–

Getin Noble Bank S.A., edustajinaan Ł. Hejmej, M. Przygodzka, A. Szczęśniak, J. Szewczak ja Ł. Żak, adwokaci, sekä M. Pugowski, aplikant radcowski,

–

TF, edustajinaan M. Czugan, M. Jaroch‑Konwent, W. Kołosz, A. Pakos ja K. Zawadzanko, radcowie prawni,

–

Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna, M. Kozak ja S. Żyrek,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään U. Małecka ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 3 artiklan 1 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan, 7 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 8 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan sekä oikeusvarmuuden periaatteen, tehokkuusperiaatteen, suhteellisuusperiaatteen, oikeusvoiman periaatteen ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty pakkotäytäntöönpanomenettelyssä, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Getin Noble Bank S.A., TF, C2 ja PI, jotka ovat neljä velkojaa, ja toisaalta niiden velallinen TL ja jossa on kyse tätä velallista vastaan annetusta maksamismääräyksestä.

3

Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”

4

Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.”

5

Mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

6

Saman direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut keinot sisältävät säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia, ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi.”

7

Direktiivin 93/13 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalalla perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason.”

8

Siviiliprosessilain (ustawa – kodeks postępowania cywilnego), joka on annettu 17.11.1964 (Dz. U. nro 43, järjestysnumero 296), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä siviiliprosessilaki), 189 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kantaja voi nostaa tuomioistuimessa kanteen sen toteamiseksi, onko oikeussuhde tai oikeus olemassa vai ei, edellyttäen, että kantajalla on oikeussuojan tarve.”

9

Siviiliprosessilain 50532 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kantajan on hakemuksessaan ilmoitettava vaatimustensa tueksi esitettävät todisteet. Todisteita ei liitetä kannekirjelmään.”

10

Siviiliprosessilain 758 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Piirituomioistuimet ja niiden yhteydessä toimivat ulosottomiehet ovat toimivaltaisia pakkotäytäntöönpanoa koskevissa asioissa.”

11

Siviiliprosessilain 804 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanoviranomaisella ei ole toimivaltaa tutkia täysin täytäntöönpanokelpoisen täytäntöönpanoperusteen kohteena olevan velvoitteen perusteltavuutta ja täytäntöönpanokelpoisuutta.”

12

Siviiliprosessilain 840 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Velallinen voi kanteella vaatia täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden kumoamista kokonaan tai osittain tai sen rajoittamista, jos

13

Kuluttaja TL teki 9.1.2006 Getin Noble Bankin kanssa 9.1.2009 ja 16.1.2016 väliseksi ajaksi Puolan zlotyn (PLN) määräisen luottosopimuksen, joka oli indeksoitu Sveitsin frangin (CHF) kurssiin ja jonka Puolan zlotyina ilmaistun määrän vasta-arvo oli 15645,27 CHF (n. 16270 euroa). Kyseisen luottosopimuksen mukaan Getin Noble Bankin myöntämän luoton määrä muunnettiin käyttäen kyseisen pankin ulkomaanvaluutan kurssitaulukkoon merkittyä luottosopimuksen tekopäivänä voimassa ollutta indeksointivaluutan ostokurssia, ja velat oli aina maksettava takaisin Puolan zlotyina sen jälkeen, kun indeksointivaluutan määräinen velka oli muunnettu indeksointivaluutan myyntikurssilla, jota sovellettiin sinä päivänä, jona maksu suoritettiin pankille.

14

TL teki 13.5.2008 saman pankin kanssa 120 kuukauden ajaksi toisen Puolan zlotyn määräisen CHF:n kurssiin indeksoidun luottosopimuksen, jonka Puolan zlotyina ilmaistun määrän vasta-arvo oli 36299,30 CHF (n. 37740 euroa). Tässä toisessa luottosopimuksessa oli pääasiallisesti samat sopimusehdot kuin edellisessä kohdassa mainitussa luottosopimuksessa.

15

Getin Noble Bank irtisanoi nämä kaksi luottosopimusta vedoten TL:n maksulaiminlyönteihin ja nosti 28.12.2016 ja 3.6.2016 Sąd Rejonowy Lublin-Zachód w Lubliniessa (Länsi-Lublinin piirioikeus, Puola) sähköisessä maksamismääräysmenettelyssä TL:ää vastaan kaksi kannetta, joissa se vaati TL:ää maksamaan mainittuihin luottosopimuksiin perustuvat summat korkoineen ja kuluineen.

16

Getin Noble Bank vetosi vaatimustensa tueksi TL:n kanssa tekemiinsä luottosopimuksiin mutta ei voinut liittää niitä näihin kahteen kanteeseen, kun otetaan huomioon siviiliprosessilain 50532 §:n 1 momenttiin sisältyvät sähköisiä maksamismääräysmenettelyjä koskevat menettelysäännöt ja näiden menettelyjen hallinnointijärjestelmän tekniset ominaisuudet, jotka eivät mahdollista todisteiden esittämistä. Sąd Rejonowy Lublin-Zachód w Lubliniella ei myöskään ollut toimivaltaa eikä edes teknistä mahdollisuutta vaatia Getin Noble Bankia esittämään kyseisiä luottosopimuksia.

17

Sąd Rejonowy Lublin-Zachód w Lublinie antoi kaksi maksamismääräystä, joita TL ei riitauttanut ja joista tuli siten lainvoimaisia, minkä jälkeen niihin tehtiin merkintä täytäntöönpanokelpoisuudesta. Tämä mahdollisti ryhtymisen TL:n kiinteistöön kohdistuvaan pakkotäytäntöönpanomenettelyyn, jonka toimitti ulosottomies ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen eli Sąd Rejonowy dla Warszawy‑Śródmieścia w Warszawien (Varsovan piirioikeus – Varsovan keskusta, Puola) valvonnassa.

18

Tässä pakkotäytäntöönpanomenettelyssä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on siis ensimmäinen kansallinen tuomioistuin, jossa pääasiassa kyseessä olevat luottosopimukset esitettiin.

19

Tutkittuaan näiden luottosopimusten sisällön ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmaisi epäilynsä siitä, ovatko kyseisiin luottosopimuksiin sisältyvät valuutan muuntamista koskevat sopimusehdot mahdollisesti kohtuuttomia, jolloin luottosopimuksia on pidettävä pätemättöminä, koska niitä ei voida panna täytäntöön ilman kyseisiä ehtoja.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että pääasiassa tulee esiin kysymys kuluttajasopimusten, joiden perusteella pakkotäytäntöönpanomenettely on pantu vireille, ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimisesta viran puolesta, eli vastaava kysymys kuin 17.5.2022 annettuun tuomioon SPV Project 1503 ym. (C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395) ja 17.5.2022 annettuun tuomioon Ibercaja Banco (C‑600/19, EU:C:2022:394) johtaneissa asioissa.

21

Kyseinen tuomioistuin toteaa, ettei TL ole riitauttanut tämän tuomion 17 kohdassa tarkoitettuja maksamismääräyksiä eikä hänellä näin ollen ole enää mitään oikeussuojakeinoa, jolla hänen olisi käytännössä mahdollista riitauttaa näistä maksamismääräyksistä johtuvat velvoitteet. Yhtäältä tuomioistuinratkaisun muodostaman täytäntöönpanoperusteen riitauttamista koskevalla kanteella ei siviiliprosessilain 840 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla voida pätevästi riitauttaa täytäntöönpanoperusteen kohteena olevan velvoitteen perusteltavuutta. Toisaalta se, että velallinen nostaa kanteen, jossa vaaditaan toteamaan sopimus pätemättömäksi tai pyritään osoittamaan, ettei kyseisen sopimuksen kohtuuttomiin ehtoihin voida vedota, ei käytännössä millään tavoin muuta hänen tilannettaan, koska tällainen kanne ei siviiliprosessilain 189 §:n mukaan voi johtaa lainvoimaisen maksamismääräyksen kumoamiseen. Siviiliprosessilain 365 §:n 1 momentin mukaan lainvoimainen tuomio, mukaan lukien tuomio, jolla annetaan maksamismääräys sähköisessä maksamismääräysmenettelyssä, sitoo kaikkia tuomioistuimia.

22

Sen varalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olisi unionin oikeuden nojalla velvollinen tutkimaan viran puolesta kyseisiin luottosopimuksiin sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden, se pohtii, onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaa sekä tehokkuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta ja oikeusvarmuuden periaatetta tulkittava siten, että niiden perusteella on muun muassa silloin, kun asianomainen kuluttaja ei vetoa kyseisestä direktiivistä johtuviin oikeuksiinsa, mahdollista ulottaa lainvastaisiksi todettujen yleisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin (jäljempänä lainvastaisten sopimusehtojen kansallinen rekisteri) kirjatun merkinnän vaikutukset kohdistumaan elinkeinonharjoittajaan, joka ei ole osallistunut tähän kirjaamiseen johtaneeseen menettelyyn.

23

Kun verrataan pääasiassa kyseessä olevien sopimusehtojen sisältöä muiden pankkien kuin Getin Noble Bankin sopimusehtojen, jotka on kirjattu lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin, sisältöön, voidaan päätellä, että näiden ehtojen välillä on merkittäviä samankaltaisuuksia, joten niiden ulottuvuus on sama ja niillä on samat seuraukset kuluttajille.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että 21.12.2016 annettuun tuomioon Biuro podróży Partner (C‑119/15, EU:C:2016:987) perustuvan oikeuskäytännön mukaan mikään ei estä sitä, että kun tietty sopimusehto on kirjattu lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin, kirjaamisen vaikutuksia sovelletaan yhtäältä kaikkiin tätä sopimusehtoa soveltaviin elinkeinonharjoittajiin eikä pelkästään elinkeinonharjoittajaan, joka on ollut asianosaisena menettelyssä, jonka tarkoituksena on ollut mainitun ehdon kohtuuttomuuden toteaminen ja sen kirjaaminen tähän rekisteriin, ja toisaalta saman ehdon kanssa asiallisesti identtisiin sopimusehtoihin ilman, että niiden välttämättä tarvitsisi olla sanamuodoiltaan identtisiä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, sovelletaanko tällaista unionin oikeuden tulkintaa oikeudenkäynteihin, joissa yksi asianosaisista on kuluttaja, joka on tehnyt sopimuksen kyseisen elinkeinonharjoittajan kanssa, eikä pelkästään hallinnollisiin menettelyihin, joiden tarkoituksena on kohdistaa seuraamuksia elinkeinonharjoittajiin, jotka käyttävät lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin kirjattuja ehtoja, kuten oli asianlaita mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sitä vastoin Sąd Najwyższy (ylin tuomioistuin, Puola) antoi 20.11.2015 päätöslauselman III CZP 175/15, jonka mukaan lainvastaisten sopimusehtojen kirjaamisella kansalliseen rekisteriin ei ole vaikutuksia muuhun kuin siihen elinkeinonharjoittajaan, jota kyseiseen rekisteriin kirjaamista koskeva menettely koskee, jotta näiden muiden elinkeinonharjoittajien oikeutta tulla kuulluksi kunnioitettaisiin.

26

Tässä tilanteessa Sąd Rejonowy dla Warszawy‑Śródmieścia w Warszawie päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt ennakkoratkaisupyynnössään tämän tuomion taustalla olevan ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti nopeutettua menettelyä koskevan pyyntönsä perusteeksi, että pääasiassa kyseessä olevasta pakkotäytäntöönpanomenettelystä vastaava ulosottomies oli ulosmitannut menettelyn kohteena olevan kiinteistön ja että kyseinen kiinteistö oli tarkoitus myydä huutokaupalla velkojien jätettyä hakemuksensa, mikä voi johtaa yhtäältä siihen, että TL menettää mainitun kiinteistön omistusoikeuden, ja toisaalta siihen, että velkojat saavat rahamääriä, joita vastaavia saatavia niillä ei ole. Vaikka TL voi tarvittaessa myöhemmin vedota oikeuksiinsa vahingonkorvauskanteella, tämä ei takaa hänen oikeuksiensa täyttä suojaa.

28

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin tuomioistuimen presidentti voi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä tai poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan päättää esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä, jos asian laatu edellyttää, että asia käsitellään ensi tilassa.

29

On muistutettava, että tällainen nopeutettu menettely on menettelyllinen väline, jolla on tarkoitus vastata poikkeuksellisen kiireelliseen tilanteeseen (tuomio 21.12.2021, Randstad Italia, C‑497/20, EU:C:2021:1037, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen presidentti päätti 15.9.2022 esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, ettei tämän tuomion 27 kohdassa tarkoitettua pyyntöä ole syytä hyväksyä.

31

Yhtäältä nimittäin pelkästään se seikka, että pääasian oikeudenkäynti on nopeaa ratkaisua edellyttävä pakkotäytäntöönpanomenettely, ei sellaisenaan osoita työjärjestyksen 105 artiklassa edellytettyä kiireellisyyttä (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 5.10.2018, Addiko Bank, C‑407/18, EU:C:2018:825, 12 kohta).

32

Toisaalta on totta, että unionin tuomioistuimen presidentti otti asiassa, jossa pääasian valittajat olivat riitauttaneet kiinnitetyn kiinteistönsä ulosmittauksen, huomioon sen, että kyseessä olevan kansallisen siviiliprosessin yksityiskohtaisten sääntöjen vuoksi pakkotäytäntöönpanomenettelyn jatkaminen aiheutti vaaran siitä, että he menettävät pääasiallisen asuntonsa. Hän hyväksyi näin ollen nopeutetun menettelyn soveltamista koskevan pyynnön ja totesi, että tällaisessa tilanteessa asianomainen kansallinen lainsäädäntö suojasi vahinkoa kärsinyttä velallista ainoastaan oikeudella vahingonkorvaukseen eikä sillä voitu palauttaa aikaisempaa tilannetta, jossa hän oli asuntonsa omistaja (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 5.10.2018, Addiko Bank, C‑407/18, EU:C:2018:825, 13 kohta).

33

Nyt käsiteltävässä asiassa nopeutetun menettelyn soveltamista koskevasta pyynnöstä tai ennakkoratkaisupyynnöstä ei kuitenkaan ilmene, että TL:llä olisi jo nyt välitön vaara pääasiallisen asuntonsa menettämisestä pääasiassa kyseessä olevassa pakkotäytäntöönpanomenettelyssä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei nimittäin ole ilmoittanut unionin tuomioistuimelle, että pääasiassa kyseessä oleva kiinteistö olisi TL:n pääasiallinen asunto, minkä lisäksi TL näyttää asuvan eri osoitteessa kuin kyseisen kiinteistön osoite (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 5.10.2018, Addiko Bank, C‑407/18, EU:C:2018:825, 14 kohta).

34

Getin Noble Bank väittää ensinnäkin lähinnä, ettei unionin tuomioistuin ole toimivaltainen ratkaisemaan ennakkoratkaisupyyntöä, koska esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat kansallista pakkotäytäntöönpanomenettelyä, joka ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan.

35

Tältä osin on syytä muistuttaa, että SEU 19 artiklan 3 kohdan b alakohdasta ja SEUT 267 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu unionin oikeuden tulkinnasta tai unionin toimielinten toteuttamien toimien pätevyydestä.

36

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien ennakkoratkaisukysymysten sanamuodosta ilmenee, että nämä kysymykset koskevat direktiivin 93/13 säännösten ja perusoikeuskirjan määräysten sekä unionin oikeuden yleisten periaatteiden tulkintaa eivätkä Puolan oikeuden säännösten tulkintaa, toisin kuin Getin Noble Bank väittää. Unionin tuomioistuin on siis toimivaltainen ratkaisemaan nyt käsiteltävänä olevan ennakkoratkaisupyynnön.

37

Toiseksi Getin Noble Bank väittää lähinnä, että ennakkoratkaisupyyntö on joka tapauksessa jätettävä tutkimatta.

38

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei nimittäin yhtäältä ole toimivaltaa ratkaista asianosaisten välistä riitaa ratkaisulla, joka on SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomio, ja sitä on pidettävä hallintoelimenä, kun se osallistuu pakkotäytäntöönpanomenettelyn valvontaan. Toisaalta esitetyt ennakkoratkaisukysymykset ovat epätäsmällisiä, liian yleisluonteisia ja hypoteettisia. Ensimmäisessä kysymyksessä ei täsmennetä, mitä valvontatoimenpidettä kysymys koskee, eikä unionin tuomioistuimen mahdollisten vastausten soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. Valvontamenettelyn osapuolilla ei myöskään ole mitään sellaista oikeusperustaa, joka mahdollistaisi asiaratkaisun saamisen. Toisessa kysymyksessä ei oteta huomioon sitä, että vaikka on pakollista saada kyseessä olevan kuluttajan kanta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kohtuuttomina pitämien ehtojen voimassa pitämiseen, kyseisellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa arvioida kyseisen kuluttajan tahtoa tältä osin, eikä tämä kuluttaja sitä paitsi ole toiminut käsiteltävässä asiassa.

39

Getin Noble Bank kiistää siis lähinnä sen, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella olisi Puolan oikeuden nojalla toimivalta tutkia viran puolesta pääasiassa kyseessä olevien luottosopimusten ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus. Koska tällaisissa perusteluissa vedotaan seikkaan, joka liittyy aineelliseen sisältöön, niillä ei voida mitenkään kyseenalaistaa ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2021, An tAire Talmhaíochta Bia agus Mara ym., C‑64/20, EU:C:2021:207, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Kaikesta edellä todetusta seuraa, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ennakkoratkaisupyynnön ja se on otettava tutkittavaksi.

41

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi viran puolesta tutkia kuluttajasopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ja tehdä tästä aiheutuvia johtopäätöksiä valvoessaan lainvoimaisella päätöksellä vahvistettuun maksamismääräykseen perustuvaa pakkotäytäntöönpanomenettelyä.

42

Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epäyhdenvertaista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan asianomaisen sopimuksen osapuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla, joten kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus, kun tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (tuomio 22.9.2022, Vicente (Asianajopalkkioiden periminen), C‑335/21, EU:C:2022:720, 52 kohta).

43

Vaikka unionin tuomioistuin on täsmentänyt monessa suhteessa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset huomioon ottaen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien tähän direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin huomattava, ettei unionin oikeudessa lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä ja että tällaiset menettelyt kuuluvat siten kunkin jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen. Tämä pätee pääasiaan siltä osin kuin on kyse Puolan oikeuden menettelysäännöistä, joilla säännellään pakkotäytäntöönpanomenettelyä ja jotka kuuluvat kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestykseen, koska alaa ei ole yhdenmukaistettu (ks. analogisesti tuomio 22.9.2022, Vicente (Asianajopalkkioiden periminen), C‑335/21, EU:C:2022:720, 53 kohta).

44

SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 22.9.2022, Vicente (Asianajopalkkioiden periminen), C‑335/21, EU:C:2022:720, 54 kohta).

45

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu tehokkuusperiaatteesta, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallisen oikeuden menettelysäännös unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet sekä tarvittaessa kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku. Tästä näkökulmasta unionin tuomioistuin on katsonut, että tehokkuusperiaatteen noudattaminen ei voi mennä niin pitkälle, että sillä täysin kompensoitaisiin asianomaisen kuluttajan täydellinen passiivisuus (tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 28 kohta).

46

Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa niiden oikeuksien tehokkuus, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, sisältyy muun muassa vaatimus direktiivistä 93/13 johtuvia oikeuksia koskevasta tehokkaasta oikeussuojasta, joka on vahvistettu tämän direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa ja taattu perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja jota sovelletaan muun muassa tällaisiin oikeuksiin perustuvia oikeussuojakeinoja koskevien menettelysääntöjen määrittämiseen (tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 29 kohta).

47

Unionin tuomioistuin on todennut tämän osalta, että direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien kunnioittamista ei voida taata, jollei kyseessä olevan sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voida tehokkaasti tutkia (tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 30 kohta).

48

Tästä seuraa, että kansallisissa lainsäädännöissä, joihin direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa viitataan, ei voida puuttua sen oikeuden asialliseen sisältöön, jonka kuluttajat saavat mainitun säännöksen perusteella ja jonka mukaan kohtuuttomaksi todettu ehto ei sido kuluttajia (tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 31 kohta).

49

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Puolan tuomioistuimet antavat pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset maksamismääräykset asianomaisen velkojan haettua niitä sähköisessä maksamismääräysmenettelyssä ilman, että kyseisillä tuomioistuimilla olisi oikeudellista ja teknistä mahdollisuutta tutustua sopimuksiin, joiden perusteella maksamismääräykset annetaan, ja näin ollen mahdollisuutta tutkia viran puolesta, sisältävätkö nämä sopimukset kohtuuttomia ehtoja. Jos asianomainen velallinen ei ole riitauttanut kyseisiä maksamismääräyksiä kahden viikon kuluessa niiden tiedoksi antamisesta, niihin merkitään täytäntöönpanolauseke ja ne tulevat oikeusvoimaisiksi, mistä seuraa, että tuomioistuimella, jonka valvonnassa asianomainen ulosottomies toteuttaa pakkotäytäntöönpanomenettelyn, ei ole toimivaltaa tutkia niitä viran puolesta.

50

Tältä osin on syytä muistuttaa, että kuluttajalle direktiivillä 93/13 myönnettyjen oikeuksien tehokas suojelu voidaan taata vain sillä edellytyksellä, että asianomaisen kansallisen oikeuden prosessuaalinen järjestelmä mahdollistaa sen, että maksamismääräysmenettelyvaiheessa tai pakkotäytäntöönpanovaiheessa voidaan viran puolesta tutkia, sisältyykö kyseiseen sopimukseen mahdollisesti kohtuuttomia ehtoja (tuomio 17.5.2022, Impuls Leasing România, C‑725/19, EU:C:2022:396, 49 kohta).

51

Unionin tuomioistuin on katsonut, että siinä tapauksessa, ettei ole säädetty, että tuomari tutkii viran puolesta kyseiseen sopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden pakkotäytäntöönpanovaiheessa, kansallisen säännöstön on katsottava aiheuttavan vahinkoa direktiivissä 93/13 säädetyn suojan tehokkuudelle, jos siinä ei säädetä tällaisesta tutkimisesta maksamismääräyksen antamisvaiheessa tai jos tällaisesta tutkimisesta on säädetty pelkästään annetun maksamismääräyksen riitauttamisvaiheessa, jos on olemassa vähäistä suurempi vaara siitä, ettei kyseinen kuluttaja riitauta määräystä edellytetyllä tavalla siksi, että tätä tarkoitusta varten varattu määräaika on huomattavan lyhyt, tai kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten suuruus verrattuna riidanalaisen saatavan suuruuteen tai koska kansallisessa säännöstössä ei säädetä velvoitteesta toimittaa kuluttajalle kaikki tarpeelliset tiedot, jotta hän voi määrittää oikeuksiensa laajuuden (tuomio 17.5.2022, Impuls Leasing România, C‑725/19, EU:C:2022:396, 50 kohta).

52

Tästä seuraa yhtäältä, että maksamismääräyksen antamista ja pakkotäytäntöönpanomenettelyä koskeva Puolan säännöstö ei ole tehokkuusperiaatteen mukainen, jos siinä ei säädetä, että tuomioistuin tutkisi viran puolesta, ovatko kyseessä olevan sopimuksen ehdot mahdollisesti kohtuuttomia.

53

Toisaalta on niin, että vaikka Puolan oikeudessa säädetään tällaisesta tutkimisesta vain silloin, kun asianomainen kuluttaja riitauttaa maksamismääräyksen, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, onko olemassa vähäistä suurempi vaara siitä, että kuluttaja ei tee vaadittua riitautusta joko tätä varten säädetyn erityisen lyhyen määräajan vuoksi tai ottaen huomioon oikeudenkäynnistä aiheutuvat kulut suhteessa riitautetun velan määrään taikka sen vuoksi, että kyseisessä oikeudessa ei säädetä velvollisuudesta antaa kyseiselle kuluttajalle kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta hän voi määrittää oikeuksiensa laajuuden.

54

Siltä osin kuin on kyse pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä säädetystä kahden viikon määräajasta maksamismääräyksen riitauttamiseksi, unionin tuomioistuin on katsonut, että tällainen määräaika aiheuttaa edellisessä kohdassa tarkoitetun riskin (ks. vastaavasti määräys 6.11.2019, BNP Paribas Personal Finance SA Paris Sucursala București ja Secapital, C‑75/19, EU:C:2019:950, 31 ja 33 kohta).

55

Vaikka asianosainen ei olisi Puolan oikeuden mukaan velvollinen perustelemaan maksamismääräyksen riitauttamista, kuten Getin Noble Bank väittää, tämä kahden viikon määräaika vaikuttaa kuitenkin erityisen lyhyeltä siihen, että asianomainen kuluttaja voisi arvioida, mitä oikeudellisia seurauksia hänen päätöksestään riitauttaa maksamismääräys tai olla riitauttamatta sitä aiheutuu.

56

Siinä tapauksessa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että on olemassa vähäistä suurempi vaara siitä, että pääasiassa kyseessä olevia maksamismääräyksiä ei ole riitautettu tämän tuomion 53 kohdassa tarkoitettujen olosuhteiden vuoksi, on syytä muistuttaa näiden maksamismääräysten saavuttaman oikeusvoiman osalta siitä, että sekä oikeusrauhan ja oikeussuhteiden vakauden että hyvän lainkäytön varmistamiseksi on tärkeää, että kaikkien käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen käytön tai näitä oikeussuojakeinoja varten säädettyjen määräaikojen umpeenkulumisen jälkeen lainvoimaisiksi tulleita tuomioistuinten ratkaisuja ei voida enää saattaa kyseenalaisiksi (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 32 kohta).

57

Asianomaisen kuluttajan suoja ei myöskään ole ehdoton. Unionin oikeudessa ei etenkään edellytetä kansallisten tuomioistuinten jättävän soveltamatta sellaisia kansallisia menettelysääntöjä, joiden perusteella ratkaisu on oikeusvoimainen, vaikka tämä antaisikin mahdollisuuden korjata jonkin direktiivin 93/13 säännöksen rikkominen, olipa se luonteeltaan minkälainen hyvänsä, edellyttäen kuitenkin, että vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta noudatetaan tämän tuomion 44 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti (tuomio 17.5.2022, Unicaja Banco, C‑869/19, EU:C:2022:397, 33 kohta).

58

Tilanteessa, jossa sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden katsottiin tulleen viran puolesta tutkituksi oikeusvoimaisesti ilman, että tätä tutkintaa olisi kuitenkaan perusteltu, unionin tuomioistuin on katsonut, että tehokasta oikeussuojaa koskeva vaatimus edellyttää, että täytäntöönpanotuomioistuin voi arvioida myös ensimmäistä kertaa niiden sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, joiden perusteella tuomioistuin on velkojan hakemuksesta antanut maksamismääräyksen, jota velallinen ei ole riitauttanut (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2022, SPV Project 1503 ym., C‑693/19 ja C‑831/19, EU:C:2022:395, 65 ja 66 kohta).

59

Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun kyseessä olevaan sopimukseen sisältyvien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ei katsota tutkituksi viran puolesta, kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa näyttää olevan.

60

Se, että TL oli jäänyt passiiviseksi Puolan tuomioistuimissa käytyjen oikeudenkäyntien aikana, ei vapauta ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta sen velvollisuudesta suorittaa tämä tutkinta viran puolesta, jos se toteaa, että TL ei ole riitauttanut pääasiassa kyseessä olevia maksamismääräyksiä tämän tuomion 53 kohdassa tarkoitettujen olosuhteiden vuoksi, koska tämä riitauttaminen on ollut ainoa TL:n käytettävissä ollut oikeussuojakeino pääasioissa kyseessä olevien sopimusten ehtojen kohtuuttomuuden riitauttamiseksi.

61

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi viran puolesta tutkia sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ja tehdä tästä aiheutuvia johtopäätöksiä valvoessaan lainvoimaisella päätöksellä vahvistettuun maksamismääräykseen perustuvaa pakkotäytäntöönpanomenettelyä,

62

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohtaa, 6 artiklan 1 kohtaa, 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja 8 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan sopimusehdon kirjaamisesta lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin on seurauksena kyseisen sopimusehdon toteaminen kohtuuttomaksi kaikissa menettelyissä, joissa on osallisena kuluttaja, ja myös suhteessa muuhun kuin siihen elinkeinonharjoittajaan, jota vastaan oli ryhdytty menettelyyn kyseisen sopimusehdon kirjaamiseksi tähän kansalliseen rekisteriin, ja kun riitautettu sopimusehto ei ole sanamuodoltaan sama kuin rekisteriin kirjattu sopimusehto mutta sen merkitys ja vaikutukset asianomaiseen kuluttajaan ovat samat.

63

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 34 kohta).

64

Niinpä on aluksi mainittava, että kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille, kun taas mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan tällainen kohtuuton ehto ei sido kuluttajaa. Viimeksi mainitulla säännöksellä pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Kun otetaan huomioon tällaisessa heikommassa asemassa olevien kuluttajien suojelun muodostaman yleisen edun luonne ja merkitys, saman direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 36 kohta).

66

Kuten direktiivin 93/13 7 artiklan 2 kohdasta ilmenee, edellä mainittuihin keinoihin kuuluu henkilöiden ja järjestöjen, joilla on legitiimi intressi suojella kuluttajia, mahdollisuus saattaa asia käsiteltäväksi tuomioistuimessa, jonka on ratkaistava, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia, ja saada ne tarvittaessa kielletyiksi (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 37 kohta).

67

Koska pääasia ei kuitenkaan koske tällaisia henkilöitä ja järjestöjä, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata direktiivin 93/13 7 artiklan 2 kohdan kannalta.

68

Direktiivin 93/13 johdanto-osan 12. perustelukappaleen mukaan kyseisellä direktiivillä toteutetaan ainoastaan kohtuuttomia ehtoja koskevan kansallisen lainsäädännön osittainen vähimmäistason yhdenmukaistaminen mutta jätetään jäsenvaltioille mahdollisuus EUT‑sopimusta asianmukaisesti noudattaen varmistaa kuluttajalle suojelun korkeampi taso kyseisen direktiivin säännöksiä tiukemmilla kansallisilla säännöksillä. Lisäksi saman direktiivin 8 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa kyseisen direktiivin soveltamisalalla EUT‑sopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Lainvastaisten sopimusehtojen kansallisen rekisterin osalta on mainittava unionin tuomioistuimen todenneen, että tällaisen rekisterin kaltainen järjestelmä, jossa laaditaan luettelo kohtuuttomina pidettävistä ehdoista, kuuluu tiukempiin säännöksiin, joita jäsenvaltiot voivat direktiivin 93/13 8 artiklan mukaan antaa tai pitää voimassa, ja että tällainen rekisteri on lähtökohtaisesti kuluttajansuojaa koskevan intressin mukainen (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Koska direktiivissä 93/13 ei edellytetä tällaisen rekisterin perustamista, sen erityisten tavoitteiden saavuttamiseksi käytettyjen keinojen valinta ja siten niiden oikeusvaikutusten määrittäminen, joita kohtuuttomiksi todettujen ehtojen kirjaamisella tähän rekisteriin voi olla, kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan.

71

Jos lainvastaisten sopimusehtojen kansallista rekisteriä hallinnoidaan avoimella tavalla paitsi kuluttajien myös elinkeinonharjoittajien etujen mukaisesti ja jos sitä päivitetään oikeusvarmuuden periaatetta noudattaen, sen käyttöön ottaminen on sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Lainvastaisten sopimusehtojen rekisterin kaltaisen mekanismin soveltaminen edellyttää lisäksi, että toimivaltainen kansallinen tuomioistuin voi arvioida sitä, vastaako riidanalainen sopimusehto rekisteriin sisältyvää, lainvastaiseksi katsottua yleisten sopimusehtojen ehtoa, ja että asianomaisella elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus riitauttaa tällainen vastaavuus kansallisessa tuomioistuimessa saadakseen ratkaistuksi, onko kyseessä oleva sopimusehto – kun otetaan huomioon kaikki kullekin tapaukselle ominaiset merkitykselliset seikat – muun muassa tuottamiensa vaikutusten vuoksi aineellisesti samansisältöinen kuin tällaiseen rekisteriin kirjattu sopimusehto (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällaisella kansallisella järjestelmällä ei siten loukata asianomaisen elinkeinonharjoittajan puolustautumisoikeuksia (ks. analogisesti tuomio 21.12.2016, Biuro podróży Partner,C‑119/15, EU:C:2016:987, 43 kohta).

73

Lisäksi on niin, että vaikka jäsenvaltiot voivat direktiivin 93/13 8 artiklan nojalla vapaasti säätää kansallisessa oikeudessaan laajemmasta viran puolesta suoritettavasta tutkinnasta kuin se, joka kansallisten tuomioistuinten on suoritettava kyseisen direktiivin nojalla, tai jopa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisista yksinkertaistetuista menettelyistä sopimusehdon kohtuuttomuuden arvioimiseksi, kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin pääsääntöisesti ilmoitettava tällaisesta arvioinnista asianosaisille ja kehotettava näitä keskustelemaan tästä kontradiktorisesti kansallisten menettelysääntöjen mukaisella tavalla (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 45 kohta).

74

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että Puolan oikeutta voidaan tulkita siten, että sopimusehdon kirjaamisesta lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin on seurauksena kyseisen sopimusehdon toteaminen kohtuuttomaksi kaikissa menettelyissä, joissa on osallisena kuluttaja, ja myös suhteessa muuhun kuin siihen elinkeinonharjoittajaan, jota vastaan oli ryhdytty menettelyyn kyseisen sopimusehdon kirjaamiseksi tähän kansalliseen rekisteriin, ja kun riitautettu sopimusehto ei ole sanamuodoltaan sama kuin rekisteriin kirjattu sopimusehto mutta sen merkitys ja vaikutukset asianomaiseen kuluttajaan ovat samat.

75

Tältä osin on syytä muistuttaa, että riidanalaisen sopimusehdon toteaminen kohtuuttomaksi vertaamalla sen sisältöä lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin kirjatun ehdon sisältöön voi myötävaikuttaa nopeasti siihen, että suuressa määrässä sopimuksia käytettävät kohtuuttomat ehdot lakkaavat tuottamasta vaikutuksia tällaisten sopimusten osapuolina oleviin kuluttajiin nähden (tuomio 21.9.2023, mBank (Puolan laittomien sopimusehtojen rekisteri), C‑139/22, EU:C:2023:692, 41 kohta).

76

Lisäksi asiassa, joka koski elinkeinonharjoittajaa vastaan aloitettua hallinnollista menettelyä, unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklaa, luettuina yhdessä kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY (EUVL 2009, L 110, s. 30) 1 ja 2 artiklan kanssa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sille, että sellaisten yleisten sopimusehtojen käyttämistä, joiden sisältö vastaa ehtoja, jotka on todettu kielletyiksi lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla ja jotka on kirjattu kielletyiksi todettujen yleisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin, pidetään sellaiseen elinkeinonharjoittajaan nähden, joka ei ole ollut asianosaisena menettelyssä, joka on johtanut kyseisten ehtojen kirjaamiseen mainittuun rekisteriin, lainvastaisena menettelynä (tuomio 21.12.2016, Biuro podróży Partner, C‑119/15, EU:C:2016:987, 47 kohta).

77

Sama pätee sitäkin suuremmalla syyllä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen elinkeinonharjoittajien ja kuluttajan väliseen oikeusriitaan, joka koskee mahdollisesti kohtuuttomien sopimusehtojen täyttämistä.

78

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohtaa, 6 artiklan 1 kohtaa, 7 artiklan 1 kohtaa ja 8 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle oikeuskäytännölle, jonka mukaan sopimusehdon kirjaamisesta lainvastaisten sopimusehtojen kansalliseen rekisteriin on seurauksena kyseisen sopimusehdon toteaminen kohtuuttomaksi kaikissa menettelyissä, joissa on osallisena kuluttaja, ja myös suhteessa muuhun kuin siihen elinkeinonharjoittajaan, jota vastaan oli ryhdytty menettelyyn kyseisen sopimusehdon kirjaamiseksi tähän kansalliseen rekisteriin, ja kun riitautettu sopimusehto ei ole sanamuodoltaan sama kuin rekisteriin kirjattu sopimusehto mutta sen merkitys ja vaikutukset asianomaiseen kuluttajaan ovat samat.

79

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: