1.

Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) ( 2 ) 12 ja 15 artiklassa rekisteröidyille annetaan pitkälle meneviä oikeuksia saada tutustua käsiteltäviin henkilötietoihin. Näissä säännöksissä edellytetään muun muassa, että rekisterinpitäjät toimittavat rekisteröidyille maksutta jäljennöksen käsiteltävistä henkilötiedoista.

2.

Onko rekisteröidyllä yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella oikeus saada tutustua henkilötietoihinsa muussa kuin henkilötietojen suojaan liittyvässä tarkoituksessa? Voivatko jäsenvaltiot rajoittaa oikeutta saada jäljennös tiedoista edellyttämällä, että rekisteröidyt korvaavat tietyissä erityistapauksissa kulut, joita rekisterinpitäjälle aiheutuu jäljennösten laatimisesta? Onko rekisterinpitäjien toimitettava jäljennös kaikista henkilötietoja sisältävistä asiakirjoista vai voivatko ne laatia koosteen rekisteröidyn pyytämistä tiedoista?

3.

Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) ennakkoratkaisupyyntö, jonka se on esittänyt asiassa, jossa on kyse potilaan oikeudesta saada maksutta jäljennöksiä hänen potilasasiakirjoihinsa sisältyvistä asiakirjoista, koskee lähinnä edellä mainittuja kysymyksiä.

4.

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 4, 13 ja 63 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

5.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Läpinäkyvä informointi, viestintä ja yksityiskohtaiset säännöt rekisteröidyn oikeuksien käyttöä varten”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rekisterinpitäjän on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet toimittaakseen rekisteröidylle 13 ja 14 artiklan mukaiset tiedot ja 15–22 artiklan ja 34 artiklan mukaiset kaikki käsittelyä koskevat tiedot tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä – –

2.   Rekisterinpitäjän on helpotettava 15–22 artiklan mukaisten rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä. – –

3.   Rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle tiedot toimenpiteistä, joihin on ryhdytty 15–22 artiklan nojalla tehdyn pyynnön johdosta ilman aiheetonta viivytystä ja joka tapauksessa kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. – –

– –

5.   Jäljempänä olevan 13 ja 14 artiklan nojalla toimitetut tiedot ja kaikki 15–22 ja 34 artiklaan perustuvat tiedot ja toimenpiteet ovat maksuttomia. Jos rekisteröidyn pyynnöt ovat ilmeisen perusteettomia tai kohtuuttomia, erityisesti jos niitä esitetään toistuvasti, rekisterinpitäjä voi joko

Näissä tapauksissa rekisterinpitäjän on osoitettava pyynnön ilmeinen perusteettomuus tai kohtuuttomuus.

– –”

6.

Asetuksen 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Rekisteröidyn oikeus saada tutustua tietoihin”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, käsitelläänkö häntä koskevia henkilötietoja, ja jos näitä henkilötietoja käsitellään, oikeus saada tutustua henkilötietoihin sekä saada seuraavat tiedot:

– –

3.   Rekisterinpitäjän on toimitettava jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista. Jos rekisteröity pyytää useampia jäljennöksiä, rekisterinpitäjä voi periä niistä hallinnollisiin kustannuksiin perustuvan kohtuullisen maksun. – –

4.   Oikeus saada 3 kohdassa tarkoitettu jäljennös ei saa vaikuttaa haitallisesti muiden oikeuksiin ja vapauksiin.”

7.

Asetuksen 23 artiklan, jonka otsikko on ”Rajoitukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Rekisterinpitäjään tai henkilötietojen käsittelijään sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan lainsäädäntötoimenpiteellä rajoittaa niiden velvollisuuksien ja oikeuksien soveltamisalaa, joista säädetään 12–22 artiklassa – –, jos kyseisessä rajoituksessa noudatetaan keskeisiltä osin perusoikeuksia ja ‑vapauksia ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön ja oikeasuhteinen toimenpide, jotta voidaan taata

– –

– –

– –”

8.

Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) 630f §:ssä, jonka otsikko on ”Hoitotietojen kirjaaminen”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Hoidon antajan on hoidon todentamiseksi laadittava hoitoon välittömässä olevassa ajallisessa yhteydessä potilasasiakirjat paperilla tai sähköisessä muodossa. – –

(2)   Hoidon antajan on merkittävä potilasasiakirjoihin kaikki annettuun ja tulevaan hoitoon liittyvät lääketieteellisesti merkitykselliset toimenpiteet ja niiden seuraukset, erityisesti anamneesi, diagnoosit, tutkimukset, tutkimusten tulokset, löydökset, hoitotoimenpiteet ja niiden vaikutukset, leikkaukset ja niiden vaikutukset, suostumukset ja ilmoitukset. Lähetteet on myös otettava potilasasiakirjoihin.

– –”

9.

BGB:n 630g §:ssä, jonka otsikko on ”Mahdollisuus tutustua potilasasiakirjoihin”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Potilaalle on pyynnöstä annettava viipymättä mahdollisuus tutustua koko häntä koskevaan potilasasiakirja-aineistoon, ellei merkittävät hoitoon liittyvät perusteet tai muut kolmansien merkittävät oikeudet ole esteenä asiakirjoihin tutustumiselle. – –

(2)   Potilas voi pyytää myös sähköisiä jäljennöksiä potilasasiakirjoista. Potilaan on korvattava hoidon antajalle tästä aiheutuvat kulut.

– –”

10.

DW, joka on pääasiassa kantajana, sai hammashoitoa FT:ltä, joka on pääasiassa vastaajana. DW, joka epäilee, että FT suoritti hoitotoimenpiteet virheellisesti, pyysi, että FT toimittaa hänelle maksutta jäljennöksen kaikista häntä koskevista potilasasiakirjoista, jotka FT:llä on. FT katsoi, että hänen on toimitettava DW:lle jäljennös potilasasiakirjoista vain kulukorvausta vastaan.

11.

DW:n FT:tä vastaan nostama kanne hyväksyttiin Amtsgerichtissä (alioikeus, Saksa). Landgericht (alueellinen alioikeus, Saksa) hylkäsi FT:n valituksen Amtsgerichtin tuomiosta, koska se katsoi, että yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan mukaisia DW:n oikeuksia ei ollut suljettu pois sillä perusteella, että DW oli pyytänyt tietojen luovuttamista sen selvittämiseksi, onko hänellä oikeus vahingonkorvaukseen potilassuojalainsäädännön nojalla.

12.

FT on tehnyt Bundesgerichtshofiin Revision-valituksen, jossa hän vaatii Landgerichtin tuomion kumoamista ja DW:n kanteen hylkäämistä. Bundesgerichtshofin mukaan Revision-valitukseen annettava ratkaisu riippuu siitä, onko valituksen käsitellyt tuomioistuin tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, että kanne on perusteltu – kuten DW väittää – yleisen tietosuoja-asetuksen säännösten perusteella.

13.

Bundesgerichtshof huomauttaa, että kansallisen lainsäädännön mukaan FT:llä ei ole velvollisuutta toimittaa DW:lle maksutta jäljennöksiä häntä koskevista potilasasiakirjoista. DW:llä voi kuitenkin olla – kuten Landgericht on todennut – suoraan yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä asetuksen 12 artiklan 5 kohdan kanssa, perusteella oikeus saada jäljennökset maksutta. Koska Bundesgerichtshof on epävarma siitä, miten mainittuja säännöksiä on tulkittava, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

14.

Latvian hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia tässä menettelyssä.

15.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, onko yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklan 5 kohtaa ja 15 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle maksutta jäljennös hänen henkilötiedoistaan, kun rekisteröity ei pyydä jäljennöstä yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleen ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetussa tarkoituksessa (eli voidakseen pysyä perillä henkilötietojensa käsittelystä ja tarkistaa sen lainmukaisuuden) vaan eri tarkoituksessa, kuten esimerkiksi tarkistaakseen, voiko hän esittää vahingonkorvausvaatimuksia potilassuojalainsäädännön nojalla.

16.

Tässä kysymyksessä on pohjimmiltaan kyse siitä, onko rekisteröidyllä yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla oikeus saada rekisterinpitäjältä jäljennös henkilötiedoistaan, kun hänen pyyntönsä saada tutustua kyseisiin tietoihin palvelee hyväksyttävää tarkoitusta, joka ei liity henkilötietojen suojaan.

17.

Katson, että yleisessä tietosuoja-asetuksessa rekisteröidyille annetun henkilötietoihin tutustumista koskevan oikeuden soveltaminen ei edellytä sitä, että rekisteröity aikoo käyttää kyseisiä tietoja henkilötietojen suojaan liittyvässä tarkoituksessa, kuten esimerkiksi asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa tarkoitetussa tarkoituksessa. Tätä tulkintaa tukee yleisen tietosuoja-asetuksen merkityksellisten säännösten sanamuodon mukainen, asiayhteyteen perustuva ja systemaattinen tulkinta.

18.

Tällaista rajoitusta ei ensinnäkään voida johtaa yleisen tietosuoja-asetuksen 12 tai 15 artiklan sanamuodosta. Näissä kahdessa säännöksessä säädetään – ikään kuin peilikuvina – rekisterinpitäjän velvollisuudesta toimittaa käsiteltävät henkilötiedot ja rekisteröidyn oikeudesta pyytää saada tutustua niihin. ( 3 ) Kummassakaan säännöksessä ei säädetä, että rekisteröidyn olisi ilmoitettava tiedonsaantipyyntönsä syyt, eikä niissä anneta rekisterinpitäjälle valtaa vaatia näiden syiden ilmoittamista tai valtaa arvioida niitä.

19.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklan mukaan rekisterinpitäjän on ”toteutettava asianmukaiset toimenpiteet toimittaakseen rekisteröidylle – – kaikki käsittelyä koskevat tiedot” ja ”helpotettava – –rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä”. ( 4 ) Asetuksen 12 artiklassa säädetäänkin ennen kaikkea siitä, miten ja milloin rekisterinpitäjän on muun muassa toimitettava pyydetyt tiedot. ( 5 ) Ainoat poikkeukset, jotka 12 artiklassa säädetään rekisterinpitäjän velvollisuudesta toimia ilman aiheetonta viivytystä, koskevat i) lisätietojen pyytämistä tai kieltäytymistä suorittamasta pyydettyä toimea, jos rekisterinpitäjällä on perusteltua syytä epäillä pyynnön tehneen luonnollisen henkilön henkilöllisyyttä, ( 6 ) ja ii) kohtuullisen maksun perimistä tai kieltäytymistä suorittamasta pyydettyä toimea, jos pyynnöt ovat ilmeisen perusteettomia tai kohtuuttomia. ( 7 )

20.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan sanamuoto on niin ikään hyvin laaja, ja siinä säädetään rekisteröityjen hyvin laajasta oikeudesta saada tutustua tietoihin: sen mukaan rekisteröidyllä on oikeus saada rekisterinpitäjältä vahvistus siitä, käsitelläänkö häntä koskevia henkilötietoja, ja jos kyllä, oikeus saada yksityiskohtaisia tietoja henkilötietojen käsittelystä. ( 8 ) Lisäksi sen mukaan rekisteröidyllä on oikeus saada jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista. ( 9 ) Asetuksen 15 artiklassa ei säädetä nimenomaisesti edellytyksistä tai rajoituksista, joita sovellettaisiin rekisteröidyn mahdollisuuteen käyttää kyseisen artiklan mukaista oikeuttaan saada tutustua henkilötietoihinsa.

21.

Asetuksen 15 artikla eroaa tältä osin muista asetuksen säännöksistä, joissa säädetään muista rekisteröityjen oikeuksista. Esimerkiksi yleisen tietosuoja-asetuksen 17 artiklan 3 kohdassa säädetään tilanteista, joissa 17 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyä oikeutta tulla unohdetuksi ”ei sovelleta”. Asetuksen 20 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen”, rakenne on samankaltainen, eli sen 3 kohdassa säädetään poikkeuksista. Yleisen tietosuoja-asetuksen 21 artiklan 6 kohdassa puolestaan säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä rekisteröidyillä on tietyissä erityisolosuhteissa oikeus käyttää kyseisen artiklan 1 kohdassa säädettyä oikeuttaan vastustaa tietojen käsittelyä.

22.

Näin ollen yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaletta ei mielestäni voida tulkita siten, että siinä säädettäisiin edellytyksestä tai rajoituksesta, jota sovellettaisiin asetuksen 15 artiklan mukaisen tiedonsaantioikeuden käyttämiseen ja josta ei ole merkkiäkään kyseisessä artiklassa (tai sen vastaparissa eli asetuksen 12 artiklassa).

23.

Mielestäni yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa todetulla on pikemminkin tarkoitus korostaa tiedonsaantioikeuden merkitystä yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisessa järjestelmässä. Rekisteröidyn oikeus saada tutustua käsiteltäviin henkilötietoihinsa on itse asiassa keskeinen ja välttämätön edellytys sille, että monia muita asetuksessa säädettyjä rekisteröityjen oikeuksia voidaan käyttää tehokkaasti. ( 10 ) Luonnollisten henkilöiden on mahdotonta ”hallita omia henkilötietojaan” – asetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa korostetun tavoitteen mukaisesti – jos he eivät tiedä, käsitelläänkö heidän henkilötietojaan, miten niitä käsitellään tai miksi niitä käsitellään. Tämä lienee yksi selitys sille, miksi asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa todetaan, että rekisteröidyllä olisi oltava oikeus saada pääsy henkilötietoihin, ”jotta hän voi pysyä perillä käsittelyn lainmukaisuudesta ja tarkistaa sen”. ( 11 ) Asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleen sanamuoto on ehkä hieman epäselvä, mutta mielestäni siitä ei ilmene, että tiedonsaantioikeudesta on säädetty ainoastaan siinä mainittuja tarkoituksia varten.

24.

Mainitsen vielä, että rekisterinpitäjän olisi usein mahdotonta selvittää, täyttyykö tällainen edellytys, ja rekisteröidyn olisi siis helppo kiertää sitä, koska edellytyksen täyttyminen riippuisi asianomaisen luonnollisen henkilön subjektiivisista aikomuksista. ( 12 )

25.

Yhdyn lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tulkintaan, jonka mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklaa ei myöskään ole tulkittava toisin, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen 17.7.2014 antaman tuomion YS ym. 44 kohta. ( 13 ) Mainitussa tuomionsa kohdassa unionin tuomioistuin viittasi yleistä tietosuoja-asetusta edeltäneessä direktiivissä 95/46/EY ( 14 ) säädettyyn ja totesi, että ”kuten direktiivin johdanto-osa[ssa] on todettu, rekisteröidyllä on – – oikeus tutustua itseään koskeviin käsiteltäviin tietoihin voidakseen suorittaa tarpeelliset tarkastukset.” ( 15 )

26.

Tässä kohtaa unionin tuomioistuin lähinnä lainasi direktiivin 95/46 johdanto-osan 41 perustelukappaleen sanamuotoa, joka oli samankaltainen kuin yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleen sanamuoto. Lisäksi, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on perustellusti todennut, tuomiossaan YS ym. unionin tuomioistuinta oli pyydetty tulkitsemaan henkilötietojen käsitettä tiedonsaantioikeuden ulottuvuuden määrittämiseksi. Käsiteltävä asia koskee toista oikeudellista kysymystä – sitä, voiko tiedonsaantipyynnön tarkoitus vaikuttaa rekisteröidyn mahdollisuuteen saada tutustua käsiteltäviin henkilötietoihinsa – eikä mainitusta tuomiosta voida mielestäni löytää hyödyllisiä ohjeita tämän kysymyksen osalta.

27.

Tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotettua tulkintaa yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa säädetystä tukee myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 8 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilötietojen suoja”, 2 kohta, jossa määrätään seuraavaa: ”Jokaisella on oikeus tutustua niihin tietoihin, joita hänestä on kerätty, ja saada ne oikaistuksi.” ( 16 ) Vaikuttaa siltä, että oikeus tutustua henkilötietoihin mielletään perusoikeuskirjassa itsenäiseksi oikeudeksi, joka liittyy loogisesti oikeudenhaltijan mahdollisuuteen tai aikomukseen käyttää muita oikeuksia (kuten oikeutta tietojen oikaisemiseen) ( 17 ) – mutta joka ei suinkaan välttämättä riipu tästä mahdollisuudesta tai aikomuksesta.

28.

Lisään vielä, että myös Euroopan tietosuojaneuvosto on ehdottanut tällaista tulkintaa yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa säädetystä asiakirjassaan ”Suuntaviivat 01/2022 rekisteröityjen oikeuksista – tiedonsaantioikeus” (Guidelines 01/2022 on data subject rights – Right of access). ( 18 ) Suuntaviivojen 13 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Rekisterinpitäjien ei pidä arvioida, miksi rekisteröity pyytää saada tutustua käsiteltäviin henkilötietoihinsa, vaan ainoastaan sitä, mitä tietoja tiedonsaantipyyntö koskee – – ja onko rekisterinpitäjällä hallussaan kyseiseen henkilöön liittyviä henkilötietoja – –. Rekisterinpitäjä ei – – voi esimerkiksi kieltäytyä toimittamasta tietoja sillä perusteella, tai sen epäilyksen perusteella, että rekisteröity voi käyttää pyydettyjä tietoja puolustaakseen kantaansa tuomioistuimessa tilanteessa, jossa rekisterinpitäjä on irtisanonut hänet tai jossa rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä on kaupallinen riita”.

29.

On mielenkiintoista huomata, että suuntaviivoissa esitetty esimerkki vastaa pitkälti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian tosiseikkoja. Rekisterinpitäjä ei siis voi kieltäytyä toimittamasta rekisteröidyn pyytämiä tietoja sillä perusteella, että pääasian kantaja on pyytänyt saada tutustua potilasasiakirjoihin merkittyihin henkilötietoihinsa – mikä on tilanne, joka mainitaan erikseen yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa ( 19 ) – voidakseen arvioida, onko hänen syytä nostaa kanne hoitovirheen perusteella – mitä tarkoitusta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on perustellusti pitänyt hyväksyttävänä. ( 20 )

30.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklan 5 kohtaa ja 15 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että niiden nojalla rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle jäljennös hänen henkilötiedoistaan myös tilanteessa, jossa rekisteröity ei pyydä jäljennöstä yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa tarkoitetussa tarkoituksessa vaan eri tarkoituksessa, joka ei liity henkilötietojen suojaan.

31.

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä, voidaanko – kun otetaan huomioon yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohta – ennen asetuksen voimaantuloa säädetyllä kansallisella säännöstöllä rajoittaa rekisteröityjen oikeutta saada maksutta jäljennös rekisterinpitäjän käsittelemistä henkilötiedoista säätämällä, että rekisteröidyn on katettava rekisterinpitäjälle jäljennöksen toimittamisesta aiheutuvat kulut.

32.

Aluksi on korostettava, että ei ole epäilystäkään siitä, että yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla rekisteröidyillä on lähtökohtaisesti oikeus saada rekisterinpitäjältä ensimmäinen jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoistaan maksutta. Tämä ilmenee nimenomaisesti yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklan 5 kohdasta, jossa säädetään, että muun muassa 15 artiklan nojalla toimitetut tiedot ”ovat maksuttomia” ja että vain siinä tapauksessa, että rekisteröidyn pyynnöt ovat ”ilmeisen perusteettomia tai kohtuuttomia, erityisesti jos niitä esitetään toistuvasti, rekisterinpitäjä voi – – periä kohtuullisen maksun ottaen huomioon tietojen tai viestien toimittamisesta tai pyydetyn toimenpiteen toteuttamisesta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset”.

33.

Tämä ilmenee myös – tosin implisiittisesti – yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdasta, jossa säädetään, että jos ”rekisteröity pyytää useampia jäljennöksiä, rekisterinpitäjä voi periä niistä hallinnollisiin kustannuksiin perustuvan kohtuullisen maksun”. ( 21 ) On siis ilmeistä, että kyseisen säännöksen mukaan rekisteröidyn pyytämästä ensimmäisestä jäljennöksestä ei voida periä maksua.

34.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa säädetään kuitenkin, että ”unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan lainsäädäntötoimenpiteellä rajoittaa niiden velvollisuuksien ja oikeuksien soveltamisalaa, joista säädetään 12–22 artiklassa – –, jos kyseisessä rajoituksessa noudatetaan keskeisiltä osin perusoikeuksia ja ‑vapauksia ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön ja oikeasuhteinen toimenpide, jotta voidaan taata” jokin kyseisessä kohdassa luetelluista tavoitteista. Kyseisen 23 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan tällaisena tavoitteena pidetään kansanterveyttä ja i alakohdan mukaan muille kuuluvia oikeuksia ja vapauksia.

35.

Tämän todettuani käsittelen seuraavaksi tämän kysymyksen – johon mielestäni on vastattava myöntävästi – ytimessä olevaa kysymystä.

36.

Ensinnäkin on selvää, että yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa säädetty rekisteröityjen oikeus saada tutustua käsiteltäviin henkilötietoihinsa kuuluu niihin oikeuksiin, joihin sovelletaan asetuksen 23 artiklan 1 kohtaa ja joiden ulottuvuutta siis voidaan rajoittaa unionin tai jäsenvaltion lainsäädäntötoimenpiteellä. ( 22 )

37.

Toiseksi on niin, että kun jäsenvaltiot voivat yleensä rajoittaa henkilötietoihin tutustumista koskevan oikeuden ulottuvuutta esimerkiksi säätämällä, ettei oikeutta ole tietyissä tilanteissa tai tiettyjen tietojen osalta, niiden on myös – a maiore ad minus ‑maksiimin mukaisesti ( 23 ) – voitava säätää rajoituksesta, jolla puututaan varsin rajallisesti kyseisen oikeuden käyttöön. Käsiteltävässä asiassa rajoitus koskee nimittäin vain yhtä tapaa käyttää oikeutta saada tutustua henkilötietoihin (oikeutta saada jäljennös henkilötiedoista), ja rajoitus ilmenee vain siten, että rekisteröityjen on katettava kulut, joita rekisterinpitäjälle aiheutuu jäljennösten toimittamisesta.

38.

Kolmanneksi on niin, että kyseessä olevan kaltaisesta rajoituksesta – josta säädetään nimenomaisesti BGB:ssä tai vastaavassa säädöksessä – säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla ”lainsäädäntötoimenpiteellä”. Tämä edellytys vastaa perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa vahvistettua edellytystä, jonka mukaan perusoikeuksien käyttämistä ”voidaan rajoittaa ainoastaan lailla”.

39.

Huomautan tässä yhteydessä lisäksi, että sillä, että kyseinen kansallinen sääntely on ajalta ennen yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantuloa, ei tietenkään voi olla merkitystä, kun arvioidaan, vastaako se yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan mukaisia edellytyksiä. Kuten komissio on todennut, yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa tai muissa asetuksen säännöksissä ei edellytetä, että rajoituksista, joista säädetään joko EU:n tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä, olisi säädettävä ad hoc säädöksissä tai a fortiori säädöksissä, jotka on annettu yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulon jälkeen. Jäsenvaltiot voivat siis paitsi pitää voimassa että ottaa käyttöön yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan vaatimusten mukaisia rajoituksia. Mainitun säännöksen eri kieliversioiden vertaileminen toisiinsa tukee tätä tulkintaa. ( 24 )

40.

Neljänneksi katson sillä perusteella, että kyseinen rajoitus – kuten mainitsin edellä 37 kohdassa – on suhteellisen harmiton, että käsiteltävänä olevan kaltaisella kansallisella säännöstöllä ei selvästikään puututa tämän oikeuden ”keskeiseen sisältöön” (mikä on niin ikään vaatimus, josta yhtäältä säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa ja josta toisaalta määrätään perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa). Kyseisessä kansallisessa säännöstössä ei evätä luonnollisilta henkilöiltä heidän henkilötietojen suojaa koskevan oikeutensa kovaa ydintä (nucleus durus). Näin on muun muassa siksi, että on vaikea kuvitella kyseisen kansallisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvaa tilannetta, jossa jäljennösten toimittamisesta aiheutuvat kulut olisivat niin huomattavia, että rekisteröidyn velvollisuudella korvata kyseiset kulut käytännössä estettäisiin rekisteröityä tutustumasta käsiteltäviin henkilötietoihinsa.

41.

Viidenneksi minusta vaikuttaa siltä, että käsiteltävänä olevan kaltaisella kansallisella säännöstöllä pyritään tavoitteisiin, joita on pidettävä hyväksyttävinä yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla ja laajemminkin unionin oikeuden näkökulmasta.

42.

Ymmärtääkseni – ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamista tarkistuksista muuta johdu – merkityksellisellä kansallisella säännöstöllä pyritään ehkäisemään sitä, että jäljennöksiä pyydettäisiin turhaan tai heppoisin perustein, jotta voidaan i) turvata lääkäreiden, jotka ovat usein yksinyrittäjiä tai työskentelevät pienissä ryhmissä, taloudelliset intressit, ja siten ii) varmistaa, että lääkärit käyttävät (suurimman osan) työajastaan keskeisiin lääketieteellisiin tehtäviinsä eivätkä vältettävissä oleviin hallinnollisiin tehtäviin.

43.

Jälkimmäinen näistä tavoitteista liittyy kansanterveyden suojelua koskevaan tavoitteeseen. Asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta säätää rajoituksia, jotka ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata ”unionin tai jäsenvaltion yleiseen julkiseen etuun liittyvät tärkeät tavoitteet”, mukaan lukien ”kansanterveys”. Vastaavasti perusoikeuskirjan 35 artiklassa, jonka otsikko on ”Terveyden suojelu”, määrätään, että ”jokaisella on oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisin edellytyksin. Ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu varmistetaan kaikkien unionin politiikkojen ja toimintojen määrittelyssä ja toteuttamisessa”. ( 25 )

44.

On totta, että ensin mainitulla tavoitteella, joka on luonteeltaan taloudellinen, pyritään turvaamaan eräiden henkilöiden – käsiteltävässä tilanteessa rekisterinpitäjinä toimivien lääkärien – (yksityinen) intressi. Kummastakaan näistä seikoista ei kuitenkaan seuraa, että tiedonsaantioikeuden rajoittamista ei lähtökohtaisesti voida hyväksyä.

45.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan i alakohdassa nimittäin sallitaan rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata ”muille kuuluvat oikeudet ja vapaudet”. On huomattava, että muiden oikeuksiin ja vapauksiin viitataan myös asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa ja sen 15 artiklan 4 kohdassa, jossa säädetään nimenomaisesti, että oikeus saada jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista ”ei saa vaikuttaa haitallisesti muiden oikeuksiin ja vapauksiin”.

46.

Huomautan aluksi, että yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa, 15 artiklan 4 kohdassa ja 23 artiklan 1 kohdan i alakohdassa viitataan muiden oikeuksiin ja vapauksiin ( 26 ) eikä – kuten muissa asetuksen säännöksissä – kolmansien osapuolten oikeuksiin ja vapauksiin. ( 27 ) Tämä tarkoittaa loogisesti, että myös rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä tiettyjen rekisterinpitäjän oikeuksien takaamiseksi, voivat olla hyväksyttäviä kyseisen säännöksen nojalla. ( 28 )

47.

Seuraavaksi on todettava, että siitä, että kyseisellä kansallisella säännöstöllä turvataan myös luonteeltaan taloudellinen intressi, ei sinänsä seuraa, että kyseisellä intressillä ei voitaisi oikeuttaa yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan mukaista rajoitusta. Asetuksen johdanto-osan neljännen perustelukappaleen sanamuoto on varsin selvä tältä osin, sillä siinä todetaan seuraavaa: ”Oikeus henkilötietojen suojaan ei ole absoluuttinen [ja] sen on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava oikeassa suhteessa muihin perusoikeuksiin. Tässä asetuksessa kunnioitetaan kaikkia perusoikeuksia ja otetaan huomioon perusoikeuskirjassa tunnustetut vapaudet ja periaatteet sellaisina kuin ne ovat vahvistettuina perussopimuksissa, erityisesti – – elinkeinovapaus – –”. ( 29 )

48.

Tässä yhteydessä muistutan, että perusoikeuskirjan II osastossa (”Vapaudet”) vahvistetaan erilaisia taloudellisia oikeuksia – nimittäin edellä mainitun elinkeinovapauden (perusoikeuskirjan 16 artikla) lisäksi myös ”Ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä” (perusoikeuskirjan 15 artikla) ja omistusoikeus (perusoikeuskirjan 17 artikla). Taloudellisia perusoikeuksia ei voida pitää vähemmän tärkeinä (children of a lesser god) verrattuna muihin oikeuksiin (eli kansalaisoikeuksiin, sosiaalisiin oikeuksiin tai poliittisiin oikeuksiin). Lukijan ei tarvitse tuntea Ludwig von Misesin teoksia ( 30 ) voidakseen ymmärtää, että mainitut oikeudet liittyvät erottamattomasti toisiinsa: koska taloudellisten oikeuksien epääminen vaikuttaisi väistämättä yksityisten mahdollisuuteen käyttää täysimääräisesti kansalaisoikeuksiaan, sosiaalisia oikeuksiaan ja poliittisia oikeuksiaan – ja päinvastoin – kyseiset oikeudet on välttämättä turvattava yhdessä.

49.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut, on lisäksi niin, että yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleessa jäsenvaltioita kehotetaan ”ottamaan – – asetuksen soveltamisessa huomioon mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten erityistarpeet”. Jäsenvaltiot voivat siis ottaa huomioon pienempien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien, joita lääkärit usein ovat, toiminnan harjoittamiseen liittyvät erityispiirteet.

50.

Näin ollen olen vakuuttunut tulkinnastani, jonka mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa sallitaan paitsi rajoitukset, joiden tarkoituksena on kansanterveyden suojelu, myös rajoitukset, joilla suojataan tiettyjä yksityisten, mukaan lukien rekisterinpitäjien, taloudellisia perusoikeuksia. ( 31 )

51.

Lopuksi totean kuitenkin, että kansallista säännöstöä, jolla rajoitetaan oikeutta tutustua henkilötietoihin, voidaan pitää sallittuna yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla vain, jos sitä voidaan pitää välttämättömänä ja oikeasuhteisena toimenpiteenä, jotta voidaan taata jokin kyseisessä artiklassa mainittu yleinen etu. Mainitussa säännöksessä edellytetään siis vakiintuneen periaatteen mukaisesti, että arvioidaan, onko rajoitus – jolle on oltava oikeutus – oikeasuhteinen.

52.

Rajoituksen oikeasuhteisuuden tarkistamiseksi on tutkittava kolme kumulatiivista vaatimusta. Toimenpiteellä on voitava taata tavoitellun päämäärän saavuttaminen (soveltuvuus) eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (välttämättömyys). Kansallisen toimenpiteen on myös oltava oikeasuhteinen sanan suppeassa merkityksessä, eli sillä on turvattava asianmukainen tasapaino asiaan liittyvien intressien välillä (joita ovat valtion kyseisellä toimenpiteellä tavoittelema intressi ja niiden henkilöiden intressit, joihin toimenpide vaikuttaa kielteisesti). ( 32 )

53.

Katson, että kansallisilla tuomioistuimilla on usein parhaat edellytykset arvioida, ovatko tietyt kansalliset toimenpiteet, joilla poiketaan unionin oikeudessa säädetyistä yleissäännöistä, suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Esitän kuitenkin seuraavat huomiot tarkoituksessa auttaa ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta ratkaisemaan siinä vireillä olevan asian.

54.

Totean aluksi, että minusta vaikuttaa siltä, että käsiteltävänä olevan kaltainen kansallinen säännöstö soveltuu lähtökohtaisesti kansallisen lainsäätäjän tavoitteiden saavuttamiseen, eli sillä voitaneen edistää merkittävästi niiden saavuttamista. Sillä, että rekisteröityjen edellytetään kattavan hallintokulut, joita aiheutuu pyydettyjen jäljennösten tuottamisesta, voidaan nimittäin tosiasiallisesti ehkäistä sitä, että rekisteröidyt esittäisivät tiedonsaantipyyntöjä turhaan tai heppoisin perustein. Näin ollen on vähemmän todennäköistä, että lääkärit joutuvat käyttämään aikaansa ja resurssejaan vältettävissä oleviin hallinnollisiin tehtäviin.

55.

Seuraavaksi on todettava, että vastaus kysymyksiin siitä, ylitetäänkö käsiteltävänä olevan kaltaisella kansallisella säännöstöllä se, mikä on tarpeen säännöstön päämäärien saavuttamiseksi, ja/tai onko katsottava, ettei säännöstöllä turvata asianmukaista tasapainoa asiaan liittyvien intressien välillä, on mielestäni vähemmän selvä, joten nämä ovat kysymyksiä, joita ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava tarkemmin.

56.

Tässä yhteydessä korostan jälleen kerran, ( 33 ) että kyseinen rajoitus on suhteellisen harmiton. Yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa säädetään useista henkilötietoihin tutustumista koskevista rekisteröityjen oikeuksista, mutta kyseisessä kansallisessa säännöstössä rajoitetaan vain yhtä näistä oikeuksista (oikeus saada jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista) ja sitäkin vain edellyttämällä, että rekisteröidyt kattavat kulut, joita rekisterinpitäjille aiheutuu jäljennösten toimittamisesta.

57.

Komissio on kuitenkin todennut olevansa epävarma siitä, onko kyseinen kansallinen säännöstö välttämätön, ja todennut, että sitä sovelletaan kaikkiin potilasasiakirjoihin tutustumista koskeviin pyyntöihin riippumatta asianomaisen lääkärin ammatillisesta asemasta tai hänen harjoittamansa toiminnan laadusta: lääkäri voi työskennellä yrittäjänä yksin tai useamman lääkärin yhteisyrityksessä tai työntekijänä esimerkiksi julkiseen terveydenhuoltoon kuuluvassa sairaalassa tai suurella yksityisellä klinikalla.

58.

Tietyt komission argumentit ovat melko vakuuttavia. Voi hyvin olla, että kaikki kyseisen kansallisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvat tilanteet eivät ole täysin rinnastettavissa toisiinsa, kun niitä arvioidaan yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e ja i alakohdan nojalla. On esimerkiksi niin, että suurissa lääkäriyrityksissä, sairaaloissa ja yksityisklinikoilla on yleensä terveyspalvelujen tarjoamiseen liittyvien hallinnollisten tehtävien hoitamiseen erikoistunutta henkilöstöä – ja tarvittavat välineet kyseisten tehtävien hoitamiseksi. Ei siis ole ilmeistä, että kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöstön vaikutuksena olisi myös näissä tapauksissa, että lääkärien ei ole kannettava turhia kuluja tai että heidän ei ole käytettävä arvokasta aikaansa vältettävissä oleviin toimistotehtäviin.

59.

Lisäksi on niin, että toisin kuin lääkärit, joiden on sovellettava julkisesti vahvistettuja hintoja, lääkärit, jotka voivat vapaasti vahvistaa hintansa asianmukaiseksi katsomalleen tasolle, voivat – jos he katsovat sen asianmukaiseksi – kattaa kyseiset lisäkulut korottamalla hintojaan, jolloin kyseiset kulut jakautuvat kaikille heidän potilailleen. Näin ollen voidaan tulkita, että osalla lääkäreistä on suurempi lakisääteisen suojan tarve kuin toisilla.

60.

Toisaalta en kuitenkaan ole varma, voitaisiinko käytännöllisenä tai asianmukaisena ja kohtuullisena pitää sääntöä, jonka nojalla lääkäreitä ja siis myös potilaita kohdeltaisiin eri tavalla esimerkiksi sen mukaan, a) työskenteleekö lääkäri yrittäjänä vai työntekijänä, b) työskenteleekö lääkäri – yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaletta lainatakseni – ”mikroyrityksessä, pienessä tai keskisuuressa yrityksessä” vai suuressa sairaalassa tai isolla klinikalla, ja/tai c) onko lääkärin sovellettava julkisesti vahvistettuja hintoja vai voiko hän vapaasti määritellä hintansa.

61.

Ei ole helppoa määritellä asianmukaisia kriteerejä, joiden mukaan voitaisiin erotella toisistaan tilanteet, joissa potilaiden tai vaihtoehtoisesti lääkäreiden on katettava kulut, ja joiden avulla kansallisen lainsäätäjän tavoitteet saavutettaisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on erityisesti niin, että tällaisesta erottelusta seuraisi, että tilanteista, joiden osalta olisi – kun otetaan huomioon yleensä melko pienet rahasummat, joista niissä on kyse – todennäköisesti helpompi säätää selvä sääntö, jota sovelletaan automaattisesti, säädettäisiin jokseenkin monimutkaisesti (ja mahdollisesti sekaannusta aiheuttavalla tavalla).

62.

Kuten unionin tuomioistuin on katsonut, jäsenvaltioilta ei voida evätä mahdollisuutta yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen antamalla sääntöjä, joiden soveltaminen ja noudattamisen valvonta on helppoa. ( 34 ) Kuten totesin eräässä vastikään esittämässäni ratkaisuehdotuksessa, on yleisemminkin niin, että jäsenvaltioiden ei voida – oikeasuhteisuuden nimissä – edellyttää toteuttavan vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jos kyseisten toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuus tai tehokkuus on epävarmaa tai jos niistä muodostuisi kestämätön (organisatorinen tai taloudellinen) taakka kyseessä oleville jäsenvaltioille. ( 35 )

63.

Lopuksi on todettava, että ei ole poissuljettua, että säännöllä, jonka soveltamisala olisi suppeampi kuin käsiteltävänä olevan säännön soveltamisala, olisi se nurinkurinen vaikutus, että se kannustaisi potilaita käyttämään suurempien klinikoiden palveluja (koska tällaiset klinikat tarjoavat potilasasiakirjajäljennöksiä maksutta) pienempien lääkäriyritysten sijasta (koska niissä perittäisiin lisämaksu tällaisista jäljennöksistä).

64.

Myös toisenlaisten sääntöjen yleinen kohtuullisuus tai – toisin sanoen – asianmukaisuus voitaisiin kyseenalaistaa. Lääkärien näkökulmasta räätälöity sääntö, joka vapauttaa kulujen kantamisvelvollisuudesta vain itsenäiset lääkäriyrittäjät ja pienet lääkäriyritykset, voi vaikuttaa asianmukaiselta: tällaisella säännöllä suojataan heikoimmassa asemassa olevia ammatinharjoittajia. Potilaan näkökulmasta sama toimenpide voi kuitenkin näyttää erilaiselta. Tästä säännöstä hyötyisivät nimenomaan ne potilaat, jotka hankkivat terveydenhuollon palveluja suurilta sairaaloilta ja klinikoilta ja erityisesti sellaisilta sairaaloilta tai klinikoilta, joiden lääkärit voivat vapaasti vahvistaa hintansa asianmukaiseksi katsomalleen tasolle. Näin olisi, vaikka i) tällaiset potilaat ovat usein varakkaampia kuin yrittäjinä toimivien paikallisten lääkärien palveluja ostavat potilaat ja ii) kulut, joita aiheutuu potilasasiakirjojen jäljennösten toimittamisesta, ovat todennäköisesti hyvin pieni (mahdollisesti sivuutettavissa oleva) osa niistä kokonaiskustannuksista, jotka kyseiset potilaat kantavat terveydenhuoltopalvelujen tarjoajien sijasta, toisin kuin on sellaisten potilaiden osalta, jotka käyttävät kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän palveluja (jotka ovat tyypillisesti ilmaisia tai joista maksetaan nimellinen maksu). Voidaan siis tulkita, että tällaisessa tilanteessa heikoimmassa asemassa olevia ammatinharjoittajia suojeltaisiin heikoimmassa asemassa olevien kuluttajien kustannuksella.

65.

Kun otetaan huomioon edellä esitetyt pohdinnat, minä – toisin kuin komissio – en ole vakuuttunut siitä, että Saksan lainsäätäjän säännön yleiseen soveltamiseen perustuvalla lähestymistavalla ylitettäisiin se, mikä on tarpeen kyseisellä kansallisella säännöstöllä tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi. En ole kyennyt määrittelemään vaihtoehtoista toimenpidettä, jolla henkilötietojen suojaa koskevaa luonnollisten henkilöiden oikeutta rajoitettaisiin vähemmän ja joka olisi kuitenkin yhtä tehokas keino taata intressit, jotka kyseisellä kansallisella säännöstöllä on tarkoitus turvata.

66.

En myöskään näe viitteitä siitä, että Saksan lainsäätäjä ei olisi turvannut asianmukaista tasapainoa asiaan liittyvien intressien välillä.

67.

On totta, että voidaan tulkita, että henkilötietoja koskevien jäljennösten toimittamisen osalta asiaan liittyvien intressien välisen tasapainon on vahvistanut unionin lainsäätäjä, joka on säätänyt, että rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle ensimmäinen jäljennös henkilötiedoista maksutta, ja se voi periä maksun vain, jos rekisteröity esittää kohtuuttomia tiedonsaantipyyntöjä ja/tai pyytää useampia jäljennöksiä. Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleen ja 23 artiklan 1 kohdan laajaa sanamuotoa ei kuitenkaan ole luontevaa tulkita tällä tavoin suppeasti. Myöskään asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa, jossa viitataan nimenomaisesti rekisteröidyn oikeuteen saada pääsy “omiin terveystietoihinsa”, ei viitata nimenomaisesti tällaiseen.

68.

On erityisen tärkeää huomata, että Euroopan unionilla on vain jäsenvaltioiden toimivaltaa tukevaa toimivaltaa ihmisten terveyden suojelun ja kohentamisen alalla. ( 36 ) Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden asiana on päättää siitä tasosta, jolla ne aikovat suojella kansanterveyttä, ja siitä tavasta, jolla kyseinen taso on saavutettava. Koska tämä taso voi vaihdella jäsenvaltiosta toiseen, jäsenvaltioille on tältä osin myönnettävä harkintavaltaa. ( 37 )

69.

Punnittuaan asiaan liittyviä eri intressejä Saksan lainsäätäjä on päättänyt, että potilaiden lääkäreille osoittamien potilasasiakirjojen jäljennöksiä koskevien pyyntöjen osalta on syytä säätää, että rekisteröityjen – eikä rekisterinpitäjien – on vastattava jäljennösten toimittamisesta aiheutuvista kuluista. Mielestäni tämä on poliittinen päätös, joka kuuluu kyseisen jäsenvaltion harkintavaltaan, koska se ei ole ilmeisen epärationaalinen tai epäuskottava. On joka tapauksessa niin, että tämän päätöksen arvioiminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen eikä unionin tuomioistuimen toimivaltaan.

70.

On kuitenkin eräs seikka, josta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on mielestäni varmistuttava. Kyseisen kansallisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden kaltaisissa tilanteissa on mielestäni oltava ehdottomasti niin, että lääkärit voivat vaatia potilaitaan korvaamaan ainoastaan kulut, jotka tosiasiallisesti aiheutuvat jäljennösten tuottamisesta ja toimittamisesta rekisteröidylle. Kuluina on siis korvattava ainoastaan materiaalikustannukset (paperikulut, kulut tulostimien tai kopiokoneiden musteen hankkimisesta ja/tai USB-tikkuihin jne. liittyvät kustannukset) ja jäljennösten toimittamisesta aiheutuvat työkulut. Elinkeinonharjoittajat eivät mielestäni voi periä minkäänlaista tuottoa tällaisina kuluina. ( 38 ) Kun otetaan huomioon, kuinka pitkälti asiakirjat ja rekisterit ovat nykyään digitaalisia, yllättyisin, jos (ja siis suhtaisin epäilevästi siihen, että) lääkärit yleensä perisivät tällaisina kuluina muutamaa euroa suuremman korvauksen.

71.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla kansallisessa säännöstössä voidaan säätää, että potilaiden, jotka pyytävät jäljennöstä potilasasiakirjoihin sisältyvistä henkilötiedoistaan, on korvattava lääkäreille jäljennöksen toimittamisesta aiheutuvat kulut, kunhan henkilötietoihin tutustumista koskevan oikeuden rajoitus on – kun otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet – välttämätön ja oikeasuhteinen kansanterveyden suojelua ja lääkärien elinkeinonvapautta koskeviin tavoitteisiin nähden. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti tarkistettava, että kulut, jotka lääkärit voivat vaatia potilaitaan korvaamaan, rajoittuvat vain niihin kustannuksiin, joita tässä yhteydessä on tosiasiallisesti aiheutunut.

72.

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta vielä, onko yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä virkkeessä käytettyä ilmaisua ”jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista” tulkittava lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa siten, että sen nojalla rekisteröidyllä on yleinen oikeus saada täydellinen jäljennös kaikista hänen potilasasiakirjoihinsa liitetyistä asiakirjoista.

73.

Julkisasiamies Pitruzzella on käsitellyt – mielestäni vakuuttavasti – tämän kysymyksen ydinkysymystä tuoreessa ratkaisuehdotuksessaan F.F. ( 39 )

74.

Kyseisessä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuinta selventämään yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklassa rekisteröidyille myönnetyn tiedonsaantioikeuden ulottuvuutta. Tässä yhteydessä julkisasiamies Pitruzzella arvioi muun muassa sitä, mitä tarkoitetaan yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulla jäljennöksen käsitteellä. Säännöksen sanamuodon mukaisen, asiayhteyteen perustuvan ja teleologisen tulkinnan perusteella Pitruzzella esitti seuraavanlaisen ratkaisuehdotuksen, jolla on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa.

75.

Ensinnäkin Pitruzzellan mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisella jäljennöksen käsitteellä on ymmärrettävä tarkoitettavan ”alkuperäistä vastaavaa jäljennöstä rekisteröidyn pyytämistä henkilötiedoista ymmärrettävässä muodossa konkreettisella ja pysyvällä alustalla, jonka perusteella rekisteröity voi käyttää tehokkaasti oikeuttaan tutustua henkilötietoihinsa siten, että hän saa täysimääräisesti selville kaikki käsiteltävät henkilötietonsa”. Pitruzzella lisäsi, että ”jäljennöksen täsmällinen muoto määritetään kunkin tapauksen erityispiirteiden ja erityisesti niiden henkilötietojen laadun, joihin tutustumista pyydetään, ja rekisteröidyn tarpeiden mukaan”. ( 40 )

76.

Toiseksi Pitruzzellan mukaan yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdassa ”ei anneta rekisteröidylle yleistä oikeutta saada asiakirjan osasta tai koko asiakirjasta jäljennös, joka sisältää rekisteröidyn henkilötietoja, tai, jos henkilötietoja käsitellään tietokannassa, ote tästä tietokannasta”. Hän kuitenkin lisäsi, että ”säännöksessä ei – – suljeta pois sitä, että voi olla olemassa velvollisuus toimittaa rekisteröidylle asiakirjojen tekstiosioita, kokonaisia asiakirjoja tai tietokantaotteita, jos tämä on tarpeen, jotta voidaan taata tietopyynnön kohteena olevien käsiteltävien henkilötietojen täysi ymmärrettävyys”. ( 41 )

77.

Prosessiekonomisista syistä en esitä tässä syitä, joiden perusteella Pitruzzella päätyi tällaiseen tulkintaan. Riittää, että totean yhtyväni täysin Pitruzzellan perusteluihin tältä osin. Yleinen tietosuoja-asetus ei nimittäin ole asiakirjoihin tutustumista koskevaa oikeutta vaan tietosuojaa koskeva säädös. Siten asetuksen ytimessä on tarkoitus varmistaa, että luonnolliset henkilöt voivat tutustua käsiteltäviin henkilötietoihinsa eivätkä tietoja sisältäviin asiakirjoihin. Vaikka joskus voi olla niin, että tutustuminen henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin on välttämätön edellytys henkilötietoihin tutustumiselle, näin ei aina ole.

78.

Minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että avoimuusperiaatteen ( 42 ) ja sen vaatimuksen mukaisesti, jonka mukaan tiedot on toimitettava ”tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa”, ( 43 ) on mahdollista, että kun on kyse potilasasiakirjoihin otetuista asiakirjoista, oikeus saada jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista voi usein edellyttää oikeutta saada (osittainen tai täydellinen) jäljennös alkuperäisistä asiakirjoista. Erityisesti tutkimus- tai koetulosten osalta (joihin tyypillisesti sisältyy paljon teknisiä tietoja ja/tai kuvia) katson, että jos lääkäreiden (tai lääkäriaseman henkilöstön) sallitaan toimittaa tiedoista yhteenveto tai kooste, vaarana on, että tietyt merkitykselliset tiedot jätetään toimittamatta, ( 44 ) että toimitetut tiedot ovat virheellisiä ( 45 ) tai että rekisteröityjen (eli potilaiden) on joka tapauksessa vaikeampi tarkistaa, että heille toimitetut tiedot ovat täsmällisiä ja täydellisiä.

79.

Varmaan tästä syystä yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa todetaan – kuten edellä totesin –nimenomaisesti, että rekisteröidyn oikeuteen saada pääsy henkilötietoihin ”sisältyy rekisteröidyn oikeus saada pääsy omiin terveystietoihinsa, kuten potilastietoihin, joihin on koottu esimerkiksi diagnoosit, tutkimustulokset, hoitavien lääkärien arviot ja muut hoitoa tai muita toimenpiteitä koskevat tiedot”.

80.

Näyttää siis siltä, että unionin lainsäätäjä on korostanut sitä, kuinka tärkeää on, että luonnollisille henkilöille annetaan mahdollisuus tutustua terveystietoihinsa paitsi helposti ymmärrettävässä myös mahdollisimman täydellisessä ja täsmällisessä muodossa. Samalla on selvää, että potilasasiakirjoihin voi sisältyä paljonkin asiakirjoja, joissa ei ole potilaiden henkilötietoja (esimerkiksi sairauksia tai lääketieteellisiä hoitoja koskevia tieteellisiä artikkeleja). On ilmeistä, että yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla potilailla ei ole oikeutta tutustua tällaisissa artikkeleissa esitettyihin tietoihin eikä siis myöskään oikeutta saada niistä jäljennöstä.

81.

Totean tässä yhteydessä, että käsiteltävänä olevassa kansallisessa säännöstössä – jonka muuttamisesta toimivaltaiset kansalliset viranomaiset käsittääkseni keskustelevat parhaillaan ( 46 ) – saatetaan antaa potilaille yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädettyä oikeutta kattavampi oikeus tutustua potilasasiakirjoihin ja erityisesti saada jäljennöksiä niihin sisältyvistä asiakirjoista.

82.

En näe mitään syytä katsoa, että unionin oikeus olisi esteenä tällaisesta oikeudesta säätämiselle, koska kyseinen oikeus koskee oikeudenalaa, joka ei kuulu unionin toimivaltaan. Nähdäkseni tällainen oikeus ei myöskään ole ilmeisellä tavalla ristiriidassa yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädetyn kanssa. Huomautan kuitenkin, vaikka tämä huomautus on tietenkin turha, että yleisessä tietosuoja-asetuksessa säädettyä oikeutta kattavampi oikeus saada tutustua potilasasiakirjoihin kuuluu – siltä osin kuin oikeus on asetuksessa säädettyä kattavampi – ainoastaan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan. Näin ollen kansallisen lainsäätäjän asiana on määrittää kyseisen oikeuden ulottuvuus (esimerkiksi se, millaisiin asiakirjoihin oikeutta sovelletaan) ja se, miten oikeuden soveltamisalaan kuuluvat tiedot on toimitettava (esimerkiksi maksutta vai kulukorvausta vastaan).

83.

Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen, että lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdassa käytettyä ilmaisua ”jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista” ei voida tulkita siten, että sen nojalla rekisteröidyllä on yleinen oikeus saada täydellinen jäljennös kaikista hänen potilasasiakirjoihinsa liitetyistä asiakirjoista. Tämä ei sulje pois sitä, että rekisterinpitäjä voi joutua toimittamaan rekisteröidylle osittaisen tai täydellisen jäljennöksen tietyistä asiakirjoista. Näin on siinä tapauksessa, että jäljennös asiakirjasta on välttämätön, jotta voidaan varmistua siitä, että toimitetut tiedot ovat ymmärrettäviä, ja jotta rekisteröity voi tarkistaa, että toimitetut tiedot ovat täsmällisiä ja täydellisiä.

84.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) 12 artiklan 5 kohtaa ja 15 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että niiden nojalla rekisterinpitäjän on toimitettava rekisteröidylle jäljennös hänen henkilötiedoistaan myös tilanteessa, jossa rekisteröity ei pyydä jäljennöstä yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 63 perustelukappaleessa tarkoitetussa tarkoituksessa vaan eri tarkoituksessa, joka ei liity henkilötietojen suojaan.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla kansallisessa säännöstössä voidaan säätää, että potilaiden, jotka pyytävät jäljennöstä potilasasiakirjoihin sisältyvistä henkilötiedoistaan, on korvattava lääkäreille jäljennöksen toimittamisesta aiheutuvat kulut, kunhan henkilötietoihin tutustumista koskevan oikeuden rajoitusta voidaan pitää – kun otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet – välttämättömänä ja oikeasuhteisena kansanterveyden suojelua ja lääkärien elinkeinonvapautta koskeviin tavoitteisiin nähden. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti tarkistettava, että kulut, jotka lääkärit voivat vaatia potilaitaan korvaamaan, rajoittuvat vain niihin kustannuksiin, joita tässä yhteydessä on tosiasiallisesti aiheutunut.

Lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 3 kohdassa käytettyä ilmaisua ”jäljennös käsiteltävistä henkilötiedoista” ei voida tulkita siten, että sen nojalla rekisteröidyllä on yleinen oikeus saada täydellinen jäljennös kaikista hänen potilasasiakirjoihinsa liitetyistä asiakirjoista. Rekisterinpitäjän on kuitenkin toimitettava rekisteröidylle osittainen tai täydellinen jäljennös asiakirjoista, kun tämä on välttämätöntä, jotta voidaan varmistua siitä, että toimitetut tiedot ovat ymmärrettäviä, ja jotta rekisteröity voi tarkistaa, että toimitetut tiedot ovat täydellisiä ja täsmällisiä.