This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62022CC0352
Opinion of Advocate General Richard de la Tour delivered on 19 October 2023.###
Julkisasiamies J. Richard de la Tour ratkaisuehdotus 19.10.2023.
Julkisasiamies J. Richard de la Tour ratkaisuehdotus 19.10.2023.
ECLI identifier: ECLI:EU:C:2023:794
Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JEAN RICHARD DE LA TOUR
19 päivänä lokakuuta 2023 (1)
Asia C‑352/22
A.,
jossa asian käsittelyyn osallistuu
Generalstaatsanwaltschaft Hamm
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberlandesgericht Hamm (Hammin osavaltion ylioikeus, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Yhteinen turvapaikkapolitiikka – Jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös – Pakolainen, joka oleskelee toisessa jäsenvaltiossa tämän päätöksen jälkeen – Pakolaisen alkuperämaana olevan kolmannen maan asuinjäsenvaltiolle esittämä luovuttamispyyntö – Direktiivi 2011/95/EU – 21 artiklan 1 kohta – Direktiivi 2013/32/EU – 9 artiklan 2 ja 3 kohta – Pakolaisaseman myöntämispäätöksen vaikutus luovuttamismenettelyn yhteydessä – SEUT 78 artiklan 2 kohta – Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä – Jäsenvaltioiden välistä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen puuttuminen – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla ja 19 artiklan 2 kohta – Pakolaisen suoja luovuttamista vastaan – Palauttamiskiellon periaate
I Johdanto
1. On sanottu, että ”pakolaisoikeudella ja luovuttamisasioissa sovellettavalla oikeudella on pitkä, tiivis ja monitahoinen suhde”.(2) Nämä kaksi kansainvälisen oikeuden alaa eivät kuitenkaan ole päällekkäisiä, vaan molemmat ovat saavuttaneet vähitellen ”normatiivisen autonomian”(3) samalla, kun niiden on pitänyt mukautua kansainvälisten ihmisoikeuksien alaan,(4) jolla palauttamiskiellon periaate on istutettu lujasti oikeusjärjestykseen.(5)
2. Kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (jäljempänä UNHCR) on lisäksi todennut,(6) ”pakolaisten kansainvälinen suojelu ja rikosoikeuden soveltaminen eivät sulje toisiaan pois. Pakolaisten oikeusasemaa koskevalla vuoden 1952 yleissopimuksella – – ja sitä koskevalla vuoden 1967 pöytäkirjalla ei suojata rikoksen tehneitä pakolaisia tai turvapaikanhakijoita rikosoikeudelliselta menettelyltä, eikä kansainvälisessä pakolaisoikeudessa kielletä kaikissa tapauksissa pakolaisten luovuttamista – –. Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö – – on pakolainen tai turvapaikanhakija, hänen erityiset suojelutarpeensa on kuitenkin otettava huomioon”.
3. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden täsmentää kansainvälistä suojelua koskevien unionin oikeussääntöjen ja jäsenvaltioilla luovuttamisasioissa olevan toimivallan suhdetta, jotta voitaisiin ottaa huomioon niiden henkilöiden erityiset suojelutarpeet, joille on myönnetty pakolaisasema muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, joka on vastuussa häntä koskevan luovuttamispyynnön käsittelystä.
4. Tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU(7) 9 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU(8) 21 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
5. Käsiteltävässä asiassa nousee esiin vaikea kysymys siitä, onko jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä sitova vaikutus muihin jäsenvaltioihin niin, että se sitoo niitä eivätkä ne siten voi poiketa kyseisestä päätöksestä. Tällä kysymyksellä on huomattava merkitys koko yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kannalta. Käsiteltävässä asiassa tämä kysymys tulee esiin sellaisen luovuttamispyynnön yhteydessä, jonka Turkin viranomaiset ovat esittäneet Saksan viranomaisille ja joka koskee Saksassa asuvan Turkin kansalaisen, jolle Italian viranomaiset ovat aikaisemmin myöntäneet pakolaisaseman sillä perusteella, että hän on vaarassa joutua poliittisesti vainotuksi Turkissa, luovuttamista syytetoimia varten.
6. Unionin tuomioistuimen on siten määritettävä, onko jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä unionin oikeuden mukaan sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä niin, että menettelystä vastaava toimivaltainen viranomainen on velvollinen kieltäytymään luovuttamisesta niin kauan kuin tämä päätös on voimassa.
7. Tässä ratkaisuehdotuksessa esitän syyt, joiden vuoksi katson, että vaikka jäsenvaltiossa tehdyllä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei unionin oikeuden nykytilassa ole sitovaa vaikutusta suhteessa viranomaiseen, joka vastaa luovuttamispyynnön käsittelystä toisessa jäsenvaltiossa, on kuitenkin niin, että luovuttamismenettelyssä on kunnioitettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan(9) 18 artiklassa taattua oikeutta turvapaikkaan ja laajemmin palauttamiskiellon periaatetta, joka taataan perusoikeutena tässä samassa perusoikeuskirjan artiklassa, luettuna yhdessä pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen,(10) sellaisena kuin se on täydennettynä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla(11) (jäljempänä Geneven yleissopimus), 33 artiklan kanssa, ja perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdassa.(12)
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Kansainvälinen oikeus
1. Geneven yleissopimus
8. Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:
”Sopimusvaltio ei tavalla tai toisella saa karkoittaa tai palauttaa pakolaista sellaisten alueiden rajoille, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.”
2. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva eurooppalainen yleissopimus
9. Saksan liittotasavallan ja Turkin tasavallan välisiin suhteisiin luovuttamisasioissa sovelletaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa eurooppalaista yleissopimusta.(13) Sen 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:
”1. Luovuttaminen ei ole sallittu, mikäli se osapuoli, jolle luovuttamispyyntö on esitetty, pitää pyynnön perusteena olevaa rikosta poliittisena rikoksena tai sellaiseen rikokseen liittyvänä rikoksena.
2. Samaa sääntöä sovelletaan, mikäli sillä osapuolella, jolle pyyntö on esitetty, on perusteltua aihetta uskoa, että tavallisen rikoksen vuoksi esitetyn luovuttamispyynnön tarkoituksena on asettaa henkilö syytteeseen tai rangaista häntä hänen rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai että henkilön asemaa voidaan vaikeuttaa jonkin edellä mainitun syyn vuoksi.”
B Unionin oikeussäännöt
1. Direktiivi 2011/95
10. Direktiivin 2011/95 11 artiklassa määritetään tapaukset, joissa kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen. Direktiivin 12 artikla koskee tilanteita, joissa pakolaisasema on poissuljettu.
11. Direktiivin 13 artiklassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on myönnettävä pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset”.
12. Direktiivin 14 artikla koskee ”pakolaisaseman peruuttamista, lakkauttamista tai uusimatta jättämistä”.
13. Direktiivin 2011/95 21 artiklan, jonka otsikko on ”Suoja palauttamista vastaan”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on noudatettava palauttamiskiellon periaatetta kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.”
2. Direktiivi 2013/32
14. Direktiivin 2013/32 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus jäädä jäsenvaltioon hakemuksen tutkinnan ajaksi”, säädetään seuraavaa:
”1. Hakijoiden on annettava jäädä jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädettyjen ensimmäiseen päätökseen liittyvien menettelyjen mukaisesti. Tämä oikeus jäädä alueelle ei oikeuta oleskelulupaan.
2. Jäsenvaltiot voivat poiketa tästä vain silloin, kun henkilö tekee 41 artiklassa tarkoitetun myöhemmän hakemuksen tai kun ne luovuttavat kyseisen henkilön tapauksen mukaan joko toiseen jäsenvaltioon eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä – – johtuvien velvoitteiden tai muun syyn nojalla tai kolmanteen valtioon tai johonkin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.
3. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen valtioon 2 kohdan nojalla ainoastaan, jos toimivaltaiset viranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita.”
C Saksan oikeus
15. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen),(14) sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan (jäljempänä kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annettu laki), 6 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”Luovuttaminen ei ole sallittu, mikäli on perusteltua aihetta uskoa, että jos henkilö luovutetaan, hänet asetetaan syytteeseen tai häntä rangaistaan hänen rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi tai että henkilön asema vaikeutuu jonkin edellä mainitun syyn vuoksi.”
16. 26.6.1992 annetun turvapaikkalain (Asylgesetz),(15) sellaisena kuin se julkaistiin 2.9.2008,(16) sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 9.7.2021 annetulla lailla,(17) 6 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Turvapaikkahakemuksesta tehtävä päätös on sitova kaikissa asioissa, joissa turvapaikan tai kansainvälisen suojelun myöntäminen on oikeudellisesti merkityksellistä 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tämä ei päde luovuttamismenettelyyn eikä ulkomaalaisten oleskelusta annetun lain [(Aufenthaltsgesetz)(18)] 58 a §:n mukaiseen menettelyyn.”
III Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymys
17. A. on Turkin kansalainen ja kurdi. Hän lähti Turkista vuonna 2010.
18. Italian viranomaiset myönsivät A:lle pakolaisaseman 19.5.2010 tehdyllä lainvoimaisella päätöksellä sillä perusteella, että hän on vaarassa joutua Turkin viranomaisten poliittisen vainon kohteeksi, koska hän kannattaa Kurdistanin työväenpuoluetta (PKK). Pakolaisasema on voimassa 25.6.2030 asti.
19. A. on asunut heinäkuusta 2019 lähtien Saksassa.
20. A:sta julkaistiin turkkilaisen tuomioistuimen 3.6.2020 antaman pidätysmääräyksen perusteella Interpolin (kansainvälinen rikospoliisijärjestö) etsintäkuulutus, jotta hänet voitaisiin ottaa kiinni ja luovuttaa tappoa koskevaa rikosoikeudellista menettelyä varten. Hänen väitettiin ajautuneen 9.9.2009 Bingölissä (Turkki) sanaharkkaan isänsä ja veljensä kanssa ja sen jälkeen ampuneen kiväärillä laukauksen, joka oli osunut hänen äitiinsä. Tämä kuoli myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.
21. A. otettiin kiinni Saksassa 18.11.2020 ja häntä pidettiin säilössä luovuttamista varten 23.11.2020–14.4.2022.
22. Oberlandesgericht Hamm (Hammin osavaltion ylioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, totesi 2.11.2021 antamassaan päätöksessä, että A. voitiin luovuttaa Turkkiin. Kyseisen tuomioistuimen mukaan luovuttamiselle ei ole kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentissa ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua estettä. Kyseinen tuomioistuin nimittäin katsoo A:n väitteiden ja hänen toimittamiensa asiakirjojen sekä Italian turvapaikkamenettelystä toimitettujen tietojen perusteella, ettei ole perusteltua aihetta uskoa, että muun kuin poliittisen rikoksen vuoksi esitetyn luovuttamispyynnön tarkoituksena olisi asettaa A. syytteeseen tai rangaista häntä hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi tai että hänen asemansa voisi luovuttamisen jälkeen vaikeutua jostakin edellä mainitusta syystä.
23. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Italian viranomaisten tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös ei estä luovuttamasta A:ta Turkkiin. Kyse on nimittäin kahdesta erillisestä menettelystä, joissa voidaan antaa toisistaan eroavat päätökset. Vaikka Saksan oikeuden mukaan pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei ole sitovaa vaikutusta luovuttamista koskevassa menettelyssä, se voidaan kuitenkin ottaa huomioon indisiona tehtäessä erillistä arviointia siitä, ovatko kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentissa ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetetut edellytykset täyttyneet.
24. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin teki näin omat arvionsa A:han kohdistuvan poliittisen vainon vaarasta Turkin tilanteen kannalta. Käytettävissään olleiden tietojen perusteella se piti vakuuttavina Turkin viranomaisten antamia takeita siitä, että jos A. luovutettaisiin Turkkiin, häntä vastaan käytävässä menettelyssä turvattaisiin hänen oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myös katsoi, että jos A. luovutettaisiin Turkkiin, hän ei olisi vakavassa ja konkreettisessa vaarassa joutua siellä poliittisen vainon kohteeksi, joten myöskään Geneven yleissopimuksen 33 artiklaan perustuva palauttamiskiellon periaate ei olisi esteenä hänen luovuttamiselleen.
25. Bundesverfassungsgericht (perustuslakituomioistuin, Saksa) kumosi tämän ratkaisun A:n tekemän perustuslakivalituksen yhteydessä. Kuten kyseisen tuomioistuimen 30.3.2022 antamasta ratkaisusta lähinnä ilmenee, sen mukaan Oberlandesgericht Hamm oli jättänyt saattamatta unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi pääasian ratkaisun kannalta merkityksellisen uuden kysymyksen eli sen, onko Italian viranomaisten A:lle myöntämällä pakolaisasemalla unionin oikeuden mukaan sitova vaikutus Saksassa käytävässä luovuttamismenettelyssä ja estääkö se siten väistämättä hänen luovuttamisensa Turkkiin.(19)
26. Koska asia on palautettu Oberlandesgericht Hammin ratkaistavaksi, sen on lausuttava luovuttamispyynnöstä uudelleen. Kyseinen tuomioistuin korostaa, että tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainittu kysymys, jota unionin tuomioistuin ei ole toistaiseksi ratkaissut, on oikeuskirjallisuudessa kiistanalainen.
27. Osassa oikeuskirjallisuutta puolletaan tulkintaa, jonka mukaan pakolaisaseman myöntämispäätöksellä on sitova vaikutus luovuttamismenettelyn yhteydessä. Siinä päätellään direktiivin 2013/32 9 artiklan 2 ja 3 kohdasta, joissa säädetään mahdollisuudesta luovuttaa kansainvälisen suojelun hakija kolmanteen valtioon sillä edellytyksellä, että toimivaltaiset viranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, että jos on olemassa unionin jäsenvaltiossa tehty pakolaisaseman myöntämispäätös, kyseisen aseman saaneen henkilön luovuttaminen ei ole unionin oikeuden mukaan enää sallittua. Näin ollen turvapaikkalain 6 §:n toista virkettä on siis tulkittava unionin oikeuden mukaisesti. Oikeuskirjallisuuden tässä osassa myös korostetaan, että direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32 on annettu erityiset säännöt pakolaisaseman lakkaamisesta, poissulkemisesta tai peruuttamisesta.(20) Mikäli pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei olisi sitovaa vaikutusta luovuttamismenettelyn yhteydessä ja mikäli toisen jäsenvaltion viranomaisten pakolaiseksi tunnustaman henkilön luovuttamispyyntöön olisi siten mahdollista vastata myöntävästi, tämä merkitsisi näiden oikeussääntöjen kiertämistä.
28. Kyseisen oikeuskirjallisuuden toisen osan mukaan unionin lainsäätäjä on katsonut, että turvapaikkamenettely ja luovuttamismenettely ovat toisistaan riippumattomia, mikä tarkoittaa, ettei pakolaisaseman myöntämispäätöksellä voi olla sitovaa vaikutusta luovuttamismenettelyn yhteydessä. Pakolaisaseman myöntämispäätöksen tekemisen ja luovuttamismenettelyn aloittamisen välissä on nimittäin voinut kulua pitkä aika, joten tilanne on saattanut sillä välin muuttua perinpohjaisesti. Luovuttamismenettely voi olla ensimmäinen tilaisuus tutkia pakolaisaseman poissulkemisen syyt, jotka voisivat oikeuttaa tämän aseman peruuttamisen. Jos pakolaisaseman myöntämispäätöksellä katsottaisiin olevan sitova vaikutus luovuttamismenettelyn yhteydessä, tätä ennen olisi aloitettava pakolaisaseman peruuttamista koskeva menettely, mitä direktiivissä 2011/95 ei edellytetä. On kuitenkin varmistettava, että palauttamiskiellon periaatetta noudatetaan direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
29. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yhtyy jälkimmäiseen tulkintaan ja pitäytyy 2.11.2021 antamassaan päätöksessä jo tehdyissä arvioinneissa.
30. Se korostaa, että turvapaikka- ja luovuttamismenettelyt ovat toisistaan riippumattomia. Direktiiveihin 2011/95 ja 2013/32 ei sisälly nimenomaisia säännöksiä, joissa säädettäisiin pakolaisaseman myöntämispäätöksen sitovasta vaikutuksesta luovuttamismenettelyn yhteydessä.
31. Tällaisen vaikutuksen myöntäminen merkitsisi myös sitä, että jos luovuttamismenettelyn aikana ilmenisi uusia seikkoja, joiden vuoksi luovutettavaksi pyydetyn henkilön vaaraa joutua poliittisen vainon kohteeksi olisi perusteltua arvioida toisin, olisi ensin odotettava, että sen jäsenvaltion viranomainen, jossa pakolaisasema on myönnetty, tapauksen mukaan peruuttaa tämän aseman. Tämä pitkittäisi luovuttamismenettelyä, mikä olisi vastoin joutuisuuden periaatetta, jota sovelletaan erityisesti tilanteessa, jossa kyseinen henkilö on otettu säilöön luovuttamista varten.
32. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että on unionin tuomioistuimen vahvistaman rankaisematta jäämisen estämistä koskevan päämäärän(21) mukaista katsoa, että luovutettavaksi pyydetty henkilö on mahdollista luovuttaa hänen alkuperävaltionaan olevaan kolmanteen maahan jäsenvaltion hänelle myöntämästä pakolaisasemasta huolimatta, kunhan luovuttaminen ei ole kansainvälisen oikeuden eikä unionin oikeuden ja etenkään perusoikeuskirjan 18 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan vastaista. Vaikka Saksan oikeuden mukaan luovutettavaksi pyydettyä henkilöä, jota ei luovuteta, vastaan voitaisiin teoriassa aloittaa rikosoikeudellinen menettely, tällainen menettely ei käytännössä olisi mahdollinen, koska Turkissa tapahtuneista teoista ei pystytä hankkimaan todisteita, mikä voisi johtaa luovutettavaksi pyydetyn henkilön rankaisematta jäämiseen.
33. Tässä tilanteessa Oberlandesgericht Hamm on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [direktiivin 2013/32] 9 artiklan 2 ja 3 kohtaa, luettuina yhdessä [direktiivin 2011/95] 21 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkittava siten, että henkilön lainvoimainen tunnustaminen Geneven yleissopimuksessa tarkoitetuksi pakolaiseksi – – toisessa jäsenvaltiossa on luovuttamismenettelyn osalta jäsenvaltiossa, jota pyydetään luovuttamaan tällainen henkilö, kansallisen oikeuden direktiivin mukaista tulkintaa koskevan unionin oikeuteen sisältyvän velvoitteen (SEUT 288 artiklan kolmas kohta ja SEU 4 artiklan 3 kohta) perusteella sillä tavalla sitova, että sen myötä henkilön luovuttaminen kolmanteen maahan tai alkuperämaahan on väistämättä poissuljettua siihen saakka, kunnes pakolaisasema peruutetaan tai sen voimassaolo on päättynyt?”
34. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A., Saksan ja Italian hallitukset sekä Euroopan komissio.
35. A., Saksan ja Italian hallitukset sekä komissio osallistuivat 12.6.2023 pidettyyn istuntoon.
IV Asian tarkastelu
36. Ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään kansainvälistä suojelua koskevien unionin oikeussääntöjen ja jäsenvaltioilla luovuttamisasioissa olevan toimivallan välistä suhdetta. Tarkemmin sanottuna on määritettävä vaikutus, joka jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä on asianomaisen henkilön hyväksi tämän henkilön osalta toisessa jäsenvaltiossa käytävässä luovuttamismenettelyssä siinä tapauksessa, että luovuttamispyyntö tulee kolmannesta maasta, josta kyseinen henkilö on paennut. Onko kyseisellä päätöksellä sitova vaikutus jäsenvaltion viranomaiseen, jolle luovuttamispyyntö on esitetty, niin että tämä viranomainen on arvioinnissaan sidottu kyseiseen päätökseen, vai onko se ainoastaan yksi niistä seikoista, jotka kyseisen viranomaisen on otettava huomioon? Edellyttääkö myöntävän vastauksen antaminen luovuttamispyyntöön sitä, että pakolaisasema on ensin peruutettu? Kyseinen tuomioistuin viittaa tältä osin direktiivin 2013/32 9 artiklan 2 ja 3 kohtaan ja direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohtaan, joihin katson aiheelliseksi lisätä SEUT 78 artiklan 2 kohdan sekä perusoikeuskirjan 18 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan.
37. Muistutan aluksi, että koska unionin ja asianomaisen kolmannen valtion eli tässä tapauksessa Turkin välillä ei ole tehty luovuttamista koskevaa kansainvälistä sopimusta, tätä koskevat säännöt kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan, ja että jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta.(22)
38. Koska A. on saanut pakolaisaseman Italiassa kansainvälistä suojelua koskevien unionin johdetun oikeuden sääntöjen mukaisesti ja koska hän tämän jälkeen on käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, joka myönsi hänelle pakolaisaseman,(23) pääasiassa kyseessä oleva tilanne kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan. Tästä seuraa, että perusoikeuskirjan määräyksiä ja erityisesti sen 18 artiklaa ja 19 artiklan 2 kohtaa sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan luovuttamispyynnön tutkimisen yhteydessä.
39. Kuten turvapaikkalain 6 §:stä ilmenee, Italian päätöksellä, jolla A:lle myönnettiin pakolaisasema, ei ole sitovaa vaikutusta Saksassa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä eikä sen siten ole automaattisesti johdettava luovuttamisesta kieltäytymiseen. Näin olisi siinäkin tapauksessa, että pakolaisaseman myöntämispäätöksen olisi tehnyt Saksan viranomainen.
40. Ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta määrittämään, onko asian unionin oikeuden mukaan oltava toisin. Onko toisin sanoen katsottava, että unionin oikeudessa edellytetään jäsenvaltion kieltäytyvän luovuttamasta henkilöä niin kauan kuin tällä on toisen jäsenvaltion myöntämä pakolaisasema?
41. Käsiteltävän asian asianosaiset ja muut osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että jäsenvaltiossa tehdyllä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä on oltava keskeinen merkitys toisessa jäsenvaltiossa käytävässä luovuttamismenettelyssä. Erimielisyyttä on vain niiden vaikutusten täsmällisestä ulottuvuudesta, joita kyseisellä päätöksellä on katsottava olevan.
42. Jotta voitaisiin vastata kysymykseen siitä, onko jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä, on ensin täsmennettävä, mitkä ovat jälkimmäisen jäsenvaltion velvollisuudet unionin oikeuden alaan kuuluvassa tilanteessa.
43. Kuten edellä jo totesin, perusoikeuskirjan 18 artiklaa ja 19 artiklan 2 kohtaa sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan luovuttamispyynnön käsittelyn yhteydessä. Pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion asiana on siten varmistaa, ettei luovuttamisella loukata luovutettavaksi pyydetyn henkilön perusoikeuksia eikä etenkään hänelle kyseisissä määräyksissä taattuja oikeuksia.
44. Perusoikeuskirjan 18 artiklan mukaan ”oikeus turvapaikkaan taataan [Geneven yleissopimuksen] määräysten ja [perussopimusten] mukaisesti”. Perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan mukaan on lisäksi niin, että ”ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu”.
45. Oikeus turvapaikkaan taataan Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 1 kohdassa vahvistetun palauttamiskiellon periaatteen perusteella. Unionin oikeudessa tämä periaate vahvistetaan perusoikeutena perusoikeuskirjan 18 artiklassa, luettuna yhdessä Geneven yleissopimuksen 33 artiklan kanssa, sekä perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdassa.(24) Jäsenvaltioiden on noudatettava kyseistä periaatetta direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohdan nojalla. Kuten UNHCR toteaa, ”palauttamiskiellon periaate, jonka mukaan on kiellettyä pakottaa pakolaisia palaamaan alueille, joilla he voivat joutua vainotuiksi, on pakolaisten kansainvälistä suojelua koskevan järjestelmän perusta”.(25)
46. Unionin tuomioistuin on vakiintuneesti todennut 6.9.2016 annetusta tuomiosta Petruhhin(26) lähtien, että siinä tapauksessa, että luovuttamispyynnön vastaanottanut jäsenvaltio aikoo luovuttaa unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvan henkilön kolmannen valtion pyynnöstä, sen on tarkistettava, ettei kyseisellä luovuttamisella loukata perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 19 artiklan 2 kohdassa taattuja oikeuksia.(27) Jäsenvaltiot eivät nimittäin voi poistaa maasta, karkottaa tai luovuttaa ulkomaalaista, kun on uskottavia perusteita uskoa, että hän altistuisi määrävaltiossa todelliselle vaaralle joutua perusoikeuskirjan 4 artiklassa ja 19 artiklan 2 kohdassa kielletyn kohtelun kohteeksi, sillä niissä kielletään ehdottomasti kidutus ja epäinhimillinen tai halventava rangaistus ja kohtelu kyseisen henkilön käyttäytymisestä riippumatta sekä poistaminen maasta valtioon, jossa henkilöä vakavasti uhkaa tällainen kohtelu.(28) Unionin oikeudessa säädetään asianomaisille pakolaisille Geneven yleissopimuksessa vahvistetusta laajemmasta kansainvälisestä suojelusta, ja jälkimmäisessä puolestaan sallitaan jossakin sen 33 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista tilanteista pakolaisen palauttaminen maahan, jossa hänen henkensä tai vapautensa on uhattuna.(29)
47. Pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on myös varmistettava, että perusoikeuskirjan 18 artiklassa taattua oikeutta voidaan käyttää tehokkaasti.(30) Niin kauan kuin luovutettavaksi pyydetty henkilö voi vedota pakolaisuuteen, joka unionin tuomioistuimen mukaan on erotettava pakolaisasemasta,(31) tämä artikla on esteenä hänen palauttamiselleen maahan, jossa hän on vaarassa joutua vainotuksi.
48. Palauttamiskiellon periaate on siten esteenä sille, että jäsenvaltio luovuttaa kolmannen maan kansalaisen, joka on saanut pakolaisaseman toisessa jäsenvaltiossa, maahan, jonka osalta on merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet luovutetaan, hän altistuisi todelliselle vaaralle perusoikeuskirjan 18 artiklan tai 19 artiklan 2 kohdan vastaisesta kohtelusta.(32)
49. Sitooko toisessa jäsenvaltiossa tehty pakolaisaseman myöntämispäätös luovuttamispyynnön vastaanottanutta jäsenvaltiota sen arvioidessa, noudatetaanko palauttamiskiellon periaatetta, niin että sen on ehdottomasti kieltäydyttävä luovuttamasta asianomaista henkilöä niin kauan kuin tällä on kyseinen asema?
50. Mielestäni ei, ja näin on lähinnä kahdesta syystä.
51. Ensinnäkin on niin, että koska unionin oikeudessa ei sen nykyisessä kehitysvaiheessa säädetä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioiden välillä, mielestäni ei voi tulla kysymykseen, että tämäntyyppisellä jäsenvaltion päätöksellä voisi olla sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä (A).
52. Toiseksi luovuttamismenettely ja pakolaisaseman peruuttamismenettely ovat kaksi erillistä menettelyä, joten luovuttamisen edellytykseksi ei voida asettaa sitä, että luovutettavaksi pyydetyn henkilön pakolaisasema ensin peruutetaan, vaan luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä erillinen ja ajantasainen arviointi siitä, noudatetaanko palauttamiskiellon periaatetta (B).
53. Jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös on kuitenkin erityisen varteenotettava seikka, joka toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä on otettava huomioon (C). Katson myös, että tässä luovuttamismenettelyssä on noudatettava SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua vilpittömän yhteistyön periaatetta, jotta varmistetaan jäsenvaltioiden vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella tekemien päätösten yhtenäisyys, mikä edellyttää tietojenvaihtoa luovuttamis- ja turvapaikka-asioissa toimivaltaisten viranomaisten välillä (D).
A Jäsenvaltioiden välistä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen puuttuminen
54. Kysymys siitä, onko jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä, liittyy läheisesti kysymykseen siitä, onko jäsenvaltioiden välistä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskeva periaate olemassa vai ei.
55. Käsiteltävän asian lisäksi unionin tuomioistuimen on lausuttava tästä kysymyksestä kolmessa muussa vireillä olevassa asiassa.(33) Vaikka käsiteltävän asian asiayhteys on toinen kuin näiden muiden asioiden, eli luovuttaminen, kaikissa neljässä asiassa tuodaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella esiin kysymys toisessa jäsenvaltiossa tehdyn pakolaisaseman myöntämispäätöksen mahdollisesta sitovasta vaikutuksesta asianomaisessa jäsenvaltiossa. Unionin tuomioistuinta pyydetään siis kyseisissä asioissa täsmentämään, miten laaja harkintavalta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaavalla viranomaisella ja luovuttamispyynnön käsittelystä vastaavalla viranomaisella on silloin, kun asiassa on aikaisemmin tehty pakolaisaseman myöntämispäätös toisessa jäsenvaltiossa.
56. Istunnossa unionin tuomioistuin pyysi asianosaisia ja muita osapuolia ottamaan kantaa tähän vaikeaan kysymykseen.
57. Katson Saksan hallituksen ja komission tapaan, ettei unionin oikeudessa sen nykyisessä kehitysvaiheessa säädetä jäsenvaltioiden välisestä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevasta periaatteesta.(34)
58. Kuten Italian hallitus, joka puoltaa tällaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista, lähinnä väitti, voitaisiin tosin katsoa, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän henki tukee tätä tunnustamista, mikä tarkoittaisi sitä, että jäsenvaltion tekemän pakolaisaseman myöntämispäätöksen olisi sidottava toisten jäsenvaltioiden viranomaisia.
59. SEUT 78 artiklan 2 kohdan a alakohdassa nimittäin määrätään sellaisten toimenpiteiden säätämisestä, jotka koskevat yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää, johon sisältyy koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema kolmansien maiden kansalaisille. Kuten direktiivin 2011/95 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa vahvistetaan, tämä järjestelmä, johon sekä tämä direktiivi että direktiivi 2013/32 kuuluvat, perustuu Geneven yleissopimuksen täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen sekä sen varmistamiseen, ettei ketään palauteta vainottavaksi.(35)
60. Lisäksi yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä perustuu keskinäisen luottamuksen periaatteeseen,(36) joka itsessään on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusta ja edellytys. Unionin tuomioistuimen mukaan keskinäisen luottamuksen periaate edellyttää sitä, että kukin jäsenvaltio katsoo – jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista –, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja aivan erityisesti unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia.(37)
61. Näin ollen yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän puitteissa on oletettava, että kansainvälisen suojelun hakijoiden kohtelu kussakin jäsenvaltiossa vastaa perusoikeuskirjan, Geneven yleissopimuksen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen(38) vaatimuksia. Näin on muun muassa sovellettaessa direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa,(39) joka on tällä direktiivillä käyttöön otetun yhteisen turvapaikkamenettelyn puitteissa keskinäisen luottamuksen periaatteen ilmaus.(40)
62. Lisäksi on niin, että kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 604/2013(41) vahvistettujen sääntöjen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio. Yhteisessä eurooppalaisessa turvapaikkajärjestelmässä turvapaikanhakijan hakemus käsitellään laajalti samojen sääntöjen perusteella riippumatta siitä, mikä jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä.(42) On myös korostettava, että direktiivin 2011/95 päätavoite, sellaisena kuin se ilmenee tämän direktiivin 1 artiklasta ja sen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta, on sen varmistaminen, että kaikissa jäsenvaltioissa sovelletaan yhteisiä perusteita kansainvälistä suojelua todella tarvitsevien henkilöiden yksilöimiseen, ja vähimmäistason mukaisten etujen varmistaminen tällaisille henkilöille kaikissa jäsenvaltioissa.(43)
63. Voitaisiin ajatella, että tästä yhteisten sääntöjen ja edellytysten soveltamisesta seuraa luonnostaan, että jäsenvaltioiden välillä on olemassa pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate, mikä tarkoittaisi sitä, että tällainen päätös sitoisi kaikkien näiden valtioiden viranomaisia. Tällä saatettaisiin estää toimivaltaista määrittävää viranomaista poikkeamasta lopputuloksesta, johon viranomainen, joka on aikaisemmin myöntänyt pakolaisaseman kyseiselle henkilölle toisessa jäsenvaltiossa, on päätynyt. Tällä saatettaisiin myös estää luovuttamispyynnön saanutta viranomaista vastaamasta myöntävästi luovuttamispyyntöön, kun taustalla on ajatus siitä, että suostuessaan luovuttamaan henkilön, jolle on myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, kyseinen viranomainen de facto veisi häneltä tämän aseman.
64. On todettava, ettei unionin lainsäätäjä ole vielä täysin konkretisoinut SEUT 78 artiklan 2 kohdan a alakohdan tavoitetta eli koko unionissa voimassa olevaa yhdenmukaista turvapaikka-asemaa kolmansien maiden kansalaisille säätämällä jäsenvaltioiden välistä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevasta periaatteesta ja täsmentämällä tämän periaatteen soveltamista koskevat säännöt. Unionin primaarioikeudessa määrätään siten asteittain käyttöön otettavasta yhteisestä eurooppalaisesta turvapaikkajärjestelmästä, joka on toteutettava vaiheittain, ja koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema on vasta sen viimeinen vaihe.(44) Kuten Saksan hallitus ja komissio väittivät, yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä otetaan käyttöön asteittain, ja yksin unionin lainsäätäjän asia on tarvittaessa päättää, annetaanko pakolaisaseman myöntämispäätöksille rajat ylittävä sitova vaikutus.
65. Tältä osin on tärkeää korostaa, että vaikka keskinäinen luottamus on välttämätön perusta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tekemien päätösten vastavuoroiselle tunnustamiselle vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, tämä luottamus ei kuitenkaan riitä, jollei siihen liity nimenomaista primaarioikeuden määräystä tai jollei unionin lainsäätäjä nimenomaisesti tahdo edellyttää jäsenvaltioilta tällaista tunnustamista. Nähdäkseni direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32 ei nimenomaisesti mainita jäsenvaltioiden välistä pakolaisaseman tunnustamispäätösten vastavuoroista tunnustamista koskevaa periaatetta. Huomautan myös, että kun lainsäätäjä haluaa vahvistaa tällaisen periaatteen jollakin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen kuuluvalla alalla, se tekee sen nimenomaisesti.(45)
66. Huomautan myös, että myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen ole automaattista.(46)
67. Mielestäni edellä esitetystä seuraa, että jäsenvaltion toimivaltainen määrittävä viranomainen, jolle esitetään kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ja joka päättää olla turvautumatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarjottuun mahdollisuuteen katsoa, että tällaiselta hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua,(47) ei ole sidottu toisen jäsenvaltion tekemään pakolaisaseman myöntämispäätökseen. Kyseisen viranomaisen on silloin tutkittava hakemus sisällöllisesti direktiivien 2011/95 ja 2013/32 säännösten mukaisesti ja tarkistettava, täyttääkö hakija suojelun myöntämisen aineelliset edellytykset, tekemällä tästä itsenäinen arviointi, jonka lopputulosta ei voida määrätä ennalta toisessa jäsenvaltiossa aiemmin tehdyssä pakolaisaseman myöntämispäätöksessä. Missään direktiivin 2011/95 tai direktiivin 2013/32 säännöksessä ei nimittäin velvoiteta jäsenvaltioita myöntämään henkilölle pakolaisasemaa pelkästään sillä perusteella, että toinen jäsenvaltio on jo myöntänyt hänelle tämän aseman.
68. Sama päätelmä on mielestäni tehtävä silloinkin, kun jäsenvaltion on 19.3.2019 annettuun tuomioon Ibrahim ym.(48) perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti mahdotonta turvautua direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyyn mahdollisuuteen katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset.(49) Totean tältä osin, että kyseisessä direktiivissä ja direktiivissä 2011/95 ei kummassakaan säädetä, että jäsenvaltion velvollisuudesta tutkia kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan poiketa sillä perusteella, että toinen jäsenvaltio on myöntänyt kyseiselle henkilölle pakolaisaseman, kun ei voida katsoa, että hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
69. Tämä ratkaisu vastaa sääntöä, jonka mukaan pakolaisasema tai toissijainen suojelu on myönnettävä kansainvälisen suojelun tarpeen tapauskohtaisen, perusteellisen ja ajantasaisen tutkinnan päätteeksi. Direktiivin 2011/95 4 artiklan 1 kohdasta ja direktiivin 2013/32 10 artiklan 2 ja 3 kohdasta nimittäin ilmenee, että jäsenvaltio suorittaa yhteistyössä hakijan kanssa hakemuksen asianmukaisen tutkinnan yksilöllisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti täsmällisten ja ajantasaisten tietojen perusteella. Jos tutkinnassa ilmenee, että hakija täyttää unionin oikeudessa vahvistetut vähimmäisvaatimukset pakolaisaseman tai toissijaisen suojelun saamiseksi, koska hän täyttää direktiivin 2011/95 II ja III luvussa tai II ja V luvussa säädetyt edellytykset, jäsenvaltioiden on, tämän direktiivin 13 ja 18 artiklan perusteella ja jollei siinä säädetyistä poissulkemisperusteista muuta johdu, myönnettävä haettu kansainvälinen suojelu. Niillä ei ole tältä osin mitään harkintavaltaa.(50) Lisäksi direktiivin 2011/95 johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan pakolaisasema on tarkoitettu ”kansainvälistä suojelua todella tarvitseville henkilöille”.
70. Edellä esitetystä seuraa, että sen jäsenvaltion viranomaiset, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty, eivät ole velvollisia myöntämään hakijalle pakolaisasemaa tutkimatta tätä hakemusta sisällöllisesti sen selvittämiseksi, ovatko direktiivissä 2011/95 mainitut kansainvälisen suojelun aineelliset edellytykset täyttyneet.
71. Tätä tulkintaa tukee tavoite rajoittaa edelleen liikkumista,(51) jota todennäköisesti vain kannustettaisiin, jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua saavat voisivat luottaa siihen, että päätöksellä, jolla heille on myönnetty tämä asema, olisi myös muiden jäsenvaltioiden viranomaisia sitova vaikutus.
72. Lisään, että direktiivin 2011/95 3 artiklassa säädetty jäsenvaltioiden mahdollisuus tutkia kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja myöntää pakolaisasema direktiivissä säädettyjä edellytyksiä suotuisammin edellytyksin vaikuttaa yhteensopimattomalta tämän aseman myöntämispäätösten mahdollisen vastavuoroisen tunnustamisen kanssa.(52) Kuten Saksan hallitus totesi istunnossa, jos katsottaisiin, että myönteinen turvapaikkapäätös on tunnustettava myös muissa jäsenvaltioissa, se jäsenvaltio, joka on tehnyt kyseisen päätöksen, voisi pakottaa muut jäsenvaltiot noudattamaan suotuisampia säännöksiään.
73. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että unionin oikeudessa ei sen nykyisessä kehitysvaiheessa säädetä pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioiden välillä. Tästä seuraa, että jäsenvaltion tekemällä tällaisella päätöksellä ei voi olla sitovaa vaikutusta toisen jäsenvaltion toimivaltaisiin määrittäviin viranomaisiin.
74. Katson, että jos jäsenvaltion viranomainen, joka on toimivaltainen tutkimaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sellaisen henkilön osalta, joka on jo saanut pakolaisaseman toisessa jäsenvaltiossa, ei ole sidottu jälkimmäisen valtion tekemään arviointiin, koska tällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei ole sitovaa vaikutusta, unionin oikeuden mukaan asia ei voi olla toisin silloin, kun kyse on viranomaisesta, joka on toimivaltainen tutkimaan luovuttamispyynnön. Unionin oikeuden nykytilassa ei ole automaattisesti niin, että jäsenvaltio ei saa luovuttaa kolmannen maan kansalaista alkuperämaahansa pelkästään siitä syystä, että hänelle on myönnetty pakolaisasema jossain toisessa jäsenvaltiossa.
75. Erityisesti siitä kysymyksestä, onko jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä, on todettava, että niistä unionin johdetun oikeuden säännöksistä, jotka kansallinen tuomioistuin mainitsee ennakkoratkaisukysymyksessään, ei mielestäni voida tehdä toisenlaista päätelmää. Yhdessäkään näistä säännöksistä ei nimittäin nimenomaisesti vahvisteta eikä kielletä tällaista vaikutusta.
76. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa siis direktiivin 2013/32 9 artiklaan, jonka 1 kohdassa annetaan kansainvälisen suojelun hakijalle oikeus jäädä jäsenvaltioon hakemuksensa tutkinnan ajaksi. Kyseisen direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa tästä oikeudesta vain siinä mainituissa tapauksissa, kuten erityisesti silloin, kun hakija luovutetaan kolmanteen valtioon. Tällaisen luovuttamisen edellytyksenä on direktiivin 9 artiklan 3 kohdan mukaan se, että kyseisen jäsenvaltion viranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita.
77. Totean, että nämä säännökset koskevat ainoastaan tilanteita, joissa luovuttaminen tapahtuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkintamenettelyn aikana, eikä niitä sovelleta tilanteisiin, joissa luovuttaminen tapahtuu sen jälkeen, kun toinen jäsenvaltio on myöntänyt tämän suojan. Mielestäni sen perusteella ei näin ollen voida tehdä johtopäätöksiä sen puolesta tai sitä vastaan, että pakolaisaseman myöntämispäätöksellä on sitova vaikutus luovuttamismenettelyn yhteydessä. Direktiivin 2013/32 9 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään poikkeus oikeudesta jäädä jäsenvaltioon kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnan ajaksi edellyttäen, että palauttamiskiellon periaatetta noudatetaan. Tätä poikkeusta ei voida tulkita siten, että luovuttaminen on mahdotonta sen jälkeen, kun kansainvälinen suojelu on myönnetty. Kuten Saksan hallitus perustellusti toteaa, nimenomaisesti säädetystä mahdollisuudesta luovuttaa henkilö vireillä olevan turvapaikkamenettelyn aikana ei toisin sanoen voida päätellä, ettei henkilöä ole mahdollista luovuttaa sen jälkeen, kun kansainvälisen suojelun myöntämispäätös on tehty. Lisäksi se, ettei unionin lainsäätäjä ottanut esiin tätä kysymystä silloin, kun se laati uudelleen pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annetun neuvoston direktiivin 2005/85/EY(53) direktiivillä 2013/32, on omiaan osoittamaan, ettei sen tarkoituksena ollut säännellä turvapaikkamenettelyn päättymisen jälkeistä aikaa luovuttamisen osalta.
78. Tämän direktiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan perusteella yhdessä luettuina on katsottava, että kansainvälistä suojelua hakevaa henkilöä ei saa luovuttaa alkuperämaahan ennen kuin on käyty tutkintamenettely, jossa tutkitaan hakemuksen sisältö.(54) Ainoa käsiteltävässä asiassa hyödyllinen seikka, joka näistä säännöksistä – joissa ainoastaan asetetaan tietty velvoite, joka käy jo ilmi perusoikeuskirjan 18 artiklasta ja 19 artiklan 2 kohdasta – voidaan päätellä, on näin ollen se, että luovuttaminen edellyttää ennen muuta palauttamiskiellon periaatteen noudattamista.
79. Tämä periaate ilmaistaan myös direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohdassa, johon myös kansallinen tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnössään. Myöskään tästä säännöksestä ei nimenomaisesti ilmene, että jäsenvaltion tekemällä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä olisi sitova vaikutus toisessa jäsenvaltiossa käydyn luovuttamismenettelyn yhteydessä.
80. Lisäksi on huomautettava, ettei direktiiveihin 2011/95 ja 2013/32 sisälly direktiivin 2003/109 12 artiklan 3 a ja 3 c kohdassa säädetyn kaltaista kansainvälisen suojelun myöntänyttä jäsenvaltiota velvoittavaa takaisinottomekanismia, jota sovelletaan silloin, kun kolmannen maan kansalaisesta, joka on oleskellut pitkään muussa kuin kansainvälisen suojelun myöntäneessä jäsenvaltiossa, on tehty maastapoistamispäätös. Näissä säännöksissä, joiden tarkoituksena on kyseisen direktiivin johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan antaa kansainvälistä suojelua saavalle henkilölle, joka on saanut pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman jäsenvaltiossa, suojaa palauttamista vastaan, kun kyseinen henkilö on päätetty poistaa maasta kyseisessä direktiivissä mainitusta syystä, ei ole tarkoitus säätää siitä erityistilanteesta, jossa henkilöstä on esitetty luovuttamispyyntö. Niihin ei siten voida vedota sen näkemyksen tueksi, jonka mukaan sen, että jokin jäsenvaltio on myöntänyt kolmannen maan kansalaiselle pakolaisaseman, pitäisi lähtökohtaisesti olla esteenä sille, että toinen jäsenvaltio vastaa myöntävästi pyyntöön kyseisen kansalaisen luovuttamisesta kolmanteen maahan, niin kauan kuin luovutettavaksi pyydetyllä henkilöllä on tämä asema.
81. Sitä, että jäsenvaltiossa tehdyllä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei ole sitovaa vaikutusta toisessa jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä, vahvistaa toteamus siitä, että tämä menettely ja pakolaisaseman peruuttamismenettely ovat erillisiä menettelyjä, joten luovuttamisen edellytykseksi ei voida asettaa sitä, että luovutettavaksi pyydetyn henkilön pakolaisasema ensin peruutetaan.
B Luovuttamismenettely ja pakolaisaseman peruuttamismenettely ovat kaksi erillistä menettelyä: luovuttaminen ei siten edellytä sitä, että pakolaisasema ensin peruutetaan
82. Italian hallitus väittää lähinnä, että se, että jäsenvaltio luovuttaa henkilön, joka on saanut pakolaisaseman toisessa jäsenvaltiossa, merkitsee tosiasiallisesti tämän aseman peruuttamista ja asiaa koskevien direktiivin 2011/95 säännösten kiertämistä. Tällainen luovuttaminen edellyttää näin ollen sitä, että kyseinen asema ensin peruutetaan.
83. Direktiivin 2011/95 11, 12 ja 14 artiklassa annetaan säännöt pakolaisaseman lakkaamisesta ja poissulkemisesta sekä pakolaisaseman peruuttamisesta, lakkauttamisesta tai uusimatta jättämisestä siinä jäsenvaltiossa, joka tämän aseman on myöntänyt. Italian hallituksen puoltaman näkemyksen mukaan voitaisiin katsoa, että pakolaisen luovuttaminen merkitsee de facto tähän asemaan erottamattomasti kuuluvan suojan lakkaamista. Jos jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voisi sallia toisessa jäsenvaltiossa pakolaiseksi tunnustetun henkilön luovuttamisen sillä perusteella, että kyseinen henkilö ei ole tai ei enää ole vaarassa joutua vainotuksi kolmannessa alkuperävaltiossa, se tosiasiallisesti tulisi tämän toisen jäsenvaltion viranomaisten tilalle.
84. Tästä seuraa, että viranomainen, joka ratkaisee luovuttamispyynnön, ei voisi vastata myöntävästi tähän pyyntöön ennen kuin se olisi saanut kansainvälisen suojan myöntäneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen peruuttamaan tämän suojan.
85. Unionin tuomioistuimessa niin Saksan hallitus kuin komissiokin korostivat mielestäni perustellusti eron tekemistä pakolaisuuden ja pakolaisaseman välillä. Ne painottivat erityisesti sitä, että pakolaisaseman menettäminen ei välttämättä merkitse pakolaisuuden menettämistä ominaisuutena.
86. Tältä osin on todettava, että pakolaisaseman tunnustaminen direktiivin 2011/95 mukaisesti on, kuten sen johdanto-osan 21 perustelukappaleesta ilmenee, toteava eikä konstitutiivinen toimenpide.(55) Direktiivillä 2011/95 käyttöön otetussa järjestelmässä kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö, joka täyttää tämän direktiivin III luvussa mainitut aineelliset edellytykset, on jo pelkästään tästä syystä direktiivin 2 artiklan d alakohdassa ja Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettu pakolainen.(56) Kyseisissä oikeussäännöissä tarkoitetuksi pakolaiseksi määrittely ei riipu siitä, että tämä ominaisuus tunnustetaan muodollisesti myöntämällä direktiivin 2011/95 2 artiklan e alakohdassa, luettuna yhdessä sen 13 artiklan kanssa, tarkoitettu pakolaisasema.(57)
87. Tämän eron tekemisestä pakolaisaseman ja pakolaisuuden käsitteiden välillä seuraa, että se, että asianomaista henkilöä koskee jokin direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuista tilanteista, joissa jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman tai olla myöntämättä sitä, ei merkitse, että hän ei enää täytä niitä aineellisia edellytyksiä, joista määrittely pakolaiseksi riippuu ja jotka koskevat perusteltua pelkoa joutua vainotuksi alkuperämaassa.(58) Näin ollen pakolaisaseman peruuttamisesta tai tämän aseman myöntämättä jättämisestä ei seuraa, että kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka täyttää tämän direktiivin 2 artiklan d alakohdassa, luettuna yhdessä direktiivin III luvun säännösten kanssa, vahvistetut aineelliset edellytykset, ei enää määriteltäisi Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitetuksi pakolaiseksi ja hänet siis suljettaisiin sen kansainvälisen suojelun ulkopuolelle, joka perusoikeuskirjan 18 artiklan mukaan hänelle taataan mainitun yleissopimuksen mukaisesti.(59)
88. Lisäksi on selkeästi erotettava toisistaan menettely, jossa jäsenvaltio voi peruuttaa pakolaisaseman, ja menettely, jossa arvioidaan maastapoistamismenettelyn yhteydessä, noudatetaanko palauttamiskiellon periaatetta. Unionin oikeuden mukaan toimivaltaisella viranomaisella voi olla oikeus peruuttaa kolmannen maan kansalaiselle myönnetty pakolaisasema ilman, että sillä kuitenkaan välttämättä olisi lupaa poistaa tätä kansalaista maasta tämän alkuperämaahan.(60) Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että pakolaisaseman peruuttamisesta direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan nojalla ei voida katsoa, että se merkitsisi kannanottoa siihen erilliseen kysymykseen, voidaanko asianomainen henkilö poistaa maasta alkuperämaahansa.(61) Näin ollen seurauksia, jotka asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai sen jäsenvaltion yhteiskunnalle, jossa kyseinen kolmannen maan kansalainen on, aiheutuvat tämän kansalaisen mahdollisesta palauttamisesta alkuperämaahansa, ei ole tarkoitus ottaa huomioon tehtäessä päätös pakolaisaseman peruuttamisesta, vaan ne on otettava tarvittaessa huomioon silloin, kun toimivaltainen viranomainen aikoo tehdä palauttamispäätöksen kyseisestä kolmannen maan kansalaisesta.(62)
89. Se, minkä unionin tuomioistuin on todennut direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta pakolaisaseman peruuttamisesta ja jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY(63) nojalla tehdystä palauttamispäätöksestä, voidaan mielestäni laajentaa koskemaan myös muita sellaisia tilanteita, joissa tämä asema voidaan peruuttaa, kuten direktiivin 2011/95 14 artiklan 3 kohtaa, jonka a alakohta koskee erityisesti tilannetta, jossa pakolaisasema olisi pitänyt jättää tai jätetään myöntämättä asianomaiselle tämän direktiivin 12 artiklan mukaisesti, ja luovuttamisasioita.
90. Ero, joka on tehtävä yhtäältä menettelyn, jossa pakolaisasema voidaan peruuttaa, ja toisaalta sen menettelyn välillä, jossa on tarkoitus tutkia luovuttamisen yhteensopivuus palauttamiskiellon periaatteen kanssa, tarkoittaa mielestäni sitä, että myöntävän vastauksen antaminen luovuttamispyyntöön ei voi edellyttää sitä, että luovutettavaksi pyydetylle henkilölle myönnetty pakolaisasema ensin peruutetaan. Lisäksi on otettava huomioon luovuttamispyynnön käsittelyssä noudatettava joutuisuusvaatimus, joka voi vaikuttaa yhteensopimattomalta sen näkemyksen kanssa, että ennen pyynnön käsittelyä olisi aloitettava pakolaisaseman peruuttamismenettely.(64)
91. Tästä seuraa, että pakolaisaseman saanutta henkilöä ei suojaa luovuttamiselta tämä asema itsessään vaan palauttamiskiellon periaate, joka vahvistetaan eri muodoissa perusoikeuskirjan 18 artiklassa ja 19 artiklan 2 kohdassa.
92. Niinpä jäsenvaltion luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on mahdollista tehdä päätös luovutettavaksi pyydetyn henkilön luovuttamisesta, vaikka hänelle toisessa jäsenvaltiossa pakolaisaseman myöntänyt viranomainen ei olisikaan peruuttanut tätä asemaa. Jos palauttamiskiellon periaatetta noudatetaan, unionin oikeuden nykytilassa pakolaisaseman säilyminen ei voi johtaa siihen, että se estää viranomaista luovuttamasta kyseistä henkilöä, sillä muutoin se laiminlöisi sille rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa asetetut velvoitteet.
93. Toisin kuin Italian hallitus on tämän menettelyn yhteydessä väittänyt, silloin, kun pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion viranomainen päättää vastata myöntävästi toisessa jäsenvaltiossa pakolaisaseman saanutta henkilöä koskevaan luovuttamispyyntöön etenkin, koska se katsoo, ettei kyseisen henkilön luovuttaminen ole palauttamiskiellon periaatteen vastaista, se ei tule sen viranomaisen tilalle, joka on toimivaltainen peruuttamaan tämän aseman toisessa jäsenvaltiossa. Jälkimmäinen on nimittäin yksin toimivaltainen tarvittaessa päättämään pakolaisaseman lakkauttamisesta tai peruuttamisesta direktiivin 2011/95 11, 12 ja 14 artiklan mukaisesti. Pakolaisaseman myöntäneen jäsenvaltion asiana on siten tehdä luovuttamispyynnössä mainittujen ja luovuttamismenettelyn yhteydessä kerättyjen tietojen perusteella päätelmät siitä, onko tämä asema säilytettävä vai ei.
94. Näin ollen mitään vaaraa näissä artikloissa vahvistettujen sääntöjen kiertämisestä ei ole, sillä kuten Saksan hallitus ja komissio perustellusti korostivat, turvapaikka- ja luovuttamismenettely ovat toisistaan riippumattomia ja erillisiä menettelyjä. Niillä on eri tavoitteet, ja ne käydään eri viranomaisissa jäsenvaltioissa. Luovuttamismenettelyn yhteydessä toimivaltainen viranomainen ei tee päätöstä pakolaisaseman myöntämisestä tai peruuttamisesta. Se arvioi erillisessä menettelyllisessä yhteydessä, onko luovuttamiselle esteitä, kuten vaara siitä, että tavallisen rikoksen vuoksi esitetyn luovuttamispyynnön tarkoituksena on todellisuudessa asettaa henkilö syytteeseen tai rangaista häntä erityisesti hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi tai että kyseisen henkilön asema voi vaikeutua edellä mainitusta syystä.
95. Tässä erillisessä menettelyllisessä yhteydessä luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä palauttamiskiellon periaatteen noudattamisesta itsenäinen ja ajantasainen arviointi. Vaikka nimittäin toisessa jäsenvaltiossa tehdyllä pakolaisaseman myöntämispäätöksellä ei ole sitovaa vaikutusta viranomaiseen, joka vastaa luovuttamispyynnön tutkimisesta toisessa jäsenvaltiossa, on kuitenkin niin, että luovuttamismenettelyssä on kunnioitettava perusoikeuskirjan 18 artiklassa ja 19 artiklan 2 kohdassa taattua oikeutta turvapaikkaan. Oikeudellisilla takeilla, jotka pääasiassa luovutettavaksi pyydetyllä henkilöllä on käytettävissään sekä rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdan että kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentin nojalla, on tältä osin läheinen yhteys palauttamiskiellon periaatteeseen.(65) Luovuttamisesta voidaan siten päättää vain, jos kansainvälisen suojelun tarve on lakannut. Luovuttamisasioissa sovellettava oikeus, jossa annetaan luovutettavaksi pyydetylle henkilölle suoja palauttamista vastaan, ei ole pelkästään ”repressiivistä oikeutta”,(66) vaan se on – pakolaisoikeuden tapaan – myös ”suojaavaa oikeutta”.
96. Se, onko aikaisemmin myönnetty pakolaisasema voimassa ajankohtana, jona luovuttamispyyntö ratkaistaan, ei muuta pyynnön käsittelystä vastaavan viranomaisen velvollisuutta tarkistaa, onko palauttamiskiellon periaate esteenä luovutettavaksi pyydetyn henkilön luovuttamiselle. Toisin sanoen tämän periaatteen noudattamisen tarkistaminen on luonteeltaan itsenäinen arviointi ja kuuluu luovuttamispyynnön käsittelystä vastaavan viranomaisen toimivaltaan, eikä tämä voi jättää sitä tekemättä silloinkaan, kun pakolaisasema on ensin peruutettu.(67)
97. Lisättäköön, että koska sen jäsenvaltion viranomainen, jolla on toimivalta käsitellä luovuttamispyyntö, on velvollinen tekemään palauttamiskiellon periaatteen noudattamisesta erillisen ja ajantasaisen arvioinnin, tämä ei minusta näytä sopivan yhteen toisen jäsenvaltion viranomaisen tekemän pakolaisaseman myöntämispäätöksen sitovan vaikutuksen kanssa. Tällainen sitova vaikutus nimittäin poistaisi sen harkintavallan, jota toimivaltaisella viranomaisella on oltava luovuttamisasioissa. Lisäksi palauttamiskiellon periaatteen noudattamisen ajantasainen arviointi olisi mahdotonta, jos tämä viranomainen olisi sidottu arviointiin, jonka turvapaikka-asioissa toimivaltainen viranomainen on tätä ennen – toisinaan useita vuosia aikaisemmin – tehnyt toisessa jäsenvaltiossa. On myös pidettävä mielessä, että luovuttamispyynnön yhteydessä voi tulla esiin uusia seikkoja, joiden vuoksi luovutettavaksi pyydettyyn henkilöön kohdistuvaa vainotuksi tulemisen vaaraa on oikeutettua arvioida eri tavalla.
98. Luovuttamismenettelyllä, jossa on tarkistettava, ovatko perusoikeuskirjan 18 artikla ja 19 artiklan 2 kohta esteenä luovutettavaksi pyydetyn henkilön luovuttamiselle alkuperämaahansa, on kuitenkin kiistatta yhteys menettelyyn, joka on aiemmin johtanut pakolaisaseman myöntämiseen tälle samalle henkilölle. Tästä seuraa, että vaikka jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös ei edellä esittämistäni syistä sido toisen jäsenvaltion viranomaista, jonka on käsiteltävä luovuttamispyyntö, kyseisen viranomaisen on kuitenkin otettava tämä päätös asianmukaisesti huomioon arvioidessaan, noudatetaanko palauttamiskiellon periaatetta.
C Pakolaisaseman myöntämispäätös on erityisen varteenotettava seikka, joka luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon
99. Unionin tuomioistuin on tarkastellut problematiikkaa, joka liittyy pakolaisaseman myöntämispäätöksen huomioon ottamiseen luovuttamismenettelyn yhteydessä, jo eräässä aiemmassa tuomiossaan, jossa oli kyse Venäjän ja Islannin kansalaisen, jolle oli myönnetty turvapaikka Islannissa ennen Islannin kansalaisuuden saamista, luovuttamisesta toisesta jäsenvaltiosta Venäjän federaatioon. Kyseessä on asia, jossa annettiin tuomio Ruska Federacija.
100. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin totesi erityisesti, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on tutkittava, onko luovuttaminen perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä sen 4 artiklan kanssa, mukaista, kun Islannin kansalainen vetoaa epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua koskevaan vakavaan vaaraan siinä tapauksessa, että hänet luovutetaan.(68) Unionin tuomioistuin muistutti, että näin tehdäkseen kyseinen jäsenvaltio ei voi perusoikeuskirjan 4 artiklan, jossa kielletään epäinhimillinen tai halventava rangaistus ja kohtelu, perusteella rajoittua ottamaan huomioon luovutuspyynnön esittäneen kolmannen valtion pelkkiä vakuutteluja tai sitä, että kyseinen kolmas valtio on hyväksynyt kansainvälisiä sopimuksia, joissa taataan lähtökohtaisesti perusoikeuksien kunnioittaminen. Pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on tätä tarkastusta tehdessään nojauduttava objektiivisiin, luotettaviin, tarkkoihin ja asianmukaisesti päivitettyihin tietoihin, jotka voivat käydä ilmi muun muassa kansainvälisistä tuomioistuinratkaisuista, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, luovutuspyynnön esittäneen kolmannen valtion tuomioistuinratkaisuista ja Euroopan neuvoston elinten laatimista tai Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmän puitteissa laadituista päätöksistä, kertomuksista ja muista asiakirjoista.(69)
101. Unionin tuomioistuin myös totesi, että se, että Islannin tasavalta on myöntänyt asianomaiselle henkilölle turvapaikan sillä perusteella, että hänellä on vaara joutua epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi alkuperämaassaan, on erityisen varteenotettava seikka, joka luovutuspyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon tarkastaessaan, ettei luovuttamisella loukata perusoikeuskirjassa ja erityisesti sen 19 artiklan 2 kohdassa taattuja oikeuksia.(70)
102. Tämän jälkeen unionin tuomioistuin määritti, mitä päätelmiä pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen oli tehtävä Islannin viranomaisten päätöksestä, jolla luovutettavaksi pyydetylle henkilölle oli myönnetty turvapaikka.
103. Unionin tuomioistuin totesi, että kun ei ole erityisiä olosuhteita, joihin kuuluu muun muassa tilanteen merkittävä kehittyminen luovutuspyynnön esittäneessä kolmannessa valtiossa tai sellaiset varteenotettavat ja luotettavat seikat, joilla pyritään osoittamaan, että henkilölle, jota pyydetään luovutettavaksi, on myönnetty turvapaikka, kun hän on jättänyt paljastamatta sen, että häneen kohdistettiin syytetoimia hänen kotimaassaan, sen, että on tehty päätös, jolla kyseiselle henkilölle myönnetään turvapaikka, on siis johdettava siihen, että luovutuspyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen kieltäytyy luovuttamisesta perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan nojalla.(71)
104. Totean, että käsiteltävän asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat ovat erilaiset, joten on syytä selvittää, voidaanko käsiteltävässä asiassa noudattaa samaa ratkaisua eli sitä, että toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemälle pakolaisaseman myöntämispäätökselle annetaan luovuttamismenettelyn yhteydessä merkittävä painoarvo osoituksena siitä, että luovuttamisella saatetaan loukata palauttamiskiellon periaatetta.
105. Asiassa, jossa annettiin tuomio Ruska Federacija, turvapaikan oli nimittäin myöntänyt Islannin tasavalta. Se osallistuu Dublin-järjestelmään siltä osin kuin on kyse niistä perusteista ja menettelyistä, joilla ratkaistaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio,(72) mutta se ei sovella direktiivejä 2011/95 ja 2013/32, joita käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisupyyntö koskee.(73)
106. Käsiteltävässä asiassa on määritettävä, mikä vaikutus jäsenvaltiossa käytävän luovuttamismenettelyn yhteydessä on unionin oikeuden mukaan päätöksellä, jolla toisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat myöntäneet pakolaisaseman kansainvälistä suojelua koskevassa unionin oikeudessa vahvistettujen yhteisten sääntöjen ja perusteiden mukaisesti. Mielestäni sen perusteella, että tämä kysymys on tullut esiin sellaisten kahden jäsenvaltion välillä, jotka ovat velvollisia soveltamaan kansainvälistä suojelua koskevaa unionin johdettua oikeutta ja siten noudattamaan kyseisessä oikeudessa vahvistettuja yhteisiä sääntöjä ja perusteita, on katsottava, että unionin tuomioistuimen tuomiossa Ruska Federacija omaksuma ratkaisu pätee vielä suuremmalla syyllä tällaiseen tilanteeseen. Toisin sanoen on niin, että jos unionin tuomioistuin on katsonut, että Islannin tasavallan tekemän turvapaikan myöntämispäätöksen huomioon ottaminen jäsenvaltiossa käydyssä luovuttamismenettelyssä on tärkeää, saman on vielä suuremmalla syyllä koskettava myös jäsenvaltion tekemää pakolaisaseman myöntämispäätöstä.
107. Korostan myös, että vaikka toisessa jäsenvaltiossa tehty pakolaisaseman myöntämispäätös ei edellä esittämistäni syistä voi sitoa sen jäsenvaltion viranomaista, joka on toimivaltainen ratkaisemaan luovuttamispyynnön, olisi epäilyksittä SEUT 78 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla toteutettavan eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän rakentamisprosessin vastaista katsoa, että jäsenvaltio voi luovuttamismenettelyssä jättää ottamatta huomioon toisen jäsenvaltion päätöksen, jolla luovutettavaksi pyydetylle henkilölle on myönnetty pakolaisasema. Jäsenvaltioiden viranomaisten kesken on päinvastoin vallittava yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen henki,(74) koska se, että jäsenvaltio on myöntänyt luovutettavaksi pyydetylle henkilölle kansainvälistä suojelua, on merkittävä osoitus siitä, että hän on poliittisesti vainottu henkilö(75) ja että luovuttamismenettelyssä on noudatettava perusoikeuskirjan 18 artiklassa taattua oikeutta turvapaikkaan.
108. Edellä esitetystä seuraa, että tarkistaessaan, ettei luovuttamisella loukata palauttamiskiellon periaatetta, pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon toisen jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös, joka on erityisen varteenotettava seikka tämän tarkistuksen kannalta.(76) Vaikka pääasiassa tämä viranomainen säilyttää harkintavaltansa sen itsenäisen ja ajantasaisen arvioinnin yhteydessä, joka sen on tehtävä kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentissa ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistettujen edellytysten täyttymisestä, sen on määritettävä ne erityiset seikat, joiden perusteella se voisi poiketa Italian viranomaisen, joka on aiemmin myöntänyt luovutettavaksi pyydetylle henkilölle pakolaisaseman, tekemästä arvioinnista.
109. Tavoite, johon yhteisellä eurooppalaisella turvapaikkajärjestelmällä SEUT8 artiklan 2 kohdan mukaan on pyrittävä, tukee näin ollen sitä, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on otettava asianmukaisesti huomioon toisen jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös ja että se voi poiketa tästä päätöksestä vain erityisissä olosuhteissa. Silloin, kun kyse on tällaisista olosuhteista, palauttamiskiellon periaatetta ei nimittäin loukata, koska kyseinen henkilö ei voi enää vedota pakolaisuuteensa.
110. Unionin tuomioistuimelle ehdottamani tuomion Ruska Federacija mukainen tulkinta näyttää sopivan yhteen sen kanssa, miten Geneven yleissopimuksen ekstraterritoriaalinen vaikutus on ymmärrettävä. UNHCR:n ohjeistuksesta nimittäin ilmenee, että ”luovutettavaksi pyydetyn henkilön pakolaisasema[, joka on myönnetty muussa kuin pyynnön vastaanottaneessa valtiossa,] on tärkeä seikka, ja pyynnön vastaanottaneen valtion luovuttamisasioista vastaavien elinten on otettava se huomioon silloin, kun ne pyrkivät selvittämään, olisiko luovuttaminen palauttamiskiellon periaatteen mukaista”.(77) UNHCR näyttää ymmärtävän pakolaisaseman ekstraterritoriaalisen vaikutuksen siten, että ”toinen sopimuspuolena oleva valtio voi kyseenalaistaa” yleissopimuksen sopimuspuolena olevan valtion myöntämän aseman ”vain poikkeustapauksissa, jos on ilmeistä, ettei asianomainen henkilö selvästikään täytä [yleissopimuksessa] asetettuja edellytyksiä, esimerkiksi jos ilmenee seikkoja, jotka viittaavat siihen, että alun perin annetut tiedot ovat vilpillisiä, tai jotka osoittavat, että asianomaiseen henkilöön sovelletaan jotakin [yleissopimuksen] poissulkemislauseketta”.(78)
111. Kun otetaan huomioon merkitys, joka pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on annettava toisen jäsenvaltion tekemälle pakolaisaseman myöntämispäätökselle palauttamiskiellon periaatteen noudattamisesta tekemänsä itsenäisen ja ajantasaisen arvioinnin yhteydessä, kyseisten kahden jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on käytävä keskenään tietojenvaihtoa.(79) Tämä tietojenvaihto, jota jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaate edellyttää, on myös omiaan takaamaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella tehtävien ratkaisujen johdonmukaisuuden.
D Pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemässä palauttamiskiellon periaatteen noudattamisen arvioinnissa on noudatettava vilpittömän yhteistyön periaatetta sekä vaatimusta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella tehtävien päätösten johdonmukaisuudesta
112. Pakolaisaseman myöntämispäätökselle, joka on tehty muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka on tutkittava luovuttamispyyntö, annettava todistusvoima tarkoittaa, että vaikkei tämä päätös ole oikeudellisesti sitova, se viranomainen, jonka vastuulla on arvioida, onko pyyntöön vastattava myöntävästi, on velvollinen tekemään kaikki tarvittavat selvitykset sen määrittämiseksi, onko luovutettavaksi pyydetty henkilö vaarassa joutua vainotuksi pyynnön esittäneessä valtiossa niin, että hän voi edelleen vedota pakolaisuuteensa, ja ovatko kyseisen henkilön muut perusoikeudet uhattuina.(80) Tästä seuraa, että luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on oltava yhteydessä siihen viranomaiseen, joka myönsi luovutettavaksi pyydetylle henkilölle pakolaisaseman, jotta tämä toimittaisi sille hallussaan olevat tarvittavat tiedot. Koska turvapaikkamenettelyyn liittyvää vaihetta hoitaa alaan erikoistunut henkilöstö, jolla on siitä yksityiskohtaista tietoa, on tärkeää, että luovuttamisasioissa toimivaltainen viranomainen pyytää lausuntoa pakolaisaseman myöntämispäätöksen tehneeltä viranomaiselta.
113. Täsmennän, että erityissäännön noudattamista koskeva arviointi ei vapauta luovuttamisasioissa toimivaltaista viranomaista tutkimasta – tutustumalla turvapaikka-asiakirjoihin ja olemalla yhteydessä pakolaisaseman myöntäneeseen viranomaiseen –, voiko luovutettavaksi pyydetty henkilö edelleen vedota pakolaisuuteensa. Pääasiassa kyseessä olevan luovuttamisasioissa toimivaltaisen viranomaisen on siten ensin tutkittava perusteellisesti kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaisesti, onko vainotuksi joutumisen vaara edelleen olemassa, ja sen jälkeen tarkistettava, voidaanko tällainen vaara tehokkaasti poistaa erityissäännöllä tai mahdollisilla takeilla.(81) Tätä varten kyseisen viranomaisen on luovuttamispyyntöä käsitellessään otettava huomioon turvapaikkamenettelyn yhteydessä kerätyt tosiseikat. Turvapaikka-asiakirjojen sisältö voi antaa viitteitä pyynnön esittäneen valtion antamien takeiden uskottavuudesta, sillä siitä voi ilmetä esimerkiksi seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, ettei kyseisissä yksittäistapauksissa annettuja takeita todennäköisesti noudateta.(82)
114. Kuten edellä jo totesin, pyynnön esittäneen valtion antamien takeiden huolellisen arvioinnin yhteydessä pyynnön vastaanottaneen valtion on varmistuttava siitä, ettei pyynnön esittänyt valtio todellisuudessa pyri rikosoikeudelliseen menettelyyn poliittisesta rikoksesta tai vainoamaan luovutettavaksi pyydettyä henkilöä poliittisista syistä muuhun kuin poliittiseen rikokseen kohdistamansa rikosoikeudellisen menettelyn varjolla. Tässä yhteydessä se, että luovuttamispyyntö tulee kyseisen henkilön alkuperävaltiosta, jota vastaan tälle henkilölle on katsottu tarpeelliseksi antaa suojaa myöntämällä hänelle pakolaisasema, vaatii erityistä valppautta. Tämä edellyttää sitä, että pyynnön esittänyt valtio antaa täsmälliset ja luotettavat takeet siitä, ettei vaara pahene rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
115. Tarve taata vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella tehtävien päätösten johdonmukaisuus edellyttää myös sitä, että luovuttamisasioissa toimivaltainen viranomainen ja luovutettavaksi pyydetylle henkilölle pakolaisaseman myöntänyt viranomainen vaihtavat tietoja vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti.(83)
116. Tällainen tietojenvaihto voi olla hyödyllistä erityisesti silloin, kun luovuttamispyynnöstä ilmenevät tiedot voivat johtaa siihen, että pakolaisaseman myöntänyt viranomainen peruuttaa tämän aseman luovutettavaksi pyydetyltä henkilöltä esimerkiksi silloin, kun nämä tiedot osoittavat, että on olemassa jokin peruste tämän aseman poissulkemiselle.(84) Se, että luovuttamispyynnön käsittelystä vastaava viranomainen toimittaa tälle viranomaiselle kaikki tarvittavat tiedot, on tällöin sitäkin tarpeellisempaa, koska direktiivin 2013/32 45 artiklan 3 kohdassa säädetään, että toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä poistaa kansainvälinen suojelu on ilmoitettava tämän päätöksen perusteina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat. Tällä viranomaisella on siis oltava käytettävissään kaikki merkitykselliset tiedot, jotta se voi suorittaa niiden perusteella oman arviointinsa kaikista kyseessä olevaan tapaukseen liittyvistä olosuhteista voidakseen ratkaista päätöksensä sisällön ja perustella päätöksen kattavasti.(85)
V Ratkaisuehdotus
117. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Hammin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
SEUT 78 artiklan 2 kohtaa sekä vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 21 artiklan 1 kohtaa ja kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 9 artiklan 2 ja 3 kohtaa
on tulkittava siten, että
silloin, kun kolmannen maan kansalaisesta, joka on saanut pakolaisaseman jäsenvaltiossa, on esitetty muulle jäsenvaltiolle kuin hänen asuinvaltiolleen luovuttamispyyntö, joka tulee hänen alkuperävaltionaan olevalta kolmannelta maalta, pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio ei ole sitä käsitellessään sidottu ensin mainitun jäsenvaltion pakolaisaseman myöntämisestä tekemään päätökseen eikä se siten myöskään ole velvollinen kieltäytymään tämän henkilön luovuttamisesta niin kauan kun tämä päätös on voimassa.
Palauttamiskiellon periaate, joka taataan perusoikeutena Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artiklassa, luettuna yhdessä pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, sellaisena kuin se on täydennettynä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, 33 artiklan kanssa, ja perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdassa, kuitenkin velvoittaa pyynnön saaneen jäsenvaltion kieltäytymään luovutettavaksi pyydetyn henkilön luovuttamisesta, jos se katsoo tämän periaatteen noudattamisesta tekemänsä itsenäisen ja ajantasaisen arvioinnin perusteella, että on merkittäviä perusteita uskoa, että kyseinen henkilö on todellisessa vaarassa joutua kohdemaassa näissä perusoikeuskirjan määräyksissä kielletyn kohtelun kohteeksi.
Tämän arvioinnin yhteydessä toisen jäsenvaltion tekemä pakolaisaseman myöntämispäätös on erityisen varteenotettava seikka, joka pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on otettava huomioon tarkistaessaan, ettei luovuttamisella loukata perusoikeuskirjan 18 artiklassa ja 19 artiklan 2 kohdassa taattuja oikeuksia. Tätä varten ja vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella tehtävien päätösten johdonmukaisuuden varmistamiseksi näiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on käytävä keskenään tietojenvaihtoa SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti.
1 Alkuperäinen kieli: ranska.
2 Ks. Chetail, V. ”Les relations entre le droit de l’extradition et le droit des réfugiés: étude de l’article 1F(B) de la convention de Genève du 28 juillet 1951” teoksessa Chetail, V. ja Laly-Chevalier, C., Asile et extradition – Théorie et pratique de l’exclusion du statut de réfugié, Bruylant, Bryssel, 2014, s. 65–91, erityisesti s. 65. Kirjoittaja selittää, että ”kun tarkastellaan historiaa, pakolaisoikeuden oikeudelliset käsitteet muodostuivat luovuttamisasioissa sovellettavan oikeuden pohjalta 1900-luvulla päättyneen pitkällisen normatiivisen prosessin jälkeen – – Valtioiden välisissä suhteissa turvapaikan myöntämistä pidettiin pitkään sekä tosiasiallisesti että oikeudellisesti poikkeuksena luovuttamisvelvollisuuteen. Poliittisten rikollisten luovuttamatta jättämistä koskeva periaate oli tuolloin turvapaikan myöntämisen näkyvin ilmentymä, ja luovuttamisesta kieltäytyminen ilmaisi vastaanottavan valtion pakolaiselle antamaa suojaa”. Niinpä ”poliittisiin rikoksiin liittyvä luovuttamatta jättämistä koskeva periaate muodostaa monessakin mielessä käsitteellisen ja normatiivisen perustan sille, mistä myöhemmin tuli kansainvälinen pakolaisoikeus. Tällä periaatteella on kaksinainen vaikutus. Se ilmenee kahdessa nykyisen pakolaisoikeuden peruskäsitteessä, jotka ovat pakolaisen määritelmä ja palauttamiskiellon periaate”.
3 Ks. em. Chetail, V., s. 66. Näillä kahdella oikeudenalalla ”on nykyään kummallakin oma erillinen oikeusperustansa, omat erityiset menettelynsä ja oma tarkoituksensa”.
4 Ks. perusoikeuksien suojasta luovuttamisasioissa Costa, M. J., ”Human Rights”, Extradition Law: Reviewing Grounds for Refusal from the Classic Paradigm to Mutual Recognition and Beyond, Brill Nijhoff, Leiden, 2019, s. 73–114.
5 Ks. em. Chetail, V., s. 89.
6 Ks. Guidance Note on extradition and international refugee protection, huhtikuu 2008, jäljempänä UNHCR:n ohjeistus (2 kohta).
7 EUVL 2013, L 180, s. 60.
8 EUVL 2011, L 337, s. 9.
9 Jäljempänä perusoikeuskirja.
10 Yleissopimus allekirjoitettiin 28.7.1951 Genevessä (Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, osa 189, s. 150, nro 2545 (1954)), ja se tuli voimaan 22.4.1954.
11 Pöytäkirja tehtiin New Yorkissa 31.1.1967, ja se tuli voimaan 4.10.1967.
12 Ks. erityisesti tuomio 6.7.2023, Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen) (C‑663/21, EU:C:2023:540, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; jäljempänä tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen)).
13 Yleissopimus allekirjoitettiin Pariisissa 13.12.1957 (Euroopan neuvoston sopimuskokoelma nro 24).
14 BGBl. 1982 I, s. 2071.
15 BGBl. 1992 I, s. 1126.
16 BGBl. 2008 I, s. 1798.
17 BGBl. 2021 I, s. 2467.
18 BGBl. 2008 I, s. 162.
19 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että jos tähän kysymykseen olisi vastattava myöntävästi, koska A:n voitaisiin katsoa olevan vaarassa joutua poliittisen vainon kohteeksi, kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 6 §:n 2 momentin säännösten ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohdan määräysten mukaan hänen luovuttamiselleen olisi este. Näin ollen tästä luovuttamisesta olisi kieltäydyttävä.
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin direktiivin 2011/95 11, 12 ja 14 artiklan sekä direktiivin 2013/32 44 ja 45 artiklan.
21 Se viittaa 2.4.2020 annettuun tuomioon Ruska Federacija (C‑897/19 PPU, EU:C:2020:262, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; jäljempänä tuomio Ruska Federacija).
22 Ks. tuomio Ruska Federacija, 48 kohta.
23 Saksan hallituksen istunnossa toimittamista tiedoista ilmenee, että kyse on pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (EUVL 2004, L 16, s. 44), sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU (EUVL 2011, L 132, s. 1) (jäljempänä direktiivi 2003/109), mukaisesta pitkäaikaisesta oleskeluluvasta. Jälkimmäisellä direktiivillä laajennettiin direktiivin 2003/109 soveltamisalaa koskemaan kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä.
24 Ks. erityisesti tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
25 Ks. UNHCR:n ohjeistus, 8 kohta.
26 C‑182/15, EU:C:2016:630.
27 Ks. tuomio 6.9.2016, Petruhhin (C‑182/15, EU:C:2016:630, 60 kohta); tuomio 13.11.2018, Raugevicius (C‑247/17, EU:C:2018:898, 49 kohta); tuomio Ruska Federacija, 63 ja 64 kohta; tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Berlin (Luovuttaminen Ukrainaan) (C‑398/19, EU:C:2020:1032, 45 kohta) ja tuomio 22.12.2022, Generalstaatsanwaltschaft München (Pyyntö luovuttamisesta Bosnia-Hertsegovinaan) (C‑237/21, EU:C:2022:1017, 55 kohta).
28 Ks. erityisesti tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
29 Ks. erityisesti tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
30 Ks. vastaavasti tuomio 22.6.2023, komissio v. Unkari (Ennakkoilmoitus aikomuksesta hakea turvapaikkaa) (C‑823/21, EU:C:2023:504, 52 kohta).
31 Ks. tuomio 14.5.2019, M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen) (C‑391/16, C‑77/17 ja C‑78/17, EU:C:2019:403; jäljempänä tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen)). Palaan tähän näkökohtaan jäljempänä.
32 Ks. analogisesti tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Luovuttamismenettelyn yhteydessä palauttamiskiellon periaatteen noudattamisen tarkistamista voidaan perustella sillä, että henkilö, jota pyydetään luovutettavaksi tavallisesta rikoksesta, voi joutua poliittisesti vainotuksi, jos esimerkiksi syytetoimia käytetään vain syynä tai tekosyynä vainota häntä turvapaikan saamisen kannalta merkityksellisten ominaispiirteiden takia.
33 Kyse on asiasta Saksan liittotasavalta (Pakolaisaseman myöntämispäätöksen vaikutus) (C‑753/22), asiasta El Baheer (C‑288/23) ja asiasta Cassen (C‑551/23). Kaikissa kolmessa asiassa on lähtökohtana kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, jonka on tehnyt sellainen kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö, jolle on myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, näissä tapauksissa Kreikassa. Tällaisessa tilanteessa jäsenvaltio, jolle hakemus on esitetty, voisi käyttää direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä mahdollisuutta katsoa, että kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, koska pakolaisasema on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä mahdollisuus on kuitenkin suljettava pois, jos hakija on vakavassa vaarassa joutua tässä toisessa jäsenvaltiossa perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisen epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi siellä odotettavissa olevien elinolojen vuoksi (ks. tuomio 19.3.2019, Ibrahim ym., C‑297/17, C‑318/17, C‑319/17 ja C‑438/17, EU:C:2019:219, 83–94 kohta ja määräys 13.11.2019, Hamed ja Omar, C‑540/17 ja C‑541/17, ei julkaistu, EU:C:2019:964, 34–36 kohta). Toimivaltainen jäsenvaltion viranomainen, jolle uusi hakemus on esitetty, ei näin ollen voi tukeutua direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaan katsoakseen, että hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Kyseisen viranomaisen on siten otettava pyyntö tutkittavaksi ja ratkaistava se. Kussakin kolmessa asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, onko kyseisen viranomaisen yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää koskevien sääntöjen nojalla tutkittava uusi hakemus itsenäisesti vai onko se velvollinen myöntämään hakijalle pakolaisaseman tutkimatta tämän suojan aineellisia edellytyksiä pelkästään siitä syystä, että toinen jäsenvaltio on jo myöntänyt hakijalle tämän aseman.
34 Ks. erityisesti Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen 12.4.2016 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman (2015/2095 (INI)) 39 kohdassa esitetty toteamus. Ks. European Council on Refugees and Exiles, Protected across borders: Mutual recognition of asylum decisions in the EU – ECRE’s assessment of legal provisions and practice on mutual recognition, and its recommendations for reforms to create a status ”valid throughout the Union”, 2016, jossa pidetään suotavana aiheeseen liittyvän unionin lainsäädännön kehittämistä. Ks. myös Rasche, L., ”Un nouveau départ dans la politique d’asile de l’UE”, saatavilla internetosoitteesta https://institutdelors.eu/wp-content/uploads/2020/10/7-MIGRATION-Rasche-FR.pdf, s. 5. Pakolaisaseman myöntämispäätösten vastavuoroinen tunnustaminen edellyttää totta kai sitä koskevien edellytysten ja menettelyjen pidemmälle menevää yhdenmukaistamista: ks. tästä 13.7.2016 annettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiselle kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle ja myönnetyn suojelun sisällölle sekä pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25 päivänä marraskuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY muuttamisesta (COM(2016) 466 final).
35 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
36 Ks. tuomio 22.2.2022, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2022:103, 37 kohta).
37 Ks. erityisesti tuomio 22.2.2022, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2022:103, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Yleissopimus allekirjoitettiin Roomassa 4.11.1950.
39 Muistutan, että tämän säännöksen nojalla jäsenvaltio voi katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua.
40 Ks. erityisesti tuomio 22.2.2022, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2022:103, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 EUVL 2013, L 180, s. 31.
42 Ks. vastaavasti tuomio 10.12.2013, Abdullahi (C‑394/12, EU:C:2013:813, 54 ja 55 kohta). Kuten unionin tuomioistuin kyseisessä tuomiossa totesi, ”turvapaikkahakemuksiin sovellettavat säännöt on laajalti yhdenmukaistettu unionin tasolla, erityisesti viimeksi direktiiveillä 2011/95 ja 2013/32” (54 kohta). Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa että ”turvapaikanhakijan hakemus käsitellään laajalti samojen sääntöjen perusteella riippumatta siitä, mikä jäsenvaltio on asetuksen N:o 343/2003 nojalla vastuussa hakemuksen käsittelystä” (55 kohta).
43 Ks. tuomio 6.7.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Erityisen törkeä rikos) (C‑402/22, EU:C:2023:543, 36 kohta) ja tuomio 6.7.2023, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen) (C‑8/22, EU:C:2023:542, 42 kohta).
44 Ks. erityisesti asetuksen N:o 604/2013 johdanto-osan kuudes perustelukappale, direktiivin 2011/95 johdanto-osan 7 ja 9–11 perustelukappale sekä direktiivin 2013/32 johdanto-osan 4 ja 12 perustelukappale.
45 Ks. esim. kolmansien maiden kansalaisia koskevien maastapoistamispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta 28.5.2001 annettu neuvoston direktiivi 2001/40/EY (EYVL 2001, L 149, s. 34), jonka tarkoituksena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan ”mahdollistaa jonkin jäsenvaltion – – toimivaltaisen viranomaisen tekemän, toisen jäsenvaltion – – alueella olevaa kolmannen maan kansalaista koskevan maastapoistamispäätöksen tunnustaminen”. Rikosoikeuden alalla sääntöä, jonka mukaan jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella, ei ole vain johdettu keskinäisen luottamuksen periaatteesta, vaan se mainitaan nimenomaisesti eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1) 1 artiklan 2 kohdassa.
46 Esimerkiksi 10.12.2020 antamassaan tuomiossa Shiksaitov v. Slovakia (CE:ECHR:2020:1210JUD005675116, 68–75 kohta) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vastasi valittajan väitteeseen, jonka mukaan hänen säilössä pitämisensä oli lainvastaista, koska hänen Ruotsissa saamansa pakolaisaseman huomioon ottaen Slovakian viranomaiset eivät voineet määrätä häntä luovutettavaksi, siten, ettei kyseinen asema sitonut Slovakian viranomaisia, koska niillä oli mahdollisuus tarkastella sitä uudelleen poissulkemislausekkeen mahdollisen sovellettavuuden kannalta.
47 Luettuna yhdessä direktiivin 2013/32 johdanto-osan 43 perustelukappaleen kanssa, jossa todetaan, että jäsenvaltioiden on lähtökohtaisesti tutkittava kaikki hakemukset sisällöllisesti, kyseisen direktiivin 33 artiklan 1 kohdassa säädetään poikkeuksesta, joka konkretisoidaan direktiivin 33 artiklan 2 kohdassa olevalla tyhjentävällä luettelolla tutkimatta jättämisen perusteista: ks. AUEA, Analyse juridique: Les procédures d’asile et le principe de non-refoulement, 2018, s. 113. Unionin tuomioistuimen mukaan mahdollisuus todeta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, että hakemukselta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, selittyy muun muassa keskinäisen luottamuksen periaatteen merkityksellä, sillä kyseinen säännös on tämän periaatteen ilmaus: ks. tuomio 22.2.2022, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2022:103, 29 ja 37 kohta) ja tuomio 1.8.2022, Saksan liittotasavalta (Vastaanottavan jäsenvaltion ulkopuolella pakolaisille syntynyt lapsi) (C‑720/20, EU:C:2022:603, 50 kohta). Kyseessä on poikkeus jäsenvaltioiden velvollisuuteen tutkia kaikki kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset sisällöllisesti: ks. tästä tuomio 22.2.2022, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2022:103, 24 ja 25 kohta) sekä julkisasiamies Pikamäen ratkaisuehdotus Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2021:780, 63 kohta).
48 C‑297/17, C‑318/17, C‑319/17 ja C‑438/17, EU:C:2019:219, 83–94 kohta.
49 Ks. julkisasiamies Pikamäen ratkaisuehdotus Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Perheen yhtenäisyys – Jo myönnetty suojelu) (C‑483/20, EU:C:2021:780, 64 kohta). Katson kuitenkin, kuten jäljempänä luovuttamismenettelyn yhteydessä selitän, että pakolaisaseman myöntämispäätös, jonka jäsenvaltio on tehnyt yhteisten perusteiden mukaisesti, on erityisen vakava osoitus vainotuksi tulemisen vaarasta ja että näin ollen sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on tästä syystä ja keskinäisen luottamuksen hengessä otettava tämä päätös huomioon.
50 Ks. vastaavasti tuomio 29.7.2019, Torubarov (C‑556/17, EU:C:2019:626, 50 kohta).
51 Ks. direktiivin 2011/95 johdanto-osan 13 perustelukappale ja direktiivin 2013/32 johdanto-osan 13 perustelukappale. Ks. tästä tavoitteesta erityisesti 10.12.2020 annettu tuomio Minister for Justice and Equality (Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus Irlannissa) (C‑616/19, EU:C:2020:1010, 51 ja 52 kohta).
52 Direktiivin 2011/95 3 artiklassa säädetään tältä osin, että ”jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa”. Lisäksi direktiivin 2013/32 5 artiklassa säädetään, että ”jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä, joita sovelletaan kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä, edellyttäen että säännökset ovat tämän direktiivin mukaisia”.
53 EUVL 2005, L 326, s. 13.
54 Ks. em. AUEA, Analyse juridique: Les procédures d’asile et le principe de non-refoulement, s. 82.
55 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 85 kohta.
56 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 86 kohta.
57 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 92 kohta.
58 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 98 kohta.
59 Ks. tuomio M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), 100 kohta.
60 Ks. pakolaisaseman peruuttamisesta direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan perusteella tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 39 kohta.
61 Ks. erityisesti pakolaisaseman peruuttamisesta direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan perusteella tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
62 Ks. tuomio Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen), 42 kohta.
63 EUVL 2008, L 348, s. 98.
64 Ks. Forteau, M. ja Laly-Chevalier, C., ”Les problèmes d’articulation des procédures d’asile, d’extradition et d’entraide judiciaire pénale” edellä mainitussa teoksessa Chetail, V. ja Laly-Chevalier, C., Asile et extradition – Théorie et pratique de l’exclusion du statut de réfugié, s. 145–203, erityisesti s. 162, jossa mainitaan esimerkiksi Supreme Court of Canadan (ylin tuomioistuin, Kanada) tuomion Németh v. Kanada (2010 CSC 56) 30 kohta. Näin ollen ei voida hyväksyä Italian hallituksen puoltamaa tulkintaa, jonka mukaan vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaan viranomaisen, joka ratkaisee luovuttamispyynnön, olisi ilmoitettava pakolaisaseman myöntäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tästä pyynnöstä ja annettava sille kohtuullinen määräaika päättää, onko pakolaisaseman aiheellista peruuttaa vai ei.
65 Ks. UNHCR:n ohjeistus, 5 kohta. Kuten UNHCR toteaa, ”pakolaista tai turvapaikanhakijaa koskevissa luovuttamisasioissa tietyillä luovuttamisasioissa sovellettavan oikeuden periaatteilla ja säännöksillä annetaan kyseiselle henkilölle oikeudellisia takeita. Luovutettavaksi pyydettyyn henkilöön voidaan esimerkiksi soveltaa erityissääntöä, rajoituksia, joita on asetettu henkilön luovuttamiselle luovuttamispyynnön esittäneestä valtiosta edelleen kolmanteen valtioon, mahdollisuutta suostua luovuttamiseen sillä edellytyksellä, että luovutettavaksi pyydetty henkilö voi palata pyynnön vastaanottaneeseen valtioon rikosoikeudellisen menettelyn päätyttyä tai sen jälkeen, kun hän on suorittanut rangaistuksensa, poliittisia rikoksia koskevaa luovuttamatta jättämisen periaatetta tai muita perinteisiä kieltäytymisperusteita, kuten erityisesti kuolemanrangaistukseen ja oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden käsitteisiin liittyviä perusteita. Luovuttamisasioissa sovellettavan oikeuden uusinta kehitystä ovat ns. syrjintää koskevat lausekkeet, joiden nojalla luovuttamisesta voidaan tai siitä pitää kieltäytyä, jos sitä pyydetään poliittista syistä tai vainoamis- tai syrjintätarkoituksessa” (5 kohta). Ks. myös em. Forteau, M. ja Laly-Chevalier, C, alaviite 46, jossa mainitaan, että Tribunal fédéral suissen (Sveitsin valaliiton korkein oikeus) ja Supreme Court of Canadan mukaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohta on pakolaisoikeuteen perustuvan palauttamiskiellon periaatteen konkreettinen ilmaus luovuttamisasioissa sovellettavassa oikeudessa. Ks. vastaavasti em. Chetail, V., jossa todetaan, ettei ”voida olla huomaamatta tämän määräyksen ja Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohtaan sisältyvän pakolaisen määritelmän välistä parallelismia. Kyseinen artikla kuitenkin poikkeaa [tästä yleissopimuksesta] kahdella tavalla. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimukseen ei nimittäin sisällytetty käsitettä ’tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen’, koska sitä pidettiin liian epämääräisenä. Sen 3 artiklan 2 kohta sitä vastoin on – tällä varauksella – pakolaisen määritelmää laajempi, koska siinä ei suljeta pois törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tekijöitä ja koska se suojaa luovutettavaksi pyydettyä henkilöä silloin, kun hänen tilanteensa voi vaikeutua jostakin edellä mainitusta syystä, eikä vain silloin, kun hän on vaarassa joutua vainotuksi” (s. 79).
66 Edellä mainitussa teoksessa Chetail, V., s. 66, käytettyä ilmausta lainatakseni.
67 Kyse on yleisemmin palauttamiskiellon periaatteen noudattamista koskevan arvioinnin yhä itsenäisemmästä luonteesta. Ks. tältä osin em. Chetail, V., jossa korostetaan, että silloin, kun on olemassa todellinen vaara kidutuksesta tai epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta kohdevaltiossa, ”palauttamiskiellon periaate ei – – ainoastaan estä pyynnön vastaanottanutta valtiota luovuttamasta henkilöä, jos tällainen vaara on olemassa. Se myös neutraloi pakolaisaseman poissulkemisen seuraukset, koska tämä poissulkeminen lakkaa olemasta alkuperävaltioon karkottamisen synonyymi” (s. 90).
68 Ks. tuomio Ruska Federacija, 64 ja 65 kohta.
69 Ks. tuomio Ruska Federacija, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
70 Ks. tuomio Ruska Federacija, 66 kohta. Unionin tuomioistuimen mukaan tällainen seikka on kyseisen tarkastuksen kannalta sitäkin tärkeämpi, kun turvapaikan myöntäminen on nimenomaan perustunut syytetoimiin, jotka asianomaiseen henkilöön on kohdistettu hänen kotimaassaan ja jotka ovat johtaneet siihen, että kyseisestä henkilöstä on tehty luovutuspyyntö hänen kotimaassaan (67 kohta).
71 Ks. tuomio Ruska Federacija, 68 kohta.
72 Ks. Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus niistä perusteista ja menettelyistä, joilla ratkaistaan jäsenvaltiossa tai Islannissa tai Norjassa jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio (EYVL 2001, L 93, s. 40).
73 Ks. Norjan kuningaskunnan osalta tuomio 20.5.2021, L.R. (Norjan hylkäämä turvapaikkahakemus) (C‑8/20, EU:C:2021:404, 39 ja 45 kohta).
74 Ks. analogisesti tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi) (C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 164 ja 182 kohta).
75 Ks. Schierholt, C. ja Zimmermann, F., ”§ 6 Politische Straftaten, politische Verfolgung” teoksessa Schomburg, W. ja Lagodny, O., lnternationale Rechtshilfe in Strafsachen, 6. painos, C. H. Beck, München, 2020, s. 130.
76 Ks. em. Forteau, M. ja Laly-Chevalier, C., jossa huomautetaan, että ”luovuttamismenettelyn yhteydessä ilmaistut tiedot voivat vaikuttaa turvapaikkahakemuksen ratkaisemiseen ja erityisesti poissulkemislausekkeiden soveltamiseen, ja turvapaikkamenettelyn lopputulos on vastaavasti olennainen seikka, joka pyynnön vastaanottaneen valtion on otettava huomioon pyrkiessään selvittämään, voidaanko luovutettavaksi pyydetty henkilö luovuttaa laillisesti vai ei” (s. 162).
77 Ks. UNHCR:n ohjeistus, 55 kohta.
78 Ks. UNHCR:n ohjeistus, 55 kohta. Ks. tältä osin em. Forteau, M. ja Laly-Chevalier, C. Kirjoittajat päättelevät näistä seikoista, että ”UNHCR:n [Geneven yleissopimuksen ekstraterritoriaalisen vaikutuksen] alalla myöntämien poikkeusten sisältö osoittaa – –, että asiaa käsittelevällä viranomaisella on tosiasiallisesti edelleen toimivalta tarkastella asiaa uudelleen ja tutkia, onko ulkomaisen viranomaisen tekemä arviointi perusteltu”. Heidän mukaansa ”kyse ei siten näytä olevan varsinaisesta ’ekstraterritoriaalisesta vaikutuksesta’ siinä merkityksessä, joka tällä käsitteellä on vastavuoroista tunnustamista koskevan mekanismin yhteydessä – eikä [Geneven yleissopimuksella] sitä paitsi oteta käyttöön tällaista mekanismia. Loppujen lopuksi vaikuttaa siltä, että UNHCR tarkoittaa ’ekstraterritoriaalisella vaikutuksella’ ulkomaisen viranomaisen antaman päätöksen todistusvoimaa eikä sen täytäntöönpanokelpoisuutta” (s. 186 ja 187).
79 Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että tämä tilanne on samansuuntainen kuin se edellä mainitsemani tilanne, jossa jäsenvaltioilla on direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan, joka ilmentää keskinäisen luottamuksen periaatetta, mukaisesti mahdollisuus katsoa uudelta kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos toinen jäsenvaltio on jo myöntänyt tällaista suojelua. Kyseinen periaate ja vilpittömän yhteistyön periaate edellyttävät mielestäni myös sitä, että jäsenvaltion toimivaltainen määrittävä viranomainen, joka päättää itse tutkia tällaisen hakemuksen – tai joka 19.3.2019 annetussa tuomiossa Ibrahim ym. (C‑297/17, C‑318/17, C‑319/17 ja C‑438/17, EU:C:2019:219) kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on velvollinen itse tutkimaan sen –, ei voi jättää ottamatta huomioon toisen jäsenvaltion tekemää pakolaisaseman myöntämispäätöstä. Kyseisen viranomaisen on siten otettava tämä päätös huomioon sen jälkeen, kun se on vaihtanut tietoja tämän päätöksen tehneen viranomaisen kanssa, ja se voi poiketa siitä, jos ilmenee erityisiä seikkoja, jotka voivat oikeuttaa tekemään toisenlaisen päätöksen. Vaikka pitää paikkansa, että unionin lainsäätäjän vahvistamien yhdenmukaistettujen perusteiden olemassaolo edellyttää sitä, että niiden viranomaisten, joiden käsiteltäväksi asia on vuorotellen saatettu, tekemien arviointien pitäisi lähtökohtaisesti olla yhteneviä, ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että viranomainen, jonka käsiteltäväksi asia on viimeksi saatettu, päätyy toisenlaiseen tulokseen kuin se, johon toinen viranomainen on aiemmin päätynyt. Näin voi käydä silloin, kun todetaan olosuhteiden muuttuneen tai kun ilmenee jokin uusi seikka, josta pakolaisaseman myöntänyt jäsenvaltio ei ollut tietoinen. Uusi hakemus voidaan tällöin hylätä.
80 Ks. em. Schierholt, C. ja Zimmermann, F., s. 129.
81 Ks. em. Schierholt, C. ja Zimmermann, F., s. 129.
82 Ks. Marx, R., AsylG – Kommentar zum Asylgesetz, 10. painos, Luchterhand, Köln, 2019, s. 275, 10 kohta. Muistutan tältä osin takeille asetetuista vaatimuksista, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut tuomiossa Ruska Federacija (65 kohta).
83 Ks. em. Forteau, M. ja Laly-Chevalier, C., jossa todetaan, että ”turvapaikka- ja luovuttamismenettelyt on koordinoitava keskenään sen varmistamiseksi, että kummankin täytäntöönpanossa otetaan huomioon toisen asettamat vaatimukset”, ja huomautetaan samalla, että ”kumpaakaan menettelyä ei ole tarkoitus asettaa millään tavoin etusijalle toiseen nähden” (s. 153). Näiden kahden menettelyn välistä suhdetta ei siten pidä käsitellä ”normiristiriitana”, vaan on pyrittävä varmistamaan ”niiden yhtenäinen soveltaminen ja tulkinta” niin, että ”molemmat oikeudenalat voivat olla olemassa rinnakkain” (s. 155). Toisin sanoen tarkoituksena ei ole asettaa luovuttamisasioissa sovellettavaa oikeutta etusijalle pakolaisoikeuteen nähden tai päinvastoin vaan ”varmistaa molempien samanaikainen soveltaminen” (s. 156). Näin ollen ”näissä kahdessa säännöstössä noudatetaan monimutkaista yhteensovittamiseen tai koordinointiin perustuvaa dynamiikkaa eikä yksinkertaistettua hierarkiaperiaatetta” (s. 158). Kirjoittajat katsovat myös, että ”turvapaikka-asioista ja luovuttamisasioista vastaavien viranomaisten välinen yhteistyö voi osoittautua hyvinkin hyödylliseksi – –, koska se edistää joutuisaa ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa sujuvoittamalla tietojenvaihtoa” (s. 162).
84 Muistutan tältä osin, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on peruutettava, lakkautettava tai jätettävä uusimatta kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema, jos asianomainen jäsenvaltio saa pakolaisaseman myöntämisen jälkeen selville, että – – pakolaisasema olisi pitänyt jättää tai jätetään myöntämättä asianomaiselle [tämän direktiivin] 12 artiklan mukaisesti”. Viimeksi mainitun artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään, että ”pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on – – tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena”.
85 Ks. erityisesti tuomio 6.7.2023, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Törkeän rikoksen tehnyt pakolainen) (C‑8/22, EU:C:2023:542, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).