1

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 6.10.2021 antaman tuomion Indo European Foods v. EUIPO – Chakari (Abresham Super Basmati Selaa Grade One World’s Best Rice) (T‑342/20, EU:T:2021:651) (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä kumosi EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 2.4.2020 tekemän päätöksen (asia R 1079/2019–4) (jäljempänä riidanalainen päätös), joka koski Indo European Foods Ltd:n ja Hamid Ahmad Chakarin välistä väitemenettelyä, ja toisaalta hylkäsi Indo European Foodsin valituksen muilta osin.

2

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä 30.1.2020 tehdyn sopimuksen (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä eroamissopimus), joka tuli voimaan 1.2.2020, johdanto-osan ensimmäisessä, neljännessä ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”ottavat huomioon, että [Yhdistynyt kuningaskunta] on maassa pidetyn kansanäänestyksen tuloksen perusteella ja sen jälkeen kun Yhdistynyt kuningaskunta on suvereenin päätösvaltansa mukaisesti päättänyt jättää [unionin], ilmoittanut 29 päivänä maaliskuuta 2017 aikomuksestaan erota [unionista] – – [SEU 50] artiklan mukaisesti – –,

– –

palauttavat mieleen, että jollei tämän sopimuksen mukaisista järjestelyistä muuta johdu, unionin oikeuden soveltaminen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan lakkaa [SEUT 50] artiklan – – nojalla kaikilta osiltaan tämän sopimuksen voimaantulopäivästä,

– –

katsovat, että häiritsevien katkosten välttämiseksi kaudella, jonka aikana tulevaa suhdetta koskevasta sopimuksesta (koskevista sopimuksista) neuvotellaan, on sekä unionin että Yhdistyneen kuningaskunnan edun mukaista määrätä siirtymä- tai täytäntöönpanokaudesta, jonka aikana unionin oikeutta – – sovellettaisiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa yleisesti ottaen samoin oikeusvaikutuksin kuin jäsenvaltioissa”.

3

Erosopimuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite”, määrätään seuraavaa:

”Tässä sopimuksessa vahvistetaan järjestelyt, joiden mukaisesti [Yhdistynyt kuningaskunta] eroaa [unionista] – –.”

4

Sopimuksen 126 artiklassa, jonka otsikko on ”Siirtymäkausi”, määrätään seuraavaa:

”Siirtymä- tai täytäntöönpanokausi alkaa tämän sopimuksen voimaantulopäivänä ja päättyy 31 päivänä joulukuuta 2020.”

5

Saman sopimuksen 127 artiklassa, jonka otsikko on ”Siirtymäkauden soveltamisala”, 1, 3 ja 6 kohdassa määrätään seuraavaa:

”1.   Ellei tässä sopimuksessa toisin määrätä, unionin oikeutta sovelletaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa siirtymäkauden ajan.

– –

3.   Edellä olevan 1 kohdan nojalla sovellettavalla unionin oikeudella on siirtymäkauden aikana Yhdistyneen kuningaskunnan osalta ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa samat oikeusvaikutukset kuin unionissa ja sen jäsenvaltioissa, ja sitä tulkitaan ja sovelletaan samojen menetelmien ja yleisten periaatteiden mukaisesti kuin unionissa.

– –

6.   Ellei tässä sopimuksessa toisin määrätä, 1 kohdan nojalla sovellettavassa unionin oikeudessa, myös sellaisena kuin se on pantu täytäntöön ja sitä sovelletaan jäsenvaltioissa, olevia viittauksia jäsenvaltioihin on siirtymäkauden ajan pidettävä viittauksina myös Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.”

6

Yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 16.12.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/2424 (EUVL 2015, L 341, s. 21) (jäljempänä asetus N:o 207/2009), johdanto-osan kolmannessa, neljännessä ja seitsemännessä perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

– –

7

Asetuksen N:o 207/2009 1 artiklan 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”EU-tavaramerkki on yhtenäinen. Sen oikeusvaikutukset ovat samanlaiset kaikkialla unionissa: sen voi rekisteröidä ainoastaan olemaan voimassa koko unionissa, sen voi luovuttaa, siitä voi luopua, sen hallintaoikeus voidaan menettää tai [se voidaan] julistaa mitättömäksi ja sen käyttö voidaan kieltää ainoastaan koko unionissa. Tätä periaatetta sovelletaan, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä.”

8

Mainitun asetuksen 8 artiklan, jonka otsikko on ”Suhteelliset hylkäysperusteet”, 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Rekisteröimättömän tavaramerkin tai muun liike-elämässä käytetyn merkin, jonka vaikutusalue on laajempi kuin paikallinen, haltijan vastustuksesta tavaramerkille haettua rekisteröintiä ei myönnetä, jos ja siltä osin kuin tähän merkkiin sovellettavan unionin lainsäädännön tai jäsenvaltion oikeuden mukaan:

9

Asetus N:o 207/2009 on kumottu ja korvattu 1.10.2017 alkaen Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1).

10

Kyseisen asetuksen 1 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 4 kohdan sanamuoto on sama kuin asetuksen N:o 207/2009 1 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 4 kohdan sanamuoto.

11

Asetuksen 2017/1001 72 artiklassa, jonka otsikko on ”Asian saattaminen unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi”, säädetään seuraavaa:

”1.   Valituslautakuntien tekemät valituksia koskevat päätökset voidaan saattaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

2.   Kanteen perusteena voi olla puuttuva toimivalta, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, tämän asetuksen tai niiden soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö.

3.   Unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta kumota kanteen kohteena oleva päätös tai muuttaa sitä.

– –

6.   [EUIPO] toteuttaa tarvittavat toimenpiteet unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tai, jos siihen on haettu muutosta, unionin tuomioistuimen tuomion noudattamiseksi.”

12

Saman asetuksen 139 artiklan, jonka otsikko on ”Pyyntö ryhtyä kansalliseen menettelyyn”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   EU-tavaramerkin hakija tai haltija voi pyytää hakemuksensa tai EU-tavaramerkkinsä muuntamista kansallista tavaramerkkiä koskevaksi hakemukseksi:

– –

2.   Muuntamista ei tapahdu:

– –

3.   Hakemuksen tai EU-tavaramerkin muuntamisesta johtuvassa kansallista tavaramerkkiä koskevassa hakemuksessa voidaan kyseisessä jäsenvaltiossa hyödyntää tälle hakemukselle tai tavaramerkille hyväksytty hakemispäivä tai etuoikeuspäivä – –”

13

Oikeusriidan tosiseikoista, sellaisina kuin ne on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–12 kohdassa, voidaan esittää seuraava yhteenveto.

14

Hamid Ahmad Chakari teki 14.6.2017 EUIPO:lle EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen, joka julkaistiin 6.9.2017 Euroopan unionin tavaramerkkilehdessä nro 169/2017.

15

Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:

16

Rekisteröintiä haettiin tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 30 ja 31 kuuluvia riisistä tehtyjä tuotteita varten.

17

Indo European Foods Ltd teki 13.10.2017 väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellisessä kohdassa mainittujen tuotteiden osalta. Väite perustui riisiä varten Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytettyyn aikaisempaan rekisteröimättömään sanamerkkiin BASMATI. Väitteen tueksi vedottiin asetuksen 2017/1001 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuun perusteeseen. Indo European Foods väitti erityisesti, että sillä oli Yhdistyneessä kuningaskunnassa sovellettavan lain nojalla oikeus estää haetun tavaramerkin käyttö merkkioikeuden loukkauskanteen niin sanotun ”laajennetun” muodon (action for passing off) avulla.

18

Väiteosasto hylkäsi väitteen kokonaisuudessaan 5.4.2019 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, etteivät Indo European Foodsin esittämät todisteet riittäneet osoittamaan asetuksen N:o 2017/1001 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti, että aikaisempi tavaramerkki on liike-elämässä käytetty merkki, jonka vaikutusalue oli laajempi kuin paikallinen ennen merkityksellistä ajankohtaa ja kyseessä olevalla alueella.

19

Indo European Foods haki 16.5.2019 muutosta väiteosaston päätökseen EUIPO:ssa.

20

EUIPO:n neljäs valituslautakunta hylkäsi riidanalaisella päätöksellä valituksen perusteettomana sillä perusteella, ettei Indo European Foods ollut osoittanut, että se saattoi nimen ”basmati” perusteella kieltää haetun tavaramerkin käytön Yhdistyneessä kuningaskunnassa passing off ‑menettelyn niin sanotun laajennetun muodon nojalla.

21

Indo European Foods nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.6.2020 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jolla se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista ja muuttamista.

22

Kantaja vetosi kanteensa tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdan rikkomiseen.

23

EUIPO väitti vastineessaan muun muassa, että siltä osin kuin haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehty väite perustui Yhdistyneessä kuningaskunnassa käytettyyn aikaisempaan rekisteröimättömään tavaramerkkiin, Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä tälle tavaramerkille annettu suoja olisi edelleen merkityksellinen erosopimuksen 126 ja 127 artiklassa määrätyn siirtymäkauden (jäljempänä siirtymäkausi) aikana, mutta että tämän ajanjakson päätyttyä väitemenettely ja unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne jäisivät vaille kohdetta. Lisäksi se väitti, että koska riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei voisi enää tuoda etua ensimmäisen oikeusasteen kantajalle, tällä ei olisi enää oikeussuojan tarvetta unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä.

24

Ensiksi unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 15–23 kohdassa EUIPO:n perustelut, jotka koskivat väitemenettelyn ja kanteen kohdetta.

25

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti mainitun tuomion 16 kohdassa, että siirtymäkausi alkoi 1.2.2020 ja päättyi 31.12.2020, ja totesi sen 17 kohdassa, että riidan kohteena oli tässä tapauksessa riidanalainen päätös, jossa valituslautakunta lausui ensimmäisen oikeusasteen kantajan esittämän väiteperusteen olemassaolosta. Samassa 17 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lisäksi katsoi oikeuskäytäntönsä valossa, että suhteellisen väiteperusteen olemassaoloa on arvioitava viimeistään silloin, kun EUIPO lausuu väitteestä. Se nimittäin totesi, että vaikka se on hiljattain antamassaan tuomiossa katsonut, että väitteen perustana olevan aikaisemman tavaramerkin on oltava pätevä paitsi haetun tavaramerkin rekisteröintihakemuksen julkaisuhetkellä myös hetkellä, jolloin EUIPO antaa ratkaisun väitteestä, on olemassa tietty vastakkainen oikeuskäytäntö, jonka mukaan suhteellisen väiteperusteen olemassaoloa on arvioitava sen EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämishetken kannalta, jota vastaan aikaisemman tavaramerkin perusteella on tehty väite.

26

Se katsoi näin ollen valituksenalaisen tuomion 18 kohdassa, ettei tätä kysymystä ollut tarpeen ratkaista esillä olevassa asiassa, koska riidanalainen päätös tehtiin siirtymäkauden aikana eli ajankohtana, jona erosopimuksen päinvastaisten määräysten puuttuessa asetusta 2017/1001 sovellettiin edelleen aikaisempiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa rekisteröimättömiin tavaramerkkeihin, joita käytetään liike-elämässä, ja että näin ollen kyseistä aikaisempaa tavaramerkkiä suojattiin edelleen samalla tavalla kuin sitä olisi suojattu, jos Yhdistynyt kuningaskunta ei olisi eronnut unionista.

27

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 19 kohdassa, että jos joka tapauksessa katsottaisiin, että oikeudenkäynnin kohde katoaa, kun menettelyn aikaisen tapahtuman – kuten kyseisen jäsenvaltion mahdollisen unionista eroamisen – seurauksena aikaisempi tavaramerkki voi menettää asemansa rekisteröimättömänä tavaramerkkinä tai muuna liike-elämässä käytettynä merkkinä, jonka vaikutusalue on laajempi kuin paikallinen, tämä merkitsisi sitä, että otettaisiin huomioon syitä, jotka ilmenevät riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen ja joilla ei ole vaikutusta kyseisen päätöksen perusteltavuuteen. Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi, että EUIPO:n valituslautakuntien päätösten laillisuuden arvioimiseksi sen on lähtökohtaisesti otettava huomioon kyseisten päätösten tekopäivä.

28

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 20 kohdassa edellä tämän tuomion 25–27 kohdassa mainituista seikoista, että riippumatta siitä, mikä on ratkaiseva ajankohta, johon on viitattava, eli onko se tavaramerkkihakemuksen jättämispäivä vai valituslautakunnan päätöksen tekopäivä, aikaisempi tavaramerkki, johon kantaja vetoaa väitteensä tueksi, voi olla väitteen perusteena. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 21 ja 22 kohdassa, etteivät 14.2.2019 annettu tuomio Beko v. EUIP – Acer (ALTUS) (T‑162/18, EU:T:2019:87) ja 2.6.2021 annettu tuomio Style & Taste v. EUIPO – The Polo/Lauren Company (Polon pelaajan kuva) (T‑169/19, EU:T:2021:318) horjuta tätä johtopäätöstä. Se totesi valituksenalaisen tuomion 23 kohdassa, että Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroaminen ei ollut aiheuttanut riidan kohteen menettämistä.

29

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 24–28 kohdassa EUIPO:n perustelut, jotka koskivat väitettyä Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen katoamista.

30

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin muistutti aluksi valituksenalaisen tuomion 25 kohdassa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa ja sen on jatkuttava tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka sillä uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, mikä edellyttää sitä, että kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua, ja totesi, että jos tämä oikeussuojan tarve katoaa menettelyn aikana, unionin yleisen tuomioistuimen pääasian osalta antama ratkaisu ei voi tuottaa kantajalle etua.

31

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 26 kohdassa EUIPO:n väitteen, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen kantajan oikeussuojan tarpeen puuttuminen johtui siitä, että kyseisen EU-tavaramerkin hakija voisi muuntaa hakemuksensa kansallisia tavaramerkkejä koskeviksi hakemuksiksi kaikissa unionin jäsenvaltioissa, sillä perusteella, että tämä toteamus pätee lähtökohtaisesti kaikkiin väitemenettelyihin.

32

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi mainitun tuomion 27 kohdassa, että EUIPO:n väite, jonka mukaan valituslautakunnan, jolle riita-asia siirretään, jos unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen, olisi hylättävä valitus, koska jäsenvaltion oikeudessa suojattua aikaisempaa tavaramerkkiä ei ole, perustuu virheelliseen olettamukseen, jonka mukaan valituslautakunnan on otettava tosiseikkojen arvioinnin perustaksi uuden päätöksensä tekohetki. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan nimittäin tässä tilanteessa valituslautakunnan on siis lausuttava uudelleen tästä samasta valituksesta sen tekemishetkellä vallinneen tilanteen mukaan, ja valitus tulee uudelleen vireille samassa vaiheessa, jossa se oli ennen riidanalaista päätöstä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että oikeuskäytännöllä, johon EUIPO vetoaa päättelynsä tueksi, ei ole merkitystä ja että siinä vain vahvistetaan, että ei joka tapauksessa voida edellyttää, että väitteen perustana oleva tavaramerkki on edelleen olemassa valituslautakunnan päätöksen tekemisen jälkeen.

33

Saman tuomion 28 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että käsiteltävä asia ei ole menettänyt kohdettaan ja että Indo European Foodsin oikeussuojan tarve säilyy. Näin ollen se tutki valituksenalaisen tuomion 31–72 kohdassa riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen ja tämän vaatimuksen tueksi esitetyn ainoan kanneperusteen. Se katsoi, että tämä kanneperuste on perusteltu ja että päätös on näin ollen kumottava. Tutkittuaan kyseisen tuomion 73–79 kohdassa Indo European Foodsin vaatimuksen väitteen hyväksymisestä unionin yleinen tuomioistuin sitä vastoin totesi, että edellytykset sen päätösten muuntamista koskevan toimivallan käyttämiselle eivät täyttyneet, ja hylkäsi tämän vaatimuksen.

34

Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä kumosi riidanalaisen päätöksen ja toisaalta hylkäsi kanteen muilta osin.

35

Kyseisen valituskirjelmän kanssa samana päivänä toimitetulla asiakirjalla EUIPO pyysi unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 a artiklan 1 kohdan mukaisesti, että sille myönnetään valituslupa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 a artiklan kolmannen kohdan nojalla.

36

Valituslupa myönnettiin 7.4.2022 annetulla määräyksellä EUIPO v. Indo European Foods (C‑801/21 P, EU:C:2022:295).

37

Saksan liittotasavalta hyväksyttiin unionin tuomioistuimen presidentin 16.6.2022 tekemällä päätöksellä väliintulijaksi tukemaan EUIPO:n vaatimuksia.

38

Unionin tuomioistuimen presidentin 16.12.2022 antamalla määräyksellä EUIPO v. Indo European Foods (C‑801/21 P, EU:C:2022:1049) hylättiin Walsall Conduits Ltd:n hakemus tukea väliintulijana ensimmäisen oikeusasteen kantajan vaatimuksia.

39

EUIPO, jota Saksan liittotasavalta tukee, vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

40

Indo European Foods vaatii, että unionin tuomioistuin

41

EUIPO esittää valituksensa tueksi yhden ainoan valitusperusteen, joka koskee kantajan oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämistä. Tämä valitusperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee oikeudellista virhettä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on sekoittanut keskenään oikeussuojan tarpeen säilymisen arvioinnin ja riidanalaisen toimen laillisuusvalvonnan, toinen oikeudellista virhettä ja perustelujen puutteellisuutta siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei ole konkreettisesti arvioinut Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen säilymistä EU-tavaramerkkioikeuden erityispiirteiden kannalta, ja kolmas asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohdan rikkomista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on todennut, ettei EUIPO:n pidä ottaa huomioon erosopimuksessa määrätyn siirtymäkauden päättymisen oikeusvaikutuksia.

42

Indo European Foods riitauttaa valituksen tutkittavaksi ottamisen kahdesta syystä. Yhtäältä EUIPO vetoaa valituksessaan uusiin perusteisiin, joita se ei ole esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa. Sen mukaan EUIPO on erityisesti muuttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa alun perin esittämiään perusteluja väittämällä ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa, että riidan kohteen säilymisen osalta unionin yleisessä tuomioistuimessa on vallalla toisistaan poikkeavia oikeuskäytäntösuuntauksia. Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan sen käsiteltävänä oleva kanne ei ole menettänyt kohdettaan, liittyy tosiseikkoihin.

43

Ensinnäkin on muistutettava, että vaikka unionin tuomioistuin on tosin valituksen tutkimisen yhteydessä toimivaltainen arvioimaan oikeudellisesti ainoastaan sitä ratkaisua, joka on tehty ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä perusteista ja perusteluista, valittajalla on kuitenkin oikeus vedota valituksessaan unionin tuomioistuimessa perusteisiin ja perusteluihin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (ks. vastaavasti tuomio 2.2.2023, Espanja ym. v. komissio, C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Nyt käsiteltävässä asiassa EUIPO väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä todetessaan valituksenalaisessa tuomiossa, että Indo European Foodsin kanne ei ole menettänyt kohdettaan ja että tämä asianosainen on säilyttänyt intressinsä saada riidanalainen päätös kumotuksi siitä huolimatta, että siirtymäkausi päättyi unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana, ja että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui tältä osin sellaiseen oikeuskäytännön suuntaukseen, joka ei noudata unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka liittyy vaatimukseen oikeussuojan tarpeen säilymisen konkreettisesta arvioinnista.

45

Valituksessa kyseenalaistetaan näin ollen se, onko unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa tekemä arviointi sen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan kohteen ja kantajan oikeussuojan tarpeen säilymisestä oikeudellisesti perusteltu. Unionin yleisen tuomioistuimen on joka tapauksessa tutkittava omasta aloitteestaan kysymys lausunnon antamisen raukeamisesta oikeussuojan tarpeen säilymisen puuttuessa (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2018, Bank Mellat v. neuvosto, C‑430/16 P, EU:C:2018:668, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

46

Indo European Foodsin ensimmäinen tutkittamattajättämisperuste on näin ollen hylättävä.

47

Toiseksi on riittävää muistuttaa, että vaikka lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikasto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, sen arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin, unionin tuomioistuin on sitä vastoin SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen valvomaan tämän tosiseikaston oikeudellista luonnehdintaa ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiä oikeudellisia päätelmiä (ks. vastaavasti tuomio 24.3.2022, PJ ja PC v. EUIPO, C‑529/18 P ja C‑531/18 P, EU:C:2022:218, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 22.6.2023, Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia-Kosakowo v. komissio, C‑163/22 P, EU:C:2023:515, 79 ja 99 kohta).

48

Nyt käsiteltävässä asiassa EUIPO ei kuitenkaan riitauta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 17–28 kohdassa suorittamaa tosiseikkojen arviointia vaan tämän niistä tekemän oikeudellisen luonnehdinnan ja niistä tekemät oikeudelliset päätelmät eli sen, että kanteen kohde ja Indo European Foodsin oikeussuojan tarve ovat säilyneet. Indo European Foodsin toinen tutkimattajättämisperuste on näin ollen myös hylättävä.

49

Tästä seuraa, että valitus on otettava tutkittavaksi.

50

Aluksi on muistutettava, että kyseessä olevan tavaramerkin rekisteröintihakemus jätettiin 14.6.2017 mutta että tämän tavaramerkin rekisteröintiä vastaan esitettiin väite 13.10.2017. Näin ollen käsiteltävässä asiassa sovelletaan yhtäältä 14.6.2017 voimassa olleen asetuksen N:o 207/2009 aineellisia säännöksiä ja toisaalta asetuksen 2017/1001 menettelysäännöksiä (ks. analogisesti tuomio 8.5.2014, Bimbo v. SMHV, C‑591/12 P, EU:C:2014:305, 12 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

EUIPO, jota Saksan liittotasavalta tukee, väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 17–23 kohdassa virheellisesti, että kanteen kohde säilyi pelkästään sillä perusteella, että siirtymäkauden päättyminen ei voinut vaikuttaa riidanalaisen päätöksen laillisuuteen sen tekopäivänä.

52

Yhtäältä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kanteen kohteen säilymistä ja oikeussuojan tarvetta koskevan vaatimuksen arviointi on riidanalaisen toimen laillisuusvalvonnan yhteydessä suoritettavasta arvioinnista erillinen ja sitä edeltävä arviointi. Tämän vaatimuksen arvioinnissa nimittäin otetaan huomioon kyseisen toimen kumoamisen mahdolliset vaikutukset kantajan oikeusasemaan, kun taas laillisuusvalvonta edellyttää, että otetaan huomioon oikeusriidan tosiasiallinen ja oikeudellinen asiayhteys, sellaisena kuin se oli mainitun toimen antamishetkellä.

53

EUIPO väittää näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se teki lopullisia päätelmiä oikeusriidan kohteen säilymisestä pelkästään siitä syystä, että jokin tapahtuma ei voi vaikuttaa riidanalaisen toimen laillisuuteen.

54

EUIPO lisää, että kun kanteen katsotaan välttämättä säilyttävän kohteensa siinä tapauksessa, että aikaisempi oikeus lakkaa olemasta riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan vaatimuksen tehokkuus poistuu suurelta osin, koska tällöin tällä vaatimuksella olisi merkitystä ainoastaan tilanteissa, joissa riidanalainen päätös on rauennut sen vuoksi, että mainittu aikaisempi oikeus on lakannut olemasta ennen kyseisen päätöksen tekemistä. Tällainen päätelmä olisi myös ristiriidassa sen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan asianosaisten todellista oikeussuojan tarvetta on tutkittava konkreettisesti.

55

Toisaalta EUIPO väittää, että valituksenalaisen tuomion 19 kohdassa esitetty toteamus perustuu 8.10.2014 annetun tuomion Fuchs v. SMHV – Les Complices (Ympyrässä oleva tähti) (T‑342/12, EU:T:2014:858) virheelliseen tulkintaan. Viimeksi mainitussa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin tutki kantajan todellista ja välitöntä oikeussuojan tarvetta ja otti kantaa etuun, jonka kantaja olisi voinut saada kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa kyseessä olleen päätöksen kumoamisesta suhteessa lausunnon antamisen raukeamista koskevaan päätökseen tilanteessa, jossa väite oli hyväksytty. EUIPO:n mukaan mainitussa tuomiossa näin ollen pikemminkin vahvistetaan unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus arvioida konkreettisesti sitä etua, jonka riidanalaisen päätöksen kumoaminen voisi tuoda kantajalle.

56

Indo European Foods kiistää näiden argumenttien paikkansapitävyyden.

57

Ensimmäiseksi on todettava, että EUIPO väittää ainoan valitusperusteensa ensimmäisessä osassa lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin sekoitti valituksenalaisen tuomion 17–23 kohdassa oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan kysymyksen ajankohtaan, jona riidanalaisen päätöksen laillisuutta on arvioitava. Tämä argumentti perustuu kuitenkin kyseisen tuomion virheelliseen lukemiseen. Kuten tämän tuomion 35–38 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin on näissä kohdissa rajoittunut tutkimaan oikeusriidan kohteen säilymistä unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn aikana tapahtuneen siirtymäkauden päättymisen kannalta. Näin ollen se ei ole voinut kyseisissä kohdissa sekoittaa näitä kysymyksiä EUIPO:n esittämällä tavalla. Tämä väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

58

Toiseksi siltä osin kuin EUIPO pyrkii ainoan valitusperusteen ensimmäisessä osassa arvostelemaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on riidanalaisen tuomion 17–23 kohdassa virheellisesti katsonut, että kanne säilyttää välttämättä kohteensa, kun aikaisempi oikeus lakkaa riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että sillä uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, oikeudenkäynnin kohteen on oikeussuojan tarpeen tavoin oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka, mikä edellyttää sitä, että kanne tai tapauksen mukaan valitus voi tuloksellaan tuottaa kantajalle tai valittajalle etua (ks. vastaavasti tuomio 4.9.2018, ClientEarth v. komissio, C‑57/16 P, EU:C:2018:660, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 30.4.2020, Kypros v. EUIPO, C‑608/18 P, C‑609/18 P ja C‑767/18 P, EU:C:2020:347, 27 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Lisäksi on todettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kun päätöstä, josta on nostettu kumoamiskanne unionin yleisessä tuomioistuimessa, ei ollut muodollisesti peruutettu, unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti todeta, että oikeusriidan kohde on säilynyt (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 48 ja 49 kohta; tuomio 4.9.2018, ClientEarth v. komissio, C‑57/16 P, EU:C:2018:660, 45 kohta ja tuomio 21.1.2021, Leino-Sandberg v. parlamentti, C‑761/18 P, EU:C:2021:52, 33 kohta). Samoin oikeuskäytännön mukaan tätä toteamusta ei lopuksi voida kyseenalaistaa sillä, että riidanalainen päätös raukeaa kanteen nostamisen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, Wunnenberg v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 47 kohta).

60

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 17–23 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Indo European Foodsin kanteella oli edelleen kohde, nojautuen muun muassa toteamukseen, jonka mukaan oikeusriidan kohteena oli 2.4.2020 tehty riidanalainen päätös, jossa valituslautakunta lausui Indo European Foodsin esittämän väiteperusteen olemassaolosta, ja että tämä päätös oli tehty ennen siirtymäkauden päättymistä.

61

EUIPO ei kuitenkaan kiistä sitä – kuten valituksenalaisen tuomion 17–23 kohdasta ilmenee –, että riidanalaista päätöstä ei ollut muodollisesti peruutettu unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun ajankohtana. EUIPO ei myöskään väitä, että siirtymäkauden päättymisen seurauksena tämä päätös olisi kadonnut taannehtivasti.

62

Tästä seuraa, että EUIPO:n väite on perusteeton myös siltä osin kuin se koskee unionin yleisen tuomioistuimen tutkintaa riidan kohteen säilymisestä, joten ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

63

Ainoan valitusperusteensa toisessa osassa EUIPO, jota Saksan liittotasavalta tukee, väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole konkreettisesti arvioinut Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen säilymistä.

64

Tältä osin EUIPO moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä katsoi, että käsiteltävässä asiassa ratkaiseva kysymys oli se, saattoiko aikaisempi tavaramerkki olla väitteen perustana riidanalaisen tavaramerkkihakemuksen jättämishetkellä tai riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä, vaikka tämän toteamisen perusteella ei voitaisi vastata kysymykseen siitä, saattoiko haetun tavaramerkin rekisteröinti siirtymäkauden päättymiseen liittyvistä oikeudellisista seurauksista huolimatta edelleen loukata Indo European Foodsin oikeudellisia etuja, sellaisina kuin niitä suojataan asetuksella 2017/1001, ja siis säilyikö sen oikeussuojan tarve.

65

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon ensimmäisen oikeusasteen kantajan oikeussuojan tarpeen säilymistä arvioidessaan väitemenettelyn erityisluonnetta ja tavaramerkin keskeistä tehtävää.

66

Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että väitemenettelyn pääasiallisena tarkoituksena on varmistaa, että aikaisempi tavaramerkki voi säilyttää tehtävänsä alkuperän osoittajana, säätämällä mahdollisuudesta evätä sellaisen uuden tavaramerkin rekisteröinti, joka on ristiriidassa tämän aikaisemman tavaramerkin kanssa sekaannusvaaran vuoksi. EU-tavaramerkkihakemuksen ja väitemenettelyn aikana kadonneen aikaisemman tavaramerkin välillä ei kuitenkaan voi syntyä mitään ristiriitaa, koska haettu tavaramerkki voidaan rekisteröidä vasta väitemenettelyn päättymisen jälkeen.

67

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon EU-tavaramerkin alueperiaatetta eikä sen yhtenäisyyttä.

68

EUIPO väittää tältä osin, että unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen lykkäävän vaikutuksen vuoksi riidanalaista päätöstä ei ole voitu panna täytäntöön ennen siirtymäkauden päättymistä, joten haettua tavaramerkkiä ei suojata Yhdistyneen kuningaskunnan alueella, vaikka se lopulta rekisteröidään. Kyseinen aikaisempi tavaramerkki saa edelleen täyttä suojaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ilman siitä aiheutuvaa haitan vaaraa, että haettu tavaramerkki rekisteröidään tai että sitä käytetään unionin alueella.

69

Ensimmäisessä oikeusasteessa nostetulla kanteella oli jo annettu Indo European Foodsille konkreettinen etu estämällä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpano ennen siirtymäkauden päättymistä, joten kyseisen väitemenettelyn tavoite eli ristiriidan estäminen haetun tavaramerkin kanssa Yhdistyneen kuningaskunnan alueella on jo saavutettu. Asiaratkaisu ei siis voi enää vaikuttaa tämän asianosaisen oikeudellisiin etuihin, sellaisina kuin ne on suojattu asetuksella 2017/1001, sen lopputuloksesta riippumatta.

70

Tämän kannan vahvistaa asetuksen 2017/1001 yleinen rakenne. EUIPO:n mukaan nimittäin myös siinä tapauksessa, että valitus hyväksyttäisiin, toinen osapuoli voisi joka tapauksessa – kun otetaan huomioon asetuksen 2017/1001 139 artikla – muuntaa hakemuksensa kansallisia tavaramerkkejä koskeviksi hakemuksiksi kaikissa unionin jäsenvaltioissa 1.1.2021 alkaen säilyttäen alkuperäisen hakemuksen etuoikeuden ja tällä tavoin saada haetulle tavaramerkille suojan samalla alueella kuin siinä tapauksessa, että mainittua hakemusta vastaan tehty väite olisi hylätty. Unionin yleinen tuomioistuin jätti kuitenkin valituksenalaisen tuomion 26 kohdassa ottamatta huomioon asian tämän erityisen näkökohdan, kun se hylkäsi nämä toteamukset pelkästään sillä perusteella, että ne pätevät lähtökohtaisesti kaikkiin väitemenettelyihin.

71

Näiden seikkojen valossa EUIPO väittää, että valituksenalaisen tuomion 24–26 kohdassa on kolme oikeudellista virhettä. Ensiksi unionin yleinen tuomioistuin rikkoi todistustaakan jakoa koskevia sääntöjä oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan vaatimuksen osalta. Se nimittäin ainoastaan hylkäsi EUIPO:n argumentit sen sijaan, että se olisi tutkinut Indo European Foodsin argumentit, joiden mukaan sillä oli edelleen oikeussuojan tarve.

72

Toiseksi perustamalla arviointinsa siihen, oliko aikaisempi oikeus voinut abstraktissa mielessä olla tiettynä ajankohtana väitteen perustana, unionin yleinen tuomioistuin ei arvioinut konkreettisesti oikeussuojan tarpeen säilymistä tämän tuomion 65–70 kohdassa mainittujen seikkojen valossa.

73

Kolmanneksi valituksenalaisen tuomion ja erityisesti sen 26 kohdan perusteella ei voida ymmärtää, miksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi EUIPO:n perustelut, joiden mukaan Indo European Foodsin oikeussuojan tarve ei säilynyt, mikä on perusteluvelvollisuuden vastaista.

74

Indo European Foods kiistää näiden argumenttien paikkansapitävyyden.

75

Ensinnäkin oikeussuojan tarpeen säilymiseen liittyvien todistustaakan jakoa koskevien sääntöjen väitetystä loukkaamisesta on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin kyllä muodollisesti sitoi Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevan päättelynsä EUIPO:n esittämien perusteluiden tutkimiseen. Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 24–28 kohdassa esittämästä päättelystä voidaan kuitenkin päätellä, että EUIPO:n esittämien perusteluiden merkityksellisyydestä riippumatta unionin yleinen tuomioistuin tarkasti asianmukaisesti, onko Indo European Foodsilla todella oikeussuojan tarve, ja totesi tämän tarpeen olemassaolon.

76

Lisäksi unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin voi perustellusti omasta aloitteestaan menettelyn kaikissa vaiheissa ottaa huomioon sen, että asianosaisella ei ole intressiä vaatimuksensa pysyttämiseksi kannekirjelmän jättämispäivän jälkeen tapahtuneen seikan johdosta (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), koska tämän tutkittavaksi ottamisen edellytyksen noudattamatta jättäminen on ehdoton prosessinedellytys (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen tuomio 6.9.2018, Bank Mellat v. neuvosto, C‑430/16 P, EU:C:2018:668, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka unionin tuomioistuimen tarvitsee ottaa kantaa vain asianosaisten vaatimuksiin, joihin oikeusriidan laajuus on rajoitettava, se ei ole välttämättä sidottu pelkästään asianosaisten vaatimustensa tueksi esittämiin perusteluihin, sillä muuten se saattaisi joutua perustamaan ratkaisunsa virheellisiin oikeudellisiin näkökohtiin (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2021, komissio v. Printeos, C‑301/19 P, EU:C:2021:39, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Näiden seikkojen perusteella nyt käsiteltävän osan ensimmäinen väite on hylättävä perusteettomana.

78

Toiseksi on todettava, että argumentti, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 24–27 kohdassa Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen säilymistä arvioidessaan ottamatta huomioon väitemenettelyn erityisluonteen, tavaramerkin keskeisen tehtävän, alueperiaatteen ja EU-tavaramerkin yhtenäisyyden, perustuu olettamukseen, jonka mukaan silloin, kun on kyse väitteen hylkäämisestä tehdystä valituslautakunnan päätöksestä nostetusta kanteesta, oikeussuojan tarpeen säilymistä unionin yleisessä tuomioistuimessa on arvioitava pelkästään sovellettavalla EU-tavaramerkkiasetuksella suojattujen oikeudellisten etujen kannalta, ja se riippuu näin ollen ainoastaan siitä, voiko eturistiriita olla olemassa vielä silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee asian.

79

Tälle olettamukselle, joka edellyttäisi alusta alkaen niiden seikkojen rajaamista, jotka unionin yleinen tuomioistuin voi ottaa huomioon arvioidakseen, onko kantajan, joka on nostanut kanteen asetuksen 2017/1001 72 artiklan nojalla, oikeussuojan tarve säilynyt sellaisen kantajan oikeussuojan tarpeeseen nähden, joka on nostanut kanteen SEUT 263 artiklan nojalla, ei löydy tukea sovellettavista säädöksistä eikä oikeuskäytännöstä.

80

Tältä osin oikeuskäytännöstä ilmenee ainoastaan, että oikeussuojan tarve kumoamiskanteen osalta edellyttää, että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa etua kantajalle (tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 kohta ja tuomio 13.7.2023, D & A Pharma v. EMA, C‑136/22 P, EU:C:2023:572, 43 kohta).

81

Kysymystä siitä, voiko EU-tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehdyn väitteen hylkäävän päätöksen osalta tällaisen väitteen tehnyt henkilö saada etua unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetusta kanteesta, jossa vaaditaan kyseisen päätöksen kumoamista, on näin ollen arvioitava konkreettisesti kaikkien niiden seurausten valossa, joita voi aiheutua kyseisen päätöksen mahdollisen lainvastaisuuden toteamisesta ja väitetyn vahingon luonteesta (ks. vastaavasti tuomio 28.5.2013, Abdulrahim v. neuvosto ja komissio, C‑239/12 P, EU:C:2013:331, 65 kohta).

82

Nyt käsiteltävässä asiassa yhtäältä ainoan valitusperusteen ensimmäisestä osasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti todeta, ettei Indo European Foodsin nostaman kanteen kohde ollut kadonnut. Toisaalta valituksenalaisen tuomion 10–12 kohdasta ilmenee lähinnä, että riidanalaisella päätöksellä vahvistettiin kyseisen osapuolen tekemän väitteen hylkääminen sen toteamuksen perusteella, että asetuksen 2017/1001 8 artiklan 4 kohdan soveltamisedellytykset eivät täyttyneet, joten Indo European Foods ei voinut kyseisen päätöksen mukaan saada kyseiselle aikaisemmalle tavaramerkille tässä säännöksessä säädettyä suojaa. Koska Indo European Foods on vedonnut unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen tueksi nimenomaan siihen, että valituslautakunta on rikkonut kyseistä säännöstä, ja koska mainittu päätös on erityisesti Indo European Foodsin taloudellisten etujen vastainen, päätöksen kumoaminen voi siis tuottaa sille etua.

83

Lopuksi argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut valituksenalaisen tuomion 26 kohdassa huomioon sitä, että asetuksen 2017/1001 139 artiklan mukaan valituslautakunnan menettelyn toinen osapuoli voisi, jos valitus valituslautakunnassa hyväksyttäisiin, muuntaa tavaramerkkihakemuksensa kansallisia tavaramerkkejä koskeviksi hakemuksiksi kaikissa jäsenvaltioissa siirtymäkauden päättymisestä alkaen, on riittävää todeta, että edellä esitetty huomioon ottaen tämä seikka ei vaikuta Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeeseen riidanalaisen päätöksen osalta.

84

Tästä seuraa, että myös nyt käsiteltävän osan toinen väite, joka perustuu virheelliseen olettamukseen, on hylättävä perusteettomana.

85

Kolmanneksi argumentista, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota ei ole perusteltu niiden syiden osalta, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi EUIPO:n väitteet Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeen lakkaamisesta, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuus ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja perustelut voivat olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville perusteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa valituksen yhteydessä (tuomio 9.3.2023, PlasticsEurope v. ECHA, C‑119/21 P, EU:C:2023:180, 144 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

86

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 60 kohdassa, valituksenalaisen tuomion 25–27 kohdasta ilmenee kuitenkin selvästi, vaikkakin implisiittisesti, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että EUIPO:n Indo European Foodsin oikeussuojan tarpeesta esittämät argumentit eivät olleet perusteltuja, koska tämä oikeussuojan tarve oli olemassa kanteen nostamishetkellä eikä se ollut kadonnut unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana.

87

Tämän osan kolmas väite on näin ollen perusteeton, joten ainoan valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

88

EUIPO, jota Saksan liittotasavalta olennaisin osin tukee, väittää, että valituksenalaisen tuomion 27 kohdassa se velvoitetaan asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohdan vastaisesti jättämään tutkimatta, onko ensimmäisen oikeusasteen kantaja säilyttänyt intressinsä saada väiteosaston päätös kumotuksi, ja jättämään ottamatta huomioon SEU 50 artiklan 3 kohdan ja erosopimuksen 126 ja 127 artiklan vaikutukset. Kyseisessä 27 kohdassa asetetun velvollisuuden noudattamisen edellyttämien toimenpiteiden toteuttaminen merkitsisi näin ollen sitä, että EUIPO tutkii tai jopa hylkää kyseisen rekisteröintihakemuksen näiden säännösten ja määräysten vastaisesti.

89

EUIPO väittää erityisesti, että mainitussa 27 kohdassa esitetty velvollisuus velvoittaa sen tutkimaan kyseisen suhteellisen hylkäysperusteen sellaisen alueen osalta, jolla haettu tavaramerkki ei voi saada minkäänlaista suojaa, mikä on räikeässä ristiriidassa EU-tavaramerkin järjestelmän logiikan ja yleisen rakenteen kanssa. Asetus 2017/1001 ei tarjoa mitään oikeusperustaa, joka mahdollistaisi tällaisen yhteyden katkaisemisen kyseisen suhteellisen hylkäysperusteen tutkimisen kannalta merkityksellisen alueen ja alueen, jolla suojaa annetaan, välillä. Tällä velvollisuudella rikotaan siis myös oikeussuojan tarpeen säilymistä koskevaa vaatimusta sekä asetuksen 2017/1001 1 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 4 kohtaa.

90

Indo European Foods kiistää tämän väitteen paikkansapitävyyden.

91

Asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohdan mukaan EUIPO toteuttaa tarvittavat toimenpiteet unionin yleisen tuomioistuimen tuomion tai, jos siihen on haettu muutosta, unionin tuomioistuimen tuomion noudattamiseksi.

92

SEUT 266 artiklaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön, joka koskee soveltuvin osin kyseistä 72 artiklan 6 kohtaa, jonka sanamuoto on vastaava, mukaan toimielimen, elimen tai laitoksen, jonka toimi on kumottu, on kumoamistuomion noudattamiseksi ja sen täytäntöön panemiseksi kokonaisuudessaan noudatettava paitsi tuomion tuomiolauselmaa, myös sen tueksi esitettyjä välttämättömiä perusteluja, koska ne ovat välttämättömät määritettäessä kyseisen tuomiolauselman täsmällistä sisältöä (tuomio 22.9.2022, IMG v. komissio, C‑619/20 P ja C‑620/20 P, EU:C:2022:722, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Mainitusta 72 artiklan 6 kohdasta seuraa kuitenkin, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole velvoittaa EUIPO:ta toimimaan tietyllä tavalla (ks. vastaavasti määräys 29.6.2006, Creative Technology v. SMHV, C‑314/05 P, EU:C:2006:441, 40–42 kohta ja analogisesti tuomio 2.10.2014, Strack v. komissio, C‑127/13 P, EU:C:2014:2250, 145 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

94

Nyt käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että valituksenalaisen tuomion 27 kohdassa ainoastaan esitetään unionin yleisen tuomioistuimen vastaus EUIPO:n argumenttiin, jonka mukaan Indo European Foods menetti intressinsä riidanalaisen päätöksen kumoamiseen unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana, koska valituslautakunnan olisi siinä tapauksessa, että päätös kumottaisiin, hylättävä uudelleen vireille tullut valitus, sillä jäsenvaltion oikeudessa suojattua aikaisempaa tavaramerkkiä ei ole.

95

Tässä kohdassa rajoitutaan siis lähinnä toteamaan, että Indo European Foodsilla on oikeussuojan tarve unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja mainittu kohta on siis välttämätön tuki vain toteamukselle tällaisen tarpeen olemassaolosta. Näin ollen ei voida katsoa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tällä tavoin tämän tuomion 93 kohdassa mainitun oikeuskäytännön vastaisesti asettanut EUIPO:lle väitetyt velvollisuudet, jotka tämä yksilöi valituksensa tässä osassa.

96

Tästä seuraa, että ainoan valitusperusteen kolmas osa, joka perustuu valituksenalaisen tuomion 27 kohdan virheelliseen tulkintaan, ja näin ollen tämä valitusperuste ja valitus kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomana.

97

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

98

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan mukaisesti sovelletaan valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

99

Koska Indo European Foods on vaatinut EUIPO:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska EUIPO:n ainoa valitusperuste on hylätty, EUIPO on velvoitettava korvaamaan valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.

100

Saman työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

101

Näin ollen Saksan liittotasavalta, joka on väliintulijana tässä valitusmenettelyssä, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: