–

UniCredit Bank Austria AG, edustajinaan M. Kellner ja F. Liebel, Rechtsanwälte,

–

Verein für Konsumenteninformation, edustajinaan A.-M. Kosesnik-Wehrle ja S. Langer, Rechtsanwälte,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja M. Hellmann,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan G. Rocchitta, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään G. Goddin, B.-R. Killmann ja H. Tserepa-Lacombe,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/EU (EUVL 2014, L 60, s. 34) 25 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat UniCredit Bank Austria AG (jäljempänä UCBA) ja Verein für Konsumenteninformation (jäljempänä VKI) ja joka koskee sitä, että UCBA käyttää sen kiinteistöluottosopimuksiin sisältyvää vakioehtoa, jonka mukaan siinä tapauksessa, että kuluttaja maksaa luoton ennenaikaisesti takaisin, hänelle ei palauteta luoton voimassaoloajasta riippumattomia käsittelykuluja.

3

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (EUVL 2008, L 133, s. 66) 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

4

Direktiivin 2008/48 16 artiklan, jonka otsikko on ”Ennenaikainen takaisinmaksu”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kuluttajalla on milloin tahansa oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvollisuutensa kokonaan tai osittain. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus kohtuulliseen vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, ja tämä vähennys koostuu koroista ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana.”

5

Direktiivin 2014/17 johdanto-osan 15, 19, 20, 22 ja 50 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

6

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Kohde”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistettavalla yleisellä kehyksellä säännellään tiettyjä näkökohtia jäsenvaltioiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä, jotka koskevat kuluttajille tarkoitettuja luottosopimuksia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai jotka muutoin koskevat kiinteää asunto-omaisuutta; sääntely kattaa myös velvoitteen suorittaa luottokelpoisuuden arviointi ennen luoton myöntämistä, mikä luo perustan tehokkaiden myöntämisstandardien kehittämiselle jäsenvaltioissa kiinteää asunto-omaisuutta koskevia luottoja varten, samoin kuin tietyt vakavaraisuus- ja valvontavaatimukset, jotka liittyvät muun muassa luotonvälittäjien, nimettyjen edustajien ja muiden luotonantajien kuin luottolaitosten sijoittautumiseen ja valvontaan.”

7

Mainitun direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –”

8

Saman direktiivin 14 artiklan, jonka otsikko on ”Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä tai nimetty edustaja antaa kuluttajalle yksilölliset tiedot, joita tämä tarvitsee voidakseen verrata markkinoilla tarjolla olevia luottoja, arvioida niiden vaikutuksia ja tehdä tietoihin perustuvan päätöksen luottosopimuksen tekemisestä

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut paperilla tai muulla pysyvällä välineellä olevat yksilölliset tiedot on toimitettava liitteessä II olevan [eurooppalaisen standardoidun tietosivun (ESIS)] avulla.”

9

Direktiivin 2014/17 25 artiklan, jonka otsikko on ”Ennenaikainen takaisinmaksu”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus vähennykseen kuluttajalle aiheutuvista luoton kokonaiskustannuksista, ja tämän vähennyksen on koostuttava korosta ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana.”

10

Kyseisen direktiivin 41 artiklassa, jonka otsikko on ”Direktiivin pakottavuus”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että

– –

11

Kiinnitys‑ ja kiinteistöluotoista ja muista kulutusluotoista 26.11.2015 annetun lain (Bundesgesetz über Hypothekar- und Immobilienkreditverträge und sonstige Kreditierungen zu Gunsten von Verbrauchern) (BGBl. I, 135/2015), sellaisena kuin se oli voimassa 31.12.2020 saakka (BGBl. I, 93/2017), 20 §:n, jonka otsikko on ”Ennenaikainen takaisinmaksu”, 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Luotonottaja voi koska tahansa käyttää oikeutta maksaa luoton määrä osittain tai kokonaan takaisin ennen sopimuksen mukaisen määräajan päättymistä. Luoton koko määrän ja korkojen ennenaikaista takaisinmaksua pidetään luottosopimuksen irtisanomisena. Luoton ennenaikaisen takaisinmaksun myötä luotonottajan maksettavaksi tulevat korot laskevat saatavien pienenemistä ja mahdollisesti sopimuksen voimassaoloajan lyhenemistä vastaavalla tavalla; voimassaoloajasta riippuvista kustannuksista tehdään suhteellinen vähennys.”

12

VKI, joka on kuluttajansuojajärjestö, nosti itävaltalaisissa siviilituomioistuimissa kanteen, jossa se vaati, että UCBA, joka on luottolaitos, velvoitetaan lopettamaan tietyn vakioehdon käyttö direktiivin 2014/17 soveltamisalaan kuuluvien kiinnitysluottosopimusten tekemisen yhteydessä. Kyseisessä ehdossa määrätään, että jos kuluttaja maksaa luoton takaisin ennenaikaisesti, koroista ja luoton voimassaoloajasta riippuvista kustannuksista tehdään suhteellinen vähennys, kun taas ”luoton voimassaoloajasta riippumattomia käsittelykuluja ei palauteta edes suhteutetusti”.

13

VKI katsoo, että tällainen sopimusehto on ristiriidassa direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdan kanssa, jossa vahvistetaan kuluttajan oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä. Se viittaa tältä osin 11.9.2019 annettuun tuomioon Lexitor (C‑383/18, EU:C:2019:702), jossa unionin tuomioistuin katsoi, että direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään tällaisesta oikeudesta kulutusluottosopimuksiin liittyen, on tulkittava siten, että kyseinen oikeus kattaa kaikki kuluttajalle aiheutuneet kustannukset.

14

Ensimmäisenä oikeusasteena asiaa käsitellyt tuomioistuin hylkäsi VKI:n kanteen sillä perusteella, että direktiivillä 2014/17 luodaan erilainen järjestelmä kuin direktiivillä 2008/48. Nämä kaksi direktiiviä eroavat toisistaan muun muassa käsitteen ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset”, joista tehdään vähennys velan ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa, osalta.

15

Toisen asteen tuomioistuin muutti kyseistä tuomiota katsoen, että niiden lähes identtisten sanamuotojen vuoksi direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohtaa on tulkittava samalla tavalla. Kun otetaan huomioon 11.9.2019 annettu tuomio Lexitor (C‑383/18, EU:C:2019:702), direktiivistä 2014/17 ei voida sen mukaan päätellä, ettei luottosopimuksen voimassaoloajasta riippumattomia kuluja tule palauttaa suhteellisesti.

16

Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jolla on ratkaistavanaan UCBAn tekemä Revision-valitus, katsoo, ettei toisen asteen tuomioistuimen lähestymistapa ole ilmeisen selvä.

17

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan voitaisiin tosin katsoa, että kun otetaan huomioon kyseessä olevien kahden säännöksen lähes identtinen sanamuoto sekä näiden kahden direktiivin yhteinen tavoite, joka on varmistaa kuluttajansuojan korkea taso, direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohtaa olisi tulkittava samalla tavalla kuin direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohtaa.

18

Kulutusluottosopimukset, joista säädetään direktiivissä 2008/48, eroavat kuitenkin merkittävästi kiinnitysluottosopimuksista tai kiinteää omaisuutta koskevista sopimuksista, joista säädetään direktiivissä 2014/17, koska nämä viimeksi mainitut sisältävät yleensä useita sopimuksen voimassaoloajasta riippumattomia kustannuksia, joiden määrä ei todellisuudessa ole luottolaitoksen hallinnassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tässä yhteydessä muun muassa kustannukset, jotka aiheutuvat kiinteistön arvioinnista, kiinteistön rekisteröintiin vaadittavasta allekirjoitusten oikeaksi todistamisesta, etusijajärjestyksen merkitsemistä koskevasta hakemisesta luovutusta tai panttausta varten ja kiinteistön rekisteröintihakemuksesta.

19

Mitä lisäksi tulee sopimuksen voimassaoloajasta riippumattomiin kustannuksiin direktiivin 2014/17 puitteissa, luotonantajalla on äärimmäisen vähän sopimuksen mukaista liikkumavaraa luokitella tällaiset kustannukset uudelleen tästä kestosta riippuviksi kustannuksiksi. Tältä osin itävaltalaiset tuomioistuimet valvovat tarvittaessa uudelleenluokittelun avulla, vastaavatko tietyt kuluttajalle aiheutuneet kustannukset korvausta pääoman tilapäisestä käytöstä vai pyritäänkö niillä korvaamaan luotonantajan suorittama palvelu, joka on sopimuksen kestosta riippumaton.

20

Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko – – direktiivin [2014/17] 25 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että luotonottajan käyttäessä oikeutta maksaa luoton määrä osittain tai kokonaan takaisin ennen sopimuksen mukaisen määräajan päättymistä luotonottajan maksettavaksi tulevista koroista ja voimassaoloajasta riippuvista kustannuksista tehdään suhteellinen vähennys, kun taas voimassaoloajasta riippumattomista kustannuksista ei ole annettu vastaavanlaista lainsäädäntöä?”

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttajan oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa sisältää vain luoton voimassaoloajasta riippuvat korot ja kustannukset.

22

Tämän säännöksen mukaisesti jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista, ja tämän vähennyksen on koostuttava korosta ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana.

23

Siltä osin kuin ensinnäkin on kyse kustannuksista, jotka voivat kuulua ”kuluttajalle aiheutuviin luoton kokonaiskustannuksiin”, unionin lainsäätäjä on määritellyt tämän käsitteen laajasti.

24

Direktiivin 2014/17 4 artiklan 13 alakohdasta, luettuna yhdessä direktiivin 2008/48 3 artiklan g alakohdan kanssa, nimittäin ilmenee, että ensin mainitussa säännöksessä tarkoitettu käsite ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset” kattaa kaikki kustannukset, jotka kuluttajan on luottosopimuksen perusteella maksettava ja jotka ovat luotonantajan tiedossa. Kuten direktiivin 2014/17 johdanto-osan 50 perustelukappaleessa vahvistetaan, sen ulkopuolelle on nimenomaisesti jätetty vain notaarikulut, kiinteän omaisuuden omistusoikeuden siirrosta maksettavat rekisteröintimaksut, kuten kiinteistörekisteriin kirjaamisesta aiheutuvat rekisteröintikulut ja siihen liittyvät verot, sekä maksut, jotka kuluttajan on suoritettava, jos hän ei täytä luottosopimuksen mukaisia velvoitteita.

25

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on näin ollen tarkistettava, kuuluvatko sen mainitsemat, tämän tuomion 18 kohdassa siteeratut kulutyypit kustannuksiin, joista kuluttajan on vastattava pääasiassa kyseessä olevan luottosopimuksen perusteella ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, muun muassa direktiivin 2014/17 4 artiklan 13 alakohdassa ja direktiivin 2008/48 3 artiklan g alakohdassa nimenomaisesti tarkoitetuissa tapauksissa, ja kuuluvatko ne mahdollisesti edellisessä kohdassa esitettyihin poikkeuksiin, erityisesti notaarikuluihin.

26

Siltä osin kuin toiseksi on kyse direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten vähentäminen” ulottuvuudesta, unionin tuomioistuin on jo todennut 11.9.2019 annetun tuomion Lexitor (C‑383/18, EU:C:2019:702) 24 ja 25 kohdassa direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan osalta, että siinä ”sopimuksen jäljellä olevaan voimassaoloaikaan” tehdyn viittauksen tai sen eri kieliversioiden vertailevan tarkastelun avulla ei voida määritellä mainitussa säännöksessä olevan vähennyksen täsmällistä ulottuvuutta. Unionin tuomioistuin päätteli tästä kyseisen tuomion 26 kohdassa, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti kyseistä säännöstä on siis tulkittava sen asiayhteyden ja sillä säännöstöllä tavoiteltujen päämäärien mukaan, jonka osa säännös on.

27

Direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdan sanamuoto on lähes sama kuin direktiivin 2008/48 16 artiklan 1 kohdan sanamuoto, joten on katsottava, että kyseisessä säännöksessä säädetyn vähennyksen täsmällistä ulottuvuutta ei voida määrittää pelkästään sen sanamuodon perusteella. Sitä on siis tulkittava sen asiayhteyden ja sillä säännöstöllä tavoiteltujen päämäärien valossa, jonka osa se on.

28

Tältä osin direktiivin 2014/17 johdanto-osan 19 ja 20 perustelukappaleesta ilmenee, että oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä on varmistettava, että tämä direktiivi on johdonmukainen muihin kuluttajansuojan alalla annettuihin toimiin nähden ja täydentää niitä. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 22 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin myös, että on otettava huomioon kiinteää asunto-omaisuutta koskevien luottosopimusten erityispiirteet, joiden vuoksi on aiheellista soveltaa eriytettyä lähestymistapaa.

29

Lisäksi on muistutettava, että direktiivin 2014/17 1 artiklassa, kun sitä luetaan sen johdanto-osan 15 perustelukappaleen valossa, ilmenee, että siinä vahvistettavalla yleisellä kehyksellä säännellään tiettyjä näkökohtia jäsenvaltioiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä, jotka koskevat kuluttajille tarkoitettuja luottosopimuksia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai jotka muutoin koskevat kiinteää asunto-omaisuutta, sen varmistamiseksi, että kuluttajilla on hyvä suoja (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2020, Association française des usagers de banques, C‑778/18, EU:C:2020:831, 34 kohta).

30

On kuitenkin todettava, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 69 kohdassa keskeisesti korostanut, että direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdassa säädetyn vähennysoikeuden tarkoituksena ei ole asettaa kuluttajaa tilanteeseen, jossa hän olisi ollut, jos luottosopimus olisi tehty lyhyemmäksi ajaksi, pienemmälle pääomalle tai yleisemmin eri ehdoin. Sen tarkoituksena on sitä vastoin mukauttaa kyseistä sopimusta ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvien olosuhteiden mukaan.

31

Näin ollen tähän oikeuteen eivät voi sisältyä kustannukset, joista kuluttajan on sopimuksen kestosta riippumatta vastattava joko luotonantajan tai kolmansien osapuolten hyväksi palveluista, jotka on jo suoritettu kokonaisuudessaan ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana.

32

On totta, että unionin tuomioistuin on todennut direktiivin 2008/48 asiayhteydessä, että luoton kokonaiskustannusten vähennystä koskevan kuluttajan oikeuden tehokkuus heikkenisi, jos vähennys voitaisiin rajoittaa vain niiden kustannusten huomioon ottamiseen, joiden luotonantaja ilmoittaa riippuvan sopimuksen voimassaoloajasta, koska pankki yksipuolisesti määrittää kustannukset ja niiden jaottelun ja kustannusten laskuttaminen voi sisältää tietyn voittomarginaalin. Lisäksi se, että luoton kokonaiskustannusten vähennys rajattaisiin vain nimenomaisesti sopimuksen voimassaoloaikaan liittyviin kustannuksiin, johtaisi vaaraan siitä, että kuluttajalle asetettaisiin kertaluonteisia korkeampia maksuja luottosopimuksen tekohetkellä, koska luotonantaja voisi pyrkiä pitämään sopimuksen voimassaoloajasta riippuvat kustannukset mahdollisimman alhaisina (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2019, Lexitor, C‑383/18, EU:C:2019:702, 31 ja 32 kohta).

33

Unionin tuomioistuin on korostanut tältä osin, että mainitun direktiivin yhteydessä luottolaitoksilla laskutuksessaan ja sisäisessä organisoinnissaan oleva harkintavalta merkitsee, että kuluttajan tai tuomioistuimen on käytännössä erittäin vaikea määrittää objektiivisesti sopimuksen voimassaoloaikaan liittyvät kustannukset (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2019, Lexitor, C‑383/18, EU:C:2019:702, 33 kohta).

34

Tältä osin on kuitenkin muistutettava, että direktiivin 2014/17 14 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan luotonantajan tai tarvittaessa luotonvälittäjän tai tämän nimetyn edustajan on annettava kuluttajalle ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot kyseisen direktiivin liitteessä II olevan ESIS-tietosivun avulla. Tässä lomakkeessa on eriteltävä kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava, sen mukaan, ovatko ne toistuvia vai eivät.

35

Tällainen kuluttajan vastattavaksi kuuluvien kustannusten vakiomuotoinen erittely kuitenkin kaventaa huomattavasti harkintavaltaa, joka luottolaitoksilla on laskutuksessaan ja sisäisessä järjestelyssään, ja se mahdollistaa sen, että sekä kuluttaja että kansallinen tuomioistuin voivat tarkistaa, onko tietyntyyppinen kustannus objektiivisesti sidoksissa sopimuksen kestoon.

36

Näin ollen luotonantajan väärinkäytön riski, johon viitataan tämän tuomion 32 ja 33 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, ei voi oikeuttaa sitä, että sopimuksen voimassaoloajasta riippumattomat kustannukset sisällytetään direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdassa säädettyyn luoton kokonaiskustannusten vähentämistä koskevaan oikeuteen.

37

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistutettava, että kuluttajille direktiivin 2014/17 mukaisesti kuuluvan suojan takaamiseksi tämän direktiivin 41 artiklan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä hyväksymiä säännöksiä ei voida kiertää siten, että kuluttajat voisivat tämän vuoksi jäädä ilman tämän direktiivin mukaista suojaa, antamalla sopimukselle erityinen muoto.

38

Tämän suojan takaamiseksi kansallisten tuomioistuinten on huolehdittava siitä, että kuluttajalle luottosopimuksen voimassaoloajasta riippumatta aiheutuvat kustannukset eivät muodosta objektiivisesti katsoen luotonantajan korvausta kyseisen sopimuksen kohteena olevan pääoman tilapäisestä käytöstä tai palveluista, joita ei ole vielä suoritettu kuluttajalle ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana. Luotonantajan on tältä osin osoitettava, ovatko kyseiset kustannukset toistuvia vai eivät.

39

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttajan oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa sisältää vain luoton voimassaoloajasta riippuvat korot ja kustannukset.

40

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/ЕU 25 artiklan 1 kohtaa

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttajan oikeus vähennykseen luoton kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa sisältää vain luoton voimassaoloajasta riippuvat korot ja kustannukset.