellään kuitenkin muualla unionin lainsäädännössä, erityisesti kuluttajansuojaa koskevassa säännöstössä”.

81      On lisättävä, että direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohtaa, joka on poikkeus alkuperäjäsenvaltiossa suoritettavan valvonnan periaatteesta, on tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 22.11.2012, Probst, C‑119/12, EU:C:2012:748, 23 kohta ja tuomio 21.6.2022, Ligue des droits humains, C‑817/19, EU:C:2022:491, 70 kohta). Tätä poikkeusta ei näin ollen voida soveltaa toimenpiteisiin, joilla voi olla korkeintaan vain välillinen yhteys johonkin kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun tavoitteeseen.

82      Näin ollen siitä, että kansalliset toimenpiteet on toteutettu nimenomaisesti asetuksen 2019/1150 täytäntöönpanon varmistamiseksi, ei voida päätellä, että nämä toimenpiteet ovat tarpeen jonkin direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa luetellun tavoitteen saavuttamiseksi.

83      Näin ollen jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet, joiden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajilla on, jotta ne voivat tarjota palvelujaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, seuraamusten uhalla velvollisuus toimittaa säännöllisin väliajoin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle taloudellista tilannettaan koskeva asiakirja, johon on merkittävä yksityiskohtaisesti lukuisia tietoja muun muassa palveluntarjoajan tuloista, eivät täytä direktiivin 2000/31 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädettyjä edellytyksiä.

84      Koska riidanalaiset kansalliset toimenpiteet kuuluvat direktiivissä 2000/31 tarkoitettuun yhteensovitettuun alaan ja koska tästä viimeksi mainitusta tehdyllä tulkinnalla voidaan antaa vastaus ensimmäiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen, sellaisina kuin ne on muotoiltu uudelleen tämän tuomion 44 kohdassa, tämän tuomion 45-49 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella ei ole tarpeen tulkita myös SEUT 56 artiklaa tai direktiiviä 2006/123.

85      Kaiken edellä esitetyn valossa ensimmäiseen, toiseen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/31 3 artiklaa on tulkittava siten, että sen kanssa ovat ristiriidassa toimenpiteet, jotka jäsenvaltio on toteuttanut nimenomaisesti asetuksen 2019/1150 riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi ja joiden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajilla on, jotta ne voivat tarjota palvelujaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, seuraamusten uhalla velvollisuus lähettää säännöllisin väliajoin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle taloudellista tilannettaan koskeva asiakirja, johon on merkittävä yksityiskohtaisesti lukuisia tietoja muun muassa palveluntarjoajan tuloista.

 Kolmas ja kuudes ennakkoratkaisukysymys

86      Kolmas ja kuudes kysymys koskevat direktiiveissä 2000/31 ja 2015/1535 säädettyjä ennakkoilmoitusvelvollisuuksia, joiden noudattamatta jättäminen johtaa siihen, ettei yksityisiä vastaan voida vedota toimenpiteisiin, joista olisi pitänyt ilmoittaa mutta joista ei ole ilmoitettu.

87      Ottaen kuitenkin huomioon ensimmäiseen, toiseen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen annetut vastaukset kolmanteen ja kuudenteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

 Oikeudenkäyntikulut

88      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) 3 artiklaa

on tulkittava siten, että

sen kanssa ovat ristiriidassa toimenpiteet, joita jäsenvaltio on toteuttanut nimenomaisesti oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden edistämisestä verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjiä varten 20.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/1150 riittävän ja tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi ja joiden nojalla toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilla verkossa toimivien välityspalvelujen tarjoajilla on, jotta ne voivat tarjota palvelujaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, seuraamusten uhalla velvollisuus lähettää säännöllisin väliajoin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselle taloudellista tilannettaan koskeva asiakirja, johon on merkittävä yksityiskohtaisesti lukuisia tietoja muun muassa palveluntarjoajan tuloista.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: italia.