–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Katsimerou ja H. Leupold,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (EUVL 2004, L 16, s. 44), sellaisena kuin se on muutettuna 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU (EUVL 2011, L 132, s. 1; jäljempänä direktiivi 2003/109), 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan, 14 artiklan 1 kohdan, 15 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ja 19 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa ovat vastakkain asiassa C‑829/21 yhtäältä kaksi Ghanan kansalaista TE ja RU, jonka laillisena edustajana on TE, ja toisaalta Stadt Frankfurt am Main (Frankfurt am Mainin kaupunki, Saksa) viimeksi mainitun kieltäydyttyä uusimasta TE:n oleskelulupaa ja myöntämästä RU:lle oleskelulupaa ja asiassa C‑129/22 Pakistanin kansalainen EF ja Stadt Offenbach am Main (Offenbach am Mainin kaupunki, Saksa) viimeksi mainitun kieltäydyttyä uusimasta EF:n oleskelulupaa ja joissa kyseisen kieltäytymisen perusteena kummankin tapauksen osalta on se, että TE ja EF ovat menettäneet oikeutensa Italian tasavallan myöntämään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan, josta on osoituksena rajoittamattoman ajan voimassa oleva pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, koska he ovat olleet poissa Italian alueelta yli kuuden vuoden ajanjakson ajan.

3

Direktiivin 2003/109 johdanto-osan 4, 6, 10, 11, 17, 21 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

4

Direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Asiasisältö”, säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä määritetään:

– –”

5

Direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, b–d ja g alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –

6

Direktiivin II luvussa, joka sisältää direktiivin 4–13 artiklan, on joukko sääntöjä, jotka koskevat pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa jäsenvaltiossa, erityisesti tämän aseman myöntämisen ja menettämisen osalta.

7

Direktiivin 8 artiklan, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [EU]-oleskelulupa”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema on pysyvä, jollei 9 artiklasta muuta johdu.

2.   Jäsenvaltioiden on annettava pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [EU]-oleskelulupa. Tämä oleskelulupa on voimassa vähintään viisi vuotta, ja se uusitaan tarvittaessa hakemuksen perusteella ilman eri toimenpiteitä.”

8

Saman direktiivin 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttaminen tai menettäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset eivät ole oikeutettuja säilyttämään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa seuraavissa tapauksissa:

– –

– –

4.   Sellainen pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen, joka on oleskellut toisessa jäsenvaltiossa III luvun mukaisesti, ei ole enää oikeutettu säilyttämään ensimmäisessä jäsenvaltiossa hankittua pitkään oleskelleen henkilön asemaa, jos sama asema myönnetään toisessa jäsenvaltiossa 23 artiklan mukaisesti.

Joka tapauksessa kuuden vuoden poissaolon jälkeen sen jäsenvaltion alueelta, joka on myöntänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, asianomainen henkilö ei ole enää oikeutettu säilyttämään pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa kyseisessä jäsenvaltiossa.

Toisesta alakohdasta poiketen asianomainen jäsenvaltio voi sallia, että erityisistä syistä pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen säilyttää asemansa kyseisessä jäsenvaltiossa yli kuusi vuotta kestävien poissaolojaksojen aikana.

5.   Edellä olevissa 1 kohdan c alakohdassa ja 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa jäsenvaltiot, jotka ovat myöntäneet aseman, säätävät yksinkertaistetusta menettelystä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamiseksi uudelleen.

Kyseistä menettelyä sovelletaan erityisesti niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat oleskelleet toisessa jäsenvaltiossa opiskelun vuoksi.

Edellytykset ja menettely pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman uudelleen saamiseksi määritellään kansallisessa lainsäädännössä.

6.   Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen [EU]-oleskeluluvan vanheneminen ei missään tapauksessa voi aiheuttaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttamista tai menettämistä.

– –”

9

Direktiivin 2003/109 III luku, jonka otsikko on ”Oleskelu toisissa jäsenvaltioissa”, sisältää direktiivin 14–23 artiklan.

10

Direktiivin 2003/109 14 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen saa oikeuden oleskella yli kolmen kuukauden ajan muiden kuin sen jäsenvaltion alueella, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman, edellyttäen, että tässä luvussa asetetut edellytykset täyttyvät.”

11

Direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa oleskelun edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen on haettava oleskelulupaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta mahdollisimman pian ja viimeistään kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän on saapunut toisen jäsenvaltion alueelle.

– –

2.   Jäsenvaltiot voivat vaatia asianomaisia henkilöitä esittämään todisteet siitä, että heillä on:

– –

4.   Hakemukseen on liitettävä kansallisessa lainsäädännössä määriteltävät asiakirjat, jotka osoittavat, että asianomaiset henkilöt täyttävät asianmukaiset edellytykset, sekä pitkään oleskelleen henkilön oleskelulupa ja voimassa oleva matkustusasiakirja tai niiden oikeaksi todistetut jäljennökset.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut asiakirjat voivat sisältää myös todisteen asianmukaisesta asunnosta.

– –”

12

Direktiivin 19 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemuksen tutkiminen ja oleskeluluvan myöntäminen”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos 14, 15 ja 16 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja jollei 17 ja 18 artiklassa säädetyistä yleistä järjestystä, yleistä turvallisuutta sekä kansanterveyttä koskevista säännöksistä muuta johdu, toisen jäsenvaltion on myönnettävä pitkään oleskelleelle kolmannen maan kansalaiselle oleskelulupa, joka voidaan uusia. Kyseinen oleskelulupa uusitaan tarvittaessa hakemuksesta. Toisen jäsenvaltion on ilmoitettava päätöksestään ensimmäiselle jäsenvaltiolle.”

13

Saman direktiivin 20 artiklassa, jonka otsikkona on ”Menettelyyn liittyvät takeet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Päätökset oleskelulupahakemuksen hylkäämisestä on perusteltava asianmukaisesti. Päätös on annettava asianomaiselle kolmannen maan kansalaiselle tiedoksi kansallisessa lainsäädännössä määrättyjen tiedoksiantomenettelyjen mukaisesti. Tiedoksiantamisen yhteydessä hakijalle on kerrottava mahdollisuuksista muutoksenhakuun ja sitä koskevasta määräajasta.

– –

2.   Jos oleskelulupahakemus hylätään tai jos oleskelulupaa ei uusita tai jos se peruutetaan, asianomaisella on oikeus hakea päätökseen muutosta oikeusteitse kyseisessä jäsenvaltiossa.”

14

Direktiivin 2003/109 22 artiklan, jonka otsikko on ”Oleskeluluvan peruuttaminen ja takaisinottovelvollisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Niin kauan kuin kolmannen maan kansalainen ei ole saanut pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa, toinen jäsenvaltio voi tehdä päätöksen oleskeluluvan uusimisesta, kieltäytymisestä tai oleskeluluvan peruuttamisesta ja henkilön ja hänen perheenjäsentensä velvoittamisesta kansallisen lainsäädännön mukaisten menettelyjen, mukaan lukien maastapoistamismenettelyt, mukaisesti poistumaan kyseisen jäsenvaltion alueelta seuraavissa tapauksissa:

– –

– –”

15

Ulkomaalaisten oleskelusta, työskentelystä ja kotouttamisesta liittovaltion alueella 30.7.2004 annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet; BGBl. 2004 I, s. 1950), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioihin (jäljempänä AufenthG), 2 §:n, jonka otsikko on ”Määritelmät”, 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Asianmukaiselta asunnolta ei vaadita enempää kuin mikä riittää asunnonhakijan sijoittamiseksi julkisin varoin tuettuun sosiaaliseen vuokra-asuntoon. – –”

16

AufenthG:n 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että oleskeluluvan myöntäminen edellyttää pääsääntöisesti, että toimeentulo on turvattu.

17

Kyseisen lain 9a §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa myönnetään vain, jos asianomaisella ulkomaalaisella on itselleen ja hänen kanssaan perhesuhteessa asuville perheenjäsenilleen asianmukainen asunto.

18

AufenthG:n 38a §:n, jonka otsikko on ”Muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupa”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaalaiselle, jolla on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema jossakin toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, myönnetään oleskelulupa, jos hän haluaa oleskella liittovaltion alueella yli 90 päivän ajan. – –”

19

Saman lain 51 §:n 9 momentin 1 kohdan 4 alakohdassa säädetään, että Saksan viranomaisten myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa raukeaa ainoastaan, jos ulkomaalainen oleskelee Saksan alueen ulkopuolella kuuden vuoden ajanjakson ajan.

20

AufenthG:n 52 §:n 6 momentissa säädetään, että AufenthG:n 38a §:n nojalla myönnetty oleskelulupa on peruutettava, jos ulkomaalainen menettää toisessa unionin jäsenvaltiossa saamansa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman.

21

TE, joka on Ghanan kansalainen, tuli 3.9.2013 Saksan alueelle Italiasta.

22

Hänellä on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, joka hänelle on annettu Italiassa lisämaininnoin ”illimitata” ([voimassa] rajoittamattomasti) ja ”Soggiornante di Lungo Periodo – [UE]” (pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen – EU).

23

Ausländerbehörde der Stadt Offenbach (Offenbachin kaupungin ulkomaalaisviranomainen, Saksa), joka oli tuohon aikaan toimivaltainen, antoi 5.12.2013 TE:lle AufenthG:n 38a §:n nojalla oleskeluluvan, joka oli voimassa yhden vuoden.

24

TE synnytti RU:n 5.8.2014. Tällä oli hyvin vakava sydänvika, joka edellytti kirurgisia toimenpiteitä ja jälkitarkastuksia, joten TE joutui lopettamaan työskentelynsä. Tässä tilanteessa TE joutui hakemaan sosiaalietuuksia turvatakseen perheensä toimeentulon.

25

TE:n 12.11.2014 tekemä hakemus oleskeluluvan uusimisesta ja RU:n samana päivänä tekemä hakemus oleskeluluvan antamisesta hylättiin Offenbachin kaupungin ulkomaalaisviranomaisen 30.1.2015 tekemillä päätöksillä sillä perusteella, että heillä ei ollut turvattua toimeentuloa, toisin kuin AufenthG:n 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa edellytetään. Heitä kehotettiin poistumaan Saksan alueelta, ja TE:tä uhattiin maastapoistamisella Italian tasavaltaan ja RU:ta Ghanan tasavaltaan.

26

TE ja RU nostivat näistä päätöksistä kanteen Verwaltungsgericht Frankfurt am Mainissa (Frankfurt am Mainin hallintotuomioistuin, Saksa), joka hylkäsi sen 20.11.2015 antamallaan tuomiolla.

27

TE ja RU hakivat lupaa valittaa tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Hessischer Verwaltungsgerichtshofiin (Hessenin osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Saksa).

28

Tämä tuomioistuin salli valituksen 11.3.2016 tekemällään päätöksellä, koska sillä oli vakavia epäilyjä ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion oikeellisuudesta, kun otettiin huomioon RU:n lääkärinhoidon tarpeen laajuus, joka kyseisen tuomioistuimen mukaan saattoi oikeuttaa poikkeamisen AufenthG:n 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetystä pääsäännöstä.

29

Asian käsittely oli keskeytettynä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa 1.11.2017 lähtien.

30

Frankfurt am Mainin kaupunki, josta oli tällä välin tullut vastaaja kyseisessä menettelyssä, saattoi asian uudelleen vireille 7.9.2020 ja väitti, ettei TE:lle ollut enää mahdollista antaa oleskelulupaa AufenthG:n 38a §:n nojalla. TE ei nimittäin ollut enää yli kuuteen vuoteen oleskellut Italiassa eikä hänellä siten ollut enää pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa. TE:lle ei voida antaa oleskelulupaa myöskään AufenthG:n 9a §:n nojalla, koska TE ja RU asuvat sosiaaliviraston kustantamassa asunnossa, joka ei ole kyseisessä säännöksessä edellytetty ”asianmukainen asunto”.

31

Tässä tilanteessa Hessischer Verwaltungsgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32

EF, joka on Pakistanin kansalainen, tuli 1.4.2014 Saksan alueelle Italiasta.

33

Hänellä on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, joka hänelle on annettu Italiassa lisämaininnoin ”illimitata” ([voimassa] rajoittamattomasti) ja ”Soggiornante di Lungo Periodo – [UE]” (pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen – EU).

34

Ausländerbehörde des Landkreises Offenbach (Offenbachin piirikunnan ulkomaalaisviranomainen, Saksa), joka oli tuohon aikaan toimivaltainen, antoi 10.7.2014 EF:lle AufenthG:n 38a §:n nojalla oleskeluluvan, joka oli voimassa yhden vuoden.

35

Myöhemmin Offenbach am Mainin kaupunki, josta oli tullut toimivaltainen, uusi tämän oleskeluluvan useaan kertaan, viimeksi 28.5.2019, jolloin se uusittiin 13.7.2021 asti.

36

EF teki 17.3.2021 AufenthG:n 38a §:n nojalla oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen, jonka kyseinen kaupunki kuitenkin hylkäsi 27.4.2021 tekemällään päätöksellä pääasiallisesti sen perusteella, että EF oli menettänyt pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman Italiassa, koska hän ei ollut enää oleskellut Italian alueella yli kuuteen vuoteen.

37

EF nosti 6.5.2021 tästä päätöksestä Verwaltungsgericht Darmstadtissa (Darmstadtin hallintotuomioistuin, Saksa,) eli ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen, jossa hän on vaatinut muun muassa, että Offenbach am Mainin kaupunki velvoitetaan uusimaan hänen oleskelulupansa AufenthG:n 38a §:n nojalla.

38

Tässä tilanteessa Verwaltungsgericht Darmstadt on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:

Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:

Jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi:

39

Unionin tuomioistuimen presidentin 8.11.2022 tekemällä päätöksellä asiat C‑829/21 ja C‑129/22 yhdistettiin mahdollista asian käsittelyn suullista vaihetta ja tuomion antamista varten.

40

Kolmella ensimmäisellä kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, asioissa C‑829/21 ja C‑129/22 ennakkoratkaisua pyytäneet tuomioistuimet tiedustelevat pääasiallisesti, onko direktiiviä 2003/109 tulkittava siten, että jäsenvaltio voi kieltäytyä uusimasta oleskelulupaa, jonka se on myöntänyt kolmannen maan kansalaiselle kyseisen direktiivin III luvun säännösten nojalla, sillä tämän direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla perusteella, että kyseinen kansalainen on oltuaan hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman myöntäneen jäsenvaltion alueelta poissa yli kuuden vuoden ajanjakson ajan menettänyt oikeuden tähän asemaan viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, ja jos näin on, millä edellytyksillä tällainen epäämispäätös voidaan tehdä.

41

Tältä osin ensinnäkin direktiivin 2003/109 14 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että oikeus pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan tämän direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetussa ”ensimmäisessä jäsenvaltiossa” on edellytys, joka kolmannen maan kansalaisen, joka haluaa oleskella saman direktiivin 2 artiklan d alakohdassa tarkoitetun ”toisen jäsenvaltion” alueella direktiivin III luvun säännösten nojalla myönnetyn oleskeluluvan perusteella, on ensin täytettävä. Saman direktiivin 19 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan tällaisen edellytyksen olemassaolo.

42

Direktiivin 2003/109 22 artikla tukee sitä, että tämän edellytyksen on täytyttävä myös, jotta asianomainen henkilö voi saada kyseisen oleskeluluvan uusituksi toisessa jäsenvaltiossa, koska mainitun 22 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan viimeksi mainittu jäsenvaltio voi päättää kieltäytyä uusimasta kyseistä lupaa, kun kyseisen direktiivin 14–16 artiklassa säädetyt edellytykset lakkaavat täyttymästä.

43

Lisäksi direktiivin 2003/109 15 artiklasta ilmenee, että – toisin kuin muista tässä säännöksessä säädetyistä edellytyksistä – jäsenvaltiot eivät voi poiketa tämän tuomion 41 kohdassa tarkoitetusta edellytyksestä.

44

Tämän edellytyksen pakottavuus johtuu siitä, että – kuten julkisasiamieskin on todennut ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa – oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa on oikeus, joka on johdettu pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa ensimmäisessä jäsenvaltiossa koskevasta oikeudesta.

45

Tästä seuraa, että jos toinen jäsenvaltio toteaa käsitellessään direktiivin 2003/109 III luvun säännöksiin perustuvaa hakemusta oleskeluluvan uusimisesta, että asianomainen kolmannen maan kansalainen on menettänyt oikeutensa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa muun muassa sen perusteella, että hän on ollut poissa ensimmäisen jäsenvaltion alueelta yli kuusi vuotta, kuten direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, tällainen toteamus on esteenä kyseiselle uusimiselle.

46

Toiseksi on niin, kuten direktiivin 2003/109 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa vahvistetaan, että tällä direktiivillä käyttöön otetussa järjestelmässä toisen jäsenvaltion, jossa kolmannen maan kansalainen haluaa oleskella ensimmäisessä jäsenvaltiossa olevaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeutensa perusteella, asiana on selvittää, täyttääkö kyseinen kansalainen oleskeluluvan myöntämisen tai sen uusimisen edellytykset, joihin kuuluu mainitun direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa asetettu edellytys siitä, että hänellä tosiasiallisesti on tämä oikeus ensimmäisessä jäsenvaltiossa.

47

Tällaisen selvityksen yhteydessä toinen jäsenvaltio voi siis joutua tutkimaan, onko asianomainen kolmannen maan kansalainen menettänyt oikeuden kyseiseen asemaan erityisesti direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla perusteella.

48

Tällainen selvitys voi mahdollisesti johtaa siihen, että toinen jäsenvaltio toteaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeuden menettämisen ja näin ollen direktiivin 2003/109 22 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla epää asianomaiselta kolmannen maan kansalaiselta kyseisen direktiivin III luvun säännöksiin perustuvan oleskeluluvan uusimisen, mutta ainoastaan ensimmäinen jäsenvaltio voi peruuttaa kyseisen aseman ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan tai se voi tarvittaessa soveltaa tämän aseman saamiseksi uudelleen yksinkertaistettua menettelyä, josta jäsenvaltioiden on säädettävä kyseisen direktiivin 9 artiklan 5 kohdan nojalla.

49

Kolmanneksi on todettava ajankohdasta, joka on merkityksellinen toisen jäsenvaltion arvioidessa sitä, täyttyykö direktiivin 2003/109 14 artiklan 1 kohdassa asetettu edellytys oleskeluluvan uusimiselle tämän direktiivin III luvun säännösten nojalla, että ensi näkemältä kyseeseen voi tulla kolme ajankohtaa.

50

On siis niin, kuten julkisasiamies sitä paitsi on pääasiallisesti korostanut ratkaisuehdotuksensa 46 kohdassa, että merkityksellinen ajankohta voisi olla joko oleskeluluvan uusimishakemuksen jättämisajankohta tai myöhempi ajankohta, joka edeltää tätä hakemusta koskevan hallintopäätöksen tekemisajankohtaa, taikka vieläkin myöhempi ajankohta, joka sijoittuu ajankohdan, jona kyseisen hakemuksen hylkäämisestä tehdystä hallintopäätöksestä nostetaan kanne tuomioistuimessa, ja tuomioistuinratkaisun antamisajankohdan välille, esimerkiksi – kuten ennakkoratkaisua asiassa C‑829/21 pyytänyt tuomioistuin ehdottaa – viimeisimmän istunnon ajankohta.

51

Ainoa merkityksellinen ajankohta direktiivin 2003/109 14 artiklan 1 kohdassa asetetun edellytyksen arvioimiseksi on kuitenkin ajankohta, jona asianomainen kolmannen maan kansalainen jättää hakemuksensa oleskeluluvan uusimisesta kyseisen direktiivin III luvun säännösten nojalla.

52

Sen hyväksyminen nimittäin, että jäsenvaltioilla olisi tällaista arviointia varten mahdollisuus valita hallinto- tai tuomioistuinmenettelyn vaiheeseen ajoittuva myöhempi ajankohta, olisi vastoin yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteita, koska tällaisen oleskeluluvan uusimista koskevan hakemuksen hyväksyminen voisi riippua seikoista, jotka eivät olisi hakijan itsensä vastuulla vaan pääasiallisesti kansallisten viranomaisten tai tuomioistuinten vastuulla, kuten siitä, kuinka nopeasti hakemus käsitellään tai hakemuksen hylkäämisestä tehdystä päätöksestä nostettu kanne ratkaistaan (ks. analogisesti tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C‑133/19, C‑136/19 ja C‑137/19, EU:C:2020:577, 42 kohta).

53

Tässä asiayhteydessä on korostettava, että – kuten direktiivin 2003/109 johdanto-osan kymmenennestä perustelukappaleestakin ilmenee – unionin lainsäätäjän tarkoituksena on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamista koskevan hakemuksen käsittelyä koskevien menettelysääntöjen yhteydessä ollut taata asianomaisille kolmansien maiden kansalaisille riittävä oikeusvarmuuden taso.

54

On kuitenkin niin – kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 55 ja 56 kohdassa –, että jos toinen jäsenvaltio katsoo, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskeva oikeus on esimerkiksi direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun kuuden vuoden ajanjakson päättymisen johdosta menetetty ensimmäisessä jäsenvaltiossa kyseistä uusimishakemusta koskevan hallinto- tai tuomioistuinmenettelyn aikana, mikään ei estä sitä tekemästä tällä perusteella uutta päätöstä, jolla kyseinen uusiminen evätään tai kyseinen oleskelulupa peruutetaan mainitun direktiivin 22 artiklan nojalla.

55

Neljänneksi todistustaakasta tämän tuomion 41 kohdassa tarkoitetun sen edellytyksen täyttymisen osalta, jonka mukaan oleskeluluvan myöntämiseksi tai uusimiseksi direktiivin 2003/109 III luvun säännösten nojalla on selvitettävä, onko asianomaisella kolmannen maan kansalaisella oikeus pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, on todettava, että tällainen näyttö on lähtökohtaisesti kyseisen kansalaisen asiana.

56

Direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä alakohdasta, luettuna direktiivin johdanto-osan 11 perustelukappaleen valossa, ilmenee kuitenkin, että kyseisen edellytyksen täyttymisen osoittamiseksi riittää lähtökohtaisesti, että kyseinen kansalainen esittää toisessa jäsenvaltiossa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupansa, jonka ensimmäinen jäsenvaltio on myöntänyt kyseisen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan nojalla, koska tällaisen luvan, jos se on voimassa, avulla kyseinen kansalainen voi helposti ja välittömästi osoittaa oikeutensa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ja tämän oikeuden jatkumisen. Tällaisen voimassa olevan luvan perusteella voidaan siis olettaa, että kyseisellä kansalaisella on edelleen oikeus kyseiseen asemaan.

57

Tässä asiayhteydessä unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivin 2003/109 2 artiklan b alakohdasta ja 14 artiklan 1 kohdasta ilmenee yhdessä tarkasteltuina, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa antaa lähtökohtaisesti haltijalleen oikeuden oleskella yli kolmen kuukauden ajan muiden kuin sen jäsenvaltion alueella, joka on myöntänyt hänelle pitkään oleskelleen henkilön aseman (tuomio 17.7.2014, Tahir, C‑469/13, EU:C:2014:2094, 42 kohta).

58

Lisäksi direktiivin 2003/109 9 artiklan 6 kohdassa säädetään, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan vanheneminen ei päinvastoin missään tapauksessa voi aiheuttaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman peruuttamista tai menettämistä, mikä osoittaa tällaisen oleskeluluvan toteavan luonteen.

59

Nyt käsiteltävissä asioissa on riidatonta, että sekä TE:llä että EF:llä on ensimmäisessä jäsenvaltiossa eli Italiassa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, jonka kestoa ei ole rajoitettu ja joka siis on voimassa, joten heidän hyväkseen on oletettava, että heillä on edelleen oikeus pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan kyseisessä jäsenvaltiossa.

60

Tällainen olettama kuuluu siltä osin kuin se sitoo toista jäsenvaltiota tämän käsitellessä hakemusta oleskeluluvasta tai sen uusimisesta jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen henkeen, jota – kuten direktiivin 2003/109 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan – edistetään yhdenmukaistamalla tässä direktiivissä tarkoitetun pitkään oleskelleen henkilön aseman myöntämisedellytykset.

61

Viidenneksi on täsmennettävä, että kyseinen olettama ei kuitenkaan ole luonteeltaan sellainen, ettei sitä voisi kumota.

62

Kun pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan toteava luonne, jota jo korostettiin tämän tuomion 58 kohdassa, otetaan huomioon, on nimittäin niin, että vaikka asianomainen kolmannen maan kansalainen pystyisikin esittämään toisessa jäsenvaltiossa tällaisen voimassa olevan luvan, kyseinen jäsenvaltio voi joutua muun muassa käsitellessään hakemusta direktiivin 2003/109 III luvun säännösten nojalla myönnetyn oleskeluluvan uusimisesta tutkimaan, onko pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeuden jatkuminen syytä kyseenalaistaa jollakin mainitun direktiivin 9 artiklassa tarkoitetuista kyseisen pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menettämisperusteista.

63

Tällainen kyseenalaistaminen edellyttää kuitenkin, että toinen jäsenvaltio toteaa, että on olemassa riittävän konkreettisia ja yhtäpitäviä merkkejä siitä, että jotakin kyseisistä perusteista voidaan soveltaa sen käsiteltävänä olevassa tapauksessa.

64

Erityisesti direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetusta perusteesta on todettava, että merkkinä kyseisestä menettämisestä, joka voi oikeuttaa toisen jäsenvaltion tekemään selvityksen mainittua asemaa koskevan oikeuden jatkumisesta, on se, että ajankohtana, jona asianomainen jättää hakemuksensa, on kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun hän saapui kyseisen jäsenvaltion alueelle, tai siitä, kun hän sai tässä samassa jäsenvaltiossa ensimmäisen oleskelulupansa mainitun direktiivin III luvun säännösten perusteella.

65

Kuudenneksi on todettava, että jos tällaisia merkkejä on olemassa, toisen jäsenvaltion on tehtävä kahdenlaisia lisätarkastuksia siltä osin kuin kyse on erityisesti direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetystä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeuden menettämisperusteesta.

66

Ensinnäkin tämän säännöksen sovellettavuuden selvittämiseksi toisen jäsenvaltion on otettava huomioon se, että asianomaisen jokainen fyysinen läsnäolo ensimmäisen jäsenvaltion alueella kuuden vuoden ajanjakson aikana riittää silloinkin, kun tällainen läsnäolo kestää mainitun ajanjakson aikana yhteensä enintään vain muutamia päiviä, estämään sen, että hän menettäisi oikeutensa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan (ks. analogisesti direktiivin 2003/109 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan osalta tuomio 20.1.2022, Landeshauptmann von Wien (Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menettäminen), C‑432/20, EU:C:2022:39, 47 kohta).

67

Tällainen direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan tulkinta perustuu muun muassa tämän tuomion 53 kohdassa jo korostettuun tarpeeseen taata pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamista koskevan hakemuksen tutkimista koskevien menettelysääntöjen yhteydessä asianomaisille kolmansien maiden kansalaisille asianmukainen oikeusvarmuuden taso (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2022, Landeshauptmann von Wien (Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman menettäminen), C‑432/20, EU:C:2022:39, 38–40 kohta).

68

Näin ollen asianomaisen kolmannen maan kansalaisen hyvin lyhytaikainenkin läsnäolo ensimmäisen jäsenvaltion alueella kyseisessä säännöksessä tarkoitetun kuuden vuoden ajanjakson aikana johtaa siihen, että viimeksi mainitussa säännöksessä säädetty vanhentumisaika keskeytyy ja että uusi kuuden vuoden määräaika alkaa kulua ajankohdasta, jona kyseisen kansalaisen jokainen läsnäolo ensimmäisen jäsenvaltion alueella päättyy.

69

Toisen jäsenvaltion on siis direktiivin 2003/109 III luvun säännöksiin perustuvaa oleskeluluvan uusimishakemusta käsitellessään tutkittava itse, onko olemassa seikkoja, joiden perusteella se voi päätellä, että direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu kuuden vuoden ajanjakso on päättynyt asianomaisen henkilön hakemuksen jättämisajankohtana, ja jos vastaus on myöntävä, ilmoittaa kyseiselle henkilölle tästä seikasta ja informoida häntä siitä, että kyseinen määräaika on voinut keskeytyä ja että uusi kuuden vuoden määräaika on voinut alkaa kulua, jos hän on tällä välin ollut uudelleen läsnä ensimmäisen jäsenvaltion alueella.

70

Tässä asiayhteydessä toisen jäsenvaltion on kehotettava asianomaista kolmannen maan kansalaista, jos tämä vetoaa tällaiseen keskeytymiseen, esittämään näyttöä, joka voi osoittaa läsnäolon ensimmäisen jäsenvaltion alueella mainitun kuuden vuoden ajanjakson aikana, vaikka tällainen läsnäolo olisikin kestänyt vain muutamia päiviä.

71

Toiseksi on niin, että jos toisen jäsenvaltion suorittamista tarkastuksista ilmenee, että asianomainen kolmannen maan kansalainen on ollut poissa ensimmäisen jäsenvaltion alueelta yli kuuden vuoden ajanjakson ajan, toisen jäsenvaltion on direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan nojalla tarkastettava myös, onko ensimmäinen jäsenvaltio käyttänyt lainsäädännössään kyseisessä säännöksessä tarkoitettua mahdollisuutta säätää direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisesta alakohdasta poiketen, että pitkään oleskellut kolmannen maan kansalainen säilyttää ”erityisistä syistä” asemansa kyseisessä jäsenvaltiossa ”yli kuusi vuotta kestävien poissaolojaksojen aikana”, ja jos näin on, sen on tarkastettava, onko kyseessä olevassa tapauksessa ilmennyt tällainen erityinen syy.

72

Näissä kahdenlaisissa tarkastuksissa toisen jäsenvaltion on otettava yhteyttä ensimmäiseen jäsenvaltioon pyytääkseen tältä apua silloin, kun kyseiset tarkastukset edellyttävät sellaisten tietojen käyttämistä, jotka ainoastaan kyseisellä ensimmäisellä jäsenvaltiolla voi olla käytettävissään.

73

Tältä osin on muistutettava, että jäsenvaltioiden välisissä suhteissa on otettava huomioon SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettu vilpittömän yhteistyön periaate, joka velvoittaa jäsenvaltiot yleisesti ja siis muun muassa direktiivissä 2003/109 säännellyissä tilanteissa kunnioittamaan ja avustamaan toisiaan perussopimuksista johtuvia tehtäviä täyttäessään.

74

Lopuksi on todettava, että toinen jäsenvaltio voi vasta kyseisten tarkastusten päätteeksi ja kaikkien asian kannalta merkityksellisten seikkojen arvioinnin perusteella tarvittaessa tehdä – yksinomaan direktiivin 2003/109 III luvun säännöksiin perustuvan oleskeluluvan uusimishakemuksen tutkintamenettelyä varten – päätelmän, jonka mukaan hakemuksen jättämisajankohtana asianomaisella kolmannen maan kansalaisella ei direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan nojalla enää ollut oikeutta pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, ja voi tällä perusteella kieltäytyä uusimasta kyseistä oleskelulupaa saman direktiivin 22 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla.

75

Asioissa C‑829/21 ja C‑129/22 esitettyihin kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiiviä 2003/109 ja erityisesti sen 22 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltio voi kieltäytyä uusimasta oleskelulupaa, jonka se on myöntänyt kolmannen maan kansalaiselle mainitun direktiivin III luvun säännösten nojalla, sillä kyseisen direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla perusteella, että kun kyseinen kansalainen on ollut poissa hänelle pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman myöntäneen jäsenvaltion alueelta yli kuuden vuoden ajanjakson ajan ja kun tämä viimeksi mainittu jäsenvaltio ei ole käyttänyt saman direktiivin 9 artiklan 4 kohdan kolmannessa alakohdassa säädettyä mahdollisuutta, hän on menettänyt oikeuden kyseiseen asemaan tässä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, kunhan kuuden vuoden määräaika on päättynyt viimeistään kyseisen luvan uusimishakemuksen jättämisajankohtana ja kunhan kyseistä kansalaista on ensin kehotettu esittämään näyttöä mahdollisista läsnäoloista hänelle kyseisen aseman myöntäneen jäsenvaltion alueella kyseisen määräajan kuluessa.

76

Asiassa C‑129/22 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa ja 22 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että toinen jäsenvaltio saattaa nämä säännökset asianmukaisesti osaksi kansallista oikeutta pannessaan ne täytäntöön kahdella erillisellä säännöksellä, kun ensimmäisessä säännöksessä toistetaan direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetty peruste, joka johtaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeuden menettämiseen, ja kun toisessa säännöksessä säädetään, että kyseisen direktiivin III luvun säännöksiin perustuva oleskelulupa on peruutettava, jos asianomainen kolmannen maan kansalainen on menettänyt oikeutensa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan sen myöntäneessä jäsenvaltiossa, eikä tässä säännöksessä viitata konkreettisesti mihinkään saman direktiivin 9 artiklassa tarkoitetuista kyseisen oikeuden menettämisperusteista.

77

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ja 22 artiklan 1 kohdan b alakohdan kaltaisten unionin oikeuden säännösten saattaminen osaksi kansallista oikeutta edellyttää, että ne pannaan täytäntöön säännöksillä, jotka ovat niin konkreettisia, täsmällisiä ja selviä, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy (ks. analogisesti tuomio 24.4.2012, Kamberaj, C‑571/10, EU:C:2012:233, 87 kohta ja tuomio 3.9.2020, Subdelegación del Gobierno en Barcelona (Pitkään oleskelleet kolmannen maan kansalaiset), C‑503/19 ja C‑592/19, EU:C:2020:629, 36 ja 37 kohta).

78

Erityisesti direktiivin 2003/109 22 artiklan 1 kohdan b alakohdasta on todettava, että kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että jos osoittautuisi, ettei mainittu vaatimus täyty, asianomainen jäsenvaltio ei voisi vedota mainittuun säännökseen hylätäkseen kolmannen maan kansalaisen hakemuksen oleskeluluvan uusimisesta direktiivin 2003/109 III luvun säännösten nojalla.

79

Kyseinen 22 artiklan 1 kohdan b alakohta saatetaan tämän tuomion 77 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettujen konkreettisuuden, täsmällisyyden ja selvyyden vaatimusten mukaisesti osaksi kansallista oikeutta AufenthG:n 52 §:n 6 momentin kaltaisella kansallisella säännöksellä, jonka mukaan kyseisen direktiivin III luvun säännöksiin perustuva oleskelulupa on peruutettava, jos asianomainen kolmannen maan kansalainen menettää oikeuden pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan toisessa jäsenvaltiossa, vaikka kyseisessä kansallisessa säännöksessä ei viitata nimenomaisesti direktiivin 2003/109 9 artiklassa säädettyihin kyseistä asemaa koskevan oikeuden menettämisperusteisiin.

80

Yhtäältä nimittäin tällaisesta kansallisesta säännöksestä ilmenee yksiselitteisesti, että toinen jäsenvaltio peruuttaa kyseisen oleskeluluvan, jos asianomainen henkilö on menettänyt oikeuden pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt hänelle mainitun oikeuden.

81

Toisaalta se tähän kansalliseen säännökseen sisältyvä seikka, johon toinen jäsenvaltio voi perustaa tällaisen peruuttamisen, eli se, että asianomainen kolmannen maan kansalainen on menettänyt oikeuden pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa, voidaan ymmärtää siten, että siinä viitataan direktiivin 2003/109 9 artiklassa säädettyihin mainittua asemaa koskevan oikeuden eri menettämisperusteisiin, koska tämän oikeuden myöntänyt jäsenvaltio voi peruuttaa sen vain jollakin mainituista perusteista.

82

Lisäksi direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toinen alakohta saatetaan tämän tuomion 77 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettujen konkreettisuuden, täsmällisyyden ja selvyyden vaatimusten mukaisesti osaksi kansallista oikeutta AufenthG:n 51 §:n 9 momentin 1 kohdan 4 alakohdan kaltaisella jäsenvaltion kansallisen oikeuden säännöksellä, jonka mukaan kolmannen maan kansalainen, jolla on oikeus pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan tässä jäsenvaltiossa, menettää oikeuden tähän asemaan, jos hän on poissa kyseisen jäsenvaltion alueelta kuuden vuoden ajanjakson ajan.

83

Niinpä kansallisen oikeuden kyseisen säännöksen, jolla direktiivin 2003/109 22 artiklan 1 kohdan b alakohta saatetaan osaksi kansallista oikeutta, perusteella toinen jäsenvaltio voi kieltäytyä myöntämästä kolmannen maan kansalaiselle kyseisen direktiivin III luvun säännöksiin perustuvaa oleskelulupaa tai se voi kieltäytyä uusimasta tällaista lupaa, jos tämä jäsenvaltio toteaa, että kyseinen kansalainen on menettänyt oikeuden pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan ensimmäisessä jäsenvaltiossa kyseisen direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetyllä perusteella.

84

Asiassa C‑129/22 esitettyyn neljänteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2003/109 9 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa ja 22 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että toinen jäsenvaltio saattaa nämä säännökset asianmukaisesti osaksi kansallista oikeutta pannessaan ne täytäntöön kahdella erillisellä säännöksellä, kun ensimmäisessä säännöksessä toistetaan direktiivin 9 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetty peruste, joka johtaa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan oikeuden menettämiseen, ja kun toisessa säännöksessä säädetään, että kyseisen direktiivin III luvun säännöksiin perustuva oleskelulupa on peruutettava, jos asianomainen kolmannen maan kansalainen on menettänyt oikeutensa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaan sen myöntäneessä jäsenvaltiossa, eikä tässä säännöksessä viitata konkreettisesti mihinkään saman direktiivin 9 artiklassa tarkoitetuista kyseisen oikeuden menettämisperusteista.

85

Asiassa C‑829/21 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltio, jossa kolmannen maan kansalainen on hakenut oleskeluluvan myöntämistä tämän direktiivin III luvun säännösten nojalla tai tällaisen luvan uusimista, voi hylätä hakemuksen sillä perusteella, että kyseinen kansalainen ei ole liittänyt hakemukseensa asiakirjoja, jotka osoittaisivat, että hänellä on asianmukainen asunto, vaikka kyseinen jäsenvaltio ei ole pannut mainittua säännöstä täytäntöön.

86

Kuten tämän tuomion 77 ja 78 kohdassa jo mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka on yksin toimivaltainen tulkitsemaan kansallista oikeutta SEUT 267 artiklassa määrätyn menettelyn yhteydessä, asiana on tarkastaa, että sen kansalliseen oikeuteen sisältyy säännös, jolla direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan toinen alakohta pannaan täytäntöön niin konkreettisesti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy. Jos osoittautuisi, ettei tämä vaatimus täyty, toinen jäsenvaltio ei voisi vedota mainittuun säännökseen hylätäkseen kolmannen maan kansalaisen hakemuksen oleskeluluvan myöntämisestä kyseisen direktiivin III luvun säännösten nojalla tai tällaisen luvan uusimisen.

87

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on niin, että asiassa C‑829/21 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo neljännen kysymyksensä sanamuodonkin mukaan, että ”Saksa ei ole käyttänyt direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaista toimivaltaa”.

88

Asiassa C‑829/21 esitettyyn neljänteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2003/109 15 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltio, jossa kolmannen maan kansalainen on hakenut oleskeluluvan myöntämistä tämän direktiivin III luvun säännösten nojalla tai tällaisen luvan uusimista, ei voi hylätä hakemusta sillä perusteella, että kyseinen kansalainen ei ole liittänyt hakemukseensa asiakirjoja, jotka osoittaisivat, että hänellä on asianmukainen asunto, kun kyseinen jäsenvaltio ei ole pannut mainittua säännöstä täytäntöön.

89

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: