1

Grupa Azoty S.A., Azomureș SA ja Lipasmata Kavalas LTD Ypokatastima Allodapis (C‑73/22 P) sekä Advansa Manufacturing GmbH, Beaulieu International Group NV, Brilen SA, Cordenka GmbH & Co. KG, Dolan GmbH, Enka International GmbH & Co. KG, Glanzstoff Longlaville SAS, Infinited Fiber Company Oy, Kelheim Fibres GmbH, Nurel SA, PHP Fibers GmbH, Teijin Aramid BV, Thrace Nonwovens & Geosynthetics monoprosopi AVEE mi yfanton yfasmaton kai geosynthetikon proïonton S.A. ja Trevira GmbH (C‑77/22 P) vaativat valituksissaan kumoamaan asiassa C‑73/22 P unionin yleisen tuomioistuimen 29.11.2021 antaman määräyksen Grupa Azoty ym. v. komissio (T‑726/20) ja asiassa C‑77/22 P unionin yleisen tuomioistuimen 29.11.2021 antaman määräyksen Advansa Manufacturing ym. v. komissio (T‑741/20) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset määräykset), joissa unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut tutkittavaksi heidän kanteitaan, joissa vaadittiin kumoamaan osittain komission tiedonanto, jonka otsikko on ”Suuntaviivat tietyistä päästökauppajärjestelmään liittyvistä valtiontukitoimenpiteistä vuoden 2021 jälkeen” ja joka julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 25.9.2020 (EUVL 2020, C 317, s. 5; jäljempänä riidanalaiset suuntaviivat).

2

Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta unionissa ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13.10.2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/87/EY (EUVL 2003, L 275, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna 14.3.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/410 (EUVL 2018, L 76, s. 3) (jäljempänä direktiivi 2003/87), perustettiin kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä unionissa (jäljempänä päästökauppajärjestelmä).

3

Direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohta kuuluu seuraavasti:

”Jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön taloudellisia toimenpiteitä – – sellaisten toimialojen tai toimialojen osien hyväksi, jotka ovat alttiita todelliselle hiilivuodon riskille sen vuoksi, että sähkön hintoihin siirretyistä kasvihuonekaasupäästöihin liittyvistä kustannuksista aiheutuu tosiasiallisesti merkittäviä välillisiä kustannuksia edellyttäen, että tällaiset taloudelliset toimenpiteet ovat valtiontukisääntöjen mukaisia eivätkä etenkään aiheuta aiheettomia kilpailun vääristymiä sisämarkkinoilla. – –”

4

Tämän direktiivin 10 b artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sellaisten toimialojen ja toimialojen osien katsotaan olevan alttiita hiilivuodon riskille, joiden osalta tulos siitä, että kerrotaan niiden kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan intensiteetti, eli suhde yhtäältä kolmansiin maihin kohdistuvan viennin kokonaisarvon ja kolmansista maista tapahtuvan tuonnin arvon summan sekä toisaalta Euroopan talousalueella olevien markkinoiden kokonaiskoon (vuosittainen liikevaihto sekä kokonaistuonti kolmansista maista) välillä, niiden päästöintensiteetillä, mitattuna kgCO2:na, jaettuna niiden bruttoarvonlisäyksellä (euroina), on yli 0,2. – –”

5

Tämän direktiivin 10 b artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä toimialojen ja toimialojen osien, jotka eivät ylitä tätä kynnysarvoa, voidaan myös katsoa olevan alttiina hiilivuodon riskille ja ne voidaan sisällyttää tämän säännöksen 1 kohdassa tarkoitettuun ryhmään.

6

Euroopan komissio toteaa riidanalaisten suuntaviivojen 7 kohdassa, että se vahvistaa näissä suuntaviivoissa ”edellytykset, joiden täyttyessä unionin päästökauppajärjestelmään liittyviä tukitoimenpiteitä voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina [SEUT] 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla”.

7

Näiden suuntaviivojen 9 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Näissä suuntaviivoissa vahvistettuja periaatteita sovelletaan ainoastaan direktiivin [2003/87] 10 a artiklan 6 alakohdassa ja 10 b artiklassa säädettyihin erityisiin tukitoimenpiteisiin.”

8

Näiden suuntaviivojen 19–21 kohdan sanamuoto on seuraava:

”19. Tuki välillisille päästökustannuksille katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi [SEUT] 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti, jos jäljempänä mainitut edellytykset täyttyvät.

20. Tällaisen tuen tavoite on estää merkittävä hiilivuodon riski erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa [Euroopan unionin] päästöoikeuksista johtuvat kustannukset siirretään tuensaajan sähköstä maksamiin hintoihin mutta vastaavia kustannuksia ei sisälly kolmansista maista olevien tuensaajan kilpailijoiden sähköstä maksamiin hintoihin eikä tuensaaja pysty siirtämään näitä kustannuksia tuotteiden hintoihin menettämättä merkittävää osuutta markkinoista. Hiilivuodon riskiin puututaan auttamalla tuensaajia vähentämään altistumistaan tälle riskille. Tämä palvelee ympäristötavoitetta, koska tuen tarkoituksena on estää se, että kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt lisääntyvät, kun tuotantoa siirretään EU:n ulkopuolelle eikä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ole tehty sitovaa kansainvälistä sopimusta.

21. Jotta voidaan vähentää kilpailun vääristymisen riskiä sisämarkkinoilla, tuki on kohdennettava aloille, jotka altistuvat todelliselle hiilivuodon riskille sen vuoksi, että kasvihuonekaasupäästöihin liittyvät kustannukset sisällytetään sähkön hintoihin, mistä koituu merkittäviä välillisiä kustannuksia. Näissä suuntaviivoissa katsotaan, että hiilivuodon riski on todellinen ainoastaan, jos tuensaaja toimii jollakin liitteessä I luetelluista toimialoista.”

9

Tämä liite I muodostuu 14 toimialaa, jotka ovat alttiita todelliselle hiilivuodon riskille välillisten päästökustannusten vuoksi, koskevasta luettelosta.

10

Riidanalaisten suuntaviivojen 64 kohdan mukaan niillä korvataan 1.1.2021 alkaen 5.6.2012 julkaistut suuntaviivat tietyistä päästökauppajärjestelmään liittyvistä valtiontukitoimenpiteistä vuoden 2012 jälkeen (EUVL 2012, C 158, s. 4). Riidanalaisten suuntaviivojen 65 ja 66 kohdassa komissio toteaa, että se soveltaa niissä vahvistettuja periaatteita 1.1.2021 ja 31.12.2030 välisenä aikana 1.1.2021 alkaen kaikkiin ilmoitettuihin tukitoimenpiteisiin, joista se tekee päätöksen, vaikka kyseisistä hankkeista olisi ilmoitettu sille jo ennen suuntaviivojen julkaisemista.

11

Valittajat ovat yrityksiä, jotka toimivat lannoitteiden ja typpiyhdisteiden valmistuksen alalla.

12

Tämä toimiala ei sisälly luetteloon, joka on riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I, jonka otsikko on ”Toimialat, jotka ovat alttiita todelliselle hiilivuodon riskille välillisten päästökustannusten vuoksi”, mutta se sisältyi luetteloon, joka oli 5.6.2012 julkaistujen suuntaviivojen liitteessä II, jonka otsikko oli ”Toimialat ja niiden osat, joita hiilivuotoriskin katsotaan ennakolta merkittävästi uhkaavan välillisten päästökustannusten vuoksi” ja jota sovellettiin 31.12.2020 asti.

13

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.12. ja 16.12.2020 toimittamillaan kannekirjelmillä SEUT 263 artiklan nojalla kanteet, joissa vaadittiin riidanalaisten suuntaviivojen liitteen I kumoamista.

14

Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.3. ja 12.3.2021 toimittamillaan erillisillä asiakirjoilla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan mukaiset oikeudenkäyntiväitteet.

15

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisissa määräyksissä, että kanteet on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että riidanalaiset suuntaviivat eivät koske valittajia, joille niitä ei ole osoitettu, suoraan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska ne eivät tuota välittömiä vaikutuksia valittajien oikeusasemaan.

16

Unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisten määräysten 39–43 kohdassa tämän arviointinsa tueksi erityisesti, että vaikka riidanalaisissa suuntaviivoissa hiilivuodon riskin katsotaan olevan todellinen ainoastaan, jos tuensaaja toimii jollakin näiden suuntaviivojen liitteessä I luetelluista toimialoista, tämä ei sulje pois sitä, että jäsenvaltiot voivat ilmoittaa komissiolle tukitoimenpiteet yrityksille, jotka toimivat muilla kuin tässä liitteessä luetelluilla toimialoilla, ja pyrkiä osoittamaan, että riippumatta jonkin näissä suuntaviivoissa asetetun kriteerin täyttymättä jäämisestä näille yrityksille tarkoitettu tuki kuuluu SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan alaan. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että tällaisessa tilanteessa on hyvin todennäköistä, että komissio tekee [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) nojalla päätöksen, jossa todetaan, että suunniteltu tuki ei sovellu sisämarkkinoille, mutta samalla se katsoi, että ainoastaan tämä päätös voi tuottaa välittömiä oikeusvaikutuksia yrityksille, jotka olisivat voineet saada tukea.

17

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisten määräysten 38 kohdassa, että siinä tapauksessa, että jäsenvaltio ei ota käyttöön mitään riidanalaisten suuntaviivojen alaan kuuluvia tukitoimienpiteitä, komissio ei tee asetuksessa 2015/1589 tarkoitettua päätöstä. Näin ollen myöskään tällaisessa tilanteessa näillä suuntaviivoilla ei ole välittömiä vaikutuksia valittajien oikeusasemaan.

18

Valittajat vaativat valituksissaan, että unionin tuomioistuin

19

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

20

Unionin tuomioistuimen presidentin 16.9.2022 tekemällä päätöksellä asiat C‑73/22 P ja C‑77/22 P yhdistettiin suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

21

Asiassa C‑73/22 P valittajina olevat vaativat unionin tuomioistuimen kirjaamoon 21.4.2023 toimittamallaan asiakirjalla, että asian käsittelyn suullinen vaihe aloitetaan uudelleen.

22

Valittajat vetoavat tämän vaatimuksensa tueksi siihen, ettei sitä, koskevatko riidanalaiset suuntaviivat niitä suoraan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, ole tarkasteltu asianmukaisesti julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa eikä siitä ole käyty perusteellista näkemystenvaihtoa unionin tuomioistuimessa.

23

Valittajien mukaan tätä kysymystä koskevaa näkemystenvaihtoa olisi jatkettava suullisessa käsittelyssä ja sen olisi koskettava riidanalaisen toimen sisältöä, luonnetta, tavoitteita ja oikeusvaikutuksia sekä oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Ratkaisuehdotuksessa olevassa arvioinnissa ei oteta asianmukaisesti huomioon näitä seikkoja.

24

Tässä yhteydessä on tuotava esiin se, että unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan mukaisesti julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos se katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta osapuolilla ei ole ollut tilaisuutta lausua.

25

Nyt käsiteltävänä asiassa yhtäältä julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta koskevista valittajien huomautuksista on muistettava, ettei Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksessä määrätä asianosaisten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen. SEUT 252 artiklan toisen kohdan mukaan julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka vaativat hänen myötävaikutustaan. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden johdosta hän päätyy siihen, eivät sido unionin tuomioistuinta. Tämän vuoksi se, että osapuoli ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamiselle uudelleen (tuomio 31.1.2023, Puig Gordi ym., C‑158/21, EU:C:2023:57, 37 ja 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Unionin tuomioistuin katsoo toisaalta osapuolten välisestä näkemystenvaihdosta julkisasiamiestä kuultuaan, että sillä on unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn kirjallisen vaiheen päätteeksi käytössään kaikki asian ratkaisemisen kannalta tarpeelliset tiedot; käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskevaan vaatimukseen sisältyvistä argumenteista on lisäksi käyty laaja keskustelu tämän kirjallisen vaiheen aikana.

27

Tässä yhteydessä on muistutettava, että oikeus tulla kuulluksi ei merkitse ehdotonta velvollisuutta järjestää suullista käsittelyä kaikissa menettelyissä. Näin on erityisesti silloin, kun asiassa ei ole tullut esille sellaisia tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin liittyviä kysymyksiä, joita ei voitaisi asianmukaisesti ratkaista asiakirja-aineiston ja asianosaisten kirjallisten huomautusten nojalla (tuomio 21.12.2021, Euro Box Promotion ym., C‑357/19, C‑379/19, C‑547/19, C‑811/19 ja C‑840/19, EU:C:2021:1034, 123 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan 2 kohdassa määrätään nimenomaisesti, että se voi päättää, ettei istuntoa pidetä asianosaisten kuulemiseksi, jos se katsoo asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa jätettyjen kirjelmien tai huomautusten perusteella, että sillä on riittävät tiedot asian ratkaisemista varten.

28

Edellä todetun perusteella käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskevaa vaatimusta ei siis hyväksytä.

29

Valittajat vetoavat valitustensa tueksi pääasiallisesti kahteen täysin samanlaiseen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perustelujen puutteellisuutta ja toinen oikeudellista virhettä sen edellytyksen soveltamisessa, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen toimesta, jota ei ole osoitettu hänelle, vain, jos se koskee häntä suoraan. Ne väittävät toissijaisessa valitusperusteessa, joka on myös täysin samanlainen molemmissa asioissa, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia komission esittämät oikeudenkäyntiväitteet asiakysymysten yhteydessä.

30

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin ei selvittänyt tosiseikkoja eikä vastannut unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyihin argumentteihin.

31

Valittajat korostavat tältä osin, että ne esittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa, että muista suuntaviivoista poiketen riidanalaiset suuntaviivat eivät ole ainoastaan ohjeellisia vaan ne synnyttävät oikeudellisia velvoitteita jäsenvaltioille. Valittajien mukaan komissio vei jäsenvaltioilta, kun se laati riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I tyhjentävän luettelon toimialoista, joille direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdassa tarkoitetut tuet on myönnettävä, mahdollisuuden myöntää tämän säännöksen nojalla sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea toimialalle, jota ei ole mainittu tässä liitteessä. Tästä seuraa, että mainittu liite sitoo jäsenvaltioita.

32

Unionin yleinen tuomioistuin ei tämän argumentaation esittämisestä huolimatta niiden mukaan tehnyt tosiseikkoja koskevia toteamuksia riidanalaisten suuntaviivojen sisällöstä, luonteesta tai asiayhteydestä. Valittajien mukaan tämän laiminlyönnin seurauksena määräyksissä on puutteelliset perustelut, jotka ovat ristiriidassa muun muassa unionin tuomioistuimen 19.7.2016 antaman tuomion Kotnik ym. (C‑526/14, EU:C:2016:570) ja unionin yleisen tuomioistuimen 23.11.2015 antaman määräyksen EREF v. komissio (T‑694/14, EU:T:2015:915) perustelujen kanssa. Kyseisissä kahdessa tuomioistuinratkaisussa, joista ensimmäisessä on kyseessä pankkitiedonanto ja toisessa ympäristönsuojelua koskevat suuntaviivat, unionin tuomioistuimet perustivat arviointinsa kyseessä olevien toimien yksityiskohtaiseen arviointiin.

33

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole perustellut riittävällä tavalla valituksenalaisten määräysten 38 kohdassa olevaa arviointiaan, jonka mukaan siinäkään tapauksessa, että jäsenvaltio ei ota käyttöön ainoatakaan riidanalaisten suuntaviivojen alaan kuuluvaa tukitoimenpidettä, se edellytys ei täyty, jonka mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen toimesta, jota ei ole osoitettu hänelle, vain, jos se koskee häntä suoraan.

34

Ne huomauttavat, että tällainen tapaus voi sattua, koska direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdassa ei velvoiteta jäsenvaltiota ottamaan käyttöön tukitoimenpiteitä. Olisi siis käsitettävä, mistä syystä unionin yleinen tuomioistuin arvioi, että jos jäsenvaltiot eivät ole ottaneet tukitoimia, riidanalaiset suuntaviivat eivät voi koskea suoraan valittajia. Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen, joka totesi uudelleen, että ainoastaan komission asetuksen 2015/1589 perusteella antama päätös voi koskea suoraan valittajia, arvioinnin perustelut ovat riittämättömät.

35

Komission mukaan tämä ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

36

Unionin yleisellä tuomioistuimella Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan ja 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla olevasta perusteluvelvollisuudesta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisusta on ilmettävä selkeästi ja yksiselitteisesti sen päättely siten, että ne, joita ratkaisu koskee, voivat tutustua ratkaisun perusteluihin ja että unionin tuomioistuin voi harjoittaa tuomioistuinvalvontaansa (ks. mm. tuomio 13.1.2022, Saksa ym. v. komissio, C‑177/19 P–C‑179/19 P, EU:C:2022:10, 37 kohta ja tuomio 9.3.2023, Les Mousquetaires ja ITM Entreprises v. komissio, C‑682/20 P, EU:C:2023:170, 40 kohta).

37

Unionin yleinen tuomioistuin kuvailee valituksenalaisissa määräyksissä aluksi asian taustaa käsittelevässä jaksossa riidanalaisten suuntaviivojen sisältöä ja asiayhteyttä, minkä jälkeen se arviointinsa ensimmäisessä osassa palauttaa mieleen oikeuskäytännön, joka liittyy edellytyksiin, jotka sääntelevät luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden sellaisista toimista, joita ei ole osoitettu heille, nostamien kanteiden tutkittavaksi ottamista.

38

Tämän jälkeen se toteaa kyseisten määräysten 34 kohdassa, että riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I olevasta toimialaluettelosta seuraa lähtökohtaisesti se, että komission on katsottava näiden suuntaviivojen soveltamisalalla, että ainoastaan tässä luettelossa mainituille toimialoille myönnetyt valtiontuet soveltuvat sisämarkkinoille.

39

Unionin yleinen tuomioistuin arvioi nämä seikat huomioon ottaen valituksenalaisten määräysten 36–43 kohdassa eri tapauksia, joita voi ilmetä riidanalaisissa suuntaviivoissa tarkoitettujen tukien, joiden myöntämiseen rohkaistaan direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdassa, yhteydessä. Määräysten 36 ja 37 kohta koskevat tapauksia, joissa jäsenvaltio päättää myöntää näitä tukia, kun taas niiden 38 kohdassa käsitellään tilannetta, jossa jäsenvaltio päättää olla myöntämättä tukia. Määräysten 39–43 kohta koskee tilannetta, jossa jäsenvaltio suunnittelee myöntävänsä tällaisia tukia toimialalle, jota ei mainita riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I, ja ilmoittaa nämä tuet komissiolle unionin primäärioikeuden eli SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella.

40

Unionin yleinen tuomioistuin esittää tässä arvioinnissa yksityiskohtaisen päättelyn, jossa selvitetään yksiselitteisesti valittajien argumentaation hylkääminen. Ne olivat nimittäin väittäneet, että riidanalaiset suuntaviivat sitovat jäsenvaltioita ja estävät niitä myöntämästä tukia toimialoille, joita ei mainita näiden suuntaviivojen liitteessä I, ja näin ollen näillä suuntaviivoilla on välittömiä vaikutuksia näillä aloilla toimivien yritysten oikeusasemaan.

41

On todettava erityisesti valittajien painottamasta tapauksesta, jossa jäsenvaltio päättää, että se ei ota käyttöön ainoatakaan riidanalaisten suuntaviivojen soveltamisalaan kuuluvaa tukitoimenpidettä, että unionin yleinen tuomioistuin esitti näiden määräysten 38 kohdassa selkeästi arviointinsa, jonka mukaan tällaisessa tilanteessa nämä suuntaviivat eivät voi vaikuttaa valittajien oikeusasemaan, koska silloin, kun tällaista tukea ei ole, komission ei ole sovellettava näitä suuntaviivoja.

42

Unionin yleinen tuomioistuin lisäksi selitti yksityiskohtaisesti valituksenalaisten määräysten 39–43 kohdassa, joiden sisältö on esitetty tiivistetysti edellä 16 kohdassa, että jäsenvaltiot voivat ilmoittaa komissiolle tukitoimenpiteen toimialalle, joka siitä huolimatta, että sitä ei mainita tässä liitteessä, voisi poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi olla alttiina todelliselle hiilivuodon riskille ja saada tukea SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.

43

Toisin kuin ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa väitetään, unionin yleinen tuomioistuin näin ollen tarkasteli oikeudenkäyntiväitteitä riidanalaisten suuntaviivojen sisällön ja asiayhteyden valossa, vastasi valituksenalaisten määräysten 36–43 kohdassa valittajien argumentaatioon ja näin ollen esitti selkeästi päätöksensä perustelut. Määräysten 38 kohta, jota erityisesti moititaan ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa, kytkeytyy unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn ja siitä voi vaikeuksitta hahmottaa syyt, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaisten suuntaviivojen liitteellä I ei ole välittömiä vaikutuksia valittajien oikeusasemaan, kun ainoatakaan näissä suuntaviivoissa tarkoitettua tukea ei ole myönnetty.

44

Tästä seuraa, että kumpikaan ensimmäisen valitusperusteen osa ei ole perusteltu. Tämä valitusperuste on näin ollen hylättävä.

45

Valittajat väittävät toisessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaiset suuntaviivat eivät koske niitä suoraan.

46

Ne huomauttavat, että unionin toimen oikeusvaikutusten määrittämiseksi on kiinnitettävä huomiota erityisesti kyseisen toimen tavoitteeseen ja sisältöön sekä asiayhteyteen, jossa se on toteutettu. Valituksenalaiset määräykset eivät perustu tällaiseen konkreettiseen tarkasteluun vaan yleisluontoisempaan päättelyyn, jossa on useita virheitä.

47

Unionin yleinen tuomioistuin käytti siis virheellistä lähtökohtaa, jonka mukaan SEUT 263 artiklan näkökulmasta kaikkia komission suuntaviivoja on luonnehdittava samoin. Valittajat huomauttavat tältä osin, että valituksenalaiset määräykset ovat yhteneväisiä unionin tuomioistuimen 19.7.2016 antaman tuomion Kotnik ym. (C‑526/14, EU:C:2016:570) ja unionin yleisen tuomioistuimen 23.11.2015 antaman määräyksen EREF v. komissio (T‑694/14, EU:T:2015:915) kanssa, vaikka nämä tuomioistuinratkaisut koskevat toimia, joissa riidanalaisista suuntaviivoista poiketen jätetään harkintavaltaa jäsenvaltioille.

48

Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin sivuutti tällaista lähestymistapaa noudattaessaan sen, että riidanalaiset suuntaviivat on osoitettu jäsenvaltiolle eikä niissä jätetä näille jäsenvaltioille minkäänlaista harkintavaltaa niiden toimialojen osalta, joille voidaan myöntää direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisia tukia.

49

Valittajien mukaan on niin, että kun otetaan huomioon se, että jäsenvaltioilla ei ole harkintavaltaa, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt seurata päättelyä, joka esitetään 5.5.1998 annetussa tuomiossa Dreyfus v. komissio (C‑386/96 P, EU:C:1998:193), jonka 44 kohdassa todetaan, että unionin toimen voidaan katsoa koskevan suoraan yksityistä, jolle tätä toimea ei ole osoitettu, kun niillä, joille tämä toimenpide on osoitettu, on vain teoreettinen mahdollisuus olla ryhtymättä siinä edellytettyihin toimiin.

50

Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin toimi virheellisesti ottaessaan huomioon mahdollisuuden, että jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle tukitoimenpiteet, jotka on tarkoitettu muilla kuin riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I luetelluilla aloilla toimiville yrityksille, ja pyrkii osoittamaan, että nämä toimenpiteet soveltuvat sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.

51

Valittajat väittävät tältä osin, että vaikka onkin totta, että tällainen mahdollisuus on oikeudelliselta kannalta olemassa, tämä ei muuta millään tapaa sitä, että riidanalaisissa suuntaviivoissa suljetaan pois direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisten tukien myöntäminen talouden toimijoille, jotka toimivat aloilla, joita ei ole mainittu näiden suuntaviivojen liitteessä I. Mahdollisuudella myöntää valtiontukea SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla ei hyvitetä tätä poissulkemista. Tällaisten tukien myöntämistä koskevat ennusteet ovat nimittäin puhtaasti spekulatiivisia, kun taas direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisista tuista säädetään tässä säännöksessä muodollisesti ja niitä rohkaistaan.

52

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin nojautui lisäksi virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan riidanalaiset suuntaviivat voivat koskea talouden toimijaa suoraan ainoastaan silloin, jos komissio tekee päätöksen asetuksen 2015/1589 nojalla. Unionin tuomioistuin on jo todennut valtiontukien yhteydessä, että komission kannanotto voi koskea talouden toimijaa suoraan, vaikka komissio ei ole muodollisesti tehnyt sitä koskevaa päätöstä (tuomio 17.9.2009, komissio v. Koninklijke FrieslandCampina, C‑519/07 P, EU:C:2009:556, 48–50 kohta).

53

Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen virheellisen arvioinnin vuoksi niiltä on evätty kaikki oikeussuojakeinot, vaikka niiden tilanne kuuluu muun muassa 25.7.2002 annetun tuomion Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto (C‑50/00 P, EU:C:2002:462) 33 kohdassa tarkoitetun tilanteen, jossa oikeussuojan turvaaminen edellyttää mahdollisuutta nostaa kumoamiskanne, piiriin.

54

Valittajat korostavat tältä kannalta, että jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta ottaa käyttöön direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisia tukitoimenpiteitä. Niiden mukaan on todennäköistä, että tässä säännöksessä tarkoitettuja tukia ei myönnetä ja näin ollen komissio ei anna ainoatakaan tällaista tukea koskevaa päätöstä. Tällainen tilanne on taloudelliselta kannalta rinnastettavissa tilanteeseen, jossa komissio toteaa, että ilmoitettu tuki ei sovellu sisämarkkinoille. Valittajilla ei kuitenkaan unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn mukaan ole ensimmäisessä tilanteessa ainoatakaan oikeussuojakeinoa, kun taas toisessa tilanteessa heillä on sellainen. Tätä erilaisuutta ei voida hyväksyä, koska näissä kahdessa tapauksessa toimi koskee valittajia samalla tavalla.

55

Valittajien mukaan unionin tuomioistuin on lisäksi myöntänyt, ettei ole perusteltua odottaa, että talouden toimijat, joita unionin toimi koskee, hankkivat keinotekoisesti jäsenvaltiolta hylkäävän päätöksen voidakseen riitauttaa tämän unionin toimen (tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873, 66 kohta). Ei voida myöskään odottaa, että jäsenvaltiot laiminlyövät SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaista vilpitöntä yhteistyötä koskevaa velvollisuuttaan ilmoittamalla lannoitteiden ja typpiyhdisteiden valmistuksen alaa koskevia tukia, kun riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I ei mainita tätä toimialaa.

56

Komission mukaan tämä toinen valitusperuste on myös hylättävä.

57

Kuten riidanalaisten suuntaviivojen 7 ja 9 kohdasta käy ilmi, niissä todetaan vaatimukset, joiden on täytyttävä, jotta päästökauppajärjestelmään liittyviä tukitoimenpiteitä, erityisesti direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdassa tarkoitettuja tukitoimenpiteitä, voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla.

58

Tällaisten suuntaviivojen antaminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun komissio käyttää sillä olevaa yksinomaista toimivaltaa arvioida, soveltuvatko tukitoimenpiteet sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 3 kohdan perusteella. Komissiolla on näin ollen tämän osalta laaja harkintavalta (ks. vastaavasti mm. tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 37–39 kohta ja tuomio 15.12.2022, Veejaam ja Espo, C‑470/20, EU:C:2022:981, 29 kohta).

59

Kun komissio suuntaviivojen avulla vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä tukitoimenpiteitä voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina, ja kun se nämä suuntaviivat julkaisemalla ilmoittaa soveltavansa niihin sisältyviä sääntöjä, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä siten, että jos jäsenvaltio ilmoittaa sille näiden sääntöjen mukaisen valtiontukisuunnitelman, sen on lähtökohtaisesti hyväksyttävä kyseinen suunnitelma. Se ei lähtökohtaisesti voi poiketa näistä säännöistä ilman, että sen todettaisiin tapauksesta riippuen loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun tai luottamuksensuojan periaatetta (tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 40 kohta ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 90 kohta).

60

SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen hänelle osoitetusta toimesta tai toimesta, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

61

Ei voida katsoa, että riidanalaisia suuntaviivoja olisi osoitettu valittajille. Kun otetaan huomioon SEUT 263 artiklan neljännen kohdan sanamuoto, valittajien asiavaltuuden edellytyksenä on näin ollen vähintäänkin se, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisten määräysten 27 kohdassa, että suuntaviivat koskevat niitä suoraan.

62

Niin SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toiseen osaan kuin kyseisen määräyksen kolmanteen osaankin sisältyvällä sananmuodoltaan samanlaisella edellytyksellä, jonka mukaan riidanalaisen toimen on koskettava kantajaa suoraan, on siis oltava sama merkitys näissä kummassakin osassa (tuomio 12.7.2022, Nord Stream 2 v. parlamentti ja neuvosto, C‑348/20 P, EU:C:2022:548, 73 kohta). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kahden kriteerin on täytyttävä kumulatiivisesti tämän edellytyksen osalta: yhtäältä, että kyseisellä toimella on välittömiä vaikutuksia kyseisen henkilön oikeudelliseen tilanteeseen, ja toisaalta, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin täytäntöönpano on luonteeltaan puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin säännöstöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (tuomio 16.3.2023, komissio v. Jiangsu Seraphim Solar System ja neuvosto v. Jiangsu Seraphim Solar System ja komissio, C‑439/20 P ja C‑441/20 P, EU:C:2023:211, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Riidanalaisista suuntaviivoista, jotka koskevat muun muassa tukitoimenpiteitä, jotka jäsenvaltioiden on otettava käyttöön direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan nojalla, seuraa edellä 59 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti, että kun jäsenvaltio ilmoittaa näissä suuntaviivoissa asetettujen edellytysten, joihin kuuluu näiden suuntaviivojen liitteessä I oleva tukikelpoisten toimialojen luettelo, mukaisesta tukisuunnitelmasta, komission on lähtökohtaisesti hyväksyttävä tämä suunnitelma.

64

Koska valittajat toimivat alalla, jota ei mainita liitteessä, on poissuljettua, että ne voisivat vedota tällaiseen komissiolla olevaan velvollisuuteen.

65

Kuten unionin yleinen tuomioistuin pääasiallisesti totesi valituksenalaisten määräysten 39–41 kohdassa, näillä suuntaviivoilla ei oikeudelliselta kannalta katsottuna evätä valittajilta mahdollisuutta saada direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisia valtiontukia.

66

Tältä osin on palautettava mieleen, että suuntaviivojen antaminen ei vapauta komissiota velvollisuudestaan tutkia ne erityiset poikkeukselliset olosuhteet, joihin jäsenvaltio voi tietyssä yksittäisessä tapauksessa vedota vaatiakseen SEUT 107 artiklan 3 kohdan välitöntä soveltamista. Jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus ilmoittaa komissiolle valtiontukisuunnitelmia, jotka eivät täytä suuntaviivoissa vahvistettuja edellytyksiä, ja komissio voi hyväksyä kyseisiä suunnitelmia poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa (ks. mm. tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 41 ja 43 kohta ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 92 ja 93 kohta).

67

Päästökauppajärjestelmässä mikään ei siis ole esteenä sille, että jäsenvaltiot tekevät komissiolle ilmoituksen toimialan, jota ei mainita riidanalaisten suuntaviivojen liitteessä I, yrityksille tarkoitetusta tukisuunnitelmasta, jonka päämääränä on direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaisesti vähentää todellisen hiilivuodon riskiä, joka tämän jäsenvaltion mukaan on kyseisellä toimialalla, ja kuvaavat olosuhteet, joiden perusteella tämän suunnitelman hyväksyminen voidaan oikeuttaa SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella, huolimatta siitä, että komissio ei ole näissä suuntaviivoissa katsonut tämän toimialan olevan alttiina tällaiselle riskille.

68

Tästä seuraa, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti katsoi, että vaikka riidanalaisissa suuntaviivoissa heikennetäänkin valittajien mahdollisuuksia saada direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdan mukaista tukea, niissä ei sellaisenaan määritetä, ovatko ne kelpoisia saamaan tällaista tukea, eikä näillä suuntaviivoilla näin ollen ole välitöntä vaikutusta niiden oikeusasemaan.

69

Toisin kuin valittajat väittävät, sillä, että niillä ei ole riidanalaisia suuntaviivoja koskevaa suoraa oikeussuojakeinoa, ei evätä niiltä tehokasta oikeussuojaa. Unionin prosessioikeudessa nimittäin annetaan luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille mahdollisuus vedota suuntaviivojen lainvastaisuuteen sellaisen kanteen tueksi, joka on nostettu näihin suuntaviivoihin liittyen annetusta toimesta, joka koskee tätä henkilöä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa asetettujen edellytysten mukaisesti (ks. analogisesti tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 209–212 kohta).

70

Lisäksi on katsottava siltä osin kuin valittajat vetoavat tilanteeseen, jossa jäsenvaltiot eivät päätä myöntää mitään direktiivin 2003/87 10 a artiklan 6 kohdassa tarkoitettua tukea, jolloin komissio ei tee tukisuunnitelman hyväksyvää tai kieltävää päätöstä riidanalaiset suuntaviivat huomioon ottaen, että tällaisessa tapauksessa valittajat eivät voi tämän vuoksi joutua epäedulliseen kilpailutilanteeseen muihin niiden kanssa samalla toimialalla taloudellista toimintaa harjoittaviin yrityksiin verrattuna. Tällaisessa tilanteessa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden nojalla ei edellytetä, että valittajat voivat riitauttaa näiden suuntaviivojen lainmukaisuuden.

71

Tätä koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksityisten on voitava saada tehokasta oikeussuojaa niille unionin oikeusjärjestyksen mukaan kuuluvien oikeuksien osalta (tuomio 5.11.2019, BCE ym. v. Trasta Komercbanka ym., C‑663/17 P, C‑665/17 P ja C‑669/17 P, EU:C:2019:923, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Yksityisillä on unionin valtiontukilainsäädäntöön perustuva oikeus olla kärsimättä vääristyneestä kilpailusta (ks. vastaavasti tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä ei ole oikeudellista virhettä ja että toinen valitusperuste on perusteeton.

73

Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia kanteiden asiakysymykset ennen kuin se lausui niiden tutkittavaksi ottamisesta. Ne muistuttavat, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 7 kohdan mukaan se lykkää oikeudenkäyntiväitteet tai oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvät muut seikat ratkaistavaksi pääasian yhteydessä, ”jos se on erityisestä syystä aiheellista”. Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt hyvän oikeudenkäytön vuoksi katsoa, että asioissa oli käsillä tällainen erityinen syy. Riidanalaisten suuntaviivojen oikeusvaikutusten arviointi olisi nimittäin edellyttänyt pääasioita koskevien argumenttien kuulemista.

74

Komission mukaan tämä toissijainen valitusperuste on tehoton ja joka tapauksessa perusteeton.

75

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava, oikeuttaako hyvä oikeudenkäyttö sen, että oikeudenkäyntiväite tutkitaan välittömästi, vai tutkitaanko se pääasian kanssa. Yhdistämistä pääasiaan ei vaadita, jos oikeudenkäyntiväitteen arviointi ei riipu arvioinnista, joka on tehtävä kantajan esittämistä asiakysymystä koskevista perusteista (tuomio 25.10.2017, Romania v. komissio, C‑599/15 P, EU:C:2017:801, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76

Käsiteltävässä asiassa toisen ensisijaisen valitusperusteen tarkastelusta käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti katsoa asiakysymyksiä tutkimatta, että valittajilla ei ollut asiavaltuutta.

77

Näin ollen toissijaista valitusperustetta ei voida hyväksyä.

78

Koska kaikki valitusperusteet ovat perusteettomia, valitukset on hylättävä kokonaisuudessaan.

79

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

80

Koska komissio on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja valittajat ovat hävinneet asiansa, ne on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komissiolle valituksista aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: