1.

Tämän ratkaisuehdotuksen kohteena olevalla ennakkoratkaisupyynnöllään Městský soud v Praze (Prahan kaupunkioikeus, Tšekin tasavalta) esittää unionin tuomioistuimelle kaksi ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat direktiivin 2014/65 ( 2 ) eli niin sanotun MiFID II ‑direktiivin ( 3 ) 3 artiklan 1 ja 3 kohtaa ja 34 artiklaa ja niiden suhdetta SEUT 56 artiklaan.

2.

Kysymykset ovat nousseet esiin Fondée a.s. ‑yhtiön (jäljempänä Fondée tai pääasian kantaja) ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireille panemassa asiassa, jossa Fondée vaati kyseistä tuomioistuinta kumoamaan Tšekin keskuspankin (Česká národní banka) johtokunnan päätöksen, jolla se vahvisti kyseisen keskuspankin Fondéelle pääomamarkkinoita Tšekin tasavallassa sääntelevien säännösten rikkomisesta määräämän sakon.

3.

Direktiivi 2014/65, jolla laadittiin uudelleen asetuksella N:o 600/2014 ( 4 ) osittain korvattu direktiivi 2004/39, muodostaa yhdessä kyseisen asetuksen kanssa ”oikeudelli[sen] kehy[ksen], jolla säännellään vaatimuksia, joita sovelletaan sijoituspalveluyrityksiin, säänneltyihin markkinoihin, raportointipalvelujen tarjoajiin ja kolmansien maiden yrityksiin, jotka tarjoavat sijoituspalveluja tai harjoittavat sijoitustoimintaa unionissa” (direktiivin 2014/65 johdanto-osan 7 perustelukappale). Sen pääasiallisena tavoitteena on rahoituspalvelujen yhtenäismarkkinoiden kehittäminen niin, että niillä taataan mahdollisuus käyttää sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta ja varmistetaan läpinäkyvyys ja sijoittajansuoja yhdenmukaistamalla kansalliset säännökset, jotka koskevat muun muassa sijoituspalveluyritysten toimilupien myöntämistä ja toiminnan harjoittamista koskevia edellytyksiä sekä valvontaviranomaisten toimivaltuuksia ja seuraamusten määräämistä koskevaa järjestelmää.

4.

Direktiivin 2014/65 1 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan muun muassa ”sijoituspalveluyrityksiin”. Sen 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan oikeushenkilöä ja tietyin edellytyksin myös yhteisöä, joka ei ole oikeushenkilö, tai luonnollista henkilöä, jonka ”tavanomaisena ammatti- tai liiketoimintana on yhden tai useamman sijoituspalvelun ammattimainen tarjoaminen kolmansille osapuolille ja/tai yhden tai useamman sijoitustoimen ammattimainen harjoittaminen”. Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan mukaan ”sijoituspalveluiden ja ‑toiminnan” käsitteeseen kuuluvat kaikki kyseisen direktiivin liitteessä I olevassa A osassa luetellut palvelut ja toiminnat, jotka liittyvät kyseisessä liitteessä olevassa C osassa lueteltuihin välineisiin. Saman 4 artiklan 1 kohdan 4 alakohdassa ”sijoitusneuvonnan” määritellään olevan joko asiakkaan pyynnöstä tai sijoituspalveluyrityksen aloitteesta tapahtuvaa yksilöllisten suositusten antamista asiakkaalle yhdestä tai useammasta rahoitusvälineisiin liittyvästä liiketoimesta, kun taas sen 5 alakohdan mukaan ”toimeksiantojen toteuttamisella asiakkaiden lukuun” tarkoitetaan ”toimimista sopimusten tekemiseksi yhden tai useamman rahoitusvälineen ostosta tai myynnistä asiakkaan lukuun, ja tähän kuuluu sijoituspalveluyrityksen tai luottolaitoksen liikkeeseenlaskemien rahoitusvälineiden myymistä koskevien sopimusten tekeminen niiden liikkeeseenlaskun ajankohtana”.

5.

Direktiivin 2014/65 3 artiklan, jonka otsikko on ”Valinnaiset poikkeukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta tätä direktiiviä sellaisiin henkilöihin, joiden kotijäsenvaltioita ne ovat, edellyttäen, että nämä henkilöt ovat saaneet toimiluvan ja näiden henkilöiden toimintaa säännellään kansallisella tasolla ja että nämä henkilöt

6.

Direktiivin 2014/65 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden järjestelmissä kyseisen artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin henkilöihin on sovellettava vaatimuksia, jotka vähintään vastaavat kyseisen direktiivin vaatimuksia toimiluvan myöntämistä ja jatkuvaa valvontaa koskevien edellytysten ja menettelyjen, menettelytapavelvoitteiden ja toiminnan järjestämistä koskevien vaatimusten osalta sellaisina kuin niistä on kyseisen direktiivin erikseen mainituissa säännöksissä säädetty. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädetään vielä, että kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle saman artiklan 1 kohdan nojalla jätettyjä henkilöitä ”ei koske 34 artiklassa säädetty sijoituspalvelujen tarjoamisen tai sijoitustoiminnan harjoittamisen vapaus eikä 35 artiklassa säädetty vapaus perustaa sivuliikkeitä”.

7.

Direktiivin 2014/65 II osastossa säädetään sijoituspalveluyritysten toimiluvan myöntämistä ja toiminnan harjoittamista koskevista edellytyksistä. Sen 5 ja 6 artikla sijoittuvat kyseisen osaston I lukuun, joka koskee toimiluvan myöntämistä koskevia edellytyksiä ja menettelyjä (niin sanottu unionin laajuinen toimilupa). Tarkemmin sanottuna 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimilupavaatimus”, sijoituspalvelujen tarjoamisen ja/tai ammattimaisesti säännöllisenä ammatti- tai liiketoimintana tapahtuvan sijoitustoiminnan harjoittamisen edellytykseksi säädetään kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen etukäteen antama toimilupa. ( 5 ) Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan toimiluvassa on määritettävä sijoituspalvelut tai ‑toiminta, joita varten sijoituspalveluyrityksellä on toimilupa, ja sen 3 kohdassa tarkennetaan, että ”toimilupa on voimassa koko unionissa, ja sijoituspalveluyritys voi sen nojalla tarjota niitä sijoituspalveluja tai harjoittaa sitä sijoitustoimintaa, joita varten sillä on toimilupa, kaikkialla unionissa joko sijoittautumisoikeuden, myös sivuliikkeen kautta tapahtuvan, tai palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella”.

8.

Direktiivin 2014/65 II osaston III luvussa määritellään sijoituspalveluyritysten oikeudet. Lukuun sijoittuvan 34 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset, jotka ovat tämän direktiivin – – mukaisesti saaneet toimiluvan toisen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta ja joita kyseiset viranomaiset valvovat, voivat vapaasti tarjota sijoituspalveluja ja/tai harjoittaa sijoitustoimintaa sekä tarjota oheispalveluja niiden alueella edellyttäen, että mainitut palvelut ja toiminta kuuluvat sijoituspalveluyrityksen toimiluvan piiriin. – –”. Mainitun 34 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että kyseisille yrityksille ei saa asettaa ”lisävaatimuksia”. Saman artiklan 2 ja 3 kohdan mukaan sijoituspalveluyrityksen, joka aikoo ensimmäistä kertaa tarjota sijoituspalveluja tai harjoittaa sijoitustoimintaa toisen jäsenvaltion alueella tai joka aikoo muuttaa tarjoamiensa palvelujen tai harjoittamansa toiminnan valikoimaa, on ilmoitettava tästä kotijäsenvaltiolleen, joka toimittaa tiedot vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. ( 6 ) Ilmoituksen tehtyään sijoituspalveluyritys voi ryhtyä tarjoamaan kyseisiä sijoituspalveluja ja harjoittamaan kyseistä sijoitustoimintaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Samaan direktiivin 2014/65 II osaston III lukuun sijoittuvan 35 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että sijoituspalveluyritykset voivat tarjota sijoituspalveluja ja/tai harjoittaa sijoitustoimintaa sekä tarjota oheispalveluja niiden alueella tämän direktiivin – – mukaisesti käyttämällä sijoittautumisoikeutta joko siten, että ne perustavat sivuliikkeen, tai siten, että ne käyttävät muuhun jäsenvaltioon kuin kotijäsenvaltioonsa sijoittautunutta sidonnaisasiamiestä, edellyttäen, että sivuliikkeen tarjoamat palvelut ja sen harjoittama toiminta kuuluvat sijoituspalveluyrityksen – – saaman toimiluvan piiriin”.

9.

Tšekin tasavallassa sijoituspalvelujen välittäjänä toimiminen edellyttää Tšekin keskuspankin myöntämää toimilupaa. Yritystoiminnasta pääomamarkkinoilla annetun lain nro 256/2004 (zákon č. 256/2004 Sb., o podnikání na kapitálovém trhu; jäljempänä pääomamarkkinalaki), sellaisena kuin se on muutettuna, 29 §:n 1 momentin mukaan sijoituspalvelujen välittäjällä on oikeus tarjota vain joitakin keskeisiä sijoituspalveluja, nimittäin vastaanottaa ja välittää rahoitusvälineisiin (mukaan lukien yhteissijoitusyritysten liikkeeseen laskemat arvopaperit) liittyviä toimeksiantoja sekä tarjota kyseisiin rahoitusvälineisiin liittyvää sijoitusneuvontaa. Kyseisen pykälän 4 momentissa säädetään, että näitä palveluja tarjotessaan sijoituspalvelujen välittäjät voivat välittää toimeksiantoja ainoastaan ”arvopaperikauppiaalle, pankille tai sijoituspalveluyritykselle – –”. Pääomamarkkinalain 5 §:n 1 momentin mukaan ”arvopaperikauppias” on oikeushenkilö, jolla on Tšekin keskuspankin myöntämän toimiluvan nojalla oikeus tarjota keskeisiä sijoituspalveluja ja jonka kotipaikka on kyseisen lain 6 §:n 1 momentin b kohdan mukaisesti Tšekin tasavallassa.

10.

Pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momentissa sijoituspalvelujen välittäjiä siis kielletään välittämästä toimeksiantoja Tšekin tasavallan ulkopuolelle sijoittautuneille sijoituspalveluyrityksille. Kyseinen pykälä lisättiin lakiin muutossäädöksellä nro 204/2017, joka korvasi 3.1.2018 alkaen pääomamarkkinalain aiemman 29 §:n 1 momentin b kohdan, jossa sallittiin toimeksiannon välittäminen myös ulkomaiselle henkilölle. Muutossäädökseen sisältyvien selittävien huomautusten mukaan lainsäätäjä on tarkoituksella rajoittanut kyseistä henkilöpiiriä Tšekin keskuspankin harjoittaman valvonnan helpottamiseksi. Pääomamarkkinalain 162 §:n 1 momentin a kohdan mukaan kyseisessä laissa tarkoitetun toiminnan lainvastainen harjoittaminen on rikos.

11.

Fondée on pääomamarkkinalain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettu sijoituspalvelujen välittäjä, joka toimii Tšekin keskuspankin myöntämän toimiluvan perusteella. Kyseisen keskuspankin selvitysten mukaan Fondée on 7.10.2019 ja 27.12.2019 välisenä aikana välittänyt ulkomaiselle arvopaperikauppiaalle 407 toimeksiantoa. Fondée on muun muassa mahdollistanut asiakkailleen sijoitukset pörssilistattuihin rahastoihin (ETF, exchange traded funds ( 7 )), jotka ovat ulkomaisilla pörssimarkkinoilla ja muilla säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavia yhteissijoitusyritysten liikkeeseen laskemia arvopapereita. Asiakkaat antoivat www.fondee.cz-verkkosivustolla olevan käyttäjätilinsä kautta toimeksiannon, jonka Fondée toimitti sen jälkeen alankomaalaiselle DeGiro B.V. ‑yhtiölle (jäljempänä DeGiro). Kaikki tämä perustui kyseisen yhtiön, Fondéen ja asiakkaan kolmenväliseen sopimukseen. Näiden selvitysten perusteella Tšekin keskuspankki määräsi pääomamarkkinalain 162 §:n 1 momentin a kohdan nojalla Fondéelle 150000 Tšekin korunan suuruisen sakon kyseisen lain 29 §:n 4 momentissa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetyn kiellon rikkomisesta. Tšekin keskuspankin johtokunta vahvisti päätöksen ja hylkäsi Fondéen tekemän oikaisuvaatimuksen. Tämän jälkeen Fondée riitautti johtokunnan päätöksen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

12.

Kyseisessä tuomioistuimessa Fondée ensinnäkin esitti, että kyseisessä kiellossa, joka estää toiseen jäsenvaltioon sijoittautunutta arvopaperikauppiasta tarjoamasta palveluita Tšekin tasavallassa toimivalle sijoituspalvelujen välittäjälle, on kyse SEUT 56 artiklassa tarkoitetusta kielletystä syrjinnästä tai joka tapauksessa kielletystä palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksesta, joka rajoittaa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden palveluntarjoajien pääsyä Tšekin markkinoille. Toiseksi Fondée esitti, että kyseinen kielto on SEUT 56 artiklan vastainen myös siksi, että se rajoittaa tšekkiläisen sijoituspalvelujen välittäjän oikeutta vastaanottaa tai muulla tavoin hyödyntää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan tarjoamia palveluja. Tšekin keskuspankki katsoi ensinnäkin, ettei Fondéen väitteitä, jotka koskivat sitä, että ulkomaisten arvopaperikauppiaiden oikeutta palvelujen vapaaseen tarjoamiseen oli rikottu, voitu ottaa tutkittavaksi. Tämän jälkeen se esitti, että siltä osin kuin kyse on väitetystä loukkauksesta, joka koskee tšekkiläisten sijoituspalvelujen välittäjien oikeutta hyödyntää muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden arvopaperikauppiaiden tarjoamia palveluja, kysymys direktiivin 2014/65 ja SEUT 56 artiklan välisestä suhteesta ei antanut aihetta epäilyihin. Mainitun direktiivin 3 artiklan 3 kohdan nojalla sijoituspalvelujen tarjoamisen vapauden ulkopuolelle jätetty sijoituspalvelujen välittäjä ei nimittäin sen mukaan voi hyödyntää kyseistä vapautta SEUT 56 artiklan mukaisesti muutoin kuin muihin kuin sijoituspalveluihin.

13.

Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

14.

Kirjallisia huomautuksia menettelyssä ovat Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti esittäneet pääasian asianosaisten lisäksi Tšekin tasavalta, Suomen tasavalta ja komissio.

15.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, voiko henkilö, joka kuuluu direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valinnaisen poikkeuksen alaan, vedota SEUT 56 artiklaan unionin laajuisen toimiluvan perusteella toimivan ”ulkomaisen toimijan” tarjoaman sijoituspalvelun vastaanottajana tai kyseisen palvelun tarjoamiseen loppuasiakkaalle osallistuvana välittäjänä. Mikäli ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeus, erityisesti SEUT 56 artikla, esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle, jolla kielletään sijoituspalvelujen välittäjää välittämästä asiakkaidensa toimeksiantoja ulkomaiselle arvopaperikauppiaalle.

16.

Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan näitä kysymyksiä, joita on nähdäkseni tarkoituksenmukaista tarkastella yhdessä, on tehtävä muutamia tarkennuksia.

17.

Ensinnäkin ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että alankomaalainen DeGiro-yhtiö, jolle Fondée välitti pääasiassa kyseessä olevat toimeksiannot (ennakkoratkaisukysymyksissä tarkoitettu ”ulkomainen toimija” tai ”ulkomainen arvopaperikauppias”), on direktiivin 2014/65 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sijoituspalveluyritys, joka käyttää palvelujen tarjoamisen vapautta kyseisen direktiivin 34 artiklan 1 kohdan mukaisesti mainitun direktiivin mukaisesti myönnetyn toimiluvan nojalla. Vaikuttaa myös riidattomalta, että kyseisellä yhtiöllä on mainitun artiklan 2 kohdan nojalla oikeus toimia Tšekin tasavallassa.

18.

Toiseksi sekä pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten toimeksiantojen vastaanottaminen ja välittäminen että niiden toteuttaminen ovat direktiivin 2014/65 4 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa tarkoitettuja sijoituspalveluja. ( 8 )

19.

Kolmanneksi pääasian oikeudenkäynnin asianosaisten kesken on riidatonta, että Fondée ei ole tarjonnut rajatylittäviä sijoituspalveluja. Vastaanottaessaan pääasiassa kyseessä olevia toimeksiantoja ja välittäessään ne DeGirolle Fondée nimittäin tarjosi sijoituspalveluja ainoastaan Tšekin tasavallassa asuville tai sinne sijoittautuneille asiakkailleen. Fondée on kuitenkin ollut osallisena kahden jäsenvaltion välisen rajatylittävän sijoituspalvelun tarjoamisessa. Tämän osallisuuden tosiasiallinen ulottuvuus riippuu Fondéen itsensä, tšekkiläisten sijoittajien ja DeGiron kolmenvälisen sopimuksen ehdoista. Juuri kyseisten tahojen välisten sopimusten perusteella on nimittäin arvioitava, oliko Fondée – kuten se itse väittää – niiden palvelujen (välillinen) vastaanottaja, joita DeGiro pääasiassa kyseessä olevia toimeksiantoja toteuttamalla tarjosi, vai onko tšekkiläisiä sijoittajia, joita sopimukset sitoivat paitsi Fondéehen myös DeGiroon, pidettävä kyseisten palvelujen ainoina vastaanottajina Fondéen toimiessa yksinomaan välittäjänä. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys on muotoiltu siten, että se kattaa molemmat tilanteet, toisin sanoen sen, että Fondée osallistui rajatylittävien sijoituspalvelujen tarjoamiseen DeGiron tarjoaman palvelun vastaanottajana, ja sen, että Fondée osallistui siihen pelkkänä välittäjänä, jonka tehtävänä oli vastaanottaa ja välittää toimeksiantoja, jotka toteutettiin sitten suoraan tšekkiläisten sijoittajien lukuun.

20.

Tämän todettuani muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallista toimenpidettä alalla, joka on ollut unionin tasolla tyhjentävän tai täydellisen yhdenmukaistamisen kohteena, on arvioitava suhteessa kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa primaarioikeuden määräyksiin. ( 9 )

21.

Pääasian keskiössä oleva kysymys koskee lähinnä sitä, onko sellainen jäsenvaltion asettama kielto yhteensopiva palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan unionin oikeuden kanssa, jonka mukaan kansallisen toimiluvan nojalla toimivat sijoituspalvelujen välittäjät eivät saa välittää toimeksiantoja toteutettaviksi sellaisille direktiivin 2014/65 nojalla toimiluvan saaneille sijoituspalveluyrityksille, jotka eivät ole sijoittautuneet kyseiseen jäsenvaltioon. Vaikka nyt tarkasteltavassa asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset perustuvat lähinnä SEUT 56 artiklaan, on siten arvioitava, kuuluuko asianomainen kielto direktiivin 2014/65, jonka säännöksillä ala on tyhjentävästi yhdenmukaistettu, soveltamisalaan. Tätä arviointia varten on otettava huomioon paitsi mainitun direktiivin asiaa koskevien säännösten sanamuoto, myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännökset ovat. ( 10 )

22.

Direktiivin 2014/65 tavoitteena on yhdenmukaistaa muun muassa sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden käyttöä koskevat kansalliset säännökset ”yhdentyneiden rahoitusmarkkinoiden” luomiseksi. ( 11 ) Kyseisen direktiivin II osaston, jossa säädetään sijoituspalveluyritysten toimiluvan myöntämistä ja toiminnan harjoittamista koskevista edellytyksistä, III lukuun, jonka otsikko on ”Sijoituspalveluyritysten oikeudet”, sisältyy ”sijoituspalvelujen tarjoamisen ja sijoitustoiminnan harjoittamisen vapautta” koskeva 34 artikla, jonka 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa – kuten edellä todettiin – säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisen direktiivin mukaisesti toisen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta toimiluvan saaneet ja näiden valvomat sijoituspalveluyritykset voivat vapaasti tarjota sijoituspalveluja ja/tai harjoittaa sijoitustoimintaa sekä tarjota oheispalveluja niiden alueella, ja toisessa alakohdassa, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä asettamasta tällaisille yrityksille ”lisävaatimuksia”.

23.

Kyseisellä artiklalla on nähdäkseni täydellisesti yhdenmukaistettu artiklan soveltamisalaan kuuluvien palvelujen rajatylittävä tarjoaminen ja sijoituspalvelutoiminnan rajatylittävä harjoittaminen sellaisten sijoituspalveluyritysten osalta, joilla on kyseisen direktiivin säännösten mukaisesti myönnetty unionin laajuinen toimilupa. Edellä mainitun direktiivin 2014/65 34 artiklan nojalla jäsenvaltiot eivät voi asettaa kyseisten vapauksien käytölle sellaisia esteitä, rajoituksia, ehtoja tai edellytyksiä, joista direktiivissä ei säädetä ja joita ei aseteta kyseisessä direktiivissä säädettyjä menettelytapoja noudattaen, siinäkään tapauksessa, että niillä pyritään varmistamaan sijoittajansuoja.

24.

Tämä käy nimenomaisesti ilmi direktiivin 2014/65 24 artiklasta, joka on sijoitettu direktiivin II luvussa (”Sijoituspalveluyritysten toiminnan harjoittamista koskevat edellytykset”) olevaan 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Säännökset, joilla varmistetaan sijoittajansuoja”. Kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritys toimii rehellisesti, tasapuolisesti ja ammattimaisesti asiakkaidensa etujen mukaisesti tarjotessaan näille sijoituspalveluja tai tarvittaessa oheispalveluja ja noudattaa erityisesti kyseisessä artiklassa – tarkemmin sen 2–11 kohdassa – ja 25 artiklassa määritettyjä periaatteita. Mainitun 24 artiklan 12 kohdassa säädetään, että ”poikkeustapauksissa” jäsenvaltiot voivat asettaa sijoituspalveluyrityksille ”objektiivisesti perusteltuja ja oikeasuhteisia lisävaatimuksia”, joissa otetaan huomioon ”kyseisen jäsenvaltion markkinarakenteen kannalta erityisen tärkeät sijoittajansuojaa tai markkinoiden eheyttä koskevat erityisriskit”. Tästä huolimatta kyseisen kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään, että tällaiset lisävaatimukset ”eivät saa rajoittaa – – sijoituspalveluyritysten oikeuksia” – etenkään direktiivin 2014/65 34 artiklasta johtuvia oikeuksia – ”tai muulla tavoin vaikuttaa niihin”. Sen toisessa ja kolmannessa alakohdassa puolestaan säädetään menettelystä, jota asianomaisen jäsenvaltion on noudatettava saadakseen luvan asettaa tällaisia lisävaatimuksia (ilmoitus komissiolle, komission lausunto). ( 12 )

25.

Edellä esitetyn perusteella ja tämän ratkaisuehdotuksen 20 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momentissa säädettyä kieltoa on mielestäni arvioitava suhteessa pelkkiin kyseisen direktiivin säännöksiin; näin siitäkin huolimatta, ettei kyseistä direktiiviä sovelleta mainitun kiellon kohteena oleviin sijoituspalvelujen välittäjiin, jotka ovat sen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valinnaisen poikkeuksen piirissä. ( 13 ) Mainittu kielto on nimittäin omiaan estämään palvelujen tarjoamisen vapautta, joka direktiivin 2014/65 mukaisesti toimiluvan saaneille sijoituspalveluyrityksille kyseisen direktiivin 34 artiklan perusteella kuuluu.

26.

Siinäkin tapauksessa, että unionin tuomioistuin olisi eri mieltä päätelmästäni, jonka mukaan direktiivin 2014/65 34 artiklalla on täydellisesti yhdenmukaistettu kyseisten yritysten harjoittama rajatylittävä palvelujen tarjoaminen, katson kuitenkin, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevaa kieltoa on arvioitava paitsi SEUT 56 artiklan perusteella myös suhteessa kyseiseen artiklaan. ( 14 )

27.

Seuraavassa arvioin tilannetta molemmista näkökulmista.

28.

Aluksi huomautan, että toisin kuin Suomen hallitus vaikuttaa kirjallisissa huomautuksissaan väittävän, direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valinnaisen poikkeuksen piiriin kuuluvia henkilöitä ei kyseisessä direktiivissä kielletä vastaanottamasta sijoituspalveluja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta sijoituspalveluyritykseltä tai osallistumasta välittäjänä rajatylittävien sijoituspalvelujen tarjoamiseen asiakkaille, jotka asuvat siinä jäsenvaltiossa, jossa tällaisten henkilöiden oma kotipaikka on, tai ovat sijoittautuneet kyseiseen valtioon.

29.

Vaikka nimittäin kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa rajoitetaan niiden tahojen joukkoa, joille tällaiset henkilöt voivat välittää toimeksiantoja, sen i alakohdassa näihin tahoihin luetaan mukaan kyseisen direktiivin mukaisesti toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset.

30.

Näin ollen direktiivissä 2014/65 nimenomaisesti säädetään, että valinnaisen poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla henkilöillä voi olla lupa välittää ulkomaille toimeksiantoja, joita ne ovat saaneet kotijäsenvaltiossaan asuvilta tai sinne sijoittautuneilta asiakkailta, kuitenkin edellyttäen, että yritys, jolle tällaiset toimeksiannot välitetään, täyttää kaikki mainitun direktiivin 34 artiklassa säädetyt edellytykset voidakseen tarjota tällaisia palveluja kyseisessä jäsenvaltiossa.

31.

Lisään vielä, että päinvastaisia näkökohtia ei ole pääteltävissä myöskään direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan iv alakohdasta, jonka mukaan valinnaisen poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvilla henkilöillä voi olla lupa välittää toimeksiantoja ”yhteissijoitusyrityksille, joille on jonkin jäsenvaltion lain nojalla annettu lupa markkinoida rahasto-osuuksia yleisölle – –”. Tšekin keskuspankin tulkinta – sellaisena kuin se on esitetty ennakkoratkaisupyynnössä –, jonka mukaan kyseisessä säännöksessä tarkoitetut yritykset ovat yksinomaan poikkeuksen kohteena olevan henkilön kotijäsenvaltion oikeuden mukaisesti toimiluvan saaneita yrityksiä, ei nähdäkseni saa tukea kyseisen säännöksen sanamuodosta, systematiikasta tai rakenteesta.

32.

Vaikka direktiivissä 2014/65 sallitaan se, että direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 3 artiklan 1 kohdan nojalla jätetyillä henkilöillä on lupa välittää toimeksiantoja sijoituspalveluyrityksille, jotka eivät ole sijoittautuneet kyseisten henkilöiden kotijäsenvaltioon, on selvitettävä, voiko kyseinen kotijäsenvaltio, jonka tehtävänä kyseisiin henkilöihin sovellettavan järjestelmän määrittäminen on, kuitenkin kieltää tällaisen välittämisen.

33.

Tältä osin huomautan, että direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdan mukaista valinnaista poikkeusta käyttävät jäsenvaltiot käyttävät niille kyseisellä direktiivillä nimenomaisesti annettua harkintavaltaa. Tämä harkintavalta ei kuitenkaan ole rajaton. Sen käytön, joka sitä paitsi edellyttää joka tapauksessa tiettyjen direktiivissä 2014/65 suoraan määritettyjen vaatimusten noudattamista, on oltava unionin oikeuden ja erityisesti kyseisellä direktiivillä tavoiteltujen päämäärien mukaista.

34.

Pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momenttiin sisältyvä kielto, jota sovelletaan palveluntarjoajan sijoittautumispaikkaan perustuvan kriteerin mukaisesti, ei mielestäni sovi yhteen kyseisellä direktiivillä tavoitellun päämäärän kanssa, johon kuuluu muun muassa palveluntarjoajan kotijäsenvaltion myöntämän toimiluvan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen ja kyseisen jäsenvaltion suorittaman valvonnan periaatteeseen perustuvien yhdennettyjen sijoituspalvelumarkkinoiden toteuttaminen.

35.

Jos nimittäin direktiivin 2014/65 mukaisesti toimiluvan saanutta sijoituspalveluyritystä, jolla on oikeus toimia Tšekin tasavallassa palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan järjestelmän mukaisesti, kielletään toteuttamasta kyseisessä jäsenvaltiossa asuvien tai sinne sijoittautuneiden, sijoituspalvelujen välittäjän palveluita käyttävien asiakkaiden lukuun mainitun välittäjän suoraan välittämiä toimeksiantoja, tällaisesta kiellosta tosiasiallisesti seuraa, että kyseisen sijoituspalveluyrityksen on mahdotonta tai ainakin hankalaa käyttää tiettyä Tšekin tasavallan sijoitusmarkkinoille pääsyn väylää, joka sen sijaan on avoinna toimijoille, joilla on kansallinen toimilupa ja jotka ovat sijoittautuneet kyseiseen jäsenvaltioon.

36.

Siltä osin kuin kyseinen kielto velvoittaa sijoituspalveluyrityksen toimimaan sellaisen kolmannen osapuolen välityksellä, jolla on kansallinen toimilupa, ( 15 ) se merkitsee sitä paitsi direktiivin 2014/65 34 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa kiellettyä ”lisävaatimusta”. Tällainen pakollinen välivaihe, joka lisää sellaisen sijoituspalveluyrityksen tarjoaman palvelun kustannuksia, jolla ei ole kotipaikkaa jäsenvaltiossa, kansalliseen sijoituspalveluyritykseen verrattuna, on omiaan vähentämään ensin mainitun yrityksen houkuttelevuutta sijoittajien kannalta. ( 16 )

37.

Tässä yhteydessä se, että Tšekin tasavallassa palvelujen tarjoamisen vapauden nojalla direktiivin 2014/65 mukaisesti toimivalla sijoituspalveluyrityksellä on mahdollisesti käytettävissään muita tapoja omien palvelujensa kanavoimiseen, esimerkiksi niin, että se pyytää kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilta sijoittajilta toimeksiantoja suoraan tai tukeutuu sidonnaisasiamieheen, ( 17 ) ei yksin sulje pois sitä, että kyseisellä kiellolla rajoitetaan joka tapauksessa rajatylittävien palvelujen vapaata tarjontaa, ( 18 ) eikä sitä etenkään sulje pois se, että kyseisellä yrityksellä on mahdollisuus perustaa kiinteä toimipaikka tai sivuliike kyseiseen jäsenvaltioon. ( 19 ) Rajoituksen mahdolliseen olemassaoloon ei myöskään vaikuta se, ettei sijoituspalvelujen välittäjien toiminta ole rahoitusmarkkinoiden toiminnan kannalta välttämätöntä ja että niiden perustaminen tai säilyttäminen kuuluu kunkin jäsenvaltion harkintavallan alaan. Kun nimittäin tällainen valinta on kerran tehty, niihin sovellettava järjestelmä – jonka kukin asianomainen jäsenvaltio kyllä määrittelee itse, tosin edellä esitettyjä kriteerejä noudattaen – ei voi olla ristiriidassa direktiivin 2014/65 säännösten kanssa eikä etenkään rajoittaa kyseisen direktiivin perusteella toimiluvan saaneille sijoituspalveluyrityksille tunnustettua palvelujen tarjoamisen vapautta siten, että lähinnä vain kansallisilla toimijoilla olisi mahdollisuus tarjota suoraan palveluja sijoittajille, jotka haluavat käyttää tällaisten välittäjien palveluja.

38.

Direktiivin 2014/65 tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu kyllä myös korkeatasoisen sijoittajansuojan toteuttaminen koko unionissa, ( 20 ) ja pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momentissa säädetty kielto perustuu – sen mukaan, mitä ennakkoratkaisupäätöksestä sekä Tšekin tasavallan ja Tšekin keskuspankin huomautuksista ilmenee – nimenomaan tarpeeseen valvoa sijoituspalvelujen välittäjien toimintaa heidän palvelujaan käyttävien sijoittajien suojaamiseksi.

39.

On kuitenkin huomautettava, että rajoittaessaan olosuhteita, joissa jäsenvaltiot voivat jättää direktiivin 2014/65 soveltamisalan ulkopuolelle tiettyjä henkilöitä, ja säätäessään, että niiden on sovellettava kyseisiin henkilöihin vaatimuksia, jotka vähintäänkin vastaavat kyseisessä direktiivissä vahvistettuja vaatimuksia toimiluvan myöntämistä koskevien edellytysten ja menettelyjen, näiden henkilöiden maineen ja kokemuksen arvioinnin, mahdollisten osakkeenomistajien sopivuuden, jatkuvan valvonnan ja menettelytapavelvoitteiden osalta, unionin lainsäätäjä on nimenomaisesti tarkoittanut vahvistaa sijoittajien suojaa silloin, kun nämä eivät kyseisten henkilöiden palveluja käyttäessään saa direktiivin 2014/65 mukaista suojaa (ks. direktiivin johdanto-osan 42 perustelukappale). Kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa viitataan laajasti sen 24 ja 25 artiklassa säädettyihin menettelytapavelvoitteisiin, erityisesti velvollisuuteen toimia rehellisesti, tasapuolisesti ja ammattimaisesti asiakkaiden edun mukaisesti, velvollisuuteen antaa asiakkaille oikea-aikaisesti tasapuolista, selkeää ja harhaanjohtamatonta tietoa ja velvollisuuteen tehdä neuvontapalvelujen yhteydessä soveltuvuuden arviointi sekä sääntöihin, jotka koskevat palkkioita, vakuusjärjestelmiä ja sijoittajansuojaa tai ammatillista vastuuvakuutusta. Kun direktiivissä 2014/65 edellytetään kansallisten järjestelmien saattamista kyseisten sääntöjen ja vaatimusten mukaisiksi, tarkoituksena on ollut vähentää sijoittajien kannalta vahingollisten toimintatapojen riskiä näiden käyttäessä sellaisten henkilöiden palveluja, jotka on kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan nojalla jätetty sen soveltamisalan ulkopuolelle, ja mahdollistaa tällaisten toimintatapojen tehokkaampi torjunta.

40.

Muistutan lisäksi, ettei unionin lainsäätäjä ole myöskään pitänyt tarpeellisena sisällyttää niihin edellytyksiin, joilla jäsenvaltiot voivat sulkea tietyt henkilöt direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, kieltoa välittää toimeksiantoja toteutettaviksi direktiivin 2014/65 nojalla toimiluvan saaneille yrityksille, vaan se on päinvastoin sallinut tämän katsoen hiljaisesti, että jos toimeksiannot toteutettaisiin kyseisen direktiivin piirissä, niihin ei liittyisi riskejä, joita kyseisten henkilöiden kotijäsenvaltion tehtäväksi annettu ja mahdollisesti yhteistyössä vastaanottavan sijoituspalveluyrityksen kotijäsenvaltion kanssa ( 21 ) harjoitettu valvonta ei pystyisi kattamaan.

41.

Tältä osin muistutan myös, että direktiivissä 2014/65 yhtäältä säädetään, että sijoituspalveluyrityksillä, joiden on tarkoitus toimia unionin laajuisen toimiluvan perusteella, on velvollisuus pyytää asiakkaalta tiedot tämän tietämyksestä ja kokemuksesta tietystä tarjotusta tai pyydetystä tuotteesta tai palvelusta, jotta yritys voi arvioida, onko kyseinen tuote tai palvelu asiakkaalle asianmukainen (ks. direktiivin 2014/65 25 artiklan 3 kohta), ja toisaalta rajoitetaan yksinomaan asiakastoimeksiantojen toteuttamista (execution only) koskevan poikkeuksen soveltamista, erityisesti monimutkaisten tuotteiden osalta, asettamalle sille tiettyjä edellytyksiä (ks. 25 artiklan 4 kohta). Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessakaan ei lähtökohtaisesti ole poissuljettua, että sijoituspalveluyritykset, joiden on toteutettava direktiivin soveltamisalaan kuulumattoman välittäjän välittämiä toimeksiantoja, ohjataan niille direktiivissä 2014/65 asetettujen velvoitteiden täyttämiseksi valvomaan myös tällaisen välittäjän toimintaa.

42.

Edellä esitetyistä syistä sellainen jäsenvaltion toimenpide, jolla direktiivin 2014/65 soveltamisalan ulkopuolelle kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan valinnaisen poikkeuksen nojalla jätetyt sijoituspalvelujen välittäjät velvoitetaan välittämään omilta asiakkailtaan saamansa toimeksiannot yksinomaan kyseisessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneille ja kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille tahoille ja jolla kyseisiä välittäjiä siten kielletään välittämästä tällaisia toimeksiantoja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle yritykselle siinäkin tapauksessa, että tällaiselle yritykselle on mainitun direktiivin mukaisesti myönnetty toimilupa tarjota sijoituspalveluja välittäjän kotijäsenvaltiossa, ei nähdäkseni ole yhteensopiva mainitulla direktiivillä tavoiteltujen päämäärien kanssa.

43.

Pääasiassa vastaajana oleva Tšekin keskuspankki on väittänyt, että Fondéella ei ole asiavaltuutta, jonka nojalla se voisi vedota tällaiseen yhteensopimattomuuteen, koska Fondée ei itse ole direktiivissä 2014/65 tarkoitettu sijoituspalveluyritys ja koska se näin ollen on suljettu kyseisen direktiivin soveltamisalan ja sen 34 artiklan mukaisen sijoituspalvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalan ulkopuolelle. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee niin ikään asiavaltuuden olemassaoloa, koska Fondée ei vetoa itse kärsimäänsä vahinkoon eikä unionin oikeuden sille antaman oikeuden loukkaukseen.

44.

Tältä osin muistutan, että unionin tuomioistuin on jo todennut – asiassa, jossa oli kyse pääasiassa kyseessä olevan tilanteen kaltaisesta tilanteesta, mutta eri toimialalla –, että palvelujen tarjoamisen vapautta rajoittaa myös sellainen seuraamuksen uhalla tehostettu kielto, jolla välittäjiä kielletään myötävaikuttamasta sellaiseen palvelujen tarjoamiseen, jossa palveluntarjoaja on sijoittautunut eri jäsenvaltioon kuin se, jossa kyseiset välittäjät harjoittavat toimintaansa. ( 22 ) Yleisemmin voidaan todeta, että kun jäsenvaltioon sijoittautunut yritys tarjoaa palveluja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen taloudellisen toimijan välityksellä, tämän toimijan toimintaa koskevat rajoitukset kuuluvat palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalaan kyseisen toimijan tilanteesta riippumatta; tällainen toimija voi toisin sanoen vedota unionin oikeuden säännöksiin ja määräyksiin puolustautuakseen välittämistä koskevien kieltojen tehosteena olevia seuraamuksia vastaan. ( 23 ) Vaikka unionin tuomioistuin on vahvistanut edellä mainitut periaatteet tilanteissa, joissa oli kyse primaarioikeuden määräysten soveltamisesta, niitä voidaan soveltuvin osin soveltaa myös pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, jossa on kyse yhdenmukaistetusta johdetusta oikeudesta.

45.

Se, ettei direktiivin 2014/65 34 artiklassa säädetty vapaus saman direktiivin 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti koske pääasian kantajaa, ei aseta edellä esitettyjä näkökohtia kyseenalaiseksi.

46.

Edellä mainittua 3 artiklan 3 kohtaa on nimittäin tulkittava siten, että siinä viitataan yksinomaan valinnaisen poikkeuksen piiriin kuuluvien toimijoiden vapauteen tarjota kyseisen direktiivin 34 artiklassa säädetyin edellytyksin sijoituspalveluja sellaisille vastaanottajille, joiden asuin- tai sijoittautumisvaltio on jokin muu jäsenvaltio kuin kyseisen toimijan kotijäsenvaltio, mutta ei myös vapauteen käyttää vastaanottajana sijoituspalveluja, joita saman direktiivin nojalla toimiluvan saanut, toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys tarjoaa, eikä vapauteen toimia välittäjänä tilanteessa, jossa tällainen yritys tarjoaa sijoituspalveluja kyseisen toimijan kotijäsenvaltioon sijoittautuneille asiakkaille.

47.

Tämä tulkinta perustuu paitsi direktiivin 2014/65 3 artiklan 3 kohdan selvään sanamuotoon myös kyseisellä säännöksellä tavoiteltuun päämäärään, nimittäin sen estämiseen, että toimija, joka ei täytä direktiivissä säädettyjä vaatimuksia, voisi luvallisesti tarjota rajatylittäviä sijoituspalveluja. Sellainen kyseisen kohdan tulkinta, jonka mukaan valinnaisen poikkeuksen piiriin kuuluvat henkilöt eivät voisi vastaanottaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisia rajatylittäviä sijoituspalveluja tai osallistua välittäjänä tällaisten palvelujen tarjoamiseen, ei sitä paitsi olisi johdonmukainen saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan, johon kyseisessä kohdassa viitataan, c alakohdan i alakohdan kanssa, jossa – kuten edellä todettiin – nimenomaisesti säädetään, että tällaiset henkilöt voivat välittää toimeksiantoja toteutettaviksi kyseisen direktiivin nojalla toimiluvan saaneille sijoituspalveluyrityksille.

48.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 19 kohdassa todettiin, pääasiassa kyseessä olevia toimeksiantoja välittäessään Fondée kuitenkin tarjosi sijoituspalveluja yksinomaan omille, Tšekin tasavallassa asuville tai sinne sijoittautuneille asiakkailleen, eikä sen tarjoamalla palvelulla näin ollen ollut rajatylittävää ulottuvuutta. Kuten Fondée aivan oikein huomautuksissaan toteaa, se kyllä edisti Alankomaiden ja Tšekin tasavallan välistä sijoituspalvelujen rajatylittävää tarjoamista mutta ei kuitenkaan osallistunut sijoituspalvelun tarjoamiseen ulkomailla, koska kyseiset toimeksiannot toteutettiin Tšekin tasavallassa asuvien tai sinne sijoittautuneiden asiakkaiden lukuun.

49.

On tosin totta, että unionin tuomioistuin on 14.6.2017 antamansa tuomion Khorassani, ( 24 ) johon myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut ja jossa otettiin kantaa direktiivin 2004/39 tulkintaan, 30 kohdassa todennut, että ”toimeksiantojen vastaanottamisesta ja välittämisestä” koostuva sijoituspalvelu ja ”toimeksiantojen toteuttamisesta” koostuva sijoituspalvelu liittyvät läheisesti yhteen, ”koska ensimmäinen suoritetaan ennen toista ja johtaa lähtökohtaisesti tämän toisen palvelun suorittamiseen”. Siinä tapauksessa, että kyseisten palvelujen tarjoajat ovat eri tahoja, tämä läheinen yhteys – joka johtuu yksinomaan siitä, että kyse on koko ajan samoista toimeksiannoista – ( 25 ) ei kuitenkaan estä sitä, että kunkin tällaisen tahon tarjoamia palveluja – ja niihin liittyviä velvollisuuksia – tarkastellaan erikseen omien erityispiirteidensä mukaan, siinäkin tapauksessa, että kyseiset palvelut tarjotaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella tavalla kolmenvälisessä sopimussuhteessa.

50.

Näin ollen Fondéella on asiavaltuus vedota direktiivin 2014/65 34 artiklan rikkomiseen vastustaakseen sakkoa, joka sille on määrätty pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momentissa säädetyn kiellon rikkomisesta, sikäli kuin Fondée ei toimi rajatylittävän sijoituspalvelun tarjoajana vaan tällaisen palvelun vastaanottajana tai sen tarjoamisen välittäjänä.

51.

Siltä varalta, että unionin tuomioistuin päättää vastata ennakkoratkaisukysymyksiin SEUT 56 artiklan nojalla, muistutan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisessä artiklassa määrätty palvelujen tarjoamisen vapaus ei velvoita ainoastaan poistamaan kaikkea toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palvelujen tarjoajan syrjintää kansalaisuuden perusteella, vaan se edellyttää myös kaikkien rajoitusten poistamista, vaikka niitä sovellettaisiin erotuksetta sekä kotimaisiin palvelujen tarjoajiin että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin, jos näillä rajoituksilla estetään toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen, siellä vastaavanlaisia palveluja lainmukaisesti tarjoavan henkilön toiminta, haitataan tätä toimintaa tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi. ( 26 ) Yleisemmin voidaan todeta, että SEUT 56 artikla koskee palveluja, joita johonkin jäsenvaltioon sijoittautunut palveluntarjoaja, joka ei itse liiku, tarjoaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille vastaanottajille, ja siten kaikki tällaista toimintaa koskevat rajoitukset muodostavat kyseisen palveluntarjoajan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan rajoituksen. ( 27 )

52.

Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 56 artiklalla perustetaan oikeuksia palvelujen tarjoajan lisäksi myös näiden palvelujen vastaanottajalle. ( 28 ) Palvelujen tarjoamisen vapauteen sisältyy siten paitsi palvelujen tarjoajan vapaus suorittaa palveluja niiden vastaanottajille, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon kuin palvelujen tarjoaja, myös vapaus vastaanottaa tai käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan tarjoamia palveluita niiden vastaanottajana ilman, että tätä vapautta rajoitetaan. ( 29 ) EUT-sopimuksessa nimittäin palvelujen tarjoajille asetetut rajoitukset ja palvelujen vastaanottajille asetetut rajoitukset ymmärretään samalla tavalla. Näin ollen silloin, kun tilanne kuuluu SEUT 56 artiklan soveltamisalaan, sekä palvelun vastaanottaja että sen tarjoaja voivat vedota mainittuun artiklaan. ( 30 ) Kuten edellä jo todettiin, unionin tuomioistuimen mukaan palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksena pidetään myös välittäjälle asetettua kieltoa myötävaikuttaa rajatylittävän palvelun tarjoamiseen, vaikka kyseinen välittäjä olisi sijoittautunut samaan jäsenvaltioon kuin kyseisen palvelun vastaanottajat. ( 31 )

53.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, voiko pääasian kantajan kaltainen sijoituspalvelujen välittäjä, joka kuuluu direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valinnaisen poikkeuksen piiriin, kyseisen artiklan 3 kohdan sanamuodon huomioon ottaen vedota SEUT 56 artiklaan rajatylittävän sijoituspalvelun vastaanottajana tai tällaisen palvelun välittäjänä.

54.

Tältä osin tyydyn viittaamaan tämän ratkaisuehdotuksen 46 kohtaan, jossa olen esittänyt näkemykseni siitä, miten direktiivin 2014/65 3 artiklan 3 kohtaa olisi tulkittava. Mielestäni on selvää, ettei mainittu säännös estä kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jätettyä henkilöä vetoamasta SEUT 56 artiklaan tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Näin ollen katson kaikista muista primaarioikeuden ja johdetun oikeuden välistä suhdetta koskevista näkökohdista riippumatta, että direktiivin 2014/65 3 artiklan 3 kohtaa ei voida lukea siten, että se estäisi sijoituspalvelujen välittäjää, joka on direktiivin 2014/65 3 artiklan 1 kohdan nojalla vapautettu kyseisen direktiivin soveltamisesta, vetoamasta SEUT 56 artiklaan rajatylittävien sijoituspalvelujen vastaanottajana tai tällaisten palvelujen tarjoamiseen osallistuvana välittäjänä.

55.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 56 artikla esteenä pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momentissa tarkoitetun kaltaiselle kiellolle.

56.

Tältä osin katson – sen mukaisesti, mitä edellä direktiivin 2014/65 34 artiklan osalta jo totesin –, että tällainen kielto olisi omiaan estämään toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita sijoituspalveluyrityksiä tarjoamasta palvelujaan Tšekin tasavallassa tai tekemään tällaisesta palvelujen tarjoamisesta niille vähemmän houkuttelevaa ja että kyse on siten SEUT 56 artiklassa vahvistetun palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksesta.

57.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällainen palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus voi olla sallittu vain, jos sillä pyritään EUT-sopimuksen mukaiseen hyväksyttävään tavoitteeseen ja sitä voidaan pitää oikeutettuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä, ja jos se tällaisessa tapauksessa on omiaan takaamaan sillä tavoiteltavan päämäärän toteutumisen eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. ( 32 )

58.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ja Tšekin tasavallan huomautuksista käy ilmi, että pääomamarkkinalain 29 §:n 4 momenttia on perusteltu tarpeella helpottaa sijoituspalvelujen välittäjien toiminnan valvontaa erityisesti tällaisten välittäjien aiempien, asiakkaiden etujen vastaisten toimintatapojen vuoksi. Tšekin keskuspankki täsmentää, että kotimaisilla arvopaperikauppiailla, jotka vastaanottavat sijoituspalvelujen välittäjien välittämiä toimeksiantoja, on erityisiä velvollisuuksia valvoa näiden välittäjien toimintaa ja että siitäkin syystä sijoituspalvelujen välittäjien toiminnan valvonta vaikeutuu, jos toimeksiantoja välitetään Tšekin tasavallan ulkopuolisille palveluntarjoajille.

59.

Tältä osin muistutan vain, että unionin tuomioistuin on jo huomauttanut, ettei hallinnollisilla näkökohdilla eikä varsinkaan valvontaviranomaisen tehtävien suorittamisen helpottamista koskevalla tavoitteella voida perustella sitä, että yhden perussopimuksessa taatun perusvapauden käyttäminen estetään. ( 33 ) Pääasian tilanteessa näihin perusteluihin sitä paitsi vedotaan asiayhteydessä, jossa niiden toimijoiden toimintaa, joilta mahdollisuus tehdä yhteistyötä tšekkiläisten sijoituspalvelujen välittäjien kanssa on suljettu pois, säännellään erityisellä johdetun oikeuden säännöstöllä, johon sisältyy vaatimuksia, velvoitteita ja valvontaa sijoittajansuojan korkean tason takaamiseksi.

60.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että riidanalaista kansallista toimenpidettä on arvioitava direktiivin 2014/65 säännösten perusteella ja ettei hyödyllisen vastauksen antaminen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle edellytä sen tarkastelemista, voiko Fondée pääasian olosuhteissa pätevästi vedota SEUT 56 artiklaan.

61.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin – jotka on ensin muotoiltava tarkoituksenmukaisesti uudelleen –, että direktiivin 2014/65 34 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jolla kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 3 artiklan 1 kohdan mukaisen valinnaisen poikkeuksen nojalla jätetty sijoituspalvelujen välittäjä velvoitetaan välittämään kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilta tai sinne sijoittautuneilta asiakkailta saadut toimeksiannot yksinomaan sellaisille arvopaperikauppiaille, joilla on kyseisen jäsenvaltion valvontaelimen myöntämä toimilupa ja joiden kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa, ja suljetaan siten pois mahdollisuus välittää kyseisiä toimeksiantoja sijoituspalveluyrityksille, joilla on mainitun direktiivin mukaisesti myönnetty toimilupa mutta jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon.

62.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Městský soud v Prazen (Tšekin tasavalta) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU 34 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jolla kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 3 artiklan 1 kohdan mukaisen valinnaisen poikkeuksen nojalla jätetty sijoituspalvelujen välittäjä velvoitetaan välittämään kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilta tai sinne sijoittautuneilta asiakkailta saadut toimeksiannot yksinomaan sellaisille arvopaperikauppiaille, joilla on kyseisen jäsenvaltion valvontaelimen myöntämä toimilupa ja joiden kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa, ja suljetaan siten pois mahdollisuus välittää kyseisiä toimeksiantoja sijoituspalveluyrityksille, joilla on mainitun direktiivin mukaisesti myönnetty toimilupa mutta jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon.