–

Espanjan hallitus, asiamiehenään M. Morales Puerta,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään I. Galindo Martín ja D. Recchia,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 ja 21 artiklan, SEU 2 artiklan ja vuokratyöstä 19.11.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/104/EY (EUVL 2008, L 327, s. 9) 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, luettuna yhdessä sen 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä vuokratyöntekijä XXX ja toisaalta Randstad Empleo ETT SAU (jäljempänä Randstad Empleo), joka on yhtiö, jonka kanssa XXX teki vuokratyösopimuksen, käyttäjäyritys Serveo Servicios SAU, aiemmin Ferrovial Servicios SA (jäljempänä Serveo Servicios), jonka palvelukseen XXX asetettiin, sekä vakuutusyhtiö Axa Seguros Generales SA de Seguros y Reaseguros (jäljempänä Axa) ja jossa on kyse sen korvauksen määrästä, jota XXX voi vaatia sen johdosta, että hänestä on tullut käyttäjäyrityksessä suoritettavan toimeksiannon aikana sattuneen työtapaturman seurauksena pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, minkä seurauksena hänen työsuhteensa päättyi.

3

Määräaikaisessa tai tilapäisessä työsuhteessa olevien työntekijöiden työturvallisuuden ja ‑terveyden parantamisen edistämistä koskevien toimenpiteiden täydentämisestä 25.7.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/383/ETY (EYVL 1991, L 206, s. 19) johdanto-osan neljännen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”tutkimuksista ilmenee, että määräaikaisessa tai tilapäisessä työsuhteessa olevat työntekijät ovat tietyillä aloilla yleensä alttiimpia työtapaturmien ja ammattitautien vaaroille kuin muut työntekijät”.

4

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi koskee:

– –

5

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että 1 artiklassa tarkoitetussa työsuhteessa oleville työntekijöille tarjotaan turvallisuuden ja terveyden suhteen sama suojelun taso kuin tuon käyttäjäyrityksen tai ‑laitoksen muille työntekijöille.

2.   Edellä 1 artiklassa tarkoitetun työsuhteen olemassaolo ei oikeuta erilaiseen kohteluun työolojen suhteen, kun on kyse turvallisuudesta ja terveyden suojelusta, erityisesti henkilökohtaisten suojavarusteiden saannista.

– –”

6

Saman direktiivin 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Tilapäiset työsuhteet: vastuu”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

7

Direktiivin 2008/104 johdanto-osan 1, 10–13 ja 15–17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

8

Direktiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöihin, joilla on työsopimus tai työsuhde työvoiman vuokrausyrityksen kanssa ja jotka on asetettu käyttäjäyritysten palvelukseen työskentelemään tilapäisesti niiden valvonnassa ja johdolla.”

9

Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus”, säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on huolehtia vuokratyöntekijöiden suojelusta ja parantaa vuokratyön laatua varmistamalla 5 artiklan mukaisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltaminen vuokratyöntekijöihin ja tunnustamalla työvoiman vuokrausyritykset työnantajiksi, ottaen samalla huomioon, että vuokratyön käytölle on vahvistettava asianmukaiset puitteet, joilla edistetään tehokkaasti työpaikkojen luomista ja joustavien työmuotojen kehittämistä.”

10

Direktiivin 2008/104 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

2.   Tämä direktiivi ei vaikuta kansallisessa lainsäädännössä oleviin palkan, työsopimuksen tai työsuhteen taikka työntekijän määritelmiin.

– –”

11

Direktiivin 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenvertaisen kohtelun periaate”, säädetään seuraavaa:

”1.   Vuokratyöntekijän keskeisten työehtojen on oltava käyttäjäyrityksessä suoritettavan toimeksiannon ajan vähintään samanlaiset, joita häneen sovellettaisiin, jos kyseinen yritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan samaa tehtävää.

– –

2.   Palkan osalta jäsenvaltiot voivat työmarkkinaosapuolia kuultuaan säätää, että 1 kohdassa säädetystä periaatteesta voidaan poiketa, jos vuokratyöntekijät, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa työvoiman vuokrausyritykseen, saavat palkkaa myös kahden toimeksiannon väliseltä ajalta.

3.   Jäsenvaltiot voivat työmarkkinaosapuolia kuultuaan antaa näille mahdollisuuden asianmukaisella tasolla ja jäsenvaltioiden asettamia ehtoja noudattaen pitää voimassa tai tehdä työehtosopimuksia, joissa voidaan, noudattaen vuokratyöntekijöiden yleistä suojelua, ottaa käyttöön vuokratyöntekijöiden työehtoja koskevia järjestelyitä, jotka voivat poiketa 1 kohdassa tarkoitetuista järjestelyistä.

4.   Edellyttäen, että vuokratyöntekijöille turvataan riittävä suojelun taso silloin, kun jäsenvaltiossa ei ole oikeudellista järjestelyä, jolla työehtosopimukset voitaisiin julistaa yleissitoviksi, tai oikeudellista järjestelyä tai käytäntöä, jolla sopimusmääräykset voitaisiin ulottaa kaikkiin samanlaisiin yrityksiin tietyllä alalla tai maantieteellisellä alueella, jäsenvaltiot voivat kansallisia työmarkkinaosapuolia kuultuaan ja niiden tekemän sopimuksen perusteella ottaa käyttöön keskeisiä työehtoja koskevia järjestelyjä, jotka poikkeavat 1 kohdassa säädetystä periaatteesta. Tällaisiin järjestelyihin voi kuulua tietyn pituinen kynnysaika, jona yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei sovelleta.

– –”

12

Työvoiman vuokrausyrityksistä 1.6.1994 annetun lain 14/94 (Ley 14/94, por la que se regulan las empresas de trabajo temporal; BOE nro 131, 2.6.1994), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä laki 14/1994), 11 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Vuokratyöntekijällä on käyttäjäyrityksessä työskentelynsä aikana oikeus siihen, että häneen sovelletaan samoja keskeisiä työehtoja, joita häneen sovellettaisiin, jos kyseinen yritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan samaa tehtävää.

Keskeisillä työehdoilla tarkoitetaan työehtoja, jotka liittyvät palkkaan, työaikaan, ylityöhön, lepoaikoihin, yötyöhön, lomiin ja yleisiin vapaapäiviin.

Palkkaan sisältyvät kaikki kiinteät tai muuttuvat palkkiot, joista hoidettavan tehtävän osalta määrätään käyttäjäyritykseen sovellettavassa työehtosopimuksessa ja jotka liittyvät kyseiseen tehtävään. Palkkaan tulee joka tapauksessa sisältyä viikoittaista lepoaikaa, vuosittaista palkkiota tai bonusta, yleisiä vapaapäiviä ja vuosilomaa vastaava suhteellinen osuus. Käyttäjäyrityksen vastuulla on työntekijän lopullisten ansioiden laskeminen ja tätä varten tässä momentissa tarkoitetuista palkkioista määrääminen työntekijän käytettäväksi asettamista koskevassa sopimuksessa.

Vuokratyöntekijällä on lisäksi oikeus siihen, että häneen sovelletaan samoja – – naisten ja miesten yhdenvertaista kohtelua ja kaikkea sukupuoleen, rotuun tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään taikka sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjuntaa koskevia sääntöjä kuin käyttäjäyrityksen työntekijöihin.”

13

Työntekijöihin sovellettavien sääntöjen, sellaisena kuin se on muutettuna työntekijöihin sovellettavista säännöistä annetun lain konsolidoidun toisinnon hyväksymisestä 23.10.2015 annetulla kuninkaan asetuksella 2/2015 (Real Decreto Legislativo 2/2015 por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Estatuto de los Trabajadores; BOE nro 255, 24.10.2015, s. 100224) 49 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työsopimus päättyy:

– –

14

Työvoiman vuokrausyrityksiä koskevan valtion VI työehtosopimuksen (VI convenio colectivo estatal de empresas de trabajo temporal; jäljempänä vuokratyötä koskeva työehtosopimus) 42 §:n mukaan vuokratyöntekijöillä on oikeus 10500 euron suuruiseen korvaukseen, jos he ovat työtapaturman seurauksena pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan.

15

Álavan tiekuljetus- ja huolinta-alan työehtosopimuksessa (Convenio colectivo para el sector de la industria del transporte de mercancías por carretera y agencias de transporte de Álava; jäljempänä kuljetusalan työehtosopimus) 31 §:ssä määrätään, että työntekijöillä on oikeus 60101,21 euron suuruiseen korvaukseen, jos he ovat työtapaturman seurauksena pysyvästi täysin tai yleisesti työkyvyttömiä.

16

XXX teki Randstad Empleon kanssa 1.10.2016 voimaan tulleen vuokratyösopimuksen, ja kyseinen yhtiö asetti hänet Serveo Serviciosin palvelukseen kokeneen kuljetustyöntekijän tehtävään. Kyseisen sopimuksen mukaan työsuhteeseen sovelletaan vuokratyötä koskevaa työehtosopimusta.

17

XXX:lle sattui palvelukseenasettamisaikana työtapaturma 24.10.2016. Kansallisen sosiaaliturvalaitoksen Álavan alueellinen virasto (Dirección Provincial del Instituto Nacional de la Seguridad Social de Álava) totesi 16.3.2019 tekemässään päätöksessä, jonka Juzgado de lo Social n.o 2 de Vitoria-Gasteiz (työ- ja sosiaaliasioiden tuomioistuin nro 2, Vitoria-Gasteiz, Espanja) pysytti 12.9.2019 antamallaan tuomiolla, XXX:n pysyvästi täysin kyvyttömäksi työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan työtapaturman seurauksena.

18

Axa maksoi 21.11.2019 vuokratyötä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n nojalla XXX:lle 10500 euron suuruisen korvauksen sen johdosta, että hän oli pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan. XXX katsoi kuitenkin, että hänelle olisi tullut maksaa tämän johdosta 60101,21 euroa kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla.

19

Eusko Langileen Alkartasuna (Baskimaan työntekijöiden ammattijärjestö, jäljempänä ELA) nosti täten XXX:n edustajana Juzgado de lo Social n.o°3 de Vitoriassa (työ- ja sosiaaliasioiden tuomioistuin nro 3, Vitoria, Espanja) yhtäältä Randstad Empleota, Serveo Serviciosia ja Axaa sekä toisaalta Fondo de Garantía Salarialia (palkkaturvarahasto, Espanja) vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa vaadittiin XXX:lle vuokratyötä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n nojalla jo maksetun korvauksen ja kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:ssä määrätyn korvauksen erotuksen eli yhteensä 49601,21 euron, korotettuna 20 prosentilla tai viivästyskoroilla, maksamista XXX:lle. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 30.12.2021 antamallaan tuomiolla muun muassa sillä perusteella, että vuokratyötä koskeva työehtosopimus oli sovellettavissa XXX:ään ja että Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin, Espanja) oikeuskäytäntö huomioiden vapaaehtoisesti myönnettävät sosiaaliturvaetuuksien korotukset – kuten XXX:n käsiteltävässä asiassa vaatima korvaus –, jotka eivät kuulu lain 14/1994 11 §:ssä tarkoitettuun taattuun vähimmäispalkkaan, eivät kuulu palkan käsitteen alaan.

20

ELA valitti kyseisestä tuomiosta Tribunal Superior de Justicia del País Vascoon (Baskimaan itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. XXX väitti kyseisessä tuomioistuimessa, että hänen olisi pitänyt saada korvaus kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla, koska korvaus kuului direktiivin 2008/104 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun keskeisten työehtojen käsitteen alaan. Pääasian vastaajat katsoivat sitä vastoin, että vuokratyötä koskeva työehtosopimus on sovellettavissa XXX:ään ja ettei pääasiassa kyseessä oleva korvaus kuulu kyseisessä direktiivissä tarkoitettujen keskeisten työehtojen soveltamisalaan.

21

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksensä siitä, onko Tribunal Supremon tulkinta lain 14/1994, jolla direktiivi 2008/104 oli tarkoitus saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, 11 §:stä sopusoinnussa perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa vahvistettujen yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden periaatteiden ja kyseisen direktiivin 5 artiklan kanssa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämän tulkinnan nojalla vapaaehtoisesti myönnetyt sosiaaliturvaetuuksien korotukset eivät näet kuulu kyseisen 11 §:ssä tarkoitetun palkan käsitteen alaan, koska ne eivät liity suoraan työhön. Tästä tulkinnasta seuraisi, että pääasiassa kyseessä oleva korvaus ei kuuluisi keskeisten työehtojen käsitteen alaan, eikä XXX:llä näin ollen olisi oikeutta kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla vaatimaansa korvaukseen.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kun otetaan huomioon direktiivin 2008/104 ja erityisesti sen 5 artiklan tarkoitus, keskeisten työehtojen käsitettä on tulkittava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan laajasti, jotta XXX:llä olisi oikeus samaan korvaukseen kuin siihen korvaukseen, johon suoraan Serveo Serviciosin palkkaamalla työntekijällä olisi samassa tilanteessa oikeus. On nimittäin niin, että Tribunal Supremon lain 14/1994 11 §:stä omaksuma tulkinta voisi johtaa sellaiseen absurdiin tilanteeseen, jossa kaksi samassa työtapaturmassa loukkaantunutta työntekijää saisivat erilaisen korvauksen riippuen siitä, ovatko he käyttäjäyrityksen suoraan palkkaamia vai eivät.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi siitä seikasta, että XXX:n työsopimus päätettiin sen johdosta, että hän oli pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, että unionin tuomioistuin totesi 12.5.2022 annetussa tuomiossa Luso Temp (C‑426/20, EU:C:2022:373), että korvaus, joka työnantajan on maksettava työntekijälle tämän työsuhteen päättymisen johdosta, kuului keskeisten työehtojen käsitteen alaan.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lopuksi, että XXX kärsii kyseessä olevasta työtapaturmasta johtuvasta vammaisuudesta ja on tämän johdosta menettänyt työpaikkansa. Mikäli XXX:n oikeutta korvaukseen ei tunnusteta samalla tavoin kuin Serveo Serviciosin suoraan palkkaamien ja samassa tilanteessa olevien työntekijöiden osalta eli kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla, voisi kyse olla vammaisuuteen perustuvasta syrjinnästä, mikä kielletään perusoikeuskirjan 21 artiklassa.

25

Näissä olosuhteissa Tribunal Superior de Justicia del País Vasco on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [perusoikeuskirjan] 20 ja 21 artiklaa, SEU 2 artiklaa ja direktiivin [2008/104] 3 artiklan [1 kohdan] f alakohtaa ja 5 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle oikeuskäytännössä Espanjan lainsäädännöstä tehdylle tulkinnalle, jonka mukaan keskeisten työehtojen käsitteeseen ei kuulu korvauksen maksaminen vuokratyöntekijälle, jonka työsopimus päätettiin, koska hänet todettiin pysyvästi täysin työkyvyttömäksi hänen käyttäjäyrityksen palveluksessa työskennellessään sattuneen työtapaturman seurauksena?”

26

Aluksi on huomautettava, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, kansallisen tuomioistuimen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiasiat ja oikeussäännöt tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä unionin tuomioistuimella on näet ainoastaan toimivalta lausua unionin säädöksen tulkinnasta sellaisten tosiseikkojen perusteella, jotka kansallinen tuomioistuin on sille esittänyt (tuomio 12.1.2023, DOBELES HES, C‑702/20 ja C‑17/21, EU:C:2023:1, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Unionin tuomioistuin on korostanut myös, että on tärkeää, että kansallinen tuomioistuin ilmoittaa tarkat syyt, joiden vuoksi se on päätynyt pohtimaan unionin oikeuden tulkintaa ja pitämään ennakkoratkaisukysymysten esittämistä unionin tuomioistuimelle tarpeellisena. On välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin antaa itse ennakkoratkaisupyynnössään edes vähäisen selostuksen niistä syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joiden tulkintaa se pyytää, ja siitä, miten nämä säännökset ja määräykset ja sen käsiteltävänä olevassa asiassa sovellettava kansallinen lainsäädäntö liittyvät toisiinsa (tuomio 9.9.2021, Toplofikatsia Sofia ym., C‑208/20 ja C‑256/20, EU:C:2021:719, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat vaatimukset mainitaan nimenomaisesti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa, josta ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen oletetaan SEUT 267 artiklaan perustuvassa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä olevan tietoinen ja jota sen on tunnollisesti noudatettava. Vaatimuksista muistutetaan myös Euroopan unionin tuomioistuimen kansallisia tuomioistuimia varten laatimien ennakkoratkaisupyyntöjen tekemistä koskevien suositusten (EUVL 2019, C 380, s. 1) 15 kohdassa (tuomio 9.9.2021, Toplofikatsia Sofia ym., C‑208/20 ja C‑256/20, EU:C:2021:719, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta nyt käsiteltävässä asiassa perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan, SEU 2 artiklan ja direktiivin 2008/104 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan sekä 5 artiklan tulkinnasta. Kyseinen tuomioistuin ei kuitenkaan esitä riittävän täsmällisesti ja selvästi niitä perusteita, joiden nojalla se on päätynyt pohtimaan perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan ja SEU 2 artiklan tulkintaa, eikä yhteyttä, jonka se toteaa näiden säännösten ja pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön välillä.

30

Ensimmäiseksi on niin, että vaikka perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistetaan yhdenvertaisen kohtelun periaate ja sen 21 artiklassa syrjintäkiellon periaate, on todettava Euroopan komission tavoin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tyytyy näiden säännösten osalta vain toteamaan, että se, että XXX:n oikeutta saada korvausta samalla tavoin kuin jos hän olisi ollut suoraan Serveo Serviciosin palkkaama, ei tunnusteta, voisi merkitä vammaisuuteen perustuvaa syrjintää, mikä kielletään kyseisessä 21 artiklassa.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan täsmennä, millä tavoin korvauksen myöntäminen XXX:lle vuokratyötä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n nojalla kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n asemesta on omiaan merkitsemään hänen syrjintäänsä vammaisuuden perusteella. Espanjan hallituksen tavoin on nimittäin todettava, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – työntekijän asema on ratkaiseva sen kysymyksen osalta, kumman työehtosopimuksen nojalla työntekijä voi vaatia vahingonkorvausta sen johdosta, että hän on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, eikä kyseisen työntekijän mahdollisella vammaisuudella ole merkitystä tältä osin.

32

Näissä olosuhteissa XXX:n tilannetta ei ole myöskään tarpeen tutkia yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (EYVL 2000, L 303, s. 16) 2 ja 3 artiklan valossa; kyseiset artiklat koskevat muun muassa vammaisuuteen perustuvaa syrjintää, ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa niihin täsmentämättä kuitenkaan, millä tavoin kyseiset säännökset ovat merkityksellisiä pääasian ratkaisemisen kannalta.

33

Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin ennakkoratkaisupyynnössä viitataan miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5.7.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (EUVL 2006, L 204, s. 23) 14 artiklaan, jonka mukaan ”ei saa olla välitöntä tai välillistä sukupuoleen perustuvaa syrjintää”, unionin tuomioistuimen hallussa oleva asiakirja-aineisto ei sisällä pienintäkään viitettä siitä, että XXX:ää olisi syrjitty sukupuolen perusteella.

34

Toiseksi on riittävää todeta SEU 2 artiklasta, ettei ennakkoratkaisupyyntö ole tämän tuomion 27 ja 28 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukainen, koska siinä ei täsmennetä niitä perusteita, joiden nojalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päätynyt esittämään unionin tuomioistuimelle kysymyksen kyseisen säännöksen tulkinnasta, eikä yhteyttä, jonka ensiksi mainittu tuomioistuin toteaa mainitun säännöksen ja pääasiassa sovellettavan kansallisen säännöstön välillä.

35

Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisupyyntö otetaan tutkittavaksi vain siltä osin kuin se koskee direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja 3 artiklan 1 kohdan f alakohtaa.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään pääasiallisesti – tämän tuomion 35 kohdassa esitetty huomioiden –, onko direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, luettuna yhdessä 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan – sellaisena kuin sitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä – korvaus, jota vuokratyöntekijät voivat vaatia sen johdosta, että he ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta heidän vuokratyösuhteensa ovat päättyneet, on määrältään pienempi kuin korvaus, jota kyseiset työntekijät voisivat vaatia samassa tilanteessa ja samalla perusteella, jos kyseinen käyttäjäyritys olisi palkannut heidät suoraan hoitamaan siinä samaa ja samankestoista tehtävää.

37

Ensiksi on tutkittava, kuuluuko vuokratyöntekijälle sen perusteella maksettava korvaus, että hän on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta hänen vuokratyösuhteensa on päättynyt, direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, tarkoitetun keskeisten työehtojen käsitteen alaan.

38

Vaikka direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuoto ei sisällä mitään sellaista mainintaa, jonka perusteella voitaisiin tietää, onko siinä olevaa keskeisten työehtojen käsitettä tulkittava siten, että se sisältää kyseisen korvauksen vai siten, ettei se sisällä tällaista korvausta, kyseisellä käsitteellä viitataan kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa esitetyn määritelmän mukaisesti erityisesti palkan käsitteeseen.

39

Tältä osin on todettava, ettei direktiivissä 2008/104 määritellä palkan käsitettä.

40

Vaikka direktiivin 2008/104 3 artiklan 2 kohdan mukaan kyseinen direktiivi ”ei vaikuta kansallisessa lainsäädännössä olevaan palkan määritelmään”, on todettava, että kyseistä säännöstä ei voida tulkita siten, että unionin lainsäätäjä olisi luopunut määrittelemästä itse tässä direktiivissä tarkoitetun palkan käsitteen ulottuvuuden, vaan kyseinen säännös tarkoittaa yksinomaan sitä, että unionin lainsäätäjä on halunnut säilyttää jäsenvaltioiden toimivallan määrittää kyseisen käsitteen kansallisessa lainsäädännössä, eikä tätä yhdenmukaisteta kyseisellä direktiivillä (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2016, Betriebsrat der Ruhrlandklinik, C‑216/15, EU:C:2016:883, 30–32 kohta).

41

Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, sellaisten ilmaisujen merkitys ja ulottuvuus, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa, on määritettävä sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka niillä on yleiskielessä, ottaen samalla huomioon asiayhteys, jossa niitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon ne kuuluvat (tuomio 1.8.2022, Navitours, C‑294/21, EU:C:2022:608, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Ensinnäkin on todettava, että palkan käsitteellä tarkoitetaan yleisesti sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka sillä on yleiskielessä, rahaa, joka maksetaan tietystä työsuorituksesta tai palvelun suorittamisesta.

43

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että korvauksen olennainen piirre on se, että se on kyseisen suorituksen taloudellinen vastike, joka yleensä määritetään palvelun suorittajan ja palvelun vastaanottajan välillä (tuomio 11.11.2021, Manpower Lit, C‑948/19, EU:C:2021:906, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Lisäksi SEUT 157 artiklan 2 kohdan mukaan palkalla tarkoitetaan ”tavallista perus- tai vähimmäispalkkaa ja muuta korvausta, jonka työntekijä suoraan tai välillisesti saa työnantajaltaan työstä tai tehtävästä rahana tai luontoisetuna”. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseistä käsitettä on tulkittava laajasti, ja siihen kuuluvat muun muassa kaikki nykyisin tai tulevaisuudessa suoritettavat raha- tai luontoisedut, kunhan työntekijä saa ne työnantajaltaan, vaikka vain välillisesti, työnsä perusteella, siitä riippumatta, suoritetaanko ne työsopimuksen vai lain säännösten perusteella vai vapaaehtoisesti (tuomio 8.5.2019, Praxair MRC, C‑486/18, EU:C:2019:379, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Unionin tuomioistuin on todennut lisäksi, että SEUT 157 artiklassa tarkoitetuksi palkaksi katsottaviin etuihin kuuluvat nimenomaisesti edut, jotka työnantaja maksaa sellaisten työsuhteiden olemassaolon perusteella, joiden tarkoituksena on taata työntekijälle tulolähde, vaikkeivät työntekijät tietyissä erityistapauksissa teekään työsopimuksessa tarkoitettua työtä. Tällaisten etuuksien palkanluonteisuutta ei voida kyseenalaistaa myöskään ainoastaan sillä perusteella, että niillä on myös sosiaalipoliittista merkitystä (tuomio 19.9.2018, Bedi, C‑312/17, EU:C:2018:734, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Tältä osin on todettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 157 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu palkka kuuluu Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 15.12.1997 annetun neuvoston direktiivin 97/81/EY (EYVL 1998, L 14, s. 9), sellaisena kuin se on muutettuna 7.4.1998 annetulla neuvoston direktiivillä 98/23/EY (EYVL 1998, L 131, s. 10), liitteessä olevan 6.6.1997 tehdyn osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdassa ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY (EYVL 1999, L 175, s. 43) liitteessä olevan 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdassa tarkoitettuihin työehtoihin (ks. vastaavasti tuomio 15.4.2008, Impact, C‑268/06, EU:C:2008:223, 131 ja 132 kohta ja tuomio 22.11.2012, Elbal Moreno, C‑385/11, EU:C:2012:746, 20 ja 21 kohta).

47

Direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdalla pyritään kuitenkin vielä edellä mainittuja lausekkeita kohdennetummin varmistamaan epätyypillisessä ja prekaarissa asemassa olevien työntekijöiden tehokas suojelu, joten tämän tuomion 44 ja 45 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä omaksuttua tulkintaa vastaava tulkinta SEUT 157 artiklassa tarkoitetusta palkan käsitteestä on sitäkin suuremmalla syyllä omaksuttava kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun palkan käsitteen määrittämiseksi (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2022, Luso Temp, C‑426/20, EU:C:2022:373, 36 kohta).

48

Vaikka on totta, ettei tämän tuomion 37 kohdan kaltaista korvausta makseta suoraan vastineeksi vuokratyöntekijän suorittamasta työsuorituksesta, on kuitenkin katsottava, että tällainen korvaus on rahamääräinen etu, jonka työnantaja yhtäältä myöntää epäsuorasti työntekijälle hänen työsuorituksensa perusteella, koska kyseisestä korvauksesta määrätään työsuhteeseen sovellettavassa työehtosopimuksessa, ja joka toisaalta maksetaan kyseiselle työntekijälle hänen kyvyttömyydestä työskennellä tavanomaisessa ammatissaan aiheutuvan tulonmenetyksen kompensoimiseksi, joten korvauksen tarkoituksena on taata hänelle tulonlähde.

49

Tästä seuraa, että direktiivin 2008/104 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan ii alakohdassa tarkoitettu palkan käsite on riittävän laaja kattamaan sellaisen korvauksen, jota vuokratyöntekijät voivat vaatia sen johdosta, että he ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena.

50

Toiseksi direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan ii alakohdan kanssa, asiayhteydestä on todettava, että kyseisen direktiivin johdanto-osan 13 perustelukappaleen mukaan direktiivissä 91/383 vahvistetaan vuokratyöntekijöihin sovellettavat työturvallisuutta ja työterveyttä koskevat säännökset.

51

Direktiivin 91/383 2 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen 1 artiklan 2 alakohdan kanssa, ilmenee kuitenkin, että kyseisen direktiivin tarkoituksena on varmistaa, että vuokratyöntekijöille tarjotaan turvallisuuden ja työterveyden suhteen töissä sama suojelun taso kuin käyttäjäyrityksen muille työntekijöille. Lisäksi direktiivin 2 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä sen 1 artiklan 2 alakohdan kanssa, mukaan vuokratyösuhde ei oikeuta erilaiseen kohteluun työolojen suhteen, kun kyse on turvallisuuden ja terveyden suojelusta töissä, etenkään sen vuoksi, että vuokratyöntekijät ovat tietyillä aloilla alttiimpia työtapaturmien vaaroille kuin muut työntekijät, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ilmenee.

52

Direktiivin 91/383 8 artiklassa säädetään myös, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että käyttäjäyritys vastaa toimeksiannon ajan turvallisuuteen, hygieniaan ja terveyteen liittyvistä työskentelyolosuhteista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisessa lainsäädännössä säädettyä tilapäistöitä välittävän yrityksen vastuuta.

53

Tästä seuraa, että on yhtäältä katsottava, että työturvallisuuden ja ‑terveyden suojelu kuuluvat direktiivissä 91/383 tarkoitettuihin työoloihin ja että vuokratyöntekijää on tältä osin kohdeltava toimeksiantonsa aikana samalla tavoin kuin suoraan käyttäjäyrityksen palkkaamia työntekijöitä.

54

Toisaalta tämän tuomion 37 kohdassa tarkoitetun kaltainen korvaus liittyy työturvallisuuden ja ‑terveyden suojeluun, koska käyttäjäyrityksen ja tarvittaessa työvoiman vuokrausyrityksen tähän suojeluun liittyvä työskentelyolosuhteita koskeva vastuu kulkee käsi kädessä vahingonkorvauksen kanssa tilanteessa, jossa mainittu suojelu epäonnistuu, eli muun muassa tilanteessa, jossa vuokratyöntekijän toimeksiannon aikana sattuu työtapaturma, jonka seurauksena kyseinen työntekijä on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan.

55

Direktiivissä 2008/104 direktiiviin 91/383 tehty viittaus huomioon ottaen on todettava, että direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, luettuna yhdessä sen 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, asiayhteys tukee tulkintaa, jonka mukaan palkan käsite, johon näissä säännöksissä oleva keskeisten työehtojen käsite viittaa, kattaa tämän tuomion 37 kohdassa tarkoitetun kaltaisen korvauksen.

56

Kolmanneksi direktiivin 2008/104 tavoitteista on todettava, että kyseisen direktiivin johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, että sillä pyritään varmistamaan perusoikeuskirjan 31 artiklan täysimääräinen noudattaminen; kyseisen artiklan 1 kohdassa vahvistetaan yleisesti jokaisen työntekijän oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin. Euroopan unionin perusoikeuskirjan selityksissä (EUVL 2007, C 303, s. 17) todetaan tältä osin, että työehtojen käsite on käsitettävä SEUT 156 artiklan mukaisesti, vaikkakaan kyseisessä säännöksessä ei määritellä tätä käsitettä. Kun otetaan huomioon kyseisellä direktiivillä tavoiteltu päämäärä suojata vuokratyöntekijän oikeuksia, tämä täsmennyksen puuttuminen puoltaa työehtojen käsitteen laajaa tulkintaa (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2022, Luso Temp, C‑426/20, EU:C:2022:373, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Näin ollen siltä osin kuin direktiivin 2008/104 tavoitteena on varmistaa vuokratyöntekijöiden suojelu työturvallisuuden ja työterveyden kannalta, komission tavoin on todettava, että jos työtapaturmatilanteissa käyttäjäyritykseen kohdistuva taloudellinen riski tällaisten työntekijöiden osalta olisi pienempi kuin sellaisten työntekijöiden osalta, jotka mainitut yritykset palkkaavat suoraan, kyseisille yrityksille olisi vähemmän houkuttelevaa sijoittaa vuokratyöntekijöiden turvallisuuteen, mikä vaarantaisi edellä mainitun tavoitteen.

58

Tästä seuraa, että direktiivin 2008/104 tavoitteet tukevat tulkintaa, jonka mukaan kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan ii alakohdassa tarkoitettu palkan käsite katsotaan kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuksi keskeiseksi työehdoksi ja jonka mukaan palkan käsite kattaa korvauksen, jota vuokratyöntekijä voi vaatia sen johdosta, että hän on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena.

59

Tällaista tulkintaa ei horjuta myöskään se – toisin kuin Espanjan hallitus pääasiallisesti väittää –, että tällainen korvaus maksetaan vuokratyösuhteen päättymisen jälkeen, tai se, että tämä korvaus perustuu väitetysti yksinomaan kyseessä olevan vuokratyöntekijän täyden pysyvän työkyvyttömyyden toteamiseen ja näin ollen hänen työsuhteensa päättymiseen.

60

On nimittäin yhtäältä todettava, ettei se seikka, että kyseessä oleva korvaus maksetaan työsuhteen päättymisen jälkeen, sulje pois sitä, että se voisi olla luonteeltaan direktiivin 2008/104 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan ii alakohdassa tarkoitettua palkkaa (ks. analogisesti tuomio 8.5.2019, Praxair MRC, C‑486/18, EU:C:2019:379, 70 kohta).

61

Toisaalta on muistutettava, että sellainen tulkinta keskeisten työehtojen käsitteestä, joka sulkisi korvauksen, joka työnantajan on maksettava vuokratyöntekijälle, pois direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltamisalasta ainoastaan sillä perusteella, että kyseinen korvaus liittyy työsuhteen päättymiseen, olisi vastoin paitsi kyseisen säännöksen asiayhteyttä niin myös sen tavoitteita (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2022, Luso Temp, C‑426/20, EU:C:2022:373, 39 ja 45 kohta).

62

Lisäksi on todettava, että – kuten unionin tuomioistuimen hallussa olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee – pääasian työtapaturma, jonka seurauksena XXX on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan, sattui käyttäjäyrityksessä suoritettavan toimeksiannon aikana direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä, joten väitettä siitä, että tämän työkyvyttömyyden johdosta maksettava korvaus perustuisi yksinomaan XXX:n työsuhteen päättymiseen, ei voida hyväksyä.

63

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että vuokratyöntekijälle sen perusteella maksettava korvaus, että hän on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta hänen vuokratyösuhteensa on päättynyt, kuuluu direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, tarkoitetun keskeisten työehtojen käsitteen alaan.

64

Toiseksi direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ulottuvuudesta on todettava, että kyseisen säännöksen mukaan vuokratyöntekijän keskeisten työehtojen on oltava käyttäjäyrityksessä suoritettavan toimeksiannon ajan vähintään samanlaiset kuin ne, joita häneen sovellettaisiin, jos kyseinen yritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan siinä samaa tehtävää.

65

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on siis määrittää ensin ne keskeiset työehdot, joita kyseessä olevaan vuokratyöntekijään sovellettaisiin, jos käyttäjäyritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan siinä sitä samaa ja samankestoista tehtävää kuin se, jota hän siinä tosiasiallisesti hoitaa, ja tarkemmin sanottuna sen on tässä tapauksessa määritettävä korvaus, johon hänellä olisi oikeus sen johdosta, että hän on pysyvästi täysin kyvytön työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta hänen työsuhteensa on päättynyt. Kyseisen tuomioistuimen asiana on toiseksi verrata tällaisia keskeisiä työehtoja niihin, joita vuokratyöntekijään tosiasiallisesti sovelletaan hänen käyttäjäyrityksessä suorittamansa toimeksiannon ajan, ja sen on tehtävä näin selvittääkseen kaikkien pääasiassa kyseessä olevien merkityksellisten olosuhteiden perusteella, onko yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudatettu kyseisen vuokratyöntekijän osalta vai ei (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2022, Luso Temp, C‑426/20, EU:C:2022:373, 50 kohta).

66

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa nyt käsiteltävässä asiassa, että Tribunal Supremon lain 14/1994 11 §:stä tekemän tulkinnan mukaan vuokratyöntekijät voivat vaatia – sen johdosta, että he ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan – ainoastaan vuokratyötä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n nojalla korvausta, joka on määrältään pienempi kuin se korvaus, johon suoraan käyttäjäyrityksen palkkaamilla työntekijöillä on oikeus kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla. Tarkemmin sanottuna unionin tuomioistuimen hallussa olevan asiakirja-aineiston mukaan XXX:llä on vuokratyöntekijänä oikeus 10500 euron suuruiseen korvaukseen vuokratyötä koskevan työehtosopimuksen nojalla, kun taas jos Serveo Servicios olisi palkannut hänet suoraan, olisi hänellä oikeus 60101,21 euron suuruiseen korvaukseen kuljetusalan työehtosopimuksen nojalla.

67

Jos näin todella on – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä –, on katsottava, että XXX:ään ei direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan vastaisesti ole sovellettu Serveo Serviciosissa suoritetun toimeksiantonsa ajan vähintään samanlaisia keskeisiä työehtoja, joita häneen olisi sovellettu, jos kyseinen käyttäjäyritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan samaa ja samankestoista tehtävää.

68

Tältä osin on huomattava, että vaikka jäsenvaltioilla on direktiivin 2008/104 5 artiklan 2–4 kohdan nojalla mahdollisuus säätää tietyin täsmällisin edellytyksin poikkeuksista yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen, ennakkoratkaisupyynnössä ja unionin tuomioistuimen käytettävissä olevassa asiakirja-aineistossa ei ole mitään tietoa minkään tällaisen poikkeuksen mahdollisesta täytäntöönpanosta Espanjassa.

69

Lisäksi on muistutettava, että vaikka on totta, että direktiivin 2008/104 5 artiklan 3 kohdan mukaan työmarkkinaosapuolet voivat tehdä työehtosopimuksia, joissa otetaan käyttöön vuokratyöntekijöiden työehtoja koskevia järjestelyitä, jotka voivat poiketa kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista järjestelyistä, tällaisissa työehtosopimuksissa on kuitenkin kyseisen 3 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 ja 17 perustelukappaleen kanssa, nojalla noudatettava vuokratyöntekijöiden yleistä suojelua.

70

Vuokratyöntekijöiden yleisen suojelun noudattamista koskevan velvollisuuden noudattaminen edellyttää kuitenkin muun muassa, että vuokratyöntekijöille myönnetään keskeisiä työehtoja koskevia etuja, jotka ovat omiaan korvaamaan heidän erilaisen kohtelunsa, ja kyseisen velvollisuuden noudattamista on arvioitava konkreettisesti (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2022, TimePartner Personalmanagement,C‑311/21, EU:C:2022:983, 44 ja 50 kohta). Jotta direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistetusta yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta voidaan poiketa vuokratyötä koskevalla työehtosopimuksella, on näin ollen tarpeen, että kyseisellä työehtosopimuksella voidaan taata XXX:lle tällainen yleinen suojelu myöntämällä hänelle keskeisiä työehtoja koskevia korvaavia etuja, joilla voidaan tasapainottaa häneen kohdistuvan erilaisen kohtelun vaikutukset, ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää tämä.

71

Lopuksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kun kansallisen tuomioistuimen ratkaistavana on asia, jossa vastakkain on ainoastaan yksityisiä, sen on sellaisia kansallisen oikeuden säännöksiä soveltaessaan, jotka on annettu direktiivissä säädettyjen velvollisuuksien saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, otettava huomioon kansallisen oikeuden säännöt kokonaisuudessaan ja tulkittava niitä mahdollisimman pitkälle kyseisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun päämäärän kanssa yhdenmukaisen ratkaisun aikaansaamiseksi, mutta kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinta ei ole sallittu (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2022, Luso Temp, C‑426/20, EU:C:2022:373, 56 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Tästä seuraa, että mikäli ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyy siihen, että XXX:llä olisi oikeus kuljetusalan työehtosopimuksen 31 §:n nojalla vaatimaansa korvaukseen, jos Serveo Servicios olisi palkannut hänet suoraan, kyseiselle tuomioistuimelle kuuluu muun muassa sen selvittäminen, olisiko lain 14/1994 11 §:ää mahdollista tulkita direktiivissä 2008/104 asetettujen vaatimusten mukaisesti ja näin ollen tulkita toisin kuin siten, että evätään XXX:ltä oikeus kyseiseen korvaukseen; tällainen tulkinta olisi kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan vastainen, kuten tämän tuomion 67 kohdasta ilmenee.

73

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan – sellaisena kuin sitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä – korvaus, jota vuokratyöntekijät voivat vaatia sen johdosta, että he ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta heidän vuokratyösuhteensa ovat päättyneet, on määrältään pienempi kuin korvaus, jota kyseiset työntekijät voisivat vaatia samassa tilanteessa ja samalla perusteella, jos kyseinen käyttäjäyritys olisi palkannut heidät suoraan hoitamaan siinä samaa ja samankestoista tehtävää.

74

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Vuokratyöstä 19.11.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/104/EY 5 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, luettuna yhdessä sen 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan – sellaisena kuin sitä on tulkittu kansallisessa oikeuskäytännössä – korvaus, jota vuokratyöntekijät voivat vaatia sen johdosta, että he ovat pysyvästi täysin kyvyttömiä työskentelemään tavanomaisessa ammatissaan käyttäjäyrityksessä sattuneen työtapaturman seurauksena, minkä johdosta heidän vuokratyösuhteensa ovat päättyneet, on määrältään pienempi kuin korvaus, jota kyseiset työntekijät voisivat vaatia samassa tilanteessa ja samalla perusteella, jos kyseinen käyttäjäyritys olisi palkannut heidät suoraan hoitamaan siinä samaa ja samankestoista tehtävää.